Järvenpään yleiskaava Rakennemallivaihtoehtojen liikenteellinen arviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Järvenpään yleiskaava Rakennemallivaihtoehtojen liikenteellinen arviointi"

Transkriptio

1 Järvenpään yleiskaava 2040 Rakennemallivaihtoehtojen liikenteellinen arviointi

2 Arvioinnin lähtökohdat

3 Arvionnin tavoitteet ja sisältö Arvioinnin lähtökohtana on Järvenpään yleiskaavatyössä laaditut neljä rakennemallia, joissa on hahmoteltu kaupungin pääasiallisia kasvun suuntia ja painopistealueita vuoteen Rakennemallien vertailuja on haluttu tarkentaa liikkumiseen ja liikenneverkkoon kohdistuvien vaikutusten arvioinnin osalta. Liikenteellisen arvioinnin tavoitteena on osoittaa rakennemallien väliset erot eri kulkutapojen edellytyksissä ja käytössä, liikenteen kasvihuonekaasupäästöissä tie- ja katuverkon kehittämistarpeissa ja joukkoliikenteen kehittämistarpeissa ja -edellytyksissä.

4 Arviointimenetelmät Ruuti-mallit Mallinnetaan asukkaiden arkipäivän liikkumista liikennejärjestelmän ja maankäytön määrittämän saavutettavuuden (liikkumismahdollisuudet) kautta. Tarkastelussa neljä kulkutapaa ja kymmenen matkan tarkoitusta (kotoa alkavat tai sinne päättyvät matkat) Mallinnuksen tuloksena mm. kulkutapojen käyttö, liikkumissuoritteet ja päästöt Tulokset kohdistetaan 250 x 250 metrin ruudukkoon Esitystapa kokonaisuutena ja uuden maankäytön osalta (per asukas) Lisätietoa: saavutettavuustarkastelut ja joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuus, SAVU&MASA (HSL 3/2014) Helmet-malli Helsingin seudun työssäkäyntialueen liikenne-ennustejärjestelmä Matkojen suuntautuminen ja kulkutapojen käyttö erityisesti pääkaupunkiseudulle suuntautuvilla matkoilla Henkilöauto- ja joukkoliikenneverkkojen kuormittuminen

5 Tiivistyvä timantti Eteläinen kulttuurikehto Vahvistuva pohjoinen nauha Pientalojen comeback

6 Muu toimintaympäristö Seudullisena lähtökohtana on MAL/HLJ 2019-suunnitelman valmistelun (syksy 2018) mukaiset maankäytön ja liikennejärjestelmän kehittämisarviot ja näkymät vuodelle Seudullisessa liikennejärjestelmässä kuvattu vain rakenteilla olevat ja päätetyt hankkeet: Pasila Riihimäki 1. vaihe, Pasilan läntinen lisäraide ja Helsingin ratapihan toimivuuden parantaminen Länsimetro Ruoholahti Matinkylä Kivenlahti Pikaraitiotienä Raide-Jokeri ja Kruunusillat / Laajasalon raideyhteys Kantakaupungin raitioverkon laajennukset Ilmalaan ja Hernesaareen sekä Kalasataman ratikka Nihti Kalasatama Pasila Vallilanlaakson kautta Uudet runkolinjat HSL:n Toiminta- ja taloussuunnitelman mukaisesti Järvenpään liikennejärjestelmää on tarkasteltu arvioinnissa nykytyyppisenä, jotta voidaan tehdä havaintoja liikenneverkkojen ja palvelutason kehittämistarpeista ja kehittämisen edellytyksistä.

7 Joukkoliikenteen kilpailukyvyn pääkaupunkiseudulle suuntautuvassa liikenteessä ennakoidaan vahvistuvan mm. autoliikenteen ruuhkautumisen ja PKS:n joukkoliikenneinvestointien yhteisvaikutuksesta.

8 as tp.

9 as tp.

10 as tp.

11 as tp.

12 as tp.

13 Liikkuminen ja liikenne

14 Kestävien kulkutapojen osuus (kävely, pyöräily, joukkoliikenne) Järvenpääläisten nykyinen liikkuminen (Liikkumistottumukset Helsingin seudun työssäkäyntialueella vuonna 2008) Kuvassa on esitetty ruuduittain keskimääräinen kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhteenlaskettu kulkutapaosuus kotoa alkavilla tai sinne päättyvillä matkoilla. Mitä korkeampi osuus/punaisempi ruutu, sitä vähemmän ruudun asukkaiden päivittäisliikkuminen on henkilöautoriippuvaista. Kestävän liikkumisen edellytyksiin vaikuttavat asuinalueiden tiiveys, sijainti suhteessa palveluihin ja työpaikkoihin ja joukkoliikenneyhteydet.

15 Kestävien kulkutapojen osuus Uuden asutuksen osalta Kuvassa on esitetty kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhteenlaskettu kulkutapaosuus kotoa alkavilla tai sinne päättyvillä matkoilla. Mitä korkeampi osuus/punaisempi ruutu, sitä vähemmän ruudun asukkaiden päivittäisliikkuminen on henkilöautoriippuvaista.

16 Kestävien kulkutapojen käyttö Uuden asutuksen osalta Kuvassa on esitetty kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhteenlaskettu kulkutapaosuus kotoa alkavilla tai sinne päättyvillä matkoilla. Mitä korkeampi osuus/punaisempi ruutu, sitä vähemmän ruudun asukkaiden päivittäisliikkuminen on henkilöautoriippuvaista.

17 Kestävien kulkutapojen käyttö Uuden asutuksen osalta Kuvassa on esitetty kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhteenlaskettu kulkutapaosuus kotoa alkavilla tai sinne päättyvillä matkoilla. Mitä korkeampi osuus/punaisempi ruutu, sitä vähemmän ruudun asukkaiden päivittäisliikkuminen on henkilöautoriippuvaista.

18 Kestävien kulkutapojen käyttö Uuden asutuksen osalta Kuvassa on esitetty kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhteenlaskettu kulkutapaosuus kotoa alkavilla tai sinne päättyvillä matkoilla. Mitä korkeampi osuus/punaisempi ruutu, sitä vähemmän ruudun asukkaiden päivittäisliikkuminen on henkilöautoriippuvaista.

19

20

21

22 Tekninen kehitys vaikuttaa liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen muutoksiin enemmän kuin maankäyttöliikenne strategioiden väliset toimenpide-erot. Tarkastelussa on oletettu ajoneuvokannan uudistumisen ja energiatehokkuuden parantumisen vaikuttavan siten, että ajoneuvojen CO 2 -ominaispäästöt ovat ennusteessa noin puolet nykyisestä. Uusien asukkaiden liikenneperäiset CO 2 -yksikköpäästöt ovat kaikissa muissa paitsi Pientalojen comeback -mallissa pienemmät kuin keskimäärin kussakin vaihtoehdossa.

23

24

25 Mallinnuksessa autonomistukseen vaikuttavat asukastiheys, asuntotyyppijakauma, asuntokuntien koko ja ruokakunnan käytettävissä olevat tulot sekä joukkoliikenteen kilpailukyky. Käytettävissä olevien tulojen on oletettu jatkavan perusennusteessa kasvuaan, mikä selittää tarkastelussa henkilöautotiheyden lähtökohtaista kasvua. Rakennevaihtoehdot Tiivistyvä timantti ja Eteläinen kulttuurikehto hillitsevät käytännössä autoistumisen kasvua siinä määrin, kuin se on yhdyskuntarakenteen suunnittelun keinoin ylipäätään mahdollista.

26 Henkilöautoliikenteen määrä eräissä poikkileikkauksissa F D E C B A HUOM. Mallia ei ole kalibroitu vastaamaan havaittuja liikennemääriä. Analyysin tarkoituksena on ainoastaan vertailla liikenteen kasvua tietyissä kohdissa rakennemalleittain.

27 Arviointiyhteenveto

28 Tiivistyvä timantti Maankäyttö on sijoitettu kaikkein tiiveimmin suhteessa olevaan rakenteeseen ja liikenneyhteyksiin. Malli on kestävän liikkumisen edellytysten kannalta kaikkein suotuisin. Rakennemalli tuottaa vaihtoehdoista selvästi suurimman kävelyn kulkutapaosuuden. Mallissa on myös suurin sisäisen liikkumisen osuus. Erinomaiset jalankulun edellytykset tukevat erityisesti kävelypainotteisen keskustan kehittämistä. Järvenpään juna-aseman käyttäjämäärä on rakennevaihtoehdoista suurin. Nämä tekijät parantavat erityisesti palveluelinkeinojen ja erikoiskaupan toimintaedellytyksiä. Autonomistus on käytännössä yhtä alhainen kuin vaihtoehdossa Eteläinen kulttuurikehto. Malli aiheuttaa vähiten liikenneperäisiä kasvihuonepäästöjä. Uusien asukkaiden liikkumisen päästöt ovat huomattavasti pienemmät kuin nykyisten. Liikenneympäristön keskeiset kehittämistarpeet liittyvät erityisesti käveltävyyden parantamiseen ja autoliikenteen rauhoittamiseen keskustassa.

29 Eteläinen kulttuurikehto Rakennevaihtoehto tuottaa uutta tiivistä maankäyttöä, joka painottaa erityisesti Ainolan asemaympäristöä muodostaen kaupunkiin asemaympäristöihin nojaavan kaksinapaisen kestävän liikkumisen rakenteen. Rakennemalli tuottaa pienimmän henkilöautotiheyden ja suurimman joukkoliikenteen kulkutapaosuuden. Vaihtoehto tukee lähes yhtä hyvin kestävän liikkumisen tavoitteita kuin Tiivistyvä timantti. Vaikka Ainolan aseman käyttäjämäärä on noin kolmanneksen suurempi kuin muissa vaihtoehdoissa, jää se noin kolmannekseen Järvenpään aseman käyttäjämääristä. Tämä ei välttämättä vielä perustele Ainolan palvelemista nopeilla D-junilla.

30 Vahvistuva pohjoinen nauha Malli tehostaa olennaisesti Haarajoen aseman ympäristön maankäyttöä ja synnyttää aseman vaikutusalueelle uusia pientaloalueita. Rakennemallin kokonaismitoitus niin asutuksen kuin työpaikkojen osalta on suurin. Haarajoen aseman ympäristö tarjoaa kestävän liikkumisen kannalta kohtuullisen hyvät edellytykset, jos rakentaminen toteutuu kompaktisti. Haarajoen aseman käyttäjämäärä lähes kymmenkertaistuu nykyisestä ja on samalla yli kaksinkertainen muihin malleihin nähden. Käyttäjämäärät (350 nousua / aht) perustelevat kahta Z-junaa tunnissa. Henkilöauton omistus on selvästi suurempi kuin Tiivistyvässä timantissa ja Eteläisessä kulttuurikehdossa. Henkilöautoliikenteen määrä Vähänummentiellä ja Laurilantiellä on noin kolmanneksen suurempi verrattuna muihin vaihtoehtoihin. Uusi pohjoinen maankäyttö ei tue Haarajoen aseman välitöntä ympäristöä lukuun ottamatta kovin hyvin kestävän liikkumisen edellytyksiä, sillä Haarajoki on jossain määrin irrallaan muusta keskeisestä kaupunkirakenteesta. Kestävän liikkumisen edellytyksiä voidaan parantaa esimerkiksi uuden pyöräliikenteen väylän rakentamisella keskustan suuntaan.

31 Pientalojen comeback Mallin väljä maankäyttö ei erityisesti tue kestävien kulkutapojen käyttöä. Kestävien liikkumismuotojen osuus on noin kymmenen prosenttiyksikköä alempi kuin tiiveimmissä malleissa. Liikkumisesta peräisin olevat päästöt ovat merkittävästi suuremmat kuin muissa malleissa. Huomioitavaa on, että uusien asukkaiden aiheutamat liikkumisen päästöt ovat suuremmat kuin rakennevaihtoehdossa keskimäärin. Henkilöautotiheys on olennaisesti suurempi kuin muissa malleissa.

Järvenpään yleiskaava Valitut kasvusuunnat Rakennemallin liikenteellinen arviointi

Järvenpään yleiskaava Valitut kasvusuunnat Rakennemallin liikenteellinen arviointi Järvenpään yleiskaava 2040 Valitut kasvusuunnat Rakennemallin liikenteellinen arviointi 26.4.2018 Arvioinnin lähtökohdat Järvenpään yleiskaavan rakennemallivaihtoehtojen (4 kpl) liikenteellinen vaikutusarviointi

Lisätiedot

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III

Lisätiedot

Saavutettavuustarkastelut

Saavutettavuustarkastelut HLJ 2011 Saavutettavuustarkastelut SAVU Saavutettavuustarkastelut SAVU Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman HLJ 2011 jatkotyönä tehdyissä saavutettavuustarkasteluissa (SAVU) on kehitetty analyysityökalu,

Lisätiedot

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Liikenne-ennuste 1 1. Johdanto Tässä työraportissa esitellyt liikennemallitarkastelut liittyvät Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaavan vaikutusten arviointiin.

Lisätiedot

Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan

Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan Lahden yleiskaavan 2025 liikenne-ennusteetennusteet Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan

Lisätiedot

Liikenne ja autonomistajuus

Liikenne ja autonomistajuus Liikenne ja autonomistajuus Matleena Lindeqvist/ HSL matleena.lindeqvist[at]hsl.fi Päivitetty 1.3.2017 Liikenne ja autonomistajuus Liikennemäärät Henkilöauto heys Helsingin seudun kunnissa 1969 2015 Henkilöautotiheyden

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN YLEISKAAVA 2040 RAKENNEMALLIT JA NIIDEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

JÄRVENPÄÄN YLEISKAAVA 2040 RAKENNEMALLIT JA NIIDEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI JÄRVENPÄÄN YLEISKAAVA 2040 RAKENNEMALLIT JA NIIDEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Yleisötilaisuus 8.3.2018 Yleiskaava-asiantuntija Hannele Selin LÄHTÖKOHDAT Valmistellaan koko kaupungin oikeusvaikutteinen yleiskaava

Lisätiedot

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015 Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys Tiivistelmä 15.9.2015 Liikenneselvityksen tavoitteet ja lähtökohdat Kaavaehdotusvaiheen liikenneselvityksen tavoitteena on tarkentaa alueen liikkumista ja liikennettä

Lisätiedot

Tuusulan liikennemalli

Tuusulan liikennemalli Tuusulan liikennemalli 13.4.2015 1 Tuusulan liikennemallin esittely 2 Johdanto Pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueen liikennemallin ensimmäinen versio on valmistunut vuonna 2010 ja kyseistä mallia sekä

Lisätiedot

Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet

Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet 22.12.2016 1 Ennusteiden taustat ja analyysit 2 Yleistä Tuusulan liikennemallilla on tuotettu yleiskaavaehdotuksen mukainen ennuste vuodelle 2040 Yleiskaavaehdotuksen

Lisätiedot

Liikenteen tavoitteet

Liikenteen tavoitteet HLJ 2015 -liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnos Sini Puntanen 1 Liikenteen tavoitteet Saavutettavuus sujuvuus Matka- ja kuljetusketjut ovat sujuvia ja luotettavia lähelle ja kauas. Joukkoliikenteen kilpailukyky

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa KAUPUNKISUUNNITTELULLA PAREMPAA ILMANLAATUA JA ILMASTOA, HSY 18.1.2018 Osaston johtaja Sini Puntanen, HSL Helsingin

Lisätiedot

Lausunto Järvenpään yleiskaava 2040 rakennemalleista

Lausunto Järvenpään yleiskaava 2040 rakennemalleista Lausunto UUDELY/12209/2016 21.03.2018 Julkinen tekninen.palvelu@jarvenpaa.fi Järvenpään kaupunki PL 41 04401 JÄRVENPÄÄ Viite: lausuntopyyntö 21.2.2018 Lausunto Järvenpään yleiskaava 2040 rakennemalleista

Lisätiedot

Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu

Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu Östersundomin liikennejärjestelmäselvitys Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu 31.3.2017 Maankäytön rakenne Pohjoinen metrolinjaus Molemmissa vaihtoehdoissa merkittävä osa maankäytöstä ja erityisesti

Lisätiedot

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea

Lisätiedot

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen MAL 2019 Tieliikenneseminaari 20.3.2019 Sini Puntanen Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnittelu on kehittynyt vaiheittain Joukkoliikenteen merkitys suunnittelussa kasvanut 35% 30% 23% 35% Ratahankkeet

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja liikenne

Yhdyskuntarakenne ja liikenne Yhdyskuntarakenne ja liikenne - Yhdyskuntarakenne - Liikenne ja liikkumisen kestävyys Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja Uudenmaan liitto Yhdyskuntarakenne Helsingin seudun keskeiset

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat Luottamushenkilöiden seminaari, Aulanko 5.-6.9.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Sini Puntanen, liikennejärjestelmäosaston johtaja seudun

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2011-luonnos HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2011-luonnos HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2011-luonnos 26.10.2010 HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Liikennejärjestelmäsuunnitelmat Neljä Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa

Lisätiedot

Liikennesuunnittelu osana kaupunkisuunnittelua. Pihla Kuokkanen

Liikennesuunnittelu osana kaupunkisuunnittelua. Pihla Kuokkanen Liikennesuunnittelu osana kaupunkisuunnittelua Pihla Kuokkanen 19.10.2017 Kimmo Brandt Kaupunkiympäristön toimiala Huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta Rakentamisesta ja ylläpidosta Rakennusvalvonnasta

Lisätiedot

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään?

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Liikenneilta 22.9.2016 Niko Setälä Kaupunkisuunnitteluvirasto 22.9.2016 Tavoitteita joukkoliikenteen suunnittelussa 2 Kaupunki kasvaa Kaupungin kasvaessa myös

Lisätiedot

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö MAL 2019 Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö 9.10.2019 Esityksen sisältö Miltä näyttää vuonna 2019? Mitä MAL-suunnitelman toimenpiteillä

Lisätiedot

Liikenteellinen arviointi

Liikenteellinen arviointi III c Tuusulan yleiskaavan rakennemallit 2040 Liikenteellinen arviointi Tiivistelmä 1.8.2012 Strafica Oy Arvioinnin tausta, tavoitteet ja keskeinen sisältö Arvioinnin lähtökohtana on Tuusulan yleiskaavatyön

Lisätiedot

Yleiskaavaluonnoksen liikenteelliset vaikutukset. Tiina Hulkko Yleiskaavatoimikunta

Yleiskaavaluonnoksen liikenteelliset vaikutukset. Tiina Hulkko Yleiskaavatoimikunta Yleiskaavaluonnoksen liikenteelliset vaikutukset Tiina Hulkko Yleiskaavatoimikunta 10.6.2019 Yleiskaavan liikenteeseen liittyvät tavoitteet Kaupungin kasvu ohjataan ensisijaisesti keskustoihin ja joukkoliikennevyöhykkeille

Lisätiedot

Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen. Sini Puntanen, HSL

Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen. Sini Puntanen, HSL Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen Sini Puntanen, HSL 1.11.2018 Nuoret: hyvä joukkoliikenne vähentää auton omistamisen tarvetta 15-29-vuotiaat: Jos asuinalueellani on tulevaisuudessa hyvät joukkoliikennepalvelut,

Lisätiedot

Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet Urban Zone Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet TUTKIMUSRYHMÄ Suomen ympäristökeskus SYKE, Rakennetun ympäristön yksikkö: Mika Ristimäki, Maija Tiitu, Ville Helminen, Antti Rehunen, Panu Söderström Tampereen

Lisätiedot

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla Lisätietoja Liikkumistutkimuksesta: 21.3.2019 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikennejärjestelmä ja tutkimukset -osasto Erikoistutkija Pekka Räty pekka.raty@hsl.fi 040 738 6559 Liikennetutkija

Lisätiedot

Espoon liikenneverkkovisio. Petri Suominen Soukan palvelutalo

Espoon liikenneverkkovisio. Petri Suominen Soukan palvelutalo Espoon liikenneverkkovisio Petri Suominen Soukan palvelutalo 16.4.2015 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHTIA 16.4.2015 2 Tavoitteet Ohjaa liikenneverkon strategista suunnittelua ja palvelee maankäytön kehityskuvaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 412 V Kaj / Vt Kati Peltolan aloite kevyen- ja joukkoliikenteen lisäämisestä Pöydälle HEL 2011-007005 T 08 02 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ 21.3.2011 / VVe KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ KATUVERKKO Linnakankaan halkaisee alueellinen pääväylä Linnakaarto, joka johtaa Oulun Metsokankaalle. Alueen katuverkkoa täydentävät ajan kanssa

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän tehokkaimmat keinot ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi Helsingin seudulla

Liikennejärjestelmän tehokkaimmat keinot ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi Helsingin seudulla Liikennejärjestelmän tehokkaimmat keinot ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi Helsingin seudulla Tiivistelmä Helsingin seudulla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt olivat noin 1,87 miljoonaa tonnia vuonna

Lisätiedot

Hervantajärven osayleiskaava

Hervantajärven osayleiskaava Hervantajärven osayleiskaava liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 16.10.2008 Hanna Kalenoja 1 Johdanto...2 2 Maankäyttö ja liikenneverkkovaihtoehdot...3 2.1 Osa aluejako...3 2.2 Maankäyttövaihtoehdot...3

Lisätiedot

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä Seutufoorumi 9.6.2011, Pauli Korkiakoski Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä ja yhdyskuntarakenteesta Kaakon suunta -hanke Mistä vyöhyketarkastelussa on kyse? Suomen ympäristökeskuksen (SYKE)

Lisätiedot

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto 5.11.2009 HLJ 2011 -suunnitelma Laadintaprosessi ja aikataulu Syyskuu 2009 HLJ 2011:n puiteohjelma, YTV:n hallitus 13.6.2008 Liikennejärjestelmäsuunnitelmat

Lisätiedot

Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma

Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 R 100 R101 R303 R301 R 303 R1 00 R305 R304 R304 R302 R302 R 101 R301 R 305 Rakennesuunnitelma ja liikenne Liikennejärjestelmän kuvaus (palvelutaso) Maankäytön

Lisätiedot

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA

TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA Esityksen rakenne 1. Suunnittelun tilanne ja tavoite 2. Liikennejärjestelmän kehittämistavoitteet 3. RM-alueen liikkumisen ominaisuuksia, kulkutavat

Lisätiedot

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta Mitä seurataan? Tiivistyykö ja eheytyykö yhdyskuntarakenne? Vastaako asuntotuotanto kysyntään? Kehittyykö liikkuminen kestävämpään suuntaan? YKR kaupunkiseutu

Lisätiedot

Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot

Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Älykäs ja oikeudenmukainen autoilu -seminaari 15.10.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Lisätiedot

SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9.

SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9. SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9.2015 MAL aiesopimusmenettely PARAS-hanke, pääministeri Kataisen hallitusohjelma

Lisätiedot

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyön sidosryhmätyöpaja 13.2.2018 Anna Saarlo GLOBAALI VELVOITE VÄHENNYKSIIN PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSELLA 2015 PYRITÄÄN

Lisätiedot

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Lisätiedot

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja

Lisätiedot

Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa

Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa Pekka Sauri Apulaiskaupunginjohtaja, Helsinki Tulevaisuuden liikenne- ja innovaatiopolitiikka 27.1.2014 Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lisätiedot

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012 Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille Liikenteen kysymyksiä, Joensuu Ari Varonen 23.11.2012 Joensuun seutu Joensuun seudun ljs valmistui v. 2007, jonka perusteella on tehty aiesopimus vuosille

Lisätiedot

Näkymiä KUUMA-alueen kehittämiseen. Kimmo Behm 14.10.2010

Näkymiä KUUMA-alueen kehittämiseen. Kimmo Behm 14.10.2010 Näkymiä KUUMA-alueen kehittämiseen Kimmo Behm 14.10.2010 KUUMA-yhteistyön painopisteet 1. Seudun kilpailukyky ja vetovoima Tavoitteena kilpailukykyiset ja helposti saavutettavissa olevat yritykset ja yhteisöt,

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2017

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2017 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2017 Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti 2017 2 31.5.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Tampereen ajoneuvokannan

Lisätiedot

MAL 2019 Liikenteen päästöt puoleen. Liikenne ja maankäyttö seminaari Reetta Koskela, HSL

MAL 2019 Liikenteen päästöt puoleen. Liikenne ja maankäyttö seminaari Reetta Koskela, HSL MAL 2019 Liikenteen päästöt puoleen Liikenne ja maankäyttö seminaari 8.10.2019 Reetta Koskela, HSL 1 Esityksen sisältö Liikenteen päästöjen kehitys MAL 2019 suunnitelman päästövähennystavoite ja vaikutusten

Lisätiedot

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä

Lisätiedot

LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET

LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET Liikenne-ennuste on laadittu vuonna 2015 valmistuneen yleissuunnitelman Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla yhteydessä. Valtateiden 6 ja 15 suunnittelua varten

Lisätiedot

Liikkumistutkimuksen tulokset

Liikkumistutkimuksen tulokset Liikkumistutkimuksen tulokset Lehdistötilaisuus Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Pääkaupunkiseudun asukkaiden liikkumistottumukset: tehtyjen matkojen määrä ja joukkoliikenteen osuus pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot

Lisätiedot

Saavutettavuustarkastelut

Saavutettavuustarkastelut Östersundomin liikennejärjestelmäselvitys Saavutettavuustarkastelut 31.3.2017 Joukkoliikenteen matka-ajat Matka-aikatarkasteluissa on osoitettu ruuduittain matka-ajat minuutteina joukkoliikenteellä keskustaan,

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki

Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Citylogistiikka Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Turun seudun liikennejärjestelmätyö Suunnittelua ohjaavat linjaukset Suunnittelua ohjaava linjaus: Tie ja katuverkon Priorisoidaan

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Länsimetron avaamisen liikkumisvaikutusten arviointi matkapuhelinverkkoon perustuvan ihmisvirta-analyysin perusteella Muutokset matkamäärissä ja henkilöautoliikenteessä 2 Esittäjän

Lisätiedot

Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017

Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Anna Pätynen ja Jari Rantsi (8.12.2017) Kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen on osa ratkaisua, jolla vähennetään liikenteestä aiheutuvia

Lisätiedot

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Tekninen muistio 16.6.2014 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällysluettelo 1 MASA-päivitys... 1 LIITE: Vuosien 2012 ja 2013 vyöhykekohtaisten

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot

Lisätiedot

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi SUY C:1/2003 Seppo Vepsäläinen ISSN 0786-8480 JOUKKOLIIKENTEEN HAASTE Helsinki on joukkoliikennekaupunki. Junat, bussit ja raitiovaunut tarjoavat

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti

Lisätiedot

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen SAAVUTETTAVUUSTARKASTELU - Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaava Ksv /yleiskaavatoimisto 2.5.2013 Saavutettavuus näkyy vahvasti kaupunkilaisten arkielämässä. Asukkaiden tulee saavuttaa tarvitsemansa toiminnot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TO/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TO/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2017 1 (5) 2 HKL:n johtokunnan lausunto / Liikenne-ja viestintäministeriön sidosryhmäkuuleminen liikenteen päästövähennyksistä HEL 2017-003764 T 00 01 06 Lausuntoehdotus

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista.

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Neuvotteleva virkamies Elina Immonen Suunnittelija Veikko Vauhkonen 1 Liikennepalvelulaki: asiakas keskiössä,

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden

Lisätiedot

Liikenteellinen arviointi

Liikenteellinen arviointi Uudenmaan kaupan palveluverkko Liikenteellinen arviointi Tiivistelmä 7.5.2012 Strafica Oy/Hannu Pesonen Liikennearvioinnin sisältö ja menetelmä Uudenmaan kaupan liikenteellinen arviointi on laadittu rinnan

Lisätiedot

Rakennemalli / motiiviseminaari 28.4.2009. Markku Kivari

Rakennemalli / motiiviseminaari 28.4.2009. Markku Kivari - Jyväskylän seudun liikennejärjestelmäsuunnittelu Rakennemalli / motiiviseminaari 28.4.2009 Markku Kivari Jyväskylän kaupunkiliikennepoliittinen ohjelma (luonnos 2008) Jyväskylän liikennepoliittisen ohjelman

Lisätiedot

Heikki Liimatainen LIIKENNEJÄRJESTELMÄHANKKEET

Heikki Liimatainen LIIKENNEJÄRJESTELMÄHANKKEET Heikki Liimatainen LIIKENNEJÄRJESTELMÄHANKKEET TransEco/TransSmart 10.9.2013 KULJETUS tiekuljetusalan energiatehokkuuden ja CO 2 -päästöjen tulevaisuus? 16.9.2013 2 KULJETUS tiekuljetusalan energiatehokkuuden

Lisätiedot

Lahdesjärvi-Lakalaivan osayleiskaava

Lahdesjärvi-Lakalaivan osayleiskaava Lahdesjärvi-Lakalaivan osayleiskaava - liikennemallitarkastelujen tuloksia yöraportti 15.3.2007 Hanna Kalenoja 1 Johdanto... 2 2 Maankäyttö- ja liikenneverkkovaihtoehdot... 3 2.1 Osa-aluejako... 3 2.2

Lisätiedot

Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie

Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie Valtion näkökulma Liikenne ja maankäyttö 9.10.2019, johtava asiantuntija/ Helsingin seutu Esityksen sisältö o Vihdintien (seututie

Lisätiedot

Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030

Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Mitä päästöjä tarkastellaan? Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä keskipitkän aikavälin ilmastopoliittinen suunnitelma koskevat ainoastaan

Lisätiedot

Joukkoliikenne liikennejärjestelmän runkona: HLJ 2015 ja MAL-sopimusmenettely

Joukkoliikenne liikennejärjestelmän runkona: HLJ 2015 ja MAL-sopimusmenettely Joukkoliikenne liikennejärjestelmän runkona: HLJ 2015 ja MAL-sopimusmenettely Paikallisliikennepäivät 17.-18.9.2015 Jyväskylä Osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen liitolle Turun rakennemallialueen liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksesta

Lausunto Varsinais-Suomen liitolle Turun rakennemallialueen liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksesta Tekninen lautakunta 48 21.05.2014 Kaupunginhallitus 252 02.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liitolle Turun rakennemallialueen liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksesta 236/10.05.01/2014 TEKLA 48 Tekninen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 Kaisu Anttonen Ympäristöjohtaja Tampereen kaupunki Strategian taustaa EUROOPAN TASOLLA osa EU: ilmasto- ja energiatavoitteita

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2016 Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti 2016 2 4.9.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Urban Zonen soveltaminen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vaikutusten arvioinnissa

Urban Zonen soveltaminen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vaikutusten arvioinnissa Urban Zonen soveltaminen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vaikutusten arvioinnissa Henri Jutila, Uudenmaan liitto HSY:n paikkatietoseminaari 29.3.2012 iikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Alakeskukset

Lisätiedot

Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ

Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Joukkoliikenteen uudelleenorganisointi 1.1.2010 alkaen HKL HKL-Rv HKL-Metro HKL-Infra SL Oy Helsingin seudun liikenne

Lisätiedot

Assistant Professor Heikki Liimatainen LIIKENNEMELUN SEURAAVAT 100 VUOTTA MIKÄ MUUTTUU, MIKÄ EI?

Assistant Professor Heikki Liimatainen LIIKENNEMELUN SEURAAVAT 100 VUOTTA MIKÄ MUUTTUU, MIKÄ EI? Assistant Professor Heikki Liimatainen LIIKENNEMELUN SEURAAVAT 100 VUOTTA MIKÄ MUUTTUU, MIKÄ EI? Meluntorjuntapäivät 23.3.2017 Kestävä liikennejärjestelmä: kohti triplanollavisiota 2050 (2100 viimeistään)!

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Luottamushenkilöseminaari 26.8.2014 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikenteen tavoitteet (HLJ-toimikunta

Lisätiedot

Henkilöliikennetutkimus Pyöräilyn perustietoja Riikka Kallio

Henkilöliikennetutkimus Pyöräilyn perustietoja Riikka Kallio Henkilöliikennetutkimus 2016 Pyöräilyn perustietoja 17.5.2018 Riikka Kallio Henkilöliikennetutkimus 2016 Perustietoja Toteutettu vuodesta 1974 noin 6 vuoden välein Suomalaisten liikkumista kuvaava tutkimus

Lisätiedot

JOKERI - 0 RUNKOLINJAN NOPEUTTAMISTOIMENPITEET. Taustatietoa

JOKERI - 0 RUNKOLINJAN NOPEUTTAMISTOIMENPITEET. Taustatietoa 1 Liite 1. JOKERI - 0 RUNKOLINJAN NOPEUTTAMISTOIMENPITEET Taustatietoa 19.11.2013 MATKUSTAJAMÄÄRÄT LINJOILLA 58 JA 58B 2 1000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Munkkivuoren ostosk. Ulvilantie 11 Professorintie

Lisätiedot

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Jyväskylän kaupunki Kaupallinen palveluverkkoselvitys Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Tiivistelmä, kesäkuu 2010 Selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Tiivistelmä. Tiivistelmä 1 (5)

Tiivistelmä. Tiivistelmä 1 (5) Tiivistelmä 1 (5) Tiivistelmä Selvityksessä on arvioitu yhdyskuntarakenteen vaikutusta liikenneturvallisuuteen Espoon kaupungissa sekä kahdeksassa muussa kaupungissa Suomessa. Työn tavoitteena on löytää

Lisätiedot

Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Liikenteen energiankulutus ja khk-päästöt Tieliikenteen energiankulutus 1990-2017 Liikenteen khk-päästöt 1990-2017

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut

Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut Matti Keränen Trafix Oy 22.8.2011 Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut Tehtävän kuvaus Tässä muistiossa tarkastellaan Porvoon Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalueiden

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN VYÖHYKKEILLÄ VAIKUTETAAN MATKAKETJUJEN JA LOGISTISTEN RATKAISUJEN TEHOKKUUTEEN JA KILPAILUKYKYYN

MAANKÄYTÖN VYÖHYKKEILLÄ VAIKUTETAAN MATKAKETJUJEN JA LOGISTISTEN RATKAISUJEN TEHOKKUUTEEN JA KILPAILUKYKYYN MAANKÄYTÖN VYÖHYKKEILLÄ VAIKUTETAAN MATKAKETJUJEN JA LOGISTISTEN RATKAISUJEN TEHOKKUUTEEN JA KILPAILUKYKYYN 31.1.2012 Tuomo Pöyskö Ramboll Liikennejärjestelmät (ent. Liidea) LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITTELU

Lisätiedot

Liikkumiselle asetetut tavoitteet

Liikkumiselle asetetut tavoitteet Liikkumiselle asetetut tavoitteet Pääradan liikkumiselle johdetut tavoitteet 1. Pääradalla tarjotaan korkeatasoisia ja nopeita junayhteyksiä Tampereen kautta pääkaupunkiseudulle on päivittäin useita suoria

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet Pariisin

Lisätiedot

Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä

Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä 24.5.2017 Liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii lisätoimia LUONNOS

Lisätiedot

Pori. Perustietoa Porista. Pormestarinluoto. Pormestarinluoto

Pori. Perustietoa Porista. Pormestarinluoto. Pormestarinluoto Pori Pormestarinluoto Perustietoa Porista Porissa asui 1.1.2009 yhteensä 76 403 henkilöä asukastiheys on 147,7 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 553 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Pormestarinluoto

Lisätiedot

Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto

Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto Lahti Karisto Perustietoa Lahdesta Asukasmäärä 1.1.2009 yhteensä 100 080 henkilöä asukastiheys on 741,0 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 471 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Suunnittelualue: Karisto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 04.02.205 Sivu / 4940/0.03.0/204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 74 0.2.204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 3 2..205 Espoon liikenneverkkovisio, pöydälle 0.2.204, pöydälle 2..205

Lisätiedot

Hannu Pesonen Strafica Oy

Hannu Pesonen Strafica Oy Helsinki-Porvoo kehyssuunnitelma Liikennejärjestelmäselvitys Liikenteellinen arviointi 5.11.2009 Strafica Oy Liikennejärjestelmävaihtoehdot 1. Taajamaliikennerata Porvooseen HELI-käytävässä (960 Meur)

Lisätiedot

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL Joukkoliikenne Pyöräliikenne Tarja Jääskeläinen, HSL Taustoja PKS-kuntien TAVOITE: Pyöräilyn kulkutapaosuus 15 % 3 HLJ 2015: Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Turvallinen ja laadukas seudullinen

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 Tampereen kaupunkiseudun ja Liikennetutkimuksen tarve ja käyttökohteet alueellisen liikenteen kysynnän perustietoaineisto merkitys kasvanut kaupunkiseutujenjaniidenja niiden kehysalueiden kasvun myötä

Lisätiedot

Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin

Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin 5.6.2017 1 MAL 2019 suunnitelma Päästövähennystavoite on keskeinen lähtökohta MAL 2019 -työlle. Euroopan komissio on asettanut Suomelle

Lisätiedot

Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat

Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat RIL VLL 25.9.2015 Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat Yleisasemakaavan 1954 liikenneverkot 25.9.2014 Matti Kivelä 25.9.2014 Matti Kivelä 3 Helsingin kehittyminen

Lisätiedot