Kvarnbyn puron alaosan kunnostussuunnitelma sekä Sågarsforsin täydennyskunnostussuunnitelma Juha-Pekka Vähä (LUVY ry.) ja Manu Vihtonen (WWF)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kvarnbyn puron alaosan kunnostussuunnitelma sekä Sågarsforsin täydennyskunnostussuunnitelma Juha-Pekka Vähä (LUVY ry.) ja Manu Vihtonen (WWF)"

Transkriptio

1 Kvarnbyn puron alaosan kunnostussuunnitelma sekä Sågarsforsin täydennyskunnostussuunnitelma Juha-Pekka Vähä (LUVY ry.) ja Manu Vihtonen (WWF) Hankkeen tarkoitus: Kunnostamisen ensisijaisena tavoitteena on taimenen ja ravun elinympäristöjen parantaminen. Hankkeen toteutus: Kunnostettavissa kohteissa tehdään soraistuksia sekä kiveämistä taimenen kutu- ja poikastuotantomahdollisuuksien ja sopivien elinalueiden lisäämiseksi sekä uomaeroosion ja kiintoainekulkeutumisen vähentämiseksi. Kunnostustyöt pyritään tekemään vähävetisenä aikana. Hankkeen hyöty: Hankkeen hyöty perustuu kalakantojen vahvistumiseen ja vesistöön kohdistuvan kiintoainekuormituksen vähenemiseen. Kvarnbyn puron alaosa lisääntymisalueena ja Sågarin koskialue laajempana poikasalueena muodostavat yhdessä laajemman toiminnallisen kokonaisuuden Siuntionjoen taimenkannan elinvoiman ja elinpiirin kasvattamisessa.

2 Johdanto Siuntionjoki on yksi harvoista Suomen puolella Suomenlahteen laskevista joista, jossa vielä tavataan erittäin uhanalaista ja geneettisesti ainutlaatuista meritaimenta (Koljonen ym. 2016). Viimeisten vuosikymmenien aikana Siuntionjoen meritaimenen elinmahdollisuudet ovat kuitenkin merkittävästi heikentyneet johtaen taimenkannan voimakkaaseen taantumiseen. Elinympäristön heikkenemistä ja nykytilaa ilmentää erityisesti Siuntionjokeen Sågarsforsin alaosaan laskeva Kvarnbyn puro. Sen on arvioitu olleen vielä 1990-luvulla yksi merkittävimmistä taimenen poikastuotantoalueista Siuntionjoen vesistössä (Marttinen ja Koljonen 1989), mutta 2000-luvulla taimenia ei purosta ole enää tavattu (Vähä ym. 2017). Puron ja koko Siuntionjoen vesistön veden laatua ja ekologista tilaa ovat heikentäneet etenkin maa- ja metsätalouden hajakuormitus ja jätevedet, sekä vesistössä suoritetut mittavat vesirakennustyöt. Vesistön nuhjaantumisesta huolimatta Siuntionjoki on luonnontilaisimpina säilyneitä jokivesistöjä Uudellamaalla. Lisäksi se on ainoa ympäristöministeriön asettaman Vesistöjen erityissuojelutyöryhmän ehdottama erityissuojeltava jokivesistö Uudellamaalla. Siuntionjoen vesistön tilan parantaminen, luontoarvojen säilyttäminen sekä virkistys- ja hyötykäyttömahdollisuuksien parantaminen edellyttää kokonaisvaltaista koko vesistöalueen kattavaa tarkastelua, ongelma-alueiden tarkempaa tunnistamista ja kunnostustöiden priorisointia. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n koordinoimassa Siuntionjoki 2030: Siuntionjoen vesistö kohti hyvää tilaa hankkeessa päätavoitteena on synnyttää Siuntionjoen vesistöalueella yhteinen tahtotila visio ja tavoitteet ja luoda sen pohjalta tarkennettu toimenpideohjelma kunnostustyölle. Siuntionjoen pääuoma Sågarsforsin alueelle asti sekä sinne laskeva Kvarnbyn puro kuuluvat Siuntionjoen NATURA-2000 (FI ) alueeseen. Natura-alue on erittäin tärkeä sekä luontotyyppien että lajien suojelun kannalta (mm. luontaisesti lisääntyvä meritaimenen alkuperäiskanta). Osa alueesta voidaan lukea luontotyyppiin luonnontilaisen kaltaiset jokireitin osat, joka Uudellamaalla on hyvin harvinainen. Osa sivupuroista puolestaan edustaa tyyppiä pikkujokien ja purojen vesikasvillisuus. Siuntionjoen NATURA-alueelle ehdotettuja kunnostustoimia ovat alkuperäisen taimenkannan elvyttämistä tukevat kutupaikkojen ja poikasalueiden ennallistamiset sekä veden laadun parantaminen ja nousuesteiden poistaminen. Kvarnbyn puron kunnostaminen kuuluu myös Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman Uudenmaan alueen toimenpideohjelmaan. Sågarsforsin alue ja sinne laskeva Kvarnbyn puro ovat Siuntionjoen taimenen nykytilan näyteikkuna ja soveltuvat siten erinomaisesti Siuntionjoen vesistö kohti hyvää tilaa hankkeen kunnostustoimien pilotti- ja demonstraatiokohteeksi alueen yhteisen tahtotilan rakentamiseksi ja vahvistamiseksi. Tässä suunnitelmassa ehdotettavien kunnostustoimenpiteiden lähtökohta on, että ne parantavat Siuntionjoen alkuperäisen taimenkannan elvyttämistä, ottavat huomioon muun eliöstön, erityisesti pohjaeläimet, eivät aiheuta haitallisia muutoksia vedenkorkeuksiin eivätkä metsien ja peltojen kuivatukseen. Kunnostusalueet ja niiden nykytila Kvarnbyn puro saa alkunsa Lillträsk järvestä. Puron alku on jyrkkä ja kivikkoinen ja muodostaa luonnollisen esteen kalojen kululle. Jyrkän osuuden alapuolella on hidasvirtaisempi hiekka-, sora- ja kivipohjainen osuus. Noin 1500m alempana, Niemenkyläntien alapuolella, Kvarnbyn puroon yhtyy Syvälammelta puro. Syvälammen puro laskee pääasiassa peltoalueiden halki ja sen vesimäärä on Lillträskin haaraa pienempi ja vesi sameampaa. Kvarnbyn puron alaosalla, Niemenkyläntien ja Myllykyläntien välillä, puron pohja koostuu

3 enimmäkseen kivestä, hiekasta sekä sorasta. Vesi on purouomassa keskimäärin 5 astetta viileämpää kuin Siuntionjoen pääuomassa (12.5ᵒC vs. 18ᵒC; mitattu : ks. myös Vähä ym. 2017) mihin puro laskee Sågarforsin koskialueen alaosassa Sågarsforsin koski jakaantuu entisen padon yläpuoliseen koskijaksoon ja ohitusuomaan ja sen alapuoliseen koskijaksoon. Sågarforsin sahan patoallas purettiin vuonna 2007, jolloin altaan eteläreunaan puhkaistiin ja rakennettiin ohitusuoma-kalatie entiseen pääasiassa kuivillaan olleeseen sivu-uomaan. Entisen padon ja ohitusuoman alapuolinen pääkoski on kunnostettu samassa yhteydessä kun ohitusuoma rakennettiin vuonna Kunnostuksen yhteydessä kivettiin ja soraistettiin pohjaa. Koskialueelle on lisätty runsaasti isoja virtauksen ohjauskiviä ja niiden väliin soraa. Sågarsforsin alueella tavataan säännöllisesti aikuisia taimenia, mutta alueella ei kuitenkaan ole havaittu taimenen onnistunutta lisääntymistä (Vähä ym 2017). Kvarnbyn puro on ollut säännöllisen kalastotarkkailun kohteena vuodesta 2004, mutta tänä aikana yhtään taimenta ei purossa ole havaittu (Mettinen ja Valjus 2014). Kvarnbyn puroon siirtoistutettiin taimenia syksyllä 2016 (Vähä ym. 2017). Veden laatu ja riittävyys eri vuodenaikoina, pohjaeläimistön määrä ja koostumus sekä pohjan rakenne ja soveltuvuus paitsi lisääntymisalueeksi myös eri-ikäisten taimenten elinympäristöksi ovat tärkeimmät taimenen esiintymiseen vaikuttavat tekijät. Vedenlaadulla on suuri merkitys taimenelle erityisesti mäti- ja pienpoikasvaiheessa. Siuntionjoen Sågarsforsin alueella vedenlaadun osalta huomionarvoisia parametrejä ovat happipitoisuus, lämpötila ja kiintoainesmäärä sekä ravinteista erityisesti ammoniumtyppi (Vähä ym. 2017). Sågarsforsin alueelle kohdistuva kiintoainekuormitus on havaittavissa paitsi liettyneinä ja kovettuneina soraikkoina, joita löytää mm. hidasvirtaisilta osilta kalatiestä. Kvarnbyn purossa tärkeimpänä kriteerinä on veden riittävyys. Kuivaan aikaan virtaamat ovat todella pieniä ja kivikkoisessa yläosassa vettä riittää vain monttuihin kivien välissä. Veden riittävyyteen vaikuttavat paitsi kuivatusojitukset erityisesti puroveden hyödyntäminen kastelu ja talousvetenä. Purossa on ainakin yksi merkittävä ja toiminnassa oleva vedenottamo sekä useita letkujärjestelmiä, joiden toiminnasta ei kuitenkaan ole tietoa. Vuonna 2007 tehdyn kunnostuksen yhteydessä Sågarsforsin koskialueelle tehtiin soraikkoja taimenen lisääntymismahdollisuuksien parantamiseksi. Soraikkojen kiviaineena on käytetty 5-70 mm n. 100m 3 (Lehtinen Esa, suullinen tiedonantod ). Viimeaikoina tehtyjen taimenen elinpiirikartoitusten yhteydessä sekä tehdyssä maastokartoituksessa on havaittu että soraikkoja on jäljellä lähinnä hidasvirtaisilla osilla kalatiessä sekä koskialueen alapäässä, mutta pääsääntöisesti soraikot ovat pahoin liettyneet. Pienikokoisesta kiviaineksesta perustetut soraikot ovat pysyneet virtaamavaihteluiden vuoksi paikoillaan vain suurten kivien takana sekä hidasvirtaisissa altaissa. Suurten kivien ja saarien taakse on kertynyt kuitenkin paljon myös hienojakoisempaa maa-ainesta ja näissä paikoissa myös vesikasvit, mm. osmankäämit, pysyvät paikallaan. Matalaa, poikasille soveltuvaa aluetta on verrattain vähän. Osin syynä on umpeenkasvu ja osin myös isosta kivistä muodostettu allasmainen profiili, missä viihtyvät paitsi särkikalat myös ahvenet ja hauet, jotka myös saalistavat taimenen pienpoikasia. Tehdyt soraikot ja niiden kiviaines ovat päätyneet virran mukana koskialueen alapäähän, missä tällä hetkellä sijaitsevat alueen ainoat lisääntymiseen soveliaat soraikot. Nämä soraikot ovat kuitenkin kiintoainekuormituksen vaivaamia ja osin liian tiiviiksi painuneet. Kvarnbyn puron alaosa lisääntymisalueena ja Sågarin koskialue laajempana poikasalueena muodostavat yhdessä laajemman toiminnallisen kokonaisuuden Siuntionjoen taimenkannan elinvoiman ja elinpiirin kasvattamisessa. Kvarnbyn puron virtaama ja habitaatin pinta-ala taimenten poikasille pienenevät merkittävästi erityisesti kuivina kesinä kuten esim Tällaisina aikoina on tärkeää, että poikasvaiheen taimenet pääsevät esteettömästi kulkemaan purosta pääuomaan. Pääuomassa on kuitenkin havaittu selvä

4 täydennyskunnostustarve poikashabitaattialueen parantamiseksi ja laajentamiseksi. Myös taloudellisessa mielessä, Kvarnbyn puron kunnostuksen yhteydessä olisi kustannustehokasta aloittaa myös Sågarin koskialueen täydennyskunnostuksen toteuttaminen. Kunnostuksen ympäristövaikutukset Siuntionjoen taimenkannan säilymisen ja monimuotoisuuden kannalta sen lisääntymis- ja elinmahdollisuuksien parantaminen sekä elinpiirin laajentaminen nykyisestään ovat ensisijainen tukitoimenpide (Koljonen ym. 2016, Vähä ym. 2017). Suunnitelman mukaisten toimenpiteiden myötä Siuntionjoen taimenen ja muiden virtakutuisten kalalajien lisääntymis- ja elinmahdollisuudet paranevat. Kunnostuksissa on kyse uoman pohjan sekä Kvarnbyn purossa myös reunojen kiveämisestä ja soraistamisesta sekä virtauksen ohjailusta, jotka eivät aiheuta haitallisia muutoksia vedenkorkeuksiin eikä sillä ole haitallisia vaikutuksia tulviin. Suunnitelman mukaisilla töillä ei ole muutoinkaan haitallista vaikutusta vesistöön tai sen käytölle. Töiden aikana työalueella liikkuminen ja materiaalin siirtäminen aiheuttavat vähäistä veden samentumista, mutta vaikutukset ovat lyhytaikaisia, eivätkä ne aiheuta pysyviä haittoja. Vaikutukset vuollejokisimpukkaan Sågarsforsin alueelta on tehty kattava simpukkatutkimus vuosina (Ljungberg 2011). Tutkimuksessa ei padon ja alapuolisen joenmutkan väliseltä alueelta löydetty yhtään vuollejokisimpukkaa (kuva 28; Lundberg 2011). Tutkimuksessa todettiin, että alue ei korkean virtausnopeuden ja virtausnopeuden vaihteluiden vuoksi ole vuollejokisimpukoille soveltuvaa elinaluetta. Vuollejokisimpukat suosivat hidasvirtaisempia (<50cm/s) alueita. Suunnitellut täydennyskunnostukset eivät vaikuta vuollejokisimpukoiden elinympäristöön. Mahdollinen sorastuksesta aiheutuva veden samentuminen on lyhytaikaista ja ohimenevää.

5 Kvarnbyn puron kunnostussuunnitelma Kunnostussuunnittelua varten Kvarnbyn puro jaettiin viiteen jaksoon (kuva 1). Kvarnbyn puron kunnostusjaksot, keskeiset toimenpiteet ja esitettyjen valokuvien sijainti.

6 Kvarnbyn puro; alue KvB 1; Kvarnbyn puron alimmainen osa Kvarnbyn puro virtaa alaosalla syvässä jyrkkäreunaisessa uomassa minkä reunat ovat helposti erodoituvaa hienojakoista maa-aineista. Runsaat virtaamavaihtelut irrottavat tältä alueelta kiintoainesta mikä sitten kulkeutuu Siuntionjokeen. Karkeampi kiintoaines laskeutuu pohjaan koskialueelle paikkoihin missä virtausnopeus on alhainen muodostaen kasvupaikkoja kasvillisuudelle. Kasvillisuus ja suboptimaalinen suuaukon sijainti heikentävät kalojen etsiytymisen puroon ja toisaalta mahdollistavat petokalojen viihtyvyyden alueella. kuva 1. Kvarnbyn puron ja Siuntionjoen yhtymäkohtaan on kertynyt runsaasti kiintoainesta. Puron alaosan kunnostamiseksi puron reunoja loivennetaan, puroa levennetään ja reunoille tehdään eroosiosuojaus kiviaineksesta. Puron alivesiuoma pidetään kapeana levennyksestä huolimatta. Puron pohjalle ja reunoille eroosiosuojaksi tuodaan soraa (30-50mm; 4 m 3 ) ja poikasmurkulaa (50-150mm; 4 m 3 ). Jakson yläosassa uoman reunoja kivetään niinikään ja sinne luodaan lisääntymistä varten kutusoraikko.

7 Kuva 2 Runsaat virtaamavaihtelut kuluttavat uoman pehmeitä reunoja jolloin puutkin voivat kaatua. Kvarnbyn puro; alue KvB 2; Myllykyläntien yläpuolinen hidasvirtainen osuus Puro on tällä osalla hidasvirtainen. Puron pohja on hienojakoista maa-ainesta. Tältä osin puron kunnostamiseksi tulee toistaiseksi vain poistaa kalojen kulkua hankaloittavat ja mahdollisesti estävät risupadot. Jakson yläosassa uoman pohja-aines muuttuu hiekaksi ja pieneksi soraksi (4-16 mm). Kvarnbyn puro; alue KvB 3; koskijakson alaosa Jakson alaosa on hiekkaa ja pientä soraa. Siellä täällä on myös pientä kivikkoa. Jakson alaosan alueella on muutamia pienestä sorasta muodostuneita mahdollisia lisääntymisalueita, mutta pääosin soraikkoja vaivaa hiekottuminen ja suuremman kiviaineksen puuttuminen. Uoman kunnostamiseksi tulisi käyttää puusuisteita kurouttamaan virtausta soraikkojen alueilla. Alueelle tulisi perustaa soralaikkuja myös karkeammasta sorasta (16-32mm) sekä hyödyntää olemassa olevaa puuainesta. Puusuisteilla voidaan ohjata virtausta ja sen mukana kulkevan kiintoaineksen kulkua. Virtaa kiihdyttämällä uomaa kaventaen voidaan luoda perustettaville soraikoille sopivia paikkoja, mitkä pysyvät kiintoaineksesta puhtaina.

8 Kuva 3 Puroon kaatuneet puun rungot ohjaavat virtaa ja vaikuttavat kiintoaineksen, hiekan ja soran kulkeutumiseen tai pidättymiseen. Puusuisteita voidaan käyttää hyväksi myös osana kunnostusta kun halutaan ohjata veden kulkua esimerkiksi kutusoraikolle. Kuva 4 Puron metsäinen osuus alkaa.

9 Kuva 5 Uoman pohja on täällä pääosin hiekkaa. Siellä täällä on pienialaisia kivikoitakin. Kuva 6 Koskijakson alaosaa. Alivirtaamaaikaan veden riittävyys on huomioitava. Veden riittävyyden varmistamiseksi virta tulisi ohjata kapeampaan alivesiuomaan. Alueelle voisi kynnystää myös muutaman pienen altaan ja tehdä soraikkoja.

10 Kvarnbyn puro; alue KvB 4; koskijakson yläosa Puron koskimainen jakso. Tällä alueella on uoman parhaat potentiaaliset kutu- ja elinalueet. Purouomassa on runsaasti kivikkoa. Uoman riittävästä kaltevuudesta johtuen hienojakoinen kiintoaines huuhtoutuu pois. Kunnostamiseksi alueelle tulisi tuoda soraa (16-32mm). Paikoin tulisi kiviä poistaa alivesiuoman avaamiseksi ja virtauksen kurouttamiseksi. Kiviaines voidaan helpoiten tuoda uomaan vaijerirataa pitkin. Sopiva määrä kiviainesta (16-32mm) olisi n. 2m 3. Kuva 7 Koskijakson yläosaa. Alueelle voitaisiin luoda kutusoraikkoja taimenien lisääntymispaikoiksi. Jakson lopussa uoma haarautuu. Kartoitushetkellä molempien uomien virtaamat olivat n. 3 l/s. Pohjoisesta haarasta tuleva vesi oli selvästi sameampaa. NATURA 2000 verkostoon kuuluva Kvarnbyn puro jatkaa haarasta länteen. Uoma jyrkkenee ja kapenee pian tämän jälkeen ja taimenen potentiaalinen elinalue päättyy. kuva 8 Puro jyrkkenee selvästi ja muuttuu louhikkoisemmaksi. Tähän päättyy kalojen liikkuminen ylävirtaan.

11 Kvarnbyn puro; alue KvB 5; Pohjoinen uoma Koskimaista aluetta jatkuu pohjoista haaraa pitkin vielä muutaman kymmenen metriä. Taimenen potentiaalinen elinalue päättyy hieman ylempänä, missä puroon on päätynyt lohkareita ja betonilaatta, mitkä muodostavat täydellisen vaellusesteen. Kunnostamiseksi alueen alaosalle voisi kuitenkin tuoda soraa (16-32mm) sekä puhdistaa olemassa olevia soraikkoja. Kuva 9 Pohjoisessa uomassa on paikoin taimenen lisääntymiselle soveltuvia soraikkoja. Soraikot tulisi kuitenkin puhdistaa hienommasta kiintoaineksesta. Sågarsforsin täydennyskunnostussuunnitelma Kvarnbyn puron kunnostuksen yhteydessä tehtiin myös Siuntionjoen Sågarsforsin koskialueen täydennyskunnostussuunnitelma. Alueen 4 osalta kunnostaminen liittyy oleellisesti myös Kvarnbyn puron alaosan kunnostamiseen ja kalojen kulun helpottamiseen.

12 Sågarsfors; Alue 1, kosken niska-alue Alueella on 4 kutusoraikon perustamiselle hyvin soveltuvaa paikkaa. Perustettavat soraikot ovat pintaalaltaan n. 2.5 m 2 sorapatjan syvyyden ollessa n. 40cm. Soraikot tehdään mm kiviaineksesta sekoittamalla 30-50mm kokoluokan someroa ja mm kokoluokan mukulakiviä. Kiviainestarve yhteensä 4m 3. Karkea sora-aines pysyy paikallaan ja kestää hyvin virtaamavaihtelua. Se voidaan myös sijoittaa kovempaan virtaan ja se kestää pienestä kiviaineksesta perustettua soraikkoa paremmin myös tiivistymistä. Sorapatja upotetaan paikalleen siten, että soraikon yläreuna tulee vain vähän ympäröivää pohjan tasoa. Tätä varten soraikon paikkaa kaivetaan ja poistettavat kiviaines siirretään sivuun ja sitä käytetään tarvittaessa ohjaamaan veden virtausta soraikolle optimaaliseksi. Maanomistajan suostuessa, tarvittava kiviaines voidaan kuljettaa uoman varteen joen pohjoisrantaa pitkin kevyellä pyöräkuormaajalla. Soraikot perustetaan joko käsin tai kaivinkoneella. Sågarsfors; alue 2, sivu-uoma Alueella on pienpoikasalueeksi soveltuvia jaksoja, mutta joiltain osin kasvillisuutta tulee poistaa ja sivuuomia avata virtausnopeuden säätämiseksi. Alueelle on tuotava kiviainesta (kokoluokka mm) pienpoikasten piilopaikkojen luomiseksi (4m 3 ). Alueella on 2 kutusoraikon perustamiselle soveltuvaa paikkaa (2 m 3 ). Allasmaisuuden vähentäminen ja virtausnopeuden kasvattaminen osassa sivu-uomastoa mahdollistaa taimenen pienpoikasten piiloutumisen petokaloilta (hauki, ahven, made), joita Sågarin koskialueelle tulee kesäisin ala- ja yläpuolisilta suvantoalueilta. Sågarsfors; alue 3, kävelysillan alue Molemmin puolin siltaa hyviä paikkoja kutusoraikkojen perustamiseksi kun alueelta poistetaan vesikasveja sekä siirretään kiviä virtausnopeuden kiihdyttämiseksi ja ohjaamiseksi. Alueelle tuodaan reilusti (5 m 3 ) myös

13 sieltä puuttuvaa poikasmurkula kokoluokkaa olevaa kiviainesta (sekoitus ja mm kokoluokkien mukulakiviä) pienpoikasten piilopaikkojen luomiseksi. Perustettavien soraikkojen pinta-ala yhteensä n. 10m 2 joihin kiviainestarve on 4m 3 (30-100mm). Kuva 10. Kunnostusaluetta 2 ja 3. Kiintoainetta kertyy kivien taakse ja hidasvirtaisempiin kohtiin mahdollistaen kasvillisuuden lisääntymisen. Sågarsfors; alue 4, kosken alaosa Kosken alaosat soveltuvat hyvin poikastuotantoalueiksi ja sieltä löytyvätkin usein alueen parhaat poikastiheydet. Koskien alaosaan lajittuu myös ylempää kiivasvirtaisesta koskesta liikkeelle lähtenyt kiviaines, esimerkiksi pienikokoinen sora. Sågarin koskialueen alaosassa sijaitsevat tällä hetkellä koskialueen ainoat lisääntymiseen soveltuva soraikko. Alueen kunnostamiseksi toimenpidealueen yläpäässä ja keskiosalla virtausta levitetään siirtämällä uomassa olevia kiviä ja poistamalla kasvillisuutta sekä tuomalla alueelle sieltä puuttuvaa poikasmurkula kokoluokan kiviainesta (5m 3 ). Alueella olevat soraikot puhdistetaan. Alueen keski- ja yläosan kiivasvirtaisempiin kohtiin tuodaan myös karkeampaa sora-ainesta (n. 6 m 3 ). Lähdepohjaisesta Kvarnbyn purosta tuleva viileä ja hapekas vesi menee nykytilanteessa kasvillisuuden vaivaamaan ja hidasvirtaiseen sivu-uomaan, joka on vesitettynä lähinnä tulvatilanteessa. Kunnostuksessa Kvarnbyn puron vesi ohjataan suisteella keskemmäs uomaa tuomaan viileää hapekasta vettä, minkä merkitys korostuu erityisesti kuivina ja lämpiminä kesinä. Tämän alueen kunnostamiseen liittyy oleellisesti myös alueen Kvarnbyn alimmaisen osan ja suualueen kunnostaminen.

14 Yhteenveto tarvittavasta kiviaineksesta ja konetyöstä kiviaines, m 3 alue läjityspaikka muuta Sågarsfors 1 4 pohjoinen etelä kasvillisuuden poistoa ja kivien siirtoa etelä kasvillisuuden poistoa ja kivien siirtoa pohjoinen kasvillisuuden poistoa ja kivien siirtoa Kvarnbyn puro pohjoinen reunojen loiventaminen ja eroosiosuojaus 2 raivausta ja risupatojen purkamista 3 1 pohjoinen 4 2 pohjoinen 5 1 pohjoinen Kustannukset kiviaineksesta ovat n /tonni. Kustannuksia nostavat kuljetuskustannukset, sillä joen yli menevää siltaa ei voi käyttää. Kunnostuksessa tarvittavan konetyön määrä on n. 2-3 työpäivää kaivinkonetyötä sekä 1 työpäivä pyöräkuormaajatyötä. Talkootyöpäivien määrä on Sågarsforsin alueella n Kvarnbyn puron kunnostusjaksoilla niin ikään n

Joen määritelmä. Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2.

Joen määritelmä. Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2. Joet ja kunnostus Joen määritelmä Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2. Valuma-alueella tarkoitetaan aluetta, jolta vedet kerääntyvät samaan vesistöön. Jokiekosysteemin

Lisätiedot

Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma

Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma Kalatieto J. Rinne Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma Purojen umpeenkasvua Jukka Rinne 2010 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Kunnostusmenetelmä ja kunnostuskohde... 1 3 Kustannusarvio

Lisätiedot

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2017 FRESHABIT OSA 2/4/18

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2017 FRESHABIT OSA 2/4/18 1 KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2017 FRESHABIT 2016-2021 Tmi Terrapolar Kauhajoki 2017 OSA 2/4/18 2 SISÄLLYS 1. TAUSTAA... 3 2. KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT OSA 2/4/17

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT OSA 2/4/17 1 KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT 2016-2021 Tmi Terrapolar Kauhajoki 2016 OSA 2/4/17 2 SISÄLLYS 1. TAUSTAA... 3 2. KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet

Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet vuonna 2005 Lounais-Suomen kalastusalue 2006 Jussi Aaltonen Lounais-Suomen kalastusalue Valkkimyllynkuja 2 20540 Turku Puh. 02-2623 444 2 Johdanto Vähäjoessa ja sen

Lisätiedot

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen

Lisätiedot

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Paimionjokiseminaari 13.11.2014, Härkälän kartano, Somero : Janne Tolonen, Valonia Esityksen sisältö Puroympäristöjen kunnostaminen 1. Valonian

Lisätiedot

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa.

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Jokien kunnostus Sisällysluettelo Tiesitkö tämän joesta - Jokien tietopaketti

Lisätiedot

Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma

Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Janne Ruokolainen Raportti nro 6/2015 Sisällys 1 Kohteen yleiskuvaus ja hankkeen tavoitteet... 2 2 Toimenpiteet... 2 2.1 Joutsiniementien

Lisätiedot

Mitä kuuluu Siuntionjoelle, sen järville ja merenlahdelle? Siuntion kylpylä Anne Liljendahl

Mitä kuuluu Siuntionjoelle, sen järville ja merenlahdelle? Siuntion kylpylä Anne Liljendahl Mitä kuuluu Siuntionjoelle, sen järville ja merenlahdelle? 2.5.2018 Siuntion kylpylä Anne Liljendahl Siuntionjoen vesistö Uudenmaan luonnontilaisimpia jokivesistöjä YM: Erityissuojeltava kohde NATURA 2000

Lisätiedot

Panumaojan kunnostusraportti

Panumaojan kunnostusraportti Panumaojan kunnostusraportti 20-25.8.2018 12.10.2018 Toteuttajat: Kalatalousasiantuntija Heikki Tahkola, ProAgria Oulu/, puh. 040 747 7652, heikki.tahkola@proagria.fi Projektisuunnittelija Jarmo Tuukkanen,

Lisätiedot

Suunnitelma Raumanjoen kunnostamisesta taimen- ja kaupunkipurona. Jussi Aaltonen 2014

Suunnitelma Raumanjoen kunnostamisesta taimen- ja kaupunkipurona. Jussi Aaltonen 2014 Suunnitelma Raumanjoen kunnostamisesta taimen- ja kaupunkipurona Jussi Aaltonen 2014 Suunnitelma Raumanjoen kunnostamisesta taimen- ja kaupunkipurona Jussi Aaltonen 2014 Pyhäjärvi-instituutin julkaisuja

Lisätiedot

KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski. Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä.

KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski. Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä. KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä. Kartta 5. Alakoski nykytilassa karttahahmotelmana. Kartta 6.Ilmakuva

Lisätiedot

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa.

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Purojen kunnostus Sisällysluettelo Puron määritelmä Miksi purot ovat tärkeitä?

Lisätiedot

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013 MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 227/2014 Janne Raunio TIIVISTELMÄ Tämä raportti käsittelee

Lisätiedot

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa.

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Purojen kunnostus Miten virtavesi toimii? Kunnosta lähivetesi- koulutus Kuopio

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi

Lisätiedot

Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset

Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset 8.4.2014 Hotelli Ellivuori, Sastamala Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmän kokous Heikki Holsti Taustatietoja Hanhijoesta - Haaroistensuon

Lisätiedot

Asia: Mäntsälänjoen latvavesien kalataloudellinen kunnostaminen.

Asia: Mäntsälänjoen latvavesien kalataloudellinen kunnostaminen. 1/5 Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys r.y. Jokikatu 17, 06100 PORVOO Föreningen vatten- och luftvård för Östra Nyland och Borgå å r.f. Ågatan 17, 06100 BORGÅ Sampo Vainio 10.8.2004

Lisätiedot

Purokunnostuksia Iijoen vesistössä Koillismaalla. Pirkko-Liisa Luhta, Eero Moilanen, Matti Suanto Luontopalvelut

Purokunnostuksia Iijoen vesistössä Koillismaalla. Pirkko-Liisa Luhta, Eero Moilanen, Matti Suanto Luontopalvelut Purokunnostuksia Iijoen vesistössä Koillismaalla Pirkko-Liisa Luhta, Eero Moilanen, Matti Suanto Luontopalvelut Esityksen sisältö Purojen inventointi Kunnostukset menetelmineen Vaikutusten seuranta Mitä

Lisätiedot

Metsäpurojen kunnostamisen hydrauliset vaikutukset

Metsäpurojen kunnostamisen hydrauliset vaikutukset Metsäpurojen kunnostamisen hydrauliset vaikutukset Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2016 Hannu Marttila Vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusryhmä Oulun yliopisto Latvavesiä on muokattu Suomessa

Lisätiedot

Harri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre

Harri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre 1 Johdanto Suomessa lähes kaikkia puroja on perattu, oiottu tai muuten muutettu Kaupunkipurojen merkitys on kasvanut kaupunki- ja vihersuunnittelussa viime vuosien aikana 2 Esimerkkikohteet Longinoja,

Lisätiedot

PERHONJOEN FORSBACKANKOSKEN SIVU-UOMIEN ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA

PERHONJOEN FORSBACKANKOSKEN SIVU-UOMIEN ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA PERHONJOEN FORSBACKANKOSKEN SIVU-UOMIEN ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma PROAGRIA KESKI-POHJANMAA RY:N KALATALOUSKESKUS EERO HAKALA 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

Espoonjoen kunnostuksen YS ja vesilain mukainen lupahakemus

Espoonjoen kunnostuksen YS ja vesilain mukainen lupahakemus Espoonjoen kunnostuksen YS ja vesilain mukainen lupahakemus Yleisötilaisuus 12.9.2016 Toimenpiteet, yleinen Ympäristösi parhaat tekijät 2 Toimenpide ehdotukset Toimenpiteiden päämäärät: Uoman vedenjohtokyvyn

Lisätiedot

HÄRÄNSILMÄNOJA. Anssi Toivonen. Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö

HÄRÄNSILMÄNOJA. Anssi Toivonen. Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö HÄRÄNSILMÄNOJA Anssi Toivonen Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 15.11.010 Sisältö Johdanto... Häränsilmänojan kokonaisuus... 4 Kartta 1 Pääuoma... 5 Kartta Kulmalan eteläpuoli joen haarat... 14 Oikeanpuoleinen

Lisätiedot

Katsaus Siuntion kunnan vesiin

Katsaus Siuntion kunnan vesiin Katsaus Siuntion kunnan vesiin Kuva: Arto Muttilainen Katja Pellikka, vesistöasiantuntija Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Lähes 10 % Siuntion pinta-alasta vettä Siuntion pienvedet Latvapurot Pienet

Lisätiedot

Luonnonmukainen vesirakentaminen maatalouden peruskuivatuksessa Jukka Jormola, SYKE Pyhäjärvi- Instituutti 30.3. 2010

Luonnonmukainen vesirakentaminen maatalouden peruskuivatuksessa Jukka Jormola, SYKE Pyhäjärvi- Instituutti 30.3. 2010 Luonnonmukainen vesirakentaminen maatalouden peruskuivatuksessa Jukka Jormola, SYKE Pyhäjärvi- Instituutti 30.3. 2010 valtaojien kaivu Peruskuivatushankkeiden monipuolistaminen Peruskuivatus = valtaojien

Lisätiedot

KÄRSÄMÄJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUS VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma

KÄRSÄMÄJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUS VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma 1 KÄRSÄMÄJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUS VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 VESISTÖALUEEN KUVAUS... 2 2.1 Maantieteellinen yleiskuvaus... 2.2 Alueen asutus ja omistussuhteet...

Lisätiedot

SUOMENLAHTEEN JA KYMIJOKEEN LASKEVIEN PIENVESISTÖJEN KOSKIKARTOITUS JA KUNNOSTUSTARVESELVITYS

SUOMENLAHTEEN JA KYMIJOKEEN LASKEVIEN PIENVESISTÖJEN KOSKIKARTOITUS JA KUNNOSTUSTARVESELVITYS SUOMENLAHTEEN JA KYMIJOKEEN LASKEVIEN PIENVESISTÖJEN KOSKIKARTOITUS JA KUNNOSTUSTARVESELVITYS Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Matti Vaittinen 2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 3 2 TUTKIMUSALUE 3 3 AINEISTO

Lisätiedot

Kolmen helmen joet hanke

Kolmen helmen joet hanke Hämeenkyrön kunta, Nokian kaupunki, Ylöjärven kaupunki Kolmen helmen joet hanke Virtavesi-inventointi ja kunnostussuunnitelma Rapujen istutuksen riskianalyysi 3.2.2017 Page 1 Rapujen istutuksen riskianalyysi

Lisätiedot

Patorakenteiden periaatekuvia

Patorakenteiden periaatekuvia Patorakenteiden periaatekuvia Piirrokset: Jari Kostet, MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri Hepo-Oja, Jarkko Nurmi, Reijo Orava, MKJ Patorakenteet Munkin ja tulvauoman sijoittaminen

Lisätiedot

Luonnonmukainen vesirakentaminen peruskuivatushankkeissa. Lasse Järvenpää, SYKE Salaojateknikoiden neuvottelupäivät, 1.2.

Luonnonmukainen vesirakentaminen peruskuivatushankkeissa. Lasse Järvenpää, SYKE Salaojateknikoiden neuvottelupäivät, 1.2. Luonnonmukainen vesirakentaminen peruskuivatushankkeissa Lasse Järvenpää, SYKE Salaojateknikoiden neuvottelupäivät, 1.2.2007, Hyvinkää Esityksen aiheet Perattujen purojen kunnostus ja hoito Monitavoitteiset

Lisätiedot

MYLLYPURON JA HAAPAJOEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA ÄHTÄRI 2014

MYLLYPURON JA HAAPAJOEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA ÄHTÄRI 2014 MYLLYPURON JA HAAPAJOEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA ÄHTÄRI 2014 Marko Paloniemi 10/2014 1 Sisällys Johdanto... 2 Vesistö... 2 Yleistä... 2 Myllypuro... 3 Haapajoki... 4 Vähä Haapajärven ja Vähä-Peränteen välinen

Lisätiedot

PESUOJAN ALAOSAN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA KUNNOSTUSSUOSITUKSET

PESUOJAN ALAOSAN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA KUNNOSTUSSUOSITUKSET PESUOJAN ALAOSAN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA KUNNOSTUSSUOSITUKSET VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma PROAGRIA KESKI-POHJANMAA RY:N KALATALOUSKESKUS EERO HAKALA 2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...

Lisätiedot

VATJUSJÄRVI 2 -VESIENHOITOHANKE, HAAPAVESI

VATJUSJÄRVI 2 -VESIENHOITOHANKE, HAAPAVESI VATJUSJÄRVI 2 -VESIENHOITOHANKE, HAAPAVESI Hankkeen tavoitteet TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (7) Hankkeen tavoitteena on vähentää Vatjusjärven valuma-alueitten metsäojitusalueilta tulevaa vesistökuormitusta

Lisätiedot

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Tutkimusalue Kokemäenjoessa TEHDYT TUTKIMUKSET Nykytilan selvittäminen: - kalastustiedustelu - perhokalastajien haastattelu

Lisätiedot

Vesiluonto ja ennallistaminen

Vesiluonto ja ennallistaminen Vesiluonto ja ennallistaminen Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan tekemiseen on saatu EU:n Life-Luonto -rahoitustukea Humuspitoiset järvet ja lammet, karut kirkasvetiset

Lisätiedot

MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT

MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT Helsingin perhokalastajat ry on vuodesta 2009 alkaen kunnostanut Mätäjokea Pitäjänmäen Talissa. Tavoitteena on palauttaa äärimmäisen

Lisätiedot

Urpalanjokialue: Urpalanjokialueen kehittämishanke, Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry, Projektikoordinaattori Manu Vihtonen. Sivu

Urpalanjokialue: Urpalanjokialueen kehittämishanke, Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry, Projektikoordinaattori Manu Vihtonen. Sivu Sivu 1 18.3.2014 Sivu 2 18.3.2014 Urpalanjokialue: Toteutusalue sijaitsee Kaakkois- Suomessa Luumäen, Miehikkälän ja Lappeenrannan alueella. Urpalanjoen valuma-alue on pintaalaltaan 557 km 2, josta Suomen

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975 aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa Jäsenet vesien käyttäjiä kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Visio ja tavoitteet

Lisätiedot

Harri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre

Harri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre 1 Johdanto Suomessa lähes kaikkia puroja on perattu, oiottu tai muuten muutettu Kaupunkipurojen merkitys on kasvanut kaupunki- ja vihersuunnittelussa viime vuosien aikana 2 Esimerkkikohteet Longinoja,

Lisätiedot

Virtaveden toiminta ja kunnostus

Virtaveden toiminta ja kunnostus 14.5.2016 Heikki Holsti Virtaveden toiminta ja kunnostus Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Virtavesien kunnostamisen vaiheet Tavoitteena vesistön ekologisentilan parantaminen = ihmistoiminnan

Lisätiedot

Isojoen Villamon padon alapuolisen koskijakson luonnonmukainen kunnostussuunnitelma HONKA MIIA

Isojoen Villamon padon alapuolisen koskijakson luonnonmukainen kunnostussuunnitelma HONKA MIIA Isojoen Villamon padon alapuolisen koskijakson luonnonmukainen kunnostussuunnitelma HONKA MIIA Palo R., Honka M., Rautio L-M. & Raitalampi E. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 30.6.2017 Sisällys 1. Taustaa 2

Lisätiedot

Lohikalat Karjaanjoen vesistössä. Ari Saura, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n 40-vuotisjuhlaseminaari , Mustio

Lohikalat Karjaanjoen vesistössä. Ari Saura, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n 40-vuotisjuhlaseminaari , Mustio Lohikalat Karjaanjoen vesistössä Ari Saura, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n 40-vuotisjuhlaseminaari 19.11.2015, Mustio Lohikalatutkimuksia Karjaanjoen vesistössä Karjaanjoki LIFE 2001-2004 Taimenen

Lisätiedot

Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset

Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset Viedään vesistö kohti hyvää tilaa YHDESSÄ! Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset Vesienhoidon suunnittelu Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016-2021

Lisätiedot

Panumaojan kunnostussuunnitelma

Panumaojan kunnostussuunnitelma Panumaojan kunnostussuunnitelma 15.11.2017 15.11.2017 Toteuttajat: Kalatalousasiantuntija Heikki Tahkola, ProAgria Oulu/Oulun kalatalouskeskus, puh. 040 747 7652, heikki.tahkola@proagria.fi Projektisuunnittelija

Lisätiedot

Heikki Holsti Taimenen kutupaikkojen talkookunnostus Ikaalisten Jyllinjoen Särkikoskella 2015 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry

Heikki Holsti Taimenen kutupaikkojen talkookunnostus Ikaalisten Jyllinjoen Särkikoskella 2015 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 14.5.2016 Heikki Holsti Taimenen kutupaikkojen talkookunnostus Ikaalisten Jyllinjoen Särkikoskella 2015 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Talkookunnostukset Kokemäenjoen vesistöalueella vuosina

Lisätiedot

Mäntsälänjoen vuollejokisimpukkaselvitys Mäntsälän vanhalta myllypadolta Hirvihaaranjoen yhtymäkohtaan 2014

Mäntsälänjoen vuollejokisimpukkaselvitys Mäntsälän vanhalta myllypadolta Hirvihaaranjoen yhtymäkohtaan 2014 Mäntsälänjoen vuollejokisimpukkaselvitys Mäntsälän vanhalta myllypadolta Hirvihaaranjoen yhtymäkohtaan 2014 Rami Laaksonen 29.7.2014 1 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue ja menetelmät... 3 3. Tulokset...

Lisätiedot

MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA

MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA Mikko Känkänen 2011 1 JOHDANTO... 3 2 VESISTÖN KUVAUS... 3 3 KALASTO JA VIRKISTYSKÄYTTÖ... 3 4 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 5 TULOKSET...

Lisätiedot

VIRTAIN, RUOVEDEN-KUOREVEDEN JA NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEIDEN KUNNOSTETTUJEN VIRTAVESIEN SÄHKÖKALASTUSTUTKIMUS VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012

VIRTAIN, RUOVEDEN-KUOREVEDEN JA NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEIDEN KUNNOSTETTUJEN VIRTAVESIEN SÄHKÖKALASTUSTUTKIMUS VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012 VIRTAIN, RUOVEDEN-KUOREVEDEN JA NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEIDEN KUNNOSTETTUJEN VIRTAVESIEN SÄHKÖKALASTUSTUTKIMUS VUONNA 2012 Heikki Holsti 2012 Kirjenumero 906/12 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUSALUE...

Lisätiedot

Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä

Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus SYKE Löyly, Helsinki 2.3.2017 Sisältö Luonnonmukaiset kalatiet Alas vaelluksen järjestäminen Korvaavat lisääntymisalueet Pienvesivoiman

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Raportti HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

Purot ja ojitukset voidaanko yhteensovittaa?

Purot ja ojitukset voidaanko yhteensovittaa? Purot ja ojitukset voidaanko yhteensovittaa? Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus SYKE PIENTEN JOKIUOMIEN JA PUROJEN KUNNOSTUSTAVOITTEET JA -MENETELMÄT Pori 17. 4. 2012 Sisältö Luonnonmukainen vesirakentamistapa

Lisätiedot

Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma

Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma Ulla Kuusinen Yhteistyössä Lahden seudun ympäristöpalvelut Johdanto Haritunjoella on potentiaalia kehittyä hyväksi kalavesistöksi. Kalataloudellisen

Lisätiedot

Karjaanjoen vesistön ongelmia

Karjaanjoen vesistön ongelmia Kuinka tehdään lohikaloille sopivia elinympäristöjä kokemuksia Karjaanjoen vesistöstä Hur skapar man lämpliga livsmiljöer för laxfiskar erfarenheter från Karisåns vattendrag Mustionjoki helmeilee-tapahtuma

Lisätiedot

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Taustatietoa Pielisjoesta ja järvilohesta Pielisjoki oli ennen

Lisätiedot

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE!

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! KOSKIEN ENNALLISTAMISHANKE ETENEE, TAVOITTEENA PALAUTTAA JÄRVITAIMENEN LUONTAINEN LISÄÄNTYMINEN. KOSKIEN MELOTTAVUUS LÄHES ENNALLAAN MUTTA MELONTAVÄYLÄT OVAT MUUTTUNEET.

Lisätiedot

KVVY:n virtavesien kunnostuskohteet vuosina

KVVY:n virtavesien kunnostuskohteet vuosina KVVY:n virtavesien kunnostuskohteet vuosina 2013-16 Numero 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Kohde Rautajoki Myllyoja Kikkelänjoki Vahokoski Hanhijoki Myllypuro Särkikoski Vilppulankoski Vilppulankoski Loppiskoski

Lisätiedot

Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki

Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki Meritaimen-seminaari, 4.2.2016, Ammattiopisto Livia, Parainen 1 Sisältö Ingarskilanjoki Vesistö numeroina Taustaa ja historiaa Elvytystyöhön yhteistyössä Tulokset

Lisätiedot

Kunnostusten seuranta apuna suunnittelussa ja onnistumisessa

Kunnostusten seuranta apuna suunnittelussa ja onnistumisessa Kunnostusten seuranta apuna suunnittelussa ja onnistumisessa Saija Koljonen Erikoistutkija Suomen ympäristökeskus SYKE, Vesikeskus Vesistökunnostusverkoston kesäseminaari 3.6.2019 Kunnostukset ja seuranta

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Raportti HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Petri Liljaniemi Biologi Lapin ympäristökeskus 1 Vesistön ekologisen tilan luokittelu Biologiset tekijät Levät, vesikasvillisuus,

Lisätiedot

Taimenen elinympäristö ja virtavesikunnostukset. Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto SVK:n kunnostusseminaari Kuninkaan Kartano, Vantaa

Taimenen elinympäristö ja virtavesikunnostukset. Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto SVK:n kunnostusseminaari Kuninkaan Kartano, Vantaa Taimenen elinympäristö ja virtavesikunnostukset Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto SVK:n kunnostusseminaari 8.8.2017 Kuninkaan Kartano, Vantaa Vesi Veden riittävyys ja laatu Uoman rakenne Mikro- makromittakaava

Lisätiedot

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali.

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali. Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30 Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali Paikalla Seppo Oksanen, Someron vesiensuojeluyhdistys Olli Ylönen,

Lisätiedot

VÄÄRÄJOEN VÄSTINKOSKEN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA

VÄÄRÄJOEN VÄSTINKOSKEN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA VÄÄRÄJOEN VÄSTINKOSKEN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma PROAGRIA KESKI-POHJANMAA RY:N KALATALOUSKESKUS EERO HAKALA 2013 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Housupuron pituus on noin 5,6 km, josta kunnostetaan tässä hankehaussa 3,8 km. Hankealueen valuma-alueen pinta-ala on noin 800 ha.

Housupuron pituus on noin 5,6 km, josta kunnostetaan tässä hankehaussa 3,8 km. Hankealueen valuma-alueen pinta-ala on noin 800 ha. LUONNONHOITOHANKE HOUSUPURON KUNNOSTUS JA ENNALLISTAMINEN PALTAMOSSA Hankkeen tavoitteet Tavoitteena on Housupuron palauttaminen luonnontilaisen kaltaiseksi, purouoman kunnostaminen lisääntymis- ja poikastuotantoalueeksi

Lisätiedot

Sipoonjoen suursimpukkaselvitys 2015

Sipoonjoen suursimpukkaselvitys 2015 ALLECO RAPORTTI N:O 12/2015 Sipoonjoen suursimpukkaselvitys 2015 Juha Syväranta ja Jouni Leinikki OTSIKKO: Sipoonjoen suursimpukkaselvitys 2015 PÄIVÄMÄÄRÄ: 22.10.2015 TEKIJÄ(T): Juha Syväranta ja Jouni

Lisätiedot

JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA

JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA Anssi Toivonen Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 30.11.2010 Sisällysluettelo Johdanto... 1 Joutjoen kokonaisuus... 2 Kartta A, joen laskukohta Kiviharjun alue...

Lisätiedot

Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013

Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013 Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013 Harjunpäänjoen koealat Koekalastukset tehtiin elokuun 2013 aikana Sähkökoekalastettujen alueiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 2431 m 2. Koealojen

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013 Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013 Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry aluesihteeri, Teemu Tuovinen 14.11.2013 Uhanalaiset

Lisätiedot

Vapaat Vesireitit hankkeen väliraportti vuoden 2017 toimenpiteistä ja suunnitelma vuodelle 2018

Vapaat Vesireitit hankkeen väliraportti vuoden 2017 toimenpiteistä ja suunnitelma vuodelle 2018 7.5.2018 EKOenergian ympäristörahasto Vapaat Vesireitit hankkeen väliraportti vuoden 2017 toimenpiteistä ja suunnitelma vuodelle 2018 EKOenergian ympäristörahasto myönsi keväällä 2017 Kokemäenjoen vesistön

Lisätiedot

Metsätalous ja vesiensuojelu. Sisältö noudattaa Suomen metsäkeskuksen Isojoella järjestämän FRESHABIT LIFE IP hankkeen yleisötilaisuuden sisältöä.

Metsätalous ja vesiensuojelu. Sisältö noudattaa Suomen metsäkeskuksen Isojoella järjestämän FRESHABIT LIFE IP hankkeen yleisötilaisuuden sisältöä. Metsätalous ja vesiensuojelu Sisältö noudattaa Suomen metsäkeskuksen Isojoella järjestämän FRESHABIT LIFE IP hankkeen yleisötilaisuuden sisältöä. 1 Uuronluoma Hukanluoma Kärkiluoma Riitaluoma Lohiluoma

Lisätiedot

Tervetuloa retkelle! Kunnostettujen purojen ja rumpujen valtakuntaan Iijoen vesistöalueelle

Tervetuloa retkelle! Kunnostettujen purojen ja rumpujen valtakuntaan Iijoen vesistöalueelle Tervetuloa retkelle! Kunnostettujen purojen ja rumpujen valtakuntaan Iijoen vesistöalueelle Pirkko-Liisa Luhta p.+358400 293023 pirkko-liisa.luhta@metsa.fi Eero Moilanen p.+35840 5314969 eero.t.moilanen@metsa.fi

Lisätiedot

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE TAIMENEN POTENTIAALISTEN LISÄÄNTYMISALUEIDEN SEL- VITYS

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE TAIMENEN POTENTIAALISTEN LISÄÄNTYMISALUEIDEN SEL- VITYS Vastaanottaja Hannukainen Mining Oy Asiakirjatyyppi Muistio Päivämäärä 30.9.2016 HANNUKAISEN KAIVOSHANKE TAIMENEN POTENTIAALISTEN LISÄÄNTYMISALUEIDEN SEL- VITYS Päivämäärä 30.9.2016 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

1. Havainnot Mustajoella

1. Havainnot Mustajoella MUISTIO Tutkimusmatkat 24.9.2009 & 13.11.2009 Viipurinlahteen laskeville Mustajoelle ja Rakkolanjoelle: Kaasuputkityömaan vaikutukset jokiympäristöön. Matti Vaittinen, Kaakkois-Suomen ympäristökeskus,

Lisätiedot

Luonnonmukainen peruskuivatus ja vesirakentaminen Jukka Jormola, SYKE Tarvasjoki 16.3. 2011

Luonnonmukainen peruskuivatus ja vesirakentaminen Jukka Jormola, SYKE Tarvasjoki 16.3. 2011 Luonnonmukainen peruskuivatus ja vesirakentaminen Jukka Jormola, SYKE Tarvasjoki 16.3. 2011 valtaojien kaivu Sisältö Luonnonmukaisen vesirakentamisen periaatteet Peruskuivatus ja maatalouspurojen kunnostus

Lisätiedot

Perämereen laskevia vesistöjä menetelmien kehittäminen ja ekologinen kunnostaminen. Rajat ylittävä Suomalais- Ruotsalainen yhteistyöhanke.

Perämereen laskevia vesistöjä menetelmien kehittäminen ja ekologinen kunnostaminen. Rajat ylittävä Suomalais- Ruotsalainen yhteistyöhanke. Perämereen laskevia vesistöjä menetelmien kehittäminen ja ekologinen kunnostaminen. Rajat ylittävä Suomalais- Ruotsalainen yhteistyöhanke. Lapin ELY-keskus, Marko Kangas, Ympäristövastuualue 9.11.2018

Lisätiedot

Loppuraportti: Siuntionjoki 2030: Siuntionjoen vesistö kohti hyvää tilaa

Loppuraportti: Siuntionjoki 2030: Siuntionjoen vesistö kohti hyvää tilaa 29.1.2019 Viite: Päätös valtionavustuksesta 4.6.2018 UUDELY/11999/2017 Loppuraportti: Siuntionjoki 2030: Siuntionjoen vesistö kohti hyvää tilaa Hankkeen tausta Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry haki

Lisätiedot

LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE. Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki

LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE. Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Jyväskylä 2014 Sisältö 1. JOHDANTO... 1 2. YLEISTÄ... 1 2. MENETELMÄT... 2 3. KOEKALASTUKSET...

Lisätiedot

Luonnonmukainen peruskuivatus Jukka Jormola, SYKE Ahlman 17.2. 2012

Luonnonmukainen peruskuivatus Jukka Jormola, SYKE Ahlman 17.2. 2012 Luonnonmukainen peruskuivatus Jukka Jormola, SYKE Ahlman 17.2. 2012 valtaojien kaivu Sisältö Luonnonmukaisen vesirakentamisen periaatteet Peruskuivatus ja maatalouspurojen kunnostus Kosteikot maatalouden

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 78/09/1 Dnro PSY-2009-Y-62 Annettu julkipanon jälkeen

LUPAPÄÄTÖS Nro 78/09/1 Dnro PSY-2009-Y-62 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 78/09/1 Dnro PSY-2009-Y-62 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2009 ASIA Vikajoen vesistön kalataloudellinen kunnostaminen, Rovaniemi ja Kemijärvi LUVAN HAKIJA Lapin työ- ja elinkeinokeskus

Lisätiedot

Maastoraportti taimenen esiintymisestä Emäjoen alajuoksun pienissä joissa ja puroissa

Maastoraportti taimenen esiintymisestä Emäjoen alajuoksun pienissä joissa ja puroissa Maastoraportti taimenen esiintymisestä Emäjoen alajuoksun pienissä joissa ja puroissa Tmi Olli van der Meer 25.9.2011 1. Johdanto Sähkökoekalastuksella haluttiin selvittää taimenen esiintyminen Emä- ja

Lisätiedot

Kari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry

Kari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Virhon Vantaanjoen kunnostukset vuonna 2015 Virhon työllisyysprojekti kunnosti vuonna 2015 Vantaanjoen vesistöä 7 kuukautta, mutta suunnitteluineen ja valmisteluineen

Lisätiedot

Kari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry

Kari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Vantaanjoen vesistö -Vantaanjoen 100 km pitkä pääuoma lähtee Hausjärveltä ja laskee mereen Helsingissä -Vantaanjoen vesistön yhteenlaskettu uomapituus on yli

Lisätiedot

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella Vesistökunnostuspäivät 13.-14.6.2017, Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Valuma-alue 380 km 2 Pituus n. 40 km Laskee Suomenlahteen Haminassa

Lisätiedot

Freshabit LIFE IP Lounais-Suomen joet. Pinja Kasvio Aluekoordinaattori Varsinais-Suomen ELY-keskus

Freshabit LIFE IP Lounais-Suomen joet. Pinja Kasvio Aluekoordinaattori Varsinais-Suomen ELY-keskus Freshabit LIFE IP Lounais-Suomen joet Pinja Kasvio Aluekoordinaattori Varsinais-Suomen ELY-keskus 15.3.2018 Freshabit LIFE IP -hanke Yhteistyötä vesiperintömme säilyttämiseksi Budjetti yli 25 milj EU LIFE

Lisätiedot

Soraa vai sivu-uomia virtavesiin?

Soraa vai sivu-uomia virtavesiin? Soraa vai sivu-uomia virtavesiin? Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto ja Konneveden kalatutkimus ry Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 3.6.2019 Mikkeli Suomessa sorastusbuumi 2010-luvulla Lukuisia

Lisätiedot

Kunnostusten seuranta ja seurantatutkimukset

Kunnostusten seuranta ja seurantatutkimukset Kunnostusten seuranta ja seurantatutkimukset (Seurantatutkimukset kunnostuskohteiden laadun ylläpitämiseksi) Ari Huusko Jokien perkaus ja kunnostus Suomessa Luonnontilainen joki --- Intensiivijakso 1930-1960

Lisätiedot

TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) Kemera 21 luonnonhoitohanke HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO. Hankkeen tavoitteet

TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) Kemera 21 luonnonhoitohanke HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO. Hankkeen tavoitteet TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on vähentää Haukipuron valuma alueen metsäojitusalueilta tulevaa vesistökuormitusta Kitkajärveen

Lisätiedot

ristöjen hoito - Vesilinnut

ristöjen hoito - Vesilinnut Elinympärist ristöjen hoito - Vesilinnut Vesilintuelinympärist ristöt t = vesiensuojelu + maisema + luonnon Piirrokset: Jari Kostet ja MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1664,5 m 2 Koealojen keskikoko

Lisätiedot

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Lakien ja säädösten noudattaminen pienvesien lähiympäristöissä

Lisätiedot

SELVITYS UHANALAISEN KELSTASURVIAISEN

SELVITYS UHANALAISEN KELSTASURVIAISEN Ympäristötoimisto INSTAROS Ky Irmantie 3 B 13 90560 Oulu Cursor Oy Kymi-hanke/2308 Kari taimisto PL 259 48101 Kotka SELVITYS UHANALAISEN KELSTASURVIAISEN (Potamanthus luteus) JA HARVINAI- SEN VIRTALUTEEN

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteet. Tiina Käki Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi

Vesienhoidon rahoituslähteet. Tiina Käki Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi Vesienhoidon rahoituslähteet Tiina Käki Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi 24.2.2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus (Y-vastuualue, Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö,

Lisätiedot

Säännöstelyn vaikutus Pielisen järvikutuiseen harjukseen

Säännöstelyn vaikutus Pielisen järvikutuiseen harjukseen Säännöstelyn vaikutus Pielisen järvikutuiseen harjukseen Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Järvikutuisen harjuksen ekologiaa Puhtaiden vesien kala Suosii suurten

Lisätiedot

Maatalouspurojen luontoarvot. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä, Oulu, 25.11.2014

Maatalouspurojen luontoarvot. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä, Oulu, 25.11.2014 Maatalouspurojen luontoarvot Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä, Oulu, 25.11.2014 Esityksen sisältö Miksi maatalousalueiden purot ovat tärkeitä? Miten uomien luontoarvot tunnistetaan?

Lisätiedot

ALA-KOITAJOEN KALATALOUDELLINEN TÄYDENNYSKUNNOSTUS- SUUNNITELMA Juha Rouvinen 2011

ALA-KOITAJOEN KALATALOUDELLINEN TÄYDENNYSKUNNOSTUS- SUUNNITELMA Juha Rouvinen 2011 ALA-KOITAJOEN KALATALOUDELLINEN TÄYDENNYSKUNNOSTUS- SUUNNITELMA Juha Rouvinen 2011 Etukannen kuva on otettu Ala-Koitajoelta Mäntykosken alaosasta. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 5 2. KUNNOSTUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

Heikki Holsti 2014. Kirjenumero 907/14

Heikki Holsti 2014. Kirjenumero 907/14 MYLLYPURON (YLÖJÄRVI) KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSIEN SELVITYS VIRTAVESI- INVENNOINNILLA JA TAIMENEN ESIINTYMINEN SELVITTÄMINEN SÄHKÖKOEKALASTUKSILLA VUONNA 2014 Heikki Holsti 2014 Kirjenumero 907/14 SISÄLTÖ

Lisätiedot

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10.

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10. KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) on tehnyt vuosikymmenten ajan tiivistä yhteistyötä

Lisätiedot

Kovesjoen valuma-alueen kunnostussuunnitelma

Kovesjoen valuma-alueen kunnostussuunnitelma Kovesjoen valuma-alueen kunnostussuunnitelma Hanna Alajoki 12.6.2018 Työn tavoitteet Parantaa taimenkannan elinolosuhteita Kovesjoella ja sen sivujoissa. Parantaa joen virkistyskäyttöarvoa. Veden laadun

Lisätiedot