Vamos Mindset. Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vamos Mindset. Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla."

Transkriptio

1 Vamos Mindset Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla Vesa Sarmia

2 Vamos tukee nuoria kiinnittymään tulevaisuuteen! Suomessa nuorten syrjäytyminen on mittava ja paheneva ongelma Vamos vähentää vuotiaiden nuorten syrjäytymistä ja auttaa heitä kiinnittymään tulevaisuudensuunnitelmaan, koulutukseen tai työhön Vamoksen toimintamalli perustuu intensiiviseen ryhmävalmennukseen ja sitä täydentävään yksilövalmennukseen, ja kunnan ja muiden palveluiden integroimiseen Nuorelle nimitetään Oma työntekijä, jolla on kokonaisvastuu nuoren kanssa kulkemisesta ja hänen yksilöllisten tarpeidensa tunnistamisesta Vamos on toiminut tuloksellisesti Helsingissä vuodesta 2008 asti, ja on nyt käytössä seitsemässä kunnassa

3 Vamos toimintalogiikka NUORTEN TARVE KOKONAIS KUNTAYHTEISTYÖ 4 KESKIÖSSÄ VALTAISUUS TULOKSELLISUUS NUORI ON PALVELUSSA OSALLINEN JA TOIMIJA, EI TOIMINNAN KOHDE PALVELUT YHDISTETÄÄN TARKOITUKSENMUKAISEKSI KOKONAISUUDEKSI VAMOKSEN JA KUNNAN TIIVIS YHTEISTYÖ JOHTAA PALVELUIDEN OPTIMOIMISEEN SELKEÄT JA MITATTAVISSA OLEVAT TAVOITTEET Työskentely lähtee nuoren tarpeesta ja tavoitteista Luottamuksen rakentaminen keskiössä työskentelyn alussa Jokainen nuori saa omatyöntekijän, joka vastaa oikeaaikaisten palveluiden koordinoinnista Kaikki kunnan ja 3. sektorin palvelut integroidaan nuoren valmennuksen tueksi Vamos vastaa nuoren tarpeisiin siiloutuneessa palvelujärjestelmässä Integroitu toimintamalli varmistaa systemaattisen muutoksen Palvelukulttuuri muuttuu tuloksellisemmaksi ja hukkakäynnit poistuvat Intensiivinen valmennus varmistaa mahdolliisuuden kiinnittyä työhön tai koulutukseen Seurataan aktiivisesti toimintakyvyn ja hyvinvoinnin kehittymistä

4 Vamos Theory of Change LUOTTAMUKSEN 1 KOHTAAMINEN 2 3 KIINNITTYMINEN 4 RAKENTAMINEN ITSENÄISTYMINEN ARVOSTAVA VUOROVAIKUTUS Etäisyyden hallinnasta läheisyyden hallintaan Poistutaan pöytien takaa ja edetään nuorilähtöisesti Vapaaehtoisuus tukee motivaatiota ja sitoutumista KOKONAISVALTAINEN TYÖSKENTELY Ongelmien ja diagnoosien sijaan kohdataan ihminen Ollaan läsnä ihmisenä ja ammattilaisena Nuori määrittää työskentelyn suunnan kohti unelmia EMOTIONAALINEN YHTEYS RAKENTUU Uloskirjaamisen ketju katkeaa ja nuori kokee, ettei tule hylätyksi Uskallus haaveilla ja asettaa tavoitteita lisääntyy Edellytykset hyötyä tarjotusta tuesta ja palveluista lisääntyvät KYVYKKYYDET JA VAHVUUDET KÄYTTÖÖN Arki muuttuu merkitykselliseksi ja sosiaaliset suhteet alkavat kantaa Arvostus itseä ja muita kohtaan lisääntyy Nuori sitoutuu tavoitteisiin, mikä mahdollistaa muutoksen

5 Räätälöidyt valmennukset KIINNITTYMINEN KANSALAISTOIMINTAAN JA YHTEISKUNTAAN VÄLITTÄMINEN KANNUSTAMINEN Ryhmä- ja yksilövalmennus KUUNTELEMINEN TUTUSTUMINEN KIINNITTYMINEN LUOTTAMUS Vamos lisäpalvelut RINNALLA KULKEMINEN TASAVERTAISUUS NUORI OMA TYÖNTEKIJÄ INTEGRAATIO JULKISIIN PALVELUIHIN

6 Vamos saa aikaan selkeitä tuloksia 1 2 Yhteiskunnalliset vaikutukset Koettu hyvinvointi 87 % Vamoksessa mukana olleista nuorista koki elämänsä muuttuneen parempaan ohjelman aikana (nuorten oma arvio 2017) ~50 % osallistujista sai työ- tai opiskelupaikan ohjelman (2017) Vähentää tarvetta kunnan muille palveluille >10 % ~100k nettoverohyöty kunnalle yhden kiinnittyneen nuoren myötä 40 vuoden työuran aikana Esim. Espoossa 2016 tulosten perusteella arvioidut lisääntyneet verotulot kunnalle ovat jopa 2.1M 40 vuoden aikana 3 4 kunnallisten sosiaali-, psykiatristen- ja muiden nuorten tukipalveluiden väheneminen ohjelman jälkeen (Espoo) ~1M yhteiskunnallista säästöä yhden kiinnittyneen nuoren myötä 40 vuoden työuran aikana Esim. Vamos Helsinki 2016: Toimeentulotuen vuotuinen tarve väheni Helsingissä 350k ja muut tuet lisääntyivät 120 k 2017 On otettu käyttöön toimintakyvyn muutosta arvioiva ja mittaava Tulostähtimenetelmä

7

8 Vamos Mindset KOHDERYHMÄ JA TAVOITE KUVAUS JAKSON RAKENNE ONNISTUMISEN MITTARIT vuotiaille nuorille, joilla mielenterveyden ja päihdeoireilun seurauksena psykososiaaliset ongelmat ovat kumuloituneet ja toimintakyky on oleellisesti heikentynyt. Työskentelyn tavoitteena on luottamuksen rakentaminen ja nuoren toimintakyvyn vahvistuminen siten, että nuori pystyy kiinnittymään tarvitsemiinsa palveluihin. Työskentely alkaa kotiin vietävällä valmennuksella. Valmennuksella tuetaan nuorta kiinnittymään vertaistuelliseen ryhmään ja tarpeenmukaisiin tukipalveluihin. Valmennuksen sisältö pohjautuu kognitiiviseen ja psykoedukatiiviseen lähestymistapaan. Valmennuksen teemoissa painottuvat mielenhyvinvointia vahvistavat teemat. Kotiin vietävä yksilövalmennus Yksilöllisen tarpeen mukaan 1-2 x / vko Psykoedukatiivinen ryhmävalmennus 3-4h*2-3*12viikkoa Koetun hyvinvoinnin muutosta arvioiva kysely Toimintakyvyn muutosta arvioiva menetelmä (Tulostähti) Sitoutuminen tarpeenmukaisiin hoito- ja kuntoutuspalveluihin Suunnitelmallisesti jatkopoluille siirtyminen (koulutus- ja työelämä) Mindset -työskentely pitää sisällään nuoren omassa ympäristössä tapahtuvan yksilövalmennuksen sekä vertaistuellisen ryhmävalmennuksen.

9 Kiitos! Vesa Sarmia p

Valmentava ja kuntouttava työote Vamos-toiminnassa. Marjo Hodju

Valmentava ja kuntouttava työote Vamos-toiminnassa. Marjo Hodju Valmentava ja kuntouttava työote Vamos-toiminnassa Marjo Hodju Vamos tukee nuoria kiinnittymään tulevaisuuteen! Suomessa nuorten syrjäytyminen on mittava ja paheneva ongelma Vamos vähentää 12-29 vuotiaiden

Lisätiedot

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen. Vamos palvelut Vesa Sarmia

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen. Vamos palvelut Vesa Sarmia Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen Vamos palvelut Vesa Sarmia Suomessa noin 60 000 nuorta koulutuksen tai työelämän ulkopuolella, joista Vamos kohderyhmää arviolta

Lisätiedot

Vankeusaika mahdollisuutena seminaari

Vankeusaika mahdollisuutena seminaari 12.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena seminaari 13.2.2019 Terhi Laine Mikä Vamos? Helsingin Diakonissalaitoksen palvelu koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille Vähentää 16-29 vuotiaiden

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työote

Asumissosiaalinen työote 31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa RAY rahoitus; Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa RAY rahoitus; Löytävä vanhustyö 2014-2017,

Lisätiedot

Vamos Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien tukeminen

Vamos Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien tukeminen Vamos Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien tukeminen 2017-2018 3.10.2017 Sari Nyberg Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan -kärkihanke

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa Löytävä vanhustyö 2014-2017, Turussa Palvelukatveet

Lisätiedot

Kuinka auttaa unohtuneita ja toivottomia nuoria?

Kuinka auttaa unohtuneita ja toivottomia nuoria? Kuinka auttaa unohtuneita ja toivottomia nuoria? Vamos Mindsetin opit ja konseptin mallinnus Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan -kärkihanke, 2016-2018 Helsingin Diakonissalaitos / Palmu Sisällys 1 Ongelma

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

VAMOS ESPOO Päihdeasiain neuvottelukunta 3.3.2014

VAMOS ESPOO Päihdeasiain neuvottelukunta 3.3.2014 VAMOS ESPOO Päihdeasiain neuvottelukunta 3.3.2014 VAMOS ESPOO Matalankynnyksen toimintakeskus 16-29 vuotiaille Espoon, Kauniaisen sekä Kirkkonummen, syrjäytymisvaarassa oleville tai jo syrjäytyneille,

Lisätiedot

Tiedon hyödyntäminen

Tiedon hyödyntäminen Tiedon hyödyntäminen EEVA PIHA VAMOS HELSINGIN DIAKONISSALAITOS 21.4.2017 Kaavion otsikko 14 12 10 8 6 4 2 0 Luokka 1 Luokka 2 Luokka 3 Luokka 4 6 4 2 0 Kaavion otsikko Luokka 1 Luokka 2 Luokka 3 Luokka

Lisätiedot

yöote Vamoksen näkökulmia

yöote Vamoksen näkökulmia Nuorten onialainen hyvinvointia matalan kynnyksen tukemassa yöote Vamoksen näkökulmia Ulla Nord Palvelualuejohtaja 4.3.2014 ASUNNOTTOMAAN NUOREEN LIITETTYJÄ ILMIÖITÄ PÄIHDEONGELMAT LAISKUUS MIELENTERVEYS

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

OHJAAVA TYÖHÖNVALMENNUSPALVELU

OHJAAVA TYÖHÖNVALMENNUSPALVELU #ohjatentyöhön OHJAAVA TYÖHÖNVALMENNUSPALVELU Toteutus, tulokset ja tuotokset Tiina Myllymäki Projektivastaava / työhönvalmentaja 3kk -Ohjaava työhönvalmennuspalvelu -projekti Päätösseminaari 30.3.2017,

Lisätiedot

Hankekentän kuulumiset Pohjois-Suomessa. Reija Paananen, tutkija Ritva Sauvola, aluekoordinaattori Sokra Pohjois-Suomi

Hankekentän kuulumiset Pohjois-Suomessa. Reija Paananen, tutkija Ritva Sauvola, aluekoordinaattori Sokra Pohjois-Suomi Hankekentän kuulumiset Pohjois-Suomessa Reija Paananen, tutkija Ritva Sauvola, aluekoordinaattori Sokra Pohjois-Suomi Sokran toiminta Itä- ja Pohjois-Suomessa Osallistuu hankkeiden ideointiin, suuntaamiseen

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN NUORTEN YSTÄVÄT Yli 100-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Työtä heikoimmassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi

Lisätiedot

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta

Lisätiedot

Perhekumppanuus Hyvinvointia vaikuttavasti

Perhekumppanuus Hyvinvointia vaikuttavasti Perhekumppanuus Hyvinvointia vaikuttavasti Mitä ongelmaa olemme ratkaisemassa? Erityistä tukea tarvitsevat perheet ovat keskimäärin 6 eri palvelun piirissä samanaikaisesti Kokonaiskuva perheestä jää muodostumatta

Lisätiedot

( -14,2%) Pohjois-Savo 68,0 % (2017) 4,5 % (2016) Työllisyysaste 3,6 % Asukkaita. Ulkomaalaistaustaisia 2,9 % (2017) Työllisiä

( -14,2%) Pohjois-Savo 68,0 % (2017) 4,5 % (2016) Työllisyysaste 3,6 % Asukkaita. Ulkomaalaistaustaisia 2,9 % (2017) Työllisiä Pohjois-Savo Asukkaita 246 653 (2017) Työttömiä keskimäärin Työttömyysaste 9,4 % Syyskuu 2018 Ulkomaalaistaustaisia 2,9 % (2017) Työllisiä 96 367 (2016) Työllisyysaste 68,0 % Koko Suomi 69,6 % 11 886 (

Lisätiedot

Asunto ensinkoulutus Heli Alkila

Asunto ensinkoulutus Heli Alkila 4.2.2019 Asunto ensinkoulutus 30.1.2019 Heli Alkila Helsingin Diakonissalaitos on rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö ja sen tytäryritys Diakonissalaitoksen Hoiva Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali-

Lisätiedot

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Lapin etsivän nuorisotyön ja työpajojen kehittämispäivät 21.11.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen ja koordinaattori Elisa Lipponen Valtakunnallinen

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli

Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli Lähtökohtana nostaa esille Työllisyyspalveluiden asiakkaiden hyvin moninaiset ja tasoiset tarpeet Pääosin järjestötaustaisten toimijoiden tarjoamien palvelujen

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Täyttä elämää eläkkeellä -hanke

Lisätiedot

Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin

Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Tiina Myllymäki Projektivastaava / Työhönvalmentaja 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti (2015 2017)

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke

Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke 20.10.2015 Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke 2015 2018 Toimijaverkosto Sosiaalitoimi Nuorisotoimi ja etsivä nuorisotyö Typ / tetoimisto Mielenterveyspalvelut STARTTI VALMENNUS Päihdepalvelut

Lisätiedot

VIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN ELÄMÄÄN

VIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN ELÄMÄÄN Sivu 1/6 KOKEMUKSIA- KOHTAAMISIA JA KONKRETIAA Virta PPSHP Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 22.2.2013 Eeva-Leena Laru projektikoordinaattori VIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Ohjaamo-kyselyn tuloksia

Ohjaamo-kyselyn tuloksia Ohjaamo-kyselyn tuloksia 18.6.2019 0 Ohjaamo-kysely Kyselyt toteutettiin maalis-huhtikuun aikana sähköisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 285. Nuorten kyselyyn saatiin 196 vastausta, joista 54% asioi Fredrikinkadun

Lisätiedot

Laiskuus on katsojan silmissä

Laiskuus on katsojan silmissä Laiskuus on katsojan silmissä Nuorten hyvinvointia tukemassa Ilmiöitä syrjään jäämisen taustalla Vamoksen näkökulmia Ketä kiinnostaa!!! - Välineitä ja välittämistä nuoren elämään 21.11.2013 Keskiuudenmaan

Lisätiedot

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Minna Sillanpää Porvoo

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Minna Sillanpää Porvoo LAPE Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri 20.11.2018 Minna Sillanpää Porvoo 10.10.2017 Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja.

Lisätiedot

Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen

Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen Riitta Kinnunen Valtakunnalliset työpajapäivät 18.-19.4.2018, Jyväskylä Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan ja etsivän

Lisätiedot

Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta

Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta 18.11.2016 klo 12-14, Satakunnankatu 18 A 1 Hankinnan tausta Työllisyydenhoidon palveluyksikkö ja Hyvinvointipalvelut yhteistyössä

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille

Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille Tolokkua elämää Tavoitteena nuorten hyvinvointi sekä järjestö-kaupunki yhteistyö Tolokkua elämää toimintamallin avulla vahvistetaan ja lisätään työpajoilla

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus KeVa perhehoidon ennakkovalmennus 1. TAPAAMINEN MITÄ ENNAKKOVALMENNUS ON? Ennakkovalmennuksen tarkoitus Ennakkovalmennuksen tavoitteita Perhehoitajan valmiudet suhteessa lapsen, nuoren ja aikuisen tarpeisiin

Lisätiedot

Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus

Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus 11.11.2016 Skitsofrenia Skitsofrenia on vakava psykoosisairaus, johon

Lisätiedot

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu

Lisätiedot

LOHI ja AHMA yhteistyötä koulupudokkaiden auttamiseksi

LOHI ja AHMA yhteistyötä koulupudokkaiden auttamiseksi LOHI ja AHMA yhteistyötä koulupudokkaiden auttamiseksi Essi Muinonen ja Pauliina Valtonen Espoon kaupunki AHMA Espoon keskuksen lastensuojelun työntekijöiden kehittämä lastensuojelun ensiarviointi malli

Lisätiedot

OSALLISUUTTA JA TIIMITYÖTÄ HYVÄSSÄ SEURASSA

OSALLISUUTTA JA TIIMITYÖTÄ HYVÄSSÄ SEURASSA SOPPI- hankkeessa syntyneen palvelumallin visualisointi OSALLISUUTTA JA TIIMITYÖTÄ HYVÄSSÄ SEURASSA Eero Vierola eerovierola81@gmail.com Puh: 0443498208 3.4.2018 ONGELMA/TARVE RATKAISU (SOPPI- TOIMINTAMALLI)

Lisätiedot

TYÖ- JA TOIMINTAKYKYÄ SEKÄ TYÖLLISTYMISEN EDELLYTYKSIÄ KARTOITTAVA PALVELU / INTENSIIVINEN KARTOITUSJAKSO

TYÖ- JA TOIMINTAKYKYÄ SEKÄ TYÖLLISTYMISEN EDELLYTYKSIÄ KARTOITTAVA PALVELU / INTENSIIVINEN KARTOITUSJAKSO Liite 2 sääntökirjaan Palvelukokonaisuuden nimi TYÖ- JA TOIMINTAKYKYÄ SEKÄ TYÖLLISTYMISEN EDELLYTYKSIÄ KARTOITTAVA PALVELU / INTENSIIVINEN KARTOITUSJAKSO Säädösperusta Sosiaalihuoltolaki 17.9.1982/710

Lisätiedot

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Kohti kuntouttavaa arkea Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Oppimisen ja kasvun tuen päivät Jyväskylä 22.9.2016 Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri VALTERI on Opetushallituksen toimialaan kuuluva valtakunnallinen

Lisätiedot

Miten osoittaa hyvän taloudellista vaikutusta?

Miten osoittaa hyvän taloudellista vaikutusta? Miten osoittaa hyvän taloudellista vaikutusta? Miten laskea ja mihin lukuihin uskoa? Hyvän mitta - avausseminaari 26.9.2017 Outi Kuikanmäki Miten osoittaa hyvän taloudellista vaikutusta? Miten laskea ja

Lisätiedot

Starttipaja Sentteri/ Siikalatvan kunta. S i r p a K i l j o 2. 2. 2 0 1 6

Starttipaja Sentteri/ Siikalatvan kunta. S i r p a K i l j o 2. 2. 2 0 1 6 Starttipaja Sentteri/ Siikalatvan kunta S i r p a K i l j o 2. 2. 2 0 1 6 SIIKALATVAN KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi Kirjastotoimen johtaja Riitta Tranberg Nuorisopalvelut/Nuorisotoimi Vapaa-aikasihteeri

Lisätiedot

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi

Lisätiedot

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 1 Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa 22.2.2018 Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 2 Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nuorille nyt ja jatkossa? kuntoutuskurssit eri sairausryhmille,

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ eläkevalmennus osaksi ikäjohtamista ja työhyvinvointitoimintaa

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ eläkevalmennus osaksi ikäjohtamista ja työhyvinvointitoimintaa eläkevalmennus osaksi ikäjohtamista ja työhyvinvointitoimintaa Proto versio 0.1 Suomen Punainen Risti Kuvat: Jarkko Mikkonen, Tatu Blomqvist 9.8.2017 Punainen Risti kansainvälinen liike ja kotimainen järjestö

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena. Siirtymät uudessa ajassa -seminaari 26.3.2019 Helsinki Reetta Pietikäinen Esityksen rakenne Työpajatoiminnasta Työpajat ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija

Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikutusketju (The iooi method by Bertelsmann Stiftung) Ratkaisu (transformative

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi

Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 19.5.2017 Etunimi Sukunimi Sisältö Viestinnän tavoitteet Priorisoidut kohderyhmät Kanavat Pääviestit Visuaalinen viestintä Projektit / toimenpiteitä

Lisätiedot

PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA

PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA Työelämän tutkimuspäivät 2016 Työryhmä 30. Nuorten työelämään kiinnittyminen ja työelämävalmiudet käsitteet, interventiot ja käytännöt Anna

Lisätiedot

ADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto

ADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto ADHD oireinen aikuinen asiakkaana Suvi Lehto 13.10.2016 Kohtaamisen lähtökohta Asiakkaalla on usein taustalla useita epäonnistumisia ja negatiivisia kokemuksia Näiden seurauksena asiakas Ei usko onnistumisiin

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

Motivaatioyhteiskunta Jyrki Rinta-Jouppi

Motivaatioyhteiskunta Jyrki Rinta-Jouppi Motivaatioyhteiskunta 13.12.2018 Jyrki Rinta-Jouppi Teitä tarvitaan toivon, tavoitteiden ja motivaation käynnistymiseksi asiakkaan elämässä. Kahden päivän voimavaravalmennuksia ja työkirjoja voi tilata.

Lisätiedot

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Nuori2017 28.3.2017 Työpajatoiminnan vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja TAINA ERA JOHANNA MOILANEN

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja TAINA ERA JOHANNA MOILANEN SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN 1 Nuorten vanhempien suunta työuralle-hanke Manner-Suomen ESR-ohjelma,

Lisätiedot

Miten heikossa asemassa olevia nuoria voidaan tukea palveluissa?

Miten heikossa asemassa olevia nuoria voidaan tukea palveluissa? Miten heikossa asemassa olevia nuoria voidaan tukea palveluissa? Mirja Määttä Tutkija, VTT, Kohtaamo-hanke Keski-Suomen ELY-keskus (Itä-Suomen yliopisto) Tarve muutokselle nuorten palveluissa Nuorten etuus-,

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY on alueellinen sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen

Lisätiedot

Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla

Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla Kohti erinomaista asiakaskokemusta! Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla Webinaari 19.3.2019 Hanna Dogan Kuntoutusryhmä, Eteläinen vakuutuspiiri hanna.dogan@kela.fi

Lisätiedot

Nuoret mukana! - demokratiatapahtuma

Nuoret mukana! - demokratiatapahtuma Nuoret mukana! - demokratiatapahtuma Ennakkokyselyn purku Säätytalo 26.10.2017 Toni Niiranen & Mikaeli Langinvainio Kyselyyn osallistui 110 nuorta TULOKSET: https://reports.inforglobe.com/nuoretmukana-1771100/index.html

Lisätiedot

CP-vammaisen aikuisen elämänpolku seminaari

CP-vammaisen aikuisen elämänpolku seminaari CP-vammaisen aikuisen elämänpolku seminaari Helsinki 27.5.2009 CP-vammaisten nuorten ammatillisten suunnitelmien haasteet ja mahdollisuudet projektityöntekijä, psykologi Aino Ahonen Invalidiliiton Jyväskylän

Lisätiedot

Erityinen tuki-webinaari

Erityinen tuki-webinaari Erityinen tuki-webinaari 4.9.2018 14.00-14.30 Erityinen tuki osana henkilökohtaistamista ja HOKS-prosessia. Lehtori, EO Annikki Torikka, TAMK. 14.30-14.55 Opiskelija toimijana- miten toimijuutta vahvistetaan?

Lisätiedot

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM Merkityksellisyyden johtamisesta Merja Fischer, TkT, KTM 2.6.2015 Ihmisiä motivoi eniten edistyminen merkityksellisessä työssä Fischer & Vainio 2014 Ihmiset haluavat olla synnyttämässä jotain itseään suurempaa.

Lisätiedot

VIIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN ELÄMÄÄN

VIIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN ELÄMÄÄN KOKEMUKSIA KOKEMUKSELLISESTA RYHMÄTOIMINNASTA Virta PPSHP Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 27.11.2012 Eeva-Leena Laru projektikoordinaattori VIIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN

Lisätiedot

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä- ohjelma tavoittelee nuorten työelämän

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Nuorten maahanmuuttajien työkyvyn tukeminen työuran alussa (NuMaT) 3.10.2013 Marika Nevala, Merja Turpeinen, Eva Tuominen, Anne Salmi, Lea Henriksson, Jaana Laitinen 2.10.2013 M Turpeinen,

Lisätiedot

NEET projektin tutkimus

NEET projektin tutkimus NEET projektin tutkimus Sari Miettinen Outi Välimaa Päivi Mäntyneva Terhi Kaisvuo Paula Hakala Sari Mäki Tutkimuksen osat 1. Kuvataan NUOTTI-valmennukseen ja ammatilliseen kuntoutusselvitykseen ohjautuneiden

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Minna Tainio, sosionomi AMK, projektisuunnittelija Juho Lempinen, yhteisöpedagogi AMK, projektisuunnittelija, seikkailuohjaaja Seikkailukasvatus

Lisätiedot

STARTTIVERSTAS-HANKE. Starttivalmennus Starttiverstas-hankkeessa

STARTTIVERSTAS-HANKE. Starttivalmennus Starttiverstas-hankkeessa STARTTIVERSTAS-HANKE Starttivalmennus Starttiverstas-hankkeessa Taustaa ja tavoitteita Starttiverstas-hanke on osa PKKY:n hallinnoimaa Nuorten tuki-hanketta, jonka osatoteuttajana on Joensuun Nuorisoverstas

Lisätiedot

Tullen mennen Nuorten VertaisVerstas. - toimintamalli työpajoille - hankkeet työpajatoiminnan kehittämisen välineenä

Tullen mennen Nuorten VertaisVerstas. - toimintamalli työpajoille - hankkeet työpajatoiminnan kehittämisen välineenä Tullen mennen Nuorten VertaisVerstas - toimintamalli työpajoille - hankkeet työpajatoiminnan kehittämisen välineenä Sytyke / Hengitysliitto Kati Marjakangas & Anniina Ohtamaa Hanketyö työpajan uhka vai

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät. Kokkola Projektikoordinaattori Esa Aromaa THL

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät. Kokkola Projektikoordinaattori Esa Aromaa THL Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Kokkola 15.11.2010 Projektikoordinaattori Esa Aromaa THL 1 Vaikuttavan päihdehoidon perusperiaatteet Hoidon täytyy olla tarvittaessa nopeasti saatavilla Hoidon täytyy keskittyä

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

KIITO kiinni työhön ja osaamiseen

KIITO kiinni työhön ja osaamiseen KIITO kiinni työhön ja osaamiseen ESR-hanke 1.9.2016-31.8.2019 ESR Toimintalinja 3: Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus 6.1.Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen

Lisätiedot

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Nuorten tuetut opinpolut -ohjelman esittely 9.12.2010 Verkatehdas, Hämeenlinna Esityksen sisältö

Lisätiedot

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI 1 Sisällys 1. Tausta... 2 2. Kohderyhmä... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Järjestäjät... 3 5. Resurssit... 4 6. Markkinointi... 5 7. Kurssin teemat... 5 8. Palautteiden kerääminen

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Arviointitutkimuksen johtopäätökset Paltamo-kokeilusta

Arviointitutkimuksen johtopäätökset Paltamo-kokeilusta Arviointitutkimuksen johtopäätökset Paltamo-kokeilusta Paltamo-kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.2013 Työllisyysvaikutuksia Työttömyys aleni Paltamossa jyrkästi, 17 prosentista noin 4

Lisätiedot

Sovari -työpajamittarin pilotoinnin alustavia tuloksia Työpajatoiminnan sosiaalisesti vahvistavat vaikutukset

Sovari -työpajamittarin pilotoinnin alustavia tuloksia Työpajatoiminnan sosiaalisesti vahvistavat vaikutukset Sovari -työpajamittarin pilotoinnin alustavia tuloksia Työpajatoiminnan sosiaalisesti vahvistavat vaikutukset Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan

Lisätiedot

Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta Susanna Salmela, Iiris Nurmo

Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta Susanna Salmela, Iiris Nurmo Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta 2015-2017 20.3.2018 Susanna Salmela, Iiris Nurmo Palvelu olen minä! 2015-2017 pähkinänkuoressa Pomppu- toimintamalli heikossa asemassa oleville 16 28 vuotiaille

Lisätiedot

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4 Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / 170112 / TiK Kuva 4 MEILLÄ LAPSIA KUULLAAN JA HE SAAVAT IKÄTASONSA MUKAISESTI OLLA OSALLISIA ITSEÄÄN KOSKEVISSA ASIOISSA. 1 Lapsi osallistuu oman esiopetussuunnitelmansa

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin johtaminen työn muutoksessa. Kuntoutuspäällikkö Anna Troberg Espoon sairaala

Hyvinvoinnin johtaminen työn muutoksessa. Kuntoutuspäällikkö Anna Troberg Espoon sairaala Hyvinvoinnin johtaminen työn muutoksessa Kuntoutuspäällikkö Anna Troberg Espoon sairaala Espoon sairaala kotoa kotiin Ikääntyneiden kotona asumisen tukipalvelu Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille

Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille En taho!! Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille Kehittämisprosessin monialaisuus Ajatus lähtenyt nuorisopsykiatrian käytännön tarpeesta Eksotella kokemusta liikkuvista palveluista Koulukieltäytyminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 05.06.2013 Sivu 1 / 1 2572/02.07.02/2013 65 Espoon kaupungille testamentatun omaisuuden käyttäminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. (09) 816 23053 Maria Rysti, puh. (09) 816 23320 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

VAMOS ETSIVÄ NUORISOTYÖ. Jokaiselle oikeus ihmisarvoiseen huomiseen

VAMOS ETSIVÄ NUORISOTYÖ. Jokaiselle oikeus ihmisarvoiseen huomiseen VAMOS ETSIVÄ NUORISOTYÖ Jokaiselle oikeus ihmisarvoiseen huomiseen 1 VAMOS PALVELULUPAUS Luomme jokaiselle nuorelle katkeamattoman ja jatkuvan palvelupolun, jossa hän voi kulkea palvelusta toiseen tuen

Lisätiedot

Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate

Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Osaamisen kehittäminen Sanna Saastamoinen, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke,

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA

IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA Kehittämisprojekti Logoterapeuttisen ajattelun hyödyntämisestä muistisairaiden hoidossa Kaija Ketonen & Kirsi Salmi 10.2.2015

Lisätiedot

MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi

MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi luukku, monialainen tieto ja tuki 2. nuorten työmahdollisuuksien

Lisätiedot

VAMOS TYÖ ESPOO INNOSTA DUUNIIN!

VAMOS TYÖ ESPOO INNOSTA DUUNIIN! VAMOS TYÖ ESPOO INNOSTA DUUNIIN! Maarit Lankinen-Kivimäki & Kirsi Tamminen Espoon monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous 8.5.2013 HELSINGIN DIAKONISSALAITOS - Lähes 150-vuotias yleishyödyllinen säätiö

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Raivaamme esteitä. Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1.

Raivaamme esteitä. Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1. Raivaamme esteitä Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1.2018 Kelan Päätalo Mitä teemme? Nostamme nuoret, erityisesti NEET-nuoret keskiöön

Lisätiedot