Kooste yhteispalvelun teemaviikon palautekyselyn vastauksista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kooste yhteispalvelun teemaviikon palautekyselyn vastauksista"

Transkriptio

1 Kooste yhteispalvelun teemaviikon palautekyselyn vastauksista Kyselyyn saatiin vastaukset 59 yhteispalvelupisteestä 1. Osallistuitteko teemaviikkoon järjestämällä ohjelmaa? Vastaajien määrä: Oliko teemaviikon järjestäminen mielestänne tarpeellista? Vastaajien määrä: Miten koitte teemaviikkoon liittyvät valmistelut? Vastaajien määrä: 50 Ajankohta sopi jollekin huonosti ja muiden kiireiden takia järjestämistä pidettiin työläänä. Joillakin oli epäselvyyksiä vastuista kuka tekee mitäkin. Teemaviikon ajankohta olisi haluttu tietää aiemmin. Myös vastakkaisia mielipiteitä esiintyi ja päivien suunnittelua pidettiin mukavana vaihteluna. Yhtä mieltä oltiin siitä, että työtä järjestelyt toki vaativat.

2 4. Saitteko tarpeeksi tukea valtiovarainministeriöltä? Vastaajien määrä: Millaista muuta tukea olisitte tarvinneet? Tieto viikon ajankohdasta tulisi tietää aiemmin. Joillakin oli epäselvyyttä siitä kuka hoitaa mitäkin. Lisäksi kaivattiin apua markkinointiin ja toivottiin koulutusta. Toivottiin myös, että asiakkaille olisi ollut jaossa keskitetysti tuotettua markkinointimateriaalia; yhteispalvelukyniä yms. Toivottiin myös, että markkinointi olisi ollut räväkämpää. Joissakin kunnissa/kaupungeissa ei saatu tukea omalta organisaatiolta. Myös kansalaisaktiviteetti olisi tullut ottaa markkinoinnissa huomioon. 6. Oliko tiedotepohja/ -malli tarpeellinen ja riittävä? Vastaajien määrä: Mikäli tiedotepohja /-malli ei ollut mielestänne tarpeellinen ja riittävä, niin kirjoittakaa tähän kommenttinne Enemmistö piti tiedotepohjaa riittävänä, mutta osa koki tiedotepohjan liian virallisen oloiseksi. Hyvänä pidettiin sitä, että kaikilla oli käytettävissään samanlainen runko ja näin saavutettua yhdenvertaisuutta kiiteltiin.

3 8. Millaiseksi koitte julisteen? Vastaajien määrä: 57 Avoimet vastaukset: Muuta, mitä? Enemmistö piti julistetta hyvänä, mutta yksi kaipasi myös pienempikokoista julistetta ja toinen kuvaan asiakkaita eri väestöryhmistä. 9. Katsoitteko teemaviikon avaustilaisuutta netistä? Vastaajien määrä: Oliko avaustilaisuus tarpeen videoida? Vastaajien määrä: 51 (Video oli myös myöhemmin nähtävillä yhteispalvelun nettisivuilla)

4 11. Osallistuivatko taustatahonne ja sopimuskumppaninne talkoisiin? Vastaajien määrä: 58 Ei Kyllä Yhteensä Keskiarvo Oma kunta ,94 Kela ,8 Poliisi ,26 Verohallinto ,41 Maistraatti ,34 Työ- ja elinkeinohallinto ,48 Oikeushallinto ,21 Järjestöt ,24 Yhteensä , Osallistuiko talkoisiin muita toimijoita? Keitä? Vastaajien määrä: 18 Neljästä yhteispalvelupisteestä tuli kielteinen vastaus eli muut toimijat eivät osallistuneet. Muista toimijoista mainittiin erikseen vielä erilaiset yhdistykset, maakunnan liitto, oman kunnan laaja toiminta, työ- ja elinkeinotoimisto, Pohjolan Osuuspankki, Kesäteatteri, seurakunta ja Kela. Mainiota oli myös, että yhdessä yhteispalvelupisteessä lähikirjaston johtaja ja työntekijä osallistuivat päivän toimintaan auttamalla erilaisissa toiminnoissa. 13. Arvioikaa teemaviikon aikaista kävijämäärää (arvio määrästä, oliko normaalia suurempi jne.) Vastaajien määrä: 47 Osa vastaajista ilmoitti, ettei kävijämäärä juuri poikennut tavallisesta viikosta (28 vastausta), osalla se oli hiukan tai paljon suurempi (17 vastausta) ja pari vastaajaa ilmoitti, että kävijöitä oli normaalia vähemmän

5 14. Oliko yhteispalvelupisteenne/yhteispalvelu esillä teemaviikon aikana Vastaajien määrä: 49 Avoimet vastaukset teemaviikon esilläolosta: muualla, missä? - omassa ja lähiliikkeiden ikkunoissa - erilaisilla ilmoitustauluilla - tapahtumakalentereissa - aulan infonäytössä - nettisivuilla - kuntauutisissa - ulkomainos torilla - kirjastossa - paikallisten yrittäjien ilmoitustauluilla - tiedotteita eri kohteissa, henkilökohtaista informaatiota, yhdistystiedottamista. 15. Mitä muuta haluatte sanoa? Vastaajien määrä: 24 Toiveita - pienempi juliste ja/tai juliste, jossa olisi ollut jotkin perustiedot, esim. otsikko ja ypp-viikon päiväykset ja logo ja sen jälkeen tyhjää tilaa. Tyhjään tilaan kukin piste olisi voinut liittää oman pisteensä ohjelman ja viedä tällaisia julisteita ympäristöön (kaupat, bussipysäkit jne.). Koska tällaista yhteistä pohjaa ei ollut, teimme sellaisen itse. - jatkossa toivoisimme jotain erilaista toimintaa, jotta saisimme lisättyä asiakasmäärää esim. Kelasta henkilöä paikalle. - toivoisin, että joskus (vuoden-parin päästä) järjestettäisiin vastaavanlainen valtakunnallinen teemaviikko. - Yhden - kahden teemapäivän järjestäminen olisi mielekkäämpää. Koko viikon ohjelman laatiminen ja toteuttaminen tulee rankaksi. - Lisää koulutusta! - On tarpeellista saada näkyvyyttä YPP:n palveluille, jotta kunnissa saadaan tämän kaltainen tarpeellinen palvelumuoto säilytettyä - mikäli teemaviikko järjestetään uudestaan, niin videolähetyksiä voisi olla lisää. Esimerkiksi viikon lopussa voisi olla positiivinen mainoslähetys yhteispalvelusta. - Toivottavasti yhteispalvelumme saa jatkaa nykyisillä toimijoilla jatkossakin(myös kokoaikaiset henkilökohtaiset TE-toimiston palvelut). - syrjäseudun asiakkaat eivät pysty toimimaan siinä laajuudessa verkossa kuin luullaan: laajakaista ei toimi, on todella paljon katvealueita, joskus ei saa edes kännykkäyhteyttä toimimaan, kiinteät puhelinlinjat on (Soneran toimesta) poistettu. - tulevaisuudessa, jos teemaviikkoja järjestetään, voisi valtakunnallisesti olla enemmän näkyvyyttä tiedotuksessa.

6 Toteamuksia - suunnittelu ja toteutus epäonnistuivat täydellisesti johtuen yhteistyön puutteesta - mikä olisi se viisastenkivi, jolla saisimme palveluja markkinointia? Siis valtakunnallisestikin. - Teemaviikolla tehtiin tunnetuksi yhteispalvelupisteen palvelut - jotkut eivät tienneet mikä tämä yhteispalvelupiste on. - teemaviikolle ei ilmeisesti ole tarvetta, koska laitoimme vielä jälkikäteen (koska oli niin vähän kävijöitä) kutsukirjeitä kylätoimikunnille ja yhdistyksille. Ei ole kukaan käynyt tutustumassa siitä huolimatta. - Meidän olisi pitänyt pyytää (en tiedä pyydettiinkö) paikallislehti tekemään juttua aiheesta, niin olisi tullut yhteispalvelupiste paremmin tutuksi. Nyt oli vain ilmoitus tulevasta tapahtumasta muun viikko-ohjelman kanssa. - ajankohta ei ollut välttämättä hyvä (kuntamme on vahvaa maatalousaluetta, huhti- toukokuu on myös hallinnossa kiireisintä aikaa. Veneiden rekisteröinti alkaa toukokuun lopulla. Työvoimahallinnon asiakasruuhkat ajoittuvat alkukuuhun). Toukokuun loppu olisi ollut parempi. Ajankohdasta tieto jo puoli vuotta aikaisemmin, jotta kaikille toimijoille kävisi. - järjestämme teemaviikon myöhemmin eri aikana liittyen muuhun paikalliseen tapahtumaan - olemme pieni, mutta kuntalaisten mielestä tarpeellinen palvelupiste (Kela, Poliisi). Meillä oli viikkoa ennen teemaviikkoa juttu yhteispalvelun toiminnasta paikallislehdessä. Saamamme julisteet teiltä ja Kelasta laitoimme esille. Muutoin ei teemaviikko meillä näkynyt. - maistraatin lähettämiä makeisrasioita oli jaossa ja kerrottiin samalla niiden kuuluvan teemaviikkoon - sillä viikolla sattui pyörillä liikkuvia matkailijoita, muuten matkailussa varsin hiljaista. - en juurikaan huomannut teemaviikkoa. Meillä oli juhlatilaisuus teemaviikolla, jossa muisteltiin aikaisempaa aikaa yhteispalvelun toiminnassa. - meillä oli yhteispalvelun teemaviikosta ilmoitus kunnan nettisivuilla. Asiakkaina kävi vain ne jotka toivat hakemuksiaan. Normaalia meidän pienessä kunnassamme Myönteistä - hyvin meni ja yhteispalvelupiste on muutenkin otettu hyvin vastaan - voisi järjestää useamminkin. - hyvä juttu. kannattaa pitää joka vuosi - hyvä tapahtuma ja sai näin pienellä paikkakunnalla julkisuutta lehtien palstoilla. - meillä oli neljänä päivänä tarjolla kahvia ja yhtenä päivänä grillimakkaraa. Ne houkuttavat väkeä. - teemaviikolla asiakkaat saivat suunsa makeaksi, karkkikippo pöydälläni. - olemme toimineet lokakuusta 2010 ja tiedottaminen ei ole mielestämme "mennyt perille". Olemme myöskin saaneet tänä keväänä uuden toimijan, Pohjolan Osuuspankin, ja muuttaneet aukioloaikoja, eli näiden asioiden tiedottamiseen asiakkaille tilaisuus oli "kuin räätälöity" Arvoimme kyselyyn vastanneiden kesken polkupyörän. Kyselyyn vastanneilta saimme ihan hyvää ja rakentavaa palautetta. - teemaviikko sujui hyvin. Tuki oli riittävää. - teemaviikon avaus-videolähetys oli antoisa - osallistuin Etelä-Pohjanmaan yhteispalveluseminaariin Seinäjoella, josta sain myös tarpeellista ajankohtaista infoa niin julkishallinnon ja -palveluiden kehitysnäkymistä ja ajankohtaistietoa yhteispalvelun etäpalvelusta. - hyvä ja rakentava ensikokemus seuraavaa kertaa varten. Tästä on hyvä jatkaa VM/Leni Haavisto

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Ville Laitinen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2

Lisätiedot

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29 Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT Vastaajien kokonaismäärä: 29 1. MITÄ KOULUA KÄYT? 5.-6.LK 7.-9. LK. LUKIO/ REDU MUU: Missä? 3% 97% 3. ASUINALUEELLANI ON PAIKKOJA HENGAILUUN, PELAAMISEEN JA LIIKUNTAAN. KYLLÄ.

Lisätiedot

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin.

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin. KERHOKYSELYN TULOKSIA Kysely toteutettiin kerhoille 21.3-30.6.2018 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 31 jäsenkerhoa 55 viidestä, vastausprosentti oli 56,4 prosenttia. Kysely toteutettiin sähköisellä Webropol-kyselyohjelmalla.

Lisätiedot

Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti. SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto 5.6.2013 Jarmo Riipinen

Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti. SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto 5.6.2013 Jarmo Riipinen Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto 5.6.2013 Jarmo Riipinen SADe-ohjelma ja Etäpalvelutavoitteet 2010 Tavoitteena mahdollistaa kansalaisille

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Tapahtumajärjestäjäkysely 2017

Tapahtumajärjestäjäkysely 2017 Tapahtumajärjestäjäkysely 2017 IISALMI-LAPINLAHTI-SONKAJÄRVI-VIEREMÄ Kuhinaa keskustaan, tapahtumamatkailua Ylä-Savoon -hanke Kyselyn tavoite ja toteutus Kysely on osa Iisalmen kaupungin sekä Sonkajärven,

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Kysely Celian äänikirjapalveluista Kyselyn tulokset:

Kysely Celian äänikirjapalveluista Kyselyn tulokset: Kysely Celian äänikirjapalveluista 2017 Kysely lähetettiin noin 1100 Celian asiakkaalle tai yhteyshenkilölle, jotka ovat kirjastojen kautta liittyneet verkkopalveluun uusina asiakkaina aikavälillä 1.8.-15.10.2017.

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Paavo Nisula Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet

Lisätiedot

SENIORSURF DIGITUKI AIKUISTEN MEDIAKASVATUS JA YHTEISTYÖKUMPPANUUDET

SENIORSURF DIGITUKI AIKUISTEN MEDIAKASVATUS JA YHTEISTYÖKUMPPANUUDET SENIORSURF DIGITUKI AIKUISTEN MEDIAKASVATUS JA YHTEISTYÖKUMPPANUUDET EHDOTUS YHTEISTYÖSTÄ SYKSYKSI 2018 Päiv i Litmanen-Peitsala plp@kirjastot.fi Viestinnänsuunnittelija Helsingin kaupunginkirjasto Valtakunnallinen

Lisätiedot

Yritysympäristön kehittäminen Rautjärvellä

Yritysympäristön kehittäminen Rautjärvellä Yritysympäristön kehittäminen Rautjärvellä 21.5.2019 Vastaajien kokonaismäärä: 8 1. Missä asioissa käytät Kehyn palveluja vai käytätkö? Vain vähäisesti käyttänyt. Etelä-Karjalan Yrityskummien ja Kehyn

Lisätiedot

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI 1 JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI Yhdistyksen nimi: Yhdistyksen osoite: Sähköpostiosoite: www.sivut Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.vuosi Maksaneet jäsenet: hlöä Maksamattomat jäsenet: hlöä Jäsenten lapset:

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele 22.3.2016 Muistio Kunnanjohtaja Harri Anttila avasi tilaisuuden ja toivotti osallistujat tervetulleiksi Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Lonka toimi tilaisuuden puheenjohtajana Tilaisuuteen osallistui

Lisätiedot

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä. MTK TERVO-VESANTO JÄSENKYSELY 2009 Yleistä kyselyn toteutuksesta MTK Tervo-Vesanto ry:n jäsenkysely toteutettiin 12.4.-5.5.2009 välisenä aikana. Kysely oli internet-kysely. Kyselystä tiedotettiin jäseniä

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelun kehittäminen

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelun kehittäminen Aluehallintovirastot ja yhteispalvelun kehittäminen Yhteispalveluseminaari 8.6.2011 Ylitarkastaja Paula Leppänoro-Jomppanen Lapin aluehallintovirasto Hallintopalvelut Lapin aluehallintovirasto, Paula Leppänoro-Jomppanen

Lisätiedot

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Tervetuloa vaikuttamaan Nurmeksen yhdistysten ja kunnan yhteistyön asiakirjan muotoutumiseen! Asiakirja tuo näkyväksi, millaista yhteistyötä kaupungissamme

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala Julkinen Paavo Nisula Opiskelijakunta JAMKO 2 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Hankkeen linjaukset. Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari Hallitusneuvos Tarja Hyvönen

Miten tästä eteenpäin? Hankkeen linjaukset. Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Miten tästä eteenpäin? Hankkeen linjaukset Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari 9.6.2010 Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Paikallishallinnon muutos Kuntarakenteen ja palvelurakenteen ja kanavien

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala Julkinen Niina Lampi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Ei-käyttäjäkysely Nokian kaupunginkirjaston palveluista 2010

Ei-käyttäjäkysely Nokian kaupunginkirjaston palveluista 2010 Ei-käyttäjäkysely Nokian kaupunginkirjaston palveluista 2010 Nokian kaupunginkirjasto Päivi Kari 2010 1 Sisältö Johdanto... 3 Kyselyn toteutus... 3 Miksi et käytä kirjastoa?... 4 Mitä kirjaston palveluja

Lisätiedot

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI 2013 LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI RAUTALAMMIN KUNTA LIIKUNTATOIMI Liikuntakysely Rautalammin kunnan työikäisille (16-64v.) toteutettiin tammi-helmikuussa 2013. Liikuntakyselyn tavoitteena oli kartoittaa työikäisten

Lisätiedot

STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI Veli Matti Hettula

STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI Veli Matti Hettula STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI 29.9.2011 Veli Matti Hettula MIKÄ ON STAALON TEATTERIFESTIT? Ketkä ovat mukana tapahtuman järjestämisessä? Järjestäjänä :Taideseura Staalo Kittilästä, Levin

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2017 Taustatietoa Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille toteutettiin Webropolkyselynä marraskuussa

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tieto- ja viestintätekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tieto- ja viestintätekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tieto- ja viestintätekniikan ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Amanda Nygård Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen raportti Niina Lampi & Juha Salmi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut

Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 Yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 - Asiakaskysely toteutettiin Palokan, Säynätsalon, Tikkakosken ja Vaajakosken yhteispalvelupisteissä

Lisätiedot

Susanna Kähkönen, Rovaniemen ammattikorkeakoulu Sanna Riipinen, Rovaniemen Kehitys Oy MAKUJEN LAPPI -RUOKATAPAHTUMAN OSALLISTUJIEN PALAUTE

Susanna Kähkönen, Rovaniemen ammattikorkeakoulu Sanna Riipinen, Rovaniemen Kehitys Oy MAKUJEN LAPPI -RUOKATAPAHTUMAN OSALLISTUJIEN PALAUTE 1 Susanna Kähkönen, Rovaniemen ammattikorkeakoulu Sanna Riipinen, Rovaniemen Kehitys Oy MAKUJEN LAPPI -RUOKATAPAHTUMAN OSALLISTUJIEN PALAUTE 2 1 JOHDANTO 5.-6.5.1 Rovaniemellä järjestetty MAKUJEN LAPPI

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Roni Sorsa Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana? LIITE 1 1(8) FIRST WEEK FESTIVAL PALAUTEKYSELY VAMOK järjesti lukuvuoden alussa First Week Festivalin, joka piti sisällään 5 erilaista tapahtumaa. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Juho Niemelä Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden

Lisätiedot

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi 167 asukkaista. Tämä on 2,1 % kunnan

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelu

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelu Hallinto uudistuu löytyykö toimintamalleja Lapin liitto, Saariselkä 21.4.2011 Aluehallintovirastot ja yhteispalvelu Etelä-Suomen aluehallintovirasto (ESAVI) vastuu www.yhteispalvelu.fi -sivustosta ja yhteispalvelurekisteristä

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä

Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä Ei tarvinnut yksin muistaa tehdä kaikkea, kun oli joku sanomassa että sun pitää tehdä tuo ja tuo Pro gradu tutkimus Oulun

Lisätiedot

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Kotkan paikallismuseo seminaari 27.4. Riina Nurmio, maakuntatutkija Etelä-Karjalan museo Potentiaalisista kävijöistä pitää saada kävijöitä

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

Mistä kannattaa aloittaa?

Mistä kannattaa aloittaa? Olet saanut yritysidean ja päättänyt perustaa yrityksen. Yhtä aikaa muiden perustamistoimenpiteiden kanssa täytyy alkaa miettimään yrityksen markkinointia. Ilman markkinointia yrityksellä ei ole yhtään

Lisätiedot

Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015

Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015 Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015 1 Yleensä kyselystä Kyselyssä selvitettiin vastaajien mielipiteitä hankerekisterin käytöstä sekä siihen liitetyistä visualisoinneista Se oli auki 3.12.-18.12.2015 Vastaajia

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta MOSAIIKKI RY MAMU-MEDIA PALAUTEANALYYSI v. 2015 toiminnasta Palautetta Mosaiikki Ry:n ja MaMu-Median hankkeen tiedotus- ja neuvontatoiminnasta on kerätty yhteistyökumppaneilta, hankkeen asiakkailta ja

Lisätiedot

Neuvonta- ja asiakaspalvelut. Jonna Hyppönen

Neuvonta- ja asiakaspalvelut. Jonna Hyppönen Neuvonta- ja asiakaspalvelut Jonna Hyppönen 26.3.2015 Yleistä Jyväskylän kaupungin neuvonta- ja asiakaspalveluista Jyväskylä-neuvonta, puhelinvaihde ja yhteispalvelupisteet (Tikkakoski, Vaajakoski, Korpilahti

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

1. Miten ASPA- tai YP-pisteen palveluneuvoja voi edistää oman toiminnan avulla etäpalvelun käyttöä?

1. Miten ASPA- tai YP-pisteen palveluneuvoja voi edistää oman toiminnan avulla etäpalvelun käyttöä? 1(7) Ryhmätyö 17.9.2014 1. Miten ASPA tai YPpisteen palveluneuvoja voi edistää oman toiminnan avulla etäpalvelun käyttöä? Positiivisesti esitellä etäpalvelua Kunnollinen perehtyminen ja kouluttaminen etäpalveluun

Lisätiedot

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA Osallistujia Kumppanuusfoorumiin oli 16, joista 14 vastasi palautelomakkeeseen. Vastausprosentti on 87,5 %. 1. Edustan (Vastaajia: 14) Edustan 14,3

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Lapinlahden keskustaajaman kehittämistyö, yrityskyselyn havainnot

Lapinlahden keskustaajaman kehittämistyö, yrityskyselyn havainnot Lapinlahden keskustaajaman kehittämistyö, yrityskyselyn havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Kysely on osa Iisalmen kaupungin sekä Sonkajärven, Vieremän ja Lapinlahden kuntien käynnistämää keskustaajamien

Lisätiedot

P-klubin palautekysely 2012

P-klubin palautekysely 2012 P-klubin palautekysely 2012 P-klubi keräsi toiminnastaan jälleen vuoden 2012 keväällä palautetta, jotta jatkossa yhdistystä voitaisiin kehittää entistä enemmän palvelemaan jäsenistönsä toiveita. Klubikyselyyn

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään? Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Yhteenvetoraportti N=75 Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Yhteenvetoraportti N=75 Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Yhteenvetoraportti N=75 Julkaistu: 29.2015 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Yrityksen toimiala Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% kauppa 12 16,00% matkailu 5 6,67% muut

Lisätiedot

Sonkajärven keskustaajaman kehittämistyö, yrityskyselyn havainnot

Sonkajärven keskustaajaman kehittämistyö, yrityskyselyn havainnot Sonkajärven keskustaajaman kehittämistyö, yrityskyselyn havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Kysely on osa Iisalmen kaupungin sekä Sonkajärven, Vieremän ja Lapinlahden kuntien käynnistämää keskustaajamien

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2015

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2015 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 1. Taustatiedot 2. Hakemusprosessi 3. www-sivut 4. Sähköinen asiointi 5. Tyytyväisyys palveluun rahastossa 6. Tiivistelmä Palosuojelurahaston asiakastyytyväisyyskysely lähetettiin

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Asukaskysely

Siilinjärven kunta. Asukaskysely Siilinjärven kunta Asukaskysely 01 5.1.01 Sisältö Tutkimuksen toteutus Huomioita tutkimuksesta Vastaajarakenne 5 Kokonaistyytyväisyys Siilinjärveen Suositteluhalukkuus 8 Tyytyväisyys kunnan palveluihin

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Tiedottaminen. Yritystoiminta Pauliina Stranius

Tiedottaminen. Yritystoiminta Pauliina Stranius Tiedottaminen Tiedottaminen sisäinen tiedottaminen tehtävät informointi henkilöstölle keskustelu henkilöstön/yksittäisen henkilön kanssa perehdyttäminen sisäinen markkinointi vuorovaikutus keinot henk.kohtaiset

Lisätiedot

Henkilö 7 Osallistuminen ja vuorovaikutus; Satakunta

Henkilö 7 Osallistuminen ja vuorovaikutus; Satakunta 9. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 valmisteluvaiheen aineisto oli nähtävillä MRL:n 62 mukaan 1.2.-3.3.2017. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS / annetut lausunnot ja mielipiteet sekä niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto 10.12.2009 Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi jälkiarviointi, jossa osallistuneilta

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta. Kyselyn kohderyhmänä olivat näytteilleasettajina toimineet yritykset 44 kpl

Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta. Kyselyn kohderyhmänä olivat näytteilleasettajina toimineet yritykset 44 kpl Nurmijärvi NYT yritysten ja Keudan tapahtumalauantai 26.10.2013 Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta Mielipidekyselyn ajankohta 31.10 10.11.2013 Kyselyn kohderyhmänä olivat

Lisätiedot

Yhteispalvelutilanne NYT. Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari Projektipäällikkö Teemu Eriksson

Yhteispalvelutilanne NYT. Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari Projektipäällikkö Teemu Eriksson Yhteispalvelutilanne NYT Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari 9.6.2010 Projektipäällikkö Teemu Eriksson Lähtötilanne 1.1.2009 Toimintaympäristö ja tavoitteen asettelu Valtion paikallishallinnon

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Aurinkoisen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syyskuussa 2016. Kysely oli suunnattu kaikille Aurinkoisen asiakkaille; yhteisökodissa ja tukiasunnossa asuville sekä päiväasiakkaille.

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

Yhteenveto SeutuNappi kyselyn tuloksista 2009

Yhteenveto SeutuNappi kyselyn tuloksista 2009 Yhteenveto SeutuNappi kyselyn tuloksista 2009 Internetissä toimiva Oulun seudun nuorten tieto- ja neuvontapalvelu SeutuNappi (www.seutunappi.fi) teki palautekyselyn www-sivuistaan Oulun seudun nuorille.

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen

Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen Vinkkejä hankeviestintään Sykettä-hanke Jenni Tiainen Sivu 1 8.3.2016 Tiedottaminen Hankerahoituksen pelisääntöihin kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet ovat julkisia sen jälkeen, kun

Lisätiedot

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...

Lisätiedot

TAAJAMALIIKENTEEN JA SUOJATEIDEN TURVALLISUUDEN PARANTAMINEN -TUTKIMUS CASE TURENKI / HANNA REIHE

TAAJAMALIIKENTEEN JA SUOJATEIDEN TURVALLISUUDEN PARANTAMINEN -TUTKIMUS CASE TURENKI / HANNA REIHE TAAJAMALIIKENTEEN JA SUOJATEIDEN TURVALLISUUDEN PARANTAMINEN -TUTKIMUS CASE TURENKI 10.6.2015 / HANNA REIHE TUTKIMUS TOTEUTETTIIN, KOSKA Työn tarkoituksena on ollut taajamaliikenteen rauhoittaminen ja

Lisätiedot

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012 Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Sisältö 1 Kirjastoautopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...2 2 Kirjastopalveluiden käyttö...3 2.1 Kirjastoautossa ja pää-

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

1 Taustatietoja (rasti ruutuun)

1 Taustatietoja (rasti ruutuun) KOUVOLAN KAUPUNGIN YHTEISPALVELUPISTEIDEN ASIAKASPALVELUKYSELY Yhtspalvelupisteet ovat paikallistiedon ja ylsasioinnin keskuksia, joista saa opastusta ja ylsneuvontaa Kouvolan kaupungin ja yhtstyökumppanden

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2017

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2017 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2017 Taustaa Kysely toteutettiin huhti-toukokuussa 2017 (11.4.-12.5.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaaville

Lisätiedot

Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille

Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille Kansalaisareena 2016 Järjestöasiantuntija Jokke Reimers Yleistä Kyselyn nimi Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille Kyselyn vastausaika 1.12. 11.12.2015 Vastuuhenkilö

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Janne Parri Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS 10TUJohdantoU10T... 3 10TUPalautteiden tiivistelmäu10t... 4 10TU5. Mitä

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2018

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2018 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 18 Taustaa Kysely toteutettiin maalis-huhtikuussa 18 Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaaville Vastaajia 170,

Lisätiedot

Illanvietto. Raitanen järjestää luonaan illanvieton 25.9. klo 18 alkaen.

Illanvietto. Raitanen järjestää luonaan illanvieton 25.9. klo 18 alkaen. HALLITUKSEN KOKOUS 25/2014 PÖYTÄKIRJA Aika: 24.9.2014 klo 9.00 Paikka: Seminaarisali 3 Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto Läsnä: Jenni Jalonen Johanna Kirveskoski Elena Lukkarinen Antti Malmberg Tuomas

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2014. Huhtikuu 2014

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2014. Huhtikuu 2014 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 14 Huhtikuu 14 Taustaa Kysely toteutettiin alkuvuonna 14 (26.2.-21.3.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaavilla

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKAKYSELY 2018

LIIKUNTAPAIKKAKYSELY 2018 LIIKUNTAPAIKKAKYSELY 2018 Liikuntapalvelut/Sari Sarpaneva Kyselyn tarkoitus ja toteutustapa Kauniaisten liikuntapaikoista tehtiin kyselytutkimus 16.-31.3.18. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää mitä mieltä

Lisätiedot

Erikoiskauppaan ja taloushallintoon liittyvien yritysten puhelinhaastattelut 2012

Erikoiskauppaan ja taloushallintoon liittyvien yritysten puhelinhaastattelut 2012 Erikoiskauppaan ja taloushallintoon liittyvien yritysten puhelinhaastattelut 2012 Puhelinhaastatteluissa esiin nousseet osaamisen kehittämisen tarpeet Projektiassistentti Paula Sovelius TäsmäProto-hanke

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenkysely 2013

Yhdistyksen jäsenkysely 2013 Yhdistyksen jäsenkysely 13 Yhdistys järjesti jäsenkyselyn loka marraskuussa 13. Kysely toteutettiin Googlella ja linkki välitettiin Uutiskirjeen kautta. Kysely toteutettiin myös ruotsinkielisenä. Ensimmäisen

Lisätiedot

Tapahtumanjärjestäjälle

Tapahtumanjärjestäjälle Tapahtumanjärjestäjälle Näin pääset alkuun Näin pääset alkuun Työ kannattaa aloittaa hyvissä ajoin työryhmän kokoamisella oman yhteisösi tai järjestösi edustajista. Tapahtuman toteuttamisessa kannattaa

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Liikkeelle! - kuntokampanja

Liikkeelle! - kuntokampanja Liikkeelle! - kuntokampanja Syyskuun mittainen Kohderyhmänä koko perhe Starttitapahtuma 1.9. joka piirissä piirin ja seurojen yhteistyössä Halisko- perheliikuntapäivä Osallistujapassi (yksi leima oikeuttaa

Lisätiedot

Maakuntaliiton kokemuksia / hyviä käytäntöjä etäpalvelun edistämisestä. 17.9.2014 Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto

Maakuntaliiton kokemuksia / hyviä käytäntöjä etäpalvelun edistämisestä. 17.9.2014 Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto Maakuntaliiton kokemuksia / hyviä käytäntöjä etäpalvelun edistämisestä 17.9.2014 Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto Esityksen keskeinen sisältö - Etelä-Pohjanmaa maakuntana - Etelä-Pohjanmaan etäpalvelupilotti

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 5: JOHTOPÄÄTÖKSET Ruralia-instituutti 2018 2 JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Selvitys maatalouden koneurakoinnin kysynnästä ja tarjonnasta Sonkajärvellä kyselyn havainnot

Selvitys maatalouden koneurakoinnin kysynnästä ja tarjonnasta Sonkajärvellä kyselyn havainnot Selvitys maatalouden koneurakoinnin kysynnästä ja tarjonnasta Sonkajärvellä kyselyn havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää maatalouden koneurakoinnin kysyntä ja tarjonta Sonkajärvellä

Lisätiedot

Pajupuron kyläkyselyn tulokset

Pajupuron kyläkyselyn tulokset Pajupuron kyläkyselyn tulokset Kyläkysely toteutettu 9/2016 Taustatiedot Vastaajia 19, naisia 11, miehiä 7, yksi vastaaja ei ilmoittanut sukupuoltaan Vakituisia asukkaita 15, muu 2 Vastaajien ikäjakauma

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen. JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen Linda Holma Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot