Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Ivalon yleiskaavan osa-alueet /10.02.
|
|
- Marja Penttilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Ivalon yleiskaavan osa-alueet / /2012 KHALL 86 Inarin valtuusto hyväksyi Ivalon alueen yleiskaavan Yleis kaavasta tehtyihin valituksiin Rovaniemen hallinto-oikeus antoi ratkai sunsa Päätöksessään hallinto-oikeus kumosi valtuuston Ivalon alueen yleiskaavaa koskevan hyväksymispäätöksen alueiden (karttalehtien) 1-3 osalta. Rovaniemen hallinto-oikeuden ratkaisu perustui pääosin yleis kaavaratkai sun perusteeksi tehtyjen selvityksien puutteellisuuteen. Muilta osin Ivalon alueen yleiskaava on saanut lainvoiman. Kunnanhallitus on päättänyt valittaa Rovanie men hal linto-oi keu den päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus on lähettänyt Inarin kuntaan kunnan tekemästä valituksesta Ina rijär vi-yh distys ry:n antaman selityksen se kä Inarin luonnon ys tävät ry:n ja La pin luon nonsuo jelupiiri ry:n antaman selityk sen vastaselityksen antamista varten. Vastaselitys on annettava mennessä. Inarijärvi-yhdistys ry:n selitys se kä Ina rin luon non ys tä vät ry:n ja La pin luon nonsuo je lupiiri ry:n se litys ohes sa. Kumottujen alueiden osalta suunnittelutilanteessa voidaan edetä siten, että kunta antaa pyydetyn vastaselityksen ja odottaa KHO:n ratkaisua uhalla, et tä KHO ei muu ta Ro va nie men hal lin to-oikeuden ratkaisua ja kaavoituspro ses si tulee aloit taa alus ta. Toisena vaihtoehtona on, että kunta peruu KHO:lle tekemänsä valituksen ja päättää aloittaa Ivalon alueen yleiskaavan laatimisen karttalehtien 1-3 osalta uudestaan. Kaavaprosessin kannalta aineisto on olemassa lukuun ottamatta hallinto-oikeuden vaatimia lisäselvityksiä, jotka tulisi täydentää. Muutoin kaavaprosessi kaavaluonnoksen / -ehdotuksen nähtävänäpitoineen on toteutettava kuten kysymyksessä olisi uusi ensikertainen yleiskaava. Kaavaprosessin aikana on mahdollista myös tarkentaa kertaalleen hyväksytty ä kaavaehdotusta. Pöyry Finland Oy on tehnyt tarjouksen Ivalon alueen yleiskaavan karttalehtien 1-3 kaa va prosessista hintaan alv ( alv). Tar jous on ohessa. Pöyry Finland Oy tarjoaa optiona kahden vaihtoehtoisen asemakaavarungon laatimista Nanguniemen ja Nellimin RM-alueille hintaan alv
2 se kä karkeaa 3D-mallia ko. alueista hintaan alv. Pöyry Finland Oy:n edustaja Elina Saine kertoo tarjouksen sisällöstä kunnanhallituksen kokouksessa. Kunnanhallitus päättää 1. peruuttaa valituksensa korkeimmalle hallinto-oikeudelle koskien Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöstä aloittaa Ivalon alueen yleiskaavan laatimisen Rovaniemen hallintooikeuden kumoamien osa-alueiden 1-3 osalta 3. hyväksyä Pöyry Finland Oy:n tekemän tarjouksen Ivalon alueen yleiskaavan osa-alueiden 1-3 laati misesta hintaan euroa + alv ja an taa kun nan joh ta jal le oi keu den so pia optioiden käyttämisestä. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Tiedoksi: kunnanjohtaja, hallintojohtaja, tekninen johtaja Pöyry Finland Oy, laskentatoimen päällikkö KHALL 340 Konsultin edustaja projektipäällikkö Elina Saine oli kunnanhallituksen kuulta va na Kokouksessa sovittiin, että konsultti laatii vaihtoeh toisia to teut tamismalleja Nellimin Konkeloniemen rakentamiseen. Kuusi vaihtoeh tois ta mallia on ohessa. Kaavoitustyön jatkamiseksi konsultti on toivonut kunnanhallituksel ta pe riaate pää tök sen sii tä, että a) osoitetaanko Sieks vuonoon rantojensuo je lu oh jelma-alu eelle uu sia rakennus paikkoja ja b) py sym mekö myös Nel li missä poissa ran tojen suo je luohjelma-alueelta RM-alu een osalta. Konsultti on kunnanhallituksen kokouksessa esittelemässä kaavan laatimisvaihetta sekä Konkeloniemen vaihtoehtoisia rakennemalleja. Kunnanhallitus päättää 1. merkitä kaavoitustilanteen tietoon tulleeksi 2. että Nellimin alueella ei osoiteta uutta rakentamista rantojensuojeluohjelman alueelle.
3 Käsittely: Projektipäällikkö Elina Saine ja tekninen johtaja olivat paikalla asiantunti joina klo Ko kous kes key tet tiin kuu le mi sen ajak si. Kunnanjohtajan ehdotuksen muutos: Nellimin ja Sieksvuonon alueelle ei osoiteta uutta rakentamis ta rantojensuo jeluohjelman alueelle. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen ja muutetun ehdotuksen. Tiedoksi: tekninen johtaja kaavoitusinsinööri KHALL 114 Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan: Kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, ta voitteista ja mah dollisista vaih toehdoista kaa vaa valmisteltaessa tiedot taa niin, että alueen maan omistajilla ja niillä, joi den asu miseen, työnte koon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä vi ranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnit te lussa kä sitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, ar vioi da kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipi teensä asias ta. Vuorovaikutuksesta kaavaa valmisteltaessa säädetään tarkemmin val tioneuvoston asetuksella. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 :n mukaan: Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :ssä tarkoitettu tilaisuuden varaami nen osallisille mielipiteen sä esittämiseen kaa vaa valmisteltaessa voi daan tehdä asettamalla valmis teluaineisto nähtäville ja varaamalla ti laisuus esittää mielipide määräajassa kirjalli sesti tai suullisesti taikka erityises sä kaa vaa koskevassa tilaisuudessa taikka muulla sopivaksi katsottavalla tavalla. Tässä yhtey dessä voi vat mielipiteensä esittää myös muut kunnan jäsenet. Tilaisuuden varaamisesta mielipiteen esittämiseen tiedotetaan osallistu misja arviointisuunnitel massa todetulla, osallisten tiedonsaannin kan nalta toimivalla tavalla. Jollei muuta tiedottamista pi detä asian laatu huomioon ottaen sopiva na, asiasta on ilmoitettava niin kuin kunnalliset ilmoituk set kunnassa julkais taan. Ilmoitus on kuitenkin aina julkaistava vähintään yhdessä paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdes sä. Mitä 2 momentissa säädetään tiedottamisesta, noudatetaan soveltuvin osin
4 myös maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä tarkoitettuun kaavoi tuksen vireille tulosta ilmoittamiseen, jollei vireilletulosta ilmoiteta kaavoi tuskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä. Jos valmisteltavana on vaikutukseltaan vähäinen asemakaavan muu tos, osalli sille voidaan varata tilaisuus mielipiteensä esittämiseen sa malla, kun ilmoite taan vireilletulosta. Tällöin ilmoitusta ei tarvitse julkais ta sanomalehdessä. Ivalon alueen yleiskaavan kaavaluonnos (valmisteluaineisto) on valmistunut kunnanhallituksen tekemien linjauksien mukaisesti (kh ). Valmisteluaineisto nähtävillä internetissä osoitteessa html. Kaavaluonnokset Nellimin, Veskoniemen ja Nanguvuonon alueelta ohes sa. Ivalon alueen yleiskaavassa on ollut yhtenä tavoitteena ratkaista Veskoniemen sataman ahtaus rakentamalla tie Nanguniemen satamaan. Tie palvelisi samalla Nanguniemen sataman lähistölle osoitettavaa rakentamiskeskittymää ( k-m²). Kaavan mahdollistama rakentaminen Nanguniemessä tarkoittanee sitä, että Nanguniemen sataman käyttäjät tulevat tältä rantakaavoitettavalta alueelta, joten Veskoniemen sataman laajennusalueeksi Nanguniemen satamasta ei pitkällä tähtäyksellä ole. Tekninen osasto on kartoittanut alustavasti mahdollisen sataman paikkaa Veskoniemen ja Ämmänhiekan väliseltä alueelta, joka edellyttäisi uutta tietä n. 1,5 km. Tut kittu mahdollinen satama-alue sijoittuu valtion maalle. Kunnanhallitus päättää asettaa kaavan valmisteluaineiston yleisesti nähtäville. Uusi satama-alue osoitetaan nähtäville asetettavassa kaavaluonnoksessa. Käsittely: Arto Leppälä oli paikalla asiantuntijana klo Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. tekninen johtaja, kaavoitusinsinööri
5
Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015
Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita
LisätiedotPohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
LisätiedotYksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
LisätiedotKaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy
710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1
Lisätiedot- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
LisätiedotMEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016
Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta
LisätiedotVALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59
VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.
LisätiedotInari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014
LisätiedotOikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
LisätiedotSosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
LisätiedotKaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.
Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011
LisätiedotKurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
LisätiedotRakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotPöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
LisätiedotVALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.
LisätiedotRakennusten käyttötarkoituksen muutosten ja täydennysrakentamisen sujuvoittamien sekä kevennetty kaavamenettely
Rakennusten käyttötarkoituksen muutosten ja täydennysrakentamisen sujuvoittamien sekä kevennetty kaavamenettely Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Hallitusohjelma
LisätiedotSosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
LisätiedotAikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.
Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LisätiedotLEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN
LisätiedotVALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel
LisätiedotKRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI
Vastaanottaja Kristiinankaupungin kaupunki Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - käännös Päivämäärä 3.4.2019 KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN OSAN TARKISTUS Laatija Päivämäärä
LisätiedotPöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
LisätiedotKaavoitusmenettely kuntakaavoituksessa
Kaavoitusmenettely kuntakaavoituksessa MRL-päivät Olos Leena Ruokanen Lapin ELY-keskus 12.9.2016 Kaavoitusmenettely on maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä -asetuksessa säädetyt kaavan laadinnan vaiheet
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotINARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
LisätiedotYhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
LisätiedotKAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
LisätiedotInari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Lisätiedot(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
LisätiedotPöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). VALITUSOSOITUS,
LisätiedotTEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)
TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011
LisätiedotKyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.
Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016
LisätiedotOSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy
LisätiedotKunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran :
Kunnanhallitus 63 04.03.2019 Rakennuskiellon jatkaminen osalla Hollon rataoikaisun aluetta 126/10.02.05/2018 KHAL 02.04.2013 153 Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran 11.4.2011 108: Kunnassa
LisätiedotSIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3
SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA
LisätiedotKesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen
Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen
LisätiedotRantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014
Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos
LisätiedotKehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2017 SIILINJÄRVI Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen / VIREILLETULO Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotKaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon
LisätiedotVIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien
LisätiedotAkanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
LisätiedotEhdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa
Kunnanhallitus 451 01.12.2014 Valtuusto 71 11.12.2014 Kunnanhallitus 3 18.01.2016 Valtuusto 4 17.03.2016 Kunnanhallitus 222 22.08.2016 Valtuusto 25 12.09.2016 Kunnanhallitus 312 08.11.2016 Ehdotus Nellimintien
LisätiedotKAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
LisätiedotKarjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän
LisätiedotVastaanottaja. Maalahden kunta. Asiakirja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös. Päivämäärä MAALAHDEN KUNTA ASEMAKAAVA TK-KORTTELI
Vastaanottaja Maalahden kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös Päivämäärä 11.3.2019 MAALAHDEN KUNTA ASEMAKAAVA TK-KORTTELI 1-2 Laatija Jonas Lindholm Päivämäärä 11.3.2019 Tarkastus
LisätiedotRuoveden kunta Pöytäkirja 8/ Liitteet Otsikko Sivu 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
Ruoveden kunta Pöytäkirja 8/2018 1 Ympäristölautakunta Aika 19.12.2018 16:00-17:37 Paikka Sivistystoimen pommisuoja Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 3
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
LisätiedotSodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012
Sodankylä Orajärvi, Papinranta Märsylä RN:o 9:34 (758-411-9-34) Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Korteoja Papinranta Kaavamuutosalue käsittää
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotMAALAHDEN KUNTA ASEMAKAAVA BRINKEN KORTTELIT 2, Maalahden kunta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös
Vastaanottaja Maalahden kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös Päivämäärä 22.5.2019 MAALAHDEN KUNTA ASEMAKAAVA BRINKEN KORTTELIT 2, 12-14 ASEMAKAAVA BRINKEN KORTTELIT 2, 12 14 1-2
LisätiedotVastaanottaja. Luodon kunta. Asiakirja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - käännös. Päivämäärä LUODON KUNTA GAMMELHAGENIN ASEMAKAAVA
Vastaanottaja Luodon kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - käännös Päivämäärä 12.12.2017 LUODON KUNTA GAMMELHAGENIN ASEMAKAAVA 1-2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laatija Christoffer
LisätiedotMAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos
LisätiedotVt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018
LisätiedotKARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone
KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kunnanhallitus 05.10.2015 Kokousaika 05.10.2015 klo 17:30-17:41 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 187 Kokouksen laillisuus
LisätiedotTuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1
Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / TUULISSUONTIEN JATKO 2 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee
LisätiedotLIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Littoisten laajennus ja muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.5.2018
LisätiedotSAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3
LisätiedotASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
LisätiedotLaukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi
Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja
LisätiedotKunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
LisätiedotUtsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos
KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-
LisätiedotTAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/
TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan
Lisätiedot- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
LisätiedotValtioneuvoston asetus
Luonnos 24.2.2017 Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 31 ja 34 :n 2 momentti, sellaisena
Lisätiedot102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
LisätiedotHissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)
KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)
LisätiedotKAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-
LisätiedotKAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; LUTTORINNE
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; LUTTORINNE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 2.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
LisätiedotTyösuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,
Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen
LisätiedotKoko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).
Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012
LisätiedotKAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
Lisätiedot2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja
Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi
LisätiedotVAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31
Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta
LisätiedotVaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:
Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
LisätiedotMerikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
LisätiedotPAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Lisätiedot137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
LisätiedotMerisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b
Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus
LisätiedotVAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0
Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija
LisätiedotKorson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt
Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,
LisätiedotSivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
LisätiedotASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työ liittyy
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.
LisätiedotYleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1
Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45
LisätiedotLAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET
LisätiedotKRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI
Vastaanottaja Kristiinankaupungin kaupunki Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - käännös Päivämäärä 29.1.2019 KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI METSÄLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN OSAN TARKISTUS,
Lisätiedotsiivous- ja ruokapalvelupäällikkö Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta
Asia Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta Kesälahtitalon ruokasalin kalusteet ovat huonokuntoiset ja osittain rikkinäisiä. Hankitaan uudet pöydät ja tuolit. Kiteen kaupunki on mukana Pohjois-Karjalan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIA KORTTELIN 29 (OSA), PAPPILANTIE (OSA), MYLLYTANHUA (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
LisätiedotASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työn tavoitteena on
Lisätiedot