aviapolis JUNALLA KENTÄLLE KEHÄRATA KÄYTTÖÖN JO VUONNA HELSINKI-VANTAA, OVI EUROOPASTA AASIAAN JARI IKÄHEIMONEN MATKUSTAA TYÖKSEEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "aviapolis JUNALLA KENTÄLLE KEHÄRATA KÄYTTÖÖN JO VUONNA 2014 3 4 HELSINKI-VANTAA, OVI EUROOPASTA AASIAAN JARI IKÄHEIMONEN MATKUSTAA TYÖKSEEN"

Transkriptio

1 aviapolis * JUNALLA KENTÄLLE KEHÄRATA KÄYTTÖÖN JO VUONNA HELSINKI-VANTAA, OVI EUROOPASTA AASIAAN JARI IKÄHEIMONEN MATKUSTAA TYÖKSEEN

2 PÄÄKIRJOITUS Aviapoliksen uusi aika Rautatieverkoston rakentaminen toi jaetun ajan Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Amerikassa oli 1800-luvun loppuun saakka joukko paikallisia aikoja, mutta maata ei ollut jaettu aikavyöhykkeisiin. Rautatien rakentaminen ja käyttö edellytti tarkempaa sopimista ajasta. Junat saivat aikataulunsa, joiden mukaan ihmiset pystyivät suunnittelemaan matkansa. Tätä ajasta sopimista ei nielty mukinoitta. Pidettiin luonnon järjestyksen vastaisena sitä, että taivaalta auringosta nähtävästä keskipäivästä täytyy keinotekoisesti sopia. Mutta pian yhteisestä aikataulusta tuli modernin elämän perusta. Kehärata vapauttaa Aviapolis-alueella liikkujan sovitun ajan tarkkailusta. Junat radalla kulkevat 10 minuutin välein, ja sen verran meillä jokaisella on aikaa varata niin mennen kuin tullenkin odottamiseen. Ja odottaessa voi vaikka lukea, tarkkailla kanssakulkijoitamme tai ajatella. Korealaisessa kulttuurissa aika ositetaan ja sitä käsitellään konkreettisena. Aikaa voi säästää, käyttää, tuhlata ja hukata. Aika voi edetä hitaasti tai nopeasti tai loppua kesken. Aikataulut ja täsmällisyys ovat kohtalaisen tärkeitä. Finnair avaa kesäkuussa uuden välilaskuttoman reitin Etelä-Korean pääkaupunkiin Souliin. Kasvavan Euroopan verkoston ansiosta yhtiö pystyy tarjoamaan lyhyimmät ja nopeimmat yhteydet Aasian metropolien sekä tärkeimpien eurooppalaiskaupunkien välillä. Säästää aikaa meille kaikille vaikkapa Aviapoliksen tarjoamiin hyvinvointipalveluihin tutustumiseen. Kulje tulevaisuuden Aviapoliksessa Aviapolis-alueen tulevaisuus avautuu nyt internetissä. Alueen 3D-mallinnos vie katsojan Suomen nopeimmin kasvavan yritysalueen tulevaisuuteen muutaman vuoden ja jopa vuosikymmenen päähän. Virtuaalinen Aviapolis helpottaa kokonaisuuden hahmottamista. Se sallii katsojan liikkua alueella selaimellaan. Hän voi tutustua rakennussuunnitelmiin ja etsiä itselleen asunnon tai toimistotilat. Hänen on mahdollista kokeilla vaikkapa rullausta kiitoradalla. Koska mallinnos perustuu kaavavarauksiin, joiden pohjalta kaavoitus syntyy, se antaa luotettavan ja vahvan kuvan kehitysnäkymistä. Se kertoo kasvun painopisteet ja suunnat, Aviapoliksen projektipäällikkö Mari Peltomäki toteaa. Mari Peltomäki uskoo virtuaalisen Aviapoliksen palvelevan sekä yrityksiä sekä alueen työssäkävijöitä ja asukkaita. Yritykset pystyvät suunnittelemaan omaa kasvuaan tai esimerkiksi harkitsemaan sijoittumista alueelle. Työntekijöille ja asukkaille se kertoo asuntorakentamisen, kulkureittien ja palvelujen tulevan sijoittumisen. Aviapolis-kehitysryhmän näkemyksen mukaan alueesta tulee Suomen kansainvälisen kaupan keskus. Visualisoinnin ovat toteuttaneet Aviapolis-kehitysryhmän toimeksiannosta yhteistyössä Kärkijoukkue Oy ja WSOYpro. Päivi Rainio Vantaan kaupungin viestintä

3 3 Liikematkustajille uusi kokouskeskus aviapolis 1.08 Aviapolis-alueelle lentokentän tuntumaan nousee uusi kongressikeskus palvelemaan niin bisnestapaamisia kuin pienimuotoisia messujakin. Keskuksen rakennustyöt käynnistyvät loppukesästä, ja se valmistuu viimeistään vuonna Aviapoliksessa on kova kysyntä kokouspalveluista. Meillä on alueella kolme hotellia, joiden kokouspalvelut ovat käytössä koko ajan, toteaa aluejohtaja Enrico Battilana Restel Oy:stä. Uusi Rantasipi Congress & Business Center valmistuu Cumulus Airport -hotellin yhteyteen ja sulautetaan nykyiseen kokouskeskukseen. Se tarjoaa liike-elämän käyttöön kongresseihin, pienmessuihin ja näyttelyihin soveltuvan monikäyttösalin, jossa mahdollista pitää osanottajan tilaisuuksia. Tilan lattia kestää myös näyttelyrakenteita, autojen sisäänajoa ja siirtelyjä. Keskukseen tulee erikokoisia kokoustiloja kaikkiaan hengelle, ravintolakokonaisuus sekä executive-osasto vastaamaan vaativimpiinkin kokoustarpeisiin. Koko keskus varustetaan uusimmalla kokoustekniikalla. Erikoisosastossa voi pitää rauhassa esimerkiksi hallituksen tai johtoryhmän kokouksen, sillä se on rauhoitettua aluetta omine palveluineen. Executive-osasto sopii myös vetäytymiskokouksiin. Helsinki-Vantaan lentoliikenne kansainvälistyy ja koko Aviapoliksen alueen liiketoiminta kehittyy koko ajan. Restel ennakoi kokous-keskuksellaan Aviapolis-alueen voimakasta kasvua. Koska keskuksen logistinen sijainti on erinomainen, luotamme hankkeen kannattavuuteen. Kaupungin päättäjiltä on tullut moneen kertaan viestiä, että Vantaa tarvitsee tällaista kokouskeskusta, ja nyt me rakennamme sen, Battilana korostaa. Kehärata osa TEN-verkkoa Maija Salonen työskentelee projektipäällikkönä Ratahallintokeskuksessa, joka on mukana Kehäradan suunnittelussa. Kehärata kytkeytyy Pohjolan kolmioon, joka on puolestaan osa TEN-verkkoa. Pohjolan kolmio yhdistää Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan pääkaupungit toisiinsa sekä Keski-Eurooppaan ja Venäjälle, kertoo investointiosaston projektipäällikkö Maija Salonen Ratahallintokeskuksesta. Itse Kehärata on poikittainen henkilöliikenteen rata, joka yhdistää pääradan ja liittää Martinlaakson radan lentokentän päärataverkkoon. Rata hyödyttää henkilöliikennettä sekä nykyisille ja tuleville asuinalueille että alueen yrityksiin, Salonen toteaa Pohjolan kolmio on osa TEN-verkkoihin kuuluvaa monen kulkumuodon liikennejärjestelmää, jonka osia ovat tiet, rautatiet, satamat, terminaalit ja lentoasemat. Liikennekäytävä on kansainvälisesti merkittävin yhteys EU:n ja Venäjän välillä. Pohjolan kolmio on määritelty TEN-verkon ensisijaisten hankkeiden joukkoon. Suomessa sen liikennejärjestelmään kuuluu itä länsisuuntainen liikennekäytävä teineen, rautateineen, satamineen ja lentokenttineen. E18-moottoritie Turku pääkaupunkiseutu Vaalimaa on kolmion keskeinen osa. Pohjolan kolmion liikennejärjestelmän kehittämisestä on laadittu kaikki liikennemuodot kattava yhteinen strategia. Siinä on tarkasteltu muun muassa väylien kehittämistarpeita sekä hankkeita ja niiden ajoitusta. Työhön ovat osallistuneet Ilmailulaitos, Merenkulkulaitos, Ratahallintokeskus ja Tiehallinto. Aviapolis väestöä yrityksiä 1137, joilla yksi tai useampia toimipaikkoja ko. alueella.

4 Junalla kentälle Juna kiitää Helsingin keskustasta lentokentälle ensimmäisen kerran vuodenvaihteessa Osa puolen tunnin matkasta taittuu tunnelissa. Teksti Pertti Kokko Kuvat Sarri Kukkonen ja Arkkitehtitoimisto PesArk 2014

5 K ehärata on pääkaupunkiseudun poikittainen raideyhteys. Se on sekä yhteys lentoasemalle että kaupunkirata, joka palvelee asukasta ja työpaikaa alueella. Vantaan kaupungininsinööri Urpo Vainio korostaa, että rata parantaa yritysten toimintaedellytyksiä lentokenttää ympäröivällä Aviapolis-alueella. Vetovoimaa kasvattavat esimerkiksi Kehäradan kolme asemaa, jotka palvelevat aluetta. Lentoasemalle tulee oma juna-asema, samoin Aviapolikseen lentoaseman eteläpuolelle ja Ruskeasantaan Tuusulanväylän kohdalle. Lisäksi varaudutaan rakentamaan Viinikkalan asema, joka sijoittuu pääkiitoteiden eteläpuolelle. Hankkeen kokonaishinta on noin 590 miljoonaa euroa. Summa sisältää sekä radan että tiejärjestelyt. Kehäradasta hyötyy myös asuntotuotanto. Radan varteen nousee asuntoja asukkaalle. Suurimmat uudet alueet ovat Marja- Vantaa ja Leinelä. Leinelän rakentaminen alkaa jo tänä vuonna. Luvassa on asuntoja asukkaalle. Marja-Vantaa tarjoaa aikanaan kodin yli asukkaalle. Rata liittyy valtion ja Helsingin seudun kuntien väliseen aiesopimukseen pääkaupunkiseudun asuntotuotannon ja tonttitarjonnan lisäämisestä. Ratasuunnitelma huhtikuussa Kehäradan ratasuunnitelma valmistuu huhtikuussa. Se sisältää ratahankkeen toiminnalliset, tekniset ja ympäristölliset ratkaisut. Rataan liittyvät Päijänne-tunnelin vahvistustyöt ovat jo alkaneet. Vantaa rahoittaa yksityiskohtaista rakennussuunnittelua ja vahvistustöitä tänä vuonna 13,4 miljoonalla eurolla, koska valtiolla oli rahaa vain ratasuunnitelman loppuun viemiseen. Tietysti me odotamme panostuksemme korvaamista tulevien vuosien maksuosuuksissa, Urpo Vainio korostaa. Suomen pisin, 18 kilometriä kattava asemakaava on nähtävillä ja lausunnoilla. Vainion mukaan kaava on todennäköisesti Vantaan kaupunginhallituksessa ennen kesälomia ja valtuustossa alkusyksystä. Aikataulutavoitteemme on, että meillä on hyväksytty ja lainvoimainen asemakaava ensi syksynä. Radan on määrä valmistua vuonna Myöhemmin jää arvioitavaksi, käynnistetäänkö liikenne välivaiheena Vantaankoskelta Kivistöön mahdollisesti jo vuotta aiemmin. Vantaan asiantuntemusta hankkeessa edustaa kaupungininsinööri Urpo Vainio. Louhimaan alkuvuodesta Radan rakentaminen alkaa ensi vuoden alussa tunnelin louhinnalla. Louhinta on ajoitettu niin, etteivät Länsimetron louhintatyöt osu samaan aikaan. Louhintatyö on mittava, sillä juna kulkee tunnelissa kahdeksan kilometriä. Työt kestävät yli kaksi vuotta. Louhintamassat käytetään valtion ja kaupungin rakennuskohteisiin. Näillä näkymin valtio käyttää massoista valtaosan lentoasema-alueella. Hankkeen on määrä olla täysin valmis vuoden 2013 loppuun mennessä. Liikennöinti voidaan näin aloittaa vuodenvaihteessa Selkäranka kaupungin liikennejärjestelyille Kehärata on osa Vantaan koko liikennejärjestelmän kehittämistä. Siihen tukeutuu tulevaisuudessa myös linja-autoliikenne Vantaalla. Toteutukseen sisältyy radan ja asemien lisäksi katu-, liityntäpysäköinti- ja tiejärjestelyjä. Järjestelyistä suurin on valtatie 3:n kehittäminen Marja-Vantaan ydinalueella Kivistössä. Kivistöstä keskus Marja-Vantaan keskustasta, Kivistöstä, on tulossa paitsi liityntäliikenteen solmu, myös palvelujen keskus. Kivistön aseman viereen on suunnitteilla seudullinen liikekeskus. Sitä voi Vainion mukaan verrata pääkaupunkiseudulle jo rakennettuihin keskuksiin kuten Jumboon, Selloon tai Itäkeskukseen. 5 aviapolis 1.08 Kehärata numeroin - kustannusarvio 590 miljoonaa euroa - kaksiraiteinen henkilöliikenteen rata - junien enimmäisnopeus 120 kilometriä tunnissa - radan pituus 18 km, josta tunnelissa 8,1 kilometriä - uusia asemia 5 ja asemavarauksia 3 - siltoja 33, joista ratasiltoja 12 - katu- ja tiejärjestelyjä 9 kilometriä - liityntäpysäköintitilat autolle ja 950 pyörälle - maa- ja kallioleikkausmassoja 2 miljoonaa kuutiota. Aviapoliksen alue oranssin värinen.

6 Helsinki-Vantaa kasvaa Aasian-liikenteen imussa Helsinki-Vantaan lentokenttä kiitää kasvu-uralla. Sijaintinsa ansiosta se tarjoaa suorimman reitin Euroopan ja Aasian välillä. Viime vuonna kentän Aasian liikenne kasvoi 38,5 prosenttia, matkustajia oli yli Heistä kaksi kolmasosaa jatkoi Eurooppaan. Teksti Marita Kokko Kuvat Finnair Kasvamme pääasiakkaamme Finnairin ja tietysti muidenkin yhteistyökumppaniemme rinnalla. Kasvun takaa laajeneva gatewayliikenne Euroopan ja Aasian välillä. Silti työtä porttimme tunnetuksi tekemisessä tarvitaan. On olemassa vielä paljon matkustajia, jotka eivät tätä suorinta reittiä tunne, painottaa markkinointijohtaja Kimmo Ruotsalainen Finaviasta. Helsinki-Vantaan lentoasema tarjoaa nyt 11 suoraa yhteyttä Kaukoidän kohteisiin. Viikoittain Aasiaan on lähes 65 vuoroa, mikä on pohjoismaisessa vertailussa eniten. Viime vuonna korkeimmat kasvuluvut saavutti liikenne Intiaan. Suurin osa Aasian matkoista, miljoona, suuntautui kuitenkin Thaimaahan, Kiinaan ja Japaniin. Helsinki-Vantaan lentokentästä on valmisteilla strategia, joka suuntaa kasvua tulevina vuosikymmeninä. Esimerkiksi sen kilpailijoihin lukeutuva Kööpenhamina visioi kentän liikenteeksi 30 miljoonaa matkustajaa vuonna Kasvava gateway-liikenne edellyttää lentoasemalta kykyä nopeisiin vaihtoaikoihin lentoa vaihtaville matkustajille sekä riittävää kapasiteettia käsitellä matkustajia ja matkatavaroita. Tavoitteena on Ruotsalaisen mukaan 35 minuutin vaihtoaika. Ulkomaanterminaalin laajennustyöt valmistuvat syksyllä Laajennettu ulkomaanterminaali on mitoitettu miljoonalle vuosimatkustajalle ja 13,5 miljoonalle matkatavaralle vuodessa. Nykyisin lentomatkustajia on noin 12,8 miljoonaa vuosittain. Laajennuksen valmistuttua Helsinki-Vantaalla on kahdeksan laajarunkokoneille tarkoitettua matkustajasiltaa, nykyisin uusien koneiden käytössä on vain viisi siltaa.

7 Nykyinen Aasian liikenne ei perustu enää Suomen ja Aasian keskinäiseen matkustajaliikenteeseen, vaan suurin osa siitä on kauttakulkuliikennettä muihin Euroopan kohteisiin. 7 aviapolis 1.08 Helsinki-Vantaa on kansainvälisissä vertailuissa kuulunut lentoasemien kärkeen jo kymmenen vuotta. Se sijoittui tänä vuonna Euroopan kolmanneksi parhaaksi lentokentäksi. Kentän palvelutasoa parantavat myös tammikuussa 2009 valmistuva pysäköintitalo P3:n laajennus sekä ensi vuodenvaihteessa käyttöön otettava lentokoneiden jäänestokeskus. Schengenterminaalin laajennus on myös käynnistymässä. Non-Shengen-terminaalin valmistuminen parantaa ja nopeuttaa gateway-liikennettämme, Ruotsalainen toteaa. Souliin viidesti viikossa Finnair avaa suoran reitin Souliin Etelä-Koreaan kesäkuun 2. päivänä. Soul on Finnairin 11. kohde Aasiassa. Finnairin tiedotuspäällikön Usko Määtän mukaan Aasian liikenne on silti vasta lähtökiidossa. Esimerkiksi Kiinassa lennämme nykyisin kolmeen kohteeseen. Maassa on kuitenkin parikymmentä miljoonan asukkaan kaupunkia, joista Euroopassa ja Suomessa ei vielä ole kuultukaan juuri mitään. Finnair on Soulin-reitin avauduttua ainoa lentoyhtiö, joka lentää suoraan Etelä-Koreasta Pohjois-Eurooppaan. Reitti lennetään viisi kertaa viikossa. Lentoaika on 8 tuntia 55 minuuttia. Uusiin kohteisiin kuuluvat myös Delhi ja Mumbai Intiassa. Vuoro Delhiin nousee joka päivä ja Mumbaihin kuudesti viikossa. Kasvuun 2001 Ensimmäiset Aasian kohteet lennettiin Bangkokiin 30 vuotta sitten. Aasian liikenne räjähti kasvuun kuitenkin vasta vuonna Seitsemässä vuodessa kohteiden määrä on noussut neljästä yhteentoista. Samassa ajassa viikkolennot Aasi- aan ovat lisääntyneet kymmenestä yli kuuteenkymmeneen. Kasvua on alustanut maailmantalouden painopisteen siirtyminen Aasiaan. Lomamatkailijatkin ovat löytäneet Etelä-Korean ja Intian. Finnair muutti vuosituhannen vaihduttua strategiaansa, katseet kääntyivät itään. Suunnanvaihto on osoittautunut onnistuneiksi, kuten tulokset kertovat, Määttä taustoittaa. Nykyinen Aasian liikenne ei perustu enää Suomen ja Aasian keskinäiseen matkustajaliikenteeseen, vaan suurin osa siitä on kauttakulkuliikennettä muihin Euroopan kohteisiin. Helsinki-Vantaa on erinomainen portti Aasian ja Euroopan väliselle liikenteelle molempiin suuntiin. Tätä liikennettä on kehitetty lisäämällä sekä Aasian kohteita että niiden jatkoyhteyksiä Eurooppaan, Määttä toteaa. Kasvu-ura edellyttää Finnairilta henkilökunnan lisäämistä erityisesti lentopuolella mutta myös muussa organisaatiossa. Kyse on Määtän mukaan sadoista, jopa tuhansista työpaikoista: Meillä on menossa tällainen käänteinen Kiina-ilmiö. Yhtiöllä on edessään myös miljardi-investoinnit lentokalustoon. Yhtiö lisää kalustoaan useilla uusilla laajarunkokoneilla.

8 Aviapolis-alueen sydän Helsinki-Vantaan lentoasema on Suomen kansainvälinen päälentoasema, josta noin 30 reittilentoyhtiötä lentää vuoroa viikossa Eurooppaan, Aasiaan ja Yhdysvaltoihin. aviapolis Julkaisija Vantaan Markkinointi Oy / Aviapolis-kehitysryhmä Päätoimittaja Päivi Rainio paivi.rainio@vantaa.fi Projektipäällikkö Mari Peltomäki mari.peltomäki@aviapolis.fi Toimitus Alma Media Lehdentekijät Oy Marita Kokko, Merja Mäkelä, Vuokko Isoherranen, Laura Vuoma etunimi.sukunimi@ lehdentekijat.fi Lentoseurana läppäri ja romaani Teksti Laura Koljonen Kuva Sarri Kukkonen Repro Faktor Oy Paino Erikoispaino Oy, 2008 Kannen kuva Marja Helander ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) Aviapolis-kehitysryhmä: Vantaan kaupunki, Finavia, ABB Oy, Oy Alfred A. Palmberg Ab, Fazer Amica Oy, IVG Polar Oy, Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj, Lassila&Tikanoja Oyj, NCC, Mehiläinen Oy, Nordea Pankki, Restel Hotel Group, Skanska Talonrakennus Oy, Sponda Oyj, SRV Yhtiöt Oyj, Technopolis Oyj ja YIT Oyj. Pari vuotta Suunnon tuotepäällikkönä toiminut Jari Ikäheimonen, 36, kerää kenttätietoa voidakseen kertoa Suunnon tuotekehitykselle Suomessa, millaisia tuotteita kansainvälinen asiakaskunta haluaa. Tämä tietää useita kymmeniä tuhansia lentokilometrejä vuodessa. Kuinka usein lennät työsi vuoksi? Lennän pari kertaa kuukaudessa Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan, sillä sekä tärkeimmät yhteistyökumppanimme että myyntiorganisaatiomme ovat ulkomailla. Suurimmat markkinamme ovat Pohjoismaiden lisäksi pääasiassa Yhdysvalloissa ja Euroopan suurimmissa maissa, kuten Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Englannissa ja Espanjassa. Miten käytät ajan odottaessasi lentoa, entä lennon aikana? Pitkiä vaihtoaikoja lentojen välillä sekä ylimääräistä odottelua lentokentillä koetan tietenkin välttää suunnittelemalla vaihdot mahdollisimman jouheviksi. Jos joudun viettämään aikaa kentällä, yritän etsiä pistokkeen tietokoneen akkujen lataamiseksi. Koneessa yritänkin paiskoa hommia niin kauan kuin kannettavani akku kestää. Melkein aina minulla on myös romaani mukanani. Sitä on mukava lukea tuntien työn jälkeen. Miten huolehdit hyvinvoinnistasi lennolla? Vanhana juoksijana ja suunnistajana paikallaan käkkiminen on tietenkin rasittavinta. Aika usein lennon jälkeen perillä on vielä samana päivänä jokin palaveri. Syön ja juon tilaisuuden tullen. Jos esimerkiksi juo pelkästään kahvia eikä ollenkaan syö, voi tulla aika huono olo. Pitkillä lennoilla taas olen oppinut hoitamaan aikaeroa nukkumalla toiseen ja sinnittelemällä hereillä toiseen suuntaan.

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla Mitä me siitä tiedämme ennalta Uusi brandy Mikä on Kehärata Suunnittelijan visio radasta http://www.youtube.com/watch?v=zkg4xunimmg 3 Aviapoliksen asema elokuu 2014

Lisätiedot

Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella

Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella projektinjohtaja Reijo Sandberg Marja-Vantaa-projekti Maankäytön ja ympäristön toimiala www.vantaa.fi/marja-vantaa Marja- Vantaa city ASUNTOMESSUT 2015 KESKUSTA

Lisätiedot

Kehärata käynnissä viimeinen rakennusvuosi

Kehärata käynnissä viimeinen rakennusvuosi Kehärata käynnissä viimeinen rakennusvuosi Kehärata lyhyesti Radan pituus 18 kilometriä, josta tunnelia 8 kilometriä Uudet asemat: Vehkala, Kivistö, Aviapolis, Lentoasema ja Leinelä Asemavaraukset: Ruskeasanta,

Lisätiedot

Pasila junaliikenteen solmukohtana Useita parannuksia suunnitteilla

Pasila junaliikenteen solmukohtana Useita parannuksia suunnitteilla Pasila junaliikenteen solmukohtana Useita parannuksia suunnitteilla Jarmo Nirhamo ja Heidi Mäenpää Liikennevirasto 12.5.2014 Sisältö Nykytilanne Ratahankkeet Pasilan alueella Läntinen lisäraide 2 Nykytilanne

Lisätiedot

Asukasilta 28.9.2010. Juhani Paajanen kaupunginjohtaja

Asukasilta 28.9.2010. Juhani Paajanen kaupunginjohtaja Asukasilta Juhani Paajanen kaupunginjohtaja Vantaan aluemuutoksia Pitäjän rajat vuonna 1578 Vantaa Vantaan kaupungin rajat vuonna 2008 Helsinki Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2 Vuoden 2009 alusta Vantaan

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Leena Manner Markkinointipäällikkö SRV 11.12.2013 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto, tuotanto ja logistiikka

Lisätiedot

LOGISTICS 2008. Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan?

LOGISTICS 2008. Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan? LOGISTICS 2008 Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan? 17.4.2008 Kaupungininsinööri Urpo Vainio Vantaan kaupunki Kuntatekniikan keskus Helsingin tavarasataminen tonnivirrat

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

Kehärata kaupunkirata, joka yhdistää

Kehärata kaupunkirata, joka yhdistää Kehärata kaupunkirata, joka yhdistää sujuva työmatkaliikenteen poikittaislinja nopeasti Tikkurilasta Vantaankoskelle vaivattomasti junalla lentoasemalle Kehärata yhdistää Kehärata muodostaa joukkoliikenteen

Lisätiedot

Kehärata Kehäradan toteutuksen haasteet. MTR 40-vuotisjuhlaseminaari 30.10.2014

Kehärata Kehäradan toteutuksen haasteet. MTR 40-vuotisjuhlaseminaari 30.10.2014 Kehärata Kehäradan toteutuksen haasteet MTR 40-vuotisjuhlaseminaari 30.10.2014 Kehärata lyhyesti Kehärata muodostaa joukkoliikenteen tärkeän runkoyhteyden Vantaankoskelta lentoaseman kautta Kehärata lyhyesti

Lisätiedot

Vantaa kehittyy joukkoliikennekaupunkina

Vantaa kehittyy joukkoliikennekaupunkina Vantaa kehittyy joukkoliikennekaupunkina 29.10.2015 KEHTO-FOORUMI Kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine Ylivertainen sijainti MAAILMAN PARAS LENTOKENTTÄKAUPUNKI Kaupunkisuunnittelun työkalut TALOUS KAUPUNKI

Lisätiedot

Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella

Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella Helsinki, Itämeri, Eurooppa, Aasia Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella Toimitusjohtaja Samuli Haapasalo Helsingin kaupungin kansainvälisen toiminnan kumppanuusseminaari 27.10.2010

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija

Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija Visio Seurantaryhmä: Lentoliikenne tukee Suomen talouden kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia sekä maamme kilpailukykyä.

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lokakuu 2011. Korson asukasfoorumi 4.10.2011 Martti Lipponen Kaupunginjohtaja va.

Ajankohtaiskatsaus lokakuu 2011. Korson asukasfoorumi 4.10.2011 Martti Lipponen Kaupunginjohtaja va. Ajankohtaiskatsaus lokakuu 2011 Korson asukasfoorumi 4.10.2011 Martti Lipponen Kaupunginjohtaja va. Tilikauden tulos elokuu 2011 2008 2009 2010 2011 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 (1000 ) 10 000 0-10

Lisätiedot

Kehäradan tunneliosuus kallio-olosuhteet ja rakennettavuus

Kehäradan tunneliosuus kallio-olosuhteet ja rakennettavuus Kehäradan tunneliosuus kallio-olosuhteet ja rakennettavuus Pöyry Finland Oy Klaus Einsalo 2 Esityksen sisältö Kehärata-projektin esittely Geologiset olosuhteet Kalliomekaaniset simuloinnit Teknisiä erityispiirteitä

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

Pohjavesi haasteena Kehäradan rakentamisessa Vantaalla

Pohjavesi haasteena Kehäradan rakentamisessa Vantaalla Pohjavesi haasteena Kehäradan rakentamisessa Vantaalla Katriina Keskitalo, Ahma ympäristö Oy 10.4.2013 Ahma ympäristö Oy Toimialat: Ympäristökonsultointi Yhdyskuntatekniikan suunnittelu Ympäristöanalytiikka-

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Liikenneväylät kuluttavat

Liikenneväylät kuluttavat Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %). HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten

Lisätiedot

HELSINKI-VANTAAN KEHITYSOHJELMAN ETENEMINEN KOHTI ENTISTÄ PAREMPAA LENTOASEMAA

HELSINKI-VANTAAN KEHITYSOHJELMAN ETENEMINEN KOHTI ENTISTÄ PAREMPAA LENTOASEMAA HELSINKI-VANTAAN KEHITYSOHJELMAN ETENEMINEN KOHTI ENTISTÄ PAREMPAA LENTOASEMAA Ville Haapasaari Lentoasemanjohtaja Finavia Finanssilounas 17.4.2015 1 FINAVIA LYHYESTI Valtion omistama lentoasemayhtiö 24

Lisätiedot

Yhdistää puoli Suomea

Yhdistää puoli Suomea 1 Yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA Itärata yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA 3 Itärata puoli Suomea liikkeellä Vetovoimaa ja elinvoimaa

Lisätiedot

Syrjäisten alueiden lentoliikenne nyt ja tulevaisuudessa case Joensuu seminaari / Koli 14.8.2014. Aluejohtaja Raija Niskanen/Finavia Oyj

Syrjäisten alueiden lentoliikenne nyt ja tulevaisuudessa case Joensuu seminaari / Koli 14.8.2014. Aluejohtaja Raija Niskanen/Finavia Oyj Syrjäisten alueiden lentoliikenne nyt ja tulevaisuudessa case Joensuu seminaari / Koli 14.8.2014 Aluejohtaja Raija Niskanen/Finavia Oyj Finavia Oyj lyhyesti 25 lentoasemaa Koko maan kattava lennonvarmistusjärjestelmä

Lisätiedot

Marja-Vantaan puurakentamismahdollisuudet

Marja-Vantaan puurakentamismahdollisuudet Marja-Vantaan puurakentamismahdollisuudet Puurakentamisen RoadShow - Vantaa projektinjohtaja Reijo Sandberg reijo.sandberg@vantaa.fi Marja-Vantaa-projekti Maankäytön ja ympäristön toimiala Vantaan kaupunki

Lisätiedot

Turun lentoasemalla suuri merkitys alueen elinkeinoelämälle

Turun lentoasemalla suuri merkitys alueen elinkeinoelämälle Kysely Turun lentoaseman kehittämisestä Turun lentoasemalla suuri merkitys alueen elinkeinoelämälle 10.10.2018 Kyselyyn osallistui 897 vastaajaa Kyselyn tarkoitus oli kerätä tietoa Turun lentoaseman käytöstä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2018 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 2018 Oulussa kirjattiin 655 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 548 tuhatta ja

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa

Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa LENTOLIIKENNE MUUTOKSEN PYÖRTEISSÄ Lentoliikenne muuttui rajusti 90 luvulla. Kilpailu vapautui > halpalentoyhtiöt tulivat markkinoille Jakelukanavat

Lisätiedot

Kehärata muutoksen tekijänä. Tarja Laine Kaupunkisuunnittelujohtaja

Kehärata muutoksen tekijänä. Tarja Laine Kaupunkisuunnittelujohtaja Kehärata muutoksen tekijänä Tarja Laine Kaupunkisuunnittelujohtaja Kehärata kaupunkirata, joka yhdistää Kehärata pähkinänkuoressa Radan pituus 18 kilometriä, josta tunnelia 8 kilometriä 5 uutta asemaa

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Jenita Kokkoniemi SRV 1.4.2014 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto ja tarpeen mukaisesti aputilat (huolto, showroom,

Lisätiedot

AVIAPOLIS, LEHDISTÖKIERTUE 10.11.2008. Ajankohtaista Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen

AVIAPOLIS, LEHDISTÖKIERTUE 10.11.2008. Ajankohtaista Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen AVIAPOLIS, LEHDISTÖKIERTUE 10.11.2008 Ajankohtaista Helsinki-Vantaan lentoasemalla Lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen HELSINGIN HUBIN ASEMA Helsingissä on Euroopan / Aasian hub vain, jos Helsinki pystyy

Lisätiedot

Kehä IV. Edunvalvontakortti

Kehä IV. Edunvalvontakortti Kehä IV Edunvalvontakortti 1.2.2019 Kehä IV Kunnan tavoitteissa ja toimenpiteissä keskeinen liikennehanke Suunnittelun tavoitteena on, että toteutus välillä voi alkaa vaiheittain ja Tuusulan osalta ennen

Lisätiedot

Tikkurilan lähivuodet. Heureka 14.3.2014 Projektijohtaja Heikki Virkkunen Vantaan kaupunki

Tikkurilan lähivuodet. Heureka 14.3.2014 Projektijohtaja Heikki Virkkunen Vantaan kaupunki Tikkurilan lähivuodet Heureka 14.3.2014 Projektijohtaja Heikki Virkkunen Vantaan kaupunki 1932 Tikkurila 1942 Tikkurila Tikkurilan keskusta v. 2010 Tikkurilan keskusta v. 2015 (DIXIn eteläpää tuolloin

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Etusivu Sijainti Toimitilat Ota Yhteyttä VALIMO 1

Etusivu Sijainti Toimitilat Ota Yhteyttä VALIMO 1 Pitäjänmäen paraatipaikalla sijaitseva Valimotie 1 tarjoaa muuntojoustavaa ja tehokasta toimistotilaa. Tilat kunnostetaan käyttäjien toiveiden mukaan viihtyisiksi ja tehokkaiksi. Seitsemänkerroksisen rakennuksen

Lisätiedot

AASIAN TERMINAALI VALMISTUU KAHTEEN SIIPEEN 2 3 KEHÄ III:N REMONTTI TURVAA KANSANTALOUTTA FLAMINGON SIIPIEN SUOJASSA LAS VEGAS

AASIAN TERMINAALI VALMISTUU KAHTEEN SIIPEEN 2 3 KEHÄ III:N REMONTTI TURVAA KANSANTALOUTTA FLAMINGON SIIPIEN SUOJASSA LAS VEGAS * AASIAN TERMINAALI VALMISTUU KAHTEEN SIIPEEN 2 3 4 6 KEHÄ III:N REMONTTI TURVAA KANSANTALOUTTA FLAMINGON SIIPIEN SUOJASSA LAS VEGAS PÄÄKIRJOITUS Vahva usko tulevaisuuteen Antti Kuusela Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere

Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere 4.6.2019 Yleisötilaisuuden sisältö Väyläviraston rooli ja tehtävät Ratasuunnitelma Hankkeen taustat ja lähtökohdat Tampereen kaupungin näkökulmasta

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Pikaraitiotie. Mikä se on. Davy Beilinson

Pikaraitiotie. Mikä se on. Davy Beilinson Pikaraitiotie Mikä se on Davy Beilinson Pikaraitiotien suunnittelutavoitteet Tavoitteena on kohtuuhintainen, tehokas joukkoliikenneväline, jonka kapasiteetti ja matkanopeus (noin 25 km/h pysähdyksineen)

Lisätiedot

Rautateiden suunnittelu. Suunnittelupäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto

Rautateiden suunnittelu. Suunnittelupäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto Rautateiden suunnittelu Suunnittelupäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto 5.11.2018 Ratalaki 8, Yleistä rautatien suunnittelusta Suunnitelmia tehtäessä radanpitäjä toimii yhteistyössä maakunnan liittojen

Lisätiedot

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN Euroopan tulevaisuuden kilpailukyvyn ydintekijä on TEN-T liikenneverkkoon perustuva saavutettavuus. Botnian käytävä on osa TEN-T ydinverkkoa kulkee pohjois-etelä-suuntaisesti

Lisätiedot

Tulevaisuuden Vantaa. verkostot kaupunkisuunnittelussa. Tarja Laine Kaupunkisuunnittelujohtaja

Tulevaisuuden Vantaa. verkostot kaupunkisuunnittelussa. Tarja Laine Kaupunkisuunnittelujohtaja Tulevaisuuden Vantaa verkostot kaupunkisuunnittelussa Tarja Laine Kaupunkisuunnittelujohtaja Kaupunki on perusominaisuuksiltaan verkoston solmu. Kulkureittien risteys Kohtaamispaikka Kauppapaikka Asuinpaikka

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten

Lisätiedot

SUUNNITTELUPERIAATTEET

SUUNNITTELUPERIAATTEET Uudenmaan liitto 10/2017 SUUNNITTELUPERIAATTEET Uusimaa-kaava 2050 Kaavan tärkeä raami: Tavoitteiden, suunnitteluperiaatteiden ja seutujen erityiskysymysten paketti Taustaselvitysten pohjalta Uusimaa-kaavalle

Lisätiedot

Aloituskalvo PASILA. Mainitse Jari ja Petri Mainitse Popa Ari

Aloituskalvo PASILA. Mainitse Jari ja Petri Mainitse Popa Ari PASILA Aloituskalvo projektinjohtaja Niina Puumalainen projekti-insinööri Petri Hoppula ja projekti-insinööri Jari Virmanen Mainitse Jari ja Petri Mainitse Popa Ari PASILA PASILA NYT yli 23 000 työpaikkaa

Lisätiedot

Kehäradan liikennöinti 2015

Kehäradan liikennöinti 2015 Kehäradan liikennöinti 2015 Suvi Rihtniemi 14.4.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kehäradan aikamatka 1975: Martinlaakson rata valmistuu. Aletaan puhua Marja-radasta Martinlaakson radan jatke:

Lisätiedot

Etelä Suomen näkökulmasta

Etelä Suomen näkökulmasta Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Aluerakenteen kh kehitys Etelä Suomen näkökulmasta Suunnittelujohtaja Ari Pietarinen 25.11.2013 Etelä Suomen aluerakenne 2030 Asuminen, ympäristö

Lisätiedot

Koivukylän rautatieristeyssilta kaartuu pääradan yli

Koivukylän rautatieristeyssilta kaartuu pääradan yli Koivukylän rautatieristeyssilta kaartuu pääradan yli Sirkka Saarinen, toimittaja Kehärata erkanee pääradasta Vantaan Koivukylässä, jossa näyttävä, 450 metriä pitkä rautatieristeyssilta ylittää kauniisti

Lisätiedot

Vantaan yleiskaavan kehityskohteet. 4.8.2015 / Mari Siivola

Vantaan yleiskaavan kehityskohteet. 4.8.2015 / Mari Siivola Vantaan yleiskaavan kehityskohteet 4.8.2015 / Mari Siivola Vantaata on rakennettu yleiskaavoilla Helsingin maalaiskunnan yleiskaavaehdotus 1968: aluerakentaminen Yleiskaavallinen suunnitelma 1976: kasvun

Lisätiedot

Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla. Raportti, Syyskuu 2009

Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla. Raportti, Syyskuu 2009 Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla Raportti, Syyskuu 2009 Raportin sisältö 1. Länsi-Uudenmaan logistista asemaa koskevien taustaselvitysten tulokset 2. Ehdotus Länsi-Uudenmaan strategiaksi

Lisätiedot

Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys. Luonnos 31.3. 2014

Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys. Luonnos 31.3. 2014 Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys Luonnos 31.3. 2014 LÄHTÖKOHTIA Kivistön kauppakeskuksen päämarkkina-alue on Kivistön suuralue. Muu lähimarkkina-alue kattaa seuraavat alueet: Myyrmäen

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Nurmijärvi Klaukkala Tuusula Kivistö Tikkurila Myyrmäki Pasila Helsinki Visio Kasvun keskus metropolialueella Hotelli ja toimistoja Bussiterminaali Hypermarketit

Lisätiedot

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella 15.2.2011 TIMO HUHTINEN Taustaa: Lentoaseman kaukoliikennerata, Ratayhteysselvitys, Liikennevirasto 2010 30 km:n tunnelirata Ilmalasta Keravan pohjoispuolelle

Lisätiedot

KEHÄRATA. Väliraportti 6.10.2006

KEHÄRATA. Väliraportti 6.10.2006 KEHÄRATA Väliraportti 6.10.2006 1 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 15.6.2006 työryhmän selvittämään Kehäradan toteutusvaihtoehtoja. Työryhmän tehtävänä on: päivittää

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

Projektin nimi HEA. Humppila ECO Airport and Logistics Centre

Projektin nimi HEA. Humppila ECO Airport and Logistics Centre Projektin nimi HEA Humppila ECO Airport and Logistics Centre HEA lupaus 1 Lentämällä suuri rahtilentokone Pekingistä JFK:lle Frankfurtin sijaan Humppilan kautta, rahtilennon kerosiinin kulutus laskee yli

Lisätiedot

Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö. Sijoitusristeily 23. 24.3.2007

Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö. Sijoitusristeily 23. 24.3.2007 Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö Sijoitusristeily 23. 24.3.2007 Finnair on matkalla kasvuun Keskittyminen Eurooppa-Aasia -liikenteeseen Voimakkaasti kasvava kysyntä Moderni laivasto

Lisätiedot

Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto

Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu 9.12.2016 Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto Nopean ratayhteyden kokonaisuus Uusi nopea Helsinki Turkurata rakentuu

Lisätiedot

E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie

E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie 29.01.2019 E18 Turun kehätien parantamishankkeet 2 E18 Kirismäki-Kausela lyhyesti Turun kehätie (Kt 40) on osa E18 -tietä. Vilkkaasti

Lisätiedot

Linjaukset suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi. Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin

Linjaukset suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi. Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin Linjaukset suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin 10.9.2019 Neuvottelut suurten raideliikennehankkeiden edistämiseksi käyntiin Käynnistetään neuvottelut

Lisätiedot

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettava Pirkanmaa 16.1.2018 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettavuus Saavutettavuus = kohteen mahdollisimman helppo lähestyttävyys Saavutettavuus palveluissa

Lisätiedot

Asuntoja, asuntoja, asuntoja!

Asuntoja, asuntoja, asuntoja! Asuntoja, asuntoja, asuntoja! Vantaan asuntopolitiikkaa, sen taustoja ja tulevaisuutta Tarja Laine Kaupunkisuunnittelujohtaja Tämä sivu sisältää juonipaljastuksen ASUNTOJEN KYSYNTÄ YLITTÄÄ TARJONNAN HELSINGIN

Lisätiedot

Finavian osavuosikatsaus 1.1-30.6.2007

Finavian osavuosikatsaus 1.1-30.6.2007 Finavian osavuosikatsaus 1.1-30.6.2007 Lentoliikenteen kehitys Lentoliikenne on jatkanut kasvuaan maltillisesti vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Matkustajamäärä Finavian lentoasemilla kasvoi reippaasti

Lisätiedot

Marja-Vantaa - Urbaanin ekologisen rakentamisen suuri mahdollisuus

Marja-Vantaa - Urbaanin ekologisen rakentamisen suuri mahdollisuus Marja-Vantaa - Urbaanin ekologisen rakentamisen suuri mahdollisuus 16.6.2008 Reijo Sandberg projektinjohtaja Marja-Vantaa -projekti Vantaan kaupunki Alue Helsingin seudulla Marja Vantaa Helsinki Vantaa

Lisätiedot

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA Matti Viialainen 14.9.2015 9.9.2015 1 LUUMÄKI-IMATRA IMATRANKOSKI KAKSOISRAIDE ON KÄRKIHANKE Yhteysväli on priorisoitu ensimmäiseksi Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Aviapolis kaavarunko. Mari Siivola Yleiskaavapäällikkö / Vantaa Rakennusfoorumi

Aviapolis kaavarunko. Mari Siivola Yleiskaavapäällikkö / Vantaa Rakennusfoorumi Aviapolis kaavarunko Mari Siivola Yleiskaavapäällikkö / Vantaa Rakennusfoorumi 4.10.2016 Vantaata on rakennettu ( aluevaraus)yleiskaavoilla Hki maalaiskunnan YK-ehdotus 1968: aluerakentaminen Yleiskaavallinen

Lisätiedot

Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa

Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa Sujuva arki tärkeä osa alueen kilpailukykyä Työ- ja asiointimatkojen helppous Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (7) 701 Liikenne- ja viestintäministeriön selvityspyyntö Helsingin ja Espoon kaupunkiraitiotien (Raide-Jokeri) suunnittelutilanteesta HEL 2013-006172 T 08 00 02

Lisätiedot

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi SUY C:1/2003 Seppo Vepsäläinen ISSN 0786-8480 JOUKKOLIIKENTEEN HAASTE Helsinki on joukkoliikennekaupunki. Junat, bussit ja raitiovaunut tarjoavat

Lisätiedot

Aviabulevardi. Asiantuntijan asemapaikka

Aviabulevardi. Asiantuntijan asemapaikka Aviabulevardi Asiantuntijan asemapaikka Pääkaupunkiseudun nopeimmin kasvava yritysalue Suomen logistisessa keskipisteessä kutsuu menestymään ja verkottumaan Jo sijainti on ainutlaatuinen. Aviabulevardin

Lisätiedot

Vastuullisesti kasvava Lappi

Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi kasvaa jokaisella toimialalla Lapin elinkeinoelämä on kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvanut kaikilla toimialoilla. Lapin elinkeinoelämän

Lisätiedot

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta Mitä seurataan? Tiivistyykö ja eheytyykö yhdyskuntarakenne? Vastaako asuntotuotanto kysyntään? Kehittyykö liikkuminen kestävämpään suuntaan? YKR kaupunkiseutu

Lisätiedot

Turku on kovassa kasvuvauhdissa Asukasluku ja rakentaminen ennätysluvuissa

Turku on kovassa kasvuvauhdissa Asukasluku ja rakentaminen ennätysluvuissa Turku on kovassa kasvuvauhdissa Asukasluku ja rakentaminen ennätysluvuissa Media-aamiainen 2.11.2016 Turku hakee kasvua ja uudistumista strategialla Turun kaupunkistrategian 2029 mukaan Turku hakee kestävällä

Lisätiedot

Sijoitu Kempeleeseen

Sijoitu Kempeleeseen Sijoitu Kempeleeseen Kempeleessä olet Pohjois-Suomen paalupaikalla Kempele sijaitsee keskellä 250 000 asukkaan kaupunkiseutua, kymmenen kilometrin päässä Oulusta. Lähellä on matkustajamääriltään Suomen

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Liiketilat Kivistössä. Kivijalalla koreasti keskustelutilaisuus Projektijohtaja Gilbert Koskela 7.4.2015

Liiketilat Kivistössä. Kivijalalla koreasti keskustelutilaisuus Projektijohtaja Gilbert Koskela 7.4.2015 Liiketilat Kivistössä Kivijalalla koreasti keskustelutilaisuus Projektijohtaja Gilbert Koskela 7.4.2015 Marja-Vantaan ydinkeskustan asemakaavatyö 230 600 Vantaan kaupunki, Gilbert Koskela 2 Marja-Vantaan

Lisätiedot

BUILDING THE FUTURE OF HEL. Finavia infotilaisuus

BUILDING THE FUTURE OF HEL. Finavia infotilaisuus BUILDING THE FUTURE OF HEL Finavia infotilaisuus 21.3.2019 Terminaali 2:n laajennustöiden eteneminen Tuomo Lindstedt projektipäällikkö 3 21.3.2019 Näin Helsinki-Vantaa laajenee Työmaa 18.3.2019 5 21 March

Lisätiedot

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Kymppi-Moni -hanke Väestöennusteen laatiminen Vantaalla Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Väestöennusteen laadinta Vantaalla väestöennuste laaditaan Vantaalla

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

Iso Omena laajennuksen ja Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen käynnistyy. Marko Juhokas ja Risto Seppo

Iso Omena laajennuksen ja Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen käynnistyy. Marko Juhokas ja Risto Seppo Iso Omena laajennuksen ja Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen käynnistyy Citycon johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa Citycon omistaa tai johtaa 39 kauppakeskusta

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 635 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 533 tuhatta ja

Lisätiedot

Kouvolan RRT-hankkeen taustaa

Kouvolan RRT-hankkeen taustaa Kouvolan RRT-hankkeen taustaa - rautatielogistiikka Kouvolan vahvuus...myös seuraavat 150 vuotta? Timo Pöntinen Asiantuntija, liikenne ja infra Kouvola Innovation Oy Kouvola Suomen rautatiekaupunki Kouvola

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA korjaus

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA korjaus HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 a 2 LAUSUNTO LENTOASEMAN KAUKOLIIKENNERADAN ESISELVITYKSEN LUONNOKSESTA Kslk 2010-317 Hankenro 1103_9 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee antaa asiasta

Lisätiedot

Bussivuorot katoavat, jos seutulippujen käyttö loppuu. Vastuu joukkoliikenteestä. siirtyy kunnille.

Bussivuorot katoavat, jos seutulippujen käyttö loppuu. Vastuu joukkoliikenteestä. siirtyy kunnille. Bussivuorot katoavat, jos seutulippujen käyttö loppuu. Vastuu joukkoliikenteestä siirtyy kunnille.? Arvoisa kuntapäättäjä Linja-autoliikenteen tulevaisuus ratkaistaan tänä syksynä valittavien valtuustojen

Lisätiedot

Lentoliikennestrategia Lapin Liikennefoorumi 2013. 11.6.2013 Johtava asiantuntija Lassi Hilska

Lentoliikennestrategia Lapin Liikennefoorumi 2013. 11.6.2013 Johtava asiantuntija Lassi Hilska Lentoliikennestrategia Lapin Liikennefoorumi 2013 11.6.2013 Johtava asiantuntija Lassi Hilska Lentoliikennestrategia miksi? Lentoliikennestrategia on yksi liikennepoliittisen selonteon jatkotoimenpiteistä

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 LEMMINKÄINEN-KONSERNI Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1-6 / 2006: Tulos parani selvästi Liikevaihto oli 731,2 milj. euroa (655,5) - josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 29,8 %

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018 Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 MUUT KOHTEET JA KULKUTAVAT (PÄÄKAUPUNKISEUTU PÄÄASIALLINEN MATKAKOHDE) 4,9 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa

Lisätiedot

Missä mennään? Rakentamisjohtaja Tero Palmu

Missä mennään? Rakentamisjohtaja Tero Palmu Missä mennään? Rakentamisjohtaja Tero Palmu 17.1.2019 Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Itäjatke Länsimetro 21 km 13 asemaa Varikko Sammalvuoressa Kantametro (avattu

Lisätiedot

Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh. Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö

Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh. Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö Tuusulalla on keskeinen sijainti Tuusula on yksi pääkaupunkiseudun kehyskunnista eli KUUMA-kunnista

Lisätiedot

LULEÅ OULU KÄYTÄVÄN MATKUSTAJAJUNALIIKENTEEN ALUSTAVA MARKKINASELVITYS. Haparanda Conference 4.11.2015 Marko Mäenpää, Ramboll Finland

LULEÅ OULU KÄYTÄVÄN MATKUSTAJAJUNALIIKENTEEN ALUSTAVA MARKKINASELVITYS. Haparanda Conference 4.11.2015 Marko Mäenpää, Ramboll Finland LULEÅ OULU KÄYTÄVÄN MATKUSTAJAJUNALIIKENTEEN ALUSTAVA MARKKINASELVITYS Haparanda Conference 4.11.2015 Marko Mäenpää, Ramboll Finland TYÖN TAUSTAA JA TAVOITTEITA Työn tilaajana oli RKM, Norrbotten Työstä

Lisätiedot