Opetustoimessa ei ole mahdollista lakkauttaa muita vakansseja opettajan vakanssien perustamiseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetustoimessa ei ole mahdollista lakkauttaa muita vakansseja opettajan vakanssien perustamiseksi."

Transkriptio

1 1 VIRKA- JA TOIMIESITYSTEN PERUSTELUT V SVOJ / SUOMENKIELINEN OPETUSTOIMI Opetustoimessa ei ole mahdollista lakkauttaa muita vakansseja opettajan vakanssien perustamiseksi. Suomenkielisessä opetustoimessa esitetään perustettavaksi seuraavat virat: Vuonna 2019 Koulusihteerin toimi Toimen kustannusvaikutukset ovat /v (henkilöstösivukulut). Suomenkielisten opetuspalvelujen perusopetuksen kouluissa on välitön tarve koulusihteeripalvelujen lisäämiseen. Koulusihteerien resursoinnissa on pyritty siihen, että yhtä kokopäiväistä koulusihteeriä kohden on noin 400 oppilasta. Veikkolan koulun oppilasmäärä on yli 700 oppilasta, minkä vuoksi koululle tarvitaan nykyisen kokoaikaisen sihteerin lisäksi osa-aikainen koulusihteeri (3 pv/vk, 60% työaika). Myös osassa muita kouluja koulusihteeriresurssi on tiukka. Tämä koskee erityisesti muita yhtenäiskouluja. Esim. Nissnikun koulun oppilasmäärä on kasvava (noin oppilasta lähivuosien aikana). 40 % koulusihteeriresurssia on tarpeen kohdentaa yhtenäiskouluille sen mukaan, missä tarvetta eniten ilmenee. Opetuspalveluissa tarvitaan koulusihteeri työskentelemään Veikkolan ja Nissnikun koulussa. Peruskoulun ruotsin ja vieraiden kielten lehtorin virka alkaen; Viran kustannukset Virka tarvitaan Vuorenmäen ja Veikkolan kouluihin. Vuorenmäen koulussa on nyt yksi vieraiden kielten (opetettava aine englannin kieli) lehtori. Vuonna 2016 voimaan tulleessa tuntijaossa A1 -kielen opetus lisääntyy yhdellä viikkotunnilla vuosiluokilla 1-6 ja koulussa on 11 englannin kieltä opiskelevaa perusopetusryhmää. Lisäksi B1 -kieli, joka on ruotsin kieli, alkaa uuden tuntijaon mukaan jo 6. vuosiluokalta. Yksi lehtori pystyy opettamaan vain noin puolet koulussa annettavasta englannin kielen opetuksesta. Kouluun tarvitaan toinen kielten lehtori, jonka opetusvelvollisuuteen voidaan sisällyttää myös Veikkolan koulun tunteja. Veikkolan koulun kielten lehtoreilla on opetustunteja yli opetusvelvollisuuden. Vieraitten kielten opetuksen varhentaminen valtakunnallisesti 2020 alkaen lisää kielten opetusta kaikilla Kirkkonummen suomenkielisen opetustoimen alueilla ja kouluilla. Vakanssin perustamistarve on jo Kehysarvion tasosta johtuen se on jouduttu esittämään perustettavaksi vasta Peruskoulun ruotsin ja vieraiden kielten lehtorin virka alkaen; Viran kustannukset Virka tarvitaan Nissnikun kouluun. Vuonna 2016 voimaan tulleessa tuntijaossa A1 -kielen opetus on lisääntynyt yhdellä viikkotunnilla Lisäksi B1 -kieli, joka on ruotsin kieli, alkaa uuden tuntijaon mukaan jo 6. vuosiluokalta Lisäksi Kirkkonummen koulut ovat mukana vieraitten kielten opetuksen varhentamisen valtakunnallisessa kokeilussa (hallituksen kärkihanke), mikä lisää kielten opetusta kaikilla kolmella alueella.

2 2 Nissnikun kouluun tarvitaan kielten lehtori, jonka opetusvelvollisuuteen voidaan sisällyttää myös Masalan alueen Kartanonrannan koulun kielten tunteja, sillä myös muilla Masalan koulun alueen kouluilla tarvitaan opetusresurssia kielten opetukseen. Nissnikun koulun kielten lehtoreilla on opetustunteja yli opetusvelvollisuuden. Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtorin virka alkaen; Viran kustannusvaikutus on /5 kk (palkat) ja /5 kk (henkilöstösivukulut). Virka tarvitaan Veikkolan kouluun, jossa oppilaita on yli 330 vuosiluokilla 7-9 ja on kasvava. Koulussa on nyt yksi oppilaanohjaaja, joka ei pysty vastaamaan opetussuunnitelman mukaisiin tavoitteisiin. Tavoitteena kunnassa on ollut, että koulussa on oppilaanohjaajan virka 200 oppilasta kohti. Lisäksi ohjaustoiminnan käsitys on nykyisin entistä laajempi eri nivelvaiheiden yli. Veikkolan koulussa on suhteessa oppilaanohjausresurssia merkittävästi vähemmän kuin muissa yhtenäiskouluissa. Opetussuunnitelman mukaan ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä jatkumo. Veikkolan koulussa on 745 oppilasta, ja oppilaanohjaaja työskentelee myös Vuorenmäen koulun oppilaiden kanssa. Vieraitten kielten opetuksen varhentaminen valtakunnallisesti 2020 alkaen lisää kielten opetusta kaikilla Kirkkonummen suomenkielisen opetustoimen alueilla ja kouluilla. Vakanssin perustamistarve on jo Kehysarvion tasosta johtuen se on jouduttu esittämään perustettavaksi vasta Peruskoulun musiikin lehtorin virka alkaen. Viran kustannukset ovat /5 kk (palkat) ja /5 kk (henkilöstösivukulut). Nissnikun koulun oppilasennuste lukuvuodelle on 612 oppilasta ja koulussa on päätoiminen musiikin tuntiopettaja, jonka oppituntimäärä on opetusalan työ- ja virkaehtosopimuksen mukainen opetusvelvollisuustuntimäärä. Nissnikun koulun oppilasmäärä on kasvava etenkin aineopetuksen luokilla. Koulussa tarvitaan musiikin lehtorin virka. Peruskoulun luokanopettajan virka alkaen; viran kustannukset ovat /5 kk (palkat) ja /5 kk (henkilöstösivukulut). Kirkkonummessa on vuosia opetustoimen sitovana tavoitteena ollut, että perusopetuksen luokkakoot noudattavat perusopetuksen laatukriteereiden suositusta keskimäärin oppilaan enimmäiskoosta. Kunnassa on noudatettu koulutuslautakunnan tekemää periaatepäätöstä, kuinka monta luokanopettajan virkaa koulussa on oppilasmäärään suhteutettuna. Tämän periaatepäätöksen mukaan vuosiluokilla 1-2 oppilasmäärät on jaettu 25:llä ja vuosiluokilla :lla. Veikkolan alueella ikäluokkien koko suhteessa luokanopettajan virkoihin on haastava. Tämä johtaa osassa ikäluokissa suuriin opetusryhmiin, koska käytössä olevat virat eivät riitä yllä kuvatun kokoisten luokkien perustamiseen. Tarvittaessa Veikkolan alueella tarkastellaan oppilaiden jakautumista Veikkolan ja Vuorenmäen koulujen kesken joidenkin ikäluokkien tai uusien oppilaiden osalta, ja oppilasmäärää voidaan tasata koulujen kesken. Riittävällä yhteisellä luokanopettajaresurssilla vierekkäiset koulut voivat järjestää opetuksen mahdollisimman sujuvasti. Luokanopettajan virkojen sijoittelu arvioidaan vuosittain koulujen oppilasmäärän perusteella. Laajakallion koulun opetus on päätetty laajentaa käsittä-

3 3 mään vuosiluokkien 1-6 opetus, jolloin Laajakallion kouluun tarvitaan luokanopettajan virka (joko ao. uusi perustettava, tai siirrettävä toiselta koululta). Peruskoulun erityisluokanopettajan virka alkaen; Viran kustannusvaikutus Gesterbyn koulussa lisääntyy jatkuvasti oppilaat, jotka tarvitsevat pienryhmäopetuksessa annettavaa tukea. Gesterbyn kouluun on sijoitettu kaksi erityisluokanopettajan virkaa. Pienryhmäopetuksen tarve on suurempi kuin pienryhmäpaikkoja pystytään tarjoamaan. Jotta alueen alakoulussa pienryhmässä opiskeleville oppilaille voidaan taata paikka pienryhmästä, tulee Gesterbyn kouluun perustaa erityisluokanopettajan virka. Peruskoulun erityisluokanopettajan virka alkaen. Viran kustannusvaikutus Kunnan keskitetty luokkamuotoinen erityisopetus, psykiatrisessa hoitosuhteessa olevien vuosiluokkien 7-9 oppilaiden opetus, Kirkkoharjun koulu. Peruskoulun erityisluokanopettajan virka alkaen. Viran kustannusvaikutus Kantvikin koulun oppilasmäärä on jatkuvasti kasvava. Koulussa on tällä hetkellä n. 40 tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevaa oppilasta ja yksi erityisluokanopettajan virka. Jotta osa erityisen ja tehostetun tuen oppilaiden opetusjärjestelyistä saadaan toteutettua, tarvitaan koulussa toinen erityisluokanopettajan virka pienryhmään vuosiluokille V 2019 perustettavaksi esitettyjen virkojen kustannusvaikutus yhteensä V 2018 perustettujen virkojen kustannusvaikutus yhteensä Kokonaiskustannusvaikutukset 2018 ja 2019 vuoden 2019 talousarvioon yht v 2017 tasosta OPPILASHUOLTO 2019 Kolme koulunkäyntiavustajaa alkaen. Toimien kustannusvaikutus on / 5 kk (palkat) ja 8880 /5kk (sivukulut). Keväällä 2017 Kirkkonummen kunnassa on myönnetty koulunkäyntiavustajapalvelua 2375 viikkotyötuntia (95 koulunkäyntiavustajaa, työaika keskimäärin 25 h/viikko). Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta sekä riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä (Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010: 30 ja 31a). Koulunkäyntiavustajapalvelut kuuluvat jo yleisen tuen tukimuotoihin. Tehostetun ja erityisen tuen tasolla avustajapalveluja annetaan säännöllisemmin ja yhdistettynä muihin tukimuotoihin. Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tukitoimia on kehitetty niin, että kouluvaikeuksien tunnistus ja tukitoimien järjestäminen tapahtuu mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja lapsen lähikoulussa. Erityistä tukea tarvitsevien lasten integrointi yleisopetuksen suuriin opetusryhmiin on johtanut siihen, että yhä useampi lapsi tarvitsee oppilashuollollista tukea. Oppilashuoltohenkilöstöön ja avustajapalveluihin tulee resursoida riittävästi, jotta ennaltaehkäisevä työ on mahdollista. Kolmen koulunkäyntiavustajan palkkakustannukset sivukuluineen ovat noin /vuosi, mikä on vuoden 2020 kustannusvaikutus.

4 4 Vuonna 2020 Peruskoulun oppilaanohjauksen lehtorin virka alkaen / hyödyttää samalla Porkkalan lukion ohjaustoiminnan resurssointia. Viran kustannusvaikutus on /5 kk (palkat) ja /5 kk (henkilöstösivukulut). Virka tarvitaan Nissnikun kouluun, jossa oppilaita on esityksen teon aikana yli 360 vuosiluokilla 7-9 ja oppilasmäärä on kasvava (lv ennuste 448 oppilasta). Koulussa on kaksi oppilaanohjaaja, joista toinen on Porkkalan lukion kanssa yhteinen virka. Tavoitteena kunnassa on ollut, että koulussa on oppilaanohjaajan virka kahtasataa oppilasta kohti. Lisäksi ohjaustoiminnan käsitys on nykyisin entistä laajempi eri nivelvaiheiden yli. Opetussuunnitelman mukaan ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä jatkumo. Opiskelijoiden ohjaus lukiossa on lisääntynyt merkittävästi johtuen mm. uusista valtakunnallisista opinto-ohjauksen kursseista ja toimintamalleista jatko-opinto-ohjauksessa, opintojen tarkemmasta seurannasta sekä alati kasvavasta tarpeesta yksilölliseen ohjaukseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Lukiolain uudistaminen taas tuottaa ohjaukseen lisävaatimuksina opintojen huolellista suunnittelua edellyttävän opintopistejärjestelmän, valmistuvien ylioppilaiden jälkiohjauksen sekä keskeyttävien opiskelijoiden jälkiohjauksen. Nissnikun koulun uuden viran myötä tulisi olemassa oleva oppilaanohjauksen lehtorin koko resurssi osoittaa Porkkalan lukiolle. Vakanssin perustamistarve on jo Aikaisempien kehysarvioiden tasosta johtuen virka esitetään perustettavaksi vasta alkaen. Peruskoulun erityisluokanopettajan virka alkaen; Viran kustannusvaikutus Veikkolan alueen pienryhmien resurssi ei takaa kaikille pienryhmää tarvitseville oppilaille pienryhmäpaikkaa eikä jatkumoa koko perusopetuksen ajan. Sekä Veikkolan että Vuorenmäen koulussa on pienryhmä alkuopetuksen oppilaille, mutta vuosiluokilla 3-4 ja 5-6 on kummallekin ikäluokalle koulujen yhteinen Veikkolan kouluun sijoitettu ryhmä. Tämä on tarpeeseen nähden riittämätöntä. Em. perustein Vuorenmäen kouluun tarvittaisiin yksi erityisluokanopettajan virka lisää. Peruskoulun erityisluokanopettajan virka alkaen. Viran kustannusvaikutus Kunnan keskitetty luokkamuotoinen erityisopetus, psykiatrisessa hoitosuhteessa olevien vuosiluokkien 4-6 oppilaiden opetus, Heikkilän koulu. Peruskoulun erityisluokanopettajan virka alkaen; Viran kustannusvaikutus Kunnassa on yksi opetusryhmä, jossa annetaan opetusta oppilaille, joilla on autismin kirjon piirteitä ja kehitysvamma. Ryhmässä on oppilaita vuosiluokilta 1-9 ja ryhmän oppilasmäärä

5 5 on ollut maksimi (kuusi oppilasta) jo vuodesta Kuntaan tarvitaan toinen opetusryhmä kyseisen diagnoosin omaavien oppilaiden opetukseen. Kunnan keskitetty luokkamuotoinen erityisopetus, kehitysvammaisten ja autismin kirjon piirteisten oppilaiden opetus, Papinmäen koulu Peruskoulun erityisopettajan virka alkaen; Viran kustannusvaikutus on /5 kk (palkat) ja /5 kk (henkilöstösivukulut). Masalan alueella tarvitaan yhteinen erityisopettaja Nissnikun ja Kartanonrannan koulujen tehostetun tai erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden opetukseen.oppilasmäärä näiden koulujen alueella kasvaa merkittävästi kunnan muihin kouluihin verrattuna. Peruskoulun apulaisrehtorin virka alkaen. Viran kustannusvaikutus / 5kk (palkat) ja 7000 / 5kk (sivukulut). Nissnikun koulun oppilasmäärän ennuste on lukuvuonna yli 700 oppilasta. Kouluun tarvitaan apulaisrehtorin virka. Vuosiluokkien 7-10 oppilasmäärä on ennusteen mukaan noin 450 oppilasta. OPPILASHUOLTO Kolme koulunkäyntiavustajaa alkaen. Toimien kustannusvaikutus on / 5 kk (palkat) ja 8880 /5kk (sivukulut). V 2020 perustettavaksi esitettyjen virkojen kustannusvaikutus (perusopetus ja oppilashuolto) yhteensä Vuonna 2021 Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin virka alkaen. Viran kustannukset Nissinikun koulun oppilasmäärä on ennusteen mukaan 750 lukuvuonna Uuden opetussuunnitelman mukaan äidinkielen tuntimäärä kasvoi kahdeksannella vuosiluokalla. Koulussa on ollut äidinkielen ja kirjallisuuden tuntiopettaja, jolla on ollut täydet opetusvelvollisuuteen kuuluvat tunnit. Peruskoulun matemaattisten aineiden lehtorin virka Viran kustannukset Nissinikun koulun oppilasmäärä on ennusteen mukaan 750 lukuvuonna Uuden opetussuunnitelman mukaan matematiikan tuntimäärä kasvoi kahdeksannella vuosiluokalla. Koulussa on ollut matemaattisten aineiden tuntiopettaja, jolla on ollut täydet opetusvelvollisuuteen kuuluvat tunnit. Myöskin valinnaisaineissa kiinnostus tietotekniikkaa kohtaan on lisännyt matemaattisten aineiden opettajien tuntimäärää. Peruskoulun matemaattisten aineiden lehtorin virka. Viran kustannukset ovat /5 kk (palkat) ja /5 kk (henkilöstösivukulut).

6 6 Virka tarvitaan Veikkolan kouluun, jossa oppilaita on yli 340 vuosiluokilla 7-9 ja on kasvava. Nykyisten lehtoreiden opetustuntimäärä ei riitä edes ylitunneilla kattamaan tarvetta. Matemaattisten aineiden lehtorit opettavat myös monia teknologiaan liittyviä valinnaisaineita. Tarvetta joudutaan odotusaikana järjestämään tuntiopetuksena. Peruskoulun kotitalouden ja terveystiedon lehtori. Viran kustannukset ovat /5 kk (palkat) ja /5 kk (henkilöstösivukulut). Virka tarvitaan Veikkolan kouluun, jossa oppilaita on yli 340 vuosiluokilla 7-9 ja on kasvava. Kotitalouden tuntimäärä on jo pitkään ollut suurempi kuin yhden kotitalouden lehtorin opetusmahdollisuus. Kotitalous on Veikkolan koulussa suosittu sivuaine, jonka opiskelu varmasti lisääntyy entisestään, kun Veikkolan kouluun saadaan toinen kotitalousluokka ja ja valinnaisainekursseja voidaan lisätä vastaamaan kysyntää. Yhtäläiset kotitalouden opiskelumahdollisuudet ovat oppilaiden näkökulmasta myös yhdenvertaisuuskysymys suhteessa muihin kunnan kouluihin. Terveystiedon tunneille tarvitaan yhä enemmän myös opettaja, koska se on sidottu opetettavana aineena liikunnan ja biologian/maantiedon lehtoreiden virkoihin, joissa opettajien tunnit täyttyvät jo näistä pääaineista. Tarvetta joudutaan odotusaikana järjestämään tuntiopetuksena Peruskoulun liikunnan ja terveystiedon lehtorin virka Viran kustannukset Nissnikun koulun oppilasmäärä on ennusteen mukaan 750 lukuvuonna Uuden opetussuunnitelman mukaan liikunnan tuntimäärä kasvoi kahdeksannella luokalla. Nissnikun koululla ei ole ollut terveystiedon opettajan virkaa. Biologian ja maantiedon lehtorit ovat hoitaneet opetuksen. OPPILASHUOLTO Koulukuraattorin toimi alkaen. Viran kustannusvaikutus on /5 kk (palkat) ja 4500 /5 kk(henkilöstösivukulut). Lakisääteisten aikarajojen tulo oppilashuoltotyöhön samaten kuin lisääntynyt velvoite poikkihallinnolliseen moniammatilliseen yhteistyöhön ovat lisänneet kuraattoreiden työmääriä. Yhdellä kuraattorin toimella saadaan pienennettyä tasaisesti oppilaspohjien suuruutta työntekijää kohden koko kunnan alueella koulunkäyntiavustajaa suomenkieliseen opetustoimeen.

1 SVOL , pöytäkirjan liite 1 Dno 339/ /2016 VAKANSSIESITYKSET

1 SVOL , pöytäkirjan liite 1 Dno 339/ /2016 VAKANSSIESITYKSET 1 VAKANSSIESITYKSET 2017 2019 2 3 VIRKA- JA TOIMIESITYSTEN PERUSTELUT V 2017 2019 Suomenkielinen varhaiskasvatus 2017 Varhaiskasvatuksen ICT-ohjaaja 1.1.2017 alkaen (vakanssi järjestely) Perhepäivähoidon

Lisätiedot

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Kasvatus- ja opetuslautakunta 85 17.11.2014 Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg

Lisätiedot

V0054 1 yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V0011 2 luokanopettaja VA. V0012 3 luokanopettaja VA. V0017 4 luokanopettaja VA. V0019 5 luokanopettaja VA

V0054 1 yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V0011 2 luokanopettaja VA. V0012 3 luokanopettaja VA. V0017 4 luokanopettaja VA. V0019 5 luokanopettaja VA Virka/toimi Toimen/viran nimike /MA Toimisto V 1 koulutusjohtaja T 0,4 toimistosihteeri T 0,5 toimistosihteeri V0033 1 koulukuraattori T 2 koulupsykologi Yhtenäiskoulu, ala-aste V0054 1 yhtenäiskoulun

Lisätiedot

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51)

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51) YLEISKIRJEEN 3/2001 LIITE 2 1 (7) PERUSKOULUN, LUKION JA AIKUISLUKION 1.8.2001 ALKAEN TOTEUTETTAVAT SOPIMUSMUUTOKSET PERUSKOULU Palkkauksen perusteet muuttuvat lehtorin, erityisopetuksen opettajan ja luokanopettajan

Lisätiedot

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka 1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU II II/1 VIRANHALTIJOIDEN PALKKA Tehtäväkohtainen palkka 2 Lehtorin (aineenopettajan) peruspalkka 4 03 04 00 5 Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta tai

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49 1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Tilastotietoja perusopetuksesta

Tilastotietoja perusopetuksesta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 7. Painotettu opetus 8. Perusopetuksen iltapäivätoiminta 9.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 15.04.2015 Sivu 1 / 1 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivä. Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus Jyväskylä

Perusopetuksen iltapäivä. Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus Jyväskylä Perusopetuksen iltapäivä Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus 28.9.2016 Jyväskylä 1 Aluehallintoviraston tehtävät opetukseen ja koulutukseen liittyvissä oikeusturva-asioissa Aluehallintovirasto voi kantelun

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Tilastotietoja perusopetuksesta lukuvuonna 2014-2015 Henkilöiden määrä 1. Perusopetuksen oppilasmäärä Tilastointipäivä 20.9. lv. 2012-2013 lv.

Lisätiedot

V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia.

V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia. V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia. Syksyllä 2017 kun Keskuskoulun tiloissa Perälän koulun kokoinen yksikkö. Vaihtoehdot eivät ole seuraavilla laskelmilla helposti saatettavissa

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 19.04.2017 Sivu 1 / 1 74 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2017-2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2017 2018 7. Painotettu

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 22.03.2017 Sivu 1 / 1 59 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Perusopetuksen seutuvertailu

Perusopetuksen seutuvertailu Perusopetuksen seutuvertailu Vuosi 205 Toimintatiedot ja kustannukset Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi 2..206 Vertailun tarkoitus Seutuvertailun tavoitteena

Lisätiedot

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien Ylöjärven kaupunki Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien 1. Laaja-alainen pedagoginen ja/tai muu kunnallinen kehittämistehtävä 1.1. Erityisopetuksen ja/tai oppilashuollon kunnallinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Hyvinkää Järvenpää Kerava Riihimäki Tuusula Sisällysluettelo 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat 3 2. Perusopetukseen valmistavan

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 28.3.2019 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Torstai 28.3. klo 18.00 Karvian kunnantalo

Lisätiedot

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Kosonen Juha luokanopettaja virka Luokanopettaja 142084

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta 18.04.2016 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016 Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Maanantai 18.04.2016 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

1983 vp. -- IIE n:o 89 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1983 vp. -- IIE n:o 89 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1983 vp. -- IIE n:o 89 liallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi peruskoululain ja lukiolain sekä niihin liittyvien lakien muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitykseen sisältyvät

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 209 Peruskoulun luokanopettajien, erityisopettajien ja apulaisrehtorien virkojen perustaminen ja peruskoulun rehtorien virkojen lakkauttaminen HEL 2017-000245

Lisätiedot

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Maahanmuuttajien opetus Oulun kaupungin opetustoimessa hallinnon näkökulmasta Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 05.04.2016 Sivu 1 / 1 57 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Timo Itälehto, puheenjohtaja Terhi Leivo-Holmqvist, varapuheenjohtaja Hans Vikman Kim Yli-Pelkola Pirkko Rantanen Tuomo Palojärvi Anni Teerikangas

Timo Itälehto, puheenjohtaja Terhi Leivo-Holmqvist, varapuheenjohtaja Hans Vikman Kim Yli-Pelkola Pirkko Rantanen Tuomo Palojärvi Anni Teerikangas KOKOUSKUTSU Keskiviikkona 7.2.2019 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Varsinaiset jäsenet Timo Itälehto, puheenjohtaja Terhi Leivo-Holmqvist,

Lisätiedot

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN YLÖJÄRVEN KAUPUNKI OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET 1.8.2009 LUKIEN Tva-perusteista on tehty päätökset -Kauphall 17.12.2007 662 -Kauphall 19.5.2008 256 -Kaup.joht. 9.6.2009 71 -OVTES Tva-työryhmä

Lisätiedot

antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21

antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21 Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2018 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 779,88-4 499,99 3 675,79-4 376,03 011065 Lukion rehtori 3 940,06-4 941,76 3

Lisätiedot

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2019 alkaen HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1613,9 1745,97 1884,74 2045,72 2206,74 2398,15 HALLINTO-

Lisätiedot

Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien

Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2019 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 821,46-4 549,49 3 716,22-4 424,17 011065 Lukion rehtori 3 983,40-4 996,12 3

Lisätiedot

E. Tehtävätyyppi perusopetuksessa ja/tai lukiokoulutuksessa tässä oppilaitoksessa Katso vaihtoehdot luettelosta, kohta E.

E. Tehtävätyyppi perusopetuksessa ja/tai lukiokoulutuksessa tässä oppilaitoksessa Katso vaihtoehdot luettelosta, kohta E. OPETTAJAKOHTAISTEN TIETOJEN LOMAKE Peruskouluopetuksen ja lukiokoulutuksen opettajat 2008 Opettajan tiedot A. Opettajan sukunimi B. Opettajan etunimi D. Työsuhteen luonne tässä oppilaitoksessa (1.3.2008

Lisätiedot

Luvan antaminen perusopetuksen ja lukion vakanssien täyttämiseen

Luvan antaminen perusopetuksen ja lukion vakanssien täyttämiseen Kaupunginhallitus 66 04.03.2019 Luvan antaminen perusopetuksen ja lukion vakanssien täyttämiseen 149/01.02.00/2019 Kaupunginhallitus 04.03.2019 66 Sivistystoimenjohtaja Kimmo Kuusimäki: Perusopetus ja

Lisätiedot

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2018 alkaen (luottamusmiespalkkiot 1.3.2018 alkaen) HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1596,34 1726,97

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Tilastotietoja perusopetuksesta lukuvuonna 2015-2016 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022

Lisätiedot

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3. Lukuvuosi 2018-2019 Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit 14.3.2018, sivistyslautakunta 27.3.2018 TA 2018 VALMISTELU Perusopetus Toimintaa ja taloutta

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

PERUSKOULUT tilivelvollinen perusopetuksen rehtori Mailis Tastula

PERUSKOULUT tilivelvollinen perusopetuksen rehtori Mailis Tastula PERUSKOULUT tilivelvollinen perusopetuksen rehtori Mailis Tastula (Kuva: Teemu Hauta-Aho) 3202 Järvelän koulu 3203 Keskuskoulu 1-6 3204 Köyhäjoen koulu 3205 Puumalan koulu 3206 Kotikuntakorvaus 3208 Keskuskoulu

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen kieliohjelma

Perusopetuksen kieliohjelma Opetuslautakunta 24 12.03.2019 Perusopetuksen kieliohjelma 961/12.00.01.00/2019 Opetuslautakunta 12.03.2019 24 Valmistelija: opetuspäällikkö Inkeri Lahti p. 044 7784688, inkeri.lahti@salo.fi Perusopetuksen

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

Koulutoimen henkilöstörakenne

Koulutoimen henkilöstörakenne Koulutoimen henkilöstörakenne 11.11.2016 Virka/toimi Toimen/viran nimike Toimisto V 1 koulutusjohtaja T 2 toimistosihteeri T 3 toimistosihteeri V0033 4 koulukuraattori T 5 koulupsykologi Yhtenäiskoulu,

Lisätiedot

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilaan tukea koskeva lainsäädäntö Perustuslaki Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 AIKA 25.01.2017 klo 17:03-18:00 PAIKKA Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) LÄSNÄ Melamies Päivi puheenjohtaja Kekkonen Jari varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

PALAUTE KOULUSTA 1 (6)

PALAUTE KOULUSTA 1 (6) 1 (6) PALAUTE KOULUSTA Hyvä opettaja, Oppilas on tulossa Satakunnan keskussairaalan lastenneurologian yksikköön tutkimuksiin. Koulutilanteen kartoitus on osa tutkimusta ja yhteistyö opettajan kanssa on

Lisätiedot

Kaupunkiseudun perusopetuksen kustannusvertailu. Vuosi 2016 Toimintatiedot ja kustannukset

Kaupunkiseudun perusopetuksen kustannusvertailu. Vuosi 2016 Toimintatiedot ja kustannukset Kaupunkiseudun perusopetuksen kustannusvertailu Vuosi 2016 Toimintatiedot ja kustannukset Vertailun tarkoitus Vertailun tavoitteena on kehittää helposti hyödynnettävä yhteenveto perusopetuksen keskeisistä

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 21.3.2019 2 Kokousaika TORSTAI 28.3.2019 KLO 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016 Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 18.04.2016 klo 18.00 18.45 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012

KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012 KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012 PERUSOPETUS ( Arviointikohteiden numerointi ja muu merkintätapa ovat samat kuin arviointisuunnitelmassa, jonka kohtaa 7 ei pystytä arvioimaan nykyisten tietosuojasäännösten

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään

Lisätiedot

YKSITYINEN OPETUSALA (YOL)

YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) 1.9.2009 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) I kalleusluokka 3 290,50-3 917,38 II kalleusluokka 3 199,88-3 809,47 011065 Lukion

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 -2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 Kokouskutsu Torstaina 11.2.2016 klo 16.00, Päivähoito- ja koulutusvirasto, kokoushuone Selecta Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Markku Pukkinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta

Sonkajärven kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 26.2.2014 11 liitenro 2 Sonkajärven kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 26.2.2014 11 Sonkajärven kunnan perusopetukseen valmistavan opetuksen

Lisätiedot

Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen

Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen Tiina Pilbacka-Rönkä Valteri, Mikael 2.5.2017 Tiina Pilbacka-Rönkä PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVA OPETUS Valmistavan opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivä. Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus Tampere

Perusopetuksen iltapäivä. Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus Tampere Perusopetuksen iltapäivä Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus 20.11.2017 Tampere 1 Aluehallintoviraston tehtävät opetukseen ja koulutukseen liittyvissä oikeusturva-asioissa Aluehallintovirasto voi kantelun

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

Keskiviikko klo

Keskiviikko klo RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3/ 2017 Sivistyslautakunta Sivu 1 (10) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 22.3.2017 klo 16.00-17.15 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot