Juha Kylli Oulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Juha Kylli Oulu 18.9.2014"

Transkriptio

1 Juha Kylli Oulu

2 Mikä on VillaNuttu? Lastensuojeluyksikkö VillaNuttu Oy on vuonna 2004 perustettu perheyritys, jonka tavoite on olla yhteiskunnallisesti hyvää tekevä, toiveikasta työtä tarjoava ja nuorille laadukasta hoivaa ja kuntoutusta toteuttava Meillä arki on arvokasta Olemme sitoutuneet yhteiskunnallisen yrittäjyyden arvoihin

3 VillaNuttu sijaitsee rauhallisella ja luonnonkauniilla paikalla, Siikajoella 3 kilometriä Paavolan keskustasta Työllistämme 15 henkilöä Toiminnassamme käytämme paikallisia palveluita, jotta voimme omalla toiminnalla vaikuttaa maaseudun elinvoimaisuuteen Toiminta-ajatus, visio ja missio VillaNutussa kaiken toiminnan lähtökohtana on lapsi. Lapsi itsessään on arvokas ja kaiken toiminnan täytyy tukea lapsen terveellistä ja turvallista kehitystä Ydintavoite on etsiä tie, jota lapsi ja hänen perheensä ovat valmiita yhdessä kulkemaan.

4 Pääasiallinen missio on turvata lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä siten, että he kykenevät aikuistuessaan aloittamaan oman itsenäisen elämän Panostamme työssä viihtymiseen ja työhyvinvointiin: tarjoamalla pätevää ja säännöllistä työnohjausta henkilöstölle smartum liikuntaseteleillä tarjoamalla työntekijöille ja lapsille ratsastustunteja paikallisella ratsastustallilla

5 Säännölliset kehityskeskustelut Työturvallisuus Uskomme, että luottamus työntekijöiden omaan päätöksentekokykyyn lisää työssä viihtyvyyttä ja hyvinvointia Lisää myös asiakkaiden hyvinvointia Kun viisas johtaja johtaa kansan päämääräänsä, kansa sanoo: Me teimme sen. - Kiinalainen viisaus

6 Palvelut VILLASYLI on erityisyksikkö vuotiaille tytöille ja pojille, joka tarjoaa pitkäaikaista ja kokonaisvaltaista psykososiaalista kuntoutusta haasteellisille lastensuojelun asiakkaille Meillä on valmiudet hoitaa lapsia ja nuoria, jotka eivät ole psykiatrisen sairaalahoidon tarpeessa, mutta tarvitsevat kuntoutuakseen tiivistä psykiatrista erityisasiantuntemusta Erityisosaaminen: Psykiatrinen osaaminen, päihdetyön osaaminen, vahva neuropsykiatrinen kokemus mm. ADHD:n hoidossa (apuna ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja)

7 Erityisosaaminen: Palvelut Eläinten terapeuttinen vaikutus ratkaisukeskeinen eläinavusteinen valmentaja tukena Lapsena olon salliminen yksilöllinen hoito ja kuntoutus Tuki koko perheelle mm. psyko- ja perheterapia perheen vuorovaikutuksen korjaaminen Koulunkäynnin turvaaminen erityisopettaja tukena

8 Palvelut VILLIS on avohuoltoyksikkö, joka tarjoaa lastensuojelun matalan kynnyksen palveluja Perheen vanhempien jaksamisen tueksi Mahdollistaa sijaisperheiden lakisääteiset lomat Ympärivuorokautista hoitoa ja virikkeellistä toimintaa lapsille ja nuorille Suunnitelmallista viikonloppu- ja lomatoimintaa ammattilaisten toteuttamana, myös muina aikoina tarvittaessa. Helppoa kuljetukset VillaNutun toimesta!

9

10 NANNYN KANSSA PERHEKUNTOON Perhe kaaoksessa, toiminta hajallaan ja kaikki toimivat perheessä omin säännöin Kun tarvitaan järeämpiä keinoja perheen arjen tasapainon löytämiseen - Silloin kutsutaan Nanny apuun, joka yhdessä perheen kanssa koordinaattorina kokoaa, sanoittaa ja tarvittaessa rajoittaa arjen rytmiä Tapahtuu kotona, tarvittaessa VillaNuttu -jaksoja, intensiivisiä, läsnä olevaa perhetyötä perheen arjessa Kuntoutusjaksot VillaNutun perhetiloissa sisältäen perheterapeutin tapaamiset

11 MUUT PALVELUT Valvotut tapaamiset VillaNutun perheasunnoissa (Oulu, Paavola) VOIKUKKIA-vertaistukiryhmät sijoitettujen lasten vanhemmille Työnohjaus sijaisperheille Pari-, perhe- ja yksilöterapia Jälkihuolto Miten palvelusetelit saadaan laajemmin mukaan lastensuojeluun? Esimerkiksi Peruspalvelukuntayhtymä Kallio on ottanut käyttöönsä palvelusetelin lapsiperheiden kotipalvelussa?

12 PIENELÄIMET Toimintamme rakentuu arvokkaan arjen ympärille ja yksi tärkeä työmenetelmämme on pieneläinten hoito ja kasvatus Eläinten hoidon kautta opettelemme vastuun ottamista elävästä olennosta. Eläimien avulla lapsien on myös helpompi osoittaa omia tunteitaan. Kokemus siitä, että on tärkeä ja jopa korvaamaton elävälle olennolle tulee todemmaksi eläinten kautta

13 Lasten lkm MINKÄLAISIA YHTEISKUNNALLISIA ONGELMIA VILLANUTTU PYRKII RATKAISEMAAN? Kodin ulkopuolelle sijoitettuina olleet lapset ja nuoret joista huostassa olleet lapset joista kiireellisesti sijoitettuina olleet lapset

14 MINKÄLAISIA YHTEISKUNNALLISIA ONGELMIA VILLANUTTU PYRKII RATKAISEMAAN? Kaikkiaan kodin ulkopuolelle oli vuoden 2012 aikana sijoitettuna lasta ja nuorta. Edellisestä vuodesta määrä kasvoi 1,6 prosenttia Lastensuojelun kustannukset ovat kasvaneet rajusti erityisesti sijaishuollon osalta. Kodin ulkopuolelle sijoittamisen kustannukset vuonna 2010 olivat 620 miljoonaa euroa, kun vielä vuonna 2006 kustannukset olivat 430 miljoonaa euroa Kun tähän lisätään ehkäisevä lastensuojelu ja lastensuojelun avohuolto, päädytään laskentatavasta riippuen lähes miljardiin euroon (Lastensuojelu.SVT.THL)

15 MINKÄLAISIA YHTEISKUNNALLISIA ONGELMIA VILLANUTTU PYRKII RATKAISEMAAN? Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on kustannuksiltaan kallista: - Sijaisperhe noin euroa vuodessa - Ammatillinen perhekoti noin euroa vuodessa - Laitoshoito noin euroa vuodessa (Lastensuojelu.SVT.THL) VillaNutun yhtenä pitkän tähtäimen tavoitteena on katkaista sukupolvelta toiselle siirtyvä huono-osaisuus

16 YHTEISKUNNALLISTEN VAIKUTUSTEN OSOITTAMINEN Mittaamme ja arvioimme säännöllisesti toimintaamme Asiakastyytyväisyyslomakkeet: Asiakastyytyväisyyslomake sijoitetuille lapsille ja nuorille Asiakastyytyväisyyslomake sijoitettujen lasten ja nuorten vanhemmille Asiakastyytyväisyyslomake avohuollon- ja perhetyön asiakkaille Asiakastyytyväisyyslomake palveluja ostavan kunnan sosiaalityöntekijöille Yhteisökokoukset Kerran viikossa järjestettävä kokous, jossa lapset ovat vahvasti mukana

17 Erityisluokalta lukioon Mutistipojasta stipendin-saajaksi ONNISTUMISEN KOKEMUKSIA 8-luokan todistuksen keskiarvo 5,5 korotettiin 9-luokalla 7,7 Kukaan meidän peruskoulun päättäneistä ei ole jäänyt ilman jatko-opiskelupaikkaa Ammatillisen koulutuksen ja lukion loppuunsaattaminen jälkihuollossa Sairaalakoulusta normaaliin kouluun ja arkeen Kuntouttavan Villis-arjen jälkeen kotiin Intensiivinen perhetyö korjannut perheen arjen ja voimaannuttanut vanhemmat " Täällä ohjaajat jaksoivat kuunnella minua ja kestivät raivokohtaukseni" (Lapsi, sijaisperheessä, hatkailua, 3 eri laitosta, Villiksessä 5-vuotta)

18 "IHMISIÄ, JOTKA PAAHTAVAT TÄYSILLÄ JA JOILLA ON SISÄINEN HEHKU PÄÄLLÄ, ON PALJON. HARMI, ETTÄ HE OVAT VALTAOSIN ALLE 7- VUOTIAITA." Esa Saarinen

19 KIITOS! Juha Kylli VillaNuttu Oy puh Ota yhteyttä: VillaNuttu Oy, ilmakankaantie 90, Paavola, puh / villis@villanuttu.fi, Facebook / VillaNuttu

Lastensuojelun kattavat sijais- ja avohuollon palvelut 10-vuoden kokemuksella

Lastensuojelun kattavat sijais- ja avohuollon palvelut 10-vuoden kokemuksella Juha Kylli Oulu 24.4.2014 Lastensuojelun kattavat sijais- ja avohuollon palvelut 10-vuoden kokemuksella VILLANUTUN TOIMINTA-AJATUS Tarjoamme lastensuojelupalveluja, joiden päämääränä on turvata lasten

Lisätiedot

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Esityksen

Lisätiedot

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT VASTAANOTTOKOTI TEHOSTETTU PERHETYÖ KOTIUTUS- JA TUKITYÖRYHMÄ 2 POIJUPUISTON VASTAANOTTOKOTI Espoolaisten 13-18 -vuotiaiden nuorten

Lisätiedot

Yhdessä perheen kanssa

Yhdessä perheen kanssa Yhdessä perheen kanssa Vaahteramäki - Sijaishuoltopalvelut Lastensuojeluyksikkö Vaahteramäki sijaitsee Alavuden asemanseudulla. Tarvittavat palvelut löytyvät kolmen kilometrin etäisyydeltä, Alavuden keskustasta.

Lisätiedot

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Perhekoti Vaapukka Perhekoti Vaapukka on kuusipaikkainen ammatillinen perhekoti Paraisilla, joka tarjoaa ympärivuorokautista

Lisätiedot

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN?

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? Lastensuojelupalvelujen kehittäminen ja yhteistyö psykiatrisen hoitojärjestelmän kanssa Nuorten hyvinvointi ja pahoinvointi Konsensuskokous 2.2.2010 Kristiina

Lisätiedot

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Turku 12.10.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Lastensuojelun palvelujen

Lisätiedot

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Perhekoti Vaapukka Perhekoti Vaapukka on viisipaikkainen ammatillinen perhekoti Paraisilla, joka tarjoaa ympärivuorokautista

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

YMMÄRRYS. HOIVA. RAJAT. essipalvelut.fi

YMMÄRRYS. HOIVA. RAJAT. essipalvelut.fi Etelä-Suomen Sijaishuoltopalvelut ESSI Oy YMMÄRRYS. HOIVA. RAJAT. Etelä-Suomen Sijaishuoltopalvelut ESSI Etelä-Suomen Sijaishuoltopalvelut ESSI Oy on moniammatillisia sijaishuollon palveluja tuottava yritys,

Lisätiedot

KOSKINIITTY. Erityisyksikkö alle 15-vuotiaille, Nokia. Uusi suunta perhearkeen sekä lapsen turvaan ja hyvinvointiin

KOSKINIITTY. Erityisyksikkö alle 15-vuotiaille, Nokia. Uusi suunta perhearkeen sekä lapsen turvaan ja hyvinvointiin KOSKINIITTY Erityisyksikkö alle 15-vuotiaille, Nokia Uusi suunta perhearkeen sekä lapsen turvaan ja hyvinvointiin Tillikatu 8, 33710 Tampere Puh. 050 350 3845 Fax 03 316 0631 yritys.soon.fi/kumpuniitty

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille

Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille VOIKUKKIA-verkostohanke Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto Sininauhaliitto 8.1.2014 VOIKUKKIA- verkostohanke 2012-2015 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliiton

Lisätiedot

KOSKINIITTY. Erityisyksikkö alle 15-vuotiaille, Nokia. Uusi suunta perhearkeen sekä lapsen turvaan ja hyvinvointiin

KOSKINIITTY. Erityisyksikkö alle 15-vuotiaille, Nokia. Uusi suunta perhearkeen sekä lapsen turvaan ja hyvinvointiin KOSKINIITTY Erityisyksikkö alle 15-vuotiaille, Nokia Uusi suunta perhearkeen sekä lapsen turvaan ja hyvinvointiin Tillikatu 8, 33710 Tampere Puh. 050 350 3845 Fax 03 316 0631 yritys.soon.fi/kumpuniitty

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

VIP. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä. Ylöjärven kaupunki. Vastaava koulukuraattori Tuija Landström

VIP. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä. Ylöjärven kaupunki. Vastaava koulukuraattori Tuija Landström VIP Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä Ylöjärvi lukuina 2017 Asukkaita 33 000, alle 15-v. 21,8 % (koko väestö 16,2%) Lasten- ja nuorisopsykiatrian (PSHP) kysyntä ja hyväksytyt

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN KATSAUS

KUNTAYHTYMÄN KATSAUS KUNTAYHTYMÄN KATSAUS 2.7.2019 . LASTENSUOJELUN KUNTOUTUSYKSIKKÖ LASTENSUOJELUN VASTAANOTTO- JA ARVIOINTITYÖ Kuntayhtymällä on kolme lastensuojelun vastaanotto- ja arviointiyksikköä; Auerkulman perhetukikeskus

Lisätiedot

ASKELMERKKI. Intensiivinen avoperhekuntoutus.

ASKELMERKKI. Intensiivinen avoperhekuntoutus. ASKELMERKKI Intensiivinen avoperhekuntoutus www.askelmerkki.fi Avoperhekuntoutus kannattaa aina Suomi on johtavia maita Euroopassa sijoitusten määrässä. Me haluamme auttaa ehkäisemään ja lyhentämään sijoituksia,

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen verkkoauttaminen

Nuorten ammatillinen verkkoauttaminen Nuorten ammatillinen verkkoauttaminen Anu Pärssinen, Sosiaalityöntekijä Merikratos lastensuojelu Oy 30.9.2014 Esityksen runko Miten päädyin verkkoon? Miksi nuorille? Case: A-klinikkasäätiön Varjomaailma.fi

Lisätiedot

Kuuselan perhekuntoutuskeskus

Kuuselan perhekuntoutuskeskus Kuuselan perhekuntoutuskeskus 1 Kuuselan perhekuntoutuskeskus sijaitsee Tikkurilan keskustassa. Toimitilat ovat suunniteltu ja rakennettu perhekuntoutusta varten. Kuusela koostuu kahdesta eri toisiinsa

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

Lapsiperheissä on tulevaisuus verkostoissa on voimaa. Eine Heikkinen lääninsosiaalitarkastaja

Lapsiperheissä on tulevaisuus verkostoissa on voimaa. Eine Heikkinen lääninsosiaalitarkastaja Lapsiperheissä on tulevaisuus verkostoissa on voimaa Eine Heikkinen lääninsosiaalitarkastaja Lapset ja lapsiperheet Suomessa Lapsia lasten osuus lapsiperh. koko väestöstä Koko maa 1 091 560 20,50 % 587

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Salon kaupunki Sosiaalipalveluiden organisaatio 2017 Aikuis- ja vammaissosiaalityö Väestöpohja: Noin 53 000 Vammaissosiaalityö Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Nuorisokodista nuoren kotiin

Nuorisokodista nuoren kotiin Nuorisokodista nuoren kotiin Lotilan avotyöyksikkö Nuorisokodinjohtaja Vesa Lankinen Peurunka 27.10.2015 Avotyön lähtökohtia Lastensuojelulain 36 :n mukainen avohuollon tukitoimi, jos terveys ja kehitys

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15

Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Sisällys LUKIJALLE... 11 PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Elätehoito, ruotuhoito ja vaivaistalot... 15 Perhehoito ja lastenkodit... 16 Perhehoitajalaki... 17 Perhehoito nykyisin...

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

Masentunut isä neuvolan asiakkaana Isien kokemuksia masennuksestaan ja tuen tarpeestaan perheen odottaessa lasta

Masentunut isä neuvolan asiakkaana Isien kokemuksia masennuksestaan ja tuen tarpeestaan perheen odottaessa lasta Masentunut isä neuvolan asiakkaana Isien kokemuksia masennuksestaan ja tuen tarpeestaan perheen odottaessa lasta Pirjo Kotkamo psyk.esh., psykoterapeutti, TtM-opiskelija Esityksen sisältö I Isä-hankkeen

Lisätiedot

KOSKINIITTY. Perhekuntoutus. Uusi suunta perhearkeen sekä lapsen turvaan ja hyvinvointiin

KOSKINIITTY. Perhekuntoutus. Uusi suunta perhearkeen sekä lapsen turvaan ja hyvinvointiin KOSKINIITTY Perhekuntoutus Uusi suunta perhearkeen sekä lapsen turvaan ja hyvinvointiin Tillikatu 8, 33710 Tampere Puh. 050 350 3845 Fax 03 316 0631 yritys.soon.fi/kumpuniitty Koskiniitty avaa perheelle

Lisätiedot

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 JAETTU VANHEMMUUS Turun Kaupungin sijaishuolto Sosiaaliohjaajat Taija Vuorinen, Anu Kosonen 8.11.2018 Turun Kaupungin Sijaishuolto/Ulkopuoliset sijoitukset Johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2018 Tukea lapsiperheille

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2018 Tukea lapsiperheille Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2018 Tukea lapsiperheille Lapsi ja perhekohtaisella lastensuojelulla on viimesijainen vastuu turvata lapsen terve kehitys ja hyvinvointi. Raportti sisältää Kuopion

Lisätiedot

Lapsen puheeksi ottaminen

Lapsen puheeksi ottaminen Lapsen puheeksi ottaminen Mika Niemelä Oulun yliopistollinen sairaala, Psykiatria Oulun Yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Lasten ja nuorten mielenterveysyksikkö Terveydenhuoltolaki 70 Lapsen

Lisätiedot

Hyvinvointia e-palvelujen avulla

Hyvinvointia e-palvelujen avulla Hyvinvointia e-palvelujen avulla Näkökulmia tutkimiseen ja kehittämiseen Taloudellisuus ja uudistuminen toimintaprosessit kustannustehokkuus Teknologia HyvinvointiTV turvapiiri etämittarit 24h e-palvelu

Lisätiedot

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN NUORTEN YSTÄVÄT Yli 100-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Työtä heikoimmassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi

Lisätiedot

Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille

Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille En taho!! Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille Kehittämisprosessin monialaisuus Ajatus lähtenyt nuorisopsykiatrian käytännön tarpeesta Eksotella kokemusta liikkuvista palveluista Koulukieltäytyminen

Lisätiedot

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari 16.5.2013 Tarja Heino, Erikoistutkija, Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Reija Paananen, Erikoistutkija, Lapset, nuoret

Lisätiedot

LIITE 2. NURMIJÄRVEN PERHETUKIKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA

LIITE 2. NURMIJÄRVEN PERHETUKIKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA LIITE 2. NURMIJÄRVEN PERHETUKIKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 17.2.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 3 2. TOIMINTA-AJATUS/PERUSFILOSOFIA 3 3. STRATEGISET TAVOITTEET JA TAVOITELTAVAT HYÖDYT SEKÄ RISKIT 3 4.

Lisätiedot

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään 8.2.2018 Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Sisällys Lastensuojelun tehtävät Lastensuojelun asiakkuuden

Lisätiedot

Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm

Koti on POP Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN Työpaja 9, Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät 16. 17.9.2009 Tanja Vanttaja 0800270 Metropolia ammattikorkeakoulu Sofianlehdonkatu 5 Sosiaaliala Sosionomiopiskelijat

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU 1 MITÄ PERHETYÖ ON? Perhetyöllä tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa,

Lisätiedot

Sijaishuolto 2+2 -perhetyö Avopalvelut Verkkopalvelut koulutus ja työnohjaus

Sijaishuolto 2+2 -perhetyö Avopalvelut Verkkopalvelut koulutus ja työnohjaus Metsäkodon ja Rinnekodon toiminta perustuu sosiaalityön, kasvatustieteellisen tiedon, psykiatrisen hoitotyön ja kognitiivisen käyttäytymisterapian periaatteiden integrointiin yhteisöllisessä, kasvua tukevassa

Lisätiedot

Ohjaajien startti-ilta 2013

Ohjaajien startti-ilta 2013 Ohjaajien startti-ilta 2013 Torstai 22.8.2012 Aleksandra, EHN PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Seuran toiminta-ajatus ja arvot Visio

Lisätiedot

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry 1 Mitä toimeksiantosuhteinen perhehoito on? Perhehoito on henkilön hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut

Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut Tekninen vuoropuhelu 5.4.2016 Tarja Juppi, johtava sosiaalityöntekijä Kaisa Kepanen, sijaishuoltoyksikön sosiaalityöntekijä Hankinnan

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN Tuomo Lähdeniemi Aamu- ja iltapäivätoiminnan Osallistujia 4 469 seuranta 2012 Ohjaajat

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

Lastensuojelu 2014 tietojen toimittaminen

Lastensuojelu 2014 tietojen toimittaminen Liite, THL 1682/5.09.00/2014. sivu[1] Lastensuojelu 2014 tietojen toimittaminen Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten tiedot (Lastensuojelurekisteri) sekä avohuollon toimintaa koskevat tilastotiedot

Lisätiedot

PERHEKUNTOUTUSTA KOTONA

PERHEKUNTOUTUSTA KOTONA PERHEKUNTOUTUSTA KOTONA Lasten perhekuntoutuksen (LAKU) kehittämishankkeen loppuseminaari 27.11.2018 Sirkka Makkonen KoulutusAvain Oy 26 vuotta toiminut kajaanilainen yritys toimistot Kajaanissa, Oulussa,

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen.

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen. Sosiaali- ja terveystoimen strategisen palvelusopimuksen mittarit YDINPROSESSI: LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN SPS: Tuetaan lasten ja nuorten normaalia kasvua ja kehitystä Lastensuojelun asiakkaana

Lisätiedot

Perhe on enemmän kuin yksi

Perhe on enemmän kuin yksi Perhe on enemmän kuin yksi Koko perheen huomioiminen perhekeskuksissa Emilia Säles, hankepäällikkö, Perhehoitoliitto ry Karolina Lamroth, projektityöntekijä, Leijonaemot ry Jaana Ylönen, yksikön vastaava,

Lisätiedot

Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti.

Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti sijaitsee maaseudulla Karvianjoen rannalla seitsemän kilometrin päässä Kankaanpään keskustasta.

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi ASKELMERKKI Ammatillinen tukihenkilötyö www.askelmerkki.fi Ongelmista tavoitteisiin Askelmerkin ammatillinen tukihenkilötyö on aina yksilöllistä ja tapauskohtaisen tarpeen mukaan rakennettua työtä. Tärkeää

Lisätiedot

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2017

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2017 Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2017 Lapsi ja perhekohtaisella lastensuojelulla on viimesijainen vastuu turvata lapsen terve kehitys ja hyvinvointi. Raportti sisältää Kuopion kaupungin lastensuojelun

Lisätiedot

Profiam Sosiaalipalvelut Oy

Profiam Sosiaalipalvelut Oy Profiam Sosiaalipalvelut - Lastensuojelun erikoisosaamisen keskus MONIAMMATILLISUUS LASTENSUOJELUN AVOPALVELUISSA Systeeminen lastensuojelu yhteiskehittämispäivä 1.9.2017, Lupa auttaa -hanke 31.8.2017

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Hoivapalvelut Onnenpisara

Hoivapalvelut Onnenpisara Hoivapalvelut Onnenpisara Kuntouttavia luontolähtöisiä hoivapalveluja Perustettu v.2010 Henkilöstö 3hlö (yrittäjä + 2 työntekijää) koulutustaustaa; lähihoitajia,kehitysvammaisten ohjaaja, neuropsykiatrinen

Lisätiedot

Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias

Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias Voikukkia-seminaari 23.5.2012 Elina Varjonen Kehittämispäällikkö, RAY 1 Lapsi- ja perhetyön avustusohjelma Emma & Elias (2012-2017) Avustusohjelma

Lisätiedot

Nuorisokodista nuoren kotiin

Nuorisokodista nuoren kotiin Nuorisokodista nuoren kotiin Lotilan avotyöyksikkö Nuorisokodin johtaja Vesa Lankinen Lastensuojelun palvelupäällikkö Anne Seppälä TERVE-SOS 7.5.2015 Avotyön lähtökohtia Lastensuojelulain 36 :n mukainen

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

NUORTEN PÄRJÄÄMINEN ARJESSA

NUORTEN PÄRJÄÄMINEN ARJESSA NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

1. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT ------------------------------------------------ 2

1. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT ------------------------------------------------ 2 IMINTASUUNNITELMA AVOHUOLLON PALVELUT 2014-2015 1. IMINTA-AJATUS JA ARVOT ------------------------------------------------ 2 2. VIIKARI-KODIN AVOHUOLPROSESSI ----------------------------------- 3 1.Arviointi

Lisätiedot

Investointi sijaisvanhempaanparas

Investointi sijaisvanhempaanparas Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus.

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus. ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus https://www.youtube.com/watch?v=riios5jk9so Lähtötilanne ALVA-toimintamallin kehittämistyö on toteutettu viiden kunnan (Mäntsälä, Järvenpää,

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE Lanula 27.8.2009, 111 Päivitetty 1.2.2015 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE 2(6) Sisällysluettelo 1. LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT: TAUSTA JA PERUSTEET...

Lisätiedot

Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa. Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA

Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa. Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA Haluatko tehdä työtä kotonasi tai asiakkaan kotona, kiireettömästi, Mitä perhehoito on? 1. jakaen arkeasi ikäihmisten

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ 1 MITÄ PERHETYÖ ON? Perhetyön tarkoituksena on tukea perheiden omaa selviytymistä erilaisissa elämäntilanteissa ja ennaltaehkäistä perheiden ongelmatilanteita.

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Hallitus et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Maria Kuukkanen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen kasvatuksen, hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yritysyhdistää yksityissektorin liiketoimintataidot

Lisätiedot

Tervehdys Kainuusta!

Tervehdys Kainuusta! Tervehdys Kainuusta! Intensiivinen palveluohjaus kuntouttavassa työtoiminnassa Aikuissosiaalityön päivät 2013 Toisin ajattelu toisin tekeminen * Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Maarit

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

Luottamus sytyttää - oletko valmis?

Luottamus sytyttää - oletko valmis? 16.03.2016 Jyväskylä PESÄPUU RY Toivo syntyy tekemisestä, pienistä teoista, hiljaisten äänten kuulemisesta, teoista, jotka jättävät toivon jälkiä. Toivo on tie unelmien toteutumiseen. Luottamus sytyttää

Lisätiedot

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Tukea vanhemmuuteen Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Miksi? Miksi? Turun sanomat 29.1.14: Tykkääköhän lapsi minusta, jos rajoitan? Vanhempien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen VASTAANOTETUT LASTENSUOJELUILMOITUKSET VANTAALLA VUOSINA 2002-2010

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

KUNNAT JA PALVELUNTUOTTAJAT KUMPPANEINA

KUNNAT JA PALVELUNTUOTTAJAT KUMPPANEINA KUNNAT JA PALVELUNTUOTTAJAT KUMPPANEINA Valtakunnalliset sijaishuollon päivät 4. - 6. 10. 2011 Vaasa Aikuisten vastuuta vai kilpailutettua palvelutavaraa YM Aulikki Kananoja TARKASTELUN LÄHTÖKOHTA Lapsen

Lisätiedot

ETAPPI-TUKI 03/12/2018

ETAPPI-TUKI 03/12/2018 ETAPPI-TUKI Etappi-tuki on tarkoitettu Vaasan kaupungin omille oppilaille 1-9lk:lle Etappi-tukeen haetaan alueellisen ertu-ryhmän kautta hakemuksella Etappi-tuki on tarkoitettu niille oppilaille, joiden

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Oy Hallitus Tulosalueet. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Oy Hallitus Tulosalueet. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän johtaja Tilintarkastaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren Työterveys

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta 1. Sukupuoli 0% 25% 50% 75% 100% mies 6,8% nainen 93,2% 2. Työ- ja virkasuhteesi muoto? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% vakituinen 86,41%

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli

Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli Luota muhun konferenssi 15.5.2014 Toimialajohtaja Tiina Kirmanen Imatra Asukkaita n. 28 300 Synnytyksiä n. 220 vuodessa

Lisätiedot

Systeemisen lastensuojelun pilotti Vantaalla Hanna Kangastalo, Jaana Kivistö & Niina Pietilä

Systeemisen lastensuojelun pilotti Vantaalla Hanna Kangastalo, Jaana Kivistö & Niina Pietilä Systeemisen lastensuojelun pilotti Vantaalla 2018 Hanna Kangastalo, Jaana Kivistö & Niina Pietilä Tiimin periaatteet: Systeemisyys, perheterapeuttinen ymmärrys, suhdeperustaisuus, lapsilähtöisyys, asiakkaiden

Lisätiedot

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Terveydenhoitajapäivät 2015 Kuntoutussuunnittelija, sh (AMK), TtM Kaisa Parviainen, Projektipäällikkö, th, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki 10.2.2015 ADHD-liitto ry

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset /asukas Etelä-Karjalassa vuosina 1994 2004.

Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset /asukas Etelä-Karjalassa vuosina 1994 2004. Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset /asukas Etelä-Karjalassa vuosina 1994 2004. Kunta Nettokustannukset /asukas Muutos % 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 1994-2004 Imatra

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Nykyisen tilanteen kestämättömyys Vähintään 65 000 nuorta vaarassa

Lisätiedot