Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija: Lähteitä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija: Lähteitä"

Transkriptio

1 Geriatrian teemapäivät 12 Timo Strandberg Geriatrian professori Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija: oppii oikein suhtautumaan vanhukseen potilaana oppii tuntemaan vanhusten huollon järjestelyt terveydenhoidon kentässä sekä eri henkilökuntaryhmien välisen yhteistyön merkityksen tässä oppii tuntemaan vanhuksien sairauksien diagnostiikassa ja hoidossa esiin tulevia ikäryhmälle tyypillisiä piirteitä oppii tuntemaan terveydenhoidollisia mahdollisuuksia vanhusväestön hyvinvoinnin lisäämiseen sekä sairauksien ehkäisyyn ja varhaiseen toteamiseen. Opintojakson tarkoituksena on: esiintuoda ja korostaa vanhuksiin liittyviä lääketieteellisiä erityisongelmia. Tällöin pyritään myös koordinoimaan lääketieteen opintojen aikana eri yhteyksissä annettavaa vanhuksia koskevaa opetusta. Opintojakson aikana perehdytään vanhenevaan ihmiseen, hänen keskeisiin sairauksiinsa, niiden toteamiseen, hoitomahdollisuuksiin ja ehkäisyyn. Muissakin aineopinnoissa on yksittäisiä luentotunteja kokonaan geriatrisista aiheista. Aiheet Kirjallisuutta Mitä vanhukset ovat Mitä geriatria ja geriatrit ovat Geriatriset syndroomat Vanhenemismuutokset HRO Vanhusten lääkitys Vanhusten ravitsemus ja liikunta Akuutisti sairastunut vanhus Delirium depressio - unettomuus Muistisairaudet ja dementia Kipu, kaatuilu, huimaus Vanhusten kardiovaskulaarisairaudet, gastroenterologia, nefrologia, suun ongelmat Geriatrinen arviointi Preventio geriatriassa Kuntoutus geriatriassa Ajokyvyn arviointi Hoitotahto, DNR, ei sairaalaan, dementian loppuvaiheeh hoito Lähteitä Geriatria Duodecim (oppikirja) Gerontologia Duodecim (oppikirja) Duodecim 12/6 Geriatrian teemanumero Hopea-paperi, Suomen Lääkärilehti Duodecimin ja Akatemian Konsensuskokous 12: Johdatus geriatriaan

2 Yli 75-vuotiaat Suomessa 5. Terminaalihoito Sairaalatason pitkäaikaishoito 4. Vanhainkotihoito 85v --> RISKIT Liikuntakyvyn menetys, vuodepotilaaksi joutuminen Vanhuskyselyn tuloksia 1 4 Kotona ilman apuja Kotona, avun kanssa Vanhainkoti Palvelu asunto Sairaala 3. Hauraat, laitosriskissä olevat Iäkkäät, tukia kotiin, toistuvia sairaalahoitoja 2. Useita sairauksia, kotona asuvat ikääntyvät 1. Hyvä toimintakyky, 1-3 sairautta, 1-5 lääkettä kotona-asuvat 85v --> 75 v --> 75v--> Akuutti tai krooninen toimintakyvyn menetys, laitokseen joutuminen Hauraus, akuutti toimintakyvyn menetys tai sen hiipuminen, sairauksien komplikaatiot Sairauksien paheneminen, komplikaatiot Suurimmat ongelmat ovat sairaudet ja huono toimintakyky Yksinäisyys vaivaa erityisesti yli vuotiaita naisia Omaisten apu merkittävä Eläkeikäisten turvattomuutta aiheuttavat tekijät Pieni eläke Muistin heikkeneminen Miten kohentaa vanhusten asemaa Joutuminen riippuvaiseksi Laitoshoitoon joutuminen Läheisen vakava sairaus Hoivapalvelujen kalleus Vammautuminen Läheisen kuolema Väkivalta Naiset Miehet Ylläpitämällä toimintakykyä Pyritäänkö ehkäisemään sairauksia ja toimintakyvyn heikentymistä vai keskitytäänkö sairauksien hoitoon Mitä geriatria on? Yksin asuminen Prosenttia THL

3 Geriatrian eurooppalainen määritelmä 1 (Geriatric Medicine, definition by the Geriatric Section of UEMS GERIATRIA) on lääketieteen erikoisala, joka keskittyy niihin fyysisiin, henkisiin, toiminnallisiin ja sosiaalisiin olosuhteisiin, joita tavataan iäkkäiden potilaiden äkillisissä ja pitkäaikaissairauksissa, kuntoutuksessa, preventiossa ja elämän loppuvaiheen hoidossa. Tässä potilasryhmässä esiintyy paljon haurastumista ja monisairastavuutta, jotka vaativat kokonaisvaltaista näkemystä. Sairaudet voivat vanhuusiässä ilmetä toisin kuin nuoremmilla, ovat usein hankalia diagnosoida, vaste hoitoon on monesti viivästynyt ja usein tarvitaan sosiaalista tukea. Sen takia geriatria toimii laajemmin kuin yksittäisiin elimiin kohdistuva lääketiede tarjoten hoitoa moniammatillisen ryhmän puitteissa. Päämääränä on optimoida vanhuspotilaan toiminnallinen tila sekä kohentaa elämänlaatua ja itsenäistä toimintakykyä. Vaikka geriatria sellaisenaan ei ole ikään sidottua, se yleensä koskee niiden sairauksien hoitoa, joita tavataan tyypillisesti iäkkäillä potilailla. Useimmat potilaat ovat yli 65-vuotiaita, mutta geriatrian parhaiten hallitsemat ongelmat selvästi yleistyvät yli - vuotiaiden ikäryhmässä. On ymmärrettävää, että historiallisista ja rakenne-eroista johtuen geriatrisen toiminnan järjestämisen muodot voivat vaihdella eri Euroopan maissa. Geriatrian nettisivu vuodesta 1997

4 geras = vanhuus iatrikos = lääkäri Geriatria = vanhuuslääketiede Historia Vanheneminen ja siihen liittyvät ilmiöt ja vanhuuden estäminen - ovat kiinnostaneet ihmistä kauan Hippokrates ja Cicero käsittelivät vanhenemisen ongelmia kirjoituksissaan Roger Bacon ( ) Vanhenemista voidaan estää seuraavilla konsteilla: sopiva ruokavalio riittävä lepo liikunta kohtuullisuus elämäntavoissa puhtaus nuoren neidon hengityksellä Ignatz Leo Nascher (s. 1863) Syntyjään itävaltalainen, sittemmin Amerikassa Julkaisi vuonna 1914 kirjan: Geriatrics: The Diseases of Old Age and Their Treatment Geriatria muotoutui Englannissa ja Yhdysvalloissa Marjory Warrenin innovaatiot vanhustensairaaalassa 193-luvulla: ympäristö viihtyisämmäksi, kuntoutusohjelmat, potilaiden motivaation lisääminen Ortopedi Lionel Cosin: peti on pahasta Eric Brooke: kotikäynnit British Geriatric Society 1959 Geriatrian tarkoitus ei ole lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin" Lord Amulree

5 Moderni geriatria kehittyi Yhdysvalloissa The Gerontological Society of America moniammatillisuus The American Geriatrics Society 1942 National Institute of Aging 1974 tutkimusohjelmat Amerikkalainen geriatria etsii paikkaansa Muu Eurooppa Geriatrian kehitys kirjavaa ja vaihtelevaa eri maissa Suomessa Societas Gerontologica Fennica (SGF) jo vuonna 1948 Professori Eeva Jalavisto keskeinen vaikuttaja 195--luvulla Mm. vanhusten poliklinikkatoiminta Geriatria Suomessa Ensimmäinen geriatrian professori Turussa 1984 viimeisin Oulussa 5 Geriatria kuuluu lääkäreiden perusopetukseen Geriatria pääspesialiteetti 199-luvun alusta Tällä hetkellä Suomessa noin aktiivista geriatrian erikoislääkäriä Geriatria tänään Missä geriatrit tekevät Geriatrien määrä pieni, eikä suinkaan riitä kaikkien vanhuspotilaiden hoitamiseen Geriatrikysely vuonna 1 ja 8 Geriatrikysely 8 Timo Strandberg, Pentti Koistinen, Riitta Antikainen, Eija- Anitta Kynsilehto, Kimmo Määttä, Mervi Niemelä, Maija- Liisa Seppänen, Petteri Viramo ja Kaisu Pitkälä Yhteistyössä: Suomen Geriatrit ja Societas Gerontologica Fennica

6 KAIKKI olivat tyytyväisiä erikoisalansa valintaan! Geriatrien ominaisuuksia Erityistietämys: vanhenemistapahtuma, monisairaitten ongelmat, geriatristen oireyhtymien (HRO, kaatuilu, muistisairaudet, inkontinenssi) hoito ja ehkäisy, riskin arviointi ja hoidon suhteuttaminen ennusteen ja terveydentilan mukaan Optimistinen mutta realistinen suhtautuminen vanhenemiseen Moniammatillisuuden korostaminen Hoitojärjestelmien tuntemus Geriatrien tarve Tarvitaan erityisesti hoitamaan 25-3 vanhuksista, yleislääkärit hoitavat terveemmät vanhukset Amerikkalaisten arvioiden mukaan 1 geriatri hoitaa 7 vanhuspotilasta Yli -vuotiaita nyt 23, vuonna 3: 4 Käyttäen amerikkalaisia arvioita, Suomen geriatrien määrä on jonkin verran tarvetta pienempi, vuonna 3 laskennallinen tarve on 5 geriatria Missä toimii vähintään 5 työajasta Minkälaista on vanhusten hoito Suomessa Geriatrikysely 8 Tavoitteena kartoittaa suomalaisten geriatrien tilannetta ja näkemyksiä P=.1 naisten ja miesten välillä Naisgeriatrit Miesgeriatrit Vertailu vuoden 1 geriatrikyselyyn Suoritettiin geriatripäivillä tammikuussa 8 ja sen jälkeen postikyselynä Suomen Lääkäriliiton tilaston mukaan Suomessa oli geriatrian erikoislääkäreitä 177, heistä työikäisiä 167 ja naisia 114 (64 ) Kunnan palveluksessa avohoidossa Vuodeosasto-kuntoutuslaitos Erikoissairaanhoidossa Hoiva-vanhainkodissa Yksityisvastaanotto Hallinto Tutkimus-opetus 4 Erittäin hyvää Melko hyvää Kohtalaista Melko huonoa Huonoa

7 Mikä on työilmapiiri vanhustenhuollossa Suurin ongelma vanhusten hoidossa Geriatristen sairaansijojen riittävyys P=.5 naisten ja miesten välillä Naisgeriatrit Miesgeriatrit 4 4 Erittäin hyvä Melko hyvä Kohtalainen Melko huono Huono Polyfarmasia Vanhusten heikkenevä terveys Hoivapaikkojen vähyys Geriatrien vähyys Geriatrisen tiedon puute Muu Riittävästi Liian vähän Yli tarpeen Miten geriatrin työtä arvostetaan Miten voi määrittää oman työnsä sisältöä Voiko työssään toteuttaa hyvää geriatrista hoitoa Erittäin hyvin Melko hyvin Kohtalaisesti Melko huonosti Huonosti Paljon Melko paljon Kohtalaisesti Vähän Ei lainkaan Paljon Melko paljon Kohtalaisesti Vähän Ei lainkaan 1 8

8 Voiko vaikuttaa geriatrina kuntansa geriatriseen hoitoon vuonna 8 1 Erittäin hyvä uutinen Lääkäriryhmät kyselyssä 4 Paljon Melko paljon Kohtalaisesti Vähän Ei lainkaan että geriatrit ajattelevat näin Työstään pitävät hoitavat myös työnsä hyvin Tarvitsemme innostuneita ja motivoituneita ammattilaisia hoitamaan kasvavaa vanhusjoukkoa Pelkkä uhkien manaaminen ja epäkohtien kaivelu ei asiaamme edistä Geriatrit Yleislääkärit Vanhusten hoitoon perehtyneet yleislääkärit Ao. alan erikoislääkärit Muut Kenen tulisi hoitaa avohoidon vanhuspotilaat Kenen tulisi hoitaa vanhainkodin/hoivakodin potilaat Kenen tulisi hoitaa muistipotilaat 1 4 Geriatrien Yleislääkärien Vanhusten hoitoon pereht... Muu 1 4 Geriatrien Yleislääkärien Vanhusten hoitoon per... Muu 1 4 Geriatrien Yleislääkärien Vanhusten hoitoon per... Muu

9 Kenen tulisi hoitaa vanhusten akuutit ongelmat Kenen tulisi hoitaa vanhusten kuntoutus Miten jaksaa työssään Geriatrien Yleislääkärien Vanhusten hoitoon per... Erikoisalan mukaan Muu Geriatrien Vanhusten hoitoon per... Muu 4 Erittäin hyvin Melko hyvin Kohtalaisesti Melko huonosti Huonosti Koulutustarve geriatreille, vastausten keskiarvo Geriatrinen lääkehoito Psykogeriatrinen lääkehoito Muistisairaudet Depressio Aivoverenkiertohäiriöt Psykogeriatria Kardiologia Endokrinologia Aistivajeet Ravitsemus Preventio Kuntoutus Johtaminen Hoidon laatu Tiimityön taidot Vuorovaikutustaidot Tiedon haku =vähän tarvetta, 5=erittäin tarpeellista Yhteenveto Verrattuna vuoden 1 kyselyyn, geriatreista on tullut laaja-alaisempaa (monilla yleislääketieteen spesialiteetti), ja vähemmän akateemista. Naisten osuus lisääntynyt Toimenkuvat ja näkemys geriatrian asemasta kuitenkin säilynyt varsin samanlaisena kuin vuonna 1 Geriatrit suhtautuvat positiivisesti työhönsä ja vaikutusmahdollisuuksiinsa ja myös vanhustenhoidon nykytilaan Nämä positiiviset näkemykset selvästi vahvistuneet vuoteen 1 verrattuna. Selvästi suurin haaste on geriatrisen koulutuksen lisääminen yleisesti, toiseksi suurin hoivapaikkojen riittävyys Mitä geriatrit tekevät konkreettisesti

10 Geriatrian jättiläisiä = geriatrisia oireyhtymiä Liikkumisvaikeudet Alakulo, masennus Huimaus, kaatuilu, luukato, murtumat Kognitiiviset ongelmat Yksinäisyys, sosiaalinen isolaatio Inkontinenssi HRO Toimintakyky Riippuvuus Laitoshoito Kuolema Geriatrian aseita Geriatrinen moniammatillinen arviointi Moniammatilliset yksiköt Kokonaisvaltainen näkemys monista ongelmista haittojen vähentäminen Näyttöön perustuvan lääketieteen ulottaminen myös geriatriaan vaatii tutkimuksia geriatrisilla potilailla Geriatrian haasteita Raihnautuminen (frailty): keskeinen geriatrinen oireyhtymä Vanhusten aliravitsemus lihaskato Toisaalta lihavuus yleistyy myös vanhoilla Pahin tilanne: fat-frail Vanhoiksi tulijat jo valmiiksi huonossa kunnossa: lihavuus, diabetes, alkoholi Geriatrian apulaisia Valtimotautien ehkäisy jo ennen vanhuusikää myös dementia estyy! Fyysisen aktiivisuuden kannustaminen (voimaharjoittelu) myös vanhuusiässä Näyttöön perustuvat lääkehoidot Terveyttä ylläpitävien mekanismien tunnistaminen ja soveltaminen Onnistuva vanheneminen ( Successful aging ) Geriatrian tehtävä Vanhojen, raihnaisten, monisairaiden auttaminen tässä ja nyt Ongelmien synnyn estäminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa Painotettava, että monien vanhuusiän ongelmien juuret ovat keski-iässä (ja vieläkin kauempana) Vanhuuden hauraus-raihnausoireyhtymä (HRO, engl. frailty) Voidaan määritelmästä riippuen todeta 1- :lla vanhuksista Syyt ovat monilta osin vielä huonosti tunnettuja määritelmää myöten. Geriatrinen oireyhtymä, joka lisää kuolemanvaaraa ja altistaa useille sairauksille, kaatumiselle ja toimintakyvyn heikentymiselle. Piirteitä ovat mm. painonlasku, heikentynyt lihasvoima, hitaus ja vetämättömyys. AVOHOIDOSSA TUNNISTETTAVA

11 Eeva Jalavisto v. 19 Sairauksien torjumisella on siten aivan keskeinen asema vanhusten oloa ja viihtyvyyttä ajateltaessa Professori Eeva Jalavisto: Ymmärrämmekö vanhuutta? Kotiliesi 19, s. 1 Eeva Jalavisto v. 19 Vanhusten ikäluokissa on kolmella tautiryhmällä muita suurempi merkitys: verenkiertoelinten taudeilla, sielullisilla sairauksilla ja liikuntaelinten taudeilla. Nämä usein liittyvät toisiinsa Jos onnistumme torjumaan verenkiertoelinten tauteja, edistämme varmasti myös vanhuusajan mielenterveyttä Tulevaisuus parempi kuin usein luullaan?! Vanhusväestön terveydentila on kohentunut - toistaiseksi Lääketieteen mahdollisuuksia käytetään paremmin hyväksi myös vanhustenhoidossa Enenevästi tieteellistä tutkimusta vanhusten hoidosta Vanhusten yhteiskunnallinen asema vahvistunut /vahvistuu yhteiskunnassa Väestön vanhenemisen vaikutukset terveydenhuollon kustannuksiin liioiteltuja? Yli 9-vuotiaiden tanskalaisten seurantatutkimuksessa toiminnanvajeiden määrä pysyi kohortissa vakiona vaikka ikää karttui syy: huonokuntoisimmat kuolivat nopeimmin Vanhenemistutkimuksen 1 kärjessä Kognition heikentyminen - dementia Depressio Liikunta Ravitsemus Hormonihoidot (ml. D-vitamiini) Raihnautuminen (HRO) Sydän- ja verisuonitaudit Immuunijärjestelmä ikääntyessä Vanhenemisen hidastaminen Geriatriset hoitojärjestelmät Hopea-paperi Eurooppalaisen geriatrian strategia 9 Mitä on vanheneminen? Normaali vanheneminen antaa esimerkin miten vanheta onnistuneesti Tavanomainen vanheneminen se mikä käytännössä usein on tilanne

12 12 tapaa varmistaa hyvä vanheneminen ja pitkä ikä 1. Synny pitkäikäiseen sukuun (ei tosin yksin riitä) 2. Älä koskaan tupakoi 3. Liiku joka päivä 4. Vältä ihmedieettejä ja paastoja 5. Syö sydänystävällisesti (pehmeitä rasvoja, hedelmiä, vihanneksia x 5-8, vältä valkeita hiilihydraatteja) 6. Älä liho 7. Alkoholia kohtuudella 8. Pidä silmällä kolesterolia, verensokeria ja verenpainetta ja hoida tarvittaessa. Muistakin seulonnoista ja influenssarokotuksesta on hyötyä 9. Vaali sosiaalisia suhteita: suosi ystäviä ja vältä vihamiehiä 1. Rentoudu (vaikkapa ystävän kanssa) 11. Pysy ajan tasalla mutta vältä mediamyrkkyjä niiden sijaan suosi kohtia 3, 9 ja 1 TV:n välttäminen voi auttaa kohdassa 6! 12. Älä hermostu pikkuasioista käytä perspektiiviä KUKAAN EI OLE TÄYDELLINEN MUTTA MAHDOLLISUUDET HYVÄT, JOS 8-9:KIN KOHTAA TOTEUTUU Mukaeltu: Alpert JS. Am J Med 8;121:551-2

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

Geriatrian koulutustarpeet - kaikilleko geriatri? Jaakko Valvanne

Geriatrian koulutustarpeet - kaikilleko geriatri? Jaakko Valvanne Geriatrian koulutustarpeet - kaikilleko geriatri? Jaakko Valvanne Mitä geriatria on? Lääketieteen erikoisala, joka keskittyy niihin fyysisiin, henkisiin, toiminnallisiin ja sosiaalisiin olosuhteisiin,

Lisätiedot

Geriatrisen kuntoutuksen vaikuttavuus. Kaisu Pitkälä LKT, geriatri Yleislääketieteen professori Helsingin Yliopisto

Geriatrisen kuntoutuksen vaikuttavuus. Kaisu Pitkälä LKT, geriatri Yleislääketieteen professori Helsingin Yliopisto Geriatrisen kuntoutuksen vaikuttavuus Kaisu Pitkälä LKT, geriatri Yleislääketieteen professori Helsingin Yliopisto SIDONNAISUUDET Professori Helsingin Yliopisto, ylilääkäri HUS- PTH yksikkö Yhteistyö HUS-alueen

Lisätiedot

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Vanhusten sairaudet ja toimintakyky Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Oma esittäytyminen LL 1976 Sisätautien erikoislääkäri 1982 Sisätauti-geriatri 1984 LKT 1993

Lisätiedot

MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri

MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri HYVÄN VANHUUDEN EDELLYTYKSIÄ ovat mm. - Oma toiminta - Asunto - Taloudelliset seikat - Yhteisöllisyys, lähiyhteisö - Esteettömyys

Lisätiedot

Mistä on näyttöä ikääntyneiden kuntoutuksessa? Kaisu Pitkälä LKT, geriatri Yleislääketieteen professori

Mistä on näyttöä ikääntyneiden kuntoutuksessa? Kaisu Pitkälä LKT, geriatri Yleislääketieteen professori Mistä on näyttöä ikääntyneiden kuntoutuksessa? Kaisu Pitkälä LKT, geriatri Yleislääketieteen professori Esityksen teemat Mitä tarkoittaa kuntoutus vanhoilla ihmisillä? Entä toimintakyky? Kohderyhmä ratkaisee

Lisätiedot

MITÄ VOIMME OPPIA KANSALAISKYSELYSTÄ?

MITÄ VOIMME OPPIA KANSALAISKYSELYSTÄ? TURUN YLIOPISTO MITÄ VOIMME OPPIA KANSALAISKYSELYSTÄ? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri KYSELYTUTKIMUS Suoritettiin heinäkuussa 2008 puhelinkyselyinä Osallistujat: 35 55 vuotiaat (N=501) 65 70

Lisätiedot

Ikääntyneiden hyvinvoinnin edistäminen mistä on näyttöä? Kaisu Pitkälä professori HY yleislääketieteen osasto

Ikääntyneiden hyvinvoinnin edistäminen mistä on näyttöä? Kaisu Pitkälä professori HY yleislääketieteen osasto Ikääntyneiden hyvinvoinnin edistäminen mistä on näyttöä? Kaisu Pitkälä professori HY yleislääketieteen osasto Vanheneminen Suomessa Yli 65-vuotiaista 2/3 pitää itseään terveenä Eläkeikäisistä 50%:lla sairaus,

Lisätiedot

Miten pitää kotona asuvat kunnossa ja toimintakykyisinä

Miten pitää kotona asuvat kunnossa ja toimintakykyisinä Miten pitää kotona asuvat kunnossa ja toimintakykyisinä Timo Strandberg, LKT, geriatrian professori Helsingin ja Oulun yliopistot, HUS Past President, European Union Geriatric Medicine Society (EUGMS)

Lisätiedot

Kuinka pitää vanhat kunnossa? Esa Jämsen

Kuinka pitää vanhat kunnossa? Esa Jämsen Kuinka pitää vanhat kunnossa? Esa Jämsen Sidonnaisuudet LT, dosentti, geriatrian erikoislääkäri geriatrian tenure track -professori, Tampereen yliopisto ylilääkäri, Geriatriakeskus, Tays tutkija, Tekonivelsairaala

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

Ympärivuorokautista apua tarvitsevan iäkkään palvelutarpeet

Ympärivuorokautista apua tarvitsevan iäkkään palvelutarpeet Ympärivuorokautista apua tarvitsevan iäkkään palvelutarpeet Harriet Finne-Soveri, ikäihmisten palvelut - yksikön päällikkö 2010-05-20 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sisältö Miten näemme palvelut ja niiden tarpeen

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto. Tervaskannot 90+

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto. Tervaskannot 90+ Tervaskannot 90+ Pauliina Halonen Tampereen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC) MIKSI TERVASKANNOT? Pitkäikäisyys yleistyy 90 vuotiaiden

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa?

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Timo Strandberg 6.11.2007 Vanhoissa kohorteissa poikkileikkaustilanteessa suurempaan kuolleisuuteen korreloi: Matala verenpaine

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Vanhuus Suomessa miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan?

Vanhuus Suomessa miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan? Vanhuus Suomessa miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan? Marja Jylhä Terveystieteiden yksikkö ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC) Tampereen yliopisto Luentosarja Tutkimuksen näkökulmia ikääntymiseen

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Ikäihmisten tarpeet ja toiveet

Ikäihmisten tarpeet ja toiveet YEISÄÄKETIETEEN OPPIAA Ideaklinikka Ikäihmisten tarpeet ja toiveet Jaakko Valvanne Geriatrian professori 11.2.2015 Toimintakyvyn heikentyminen on yleistä ikäännyttäessä 5. Elämän loppuvaiheessa olevat

Lisätiedot

Kalliit dementialääkkeet. laitoshoidossa

Kalliit dementialääkkeet. laitoshoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Kalliit dementialääkkeet kotija laitoshoidossa Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri ylilääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia 2 Alzheimerin

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN HYVINVOINTIPALVELUJEN UUSI SUUNTA. Aulanko Hämeenlinna to Heikki Roilas, ylilääkäri, Ilveskoti yleislääket.

IKÄÄNTYNEIDEN HYVINVOINTIPALVELUJEN UUSI SUUNTA. Aulanko Hämeenlinna to Heikki Roilas, ylilääkäri, Ilveskoti yleislääket. IKÄÄNTYNEIDEN HYVINVOINTIPALVELUJEN UUSI SUUNTA Aulanko Hämeenlinna to 6.9.2012 Heikki Roilas, ylilääkäri, Ilveskoti yleislääket.erikoislääkäri, LT MOTTO Hyvinvointivaltio SUOMI on rikas maa, mutta sittenkin

Lisätiedot

WDC2012 ja hyvinvointi-design. 1. Elämä-design 2. Palvelu-design 3. Ympäristö-design

WDC2012 ja hyvinvointi-design. 1. Elämä-design 2. Palvelu-design 3. Ympäristö-design WDC2012 ja hyvinvointi-design 1. Elämä-design 2. Palvelu-design 3. Ympäristö-design Juha Metso 28.06.2011 1 1. Elämä-design Rakkautta Hoivaa Turvaa Tunteiden jakamista Oppimista Vapaa-aikaa Leikkiä Sääntöjä

Lisätiedot

Vanhuus Suomessa - miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan?

Vanhuus Suomessa - miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan? YLEISLÄÄKETIETEEN OPPIALA Tutkimuksen näkökulmia ikääntymiseen ja vanhuuteen Vanhuus Suomessa - miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan? Jaakko Valvanne 21.1.2015 Käsiteltäviä teemoja Iäkkäiden ihmisten

Lisätiedot

Muistisairaan hoitomallia etsimässä

Muistisairaan hoitomallia etsimässä Muistisairaan hoitomallia etsimässä Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo Muistisairaudet Käypä hoito -työryhmän jäsen SIDONNAISUUTENI KAUPALLISEEN YRITYKSEEN VIIMEISEN 3

Lisätiedot

ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ KUNTOUTUKSELLA. Katja Sohlberg

ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ KUNTOUTUKSELLA. Katja Sohlberg ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ KUNTOUTUKSELLA Katja Sohlberg IKÄIHMISTEN HEIKENTYNYT TOIMINTAKYKY JOHTAA MERKITTÄVÄSTI KOHOAVIIN KUSTANNUKSIIN Perustoiminnoista suoriutuminen itsenäisesti: pukeutuminen,

Lisätiedot

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Anna-Mari Hekkala LT, kardiologi Ylilääkäri, Suomen sydänliitto ry 1 Suomen Sydänliitto ry Sydän- ja verisuonisairaudet ovat suomalaisten

Lisätiedot

Fyysinen kuntoutuminen

Fyysinen kuntoutuminen Tiedosta hyvinvointia RAI - vertailemalla laatua 1 RAI vertailutiedon käyttö kuntoutujan tunnistamisessa vanhuspalveluissa RAI-seminaari Helsingissä15.3.7 Harriet Finne-Soveri LT ylilääkäri Terveystaloustieteen

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista Tutkimusraportti Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen tilaajina ovat Vanhustyön keskusliiton Eloisa ikä -ohjelmakoordinaatio

Lisätiedot

Palliatiivinen potilas perusterveyden huollossa

Palliatiivinen potilas perusterveyden huollossa Palliatiivinen potilas perusterveyden huollossa 5.10.2017 Niko Rantala Palliatiivinen hoito Tarve kasvaa jatkuvasti ikääntymisen ja syöpä- ja muistisairauksien lisääntyessä Palliatiiviseen hoitoon ja saattohoitoon

Lisätiedot

Toimintatapojen ja kulttuurin muutos Lempäälässä

Toimintatapojen ja kulttuurin muutos Lempäälässä Toimintatapojen ja kulttuurin muutos Lempäälässä Geriatri Pirkko Jäntti 20.5.2014 1 Mistä lähdettiin? Kaikille osastolla oleville potilaille tehtiin moniammatillinen geriatrinen arviointi jokaiselle hoito-

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeetikon hoito ja kuntoutus. Vuokko Kallioniemi sisätautien erikoislääkäri diabeteksen hoidon ja kuntoutuksen erityispätevyys

Tyypin 2 diabeetikon hoito ja kuntoutus. Vuokko Kallioniemi sisätautien erikoislääkäri diabeteksen hoidon ja kuntoutuksen erityispätevyys Tyypin 2 diabeetikon hoito ja kuntoutus Vuokko Kallioniemi sisätautien erikoislääkäri diabeteksen hoidon ja kuntoutuksen erityispätevyys Mitä on kuntoutus ja kuntoutuminen? Kuntoutuminen on ihmisen tai

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus,

Lisätiedot

Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä

Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä Antti Malmivaara, LKT, dos.,ylilääkäri, Käypä hoito, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Terveys- ja sosiaalitalouden

Lisätiedot

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE 7.5.2015 Kotihoidon toimintakykyä edistävällä työotteella hidastetaan vanhusten riippuvuutta ja siirtymistä laitoshoitoon Yhteiskehittely:

Lisätiedot

Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio

Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio Anne Heikkilä, hoitotyön vastaava, ikääntyneiden palvelut 2 Iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmat Yleisin suomalaisten ikäihmisten tapaturmatyyppi

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? Kokeilusta käytäntöön seminaari Holiday Club Saimaa, 19.4.2017 Hankkeen tavoitteet Alkavaa muistisairautta

Lisätiedot

Vaivaistalosta kotihoitoon kuka huolehtii vanhasta huomenna? Petteri Viramo Caritas Palvelut Oy

Vaivaistalosta kotihoitoon kuka huolehtii vanhasta huomenna? Petteri Viramo Caritas Palvelut Oy Vaivaistalosta kotihoitoon kuka huolehtii vanhasta huomenna? Petteri Viramo Caritas Palvelut Oy Sisältöä Väestön ikääntyminen haasteena ja mahdollisuutena Vanhustenhuollon historiaa Konsensuskokous 2012

Lisätiedot

MONILÄÄKITYS JA MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ. Sirkka Liisa Kivelä Yleislääketiet. professori, emerita, TY Geriatrisen lääkehoidon dosentti, HY

MONILÄÄKITYS JA MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ. Sirkka Liisa Kivelä Yleislääketiet. professori, emerita, TY Geriatrisen lääkehoidon dosentti, HY MONILÄÄKITYS JA MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ Sirkka Liisa Kivelä Yleislääketiet. professori, emerita, TY Geriatrisen lääkehoidon dosentti, HY MIKÄ ON MONILÄÄKITYSTÄ? Tutkimukset 5 tai yli 10 tai yli runsas

Lisätiedot

Lataa Liikuntalääketiede. Lataa

Lataa Liikuntalääketiede. Lataa Lataa Liikuntalääketiede Lataa ISBN: 9789516564015 Sivumäärä: 699 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.84 Mb Liikuntalääketiede on uusimpaan tieteelliseen näyttöön perustuva alan oppi- ja käsikirja. Liikuntalääketieteellisen

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 NEUROPSYKIATRIAN OSASTO 21 MUUTTO PSYKIATRIAKESKUKSEEN MARRASKUUSSA 2016 Neuropsykiatrisia potilasryhmiä:

Lisätiedot

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

saattohoito Tutkimuksen tilanne Raimo Sulkava Itä Suomen yliopisto 6.11.2012 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista

saattohoito Tutkimuksen tilanne Raimo Sulkava Itä Suomen yliopisto 6.11.2012 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista Muistisairaudesta kärsivien potilaiden saattohoito Tutkimuksen tilanne Raimo Sulkava Geriatrian professori Itä Suomen yliopisto 6.11.2012 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista on

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Akuutisti sairastunut vanha ihminen. Geriatri Pirkko Jäntti 22.1.2014

Akuutisti sairastunut vanha ihminen. Geriatri Pirkko Jäntti 22.1.2014 Akuutisti sairastunut vanha ihminen Geriatri Pirkko Jäntti 22.1.2014 Tampere sotkanetissä - säännöllinen kotihoito 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% Syksyllä 2012 heistä (n=1706) - 25% oli 3kk aikana srlahoito -

Lisätiedot

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa?

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? YLEISLÄÄKETIETEEN OPPIALA Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? Jaakko Valvanne Geriatrian professori 31.8.2015 Miksi hoitopaikkasiirroista keskustellaan? Tamperelaiset

Lisätiedot

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä?

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus ja neurotoimialue, TYKS ja Turun yliopisto MITÄ MUISTI ON? Osatoiminnoista koostuva kyky

Lisätiedot

Iäkkäiden ja hyvin vanhojen terveyden, hyvinvoinnin ja palvelujen kehitys

Iäkkäiden ja hyvin vanhojen terveyden, hyvinvoinnin ja palvelujen kehitys Research Group 2. Agency in health, well-being and care in old Iäkkäiden ja hyvin vanhojen terveyden, hyvinvoinnin ja palvelujen kehitys Marja Jylhä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017

KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017 KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017 Keski-Suomen maakunnan väestörakenne ja väestöennuste vuodesta 2014 vuosiin 2030 ja 2040. Terveyden- ja vanhustenhuollon tarvevakioidut menot Keski-Suomen maakunnassa vuonna

Lisätiedot

Lataa Fysiatria. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Fysiatria Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi

Lataa Fysiatria. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Fysiatria Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi Lataa Fysiatria Lataa ISBN: 9789516564923 Sivumäärä: 570 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.63 Mb Fysiatrian toiminnan kohteena on erityisesti ihmisen toimintakyky. Fysiatrian kliinisessä osaamisessa keskeisenä

Lisätiedot

Vanhuuskuolema. Minna Löppönen LT, yleislääketieteen ja geriatrian el Ayl, Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut

Vanhuuskuolema. Minna Löppönen LT, yleislääketieteen ja geriatrian el Ayl, Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhuuskuolema Minna Löppönen LT, yleislääketieteen ja geriatrian el Ayl, Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut Konsensuslausuma 2014: Vanhuuskuolema 3.-5.2.2014 Hanasaari; Duodecim ja Suomen Akatemia

Lisätiedot

Aggressiivisen asiakkaan hoidon järjestäminen ja palvelujen ohjaus

Aggressiivisen asiakkaan hoidon järjestäminen ja palvelujen ohjaus Tiedosta hyvinvointia 1 Aggressiivisen asiakkaan hoidon järjestäminen ja palvelujen ohjaus Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri ylilääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot

VOIMAA VANHUUTEEN TUTUKSI JA TAVAKSI

VOIMAA VANHUUTEEN TUTUKSI JA TAVAKSI VOIMAA VANHUUTEEN TUTUKSI JA TAVAKSI Ikäinstituutti Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Aluehallintoylilääkäri Riitta Karikoski [AHYL Riitta Karikoski, LSS AVI] 1.3.2017 1 Ahyl Riitta Karikoski 1.3.2017

Lisätiedot

VOIMAA VANHUUTEEN TUTUKSI JA TAVAKSI

VOIMAA VANHUUTEEN TUTUKSI JA TAVAKSI VOIMAA VANHUUTEEN TUTUKSI JA TAVAKSI Ikäinstituutti Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Aluehallintoylilääkäri Riitta Karikoski [AHYL Riitta Karikoski, LSS AVI] 02.05.2017 1 Ahyl Riitta Karikoski

Lisätiedot

MILLAINEN ON VANHUS VUONNA 2030? Eino Heikkinen. Puheenvuoro Terveydenhuollon strategiset valinnat - seminaarissa 12.3.2007

MILLAINEN ON VANHUS VUONNA 2030? Eino Heikkinen. Puheenvuoro Terveydenhuollon strategiset valinnat - seminaarissa 12.3.2007 MILLAINEN ON VANHUS VUONNA 2030? Eino Heikkinen Puheenvuoro Terveydenhuollon strategiset valinnat - seminaarissa 12.3.2007 Ajat muuttuvat ja me muutumme niiden mukana IÄKKÄÄN VÄESTÖN MUUTOKSET KVANTITATIIVISET

Lisätiedot

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Lähteenä: 65-vuotiaiden aikuisneuvolan tutkimustiedot & Sosioekonomiset terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 16.6.2011 geriatrian ylilääkäri

Lisätiedot

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Iäkkäiden mielenterveysoireiden ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä Keskushermoston rappeutuminen Muut

Lisätiedot

TYÖN MUOKKAAMINEN, TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT JA ELÄMÄNHALLINTA Vastuu huomisesta Miten jaksat työssä?

TYÖN MUOKKAAMINEN, TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT JA ELÄMÄNHALLINTA Vastuu huomisesta Miten jaksat työssä? TYÖN MUOKKAAMINEN, TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT JA ELÄMÄNHALLINTA Vastuu huomisesta Miten jaksat työssä? Markku Seuri Työterveyslääkäri, työlääketieteen dosentti Tarmo ja Terveys Oy Lasikeraamisen teollisuuden

Lisätiedot

Toimiva arki kansallisen kehittämisen tueksi

Toimiva arki kansallisen kehittämisen tueksi Toimiva arki kansallisen kehittämisen tueksi Harriet Finne-Soveri Geriatrian dosentti Ikäihmisten palvelut, THL 24.3.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Suomalainen iäkkäiden hoito - oikein päätelmin - oikealla

Lisätiedot

Osa I 1 Ikääntymisen, vanhuuden ja vanhusten palvelujen nykytila 2 Vanhuus, haavoittuvuus ja hoidon eettisyys

Osa I 1 Ikääntymisen, vanhuuden ja vanhusten palvelujen nykytila 2 Vanhuus, haavoittuvuus ja hoidon eettisyys Sisällys Esipuhe 5 Osa I VANHUUS JA HAAVOITTUVUUS vanhustyön HAASTEENA 13 1 Ikääntymisen, 2 Vanhuus, vanhuuden ja vanhusten palvelujen nykytila 14 Ikääntyvä yhteiskunta 14 Elämänkulku, ikääntyminen ja

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa

Lisätiedot

Kohti parempaa vanhuutta

Kohti parempaa vanhuutta KONSENSUSLAUSUMA Kohti parempaa vanhuutta 8.2.2012 SUOMALAINEN LÄÄKÄRISEURA DUODECIM SUOMEN AKATEMIA Lausunto julkaistaan sellaisenaan ilman kielenhuoltoa. Paneeli on korjannut lausuntoa yleisön esittämien

Lisätiedot

Säilytä terveytesi ja toimintakykysi vanhanakin!

Säilytä terveytesi ja toimintakykysi vanhanakin! Säilytä terveytesi ja toimintakykysi vanhanakin! Heinola 15.6.2017 Timo Strandberg, geriatrian professori Helsingin yliopisto, HUS, Sisätaudit ja kuntoutus Past President, European Union Geriatric Medicine

Lisätiedot

GERIATRINEN MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus

GERIATRINEN MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus GERIATRINEN MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri GERIATRINEN MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Sidonnaisuudet: Mundipharma, Nutricia, Mediverkko,

Lisätiedot

Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen?

Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen? Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen? Marja Jylhä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimusyksikkö (GEREC) Tampereen yliopisto Parasta aikaa tapahtuma 25.10 2018 Mitä kaikkea (ainakin) voi

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN KULJETTAJIEN TERVEYSRISKIT ONNETTOMUUKSIEN TAUSTALLA

IKÄÄNTYNEIDEN KULJETTAJIEN TERVEYSRISKIT ONNETTOMUUKSIEN TAUSTALLA IKÄÄNTYNEIDEN KULJETTAJIEN TERVEYSRISKIT ONNETTOMUUKSIEN TAUSTALLA Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 1.6.2016 Juhani Kalsi, Silmätautien erikoistuva lääkäri, KYS Pohjois-Savon liikenneonnettomuuksien

Lisätiedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraation merkitys erikoissairaanhoidon potilaan näkökulmasta

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraation merkitys erikoissairaanhoidon potilaan näkökulmasta Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraation merkitys erikoissairaanhoidon potilaan näkökulmasta projektijohtaja Jorma Teittinen, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Palvelurakenneselvityksen loppuseminaari,

Lisätiedot

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Geriatri Pirkko Jäntti 25.5.2015 Mistä muistipoliklinikan toiminnan kehittämistyössä aloitetaan? Selvitetään muistisairaiden laskennallinen osuus kunnan väestöstä

Lisätiedot

Nimi ja syntymäaika: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle :

Nimi ja syntymäaika: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle : OMAHOITOLOMAKE Nimi ja syntymäaika: pvm: Sinulle on varattu seuraavat ajat vastaanottokäynnille: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle : Lääkärin vastaanotolle: Mitä on omahoito? Omahoito

Lisätiedot

Muistisairaudet 23.10.13

Muistisairaudet 23.10.13 Muistisairaudet 23.10.13 Muistaminen on aivojen tärkeimpiä tehtäviä Kaikki älyllinen toiminta perustuu tavalla tai toisella muistiin Muisti muodostaa identiteetin ja elämänhistorian Muistin avulla tunnistamme

Lisätiedot

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Vanhuksia on moneksi Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Itsenäisesti kotona asuvat, mutta jotka ovat haurastumisen riskissä Hyväkuntoiset eläkeläiset

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

GERIATRIA. Vastuuhenkilö Prof. Reijo Tilvis KLL/Geriatrian yksikkö, Haartmaninkatu 4, PL 340, HUS Puh. (09) ,

GERIATRIA. Vastuuhenkilö Prof. Reijo Tilvis KLL/Geriatrian yksikkö, Haartmaninkatu 4, PL 340, HUS Puh. (09) , 2009 11 GERIATRIA Vastuuhenkilö Prof. Reijo Tilvis KLL/Geriatrian yksikkö, Haartmaninkatu 4, PL 340, 00029 HUS Puh. (09) 471 73815, reijo.tilvis@helsinki.fi - on pystyttävä hoitamaan vanhuspotilaita, joiden

Lisätiedot

HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014

HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 HOITOTAHTO VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 1 VT PAULA KOKKONEN 3.2.2014 Mikä on hoitotahto / hoitotestamentti? Tahdonilmaisu, jolla tavoitellaan hyvää kuolemaa Miksi sitä tarvitaan? Lääketieteen

Lisätiedot

Lähes päivittäin 41,0 30,2 29,0 35,6 42,0 33,2 34,2 37,5 36,6 Muutaman kerran 31,0 28,4 22,4 28,6 34,0 36,6 35,3 35,1 32,1

Lähes päivittäin 41,0 30,2 29,0 35,6 42,0 33,2 34,2 37,5 36,6 Muutaman kerran 31,0 28,4 22,4 28,6 34,0 36,6 35,3 35,1 32,1 Taulukko 182. Kuinka monta sellaista läheistä ystävää tai omaista on, joiden kanssa on helppo olla ja joiden kanssa voi puhua erilaisista tärkeistä asioista sukupuolen ja iän mukaan (%)(kys2/17). Ei yhtään

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri on ihmisen, perheen ja yhteisön lääkäri.

Lisätiedot

Vanhuus ja hoidon etiikka. Kuusankoski Irma Pahlman STM, ETENE, jäsen Tutkimus- ja verkostojohtaja, Kuopion yliopisto

Vanhuus ja hoidon etiikka. Kuusankoski Irma Pahlman STM, ETENE, jäsen Tutkimus- ja verkostojohtaja, Kuopion yliopisto Vanhuus ja hoidon etiikka Kuusankoski 19.11.2008 Irma Pahlman STM, ETENE, jäsen Tutkimus- ja verkostojohtaja, Kuopion yliopisto Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE) käsittelee

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa. Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala

Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa. Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala 1 Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala 2 Ihminen on sosiaalisen verkostoon uppoutunut psykobiologinen

Lisätiedot

VANHU(U)SKÄSITYK- SET medikaalisesta sosiokulttuuriseen. Teija Nuutinen PKKY/AIKO

VANHU(U)SKÄSITYK- SET medikaalisesta sosiokulttuuriseen. Teija Nuutinen PKKY/AIKO VANHU(U)SKÄSITYK- SET medikaalisesta sosiokulttuuriseen Teija Nuutinen PKKY/AIKO Video: Ikääntymistä kohti ylpeydellä (n. 10 min) Aamutv: Anna Pylkkänen www.proudage.fi Miksi vanheneminen on arvokasta?

Lisätiedot

HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN. Marja-Liisa Laakkonen LT, geriatrian el Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Laakson sairaala

HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN. Marja-Liisa Laakkonen LT, geriatrian el Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Laakson sairaala HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN Marja-Liisa Laakkonen LT, geriatrian el Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Laakson sairaala Hoitotahto Kirjallisella tai suullisella hoitotahdolla potilas voi ennakoidusti

Lisätiedot

HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN

HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN Marja-Liisa Laakkonen LT, geriatrian dos. Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Laakson sairaala Hoitotahto Kirjallisella tai suullisella hoitotahdolla potilas voi ennakoidusti

Lisätiedot

Mielenterveys Suomessa. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mielenterveys Suomessa. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mielenterveys Suomessa Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1.11.2010 1 Mielenterveyskuntoutuksen lähtökohdat eri aikoina (Nordling 2010) - työ kuntouttaa (1960-luku) -

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Yhteisvoimin kotona hanke Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Päivän teemat Asiakkaan voimavaralähtöisyyden, osallisuuden ja toimijuuden näkökulma palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa

Lisätiedot

Sairauksien ehkäisy ja terveyden edistäminen vanhuusiässä. Kaisu Pitkälä Yleislääketieteen professori Helsingin yliopisto

Sairauksien ehkäisy ja terveyden edistäminen vanhuusiässä. Kaisu Pitkälä Yleislääketieteen professori Helsingin yliopisto Sairauksien ehkäisy ja terveyden edistäminen vanhuusiässä Kaisu Pitkälä Yleislääketieteen professori Helsingin yliopisto Elämänaikaiset elintavat vaikuttavat vanhuuden toimintakykyyn Keski-ikäisellä miehellä,

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella?

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Perusterveydenhuollon kuntoutussuunnitelman perusteet ja kuntoutussuunnitelmaopas Koulutuspäivä 17.9.2010 Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Miia Palo Ylilääkäri, avovastaanottotoiminta, Rovaniemen kaupunki

Lisätiedot

Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014. Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä

Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014. Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014 Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä 1 Asenteet Ilmentävät tunne- ja arvopohjaista suhtautumista johonkin sosiaaliseen

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJA VASTAA Tertiäärisestä päihdepsykiatriasta mm kaksoisdiagnoosipotilaiden ja opioidikorvaushoitojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 204 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kuntouttavaa hoitotyötä koskevasta aloitteesta HEL 2013-005935 T 00 00 03 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

Mitä vanhuus on? Lähihoitajapäivä 2015 Tampere

Mitä vanhuus on? Lähihoitajapäivä 2015 Tampere Mitä vanhuus on? Lähihoitajapäivä 2015 Tampere Mitä elimistössä tapahtuu Kuivuminen vesipitoisuus vähenee Rasvoittuminen Sitkistyminen Solujen ja elinten koko voi muuttua Solukuolema väistämätöntä (Hayflick-limit)

Lisätiedot

Kuntouttava hoitotyö ja viriketoiminta. TPA: kuntouttava hoitotyö ja viriketoiminta

Kuntouttava hoitotyö ja viriketoiminta. TPA: kuntouttava hoitotyö ja viriketoiminta Kuntouttava hoitotyö ja viriketoiminta Perustieto Tietää, miksi kuntoutetaan ja vahvistetaan toimintakykyä myös elinkaaren loppuvaiheessa Tietää, miten kuntouttavaa hoitotyötä ja viriketoimintaa toteutetaan

Lisätiedot