Työllisyyden kuntakokeilun viimeinen toimintavuosi käynnistyi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "29.02.2015 Työllisyyden kuntakokeilun viimeinen toimintavuosi käynnistyi"

Transkriptio

1 Työllisyyden kuntakokeilu TIEDOTE SIDOSRYHMILLE Työllisyyden kuntakokeilun viimeinen toimintavuosi käynnistyi Kunnissa kiinnostus työllisyydestä, työttömyydestä ja työllisyydenhoidon keinoista on kasvanut koko kuntakokeilun ajan. Siihen on vaikuttanut sekä työttömien määrän jatkuva kasvu että tarve ihan vakavasti miettiä uusia keinoja. Työllisyyden kuntakokeilu on oikeastaan työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton yhdessä perustama kenttäolosuhteissa toimiva laboratorio uusien keinojen etsimiseen ja niiden käytännön soveltamiseen. Vuosi 2015 on vuosi, jolloin mitataan kuntakokeilu-nimisen laboratorion tuloksia. Lopulliset tulokset nähdään vasta sitten, kun kunnat ovat tehneet ratkaisut hyvien käytäntöjen vakiinnuttamisesta. Jyväkylän, Muuramen ja Jämsän hankkeessa on monta hyvää käytäntöä odottamassa kuntien päätöksiä. Jyväskylässä tämänhetkinen tilanne on kutkuttava. Kaupunki on päättänyt perustaa konsernihallintoon elinkeinoyksikön. Ihan lähipäivinä kuullaan uutisia siitä, mitä uusi yksikkö tulee tekemään. Muuramessa on valmistunut uunituore työllisyysohjelma. Ohjelma antaa vahvan perustan jatkotoimille. Jämsän osahankkeessa kehitetty seinätön TYP on päätöksiä vaille valmis pohja monialaisen yhteispalvelun rakentamiseen. Hankkeessa kehitetyn työkyvyn arviointimallin juurruttamistyö on Jyväskylässä etenemässä hyvää vauhtia. Samoin on hahmottumassa työnantajapalvelujen tulevaisuus. Odotettavissa on siis varsin mielenkiintoinen vuosi. Harri Halttunen hankepäällikkö, Työllisyyden kuntakokeilu Kuntakokeilun asiantuntemusta hyödynnetään Muuramen työllisyysstrategiassa Muurame on yksi niistä kunnista, joka pääsi mukaan valtakunnalliseen pilottiin Työllisyyden kuntakokeiluun reilut pari vuotta sitten. Kuntakokeilun yhteydessä saimme käyttöömme myös Töihin!-palvelun, jonka kautta tarjotaan työvoimaa paikallisille yrittäjille. Työllisyyden parantaminen on yksi kuntamme keskeisiä tavoitteita. Lisäsysäyksen antoi tämän vuoden alussa voimaan tullut lakimuutos, joka lisää kuntien taloudellisia velvoitteita pitkäaikaistyöttömistä. Muuramen kunnan talousarviossa vuodelle 2015 tähdätään tosissaan työllisyyden parantamiseen; yhtenä käytännön toimena voi mainita, että kunta aikoo työllistää palkkatuella 20 henkilöä eri hallintokuntiin ja kuntalisä myönnetään 30 henkilön työllistämiseen. Kunnassamme on aloitettu kuntastrategian päivittäminen, ja työllisyysstrategiamme on yksi tärkeä osa tätä kokonaisuutta. Työllisyysstrategian valmistelussa olemme hyödyntäneet mm. työllisyyden kuntakokeilun asiantuntemusta. Ari Ranta-aho kunnanjohtaja, Muuramen kunta

2 Hyväksi havaitut ja toimivat toimintamallit osaksi arkea Työllisyyden kuntakokeilun tarkoituksena on luoda ja kehittää paikalliseen kumppanuuteen perustuvia, moniammatillisia ja sektorirajat ylittäviä toimintamalleja. Työllistymistä edistävien palveluiden suunnittelussa on pyritty alusta alkaen huomioimaan sekä työttömien työnhakijoiden että paikallisten työmarkkinoiden tarpeet. Kokeilun aikana on syntynyt monia erittäin hyviä toimintamalleja. Nyt on aika varmistaa, että tuloksia saadaan levitettyä ja ne siirtyvät osaksi perustoimintaa. Juurruttamista edistävät työllisyysasioiden vahva paikallinen merkitys, ajan tasalla olevat poliittiset linjaukset, aktiiviset toimijat ja toimijoiden välinen yhteistyö. Juurruttamista edistävät yhteinen näkemys ja tahtotila, avoin ja osallistava yhteistyö sekä ohjausryhmän jäsenten asiantuntemuksen hyödyntäminen. Tulosten juurtumista organisaatioihin edistävät kehittämistyön ja perustoiminnan välinen säännöllinen ja tiivis yhteys toiminnan alusta alkaen sekä johdon sitoutuminen kehittämistyöhön. Työllisyyden kuntakokeilussa on huomattu, että kun työllisyyden edistäminen on saanut strategista, poliittista ja johtamisen tukea, on ollut helpompi saada työllisyys-, kuntoutus- ja muut työllisyyttä edistävät palvelut toimimaan paremmin kokonaisuutena. Myös eri toimijoiden osuudesta ja rooleista on helpompi sen jälkeen neuvotella ja sopia. Jyväskylän, Muuramen ja Jämsän -hankkeessa on arvokasta, että siinä huomioidaan paikalliset tarpeet ja tehdään kehittämistyötä kuntakohtaisista tarpeista lähtien. Hankkeella on ollut erittäin aktiivinen ja näkyvä rooli seudun kuntien työllisyydenhoidossa ja verkostoitumisessa sekä seudullisella että valtakunnan tasolla. Kuntakokeilu on luonut myös hyviä puitteita tulevalle TYP-mallille kehittäessään seutukunnallista erityisasiantuntijoiden jalkautumista ja verkkoyhteyksien kautta toimimista. Erja Lindberg pääsihteeri, Työllisyyden kuntakokeilu Työkyvyn arvioinnin tiimiä suunnitellaan osaksi Jyväskylän työllisyyspalveluita Työttömien työkyvyn arvioinnin keskeinen tehtävä on asiakkaan kuntoutumisen polun rakentaminen työelämään paluun mahdollistamiseksi. Osalle työkyvyn arvioinnin asiakkaista eläke on perusteltu ratkaisu. Työkyvyn arviointiin on 1½ vuoden aikana ohjautunut kolmesta kokeilukunnasta yhteensä 288 henkilöä, joista 27%:lla on tällä hetkellä päämääräksi todettu työelämä. Työkyvyn arvioinnin pidempijaksoisen toteuttamisen myötä kunnissa asiakaskunnan tarpeiden ennustetaan muuttuvan eläkeselvittelystä enemmänkin työhön paluun tukemiseen. Työkyvyn arvioinnin prosessit ovat pitkiä, esim. eläkkeelle pääsy prosessin alusta laskien kestää keskimäärin 15 kk. Pysyvän eläkkeen on saanut 18 asiakasta. Työkyvyn arvioinnin palvelun juurruttamiseen liittyvät keskustelut on aloitettu Jyväskylän kaupungin kanssa. Ajatuksena on rakentaa työttömien työkyvyn arvioinnin tiimi osaksi Jyväskylän kaupungin työllisyyspalveluja monialaisen yhteispalvelun yhteyteen. Jatkossa työttömien työkyvyn arvioinnin palveluja olisi näin mahdollista tarjota monialaisen yhteispalvelun yhteydessä myös muille Keski-Suomen kunnille.

3 Palveluohjaustyöryhmä on aktivoinut verkostoja Kuntakokeilun palveluohjaustyöryhmän työmuotoja on kehitetty ja keskitytty verkostojen aktivointiin. Työnantajakoordinaattorin tehtävänä on kuntouttavan työtoiminnan paikkojen etsiminen ja yhteistyön ylläpito olemassa olevien toimintapaikkojen kanssa. Lisäksi työnantajakoordinaattori on kehittänyt työnantajarekisteriä, joka on käytössä kuntakokeilun palveluohjaajilla ja Jyväskylän Työvoiman palvelukeskuksen työntekijöillä. Rekisteri on helpottanut huomattavasti vapaiden kuntouttavan työtoiminnan paikkojen etsintää, vähentänyt päällekkäistä työtä ja yksinkertaistanut kuntouttavan työtoiminnan asiakasprosessia. Myös muun tiimin osalta verkostotyö on ollut aktiivista ja esimerkiksi Huhtasuon osahankkeessa on tehty tiivistä yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa. Kuntouttavan työtoiminnan määrä Jyväskylässä kasvoi viime vuoden aikana huomattavasti ja pelkästään marraskuun aikana kuntouttavassa työtoiminnassa oli jo 302 eri henkilöä. Luvussa on mukana niin kuntakokeilun Ohjaus- ja kuntoutuspalveluiden kuin Työvoiman palvelukeskuksenkin kautta kuntouttavassa työtoiminnassa olevat henkilöt. Vuonna 2015 palveluohjaustyöryhmän huomion keskipisteenä ovat kuntouttavan työtoiminnan ryhmämuotoisen toiminnan ja opinnollistamisen kehittäminen, kuntouttava työtoiminnan asiakasohjausmallin ja jatkopolutuksen kehitystyön jatkaminen. Tavoitteena on, että hankkeessa saatuja kokemuksia voitaisiin hyödyntää tämän vuoden aikana eri yhteistyötahojen kanssa tulevaisuuden suunnitteluun. HUOM! Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut toimivat Tourulassa osoitteeseen Ailakinkatu 17. Jämsän työllisyyspalvelut aloittaa kuntouttavan työtoiminnan ryhmän Jämsässä kuntakokeilun palvelut ovat toimineet jo vuoden ajan Jämsän työllisyyspalvelut -nimikkeellä. Jämsän työllisyyspalveluissa yritysyhteistyötä tehdään yhdessä TE-toimiston yritysasiantuntijan kanssa. Yhteisissä yritystapaamisissa voidaan paneutua sekä TE-palveluiden ja ELYn yrittäjäpalveluihin että kuntakokeilun tarjoamiin mahdollisuuksiin. Työhönvalmentajat puolestaan ovat yhdessä Jämsän kaupungin sosiaaliohjaajien kanssa seuranneet 500 päivää työmarkkinatukea saaneiden määrää ja kutsuneet heitä haastatteluihin Jämsän työllisyyspalveluihin. Haastatteluissa on esitelty palveluita ja kartoitettu työttömän tilannetta. Kuntouttava työtoiminta on toimenpiteissä lisääntynyt huomattavasti. Vuonna 2014 on tehty 50 uutta kuntouttavan työtoiminnan sopimusta. Painetta lisäämiseen on edelleen, joten mm. tammikuussa 2015 on alkanut kuntouttavan työtoiminnan ryhmä. Jämsässä on ollut vähän kuntouttavaa työtoimintaa järjestäviä kolmannen sektorin toimijoita Avitus-säätiön lisäksi. Vuonna

4 2014 Jämsän työllisyyspalvelut aloitti yhteistyön Arvo ry:n kanssa ja uusia yhteistyökumppaneita etsitään jatkuvasti. Lisäksi Jämsässä on panostettu asiakaskunnan ja toimenpiteiden tilastoimiseen kehittämällä määrällisten tulosten tilasto, josta on mahdollisuus kerätä monenlaisia tietoja asiakkaiden tilanteista ja toimenpiteistä. Jämsän kaupungin sosiaalityön tulosaluejohtaja Heikki Oksanen kommentoi, että kevään aikana on tarkoitus perustaa Jämsään strategiatyöryhmä, jonka tavoitteena on valmistella Jämsän kaupungin työllisyydenhoidon mallia. Töihin! palvelun asiakkaista joka kolmannelle tehtiin työsopimus Töitä työllistämisen eteen on tehty urakalla, sillä Jyväskylän ja Muuramen Töihin!-palvelulla on ollut viime vuonna yhteensä 780 asiakasta, joista 274:lle on tehty työsopimus. Työnantaja-asiakkaita on ollut viime vuonna yhteensä 731 kappaletta. Töihin!- palvelun edustus on käynyt esittelemässä kuntakokeilua ja Töihin!-palvelun tuloksellista toimintaa mm. puolueiden puheenjohtajille, kansanedustajille, työministerille ja paikallisesti Jyväskylän kaupungin johdolle ja valtuutetuille. Neuvotteluja yhteistyön tiivistämisestä on käyty myös paikallisten yrittäjäjärjestöjen kanssa. Konkreettisena yhteistyön tuloksena järjestettiin Yrittäjä työllistää seminaari, jossa mm. palkittiin Töihin!-palvelun ansioituneita yhteistyökumppaneita Vastuullinen työllistäjä -kunniakirjalla. Kunniakirjan saivat Jyväskylästä Seikkailupuisto Peukkula, Panimoyhtiö Hiisi Oy, Calcutec Consulting Oy ja Jyvässeudun Hoivapalvelut Oy sekä Muuramesta Ajan-Kone Oy. Palkitut yritykset ovat toteuttaneet yhteistyötä Työllisyyden kuntakokeilun mukaisesti, palkanneet työntekijöitä Töihin!-palvelun avulla ja suhtautuneet vastuullisesti työllistämiseen. Vuonna 2015 Töihin! palvelun tavoitteena on tehokkuus, laaja verkostotyö ja toiminnan vakiinnuttaminen osaksi kaupungin työllisyyspalveluja. Jyväskylän kaupungin konsernihallintoon on perusteilla elinkeinoyksikkö, joka vastaa tulevaisuudessa elinkeinopolitiikan lisäksi kaupungin työllisyyspalveluista. Elinkeinopolitiikka ja yritysyhteistyö ovat keskeisessä asemassa kaupungin tuoreessa strategiassa. Vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Jyväskylän kaupungin työllisyyspalveluista toteaa, että yritysyhteistyöhön perustuvaa työllistämismallin rakennetta valmistellaan parhaillaan yhdessä Jykesin ja Te-hallinnon kanssa. Tutustu myös näihin Kuntakokeilun päivitetyt yhteystiedot löytyvät osoitteesta Loppuvuodesta on valmistunut Töihin!-palvelun esittelyvideo Kuntakokeilun vuosikertomus 2014 valmistuu helmikuussa, jolloin se tulee jakoon myös sidosryhmille

5 Kuntakokeilun esitteet Työllisyyden kuntakokeilun, Töihin!-palvelun ja Töihin kannustamisen esitteitä voi tilata sähköpostitse Ilmoitathan sähköpostitilauksessa esitemäärän ja organisaationne postiosoitteen. Kaikki esitteemme löytyvät myös nettisivuiltamme. Lue lisää Työllisyyden kuntakokeilu Hankepäällikkö Harri Halttunen Matarankatu 4, Jyväskylä

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Lähtökohdat hankkeen viimeiselle vuodelle Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelulain (TYP) voimaantulo 1.1.2015 (vuoden siirtymäaika) Työmarkkinatuen rahoitusvastuun

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

Työllisyyden Kuntakokeilu

Työllisyyden Kuntakokeilu Työllisyyden Kuntakokeilu Kuntakokeilu pähkinänkuoressa Työ-ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton käynnistämä Jyväskylän, Jämsän ja Muuramen yhteishanke (yhteensä 26 hanketta) Toiminta-aika 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Kuntaliitto yhteistyön tukena Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat

Lisätiedot

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari 20.9.2017 Työllisyys Anne Huotari Työllisyysasiantuntija/TYP-johtaja Kajaanin ja Kainuun työttömyysaste 2015-7/2017 20 18 16 18,2 17,4 14 12 13,4 10 8 6 Kajaani Kainuu

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke 10.4.2015 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & Avanti-hanke AVANTIBOOK Nro 6 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke Kaupungin Työllisyyspalvelut Seinäjoki

Lisätiedot

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa. Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto 04.10.2012

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa. Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto 04.10.2012 Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto 04.10.2012 Sanallista palautetta virkailijoilta; kun kaikki ei menekään ihan nappiin Kivijärveläinen asiakas asioi henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Verkosto- ja vaikuttamistyö

Verkosto- ja vaikuttamistyö Verkosto- ja vaikuttamistyö Työllisyyden kuntakokeilu Toimintasuunnitelman puolivuotisraportti 1-6/2014 Valtakunnallinen vaikuttamistyö Töihin!-palvelun edustus on käynyt esittelemässä kuntakokeilua ja

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa: Työ ja opiskelu -seminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Hallitusohjelma Tavoite ja sisältö pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2012 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ Töihin!-palvelu: yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2013 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ : yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö Jämsässä

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kunta työttömien aktivoijana Esityksen sisältö Pitkään

Lisätiedot

Kuntakokeilun keskiössä ihminen 24.4.2013 Jyväskylä, Hotelli Rantasipi Laajavuori

Kuntakokeilun keskiössä ihminen 24.4.2013 Jyväskylä, Hotelli Rantasipi Laajavuori Kuntakokeilun keskiössä ihminen 24.4.2013 Jyväskylä, Hotelli Rantasipi Laajavuori Seminaariyleisö otti kantaa erilaisiin työllistämistä koskeviin väitteisiin Ajatusten seinällä. Myös live-kommentointi

Lisätiedot

Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015. Sanna Rautio 24.4.2013

Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015. Sanna Rautio 24.4.2013 Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015 Sanna Rautio 24.4.2013 Hallitusohjelman kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden alentamiseksi Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeilu

Lisätiedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella

1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella Perusturvalautakunta 35 10.03.2015 Kaupunginhallitus 119 16.03.2015 Työllistämistä edistävä monialainen yhteispalvelu Etelä-Savossa 1/37/379/2015 PTL 35 Selostus: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Jaana Heinonen Työikäisten sosiaalipalvelupäällikkö Organisaatio Aikuisten sosiaalityö Johtava sosiaalityöntekijä Päivi Esala Velkaneuvonta Etuuskäsittely Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Salon kaupungin työllisyysohjelma.

Salon kaupungin työllisyysohjelma. Salon kaupungin työllisyysohjelma Sisällysluettelo Yleistä työllisyysohjelmasta Salon työllisyystilanne ja sopeutusohjelma Pitkäaikaistyöttömien työllistäminen Nuorisotakuu Poikkihallinnollinen työllisyydenhoito

Lisätiedot

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8

Lisätiedot

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan avoin kuuleminen Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio 1.3.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Nyt näyttää vahvasti siltä, että:

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Kuuleminen 8.6.2017 Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

1. Lähtökohdat vuodelle 2014

1. Lähtökohdat vuodelle 2014 Hankesuunnitelma 2014 1. Lähtökohdat vuodelle 2014 Työllisyyden kuntakokeilu on yksi Kataisen hallitusohjelman työllisyyspolitiikkaohjelman (2011, 47) tavoitteista. Kokeilussa viimeistään 12 kuukauden

Lisätiedot

KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA

KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA 10.042015 Yhdistysten tulevaisuus työllisyystoimijoina - tilaisuus Tarja Husso Työllisyyspäällikkö TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JOENSUUSSA 2009-2015 (suluissa

Lisätiedot

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT 15.042015 Pohjois-Karjalan työllisyystoimijoiden kehittämispäivä Tarja Husso Työllisyyspäällikkö Joensuun kaupunki MIKSI TYÖLLISYYSYKSIKKÖ PERUSTETTU

Lisätiedot

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3.

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3. Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä seminaari, Rovaniemi Nykymuutokset haastavat - Kunnan työllistämisvastuu 2015 Työmarkkinatuen rahoitusvastuun

Lisätiedot

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3. Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki

Lisätiedot

Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet

Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja 2 3 4 5 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Olemme edelläkävijöitä työelämän ja työllisyyttä edistävän yritysyhteistyön kehittämisessä. Vaikuttamis- ja kehittämistyö on tärkeä osa toimintaamme.

Olemme edelläkävijöitä työelämän ja työllisyyttä edistävän yritysyhteistyön kehittämisessä. Vaikuttamis- ja kehittämistyö on tärkeä osa toimintaamme. Rakenne Töihin!-palvelu on työllisyyttä edistävä palvelukokonaisuus, jonka perustana on laaja ja tiivis yritysyhteistyö. Tarkoituksenamme on tukea työllistymistä valmentamalla asiakkaita työelämään ja

Lisätiedot

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen

Lisätiedot

Kuntien rooli työllistymistä edistävässä monialaisessa yhteispalvelussa. TYP-aluekiertue Helsinki

Kuntien rooli työllistymistä edistävässä monialaisessa yhteispalvelussa. TYP-aluekiertue Helsinki Kuntien rooli työllistymistä edistävässä monialaisessa yhteispalvelussa TYP-aluekiertue 2015 22.1.2015 Helsinki Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta, vastavuoroisuutta, tasaarvoisuutta,

Lisätiedot

Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset

Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset (Alustava) TYÖLLISTÄMISYKSIKKÖ Tehtävät Yksikön tehtävänä on kuntalaisten työllistymistä edistävien palvelujen järjestäminen sekä näiden palvelujen

Lisätiedot

Toimijoiden rooli TYP -toiminnassa

Toimijoiden rooli TYP -toiminnassa Toimijoiden rooli TYP -toiminnassa Kuntien rooli on muuttunut ja muuttumassa Toiminnassa on suuria kuntakohtaisia eroja paikallisten olosuhteiden ja tarpeiden mukaan Kunnat tarvitsevat vastuulliseen työllisyydenhoitoon

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUS- TA (MYP) KANTA-HÄMEESSÄ

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUS- TA (MYP) KANTA-HÄMEESSÄ YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUS- TA (MYP) KANTA-HÄMEESSÄ 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (MYP)

Lisätiedot

AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma 26.3.2012 klo 13-16 Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi

AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma 26.3.2012 klo 13-16 Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma 26.3.2012 klo 13-16 Paikka Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi Sykkö Matti Työ- ja elinkeinotoimisto Pihlaja Elina

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4

Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4 15.3.2013 1 Toimikausi 1.9.2012-31.12.2015 TEM hyväksynyt hankehakemukset (ks. www.pori.fi/kk) Rahoitus Satakunnan ELY myöntänyt työllisyyspoliittisen avustuksen TEMin päätöksen mukaisesti Suomessa 26

Lisätiedot

Töihin!-palvelu. Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö. Anu Laasanen 19.5.2011

Töihin!-palvelu. Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö. Anu Laasanen 19.5.2011 Töihin!-palvelu Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö Anu Laasanen 19.5.2011 Töihin! palvelu on toimija työnantajan, asiakkaan ja työhallinnon välillä Perustehtävä Toiminnan tarkoituksena on yrityksissä,

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta

PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta RAUMAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 22.5.2017 Sivu 1(2) 280 Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta KH 280 22.5.2017

Lisätiedot

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? 2014 Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Käsitteistä Sosiaalinen kuntoutus Kuvaa toimintaa, joka edistää ihmisen toimintamahdollisuuksia.

Lisätiedot

TE-palveluja alueellisesti

TE-palveluja alueellisesti 1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,

Lisätiedot

K-S OSKU HELENA KOSKIMIES, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, JAMK OSALLISUUTTA ASIAKKUUTEEN KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA - PROJEKTI 1.4.2011 31.3.

K-S OSKU HELENA KOSKIMIES, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, JAMK OSALLISUUTTA ASIAKKUUTEEN KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA - PROJEKTI 1.4.2011 31.3. K-S OSKU HELENA KOSKIMIES, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, JAMK OSALLISUUTTA ASIAKKUUTEEN KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA - PROJEKTI 1.4.2011 31.3.2013 MIKÄ OSKU? OSKUssa kehitetään uusia kuntouttavan työtoiminnan menetelmiä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Monialainen yhteispalvelu Monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan toimintamallia, jossa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT

KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT 1 Tarkoitus Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen > työnantajat saavat tarpeisiinsa pohjautuvaa osaavaa työvoimaa ja henkilöasiakkaat saavat osaamiseensa

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 13.6.2017 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori

Lisätiedot

ÄÄNESEUDUN OSAAMIS- JA TYÖLLISYYSOHJELMA 2007-2013 /AH

ÄÄNESEUDUN OSAAMIS- JA TYÖLLISYYSOHJELMA 2007-2013 /AH ÄÄNESEUDUN OSAAMIS- JA TYÖLLISYYSOHJELMA 2007-2013 /AH KEHITYSTAVOITE ELINVOIMAINEN ÄÄNESEUTU, JOSSA TOIMIVAT TYÖMARKKINAT TUKEVAT KUNTIEN, KUNTALAISTEN JA YRITYSTEN MENESTYSTÄ JA HYVINVOINTIA Mittarit:

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Työllisyydenhoidon lakimuutokset 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Pohjois-Karjalan kuntajohtajatilaisuus Pohjois-Karjalan TE toimisto 18.3.2015 TYP toiminnan organisointi: mitä on tehty ja miten tästä eteenpäin? Alustavat

Lisätiedot

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013 KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013 KOPPI KOPPI - Kohti - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita -hanke Yhteistyössä: Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kehitysharppauksia työllisyyden kuntakokeilusta

Kehitysharppauksia työllisyyden kuntakokeilusta Kehitysharppauksia työllisyyden kuntakokeilusta Työllisyysseminaari 9.9.2015 Kuntamarkkinat Pääsihteeri Erja Lindberg 2 10.9.2015 Erja Lindberg ARVIOINTI ULOTTUVUUS ARVIO ARVIO 1. Kokonaisvoimavarat työllisyyden

Lisätiedot

Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu

Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu 1.8.2017 31.12.2018 Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun tausta Hallitusohjelmaan sisältyi kirjaus työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen

Lisätiedot

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.2015 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) TYP-aluekierros

Lisätiedot

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9. Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.2011 TEM:n konsernistrategia Syvenevä globalisaatio Edistämme

Lisätiedot

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä?

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Reijo Vuorento 14.3.2017. Nyt näyttää vahvasti siltä, että: Kasvu ja työllisyys on jatkossakin keskeisesti kuntien vastuulla:»

Lisätiedot

Työllistäminen nyt. Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori. Valtakunnallinen kumppanuusfoorumi 25.11.2014

Työllistäminen nyt. Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori. Valtakunnallinen kumppanuusfoorumi 25.11.2014 Työllistäminen nyt Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Valtakunnallinen kumppanuusfoorumi 25.11.2014 Esityksen rakenne Työttömyyden rakenne ja vaille toisen asteen koulutusta olevat nuoret erityisen huolen

Lisätiedot

Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna kysely

Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna kysely Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna 2017 -kysely Tietoa ja alustavia tuloksia Kuntaliiton toteuttamasta kyselystä Matti Sahlberg, Reijo Vuorento 26.3.2019 Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon

Lisätiedot

Hartolan kunta Sosiaalitoimi, Kuninkaantie 16, Hartola / Hartolan toimintakeskus, Visantie 17 B, 19600 Hartola

Hartolan kunta Sosiaalitoimi, Kuninkaantie 16, Hartola / Hartolan toimintakeskus, Visantie 17 B, 19600 Hartola LIITE 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TYPIN TOIMITILAT Yhteiset toimipisteet 9.11.2015 i fj9-11-2015 I I Y (verkostolla oltava Osoite Aukioloajat vähintään yksi yhteinen toimipiste) Lahti Saimaankatu 64, 3 krs., Ma-pe

Lisätiedot

Työllisyysraportti vuosi 2017

Työllisyysraportti vuosi 2017 Työllisyysraportti vuosi 2017 Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila 7.3.2018 Työllisyystoimikunta 26.3.2018 1 Janakkalan kunnan työllistämisen tulosalueen tehtävät Kuntastrategia 2017: Valtuustokauden

Lisätiedot

Ohjaamo-päivät Lahdessa

Ohjaamo-päivät Lahdessa Ohjaamo-päivät Lahdessa 23.09.2015 Työllisyystietoa Lahdesta - elokuu 2015 Työttömyysaste 18,0 % (8912) (koko maa 13,2 %) 2012: ka-14,0 %; 2013: ka-16,1 %; 2014: ka-17,3 % Nuorten osuus työttömistä 15,0

Lisätiedot

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa Hankkeen virallinen nimi: Monialaisten yhteispalveluverkostojen luominen pitkäaikaistyöttömille Pohjois-Suomeen 1.12.2015-30.11.2017

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Hallituksen esitys laiksi työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Hallituksen esitys laiksi työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta 13.6.2014 Rovaniemi Pääsihteeri Erja Lindberg, Työllisyyspoliittinen

Lisätiedot

Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR)

Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR) Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR) Aikuissosiaalityöntekijä ja työvoimaohjaaja kehittäjäasiantuntijoina kehittämisessä ja juurruttamisen varmistamisessa Kirsi Lehtipää ja Merja Kallio Valtaväylä- hankekokonaisuudesta

Lisätiedot

Työttömien työkyvyn arviointi Jyväskylässä Prosessin kuvaus ja esite palvelusta asiakastyön tueksi

Työttömien työkyvyn arviointi Jyväskylässä Prosessin kuvaus ja esite palvelusta asiakastyön tueksi Työttömien työkyvyn arviointi Jyväskylässä Prosessin kuvaus ja esite palvelusta asiakastyön tueksi Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 29.9.2016 Työkyvyn arvioinnin

Lisätiedot

Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan

Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan 4.12.2018 Regina Saari työllisyysjohtaja Tampereen kaupunki Maakuntafoorumi: Kasvupalvelut ja työllisyys 1 4.12.2018 Tulevaisuuden kunta Kuntaliitto, Kunnat 2021

Lisätiedot

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Miten viemme TE-palvelu-uudistuksen maaliin? Tilanne nyt (1) Uudistus on kiinnostanut ja palautetta on tullut

Lisätiedot

Välityömarkkinoiden kehittämisverkoston työn käynnistäminen. Sampo Järvelä Kumppanuusyhdistys Artteli ry

Välityömarkkinoiden kehittämisverkoston työn käynnistäminen. Sampo Järvelä Kumppanuusyhdistys Artteli ry Välityömarkkinoiden kehittämisverkoston työn käynnistäminen Sampo Järvelä Kumppanuusyhdistys Artteli ry 1. Verkoston perustaminen Perustavakokous 02.02.2017 Verkostossa mukana nyt 17 järjestöä ja TYP ja

Lisätiedot

Avustajatoiminta työllistämisen ja kouluttautumisen tukena

Avustajatoiminta työllistämisen ja kouluttautumisen tukena Avustajatoiminta työllistämisen ja kouluttautumisen tukena Mitä mahdollisuuksia yhteiskunnalla on sotainvalidien ja veteraanien vanhustenhuoltoon, Keski-Suomen yhteistyöseminaari 10.5.2012 Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Talouden epävarmuus ja kasvun hidastuminen varjostavat Suomea onko taantuma tulossa

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Kemiläinen työllistämismalli

Kemiläinen työllistämismalli JOHDANTO Kemin kaupungin -hanke on ollut mukana hallitusohjelman mukaisessa työllisyyspoliittisessa kuntakokeilussa 1.9.2012-31.12.2015. Kuntakokeilun tavoitteena oli alentaa rakennetyöttömyyttä, lisätä

Lisätiedot

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta

Lisätiedot

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)

Lisätiedot

Työllisyystoimikunnan vuosikertomus 2016 Työllisyysohjelman 2016 toteuma

Työllisyystoimikunnan vuosikertomus 2016 Työllisyysohjelman 2016 toteuma Työllisyystoimikunnan vuosikertomus 2016 Työllisyysohjelman 2016 toteuma Työllisyystoimikunta 10.5.2017 Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila Henkilöstöjohtaja Maija Nivala Sisältö: Kunnan työllisyydenhoitoon

Lisätiedot

Lohjan kaupunki työllistämistoimet

Lohjan kaupunki työllistämistoimet Lohjan kaupunki työllistämistoimet Markku Virme Karstuntie 4 kehittämis- ja elinkeinotoimen suunnittelija 08100 Lohja Lohjan kaupunki/kehittämis- ja elinkeinotoimi Puh +358 44 369 1028 2013 Yleistilanne

Lisätiedot

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa ESR-hanke ajalla 1.10.2016 30.6.2019 Hankkeen tavoite Rikostaustaisten osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu

Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja toimintakyvyn arvioinnit ja eläkeselvittelyt osana pitkäaikaistyöttömien palveluprosesseja Leena-Kaisa Härkönen Työllisyyden kuntakokeilu Jyväskylä, Jämsä, Muurame Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät Maakuntafoorumi 4.12.2018 Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Miltä työllisyystilanne näyttää? 231 100 työtöntä työnhakijaa -

Lisätiedot

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 12.09.2016 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori

Lisätiedot

Työtoiminnasta töihin -teema Maakunnallinen toimintamalli osallisuuden ja palkkatyöhön pääsyn tukemisesta

Työtoiminnasta töihin -teema Maakunnallinen toimintamalli osallisuuden ja palkkatyöhön pääsyn tukemisesta 1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Työtoiminnasta

Lisätiedot

Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä. 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg

Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä. 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg Paikallistasolla kuntakokeilu auttaa määrittelemään alueen vahvuuksia ja mahdollisia kehittämiskohteita

Lisätiedot

Vantaalainen työllisyyden edistämisen malli. Työllisyyden kuntakokeilu seminaari 4.11.2014 Projektipäällikkö Anne Matilainen

Vantaalainen työllisyyden edistämisen malli. Työllisyyden kuntakokeilu seminaari 4.11.2014 Projektipäällikkö Anne Matilainen Vantaalainen työllisyyden edistämisen malli Työllisyyden kuntakokeilu seminaari 4.11.2014 Projektipäällikkö Anne Matilainen VISIO 2025 Vakavarainen Vantaa on kansainvälinen kestävän kasvun keskus, jossa

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150 Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150 etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi www.ely-keskus.fi/satakunta, www.valkky.fi

Lisätiedot

1. toimintavuosi. 01-04.2013 Yhteistyö TE-toimiston ja muiden organisaatioiden kanssa

1. toimintavuosi. 01-04.2013 Yhteistyö TE-toimiston ja muiden organisaatioiden kanssa TYÖLLISYYDENHOIDON KUNTAKOKEILU Liite 6 1. Toimintavuosi 01-11.2013 Työllistäminen Kajaanin työhönvalmentajalle on ohjautunut asiakkaita TE-toimiston, Typ:n, sekä sosiaalitoimiston kautta. Kaikki asiakkaat

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Osela 9.6.2016 Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu (TYP) Yhteistoimintamalli, jossa

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12. Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.2012 Osahankkeen nimi: TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Vammaispalveluhankkeen

Lisätiedot

Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta

Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta 18.11.2016 klo 12-14, Satakunnankatu 18 A 1 Hankinnan tausta Työllisyydenhoidon palveluyksikkö ja Hyvinvointipalvelut yhteistyössä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne TE- toimiston terveiset kuntien työllisyyden kehittämiselle Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 16.11.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Lisätiedot

TYÖLLISYYDEN KUNTAKOKEILUN VUOSIKERTOMUS

TYÖLLISYYDEN KUNTAKOKEILUN VUOSIKERTOMUS Vuosikertomus 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. Loppukiriä kohden...3 2. Töihin!-palvelu Jyväskylä...4 2.1. Elinkeinopolitiikka ja yritysyhteistyö... 4 2.2. Työn merkitys ihmiselle... 4 2.3. Yrittäjän tukena...

Lisätiedot