Olkaa rohkeasti yhteydessä! Juha-Pekka Moisio, Myynti- ja kehityspäällikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Olkaa rohkeasti yhteydessä! Juha-Pekka Moisio, Myynti- ja kehityspäällikkö"

Transkriptio

1

2 Uusi teknologia ja ratkaisukeskeisyys ovat olleet aina keskiössä omassa työssäni. Pyrin asettumaan asiakkaan asemaan ja kertomaan mahdollisuuksista sekä ratkaisuista asiakkaan ymmärtämällä tavalla. Lahti Energialla vastaan myynnin koordinoinnista sekä palvelukehityksestä. Tavoitteenamme on olla asiakkaidemme luotettu energiapalvelukumppani ja sitä päämäärää kohti teemme töitä joka päivä! Olkaa rohkeasti yhteydessä! Juha-Pekka Moisio, Myynti- ja kehityspäällikkö

3 Meille vihreä väri ei ole vain väri tai imago, vaan tapamme ajatella ja toimia ympäristöystävällisesti puhtaan kaupunkienergian tuottamiseksi. Teemme yhdessä asiakkaittemme kanssa merkittävää energiakäännöstä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. LUOTETTAVA KUMPPANI JO YLI 100 AJAN! Lahti Energia on toiminut Lahden alueen asukkaiden ja yritysten luottokumppanina jo vuodesta 1907 lähtien. ARVOMME Tahto kehittää Halu saada aikaan Aito yhteistyö STRATEGIA Edullinen ja monipuolinen tuotanto Motivoitunut ja osaava henkilöstö Uudet palvelut ja liiketoiminta Päästöjen vähentäminen Yhteiskuntavastuu ja imago Meihin voi luottaa jatkossakin, sillä vakaavaraisena yhtiönä panostamme myös tulevaisuuteen ja kestävään kasvuun.

4 Sähköautojen määrä kasvaa hallituksen tavoitetta nopeammin (tavoite: sähkökäyttöistä ajoneuvoa v mennessä) Ladattavia autoja : kpl : 7178 kpl Lahti Energia on sähköisen liikenteen edistäjä Liikennevirta Oy:n (Virta) osaomistaja 7805 Investoinut julkisia latauspisteitä Lahteen (mm Kauppakatu, Sibeliustalo, Urheilukeskus) Omassa käytössä sähköautokanta kasvaa * *Teknologiateollisuus ry:n ennuste autokannan kehityksestä Suomessa. Ennuste perustuu hallituksen energia- ja ilmastostrategian tavoitteeseen sekä ALIISA-tietokantamalliin. Sähköautokanta (kumulatiivinen) Uudet sähköautot

5 1. SKENAARIO Hinnat ja verotus pysyvät samalla tasolla kuin , hankintatuki nykyinen euroa.* 2. SKENAARIO Sähköautot halpenevat. Autoverotusta jyrkennetään päästöjen mukaan, päästöttömien autojen käyttövoimavero nolla. * * Lähde: Helsingin Sanomat, Sähköautot valtaavat Suomen tiet yllättävän nopeasti, ennustaa VTT, Julkaistu

6 ARA:n avustus on 35 % toteutuneista kustannuksista (sis. alv.), kuitenkin enintään euroa. Edellytyksenä avustukselle on, että yhteisö rakentaa latausvalmiuden vähintään viidelle autopaikalle. Avustettavia kustannuksia: Tarvekartoitus ja hankesuunnittelu. Sähköpääkeskukseen tarvittavat muutostyöt, putkitukset ja kaapeloinnit sekä niihin liittyvät tavanomaiset maanrakennustyöt. Latauslaitteet ja -palvelut. FI/Lainat_ja_avustukset/Sahkoautojen_latausinfraavustus

7 1240 Sis. ALV 24 % NYKYTILAN KARTOITUS Liittymä, nykyinen kuormitus ja kaapelointi. MUUTOSTÖIDEN KUSTANNUKSET Selvitämme mitä muutoksia kiinteistöön sähköverkkoon, liittymään ja mittaukseen tulee tehdä. LATAUSPISTEIDEN SIJOITTELU Suositukset latauspisteiden sijoittamisesta pysäköintialueelle. VAIHTOEHTOJA TOTEUTUKSELLE Useita toteutusvaihtoehtoja niin latauslaitteistoista, maksutavoista kuin latauspalveluistakin.

8 Lahti Energia tarjoaa kartoituksen jälkeen sekä 1. latauslaitteet että 2. Virta Kiinteistö -latauspalvelun avaimet käteen - periaatteella asennettuna. Hinta esim. 100 eur/ kk/ latauspiste 36 kk sopimusajalla (hinnat sis. ALV 24 %). Mahdollisuus hankkia myös kertainvestointina. +

9 1. ICU EVe Mini Liitäntä: 1 kpl Type 2 Maksimilatausteho: 22kW Kiinnitys: Seinään tai tolppaan 2. ICU EVe Liitäntä: 2 kpl Type 2 Maksimilatausteho: 2x22 kw Kiinnitys: Seinään tai tolppaan 3. Chago Pro Liitäntä: 2 kpl Type 2 Maksimilatausteho: 2x22 kw Kiinnitys: Maahan

10 Latausoikeus Latausoikeuden kohdistus asukkaille (tai latauspisteen haltijan määrittämälle muulle käyttäjälle) Latauspistettä Euroopassa Hinnoittelu ja laskutus Latauksen hinnan asettelu, rahojen tilitys omistajalle automaattisesti. Tunnistautuminen Sama kortti ja mobiilisovellus toimivat kotona ja kaupungilla. Tuki 24/7 asiakaspalvelu.

11 Kiinteistöliitto Päijät-Hämeen video Motivan opas taloyhtiölle pdf Lahti Energian palvelut Virta-palvelut

12 Tuotamme kaupunkilaisille hyvinvointia eri muodoissa. Osallistumme paikallisiin tapahtumiin sekä tuemme monipuolisesti kulttuuria ja liikuntaa. Teemme myös paljon yhdessä paikallisten yritysten, yhdistysten ja yhteisöjen kanssa.

13

LATAUSPISTE TALOYHTIÖILLE VAIVATTOMASTI

LATAUSPISTE TALOYHTIÖILLE VAIVATTOMASTI LATAUSPISTE TALOYHTIÖILLE VAIVATTOMASTI ÄLYKÄS, TURVALLINEN JA LAAJENNETTAVA RATKAISU Liikenne sähköistyy, samoin autopaikat. Tarjoamme taloyhtiöille helpon ja turvallisen ratkaisun sähköautojen lataamiseen

Lisätiedot

SKAALAUTUVA SÄHKÖAUTOJEN LATAUSPALVELU TALOYHTIÖILLE JA KIINTEISTÖILLE PARKKISÄHKÖ

SKAALAUTUVA SÄHKÖAUTOJEN LATAUSPALVELU TALOYHTIÖILLE JA KIINTEISTÖILLE PARKKISÄHKÖ SKAALAUTUVA SÄHKÖAUTOJEN LATAUSPALVELU TALOYHTIÖILLE JA KIINTEISTÖILLE PARKKISÄHKÖ Parkkisähkön latauspalvelut Suunniteltu liike- ja asuinkiinteistöjen pysäköintialueille ja halleihin. Älykäs tehonhallinta

Lisätiedot

Sähköinen liikenne. hiilineutraali kasvumoottori. Matti Rae Verkosto 2019 Ensto Oy

Sähköinen liikenne. hiilineutraali kasvumoottori. Matti Rae Verkosto 2019 Ensto Oy Sähköinen liikenne hiilineutraali kasvumoottori Matti Rae Ensto Oy Sisältö Sähköisen liikenteen faktat Tavoitteena hiiletön liikenne 2045 Edistämistoimet Sähköntuotannon CO 2 -päästöt alenevalla käyrällä

Lisätiedot

LATAUSPISTE TALOYHTIÖILLE

LATAUSPISTE TALOYHTIÖILLE LATAUSPISTE TALOYHTIÖILLE ÄLYKÄS, TURVALLINEN JA LAAJENNETTAVA RATKAISU Liikenne sähköistyy, samoin autopaikat. Helen tarjoaa taloyhtiöille helpon ja turvallisen ratkaisun sähköautojen lataamiseen. MARKKINOIDEN

Lisätiedot

LATAUSPISTE TALOYHTIÖILLE

LATAUSPISTE TALOYHTIÖILLE LATAUSPISTE TALOYHTIÖILLE ÄLYKÄS, TURVALLINEN JA LAAJENNETTAVA RATKAISU Liikenne sähköistyy, samoin autopaikat. Helen tarjoaa taloyhtiöille helpon ja turvallisen ratkaisun sähköautojen lataamiseen. MARKKINOIDEN

Lisätiedot

Sähköautojen latauspisteiden toteutus taloyhtiössä

Sähköautojen latauspisteiden toteutus taloyhtiössä Sähköautojen latauspisteiden toteutus taloyhtiössä Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa ry Taloyhtiösi asialla TALOYHTIÖSI ASIALLA Taustaksi Asunto-osakeyhtiö yhteisöasumista

Lisätiedot

E 100/2017 vp - Valtioneuvoston selvitys: EU:n liikenteen vaihtoehtoisten polttoaineiden toimintasuunnitelma

E 100/2017 vp - Valtioneuvoston selvitys: EU:n liikenteen vaihtoehtoisten polttoaineiden toimintasuunnitelma Pg E 100/2017 vp - Valtioneuvoston selvitys: EU:n liikenteen vaihtoehtoisten polttoaineiden toimintasuunnitelma Lausunto talousvaliokunnalle Elias Pöyry Liikennevirta Oy 8.12.2017 Nollahiiliyhteiskunta

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q3/ Teknologiateollisuus

Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q3/ Teknologiateollisuus 1 Sähköautokannan kasvu - 30.9.2018 Sähköautokanta tilanne 2018/Q3 Sähköautokanta 13 406 kpl Täyssähköautoja 2 119 kpl Ladattavia hybridejä 11 287 kpl Täyssähköautojen osuus koko sähköautokannasta on 16

Lisätiedot

SÄHKÖAUTON LATAUSPISTE KIINTEISTÖILLE

SÄHKÖAUTON LATAUSPISTE KIINTEISTÖILLE SÄHKÖAUTON LATAUSPISTE KIINTEISTÖILLE KIINTEISTÖT OVAT LUONTEVIA PAIKKOJA SÄHKÖAUTOJEN LATAUKSEEN Ilmastopäästöjen vähentämisessä sähköisellä liikenteellä on tärkeä osuus. Sähköauton tärkeimmät edut ovat

Lisätiedot

Valtion tuki korjausrakentamiseen ennen ja nyt

Valtion tuki korjausrakentamiseen ennen ja nyt Valtion tuki korjausrakentamiseen ennen ja nyt Korjausrakentamisen rahoitus nyt ja tulevaisuudessa Työpaja 1.4.2019, YM pankkisali suunnittelupäällikkö Kimmo Huovinen, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Latauspisteet asunto-osakeyhtiössä. vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitto ry

Latauspisteet asunto-osakeyhtiössä. vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitto ry Latauspisteet asunto-osakeyhtiössä vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitto ry Sähköauton latauspisteiden hankinta taloyhtiön hallinnon näkökulmasta 3 Sähköautot yleistyvät nopeasti

Lisätiedot

Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa

Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa Kiinteistöliitto Uusimaa Ry Mia Pujals johtava lakimies, varatuomari Katriina Sarekoski lakimies, varatuomari Taloyhtiösi asialla Yleistä Sähköautojen määrä lisääntyy

Lisätiedot

Liikenteen CO2 päästöt 2030 Baseline skenaario

Liikenteen CO2 päästöt 2030 Baseline skenaario TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Liikenteen CO2 päästöt 2030 Baseline skenaario Parlamentaarinen liikenneverkkotyöryhmä 15 14 Liikenteen CO 2 ekv. päästöt LIPASTO-baseline 14.6.2016 Kokous 23.3.2017 13

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q2/ Teknologiateollisuus

Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q2/ Teknologiateollisuus 1 Sähköautojen määrän kasvu - 30.6.2018 Sähköautokanta tilanne 2018/Q2 Sähköautokanta 11 384 kpl Täyssähköautoja 1 875 kpl Ladattavia hybridejä 9 509 kpl Täyssähköautojen osuus koko sähköautokannasta on

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q1/ Teknologiateollisuus

Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q1/ Teknologiateollisuus 1 Sähköautojen määrän kasvu 31.3.2018 Sähköautojen määrä liikenteessä on kaksinkertaistunut alle 11 kuukaudessa ja ylittänee 10 000 kpl rajan vuoden toisella neljänneksellä. Ladattavien hybridien autokanta

Lisätiedot

Sähköautojen latausjärjestelmien suunnitteluohje

Sähköautojen latausjärjestelmien suunnitteluohje 1/3 Sähköautojen latausjärjestelmien suunnitteluohje Tämä ohje on laadittu Helsingin kaupungin Asuntotuotantoyksikölle sähköautojen latausjärjestelmien suunnittelua varten. Tässä suunnitteluohjeessa on

Lisätiedot

Miten sähköautot muuttavat valubusinesta?

Miten sähköautot muuttavat valubusinesta? Miten sähköautot muuttavat valubusinesta? Valun käytön seminaari 28.-29.3.2019 Prof. Juhani Orkas 29.3.2019 o Mikä on sähköauto? o Sähköautot Suomessa o Sähkö-/hybridiauton valukomponentit o Miltä tulevaisuus

Lisätiedot

SÄHKÖAUTOJEN LATAUS OSAKSI PALVELU- JA LIIKETOIMINTAA

SÄHKÖAUTOJEN LATAUS OSAKSI PALVELU- JA LIIKETOIMINTAA SÄHKÖAUTOJEN LATAUS OSAKSI PALVELU- JA LIIKETOIMINTAA MIKSI SÄHKÖAUTOT YLEISTYVÄT NYT? Halu sähköisten ajoneuvojen hankintaan on kova, rajoittavia tekijöitä poistuu jatkuvasti Sähköisten ajoneuvojen hinnat

Lisätiedot

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Sidosryhmäkysely Vantaan Energian sidosryhmäkysely toteutettiin 11.-20.9.2013 Kyselyyn vastasi 445 henkilöä. Vastausprosentti oli 27,6. - Yksityisasiakas 157

Lisätiedot

Tieliikenne nollapäästöiseksi, mitä tämä edellyttää kaupungeilta?

Tieliikenne nollapäästöiseksi, mitä tämä edellyttää kaupungeilta? Tieliikenne nollapäästöiseksi, mitä tämä edellyttää kaupungeilta? Kuntatekniikan päivät 12.5.2017 Noora Salonen Sito Parhaan ympäristön tekijät ILMASTOTAVOITTEET VS. LIIKENTEEN PÄÄSTÖT Kotimaan liikenteen

Lisätiedot

Juridiikkapotpuri. Apulaispäälakimies Kristel Pynnönen Suomen Kiinteistöliitto ry

Juridiikkapotpuri. Apulaispäälakimies Kristel Pynnönen Suomen Kiinteistöliitto ry Juridiikkapotpuri Apulaispäälakimies Kristel Pynnönen Suomen Kiinteistöliitto ry AirBnB Väliotsikko Huoneiston käyttötarkoitus www.ukl.fi Huoneiston käyttötarkoitus miten huoneistoa saa käyttää? Käyttötarkoitus

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) mukaiset sähköautojen latausvalmiudet ja latauspistevaatimukset

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) mukaiset sähköautojen latausvalmiudet ja latauspistevaatimukset Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) mukaiset sähköautojen latausvalmiudet ja latauspistevaatimukset Vesa Peltola, Kuntaliitto Päivi Laitila, Motiva Oy Ympäristöministeriö 7.3.2019 EPBD:n muutoksen

Lisätiedot

Sähköinen liikenne Ratkaisuja Energia- ja Ilmastostrategian haasteisiin

Sähköinen liikenne Ratkaisuja Energia- ja Ilmastostrategian haasteisiin Sähköinen liikenne Ratkaisuja Energia- ja Ilmastostrategian haasteisiin 2 Energia- ja ilmastostrategia 2030 Sähköautoja liikenteessä vähintään 250 000 kpl 2 950 000 *) 2030 - Vaikutus 2016 - Lähtötilanne

Lisätiedot

Sähköautot osana älykästä sähköverkkoa Siemensin Energia- ja liikennepäivä

Sähköautot osana älykästä sähköverkkoa Siemensin Energia- ja liikennepäivä Sähköautot osana älykästä sähköverkkoa 13-12-2012 Siemensin Energia- ja liikennepäivä Jouni Pylvänäinen Kehityspäällikkö Elenia Verkko Oy Elenia Verkko Liikevaihto 202 M Henkilöstö 280 Asiakkaat 408 000

Lisätiedot

SÄHKÖAUTON LATAUS ARTO HEIKKILÄ

SÄHKÖAUTON LATAUS ARTO HEIKKILÄ 11.4.2019 2 Sähköautojen latauspaikat tarvittavat selvitykset, vaihtoehdot ja mahdollisuudet Arto Heikkilä sähkösuunnittelupäällikkö insinööri gsm.+358 400 508 058 arto.heikkila@talokeskus.fi linkedin.com/in/arto-heikkil%c3%a4-

Lisätiedot

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut 24.11.2016 Turku Energia -konserni 2015 Konsernihallinto ja Konsernipalvelut Energialiiketoiminnot

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI LIIKENTEESSÄ KÄYTET- TÄVIEN VAIHTOEHTOISTEN POLTTOAINEIDEN JAKELUSTA

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI LIIKENTEESSÄ KÄYTET- TÄVIEN VAIHTOEHTOISTEN POLTTOAINEIDEN JAKELUSTA Muistio 1(3) Esa Niemelä 20.4.2017 Eduskunnan talousvaliokunnalle Viite HE 25/2017 vp, kuuleminen 21.4.2017 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI LIIKENTEESSÄ KÄYTET- TÄVIEN VAIHTOEHTOISTEN POLTTOAINEIDEN

Lisätiedot

Kymijärvi IIIlämpölaitoshanke. luvitusprosessi. Ilmansuojelupäivät Eeva Lillman

Kymijärvi IIIlämpölaitoshanke. luvitusprosessi. Ilmansuojelupäivät Eeva Lillman Kymijärvi IIIlämpölaitoshanke luvitusprosessi Ilmansuojelupäivät 23.8.2017 Eeva Lillman Lahti Energia -konserni Lahti Energia Oy Emoyhtiö LE-Sähköverkko Oy Tytäryhtiö 100 % C-Ella Oy Osakkuusyhtiö 33,3

Lisätiedot

etolppa Etähallittavat lämmitys- ja lataustolpat

etolppa Etähallittavat lämmitys- ja lataustolpat etolppa Etähallittavat lämmitys- ja lataustolpat - Etähallittavat lämmitystolpat ja latausasemat Auton lämmittämiseen ja sähköauton lataukseen Kustannustehokas vaihtoehto taloyhtiöille etolppa on nykyaikainen

Lisätiedot

etolppa Etähallittavat lämmitys- ja lataustolpat

etolppa Etähallittavat lämmitys- ja lataustolpat etolppa Etähallittavat lämmitys- ja lataustolpat - Etähallittavat lämmitystolpat ja latausasemat www.igl.fi info@igl.fi www.etolppa.fi +358 40 834 8689 Auton lämmittämiseen ja sähköauton lataukseen Kustannustehokas

Lisätiedot

Kohti päästötöntä liikennettä Saara Jääskeläinen, LVM Uusiutuvan energian päivä

Kohti päästötöntä liikennettä Saara Jääskeläinen, LVM Uusiutuvan energian päivä Kohti päästötöntä liikennettä 2045 Saara Jääskeläinen, LVM Uusiutuvan energian päivä 23.1.2018 1 Liikenteen päästövähennystavoitteet energia- ja ilmastostrategiassa ja Kaisussa Liikenteen päästöjä tulee

Lisätiedot

Sähköautot osana tulevaisuuden liikennejärjestelmää

Sähköautot osana tulevaisuuden liikennejärjestelmää Sähköautot osana tulevaisuuden liikennejärjestelmää Tulevaisuuden liikenne -seminaari Ravintola Kerubi Joensuu Laura Poskiparta 19.11.2015 Ympäristösi parhaat tekijät Sähköautot ja ladattavat hybridit

Lisätiedot

HE 25/2017 laiksi liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta

HE 25/2017 laiksi liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta Elias Pöyry Liikennevirta Oy HE 25/2017 laiksi liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta Lausunto Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle 3.5.2017 Esityksen sisältö 1. Lainsäädännön

Lisätiedot

Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016

Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016 Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016 Huippunopea valokuituverkko nyt tulossa Pälkäneelle! Miksi valokuitu Pälkäneelle valokuitua rakennetaan avoimen verkon periaatteella, jolloin käyttäjä saa vapaasti valita

Lisätiedot

General Picture IEA Report. Teknologiateollisuus 1. World CO 2 emissions from fuel combustion by sector in 2014

General Picture IEA Report. Teknologiateollisuus 1. World CO 2 emissions from fuel combustion by sector in 2014 World CO 2 emissions from fuel combustion by sector in 2014 1 SOURCE: IEA - CO2 emissions from fuel combustion highlights (2016 edition) General Picture IEA Report Situation after year 2015 2 1 IEA: CUMULATIVE

Lisätiedot

Näin rekisteröidyt Lähisähkö latauspisteen käyttäjäksi

Näin rekisteröidyt Lähisähkö latauspisteen käyttäjäksi DCC LIITE 1 Näin rekisteröidyt Lähisähkö latauspisteen käyttäjäksi 1. Palveluun rekisteröidytään nettiselaimella osoitteessa www.eparking.fi. Valitse Rekisteröidy - välilehti ja täytä pyydetyt tiedot.

Lisätiedot

Aurinkosähkön hyödyntäminen ja kannattavuus taloyhtiössä

Aurinkosähkön hyödyntäminen ja kannattavuus taloyhtiössä Aurinkosähkön hyödyntäminen ja kannattavuus taloyhtiössä Isännöitsijäseminaari 17.11.2015 Helsinki Energia-asiantuntija, tietokirjailija janne.kapylehto@gmail.com Aurinkosähkö Suomessa ei ole tulevaisuutta,

Lisätiedot

Energiatehokkuuden rahoituksesta

Energiatehokkuuden rahoituksesta Energiatehokkuuden rahoituksesta KETS-yhdyshenkilöpäivät 7.11.2018 Päivi Laitila, Motiva Oy Esityksen sisältö Energiatehokkuuden rahoitus ja EU Energiatehokkuuden direktiivit Energiatehokkuuden rahoitus

Lisätiedot

JoustoVoima. Jussi Puranen

JoustoVoima. Jussi Puranen JoustoVoima Jussi Puranen 7.11.2018 Energian ja informaation innovatiivinen yhdistäjä Modernin teknologian ja tiedon monipuolinen yhdistäminen perinteisiin energiapalveluihin mahdollistaa entistä parempia

Lisätiedot

Kohti hiiletöntä ja puhdasta liikennettä Nollapäästöisyyden edistäminen

Kohti hiiletöntä ja puhdasta liikennettä Nollapäästöisyyden edistäminen Kohti hiiletöntä ja puhdasta liikennettä Nollapäästöisyyden edistäminen 2019-2023 1 Sähköisen liikenteen tavoitteita ja ohjaustoimenpiteitä Hiiletön liikenne - Ilmo 2045 Energia- ilmastostrategia 2030

Lisätiedot

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Haminan Energia lyhyesti Muutos

Lisätiedot

Asiakkaalle tuotettu arvo

Asiakkaalle tuotettu arvo St1 Lähienergia Suunnittelee ja toteuttaa paikallisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvia lämpölaitoksia kokoluokaltaan 22 1000 kw energialaitosten toimitukset avaimet käteen -periaatteella, elinkaarimallilla

Lisätiedot

Yritysnäkökulma tutkimukseen

Yritysnäkökulma tutkimukseen Yritysnäkökulma tutkimukseen Juha Matikainen, Fortum DM 01-2013 Copyright Tekes Ajatuksia aiheista joita pitäisi tutkia ja joista olisi hyötyä kansainvälisesti Sähköautojen pikalataus Optimaalinen verkostotiheys

Lisätiedot

Sähköautojen julkiset latauspisteet ohjeita ja suosituksia kunnille

Sähköautojen julkiset latauspisteet ohjeita ja suosituksia kunnille Sähköautojen julkiset latauspisteet ohjeita ja suosituksia kunnille Liikenne ja maankäyttö 2015 Laura Poskiparta 7.10.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Sähköautojen julkiset latauspisteet ohjeita ja suosituksia

Lisätiedot

AURINKOSÄHKÖÄ TALOYHTIÖILLE

AURINKOSÄHKÖÄ TALOYHTIÖILLE AURINKOSÄHKÖÄ TALOYHTIÖILLE OMAVARAISTA ENERGIANTUOTANTOA EDELLÄKÄVIJÖILLE Energiantuotanto hajautuu, jolloin myös kuluttajista tulee tuottajia. Helen tarjoaa taloyhtiöille laadukkaat aurinkosähköjärjestelmät

Lisätiedot

Helsingfors stad Föredragningslista 20/2014 1 (6) Stadsfullmäktige Kj/10 10.12.2014

Helsingfors stad Föredragningslista 20/2014 1 (6) Stadsfullmäktige Kj/10 10.12.2014 Helsingfors stad Föredragningslista 20/2014 1 (6) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 01.12.2014 1258 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto päättää katsoa

Lisätiedot

IGL-Technologies Wireless solutions with IGL

IGL-Technologies Wireless solutions with IGL Perustettu joulukuussa 2009 Perustajina kolme TTY:n DI:tä Yritys on erikoistunut lyhyen kantaman verkon sovelluksiin ja -verkon hallintalaitteisiin. etolppa- myyntiversio markkinoille kevät 2011 Tekniset

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen. Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.

Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen. Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05. Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.2014 Pekka Malinen Sisältö 1. Tausta 2. Visio 3. Toimenpideohjelma 4. Kehityspolut

Lisätiedot

EPBD kuulemistilaisuus YM

EPBD kuulemistilaisuus YM EPBD kuulemistilaisuus YM 19.12.2016 Latauspiste-alan näkökulma Teknologiateollisuus Sähköinen liikenne - toimialaryhmä 1 Sähköinen liikenne on suomalaista teknologiaa Sähköisen liikenteen edelläkävijäyritykset

Lisätiedot

Sähköauton latausopas

Sähköauton latausopas Sähköauton latausopas Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää sähköauton latauksesta. Sähköauton latausopas 1 Arki virtaa. I ksoy.fi Sähköauton latausopas Täyssähköautot ja hybridiautot Näin sähköauto ladataan.

Lisätiedot

Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä

Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä 24.5.2017 Liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii lisätoimia LUONNOS

Lisätiedot

Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Liikenteen energiankulutus ja khk-päästöt Tieliikenteen energiankulutus 1990-2017 Liikenteen khk-päästöt 1990-2017

Lisätiedot

Kestävän liikenteen sitoumukset ja valtakunnalliset tavoitteet, Tero Jokilehto Liikenne- ja viestintäministeriö

Kestävän liikenteen sitoumukset ja valtakunnalliset tavoitteet, Tero Jokilehto Liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikenteen sitoumukset ja valtakunnalliset tavoitteet, Tero Jokilehto Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa eri EU-maiden

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen mahdollisuudet. Uudistuva liikenne seminaari, Joensuu / Antti Korpelainen

Sähköisen liikenteen mahdollisuudet. Uudistuva liikenne seminaari, Joensuu / Antti Korpelainen Sähköisen liikenteen mahdollisuudet Uudistuva liikenne seminaari, Joensuu 4.4.2017 / Antti Korpelainen Sähköautot paljon melua täysin syystä Sähköautojen monet hyödyt 1. Vähentää päästöjä 2. Tukee energiajärjestelmää

Lisätiedot

Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa.

Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. Netel -yritysesittely Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. 2017 Netel lyhyesti Mitä teemme Netel suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää tietoliikenne- sekä

Lisätiedot

HE25/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta

HE25/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta Eduskunnan ympäristövaliokunnalle 19.4.2017 HE25/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta Kiitämme Ympäristövaliokuntaa mahdollisuudesta

Lisätiedot

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? ClimBus päätösseminaari Finlandia-talo, 9.6.2009 Timo Karttinen Kehitysjohtaja, Fortum Oyj 1 Rakenne Kilpailuedusta ja päästöttömyydestä Energiantarpeesta ja

Lisätiedot

Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä

Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä Ilmastonmuutos / koulut Koulujen keke-ohjelmat Osaamisen levittäminen Ilmastonmuutoksen hidastaminen Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC:

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2013 1 (6) Kaupunginhallitus Kj/6 25.11.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2013 1 (6) Kaupunginhallitus Kj/6 25.11.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2013 1 (6) 1265 Valtakunnallisen sähköautoliikenteen latausoperaattoriyhtiön osakkeiden merkitseminen HEL 2013-012906 T 00 00 00 Päätös päätti puolesta latausoperaattoriyhtiön

Lisätiedot

Joukkoliikenne ja sen maksuliikenne

Joukkoliikenne ja sen maksuliikenne Joukkoliikenne ja sen maksuliikenne Waltti Tvv = toimivaltainen viranomainen 1. Matkakorttimaksu (yksikäyttökortti)» Kertaluonteinen maksu» Kirjaus: Myyntituotot tai Liiketoiminnan tuotot (liikelaitos);

Lisätiedot

Romutuspalkkiokokeilun taustat

Romutuspalkkiokokeilun taustat Romutuspalkkiokokeilun taustat Juha Kenraali 25.6.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Romutuspalkkiokokeilun tausta ja tavoitteet Edistää autokannan uudistumista Vähentää ajoneuvoliikenteestä

Lisätiedot

Latausoperaattorin rooli sähköisessä liikenteessä. EVE ohjelman vuosiseminaari Juha Stenberg 6.11.2012

Latausoperaattorin rooli sähköisessä liikenteessä. EVE ohjelman vuosiseminaari Juha Stenberg 6.11.2012 Kalmaja Latausoperaattorin rooli sähköisessä liikenteessä EVE ohjelman vuosiseminaari Juha Stenberg 6.11.2012 Aiheet Kansainväliset esimerkit ja markkina Latausoperaattori Ekosysteemi 4 Liikenne 1.0 5

Lisätiedot

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030 Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Energia- ja ilmastostrategia ja Kaisu EU:n komissio antoi ehdotuksensa eri

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta (HE 25/2017 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta (HE 25/2017 vp) TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta (HE 25/2017 vp) Kuva: Tredea 20.4.2017 Nils-Olof Nylund Tutkimusprofessori

Lisätiedot

Mikrotuotannon kytkeminen valtakunnanverkkoon

Mikrotuotannon kytkeminen valtakunnanverkkoon Mikrotuotannon kytkeminen valtakunnanverkkoon Jukka Rajala 28.01.2016 Sisältö Elenia lyhyesti Mikrotuotantojärjestelmän mitoitus ja verkkoonliittäminen Elenia tänään Palvelumme perustana on, että arki

Lisätiedot

Aurinkopaneelit. - sähköverkkoliittymille INNOVATIVT

Aurinkopaneelit. - sähköverkkoliittymille INNOVATIVT Aurinkopaneelit - sähköverkkoliittymille Etsitkö luotettavaa aurinkopaneeleiden toimittajaa, joka antaa sinulle ammattitaitoista palvelua ja sekä parhaan että luotettavimman teknologian? Aurinkopaketti

Lisätiedot

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n TUOMAS VANHANEN KUKA Tu o m a s Tu m u Vanhanen Energiatekniikan DI Energialähettiläs Blogi: tuomasvanhanen.fi TEEMAT Kuka Halpaa öljyä Energian kulutus kasvaa Ilmastonmuutos ohjaa energiapolitiikkaa Älykäs

Lisätiedot

järjestelmän suunnitteluohje etolppa/eparking suunnitteluohje

järjestelmän suunnitteluohje etolppa/eparking suunnitteluohje järjestelmän suunnitteluohje Tämä suunnitteluohje on tarkoitettu mahdollistamaan etolppa/eparking-järjestelmän suunnittelu parkkialueelle. Suunnitteluohje on tarkoitettu sekä sähkösuunnittelijalle, rakennesuunnittelijalle

Lisätiedot

Sähköajoneuvojen latausverkoston rakentaminen Pohjois-Savossa

Sähköajoneuvojen latausverkoston rakentaminen Pohjois-Savossa Sähköajoneuvojen latausverkoston rakentaminen Pohjois-Savossa 21.3.2017 Energian ja informaation Innovatiivinen yhdistäjä Savon Voima on maakunnallinen energiakonserni, jonka omistaa 100 prosenttisesti

Lisätiedot

KOKEMUKSIA LÄMPÖPUMPUISTA KAUKOLÄMPÖJÄRJESTELMÄSSÄ CASE HELEN. Kaukolämpöpäivät Juhani Aaltonen

KOKEMUKSIA LÄMPÖPUMPUISTA KAUKOLÄMPÖJÄRJESTELMÄSSÄ CASE HELEN. Kaukolämpöpäivät Juhani Aaltonen KOKEMUKSIA LÄMPÖPUMPUISTA KAUKOLÄMPÖJÄRJESTELMÄSSÄ CASE HELEN Kaukolämpöpäivät 25.8.2016 Juhani Aaltonen Vähemmän päästöjä ja lisää uusiutuvaa energiaa Tavoitteenamme on vähentää hiilidioksidipäästöjä

Lisätiedot

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011 Ajankohtaista liikenteen verotuksessa Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011 Esityksen rakenne Hallitusohjelman kirjaukset Liikenteen verotuksen muutokset 2012 autovero ajoneuvoveron

Lisätiedot

Romutuspalkkiokokeilun viranomaissäädökset ja lainsäädäntö

Romutuspalkkiokokeilun viranomaissäädökset ja lainsäädäntö Romutuspalkkiokokeilun viranomaissäädökset ja lainsäädäntö Juha Kenraali 4.5.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Romutuspalkkio kokeilun tausta ja tavoitteet Edistää autokannan uudistumista

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 24.11.2016 Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti v. 2015

Lisätiedot

Naps Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI-00390 Helsinki / Finland www.napssystems.com / +358 20 7545 666 / +358 20 7545 660

Naps Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI-00390 Helsinki / Finland www.napssystems.com / +358 20 7545 666 / +358 20 7545 660 Naps Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI-00390 Helsinki / Finland www.napssystems.com / +358 20 7545 666 / +358 20 7545 660 Naps Systems Oy Naps Systems on kotimainen aurinkosähköjärjestelmien toimittaja ja

Lisätiedot

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus Oy Yhteiskunnallisen yrityksen toimikunnan perustelu: Ektakompus

Lisätiedot

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 4.6.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä Toimikausi 9.4. 12.12.2018 Hiiletön liikenne Suomessa vuonna 2045 hyvää elämää, sujuvaa liikkumista ja kestävää liiketoimintaa. Puheenjohtaja: Juhani Damski

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI TEHOKASTA ENERGIANTUOTANTOA EDELLÄKÄVIJÖILLE Energiantuotanto hajautuu, jolloin myös kuluttajista tulee tuottajia. Helen tarjoaa helpon, tehokkaan ja älykkään ratkaisun

Lisätiedot

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille 20.12.2017 Hissi-Esteetön Suomi 2017- hanke Toiminnan vakiinnuttaminen hankekauden 2013-2017 jälkeen johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

Uusiutuvan energian edistäminen ja viisas liikkuminen KUUMA-kunnissa. Sähköautot ja latauspisteet Vesa Peltola

Uusiutuvan energian edistäminen ja viisas liikkuminen KUUMA-kunnissa. Sähköautot ja latauspisteet Vesa Peltola Uusiutuvan energian edistäminen ja viisas liikkuminen KUUMA-kunnissa Sähköautot ja latauspisteet Vesa Peltola Sisällysluettelo Ladattavat autot ja lataustekniikat Suunnittelun näkökulmia Päätöksenteko

Lisätiedot

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA Iin kunnan sähköautopilotti 2014 Kari Manninen Iilaakso Oy Iin kunta Uusiutuvan energian edelläkävijä Noin 10 000 asukkaan kunta Pohjois- Pohjanmaalla Tavoitteena

Lisätiedot

SÄHKÖAUTOT TALOYHTIÖSSÄ

SÄHKÖAUTOT TALOYHTIÖSSÄ SÄHKÖAUTOT TALOYHTIÖSSÄ Latausopas Miten tasapuolinen laskutus ja turvallinen tekniikka järjestetään helposti? PARKKISÄHKÖ OY Parkkikenttä on päivitettävä vastaamaan uusia tarpeita PARKKIPAIKKOJEN PÄIVITYS

Lisätiedot

Sähköllä liikenteessä Kuluttajanäkökulmaa. 24.10.2014 Plugit Finland Oy Studio: Vattuniemenkatu 19, 00210 HKI www.plugit.fi Y-tunnus: 2513960-7 1

Sähköllä liikenteessä Kuluttajanäkökulmaa. 24.10.2014 Plugit Finland Oy Studio: Vattuniemenkatu 19, 00210 HKI www.plugit.fi Y-tunnus: 2513960-7 1 Sähköllä liikenteessä Kuluttajanäkökulmaa 24.10.2014 Plugit Finland Oy Studio: Vattuniemenkatu 19, 00210 HKI www.plugit.fi Y-tunnus: 2513960-7 1 PLUGIT FINLAND OY PlugIt Finland Oy on vuonna 2012 perustettu,

Lisätiedot

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA Iin kunnan sähköautopilotti 2014 -? Ari Alatossava Micropolis Oy Iin kunta Uusiutuvan energian edelläkävijä Noin 10 000 asukkaan kunta Oulun työssäkäyntialueella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (5) 159 Valtakunnallisen sähköautoliikenteen latausoperaattoriyhtiön osakkeiden merkitseminen HEL 2013-012906 T 00 00 00 Päätös Konsernijaosto päätti esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Ympäristöohjelma kaudelle:

Ympäristöohjelma kaudelle: Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS

Lisätiedot

Naps Solar Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI Helsinki / Finland / /

Naps Solar Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI Helsinki / Finland  / / Naps Solar Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI-00390 Helsinki / Finland www.napssystems.com / +358 20 7545 666 / +358 20 7545 660 Naps Solar Systems Oy Naps Solar Systems on kotimainen aurinkosähköjärjestelmien

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q4/ Teknologiateollisuus

Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q4/ Teknologiateollisuus 1 Sähköinen liikenne -toimialaryhmän näkemyksiä Täyssähköautojen suppeahko mallivalikoima, hinta ja pitkähköt toimitusajat rajoittavat kasvua. Uusien n. 60kWh akustollisten mallien positiiviset käyttäjäkokemukset

Lisätiedot

LAPUAN STRATEGIA 2018

LAPUAN STRATEGIA 2018 LAPUAN STRATEGIA 2018 #PARASTA ASUKKAILLE #PARASTA ASUKKAILLE #PARASTA ASUKKAILLE #PARASTA ASUKKAILLE TAVOITTEEMME TAPAMME TOIMIA Hyvinvointi asukastyytyväisyys Väestönkasvu Työpaikkaomavaraisuus lisääntyneet

Lisätiedot

Sähköinen liikenne Suomessa

Sähköinen liikenne Suomessa Sähköinen liikenne Suomessa Poliittisten vaikuttajien näkemyksiä sähköisen liikenteen edistämisestä Suomessa 9.4.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti Sähköinen liikenne -hankkeen toimeksiannosta

Lisätiedot

Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström

Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström Kohti hiilineutraalia kuntaa Biosfärområdets vinterträff i Korpoström 2.3.2018 Valonia Kuntien yhteinen palvelukeskus Valonia on alueellinen kestävän kehityksen palveluorganisaatio Toiminut vuodesta 1997,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 31/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/8 9.9.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 31/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/8 9.9.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 31/2013 1 (5) Päätöshistoria Valtuuston linjaus Tiivistelmä Helsingin Energia -liikelaitos 10.7.2013 HEL 2012-013232 T 00 00 03 Kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.9.2012 Astrid

Lisätiedot

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät 20.-21.8.2019 16.8.2019 1 Liikenteen kansalliset ilmastotavoitteet Suomen tulee

Lisätiedot

Heeros-sijoittajaesittely. Helsingin Osakesäästäjät

Heeros-sijoittajaesittely. Helsingin Osakesäästäjät Heeros-sijoittajaesittely Helsingin Osakesäästäjät 9.1.2018 Matti Lattu CEO Nopeasti kasvava TALOUSHALLINNON OHJELMISTORATKAISUJEN TOIMITTAJA Yleistä Heeros perustettiin vuonna 2000 Yhtiö toimittaa taloushallinnon

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Parasta palvelua taloyhtiöllesi. Harri Järvinen. p

Parasta palvelua taloyhtiöllesi. Harri Järvinen. p Parasta palvelua taloyhtiöllesi Harri Järvinen p. 045 213 8044 harri.jarvinen@taloasema.fi www.taloasema.fi/espookauniainen Taloasema isännöinnin tulevaisuus Taloasema on vuonna 2009 perustettu kiinteistöalan

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti

Lisätiedot

Latausstandardit. Auto- ja moottoritoimittajat 12.10.2012. Matti Rae Ensto Oy Director, New Technologies

Latausstandardit. Auto- ja moottoritoimittajat 12.10.2012. Matti Rae Ensto Oy Director, New Technologies Latausstandardit Auto- ja moottoritoimittajat 12.10.2012 Matti Rae Ensto Oy Director, New Technologies 12.10.2012 Matti Rae, Director, New Technologies 1 Sisältöä ja määritelmiä Standardit Lataustapa 3

Lisätiedot

Liikenteen vaihtoehtoisten polttoaineiden toimintasuunnitelma. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen vaihtoehtoisten polttoaineiden toimintasuunnitelma. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen vaihtoehtoisten polttoaineiden toimintasuunnitelma Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Jakeluinfradirektiivi (2014/94/EC) Direktiivi vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin

Lisätiedot

Autojen verotuksesta sähköautojen kannalta. Sähköautodemonstraatioiden työpaja 24.5.2010

Autojen verotuksesta sähköautojen kannalta. Sähköautodemonstraatioiden työpaja 24.5.2010 Autojen verotuksesta sähköautojen kannalta Sähköautodemonstraatioiden työpaja 24.5.2010 AUTO- JA AJONEUVOVERO Autoveron veroprosentti on 1.1.2008 alusta lukien määräytynyt auton ominaishiilidioksidipäästön

Lisätiedot