Väliaikainen valmistelutoimielin Sote-valmistelun organisoituminen, kevät 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Väliaikainen valmistelutoimielin Sote-valmistelun organisoituminen, kevät 2018"

Transkriptio

1 Väliaikainen valmistelutoimielin Sote-valmistelun organisoituminen, kevät 2018 LLVate Sote-valmistelun tavoitteet ja tehtävät Sote-valmistelun ohjaavia periaatteita ovat koko uudistuksen tavoitteita mukaillen: Peruspalvelujen vahvistaminen Yhdenvertaiset asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut Kustannusten kasvun hillintä (-12 m ) Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Sote-valmistelu on kiinteä osa maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelua. Valmistelua tehdään yhtenä kokonaisuutena, jossa sote-valmistelun aikataulut ja tavoitteet liittyvät kokonaissuunnitelmaan. Sote-valmistelussa valmistellaan päätöksentekoon erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain ja valinnanvapauslain toimeenpanon edellyttämiä esityksiä ja tuotetaan toimialan osaamista yhteiseen valmisteluun. Sosiaali- ja terveydenhuollon käsitteeseen sote-järjestämislain 3 mukaan kuuluvat kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät ja palvelut sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Maakunnan on asetettava suunnittelussaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen liittyvät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteet ja määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet ja vastuutahot. Tavoitteiden asettamista varten maakunnan on valmisteltava valtuustolle kerran valtuustokaudessa alueellinen hyvinvointikertomus väestön hyvinvoinnista, terveydestä ja niihin vaikuttavista tekijöistä sekä totutetuista toimenpiteistä. Sosiaali- ja terveyspalvelut on määritelty erityislainsäädännössä. Lapin sote-valmistelussa palveluista käytetään ns. sote-tietopakettimäärittelyjen mukaista jäsennystä sekä valmisteilla olevaa JHS-palveluluokitusta.

2 Sote-järjestämislaissa velvoitetaan maakunnat järjestämään palvelut väestön ja yksittäisten asiakkaiden objektiiviseen tarpeeseen perustuen yhteen sovitettuina kokonaisuuksina lähellä asiakasta. Järjestämisvastuuseen sisältyy vastuu asukkaan laissa säädettyjen oikeuksien toteutumisesta ja palvelukokonaisuuksien yhteensovittamisesta sekä järjestettävien palvelujen ja muiden toimenpiteiden yhdenvertaisen saatavuuden varmistaminen, tehtävien järjestämisen edellyttämien palvelujen tarpeen, määrän ja laadun määritteleminen, palvelujen tuottamistavan määrittäminen, tuottamisen valvonta ja ohjaus sekä järjestämistehtävään perustuvan viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttäminen Järjestämisvastuulla olevan maakunnan tulee laatia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelustrategia ja palvelulupaus. Järjestämistehtävään kuuluu myös yleiskatteellisen maakunnan rahoituksen kohdentaminen palveluihin, tuottajien rahoitusperusteiden, kannustimien ja sanktioiden määrittely sekä muu tuotannon ohjaus. Lapin maakunnan sote-valmistelussa järjestämisen tehtäviä ja osaamistarpeita on tässä vaiheessa määritelty seuraavasti:

3 Järjestämisen tehtäviä määritellään osin strategisesti kokonaisuutena ja osin palvelukohtaisesti.

4 Sote- järjestämisen tehtäviä ja tulevan maakunnan sote-järjestäjän organisoitumista valmistellaan osana maakunnan yhteistä valmistelua. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelustrategia on osa maakuntastrategiaa ja palvelulupaus puolestaan osa palvelustrategiaa. Tuotannon organisoituminen puolestaan liittyy konsernirakenteen valmisteluun. Osallisuustyötä tehdään maakunnan yhteisenä, sote-valmistelussa ollaan mukana kevään 2018 kuntakierroksella palvelulupaus-teemalla. Valmistelun suuri haaste on valmisteilla olevan valinnanvapauslainsäädännön tuoma muutos järjestämisen tehtävään erityisesti pienten kuntien näkökulmasta. Uudenlaisen järjestämistehtävän mahdollisuuksien ja riskien ymmärtämiseksi sote-valmistelussa on syytä liittyä valmisteilla olevaan valtakunnalliseen sote-järjestämisverkostoon sekä järjestämisen tietomallia määrittelevään työhön ja pyrkiä käynnistämään vuoropuhelu myös alueen yksityisten ja kolmannen sektorin palveluntuottajien kanssa sekä toisaalta tukea julkisen tuotannon kilpailukyvyn kehittämistä mm. digitalisaation käyttöönotolla. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osalta sote-valmistelussa tulee huomioida maakuntastrategiassa määritellyt hyte-tarpeet. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistoiminto ei kuitenkaan voi vastata maakunnan strategisesta hyte-suunnittelusta. Tutkimus-, kehittämis-, koulutus- ja innovaatiotoimintaa ja sote- tiedolla johtamista koskevan valmistelun jatkosuunnitelma esitetään myöhemmin keväällä Sote-valmistelun resurssit ja rakenteet Sote-valmistelussa on kaksi vastuuvalmistelijaa ja lisäksi nyt ollaan

5 rekrytoimassa viittä koko- tai osa-aikaista suunnittelijaa ja yhtä projektipäällikköä. Maakuntavalmistelun yhteisten valmistelijoiden kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Valmistelun tueksi on perustettu määräaikainen sparrausryhmä, joka työstää soten osalta valmistelusuunnitelmaa ja toimii valmistelijoiden tukena sekä osaltaan linkkinä sote-organisaatioihin ja seutukuntiin. Nyt esitetään perustettavaksi seuraavat asiantuntijatyöryhmät: Ikäihmisten palvelut Lapsi- ja perhepalvelut Aikuisten palvelut Mielenterveys- ja päihdepalvelut Vammaisten palvelut Kuntoutus Sote-keskuspalvelut Suun terveydenhuolto Päivystys ja ensihoito Erikoissairaanhoito Sote-palveluiden digitalisaation ohjausryhmä Työryhmät vastaavat pääosin kevään 2017 esivalmistelussa tuotannon ryhmän ehdottamia työryhmäkokoonpanoja ja ovat linjassa palveluluokitusten kanssa. Työryhmien tehtävät ovat: 1. Tuottaa asiantuntijapanos järjestämisen tehtävien valmisteluun, kevät ja syksy Strategia ja ohjaus, koonti työskentelyn pohjaksi työryhmän palveluiden näkökulmasta tunnistetut muutostarpeet, aiempi valmistelu - Asiakkuudet, palvelutarpeet - Palvelutaso ja lupaus - Palveluverkon määrittelyssä huomioitavat asiat - Tuotannon hallinta ko. palveluiden näkökulmasta - Palveluiden yhdyspinnat kuntiin, maakunnan muihin toimialoihin, YTA-alueelle - Ehdotus maakunnan rakenteeksi ja menettelyksi sote-palvelustrategian valmisteluun jatkossa. 2. Palveluihin liittyvät suositukset organisaatioille ennen sisältää sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman sisältöjä. 3. Asiantuntijapanos yhteiseen valmisteluun - esim. liikkeenluovutukseen liittyviin asioihin (hankinnat, sopimukset, henkilöstöasiat) 4. Työryhmälle annetutut muut yhteiset tehtävät. Työryhmien kokoamisen ja työskentelyn periaatteet olisivat: - Organisaatiot (kunnat, kuntayhtymät, oppilaitokset, järjestöt) ehdottavat työryhmiin asiantuntijoita, myös vaten tai sparrausryhmän jäseniä. Työryhmät kootaan ehdotetuista asiantuntijoista siten, että työryhmissä on riittävä monialainen sisällön osaaminen sekä maakunnan toimintaympäristön tuntemus ja mahdollisuus irrottaa työaikaa valmisteluun.

6 - Työryhmien kokoonpanon hyväksyy vaten puheenjohtajisto muutosjohtajan ja sote-vastuuvalmistelijoiden esittelystä. - Työryhmien tavoitekoko on 6 9 henkilöä. - Työryhmät voivat käyttää työssään muita asiantuntijoita - Sote-vastuuvalmistelijat valmistelevat työryhmien tehtäväksiannot sparrausryhmän tuella. - Työryhmät raportoivat työskentelyn etenemisestä sote-vastuuvalmistelijoille ja sparrausryhmälle - SOTE-vastuuvalmistelijat raportoivat työstään muutosjohtajaa ja väliaikaista valmistelutoimielintä - Työryhmät valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan. Työryhmän työtä koordinoi nimetty suunnittelija, joka toimii asiantuntijasihteerinä ja esittelijänä. - Työryhmät voivat nimetä erillisiä valiokuntia tai alatyöryhmiä tarpeen mukaan. Esimerkiksi asiakas- ja palveluohjaus pitää määritellä geneerisenä kaikille palveluille yhteisenä. Työryhmät kokoontuvat tarvittaessa yhdessä. Työskentelyssä verkotutaan muiden maakuntien, erityisesti pohjoisen YTA-alueen valmistelun kanssa. - Kevään 2018 aikana työryhmien työ kohdentuu maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekuvan muodostamiseen sekä palvelustrategian ja sen osana palvelulupauksen valmisteluun Esitys Väliaikainen valmistelutoimielin 1. hyväksyy sote-palveluiden valmistelua koskevat periaatteet 2. päättää asiantuntijatyöryhmien perustamisesta selostuksen mukaisesti 3. antaa asiantuntijatyöryhmille esityksen mukaiset tehtävät ja 4. hyväksyy asiantuntijatyöryhmien työskentelyn periaatteet Päätös: Mauri Mikkola poistui klo 11:37. Hyväksyttiin yksimielisesti. Lisäksi väliaikainen valmistelutoimielin päätti menettelystä, että työryhmien nimeämiset tuodaan väliaikaiselle valmistelutoimielimelle sähköisesti tiedoksi siten, että niihin annetaan mahdollisuus reagoida määräajassa. Lisäksi väliaikainen valmistelutoimielin esitti kantanaan, että kunnat käyvät aktiivista vuoropuhelua maakuntavalmistelun kanssa, mikäli valmistelevat tai suunnittelevat sote-ratkaisuja. Lisätiedot muutosjohtaja Marja Perälä p sote-muutoskoordinaattori Miia Palo p Toimeenpano: sote-valmistelu, hallintopalvelut Ote: nimetyt / valitut henkilöt

7

- palvelutuotanto - yhdyspinnat - hallittu siirto ja prosessin ohjaus (järjestämisen ja tuotannon yhteensovittaminen).

- palvelutuotanto - yhdyspinnat - hallittu siirto ja prosessin ohjaus (järjestämisen ja tuotannon yhteensovittaminen). Väliaikainen valmistelutoimielin 89 19.12.2017 Väliaikainen valmistelutoimielin 5 09.01.2018 Sote-valmistelun organisoituminen LLVate 19.12.2017 89 Väliaikainen valmistelutoimielin on kokouksessaan 24.10.2017

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma 19.2.2018 Järjestämissuunnitelman sisältö Järjestämissuunnitelma laaditaan Maakuntien järjestäminen valtakunnallisen valmisteluryhmän laatiman järjestämisen

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI 8.12.2016 Hannu Leskinen - Järjestämisvastuu Vastaa asukkaan lailla säädettyjen oikeuksien toteutumisesta (ML 7 ) Pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen

Lisätiedot

Sotevalmistelun tilanne. Pohtimolammen sote-seminaari sote-muutoskoordinaattori Miia Palo

Sotevalmistelun tilanne. Pohtimolammen sote-seminaari sote-muutoskoordinaattori Miia Palo Sotevalmistelun tilanne Pohtimolammen sote-seminaari 15.11.2018 sote-muutoskoordinaattori Miia Palo Yhteiset tehtävät SOTE tehtävät MAAKUNNAT PERUSTETAAN Maakuntavalmistelun sote-tehtävät 2018-2019 2019-2020

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/ LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2018 43 Väliaikainen valmistelutoimielin 27.02.2018 AIKA 27.02.2018 klo 10:05-14:03 PAIKKA Nuijamies, Lapin liitto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Liitteet Otsikko

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Järjestöt mukana muutoksessa maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 11.1.2018 Erityisasiantuntija Minttu Ojanen Maakunnan järjestämisvastuu (HE

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen

Lisätiedot

Palvelustrategian valmistelu

Palvelustrategian valmistelu Palvelustrategian valmistelu Pirjo Marjamäki Leena Turpeinen Markus Pauni Esivalmistelun SOTE-virkamieskoordinaatioryhmä 17.1.2018 Maakuntastrategian ja siihen liittyvien ohjelmien ja suunnitelmien viitekehys

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Vaikuttamistyö Tavoitteet maakunnallisiin strategioihin

Vaikuttamistyö Tavoitteet maakunnallisiin strategioihin Vaikuttamistyö Tavoitteet maakunnallisiin strategioihin (Maakuntastrategia ja sen osana tehtävä sote-palvelustrategia ja palvelulupaus) Erityisasiantuntijat Jaana Joutsiluoma ja Minttu Ojanen, 21.6.2017

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana 20.10.2017 Jukka Lindberg, muutosjohtaja OMA HÄME VALMISTELU pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana (~1.7.2017-30.6.2018) Hämeen maakuntahallitus

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/ LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 30 Väliaikainen valmistelutoimielin 09.02.2018 AIKA PAIKKA 09.02.2018 klo Kirjallinen menettely KÄSITELLYT ASIAT Liitteet Otsikko Sivu 14 Projektisuunnittelija 32 15 Projektipäällikkö,

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen 18.6.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lupauksen toteutuslinjaukset Palvelulupaus HYTE-työn sisällyttäminen maakuntastrategian eri elementteihin Asiakkuudet segmentoitu

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Maarit Varjonen-Toivonen, ylilääkäri PSHP ja Johanna Riippi, Pirkanmaa 2021 muutosvalmistelusuunnittelija Maakuntien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto maakuntastrategiassa

Sosiaali- ja terveydenhuolto maakuntastrategiassa Sosiaali- ja terveydenhuolto maakuntastrategiassa 17.05.2018 Sote-järjestämisen muutosjohtaja Eija Kellokoski-Kari #meidänkeskipohjanmaa 17.5.2018 Maakunnallinen näkökulma 1 Maakuntastrategia Maakunnalla

Lisätiedot

Mitä uusi Sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa?

Mitä uusi Sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Mitä uusi Sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Soteuttamo 2.0 25.10.2018 Sote-järjestämisen muutosjohtaja Eija Kellokoski-Kari #meidänkeskipohjanmaa 29.10.2018 Maakunnallinen näkökulma 1 Syntyykö

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Järjestöt maakuntauudistuksessa, Joensuu 21.6.2017 Uudistuksen päätavoitteet o maakunnan elinvoima ja kestävä

Lisätiedot

Missä Pirkanmaalla nyt mennään?

Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Ministeri Saarikon ministerikierros Tampere 25.10.2017 Kari Hakari muutosjohtaja 31.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin

Lisätiedot

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava SOTE ajankohtaista HYTE Kauhava 31.10.2017 Ajankohtaista Kansallinen valmistelu Valinnanvapauslain luonnos lausunnolle näinä päivinä http://alueuudistus.fi/valinnanvapauslakiluonnos-10-2017 Valinnanvapausehdotuksesta

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi 2017-2018 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Lapin sairaanhoitopiirissä Arviointiin ovat osallistuneet sosiaali-

Lisätiedot

Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta

Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa 2019- hankevalmistelusta Hankejohtaja Mira Uunimäki 5.3.2018 Maakunta-sotemuutos ja integraatio Uudet valmisteltavat lait määrittelevät integraation velvoittavat

Lisätiedot

Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä

Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija Ismo Rautiainen Sote-palvelujen rakenne 2 Maakunnan

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Maakuntien hyte-valmistelijoiden vertaisfoorumi Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Kuntaliitto Muuttuvat kuntien hallintomallit Lautakunta hoitaa kunnanhallituksen

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1. Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Maakunnallinen aikuissosiaalityön ryhmä Marja Laurila Sote-/maku- johtoryhmä, aikuissosiaalityön vastuuvalmistelija

Maakunnallinen aikuissosiaalityön ryhmä Marja Laurila Sote-/maku- johtoryhmä, aikuissosiaalityön vastuuvalmistelija Maakunnallinen aikuissosiaalityön ryhmä 22.11.2017 Marja Laurila Sote-/maku- johtoryhmä, aikuissosiaalityön vastuuvalmistelija Maakunnallisen valmistelun organisointi VALMISTELUPROJEKTIT Järjestettävien

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote-valmistelun ajankohtaiskatsaus. Työllistämis- ja valmennuspalveluiden foorumi Terttu Nordman

Sote-valmistelun ajankohtaiskatsaus. Työllistämis- ja valmennuspalveluiden foorumi Terttu Nordman Sote-valmistelun ajankohtaiskatsaus Työllistämis- ja valmennuspalveluiden foorumi 29.11.2017 Terttu Nordman Mistä on kyse? Lisätietoja Alueuudistuksen verkkosivuilta Mistä on kyse? Yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Järjestöt ja maakuntauudistus, toiminnanjohtaja Mervi Kestilä

Järjestöt ja maakuntauudistus, toiminnanjohtaja Mervi Kestilä Järjestöt ja maakuntauudistus, toiminnanjohtaja Mervi Kestilä Lapin maakunnallinen järjestöneuvottelukunta ja järjestöstrategia Järjestöstrategia 2030 A. Elinvoimaiset järjestöt Toimintaa ja voimavaroja

Lisätiedot

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Kuvaajat sähköisestä kyselystä lausuntoajan päättymisen jälkeen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. 2015 saavutukset II. Hahmotelma 2016-2018 III. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa

Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa Raatihuone 14.11.2017 www.omahäme.fi Ohjelma 14.11.2017 Klo 16.30 Kahvit Klo 17 Ajankohtaista Kanta-Hämeessä Auli Anttila, projektiasiantuntija Klo 17.15 Oma Hämeen valmistelun

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön.

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Vastaukset kuntakokoluokittain. Tiedoteliite 18.12.2017 Kuntien vastauksia hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan

Lisätiedot

Palvelulupaus - alustava hahmotelma

Palvelulupaus - alustava hahmotelma Palvelulupaus - alustava hahmotelma 18.5.2016 1 Palvelulupaus hallitusohjelmassa Hyvinvoinnin ja terveyden 10 v tavoite: eriikäisten vastuuta omasta terveydestä sekä elämäntavoista on tuettu. Julkinen

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. Hahmotelma 2016-2018 II. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen 3. Prosessien ja

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana Maakuntahallitus 77 07.05.2018 Maakuntahallitus 115 21.05.2018 Maakunta- ja sote -uudistuksen ohjauksen vahvistaminen 510/04.00.02/2016 MHS 07.05.2018 77 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Meidän maakunta 27.10.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan seutu n. 35 000 as. Riihimäen

Lisätiedot

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Joryyn 16.6.2017 Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Tausta: Maakuntalain 35 säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Helena Vorma Terveyttä Lapista 2014 8.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA MUKANA SOTEVALMISTELUSSA Harri Tiuraniemi

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA MUKANA SOTEVALMISTELUSSA Harri Tiuraniemi LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA MUKANA SOTEVALMISTELUSSA 29.6.2017 Harri Tiuraniemi 29.6.2017 Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu Lapin maakunnassa Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelu

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun askelmerkit Kanta-Hämeen vetovoima- ja kuntapäivä Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto Hämeen parasta kehittämistä! 2015 Kanta-Hämeen sote-valmistelun

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot