Nuorisotakuu Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä Ylijohtaja Tuija Oivo Työ- ja elinkeinoministeriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorisotakuu 2013. Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012. Ylijohtaja Tuija Oivo Työ- ja elinkeinoministeriö"

Transkriptio

1 Nuorisotakuu 2013 Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä Ylijohtaja Tuija Oivo

2 Yhteiskuntatakuun taustoja perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta työtöntä alle 30-vuotiasta, joista :lla ammatillisesti suuntautunut tutkinto. Noin alle 30-vuotiasta työn ja koulutuksen ulkopuolella. Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Sosiaali- ja terveysministeriö 2

3 Yhteiskuntatakuu määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Sosiaali- ja terveysministeriö 3

4 Yhteiskuntatakuu - Suomen malli PPPP: PUBLIC-PRIVATE-PEOPLE-PARTNERSHIP eli julkinen-yksityinen-kansalaisyhteiskunta-kumppanuus Nuorten yhteiskuntatakuu perustuu - viranomaisten - elinkeinoelämän ja - järjestöjen yhteistyöhön, jossa nuoret itse ovat aktiivisia toimijoita ja oman tulevaisuuden tekijöitä. Tarvitaan ennakkoluulottomia toimintatapamuutoksia ja yhteisvastuuta. Sosiaali- ja terveysministeriö 4

5 Nuorten ääni -verkkokysely Keskeisimpiä työhön tai harjoitteluun menoon esteitä olivat paikkojen puute tai se, ettei niitä ole saatu. Pelkän peruskoulun varassa olevista nuorista joka viides kokee myös terveydentilaansa liittyvän esteitä. Työkokemuksen hankinnassa oltiin yleisesti valmiita panostamaan työnhakuun. Myös palkkatuettu työ koettiin hyväksi vaihtoehdoksi. Oppisopimus ja työssä oppiminen näyttäisivät olevan suosituimmat väylät ammattitaidon hankkimiseen työttömien kohdalla. Joka toinen olisi ollut valmis kouluttautumaan tätä reittiä. Ammatin ja koulutuksen valinnassa nuoret toivovat lisää tukea työnantajilta, TEtoimistojen koulutusneuvonnasta ja ammatinvalinnanohjauksesta sekä työpajoista. Eräitä havaintoja kyselyistä (6 350 nuorta) Työttömistä 35 % koki esteitä koulutuksen aloittamiselle. Keskeisin syy oli opintorahan riittävyys ja haluttomuus ottaa opintolainaa. Sosiaali- ja terveysministeriö 5

6 Nuorisotakuun painopisteet ja rahoitus Hallitusohjelmassa linjattu (60 M /vuosi): Valmistelutyöryhmän analyysin perusteella kehysriihessä maaliskuussa 2012 lisätty: 1. Koulutustakuu (24 M /vuosi) 2. Työllisyystakuu (28 M /vuosi) 3. Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta (8 M /vuosi) 4. Nuorten aikuisten osaamisohjelma (27-52 M / vuosi, voimassa ) Sosiaali- ja terveysministeriö 6

7 Koulutustakuu: tilanne nyt Perusasteen päättävät n Jatkaa samana vuonna tutkintoon johtavassa koulutuksessa n Ei jatka samana vuonna tutkintoon johtavassa koulutuksessa n Kouluttamattomille nuorille suunnattujen opiskelupaikkojen lisäys, ammatillisen peruskoulutuksen oppilaaksi ottamisen kriteereiden uusiminen (etusija) ja koulutuspaikkojen uudelleen kohdentaminen Tavoite: KAIKILLE PERUSASTEEN PÄÄTTÄVILLE KOULUTUSPAIKKA Sosiaali- ja terveysministeriö 7

8 Koulutustakuu 2013 alkaen Koulutustakuu toteutetaan osana yhteiskuntatakuuta vuoden 2013 alusta lähtien niin, että 2013 alkaen jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan jatkomahdollisuus lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa, oppisopimuskoulutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Ammatillista koulutusta lisätään niillä alueilla, joilla sitä nuorisoikäluokkaan nähden on muita vähemmän. Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijaksi ottamisen kriteereitä muutetaan siten, että perusasteen päättäneet, vailla toisen asteen tutkintoa olevat voidaan valita ensin toisen asteen opiskelijavalinnassa. Tutkinnon osaan tähtäävän oppisopimuksen hinnan määräytymisperustetta muutetaan. Korotetaan työnantajille maksettavaa koulutuskorvausta 800 euroon kuukaudessa (aiemmin ). Tuetaan maahanmuuttajanuorten opiskeluvalmiuksien ja kielitaidon parantamista lisäämällä tähän suunnattua koulutusta kansanopistoissa ja kansalaisopistoissa. Sosiaali- ja terveysministeriö 8

9 Työllisyystakuu: Tuetaan nuoren siirtymistä työelämään vakinaistetaan Sanssi-kortti eli nuorten palkkatuki Alennetaan työnantajien kynnystä palkata työkokemusta vailla olevia vastavalmistuneita nuoria. Työharjoittelun tulee olla vahvasti urasuunnittelua tukevaa. Edistetään nuorten työmarkkinoille sijoittumista työhönvalmennuksella, joka tukee sekä nuorta että työnantajaa. Tutkinnon suorittaneen, vastavalmistuneen nuoren työllistymiskynnystä ei alenneta työharjoitteluilla, vaan palkkatuella. Vahvistetaan ammatinvalintaja uraohjausta Tuetaan nuoren yrittäjyyttä palkkatyön vaihtoehtona Tuetaan ja kehitetään uusia yrittämisen ja yrittäjyyden edistämisen muotoja koulutuksen, neuvonnan ja starttirahan avulla Lisäresursseista osa kohdennetaan korkeasti koulutettujen palveluihin, maahanmuuttajien, osatyökykyisten palveluihin sekä verkko- ja puhelinpalveluihin. Sosiaali- ja terveysministeriö 9

10 Yhteiskuntatakuu: Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta Etsivä nuorisotyö laajennetaan koko maahan. Työpajatoimintaa laajennetaan, laatua ja toimintatapoja kehitetään. Oppilaitosyhteistyötä ja starttivalmennusta vahvistetaan. Sosiaali- ja terveysministeriö 10

11 Nuorten aikuisten osaamisohjelma vuotiaat vailla perusasteen jälkeistä koulutusta n Vuosittain n aloittajaa Vuosittain n aloittajaa Nuorten ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutusjärjestelmän tehostamisesta vapautuvat paikat Oppilaitos-muotoisessa ammatti- ja erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa Kaudella yhteensä n aloittajaa Vuosittain n aloittajaa Oppisopimusmuotoisessa ammattija erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa Sosiaali- ja terveysministeriö 11

12 Nuorisotakuun erityistoimia Lisätään työhönvalmentajia (+ 2 M, nuorta / TEM) Vahvistetaan TE-toimistojen uraohjausta Tuetaan maahanmuuttajanuorten opiskeluvalmiuksia ja kielitaitoa Lisätään maahanmuuttajanuorten työvoimakoulutusta Laajennetaan etsivä nuorisotyö koko maahan, työpajatoimintaa kehitetään Säädetään kunnille vastuu perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta Säädetään perusopetuksen jälkeiseen nivelvaiheeseen liittyvän tiedon käytöstä Tarkennetaan Kelan ammatillisen kuntoutuksen myöntämisperusteita (+ 4 M, 60 htv / TEM) (+ 2 M, opiskelijaa / OKM) (+ 1 M, 260 nuorta / TEM) (+ 8 M, nuorta / OKM) (valmisteilla / OKM) (valmisteilla / OKM) (valmisteilla / STM) Sosiaali- ja terveysministeriö 12

13 Tulossa olevia säädösmuutoksia Muutokset palkkatukeen Muutokset työmarkkinatukeen Työttömyyden kestovaatimukset poistetaan Tukea voidaan myöntää myös määräaikaisiin työsuhteisiin Edelleensijoittaminen mahdollista kaikille työnantajille Tuen kesto pääsääntöisesti 10 kk (oppisopimus koko ajaksi) Syksyn yhteishausta luovutaan Keväällä haettava kahta opiskelupaikkaa, ei tarvitse olla yhteishaussa Työnhakusuunnitelma ratkaiseva Muutosten tarkoitus tulla voimaan Sosiaali- ja terveysministeriö 13

14 Erityiskysymyksiä jatkossa Jatkotyössä keskiössä nuorten palvelujärjestelmän toimivuus ja uudet toimintamallit: Ohjaus- ja neuvontapalvelut kaikilla koulutusasteilla, TE-toimistoissa sekä muiden toimijoiden palveluissa Opetuksen tuki sekä oppilas- ja opiskelijahuolto oppilaitoksissa Oppisopimuskoulutuksen ja työssä oppimisen lisääminen Taloudelliset kannusteet nuorelle koulutukseen ja aktiivitoimiin osallistumiseen Kuntoutuspalvelut ja työllistyminen Nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmien ehkäisy Hallituksen periaatepäätös : Nuorten yhteiskuntatakuun jatkovalmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota kaikkein syrjäytyneimpiin tai syrjäytymisuhan alaisiin nuorisoryhmiin ja arvioidaan nykyisten koulutus- ja aktiivitoimien soveltuvuus heidän tarpeisiinsa nähden (TEM, STM, OKM, työmarkkinajärjestöt, Kuntaliitto). Sosiaali- ja terveysministeriö 14

15 Nuorten ongelmat kasaantuvat Hyvinvointi eriytyy ja pahoinvointi kasautuu Alueellinen ja sosioekonomiseen asemaan liittyvä eriarvoisuus suurta ja lisääntynyt Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä kasvanut Ongelmat peruspalveluissa (eivät vastaa tarpeita eivätkä suosituksia) Yhä useampi lapsi ohjataan erityispalveluihin (erityisopetus, kodin ulkopuolelle sijoitukset, psyk esh lisääntyneet) Mielenterveyden häiriöt merkittävin työkyvyttömyyttä aiheuttava sairausryhmä Lähde: tutkimus, Nuorten aikuisten pahoinvoinnin juurilla / THL Sosiaali- ja terveysministeriö 15

16 Kiitos!

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Synergiaseminaari 26.9.2012 Turku Tuija Oivo Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta,

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu. Työryhmän puheenjohtaja, Tuija Oivo

Nuorten yhteiskuntatakuu. Työryhmän puheenjohtaja, Tuija Oivo Nuorten yhteiskuntatakuu Työryhmän puheenjohtaja, Tuija Oivo 22.5.2012 Takuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla ammatillisesti

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

Nuorisotakuu mitä se takaa? Valtakunnalliset lastensuojelupäivät

Nuorisotakuu mitä se takaa? Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Nuorisotakuu mitä se takaa? Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Olli Joensuu 2.10.2012 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorisotakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta.

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu

Nuorten yhteiskuntatakuu Nuorten yhteiskuntatakuu Lauri Ihalainen Hyvät eväät elämään -seminaari 14.6.2012 Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Miten nuorten yhteiskuntatakuu toteutuu käytännössä? Lauri Ihalainen Kuka vastaa ja välittää seminaari Joensuu 2.11.12012

Miten nuorten yhteiskuntatakuu toteutuu käytännössä? Lauri Ihalainen Kuka vastaa ja välittää seminaari Joensuu 2.11.12012 Miten nuorten yhteiskuntatakuu toteutuu käytännössä? Lauri Ihalainen Kuka vastaa ja välittää seminaari Joensuu 2.11.12012 Yhteiskuntatakuun taustoja Elokuun 2012 lopussa 32 410 alle 25v työtöntä työnhakijaa

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuu ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet

Nuorisotakuu ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet Nuorisotakuu 2013 - ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen tai perusopetuksen lisäopetukseen. Noin 120

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Suomessa 15 Työ- ja elinkeinotoimistoa (2013-) TE-toimistojen tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013

Nuorisotakuu. Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013 Nuorisotakuu Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013 Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla ammatillisesti

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu: tuki ammatilliselle osaamiselle ja työelämään siirtymiselle

Nuorten yhteiskuntatakuu: tuki ammatilliselle osaamiselle ja työelämään siirtymiselle Nuorten yhteiskuntatakuu: tuki ammatilliselle osaamiselle ja työelämään siirtymiselle Johtaja Kari Ilmonen Seminaari kuntoutuksen asiakasyhteistyötoimikunnille ja - ryhmille Helsinki 28.9.2012 Nuoriso(yhteiskunta)takuun

Lisätiedot

työryhmän raportti ja ehdotukset

työryhmän raportti ja ehdotukset 20.3.2012 Nuoret työelämään Verkostotyö nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamisessa Helsinki Nuorten yhteiskuntatakuu - työryhmän raportti ja ehdotukset Neuvotteleva virkamies Liisa Winqvist Työllisyys-

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuun määritelmä

Nuorisotakuun määritelmä Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013. Työministeri Lauri Ihalainen

Nuorisotakuu 2013. Työministeri Lauri Ihalainen Nuorisotakuu 2013 Työministeri Lauri Ihalainen Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja-

Lisätiedot

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Nuorisotakuu: kuinka se toimii?

Nuorisotakuu: kuinka se toimii? Nuorisotakuu: kuinka se toimii? Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta syksy 2013 Kuvat ja esitys lainattu TEMin nuorisotakuuraporteista 1 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek

Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella 20.2.2013 Hallituksen linjaukset Yksi hallituksen kärkihankkeista Tavoitteena on nuoren koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumisen edistäminen, työttömyyden pitkittymisen

Lisätiedot

Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen

Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen Tämän koonnoksen on tarkoitus selventää, miltä nuorisotakuu tulee näyttäytymään sekä nuorten että nuorten kanssa työskentelevien toimijoiden näkökulmasta. Tässä koonnoksessa

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa

Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa Parainen 22.5.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Parainen 22.5. 1 Takuun taustoja 110 000 perusasteen

Lisätiedot

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuun tehostaminen työryhmän ehdotukset

Nuorten yhteiskuntatakuun tehostaminen työryhmän ehdotukset 18.4.2012 Valtakunnalliset Työpajapäivät Vaasa Nuorten yhteiskuntatakuun tehostaminen työryhmän ehdotukset Jaana Walldén, työryhmän sihteeri, OKM Työryhmän yhteinen diasarja Takuun taustoja 110 000 perusasteen

Lisätiedot

Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset. Kirsi Kangaspunta johtaja

Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset. Kirsi Kangaspunta johtaja Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset Kirsi Kangaspunta johtaja Hallitusohjelman tavoite: maailman osaavimmaksi kansaksi Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto

Lisätiedot

Katsaus ammattistartin tilanteeseen ja yhteys muihin hankkeisiin 28.11.2012 Elise Virnes

Katsaus ammattistartin tilanteeseen ja yhteys muihin hankkeisiin 28.11.2012 Elise Virnes Katsaus ammattistartin tilanteeseen ja yhteys muihin hankkeisiin 28.11.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu/nuorisotakuu 1.1.2013 Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013 miten lähti liikkeelle. Sosiaali- ja terveysturvan päivät 15.8.2013 Seinäjoki Valtiosihteeri Janne Metsämäki

Nuorisotakuu 2013 miten lähti liikkeelle. Sosiaali- ja terveysturvan päivät 15.8.2013 Seinäjoki Valtiosihteeri Janne Metsämäki Nuorisotakuu 2013 miten lähti liikkeelle Sosiaali- ja terveysturvan päivät 15.8.2013 Seinäjoki Valtiosihteeri Janne Metsämäki Työllisyyden kehitys 2012/06 2013/06 Työvoiman kysyntä Avoimet työpaikat 24

Lisätiedot

Nuorisotakuu ja koulutustakuu todeksi 10.12.2012. Elise Virnes

Nuorisotakuu ja koulutustakuu todeksi 10.12.2012. Elise Virnes Nuorisotakuu ja koulutustakuu todeksi 10.12.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu/nuorisotakuu 1.1.2013 Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu 2013 -määritelmä

Yhteiskuntatakuu 2013 -määritelmä Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Yhteiskuntatakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25 vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ, harjoittelu, opiskelu, työpaja

Lisätiedot

Uuden nuorisotakuun taustoja valtakunnallinen näkökulma

Uuden nuorisotakuun taustoja valtakunnallinen näkökulma Ajankohtaista nuorisotakuusta Uuden nuorisotakuun taustoja valtakunnallinen näkökulma 110 000 perusasteen varassa olevaa 20-29 -vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista lähes 33 000:lla ammatillisesti

Lisätiedot

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset 24.3.2015 VAMPO seurannan seminaari Anne Mårtensson VAMPO toimenpiteet

Lisätiedot

Miten varmistamme koulutustakuun toteutumisen. Elise Virnes

Miten varmistamme koulutustakuun toteutumisen. Elise Virnes Miten varmistamme koulutustakuun toteutumisen Elise Virnes Nuorisotakuu 1.1.2013 Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013. Työministeri Lauri Ihalainen

Nuorisotakuu 2013. Työministeri Lauri Ihalainen Nuorisotakuu 2013 Työministeri Lauri Ihalainen 21.8.2013 Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen tai perusopetuksen lisäopetukseen. Noin 110

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Ajankohtaista Nuorisotoimialalla 15.11.2012. Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry

Ajankohtaista Nuorisotoimialalla 15.11.2012. Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Ajankohtaista Nuorisotoimialalla 15.11.2012 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Allianssi on Valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö Nuorisotyön edunvalvoja Poliittisesti ja uskonnollisesti

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta 6.5.2013 Elise Virnes Nuorisotakuu nyt Väliraportti, Nuorten yhteiskuntatakuu 2013, TEM raportteja 8/2012, valmistui 15.3. Ensimmäisessä työryhmän raportissa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

Katsaus nuorisotakuuseen

Katsaus nuorisotakuuseen Katsaus nuorisotakuuseen Nuorten työllistymistä edistävät palvelut Palvelujohtaja Mari Tuomikoski 1 Nuorisotakuun määritelmä TE-toimiston palvelut nuorelle työnhakijalle Tilastotietoa nuorten tilanteesta

Lisätiedot

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta Koulutustakuun mahdollisuudet Terttu Kiviranta 26.9.2013 Nuorisotakuu Tavoitteena auttaa nuoria pääsemään koulutukseen ja työelämään Koulutustakuu 2013 alkaen jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Sillä tavoitellaan nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013. TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 9.10.2012

Nuorisotakuu 2013. TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 9.10.2012 Nuorisotakuu 2013 TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 9.10.2012 Uuden nuorisotakuun taustoja valtakunnallinen näkökulma 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta,

Lisätiedot

Ajankohtaista nuorisotakuusta

Ajankohtaista nuorisotakuusta Ajankohtaista nuorisotakuusta MANK/Seminaari 13.2.2013 Liisa Winqvist Neuvotteleva virkamies Työ- ja elinkeinoministeriö/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Uuden nuorisotakuun taustoja valtakunnallinen näkökulma

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013 NYT tarvitaan tiivistä yhteistyötä ja kaikki opit käyttöön!

Nuorisotakuu 2013 NYT tarvitaan tiivistä yhteistyötä ja kaikki opit käyttöön! 4.10.2012 Opit käyttöön -seminaari Tampere Nuorisotakuu 2013 NYT tarvitaan tiivistä yhteistyötä ja kaikki opit käyttöön! Liisa Winqvist, neuvotteleva virkamies TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto, Paikallista

Lisätiedot

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan osasto 11.12.2012 Nuorisotakuu käynnistyy

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

Nuorisotakuu. 4.8.2014 Tuija Oivo, ylijohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö, Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Nuorisotakuu. 4.8.2014 Tuija Oivo, ylijohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö, Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuu 4.8.2014 Tuija Oivo, ylijohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö, Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus koulutusmuotona Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus on ollut aiemmin Suomessa pääasiassa aikuisten koulutusmuoto ammatillisten tutkintojen suorittamiseen Oppisopimuskoulutuksella

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa. 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto

TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa. 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto Hallituksen ja TEM:n kärkihanke Malli ollut voimassa v:sta 2005 (yhteiskuntatakuu), mutta v. 2013 alusta

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano ammatillisen koulutuksen keskeiset toimet

Nuorisotakuun toimeenpano ammatillisen koulutuksen keskeiset toimet Nuorisotakuun toimeenpano ammatillisen koulutuksen keskeiset toimet Ammatillisen peruskoulutuksen riittävän tarjonnan turvaaminen Opiskelijavalintojen ja sähköisten hakupalveluiden uudistaminen Nuorten

Lisätiedot

Uudenmaan TE-toimisto

Uudenmaan TE-toimisto Uudenmaan TE-toimisto Nuorten palvelut 1 Uudenmaan TE-toimiston toimipaikat Helsinki (Pasila, Keskusta ja Itäkeskus) Espoo (Leppävaara) Vantaa (Tikkurila) Hyvinkää Järvenpää Lohja Porvoo Raasepori (Tammisaari)

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

Erilaiset urapolut perusopetuksen jälkeen. Keuda Elinikäinen ohjaus Raija Tikkanen

Erilaiset urapolut perusopetuksen jälkeen. Keuda Elinikäinen ohjaus Raija Tikkanen Erilaiset urapolut perusopetuksen jälkeen Keuda Elinikäinen ohjaus 13.10.2011 Raija Tikkanen Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma Vahvistetaan opinto-ohjausta kaikilla koulutusasteilla. Laaditaan hyvän opinto-ohjauksen

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa

Lisätiedot

Ajankohtaista nuorisotakuusta. 1.10.2014 Tuija Oivo, ylijohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö, Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Ajankohtaista nuorisotakuusta. 1.10.2014 Tuija Oivo, ylijohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö, Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Ajankohtaista nuorisotakuusta 1.10.2014 Tuija Oivo, ylijohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö, Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

Nuorisotakuu Kotkassa

Nuorisotakuu Kotkassa Nuorisotakuu Kotkassa Nuorisotakuun toteutumista seurataan seuraavien mittareiden kautta (Tem -raportti 8/2012): Ammatillisen peruskoulutuksen taso (paikkojen) suhteessa alueen toiselle asteelle siirtyvän

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä Tuhti-seminaarin työpaja 14.10.2013 Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 Nuorisotakuu yleisesti Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 2

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Nuorisotakuu ja erityiset muutokset mm. palkkatuessa Lapin TE-toimisto Sirpa Tuokko

Nuorisotakuu ja erityiset muutokset mm. palkkatuessa Lapin TE-toimisto Sirpa Tuokko Nuorisotakuu ja erityiset muutokset mm. palkkatuessa 1 19.3.2013 Lapin TE-toimisto Sirpa Tuokko Mitä lupaamme 1.1.2013 alkaen nuorisotakuussa 1. Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite työpaikkojen avaamisesta nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville

Lisätiedot

Hyvää vointia ammatilliseen koulutukseen Elise Virnes

Hyvää vointia ammatilliseen koulutukseen Elise Virnes Hyvää vointia ammatilliseen koulutukseen 13.12.2012 Elise Virnes KOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISIA LINJAUKSIA Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelma 17.6.2011 Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016, KESU

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa Opetusneuvos Tarja Riihimäki KESU:n koulutuspoliittisia lähtökohtia Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 nuorista aikuisista runsaalla kolmanneksella

Lisätiedot

Lapin nuorten mahdollisuudet kuntapäättäjien näkökulmasta. Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi

Lapin nuorten mahdollisuudet kuntapäättäjien näkökulmasta. Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi Lapin nuorten mahdollisuudet kuntapäättäjien näkökulmasta Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi 18.9.2012 Nuorisopolitiikan kehittäminen Iso yhteinen ponnistus Kuntien rooli paikallisyhteisön

Lisätiedot

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen:

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 30 10.03.2014 Kaupunginhallitus 341 10.11.2014 Kaupunginvaltuusto 114 17.11.2014 Vasemmistoliiton

Lisätiedot

Nuove-projektin päätöstilaisuus

Nuove-projektin päätöstilaisuus Nuove-projektin päätöstilaisuus 30.11.2011 Teija Felt Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset

Lisätiedot

Nuorisotakuulla tulevaisuuteen

Nuorisotakuulla tulevaisuuteen Nuorisotakuulla tulevaisuuteen Työministeri Lauri Ihalainen 11.11.2013 Tulevaisuusseminaari Taantuma ja työttömyys Pekka Myrskylä, Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 57/2010 Muutaman vuoden kuluttua

Lisätiedot

Nuorisotakuun kehittäminen Missä mennään nyt. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Nuorisotakuun kehittäminen Missä mennään nyt. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Nuorisotakuun kehittäminen Missä mennään nyt Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 25.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Johtaja ELY-keskus Työvoima- ja yrityspalveluneuvottelukunta

Lisätiedot