Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista"

Transkriptio

1 Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista

2 Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä sekä vastataan työmarkkinoiden muutoksiin. Kasvupalvelua tarjotaan alueellisesti ja valtakunnallisesti, yritys- ja henkilöasiakkaille. Asiakkaita tuetaan yrityksen elinkaaren ja henkilön työuran eri vaiheissa. Maakunnalliset ja valtakunnalliset palvelut rakennetaan niin, että yrityksille rakennetaan sujuva reitti maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin. Yrityspalvelut TE-palvelut

3 Uudistuksen lähtökohdat Työvoima- ja yrityspalveluiden synergia Säädösten väljentyminen Toimintatapojen uudistaminen Vahva digitalisuus Asiakkaiden tarpeita vastaavat palveluketjut Maakunta vahvana järjestäjänä ja palveluiden yhteen sovittajana Palveluiden tuottamisen markkinalähtöisyys ja monituottajuus Poikkihallinnollinen yhteistyön korostuminen, mm. kuntien elinvoimapalvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut, valtakunnalliset kasvupalvelut

4 Mikä muuttuu käytännössä? ELY-keskuksen ja TE-toimiston palvelut yhdistyvät Palveluiden sisällöt ja toteuttamistavat uudistuvat maakunnilla on nykyistä enemmän päätäntävaltaa palveluissa Tuleva maakunta vastaa kasvupalveluiden järjestämisestä ja palveluiden yhteen sovituksesta muiden palveluiden kanssa Maakunta päättää palveluiden toteuttamistavoista ja markkinoilla tuotettavien palveluiden laajuudesta pitemmällä aikavälillä tavoitteena on tuottaa lähes kaikki palvelut markkinoilla Oma tuotanto on mahdollista liikelaitoksen tai yhtiön kautta Uudenlaisia hankintamenettelyitä: tulosperusteisuus, neuvottelumenettely, palveluiden tuottajaksi hyväksyminen, palvelusetelit

5 Poliittisten linjausten vaikutukset säädöksiin Tammikuussa tehdyt linjaukset (allianssi) eivät vaikuta säädösten pykäliin, ne kirjataan lain perusteluihin. Allianssi nähdään mahdollisuutena ja sen käytön tueksi valmistellaan materiaalia Helmikuussa päivitetty lakiluonnos ja perustelut löytyvät TEM:n nettisivuilta Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki on tarkoitus viedä eduskuntaan Sisältölait: rekry/osaamispalvelulaki ja rahoituslaki, on tarkoitus viedä eduskuntaan alkavalla viikolla; lakiluonnokset TEM:n nettisivulla

6 Kasvupalvelut & yritysasiakkaat Merkittävimmät palvelut tuotetaan rakennerahastojen ja maaseuturahaston kautta, joissa palveluihin ei tule muutoksia nykyisen ohjelmakauden aikana Kansallisista määrärahoista rahoitetaan pääosin alkavien yrittäjien palveluita, yritysten konsultointipalveluita sekä kasvupalvelukoulutusta > palveluiden merkitys on yrityksille suuri ja niiden rahoitus on tarpeen turvata maakunnassa Pk-yritysten kehittämispalvelut on kilpailutettu valtakunnallisesti ja hankintasopimukset tehdään vuoden 2020 loppuun saakka Palkkatuki ja starttiraha säilyvät valikoimassa Osaamisen kehittämispalveluita on käytettävissä erilaisiin valmennuksiin, yritysten (ei tutkintotavoitteisiin) täsmäkoulutuksiin sekä maahanmuuttajien kotoutumispalveluihin

7 Kasvupalvelut & henkilöasiakkaat Merkittävimmät palvelut tuotetaan kansallisista määrärahoista, mom. 51, josta hankitaan osaamisen kehittämisen palveluita, palkkatukea ja erilaisia valmennuksia lisäksi käytetään STM:n työttömyysturvamomenttien kautta määrärahoja mm. palkkatukeen ELY-keskuksella ja TE-toimistolla on Lapissa määrärahoja riittävästi käytettävissä vuosina 2018 ja 2019 vuoden 2020 osalta määrärahojen suuruus riippuu maakunnan päätöksistä Nyt, kun työvoimasta on kysyntää, on tärkeätä tehdä kaikki voitava työttömien työllistämiseksi ja hyödyntää olemassa olevia resursseja Euroopan sosiaalirahaston kautta saadaan täydentävää rahoitusta kehittämishankkeiden kautta työvoimapoliittisia toimenpiteitä voidaan toteuttaa vuoden 2019 toukokuulle asti. Osaamisen kehittämisen palveluissa yhteistyö oppilaitosten kanssa on olennaista: oppilaitokset järjestävät tutkintotavoitteiset työvoimakoulutukset vuodesta 2018 lähtien (toisen asteen reformi)

8 Työnhakijan palvelut kasvupalvelu-uudistuksessa Maakunnalla velvollisuus Järjestää rekrytointi- ja osaamispalveluja Laki julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista Kasvupalvelulaki Varata määrärahoja palkkatukeen Kasvupalvelujen rahoituslaki - Tietoa osaavan työvoiman saatavuudesta ja työtilaisuuksista. - Rekrytointiin ja työnhakuun liittyvää neuvontaa ja ohjausta. -Työtilaisuuksien ja työnhakijoiden yhteensovittamista Ammatinvalintaja uraohjaus Kasvupalvelukoulutus Palkkatuki MAAKUNNAN MINIMIPALVELUT Muut rekrytointia ja työnhakua tukevat palvelut Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu (TTL) - Muut henkilöasiakkaan osaamista kartoittavat ja kehittävät palvelut -Työkeilu Tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus (OKM) Starttiraha MAAKUNTA VOI JÄRJESTÄÄ MAAKUNTA TEKEE PÄÄTÖKSEN

9 Järjestäjän ja tuottajan roolin erottaminen Järjestämisvastuuseen kuuluu kasvupalvelujen yhteensovittaminen kunnan, valtion ja maakunnan muiden palvelujen kanssa. Järjestäminen ja julkiset hallintotehtävät maakunnassa Maakunnan kasvupalvelutehtävät Ulkoistettavat palvelut Palvelujen tuottaminen Konsernin omana tuotantona Eriyttäminen: Järjestäminen ja tuottaminen erotetaan toisistaan Järjestäminen on maakunnan tehtävä Tuottamisessa on useita mahdollisuuksia Maakunta voi päättää, minkä osan palvelutuotannosta tuottaa konsernissa ja minkä ulkoistaa Kilpailulliset markkinat ensisijainen Kunnat / sidosyksiköt mahdollinen jos tätä palvelua ei ole markkinoilla Jos kilpailutilanteessa markkinoilla, oma tuotanto on yhtiöitettävä Jos ei kilpailutilanteessa, voi maakunta tuottaa palvelun virastossa, liikelaitoksessa tai yhtiössään

10 Kasvupalvelun aluekierros keväällä 2018/TEM ja alueet Tarkoituksena työstää kasvupalvelun avoimia kysymyksiä yhdessä maakuntatoimijat, kunnat, palveluntuottajat ja muut sidosryhmät ja näin tukea maakuntavalmistelua Yhtenä keskustelunaiheena kasvupalvelulain ja sisältölakien velvoitteet ja mahdollisuudet (= tulkintavara) Vuorovaikutteisia tilaisuuksia, jossa pohditaan mm. kasvupalveluiden ja kuntien elinvoimapalveluiden yhteistyötä sekä järjestämistä, tuottamista ja allianssimallia Tallenne tilaisuudesta Youtube:ssa

11 Lapin kasvupalveluvalmistelusta

12 Lapin kasvupalveluiden visiointia Perusviesti: työpaikat syntyvät yrityksiin ja uudenlaisiin yrittäjyyden muotoihin. Kasvupalveluilla edistetään yritysten menestymistä ja työvoiman saatavuutta Vision elementtejä: Asiakkaiden tarpeita vastaavat laadukkaat palvelut, jotka ovat helposti saatavilla ja selkeästi viestityt. Palveluita kehitetään jatkuvassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden ja palvelun tuottajien kanssa Palvelutarjooma on tarkoituksenmukaisesti tuotettu: asiakkaiden valinnanvapaus toteutuu ja palveluiden tuottamistavoille on löydetty synteesi markkinaehtoisten palveluiden ja oman tuotannon välille

13 Kasvupalveluvalmistelussa meneillään Henkilö- ja yritysasiakasrakenteen jäsentäminen palvelutarpeiden mukaisesti Lapin kasvupalveluiden vision ja tavoitteiden määrittely, johon osallistuvat asiakkaat, palvelun tuottajat ja sidosryhmät ELYkeskuksen ja TE-toimiston kumppaneina Sähköisten palvelukarttojen laatiminen nykyisistä palveluista henkilöja yritysasiakkaille Palveluita ja toimintatapoja kehitetään uudistuksen tavoitteiden suuntaisesti ml. kokeilut

14 Kokeiluita ja pilotteja Lapissa Alueellinen kokeilu, jossa pitkäaikaistyöttömien palveluiden järjestämisvastuu on siirretty viidelle kunnalle Tulosperusteisen hankintana meneillään määräaikaishaastatteluita tukeva palvelu (samassa kokeilussa myös valinnanvapaus), nuorten palveluihin liittyvä hankinta valmisteilla (maaliskuun aikana) Valinnanvapauskokeilut: starttiplus yrittäjille ja määräaikaishaastatteluita tukeva palvelu työttömille (asiakkailla valittavana kolme palveluntuottajaa) Matkailupilotin palveluhankinnat: käynnistyy markkinavuoropuhelulla, suunnitteilla Tukea rekrytointiin palvelu ja Matkailutyöt tunnetuksi palvelu, kilpailutus käynnistyy maaliskuun aikana Uravalmennus itsensä työllistämisen eri muotoihin Yrittäjästä työnantajaksi -palvelu

15 Tulevia suunnitelmia ELY ja TE-toimisto toteuttavat kyselyn kunnille: kuntien näkemykset tämän ja ensi vuoden toimenpiteistä ja resurssien hyödyntämisestä, kiinnostus allianssityyppisen toiminnan kokeilusta/kehittämisestä, kuntien elinvoimatehtävien painotuksista ja odotukset tulevien kasvupalveluiden painotuksista vastausaika asti TEM selvittää ELY-keskusten kiinnostusta uusiin pilotteihin tämän kuun aikana tässä vaiheessa alustavia näkemyksiä Haetaan strategisia, volyymeiltään ja toimivaltuuksiltaan aiempaa laajempia hankkeita -> säädös- ja tietojärjestelmämuutokset; erilaisia toteutusmalleja ostopalvelut, henkilöstön yrittäjyys, toimintojen yhtiöittäminen, em. yhdistelmät Käynnistys syksyn 2018 ja alkuvuoden 2019 välillä. Sopimuskaudet esim loppuun, jotta ei katkoksia palvelussa 2020 alkupuoliskolla

16 Alustavia aihioita Lapissa TEM kokeiluun Yritysten työvoimatarpeisiin vastaaminen eri toimijoiden yhteistyönä: yritykset, kunnat, ELY ja TE, henkilöstöpalveluyritykset, palveluntuottajat; työvoimapoliittisten resurssien hyödyntäminen, allianssityyppisen mallin kokeilu Erityistä tukea tarvitsevien työttömien palveluita koskeva kokeilu koulutus- ja työllistymisvaiheessa oleville asiakkaille, ml. maahanmuuttajat kotoutumisvaiheen jälkeen; kytkentä soteyhdyspintaan ja käynnistävään ESR-selvityshankkeeseen Korkeasti koulutettujen työttömien asiakasvastuun siirto valitulle (kilpailutus) yhdelle palvelun tuottajalle.

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista Ajankohtaista maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista Kuntainfo 6.4.2018 6.4.2018 Maakuntastrategian tavoitteita ja lähtökohtia Selkeä ja ymmärrettävä; haastava, mutta realistinen; lappilaisia arvoja

Lisätiedot

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä

Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä Työtä vailla maakuntamallissa - Järjestöjen kasvupalveluseminaari 21.2.2018 Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalvelulakikokonaisuus Laki alueiden kehittämisestä

Lisätiedot

Kasvupalveluiden valmistelu Kjell Henrichson

Kasvupalveluiden valmistelu Kjell Henrichson Kasvupalveluiden valmistelu 22.10.2018 Kjell Henrichson Kasvupalvelu-uudistuksen avainsanoja Kasvupalvelu-uudistus tehdään joka tapauksessa Työllisyyteen ja yrittäjyyteen liittyvät palvelut integroidaan

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Kjell Henrichson 12.4.2017 Kasvupalvelun sisältö TEM/TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta

Lisätiedot

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Tiedotustilaisuus Elinkeinoministeri Mika Lintilä Työministeri Jari Lindström 5.4.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja

Lisätiedot

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen Kasvupalvelujen valmistelutilanne Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Aluekehitys- ja kasvupalvelulain luonnos 3.10.2017 Lain viimeistely on alkanut,

Lisätiedot

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström 27.6.2018 Kasvupalvelu-uudistukseen liittyvä lainsäädäntö Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista

Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista 2.11.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut kootaan ja uudistetaan uusien maakuntien kasvupalveluksi Palvelulla

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu Valtuustoseminaari 26.4.2018 Tuula Antola Kasvupalvelu-uudistus ja sen tavoitteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus

Kasvupalvelu-uudistus Kasvupalvelu-uudistus 1 Mitä kasvupalveluilla tavoitellaan? Yhteiskunnalliset tavoitteet Kestävän taloudellisen kasvun tukeminen Politiikkatavoitteet Strategiset tavoitteet Yritysten kilpailukyvyn ja kasvun

Lisätiedot

Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot

Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut VATE 28.11.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 7.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS. Kasvupalvelut

MAAKUNTAUUDISTUS. Kasvupalvelut MAAKUNTAUUDISTUS Kasvupalvelut 7.12.17 1 Kasvupalvelulakiehdotukseen tehdyt muutokset Oman palvelutuotannon kielto on poistettu. Maakunta voi päättää palvelutuotannon ulkoistamisen laajuuden. Halutessaan

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät

Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät Muutosjohtaja Timo Vesiluoma Kuntapäivä 8.5.2018 Esityksen sisältö Kuntien ja maakunnan

Lisätiedot

Muuttuva työvoimakoulutus. Saukkoriipi Nina, Osaaminen ja työelämä

Muuttuva työvoimakoulutus. Saukkoriipi Nina, Osaaminen ja työelämä Muuttuva työvoimakoulutus, Osaaminen ja työelämä 1.12.2017 Tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus Osana ammatillisen koulutuksen reformia tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus siirtyy TEM:stä opetus- ja

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Elinvoimaa monialaisista maakunnista Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Markkinaehtoinen kasvupalvelujen tuottaminen

Markkinaehtoinen kasvupalvelujen tuottaminen Markkinaehtoinen kasvupalvelujen tuottaminen Päijät-Hämeen alueuudistuksen strategiaseminaari 26.9.2017 Jarkko Tonttila Miksi kasvupalvelu-uudistus? julkisen talouden näkökulma 6 mrd. Välittömät työttömyysmenot

Lisätiedot

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu 2016 Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö

Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu- ja maakuntauudistus Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudenmaan

Lisätiedot

Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot

Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut SOTEMAKUjory 20.12.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut

Lisätiedot

TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset

TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä Johtopäätökset 25.4.2017 Linjaukset TE-palvelujen (kasvupalvelut) järjestämiseen ja tuottamiseen maakunnassa ELY-keskuksen yrityspalvelut ja TE-palvelut yhdistetään

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Kasvupalvelut Etelä-Savossa 14.3.2018 Henkilöasiakkaiden palvelut Rytkönen Sirkka Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista, luonnos Lakiluonnos

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos M A A K U N TA U U D I S T U S Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu Työvaliokunta 31.3.2017 Tuija Puumala 13.4.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.4.2018 Työ- ja elinkeinoministeriö Tuula Manelius

Lisätiedot

Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu

Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 22.6.2017 1 Aluekehittämis- ja kasvupalvelulain käsittely ALKE- ja kasvupalvelulaki

Lisätiedot

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalveluuudistuksesta Nuori2017 tapahtuma 27.3.2017, Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimistojen nykyiset tehtävät ja palvelut Laki elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Kasvupalvelut. Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus

Kasvupalvelut. Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Kasvupalvelut Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus 0295 025 083 jarmo.paukku@ely-keskus.fi Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden

Lisätiedot

Marja-Riitta Pihlman

Marja-Riitta Pihlman Marja-Riitta Pihlman Maakuntien kasvupalvelut mahdollistavat kestävän kasvun alueilla Suomen Yrittäjien 25. Kunnallisjohdon seminaari 8.6.2017 ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman Jokaisen alueen omat vahvuudet

Lisätiedot

Alue- ja kasvupalvelu-uudistus. Marjukka

Alue- ja kasvupalvelu-uudistus. Marjukka Alue- ja kasvupalvelu-uudistus Marjukka Aarnio @marjukka_aarnio Maahanmuuttajat kotoutuvat Innovatiiviset toimintamallit lisääntyvät Monialainen ja monitoimijainen yhteistyö Yhteistyö realisoi kasvupalveluiden

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille 22.9. 2016 TEM Ohjelma 12:30 12:40 Tilaisuuden avaus Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12:40 13:00

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne

Säädösvalmistelun tilanne Säädösvalmistelun tilanne Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalvelusta Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 1.3.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille

Lisätiedot

Kasvupalvelut / TE-palvelut

Kasvupalvelut / TE-palvelut Kasvupalvelut / TE-palvelut Maakuntauudistus, Kanta-Häme 1 Vaikuttavuus, poliittinen ohjaus Mitä halutaan tapahtuvan? Kasvua ja hyvinvointia koko Suomeen Korkea työllisyysaste Yritysten kasvu, kestävä

Lisätiedot

Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus

Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus Kuntamarkkinoiden lakiklinikka 13.9.2017 Tarja Krakau Suomen Kuntaliitto Valmisteilla olevat lait Lausuntokierroksella ovat olleet HE-luonnos laiksi

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Keski-Suomen MYR 31.03.2017 Ylijohtaja Pasi Patrikainen, KES ELY Sisältö Kasvupalvelut Lainsäädännön valmistelu Kasvupalvelu-uudistuksen tavoitehierarkia

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen kasvupalvelut. Ulvilan elinkeinotiimi Ylijohtaja Marja Karvonen

Maakuntauudistuksen kasvupalvelut. Ulvilan elinkeinotiimi Ylijohtaja Marja Karvonen Maakuntauudistuksen kasvupalvelut Ulvilan elinkeinotiimi 21.9.2017 Ylijohtaja Marja Karvonen Miksi uudistus tehdään? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Toimintatapojen muutos Kansalaisten suorat

Lisätiedot

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten

Lisätiedot

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna www.omahäme.fi Oma Häme maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus Järjestöfoorumi Hämeenlinna 14.11.2017 www.omahäme.fi Maakuntauudistuksen palvelukokonaisuudet Yritykset Kansalaiset Viranomaiset & kumppanit

Lisätiedot

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Työllisyys- ja yrityspalvelut

Työllisyys- ja yrityspalvelut Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Työllisyys- ja yrityspalvelut Näkökulmana kunta maakunta yhteensovittaminen Jarkko Huovinen Kehittämisyhteisöjen kokoaminen Paikkakunnan

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 8.2.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille kasvupalveluille Maakunnallisina kasvupalveluina

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 14.6.2017 Muutos ELY-keskuksessa ja TE-toimistossa on suuri! -Maakuntauudistuksessa Satakunnan ELY-keskus ja TE-toimisto lakkautetaan, ja virastojen tehtävät, palvelut

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus

Kasvupalvelu-uudistus Kasvupalvelu-uudistus ajankohtainen tilanne TYÖVOIMAKOULUTUS OSANA AMMATILLISTA KOULUTUSTA TYÖKOKOUS 11.6.2018 teollisuusneuvos Jarkko Tonttila, työ- ja elinkeinoministeriö Juuri nyt! Kasvupalvelulain

Lisätiedot

Tilannekatsaus: kasvupalvelut syksy 2018

Tilannekatsaus: kasvupalvelut syksy 2018 Tilannekatsaus: kasvupalvelut syksy 2018 Kasvun eväät Työ- ja elinkeinoministeriö Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudellamaalla Hallintovaliokunta

Lisätiedot

Maakunnan keskeiset palvelut/ Kasvupalvelut. Anne Jortikka Kehittämispäällikkö Satakunnan ELY-keskus Kasvupalveluvalmistelija Satakuntaliitto

Maakunnan keskeiset palvelut/ Kasvupalvelut. Anne Jortikka Kehittämispäällikkö Satakunnan ELY-keskus Kasvupalveluvalmistelija Satakuntaliitto Maakunnan keskeiset palvelut/ Kasvupalvelut Anne Jortikka Kehittämispäällikkö Satakunnan ELY-keskus Kasvupalveluvalmistelija Satakuntaliitto Sisältö 1. Tilannekatsaus Satakunnan elinkeinoelämään ja työllisyyteen

Lisätiedot

Uudenmaan erillisratkaisua koskeva info- ja keskustelutilaisuus Yhteenveto

Uudenmaan erillisratkaisua koskeva info- ja keskustelutilaisuus Yhteenveto KUUMA-johtokunta 14.2.2018 5 LIITE 5d Uudenmaan erillisratkaisua koskeva info- ja keskustelutilaisuus 9.2.2018 Yhteenveto KUUMA-johtokunta 14.2.2018 Tilaisuuden kulku 1/2 Paikalla alustajina Helsingin

Lisätiedot

Kasvupalvelut / Etelä-Savo

Kasvupalvelut / Etelä-Savo Kasvupalvelut / Etelä-Savo 14.3.2018 Kasvupalveluista yleisesti Yritysten palvelut Juha Pulliainen 11.5.2018 1 Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla

Lisätiedot

Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018

Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018 Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018 Kasvun eväät Työ- ja elinkeinoministeriö Kasvupalvelu-uudistus on osa maakuntauudistusta Kasvupalvelu-uudistus kokoaa yhteen valtion tarjoamat

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus

Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus www.omahäme.fi Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus 10.4.2017 Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Maakunnat, valtio ja kunnat yhdessä: Maakunnat toimivat aluekehittämisviranomaisina

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Työllisyys- ja yrityspalvelut

Työllisyys- ja yrityspalvelut Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Työllisyys- ja yrityspalvelut Näkökulmana kunta maakunta yhteensovittaminen Jarkko Huovinen Kehittämisyhteisöjen kokoaminen Paikkakunnan

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista -muutokset. Piia Rekilä ja Tarja Reivonen

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista -muutokset. Piia Rekilä ja Tarja Reivonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista -muutokset Piia Rekilä ja Tarja Reivonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Esityksen aikana on tarkoitus käydä läpi: Muutokset alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Työllisyyspalvelut ja maakuntauudistus - seminaari eduskunnan Kansalaisinfossa 15.3.2017 Ylijohtaja atrikainen asi, Keski-Suomen ELY-keskus 15.3.2017

Lisätiedot

Nuorten tulosperustaiset hankinnat

Nuorten tulosperustaiset hankinnat Nuorten tulosperustaiset hankinnat Tausta Syksyn 2017 budjettiriihessä hallitus päätti lisätä tulosperusteisten hankintojen resursointia TE-hallinnossa Hallituksen linjauksen mukaisesti uudet tulosperusteiset

Lisätiedot

Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa

Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa 9.11.2018 Kasvupalvelupiloteista tukea työvoima- ja yrityspalvelujen muutokseen Pilotit ovat kasvupalveluiden uuden toimintamallin käyttöönottoa tukevia kokeiluja

Lisätiedot

Mitä ovat tulevat kasvupalvelut sekä meneillään olevat pilotit?

Mitä ovat tulevat kasvupalvelut sekä meneillään olevat pilotit? Mitä ovat tulevat kasvupalvelut sekä meneillään olevat pilotit? 1.6. Maaseutu näkyväksi Maaseudun sote- ja kasvupalvelut uusissa maakunnissa Teollisuusneuvos Marjukka Aarnio Maaseutu näkyväksi Lähtökohtana

Lisätiedot

Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys

Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys Kasvupalveluseminaari 21.2.2018 Kehittämispäällikkö Erja

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto HE:N ALUEKEHITYKSESTA JA KASVUPALVELUSTA VALMISTELU LINKITTYY LAIN

Lisätiedot

Osaajia yritysten tarpeisiin - Lapin kasvupalvelupilotti. Lapin ELY-keskus ja TE-toimisto

Osaajia yritysten tarpeisiin - Lapin kasvupalvelupilotti. Lapin ELY-keskus ja TE-toimisto Osaajia yritysten tarpeisiin - Lapin kasvupalvelupilotti Lapin ELY-keskus ja TE-toimisto PILOTIN TARVE JA TAVOITTEET Tavoitteena on vastata työvoiman saatavuusongelmaan sekä synnyttää ja kehittää markkinoita.

Lisätiedot

Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila

Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut kootaan ja uudistetaan uusien maakuntien kasvupalveluksi Palvelulla edistetään

Lisätiedot

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna

Lisätiedot

Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos

Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos Hyvinvoiva maakunta -seminaari Lahti 11.12.2018 Eija Mannisenmäki, johtaja Eija.mannisenmaki@te-toimisto.fi Päijät-Häme 2017 Asukkaita 201

Lisätiedot

Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut

Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut palvelujohtaja, työnvälitys- ja yrityspalvelut Huhtiniemi Jukka palvelujohtaja, henkilöasiakaspalvelut Lehto Katri Sidosryhmätilaisuus 10.1.2017 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Missä mennään maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen valmistelussa?

Missä mennään maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen valmistelussa? Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Missä mennään maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen valmistelussa? Kuopion työllisyysseminaari Kehittämispäällikkö Erja Lindberg 7.2.2018

Lisätiedot

TE-palveluja alueellisesti

TE-palveluja alueellisesti 1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,

Lisätiedot

Ajankohtaistilaisuus kasvupalvelun järjestäjätuottamismallin

Ajankohtaistilaisuus kasvupalvelun järjestäjätuottamismallin Ajankohtaistilaisuus kasvupalvelun järjestäjätuottamismallin rakentamisesta 5.2.2018 Säätytalo 1 Ohjelma #Kasvupalvelut 12.00 Tilaisuuden avaus ja kasvupalveluuudistuksen tilannekatsaus Jarkko Tonttila,

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui

Lisätiedot

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI Kick off 27.3.2017 ELY Areena Yksikön päällikkö Maija Saari TYÖVOIMAKOULUTUS LUKUINA 1 (2) VUOSI TYÖVOIMAKOULUTUS/ HENKILÖT KOULUTUSPÄIVÄT 2013 3336 232 563 2014 3306 272 719

Lisätiedot

TYÖTÄ VAILLA MAAKUNNASSA

TYÖTÄ VAILLA MAAKUNNASSA TYÖTÄ VAILLA MAAKUNNASSA 21.2.2018, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Jukka Haapakoski, Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry, jukka.haapakoski@tvy.fi MITKÄ OVAT TYÖTTÖMIEN KOKEMUKSET TYÖLLISTÄMISESTÄ?

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla

Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla KUUMA-johtokunta 26.10.2017 46 LIITE 46 Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla Tiivistetty esitys KUUMA-seudun luottamushenkilöitä varten päivitetty 28.9.2017 Antti Kuusela

Lisätiedot

Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta. Jarkko Tonttila

Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta. Jarkko Tonttila Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta Jarkko Tonttila Hallituksen linjaukset kasvupalvelusta Hallituksen linjaus maakunnille siirrettävistä tehtävistä 5.4.2016 Pääosa ELY -keskusten tehtävistä

Lisätiedot

Osaavaa työvoimaa Pohjois-Karjalan työmarkkinoille

Osaavaa työvoimaa Pohjois-Karjalan työmarkkinoille Osaavaa työvoimaa Pohjois-Karjalan työmarkkinoille Teollisuuden ja tuotannon toimialojen osaava työvoima tilaisuus 10.5.2017 Ulpu Järviluoto, Pohjois-karjalan ELYkeskus/ Työllisyys ja osaamineen yksikkö

Lisätiedot

Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT. Yrityspalvelut. TE-palvelut. TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT. Yrityspalvelut. TE-palvelut. TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Kasvupalveluuudistus KASVU- ALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. alvelulla edistetään uutta yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä sekä

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Hallituksen yrittäjyyshanke

Hallituksen yrittäjyyshanke Hallituksen yrittäjyyshanke Valtion ja kuntien rooli elinkeinopolitiikassa / Kuntamarkkinat 14.9.2016 Teollisuusneuvos Ulla Hiekkanen-Mäkelä Yritys- ja alueosasto Yritysrakenne Suomessa Suomessa on 283

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

Kasvupalvelujen alueellinen valmistelutilanne markkinoiden rakentumisen näkökulmasta. Irene Impiö, Pirkanmaan TE-toimisto

Kasvupalvelujen alueellinen valmistelutilanne markkinoiden rakentumisen näkökulmasta. Irene Impiö, Pirkanmaan TE-toimisto Kasvupalvelujen alueellinen valmistelutilanne markkinoiden rakentumisen näkökulmasta Irene Impiö, Pirkanmaan TE-toimisto Kasvupalvelujen toimintamallitapoja Maakunta tuottaa itse kasvupalveluja Markkinapuutetilanne

Lisätiedot

Mannerlaatat liikkeessä kuntoutuksen uudistuminen

Mannerlaatat liikkeessä kuntoutuksen uudistuminen Mannerlaatat liikkeessä kuntoutuksen uudistuminen Valt.tri., toimitusjohtaja Soile Kuitunen (huom. ei edusta Kuntoutussäätiön virallista kantaa, näkemykset ja tulkinnat omiani) Kuntoutusjärjestelmä ja

Lisätiedot

4 Kasvupalvelujen tilanne valtakunnallisesti ja alueellisesti. 5 Alatyöryhmien (yrityksen ja henkilöasiakkaat) työskentely ja tulosten esittely

4 Kasvupalvelujen tilanne valtakunnallisesti ja alueellisesti. 5 Alatyöryhmien (yrityksen ja henkilöasiakkaat) työskentely ja tulosten esittely 17.05.2018 1 Kasvupalvelut - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmä Kokousaika 17.05.2018 kello 13:00 15:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-Keskus, nh Pyöreä torni, Jääkärinkatu 14, Mikkeli Asialista 1 Kokouksen

Lisätiedot

Palvelurakenteen kehittäminen. Jari Aaltonen

Palvelurakenteen kehittäminen. Jari Aaltonen Palvelurakenteen kehittäminen Jari Aaltonen 23.2.2017 Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta yritystoimintaa,

Lisätiedot

Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen Elisabet Heinonen

Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen Elisabet Heinonen Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen 6.3.2019 Elisabet Heinonen Kasvupalvelu-uudistuksen taustoja Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan virallisesti

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat

Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat Reijo Vuorento Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Kasvupalvelulakien* käsittelyaikataulu Perustuslakianalyysi valmis Lainsäädännön arviointineuvosto ja käännös Laintarkastus Eduskunnalle

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kasvupalvelut Tehtävät ja palvelut. Palvelukokonaisuudet ja palveluprosessit

Kasvupalvelut Tehtävät ja palvelut. Palvelukokonaisuudet ja palveluprosessit Kasvupalvelut Tehtävät ja palvelut alvelukokonaisuudet ja palveluprosessit Sisältö 1. Kasvupalvelut: Tehtävät ja palvelut -ryhmä 2. alvelukokonaisuudet 3. Kasvupalveluiden yhteensovittaminen 4. Asiakaspalveluissa,

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1. Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio

Lisätiedot

Kasvupalveluvalmistelu. Piia Rekilä

Kasvupalveluvalmistelu. Piia Rekilä Kasvupalveluvalmistelu Piia Rekilä 30.1.2019 Työmarkkinat piristyvät mutta haasteita riittää Joulukuussa työpaikka oli avoinna keskimäärin 58 päivää (vuotta aiemmin 38 päivää) Pitkäaikaistyöttömyys laski

Lisätiedot

1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu

1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu 1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu Tuottava Pohjois-Karjala 13.6.2017 Mikä on kokeilu? 2 Mikko Annalan 17.2. esittelemien diojen pohjalta 13.6.2017 Mikko Annala/DemosHelsinki 17.2. Kick Off-tilaisuuden

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Uudistuksen perusviestit Maakuntauudistuksen tavoitteena on palveluiden säilyminen, kustannusten kasvun hillitseminen ja alueellisen demokratian lisääminen.

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 15.11.2016 Heureka Nuorten ohjautuminen nuorten työpajatoimintaan ja muuta ajankohtaista työja elinkeinoministeriöstä Ari-Pekka Leminen, TEM Sisältöä

Lisätiedot

Kasvupalvelujen valmistelu. Valmistelijat Anne Jortikka ja Teemu Niemelä

Kasvupalvelujen valmistelu. Valmistelijat Anne Jortikka ja Teemu Niemelä Kasvupalvelujen valmistelu Valmistelijat Anne Jortikka ja Teemu Niemelä Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut yhdistetään ja uudistetaan

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Tilannekatsaus ELY-keskuksen toimintaan 2017

Tilannekatsaus ELY-keskuksen toimintaan 2017 Tilannekatsaus ELY-keskuksen toimintaan 2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Ritva Saarelainen ja Janne Kärkkäinen POHJOIS-KARJALAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Ylijohtajan

Lisätiedot

päättäminen Emmi Hyvönen

päättäminen Emmi Hyvönen Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelun päättäminen Emmi Hyvönen 22.3.2019 Meneekö työ hukkaan? Vasta seuraavien lakiesitysten jälkeen tiedämme, paljonko tehtiin turhaa työtä KS2021-projektissa arvioitiin

Lisätiedot

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto z Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Ajankohtaista Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteesta Lokakuu 2016 Lokakuu 2015 Työttömyysaste 13,8% 14,6% TE-toimiston asiakkaita 48

Lisätiedot