Kasvupalvelut / Etelä-Savo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasvupalvelut / Etelä-Savo"

Transkriptio

1 Kasvupalvelut / Etelä-Savo Kasvupalveluista yleisesti Yritysten palvelut Juha Pulliainen

2 Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä sekä vastataan työmarkkinoiden muutoksiin. TEpalvelut Yrityspalvelut Kasvupalvelu Kasvupalvelua tarjotaan alueellisesti ja valtakunnallisesti, yritys- ja henkilöasiakkaille. Asiakkaita tuetaan yrityksen elinkaaren ja henkilön työuran eri vaiheissa. Maakunnalliset ja valtakunnalliset palvelut rakennetaan niin, että yrityksille rakennetaan sujuva reitti maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin. 2

3 Kasvupalvelun lakikokonaisuus Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudellamaalla HE 4/2018 Laki julkisista rekrytointija osaamisen kehittämispalveluista Laki alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen rahoittamisesta Laki kotoutumisen edistämisestä HE 5/2018 Laki kasvupalveluiden tiedonhallinnasta HE syksy 18 Työttömyysturvatehtävien siirto maksajille Työmarkkinatuen rahoitusvastuut (STM) HE syksy

4

5 Miksi markkinalähtöistä tuotantoa ja kilpailullisuutta? Kasvupalveluilla suuri merkitys taloudelle kasvun eväät, työmarkkinoiden toimivuus. Markkinoiden hyödyntäminen on mahdollisuus vaikuttavuuden lisäämiseen ja uusien palvelu-innovaatioiden synnyttämiseen. Uudistuksen tarkoituksena on mahdollistaa kokonaisten palveluprosessien siirtäminen palveluntuottajille.. Kotimaiset ja kansainväliset kokemukset markkinoiden hyödyntämisestä ovat olleet rohkaisevia. Yksityisten toimijoiden vahvat työnantajayhteydet, toimiala-osaaminen, tehokkaat prosessit ja mahdollisuudet räätälöidä palveluja voivat johtaa julkista parempaan vaikuttavuuteen

6 Järjestäjän ja tuottajan roolin erottaminen Järjestelmävastuuseen kuuluu kasvupalvelujen yhteensovittaminen kunnan, valtion ja maakunnan muiden palvelujen kanssa. Julkisia hallintotehtäviä ovat mm. tukien ja korvausten myöntäminen. Järjestäminen ja julkiset hallintotehtävät maakunnassa Maakunnan kasvupalvelu-tehtävät Ulkoisena tuotantona Palvelujen tuottaminen Konsernin omana tuotantona Eriyttäminen: Järjestäminen ja tuottaminen erotetaan toisistaan Järjestäminen on maakunnan tehtävä Tuottamisessa on useita mahdollisuuksia Maakunta voi päättää, minkä osan palvelu-tuotannosta tuottaa konsernissa ja minkä ulkoistaa Kilpailulliset markkinat ensisijainen Kunnat /sidosyksiköt mahdollinen jos tätä palvelua ei ole markkinoilla Jos kilpailutilanteessa markkinoilla, oma tuotanto on yhtiöitettävä Jos ei kilpailutilanteessa, voi maakunta tuottaa palvelun virastossa, liikelaitoksessa tai yhtiössään

7 Miksi allianssi sopii kasvupalveluihin? Maakuntien kasvupalveluilla ja kuntien elinvoimatehtävillä on samansuuntaiset tavoitteet: Sekä maakunnat että kunnat satsaavat kasvun ja elinvoiman edistämiseen merkittävästi. Allianssimalli mahdollistaa: Yhteistyön ja yhteisten resurssien tehokkaan hyödyntämisen lisätä alueen elinvoimaa löytää ihmisille töitä löytää yrityksille työntekijöitä tukea yritysten kasvua. Avoimeen sopimuksen perustuvan uudenlaisen palvelutuotannon Monialaiset palvelut asiakkaille Allianssimalli noudattaa hankintaja kasvupalvelulain periaatteita

8 Digitaalinen palvelumarkkina yksityisen sektorin toimijoille Kasvupalveluiden kokonaiskuva Tietojärjestelmä Tietovaranto Työnhakijat ja potentiaaliset yrittäjät Yrityksen perustaminen/alkuvaihe Kasvu Kansainvälistyminen Kasvupalveluiden ohjaus ja neuvonta Valtio Henkilöasiakkaat Suomi.fi/kansalaiselle Rekrytointi ja osaamispalvelut Kansalliset julkiset toimijat (Opetushallitus, yliopistot) Henkilö- CRM Asiakastieto Ohjaus ja neuvonta kasvupalveluihin Maakunnan kasvupalvelun asiantuntija-asiointi (ml. Team Finland koordinaattorit) Yhtenäinen asiakaspalvelu ja palveluihin ohjaus Innovaatioympäristö Innovaatioympäristön kehityksen kansalliset julkiset toimijat (mm. Tekes, yliopistot) Valtakunnallinen kasvupalveluiden sähköinen asiointi (sen tukipalvelut) Yritys- CRM Asiakastieto Rahoituspalvelut Kansalliset julkiset toimijat (mm. Tekes, Finnvera, FinnPartnership, FinnFund, Teollisuussijoitus, Mavi) Yritysasiakastieto Yritys- CRM Asiakastieto Suomi.fi/ yrityksille Yritysasiakkaat Team finland.fi Kansainvälistymispalvelut Kansainvälistymispalveluiden kansalliset julkiset toimijat (mm. UM, Tekes, Finpro) Maakunta Maakuntakonserni, sopimustoimittajat, kumppanit Maakuntakonserni, sopimustoimittajat, kumppanit Palvelunhallinta Maakuntakonserni, sopimustoimittajat, kumppanit Palvelunhallinta Palvelunhallinta Maakuntakonserni, sopimustoimittajat, kumppanit Kunta Kunnalliset julkiset toimijat (mm. amk ja ammattikoulut) Asiakastieto Kunnalliset julkiset toimijat (mm. amk) Asiakastieto Kunnalliset julkiset toimijat Asiakastieto Kunnalliset julkiset toimijat Esimerkkejä tietovarannoista Perustietovarannot Yleiset informaatiovarannot Kohdealueiden tietovarannot VTJ YTJ Sopimushallinta Tulorekisteri OmaData Työ- ja elinkeinoministeriö Big Data (mm. SoMe) Henkilöasiakastieto Yhteiset tietojärjestelmät Suomi.fi/yrityksille ja /kansalaisille Esimerkkejä tietojärjestelmistä OmaAsiointi Kohdealueiden tietojärjestelmät Palvelu-/toimijakohtaiset järjestelmät 8

9 Kasvupalvelun digisalkku: valtakunnallisten hankkeiden tiekartta 2018 Q1-Q Q3-Q Q1-Q Q3-Q Q1-Q Q3-Q4 Tavoitteet Asiakaslähtöisyys Yhteentoimivuus Sujuvat palveluketjut Kokonaisuuden hallinta ja ohjaus Priorisointi ja koordinaatio Kustannus tehokkuus Salkun koko yli 100M Kasvupalvelun tiedon hallinta ja tietojärjestelmä laki TYÖMARKKINATORIN TYÖMARKKINATORI EKOSYSTEEMI HAKUPALVELU INTEGRAATIOT ASIOINTIPALVELUT ASIAKKUUDENHALLINNAN TOTEUTUS (H-CRM) EURA2014 Uusi ohjelmakausi JÄLKISEURANTA JA HANKKEIDEN SULKEMINEN MAAKUNTAUUDISTUKSEN AIHEUTTAMAT MUUTOKSET KILPAILUTUKSEN VALMISTELU KILPAILUTUS JA VAATIMUSMÄÄRITTELY Kasvupalvelulainsäädännön käsitteiden yhteensovitus Virastojen hankkeet BF tekoäly sovellukset KEHA-KATRE TE-digi YSA / TUKI 2014 YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELUT: KULJETUSTUET MAKSATUS ATV INTEGRAATIOT MAKU MUUTOKSET YRITYSTUET MUUTOKSET RR-PROSESSIN MUUTOKSET CRM TUOTANKOKÄYTTÖ KÄYNNISTYY RATKAISUN TOTEUTTAMINEN Kansallisen palveluarkkitehtuurin ratkaisut Maakuntien viitearkkitehtuuri Sidonnaisuudet eri hallinnonalojen toimintaan Uudet hankkeet käynnistettävät hankkeet KASVUPALVELUARKKITEHTUURI:TARKENTAVAT OSA-ALUEET ALUEKEHITYS TILANNEKUVA ATV -RAPORTOINTI ATV TIETOSISÄLLÖN LAAJENTAMINEN Kasvupalvelu Oy valmistelu

10 Virastojen järjestelmät Valtakunnallisten kehityshankkeiden keskinäiset riippuvuudet Työmarkkinatori ATV Y-CRM ATV YSA/ Tuki2014 Eura2014 H-CRM EURA2014 Maksuliikenneratkaisu Hyödyntävä myös Tuki2014 URA/H-CRM Asiakasrajapinnan tuki & sähköisen asioinnin tuki (TE- ASPA) 10

11

12 Kasvupalvelupilottien valmistelu Järjestäjä-tuottajamallin kilpailullisilla hankkeilla synnytetään kokemuksia ja markkinoita sekä luodaan malleja maakunnille hyödynnettäviksi. Alueiden tarpeisiin ja tilanteisiin sopivia hankkeita, joilla otetaan ensimmäisiä askeleita kasvupalvelujen käyttöönottamiseksi Strategisia, volyymeiltaan ja palveluntuottajien toimivaltuuksiltaan laajempia hankkeita -> säädös- ja tietojärjestelmämuutokset Erilaisia toteutusmalleja ostopalvelut, henkilöstön yrittäjyys, toimintojen yhtiöittäminen, em. yhdistelmät -> henkilöstövaikutukset Toiminnallisesti järkeviä, henkilöstöpoliittisesti hallittavia Käynnistys loppuvuoden 2018 ja alkuvuoden 2019 välillä. Sopimuskaudet esim loppuun, jotta ei katkoksia palveluissa 2020 alkupuoliskolla. Selvitetään mahdollisuudet kytkeä allianssimalli tai sen elementtejä pilotteihin

13 Yritysasiakkaiden palvelut Tällä hetkellä: Sähköiset alustat: Suomi.fi Neuvonta TE-Aspan kautta Muu neuvonta kumppanien toimesta, esim. uusyrityskeskukset Subventoitua konsultointia ja koulutusta (= ns. kehpat) Rekry- ja täsmäkoulutus Rahoitus (EAKR ja maaseutuohjelma, Leader) Valtakunnalliset kasvupalvelut (Business Finland ja Finnvera) Tulevaisuudessa: Sähköiset alustat edelleen Miten neuvonta järjestetään? Järjestettävä ehkä uudella tavalla (esim. alkavat yritykset) Erilaiset setelimallit? Konsultointi jatkossa? Tarvitaanko edelleen? Pääsääntöisesti jatkuu nykyisellä tavalla ohjelmakauden loppuun Kuten nykyisinkin

14 Case 2: Kasvu ja kansainvälistyminen asiakkaan näkökulmasta Liiketoiminnan kasvu ja kansainvälistyminen Kipupiste tulevissa kasvupalveluissa (kuvattu tarkemmin seuraavalla sivulla) Tietojärjestelmä Tietovaranto Asiakkaan polku Liiketoiminnan kasvu Liiketoiminnan rahoitus Osaavan työvoiman hankkiminen Kansainvälistymisen suunnittelu Kansainvälistyminen Asiakkaan tarve Valtio Maakunta Kunta Taustajärjestelmät Tuki ja neuvonta liiketoiminnan kasvattamiseen liittyen OmaAsiointi-palvelun yritysprofiilin avulla tarjotaan sopivia julkishallinnon tukemia kasvupalveluita Yksityinen konsultti tukee yrityksen kasvuun tähtäävän liiketoimintasuunnitelman tekemistä 12 OmaAsiointi Asiakaskohtaisesti räätälöidyt asiointipalvelut Parhaan rahoitusratkaisun löytäminen Julkisten kasvupalveluiden rahoitusvaihtoehdot suomi.fi/yrityksille palvelun kautta Sopiva rahoitus löytyy Finnveralta ja maakunnan kasvupalvelusta 13 7 Markkina-alusta? Tietoa sopimustoimittajista (asiakastyytyväisyys, laatu, hinta) Suomi.fi/ yrityksille Tietoa yrityksen perustamiseen ja yritystoimintaan liittyen Luotettavan ja osaavan työvoiman hankkiminen liiketoiminnan kasvuun Rekrytointiprofiilin luominen kansalliselle työmarkkinatorille OmaAsiointi-palvelussa kasvupalveluiden palvelutarpeen kartoitus ja ohjaus kansainvälistymispalveluihi n Löydetään sopivat työntekijät työmarkkinatorin ja yksityisen rekrytointipalvelun avulla Big Data (mm. SoMe) Yrityksen julkinen muu viestintädata Tuki ja neuvonta liiketoiminnan kansainvälistymiseen liittyen Ohjaus suomi.fi/yrityksille palveluun, josta kansainvälistymiseen liittyvä tuki ja tieto löytyy kätevästi Team Finland (Finpro) lähettää kohdennettua mainontaa kansainvälistymispalveluista Työmarkkinatori Yritysprofiili työnhakijoiden suuntaan ja tietoa työvoimasta Yritys-CRM Kasvupalveluiden yhteinen asiakkuudenhallinta Kansainväliseen liiketoimintaan liittyviä erityistarpeita: tietoa kohdemarkkinoista, IPR-suojaus, kansainvälistymisen rahoitus Markkina-alusta? Tietoa sopimustoimittajista (asiakastyytyväisyys, laatu, hinta) Valitaan kohdemaan markkinaanalyysin tueksi yksityinen palveluntuottaja OmaAsiointi-tilin yritysprofiili tuottaa yritykselle kohdennettua markkinointia julkisista palveluista (mm. kansainvälistymislaina) PRH antaa immateriaalioikeuksiin liittyvää tietoa kansainvälistymistä suunnittelevalle toimijalle OmaData Yrityksen omien tietojen hallintatieto Työ- ja elinkeinoministeriö 14

15

16 Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Tiedotustilaisuus Elinkeinoministeri Mika Lintilä Työministeri Jari Lindström 5.4.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus

Kasvupalvelu-uudistus Kasvupalvelu-uudistus 1 Mitä kasvupalveluilla tavoitellaan? Yhteiskunnalliset tavoitteet Kestävän taloudellisen kasvun tukeminen Politiikkatavoitteet Strategiset tavoitteet Yritysten kilpailukyvyn ja kasvun

Lisätiedot

Alue- ja kasvupalvelu-uudistus. Marjukka

Alue- ja kasvupalvelu-uudistus. Marjukka Alue- ja kasvupalvelu-uudistus Marjukka Aarnio @marjukka_aarnio Maahanmuuttajat kotoutuvat Innovatiiviset toimintamallit lisääntyvät Monialainen ja monitoimijainen yhteistyö Yhteistyö realisoi kasvupalveluiden

Lisätiedot

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström 27.6.2018 Kasvupalvelu-uudistukseen liittyvä lainsäädäntö Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Elinvoimaa monialaisista maakunnista Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus. Toukokuu 2017

Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus. Toukokuu 2017 Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus Toukokuu 2017 Miksi uudistus? julkisen talouden näkökulma 6 mrd. Välittömät työttömyysmenot vuodessa -1 pv 23 M Valtion työttömyysturvamenojen säästö vuodessa,

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu Valtuustoseminaari 26.4.2018 Tuula Antola Kasvupalvelu-uudistus ja sen tavoitteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Kjell Henrichson 12.4.2017 Kasvupalvelun sisältö TEM/TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut

Lisätiedot

KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI

KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI 8.2.2017 Kansalliset digitaaliset toimintamallit Neuvotteleva virkamies Päivi Tommila, TEM Kansalliset digitaaliset toimintamallit

Lisätiedot

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu 2016 Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen Kasvupalvelujen valmistelutilanne Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Aluekehitys- ja kasvupalvelulain luonnos 3.10.2017 Lain viimeistely on alkanut,

Lisätiedot

Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista

Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista 20.3.2018 Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta yritystoimintaa,

Lisätiedot

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki

Lisätiedot

Kasvupalveluyhtiön valmistelutilanne. -Verkostotapaaminen, Kuntatalon Sirpa Alitalo, Joonas Karhinen

Kasvupalveluyhtiön valmistelutilanne. -Verkostotapaaminen, Kuntatalon Sirpa Alitalo, Joonas Karhinen Kasvupalveluyhtiön valmistelutilanne -Verkostotapaaminen, Kuntatalon29.11.2017 Sirpa litalo, Joonas Karhinen Kasvupalveluyhtiön perustaminen valmistelun eteneminen iemmat toimet: - Neuvottelu avs Pöystin

Lisätiedot

Tilannekatsaus: kasvupalvelut syksy 2018

Tilannekatsaus: kasvupalvelut syksy 2018 Tilannekatsaus: kasvupalvelut syksy 2018 Kasvun eväät Työ- ja elinkeinoministeriö Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudellamaalla Hallintovaliokunta

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 7.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Keski-Suomen MYR 31.03.2017 Ylijohtaja Pasi Patrikainen, KES ELY Sisältö Kasvupalvelut Lainsäädännön valmistelu Kasvupalvelu-uudistuksen tavoitehierarkia

Lisätiedot

Kasvupalvelut. Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus

Kasvupalvelut. Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Kasvupalvelut Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus 0295 025 083 jarmo.paukku@ely-keskus.fi Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden

Lisätiedot

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna www.omahäme.fi Oma Häme maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus Järjestöfoorumi Hämeenlinna 14.11.2017 www.omahäme.fi Maakuntauudistuksen palvelukokonaisuudet Yritykset Kansalaiset Viranomaiset & kumppanit

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille 22.9. 2016 TEM Ohjelma 12:30 12:40 Tilaisuuden avaus Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12:40 13:00

Lisätiedot

Ajankohtaistilaisuus kasvupalvelun järjestäjätuottamismallin

Ajankohtaistilaisuus kasvupalvelun järjestäjätuottamismallin Ajankohtaistilaisuus kasvupalvelun järjestäjätuottamismallin rakentamisesta 5.2.2018 Säätytalo 1 Ohjelma #Kasvupalvelut 12.00 Tilaisuuden avaus ja kasvupalveluuudistuksen tilannekatsaus Jarkko Tonttila,

Lisätiedot

Marja-Riitta Pihlman

Marja-Riitta Pihlman Marja-Riitta Pihlman Maakuntien kasvupalvelut mahdollistavat kestävän kasvun alueilla Suomen Yrittäjien 25. Kunnallisjohdon seminaari 8.6.2017 ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman Jokaisen alueen omat vahvuudet

Lisätiedot

Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018

Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018 Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018 Kasvun eväät Työ- ja elinkeinoministeriö Kasvupalvelu-uudistus on osa maakuntauudistusta Kasvupalvelu-uudistus kokoaa yhteen valtion tarjoamat

Lisätiedot

TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset

TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä Johtopäätökset 25.4.2017 Linjaukset TE-palvelujen (kasvupalvelut) järjestämiseen ja tuottamiseen maakunnassa ELY-keskuksen yrityspalvelut ja TE-palvelut yhdistetään

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus

Kasvupalvelu-uudistus Kasvupalvelu-uudistus ajankohtainen tilanne TYÖVOIMAKOULUTUS OSANA AMMATILLISTA KOULUTUSTA TYÖKOKOUS 11.6.2018 teollisuusneuvos Jarkko Tonttila, työ- ja elinkeinoministeriö Juuri nyt! Kasvupalvelulain

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Työllisyyspalvelut ja maakuntauudistus - seminaari eduskunnan Kansalaisinfossa 15.3.2017 Ylijohtaja atrikainen asi, Keski-Suomen ELY-keskus 15.3.2017

Lisätiedot

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalveluuudistuksesta Nuori2017 tapahtuma 27.3.2017, Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimistojen nykyiset tehtävät ja palvelut Laki elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Uudenmaan erillisratkaisua koskeva info- ja keskustelutilaisuus Yhteenveto

Uudenmaan erillisratkaisua koskeva info- ja keskustelutilaisuus Yhteenveto KUUMA-johtokunta 14.2.2018 5 LIITE 5d Uudenmaan erillisratkaisua koskeva info- ja keskustelutilaisuus 9.2.2018 Yhteenveto KUUMA-johtokunta 14.2.2018 Tilaisuuden kulku 1/2 Paikalla alustajina Helsingin

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS. Kasvupalvelut

MAAKUNTAUUDISTUS. Kasvupalvelut MAAKUNTAUUDISTUS Kasvupalvelut 7.12.17 1 Kasvupalvelulakiehdotukseen tehdyt muutokset Oman palvelutuotannon kielto on poistettu. Maakunta voi päättää palvelutuotannon ulkoistamisen laajuuden. Halutessaan

Lisätiedot

Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT. Yrityspalvelut. TE-palvelut. TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT. Yrityspalvelut. TE-palvelut. TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Kasvupalveluuudistus KASVU- ALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. alvelulla edistetään uutta yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä sekä

Lisätiedot

Markkinaehtoinen kasvupalvelujen tuottaminen

Markkinaehtoinen kasvupalvelujen tuottaminen Markkinaehtoinen kasvupalvelujen tuottaminen Päijät-Hämeen alueuudistuksen strategiaseminaari 26.9.2017 Jarkko Tonttila Miksi kasvupalvelu-uudistus? julkisen talouden näkökulma 6 mrd. Välittömät työttömyysmenot

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista Ajankohtaista maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista Kuntainfo 6.4.2018 6.4.2018 Maakuntastrategian tavoitteita ja lähtökohtia Selkeä ja ymmärrettävä; haastava, mutta realistinen; lappilaisia arvoja

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Kasvupalvelut Etelä-Savossa 14.3.2018 Henkilöasiakkaiden palvelut Rytkönen Sirkka Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista, luonnos Lakiluonnos

Lisätiedot

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta. Jarkko Tonttila

Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta. Jarkko Tonttila Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta Jarkko Tonttila Hallituksen linjaukset kasvupalvelusta Hallituksen linjaus maakunnille siirrettävistä tehtävistä 5.4.2016 Pääosa ELY -keskusten tehtävistä

Lisätiedot

Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä

Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä Työtä vailla maakuntamallissa - Järjestöjen kasvupalveluseminaari 21.2.2018 Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalvelulakikokonaisuus Laki alueiden kehittämisestä

Lisätiedot

Palvelurakenteen kehittäminen. Jari Aaltonen

Palvelurakenteen kehittäminen. Jari Aaltonen Palvelurakenteen kehittäminen Jari Aaltonen 23.2.2017 Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta yritystoimintaa,

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö

Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu- ja maakuntauudistus Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudenmaan

Lisätiedot

Hallituksen yrittäjyyshanke

Hallituksen yrittäjyyshanke Hallituksen yrittäjyyshanke Valtion ja kuntien rooli elinkeinopolitiikassa / Kuntamarkkinat 14.9.2016 Teollisuusneuvos Ulla Hiekkanen-Mäkelä Yritys- ja alueosasto Yritysrakenne Suomessa Suomessa on 283

Lisätiedot

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua?

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) resurssiviisaan kasvun tukena Tapahtumatalo

Lisätiedot

HE-luonnokset Kasvupalveluvirastosta ja kasvupalvelujen asiakastietojen käsittelystä Sirpa Alitalo, TEM

HE-luonnokset Kasvupalveluvirastosta ja kasvupalvelujen asiakastietojen käsittelystä Sirpa Alitalo, TEM HE-luonnokset Kasvupalveluvirastosta ja kasvupalvelujen asiakastietojen käsittelystä 1.10.2018 Sirpa Alitalo, TEM Kasvupalvelujen lakikokonaisuus Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Laki kasvupalveluiden

Lisätiedot

Työllisyys- ja yrityspalvelut

Työllisyys- ja yrityspalvelut Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Työllisyys- ja yrityspalvelut Näkökulmana kunta maakunta yhteensovittaminen Jarkko Huovinen Kehittämisyhteisöjen kokoaminen Paikkakunnan

Lisätiedot

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.4.2018 Työ- ja elinkeinoministeriö Tuula Manelius

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat

Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat Reijo Vuorento Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Kasvupalvelulakien* käsittelyaikataulu Perustuslakianalyysi valmis Lainsäädännön arviointineuvosto ja käännös Laintarkastus Eduskunnalle

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 14.6.2017 Muutos ELY-keskuksessa ja TE-toimistossa on suuri! -Maakuntauudistuksessa Satakunnan ELY-keskus ja TE-toimisto lakkautetaan, ja virastojen tehtävät, palvelut

Lisätiedot

Kasvupalveluvalmistelu. Piia Rekilä

Kasvupalveluvalmistelu. Piia Rekilä Kasvupalveluvalmistelu Piia Rekilä 30.1.2019 Työmarkkinat piristyvät mutta haasteita riittää Joulukuussa työpaikka oli avoinna keskimäärin 58 päivää (vuotta aiemmin 38 päivää) Pitkäaikaistyöttömyys laski

Lisätiedot

Mitä ovat tulevat kasvupalvelut sekä meneillään olevat pilotit?

Mitä ovat tulevat kasvupalvelut sekä meneillään olevat pilotit? Mitä ovat tulevat kasvupalvelut sekä meneillään olevat pilotit? 1.6. Maaseutu näkyväksi Maaseudun sote- ja kasvupalvelut uusissa maakunnissa Teollisuusneuvos Marjukka Aarnio Maaseutu näkyväksi Lähtökohtana

Lisätiedot

Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys

Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys Kasvupalveluseminaari 21.2.2018 Kehittämispäällikkö Erja

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen kasvupalvelut. Ulvilan elinkeinotiimi Ylijohtaja Marja Karvonen

Maakuntauudistuksen kasvupalvelut. Ulvilan elinkeinotiimi Ylijohtaja Marja Karvonen Maakuntauudistuksen kasvupalvelut Ulvilan elinkeinotiimi 21.9.2017 Ylijohtaja Marja Karvonen Miksi uudistus tehdään? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Toimintatapojen muutos Kansalaisten suorat

Lisätiedot

Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot

Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut SOTEMAKUjory 20.12.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut

Lisätiedot

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna

Lisätiedot

Kasvupalvelut Mitä?-Kenelle?-Miksi?

Kasvupalvelut Mitä?-Kenelle?-Miksi? Kasvupalvelut Mitä?-Kenelle?-Miksi? Euroopan paras työelämä Länsi-Suomeen 23.11.2016 Jyväskylä Hallituksen linjaukset kasvupalvelusta Hallituksen linjaus maakunnille siirrettävistä tehtävistä 5.4.2016

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Katsaus kasvupalvelujen valtakunnalliseen valmisteluun

Katsaus kasvupalvelujen valtakunnalliseen valmisteluun Katsaus kasvupalvelujen valtakunnalliseen valmisteluun Satakunnan maakuntauudistuksen esivalmistelu/ Kasvupalvelut -valmisteluryhmä Väliraportointi ohjausryhmälle 29.3.201 Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot

Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut VATE 28.11.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut

Lisätiedot

Kasvupalvelujen palvelukuvaukset - Kasvupalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Kasvupalvelujen palvelukuvaukset - Kasvupalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Kasvupalvelujen palvelukuvaukset - Kasvupalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mikä on kasvupalveluiden tärkein tavoite? Kasvupalvelujen yleisinä tavoitteina on yritysten kilpailukyvyn ja kasvun

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

TEM kasvupalvelupaketti

TEM kasvupalvelupaketti TEM kasvupalvelupaketti Kasvun eväät 23.10.2018 Sirpa Alitalo Työ- ja elinkeinoministeriö Kasvupalvelu-uudistus kokoaa yhteen valtion tarjoamat yritys- ja työllisyyspalvelut. edistää uutta yritystoimintaa,

Lisätiedot

4 Kasvupalvelujen tilanne valtakunnallisesti ja alueellisesti. 5 Alatyöryhmien (yrityksen ja henkilöasiakkaat) työskentely ja tulosten esittely

4 Kasvupalvelujen tilanne valtakunnallisesti ja alueellisesti. 5 Alatyöryhmien (yrityksen ja henkilöasiakkaat) työskentely ja tulosten esittely 17.05.2018 1 Kasvupalvelut - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmä Kokousaika 17.05.2018 kello 13:00 15:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-Keskus, nh Pyöreä torni, Jääkärinkatu 14, Mikkeli Asialista 1 Kokouksen

Lisätiedot

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut:

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut: Elinkeinostrategian valmisteluun ovat osallistuneet Keminmaan kunnan henkilöstön lisäksi luottamushenkilöt ja Keminmaan yrittäjiä. Elinkeinostrategiaan liittyen on järjestetty kaksi avointa työpajaa ja

Lisätiedot

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos M A A K U N TA U U D I S T U S Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu Työvaliokunta 31.3.2017 Tuija Puumala 13.4.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen Elisabet Heinonen

Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen Elisabet Heinonen Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen 6.3.2019 Elisabet Heinonen Kasvupalvelu-uudistuksen taustoja Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan virallisesti

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kasvupalvelut. Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus ja kasvupalvelut. Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus ja kasvupalvelut Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.1.2017 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden

Lisätiedot

Team Finland-koordinaatio. Matti Nykänen, Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Hämeen ELYkeskus

Team Finland-koordinaatio. Matti Nykänen, Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Hämeen ELYkeskus Team Finland- Matti Nykänen, Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Hämeen ELYkeskus Nykytila: Team Finland on Työ- ja elinkeinoministeriön perustama yrityksille kansainvälistymispalveluita

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Uudistuksen perusviestit Maakuntauudistuksen tavoitteena on palveluiden säilyminen, kustannusten kasvun hillitseminen ja alueellisen demokratian lisääminen.

Lisätiedot

Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila

Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut kootaan ja uudistetaan uusien maakuntien kasvupalveluksi Palvelulla edistetään

Lisätiedot

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta!

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! 17.5.2018 Kaustinen Toimitusjohtaja Mervi Järkkälä Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö: Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu

Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 22.6.2017 1 Aluekehittämis- ja kasvupalvelulain käsittely ALKE- ja kasvupalvelulaki

Lisätiedot

Maakuntauudistus Tilaisuus työllisyydenhoidosta vastaaville henkilöille. Kehittämispäällikkö Anne Jortikka Valmistelija, kasvupalvelut 14.2.

Maakuntauudistus Tilaisuus työllisyydenhoidosta vastaaville henkilöille. Kehittämispäällikkö Anne Jortikka Valmistelija, kasvupalvelut 14.2. Maakuntauudistus 14.2 Tilaisuus työllisyydenhoidosta vastaaville henkilöille Kehittämispäällikkö Anne Jortikka Valmistelija, kasvupalvelut 1 Miksi uudistus tehdään? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Kasvupalvelujen valmistelu. Valmistelijat Anne Jortikka ja Teemu Niemelä

Kasvupalvelujen valmistelu. Valmistelijat Anne Jortikka ja Teemu Niemelä Kasvupalvelujen valmistelu Valmistelijat Anne Jortikka ja Teemu Niemelä Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut yhdistetään ja uudistetaan

Lisätiedot

Team Finland palvelut yrityksille

Team Finland palvelut yrityksille Team Finland palvelut yrityksille Team Finland 29.5.2018 Jari Kauppila, Team Finland koordinaattori ELY-keskus Varsinais-Suomi Team.Finland.fi TeamFinland Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita

Lisätiedot

palvelut yritysten ja yliopistojen tukena

palvelut yritysten ja yliopistojen tukena palvelut yritysten ja yliopistojen tukena Mari Maier Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Kainuun ELY-keskus 14.11.2017 Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland on yrityksille kasvu-

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla

Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla KUUMA-johtokunta 26.10.2017 46 LIITE 46 Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla Tiivistetty esitys KUUMA-seudun luottamushenkilöitä varten päivitetty 28.9.2017 Antti Kuusela

Lisätiedot

Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne

Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne Ritva Rintapukka, vastuuvalmistelija kehittämis- ja rahoituspalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Maakunta järjestäjänä ja tuottajana MAAKUNTAVALTUUSTO

Lisätiedot

Työllisyys- ja yrityspalvelut

Työllisyys- ja yrityspalvelut Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Työllisyys- ja yrityspalvelut Näkökulmana kunta maakunta yhteensovittaminen Jarkko Huovinen Kehittämisyhteisöjen kokoaminen Paikkakunnan

Lisätiedot

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI Kick off 27.3.2017 ELY Areena Yksikön päällikkö Maija Saari TYÖVOIMAKOULUTUS LUKUINA 1 (2) VUOSI TYÖVOIMAKOULUTUS/ HENKILÖT KOULUTUSPÄIVÄT 2013 3336 232 563 2014 3306 272 719

Lisätiedot

Team Finland toiminta Oulu

Team Finland toiminta Oulu Team Finland toiminta 25.05.2018 Oulu Juha Elf, Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin Team Finland kokoaa

Lisätiedot

Yritys-Suomi uudistuu Tornio 15.12.2015

Yritys-Suomi uudistuu Tornio 15.12.2015 Yritys-Suomi uudistuu Tornio 15.12.2015 Anne Syväjärvi Yritys-Suomi on julkisten yrityspalveluorganisaatioiden yhdessä muodostama palvelu yrityksille ja yrittämisestä kiinnostuneille. Monikanavainen Yritys-Suomi

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista -muutokset. Piia Rekilä ja Tarja Reivonen

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista -muutokset. Piia Rekilä ja Tarja Reivonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista -muutokset Piia Rekilä ja Tarja Reivonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Esityksen aikana on tarkoitus käydä läpi: Muutokset alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

Team Finland pähkinänkuoressa

Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden

Lisätiedot

Team Finland -uudistus

Team Finland -uudistus Team Finland -uudistus Tiedotustilaisuus 28.3.2017 Elinkeinoministeri Mika Lintilä Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen Kansliapäällikkö Jari Gustafsson, TEM 2 Taustaa TEM asetti 6.10.2016

Lisätiedot

Kasvupalvelujen kokonaisarkkitehtuuri. Maakuntien arkkitehtuurikoulutus Dea Crichton-Turley

Kasvupalvelujen kokonaisarkkitehtuuri. Maakuntien arkkitehtuurikoulutus Dea Crichton-Turley Kasvupalvelujen kokonaisarkkitehtuuri Maakuntien arkkitehtuurikoulutus 1.10.2018 Dea Crichton-Turley Kasvupalvelun tavoitehierarkia Yhteiskunnalliset tavoitteet Kestävän taloudellisen kasvun tukeminen

Lisätiedot

Kasvupalveluiden valmistelu Kjell Henrichson

Kasvupalveluiden valmistelu Kjell Henrichson Kasvupalveluiden valmistelu 22.10.2018 Kjell Henrichson Kasvupalvelu-uudistuksen avainsanoja Kasvupalvelu-uudistus tehdään joka tapauksessa Työllisyyteen ja yrittäjyyteen liittyvät palvelut integroidaan

Lisätiedot

Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos

Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos Hyvinvoiva maakunta -seminaari Lahti 11.12.2018 Eija Mannisenmäki, johtaja Eija.mannisenmaki@te-toimisto.fi Päijät-Häme 2017 Asukkaita 201

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 8.2.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille kasvupalveluille Maakunnallisina kasvupalveluina

Lisätiedot

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä?

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Reijo Vuorento 14.3.2017. Nyt näyttää vahvasti siltä, että: Kasvu ja työllisyys on jatkossakin keskeisesti kuntien vastuulla:»

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta. Raahe

Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta. Raahe Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta Raahe 31.5.2017 Asiakaslähtöisen yrityskehittämisen kokonaisuus Konsultit/yksityiset palveluntarjoajat Rahoittajat & kehitysinstrumentit Kehittämisyhtiö

Lisätiedot

Kasvupalvelut / TE-palvelut

Kasvupalvelut / TE-palvelut Kasvupalvelut / TE-palvelut Maakuntauudistus, Kanta-Häme 1 Vaikuttavuus, poliittinen ohjaus Mitä halutaan tapahtuvan? Kasvua ja hyvinvointia koko Suomeen Korkea työllisyysaste Yritysten kasvu, kestävä

Lisätiedot

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä 5.3.2018 Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

Team Finland -uudistus. Mikko Härkönen

Team Finland -uudistus. Mikko Härkönen Team Finland -uudistus Mikko Härkönen 8.2.2016 Uudistustyön fokus Kansainvälistymispalveluiden selkeyttäminen asiakaslähtöisiksi Pk-yrityksille tarjottavien innovaatio- ja kansainvälistymispalveluiden

Lisätiedot

Missä mennään maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen valmistelussa?

Missä mennään maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen valmistelussa? Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Missä mennään maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen valmistelussa? Kuopion työllisyysseminaari Kehittämispäällikkö Erja Lindberg 7.2.2018

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot