Palvelulupaus - alustava hahmotelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelulupaus - alustava hahmotelma"

Transkriptio

1 Palvelulupaus - alustava hahmotelma

2 Palvelulupaus hallitusohjelmassa Hyvinvoinnin ja terveyden 10 v tavoite: eriikäisten vastuuta omasta terveydestä sekä elämäntavoista on tuettu. Julkinen palvelulupaus on määritelty yhteiskunnan taloudellisen kantokyvyn puitteissa. Ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa toimivia valintoja on mahdollistettu enemmän. Kärkihanke palvelut asiakaslähtöisiksi : määritellään julkinen palvelulupaus ja tehdään kustannukset ja laatu läpinäkyviksi

3 Hallituksen linjaus Valtion ohjausta vahvistetaan VN päättää sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämispäätöksestä itsehallintoalueiden esitysten ja niiden kanssa käytävien neuvotteluiden pohjalta. Järjestämispäätöksessä päätetään julkisesta palvelulupauksesta ja strategisista kehittämistavoitteista

4 Sote-uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteena on terveyserojen kaventaminen kustannusten hallinta Uudistus toteutetaan palveluiden täydellisellä horisontaalisella ja vertikaalisella integraatiolla; sekä vahvistamalla järjestäjien kantokykyä Palvelulupauksen pitäisi tukea tavoitteiden toteutumista

5 JTS / budjettirajoittejärjestelmä valmistelu maakuntalakiin Valinnanvapauslaki. HyTe minry HyTe minry /16 Valinnan-vapauslain valmistelu, osana sitä palvelulupaus JTS / budjettirajoite Sotejärjestämislaki. 1/16 Valmistelu: Järjestämisen edellytykset ja aluejako -ryhmä Muut valmisteluryhmät 4/16 2/16 Oikeudelliset puitteet sote-järjestämislakiin ja VN järjestämispäätökseen Järjestämislaki lausuntokierrokselle 1/19 VN asetus järjestämispäätöksestä Palvelu-lupaus käyttöön Kärkihanke. Palko Etene EU/KV arvio PL arvio 10-11/16 Osana kärki-hanketta. Työryhmä: Palvelulupauksen sisällöllinen valmistelu 9/17 Terveyden-huoltolain päivitys: Palveluvalikoima ja yhtenäiset hoidon perusteet

6 Palvelulupaus Yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista on perustuslain 80 :n mukaan säädettävä lailla Kansallisella palvelulupauksella ei voi laajentaa tai kaventaa nykyisiä lakisääteisiä palveluja. Muutoksista täytyy säätää lailla

7 Palvelulupaus: määritelmä ja rajaukset Palvelulupaus koskee ehkäiseviä, hoitavia tai korjaavia ja kuntouttavia palveluita julkisen järjestämisvastuun piirissä olevia palveluita sekä julkisesti kokonaan tai osittain rahoitettuja palveluita Se ei koske laajemmin sosiaaliturvaa Palvelulupaus on julkisen vallan oikeudellisesti velvoittamaton tahdonilmaus, joka edistää sote-uudistuksen tavoitteita lisää asukkaiden luottamusta siihen, että kaikki saavat yhdenvertaisesti tarpeenmukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut asukkaiden valinnanvapautta toteutetaan kustannuksia hallitaan eettisesti kestävällä tavalla Seuranta tahdonilmauksen toteutumisen seurata poliittisella tasolla ei käytetä viranomaisvalvonnassa

8 Palvelulupaus eri tasoilla Kansallinen koskee kaikkia maakuntia Alueellinen palvelulupaus koskee yhtä maakuntaa Tuottajakohtainen palvelulupaus koskee yhtä julkista tai yksityistä tuottajaa Eri tasoilla palvelulupauksella erilainen tarkoitus ja erilaiset sisällöt, jotka ylöspäin yhteensopivat

9 Kansallinen palvelulupaus Luonteeltaan periaatteellinen tavoitetason linjaus. Sote-lakiluonnoksen mukaan valtioneuvosto vahvistaisi joka neljäs vuosi valtakunnalliset ja tarvittaessa erikseen kullekin maakunnalle lainsäädäntöä täydentävät strategiset tavoitteet sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi.

10 Maakunnan palvelulupaus Sote-lakiluonnoksen mukaan : Maakunnat antavat omat palvelulupauksensa asukkaille järjestämisvastuullaan olevista palveluista. Maakunnan palvelulupauksen tarkoituksena on toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuolto siten, että asiakkaiden näkemykset ja tarpeet otetaan huomioon, lisätään palvelujen järjestämisen avoimuutta sekä kehitetään palvelujen laatua, vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta. Alueellisessa palvelulupauksessa esim. kuvataan palveluiden toteuttaminen (integroitujen palveluiden kokonaisuuksia, lähellä annettavat ja alueellisesti koottavat palvelut, sähköiset/digipalvelut yms), palveluiden laadun seuranta ja kehittäminen, aukioloajat jne. Palvelulupauksessa maakunta asettaa tavoitteet sille, miten sosiaali- ja terveydenhuolto järjestetään ja tuotetaan maakunnan asukkaiden tarpeet ja paikalliset olosuhteet huomioon ottavalla tavalla.

11 Tuottajan palvelulupaus Palveluiden julkiset ja yksityiset tuottajat Tuottajakohtainen palvelulupaus sisältää yksityiskohtaisempaa tietoa palveluiden sisällöstä ja laadusta. Tarkoituksena antaa asukkaille tietoa, jota voivat käyttää tuottajien vertailussa ja valinnassa. Antamisesta tai sisällöstä ei säädettäisi järjestämislaissa (voidaan miettiä uudelleen valinnanvapauslaissa).

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Lisätiedot

5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa

5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamelaisten sote-palvelujen tulevaisuusseminaari 20.1.2016 Pekka Järvinen, STM 6.5.2016 1 Sote-uudistuksen

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Ajankohtaisia uudistuksia sekä käytännön kysymyksiä. Mirva Lohiniva-Kerkelä LKS

Ajankohtaisia uudistuksia sekä käytännön kysymyksiä. Mirva Lohiniva-Kerkelä LKS Ajankohtaisia uudistuksia sekä käytännön kysymyksiä Mirva Lohiniva-Kerkelä LKS 29.9.2016 1970-luvulla Sääntelyn määrä lisääntynyt jo 1970-luvulta lähtien Kansanterveyslaki säädettiin ja perustettiin terveyskeskukset

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen uudessa terveydenhuollon mallissa Liisa-Maria Voipio-Pulkki/ Terveyspalveluryhmä Sosiaali- ja terveysministeriö Mikä on uusi terveydenhuollon malli? Työ on vielä

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Helena Vorma Terveyttä Lapista 2014 8.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee 10.10.2016 14.10.2016 1 Valmistelutilanne Hallituksen esitysluonnos lausunnoilla http://alueuudistus.fi/hallituksen-esitysluonnos-31-8-2016

Lisätiedot

Maakuntien sote- ohjaus

Maakuntien sote- ohjaus Maakuntien sote ohjaus Hallintovaliokunta 28.3.2017 Hallitusneuvos RiittaMaija Jouttimäki STM 1 28.3.2017 Sotepalvelujen ohjaus Tavoitteena varmistaa Perustuslaissa turvatut riittävät sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie

Lisätiedot

Sote-uudistus, kustannusten uusjakoa ja uusia toimintakäytäntöjä

Sote-uudistus, kustannusten uusjakoa ja uusia toimintakäytäntöjä Sote-uudistus, kustannusten uusjakoa ja uusia toimintakäytäntöjä Terveydenhuollon tarpeet, tavoitteet ja pulmat - seminaari, 15.9.2015 Valtion virastotalo, Vaasa Timo Keistinen, lääkintöneuvos Julkinen

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5. Ajankohtaista soteuudistuksesta Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.2016 Sote-uudistuksen tavoitteet ja keinot - Tavoitteena kaventaa hyvinvointi-

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT Sote-uudistus ja vammaispalvelut Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT 26.4.2016 Anu Muuri 1 26.4.2016 Esityksen nimi / Tekijä 2 Kestävyysvajetta vähennetään Sote-uudistuksen säästötavoite

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö 25.11.2014 Pekka Järvinen Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvataan

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen

Lisätiedot

Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen

Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen tilannekatsaus Terveyttä Lapista -päivät 2.9.2015 Ylitarkastaja Kati Hokkanen Etunimi Sukunimi Perustuslakivaliokunnan lausunnot Perustuslakivaliokunta katsoo, että

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Kuntajohtajafoorum 5.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Anne Koskela Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö Hallituksen esitysten mukaisesti / STM OHO DITI Keskeisimmät tiedolla johtamiseen, ohjaukseen ja valvontaan liittyvät tehtävät ja velvoitteet hallitusten

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön.

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Vastaukset kuntakokoluokittain. Tiedoteliite 18.12.2017 Kuntien vastauksia hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan

Lisätiedot

Sote-uudistuksen nykytilanne

Sote-uudistuksen nykytilanne Sote-uudistuksen nykytilanne Helsinki Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, STM terveyspalveluryhmä Ei muita sidonnaisuuksia Perustuslakivaliokunnan lausunnot Perustuslakivaliokunta katsoo, että sosiaalija

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

ARTTU2-kuntaseminaari Tiedon voimalla maaliin

ARTTU2-kuntaseminaari Tiedon voimalla maaliin ARTTU2-kuntaseminaari Tiedon voimalla maaliin 15.12.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio Lähde: Alueuudistus.fi 2 15.12.2017 KUNTAPULSSI Miten hyvin arviot seuraavien sote- ja maakuntauudistukselle asetettujen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 8.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Miten valtio tukee sotekehittämistä. tulevaisuudessa. Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä

Miten valtio tukee sotekehittämistä. tulevaisuudessa. Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä Miten valtio tukee sotekehittämistä nyt ja tulevaisuudessa Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä 29.4.2015 Kehittämisen tukea Kaste-ohjelman jatko? Sote-kehittämisrakenne? Kansallinen asiantuntijatuki?

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa Taina Mäntyranta 12.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Lisätiedot

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

Maakuntamallin käytännön toteutukset

Maakuntamallin käytännön toteutukset Maakuntamallin käytännön toteutukset Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Terveydenhuollon ATK-päivät Lahti 24.5.2016 26.5.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus - historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö

Lisätiedot

Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI)

Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) 31.10.2017 Kärkihankkeen tavoitteet ja sisällöt Toimenpidekokonaisuus 1 Uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaprosessit Määrittää maakuntien

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Esityksen pääkohdat. Sote-uudistus missä nyt mennään?

Esityksen pääkohdat. Sote-uudistus missä nyt mennään? Sote-uudistus missä nyt mennään? Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojapäivät 11.11.2015 Pekka Järvinen, STM 11.11.2015 1 Esityksen pääkohdat Hallitusohjelman kirjaukset Rahoitusratkaisu Alueratkaisu

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi 5.5.2017 1 Sote-järjestämislain ennakkoarviointi THL on toteuttanut STM:n toimeksiannosta sote-uudistuksen eri vaiheissa valmisteltavan lainsäädännön vaikutusten

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio

JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta Hankejohtaja Taito Vainio Yleiset pelastustoimen tavoitteet Mahdollistaa tarvittaessa nykyistä paremmin valtakunnalliset ja yhdenmukaiset toimintamallit, yhteiset

Lisätiedot

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa?

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? 2.6.2016 Erityisliikunnan symposio Paula Risikko, TtT Nykytila 02.06.2016 Paula Risikko 2 Kansansairaudet ja niiden ehkäisy

Lisätiedot

Valtakunnallinen maakunta visio

Valtakunnallinen maakunta visio Valtakunnallinen maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto

Lisätiedot

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Kuvaajat sähköisestä kyselystä lausuntoajan päättymisen jälkeen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Marraskuu 2017

Sote- ja maakuntauudistus. Marraskuu 2017 Sote- ja maakuntauudistus Marraskuu 2017 - Tässä esityksessä Visio ja kulmakivet Rahoituksen yksinkertaistaminen Valinnanvapaus Valmisteluorganisaatio Aikataulu 2 30.11.2017 - Etunimi Sukunimi Visio ja

Lisätiedot

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Järjestöt mukana muutoksessa maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 11.1.2018 Erityisasiantuntija Minttu Ojanen Maakunnan järjestämisvastuu (HE

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelujen tuottaminen Pekka Järvinen STM Keskeiset asiat Lakisääteinen julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan jatkossakin kunnallisena toimintana

Lisätiedot

10.00-11.00 Kuntien kannanotot

10.00-11.00 Kuntien kannanotot 9.00-9.20 Sairaanhoitopiirin toiminnan talouden muutostarpeet 2016-2018, johtaylilääkäri Samuli Saarni, talousjohta Ar Pesonen 9.20-9.50 Hallituksen luonnos sairaanhoitopiirin uudeksi strategiaksi, sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja sen toteutuksen aikataulu. Aki Linden (diat 2-8) ja (Lauri Tanner) (diat 9-20)

Sote-järjestämislaki ja sen toteutuksen aikataulu. Aki Linden (diat 2-8) ja (Lauri Tanner) (diat 9-20) Sote-järjestämislaki ja sen toteutuksen aikataulu Aki Linden (diat 2-8) ja (Lauri Tanner) (diat 9-20) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä, ns järjestämislaki 65 pykälää, 7 lukua 1-8 Yleiset

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi

Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi Esa Iivonen (MLL) ja Kirsi Pollari (LSKL) Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Tuumasta toimeen Sote- ja maakuntauudistuksen oikeudellinen lapsivaikutusten

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen 18.6.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lupauksen toteutuslinjaukset Palvelulupaus HYTE-työn sisällyttäminen maakuntastrategian eri elementteihin Asiakkuudet segmentoitu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuoltolain järjestämislain j i valmisteluryhmä l - väliraportti 27.6.2013 Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Uudistamisen

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma 19.2.2018 Järjestämissuunnitelman sisältö Järjestämissuunnitelma laaditaan Maakuntien järjestäminen valtakunnallisen valmisteluryhmän laatiman järjestämisen

Lisätiedot

Sote ja yleislääkärit

Sote ja yleislääkärit Sote ja yleislääkärit Yleislääkäripäivät 26.-27.11.2015 Hilton Kalastajatorppa Helsinki Heikki Pärnänen, Lääkäriliitto Päätoimi'aja Eila Kujansuu Professori Mauno Vanhala Johtava lääkäri Erkki Lehtomäki

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Väliaikainen valmistelutoimielin Sote-valmistelun organisoituminen, kevät 2018

Väliaikainen valmistelutoimielin Sote-valmistelun organisoituminen, kevät 2018 Väliaikainen valmistelutoimielin 30 27.02.2018 Sote-valmistelun organisoituminen, kevät 2018 LLVate 27.02.2018 30 Sote-valmistelun tavoitteet ja tehtävät Sote-valmistelun ohjaavia periaatteita ovat koko

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Joulukuu 2017 1 Tässä esityksessä Visio ja kulmakivet Rahoituksen yksinkertaistaminen Valinnanvapaus Valmisteluorganisaatio Aikataulu 2 Visio ja kulmakivet 3 4 5 Monikanavaisen

Lisätiedot

Palvelustrategian valmistelu

Palvelustrategian valmistelu Palvelustrategian valmistelu Pirjo Marjamäki Leena Turpeinen Markus Pauni Esivalmistelun SOTE-virkamieskoordinaatioryhmä 17.1.2018 Maakuntastrategian ja siihen liittyvien ohjelmien ja suunnitelmien viitekehys

Lisätiedot

Kokemuksia maakuntien ohjausneuvottelujen simulaatioista

Kokemuksia maakuntien ohjausneuvottelujen simulaatioista Kokemuksia maakuntien ohjausneuvottelujen simulaatioista Heli Hätönen, STM 1 Millaiselta tuleva ekosysteemi näyttää? SOTE-EKOSYSTEEMIN VISIO Alueellinen viitekehys Maakunnat Yhteistyöalueet Kunnat = Näillä

Lisätiedot

Varautuminen sotelainsäädännössä

Varautuminen sotelainsäädännössä Varautuminen sotelainsäädännössä STM:n valmiusseminaari 24.5.2018, Tuusula 1 23.5.2018 Anne Koskela Valmiuslaki Varautumisvelvollisuus Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten

Lisätiedot

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

SOTE - uudistuksen mukanaan tuomat muutostarpeet

SOTE - uudistuksen mukanaan tuomat muutostarpeet SOTE - uudistuksen mukanaan tuomat muutostarpeet DRG-käyttäjäpäivät Vaasa 4. - Timo Keistinen lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Kansliapäällikkö Aikuissosiaalityön päivät 2013 Tampere 24.1.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Tiivistelmä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Terveydenhuollon laadun turvaaminen riittävällä täydennyskoulutuksella uudessa sotessa. 6.4.2016 Teppo Heikkilä, ylilääkäri

Terveydenhuollon laadun turvaaminen riittävällä täydennyskoulutuksella uudessa sotessa. 6.4.2016 Teppo Heikkilä, ylilääkäri Terveydenhuollon laadun turvaaminen riittävällä täydennyskoulutuksella uudessa sotessa 6.4.2016 Teppo Heikkilä, ylilääkäri Sidonnaisuudet Ylilääkäri, STM työsuhteessa 1.2.2013 -> virassa 1.10.2014 -> Tutkijalääkäri,

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Taina Mäntyranta, lääkintöneuvos, STM

Taina Mäntyranta, lääkintöneuvos, STM Missä soteuudistuksessa mennään? 26.11.2015 Taina Mäntyranta, lääkintöneuvos, STM 30.11.2015 1 Esityksen pääkohdat Tavoitteet Hallitusohjelman kirjaukset Rahoitusratkaisu ja tietojärjestelmät Valmistelu

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

VALINNAN VAPAUDEN REITIT - TIPPUUKO VIESTIKAPULA MAAHAN?

VALINNAN VAPAUDEN REITIT - TIPPUUKO VIESTIKAPULA MAAHAN? VALINNAN VAPAUDEN REITIT - TIPPUUKO VIESTIKAPULA MAAHAN? 21.8.2017 Jouni Nummi, sosiaalineuvos, Eskoon sosiaalipalvelujen ky:n johtaja (Lyhennelmä Vaivaisukkoseminaarista 14.7.2017) Lähteet: Alueuudistus.fi,

Lisätiedot

Soteuudistuksen lainsäädäntö ja toimeenpano. Muutosjohtaja Sinikka Salo, STM Etelä-Karjala

Soteuudistuksen lainsäädäntö ja toimeenpano. Muutosjohtaja Sinikka Salo, STM Etelä-Karjala Soteuudistuksen lainsäädäntö ja toimeenpano Muutosjohtaja Sinikka Salo, STM Etelä-Karjala 17.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet Ihmisten hyvinvointija terveyserot vähenevät Integraatio Sosiaali-

Lisätiedot

Sote-uudistus. Tilannekatsaus

Sote-uudistus. Tilannekatsaus Sote-uudistus Tilannekatsaus 12.11.2015 17.11.2015 1 Sote-uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteena on kaventaa terveyseroja hillitä kustannusten kasvua Uudistus toteutetaan

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN KYSYMYS Mahdollistaako esitetty järjestelmä tavoitteellisen johtamisen ja ohjauksen - toisaalta valtio/maakunta ja toisaalta maakunta/palveluntuottajat akselilla sekä siitä,

Lisätiedot

Vaikuttamistyö Tavoitteet maakunnallisiin strategioihin

Vaikuttamistyö Tavoitteet maakunnallisiin strategioihin Vaikuttamistyö Tavoitteet maakunnallisiin strategioihin (Maakuntastrategia ja sen osana tehtävä sote-palvelustrategia ja palvelulupaus) Erityisasiantuntijat Jaana Joutsiluoma ja Minttu Ojanen, 21.6.2017

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Helsinki 26.8.2016 29.8.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut

Lisätiedot

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE)

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Terveydenhuollon ylitarkastaja Aila Tervo, PSAVI 1

Terveydenhuollon ylitarkastaja Aila Tervo, PSAVI 1 Neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa sekä lasten ja nuorten ehkäisevää suun terveydenhuoltoa koskevan VN:n asetuksen 338/2011 valvontaohjelma vuosille 2012-2014 14.5.2012 Terveydenhuollon

Lisätiedot

Mitä potilasasiamiehen tulisi tietää SOTEuudistuksesta?

Mitä potilasasiamiehen tulisi tietää SOTEuudistuksesta? Mitä potilasasiamiehen tulisi tietää SOTEuudistuksesta? Johtaja Sosiaali ja terveysministeriö 1 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali ja terveyspalvelut järkevillä

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä?

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Asiantuntijalääkäri Markku Puro Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen Sote

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Isyyslaki uudistuu Rovaniemi. Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

Isyyslaki uudistuu Rovaniemi. Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Isyyslaki uudistuu 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Lapin 28.10.2015 aluehallintovirasto 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys

Lisätiedot

Asiakas, järjestöt ja sote. Sote-seminaari

Asiakas, järjestöt ja sote. Sote-seminaari Asiakas, järjestöt ja sote Sote-seminaari 5.3.16 SOSTE kokoaa järjestöt 275 jäsentahoa - Edistää ihmisten hyvinvointia ja järjestöjen elinvoimaa - 1,5 miljoonaa jäsentä, 500 000 vapaaehtoista, 300 000

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksen simulointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksen simulointi Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksen simulointi 8.9.2017 1 Esityksen rakenne 1. Simuloinnin käsitteestä 2. Lainsäädännöstä hieman 3. Sote-simuloinnin vaiheistus 4. Tietopohja ja mittaristo 5. Neuvottelut

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot