Kiteen terveyskeskuksen akuuttivastaanoton lisäys virka-ajan ulkopuolella ja lauantaisin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiteen terveyskeskuksen akuuttivastaanoton lisäys virka-ajan ulkopuolella ja lauantaisin"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kiteen terveyskeskuksen akuuttivastaanoton lisäys virka-ajan ulkopuolella ja lauantaisin 148/ /2018 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto päätti talousarvion 2018 käsittelyn yhteydessä yksimielisesti varata vuoden 2018 talousarvioon Siun soten antaman arvion mukaisesti euron määrärahan, jolla kaupunki korvaa Siun sotelle terveyskeskuksen lääkärien akuuttivastaanottoaikojen lisäyksen, maanantai - perjantai ja lauantaisin 6 tuntia päivässä. Määrärahan suuruudessa on otettu huomioon, että kyseisiä palveluita voivat käyttää Kiteellä myös muiden Siun soten jäsenkuntien asukkaat. Kaupungivaltuuston päätöksen mukaisesti Siun sote on tuottanut akuuttuvastaanottoa Kiteellä lähtien arki-iltoina klo ja lauantaisin pääosin klo ajalla.koska kyse on uudesta lisäpalvelusta, johon Siun soten talousarviossa ei ole varauduttu, ostaa Kiteen kaupunki lääkärien akuuttivastaanoton Siun sotelta ostopalveluna. Siun sote on toimittanut Kiteen kaupungin pyynnöstä sopimusluonnoksen kesäkuun lopussa, josta kävi ilmi, että palvelulle myönnetty lisämääräraha on kokonaisuudessaan käytetty jo kesäkuun loppuun mennessä. Kiteen akuuttivastaanottopalvelusta on pidetty Siun soten ja kaupungin välillä neuvottelu Neuvottelussa käytiin läpi palvelun toteutumista ja Siun soten ja Kiteen kaupungin välistä sopimusluonnosta. Siun soten hallintoylilääkäri Petri Kivisen johtopäätökset Kiteen akuuttivastaanotto palvelun lisäyksestä tähän mennessä kuuluvat seuraavasti: "Siun sotella on halu palvella kuntalaisia hyvin, mutta loppupäätelmänä voidaan todeta, että lisäpalvelun tuottamiseen suunniteltu määräraha ei tule riittämään todellisten kustannusten peittämiseen. Kesäkuun puoleen väliin mennessä osoitetusta määrärahasta on käytetty jo euroa. Alkuvuonna omat virkalääkärit ovat edullisemmalla hinnalla kyenneet tuottamaan osan tarvittavista työvuoroista, mutta lääkäritilanteen heikentyessä syksylle ei omien lääkäreiden työpanos tule riittämään, mikä tarkoittaa ostopalvelun lisääntymistä ja kustannusten jyrkempää kasvua, koska ostopalvelu on noin 2.5 kertaa kalliimpaa Siun soten omaan tuotantoon verraten.

2 Myöskään selkeää kustannusvaikuttavuutta ei voida tällä lyhyellä tarkastelujaksolla osoittaa tuotetusta lisäpalvelusta syntyneen, vaan kustannuskehitys mm. päivystyksen osalta näyttää olleen jopa loivassa kasvussa, lisäksi Kiteen terveysaseman omien laboratorioja röntgen tutkimuskulujen toteuma on tässä vaiheessa jo ylittymässä budjetoidun määrärahan. Syitä tähän toki on tarjolla muitakin, mutta jo akuuttivastaanoton laajempi aukioloaika lisää terveyspalvelujen saatavuutta ja kysyntää, mikä puolestaan aina väistämättä lisää myös tutkimuskuluja omalta osaltaan. Akuuttivastaanottojen diagnoosijakaumaa (ma-pe klo ja la klo 9-15) tarkasteltaessa voidaan osoittaa suurimman osan käynneistä olevan tavanomaisia hengitystieinfektioita, jotka eivät ole päivystyksellistä, välitöntä hoitoa vaativia sairauksia. Hoidontarpeen arvioinnin onnistumista heikentää usein potilaan kertomus ja oma tulkinta tilanteesta, joka ei aina vastaa ammattilaisen toteamaa tarvetta. Lisäksi lapsipotilaita on vain noin 14 % kaikista kävijöistä, eikä aineistossa korostu välitöntä hoitoa vaativat sairaudet. Tuotetut akuuttivastaanotot virka-ajan ulkopuolella on ollut kokonaisuutena luonteeltaan lisäpalvelua, jolla on jatkettu päiväaikaista tavanomaista terveyskeskustoimintaa ilta-ajalle ja lauantaille suuremmilla kustannuksilla. On hyvä huomata, että Siun sote on 2017 vuonna tuottanut kiireettömiä iltavastaanottoaikoja muutaman kerran viikossa, kuten Kiteellä on aiemmin ennen Siun sotea toimittu, mikä eroaa toiminnaltaan nyt tarkastellusta akuuttivastaanottotoiminnasta ja on osin sisältynyt ns aiempaan maksuosuuteen. On myös huomattava, että päivystysasetuksen 1 luku 3 2 momentin vaatimus siitä, että kiireellisen hoidon vastaanottoa järjestävässä yksikössä tulee olla riittävät edellytykset taudinmääritykseen, käsittää myös työvoiman osaamisen. Tarkasteluajanjaksolla Attendo Oy on toimittanut 77 %:sti vuoroihinsa lääketieteen opiskelijan tai siihen kokemukseltaan verrattavan lääkärin. Asiakastyytyväisyys on myös tehtyjen mittausten perusteella lisäpalvelun aikana heikentynyt akuuttivastaanottotoiminnassa." Siun sote on ilmoittanut, että Siun soten ja Attendon välisen ostopalvelusopimuksen mukaisesti työvuorot on ilmoitettava yhtä (1) kuukautta aiemmin eli Kiteen akuuttivastaanoton palvelu jatkuu joka tapauksessa saakka. Siun soten arvio Kiteen akuuttivastaanottopalvelun kustannuksista Kiteen kaupungille: Ajanjakso euroa

3 Siun sote ei ole laskuttanut Kiteen kaupunkia akuuttivastaanoton kustannuksista vielä lainkaan. Ostopalvelusopimus Kiteen kaupungin ja Siun soten välillä allekirjoitetaan kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen. Kokouksessa asiaa on esittelemässä skype -yhteyden avulla hallintoylilääkäri Petri Kivinen. Valmistelija: vs. talous- ja hallintojohtaja Kaisa Kolu, puh , Esittelijä: kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen, puh , Päätösehdotus Kaupunginhallitus - merkitsee tiedoksi ja saattaa edelleen valtuustolle tiedoksi Kiteen terveyskeskuksen akuuttivastaanoton lisäyksen toteutumisen lukien ja toteaa, että kustannukset ovat olleet Siun soten arvion pohjalta myönnettyyn euron määrärahaan nähden huomattavasti korkeammat - esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää edellä mainitusta sopimuksesta ajalle aiheutuvista kuluista Siun soten tulosalueelle euron määrärahalisäyksen vuodelle päättää tehdä ostopalvelusopimuksen Siun soten kanssa Kiteen akuuttivastaanoton lisäyksestä ajalle esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunki ei osta Kiteen terveyskeskuksen akuuttivastaanoton lisäystä Siun sotelta lukien, koska Kiteen akuuttivastaanoton kustannukset ovat olleet huomattavasti arvioitua korkeammat - esittää kaupunginvaltuustolle, että Kiteen terveyskeskuksen akuuttivastaanoton lisäyksen järjestämisen tarve ja mahdollisuudet vuoden 2019 alusta lukien selvitetään ennen kaupunginvaltuuston talousarviokäsittelyä. Päätös Keskustelun aikana Pentti Mähönen teki keskustan hallitusryhmän puolesta päätösehdotuksesta poikkevan esityksen, joka kuului seuraavasti "Kaupunginhallitus palauttaa asian uudelleen valmisteluun siten, että Kiteen kaupungin ja Siun soten välisten neuvotteluiden tulos tuodaan hallitukselle hyväksyttäväksi. Neuvotteluihin tulee osallistua kaupunginjohtajan lisäksi myös Esa Lahtela ja Sinikka Musikka".

4 Jaakko Uuksulainen kannatti Pentti Mähösen tekemää ehdotusta. Keskustelun aikana myös puheenjohtaja Esa Lahtela teki päätösehdotuksesta poikkevan ehdotuksen, joka kuului seuraavasti " - merkitsee tiedoksi ja saattaa edelleen valtuustolle tiedoksi Kiteen terveyskeskuksen akuuttivastaanoton lisäyksen toteutumisen lukien ja toteaa, että kustannukset ovat olleet Siun soten arvion pohjalta myönnettyyn euron määrärahaan nähden huomattavasti korkeammat - kaupungihallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää edellä mainitusta sopimuksesta ajalle aiheutuvista kuluista Siun soten tulosalueelle euron määrärahalisäyksen vuodelle kaupunginhallitus päättää tehdä ostopalvelusopimuksen Siun soten kanssa Kiteen akuuttivastaanoton lisäyksestä ajalle kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Kiteen terveyskeskuksen akuuttivastaanoton lisäyksen järjestämisen tarve ja mahdollisuudet vuoden 2019 alusta lukien selvitetään ennen kaupunginvaltuuston talousarviokäsittelyä". Paula Tolvanen kannatti Esa Lahtelan tekemää ehdotusta. Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun aikana on tehty kaksi (2) päätösehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta, joita on kannatettu. Tästä syystä puheenjohtaja totesi, että asiasta tulee äänestää ensin kahden (2) päätösehdotuksesta poikkevan ehdotuksen välillä, joista voittanut asetetaan alkuperäistä pohjaehdotusta vastaan. Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä ja ne, jotka kannattavat Pentti Mähösen vastaehdotusta numero 1 äänestävät JAA ja ne, ketkä kannattavat Esa Lahtelan tekemää vastaehdotusta numero 2 äänestävät EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä JAA äänestivät Pentti Mähönen, Jaakko Uuksulainen, Kari Sutinen, Kaisu Kiiskinen, Tarja Timonen ja Unto Väkeväinen. EI äänestivät Esa Lahtela ja Paula Tolvanen. Puheenjohtaja totesi, että äänin 6-2 yhden ollessa poissa Pentti Mähösen tekemä vastaehdotus numero 1 voitti äänestyksen. Seuraavaksi äänestettiin kaupunginjohtajan pohjaehdotuksen ja Pentti Mähösen tekemän ehdotuksen välillä siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Pentti Mähösen tekemää ehdotusta äänestävät EI.

5 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä EI äänestivät Esa Lahtela, Pentti Mähönen, Jaakko Uuksulainen, Kari Sutinen, Kaisu Kiiskinen, Tarja Timonen, Paula Tolvanen ja Unto Väkeväinen. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä JAA ääniä ei annettu lainkaan. Puheenjohtaja totesi, että äänin 8-0 yhden ollessa poissa Pentti Mähösen tekemä ehdotus tuli kaupunginhallituksen päätökseksi. Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginhallitus palauttaa asian uudelleen valmisteluun siten, että Kiteen kaupungin ja Siun soten välisten neuvotteluiden tulos tuodaan hallitukselle hyväksyttäväksi. Neuvotteluihin tulee osallistua kaupunginjohtajan lisäksi myös Esa Lahtela ja Sinikka Musikka. Matti Kosonen saapui paikalle tämän pykälän käsittelyn aikana klo Mari Eskelinen-Mäki poistui kokouksesta pykälän käsittelyn aikana klo ennen äänestystä. Pykälän liitteeksi lisätään hallintoylilääkäri Petri Kivisen selvitys toteutuneesta akuuttivastaanottopalvelusta.

Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedoksi esityksen Kiteen kaupungin hal lin to sään nök si

Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedoksi esityksen Kiteen kaupungin hal lin to sään nök si Kiteen kaupungin 36 16.05.2017 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 152 22.05.2017 Kaupunginhallitus 236 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 58 21.08.2017 Kiteen kaupungin hallintosääntö Kiteen kaupungin yhteistyötoimikunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Aloite esityslistan liitteenä.

Aloite esityslistan liitteenä. Kaupunginhallitus 231 07.09.2015 Sivistys- ja 74 07.10.2015 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 312 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 109 14.12.2015 Valtuustoaloite lasten iltapäivävälipalojen palauttamiseksi

Lisätiedot

Asikainen Ari. Auvinen Eeva-Liisa. SIDONNAISUUSILMOITUKSET alkaen. Luottamustehtävät. Sidonnaisuudet. Johto- ja luottamustehtävät

Asikainen Ari. Auvinen Eeva-Liisa. SIDONNAISUUSILMOITUKSET alkaen. Luottamustehtävät. Sidonnaisuudet. Johto- ja luottamustehtävät 1 SIDONNAISUUSILMOITUKSET 1.6.2017 alkaen Asikainen Ari Sähköposti: ari.asikainen@kitee.fi Puolue: Keskusta Kaupunginhallitus: varajäsen Organisaatio: Puruveden kalastusalue Tehtävä: Hallituksen jäsen

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1 Aluejohtokunta Aika 15.12.2016 klo 17:35-17:55 Paikka Kesälahti-talo, Puruvesi-sali Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Lipsanen Pentti 17:35-17:55 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Asikainen Ari. Auvinen Eeva-Liisa. SIDONNAISUUSILMOITUKSET alkaen. Luottamustehtävät. Sidonnaisuudet. Johto- ja luottamustehtävät

Asikainen Ari. Auvinen Eeva-Liisa. SIDONNAISUUSILMOITUKSET alkaen. Luottamustehtävät. Sidonnaisuudet. Johto- ja luottamustehtävät 1 SIDONNAISUUSILMOITUKSET 1.6.2017 alkaen Asikainen Ari Sähköposti: ari.asikainen@kitee.fi Puolue: Keskusta Kaupunginhallitus: varajäsen Organisaatio: Puruveden kalastusalue Tehtävä: Hallituksen jäsen

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus terveyskeskuslääkärien virkojen täyttämiseksi

Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus terveyskeskuslääkärien virkojen täyttämiseksi Terveyslautakunta 36 28.04.2015 Kaupunginhallitus 197 11.05.2015 Kaupunginhallitus 242 08.06.2015 Terveyslautakunta 66 22.09.2015 Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1233/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1233/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 187 20.11.2017 71 Asianro 1233/00.01.02.00/2017 Kuopio 2030 - kaupunkistrategian tarkistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 20.11.2017 187

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Lisätalousarvio 2017 1072/12/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään.

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Asikainen Ari. Auvinen Eeva-Liisa. SIDONNAISUUSILMOITUKSET alkaen. Luottamustehtävät. Sidonnaisuudet. Johto- ja luottamustehtävät

Asikainen Ari. Auvinen Eeva-Liisa. SIDONNAISUUSILMOITUKSET alkaen. Luottamustehtävät. Sidonnaisuudet. Johto- ja luottamustehtävät 1 SIDONNAISUUSILMOITUKSET 1.6.2017 alkaen Asikainen Ari Sähköposti: ari.asikainen@kitee.fi Puolue: Keskusta Kaupunginhallitus: varajäsen Organisaatio: Puruveden kalastusalue Tehtävä: Hallituksen jäsen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Kaurila Matti Rahkala Jarko Lindgren Hilkka Pöllänen Eero Kaukinen Irma Tanner-Penttilä Hannele, poistui 35 aikana

Kaurila Matti Rahkala Jarko Lindgren Hilkka Pöllänen Eero Kaukinen Irma Tanner-Penttilä Hannele, poistui 35 aikana Yhtymähallitus 22.3.2017 33 Kokousaika 22.3.2017 klo 17.00 18.32 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Autio Markku Kaurila Matti Rahkala Jarko Lindgren Hilkka

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 157 21.9.2016 Asianro 792/02.02.00/2016 174 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Päätöshistoria

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto 1 Viranomainen KOKOUSKUTSU 3/2008 HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto KOKOUSAIKA 9.12.2008 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Verkatehdas, Paasikiventie 2 Hämeenlinna, kokoushuone 1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 78 28.01.2013 Kaupunginhallitus 4 19.01.2015 Kaupungin edustajien nimeäminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin 1/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 28.01.2013 78 Kuntalain 23 :n mukaan

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 16.03.2015 klo 10.00 11.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 (8) Aika 22.01.2018, klo 16:34-17:27 Paikka Järvenpää -talo Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 17 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviainen talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille

Perusturvakuntayhtymä Karviainen talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 280 19.11.2012 Kaupunginhallitus 295 26.11.2012 Perusturvakuntayhtymä Karviainen talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille 2014-2016 209/02.02/2011 Kyh 09.10.2012 122 Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 Koulutuslautakunta Aika 02.05.2017 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 27 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 258 05.11.2012 Kaupunginvaltuusto 69 12.11.2012 Veroprosenttien määrääminen vuodelle 2013 141/02.02/2012 KHAL 258 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen

Lisätiedot

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa).

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa). Kuntayhtymähallitus 97 23.07.2014 Kuntayhtymähallitus 105 06.08.2014 Kuntayhtymähallitus 112 21.08.2014 Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen supistaminen 249/00.01.02/2014 KYHALL 23.07.2014 97 Kärsämäen

Lisätiedot

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2013 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 09.09.2013 971 Päätös Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 26.9.2012 hyväksymän toivomusponnen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.11.2014 Sivu 1 / 1 2893/08.00.00/2014 Kaupunginhallitus 314 3.11.2014 151 Valtuustoaloite autoilun vähäpäästöisyyden edistämisestä Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Petri Suominen, puh.

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 23.3.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014 Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos

Lisätiedot

28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. AKAAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUS NRO 4/2018 Kokousaika 6.2.2018 klo 18.00 21.36 Kokouspaikka Akaan Portti KÄSITELLYT ASIAT 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Äänekosken lukion tilapäistilojen hankinta

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Äänekosken lukion tilapäistilojen hankinta Tekninen lautakunta 63 05.08.2015 Kaupunginhallitus 208 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 57 24.08.2015 Äänekosken lukion tilapäistilojen hankinta 483/02.07.00/2015 TELA 05.08.2015 63 Äänekosken Hiskinmäen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 2915/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 326 7.11.2016 208 Valtuuston työjärjestyksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh. 050 526 2173 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Esityslista 7/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Esityslista 7/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Esityslista 7/2016 1 Aika 15.12.2016 klo 17:00 Paikka Kesälahti-talo, Puruvesi-sali Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnä Mikonsaari Petri puheenjohtaja Lipsanen Pentti varapuheenjohtaja Kosonen

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä Sosiaali- ja terveyslautakunta 90 15.10.2009 Kaupunginhallitus 437 09.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 100 19.11.2009 Terveyskeskuksen sivutoimipisteiden sulkeminen 5568/14/149/2009 SOTER 90 Käynnit

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Valtuutettu Lulu Ranteen ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite kaupunkikonsernin toimitusjohtajien valintaprosessien laadun selvittämisestä sekä laadukkaan rekrytointimallin laatimisesta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 17.02.2016 Sivu 1 / 1 259/2016 06.00.00 25 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoonpääsyn toteutumisesta Espoon perusterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 368 30.10.2017 Asianro 850/02.02.00/2017 190 Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma 2019-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.10.2017 368 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) SELVITYS KUNNAN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEN VAIHTOEHDOISTA Kunnanhallitus 27.6.2016 ( 120): Lopen kunnan valtuusto päätti kokouksessaan 6.6.2016 ( 34), että Lopen kunta eroaa jätelautakunta Kolmenkierrosta.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista 100/00.01.00/2013 Kaupunginhallitus 171 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja Kaupunginhallitus 76 07.03.2011 SoTe -tilaajalautakunta 30 28.04.2011 Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja 1651/06.00.00/2010 Khall 76 Valmistelija:

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 11 / 2012 Sivu

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 11 / 2012 Sivu Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 11 / 2012 Sivu 1 Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta 03.10.2012 Kokoustiedot Aika 03.10.2012 Keskiviikko 3.10.2012 klo 18.00-22.30 Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 2/2017 16 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 28.02.2017 klo 15:00-17:22 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen Veikko puheenjohtaja Jomppanen Jouni I. I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (7) 329 Stj / Valtuutettu Hanna-Kaisa Siimeksen aloite paperittomien siirtolaisten terveyspalvelujen turvaamisesta Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Talouden vakauttaminen

Talouden vakauttaminen Kaupunginhallitus, julkinen 102 29.03.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 159 17.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 170 24.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 195 15.06.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 203

Lisätiedot

Lausuntopyyntöön vastataan sähköisellä kyselyllä, jossa on kohdennettuja kysymyksiä hallituksen esitysluonnokseen.

Lausuntopyyntöön vastataan sähköisellä kyselyllä, jossa on kohdennettuja kysymyksiä hallituksen esitysluonnokseen. Kaupunginhallitus 222 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 65 29.09.2014 Lausunto esityksestä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaiksi 324/05.00/2013 Kaupunginhallitus 15.09.2014 222 Esittelijä: kaupunginjohtaja

Lisätiedot