PERHEKOTI MAKARIOS OY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERHEKOTI MAKARIOS OY"

Transkriptio

1 PERHEKOTI MAKARIOS OY

2 Perustiedot yrityksestä Olen perustanut Perhekoti Makarioksen Perhekoti toimi aluksi toiminimellä Maria Hämäläinen. Perhekodissa oli neljä hoitopaikkaa ja toimitilat olivat kodissani (Punametsäntie 24 A, Espoo). Punametsäntie 24 Noin vuoden kuluttua, perustin Perhekoti Makarios Oy:n, jonka omistan kokonaan. Hallitukseen kuuluu tyttäreni Jenni Hämäläinen. Toiminta jatkui Punametsäntiellä kevääseen 2007 asti. Kevättalvella muutimme uusiin tiloihin (Puronporras 4) Espooseen. Perhekotikiinteistö on kaksikerroksinen omakotitalo (177 m2), tontin pinta-ala on 1342 m2 ja se rajoittuu osittain Puronporras 4 2/7

3 puistoalueeseen. Uusien tilojen myötä toimintaan saatiin kaksi hoitopaikkaa lisää. Perhekodissa on nyt kuusi hoitopaikkaa. Tällä hetkellä lapsia on kuusi. Perhekodissa työskentelee 3 henkilöä, joista yhden työaika on 20 tuntia viikossa. Toimin itse lakisääteisenä vastuuhenkilönä ja vastaan yrityksen toiminnasta. Ulkopuolelta ostamme tilitoimistopalvelut. Yritys ja yrittäjä Alusta alkaen yrityksen liikeidea on ollut ympärivuorokautisen sosiaalipalvelun tuottaminen lastensuojelun perhehoitoyksikkönä. Toiminta-ajatuksena on perhetyöpainotteinen kuntouttava sijaishuolto, jossa tavoitteena on lasten kasvaminen tasavertaisena ikäistensä kanssa. Lasten koulunkäyntiä ja harrastuksia tuetaan. Vanhemmuutta pyritään jakamaan ja ylläpitämään biologisten vanhempien ja suvun kanssa. Toiminta-ajatus perustuu siihen, että asun yhdessä lasten kanssa. Lapset käyvät koulussa ja heillä on mahdollisuus harrastaa: liikuntaa, kuvataidetta, musiikkia. Harrastukset ostan ulkopuolelta, esim. musiikkiopistosta ja kuvataidekoulusta. Yhteinen arki ja harrastukset luovat vankan pohjan kuntoutumiselle. Osana kuntouttavaa hoitoa ovat yhteiset lomat. Meillä on lomamökki Puolangan Paljakalla, missä käymme talvella lautailemassa ja hiihtämässä ja kesällä luonnossa liikkuen; marjastamme ja sienestämme. Yhteys lasten biologisiin vanhempiin ja sukuun pyritään säilyttämään ja ylläpitämään. Lapset voivat käydä mahdollisuuksien mukaan kotilomilla joka toinen viikonloppu, kuitenkin vastuu lapsesta on perhekodilla. Perhekoti tukee kotilomia vanhemmille maksettavalla ruokakorvauksella. Perhekoti kuljettaa lapset koteihinsa ja tekee tarvittaessa kotikäyntejä. Yksityisen palveluntuottajan, joka antaa ympärivuorokautista sosiaalipalvelua, on saatava lääninhallituksen lupa, ja sen toiminta on kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan valvonnan alaista. Ennen toiminnan aloittamista saatiin seuraavat luvat: Lääninhallituksen tarkastus Espoon sosiaalitoimen tarkastus ja lausunto Terveyslautakunnan tarkastus ja lausunto Palotarkastus ja pelastussuunnitelma ja turvallisuusselvitys Selvitys yritysmuodosta: ote kaupparekisteristä Yrittäjä ja henkilöstö Henkilöstön on täytettävä samat kelpoisuudet kuin sosiaalihuollon ammatillisilta henkilöiltä vastaavissa tehtävissä vaaditaan. Vastuuhenkilöltä asiakastyön ohjausta sisältäviin sosiaalihuollon johtotehtäviin vaaditaan soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä alan tuntemus. Minulla on moniammatillinen koulutus, mikä kaikilta osin soveltuu perhekotitoimintaan. 3/7

4 Ammattikoulusta olen valmistunut taloudenhoitajaksi/ keittäjäksi. Kätilöopistolta valmistuin lastenhoitajaksi. Minulla on opistoasteinen lähikasvattajan tutkinto, perhetyönkoulutus ja johtamistaidon koulutusta. Minulla on myös taideterapeutin tutkinto. Työkokemusta minulla on lastensuojelulaitoksesta 20 vuotta, mistä 5 vuotta vastaavana ohjaajana. Työssäni tutustuin perhekoteihin eri puolella Suomea. Tärkeänä näen myös oman 3-vuotisen psykoterapian. Omiin kokemusiin ja näkemysiin perustuen halusin perustaa perhekodin vasta sitten kun omat lapset ovat aikuisia, en halunnut että samassa kodissa on sijoitettuja lapsia ja omat lapseni. Nyt tyttäreni työskentelee perhekodissa. Markkinat Perhekoti myy lasten sijaishuoltoa lähikuntien sosiaalityölle. Hoitovuorokausi sisältää täyden ylöspidon : hoivan ja huolenpidon lisäksi terveydenhoidon, fyysisen ja psykiatrisen kuntouttamisen, ruuan, vaatteet, harrastukset ja välineet. Olemme osallistuneet pääkaupunkiseudun lastensuojelun sijaishuollon kilpailuttamiseen; tarjouksen ovat hyväksyneet kaikki neljä kuntaa; Espoo, Helsinki, Vantaa ja Kauniainen. Kilpailu Tarjoamme laadukkaan palvelun verrattuna kunnan tuottamaan ( hoitovuorokausi kalliimpi) tai kaukana kotikunnasta ostettavaan palveluun. Laadun ja kilpailun takeena: Perhekoti sijaitsee lapsen kotikunnassa, kunta ei joudu maksamaan koulu- ja terveyspalveluista ulkokunnalle. Lapsi saa asua lähellä biologisia vanhempiaan ja sukua. Teemme perhetyötä, ja kotiin palaaminen on mahdollista. 4/7

5 Perhekoti on omakotitalossa. Viihtyisät ja asianmukaiset tilat, lapsilla on omat huoneet; kouluun ja harrastuksiin on hyvät yhteydet. Panostamme liikuntaan harrastuksiin ja hankimme hyvät välineet. ( esim. pyörä, lumilauta, sähkökitara) Tuemme harrastuksia esim. - jalkapallo, - kuvataidekoulu - pianotunnit - sähkökitaratunnit - tanssitunnit - lumilautailu - pyöräily - uinti - matkailu 5/7

6 Hyväksytyn kilpailuttamisen myötä toisen yksikön perustaminen on mahdollista. Toinen yksikkö palvelee myös ammatillisen osaamisen ja laadun kehittämistä. Olen aloittanut perhekotitoiminnan Punametsätie 24:ssä, omakotitalossa, mihin on haettu viranomaisten luvat 4-paikkaiselle perhekodille ja asennettu tarvittavat hälytysjärjestelmät. Nyt olen suunnittelemassa toisen 4-paikkaisen yksikön perustamista Punametsään. Punametsäntie 24 Nykyinen toiminta Toiminta-ajatus Toiminta-ajatuksena on perhetyöpainotteinen kuntouttava sijaishuolto, jossa tavoitteena on lasten kasvaminen tasavertaisena ikäistensä kanssa. Tuetaan lasten koulunkäyntiä ja harrastuksia. Vanhemmuutta pyritään jakamaan ja ylläpitämään biologisten vanhempien ja suvun kanssa Liikeidea Liikeideana on ollut ympärivuorokautisen sosiaalipalvelun tuottaminen lastensuojelun perhehoitoyksikkönä. Liikeideana 6-hoitopaikkainen perhekoti on toimiva. Nyt syksyllä on valmistumassa tukiasunto, ja suunnitteilla on uusi 4- paikkainen yksikkö. 6/7

7 Organisaatio- ja henkilöstösuunnitelma Perhekoti toimii osakeyhtiönä. Omistan 100 % yhtiön. Hallitukseen kuuluu minun lisäksi tyttäreni Jenni Hämäläinen. Perhekotitoiminta on lääninhallituksen luvanvaraista toimintaa, ja henkilökunnan koulutus on lakisääteisesti määritelty. Olen etsimässä perhekotitoiminnan vetäjää toiseen yksiköön. Vetäjällä tulee olla tehtävään soveltuva koulutus ja kokemusta alalta. Hallinnollisesti toimin yksikön johtajana (henkilökuntalomake liitteenä). Perhekodilla on kaksi autoa ja tulevassa kiinteistössä riittävä kalustus. Omistan lomaosakkeen Puolangan Paljakalla, jota vuokraan perhekodille lomaaikoina. Tiivistelmä Perhekotityö on yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti merkittävää korjaavaa hoitotyötä, josta hyötyy koko yhteiskunta. Tulokset ovat olleet erittäin hyviä. Tavoite lasten tasavertaisesta kasvamisesta ikäistensä kanssa on toteutunut. Haluan kehittää perhekotityötä Suomessa, ja käyttää tämän toiminnan kehittämiseen ammatillista osaamistani ja työkokemustani. Oikein organisoituna ja johdettuna tulos on huomattavasti taloudellisempi yhteiskunnalle kuin laitossijoitukset. Perhekoti on työympäristönä mielekkäämpi. 7/7

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön 29.10.2014 Petrea 4.11.2014 1 Vastuumme lapsista on suuri ja yhteinen Huostaanotetun, sijoitetun lapsen kohdalla pelkkä huostaanotto

Lisätiedot

Perhekoti Touhukallio Oy

Perhekoti Touhukallio Oy Perhekoti Touhukallio Oy Perhekoti Touhukallio on osakeyhtiö, jonka ainoana osakkeenomistajana on yrityksen perustaja Sari Pölönen. Perhekoti Touhukallio on perustettu tammikuussa 2001. Perhekodin toiminta

Lisätiedot

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti Vammaispalvelun palveluseteliprojekti Hinnoittelu- ja sopimusprojekti 28.10.2010 Projektijohtaja Vammaispalvelujen palveluseteliprojekti Yhteistyössä: Asiakasedustajia Kuntia, erityisesti Helsinki ja Vantaa

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut

Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut Tekninen vuoropuhelu 5.4.2016 Tarja Juppi, johtava sosiaalityöntekijä Kaisa Kepanen, sijaishuoltoyksikön sosiaalityöntekijä Hankinnan

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen

Lisätiedot

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Perhekoti Vaapukka Perhekoti Vaapukka on viisipaikkainen ammatillinen perhekoti Paraisilla, joka tarjoaa ympärivuorokautista

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen

Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Miten asutaan? Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilan välittömässä läheisyydessä. Asiakkaan kotona tapahtuvassa

Lisätiedot

Ammatillinen perhekoti yrityksenä ja kasvupaikkana

Ammatillinen perhekoti yrityksenä ja kasvupaikkana Ammatillinen perhekoti yrityksenä ja kasvupaikkana Perhekodin isä, Humaniores Oy:n toimitusjohtaja Ari Marjeta Valtakunnalliset yrittäjäpäivät 17.10.2009 Hyrrä-projekti äiti sossu Sh ijaissiskot ja

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun.

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun. S Y K S Y 2 0 1 3 Kurrekoti Ammatillinen perhekoti Loistava sijainti! päiväkoti 500 m alakoulu 500 m yläkoulut 6km ja 12 km Lahti 12 km Nastola 12 km Helsinki 100 km E75 moottoritieliittymä 2 km Villähteen

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö MITÄ PERHEHOITO ON? Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon

Lisätiedot

PIENRYHMÄKOTI HAVUMÄEN PEREHDYTYSKANSIO

PIENRYHMÄKOTI HAVUMÄEN PEREHDYTYSKANSIO 2014 PIENRYHMÄKOTI HAVUMÄEN PEREHDYTYSKANSIO SISÄLTÖ 1.1 Toiminta-ajatus ja toimintatavat...4 1.2 Ammatillisuus...4 1.3 Struktuuri ja kodinomaisuus.4 1.4 Yhteistyö... 5 2 HAVUMÄEN KIRJALLISET DOKUMENTIT...6

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa

Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa Sosiaali- ja terveyslautakunta 39 21.05.2014 Kaupunginhallitus 260 02.06.2014 Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa 361/00.03.01/2014 SOTELTK 39 Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Perhekoti Vaapukka Perhekoti Vaapukka on kuusipaikkainen ammatillinen perhekoti Paraisilla, joka tarjoaa ympärivuorokautista

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN KATSAUS

KUNTAYHTYMÄN KATSAUS KUNTAYHTYMÄN KATSAUS 2.7.2019 . LASTENSUOJELUN KUNTOUTUSYKSIKKÖ LASTENSUOJELUN VASTAANOTTO- JA ARVIOINTITYÖ Kuntayhtymällä on kolme lastensuojelun vastaanotto- ja arviointiyksikköä; Auerkulman perhetukikeskus

Lisätiedot

LIITE 2. NURMIJÄRVEN PERHETUKIKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA

LIITE 2. NURMIJÄRVEN PERHETUKIKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA LIITE 2. NURMIJÄRVEN PERHETUKIKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 17.2.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 3 2. TOIMINTA-AJATUS/PERUSFILOSOFIA 3 3. STRATEGISET TAVOITTEET JA TAVOITELTAVAT HYÖDYT SEKÄ RISKIT 3 4.

Lisätiedot

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO PALVELUNA Perhehoidolla tarkoitetaan iäkkään henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016 Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Yleistä: Oulun kaupungissa on tällä hetkellä noin 250 lastensuojelun, 13 ikäihmisten ja 3 kehitysvammaisten ja vammaisten

Lisätiedot

ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA V i r a n o m a i n e n t ä y t t ä ä Dnro ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Ilmoitus Kunta, jolle ilmoitus osoitetaan Uusi ilmoitus Toiminnan muutos, mikä: Toiminnan suunniteltu

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2014 29.5.2015 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Kelpoisuusehdot LUONNOS XXXX/XXX/2013 2013. Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta.

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Kelpoisuusehdot LUONNOS XXXX/XXX/2013 2013. Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta. TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta Tarjoaja Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (päätöksen tiedoksiantoa varten) Tarjousten vertailuvaiheeseen pääsevät

Lisätiedot

KUNNAT JA PALVELUNTUOTTAJAT KUMPPANEINA

KUNNAT JA PALVELUNTUOTTAJAT KUMPPANEINA KUNNAT JA PALVELUNTUOTTAJAT KUMPPANEINA Valtakunnalliset sijaishuollon päivät 4. - 6. 10. 2011 Vaasa Aikuisten vastuuta vai kilpailutettua palvelutavaraa YM Aulikki Kananoja TARKASTELUN LÄHTÖKOHTA Lapsen

Lisätiedot

Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15

Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Sisällys LUKIJALLE... 11 PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Elätehoito, ruotuhoito ja vaivaistalot... 15 Perhehoito ja lastenkodit... 16 Perhehoitajalaki... 17 Perhehoito nykyisin...

Lisätiedot

Sijaishuolto 2+2 -perhetyö Avopalvelut Verkkopalvelut koulutus ja työnohjaus

Sijaishuolto 2+2 -perhetyö Avopalvelut Verkkopalvelut koulutus ja työnohjaus Metsäkodon ja Rinnekodon toiminta perustuu sosiaalityön, kasvatustieteellisen tiedon, psykiatrisen hoitotyön ja kognitiivisen käyttäytymisterapian periaatteiden integrointiin yhteisöllisessä, kasvua tukevassa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh Nina Sormo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh Nina Sormo, puh 07.01.2016 Sivu 1 / 1 5681/2015 01.02.01 7 Perhehoidon palkkioiden korottaminen 1.3.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh. 050 428 9405 Nina Sormo, puh. 050 598 6982 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Lastensuojelun kattavat sijais- ja avohuollon palvelut 10-vuoden kokemuksella

Lastensuojelun kattavat sijais- ja avohuollon palvelut 10-vuoden kokemuksella Juha Kylli Oulu 24.4.2014 Lastensuojelun kattavat sijais- ja avohuollon palvelut 10-vuoden kokemuksella VILLANUTUN TOIMINTA-AJATUS Tarjoamme lastensuojelupalveluja, joiden päämääränä on turvata lasten

Lisätiedot

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Paula Mäkiharju-Brander 2.3.2017 1 Valvira ja aluehallintovirastot

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimiala Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelu. Lastensuojelun palvelut

Sosiaali- ja terveystoimiala Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelu. Lastensuojelun palvelut Lastensuojelun palvelut Sosiaali- ja terveystoimiala Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelu Lastensuojelun palvelut 1 LASTENSUOJELUN PALVELUT Lastensuojelun tukipalvelut ovat lastensuojelulain 13.4.2007/417

Lisätiedot

Valtakunnalliset sijaishuollon päivät 29.-30.9.15, Lahti Hankintatyöpaja

Valtakunnalliset sijaishuollon päivät 29.-30.9.15, Lahti Hankintatyöpaja Valtakunnalliset sijaishuollon päivät 29.-30.9.15, Lahti Hankintatyöpaja Juha Jokinen, Asiakasohjausyksikön päällikkö Sijaishuollon asiakasohjaus HELSINKI Yleistä - Hki kilpailutti sijaishuollon palvelut

Lisätiedot

Profiam Sosiaalipalvelut Oy

Profiam Sosiaalipalvelut Oy Profiam Sosiaalipalvelut - Lastensuojelun erikoisosaamisen keskus MONIAMMATILLISUUS LASTENSUOJELUN AVOPALVELUISSA Systeeminen lastensuojelu yhteiskehittämispäivä 1.9.2017, Lupa auttaa -hanke 31.8.2017

Lisätiedot

Asian Asian muutos muut 5,01 4,80 Asian muutos Asiakkaan arvio Asian muutos Työn tekijän arvio

Asian Asian muutos muut 5,01 4,80 Asian muutos Asiakkaan arvio Asian muutos Työn tekijän arvio Laaja tiedonkeruu 0 00 Pekka Ojaniemi i PaKaste työkokous..0 Kunta ja palautuneet lomakkeet 00 00 00 00 00 00 00 0 0 0 9 8 9 9 0 8 0 8 Tarkastelukulma Asiakkaan kokemus Tavoitteiden saavuttaminen Asian

Lisätiedot

SOPIMUS KEHITYSVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISESTA ASUMISPALVELUSTA

SOPIMUS KEHITYSVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISESTA ASUMISPALVELUSTA SOPIMUS KEHITYSVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISESTA ASUMISPALVELUSTA 1. Sopimuksen osapuolet Palvelun tilaaja Kinnulan kunta/perusturva Keskustie 45 43900 Kinnula Y-tunnus: 0242816-6 Yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

YritysEspoo Maksutonta yritysneuvontaa kaikille

YritysEspoo Maksutonta yritysneuvontaa kaikille YritysEspoo Maksutonta yritysneuvontaa kaikille yritysasiantuntija YRITYKSEN PERUSTAMISEN ABC yritysasiantuntija Espoo, 22.01.2019 AGENDA 1 Uusyrityskeskus YritysEspoo 2 YritysEspoo palvelee 3 Yrityksen

Lisätiedot

Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely

Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely Järvenpään seurakuntaopisto 9.11.2017 1 Aluehallintovirastot Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.

Lisätiedot

Perhehoitolaki 263/2015

Perhehoitolaki 263/2015 Perhehoitolaki 263/2015 10.9.2015 Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Maria Porko Keskeinen sisältö Perhehoitoa koskevat säännökset yhteen lakiin Perhehoitoa mahdollista antaa perhehoidossa olevan kotona

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille 22.4.2015 Lakimiehen laatikko Ylitarkastaja Riikka Jackson 1 Kysymys: Tuottaja on merkitty kunnan

Lisätiedot

Juha Kylli Oulu 18.9.2014

Juha Kylli Oulu 18.9.2014 Juha Kylli Oulu 18.9.2014 Mikä on VillaNuttu? Lastensuojeluyksikkö VillaNuttu Oy on vuonna 2004 perustettu perheyritys, jonka tavoite on olla yhteiskunnallisesti hyvää tekevä, toiveikasta työtä tarjoava

Lisätiedot

9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös

9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-651-15 HEL 2015-008326 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Maria Kuukkanen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen kasvatuksen, hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

Kokemuksia vanhempien tukemisesta lapsen sijoituksen aikana, VOIKUKKIA 2002-2015

Kokemuksia vanhempien tukemisesta lapsen sijoituksen aikana, VOIKUKKIA 2002-2015 Kokemuksia vanhempien tukemisesta lapsen sijoituksen aikana, VOIKUKKIA 2002-2015 Sijaishuollon päivät 30.9.2015 Lahti Iina Järvi Virpi Kujala ja Irja Ojala VOIKUKKIA-vertaistukiryhmä Vanhemmille, joiden

Lisätiedot

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1

Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1 PÄIVÄHOITOTOIMINNAN EHDOTTOMAT KELPOISUUSEHDOT JA LAATUVAATIMUKSET Palveluntuottajan on täytettävä kaikki kohdissa 1-3 laadulle asetetut laatukriteerit. Kelpoisuusehtoihin sisältyvät lainsäädännön vaatimukset

Lisätiedot

Investointi sijaisvanhempaanparas

Investointi sijaisvanhempaanparas Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Palveluseteli-info 23.2.2012

Palveluseteli-info 23.2.2012 Palveluseteli-info 23.2.2012 Tilaajapäällikkö Niina Korpelainen Niina Korpelainen 1 Ilmoituksenvaraiset palvelut Ilmoituksenvarainen toiminta on muuta kuin ympärivuorokautista sosiaalipalvelua ympärivuorokautisuudella

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot INARIN KUNTA 30.9.2014 1/5 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 22.5.2007 60 Voimassa 1.7.2007 Muutos soteltk 13.11.2007 117,

Lisätiedot

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 2 (5) 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk 26.9.12)

LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk 26.9.12) Yhtymähallitus 9.10.2012 115 LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk 26.9.12) Lastensuojelussa toimivien eri ammattiryhmien osaamista yhdistetään tarkoituksenmukaisesti asiakasprosessin eri vaiheissa

Lisätiedot

HAKEMUS 1 / 7 Pihlajan perheeksi. Haluaisimme ryhtyä:

HAKEMUS 1 / 7 Pihlajan perheeksi. Haluaisimme ryhtyä: HAKEMUS 1 / 7 Perhehoitoyksikkö Pihlaja Hyvinkään kaupunki/perhe- ja sosiaalipalvelut PL 46 05801 Hyvinkää Saapunut Pihlajaan pvm Haluaisimme ryhtyä: Pitkäaikaiseksi tai lyhytaikaiseksi sijaisperheeksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 498 V Stj / Valtuutettu Sari Näreen aloite lapsilähtöisen lastensuojelutyön kehittämisestä Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013

ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013 ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013 Sosiaali- ja terveystoimi Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaispalvelut 2 (8) Johdanto

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 89 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Veräjäpellon koulun läheisyydessä toimivassa erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut.

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut. 1 (6) Hankinta- ja kilpailuttamisyksikkö TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE 2012 Vakuutusten kilpailuttamisprosessin hoitaminen Tarjoaja tekee tarjouksen täyttämällä ja allekirjoittamalla tämän tarjous- ja

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 /Jaana Pynnönen Lapsen tarpeet ja vanhemmuuden valmiudet

Lisätiedot

Lastensuojelupalvelut

Lastensuojelupalvelut Lastensuojelupalvelut Valvonta vahvistaa lasten ja nuorten oikeuksia erityiseen suojeluun Valviran ja aluehallintovirastojen yhdessä laatimat lastensuojelun valvontaohjelmat Kunnalliset lastensuojelupalvelut

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa 23.11.2016 Kuopio Jaana Pynnönen, YTM, sosiaalityöntekijä Kuka huomaa minut? Kuka kertoo minulle, mitä minulle tapahtuu? Onko äiti vihainen

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Lastensuojeluilmoitusten ja yhteydenottojen määrä on Naantalissa kasvanut useana vuonna peräkkäin ja alkuvuoden 2019 perusteella kasvu jatkuu.

Lastensuojeluilmoitusten ja yhteydenottojen määrä on Naantalissa kasvanut useana vuonna peräkkäin ja alkuvuoden 2019 perusteella kasvu jatkuu. LAPSIPERHEIDEN SOSIAALITYÖN RAPORTTI 1.1. 30.4.2019 Saapuneet lastensuojeluilmoitukset ja yhteydenotot Naantalin sosiaali- ja terveysvirastossa on tarkasteluvälillä kirjattu yhteensä 262 lastensuojeluilmoitusta,

Lisätiedot

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ

Lisätiedot

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Yhteislautakunnan liite nro 14 / 26.1.2012 PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 22.1.2009 7 26.1.2012 14 2 Palvelusetelin käyttö JJR-kunnissa Kunnalla

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Prizztech Oy Yhteispalvelupiste Enter

Prizztech Oy Yhteispalvelupiste Enter Minustako yrittäjä? Prizztech Oy Yhteispalvelupiste Enter Alkavan yrittäjän neuvonta Luottamuksellista ja maksutonta Yhteistyö Satakunnan TE-toimiston & Lounais-Suomen verotoimiston kanssa Tavoite: Mahdollisimman

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 o. 040-162 7650 (iltapvryhm) ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa. 1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOITAJA: PERUSTIEDOT

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOITAJA: PERUSTIEDOT KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOITAJA: PERUSTIEDOT Työskentelen Pitkäaikainen perhehoito Tilapäinen perhehoito Osavuorokautinen perhehoito Perhehoitajan sijaistaminen 1 Perhehoitaja(t) Nimi Ammatti Työpaikka,

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista

Lisätiedot

Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta

Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Miia Pitkänen Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Tavoitteena kuvata ja analysoida ammatillisen

Lisätiedot

Ruoveden kuntastrategia 2021

Ruoveden kuntastrategia 2021 Ruoveden kuntastrategia 2021 Toiminnan ja tulosten parantaminen Monikäyttöinen toimintaympäristö Mahdollistava maankäyttö Luonto- ja kulttuurimatkailu Yrittäjät HYVÄN ARJEN ELÄMÄ VIIHTYISÄ RUOVESI! Osaava

Lisätiedot

Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje

Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.12.2016 Espoon kaupunki 2016 1 (7) Yleisesti Tässä toimintaohjeessa lyhytaikaisella ympärivuorokautisella hoidolla

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN OSTOPALVELUJEN PIIRISSÄ OLEVIEN YKSITYISTEN ASUMISPALVELU-YKSIKÖIDEN HINNOITTELUPERIAATTEET

ESPOON KAUPUNGIN OSTOPALVELUJEN PIIRISSÄ OLEVIEN YKSITYISTEN ASUMISPALVELU-YKSIKÖIDEN HINNOITTELUPERIAATTEET TARJOUSPYYNTÖ/ LIITE 4 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN OSTOPALVELUJEN PIIRISSÄ OLEVIEN YKSITYISTEN ASUMISPALVELU-YKSIKÖIDEN HINNOITTELUPERIAATTEET Espoon kaupungin terveyspalvelujen mielenterveys- ja päihdepalvelujen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 13.12.2010 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki

Lisätiedot

21702174 Mielenterveystyö

21702174 Mielenterveystyö Kaupunginhallitus 30 01.02.2016 Uusien virkojen ja työsuhteiden perustaminen ja vakanssien lakkauttaminen 2016 170/01.01.00.00/2016 Kaupunginhallitus 01.02.2016 30 Valmistelijat: taloussuunnittelija Janne

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Juankosken keskustassa huippupaikalla Yrityksen nimi: Sepon Valinta Oy Yrityksen osoite: Juankoskentie 17, 73500 Juankoski Perustamisvuosi: 1986 Toimiala: Kauppa

Lisätiedot

LAHTI 1/5. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Kyllä

LAHTI 1/5. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Kyllä LAHTI _%L'. t +.!'. 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 27/15 / Erityisryhmien tyo- ja paivatoiminnan seka erityislasten iltapaivatoiminnan hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta EV 44/1996 vp - HE 22/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettivaraosa.com

Kävijäprofiili 2012. Nettivaraosa.com Kävijäprofiili 20 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä, 6.948

Lisätiedot

Kuuselan perhekuntoutuskeskus

Kuuselan perhekuntoutuskeskus Kuuselan perhekuntoutuskeskus 1 Kuuselan perhekuntoutuskeskus sijaitsee Tikkurilan keskustassa. Toimitilat ovat suunniteltu ja rakennettu perhekuntoutusta varten. Kuusela koostuu kahdesta eri toisiinsa

Lisätiedot

PERHETYÖN ASEMA LAITOKSESSA

PERHETYÖN ASEMA LAITOKSESSA PERHETYÖN ASEMA LAITOKSESSA Luotaus sijoitetun nuoren perheen ja vanhempien aseman kehitykseen Pohjolakodin 100-vuotisen historian aikana Kari Matela & Teija Lampinen Nuorten Ystävät KIRJE SOSIAALIHALLITUKSELLE

Lisätiedot

Yhdessä perheen kanssa

Yhdessä perheen kanssa Yhdessä perheen kanssa Vaahteramäki - Sijaishuoltopalvelut Lastensuojeluyksikkö Vaahteramäki sijaitsee Alavuden asemanseudulla. Tarvittavat palvelut löytyvät kolmen kilometrin etäisyydeltä, Alavuden keskustasta.

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Hakeminen palvelusetelilain mukaiseksi lasten päiväkoti/ryhmäperhepäivähoidon palveluntuottajaksi Hakulomake ja liitteet Palvelusetelillä toimivaksi palveluntuottajaksi

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja

Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja tuottaa tietoliikennepalveluita Pyhäjärven ja Kärsämäen kuntien

Lisätiedot

Katso uudistuneet nettisivumme a-klinikka.fi A-KLINIKKA OY. Päihde- ja mielenterveyspalveluja vastuullisesti ja luottamuksella

Katso uudistuneet nettisivumme a-klinikka.fi A-KLINIKKA OY. Päihde- ja mielenterveyspalveluja vastuullisesti ja luottamuksella Katso uudistuneet nettisivumme a-klinikka.fi A-KLINIKKA OY Päihde- ja mielenterveyspalveluja vastuullisesti ja luottamuksella Laadukkaita palveluja vastuullisesti Oy tarjoaa laadukkaita päihde- ja mielenterveyspalveluja.

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Hakemus 5.4.2019 HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Saapunut: Käsitelty: PALVELUNTUOTTAJAA KOSKEVAT TIEDOT 1. Palvelun tuottajan tiedot Palvelutuottaja (yhteisön rekisteriotteen mukainen nimi) Y-tunnus

Lisätiedot