3479 Hieskoivu, haapa ja leppä energiapuuna: kasvatus, korjuu ja ominaisuudet Bioenergiaa metsistä tutkimusohjelman välievaluointi 22.3.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3479 Hieskoivu, haapa ja leppä energiapuuna: kasvatus, korjuu ja ominaisuudet Bioenergiaa metsistä tutkimusohjelman välievaluointi 22.3."

Transkriptio

1 Hieskoivu, haapa ja leppä energiapuuna: kasvatus, korjuu ja ominaisuudet Bioenergiaa metsistä tutkimusohjelman välievaluointi Tavoitteet Energiaksi käytettävää puuta voidaan tuottaa metsänkasvatuksen pää- tai sivutuotteena perinteisin metsänhoidon menetelmin. Pelkkää energiapuuta tuotettaessa tavoitteena on biomassatuotoksen maksimointi melko lyhyellä kiertoajalla. Parhaiten energiakasvatukseen soveltuvat helposti uudistuvat ja nuorena nopeakasvuiset lehtipuut. Tuotoksen ja kannattavuuden maksimoimiseksi kasvatustiheys on suuri ja kiertoaika verraten lyhyt. Tällöin puuyksilöiden koko jää pieneksi vaikka massatuotos onkin suuri. Suomessa on tutkittu erityisesti pajujen lyhytkiertoviljelyn perusteita. Muiden puulajien tutkimus on ollut vähäistä. Hankkeessa tutkitaan hieskoivikoiden, haavikoiden ja lepikoiden biologista, teknistä ja taloudellista käyttökelpoisuutta energiapuuksi ja vertaillaan taloudellisesti erilaisia energia- ja ainespuukasvatuksen vaihtoehtoja. Energiapuun tuotannossa tutkitaan sekä tavanomaisia metsänhoidon menetelmiä että vesametsänkasvatusta. Koivun kasvatuksessa painotetaan tavanomaiselle puuntuotannolle ongelmallisia kasvupaikkoja kuten soita ja turvetuotannosta vapautuvia suonpohjia. Energiaksi käytettävä puu voi olla joko metsänkasvatuksen päätuote tai sitä kertyy perinteisen ainespuukasvatuksen rinnalla. Hankkeessa selvitetään myös eri puulajien ominaisuuksia energiapuuna (lämpöarvo, tuhka, alkalimetallit), korjuuta (kokopuukorjuun menetelmät), varastointia (vaikutus ominaisuuksiin) ja jatkojalostusta (koivukokopuu pellettien raaka-aineena, biorefinery). Tulokset 1. Koivun kasvatusmenetelmien kehittäminen ja kasvatuksen talous Hieskoivikon kasvatusvaihtoehtoja energia- ja ainespuun tuotannossa tutkitaan ja 1980-luvulla perustettujen ja säännöllisesti mitattujen harvennuskokeiden avulla. Tutkimuksessa verrataan taimikko- ja harvennushakkuuvaiheessa eri tiheyksiin harvennettujen turvemaan koivikoiden tuotosta ja kasvatuksen kannattavuutta erilaisilla kiertoajoilla. Puunkorjuun vaihtoehdot ovat pelkkä energiapuunkorjuu tai ainespuunkorjuu tai niiden yhdistelmä eli integroitu korjuu. Tavoitteena on hakea edullisimmat kasvatus- ja puunkorjuumenetelmät erilaisilla energia- ja ainespuun hintasuhteilla. Koko aineistossa on 19 koemetsikköä (250 koealaa) Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Lapissa. Kokeista seitsemän on perustettu taimikkovaiheessa, yhdeksän energiapuuharvennusvaiheessa (pituus 8-12 m) ja loput kolme ensiharvennusvaiheessa. Kokeesta riippuen seurantajakso on vuotta ja mittausväli useimmiten 5 vuotta. Tämän tutkimushankkeen aikana on mitattu kaikki em. kokeet ja laskettu puustotunnukset sekä puiden biomassat ositteittain kaikille mittausajankohdille. Samoin on laskettu taimikonhoidon ja puunkorjuun kertymät ja kustannukset kolmella korjuumenetelmällä. Maaliskuulla 2010 aloitetaan valmiin aineiston analysointi. Tavoitteena on tuottaa kaksi

2 2 tutkimusjulkaisua, ensimmäinen hieskoivikoiden aines- ja energiapuun tuotoksesta ja toinen käsittelymenetelmien kannattavuudesta. Ennakkotulosten perusteella pelkkä taimikonharvennus tai kasvatus ilman harvennuksia lyhyehköllä kiertoajalla näyttää varteenotettavalta vaihtoehdolta hieskoivikon kasvatuksessa. Syksyllä 2009 esiteltiin yhden kokeen ennakkotuloksia Metlan johtokunnan retkeilyllä Rovaniemellä, josta seuraavat havainnot: Kokeessa tehtiin taimikonharvennus 7 m pituudessa tiheyksiin 3000, 2300, 1200 ja 700 kpl/ha. Tiheydet 3000 ja 1200 kpl/ha harvennettiin ensiharvennusvaiheessa tiheyksiin 1000 ja 500 kpl/ha. Sekä aines- että energiapuun tuotos oli korkein kasvatusvaihtoehdossa, jossa ainoa toimenpide oli taimikonharvennus tiheyteen 2300 kpl/ha. m 3 /ha Ainespuun tuotos hieskoivikossa 881, Kivalo 6500 kpl/ha 2300 kpl/ha 3000 => => kpl/ha Elävän runko- ja oksabiomassa tuotos hieskoivikossa 881, Kivalo 1000 kg/ha 6500 kpl/ha 2300 kpl/ha 3000 => => kpl/ha Ikä, v Hieskoivikon käsittelyn (kolme toistoa) vaikutukset ainespuun ja maanpäällisen biomassan tuotokseen eri iänkohtina (sisältää pystyssä olevan ja kaiken harvennuksissa poistetun puuston). Pelkän energiapuun tuotannossa esimerkkikoivikkoa (6500 kpl/ha) ei kannata harventaa lainkaan. Ainespuun tuotannossa pelkkä taimikonharvennus tiheyteen 2300 kpl/ha oli kannattava, mutta ei harventamatonta parempi. Aines- ja energiapuun integroitu kasvatus puuttuu tästä tarkastelusta. Kuitupuun ja energiapuun kasvatuksen kannattavuus 3 % korkokannalla, Koe 881 Kivalo Nettotul. nykyarvo, /ha Tienvarsihinta: a:kuitupuu (32 /m3) b:energiapuu (20 /m3) c:energiapuu (26 /m3) kpl/ha 2300 kpl/ha 3000 => => kpl/ha Harvennusohjelman ja tienvarsihinnan vaikutus hieskoivikon kasvatuksen kannattavuuteen pelkässä ainespuun tuotannossa (a) tai pelkässä energiapuun tuotannossa (b ja c). Kiertoaika on 53 vuotta.

3 3 Koivun vesametsäkasvatuksen mahdollisuuksia energiapuun tuottamisessa tutkittiin mittaamalla PERA-projektin aikana 1980-luvun alussa avohakattujen vesomaan jätettyjen tiheiden koivikoiden maanpäällinen lehdetön biomassatuotos ja sen riippuvuus emopuuston ja kasvupaikan ominaisuuksista. Hankkeessa on mitattu yhteensä 33 kpl vuoden ikäisiä hieskoivuvesakoita. Puuston biomassan määrä laskettu Repolan ym. (2008) malleilla. Aineiston käsittelyä jatketaan. Arvioidaan myös voidaanko syntyneiden metsiköiden kasvatusta jatkaa myös kuitupuun tuottamiseksi. Koivun biomassatuotannon mahdollisuuksia suonpohjilla turvetuotannon päättymisen jälkeen on selvitetty viljelemällä perustettujen kokeiden mittausten avulla. Resurssipulan takia mittausohjelmaan on voitu sisällyttää vasta 4 kokeen mittaus. Kokeet olivat pintaalaltaan laajoja ja sisälsivät monia käsittelyjä useaan kertaan toistettuina. Yksi koe mitataan vielä v Tiheiden energiapuukoivikoiden syntyä ja siihen vaikuttavia tekijöitä on tarkoitus selvittää myös inventoimalla tuotannosta vapautuneita, koetoiminnan ulkopuolella olevia suonpohjia: onko syntynyt koivikoita luontaisesti ja millaisille kohteille sekä miten viljellyt koivikot ovat menestyneet. Vastaavaa inventointia ei ole aiemmin tehty, ja sen toteuttaminen v riippuu hankkeen resurssoinnista ja käytettävissä olevasta mittaustyövoimasta. Taulukko 1. Viljeltyjen ja luontaisten hieskoivikoiden biomassatuotos suonpohjilla. Kohteet lannoitettu. Tutkimuksesta saadaan lisätietoa koivikoiden kehityksestä mallinnusta ja kustannuslaskentaa varten. Ikä Keskimääräinen vuotuinen tuotos t/ha/v Viljelty /Luontainen Kokonaistuotos t/ha Suonpohjan sijainti Julkaisu 6 V 4,1 24,6 Haapavesi Hytönen & Saarsalmi V 6,5 71,5 Haapavesi Hytönen & Saarsalmi V 5,9 112,1 Haapavesi Hytönen & Saarsalmi L 4,4 61,6 Kihniö Hytönen & Kaunisto L 4,2 59,0 Kihniö Ferm & Kaunisto L 5,7 122,0 Kihniö Hytönen & Aro Haavan kasvatus energiaksi Haapa-aineistoa on hankittu mittaamalla vanhoja kokeita ja perustamalla vesasyntyinen haavikko. Etelä-Suomessa mitattiin 13 hybridihaapakloonikoetta 12 kasvukautta istutuksesta vuonna Kokeet kuuluvat metsänjalostusohjelmaan, mutta niiden tulokset antavat myös tietoa eri hybridihaapakloonien kasvupotentiaalista erilaisilla kasvupaikoilla biomassan tuotantoa varten. Mittausaineistoa vielä analysoidaan ja tulokset julkaistaan vuona Mittausten jälkeen valittiin Urjalassa sijainneelta haapakokeelta seitsemän parhaiten kasvavaa kloonia ja kaadettiin 5 toistolta yksi koepuuksi (yhteensä 35 koepuuta). Koepuista määritetään haavan kuoren, puun ja oksien lämpöarvo ja kuivatuoretiheys sekä ravinnepitoisuudet. Näytteet ovat parhaillaan laboratoriossa käsiteltävinä. Lapinjärven tutkimusmetsään perustettiin haapavesakko vuonna Vanha hybridihaapakoe avohakattiin, ja tutkimuksessa seurataan sen vesomista. Juurivesoja syntyi alussa runsaasti, mutta vesakon inventointi lopetettiin 2009, kun havaittiin, että sen tiheys oli

4 4 erittäin epätasainen ja suuri osa vesoja oli epäselväksi jääneestä syystä kuollut. Punkaharjulla yksityismailla oli jo vuonna 2001 perustettu hybridihaapavesakko. Sekin on inventoitu säännöllisesti ja se antaa tietoa vesakon biomassatuotoksesta. 3. Lepän ja muiden lehtipuiden biomassatuotos Hankkeessa on tällä hetkellä aineistona kolme vanhaa leppäkoetta, joilla on tehty puustomittauksia, otettu maa- ja lehtinäytteitä sekä tallennettu ja käsitelty aineistoja. Jo julkaistussa tutkimuksessa (Hytönen ja Saarsalmi 2009) tarkasteltiin voitaisiinko energiatuotantoa suonpohjalla (Haapaveden Piipsanneva) jatkaa turpeennoston päätyttyä kasvattamalla siellä tiheinä viljelminä harmaaleppää, lepän ja pajun sekakasvustoja tai hiestai rauduskoivua ja kotimaisia pajulajeja. Lisäksi tutkittiin lisääkö intensiivinen lannoitus tuotosta vuoden tutkimusjaksolla. Myös puiden ravinteiden käyttöä tutkittiin. Istutustiheys koivuilla ja lepillä oli tainta hehtaarilla ja pajuilla pistokasta hehtaarille. Tutkimuksen mukaan tiheiden lehtipuuviljelmien biomassatuotos voi olla suonpohjalla varsin korkea. Lannoitettujen hies- ja rauduskoivujen sekä harmaalepän tuotos (112, 108 ja 85 t/ha) oli hieman pienempi kuin pajujen. Sekakasvustona jokipaju ei menestynyt. Koivuja ja leppää on kasvatettava pajuja pidemmällä kiertoajalla. Koivujen vuotuinen tuotos oli varsin suuri, keskimäärin 5,7-5,9 t/ha. Tutkimuksen mukaan NPKlannoitus lisäsi koivujen tuotosta tutkimusjakson aikana t/ha ja PK-lannoitus harmaalepän tuotosta 25 t/ha. Harmaalepät sitoivat enemmän typpeä, fosforia, kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia tuotettua biomassayksikköä kohti kuin hies- tai rauduskoivut. Tavallisen kiiltolehtipajun biomassatuotos oli huomattavan korkea 5-10 vuoden kiertoajalla (kuva 1). Suurin lehdetön maanpäällinen kuiva-ainetuotos koko tutkimusjakson aikana saavutettiin lannoitetulla kiiltolehtipajulla (123 t/ha). Tuotos oli jopa hieman korkeampi kuin suonpohjilla on tavallisesti saatu ulkomaisilla pajuilla lyhytkiertoviljelykokeissa. Kotimaisten pajujen kuiva-ainetuotos oli suurimmillaan 10-vuoden iässä (kiiltolehtipaju 7,9 t/ha/v, jokipaju 5,6 t/ha/v), mikä tutkimuksen mukaan lieneekin sopiva kiertoaika kotimaisille pajuille biomassatuotannossa. Pidempää kertoaikaa käytettäessä viljelmä rappeutui. Kotimaisten pajujen etuna on ulkomaisiin jalostettuihin lajikkeisiin verrattuna ilmastollinen kestävyys, pieni eläintuhoriski ja alhaiset ravinnevaatimukset (mm. kasvualustaa ei tarvitse kalkita). Suonpohjalle viljelty kotimainen pajukko voi tuottaa runsaasti biomassaa noin 10 vuoden kiertoajalla (Hytönen & Saarsalmi 2009).

5 5 4. Nopeakasvuisen puun korjuu ja laatu energiapuuna Pelletöinti Koivu kokopuun ja rangan pelletöimistä ja ominaisuuksia tutkittiin ja verrattiin vastaaviin mäntyraaka-aineisiin. Tutkimuksessa selvitettiin pellettien mekaanista kestävyyttä ja hienojakeen määrää. Mittaukset tehtiin standardien mukaan (CEN ja ). Siirrettävällä pelletöintilaitteistolla kokopuukoivusta valmistettujen pellettien hienojakeen määrä oli 8,2 % ja pelletit luokittuivat CEN-luokituksessa luokkaan F3.0. Hienojakeen määrä oli suurempi kuin kaupallisilla pelleteillä. Mänty-, koivurangasta ja kokopuukoivusta Pellavapojat Oy:n kehittämällä laitteistolla valmistettujen pellettien pituusjakauma, loppukosteus ja tilavuuspaino mitattiin. Koivurangasta saatiin parasta pellettiä vähäisimmällä energian kulutuksella. Taulukko. Pellettiraaka-aineen kosteudet (%) tuotannon eri vaiheissa ja valmiin pellettien tilavuuspainot (kg/m3), hienojaeosuudet, polttoaineen kulutus ja pelletoinnin tuotos Ominaisuus Koivuranka Koivu Mäntyranka Kaupallinen kokopuu pelletti Hake, kosteus % 23,8 23,7 26,3.. Pelletti, kosteus % 7,1 6,4 5,3 6,5 Tilavuuspaino, kg/m Hienojae, % 1,8 7,7 7,6 Polttoaineen kulutus, 85,3 94,0 105,9 l/t pellettejä Tuotos, pellettejä kg/h Tiheän koivikon avohakkuu Tiheän koivikon avohakkuussa ja korjuussa tutkittiin palstahaketusta mm. Valmet 801 Combi BioEnegy laitteistolla ja John Deere 745 joukkokäsittelykouralla. Kokeessa selvitettiin myös mahdollisuuksia koneellisen korjuun yhteydessä tehtävän aisaamiseen. Aisaamisen tarkoituksena on nopeuttaa puun kuivumista ja parantaa siten laatua. Kokeessa kuoriutumisprosentti oli noin 6 %. Aisauksella ei ollut kuivumista parantavaa vaikutusta. Syy tähän on se, että karsintaterät ja jossain määrin myös syöttörullat aukaisivat koivun kaarnaa niin paljon, että aisausteristä ei saatu lisäetua. Lieneekin niin, että koneellinen hakkuu sinänsä parantaa oleellisesti puun kuivumisominaisuuksia metsurihakkuuseen verrattuna.

6 6 Hankkeen kesto: Hankkeen vetäjä: Jyrki Hytönen Muut tutkijat: Lasse Aro, Pentti Niemistö, Egbert Beuker, Jari Hynynen, Mikko Moilanen, Anna Saarsalmi, Jussi Saramäki Referoidut julkaisut Hytönen, J. & Aro, L Biomass production of coppice managed naturally regeneraterd birch on cut-away peatland. Manuscirpt. Hytönen, J. & Nurmi, J Heating value and ash content of short-rotation crops. Manuscript. Hytönen, J. & Saarsalmi, A Long-term biomass production and nutrient uptake of birch, alder and willow plantations on cut-away peatland. Biomass & Bioenergy 33(9): Hynynen, J., Niemistö, P., Viherä-Aarnio, A., Brunner, A., Hein, S. & Velling, P Silviculture of birch ( Betula pendula Roth and Betula pubescens Ehrh.) in northern Europe. Forestry 83(1): Nurmi, J. Lehtimäki, J. Debarking and drying of downy birch (Betula pubescence) and Scots pine (Pinus sylvestris) fuelwood in conjunction with multi-tree harvesting. Manuscript in review Biomass and Bioenergy. Muut julkaisut Hytönen, J. Aro, L Biomass production of birch on cut-away peatlands energy wood with short rotations? Abstract for IUFRO 2010 Meeting in Seoul, Korea. Accepted. Hytönen, J. & Jylhä, P Pintakasvillisuuden torjunnan ja taimityypin vaikutus kuusen kasvuun metsitetyllä pellolla. Metsätieteen aikakauskirja 3/2008: Hytönen, J. & Niemistö, P Pellonmetsitys koivulla. Julkaisussa: Niemistö, P., Viherä- Aarnio, A., Velling, P., Heräjärvi, H. & Verkasalo, E. (toim.). Koivun kasvatus ja käyttö. Metla & Metsäkustannus, s Niemistö, P. & Repola, J Koivun biomassan määrä ja koostumus. Julkaisussa: Niemistö, P., Viherä-Aarnio, A., Velling, P., Heräjärvi, H. & Verkasalo, E. (toim.). Koivun kasvatus ja käyttö. Metla & Metsäkustannus, s Tiedotteet, esitelmät, haastattelut

7 7 Aro, Lasse Esittely yleisölle. Metlan, Parkanon yksikön ja Parkanon suotutkimusten esittely. Helsingin yliopiston metsäalan englanninkielisen maisteriohjelman (Master's Degree Programme in Forest Sciences and Business) opiskelijoiden vierailu Parkanon yksikössä. Beuker, E Haapa bioenergian tuotannossa. Esitelmä. Metsäntutkimuslaitoksen Punkaharju toimintayksikön avoimien ovien päivä. Beuker, E Haapa bioenergian tuotannossa. Esitelmä. Uusinta uutta metsäbioenergiasta, Metsäntutkimuslaitos 90 vuotta. Hytönen, J Hieskoivu, haapa ja leppä energiapuuna: kasvatus, korjuu ja ominaisuudet. Esitelmä tieteellisessä kokouksessa. Bioenergiaa metsistä -tutkimusohjelman vuosiseminaari. Hytönen, Jyrki Energiapuunkorjuu soilta - ympäristövaikutukset. Haastattelu. YLE Radio Keskipohjanmaa. Hytönen, Jyrki & Nurmi, Juha & Saramäki, Jussi & Wall, Antti Kannuksen Metla. Energiapuu ja suometsien uudistaminen kärjessä. Lehtihaastattelu. UPM-Metsä 3. Hytönen, J Short rotation forestry research in Finland. Esitelmä. FFPRI & Tohuku Universtiy Bioenergy excursion to Finland. Hytönen, Jyrki Opinnäytetyön ohjaaminen (pro gradu tai vast.akat.). Jari Ukkonen: Puulajivalinta pellonmetsityksessä. Hytönen, Jyrki Haastattelu Metsälehteen: 'Kevätkaato ei lisää vesojen määrää'. Julkaisusarja: Metsälehti. Hytönen, Jyrki Ruskan värien synty ja puiden talveentuminen. YLE Radio Keski- Pohjanmaa, haastattelu. Kohderyhmä: muut. Hytönen, Jyrki Esitelmä. Intensive production of woody biomass. Sustainable Use of Forest Bioenergy - Possibilies and Boundaries Seminar. Järjestäjänä Tapio. Hytönen, Jyrki Esitelmä. Nopeakasvuiset puulajit energiapuun tuotannossa. Seinäjoen Ammattikorkeakoulun metsäinsinöööriopiskelijoiden vierailu yksikössä. Jalkanen, Risto & Niemistö, Pentti "Suonikohju" tappaa koivikoita. Haastattelu. Metsälehti. Lehtimäki, J. & Nurmi, J John Deere 745 Joukkokäsittelykoura pieniläpimittaisen energiapuun avohakkuussa. Bioenergiaa metsästä -hanke Projekti INFO 123. Sveriges Lantbruksuniversitet, Umeå. 1 s. Lehtimäki, J Tuloksia koivun aisauksesta. Bioenergiaa metsästä -hanke Projekti INFO 134. Sveriges lantbruksuniversitet, Umeå. 2 s.

8 8 Lehtimäki, J., Nurmi, J Valmet 801 Combi BioEnergy palstahaketuksessa. Bioenergiaa metsästä -hanke Projekti INFO 124. Sveriges Lantbruksuniversitet, Umeå. 1 s. Niemistö, P Hieskoivikon kasvatusvaihtoehdot ja tuotos kuitu- ja energiapuuna - Kokeen 881 tuloksia. Retkeilyesitelmä, Kivalo, Rovaniemi Nurmi, J. & Huhtala, J Evijärven mobiilin pellettiyksikön koivupellettien mekaaninen kestävyys ja hienojakeen määrä. Bioenergiaa metsästä -hanke Projekti INFO 99. Sveriges Lantbruksuniversitet, Umeå. 1 s. Nurmi, J. & Takalo, T Luonnonkuivattujen ensiharvennuspuiden pelletointi rengasmatriisilla. Bioenergiaa metsästä -hanke Projekti INFO 111. Sveriges Lantbruksuniversitet, Umeå. 1 s. Nurmi, J Koivurangan kuivuminen kourakasoissa. Bioenergiaa metsästä -hanke Projekti INFO 141. Sveriges lantbruksuniversitet, Umeå. 2 s. Nurmi, J., Takalo, T. & Huhtala, J Luonnonkuivatusta materiaalista tehtyjen pellettien laatu. Bioenergiaa metsästä -hanke Projekti INFO 122. Sveriges Lantbruksuniversitet, Umeå. 1 s.

Miten metsittäisin turvepellon koivulle?

Miten metsittäisin turvepellon koivulle? Miten metsittäisin turvepellon koivulle? MMT, Dos. Jyrki Hytönen, Luke Kokkola Ilmajoki 21.11.2017 Koivu hieskoivu (rauduskoivu) Hieskoivu - suokko Sietää hyvin kosteaa kasvualustaa (suot, märät maat)

Lisätiedot

3479 Hieskoivu, haapa ja leppä energiapuuna: kasvatus, korjuu ja ominaisuudet. Deciduous trees as energy wood: growing, harvesting and quality

3479 Hieskoivu, haapa ja leppä energiapuuna: kasvatus, korjuu ja ominaisuudet. Deciduous trees as energy wood: growing, harvesting and quality 3479 Hieskoivu, haapa ja leppä energiapuuna: kasvatus, korjuu ja ominaisuudet Deciduous trees as energy wood: growing, harvesting and quality Hankkeen tavoitteet Taustaa Esimerkki aineistoista ja menetelmistä

Lisätiedot

Harventamaton hieskoivutiheikkö edullinen energiapuureservi

Harventamaton hieskoivutiheikkö edullinen energiapuureservi Harventamaton hieskoivutiheikkö edullinen energiapuureservi Pentti Niemistö 19.4.2012 Koivun osuus puustosta Taimikon harvennus Ainespuuharvennus Energiapuuharvennus 19 harvennuskoetta: mitattu 1970 80-luvulta

Lisätiedot

Energiapuuta suonpohjilta? Jyrki Hytönen ja Olli Reinikainen

Energiapuuta suonpohjilta? Jyrki Hytönen ja Olli Reinikainen Energiapuuta suonpohjilta? Jyrki Hytönen ja Olli Reinikainen Älyäkkö nää energiaa, Oulu 11.11.2013 Tausta Sisällys Turpeen ja energiapuun käyttö Suonpohjien ominaisuudet Kustannustehokas energiametsän

Lisätiedot

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Saija Huuskonen, Jaakko Repola & Jari Hynynen Tampere 15.3.2016 Biotalouden teemaseminaari Metsän mahdollisuudet biotaloudessa Pirkanmaan verkostopäivä Johdanto

Lisätiedot

Turvemaan hieskoivutiheikön kasvatuksen ja harventamisen kannattavuus Pohjanmaan ja Lapin turv la

Turvemaan hieskoivutiheikön kasvatuksen ja harventamisen kannattavuus Pohjanmaan ja Lapin turv la 1 Pentti Niemistö 22.9.2016 Luke / Parkano Turvemaan hieskoivutiheikön kasvatuksen ja harventamisen kannattavuus Pohjanmaan ja Lapin turvemailla Hieskoivikot ovat syntyneet useimmiten hyvin tiheinä pian

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon

Lisätiedot

LYHYTKIERTOVILJELY Esa Heino ja Jyrki Hytönen Metla/Kannuksen yksikkö

LYHYTKIERTOVILJELY Esa Heino ja Jyrki Hytönen Metla/Kannuksen yksikkö LYHYTKIERTOVILJELY Esa Heino ja Jyrki Hytönen Metla/Kannuksen yksikkö Esityksen kuvat: Esa Heino/Metla Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi SISÄLTÖ

Lisätiedot

Paljonko koivussa on lehtiä? Koivun kasvattaminen lyhyellä kierrolla suonpohjilla

Paljonko koivussa on lehtiä? Koivun kasvattaminen lyhyellä kierrolla suonpohjilla Paljonko koivussa on lehtiä? Koivun kasvattaminen lyhyellä kierrolla suonpohjilla Jyrki Hytönen Arvopilotti työpaja Kaustisilla 28.3 Sisällys Koivun käyttö Koivunlehtien käyttö Koivikon perustaminen suonpohjille

Lisätiedot

Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Männyn laatukasvatus Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Johdanto Suomen metsien luontaiset edellytykset soveltuvat hyvin laatupuun

Lisätiedot

Energiapuun korjuu ja kasvatus

Energiapuun korjuu ja kasvatus Energiapuun korjuu ja kasvatus Jaakko Repola Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Metsähakkeen käyttö Suomen ilmasto- ja energiastrategia 2001:

Lisätiedot

Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä

Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Juha Laitila, Pentti Niemistö & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos 28.1.2014 Hieskoivuvarat* VMI:n mukaan Suomen metsissä

Lisätiedot

Tehokkuutta taimikonhoitoon

Tehokkuutta taimikonhoitoon Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu

Lisätiedot

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Soili Kojola, Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Työryhmä: Soili Kojola Risto Ojansuu

Lisätiedot

Metsätalouden kannattavuuden parantaminen

Metsätalouden kannattavuuden parantaminen Metsätalouden kannattavuuden parantaminen Jari Hynynen & Saija Huuskonen Luonnonvarakeskus Natural Resources Institute Finland Johdanto Talousnäkökulma metsänkasvatukseen ottaen huomioon se, että Metsien

Lisätiedot

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -

Lisätiedot

Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa?

Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa? Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa? Saija Huuskonen Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Metsikön kasvatusketju: Puuston kehitystä

Lisätiedot

ENERGIASEMINAARI 23.4.10. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja

ENERGIASEMINAARI 23.4.10. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja ENERGIASEMINAARI 23.4.10 1 Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme (2009) 2 Metsänomistajia jäseninä noin 7200 Jäsenien metsäala on noin 250 000

Lisätiedot

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Kasvu- ja tuotostutkimus. Tutkimuskohteena puiden kasvu ja metsien kehitys. Luontaisten kasvutekijöiden vaikutukset. Männikköä karulla rämeellä

Kasvu- ja tuotostutkimus. Tutkimuskohteena puiden kasvu ja metsien kehitys. Luontaisten kasvutekijöiden vaikutukset. Männikköä karulla rämeellä Kasvu- ja tuotostutkimus tutkittua tietoa puiden kasvusta ja metsien kehityksestä Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Jari Hynynen Tutkimuskohteena puiden kasvu ja metsien kehitys Miten kasvuympäristö ja

Lisätiedot

HAVAINTOKOHDE JOUHTENEENJÄRVI * Energiapuun korjuu päätehakkuulta * Tuhkalannoitus turvemaalla

HAVAINTOKOHDE JOUHTENEENJÄRVI * Energiapuun korjuu päätehakkuulta * Tuhkalannoitus turvemaalla HAVAINTOKOHDE JOUHTENEENJÄRVI * Energiapuun korjuu päätehakkuulta * Tuhkalannoitus turvemaalla Maanmittauslaitos 4/2014 Havaintokoeverkostosta lisätietoja on saatavissa: Polttavan ajankohtaista tietoa

Lisätiedot

Energiapuun kasvatus

Energiapuun kasvatus Energiapuun kasvatus tapaus Salix hakepajun kasvatusmenetelmä Veli Pohjonen, 28.4.2008 Luentosarja ME 221, kevät 2008 Metsäekologian laitos Helsingin yliopisto Kuitupuu ("10 cm:n puu"): milloin paperiksi,

Lisätiedot

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012 Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka

Lisätiedot

Suomen metsien inventointi

Suomen metsien inventointi Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien

Lisätiedot

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

Muutokset suometsien ravinnetilaan ja kasvuun kokopuukorjuun jälkeen - ensitulokset ja kenttäkokeiden esittely Jyrki Hytönen

Muutokset suometsien ravinnetilaan ja kasvuun kokopuukorjuun jälkeen - ensitulokset ja kenttäkokeiden esittely Jyrki Hytönen Muutokset suometsien ravinnetilaan ja kasvuun kokopuukorjuun jälkeen - ensitulokset ja kenttäkokeiden esittely Jyrki Hytönen Sisältö Turpeen ja puuston ravinnemäärät Kalium Kenttäkokeet Koejärjestelyt

Lisätiedot

Puu- ja turvetuhka kiertoon suopohjat biomassan ja bioenergian tuottajiksi

Puu- ja turvetuhka kiertoon suopohjat biomassan ja bioenergian tuottajiksi Puu- ja turvetuhka kiertoon suopohjat biomassan ja bioenergian tuottajiksi Noora Huotari Metla, Muhos Pohjolan Energiapäivät 2011 2.12.2011 Oulu / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish

Lisätiedot

Männikön harvennustapa ja aika puntarissa

Männikön harvennustapa ja aika puntarissa Pentti Niemistö, Metla PA 5.9.2013 Männikön harvennustapa ja aika puntarissa 50 v viljelymännikkö: < Alaharvennus Laatuharvennus > Harvennustapakoe (Kajaani-Iisalmi) Ks. Pentti Niemistö, Metsätieteen

Lisätiedot

Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa

Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa 1 Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa Risto Lauhanen & Jussi Laurila Kestävä metsäenergia hanke Manner-Suomen maaseutuohjelmassa (Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja

Lisätiedot

Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa

Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Taimikonhoito Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Metsäteollisuus 20 mrd. Metsätalous 3 mrd. Metsänhoito 0,3 mrd. Lähde: Suomen virallinen tilasto (2013), Metsätilastollinen vuosikirja

Lisätiedot

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 17.11.

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 17.11. Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 17.11.2011 Mikkeli Karri Uotila Taimikonhoidon kustannukset Taimikonhoidon

Lisätiedot

Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos

Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Taustaa Puulla ja biomassalla korvataan uusiutumattomia raaka-aineita Kilpailu maankäyttötavoista kovenee voidaanko

Lisätiedot

Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu

Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissa Tutkimushankkeen loppuseminaari

Lisätiedot

7 Hieskoivu, haapa ja leppä energiapuuna: kasvatus, korjuu ja ominaisuudet

7 Hieskoivu, haapa ja leppä energiapuuna: kasvatus, korjuu ja ominaisuudet Bioenergiaa metsistä Tutkimus- ja kehittämisohjelman keskeiset tulokset Metlan työraportteja 289: 47 63 7 Hieskoivu, haapa ja leppä energiapuuna: kasvatus, korjuu ja ominaisuudet Jyrki Hytönen, Lasse Aro,

Lisätiedot

Harmaaleppä energiapuuna

Harmaaleppä energiapuuna Metsätieteen aikakauskirja k a t s a u s Jyrki Hytönen ja Anna Saarsalmi Harmaaleppä energiapuuna Jyrki Hytönen Anna Saarsalmi Hytönen, J. & Saarsalmi, A. 2015. Harmaaleppä energiapuuna. Metsätieteen aikakauskirja

Lisätiedot

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA Timo Pukkala Sisältö Jaksollinen jatkuva Tasaikäisen metsän jatkuva kasvatus Alikasvos Metsän uudistaminen Metsänhoidon tukeminen Säännöllisen

Lisätiedot

Tuloksia metsikön kasvatusvaihtoehtojen vertailulaskelmista. Jari Hynynen & Motti-ryhmä/Metla

Tuloksia metsikön kasvatusvaihtoehtojen vertailulaskelmista. Jari Hynynen & Motti-ryhmä/Metla Tuloksia metsikön kasvatusvaihtoehtojen vertailulaskelmista Jari Hynynen & Motti-ryhmä/Metla TutkijaMOTTI - metsikkötason analyysityökalu Käyttäjän antamat tiedot Puusto- ja kasvupaikkatieto Metsänkäsittelyn

Lisätiedot

Energiapuun kasvatus

Energiapuun kasvatus Energiapuun kasvatus Energiapuun kasvatus Suositusten laadinnan yhteydessä selvitettiin Metlan kanssa eri vaihtoehtoja. Männyn energia- + ainespuu > suositukseen Ei tässä vaiheessa mukaan: Kuusen energia-

Lisätiedot

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää 198-luvulla onnistuneesti perustettujen havupuuvaltaisten taimikoiden metsänhoidollinen

Lisätiedot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Metsätieteen päivä 26.11.2018 Tuula Packalen, Juha-Pekka Hotanen, Hannu Hökkä, Kari T. Korhonen, Olli Salminen 1 26.11.2018 Metsämaan pinta-ala on kasvanut 1960-luvulta

Lisätiedot

Metsänuudistaminen - edullisesti vai tehokkaasti?

Metsänuudistaminen - edullisesti vai tehokkaasti? Metsänuudistaminen - edullisesti vai tehokkaasti? Hannu Salminen & Anssi Ahtikoski Esityksen sisältö 1. Perusteet Metsänuudistaminen osana metsikön kasvatusketjua Kannattavuus 2. Laskentaharjoitus Kohteet

Lisätiedot

Suometsien kasvatuksen kannattavuus

Suometsien kasvatuksen kannattavuus Suometsien kasvatuksen kannattavuus Esitelmän sisältö: Lyhyt aikajänne Sijoitetun pääoman tuotto kunnostusojituksessa Pitkä aikajänne Yhden kiertoajan nettotulojen nykyarvo Optimointi Uudistaminen turvemailla

Lisätiedot

Ympäristöklusterin tutkimusohjelman hiilikonsortio

Ympäristöklusterin tutkimusohjelman hiilikonsortio Ympäristöklusterin tutkimusohjelman hiilikonsortio Suomen metsät ja puutuotteet ilmastonmuutoksen torjunnassa nielut ja substituutiot sekä niiden taloudellinen ja oikeudellinen ohjaus 2004-2005 1 Hiilikonsortion

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin. Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3.

Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin. Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3. Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3.2009 / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest

Lisätiedot

Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta

Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta Mikael Kukkonen, Projektipäällikkö Metsänhoitotöiden koneellistaminen -kehittämishanke Itä-Suomen yliopiston Mekrijärven tutkimusasema

Lisätiedot

21.10.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1

21.10.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 21.10.2014, Joensuu 1 Luento 4 METSÄN UUDISTAMINEN TASAIKÄISRAKENTEISESSA METSÄN KASVATUKSESSA Uudistamiseen vaikuttavat tekijät Nykyaikaiset metsänuudistamismenetelmät (luontainen ja viljely) ja uudistamisketjun

Lisätiedot

Suometsäseminaari, Seinäjoki 25.4.2013

Suometsäseminaari, Seinäjoki 25.4.2013 1 Turvemaiden puutuhkalannoitus Risto Lauhanen ja Jussi Laurila Suometsäseminaari, Seinäjoki 25.4.2013 Kestävä metsäenergia hanke Manner-Suomen maaseutuohjelmassa (Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Energiapuun korjuun ravinnekysymykset

Energiapuun korjuun ravinnekysymykset Energiapuun korjuun ravinnekysymykset Energiapuun korjuun laatupäivä Evo 4.6.2013 5.6.2013 1 Energiapuun korjuun suositukset Sisältö Tiivistelmä suosituksista Energiapuun korjuun vaikutukset metsäekosysteemiin

Lisätiedot

Metsähaketta kannattavasti hieskoivun lyhytkiertoviljelmiltä Case Hirvineva

Metsähaketta kannattavasti hieskoivun lyhytkiertoviljelmiltä Case Hirvineva Metsähaketta kannattavasti hieskoivun lyhytkiertoviljelmiltä Case Hirvineva Jyrki Hytönen Anssi Ahtikoski Luke Paula Jylhä Luke Dan Bergström SLU 6.10.2015 Paula Jylhä 1 Esityksen sisältö I Tausta II Kannattavuuslaskelmat

Lisätiedot

Taimikonhoidon omavalvontaohje

Taimikonhoidon omavalvontaohje Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin Taimikonhoidon omavalvontaohje Taimikonhoidon merkitys Taimikonhoidolla säädellään kasvatettavan puuston puulajisuhteita ja tiheyttä. Taimikonhoidon tavoitteena

Lisätiedot

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen.

Lisätiedot

Suometsänhoidon panosten vaikutus puuntuotantoon alustavia tuloksia

Suometsänhoidon panosten vaikutus puuntuotantoon alustavia tuloksia Suometsänhoidon panosten vaikutus puuntuotantoon alustavia tuloksia Hannu Hökkä & Anssi Ahtikoski Luonnonvarakeskus Tapion metsäpolitiikkafoorumin tutkijapaneeli 17.4.2019 Taustaa Suometsien puuntuotantoon

Lisätiedot

Korpien luontainen uudistaminen

Korpien luontainen uudistaminen Korpien luontainen uudistaminen Hannu Hökkä, Jaakko Repola & Markku Saarinen Kiitokset: Luken Rovaniemen ja Oulun APAL-tiimit, Metsähallitus Lapin metsätalouspäivät Rovaniemi, 2.2.2017 Sisältö Korpien

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.

Lisätiedot

Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu

Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu Kalle Karttunen Metsäekonomian laitos Hiilikonsortion loppuseminaari 13.1.2006 Sisältö Nuoren metsän energiapuupotentiaali Energiapuuharvennus osana metsänkasvatusta

Lisätiedot

Kierrätysmateriaalipohjaisten lannoitevalmisteiden metsätalouskäyttö

Kierrätysmateriaalipohjaisten lannoitevalmisteiden metsätalouskäyttö Kierrätysmateriaalipohjaisten lannoitevalmisteiden metsätalouskäyttö Biotalouspäivät 21.9. 2017 Turku Prof Hannu Ilvesniemi Luke Kuva:Erkki Oksanen Maantutkimuksen pitkäaikaiset kokeet 17.9.2017 Hannu

Lisätiedot

Energiapuun puristuskuivaus

Energiapuun puristuskuivaus Energiapuun puristuskuivaus Laurila, J., Havimo, M. & Lauhanen, R. 2014. Compression drying of energy wood. Fuel Processing Technology. Tuomas Hakonen, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Johdanto Puun kuivuminen

Lisätiedot

Tuhkan rakeistaminen ja käyttö metsälannoitteena Kubin, E., Pohjola, S. & Murto, T.

Tuhkan rakeistaminen ja käyttö metsälannoitteena Kubin, E., Pohjola, S. & Murto, T. Tuhkan rakeistaminen ja käyttö metsälannoitteena Kubin, E., Pohjola, S. & Murto, T. RAE-projekti, RAKEISTAMINEN AVARTAA EKOLOGISUUTTA MINISEMINAARI Ympäristötietotalo, Oulu 16.10.2014 Sisältö 1. Tuhkalannoitus

Lisätiedot

Kuvia suonpohjan vesotuskokeilta Limingan Hirvinevalla

Kuvia suonpohjan vesotuskokeilta Limingan Hirvinevalla Kuvia suonpohjan vesotuskokeilta Limingan Hirvinevalla Jorma Issakainen 31.8.2011 Suonpohjalle syntyneen lehtipuutiheikön uudistamisesta suvuttomasti vesottamalla ei ole juurikaan kokemuksia. Vesominen

Lisätiedot

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kuopio

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kuopio Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila 8.11.2011 Kuopio Esityksen sisältö 1. Varhaisperkauksen tarpeellisuuteen vaikuttavista tekijöistä yleisesti 2. Tutkimustuloksia: Varhaisperkauksen

Lisätiedot

Paljonko metsäsijoitus tuottaa?

Paljonko metsäsijoitus tuottaa? Paljonko metsäsijoitus tuottaa? Metsä on yksi mahdollinen sijoituskohde. Metsäsijoituksen tuotto riippuu mm. siitä, kuinka halvalla tai kalliilla metsän ostaa, ja siitä, kuinka metsää käsittelee. Kuvan

Lisätiedot

Energiapuun korjuun taloudellisuus nuorissa kasvatusmetsissä

Energiapuun korjuun taloudellisuus nuorissa kasvatusmetsissä Energiapuun korjuun taloudellisuus nuorissa kasvatusmetsissä Kehittyvä metsäenergiaseminaari Anssi Ahtikoski, Metsäntutkimuslaitos Seinäjoki 18.11.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutus. Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun

Taimikonhoidon vaikutus. Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun Taimikonhoidon teemapäivä 26.8.2010 MMT Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoki Varhaishoito Pintakasvillisuuden torjunta - kilpailun vaikutukset Taimikonhoidon

Lisätiedot

Rauduskoivun pystykarsintakoe

Rauduskoivun pystykarsintakoe Rauduskoivun pystykarsintakoe - ensituloksia karsinta-ajankohdan ja menetelmän vaikutuksista 2006-2011 Pentti Niemistö 21.8.2012 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde

Lisätiedot

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3 KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot

Lisätiedot

HIESKOIVU METSÄNUUDISTAMISESSA

HIESKOIVU METSÄNUUDISTAMISESSA HIESKOIVU METSÄNUUDISTAMISESSA Mitä tilaa ja saako sitä Erkki Verkasalo Metla / Joensuu Metsänuudistamisen teemapäivä Joensuu 23.8.2007 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research

Lisätiedot

Jalostuksen talousvaikutukset valtakunnan tasolla. Arto Koistinen Metsätiedepaja

Jalostuksen talousvaikutukset valtakunnan tasolla. Arto Koistinen Metsätiedepaja Jalostuksen talousvaikutukset valtakunnan tasolla Arto Koistinen Metsätiedepaja 15.11.2016 Jalostuksen talousvaikutukset valtakunnan tasolla Tutkimusta ja tulkintaa Lähtökohtana tutkimukseen perustuvat

Lisätiedot

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2001-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt 2004 2008

Lisätiedot

Metsätuotannon elinkaariarviointi

Metsätuotannon elinkaariarviointi Metsätuotannon elinkaariarviointi Antti Kilpeläinen Metsätieteiden seminaari Metsäntutkimus tänään ja tulevaisuudessa 31.8.2012, Joensuu Miksi elinkaaritarkasteluja metsätuotannolle? Voidaan tarkastella

Lisätiedot

Energiapuu ja metsänhoito

Energiapuu ja metsänhoito Energiapuu ja metsänhoito Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä Ainespuu on metsänkasvatuksen päätuote ja energiapuu aina sivutuote. Metsänomistajan tuloista 80% tulee tukkipuun myynnistä. Energiapuu mahdollistaa

Lisätiedot

Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät

Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät 1.1.1 Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät Lehtipuiden kasvu ja vesominen Jari Miina, METLA Lehtipuita syntyy aina, - hakkuu/raivauskannot vesovat - haavan ja harmaalepän juurivesat - siemensyntyiset

Lisätiedot

Puiden oksikkuus ja huono laatu oli yksi tärkeimmistä

Puiden oksikkuus ja huono laatu oli yksi tärkeimmistä Metsätieteen aikakauskirja / Sauli Valkonen ja Juha Ruuska Koivusekoituksella laatupuuta istutusmänniköihin? e e m t Puiden oksikkuus ja huono laatu oli yksi tärkeimmistä syistä männyn istutuksen suosion

Lisätiedot

Kasvu-, tuotos- ja uudistamistutkimukset

Kasvu-, tuotos- ja uudistamistutkimukset Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit Kasvu-, tuotos- ja uudistamistutkimukset Sauli Valkonen METLA Vantaa 7.5.2007 1 Tutkittavat käsittelyt 1. Avohakkuu metsikkö uudistetaan

Lisätiedot

Energiapuun korjuun vaikutus metsiin

Energiapuun korjuun vaikutus metsiin Energiapuun korjuun vaikutus metsiin Bioenergiaa metsistä tutkimusohjelman loppuseminaari Torstai, 19. huhtikuuta 2012 Hannu Ilvesniemi Metla Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest

Lisätiedot

Taloudellinen kasvatustiheys Taloudellinen kasvatuskelpoisuus

Taloudellinen kasvatustiheys Taloudellinen kasvatuskelpoisuus Taloudellinen kasvatustiheys Taloudellinen kasvatuskelpoisuus TIMO PUKKALA.PALJONKO METSIKÖN PERUSTAMINEN SAA MAKSAA?.METSIKÖN OPTIMAALINEN KASVATUSTIHEYS 3.ERI PUULAJIEN TALOUDELLINEN KASVATUSKELPOISUUS

Lisätiedot

Tuhkalannoituksen vaikutukset puuston kasvuun sekä hiilivarastoon turve- ja kivennäismailla

Tuhkalannoituksen vaikutukset puuston kasvuun sekä hiilivarastoon turve- ja kivennäismailla Tuhkalannoituksen vaikutukset puuston kasvuun sekä hiilivarastoon turve- ja kivennäismailla Hannu Ilvesniemi, Anna Saarsalmi, Hannu Hökkä & Mikko Kukkola Metsäntutkimuslaitos on perustanut viimeisten vuosikymmenien

Lisätiedot

Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Tavoitteena luoda sopivalla tiheydellä ja puulajisuhteella

Lisätiedot

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Metsähakkeen käytön kehitys Milj. m 3 8 7 6 5 4 3 2 Pientalojen käyttö Runkopuu Pienpuu Kannot Hakkuutähteet 1 0 2006 2007 2008

Lisätiedot

elinkaarianalyysi Antti Kilpeläinen ENERWOODS-hankkeen teemapäivä Tehokas ja kestävä metsäenergian tuotanto nyt ja tulevaisuudessa 4.9.

elinkaarianalyysi Antti Kilpeläinen ENERWOODS-hankkeen teemapäivä Tehokas ja kestävä metsäenergian tuotanto nyt ja tulevaisuudessa 4.9. Metsähakkeen tuotannon t elinkaarianalyysi Antti Kilpeläinen ENERWOODS-hankkeen teemapäivä Tehokas ja kestävä metsäenergian tuotanto nyt ja tulevaisuudessa 4.9.2012, Joensuu 12.9.2012 Metsäbioenergia;

Lisätiedot

Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat 2005 2006 ja niiden kehitys 1998-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 19.10.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

Kangasmaiden lannoitus

Kangasmaiden lannoitus Kangasmaiden lannoitus Metsäntutkimuspäivä Muhoksella 26.3. 29 Mikko Kukkola Metla / Vantaa Metla / Erkki Oksanen / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa

Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa Risto Jalkanen Metla, Rovaniemi 11.12.2014 Tervasroson aiheuttama pienaukko Kuohunki, Rovaniemi 14.9.2010

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

Kannattavuus tasaikäis- ja eriikäismetsätaloudessa

Kannattavuus tasaikäis- ja eriikäismetsätaloudessa Kannattavuus tasaikäis- ja eriikäismetsätaloudessa Paula Horne ja Jyri Hietala Pellervon taloustutkimus PTT Metsäpäivät 2015 5.11.2015 Metsänomistajien tyytyväisyys hakkuu- ja hoitotapoihin Uudessa metsälaissa

Lisätiedot

- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA

- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA METSIKKÖKUVIO - METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA TOIMENPITEET 1 2 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen

Lisätiedot

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Uusiutuvan energian koulutus Ylempi ammattikorkeakoulututkinto

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Uusiutuvan energian koulutus Ylempi ammattikorkeakoulututkinto KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Uusiutuvan energian koulutus Ylempi ammattikorkeakoulututkinto Toni Seilonen KYSYNTÄÄN PERUSTUVA KANNATTAVA ENERGIAPUUN KASVATUS METSÄHALLITUKSEN TURVETUOTANNOSTA POISTUVILLA

Lisätiedot

Taimikonhoidon perusteet.

Taimikonhoidon perusteet. Taimikonhoidon perusteet Mikä on taimikko? Metsää, jossa ei vielä ole kuitupuun mitat täyttävää puuta. (uusi metsälaki alle 7 cm rinnankorkeudelta on taimi) Vasta istutettu metsä voi olla jo taimikko vakiintunut

Lisätiedot

Männikön harvennustapa ja -voimakkuus puntarissa motteja ja euroja

Männikön harvennustapa ja -voimakkuus puntarissa motteja ja euroja Pentti Niemistö, Metla PA 13.06.2013 Männikön harvennustapa ja -voimakkuus puntarissa motteja ja euroja 50 v viljelymännikkö: < Alaharvennus Laatuharvennus > Harvennustapakoe (Kajaani-Iisalmi) Ks. Pentti

Lisätiedot

Harvennuspuun raaka-aineominaisuudet ja puutuotemahdollisuudet

Harvennuspuun raaka-aineominaisuudet ja puutuotemahdollisuudet Harvennuspuun raaka-aineominaisuudet ja puutuotemahdollisuudet Harvennusmännyn ja harvennuspuusta valmistettujen rakennepuutuotteiden lujuusominaisuudet Reeta Stöd, Tapio Wall, Henrik Heräjärvi, Harri

Lisätiedot

Metsätalouden hiilitase metsänomistajan ja korjuuyrittäjän näkökulmasta

Metsätalouden hiilitase metsänomistajan ja korjuuyrittäjän näkökulmasta Metsätalouden hiilitase metsänomistajan ja korjuuyrittäjän näkökulmasta Antti Kilpeläinen Itä-Suomen yliopisto Metsätieteiden osasto Pielisen Karjalan TULEVAISUUSFOORUMI, 4.10.2018 Sisältö 1) Metsikön

Lisätiedot

Alueelliset hakkuumahdollisuudet

Alueelliset hakkuumahdollisuudet Alueelliset hakkuumahdollisuudet 2006 2036 Tietolähde: VM10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen, K. 2007. Alueelliset hakkuumahdollisuudet valtakunnan metsien 10.

Lisätiedot

Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turv la Hannu Hökkä Metla Rovaniemi

Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turv la Hannu Hökkä Metla Rovaniemi Pusikoita vai puuntuotantoa tutkimuspäivä Rovaniemellä 11.12.2014 Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turvemailla Hannu Hökkä Metla Rovaniemi Taustaa Suomessa pitkät perinteet

Lisätiedot