Onko joulupukki edelleen tarpeellinen?

Transkriptio

1 KATSAUS Onko joulupukki edelleen tarpeellinen? Tuula Tamminen Pieta Ronkainen J oulupukki on ilmeisesti kaikkein tunnetuin satuhahmo ainakin länsimaisen kulttuurin piirissä. Maapalloistumisen myötä joulupukista on tullut huomattavan tunnettu muuallakin. Tosin tutkittua tietoa kaikesta tästä on vähän ja sekin usein epäsuoraa. On esimerkiksi havaittu, että myös juutalaiset lapset tuntevat yleisesti joulupukin vanhempiensa uskonnollisista näkemyksistä ja asenteista riippumatta, eivät tosin niin yleisesti kuin lapset kristinuskon piirissä (Prentice ja Gordon 2001). Joulupukkimyytti on vanha traditio, joka on kulkenut sukupolvelta toiselle. Ilmeisesti juuri joulupukki on yleisin aikuisten ja lasten yhteinen fantasia. Tästä syystä joulupukki todennäköisesti on eniten lasten elämään vaikuttanut satuolento kautta aikojen. Siksi on outoa, että niin vähän on olemassa joulupukkiin liittyvää tieteellistä tutkimusta. Lastenpsykiatrian ja kehityspsykologian piirissä on kyllä tutkittu satujen ja mielikuvitushahmojen merkitystä lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta. Psykodynaaminen kehitysteoria pitää satuja jopa mielenterveydelle välttämättöminä (Bettelheim 1984). Eri tahoilla on myös esitetty väitteitä, että kyky kuvitella on ihmisen tärkein ominaisuus. Kulttuurisesti laajimmalle levinnyttä joulupukkifantasiaa ei kuitenkaan edes lastenpsykiatrisessa tutkimuksessa ole otettu kovin vakavasti. Satujen lumo Nykytiede päätyy monilla eri tutkimusaloilla samaan tulokseen: geenit ja aineena siirtyvä perimä ei riitä tekemään ihmisestä sitä, mitä hän on ei yksilönä eikä Duodecim 2003;119:

2 ihmislajina. Kulttuurisesti välittyvä henkinen pääoma onkin olennainen ihmisen kehitystä ohjaava voima. Moderni aivotutkimus ja geenikartoitus ovat vain vahvistaneet inhimillisen kokemustiedon merkityksen ymmärtämistä (Siegel 1999). Yksilön kaikkein tärkeimpien kehitysvuosien aikana varhaislapsuudessa eli joulupukkimyytin kulta-aikana perintötekijöiden informaatio ja inhimillisen vuorovaikutuksen välittämä kulttuurinen tieto kietoutuvat tiiviisti ja vaikuttavat vastavuoroisesti toisiinsa. Lapsi kasvaa ja yksilö kehittyy aina geneettisen ja kulttuurisen yhteissäätelyn varassa (Sameroff 1989). Ympäröivä kulttuuri välittyy lapseen eri tavoin. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä enemmän juuri toisen ihmisen kanssa jaettujen kokemusten kautta. Kokemusten vuorovaikutuksellinen jakaminen alkaa jo ensimäisellä elinvuodella, jolloin vanhempi ja lapsi jakavat ja soinnuttavat yhteen sisäisiä mielikuviaan uskomattoman herkän ja hienosäätöisen sanattoman viestinnän välityksellä (Stern 1985). Jaetut, yhteiset mielikuvat ovat mielen, ihmispsyyken, alkuydintä. Mielikuvista rakentuu myös se, mitä kutsumme mielikuvitukseksi: fantasian ja leikin, myyttien, tarinoiden ja satujen lumoava maailma, joka on lapsen ja ihmismielen alkukoti. Lapsen hyvinvoinnin ja tasapainoisen kehityksen kannalta ei ole yhdentekevää, millaisia satuja hänelle kerrotaan, mitä tarinoita luetaan, mitä myyttejä yhdessä jaetaan. Juuri ne synnyttävät lapselle elintärkeän kulttuuriperimän perustan. Nykyinen kehitystutkimus osoittaa myös, että lapsi tarvitsee mielikuvitusta, puuhastelua ei-toden kanssa, jotta hän oppii ymmärtämään, mikä on todellista. Todellisuudentaju kypsyy leikin kautta, mutta vain, jos ei-totta voi jakaa riittävästi aikuisen kanssa. Ihmisen aistit ja aivot kypsyvät ja toimivat juuri erojen havaitsemisen, kokemisen ja ymmärtämisen välityksellä. Lisäksi lapsi näyttää kestävän kovaakin todellisuutta sitä paremmin, mitä enemmän hän voi jakaa yhteisiä fantasioita läheisen aikuisen kanssa (Emde ja Harmon 1984). Se, miten yleisin yhteinen satu eli joulupukkimyytti vaikut taa lapsen kehitykseen, on lähes täydellisen, lumivalkean tietämättömyyden peitossa. Usko ja uskon menetys Pitkä traditio ja muutama vanhahko tutkimus osoittavat, että vanhemmat mielellään ylläpitävät joulupukkimyyttiä pienten lastensa kanssa. Vanhemmat myös yleisesti uskovat joulupukkimyytin olevan lapsille mieluisa. Prentice ym. (1978) havaitsivat tutkimuksensa haastatteluosuudessa, että 90 % vanhemmista piti joulupukkia hyvänä ja hauskana asiana lapsen kannalta. Kyse näyttäisi siis olevan yhteisestä ilosta. Eri tutkimusten mukaan lapset (tietenkin) uskovat joulupukkiin sitä yleisemmin, mitä nuorempia he ovat. Sukupuolieroja ei ole, tytöt ja pojat uskovat myyttiin yhtä paljon. Iän myötä usko joulupukkiin alkaa horjua vanhempien ja muiden lapsen lähiympäristöön kuuluvien ihmisten vaikutuksesta (Prentice ym. 1979). Claude (2002) päätyi jopa siihen, että eri-ikäisillä lapsipotilailla usko joulupukkiin riippui siitä, miten pitkään heidän vanhempansa olivat aikanaan itse uskoneet 2318 T. Tamminen

3 joulumyyttiin. Joulupukkiin uskominen loppuu keskimäärin seitsemän vuoden iässä (Anderson ja Prentice 1994), jolloin lapsen älyllinen kypsyminen on riittävästi vahvistanut hänen todellisuudentajuaan. Pieni osa vanhemmista on tutkimuksissa ilmaissut pitävänsä joulupukkia lapsille haitallisena tapana. Tällaista pelkoa on esitetty myös erilaisille lasten terveydenhuollon asiantuntijoille (Nelms 1996). Yleisin perustelu lienee ollut huoli siitä, mitä valheen paljastuminen lapselle aiheuttaa. On kyselty, luottaako lapsi enää ollenkaan vanhempiinsa tai aikuisiin, jotka tällä tavoin systemaattisesti ja perusteellisesti huijaavat lapsia. Vanhassa, osin jopa klassisessa artikkelissaan Sereno (1951) hyökkäsi voimakkaasti joulupukki-ilmiötä vastaan. Hän piti sitä lapsille haitallisena, vastentahtoisena ja pelottavana petoksena, joka kumpuaa aikuisten omista täyttymättömistä ja kypsymättömistä tarpeista. Myöhemmin myös Boss (1991) on katsonut, että kertominen lapsille joulupukista todellisena ja olemassaolevansa henkilönä on moraalisesti väärin. Vähät tehdyt tutkimukset antavat viitteitä siitä, että lapset yleensä itse löytävät totuuden joulupukista, joko yksin tai vanhempiensa avulla, ja että tämä oivallus useimmiten tuntuu heistä positiiviselta (Anderson ja Prentice 1994). Lapsi kokee oman kasvunsa ja»järkevöitymisensä» palkitsevaksi. Clauden (2002) tutkimuksessa kaksi lasta kolmesta sanoi tunteneensa ylpeyttä oppiessaan totuuden, ja puolet heistä ajatteli, että vaikka joulupukki ei olekaan totta, se on hyvä tarina. Osa lapsista alkoi totuuden oivallettuaan käyttäytyä aikuisten tavoin eli oli uskovinaan joulupukkiin vaikka olikin nyt fantasiasta tietoinen. Joillakin lapsilla totuuden paljastumiseen liittyi kielteisiäkin tunteita, lähinnä pettymystä, mutta tällainen tunnereaktio meni nopeasti ohi. Vanhemmat puolestaan ilmaisivat yleisimmin surua siitä, että lapsi»kasvoi ulos joulupukkisadusta». Millainen joulupukki? Joulupukkimyytti on saanut alkunsa uskonnollisesta taustasta mutta on vähitellen irronnut siitä. Arvellaan, että vuonna 245 syntynyt Myran piispa Nikolaus, joka myöhemmin julistettiin pyhimykseksi, olisi ollut joulupukin esi-esi-isä. Lahjoja tuovan ja hyvää tahtoa levittävän Pyhän Nikolauksen hahmo yleistyi ensin kristinuskon piirissä ja maallistui sitten muun länsimaisen kulttuurin mukana. Joulupukin juhlintaa pidettiin ja 1700-luvuilla jopa pakanallisena (Prentice ym. 1978). Esimerkiksi Yhdysvaltojen puritaanisessa osavaltiossa Massachusettsissa säädettiin rangaistuksia juhlintaan osallistumisesta. Onko joulupukki edelleen tarpeellinen? 2319

4 Maallistumisen myötä vanhemmat alkoivat yhä selvemmin liittää joulupukkiin myös kasvatuksellisia tavoitteita. Lapsi saa lahjoja, jos hän on»kiltti» eli käyttäytyy vanhemman toivomalla tavalla. Tällainen kontrolloiva tekniikka on kuitenkin ainoan tehdyn tutkimuksen valossa ollut suhteellisen tehotonta (Prentice ym. 1978). Viime vuosikymmenten kuluessa joulupukki on ennen muuta kaupallistunut, ja nyt vanhempien pelot joulupukin haitallisuudesta liittyvätkin juuri tähän. Kysytään, onko vaarallista, että lapset oppivat vain toivomaan erilaisia tavaroita eivätkä ehkä enää ymmärrä joulun henkeä. Asiasta ei ole tutkittua tietoa, ei myöskään siitä, miten oma tietotekninen aikamme ja virtuaalinen kulttuurimme on joulupukkimyyttiä muuttamassa. Tosin jo nyt on olemassa joulupukkipelejä, joissa oleellisinta on väkivalta kuten muissakin suosituissa virtuaaliohjelmissa. Ilmeistä kuitenkin on, että valtaosa vanhemmista, jotka kannustavat pieniä lapsiaan uskomaan joulupukkiin, haluavat ennen muuta jatkaa myytin yhä säilynyttä ydinsanomaa. Joulupukki edustaa edelleen antamisen iloa; se vahvistaa toisten huomioon ottamisen, yhteisen anteliaisuuden ja turvallisuuden tunteita perheissä (Nelms 1996). New York Sun -lehden vuoden 1897 pääkirjoituksen julistusta siteerataan edelleen:»kyllä, joulupukki on olemassa yhtä varmasti kuin rakkaus, anteliaisuus ja kyky omistautua.» Miksi meillä on joulupukki? Kun joulupukkimyyttiin liittyviä tapoja tarkastelee nykyisen kehityspsykiatrisen tiedon valossa, ei ihmettele, miksi tarina on elänyt toista tuhatta vuotta. Ajankohtaisen kiintymyssuhdeteorian mukaan joulupukki on loistava tarina. Ihmislapsella on syntymähetkestä lähtien kaksi kokonaisvaltaista biologiasta kumpuavaa perustarvetta: tarve säilyä hengissä ja tarve kehittyä. Biologisella tasolla nämä tarpeet ovat samansuuntaisia, mutta toiminnan tasolla ne johtavat usein ristiriitaisiin tilanteisiin. Lapsi ei osaa ratkaista, milloin on parasta jäädä vanhemman syliin turvaan ja milloin taas kannattaa kontata tutkimaan avaraa maailmaa. Tällaisten jatkuvien arkipäivän pulmien ratkaisemiseen lapsi tarvitsee emotionaalista yhteyttä hänen parastaan haluavaan ihmiseen, lapsi tarvitsee kiintymyssuhdetta (Bowlby 1969, Sinkkonen ja Kalland 2001). Kiintymyssuhde vanhempaan ei kuitenkaan yksin riitä, ei ainakaan länsimaisen kulttuurin piirissä. Niinpä pienen lapsen on jo varhain harjoiteltava uteliaisuuden ja pelon, oppimisen ja turvallisuuden tasapainon löytämistä muissakin ihmissuhteissa ja yllättävissäkin tilanteissa. Tätähän joulupukkitraditioon osallistuminen juuri tarjoaa. Vanhemmat tukevat lasta uskomaan, luottamaan ja lähestymään ventovierasta pukkia, koska tämä haluaa hyvää lapselle. Traditioon kuuluu erilaisia rituaaleja, joiden avulla lapsi pyrkii voittamaan pelkonsa ja osoittamaan luottamustaan. Meillä pukkia pitää ehkäpä kätellä, pukille pitää laulaa tai jopa kiivetä pukin syliin suuria juttuja pienelle ihmiselle. Mutta rohkeudesta lasta sitten palkitaan lahjoilla. Joulupukkifantasia ja siihen liittyvät käyttäytymistavat ovat kulttuurista viisautta; niiden kautta aikuiset auttavat lasta kypsymään. Lapsi suhtautuu joulupukkiin juuri siten kuin hänen peruskiintymyssuhteittensa laatu sallii. Hyvää tah T. Tamminen

5 tovan taruhahmon kautta hän voi saada jopa korjaavia kokemuksia siitä, miten aikuiset suhtautuvat lapsiin. Koska joulupukkitraditio kannustaa lasta luottamaan vieraaseen aikuiseen, tarina on kulttuurisesti hyödyllinen vain niin kauan kuin valtaosa meistä aikuisista todellakin pyrkii toimimaan lasten parhaaksi. Onko joulupukki suomalainen? Ainakin me suomalaiset haluamme ajatella, että joulupukki asuu Suomessa. Olemme saaneet jotkut muutkin vähitellen uskomaan tämän. Vuosi sitten kanadalainen lääkärilehti totesi, että vastoin yleistä käsitystä joulupukki ei asu pohjoisnavalla, vaan jo vuonna 1927 suomalainen radio-ohjelma on ilmoittanut joulupukin majailevan jäniksen korvia muistuttavalla tunturilla Suomen Lapissa (Claude 2002). Joulupukin nykyisen hahmon markkinoi Coca-Cola yhtiö 1930-luvulla, mutta pukin punaiseen asuun valkoisin turkisreunoin piirsi ahvenanmaalainen Haddon Sundblom ( pukki.html). Miksi me haluamme omia joulupukin? Olemmeko me lapsellisia vai lapsenmielisiä? Ainakaan taloudelliset syyt eivät asiaa selitä, niin vaivalloisesti olemme globaalit markkinat omaavaa myyttiä osanneet myydä. Kirjoitan tätä artikkelia joulupukista keskellä helteisintä heinäkuuta kesäsaaressani ja päädyn metaforisiin mietteisiin. Kun koskeloemo vahtii rantavedessä kalastavia poikasiaan, minä puolestani tuijotan tässä Nokia-ihmeen maassa rantakalliolla hyrisevää sylimikroani, joka kännykkäyhteyden välityksellä syytää minulle 24 PubMed- ja 49 Web of Science -viitettä hakusanalla Santa Claus. Vain kuudessa tieteellisessä julkaisusarjassa on viime vuosikymmenten aikana ollut peräti kaksi artikkelia joulupukista. Yksi lehti ylittää reippaasti kaikki muut, tietysti suomalainen Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, joka on julkaissut ainakin viisi (kohta kuusi) artikkelia joulupukista (Rapola 1994, Puumalainen ja Vapalahti 1997, Leirisalo-Repo 1998, Suistola 1999, Alaranta 2000). Osaisimmeko ja haluaisimmeko me tieteellistää joulupukin? Onko joulupukki edelleen tarpeellinen? 2321

6 Kirjallisuutta Alaranta H. Rauhallista joulua, joulupukki. Duodecim 2000;116:2685??. Andreson C J, Prentice N M. Encounter with reality children s reactions on discovering the Santa Claus myth. Child Psychiatry Hum Dev 1994; 25: Bettelheim B. Satujen lumous. Juva: WSOY, Boss J. Is Santa Claus corrupting our children s morals? Free Inquiry 1991;11:24 7. Bowlby J. Attachment and loss. Vol 1. New York: Penguin Books, Claude C. Do reindeer and children know something that we don t? Pediatric inpatients belief in Santa Claus. Can Med Ass J 2002; 167: Emde RN, Harmon RJ. Continuities and discontinuities in development. New York: Plenum, Leirisalo-Repo M. Miksi joulupukki on koukkuselkäinen? Duodecim 1998;114: Nelms BC. Santa Claus: good or bad for children? J Pediatr Health Care 1996; 10: Prentice NM, Gordon DA. Santa Claus and the Tooth Fairy for the Jewish child and parent. J Gen Psychiatry 2001; 148: Prentice NM, Manosevitz M, Hubbs L. Imaginary figures of early childhood: Santa Claus, Easter Bunny and the Tooth Fairy. Am J Orthopsychiatry 1978; 48: Prentice NM, Schmechel LK, Manosevitz M. Children s belief in Santa Claus. Developmental study of fantasy and causality. J Am Acad Child Psychiatry 1979;18: Puumalainen A-M, Vapalahti M. Joulupukki konsulttina. Duodecim 1997;113: Rapola J. Uskotko joulupukkiin? Duodecim 1994;110: Sameroff A J. Principles of development and psychopathology. Kirjassa: Sameroff AJ, Emde RN, toim. Relationship disturbances in early childhood. New York: Basic Books, 1989, s Sereno R. Some observations on the Santa Claus custom. Psychiatry 1951;14: Siegel DJ. The developing mind: toward a neurobiology of interpersonal experience. New York: Guilford Press, Sinkkonen J, Kalland M, toim. Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. Porvoo: WSOY, Stern DN. The interpersonal world of the infant. A view from psychoanalysis and developmental psychology. New York: Basic Books, Suistola J. Missä on joulupukin hauta? Duodecim 1999;115: TUULA TAMMINEN, professori, ylilääkäri Tampereen yliopiston lääketieteen laitos, lastenpsykiatrian oppiala Tampereen yliopisto Millainen on hyvä lääkäri? Hyvä lääkäri on sellainen, joka tekee tosissaan. Sinno (?). Hyvä lääkäri on semmoinen, joka kysyy, sattuuko. Nina. Kiva on semmoinen lääkäri, joka sanoo, ettei ole hätää. Tuomas. Lääkäri on minun mielestäni mukava ja hauska ja kaikki lääkärit ovat ystävällisiä. Sonja. Hyvä lääkäri on rauhallinen. Pyry. Lääkärin pitää olla kiltti ja auttavainen. Minusta on kivaa, kun minulle tehdään ultraääntä. Riina. 2322