JUVAN KUNTA HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kuvat: Ehdotukset kaavamuutoksista kohteilla 1. ja 2.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JUVAN KUNTA HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kuvat: Ehdotukset kaavamuutoksista kohteilla 1. ja 2."

Transkriptio

1 JUVAN KUNTA HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kuvat: Ehdotukset kaavamuutoksista kohteilla 1. ja 2.

2 Selostusosa, Yleiskaavan muutoksen selostusosa, joka koskee 24. toukokuuta 2018 päivättyä yleiskaavakarttaa. 1. Tiivistelmä Yleiskaavan muutos on lähtenyt liikkeelle maanomistajien toivomuksesta. Hietajärven yleiskaavaa muutetaan siten, että tilan 2-16 Vanha-Seppälä alueen yleiskaavan mukainen rakennuspaikka siirretään mantereelle tilan 3-24 Kaislakallio alueelle. Toinen muutos koskee tilaa 2-34 Pöllöniemi. Tämän tilan osalta olemassa oleva rakennuspaikka puretaan ja uusi rakennuspaikka osoitetaan läheiseen niemeen. Lisäksi tilan alueelle osoitetaan laskennallisen rakennusoikeuden verran rakennuspaikkoja. Viranomaisneuvottelu on pidetty OAS on ollut nähtävillä Valmisteluaineistosta lausunnon jättivät Etelä-Savon Elykeskus, Pohjois-Savon Ely-keskus sekä museovirasto. Lausuntojen perusteella tehtiin OAS:aan teknisiä muutoksia. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä Kaavaluonnoksesta annettiin 4 lausuntoa. Lausuntojen perusteella kaavakartta tarkennettiin. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä Kaavaehdotuksesta jätettiin 3 lausuntoa. Lausuntojen perusteella kaavaselostusta tarkennettiin. Kaava-alueiden sijainti Suunnittelualueet sijaitsevat Kaislanen, Sarkanen ja Siikajärvi järvien rannoilla. Alueet sijaitsevat n. 30 km Juvan keskustasta. Seudulliset sijainnit on esitetty alla olevassa kartassa.

3 Selostusosa, Kohde 1. Kaislakallio, ja Vanha-Seppälä, (kuvassa vasemmalla) Kohde 2. Pöllöniemi, (kuvassa oikealla) Kohde 3. Vuorenalus II, (kuvassa alhaalla) Alueelliset sijainnit on esitetty alla olevissa kolmessa kartassa.

4 Selostusosa,

5 Selostusosa, PERUSTIEDOT 1.1 Suunnittelutilanne 1.11 Maakuntakaava Ympäristöministeriö on vahvistanut Etelä-Savon maakuntakaavan. Maakuntakaavassa yleiskaavan muutosalueille ei ole osoitettu erityisiä varauksia. Maakuntahallitus käynnisti Etelä-Savon maakuntakaavan päivittämisprosessin. Kaavaprosessissa päivitetään ja täydennetään nykyistä maakuntakaavaa useiden maankäyttömuotojen osalta. Käynnistettävästä kaavasta käytetään nimeä Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava. Keskeisin päivittämisen kohde on luonnonvarojen kestävä käyttö. Kaavaprosessissa tutkitaan mm. turvetuotannon ja vesistöjen virkistyskäytön yhteensovittamista. Luonnonvarojen kestävän käytön lisäksi maakuntakaavan päivitystarpeita on ilmennyt arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja maisemien merkinnöissä, luonnonsuojelualueiden toteuttamistilanteessa, kehittämisperiaatemerkinnöissä sekä mm. yksittäisissä matkailu- ja virkistysmerkinnöissä. Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuuston Siinä ei ole muutoksia koskien Hietajärven yleiskaavan muutosalueita. Kuva: Ote Etelä-Savon maakuntakaavasta, johon Hietajärven yleiskaavan muutosalueet osoitettu sinisellä rajauksilla Yleiskaava Kohteilla on kunnanvaltuuston hyväksymä Hietajärven yleiskaavan, jossa suunnittelualueille on osoitettu: - Omakotialue (AO-1) - Loma-asuntoalue (RA) - Maa- ja metsätalousvaltainen alue (M-1)

6 Selostusosa, Kuvat: Voimassa olevat yleiskaavaotteet Asema- ja ranta-asemakaavat Alueilla ei ole voimassa asemakaavoja Rakennusjärjestys Juvalla on voimassa JJR kuntien rakennusjärjestys, joka on tullut voimaan JJR kuntia ovat Juvan lisäksi Joroinen ja Rantasalmi Pohjakartta Pohjakarttana käytetään alkuperäisen kaavan numeerista peruskarttarasteria sekä ajan tasalla olevaa kiinteistöaineistoa mittakaavassa 1:

7 Selostusosa, Maanomistus Kaavamuutosalueiden maanomistajuus on yksityistä. 1.3 Alueen yleiskuvaus Kaislasen alueet ovat metsätalouskäytössä olevia alueita. Sarkasen alueella Pöllöniemi on metsätalouskäytössä. Siikajärven alueet ovat metsätalouskäytössä olevia alueita. Suunnittelualueilla on laadittu luontoselvitys kesällä Selvityksen perusteella alueilta ei löytynyt arvokkaita luontokohteita. Pöllöniemen kärki on maisemallinen kohde. Rakennukset sijoittuvat sen verran kauas rannasta, ettei maisemallisia arvoja vaaranneta. Palvelut haetaan Juvan taajamasta. Suunnittelualueille on olemassa liikenneyhteydet. Alueella ei ole vesi- ja viemäriverkostoa. 2. Yleiskaavan suunnittelun vaiheet 2.1. Suunnittelun tarve Hietajärven yleiskaavassa Kaislasen rakennuspaikka on osoitettu saareen. Maanomistusolosuhteiden muutoksesta johtuen, rakennuspaikka on nyt mahdollista siirtää mantereelle. Sarkasen tapauksessa vanha rakennuspaikka sijaitsee tien ja rannan välissä. Alue on rantaan tukeutuva alue ja rakennuspaikka on huomioitu myös mitoituslaskelmissa. Purkamalla vanha rakennuspaikka ja siirtämällä se läheiseen niemeen saadaan sijoitettua rakennuspaikka rakentamiseen paremmin soveltuvalle kohdalle. Samalla parannetaan myös alueen liikenneturvallisuutta. Siikajärven tapauksessa osoitetaan laskennallisen rakennusoikeuden verran rakennuspaikkoja Osallistuminen Osallisia olevat ainakin alueen ja lähialueen maanomistajat, alueella ja lähialueella asuvat ja työskentelevät ihmiset, lähialueen loma-asukkaat, kunnan luottamuselimet, kunnan hallintokunnat, Etelä-Savon Elykeskus, Pohjois-Savon Ely-keskus, Etelä-Savon maakuntaliitto, maakuntamuseo Vireilletulo Vireille tulosta on ilmoitettu Juvan Lehdessä Osallistuminen ja vuorovaikutus Kaavamuutos on lähtenyt liikkeelle maanomistajan toivomuksesta.

8 Selostusosa, OAS on ollut nähtävillä Valmisteluaineistosta lausunnon jättivät Etelä-Savon Elykeskus, Pohjois-Savon Ely-keskus sekä museovirasto. Lausuntojen perusteella tehtiin OAS:aan teknisiä muutoksia. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä Kaavaluonnoksesta annettiin 4 lausuntoa. Lausuntojen perusteella kaavakarttaa tarkennettiin. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä Kaavaehdotuksesta jätettiin 3 lausuntoa. Lausuntojen perusteella kaavaselostusta tarkennettiin Viranomaisyhteistyö Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu on pidetty Viranomaisilta tullaan pyytämään tarvittavat lausunnot. NYKYINEN MAANKÄYTTÖ JA TAVOITTEET Kohdekohtaiset (kaavatyön alkuvaiheessa) esitetyt tavoitteet on esitelty seuraavassa: 1. Kohteella on voimassa olevassa yleiskaavassa yksi rakentumaton RA-rakennuspaikka saaressa (Kaislakallio, ) ja mantereella vapaata ranta-aluetta (Vanha- Seppälä, ) maa- ja metsätalousalueella (M-1). Kaavamuutoksen tavoitteena on siirtää RA-rakennuspaikka pois saaresta ja osoittaa se mannerrannalle. 2. Pöllöniemessä ( ) on voimassa olevassa yleiskaavassa osoitettu yksi AO-1 rakennuspaikka itään avautuvassa lahden pohjukassa. Etelään avautuva niemi puolestaan on osoitettu maa- ja metsätalousalueena (M-1). Kaavamuutoksen tavoitteena on selvittää mahdollisuutta siirtää AO -1-rakennuspaikka maasto-olosuhteiltaan parempaan paikkaan. 3. Siikajärvellä ( ) ei ole osoitettu voimassa olevassa yleiskaavassa kaikkea laskennallista rakennusoikeutta. Alueet on osoitettu osoitettu maa- ja metsätalousalueena (M-1). Kaavamuutoksen tavoitteena on selvittää laskennallisen rakennusoikeuden osoittaminen kaavassa. Kyseessä olevat muutokset ovat pääosin teknisluonteisia. Kaavamerkinnöissä pyritään noudattelemaan alkuperäisen Hietajärven yleiskaavan merkintöjä ja määräyksiä.

9 Selostusosa, YLEISKAAVOJEN MUUTOKSET JA NIIDEN PERUSTELUT Kohdekohtaiset selvitykset ja perustelut kaavamuutoksille: 1) Kaavaratkaisu on alkuperäisen Hietajärven yleiskaavan tavoitteiden mukainen. Alkuperäisessä kaavassa on pyritty siirtämään rakennuspaikkoja saarista mannerrannoille. Saaressa oleva rakennuspaikka on yksittäinen rakennuspaikka, joten rakennuspaikkojen sirpaloitumista ei tapahdu. Näin ollen myöskään vapaan rantaviivan määrä ei vähene. 2) Nykyinen rakennuspaikka on huonossa kunnossa. Kaavaratkaisu edellyttää että olemassa olevan rakennuspaikan kaikki rakennukset puretaan ja vasta tämän jälkeen voidaan myöntää rakennuslupa uudelle rakennuspaikalle. Olemassa oleva rakennuspaikka on yksittäinen rakennuspaikka, joten rakennuspaikkojen sirpaloitumista ei tapahdu. Vapaan rantaviivan määrä ei myöskään kaavaratkaisun myötä vähene. 3) Kiinteistön alueelle ei ole osoitettu kaikkea laskennallista rakennusoikeutta. Tilojen 7-27 ja 7-28 muodostamalla kantatilalla on rantaviivaa 935 m ja muunnettua rantaviivaa 631 m. Mitoituskerroin alueella on 4. Kantatilan laskennallinen rakennusoikeus on 2,52 rakennuspaikkaa (joka pyöristetään 3:een rakennuspaikkaan) ja voimassa olevassa yleiskaavassa tilalle on osoitettu 2 rakennuspaikkaa. Maanomistajien tasapuolinen kohtelu edellyttää uuden lomarakennuspaikan merkitsemistä tilalle Tämän lisäksi maatilan talouskeskukselle ei ole osoitettu voimassa olevassa yleiskaavassa rantasaunan paikkaa. Tämä paikka voidaan osoittaa MRL:n sekä voimassa olevan kaavan tavoitteiden mukaisesti Aluevaraukset AO-1 OMAKOTIALUE Omakotialue. Alueelle saa sijoittaa myös loma-asuntoja. Uuden omakotitalon tai olemassa olevan lomarakennuksen merkittävän pysyvään asumiseen tarkoitetun laajentamisen rakennuslupa voidaan myöntää vain, jos rakennuspaikka mm. pinta-alan suhteen täyttää rakennusjärjestyksen vaatimukset tai rakennusjärjestyksen laadullisten tavoitteiden toteutuminen voidaan rakennusluvan yhteydessä muutoin varmistaa. RA LOMA-ASUNTOALUE RA-2 LOMA-ASUNTOALUE. Alueelle saa rakentaa korkeintaan 30 k-m² suuruisen saunan. M-1 MAA- JA METSÄTALOUSALUE Alueelle ei saa rakentaa lukuun ottamatta maatalouden, kalatalouden ja merenkulun kannalta välttämätöntä rakentamista ja yleiseen virkistyskäyttöön tarkoitettujen rakennelmien rakentamista. M-alueilta on rakennusoikeus ranta-alueelta maanomistajakohtaisesti siirretty RA- ja AO-1-alueille.

10 Selostusosa, Yleiskaavan toteuttaminen Kaavahierarkian järjestelmässä yleiskaavan asema on seuraavanlainen 1. Lait ja asetukset 2. Detaljikaavat (ranta-asemakaavat, asemakaavat) 3. Oikeusvaikutteiset yleiskaavat 4. Maakuntakaava 5. Valtuuston hyväksymä oikeusvaikutukseton yleiskaava 6. Muut suunnitelmat Rakentamista ohjaavat yleiskaavan määräykset. Alueella on voimassa myös rakennusjärjestyksen määräykset niiltä osin, kuin ne eivät ole ristiriidassa yleiskaavan määräysten kanssa. Maankäyttö ja rakennuslain 42 on seuraavat määräykset koskien yleiskaavan oikeusvaikutuksia: Yleiskaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta yleiskaavan toteutumista. Yleiskaava korvaa samaa aluetta koskevan aikaisemmin hyväksytyn yleiskaavan, jollei kaavassa toisin määrätä. Yleiskaava ei ole asemakaava-alueella voimassa muutoin kuin 1 momentissa tarkoitetun asemakaavan muuttamista koskevan vaikutuksen osalta. Maankäyttö- ja rakennuslain 43 :ssä mainitaan rakennusluvan myöntämisestä seuraavaa: Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan toteutumista. Lupa on kuitenkin myönnettävä, jos yleiskaavasta johtuvasta luvan epäämisestä aiheutuisi hakijalle huomattavaa haittaa eikä kunta tai, milloin alue on katsottava varatuksi muun julkisyhteisön tarkoituksiin, tämä lunasta aluetta tai suorita haitasta kohtuullista korvausta (ehdollinen rakentamisrajoitus). Haittaa arvosteltaessa ei oteta huomioon omistussuhteissa yleiskaavan hyväksymisen jälkeen tapahtuneita muutoksia, ellei niitä ole tehty yleiskaavan toteuttamista varten. 4. Vaikutusten arviointi 4.1. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutuminen Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista on annettu Tavoitteet ovat tulleet voimaan Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa linjataan maamme alueidenkäyttöä pitkälle tulevaisuuteen. Tavoitteilla vastataan niihin haasteisiin, joita mm. muuttoliikkeen vaikutukset aluerakenteeseen, yhdyskuntarakenteen eheyttämisen tarve, elinympäristön laatuvaatimukset, luonnon- ja rakennusperinnön säilyminen ja yhteysverkostojen toimivuus alueidenkäytölle asettavat. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista tulee edistää valtion viranomaisten toiminnassa, maakunnan suunnittelussa ja kuntien kaavoituksessa. Valtioneuvosto päätti valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta. Tarkistuksen kohteena oli valtioneuvoston vuonna 2000 tekemä päätös. Päätöstä on tarkistettu tavoitteiden sisällön (luvut ), voimaantulon ja toimeenpanon (luku 8) sekä muutoksenhaun (luku 9) osalta.

11 Selostusosa, Toimiva aluerakenne Kaavassa uudet rakennuspaikat on osoitettu olemassa olevien rakennuspaikkojen välittömään läheisyyteen. Etäisyyttä Juvan taajamaan on n. 30 km Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kaavamuutoksella ei muodostu uusia yksittäisiä rakennuspaikkoja. Uusia alueita ei ole osoitettu tulvavaara-alueille Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat Suunnittelualueelta ei tunneta arvokkaita kulttuuri- ja luonnonperinnön kohteita eikä arvokkaita luontokohteita. Kaavamuutos ei muuta merkittävästi virkistyskäytön mahdollisuuksia VAT-Vuoksi Vat- Vuoksi on nostettu erityisenä osa-alueena esille valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa. Geologinen historia ja siitä johtuvat luonnonolot Kaava ei vaaranna geologisen historian kannalta merkittäviä kohteita tai siitä johtuvia luonnonoloja. Alueella ei ole mäki- tai vaara-asutusta tai Vuoksen vesistöalueeseen oleellisesti liittyvää vanhaa huvilarakentamista. Reittivesiluonne Kaava ei vaaranna Vuoksen vesistöalueen reittivesiluonnetta. Suunnittelualueella ei sijaitse vesitierakennelmia tai vedenalaisia suojelukohteita. Suunnittelualue sijaitsee vanhassa vesi- ja maanteiden solmukohdan läheisyydessä. Kaavaratkaisu ei vaaranna tätä elementtiä. Raja-alueen historia ja kulttuuri Raja-alueen historia lähialueella painottuu erityisesti vanhoihin liikenneyhteyksiin sekä sitä kautta kauppa- ja liiketoiminnan kehittymiseen. Kaava ei vaaranna näitä ominaispiirteitä Vaikutukset maisemaan Uudet rakennuspaikat on osoitettu siten, ettei merkittäviä maisemallisia vaikutuksia ole. Kaavalla ei ole merkittäviä vaikutuksia maisemaan Vaikutukset maa- ja kallioperään Suunnittelualueelle ei ole osoitettu maa- tai kallioainesten ottoalueita Vaikutukset eläimistöön Kaavassa ei ole osoitettu rakentamista uhanalaisten tai harvinaisten kasvi- ja eläinlajien esiintymispaikoille. Kaavamuutos ei katkaise merkittäviä viheryhteyksiä Vaikutukset pinta- ja pohjavesiin Kaavalla ei ole vaikutuksia pinta- tai pohjavesiin Vaikutukset ilmaan ja ilmastoon Kaavalla ei ole osoitettu sellaisia toimintoja joilla olisi vaikutusta ilman laatuun. Kaavamuutos ei lisää merkittävästi liikennettä alueella. Kaavalla ei ole vaikutusta ilmastoon Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja kaavoitukseen Kaavamuutoksella uudet rakennuspaikat on osoitettu olemassa olevien loma-asuntojen sekä tiestön läheisyyteen. Uusia erillisiä asuinrakennuspaikkoja ei kaavamuutoksella pääse syntymään.

12 Selostusosa, Vaikutukset liikenneturvallisuuteen Kaava ei lisää merkittävästi liikennöintiä alueella. Siirtämällä Sarkasen rakennuspaikka sellaiseen kohtaan jossa tie ei kulje rakennuksen ja rannan välistä, pystytään liikenneturvallisuutta alueella parantamaan Vaikutukset sosiaaliseen ympäristöön Kaavalla ei ole merkittäviä sosiaalisia vaikutuksia Vaikutukset viihtyvyyteen Kaava säilyttää lähialueen yleisilmeen nykyisellään. Kaava mahdollistaa venevalkaman sekä virkistyskäytössä olevan alueen käyttämisen myös jatkossa Taloudelliset vaikutukset Kaavalla ei ole taloudellisia vaikutuksia maanomistajalle. 5. Kaavamerkinnät ja määräykset Kaavamääräykset ovat liitteenä. Määräykset ovat voimassa olevan Hietajärven yleiskaavan mukaiset. 6. Toteuttaminen Kaavaa voidaan alkaa toteuttamaan heti sen saatua lainvoiman. 7. Suunnittelun vaiheet Viranomaisneuvottelu on pidetty OAS on ollut nähtävillä Valmisteluaineistosta lausunnon jättivät Etelä-Savon Elykeskus, Pohjois-Savon Ely-keskus sekä museovirasto. Lausuntojen perusteella tehtiin OAS:aan teknisiä muutoksia. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä Kaavaluonnoksesta annettiin 4 lausuntoa. Lausuntojen perusteella kaavakarttaa tarkennettiin. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä Kaavaehdotuksesta jätettiin 3 lausuntoa. Lausuntojen perusteella kaavaselostusta tarkennettiin. Juvalla DI Simo Kaksonen

13 JUVAN KUNTA HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS Tämän yleiskaavan perusteella saadaan myöntää maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n mukaisesti rakennuslupa yleiskaavan mukaiseen rakentamiseen ranta-alueella. M-alue on oikeusvaikutukseton. Rakennuspaikkoja muodostettaessa on mahdollisuuksien mukaan käytettävä olemassa olevia liittymiä yleisille teille. YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AO-1 RA M-1 Omakotialue. Alueelle saa sijoittaa myös loma-asuntoja. Uuden omakotitalon tai olemassa olevan lomarakennuksen merkittävän pysyvään asumiseen tarkoitetun laajentamisen rakennuslupa voidaan myöntää vain, jos rakennuspaikka mm. pinta-alan suhteen täyttää rakennusjärjestyksen vaatimukset tai rakennusjärjestyksen laadullisten tavoitteiden toteutuminen voidaan rakennusluvan yhteydessä muutoin varmistaa. Loma-asuntoalue. Maa- ja metsätalousvaltainen alue. Alueelle ei saa rakentaa lukuunottamatta maatalouden, kalatalouden ja merenkulun kannalta välttämätöntä rakentamista ja yleiseen virkistyskäyttöön tarkoitettujen rakennelmien rakentamista. Nykyinen rakennuspaikka. Uusi rakennuspaikka. Nykyisten ja uusien rakennuspaikkamerkintöjen kokonaismäärä ilmaisee rakennuspaikkojen enimmäismäärän kortteleittain ja tiloittain. Uuden rakennuspaikan sijaintia saa siirtää korttelin sisällä, ei kuitenkaan toisen tilan puolelle. Pääsytie Yleiskaava-alueen raja. Alueen raja. Purettavat rakennukset. Olemassa olevat rakennukset tulee purkaa ennen uuden rakennusluvan myöntämistä AO-paikalle. YLEISKAAVALUONNOS ON OLLUT MRA 30 :N MUKAISESTI NÄHTÄVILLÄ VÄLISEN AJAN. YLEISKAAVAEHDOTUS ON OLLUT MRA 19 :N MUKAISESTI NÄHTÄVILLÄ VÄLISEN AJAN. TÄMÄ YLEISKAAVAKARTTA ON JUVAN KUNNANVALTUUSTON TEKEMÄN PÄÄTÖKSEN MUKAINEN. Juvalla DI Simo Kaksonen

14 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JUVAN KUNTA HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa vaiheessa tulee laatia suunnitelma osallistumis- ja arviointimenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitellään seuraavat asiat: - Mihin suunnitellaan - Mitä suunnitellaan - Mitä vaikutuksia kaavamuutoksella saattaa olla - Miten vaikutuksia arvioidaan - Miten ja missä vaiheessa voi vaikuttaa kaavan valmisteluun ja sisältöön - Mistä saa tietoa kaavoituksesta 2. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Suunnittelualueet käsittävät nykyisen Hietajärven yleiskaavan mukaisella alueella sijaitsevat muutoskohteet. Suunnittelualueet sijaitsevat Kaislanen ja Sarkanen järvien rannalla. Voimassa oleva yleiskaava ja alueen sijainti selviää seuraavan sivun karttakuvista. Ympäristöministeriö on vahvistanut Etelä-Savon maakuntakaavan. Maakuntakaavassa yleiskaavan muutosalueille ei ole osoitettu erityisiä varauksia. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt Hietajärven yleiskaavan. Kuva: Suunnittelualueen sijainnit

15 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualueiden seudulliset sijainnit

16 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva: Voimassa olevat yleiskaavaotteet. Voimassa olevassa yleiskaavassa suunnittelualueille on osoitettu : - Omakotialue (AO-1) - Loma-asuntoalue (RA) - Maa- ja metsätalousvaltainen alue (M-1) 3. YLEISKAAVAN MUUTOKSEN TAVOITTEET Yleiskaavan muutoksella tullaan selvittämään mahdollisuuksia siirtää kaksi rakennuspaikkaa maasto-olosuhteiltaan parempaan kohtaan. 4. YMPÄRISTÖSELVITYKSET JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Muutosalueilla tullaan tekemään tarvittavat luonto- ja maisemaselvitykset. Muutostyössä huomioidaan voimassa olevan kaavan yhteydessä teetetyt selvitykset. Odotettavissa olevia vaikutuksia arvioidaan yhdessä asiantuntijoiden viranomaisten, maanomistajien, asukkaiden sekä suunnittelijoiden kanssa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Lähtökohtana vaikutusten arvioinnissa on aiemmin tehdyt selvitykset ja suunnitelmat sekä kaavatyön yhteydessä laadittavat selvitykset. Kaavatyön yhteydessä tullaan arvioimaan seuraavia vaikutuksia: Arviointikohde Näkökanta Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet - Miten kaava toteuttaa tavoitteet Yhdyskuntarakenne - Alueiden asema ja liittyminen yhdyskuntarakenteeseen - Olevien rakenteiden hyödyntäminen - Tekninen huolto - Elinkeinot

17 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Matkailu - Palvelut ja asuminen - Virkistys - Maanomistus - Ympäristön suojelu ja ympäristövaikutukset Ympäristö - Kasvillisuus ja eläimistö - Maisemakuva - Vesistö - Rakennettuympäristö - Kulttuuriympäristö - Melu ja päästöt - Erityispiirteet ja kohteet Liikenne - Liikenneverkko Ihmiset - Elinolot ja viihtyisyys Talous - Yksityistaloudelliset kustannukset 5. OSALLISET JA SIDOSRYHMÄT Osallisia ovat alueen maanomistajat ja asukkaat sekä alueelle työskentelevät. Osallisia ovat myös kaikki muut joiden oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt joiden toimialaa kaavoitus käsittelee Maanomistajat ja asukkaat - Asukkaat - Loma-asukkaat - Maanomistajat Viranomaiset - Etelä-Savon Ely-keskus (ympäristö ja luonnonvarat vastuualue) - Pohjois-Savon Ely-keskus (liikenne ja infrastruktuuri vastuualue) - Etelä-Savon maakuntaliitto Kunnan luottamuselimet - Kunnanvaltuusto - Kunnanhallitus Kunnan hallintokunnat - Hallintotoimisto - Kaavoitus- ja mittausosasto Kunnan muut osalliset - Maaseututoimi - Vapaa-aikatoimi - Sivistystoimi - Etelä-Savon Pelastuslaitos - Ympäristönsuojelu - Rakennusvalvonta Muut yhteisöt - Suur-Savon Sähkö - Metsänhoitoyhdistys - MTK - Luonnonsuojelujärjestöt

18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma VUOROVAIKUTUS JA KAAVOITUKSEEN OSALLISTUMINEN SUUNNITTELU- VAIHEET Kesä-syksy 2016 Laatimisprosessin käynnistäminen Kevättalvi 2017 Luonnosvaihe Talvi 2018 Ehdotusvaihe Kesä 2018 Hyväksymisvaihe Luontoinventoin nin laatiminen Kaavaluonnoksen laadinta ja vaikutusten arviointi. Luonnos nähtäville TYÖSTÄMINEN KÄSITTELY OSALLISTUMI- NEN Osallistumis- ja Aloitus ja arviointisuunnitelma viranomaisneuvottelut. Kaavaluonnoksesta saatujen mielipiteiden ja lausuntojen jälkeen työstetään kaavaehdotus Muistutukset ja lausunnot tutkitaan. Kaavaehdotusta muutetaan tarvittaessa Kaavoituksen aloittamisesta tiedottaminen Kunnanhallitus Työneuvottelu Kunnanhallitus Viranomaisneuvottelu Kaavan hyväksyminen Kunnanhallitus Kunnanvaltuus to Osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyyden arviointi Kaavaluonnos nähtäville. Lausunnot Mahdollisuus muutosesitysten jättämiseen Tilaisuus asianosaisille Kaavaehdotus nähtäville. Lausunnot TIEDOTTAMI- NEN Kuulutukset Tiedottaminen paikallislehdes sä ja kunnan internet kotisivuilla Nähtäville asettamisesta tiedotetaan kunnallisten ilmoitusten tapaan. Tiedotus myös kunnan internet kotisivuilla Ilmoitetaan samalla tavalla kuin luonnosvaiheessa. Mahdollisuus muutosesitysten jättämiseen. Kaavan hyväksymispäätöksen laillisuudesta voi valittaa Itä- Suomen hallintooikeuteen Hyväksymispäätökset kuulutetaan virallisesti. Aikataulu on ohjeellinen ja se tarkentuu kaavoitustyön edetessä.

19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma YHTEYSTIEDOT Tätä kaavoitustyötä Juvan kunnassa ohjaa kunnanhallitus. Käytännön suunnittelutyöstä vastaa Järvi-Saimaan Palvelut Oy:ssä kaavoitusinsinööri Simo Kaksonen. Järvi-Saimaan Palvelut Oy Kauppatie Sulkava Puh simo.kaksonen@jarvisaimaanpalvelut.fi

20 HIETAJÄRVEN YLEISKAAVA Indeksikartta Kohde 3 Kohde 2 Kohde 1

21

22

23

24

25

26

27

28

29 HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS KOHDE Kaislakallio, Vanha-Seppälä MITTAKAAVA 1 : Poistuva yleiskaava Muutettu yleiskaava

30 HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS KOHDE Pöllöniemi MITTAKAAVA 1 : Poistuva yleiskaava Muutettu yleiskaava

31 HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS KOHDE Vuorenalus II MITTAKAAVA 1 : Ote voimassa olevasta kaavasta Muutettu yleiskaava

32 Kaavaehdotusvaihe VASTINEET KAAVAEHDOTUKSESTA ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Etelä-Savon Ely-keskus, ympäristö ja luonnonvarat vastuualue - Tilan 7:27 rakennusoikeuden osoittaminen on perusteltava tarkemmin Vastine: - Perusteluja voidaan lisätä Pohjois-Savon Ely-keskus, liikenne- ja infrastruktuurivastuualue - Ei lausuttavaa kaavamuutosten johdosta Vastine: - Merkitään tiedoksi. Savonlinnan maakuntamuseo - Savonlinnan maakuntamuseolla ei ole arkeologisen kulttuuriperinnön osalta huomautettavaa Vastine: - Merkitään tiedoksi Osoite: Kauppatie 1, Sulkava Puhelin: Y-tunnus:

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaluonnos Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista kohteilla 1. ja 2.

JUVAN KUNTA HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaluonnos Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista kohteilla 1. ja 2. JUVAN KUNTA HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaluonnos 7.3.2017 Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista kohteilla 1. ja 2. Selostusosa, LUONNOSVAIHE 7.3.2017 1 Yleiskaavan muutoksen selostusosa, joka

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaehdotus Kuvat: Ehdotukset kaavamuutoksista kohteilla 1. ja 2.

JUVAN KUNTA HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaehdotus Kuvat: Ehdotukset kaavamuutoksista kohteilla 1. ja 2. JUVAN KUNTA HIETAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaehdotus 6.10.2017 Kuvat: Ehdotukset kaavamuutoksista kohteilla 1. ja 2. Selostusosa, EHDOTUSVAIHE 6.10.2017 1 Yleiskaavan muutoksen selostusosa, joka

Lisätiedot

JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaehdotus Kuva: Ehdotus kaavamuutoksesta kohteessa 1.

JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaehdotus Kuva: Ehdotus kaavamuutoksesta kohteessa 1. JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaehdotus 6.10.2017 Kuva: Ehdotus kaavamuutoksesta kohteessa 1. Lahnakaarre Selostusosa, EHDOTUSVAIHE 6.10.2017 1 Rantayleiskaavan muutoksen selostusosa,

Lisätiedot

JUVAN KUNTA. KOTIJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaluonnos Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista osa-alueilla 1.

JUVAN KUNTA. KOTIJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaluonnos Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista osa-alueilla 1. JUVAN KUNTA KOTIJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaluonnos 7.3.2017 Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista osa-alueilla 1. Selostusosa, LUONNOSVAIHE 7.3.2017 1 Yleiskaavan muutoksen selostusosa, joka koskee

Lisätiedot

JUVAN KUNTA KONTUSEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaluonnos Kuvat: Otteet kaavamuutoksista osa-alueilla 1. Pysvuori ja 2.

JUVAN KUNTA KONTUSEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaluonnos Kuvat: Otteet kaavamuutoksista osa-alueilla 1. Pysvuori ja 2. JUVAN KUNTA KONTUSEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaluonnos 7.3.2017 Kuvat: Otteet kaavamuutoksista osa-alueilla 1. Pysvuori ja 2. Niemelä Selostusosa, LUONNOSVAIHE 7.3.2017 1 Yleiskaavan muutoksen selostusosa,

Lisätiedot

Juvan kunta Hatsolan asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Hatsolan asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa vaiheessa tulee

Lisätiedot

JUVAN KUNTA. KOTIJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaehdotus Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista osa-alueilla 1.

JUVAN KUNTA. KOTIJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaehdotus Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista osa-alueilla 1. JUVAN KUNTA KOTIJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaehdotus 6.10.2017 Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista osa-alueilla 1. Selostusosa, EHDOTUSVAIHE 6.10.2017 1 Yleiskaavan muutoksen selostusosa, joka koskee

Lisätiedot

JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaluonnos Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta

JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaluonnos Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaluonnos 7.3.2017 Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta Selostusosa, LUONNOSVAIHE 7.3.2017 1 Yleiskaavan muutoksen selostusosa, joka koskee 7. maaliskuuta 2017

Lisätiedot

JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaehdotus Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta kohteen 1 osalta

JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaehdotus Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta kohteen 1 osalta JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaehdotus 6.10.2017 Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta kohteen 1 osalta Selostusosa, EHDOTUSVAIHE 6.10.2017 1 Yleiskaavan muutoksen selostusosa, joka koskee

Lisätiedot

JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaluonnos

JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaluonnos JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaluonnos 7.3.2017 Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista kohteissa 1. Lahnakaarre (vasemmalla) ja 2. Angerpuro (oikealla). Selostusosa, LUONNOSVAIHE 7.3.2017

Lisätiedot

JUVAN KUNTA KONTUSEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kuvat: Otteet kaavamuutoksista osa-alueilla 1. Pysvuori ja 2. Niemelä

JUVAN KUNTA KONTUSEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kuvat: Otteet kaavamuutoksista osa-alueilla 1. Pysvuori ja 2. Niemelä JUVAN KUNTA KONTUSEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN 24.5.2018 Kuvat: Otteet kaavamuutoksista osa-alueilla 1. Pysvuori ja 2. Niemelä Selostusosa, 24.5.2018 1 Yleiskaavan muutoksen selostusosa, joka koskee 24.

Lisätiedot

JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kuva: Ehdotus kaavamuutoksesta kohteessa 1. Lahnakaarre

JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kuva: Ehdotus kaavamuutoksesta kohteessa 1. Lahnakaarre JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN 24.5.2018 Kuva: Ehdotus kaavamuutoksesta kohteessa 1. Lahnakaarre Selostusosa, 24.5.2018 1 Rantayleiskaavan muutoksen selostusosa, joka koskee 24. toukokuuta

Lisätiedot

JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaluonnos Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta suunnittelualueella.

JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaluonnos Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta suunnittelualueella. JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaluonnos 7.3.2017 Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta suunnittelualueella. Selostusosa, LUONNOSVAIHE 7.3.2017 1 Yleiskaavan muutoksen selostusosa, joka koskee

Lisätiedot

JUVAN KUNTA KOTIJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista osa-alueilla 1.

JUVAN KUNTA KOTIJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista osa-alueilla 1. JUVAN KUNTA KOTIJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN 24.5.2018 Kuvat: Luonnokset kaavamuutoksista osa-alueilla 1. Selostusosa, 24.5.2018 1 Yleiskaavan muutoksen selostusosa, joka koskee 24. toukokuuta 2018 päivättyä

Lisätiedot

Hirvensalmen kunta Korttelien 103 ja 104 asemakaavan muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Hirvensalmen kunta Korttelien 103 ja 104 asemakaavan muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma HIRVENSALMEN KUNTA Kirkonkylän asemakaavan muutokset OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

Puumalan kunta Haapaselän osayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Puumalan kunta Haapaselän osayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUUMALAN KUNTA HAAPASELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PUUMALAN KUNTA KESKUTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

Rantasalmen kunta Haukiveden Haapaselän rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Rantasalmen kunta Haukiveden Haapaselän rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön

Lisätiedot

JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaehdotus Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta Hasamäen suunnittelualueella.

JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaehdotus Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta Hasamäen suunnittelualueella. JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaehdotus 6.10.2017 Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta Hasamäen suunnittelualueella. Selostusosa, EHDOTUSVAIHE 6.10.2017 1 Yleiskaavan muutoksen selostusosa,

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Kerimäen kunta Teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kerimäen kunta Teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KERIMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Juvan keskustaajaman korttelia 717 ja pientä osaa lähivirkistysaluetta

Asemakaavan muutos koskee Juvan keskustaajaman korttelia 717 ja pientä osaa lähivirkistysaluetta JUVAN KUNTA Kaavaselostus Luonnos 29.1.2018 Asemakaavan muutos koskee Juvan keskustaajaman korttelia 717 ja pientä osaa lähivirkistysaluetta Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Juvan keskustaajaman korttelia 717 ja pientä osaa lähivirkistysaluetta

Asemakaavan muutos koskee Juvan keskustaajaman korttelia 717 ja pientä osaa lähivirkistysaluetta JUVAN KUNTA Kortteli 717 asemakaavan muutos Kaavaselostus 28.8.2018 Asemakaavan muutos koskee Juvan keskustaajaman korttelia 717 ja pientä osaa lähivirkistysaluetta Kaavan vireille tulo: Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HAUKKONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HAUKKONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUUMALAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslaki 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Sulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Sulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SULKAVAN KUNTA LOHILAHTI LOHIKOSKI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Sulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Sulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SULKAVAN KUNTA LOHILAHTI LOHIKOSKI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA RIIHINIEMEN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Luonnos Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Luonnos Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Luonnos 29.1.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018

Lisätiedot

HÖYHTIÖNLAHDEN, KONTANNIEMEN JA RUPONLAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVOJEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HÖYHTIÖNLAHDEN, KONTANNIEMEN JA RUPONLAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVOJEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LIITE 1 1 (10) Leskinen Timo 21.12.2018 tarkistettu 1.4.2019 PIHTIPUTAAN KUNTA HÖYHTIÖNLAHDEN, KONTANNIEMEN JA RUPONLAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVOJEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI Tahkovuori ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 124 ja 125 (osa) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS

UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS UURAISTEN KUNTA Kaavaselostus, luonnos 16.11.2014 Kaavan vireilletulo: 14.10.2014 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä... 4 2. Lähtökohdat...

Lisätiedot

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA VIHTAJÄRVI PEUKALONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013 22.4.2013/LSa, VLe OAS 1 (10) JUANKOSKEN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan.

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan. HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Kokinniemen ranta-asemakaava sijaitsee Heinäveden kunnassa, Lammunjärven länsirannalla

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KESKITIEN ASEMAKAAVA JA HARJUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Kerimäen kunta Teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kerimäen kunta Teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KERIMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) JUANKOSKEN KAUPUNKI PUNTINJOKI PAAVOLA-HIIVAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Puumalan kunta Pistohiekan matkailualueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Puumalan kunta Pistohiekan matkailualueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUUMALAN KUNTA PISTOHIEKAN MATKAILUALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)

VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1/6 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA KORTTELIN 83 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo:

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus 28.8.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018 Kunnanhallitus..

Lisätiedot

TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012

TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012 OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta suunnittelualueella.

JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta suunnittelualueella. JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN UUTTAINEN 24.5.2018 Kuva: Luonnos kaavamuutoksesta suunnittelualueella. Selostusosa, 24.5.2018 1 Yleiskaavan muutoksen selostusosa, joka koskee 24. toukokuuta 2018 päivättyä

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

Sulkavan kunta 1(5) Ranta-Sastavin ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta 1(5) Ranta-Sastavin ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää,

Lisätiedot

Asemakaava tullaan laatimaan maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti.

Asemakaava tullaan laatimaan maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti. SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA HAAPASELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaselostus, luonnos Kaavan vireilletulo:

PUUMALAN KUNTA HAAPASELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN. Kaavaselostus, luonnos Kaavan vireilletulo: PUUMALAN KUNTA HAAPASELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Kaavaselostus, luonnos 15.2.2016 Kaavan vireilletulo: 12.4.2013 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 12.4.2018 17, liite no 2 P34477 1 (7) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Torin alueen asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Finnish Consulting Group Oy Osallitumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) SULKAVAN KUNTA EERIKKÄLÄN, IITLAHDEN JA LINKOLAN KYLÄT VEKARAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA, TILAT 1:48, 2:15 JA 5:4 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Hossan rantaosayleiskaavan muutos

Hossan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Leskinen Timo 1 (6) 12.6.2017 SUOMUSSALMEN KUNTA Hossan rantaosayleiskaavan muutos 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA PITKÄSAARI Selostus luonnos

PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA PITKÄSAARI Selostus luonnos PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA 623-410-1-41 PITKÄSAARI Selostus 21.2.2018 luonnos Tullut vireille: Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä MRL

Lisätiedot

NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTA-ALUE NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tarkistettu 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163

Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163 FCG Planeko Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OUTOKUMMUN KAUPUNKI JUOJÄRVI 1 JÄÄTSALOSAAREN JA LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.9.2017 20.9.2018 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) Heinävedenreitin ja Järvialueiden rantaosayleiskaavojen HEINÄVEDEN KUNTA, Kerma alue ja taajaman ympäristö HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN sekä HEINÄVEDEN REITTI RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kunnanhallitus 6.5.2019 82 liite nro 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Leskinen Timo 12.4.2019 Sukevan vankilan ympäristön osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Mikä on

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 1(6) Moinsalmen osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ehdotus,

Savonlinnan kaupunki 1(6) Moinsalmen osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ehdotus, Savonlinnan kaupunki 1(6) MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, ehdotus 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (8) 13.4.2018 Kirkonkylän osayleiskaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.4.2018 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Sulkavan kunta 1(5) Iijärven ja sen lähialueiden sekä Varmavirran ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta 1(5) Iijärven ja sen lähialueiden sekä Varmavirran ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA IITLAHDEN JA KAIPOLAN KYLÄT IIJÄRVEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.4.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.4.2014 OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Suunnittelualueen pinta-ala on n. 170 ha. Rantaviivaa suunnittelualueelle on n. 11 km ja muunnettua rantaviivaa n. 6,5 km.

Suunnittelualueen pinta-ala on n. 170 ha. Rantaviivaa suunnittelualueelle on n. 11 km ja muunnettua rantaviivaa n. 6,5 km. 1(5) SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA

ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Vieremän kunta ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA Kaavaselostus 699-P21549 21.8.2013 Kaavaselostus,

Lisätiedot