JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi"

Transkriptio

1 JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi SUY C:1/2003 Seppo Vepsäläinen ISSN

2 JOUKKOLIIKENTEEN HAASTE Helsinki on joukkoliikennekaupunki. Junat, bussit ja raitiovaunut tarjoavat yhdessä hyvän palvelun koko pääkaupunkiseudun alueella. Kaikki väestöryhmät käyttävät joukkoliikennettä. Kaupunkiseutu toimii sen vuoksi hyvin. Hyvien liikenneolojen turvaamisessa joukkoliikenteen kehittäminen on asetettu Helsingissä ja koko seudulla keskeiseen asemaan. Liikenteen kasvukivut pystytään hallitsemaan parhaiten antamalla joukkoliikenteelle tärkeä rooli. Tavoitteeksi onkin asetettu joukkoliikenneosuuden nostaminen vielä nykytasosta koko seudulla. Tavoite on kova, eikä sitä saada toteutettua muuta kuin erittäin voimakkaalla joukkoliikenteen jatkuvalla kehittämisprosessilla. Seudun liikenne kasvaa eniten poikittaisliikenteessä. Se näkyy poikittaisten väylien liikenteen nopeana kasvuna ja ruuhkautumisena. Poikittaisliikenteessä henkilöauton käyttö on laajaa ja joukkoliikenneosuus matala. Joukkoliikenteen käyttöä voidaan ja pitää jatkossa nostaa tuntuvasti. Tulevina vuosikymmeninä on panostettava erityisesti poikittaisyhteyksien määrän ja laatutason parantamiseen. Jokeri II ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi 1

3 POIKITTAISEN JOUKKOLIIKENTEEN HAASTE Seuraava karkea suuntaa antava esimerkkilaskelma havainnollistaa tilannetta. Jos koko seudun moottoriajoneuvoilla hoidettua henkilöliikennettä ajatellaan olevan nykytilanteessa 100 yksikköä vuorokaudessa, siitä on henkilöautoliikennettä 60 yksikköä ja joukkoliikennettä 40 yksikköä. Tästä kokonaisliikenteestä kantakaupunkiin suuntautuvaa henkilöautoliikennettä on ja joukkoliikennettä 20 yksikköä 30 yksikköä. Poikittaisliikenteessä liikenteen rakenne on erilainen. Henkilöautoilla hoidetaan ja joukkoliikenteellä vain 40 yksikköä 10 yksikköä. Kantakaupungin suuntaan toteutuvassa liikenteessä siis likimain kaksi kolmasosaa hoituu joukkoliikenteenä, mutta poikittaisliikenteessä vain neljännes. Entä tulevaisuudessa, jos joukkoliikenneosuus pidettäisiin vähintään nykytasolla. 25 vuoden sisällä koko henkilöliikenteen ennustetaan kasvavan 50 prosenttia. Jos joukkoliikenneosuus pidetään nykytasolla, henkilöautoliikenne olisi siitä ja joukkoliikenne 90 yksikköä 60 yksikköä. Kasvu kantakaupunkiin suuntautuvassa liikenteessä tulee olemaan ehkä vain %. Valtaosa kasvusta on poikittaisliikenteen kasvua. Nykytason säilyttäminen kulkumuoto-osuuksissa merkitsee, että poikittaisliikenteessä vuoden kuluttua henkilöautoliikennettä on ja joukkoliikennettä 70 yksikköä 30 yksikköä. Jokeri II ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi 2

4 Tämän esimerkkilaskelman viesti on, että poikittaisen joukkoliikenteen matkustajien määrä on saatava kasvamaan seuraavan vuoden kuluessa ainakin kolminkertaiseksi nykytilanteeseen verrattuna, jos aiotaan säilyttää joukkoliikenteen osuus edes nykytasolla koko seudulla. Silti poikittaisliikenteessä joukkoliikenteen osuus olisi vain vaivaiset 30 %. UUTTA RAKENNETTA JOUKKOLIIKENTEESEEN Haastetta on siis yllin kyllin poikittaisen joukkoliikenteen kehittämisessä. Toisaalta viimeisten vuoden aikana poikittaisliikenteen käyttö on lähes kolminkertaistunut. Jokeri I on tulossa, hitaasti mutta varmasti. Sen on arvioitu lisäävän joukkoliikennematkoja noin 3000 vuorokaudessa eli noin 1 miljoonalla vuodessa lähivuosina. Kuten esimerkkilaskelmasta selviää, muutos on oikeansuuntainen mutta riittämätön. Tarvitaan enemmän samansuuntaisia keinoja. Liitteissä 1 ja 2 on kuvattu poikittaisliikenteen rakennemalli, joka pitää lähtökohtana Jokerilinjan tyyppisten nopeiden poikittaisten runkoyhteyksien laajentamista (Jokeri I, Jokeri II, Jokeri III) niin, että koko seudun linjastorakenteessa ne muodostavat alue- ja liikennekeskuksia yhdistävät perusyhteydet, joita poikittaislinjastossa täydentävät perinteiset kehämäiset ja diagonaaliset poikittaislinjat. Rakennemallissa on myös kuvattu, miten kantakaupungin suuntaan toimivan joukkoliikenteen siirtyminen laajemmin liityntäliikennejärjestelmäksi kytkeytyy tähän malliin. Seuraavaksi voitaisiin tutkia Jokeri II:n toteuttamismahdollisuudet. Tämä uusi seudullinen nopea runkoyhteys voitaisiin toteuttaa vaiheittain idästä länteen. Ensimmäisessä vaiheessa nykyisen Helsingin poikittaislinjan 78 reittiä jatkettaisiin almilta yyrmäkeen toteuttamalla keskuspuiston alittava noin 1,5 kilometrin tunnelikatuyhteys joukkoliikenteelle. Toisessa vaiheessa linjaa jatkettaisiin yyrmäestä atinkylään. Jokeri II ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi 3

5 Liitekuvan 3 mukaisella reitillä saavutettaisiin linjalle hyvä kuormitus (liite 4) jo nykyisillä matkustajavirroilla. Linja on mahdollista tehdä nopeaksi. Linjan lähivaikutusalueelle voidaan kehittää uutta kaupunkirakennetta. Kehä II:n jatko Hämeenlinnanväylälle voitaisiin toteuttaa joukkoliikennepainotteisena väylänä, jota myös muu hyötyliikenne voisi kulkea ruuhkia vältellen. PLJ-prosessissa seuraavana askeleena on poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelman tekeminen. Jokeri II ja mahdollisesti myös Jokeri III voisivat olla siinä konkreettisia tutkittavia hankkeita. Jokeri II ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi 4

6 Liite1 KAUNIAINEN ESPOO Espoo Kivenlahti Kauniainen atinkylä Leppävaara Tapiola yyrmäki Huopalahti Kamppi Oulunkylä Kalasatama almi Tikkurila Viikki Itäkeskus ellunmäki Vuosaari VIHTI KIRKKONUI H:\kuvat\Jokeri\Jokeri_1,2,3.cdr8\SoV\kt\ TUUSULA JOKERI III VANTAA SIPOO JOKERI II JOKERI I HELSINKI JOKERI-ALLISET POIKITTAISYHTEYDET Pasila Herttoniemi

7 Liite 2 LIITYNTÄLIIKENNEALUEEN LINJASTON TAVOITTEELLINEN RAKENNE Liityntälinja LIITYNTÄASEA Palvelulinja Raide keskustaan "Jokeri" Bussiyhteys kantakaupungin keskiosiin Poikittaislinja h:\kuvat\jokeri\raide_liityntä.cdr8\sov\kt\

8 Liite 3 VANTAA Pähkinärinne yyrmäki Tapaninkylä Hämevaara Paloheinä almi alminkartano Pukinmäki Kontula Viherlaakso Lintuvaara Pihlajamäki ellunmäki yllypuro KAUNIAINEN Vuosaari ankkaa ESPOO Tapiola Olari JOKERI II Toteutusvaihe 2. atinkylä HKL\SUY\h:kuvat\Jokeri\Jokeri-vaihe2.cdr8\SoV\

Metro Pasilasta eteenpäin

Metro Pasilasta eteenpäin Metro Pasilasta eteenpäin SUY Seppo Vepsäläinen C: 1/2004 METRO PASILASTA ETEENPÄIN Metro on paras osa koko seudun joukkoliikenteen järjestelmää, mutta sen palvelualue on vielä suppea. Laajentaminen on

Lisätiedot

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022 23.8.2011 Ville Lehmuskoski Projektin tavoitteet Vastata ennustettuun poikittaisliikenteen kysynnän merkittävään kasvuun Linjaston kehittäminen

Lisätiedot

Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia

Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia 18.12.2008 Kaukoliikenteen radat 1. Helsinki Turku -yhteys, uusi linjaus (ELSA-rata) Nopea junayhteys Turkuun ja Saloon Samassa

Lisätiedot

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Liite 1 - Linjakortit LUONNOS 4.2.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällys KOILLIS-HELSINGIN LINJASTO... 3 Linja 57... 4 Linja 68... 5 Linja 69... 6 Linja 70...

Lisätiedot

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Linjakortit LUONNOS 21.12.2014 KOILLIS-HELSINGIN LINJASTO KOILLIS-HELSINGIN YÖLINJASTO KALASATAMAN LINJASTO KORSON JA KOIVUKYLÄN SUUNNAN YÖLINJAT HSL Helsingin seudun

Lisätiedot

Lentokenttämetro Toiminnalliset tarkastelut

Lentokenttämetro Toiminnalliset tarkastelut Lentokenttämetro Toiminnalliset tarkastelut SUY Vepsäläinen, Vatanen D: 3/2006 Sisältö Johdanto 1 Verkot 2 Ennuste 3 Tulokset 3 Väliasemallinen linjaus 4 Lentoasema 4 Aviapolis 4 Vantaanportti 5 Maunula

Lisätiedot

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla Tämä on kevyt luonnos Östersundomiin päättyvien ratikkalinjojen suunnitelmaksi sisältäen reitit, matka-ajat, kustannukset, Liikennöintisuunnitelman,

Lisätiedot

HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät Liikennejärjestelmä ja tutkimukset/liikennetutkimukset

HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät Liikennejärjestelmä ja tutkimukset/liikennetutkimukset HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät 2018 Asiakastyytyväisyystutkimus Kevään 2018 tutkimusjakso 15.1. 18.5.2018 Noin 29 000 tutkimuslomaketta Kyselyt liikennevälineissä arkisin klo 6

Lisätiedot

HSL-alueen runkobussilinjasto 2012-2022. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL-alueen runkobussilinjasto 2012-2022. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL-alueen runkobussilinjasto 2012-2022 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n hallitus hyväksyi 29.3.2011 Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2011) ja sen kehittämisohjelman. Suunnitelmassa

Lisätiedot

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen Urban Zone -seminaari 13.6.2014 Ville Helminen, Hanna Kalenoja, Mika Ristimäki, Petteri Kosonen, Maija Tiitu, Hanne Tiikkaja SYKE/Ympäristöpolitiikkakeskus

Lisätiedot

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Juha Saarikoski projektijohtaja, Raide-Jokeri projekti, HKL Raide Jokeri Helsingin ja Espoon yhteinen hanke Itäkeskuksen ja Keilaniemen välinen poikittainen pikaraitiolinja

Lisätiedot

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma Herttoniemen linjastosuunnitelma Vuorovaikutusmateriaali 1 Vuorovaikutuksen lähtökohdat Tässä materiaalissa on esitelty kolme eri suunnitelmavaihtoehtoa. Eri vaihtoehdoissa painotetaan eri tavoitteita,

Lisätiedot

Metron huippukuormitusten keventämistoimien arviointi 11.9.2015

Metron huippukuormitusten keventämistoimien arviointi 11.9.2015 Metron huippukuormitusten keventämistoimien arviointi 11.9.2015 Tausta ja tavoitteet Metron suunnitteluohjeen mukainen maksimimatkustajakuormitus uhkaa ylittyä 2020- luvun alkupuoliskolla, mikäli metroliikenteen

Lisätiedot

Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma

Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma 1 560 suunnittelualue 500, 510 2 Työn aikataulu Lähtötietojen keruu ja läpikäynti Linjastoluonnoksen laatiminen Linjastoluonnos kommentoitavana 9.12.

Lisätiedot

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja 17.03.2011 Jyrki Rinta-Piirto Taina Haapamäki Strafica Oy Nykyinen linja 550 Itäkeskus Westendinasema Aamuruuhkan vuorovälit Länteen n. klo 7 8 (Itäkeskuksen lähtöajat)

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b 1 LAUSUNTO JOUKKOLIIKENTEEN TAVOITELINJASTOSUUNNITELMALUONNOKSESTA 2030 Kslk 2007-1010, Khs 2007-1350/66 30.5.2007 Lausuntopyyntö Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan

Lisätiedot

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Asukastilaisuuden Raportti Aihe: "Länsimetron liityntäliikenne Suur-Espoonlahden alueella Aika: 18 Maaliskuuta 2014 klo 18 20.30 Paikka: Soukan palvelutalo

Lisätiedot

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten ruuhkaliikenteen laatuongelmaan joukkoliikenteessä tulisi suhtautua? ihmiset roikkuisivat

Lisätiedot

Vantaan yleiskaavan kehityskohteet. 4.8.2015 / Mari Siivola

Vantaan yleiskaavan kehityskohteet. 4.8.2015 / Mari Siivola Vantaan yleiskaavan kehityskohteet 4.8.2015 / Mari Siivola Vantaata on rakennettu yleiskaavoilla Helsingin maalaiskunnan yleiskaavaehdotus 1968: aluerakentaminen Yleiskaavallinen suunnitelma 1976: kasvun

Lisätiedot

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71. OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 K a u n i a i n e n K v & K h G r a n k u l l a S t f & S t s Anl. p 12-06- 2014 Hallitus 81 15.04.2014 CNo! 9 RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.710/2013

Lisätiedot

ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti

ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti Hämeentie 010 76 69000 0222012mp@sok.fi Asematunneli 010 76 69010 0222018mp@sok.fi Laajasalo 010 76 69030 0222020mp@sok.fi Forum 010 76 69910 0222023mp@sok.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2017 1 (5) 2 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2016 (a-asia) HEL 2017-003541 T 08 00 00 Hankenumero 0861_3 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut Yleistä

Lisätiedot

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014.

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014. 1 (5) Asianumero 3224/10.02.03/2013 Aluenumero 220506 Otaniemen keskus 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit 10001 tontit 10 ja 11, 10016 tontti 3, 10017, 10018 tontit 3, 7 ja osa tonttia 4, 10019 tontti

Lisätiedot

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään?

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Liikenneilta 22.9.2016 Niko Setälä Kaupunkisuunnitteluvirasto 22.9.2016 Tavoitteita joukkoliikenteen suunnittelussa 2 Kaupunki kasvaa Kaupungin kasvaessa myös

Lisätiedot

TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS

TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS Näkökulmia joukkoliikennevälineiden turvallisuushaasteisiin ja matkustajien ja kuljettajien turvallisuuden parantamiseen Sami Aherva Helsingin

Lisätiedot

Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat

Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat RIL VLL 25.9.2015 Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat Yleisasemakaavan 1954 liikenneverkot 25.9.2014 Matti Kivelä 25.9.2014 Matti Kivelä 3 Helsingin kehittyminen

Lisätiedot

PLJ 2007 Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta. Hannu Penttilä

PLJ 2007 Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta. Hannu Penttilä PLJ 2007 Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta Hannu Penttilä 21.11.2006 Laki Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnasta (YTV) 2 Tehtävät 3) Laatia pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmää ja joukkoliikennettä

Lisätiedot

Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn hyödyntäminen maakuntakaavoituksessa Maija Stenvall

Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn hyödyntäminen maakuntakaavoituksessa Maija Stenvall Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn hyödyntäminen maakuntakaavoituksessa 25.1.2017 Maija Stenvall Palvelutasotavoitteet perustuvat joukkoliikennekysyntään Myös maankäytön kehittämisessä on tavoitteena

Lisätiedot

Matkanopeudet HSL-alueella 2011

Matkanopeudet HSL-alueella 2011 Matkanopeudet HSL-alueella Matkanopeudet HSL-alueella HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta A PL HSL puhelin (9) 4 www.hsl.fi Lisätietoja: Marko Vihervuori puhelin 9

Lisätiedot

Tapiolan liikenneilta

Tapiolan liikenneilta Tapiolan liikenneilta Jonne Virtanen HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Bussilinjaston muutosten periaatteet ja linjaston esittely 2. Tapiolan poikkeusjärjestelyt 3. Linjanumerouudistus

Lisätiedot

HIILINEUTRAALIN PÄIVÄN ILTA - NUMEROITA JA KOMMENTTEJA -

HIILINEUTRAALIN PÄIVÄN ILTA - NUMEROITA JA KOMMENTTEJA - HIILINEUTRAALIN PÄIVÄN ILTA - NUMEROITA JA KOMMENTTEJA - Joensuun kaupunki ja Joensuun seudun joukkoliikenne JOJO J-P Vartiainen I kaavoituspäällikkö I 4.2.2019 LIIKKUMINEN SUOMESSA: KULKUMUOTOJAKAUMA

Lisätiedot

Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne

Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Juhlaseminaari 9.2.2010 Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Miksi seudullinen liikenneorganisaatio? 1. Toimiva liikennejärjestelmä on seudun kansainvälinen kilpailuvaltti. 2. Helsingin seudun

Lisätiedot

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla Lisätietoja Liikkumistutkimuksesta: 21.3.2019 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikennejärjestelmä ja tutkimukset -osasto Erikoistutkija Pekka Räty pekka.raty@hsl.fi 040 738 6559 Liikennetutkija

Lisätiedot

Lepuskin Bussiliikenne-ilta

Lepuskin Bussiliikenne-ilta Lepuskin Bussiliikenne-ilta 10.3.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lepuskin Bussiliikenne-ilta Mihin me pyrimme ja miksi? Liikennöintisuunnitelma 2015 2016 Leppävaaran palvelulinjojen suunnittelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 04.02.205 Sivu / 4940/0.03.0/204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 74 0.2.204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 3 2..205 Espoon liikenneverkkovisio, pöydälle 0.2.204, pöydälle 2..205

Lisätiedot

Pasilanväylän liikennekäytäväselvitys. Tiivistelmä 28.2.2013

Pasilanväylän liikennekäytäväselvitys. Tiivistelmä 28.2.2013 Pasilanväylän liikennekäytäväselvitys Tiivistelmä 28.2.2013 Pasilanväylän suunnittelun lähtökohdat ovat osittain muuttuneet Pasilanväylän yleissuunnitelma on valmistunut v. 1992. Pasilanväylän keskiosan

Lisätiedot

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Anni Sinnemäki Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto 24.11.2016 Yleiskaava www.yleiskaava.fi Menestyvät kaupungit ovat kasvavia kaupunkeja Vuoteen

Lisätiedot

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestöennusteet Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 1.3.217 Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Kuvioissa ja taulukoissa

Lisätiedot

Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista

Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista Helsingin sisäiset linjat 79 Herttoniemi (M) - Latokartano - Malmi - Siltamäki - Puistolan asema 80 Herttoniemi(M) - Roihuvuori - Roihupelto 81 Kulosaari

Lisätiedot

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestöennusteet Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.218 Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Kuvioissa ja taulukoissa

Lisätiedot

Auto 1 Espoon asema/ menot Auto 1/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:30 1/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:45 1/3 klo 8:30 ja toinen kierros n.

Auto 1 Espoon asema/ menot Auto 1/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:30 1/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:45 1/3 klo 8:30 ja toinen kierros n. Auto 1 Espoon asema/ menot Auto 1/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:30 1/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:45 1/3 klo 8:30 ja toinen kierros n. 10:00 Espoon asema/ 46 päätepysäkki, virastotalojen puoli

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 18.12.2008 palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen uudelleen valmisteltavaksi seuraavasti: Tiedelinjan liikennöintiä

Lisätiedot

Raide-Jokerin hankesuunnitteluvaiheen matkustajamääräennusteet 26.2.2015

Raide-Jokerin hankesuunnitteluvaiheen matkustajamääräennusteet 26.2.2015 Raide-Jokerin hankesuunnitteluvaiheen matkustajamääräennusteet 26.2.2015 Kannen kuva: Davy Beilinson Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Ennusteskenaariot... 2 3. Matkustajamääräennusteet v. 2025... 4 4. Matkustajamääräennusteet

Lisätiedot

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Tekninen muistio 17.6.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällysluettelo 1 Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuusanalyysin (MASA)

Lisätiedot

Espoon liikenneverkkovisio. Petri Suominen Soukan palvelutalo

Espoon liikenneverkkovisio. Petri Suominen Soukan palvelutalo Espoon liikenneverkkovisio Petri Suominen Soukan palvelutalo 16.4.2015 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHTIA 16.4.2015 2 Tavoitteet Ohjaa liikenneverkon strategista suunnittelua ja palvelee maankäytön kehityskuvaa

Lisätiedot

Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja

Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja Tulevaisuuden sähköinen kaupunkiliikenne seminaari 3.5.2012 Kerkko Vanhanen kehittämisryhmän päällikkö Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa

Lisätiedot

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja

Lisätiedot

HSL-ALUEEN POIKITTAISLIIKENTEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2012 2022

HSL-ALUEEN POIKITTAISLIIKENTEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2012 2022 HSL-ALUEEN POIKITTAISLIIKENTEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2012 2022 Loppuraportti 7.7.2011 HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta 6 A PL 100, 00077 HSL00520 Helsinki puhelin

Lisätiedot

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 1 2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoite

Lisätiedot

Pyöräilymetropoli 2017

Pyöräilymetropoli 2017 FAKTAA JA FIILIKSIÄ PYÖRÄLIIKENTEESTÄ Valokuva: HSL/Lauri Eriksson Pyöräilykatsaus on pyöräliikenteen kehitystä ja kaupunkilaisten mielipiteitä esittelevä julkaisu Pääkaupunkiseudulla. Sisällys Pyöräilyä

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö

Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Vilja Tähtinen/ HSY vilja.tahtinen[at]hsy.fi Päivitetty 1.3.2017 Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne ja työpaikat Liikkuminen Ympäristö

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Esityksen sisältö 1. Joukkoliikenteen suunnitteluohje HSL-liikenteessä 2. Palvelutasomäärittelyyn vaikuttaneet muutokset toimintaympäristössä 3. 2016 suunnitteluohje ja palvelutasomäärittely

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun työmatkavirtojen analyysi ja visualisointi HSY paikkatietoseminaari 14.3.2013

Pääkaupunkiseudun työmatkavirtojen analyysi ja visualisointi HSY paikkatietoseminaari 14.3.2013 Pääkaupunkiseudun työmatkavirtojen analyysi ja visualisointi HSY paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kimmo Nurmio Suomen ympäristökeskus Rakennetun ympäristön yksikkö Työmatka-analyysit Useita käyttötarkoituksia:

Lisätiedot

Helsingin kantakaupungin autoliikenteen skenaariot. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Muistio / Petri Blomqvist

Helsingin kantakaupungin autoliikenteen skenaariot. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Muistio / Petri Blomqvist 13 Helsingin kantakaupungin autoliikenteen skenaariot Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Muistio / Petri Blomqvist 8.2.13 Esipuhe Helsingin kantakaupungin väestö on kasvanut vuodesta 19 tähän päivään

Lisätiedot

Hallitus KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/ /2014. Hallitus 87

Hallitus KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/ /2014. Hallitus 87 Hallitus 87 26.05.2015 KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/07.71.710/2014 Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015 Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys Tiivistelmä 15.9.2015 Liikenneselvityksen tavoitteet ja lähtökohdat Kaavaehdotusvaiheen liikenneselvityksen tavoitteena on tarkentaa alueen liikkumista ja liikennettä

Lisätiedot

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi yhteyden Matinkylän metroasemalle. vuoroväli 30 15 15 15 15 15 15 15 30 30 kierrosaika 50 55 60 55 55 55 60 55 50 50 vuoroväli 30 30 15 30 30 30

Lisätiedot

Joukkoliikenne liikennejärjestelmän runkona: HLJ 2015 ja MAL-sopimusmenettely

Joukkoliikenne liikennejärjestelmän runkona: HLJ 2015 ja MAL-sopimusmenettely Joukkoliikenne liikennejärjestelmän runkona: HLJ 2015 ja MAL-sopimusmenettely Paikallisliikennepäivät 17.-18.9.2015 Jyväskylä Osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen

Lisätiedot

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ 21.3.2011 / VVe KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ KATUVERKKO Linnakankaan halkaisee alueellinen pääväylä Linnakaarto, joka johtaa Oulun Metsokankaalle. Alueen katuverkkoa täydentävät ajan kanssa

Lisätiedot

TLJ 2014 vyöhykemallit ja hinnoittelu

TLJ 2014 vyöhykemallit ja hinnoittelu TLJ 2014 vyöhykemallit ja hinnoittelu 23.11.2010 Tausta HSL:n matkakorttijärjestelmä uudistetaan vuoden 2014 loppuun mennessä. LIJ2014-hanke sisältää laajenevalle Helsingin seudulle toteutettavan matkakorttijärjestelmän

Lisätiedot

ESIKAUPUNKIEN RENESSANSSI

ESIKAUPUNKIEN RENESSANSSI ESIKAUPUNKIEN RENESSANSSI YLEISSUUNNITELMAN RUNKO LIITE 1. Esikaupunkien renessanssi, yleissuunnitelman runko ESIKAUPUNKIEN RENESSANSSI Esikaupunkien renessanssin tavoitteena on Helsingin laajan esikaupunkivyöhykkeen

Lisätiedot

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Päivitetty 13.2.215 Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 5581/2015 08.00.00 8 Espoon liikenneverkon kehittämisohjelma Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja, puh. 050 344 8046 Juhani Lehikoinen, puh. 046

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (5) 184 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kuntalaisaloitteesta, jossa ehdotetaan kehämetroa välille Myllypuro - Viikki - Pakila - Kannelmäki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2017 Sivu 1 / 1 1725/2017 08.00.00 96 Liikenteen tavoiteverkkojen päivitys Valmistelijat / lisätiedot: Samuel Tuovinen, puh. 046 877 1840 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Helsingissä

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Helsingissä Pasi Metsäpuro Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Helsingissä PYKÄLÄ II -tutkimusprojekin osaraportti Tampereen teknillinen yliopisto. Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampere 4 Pyöräilyn potentiaali

Lisätiedot

LOGISTICS 2008. Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan?

LOGISTICS 2008. Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan? LOGISTICS 2008 Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan? 17.4.2008 Kaupungininsinööri Urpo Vainio Vantaan kaupunki Kuntatekniikan keskus Helsingin tavarasataminen tonnivirrat

Lisätiedot

Raide-Jokeri. Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Raide-Jokeri. Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Raide-Jokeri Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Raide-Jokeri yleisesti KÄSKYNHALTIJANTIE Raide-Jokeri Itäkeskuksen

Lisätiedot

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla Mitä me siitä tiedämme ennalta Uusi brandy Mikä on Kehärata Suunnittelijan visio radasta http://www.youtube.com/watch?v=zkg4xunimmg 3 Aviapoliksen asema elokuu 2014

Lisätiedot

Vantaan joukkoliikennelinjasto 2015

Vantaan joukkoliikennelinjasto 2015 Vantaan joukkoliikennelinjasto 2015 Vantaan sisäiset linjat Liikennöintiajat ja vuorovälit (min), arki Liikennöintiajat ja vuorovälit (min), lauantai Liikennöintiajat ja vuorovälit (min), sunnuntai 4-5

Lisätiedot

Kalasataman linjasto - idealuonnos

Kalasataman linjasto - idealuonnos Kalasataman linjasto idealuonnos luonnos 24.4.2015 HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta 6 A PL 100, 00077 HSL00520 Helsinki puhelin (09) 4766 4444 www.hsl.fi Lisätietoja:

Lisätiedot

RAIDELIIKENTEEN VERKKOSELVITYS

RAIDELIIKENTEEN VERKKOSELVITYS RAIDELIIKENTEEN VERKKOSELVITYS 1. Työn tavoitteet ja lähtökohdat Tehtävänä on osallistua Helsingin seudun ytimen raideliikenteen verkkoselvityksen (RAVELI 2) laadintaan ja tehdä alustavat vaikutusarvioinnit

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Joukkoliikenteen vuorovälien tihentämisen vaikutuksia on tutkittu laatimalla HSL:n liikennemallilla malliajoja. Malliajon avulla saadaan

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Liikenne ja autonomistajuus

Liikenne ja autonomistajuus Liikenne ja autonomistajuus Matleena Lindeqvist/ HSL matleena.lindeqvist[at]hsl.fi Päivitetty 1.3.2017 Liikenne ja autonomistajuus Liikennemäärät Henkilöauto heys Helsingin seudun kunnissa 1969 2015 Henkilöautotiheyden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 26.4.2007

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 26.4.2007 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b 4 LAUSUNTO JOKERI-LINJAN PYSÄKKIJÄRJESTELYISTÄ ESPOON MÄKKYLÄSSÄ Kslk 2007-646, Khs 2007-914/662 5.4.2007 Lausuntopyyntö Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (7) 701 Liikenne- ja viestintäministeriön selvityspyyntö Helsingin ja Espoon kaupunkiraitiotien (Raide-Jokeri) suunnittelutilanteesta HEL 2013-006172 T 08 00 02

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimi

Tekninen ja ympäristötoimi Tekninen ja ympäristötoimi 1 Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen. Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia ja kilpailukykyä. Tehostamme joukkoliikennettä.

Lisätiedot

Metron matkustajakuormitusennuste

Metron matkustajakuormitusennuste MUISTIO Strafica Oy/ Hannu Pesonen 30.3.2012 Metron matkustajakuormitusennuste Taustaa Metron kapasiteetin riittävyyttä on arvioitu mm. Länsimetron suunnittelun yhteydessä (Länsimetron matkustajamäärä-

Lisätiedot

Mikä asuntostrategia?

Mikä asuntostrategia? Asuntostrategialuonnos Mari Randell Mikä asuntostrategia? Seudun yhteinen maankäyttösuunnitelma, asuntostrategia ja liikennejärjestelmäsuunnitelma on valmisteltu samaan aikaan ja tiiviissä yhteistyössä

Lisätiedot

Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä

Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä 13.6.2014 Hanna Kalenoja Tutkimuspäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto, Liikenteen tutkimuskeskus Verne 1

Lisätiedot

HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS HELSINGISSÄ VUONNA 2004

HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS HELSINGISSÄ VUONNA 2004 HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS HELSINGISSÄ VUONNA 24 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Muistio 21.6.24 / Tuija Hellman 1 Johdanto Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosasto

Lisätiedot

HLJ luonnos. HSL:n hallitus HSYK Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HLJ luonnos. HSL:n hallitus HSYK Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HLJ 2015 -luonnos HSL:n hallitus 21.10.2014 HSYK 14.10.2014 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HLJ 2015 -linjaukset Nostetaan kestävien kulkutapojen palvelutasoa Raide-

Lisätiedot

LUKIOIDEN KESKIARVOT JA PISTEET VUOSINA 2010 2013 HUOM. Urheilu ja lukioiden IB-linjat on koottu tiedoston loppuun erikseen.

LUKIOIDEN KESKIARVOT JA PISTEET VUOSINA 2010 2013 HUOM. Urheilu ja lukioiden IB-linjat on koottu tiedoston loppuun erikseen. LUKIOIDEN KESKIARVOT JA PISTEET VUOSINA 2010 2013 HUOM. Urheilu ja lukioiden IB-linjat on koottu tiedoston loppuun erikseen. VANTAA Lumon lukio Korso - yleislukio 7,38 7,17 7,38 7,17 - esittävän taiteen

Lisätiedot

Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa

Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa Pekka Sauri Apulaiskaupunginjohtaja, Helsinki Tulevaisuuden liikenne- ja innovaatiopolitiikka 27.1.2014 Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne HSL:n tavoitetila 2025 2 Strategia teoiksi TAVOITTEET Sujuvat matkat Asiakkaiden matkaketju perustuu joukkoliikenteen runkoverkkoon ja sujuviin liityntäyhteyksiin. Joukkoliikenne

Lisätiedot

Asuntojen keskihinnat Helsingin postinumeroalueilla vuosina 2000 2010

Asuntojen keskihinnat Helsingin postinumeroalueilla vuosina 2000 2010 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 3 211 Asunnot yhteensä 21 Asuntojen keskihinnat Helsingin postinumeroalueilla vuosina 2 21 /neliö 1 95-2 699 2 7-3 699 3 7-4 699 4 7-6 vähän kauppoja/ tieto epävarma

Lisätiedot

Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu

Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu Östersundomin liikennejärjestelmäselvitys Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu 31.3.2017 Maankäytön rakenne Pohjoinen metrolinjaus Molemmissa vaihtoehdoissa merkittävä osa maankäytöstä ja erityisesti

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Länsimetro osana kasvavaa Helsingin seutua Suomen suuret raideliikennehankkeet miksi näitä halutaan ja mitä niistä seuraa? Tampereen yliopisto Osaston johtaja Sini Puntanen, HSL

Lisätiedot

Alin hyväksytty pistemäärä. Alppilan lukio Alppilan lukio

Alin hyväksytty pistemäärä. Alppilan lukio Alppilan lukio Alppilan lukio Alppilan lukio Alin hyväksytty pistemäärä Lukio 7,83 Apollon yhteiskoulu Apollon yhteiskoulu Lukio 7,38 Askolan lukio Askolan lukio Lukio 6,83 Borgå Gymnasium Borgå Gymnasium Brändö gymnasium

Lisätiedot

Raitiotien suunnitteluperusteet

Raitiotien suunnitteluperusteet Raitiotien suunnitteluperusteet Kaupunginvaltuuston iltakoulu: Raitiotien ja joukkoliikenteen linjaukset Perjantai 16.3.2018 Esitys klo 13.00 13.15 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen, raitiotien kehitysohjelma

Lisätiedot

Talvihoidon verkostotarkastelu Itä-Helsingin jalankulkureiteillä. Maiju Lintusaari, Sito Oy

Talvihoidon verkostotarkastelu Itä-Helsingin jalankulkureiteillä. Maiju Lintusaari, Sito Oy Talvihoidon verkostotarkastelu Itä-Helsingin jalankulkureiteillä Maiju Lintusaari, Sito Oy Esityksen sisältö 1. Tarkastelun tausta ja tavoitteet 2. Merkittävimmät jalankulkukohteet 3. Verkostotarkastelu

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTON JULKAISUJA 2000: 9. KALASATAMA - FISKEHAMN Joukkoliikenneselvitys

HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTON JULKAISUJA 2000: 9. KALASATAMA - FISKEHAMN Joukkoliikenneselvitys HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTON JULKAISUJA 2000: 9 KALASATAMA - FISKEHAMN Joukkoliikenneselvitys 18.5.2000 HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTON JULKAISUJA 2000: 9 Reijo Joki, Matti Kivelä, Timo

Lisätiedot

Auto 6 Tapulikaupunki/ menot Auto 6/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:30 6/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:45 6/3 klo 8:30 ja toinen kierros n.

Auto 6 Tapulikaupunki/ menot Auto 6/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:30 6/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:45 6/3 klo 8:30 ja toinen kierros n. Auto 6 Tapulikaupunki/ menot Auto 6/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:30 6/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:45 6/3 klo 8:30 ja toinen kierros n. 10:00 Tapulikaupunki/ Puistolan asema Malmi/ Malmin asema,

Lisätiedot

Linjojen liikennöinti bussilakon aikana 1

Linjojen liikennöinti bussilakon aikana 1 Linjojen liikennöinti bussilakon aikana 1 11 Rautatientori - Korkeasaari(Mustikkamaa) 14 Eira - Pajamäki 14B Hernesaari - Meilahden klinikat 15 Länsisatamank. - Ruoholahti(M) - Länsiterminaali 15V Salmisaari

Lisätiedot