Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille"

Transkriptio

1 KAUHAVAN KAUPUNKI Alahärmän oikeusvaikutteinen osayleiskaava Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille Hyvä asukas, maanomistaja, elinkeinoelämän toimija! Kauhavan kaupunki on käynnistänyt Alahärmän oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen. Kaavatyön pohja on alueidenkäyttöstrategiassa, ja kaavahanke on osa suurempaa maankäytön suunnitteluohjelmaa. Neljän kunnan yhdistyttyä asioita tarkastellaan uuden Kauhavan kannalta. Osayleiskaava-alue sijaitsee Alahärmän taajamassa kattaen Lapuanjoen rannat Rintalasta Lahdenkylään ja Porreen (kartta kyselyn lopussa). Alahärmässä on runsaasti hankkeita teollisuudelle, matkailulle sekä asutukselle. Lisäksi liikennekysymykset ovat akuutteja liittyen mm. Powerparkiin. Powerpark kasvaa ja muutkin hankkeet etenevät vauhdilla. Alueella on yleiskaava, joka on vanhentunut. Tällä hetkellä toiminnot ovat pirstoutuneet valtatien, joen ja pohjavesialueiden väliin. Alahärmän osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. Kaavatyö on vasta alkuvaiheessa, mutta tässä vaiheessa on haluttu kuulla asukkaiden, maanomistajien ja elinkeinoelämän toimijoiden toiveita ja tarpeita alueen kehittämisestä. Kaavatyössä on jatkossa tulossa vielä kaavaluonnosvaiheessa internet-pohjainen asukaskysely sekä yrittäjätapaamisia ja sidosryhmätapaamisia. Ohessa on kyselylomake, joka on tarkoitettu suunnittelualueen asukkaille ja maanomistajille sekä elinkeinoelämän toimijoille. Vastata voi joko kaikkiin kysymyksiin tai vain osaan niistä. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja toiveenne huomioidaan kaavan valmistelussa mahdollisuuksien mukaan. Jokainen vastaus on tärkeä! Kyselyyn pääsee vastaamaan internetissä Kauhavan kaupungin internetsivujen kautta: Paperilomakkeita on saatavilla Kauhavan kaupungin teknisestä keskuksesta. Täytetyn lomakkeen voi palauttaa kaupungin tekniseen keskukseen alla olevaan osoitteeseen. Kyselyyn tulee vastata mennessä. Vastauksista ja yhteistyöstä kiittäen Kauhavan kaupunki Sweco Ympäristö Oy Päämajantie 6, Ylihärmä Mäkelininkatu 17A, Oulu / kaavoituspäällikkö Jari Leivo / FM Johanna Lehto puh puh jari.leivo@kauhava.fi johanna.lehto@sweco.fi

2

3 1. VASTAAJA Nimi: Osoite: Puhelin: Oletko alueen maanomistaja vakituinen asukas, asuinalueesi: loma-asukas, mökkisi sijainti: elinkeinotoimija, toimialasi/yrityksesi: muu, kuka: Ikäsi alle 20-vuotta vuotta vuotta vuotta vuotta yli 60 vuotta Muuttoaikeet ei muuttosuunnitelmia alueelle / alueelta pois asun alueella, mutta suunnittelen muuttavani pois, milloin: en asu alueella mutta suunnittelen muuttavani sinne, minne ja milloin: 2. ASUMINEN JA RAKENTAMINEN Tulisiko asutusta mielestäsi lisätä ja tiivistää suunnittelualueella? Rastita ja selitä. vakituista asutusta tulisi loma-asutusta tulisi uutta rakentamista ei tulisi pääsääntöisesti sallia alueelle Jokirannat Peltoalueet Metsäiset alueet Teiden varret Alahärmän keskusta Kyläalueet: Rintala Voltti Knuuttila Hakokylä Mattila Mäenpää Kunnari Asemanseutu Piri

4 Mylläri Lahdenkylä Ojala Kankaanpää Porre Muut alueet, mitkä: vakituista asutusta tulisi loma-asutusta tulisi uutta rakentamista ei tulisi pääsääntöisesti sallia alueelle Selitä tarvittaessa tähän tarkemmin. Voit myös merkitä rakentamisen tiivistämiseen sopivia / sopimattomia alueita kyselyn lopussa olevaan karttaan. 3. PALVELUT JA ELINKEINOT Onko Alahärmässä tällä hetkellä tarpeeksi palveluja? kyllä ei, mitä puuttuu: Mihin palveluja tulisi osoittaa? Mihin teollisuutta tulisi osoittaa? Onko teillä tällä hetkellä alueella yritystoimintaa? Mikäli on, missä ja millaista toimintaa? Onko yritystoimintaa tarkoitus jatkaa tai laajentaa? Miten yritystoiminta tulisi huomioida osayleiskaavassa? Onko teillä tiedossa esimerkiksi alueelle tulossa olevia toimintoja tai elinkeinojen kehittämistarpeita, jotka tulisi huomioida kaavoituksessa?

5 4. LIIKENNE JA REITISTÖT Miten liikut arkielämässä (työ- ja asiointimatkat)? Mitä kehittämistarpeita liikkumisen osalta on? autolla, kehittämistarpeet: julkisilla kulkuvälineillä (esim. linja-auto), kehittämistarpeet: pyörällä, kehittämistarpeet: jalkaisin, kehittämistarpeet: muuten, miten: kehittämistarpeet: Onko liikenneväylissä muita kehittämistarpeita? Mitä ratkaisuja tarpeisiin voisi olla? 6. VIRKISTYS JA MAISEMAT Mitkä ovat tärkeitä alueita ja -paikkoja sekä toimintoja ja reittejä asukkaiden virkistyksen, viihtymisen ja vapaa-ajan kannalta? Mihin alueella tulisi osoittaa matkailutoimintoja? Onko teillä ideoita suunnittelualueen maisemien kehittämistarpeista? Missä alueella on erityisen kauniita, säilytettäviä maisemia tai maisemahäiriöitä? 7. MUUT IDEAT ALUEEN KEHITTÄMISEKSI KIITOKSIA VASTAUKSISTANNE!

6 17825 Rintala Heikkilä Kujanpää 1508 Kantola Isotalo Kuntorata Linnanmäki Voltti 258 Knuuttila Palo Huhtaluhta Hakokylä Välimaa Mattila Ojanperä Mäenpää Hanhimäki Kuntorata 1506 Kunnari Kumpula Alahärmä Mylläri Asemanseutu Piri Lahdenkylä Pesola Kankaanpää Ojala Markkula Porre Saarenmäki 17800

Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille

Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille KAUHAVAN KAUPUNKI Alahärmän oikeusvaikutteinen osayleiskaava Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille Kauhavalla on käynnistetty Alahärmän oikeusvaikutteisen osayleiskaavan

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Torniojoen osayleiskaavan päivitys. Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille. Hyvä asukas tai maanomistaja!

YLITORNION KUNTA. Torniojoen osayleiskaavan päivitys. Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille. Hyvä asukas tai maanomistaja! YLITORNION KUNTA Torniojoen osayleiskaavan päivitys Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ylitornion kunnan Tornionjoen, Tengeliönjoen ja Portimojärven ranta-alueilla

Lisätiedot

KYSELY. Hyvä asukas tai maanomistaja!

KYSELY. Hyvä asukas tai maanomistaja! Hyvä asukas tai maanomistaja! Haapaveden Vattukylälle on aloitettu osayleiskaavan päivitystyö. Alueella on voimassa oleva osayleiskaava, joka on hyväksytty vuonna 1996, ja lisäksi alueelle ulottuu Haapaveden

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava

ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Alavieskaan ollaan tekemässä keskusta-alueen osayleiskaavaa. Alueen kaavoitustarve

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen

SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ruukin asemanseudun osayleiskaavaa ollaan uusimassa. Nykyinen vuonna

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

JALASJÄRVEN RUSTARIN ALUEEN TUULIPUISTOHANKE

JALASJÄRVEN RUSTARIN ALUEEN TUULIPUISTOHANKE JALASJÄRVEN RUSTARIN ALUEEN TUULIPUISTOHANKE Lähialueen asukkaille, vapaa-ajanasukkaille ja maanomistajille Jalasjärven kuntaan Rustarin alueelle suunnitellaan tuulipuiston perustamista. Suunnittelualue

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015

KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015 KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015 ASUKASKYSELY OSAYLEISKAAVALUONNOKSESTA Vastaajan nimi: Osoite: Puhelinnumero / sähköpostiosoite: Olen kaava-alueen

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN STRATEGINEN ALUEIDENKÄYTTÖSUUNNITELMA. Tulevaisuusmallin kartat 13.1.2014

KAUHAVAN KAUPUNGIN STRATEGINEN ALUEIDENKÄYTTÖSUUNNITELMA. Tulevaisuusmallin kartat 13.1.2014 KAUHAVAN KAUPUNGIN STRATEGINEN ALUEIDENKÄYTTÖSUUNNITELMA Tulevaisuusmallin kartat 13.1.2014 KAUHAVAN STRATEGINEN ALUEIDENKÄYTTÖSUUNNITELMA TULEVAISUUSMALLI Vt 19 ja sen varren sekä profiililtaan erilaisten

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Kivijärven vesistöjen rantaosayleiskaavan muutostarve. Kysely alueen maanomistajille. Hyvä maanomistaja!

KIVIJÄRVEN KUNTA. Kivijärven vesistöjen rantaosayleiskaavan muutostarve. Kysely alueen maanomistajille. Hyvä maanomistaja! KIVIJÄRVEN KUNTA Kivijärven vesistöjen rantaosayleiskaavan muutostarve Kysely alueen maanomistajille Hyvä maanomistaja! Kivijärvellä on voimassa 2000-luvun alussa laadittu Kivijärven vesistöjen rantaosayleiskaava.

Lisätiedot

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee Hyrynsalmella

Lisätiedot

LIITE 2: YLEISÖKYSELYN TULOKSET, TIIVISTELMÄ

LIITE 2: YLEISÖKYSELYN TULOKSET, TIIVISTELMÄ TYÖNUMERO: E27559 JALASJÄRVEN KUNTA / METSÄHALLITUS RUSTARIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 TAUSTATIEDOT... 1 2 SUUNNITTELUALUE... 3 3 TUULIVOIMA YLEISESTI... 4 4 VAIKUTUSTEN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 293-RAK1706 TAIVASSALON KUNTA PUNTTINEN-LEIKLUOTO RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.7.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 243-RAK1605 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.7.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 314-RAK1715 TAIVASSALON KUNTA POHJOLAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.2.2018 22.5.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 364-YK1804 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 3 Kiinteistöt 631-401-2-32, 631-401-2-33, 631-401-2-34 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.11.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 311-RAK1716 NAANTALIN KAUPUNKI KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa.

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa. Lapin 25. kylätoimintapäivät 12. 13.10.2013 Levi, Hotelli Hullu Poro - Rakentamalla jo olemassa oleviin kyliin ja niiden yhteyteen helpotetaan palvelujen ja teknisten järjestelmien tehokasta ja edullista

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 386-RAK1902 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI AAHOLMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.3.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 278-RAK1613 SAUVON KUNTA FAGERNÄSIN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2017 19.6.2017 9.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa 13.11.2012 Vyöhykkeisyys ja kyläsuunnittelu yhdistyneen kaupungin suunnittelussa Aluearkkitehti Julia Virtanen Jyväskylän kaupunki Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 306-RAK1710 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SAVIKKAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.11.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys. Kyläilta 3.6.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho

Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys. Kyläilta 3.6.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys Kyläilta 3.6.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho Kyläselvitysten tausta ja tavoitteet Jyväskylän kaupungin yleiskaavan merkittäviin kyliin osoitettiin

Lisätiedot

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 388-RAK1903 NAANTALIN KAUPUNKI ELORANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAI- NEN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.4.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus MRL 72 mukaan rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Silloin kun kaavaa ei ole, rakentamiseen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 286-RAK1705 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI RANTAMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 39 10.05.2012 Kaupunginhallitus 128 28.05.2012 Ympäristölautakunta 89 08.11.2012 Kaupunginhallitus 275 19.11.2012 Lausunto Nummi-Pusulan koko kunnan yleiskaavaehdotuksesta 104/10.02.02/2012

Lisätiedot

LIITE 12 YLIHÄRMÄN OYK ASUKASKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO

LIITE 12 YLIHÄRMÄN OYK ASUKASKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO LIITE 12 YLIHÄRMÄN OYK ASUKASKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO JOHDANTO Kauhavan kaupungissa on käynnissä Ylihärmän osayleiskaavan laatiminen. Osayleiskaavalla ohjataan Ylihärmän kirkonseudun ja Hakolan maankäyttöä.

Lisätiedot

POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS

POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS 30.11.2017 Lamminniemi Maanmittauslaitos 2017 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI...

Lisätiedot

Mäntsälän maankäytön visio 2040. Rakennemallien kuvaukset

Mäntsälän maankäytön visio 2040. Rakennemallien kuvaukset Mäntsälän maankäytön visio 2040 Rakennemallien kuvaukset 1 Sisällysluettelo 1 Rakennemallien kuvaukset... 3 1.1 Kaikilla mausteilla... 4 1.2 Pikkukaupunki... 6 1.3 Nykymalliin... 8 2 Vaikutusten arviointi...virhe.

Lisätiedot

STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA

STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA Ryhmätyöskentely: Kyläosayleiskaavan tavoitteet ja periaatteet 1. Asuminen 2. Palvelut ja elinkeinot, muut aluevaraukset 3. Toimintojen yhteensovittaminen 4. Mitoitusperiaatteet

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Friitalan ja Rantalan kylien tiloja sekä Kokemäenjoen vesialuetta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Friitalan ja Rantalan kylien tiloja sekä Kokemäenjoen vesialuetta ULVILAN KAUPUNKI Maankäyttöosasto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Diaari 274/10.02.03/2015 Keskustan asemakaava koskee: Friitalan ja Rantalan kylien tiloja sekä Kokemäenjoen vesialuetta Kartta 1.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 306-RAK1710 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI RUISSAARI-VARTSAARI RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.1.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 296-RAK1711 KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.11.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 278-RAK1613 SAUVON KUNTA FAGERNÄSIN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2017 19.6.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikkelin kaupunki 1/5 MIKKELIN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 60(Ristiina),

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

, tarkistettu KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne Suunnittelualueen pinta-ala on 0,5487 ha.

, tarkistettu KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne Suunnittelualueen pinta-ala on 0,5487 ha. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN LOHILUOMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, kortteli 435 kiinteistö 2:811 5.3.2014, tarkistettu 17.6.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne

Lisätiedot

KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 311-RAK1716 NAANTALIN KAUPUNKI KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 18.5.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (11) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KH 28.8.2017 Liite 34 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

0037 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, Mikkeli

0037 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, Mikkeli 0037 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi MIKKELIN KAUPUNKI SATAMALAHDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KH 26.2.2018 Liite 27 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja

Lisätiedot

NAKKILAN KUNTA KESKUSTA-MYLLÄRIN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NAKKILAN KUNTA KESKUSTA-MYLLÄRIN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAKKILAN KUNTA KESKUSTA-MYLLÄRIN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.9.2008 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee asemakaavan muutosta Nakkilan kunnan Myllärintien lännenpuoleisella

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe

Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 20.3.2018 Diaarinumero VARELY/371/2018 Liite 1 kpl Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012, 27.11.2013, 5.3.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava Leskinen Timo 15.10.2013 OAS 1 (5) Pahkasalon asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee tiloja 403-1-92 (Mutalahti), 403-1-93

Lisätiedot

SAUVON KUNTA MARJANIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAUVON KUNTA MARJANIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 118-RAK1807 SAUVON KUNTA MARJANIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.6.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI Päiväys 6.6.2016. ETELÄINEN OSA-ALUE/KAIVOMÄEN, KANSANMÄEN JA PENTINMÄEN ALUEET ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelut 2010 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Norvajärven

Lisätiedot

Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely

Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely 17.1. 28.2.2017 16.5.2017 Kiiminkijokivarren kyläselvitysalueet Oulun ja kyläselvitysalueiden väestö: Oulu 01/2017, kylät 3/2017 Oulu 198 281 Alakylä 1944

Lisätiedot

Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää

Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti 6.-7.9.2012 Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää Kyläyleiskaavoituksen lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus Kunnan kokonaisuuden tarkastelu Erilaisten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 162-AK1603 MYNÄMÄEN KUNTA RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA

KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA Kuusamon luonnonvarojen yhteensovittamissuunnitelman yhtenä osana on laadittu vuorovaikutusta lisäävä kysely luonnonvarojen merkittävyydestä sekä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI MAKKARAMÄKI, ns. Karusellin alue Ak 5169 16.8.2011 ASEMAKAAVA Kankaanpään 10. kaupunginosan (Makkaramäki) osa aluetta, ns. Karusellin aluetta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Turun seudun kuntien kehittämiskeskustelu MRL 8 5.4.2016 Risto Rauhala, ELY-keskus (voimaan 1.4.2016) ( KARALUSU ) 2 Kaavoituksen ja rakentamisen lupien

Lisätiedot

ANOLAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

ANOLAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Alpo Leinonen Rakennus- ja maanmittausinsinööri e-mail: alpoe.leinonen@gmail.com ANOLAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ Ranta-asemakaavan muuttaminen. Kaava hyväksytty

Lisätiedot

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

AHOLANPELLON, TEILIMÄEN JA HOLSTILAN ALUE

AHOLANPELLON, TEILIMÄEN JA HOLSTILAN ALUE IITTI/ KAUSALA AHOLANPELLON, TEILIMÄEN JA HOLSTILAN ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN Päiväys 12.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis-

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS

METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS Tiedote ja kysely Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre suunnittelee biotuotetehtaan rakentamista Äänekoskelle nykyisen sellutehtaan alueelle. Biotuotetehtaan ympäristövaikutusten

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 231-RAK1526 TAIVASSALON KUNTA KAITARANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.3.2016 31.5.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 156-RAK1404 SAUVON KUNTA SORAHARJUN RANTA-ASEMAKAAVA Koskee tiloja: 738-411-1-11, SORAHARJU 738-478-1-10, SORALAAKSO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.10.2014 / 27.1.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta. SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.

Lisätiedot

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake 1 (11) VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY VÄSTERVIKIN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Triventus Wind

Lisätiedot

KUOPIO HIRVILAHTI RAKENNUSPAIKAT. Kuva 7 RAKENNUSPAIKKASELVITYS Uusi rakennuspaikka. Oleva rakennuspaikka NS.TALO. Pelto

KUOPIO HIRVILAHTI RAKENNUSPAIKAT. Kuva 7 RAKENNUSPAIKKASELVITYS Uusi rakennuspaikka. Oleva rakennuspaikka NS.TALO. Pelto KUOPIO HIRVILAHTI RAKENNUSPAIKKASELVITYS RAKENNUSPAIKAT 0 7.5.2007 KOULU 100 300 500 Uusi rakennuspaikka Oleva rakennuspaikka NS.TALO Pelto Suunnittelualueen raja YLEISKAAVATOIMISTO Kuva 7 KUOPIO HIRVILAHTI

Lisätiedot

Maankäytön suuntaviivat 2025

Maankäytön suuntaviivat 2025 Maankäytön suuntaviivat 2025 1. Yleiset määräykset ja toteutus Haapajärvellä 1.1. Yleiskaava Yleiskaava sovittaa yhteen ja ohjaa asemakaavojen laatimista. Yleiskaava on luonteeltaan yleispiirteinen ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 740/10.02.03/2016 Kaavtmk 13.3.2017 14 IITTI KAUSALA Päiväys 7.3.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN ANTTILANTIE KUUSIKALLIO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot