Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma"

Transkriptio

1 Vantaan musiikkiopisto 1 Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Musiikkiteatteri-ilmaisu on oppiaine, jonka tavoitteena on oppilaan musiikkikäsityksen monipuolistuminen sekä esiintymisvarmuuden ja -taitojen vahvistuminen. Musiikin ja teatterin yhteisistä elementeistä ammentava opetus tukee kehollisuuden, vuorovaikutustaitojen ja itsetunnon kehittymistä, antaen siten eväitä niin taidetta kuin elämääkin varten. Opintoihin sisältyy monipuolisesti musiikkiteatteri-ilmaisun osa-alueita: fyysistä ilmaisua, äänenkäyttöä, improvisaatiota, tanssia ja laulua. Opintojakson aikana tutustutaan useisiin erilaisiin musiikkiteatterin lajityyppeihin musikaalista ja kabareesta oopperaan ja kokeellisen musiikkiteatterin muotoihin. Näin ollen myös musiikkityylien raja-aidat rikkoutuvat, ja musiikkiteatteriryhmiin ovat tervetulleita niin klassisesta musiikista, kansanmusiikista kuin pop- ja jazz-musiikistakin kiinnostuneet oppilaat. Kaksivuotisen opintojakson päätteeksi tehdään musiikkiteatteriproduktio. Sen lisäksi jakson aikana voidaan tehdä pienimuotoisia esityksiä ja demoja. Musiikkiteatteri-ilmaisu on ryhmäopetusta. Ryhmät muodostetaan ikäkausittain seuraavasti: Lasten ryhmä (n vuotiaat), nuorten ryhmä (n vuotiaat), ja aikuisryhmä (n.16-vuotiaista alkaen). Ikärajat ovat joustavat, ja niistä voidaan keskustella tapauskohtaisesti. Oppilaat valitaan musiikkiteatteriryhmiin valintakokeiden kautta.

2 Vantaan musiikkiopisto 2 LASTEN RYHMÄ (9 11-vuotiaat 1 ) Lasten musiikkiteatteri-ilmaisun tavoitteena on yhtäältä lapsille luonteenomaisen spontaaniuden ja leikkisyyden ruokkiminen, toisaalta keskittymiskyvyn ja ryhmätaitojen kehittäminen. Lähtökohtana on leikki, jonka avulla lähestytään roolien rakentamista, tarinankerrontaa ja esiintymistä. Musiikkia ja musisoimista käytetään tunnelman luojana, eläytymisen apuna, rytmin rakentajana sekä tarinankerronnan ja roolien karakterisoinnin välineenä. 1. lukukausi: Leikki Teatterilla ja musiikilla on paljon yhteisiä piirteitä leikin kanssa, ja aluksi musiikkiteatteria lähestytäänkin leikin kautta. Erilaisten teatterileikkien avulla kehitetään mm. keskittymiskykyä, pitkäjännitteisyyttä, ryhmätaitoja, vuorovaikutusta, tarinankerrontaa, äänenkäyttöä, rytmitajua ja fyysistä ilmaisua. Musiikkiteatteri-ilmaisu (ryhmäopetus): 60min/viikko 2. lukukausi: Rooli Painopisteenä on roolihahmon rakentaminen. Leikki on edelleen tärkein työväline, mutta nyt sen avulla harjoitellaan erilaisia lähestymistapoja roolien rakentamiseen. Tärkeää on myös mielikuvituksen ja eläytymisen käyttö roolihahmon sisäisen ja ulkoisen maailman luomisessa. Miltä roolihahmo näyttää ja kuulostaa? Miten roolihahmo liikkuu, käyttäytyy ja pukeutuu? Mitä roolihahmo haluaa ja miten hän toimii saavuttaakseen tavoitteensa? Minkälaisia tunteita roolihahmolla on ja miten ne ilmenevät? Minkälaisissa paikoissa ja kenen kanssa hän viettää aikaansa? Miten musiikin avulla voi ilmentää roolihenkilöä? 1 Kaikkien ryhmien kohdalla mainitut ikärajat ovat joustavat ja ikärajoista voidaan keskustella tapauskohtaisesti.

3 Vantaan musiikkiopisto 3 Musiikkiteatteri-ilmaisu (ryhmäopetus): 60min/viikko 3. lukukausi: Tarina Vähitellen roolihahmoista ja heidän kohtaamisistaan alkaa syntyä tarinoita. Rakennamme tarinoita itse, ja tutkimme olemassa olevia tarinoita. Mikä tekee tarinasta kiinnostavan? Miten tarinaa voi kertoa näyttämöllä? Miten musiikin avulla voi kuljettaa tarinaa? Musiikkiteatteri-ilmaisu (ryhmäopetus): 60min/viikko 4. lukukausi: Esitys Mitä vaatimuksia asettaa esiintyminen yleisön edessä? Ryhmätyöhön, ilmaisutaitoon, roolin esittämiseen ja tarinan näyttämöllistämiseen liittyviä oppeja päästään kokeilemaan pienimuotoisessa musiikkiteatteriesityksessä. Samalla opitaan ottamaan vastuuta esityksen onnistumisesta sekä yksilönä että ryhmänä. Opitaan myös musiikkiteatteriesityksen muiden elementtien (musiikki, lavastus, valot, puvustus) merkitys esityksen kokonaisuudessa. Musiikkiteatteri-ilmaisu (ryhmäopetus): 30min/viikko Produktio (ryhmäopetus): 60min/viikko

4 Vantaan musiikkiopisto 4 NUORTEN RYHMÄ (12 15-vuotiaat) Nuorten musiikkiteatteri-ilmaisun painopiste on oman yksilöllisen ilmaisun etsimisessä ja vastuun kantamisessa. Miten tuoda oma persoonallisuus esiin siten, että se samalla tukee ryhmän päämääriä? Ensimmäisen lukuvuoden aikana siirrytään mielikuvituksen ja havaintojen tuottamien tarinoiden kautta kohti kehollista ilmaisua. Toisen lukuvuoden aikana hyödynnetään opittuja taitoja ja otetaan vastuu esityksen rakentamisesta. Musiikki toimii sekä linkkinä nuoren sisäiseen maailmaan että itseilmaisun ja kerronnan välineenä. Ilmaisutaitojen oppimisen tukena nuorten musiikkiteatteriopintoihin sisältyy ryhmäopetuksena myös laulu- ja tanssitunteja. Laulutunneilla keskitytään äänenmuodostuksen perusasioihin, kuten hengitykseen ja ryhtiin. Tämän ohella painotetaan laulun ilmaisullisuutta ja tulkintaa. Tanssitunneilla tutustutaan monipuolisesti erilaisiin tanssityyleihin. Ne kehittävät samalla musiikkiteatteriilmaisun keskeisiä elementtejä, kuten rytmitajua ja fyysistä ilmaisua. 1. lukukausi: Rooli, tilanne, tarina Lähtökohtana ovat teatterikerronnan perustekijät: tarinat rakentuvat näyttämöllä erilaisista tilanteista, joissa roolihenkilöt pyrkivät selviämään tavoitteidensa tiellä olevista esteistä omien taktiikoidensa avulla. Samalla tutkitaan miten musiikin avulla ilmennetään roolihenkilöä, rakennetaan jännitteitä tai rytmitetään kerrontaa. Painopiste on omien havaintojen ja oman mielikuvituksen tuottamissa tarinoissa ja niiden näyttämöllistämisessä, mutta myös olemassa olevien tarinoiden lainalaisuuksia tutkitaan.

5 Vantaan musiikkiopisto 5 Musiikkiteatteri-ilmaisu ja lauluopetus (ryhmäopetus): 120min/viikko 2. lukukausi: Keho, liike, ääni Teatterikerronnan perusteista siirrymme lähemmäs musiikkiteatteri-ilmaisun opiskelijan oman ilmaisuvälineen kehon ominaisuuksia. Kiinnitämme huomiota liikkumiseen, äänenkäyttöön, ilmeisiin, eleisiin ja ryhtiin. Tutkimme, miten fyysisen ilmaisun ja ääni-ilmaisun syventämisen avulla saadaan lisää työkaluja roolin näyttelemiseen ja kehitämme musiikkiteatteri-ilmaisun perustaitoja: laulamista, tanssimista, fyysistä ilmaisua ja artikulaatiota. Musiikkiteatteri-ilmaisu ja lauluopetus (ryhmäopetus): 120min/viikko lukukausi: Esitys Ensimmäisen lukuvuoden aikana opittuja tietoja ja taitoja syvennetään siirtämällä painopistettä kohti esitystä ja esityksellisyyttä. Musiikkiteatteri-ilmaisun opiskelijat totuttelevat yleisön edessä olemiseen tekemällä toisilleen pienimuotoisia soolo- ja ryhmäesityksiä. Lopulta rakennetaan yhdessä julkinen musiikkiteatteriesitys. Esitysten tekemisen rinnalla myös musiikkiteatteri-ilmaisun perustaitojen harjoittelu jatkuu läpi lukuvuoden. Musiikkiteatteri-ilmaisu ja lauluopetus (ryhmäopetus): 120min/viikko

6 Vantaan musiikkiopisto 6 AIKUISRYHMÄ (16-vuotiaat ) Aikuisten musiikkiteatteri-ilmaisu keskittyy ilmaisutaitojen ja luovuuden kehittämiseen. Lähtökohtana on ilmaiseva keho, joka toimii ja liikkuu tilassa vuorovaikutteisesti. Tästä lähtökohdasta käsin tutkitaan, miten keho toimii ja reagoi erilaisissa fiktiivisissä tilanteissa ja olosuhteissa, ja mikä sen suhde on musiikkiin ja muihin musiikkiteatterin elementteihin. Toisen lukuvuoden aikana tutkitaan, miten kehoa voidaan käyttää roolin rakentamisen lähtökohtana. Opittua hyödynnetään lukuvuoden aikana tehtävässä musiikkiteatteriesityksessä. Laulaminen (keho tuottaa musiikkia) ja tanssiminen (keho reagoi musiikkiin) ovat tärkeitä musiikkiteatteri-ilmaisun muotoja, joten laulu- ja tanssiopetus sisältyvät aikuisryhmän musiikkiteatteriopintoihin läpi koko kaksivuotisen opintojakson. Lauluopetus on henkilökohtaista, joten se perustuu kunkin musiikkiteatteriopiskelijan omiin lähtökohtiin. Tanssiopetus tukee aikuisten musiikkiteatteriopintojen kehollista painotusta; keskeistä on kehonhallinnan, fyysisen ilmaisun ja rytmitajun kehittäminen. Laulun ja tanssin lisäksi musiikkia tutkitaan musiikkiteatterin keskeisenä elementtinä hahmottamalla musiikin ja teatterin yhteisiä nimittäjiä (rytmi, jännite, karaktääri, tunnelma ym.). 1. lukukausi: Keho, tila, ääni, rytmi, liike Aikuisten musiikkiteatteri-ilmaisun opinnot alkavat musiikkiteatteriesiintyjän perustaitojen kehittämisestä: harjoitellaan kehonhallintaa, fyysistä ilmaisua, tilankäyttöä, äänenkäyttöä ja artikulaatiota sekä laulu- ja tanssi-ilmaisua. Tutkitaan äänen ja liikkeen yhteyttä. Suhteessa fyysiseen ilmaisuun ja ääniilmaisuun perehdytään yhteen keskeisimmistä musiikin ja teatterin ilmiöstä rytmiin.

7 Vantaan musiikkiopisto 7 Musiikkiteatteri-ilmaisu (ryhmäopetus): 180min/viikko Laulu (henkilökohtainen opetus): 30min/viikko (lukukauden aikana 13 x 30min) 2. lukukausi: Tilanne, jännite, tunnelma Fyysisen ilmaisun taitoja sovelletaan fiktiivisiin tilanteisiin, ja perehdytään keskeisiin draaman peruskäsitteisiin (esim. kohtaus, tilanne, jännite, ristiriita, taktiikka). Tutkitaan miten keho reagoi ja antaa impulsseja erilaisissa draamallisissa tilanteissa. Kiinnitetään huomiota musiikin osuuteen kohtauksen jännitteen ja tunnelman luomisessa. Musiikkiteatteri-ilmaisu (ryhmäopetus): 180min/viikko Laulu (henkilökohtainen opetus): 30min/viikko (lukukauden aikana 13 x 30min) lukukausi: Rooli Esitys Toisen lukuvuoden aikana edetään aikaisemmin opitun pohjalta kohti kokonaisvaltaisempaa roolin rakentamista ja esiintyjyyttä. Opitaan lisää välineitä siihen, miten voi esittää roolia, ja tutkitaan myös lavalla olemista: kuinka isosti on ilmaistava, jotta asia välittyy; mitä on lavasäteily ja voiko sitä oppia; miten musiikki kannattelee ilmaisua ja tukee roolityöskentelyä? Lukuvuoden aikana tehdään musiikkiteatteriproduktio, jossa kukin musiikkiteatteri-ilmaisun opiskelija näyttelee roolin. Lisäksi tehdään pienempiä esityksiä ja demoja.

8 Vantaan musiikkiopisto 8 Musiikkiteatteri-ilmaisu (ryhmäopetus): 180min/viikko Laulu (henkilökohtainen opetus): 30min/viikko (lukukauden aikana 13 x 30min)

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

Unajan koulun valinnaisaineet

Unajan koulun valinnaisaineet Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen

Lisätiedot

Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT

Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT SYVENTÄVÄT OPINNOT Kaikki oppilaat, jotka tällä hetkellä suorittavat syventäviä opintoja NTO:ssa SUORITTAVAT VIELÄ VANHAN OPETUSSUUNNITELMAN TUNTIMÄÄRIÄ: Laaja

Lisätiedot

Terapeuttinen musiikki- kasvatus

Terapeuttinen musiikki- kasvatus Terapeuttinen musiikki- kasvatus Haapavesi 2.10.2013 Pia Kvist Terapeuttinen musiikkikasvatus Lähtökohtana ei opetussuunnitelman sisällöt sinänsä, vaan oppilaiden osallisuus ja sen kautta sisältöjen oppiminen

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Perusopinnot: KOHTI JULKISIA ESITYKSIÄ 564h

Perusopinnot: KOHTI JULKISIA ESITYKSIÄ 564h ESKO/TEATTERILINJA - 1298 tuntia 23.5.2016 Perusopinnot: KOHTI JULKISIA ESITYKSIÄ 564h PO1 SATUJEN MAAILMA 2h/68h 7-8v PO2 YHDESSÄ TEATTERIA 2h/68h 8-9v PO3 TARINAT LENTOON 2h/68h 9-10v PO4 KEKSITÄÄN UUTTA

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA

TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA Taidepainotteisen kerhon toteuttavat yhteistyössä Musiikkiopisto ja Niemelä-talon päiväkoti. Toiminnassa painottuvat

Lisätiedot

ILMAJOEN TANSSIKOULU

ILMAJOEN TANSSIKOULU ILMAJOEN TANSSIKOULU Ilmajoen tanssikoulu Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma, Tanssi 2018 1 SISÄLTÖ 1. Ilmajoen tanssikoulun toiminta, tehtävät ja arvot 2. Opetuksen tavoite, oppimisympäristö

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

LIITE 2. Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma

LIITE 2. Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma LIITE 2 Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma 1 SISÄLTÖ 1 Showtanssin määritelmä...3 2 Showtanssitekniikka...4 3 Esiintyminen...4 4 Improvisaatio tie persoonalliseksi tanssijaksi...6

Lisätiedot

Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille, opettajille ja vanhemmille

Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille, opettajille ja vanhemmille Musiikin perusteiden opetus Mupe-OPAS oppilaille, opettajille ja vanhemmille 2018-2019 Tämä esite opastaa matkalle Valkeakosken musiikkiopiston musiikkitunnin (mutu) ja musiikin perusteiden (mupe) opintoihin.

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA

VALINNAISAINEEN VALINTA VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Laulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LAULUN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Tanssiopetus varhaiskasvatuksessa.

Tanssiopetus varhaiskasvatuksessa. Tanssiopetus varhaiskasvatuksessa. «Liikkumisen ilo näkyy parhaten lapsessa. Maailman kokeminen ja ymmärtäminen edelyttää lapselta jatkuvaa liikettä,koskettamista, tuntemista,tuntemista, erottelemista

Lisätiedot

Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys.

Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys. RYHMÄ B 8. luokkaa varten 2 x 2 jaksoa / aine, /vko EKONOMIA Taloustaito Tavoitteena on tarjota oppilaille mahdollisuus tutustua talouselämän eri osa-alueisiin. Samalla kaupallista alaa ammattina harkitseville

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2019 2020. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2017 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

ILMAISUN (TAIDEVIESTINNÄN) KURSSISUUNNITELMA TEATTERITIETO

ILMAISUN (TAIDEVIESTINNÄN) KURSSISUUNNITELMA TEATTERITIETO ILMAISUN (TAIDEVIESTINNÄN) KURSSISUUNNITELMA TEATTERITIETO TI3 Teatterihistoria Eurooppalaisen ja suomalaisen teatterin kehitysvaiheet juurista 1900-luvun alkupuolelle. Tutustutaan teatterin historiaan

Lisätiedot

TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA

TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA Taidepainotteisen kerhon toteuttavat yhteistyössä Musiikkiopisto ja Niemelä-talon päiväkoti. Toiminnassa painottuvat

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

VUOSILUOKAN 6 VALINNAISAINEET LUKUVUONNA 2016 2017

VUOSILUOKAN 6 VALINNAISAINEET LUKUVUONNA 2016 2017 VUOSILUOKAN 6 VALINNAISAINEET LUKUVUONNA 2016 2017 IDEASTA TUOTTEEKSI Tehdään uutta tai muunnellaan vanhaa designin hengessä. Tavoitteena kaunis tuote, jolla on käyttötarkoitus. T1 ohjata oppilasta tutustumaan

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma 1 Kurikka lapsen nimi Kansilehteen lapsen oma piirros Lapsen ajatuksia ja odotuksia esiopetuksesta (vanhemmat keskustelevat kotona lapsen kanssa ja kirjaavat) 2 Eskarissa

Lisätiedot

ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta

ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta Näkökulmia oppimisvuorovaikutukseen Jyväskylän yliopisto 4.6. 2013 Antti Niskanen Teatterikuraattori, KM Jyväskylän kaupunginteatteri Miltä

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen Perusopetuksen opetussuunnitelmassa painotetaan työtapojen toiminnallisuutta. Toiminnallisuudella tarkoitetaan oppilaan toiminnan ja ajatuksen

Lisätiedot

Viestintää opiskellaan 7. luokalla kaksi tuntia ja muilla luokka-asteilla neljä tuntia viikossa.

Viestintää opiskellaan 7. luokalla kaksi tuntia ja muilla luokka-asteilla neljä tuntia viikossa. Äidinkieli ja kirjallisuus / viestintä Viestintäpainotteinen luokka Johdanto Viestintäpainotteisella luokalla oppilailla on mahdollisuus syventää viestintätaitojaan ja harjoitella viestintävälineiden käyttöön

Lisätiedot

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma 1 SISÄLTÖ 1 CMC Tanssinopetus 1.1 Toiminta-ajatus 1.2 Opetussuunnitelman laadinta 1.3 Opetuksen tehtävät ja yleistavoitteet 1.4 Arvot 2 Opetuksen toteuttaminen

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia KÄYRÄTORVI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme käyrätorvensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Piano Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-

Lisätiedot

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa

Lisätiedot

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat

Lisätiedot

Pakolliset kurssit. Musiikki ja mina (MU01)

Pakolliset kurssit. Musiikki ja mina (MU01) Pakolliset kurssit Musiikki ja mina (MU01) Opiskelija kehittaä a a nenkaÿtto a a n ja soittotaitoaan musiikillisen ajattelun ja ilmaisun va lineena. Kurssilla syvenneta a n musiikin ja musiikkika sitteiden

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien opetussuunnitelma

Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien opetussuunnitelma Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien 7.-9. opetussuunnitelma 7-9-luokkien kursivoidut lisätään valtakunnallisen OPS:n tavoitteiden perään Oppiaineen tehtävä Vuosiluokkien 7-9 painotetussa musiikinopetuksessa

Lisätiedot

Oppilaan oppimisen arviointi musiikissa (6.lk)

Oppilaan oppimisen arviointi musiikissa (6.lk) Oppilaan oppimisen arviointi musiikissa (6.lk) Opettajan uranaikaisen arviointiosaamisen kehittyminen koulutusosio 2 Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@viikinnormaalikoulu.fi

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

- keskustelu - draamasopimuksen askartelu ja allekirjoitus - draamasäännöt auditorion seinälle

- keskustelu - draamasopimuksen askartelu ja allekirjoitus - draamasäännöt auditorion seinälle VUOSILUOKKA 8 Yleiset tavoitteet: 8. luokan draamaopiskelu painottuu osallistavan teatterin tekemiseen. Oppilas oppii työskentelemään draamatunnilla itsenäisesti, pareittain, pienryhmässä ja suuressa ryhmässä

Lisätiedot

Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen

Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Sata vuotta suomalaista insinöörikoulutusta -seminaari 4. 5.10.2012 Forma Eeva-Leena Tiimityö ja esiintymistaidot Asiantuntijaviestinnässä

Lisätiedot

TUNTEMATON on kirjoituskoneen sävyttämä tarina lapsuusmuistoista ja nuorille osoitetuista paineista

TUNTEMATON on kirjoituskoneen sävyttämä tarina lapsuusmuistoista ja nuorille osoitetuista paineista TUNTEMATON on kirjoituskoneen sävyttämä tarina lapsuusmuistoista ja nuorille osoitetuista paineista Näytelmän ohjaaja Tuija Töyräs kertoo vakuuttuneensa projektin aikana siitä, kuinka paljon lapsuus vaikuttaa

Lisätiedot

TANSSITUNNIT SYKSY 2019

TANSSITUNNIT SYKSY 2019 TANSSITUNNIT SYKSY 2019 antaa uusia tuulia Koskaan ei voi tanssia väärin eikä liikaa! Eri tyylien tanssitunteja kaiken ikäisille, kokoisille ja kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Panostamme

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen).

Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen). Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen). Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan

Lisätiedot

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta.

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta. 1 Oppilaitoksen toiminta-ajatus Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta. Musiikkiopiston ensisijainen

Lisätiedot

RYTMILAULU. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

RYTMILAULU. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas RYTMILAULU TASO 1 - laajuus 70 tuntia Oppii käyttämään ääntä terveellä tavalla Tutustuu laulamisen perustekniikoihin oppii harjoittelun perusteita: säännöllisyyttä, itsenäisyyttä ja monipuolisuutta saa

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä. TANSSIN PAINOTUSOPETUS 7.-9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Tanssinopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua. Yleisenä tavoitteena on, että oppilas oppii kuuntelemaan ja havainnoimaan omaa

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

KLASSINEN LAULU. Opintokokonaisuus 1. Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento

KLASSINEN LAULU. Opintokokonaisuus 1. Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento KLASSINEN LAULU Opintokokonaisuus 1 Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento - Syvähengitykseen tutustuminen - Hartioiden rentous hengittäessä - Leuan rentouttaminen - Laulaminen sävelkorkeudellisesti

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Näkökulmia ja työskentelytapoja

Näkökulmia ja työskentelytapoja Näkökulmia ja työskentelytapoja Oppilas osaa jäsentää kuultua ja nuotinnettua musiikkia, on tietoinen sointujen käytön ja äänenkuljetuksen lainalaisuuksista On saanut valmiuksia itsenäisesti analysoida

Lisätiedot

TEATTERIN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:8a

TEATTERIN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:8a TEATTERIN LUKIODIPLOMIN OHJEET lukio-opintonsa 31.7.2016 jälkeen aloittaneille opiskelijoille Määräykset ja ohjeet 2017:8a Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2017:8a ISBN 978-952-13-6366-5 (pdf) ISSN-L

Lisätiedot

Neljännen luokan opetettavat asiat

Neljännen luokan opetettavat asiat Neljännen luokan opetettavat asiat MTOIOS Rytinää LULMINN hyvä asento seisten ja istuen asennon vaikutus ääneen äänen synty äänen voimakkuuden säätely hengityksen voimakkuuden säätely selkeä artikulaatio

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

Oppimispäiväkirja Nimi:

Oppimispäiväkirja Nimi: Oppimispäiväkirja Nimi: Tässä projektissa tavoitteena on Lisätään ymmärrystä siitä, millaista on asettua vieraaseen kulttuuriin. Viron kielen, kulttuurin ja tarinoiden tarkastelu luo lähtökohdan tavoitteen

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

KAAVIO TOPELIUS-PROJEKTIN ETENEMISESTÄ KERHOKERTA 1 JA KERHOKERTA 2

KAAVIO TOPELIUS-PROJEKTIN ETENEMISESTÄ KERHOKERTA 1 JA KERHOKERTA 2 KAAVIO TOPELIUS-PROJEKTIN ETENEMISESTÄ KERHOKERTA 1 JA KERHOKERTA 2 KERHOKERTA 1 Kaikki projektiin osallistuvat ovat ensimmäisen kerhokerran yhdessä ryhmässä. Projektin kulku tutuksi Tavoitteet Tila Valmistelut

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO Kysely huoltajille, muskarit ja karuselli RTF Report - luotu 27.05.2015 15:49 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä muskarit ja karuselliopetus 74 54 42 Yhteensä 74 54 42 Perustiedot 1. Lapseni

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Arviointi: Kannustava ja kehittävä palaute jakson aikana, itsearviointi

Arviointi: Kannustava ja kehittävä palaute jakson aikana, itsearviointi VALINNAISAINEET LV. 19 20 Liikunta Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen iloa ja yhdessä

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit. Eija Kauppinen Opetushallitus

Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit. Eija Kauppinen Opetushallitus Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit Eija Kauppinen Opetushallitus 16.4.2018 Mikä arviointikriteeri on ja mihin sitä käytetään? Arviointikriteeri määrittelee osaamisen (tietojen ja taitojen) tason.

Lisätiedot

OPS 2016. historia ja yhteiskuntaoppi. Riia Palmqvist, Marko van den Berg, Jukka Rantala Pekka Rahkonen (kuvitus)

OPS 2016. historia ja yhteiskuntaoppi. Riia Palmqvist, Marko van den Berg, Jukka Rantala Pekka Rahkonen (kuvitus) OPS 2016 historia ja yhteiskuntaoppi Riia Palmqvist, Marko van den Berg, Jukka Rantala Pekka Rahkonen (kuvitus) Uusi opetussuunnitelma tuo alakouluun uuden oppiaineen, yhteiskuntaopin. Me nyt -sarja rakentuu

Lisätiedot

POP/JAZZ LAULU. Opintokokonaisuus 1. Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento

POP/JAZZ LAULU. Opintokokonaisuus 1. Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento POP/JAZZ LAULU Opintokokonaisuus 1 Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento - Syvähengitykseen tutustuminen - Hartioiden rentous hengittäessä - Leuan rentouttaminen - Laulaminen sävelkorkeudellisesti

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU.

Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU. RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU Mikkelin kaupunki Valinnaisaineet kahdeksannella luokalla 2007-2008 Kahden lukuvuoden valinnaisainekursseista valitaan kaksi. Kurssilla opiskellaan kaksi tuntia viikossa 8.- ja

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Mitä työyhteisöjen näyttämöllä tapahtuu?

Mitä työyhteisöjen näyttämöllä tapahtuu? Mitä työyhteisöjen näyttämöllä tapahtuu? - esittäminen, vaikutelmanhallinta, roolit, käsikirjoitus ja työyhteisön draama Sari Kuusela yhteiskuntatieteiden tohtori, tietokirjailija Blogi: www.organisaatioelamaa.fi

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot