Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011"

Transkriptio

1

2 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Satakunnan ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU

3

4 Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Alueelliset talousnäkymät Aleksanterinkatu HELSINKI PL VALTIONEUVOSTO Puhelin (09) Telekopio (09) /2011 Tekijät (toimielimestä: nimi, puheenjohtaja, sihteeri) Jouko Nieminen Kehittämispäällikkö Varsinais-Suomen ELY-keskus Julkaisuaika Toimeksiantaja(t) Työ- ja elinkeinoministeriö Toimielimen asettamispäivä Julkaisun nimi Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Tiivistelmä Katsauksessa tarkastellaan ELY-keskusalueiden ja niiden seutukuntien talouden ja työllisyyden nykytilaa ja lähiaikojen kehitysnäkymiä. Arvioinnin tuottajia ovat olleet ELY-keskukset ja muut alueelliset asiantuntijat. Katsaus laaditaan kaksi kertaa vuodessa. Tämän katsauksen arviot kuvastavat tilannetta kuluvan vuoden helmikuun puolessa välissä. Talouden ja työllisyyden näkymät ovat lähes koko maassa odottavan myönteiset. Toteutunut kehitys on vastannut pitkälle edellisen katsauksen arvioita eli talous on kasvussa ja työttömyys laskusuunnassa. Kasvuodotukset ovat kuitenkin vielä maltilliset, mikä näkyy mm. teollisuuden investointien vähäisyytenä. Positiivisimmat odotukset ovat Pohjois-Karjalassa, jossa taantumasta toipuminen on nopeaa. Meriteollisuuden vaikea tilanne näkyy parhaillaan Turun seudulla ja heikentää odotuksia myös Rauman ja Porin seutukunnissa. Tämän hetken tilanteen arvioidaan olevan vuoden takaiseen verrattuna parempi 59 seutukunnassa ja ennallaan neljässä seutukunnassa. Turun ja Varkauden tilanteet ovat nyt heikommat kuin vuosi sitten. Seuraavan puolen vuoden kuluessa elinkeinoelämän tilanteen ennakoidaan paranevan 53 seutukunnassa ja vuoden sisällä 59 seutukunnassa. Heikkenevää kehitystä ei ennakoida missään seutukunnassa, vaikkakin uhkakuvia on matkapuhelinteollisuudessa. Nokian suunnitelmien täsmentymistä odotetaan varsinkin Oulun, Tampereen, Salon ja Helsingin seutukunnissa. Erityisen ripeää kehityksen ennakoidaan olevan lähiaikoina Joensuun, Pielisen-Karjalan ja Pohjois-Satakunnan seutukunnissa. Vuoden kuluessa vahvaa kehitystä on myös Kemi-Tornion, Raahen, Vaasan, Kuopion, Keuruun ja Jämsän seuduilla. Kaivosteollisuuden kasvu heijastelee myönteisesti monilla Itä- ja Pohjois-Suomen seuduilla. Positiivisia alueellisia vaikutuksia on kauppakeskusinvestoinneilla Kuopion, Kouvolan ja Porin seuduilla. Matkailun merkitys on kasvussa monissa Itä- ja Pohjois-Suomen seutukunnissa. Vaikka työttömyysaste onkin laskusuunnassa, monilla alueilla työttömyysjaksojen pitkittyminen ja rakenteellisen työttömyyden kasvu ovat huolestuttavia. Työvoiman saatavuus ei ole tällä hetkellä merkittävä ongelma lukuun ottamatta sosiaali- ja terveysalaa. Eläköitymisen ja työvoiman kysynnän piristymisen myötä työvoiman saatavuuskin heikkenee. TEM:n yhteyshenkilönä: Konserniohjausyksikkö / Toimialapalvelu Esa Tikkanen, puh ELY-keskusten yhteyshenkilö: Jouko Nieminen, ; jouko.nieminen(at)ely-keskus.fi, puh Asiasanat Seutukuntien kehitysnäkymät, aluetalous,aluekehitys, elinkeinoelämä,työllisyys ISSN Kokonaissivumäärä 219 Julkaisija Työ- ja elinkeinoministeriö Kieli Suomi ISBN Hinta - Kustantaja

5 Publikationsseriens namn och kod Besöksadress Postadress Regionala ekonomiska utsikter Alexandersgatan HELSINGFORS PB STATSRÅDET Telefon Telefax (09) /2011 Författare Jouko Nieminen Utvecklingschef Närings-, trafik- och miljöcentralen i Egentliga Finland Publiceringstid Uppdragsgivare Arbets- och näringsministeriet Organets tillsättningsdatum Titel Regionala ekonomiska utsikter våren 2011 Referat I I översikten granskas nuläget för ekonomin och sysselsättningen samt utvecklingsutsikterna för de närmaste tiderna inom närings-, trafik- och miljöcentralernas områden och deras ekonomiska regioner. Bedömningen har gjorts av närings-, trafik- och miljöcentralerna och andra regionala experter. Översikten sammanställs två gånger per år. Be-dömningarna I denna översikt reflekterar situationen i mitten av februari i år. Utsikterna för ekonomin och sysselsättningen är avvaktande positiva i nästan hela landet. Den utveckling som skett har i hög grad motsvarat bedömningarna i föregående översikt, dvs. ekonomin växer och arbetslösheten avtar. Till-växtförväntningarna är dock fortsättningsvis måttliga, vilket bl.a. märks av de begränsade industriinvesteringarna. Mest positiva är förväntningarna i Norra Karelen, där återhämtningen från recessionen är snabb. Det svåra läget inom marinindustrin märks för närvarande i Åboregionen och det försvagar förväntningarna även i Raumo och Björ-neborgs ekonomiska regioner. Nuläget bedöms vara bättre än ett år tillbaka i 59 ekonomiska regioner och som förut i fyra ekonomiska regioner. Läget i Åbo och Varkaus är nu svagare än för ett år sedan. En förbättring i näringslivsläget väntas inom följande halvår i 53 ekonomiska regioner och inom ett år i 59 ekonomiska regioner. En svagare utveckling väntas inte i nå-gon ekonomisk region, även om det finns hotbilder i mobiltelefonindustrin. En precisering av Nokias planer väntas i synnerhet i Uleåborgs, Tammerfors, Salo och Helsingfors ekonomiska regioner. En speciellt snabb utvecklings väntas under den närmaste tiden i Joensuu, Pielinen-Karelens och Norra Satakunta ekonomiska regioner. Under året kommer utvecklingen att vara stark även i regionerna Kemi-Torneå, Brahestad, Vasa, Kuopio, Keuruu och Jämsä. Gruvindustrins tillväxt återspeglas positivt i många regioner i östra och norra Finland. Investeringar i affärscentrum har positiva regionala effekter i Kuopio, Kouvola och Björneborgs regioner. Turismens betydelse ökar i många eko-nomiska regioner i östra och norra Finland. Även om arbetslöshetsgraden är nedåtgående, är utdragna arbetslöshetsperioder och en ökad strukturell arbets-löshet oroväckande i många regioner. Tillgången på arbetskraft är inte för närvarande något större problem, för-utom inom social- och hälsovården. På grund av pensioneringar och en livigare efterfrågan på arbetskraft kommer även tillgången på arbetskraft att försvagas. Kontaktperson vid arbets- och näringsministeriet: Koncernstyrningsenheten/Branschtjänst/Esa Tikkanen, tfn Kontaktperson vid närings-, trafik- och miljöcentralen: Jouko Nieminen, e-post: jouko.nieminen(at)ely-keskus.fi, tfn Nyckelord Utvecklingsutsikterna för de ekonomiska regionerna, regional ekonomi, regionutveckling, näringsliv, sysselsättning ISSN Sidoantal 219 Utgivare Arbets- och näringsministeriet Språk Finska ISBN Pris - Förläggare

6 Sisällysluettelo Saatteeksi...6 Yhteenveto...8 Satakunnan ELY-keskus...13 Porin seutukunta Rauman seutukunta Pohjois-Satakunta Liite 1: Keskeisiä tilastotietoja, koko maa, ELY-keskukset ja seutukunnat ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU 5

7 Saatteeksi Alueelliset talousnäkymät -katsaus on kaksi kertaa vuodessa päivitettävä julkaisu, johon on koottu ELY-keskusten ja muiden keskeisten aluekehittäjien näkemykset alueiden nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Tämän katsauksen tiedot tuotettiin tammi-helmikuussa Alueelliset arviot ja analyysit on toteutettu ELY-keskusten johdolla. ELY-keskukset hyödynsivät arvioissaan useiden eri aluekehittäjien näkemyksiä ja arvioita. Monissa ELY-keskuksissa toteutettiin osana katsauksen laatimisprosessia aluetoimijoiden yhteinen paneeli, jossa osallistujat yhdessä pohtivat ELY-keskusalueen ja sen seutukuntien nykytilaa, tulevaisuutta ja tarvittavia toimenpiteitä. Alueiden arvioinnissa on kolme ajankohtaa: 1) Arvio nykytilasta verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen 2) Tilanne 6 kk:n kuluttua verrattuna nykytilaan 3) Tilanne vuoden kuluttua verrattuna nykytilaan Arviointikohteita ovat elinkeinoelämän ja yritystoiminnan kehitys, työttömyyden määrä ja rakenne sekä osaavan työvoiman saatavuus. Arviointiasteikko on viisiportainen, jossa vaihtoehdot ovat: ++ Paljon parempi, + Parempi, 0 Ennallaan/nykytasolla, Heikompi, Paljon heikompi Aluekohtaisia tulevaisuuden kehitysarvioita tulkittaessa on syytä huomioida, että alueen kehitysnäkymiä verrataan suhteessa alueen nykytilaan ja aiempaan kehitykseen. ELYkeskusaluetta tai seutukuntaa verrataan siis itseensä eikä toisiin alueisiin tai esim. koko maan keskimääräiseen kehitykseen. ELY-keskusten vastuutahot katsauksen laatimisessa ovat olleet: Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Pirkanmaa Häme Kaakkois-Suomi Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa projektipäällikkö Sasu Pajala työmarkkina-analyytikko Juha Pusila, erikoissuunnittelija Petri Pihlavisto ylijohtaja Marja Karvonen, tutkija Merja Mannelin tutkimuspäällikkö Juhani Turtiainen erikoissuunnittelija Markku Paananen erikoistutkija Niilo Melolinna kehittämispäällikkö Marja Aro strategiapäällikkö Juha Kaipiainen strategiapäällikkö Pekka Myllynen kehitysjohtaja Eija Heinonen erikoistutkija Timo Takala tutkija Jorma Höykinpuro, projektipäällikkö Olli Peltola kehittämispäällikkö Juha Levy 6 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011

8 Kainuu Lappi strategiapäällikkö Juha Puranen strategiapäällikkö Tuija Ohtonen, tutkija Tuula Uusipaavalniemi Katsauksen koostamisesta on vastannut kehittämispäällikkö Jouko Nieminen Varsinais- Suomen ELY-keskuksesta. Turussa Jouko Nieminen ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU 7

9 Yhteenveto Talouden ja työllisyyden näkymät ovat lähes koko maassa varsin myönteiset. Yleisesti ilmapiiriä kuvataan odottavan positiiviseksi. Myönteistä kokonaiskuvaa varjostavat uutiset matkapuhelinteollisuudesta sekä meriteollisuudesta. Positiivisimmat odotukset ovat Pohjois- Karjalassa, jossa taantumasta toipuminen on nopeaa. Elinkeinoelämän tilanne ja näkymät Tämän hetken tilanteen arvioidaan olevan vuoden takaiseen verrattuna parempi 59 seutukunnassa ja ennallaan neljässä seutukunnassa. Turun ja Varkauden tilanne on nyt heikompi kuin vuosi sitten. Seuraavan puolen vuoden kuluessa elinkeinoelämän tilanteen ennakoidaan paranevan 53 seutukunnassa ja vuoden sisällä 59 seutukunnassa. Heikkenevää kehitystä ei ole odotettavissa missään seutukunnassa. Tilanteet saattavat muuttua nopeasti ja esimerkiksi Nokian suunnitelmien täsmentymistä odotetaan varsinkin Oulun, Tampereen, Salon ja Helsingin seutukunnissa. Meriteollisuuden vaikea tilanne heijastelee ennen muuta Turun, Rauman ja Porin seutukuntiin. Erityisen ripeää kehityksen ennakoidaan olevan lähiaikoina Joensuun, Pielisen-Karjalan ja Pohjois-Satakunnan seutukunnissa. Vuoden kuluessa on vahvaa kehitystä myös Kemi- Tornion, Raahen, Vaasan, Kuopion, Keuruun ja Jämsän seuduilla. Kaivosteollisuuden kasvu heijastelee myönteisiin arvioihin monilla Itä- ja Pohjois-Suomen seuduilla. Merkittäviä kauppakeskusinvestointeja toteutetaan Kuopion, Kouvolan ja Porin seuduilla. Matkailuun investoidaan useissa Itä-Suomen seutukunnissa. Useissa seutukunnissa on pitkälle vietyjä investointisuunnitelmia niin tuuli- kuin bioenergian osalta. Työttömyyden määrä ja rakenne Työttömyys on laskenut koko maassa. Turun seutukunnassa työttömyyden lasku on ollut muuta maata hitaampaa. Vaikka työttömyysaste onkin laskusuunnassa, monilla alueilla työttömyysjaksojen pitkittyminen ja rakenteellisen työttömyyden kasvu ovat huolestuttavia. Puolen vuoden sisällä työttömyyden helpottumista odotetaan 50 seutukunnassa ja vuoden kuluessa 52 seutukunnassa. Työttömyys nousee kesällä kausiluonteisesti mm. Tunturi- Lapissa ja muissa matkailuun tukeutuvissa seutukunnissa. 8 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011

10 Osaavan työvoiman saatavuus Työvoiman saatavuus ei tällä hetkellä ole merkittävä ongelma. Eläköitymisen ja työvoiman kysynnän piristymisen myötä työvoiman saatavuuskin heikkenee ja puolen vuoden kuluttua saatavuuden ennakoidaan vaikeutuneen 13 seutukunnassa ja vuoden kuluttua 40 seutukunnassa. Sosiaali- ja terveydenhoitoala pysyy edelleen työvoiman saatavuuden kannalta vaikeana alana. Satakunta Satakunnalle keskeisten toimialojen, metsä-, metalli-, elintarvike- ja kemian teollisuuden tilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia, mutta positiiviset merkit ovat viime aikoina lisääntyneet. Kaupan ala investoi erityisesti Porin seudulla. Meriteollisuuden tilanne on Satakunnassa heikkenemään päin. Vaikka muiden alojen näkymät ovatkin suhteellisen positiiviset, meriteollisuuden epävarmat näkymät vaikuttavasti merkittävästi odotuksiin työllisyyden kehityksestä. Energiasektoriin liittyy Satakunnassa lähivuosina positiivisia odotuksia. Olkiluodon 4. ydinvoimalayksikön periaatepäätöksen ohella odotuksia liittyy myös tuulivoiman lisärakentamiseen ja biopolttoaineinvestointiin. Työttömien määrä kääntyi viime kesänä laskuun. Nuorten työttömyys on laskenut muuta työttömyyttä nopeammin. Pitkäaikaistyöttömien määrä on sen sijaan kasvanut. Työpaikkoja avautuu eniten kaupan alalla ja palveluissa sekä terveydenhoito- ja sosiaalipuolella. Tällä hetkellä työvoiman saatavuusongelmat ovat vähäisiä. ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU 9

11 Pohjois-Lappi Tunturi-Lappi Elinkeinoelämä odotukset syksylle 2011 Nykytasolla (15) Parempi (49) Paljon parempi (4) Torniolaakso Rovaniemi Itä-Lappi Kemi-Tornio Kartta kuvaa seutukunnan kehitystä, eikä kartan avulla voi tehdä vertailuja alueiden välillä. Oulunkaari Koillismaa Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Oulu Kehys-Kainuu Raahe Ylivieska Haapavesi- Siikalatva Kajaani Kokkola Jakobstadsregionen Kaustinen Nivala- Haapajärvi Ylä-Savo Pielisen Karjala 20. Government of Åland Vakka- Suomi Kyrönmaa Järviseutu Seinäjoki Suupohja Pohjois- Satakunta Pori Rauma Vaasa Turku Åboland-Turunmaa Kuusiokunnat Ylä- Pirkanmaa Saarijärvi- Viitasaari Luoteis- Pirkanmaa Jämsä Tampere Lounais- Kaakkois- Pirkanmaa Pirkanmaa Loimaa Etelä- Pirkanmaa Salo Forssa Raasepori Keuruu Hämeenlinna Riihimäki Helsinki Äänekoski Jyväskylä Lahti Porvoo Joutsa Loviisa Sisä- Savo Mikkeli Kouvola Kuopio Kotka- Hamina Koillis- Savo Varkaus Pieksämäki Lappeenranta Savonlinna Imatra Joensuu Sydösterbotten Keski- Karjala Lähde: TEM Vuoden 2010 aluejako 10 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011

12 Pohjois-Lappi Tunturi-Lappi Työttömyys odotukset syksylle 2011 Heikompi (2) Nykytasolla (16) Parempi (48) Paljon parempi (2) Torniolaakso Kemi-Tornio Rovaniemi Itä-Lappi Kartta kuvaa seutukunnan kehitystä, eikä kartan avulla voi tehdä vertailuja alueiden välillä. Oulunkaari Koillismaa Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Oulu Kehys-Kainuu Raahe Ylivieska Haapavesi- Siikalatva Kajaani Kokkola Jakobstadsregionen Kaustinen Nivala- Haapajärvi Ylä-Savo Pielisen Karjala 20. Government of Åland Vakka- Suomi Kyrönmaa Järviseutu Seinäjoki Suupohja Pohjois- Satakunta Pori Rauma Vaasa Turku Åboland-Turunmaa Kuusiokunnat Ylä- Pirkanmaa Saarijärvi- Viitasaari Luoteis- Pirkanmaa Jämsä Tampere Lounais- Kaakkois- Pirkanmaa Pirkanmaa Loimaa Etelä- Pirkanmaa Salo Forssa Raasepori Keuruu Hämeenlinna Riihimäki Helsinki Äänekoski Jyväskylä Lahti Porvoo Joutsa Loviisa Sisä- Savo Mikkeli Kouvola Kuopio Kotka- Hamina Koillis- Savo Varkaus Pieksämäki Lappeenranta Savonlinna Imatra Joensuu Sydösterbotten Keski- Karjala Lähde: TEM Vuoden 2010 aluejako ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU 11

13 Pohjois-Lappi Tunturi-Lappi Työvoiman saatavuus odotukset syksylle 2011 Heikompi (13) Nykytasolla (49) Parempi (6) Torniolaakso Rovaniemi Itä-Lappi Kemi-Tornio Kartta kuvaa seutukunnan kehitystä, eikä kartan avulla voi tehdä vertailuja alueiden välillä. Oulunkaari Koillismaa Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Oulu Kehys-Kainuu Raahe Ylivieska Haapavesi- Siikalatva Kajaani Kokkola Jakobstadsregionen Kaustinen Nivala- Haapajärvi Ylä-Savo Pielisen Karjala 20. Government of Åland Vakka- Suomi Kyrönmaa Järviseutu Seinäjoki Suupohja Pohjois- Satakunta Pori Rauma Vaasa Turku Åboland-Turunmaa Kuusiokunnat Ylä- Pirkanmaa Saarijärvi- Viitasaari Luoteis- Pirkanmaa Jämsä Tampere Lounais- Kaakkois- Pirkanmaa Pirkanmaa Loimaa Etelä- Pirkanmaa Salo Forssa Raasepori Keuruu Hämeenlinna Riihimäki Helsinki Äänekoski Jyväskylä Lahti Porvoo Joutsa Loviisa Sisä- Savo Mikkeli Kouvola Kuopio Kotka- Hamina Koillis- Savo Varkaus Pieksämäki Lappeenranta Savonlinna Imatra Joensuu Sydösterbotten Keski- Karjala Lähde: TEM Vuoden 2010 aluejako 12 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011

14 Satakunnan ELY-keskus Pohjois-Satakunnan sk 6 kk Elinkeinoelämä ja yritystoiminta ++ Työttömyyden määrä ja rakenne + Osaavan työvoiman saatavuus 0 Karvia Honkajoki Porin seutukunta 6 kk Elinkeinoelämä ja yritystoiminta + Työttömyyden määrä ja rakenne 0 Osaavan työvoiman saatavuus 0 Merikarvia Pohjois-Satakunnan sk Siikainen Kankaanpää Jämijärvi Pomarkku Pori Porin sk Lavia Ulvila Kiikoinen Rauman seutukunta 6 kk Elinkeinoelämä ja yritystoiminta + Työttömyyden määrä ja rakenne 0 Osaavan työvoiman saatavuus 0 Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Eurajoki Rauman sk Rauma Köyliö Huittinen Eura Säkylä Satakunnassa asui vuoden 2010 lopussa asukasta. Vuoden aikana väestö väheni 347 henkilöllä. Vuonna 2009 Satakunnassa oli yritysten toimipaikkaa, joissa työskenteli henkilöä. Joulukuun 2010 lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,8 %, ja työttömiä työnhakijoita oli Satakunta Tilanne nyt verrattuna vuoden takaiseen Tilanne 6 kk kuluttua verrattuna nykyhetkeen Tilanne 12 kk kuluttua verrattuna nykyhetkeen Elinkeinoelämä ja yritystoiminta Työttömyyden määrä ja rakenne Osaavan työvoiman saatavuus Arviointiasteikko: (++) paljon parempi, (+) parempi, (0) ennallaan, (-) heikompi, (--) paljon heikompi ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU 13

15 Yleinen tunnelma alueella Syksyllä tehdyn PK-yritysbarometrin mukaan pk-yritykset odottavat suhdanteiden paranevan lähimmän vuoden aikana niin Satakunnassa kuin muuallakin maassa. Alueen pk-yritysten yleiset suhdannenäkymät olivat syksyllä jopa hieman paremmat kuin koko maassa keskimäärin. Satakunnassa toimivat pk-yritykset odottavat myös työllisyyden paranevan seuraavan vuoden aikana. Henkilökunnan määrän suhdannenäkymät ovat Satakunnassa selvästi korkeammalla tasolla kuin keväällä Satakunnan Yrittäjien jäsenyritysten osalta loppuvuonna olikin selvästi havaittavissa kysynnän elpymistä, joka kuitenkin vuoden vaihteeseen mennessä näytti hieman hiipuvan. Samankaltaista teollisuuden ja palvelujen kysynnän lisääntymistä on ollut havaittavissa myös alkuvuonna. Tilauksille on ollut tyypillistä, että asiakkaiden toivomat toimitusajat ovat olleet erittäin lyhyitä. Samankaltaista odottavaa tunnelmaa on havaittavissa myös Finnveran rahoituksen suhteen. Merkittäviä hankkeita on vireillä, mutta toteutus tuntuu siirtyvän. Tunnelmat ovat kokonaisuudessaan varsin odottavat. Elinkeinoelämä ja yritystoiminta Satakunnalle keskeisten toimialojen, metsä-, metalli-, elintarvike- ja kemian teollisuuden tilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia edelliseen katsaukseen nähden. Tosin meriteollisuutta lukuun ottamatta muilla aloilla positiiviset merkit ovat lisääntyneet viime aikoina. Esim. energiasektoriin liittyy Satakunnassa lähivuosina positiivisia odotuksia. Olkiluodon 4. ydinvoimalayksikön periaatepäätöksen ohella, odotuksia merkittävistä investoinneista Satakuntaan liittyy myös tuulivoiman lisärakentamiseen ja biopolttoaineinvestointiin. UPM tehnee kahden vuoden kuluessa päätöksen biodiesel-tehtaan sijoittamisesta ja Suomessa vaihtoehtona on Rauma. Meriteollisuuden tilanne on Satakunnassa heikkenemään päin. Mäntyluodossa ei ole saatu uusia spar-lauttatilauksia vuoden 2008 jälkeen, mutta offshore -puolella on positiivisia merkkejä öljynporauksen elpymisestä maailmalla ja sitä kautta myös merkittävien investointien käynnistymisestä. Uuden lauttatilauksen saaminen olisi työllisyyden säilyttämisen kannalta ratkaisevan tärkeää. Rauman telakalla on työn alla kaksi alusta, joista toinen luovutetaan tänä vuonna ja toinen heti ensi vuoden alussa. Lisäksi Rauman telakka sai tammikuussa pienehkön uuden tilauksen. Raumalla suunnittelutyöt ovat jo vähentyneet. Tilauskannan voimakkaasti heikentyessä kuluvana vuonna, telakalla alkavat lomautukset jo keväällä. Lisäksi meriteollisuudessa on runsaasti alihankkijoita, joiden tilanne tulee heikkenemään. Potkurilaitevalmistajien tilanne on muuta meriteollisuutta parempi, mutta sielläkin on merkkejä suurimman kasvun taittumisesta. Telakat ja potkurilaiteteollisuus työllistävät suoraan Satakunnassa runsaat 2200 henkilöä ja alihankintaverkoston kanssa moninkertaisesti enemmän. Vaikka muiden alojen näkymät ovatkin suhteellisen positiiviset, meriteollisuuden epävarmat näkymät vaikuttavasti merkittävästi satakuntalaisten toimijoiden näkemykseen työllisyyden kehityksestä erityisesti lähimmän puolen vuoden vuoden aikana. 14 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011

16 Sekä Porin että Rauman satamien liikenteen kehitys on ollut viime aikoina positiivista. Raumalla konttiliikenne kasvoi 11 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kapasiteetin täydestä käyttöasteesta ollaan kuitenkin edelleen kaukana. Kummankin sataman kohdalla on joko meneillään tai suunnitteilla väylän syventämisinvestointi. Lentoliikenteen jatkuvuus on edelleen huolenaihe, vaikka lentoliikenne tällä hetkellä taas toimiikin Finncomm Airlinesin aloitettua lennot uudelleen viime syksynä. Alueen elinkeinoelämän ja vetovoimaisuuden kannalta säännöllisillä lentoyhteyksillä kansainvälisine jatkolentomahdollisuuksineen on äärimmäisen tärkeä merkitys koko Satakunnalle. Myös maakunnan ykköstiehankkeeksi nimetyn VT8:n parantaminen edistäisi mm. lentoliikenteen ja koko maakunnan logistiikan kehittymistä. Kauppa keskittyy edelleen erityisesti Porin seudulla. Puuvillan alueella ollaan toteuttamassa yli sadan miljoonan euron jätti-investoinnit. Kauppakeskuksen rakennustöiden pitäisi lähteä liikkeelle tämän vuoden aikana. Uuden kauppakeskuksen myötä kilpailu tulee kiristymään entisestään. Ratkaisevaa investoinnin vaikutusten kannalta on se, löydetäänkö kauppakeskukseen uusia vetovoimaisia yrityksiä, jotka eivät vielä toimi Satakunnassa. Joulukauppa jäi kaupan sektorilla ehkä hieman ennakoidusta, mutta kaupan odotukset ovat suhteellisen positiiviset. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla on vallalla kehitys, että suuret kansainväliset ketjuyritykset ostavat pieniä paikallisia yksityisiä yrityksiä ja ala keskittyy. Osittain kehitykseen vaikuttaa kuntien ostokäyttäytyminen ja sopimuskausien lyhyys suhteutettuna palvelutuotannon yrityksiltä vaatimiin investointeihin. Kehityksessä on nähtävissä myös haitallisia piirteitä erityisesti palvelujen laadun ja sen saavutettavuuden suhteen ajatellen esim. maaseutualueita. Yksityisen yrittäjyyden kehittämisen kannalta olisi tärkeää päästä sote-palveluissa ns. palvelusetelikäytäntöön. Rakennusalan tilanne on suhteellisen hyvä. Kuluttajien luottamus omaan talouteensa on kuitenkin kohtuullisella tasolla ja korjausrakentamista tapahtuu koko ajan. Myös joitakin uudisrakennushankkeita on käynnissä. Kuntasektorin mittavat investoinnit ovat osaltaan pitäneet yllä rakennusalan suhteellisen hyvää tilannetta. Olkiluodon vaikutus näkyy positiivisena. Viljan hinta on noussut huomattavasti, mutta se ei välttämättä paranna maatalouden kannattavuutta, vuoden 2010 sadot jäivät pieniksi. Viljan hinnan nousu vaikuttaa negatiivisesti myös kotieläintuotannon kannattavuuteen. Erityisesti ostorehun varassa olevien suurten sikatilojen osalta kannattavuus uhkaa kustannusten noustessa vakavasti heiketä. Voimakkaasti investoineiden tilojen rahoituksessa on odotettavissa ongelmia. Muidenkin tuotantopanosten, kuten energian ja lannoitteiden, hinnat ovat lähteneet jyrkkään nousuun. Metsäteollisuus on elpymässä. Puu tekee kauppansa metsänomistajia tyydyttävällä hinnalla ja elvyttää osaltaan koko maan taloutta. Puukauppaa koskevien verohelpotusten poistuminen saattaa kuitenkin hidastaa puukauppaa. Energian hinnan nousu ja yleisen ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU 15

17 taloudellisen tilanteen epävarmuus näkyvät myös muun yritystoiminnan kuin maatalouden kannattavuutta heikentävänä ja maksuvalmiutta kiristävänä tekijänä. Yrityksiä on perustettu hieman enemmän kuin vuosi sitten, mutta tilanne vaihtelee alueellisesti. Lisäystä on erityisesti Porin seudulla ja Pohjois-Satakunnassa. Samalla yritysten lopettamisvauhti näyttäisi hidastuneen. Starttirahalla aloittaneiden yritysten määrä on koko Satakunnassa kasvanut selkeästi vuoden takaisesta ollen v kpl. Konkurssit ovat hieman vähentyneet syksyllä vuoden takaisesta, mutta konkurssiin ajautuneet yritykset ovat olleet hieman suurempia kuin vuosi sitten. Sukupolven- ja omistajanvaihdospalveluiden kysyntä on ollut vilkasta. Satakunnan Yrittäjien jäsenmäärän kehityksestä voidaan kuitenkin päätellä, että kaikille yrityksille ei löydy jatkajia ja yrityksiä myös lopetetaan tästä syystä. Huolimatta siitä, että uusia jäseniä liittyy yrittäjäjärjestöön (v n. 850), jäsenmäärän kasvu on vähäistä, koska samanaikaisesti jäsenyydestä luopuu lähes yhtä paljon kuin uusia jäseniä tulee. Alueen muiden, yrittäjyyden toimintaympäristöön vaikuttavien tekijöiden osalta on huomionarvoista Rauman Seudun Kehitys Oy:n toiminnan loppuminen, ja sen aiemmin hoitamien tehtävien siirtyminen alueen kuntien hoidettavaksi. Pohjois-Satakunnassa tunnustellaan useamman kunnan kuntaliitosta, ja ilmassa on myös siihen liittyen maakunnan vaihtoajatuksia. Työttömyyden määrä ja rakenne Työllisyyden kehityksessä tapahtui käänne positiivisempaan suuntaan viime kesänä, jolloin työttömien määrä kääntyi laskuun. Työttömien määrä alentui loppuvuonna vuoden takaisesta noin 10 %. Lomautukset ovat vähentyneet voimakkaasti, myös yt-neuvotteluja on käyty vähemmän kuin vuosi sitten. Isoilta irtisanomisilta ja yritysten alasajoilta on vältytty. Nuorten työttömyys on laskenut muuta työttömyyttä nopeammin. Loppuvuonna nuoria työttömiä oli noin 19 % vähemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömien määrä on sen sijaan kasvanut. Työvoiman saatavuus TE-toimistoihin ilmoitettujen avoimia työpaikkojen määrä on kääntynyt kasvuun. Työpaikkoja avautuu eniten kaupan alalla ja palveluissa sekä terveydenhoito- ja sosiaalipuolella. Tällä hetkellä työvoiman saatavuusongelmat ovat vähäisiä. Jonkun verran ongelmia on palvelu- ja terveydenhoitopuolella. Tietyistä ammattiosaajista on kuitenkin suhdanteista huolimatta aina pulaa. Talouden elpyessä ja rekrytointien käynnistyessä työnantajien toiveet monialaisista osaajista voimistuvat. Ulkomaisen työvoiman käytön ennakoidaan lisääntyvän erityisesti valmistavan teollisuuden piirissä. 16 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011

18 Porin seutukunta Harjavalta, Huittinen, Kokemäki, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Ulvila Porin seutukunnassa asui vuoden 2010 lopussa asukasta. Vuoden aikana kasvua oli 14 henkilöä. Vuonna 2009 seutukunnassa oli yritysten toimipaikkaa, joissa työskenteli henkilöä. Joulukuun 2010 lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 12,4 %, ja työttömiä työnhakijoita oli Porin seutukunta Tilanne nyt verrattuna vuoden takaiseen Tilanne 6 kk kuluttua verrattuna nykyhetkeen Tilanne 12 kk kuluttua verrattuna nykyhetkeen Elinkeinoelämä ja yritystoiminta Työttömyyden määrä ja rakenne Osaavan työvoiman saatavuus Arviointiasteikko: (++) paljon parempi, (+) parempi, (0) ennallaan, (-) heikompi, (--) paljon heikompi Yleinen tunnelma alueella Yleinen tunnelma on positiivisen odottava. Monilla aloilla (esim. Ulvilan automaatiokeskittymä) on nähtävissä positiivisia signaaleja, mutta silti taustalta paistaa edelleen pieni epävarmuus. Yritykset ovat hyvin varovaisia kertomaan suunnitelmistaan. Elinkeinoelämän näkymiin lähimmän kuuden kuukauden tähtäyksellä vaikuttaa Porin seudulla merkittävästi merialan tilanne. Ilman kyseiseen sektoriin liittyvää epävarmuutta elinkeinoelämän ja työllisyyden näkymiä voitaisiin pitää +-merkkisinä. Elinkeinoelämä ja yritystoiminta Vientiteollisuuden ja erityisesti metalliteollisuuden merkitys Porin seudulla on suuri. Tilanne vaihtelee paljon eri yritysten välillä. Mäntyluodon telakan tilanne on edelleen vaikea. Uusia spar-lauttatilauksia ei ole saatu vuoden 2008 jälkeen ja yritys on tehnyt erilaisia tilapäistöitä mm. Olkiluotoon ja tuulivoimarakenteita. Lomautettuna on tällä hetkellä vajaat 200 henkilöä. Huono tilanne vaikuttaa voimakkaasti myös alihankkijoihin, joita on runsaasti. Öljynporauksen investointien odotetaan kuitenkin lähtevän liikkeelle, ja Porissa uskotaan vahvasti tilanteen paranemiseen myös Mäntyluodossa. Tuulivoimarakentamisen osalta Satakunnassa on asetettu kunnianhimoinen tavoite saada vuoteen 2020 mennessä arvioidusta 6 terawatin kapasiteetti-investoinneista jopa 2,6 terawattituntia vastaavat investoinnit Satakuntaan. Tämä luo mahdollisuuksia ja työllisyyttä myös alan rakenteita tekevälle teollisuudelle sekä asennus- ja huoltosektorille. Seudun elintarviketeollisuus on vakaalla pohjalla ja alan yritysten tilanne vaikuttaa myönteiseltä lähitulevaisuudessa. Elintarviketeollisuus on tärkeä työllistäjä erityisesti kaakkoisessa osaa seutukuntaa. ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU 17

19 Merialaan lukuun ottamatta teknologiateollisuudet odotukset ovat suhteellisen positiivisia. Porin seudulla erityisiä odotuksia kohdistuu mm. aurinkoenergian alan yritysten keskittymään. Myös seudun megatapahtumat (Pori-Jazz, Suomi-Areena) ja lukuisat pienemmät (mm. Beach Volley) vahvistavat palvelusektorin kysyntää. Luovien alojen kehittämiseen ollaan kaiken kaikkiaan panostamassa ja kehitys näyttää myönteiseltä laajemminkin Satakunnassa, mm. Raumalla. Rakennusalan tilanne on kohtalaisen hyvä. Meneillään olevista julkisista rakennushankkeista merkittävimmät ovat Porin uusi uimahalli ja Mäntyluodon sataman 12 metrin ruoppaus. Uudisrakentaminen ja peruskorjaus kerrostalopuolella jatkuvat. Myös Olkiluodon vaikutus alueella näkyy positiivisena. Kaupan keskittyminen suuriin yksiköihin jatkuu. Puuvillan kauppakeskuksen rakentaminen aloitettaneen tänä vuonna. Uuden hankkeen myötä Puuvillassa toimivien yritysten määrän arvioidaan kasvavan noin 90:llä ja ne tulevat työllistämään arviolta henkeä. Lisäksi jo rakennusaikana työssä on satoja työntekijöitä. Uusia yrityksiä on perustettu hieman enemmän kuin vuosi sitten. Myöskään lopettaneita yrityksiä ei ole yhtä paljon kuin vuosi sitten. Starttirahalla aloittaneiden yritysten määrä on loppuvuonna lähes kaksinkertaistunut vuoden takaisesta. Konkurssit ovat vähenemään päin vuoden takaisesta. Työttömyyden määrä ja rakenne Työttömyys on kääntynyt laskuun ja työttömien määrä on noin 8 % alempi kuin vuosi sitten. Myös nuorten työttömien määrä on laskenut selvästi vuoden takaisesta. Pitkäaikaistyöttömien määrä tulee lisääntymään kuluvana vuonna. Isoilta irtisanomisilta ja lomautuksilta on toistaiseksi vältytty eikä niitä ole tiedossa. Yksittäisiä pienehköjä irtisanomisia on esiintynyt. Työvoiman saatavuus TE-toimistoihin ilmoitettujen avointen työpaikkojen määrä on kääntynyt kasvuun. Eniten paikkoja on auki sosiaali- ja terveyspuolella sekä kaupan alalla. Mitään merkittäviä rekrytointeja ei ole tiedossa. Työvoiman saatavuus on hyvä tällä hetkellä. Rekrytointiongelmia on vähän ja ne kohdistuvat lähinnä terveydenhoito- ja palvelupuolelle. 18 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011

20 Rauman seutukunta Eura, Eurajoki, Köyliö, Rauma, Säkylä Rauman seutukunnassa asui vuoden 2010 lopussa asukasta. Vuoden aikana vähennystä oli 112 henkilöä. Vuonna 2009 seutukunnassa oli yritysten toimipaikkaa, joissa työskenteli henkilöä. Joulukuun 2010 lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 9,5 %, ja työttömiä työnhakijoita oli Rauman seutukunta Tilanne nyt verrattuna vuoden takaiseen Tilanne 6 kk kuluttua verrattuna nykyhetkeen Tilanne 12 kk kuluttua verrattuna nykyhetkeen Elinkeinoelämä ja yritystoiminta Työttömyyden määrä ja rakenne Osaavan työvoiman saatavuus Arviointiasteikko: (++) paljon parempi, (+) parempi, (0) ennallaan, (-) heikompi, (--) paljon heikompi Yleinen tunnelma alueella Työmarkkinatilanteen palauttaminen ennen taloustaantumaa olleeseen tasoon tapahtuu hitaasti, mutta kuitenkin ollaan menossa parempaan suuntaan. Yleinen tunnelma on odottavan positiivinen. Periaatepäätös Olkiluodon neljännen ydinvoimalayksikön rakentamisesta synnyttää odotuksia ja luo uskoa tulevaisuuteen. Investointien suhteen yritykset ovat erittäin varovaisia, mikä ilmenee esim. Finnveran rahoituksen aikaisempia vuosia heikompana kysyntänä. Lähimmän puolen vuoden työllisyysnäkymiin vaikuttaa heikentävästi erityisesti telakan tilanne. Elinkeinoelämä ja yritystoiminta Meriteollisuuden tilauskanta on kaksi isoa alusta, joiden luovutukset tapahtuvat 2011 ja 2012 alkupuolella. Tammikuussa telakka sai pienehkön (n. 35 milj. euroa) uuden tilauksen kalastuksentutkimusaluksesta. Työllisyystilanne on vielä hyvä, mutta heikkenevä. Suunnittelua on jo vähennetty ja ns. hallissa tehtävää työtä uhkaavat lomautukset kevättalvella Potkurilaitetoimittajien työllisyystilanne on toistaiseksi hyvä, eikä jouduttane tekemään isompia lomautuksia. Metallin alihankintateollisuudessa tilanne on hyvin kaksijakoinen: meriklusterin tilauskannat ovat heikkoja ja lomautusuhkia on päällä. Ympäristöalalla ja kuljetinteollisuudessa toimivilla ym. kansainvälistä kauppaa tekevillä metalliyrityksillä tilanne on vielä positiivinen. Osalla yrityksistä tilanne on vakaa, jopa pientä kasvua on odotettavissa. Olkiluodon kolmannen ydinvoimalayksikön työmaa on muuttunut vuoden 2010 lopussa rakentamisesta asennustyömaaksi. Tällä hetkellä työntekijöitä on vielä noin 4 000, mutta ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU 19

21 vahvuus laskee vuoden 2011 lopussa noin työntekijään. Hankkeen vaikutus on näkynyt monilla toimialoilla, erityisesti palvelusektorilla, mutta positiivinen vaikutus on vähenemässä. Kemiallinen puunjalostusteollisuus elää parempaa vaihetta kuin noin vuosi sitten, mutta ollaan vielä kaukana ennen taantumaa olleista talousluvuista. Selluteollisuuden täystyöllisyys heijastuu mm. Rauman sataman toimintaan. Säkylässä sijaitseva Porin Prikaati (noin 800 työpaikkaa) kuuluu edelleen kehitettävien ja laajenevien varuskuntien joukkoon ja on yksi Suomen kolmesta valmiusyhtymästä. Myös Suomen kansainvälisen valmiusjoukon koulutus ja kriisinhallintaoperaatioiden johtaminen tapahtuu Säkylässä. Palvelualan yrityksillä kysyntätilanne on toistaiseksi vielä hyvä. Vähittäiskaupalla menee edelleen kohtuullisesti johtuen osittain esim. OL 3:n mukanaan tuomasta ostovoimasta. Kaupan odotukset ovat korkealla, mutta pelkona on ostovoiman heikentyminen, jos esim. OL 3:n väki vähenee lyhyessä ajassa huomattavasti. Erikoisliikkeiden kilpailu on kovenemassa, joka saattaa pudottaa pelistä heikoimpia toimijoita. Palvelualan yrittäjien keski-ikä on osittain korkea eikä yritystoiminnalle löydy jatkajia perheestä tai lähisuvusta. Matkailun kannalta vuosi on mennyt huomattavasti paremmin kuin moniin viime vuosiin. Matkailualan yritysten toimintaedellytykset ovat hyvät. Matkailijamäärät ovat kasvaneet ja kasvun odotetaan jatkuvan. Elintarviketeollisuuden näkymät ovat edelleen hyvät, eikä vuoden 2011 alkupuolella ole odotettavissa olennaisia muutoksia. Elintarviketeollisuus on merkittävä työllistäjä erityisesti Pyhäjärviseudulla. Uusia yrityksiä on perustettu hieman vähemmän kuin vuosi sitten. Starttirahalla aloittaneita yrityksiä on ollut loppuvuonna suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten. Yrityksiä lopetettiin saman verran kuin vuotta aiemmin. Lopettamiseen vaikuttaa jonkin verran yrittäjien ikääntyminen. Konkurssien määrä on vähentynyt loppuvuonna vuoden takaisesta. Konkurssiin ajautuneet yritykset olivat kooltaan ja työllistämisvaikutuksiltaan pienempiä kuin vuotta aiemmin. Työttömyyden määrä ja rakenne Työttömyys on laskenut selvästi vuoden takaisesta, noin 13 %. Etenkin nuorten työttömien määrän lasku on ollut erittäin voimakasta. Sen sijaan pitkäaikaistyöttömien määrä on noussut hieman vuoden takaisesta ja määrä tullee lisääntymään. Isoilta irtisanomisilta ja lomautuksilta on toistaiseksi vältytty eikä niitä ole tiedossa. 20 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011

22 Työvoiman saatavuus TE-toimistoihin ilmoitettuja avoimia työpaikkoja on enemmän kuin vuosi sitten. Eniten paikkoja on auki kaupan alalla ja palveluissa sekä teollisuudessa. Rekrytoivien työnantajien toiveet monialaisista osaajista voimistuvat. Rekrytointiongelmat ovat lähinnä yksittäisiä. Työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kaikilta osin kohtaa. Ulkomaisen työvoiman käytön arvioidaan joltain osin lisääntyvän suorittavassa työssä ja valmistavassa teollisuudessa. Pohjois-Satakunta Honkajoki, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kiikoinen, Lavia, Siikainen Pohjois-Satakunnan seutukunnassa asui vuoden 2010 lopussa asukasta. Vuoden aikana vähennystä oli 249 henkilöä. Vuonna 2009 seutukunnassa oli yritysten toimipaikkaa, joissa työskenteli henkilöä. Joulukuun 2010 lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,9 %, ja työttömiä työnhakijoita oli Pohjois-Satakunnan seutukunta Tilanne nyt verrattuna vuoden takaiseen Tilanne 6 kk kuluttua verrattuna nykyhetkeen Tilanne 12 kk kuluttua verrattuna nykyhetkeen Elinkeinoelämä ja yritystoiminta Työttömyyden määrä ja rakenne Osaavan työvoiman saatavuus Arviointiasteikko: (++) paljon parempi, (+) parempi, (0) ennallaan, (-) heikompi, (--) paljon heikompi Yleinen tunnelma alueella Yleinen tunnelma alueella on suhteellisen myönteinen. Positiivinen kehitys työmarkkinoilla on jatkunut edelleen, vaikka työmarkkinatilanteen palautuminen ennen talouskriisiä olleeseen tasoon tapahtuukin hitaasti. Tällä hetkellä alueella on käynnissä investointibuumi kaupan ja asuntotuotannon osalta. Elinkeinoelämä ja yritystoiminta Elintarvikealalla myönteinen kehitys alueella on jatkunut edelleen. Elintarviketeollisuudessa investoidaan tasaisesti ja kehitys on muutenkin varsin vakaata. Alueella saattaa käynnistyä elintarvikealaan liittyvä merkittävä investointi, jota on suunniteltu pitkään. Myönteinen kehitys on näkynyt myös rekrytoinneissa. Myös uuden teknologian kansainvälistämiseen tähtääviin toimiin on alueella panostettu mm. kasvihuoneteknologian osalta. Teollisuuden näkymät ovat palautuneet lähemmäs talouslaman edeltänyttä tilannetta. Tilauskanta on osittain palautunut. Teollisuuden eri sektoreilla on käynnistymässä ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU 21

23 erittäin merkittäviä investointiohjelmia. Investoinnit kohdistuvat pääosin rakennustuote-, rakentaminen ja elintarvikesektorille. Rakennustuoteteollisuudessa on voimakkaasti kasvavia yrityksiä, joiden suunnittelemat investoinnit ovat yritysten kokoon nähden erittäin suuria ja niiden vaikuttavuus Pohjois-Satakunnan alueelle on todella merkittävä. Metalliteollisuudessa tilanne on muuttunut jonkin verran myönteisemmäksi, vaikkakin tilauskannan palautuminen talouskriisiä edeltävälle tasolle erityisesti alueen isojen konepajojen osalta on erittäin hidasta. Positiivisen kehityksen myötä metallialalle on avautunut viime aikoina useampia työpaikkoja. Mittavat investoinnit ovat metalliteollisuudessa edelleen kuitenkin jäissä. Alihankintaan perustuvissa metallialan yrityksissä tilannetta leimaa talouden elpymisestä huolimatta pienoinen epävarmuus. Rakennusalalla kehitys on ollut viime aikoina hyvin myönteistä. S-ryhmä on käynnistämässä uuden marketin rakentamisen vuoden 2011 aikana. Asuntorakentaminen on vilkastunut, ja alueella ollaan suunnittelemassa myös merkittävää valmistalorakentamiseen liittyvää rekrytointikoulutushanketta. Myös rakennustuoteteollisuudessa tilanne on kehittynyt edelleen hyvin; Pohjois-Satakunnassa useat alan yritykset ovat raportoineet kysynnän kasvusta ja tulevista investoinneista. Palvelualoilla tilanne on yleisesti ottaen suhteellisen hyvä. Vähittäiskaupan alalla isojen kaupparyhmittymien market-hankkeet ovat osaltaan myönteisesti vaikuttamassa palvelujen tasoon ja työllisyyteen; toisaalta keskittyminen ja kiristyvä kilpailu saattaa karsia pienempiä toimijoita alalta. Palvelu sektori on kehittynyt ja kehittyy tasaisesti. Uudet perustettavat yritykset ovat pitkälti palveluyrityksiä. Maa- ja metsätaloudessa tilojen määrä laskee edelleen ja samalla keskimääräinen tilakoko kasvaa. Kohonneet tuotantokustannukset ja monien tuotteiden kohdalla laskeneet tuottajahinnat ovat kuitenkin heikentäneet kannattavuutta. Monien maatalousyrittäjien osalta ikääntyminen on omiaan vähentämään investointeja. Kasvihuonetuotanto on edelleen hyvässä kilpailuasemassa. Kaiken kaikkiaan uusia yrityksiä on perustettu enemmän kuin vuosi sitten. Myös lopettaneiden yritysten määrä on kääntynyt laskuun. Lopettamiseen vaikuttaa lisääntyvästi yrittäjien ikääntyminen. Starttirahalla aloittaneiden yritysten määrä on lisääntynyt loppuvuonna hieman vuoden takaisesta. Yritysten nettolisäys näkyy toimitilatarpeen kasvuna. Vapaita yritystiloja on esim. Kankaanpäässä ennätysvähän tarjolla. Konkurssien määrässä ei ole tapahtunut muutoksia. Merkittävänä voidaan Pohjois-Satakunnan osalta pitää myös sitä, että seudullinen elinkeinoyhtiö on perustanut Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy nimisen yhtiön, jonka on tarkoitus toteuttaa yritysten ja kansalaisten nopeiden tietoverkkoyhteyksien edellyttämät, n. 7 8 miljoonan euron investoinnit, koska asia ei muuten etene jo toimivien verkkoyhtiöiden toimesta. 22 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011

24 Työttömyyden määrä ja rakenne Työttömien määrä laski selvästi alle vuoden takaisen tason jo viime kesänä ja tilanne on parantunut entisestään syksyn aikana. Loppuvuonna työttömiä oli noin 18 % vähemmän kuin vuosi sitten. Myös nuorisotyöttömyys on laskenut selkeästi. Työttömyyden laskun arvioidaan jatkuvan edelleen. Pitkäaikaistyöttömyys on lähtenyt lievään nousuun ja tilanteen pelätään pahenevan jatkossa. Alueella ei ole ollut suuria lomautuksia tai irtisanomisia. Jos yritysten investointiohjelmat realisoituvat, työllisyystilanne paranee seuraavan vuoden aikana alueella merkittävästi. Työvoiman saatavuus TE-toimistoihin ilmoitetut avoimet työpaikat ovat lisääntyneet voimakkaasti, Satakunnan seutukunnista suhteellisesti eniten. Työpaikkoja syntyy lähinnä hoiva-alalle sekä palveluihin ja kauppaan. Kaupan alalle merkittävä osa uusista työpaikoista on syntymässä marketrakentamisen myötä; suuri osa näistä työpaikoista ajoittuu vuodelle Työvoiman saatavuusongelmia on hieman terveydenhoidossa ja kausityöntekijöistä. Ulkomaista työvoimaa Pohjois-Satakunnassa on jo pidempään ollut runsaasti esim. elintarvike- ja metalliteollisuudessa. Ulkomaisen työvoiman käytön ennakoidaan lisääntyvän jatkossa em. lisäksi myös maataloudessa ja valmistavan teollisuuden piirissä. Varuskunnan osalta ollaan mahdollisesti joitakin toimintoja lopettamassa lähiaikoina, mikä vaikuttanee myös työpaikkojen määrää vähentävästi. ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU 23

25 Liite 1: Keskeisiä tilastotietoja, koko maa, ELY-keskukset ja seutukunnat Toimipaikat Henkilöstö Aloittaneet Työvoima * Työttömyys- Työttömät Työttömät Väkiluku yritykset aste työnhakijat työnhakijat / / / / lkm hlö q1-q3 hlö % hlö muutos % määrä hlö muutos hlö Koko maa , , Uusimaa , , Helsinki , , Raasepori , , Porvoo , , Loviisa , , Varsinais-Suomi , , Turku , , Salo , , Loimaa , , Vakka-Suomi , , Åboland-Turunmaa , , Satakunta , , Pori , , Rauma , , Pohjois-Satakunta , , Pirkanmaa , , Etelä-Pirkanmaa , , Lounais-Pirkanmaa , , Kaakkois-Pirkanmaa , , Luoteis-Pirkanmaa , , Tampere , , Ylä-Pirkanmaa , , Häme , , Lahti , , Riihimäki , , Hämeenlinna , , Forssa , , Kaakkois-Suomi , , Kouvola , , Kotka-Hamina , , Imatra , , Lappeenranta , , Etelä-Savo , , Mikkeli , , Savonlinna , , Pieksämäki , , Pohjois-Savo , , Kuopio , , Ylä-Savo , , Koillis-Savo , , Sisä-Savo , , Varkaus , , Pohjois-Karjala , , Joensuu , , Keski-Karjala , , Pielisen Karjala , , Keski-Suomi , , Jyväskylä , , Joutsa , , Äänekoski , , Jämsä , , Keuruu , , Saarijärvi-Viitasaari , , TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011

26 Toimipaikat Henkilöstö Aloittaneet yritykset Työvoima * Työttömyysaste Työttömät työnhakijat Työttömät työnhakijat Väkiluku / / / / lkm hlö q1-q3 hlö % hlö muutos % määrä hlö muutos hlö Koko maa , , Etelä-Pohjanmaa , , Suupohja , , Seinäjoki , , Järviseutu , , Kuusiokunnat , , Pohjanmaa , , Vaasa , , Kyrönmaa , , Sydösterbotten , , Jakobstadsreg , , Kaustinen , , Kokkola , , Pohjois-Pohjanmaa , , Koillismaa , , Nivala-Haapajärvi , , Oulu , , Oulunkaari , , Raahe , , H.vesi-Siikalatva , , Ylivieska , , Kainuu , , Kajaani , , Kehys-Kainuu , , Lappi , , Itä-Lappi , , Kemi-Tornio , , Pohjois-Lappi , , Rovaniemi , , Torniolaakso , , Tunturi-Lappi , , * Seutukuntien työvoima ( vuotiaat) on Tilastokeskuksen Työssäkäyntitilaston tieto vuodelta * ELY-keskusten ja koko maan työvoima ( vuotiaat) on Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen edellisen vuoden vastaavan vuosineljänneksen tieto Työttömillä työnhakijoilla tarkoitetaan työvoimatoimistoon ilmoittautuneita työttömiä työnhakijoita sisältäen lomautetut Työttömyysaste on työttömien työnhakijoiden prosenttiosuus työvoimasta. Väkiluku on ennakkotieto , väkiluvun muutos on verrattuna tilaan Aluejako vuoden 2010 seutukuntajaon mukainen Lähteet: Toimipaikat ja henkilöstö vuonna Lähde: Toimiala Online/Tilastokeskus, yritys- ja toimipaikkarekisteri Aloittaneet yritykset vuonna Lähde: Toimiala Online/Tilastokeskus, yritys- ja toimipaikkarekister Työvoima. Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus ja työssäkäyntitilasto Työttömät työnhakijat. Lähde: TEM työnvälitystilastot Väkiluku ennakkotieto Lähde: Tilastokeskus, väestö- ja kuolinsyytilastot Alueittain yrittäjien määrä ja ikärakennetilastoa Koko maa ja ELY-keskukset, pl. maatalousyrittäjät Yrittäjiä yli 55 v osuus, % Koko maa ,0 Uusimaa ,0 Varsinais-Suomi ,2 Satakunta ,2 Häme ,8 Pirkanmaa ,3 Kaakkois-Suomi ,6 Etelä-Savo ,9 Pohjois-Savo ,7 Pohjois-Karjala ,1 Keski-Suomi ,4 Etelä-Pohjanmaa ,0 Pohjanmaa ,5 Pohjois-Pohjanmaa ,8 Kainuu ,0 Lappi ,0 Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto 2008 ALUEELLISET TALOUSNÄKYMÄT 1/2011 TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU 25

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN Varsinais-Suomen väestökehitys jatkaa vuonna 2013 samansuuntaista kehitystä kuin vuonna 2012. Turun kaupungin väkiluku kasvaa ja Salon kaupungin vähenee

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Hämeen ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Alueelliset

Lisätiedot

Nopea apu. Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta. Turvallisempi huominen. Hyvinkää 23.1.2013. Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka

Nopea apu. Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta. Turvallisempi huominen. Hyvinkää 23.1.2013. Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka Nopea apu Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta Turvallisempi huominen Hyvinkää 23.1.2013 Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka YLE 23.1.2013 klo 7:04 Texasin opistoammuskelu oli kahden kiista Sanakopuna

Lisätiedot

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012 KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012 Valtiotieteen tohtori Timo Aro Helmikuu 2015 Mitä on yritysdynamiikka? Yritysdynamiikka on yksi alueen kilpailukykyyn tai ulkoiseen elinvoimaan

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Uudenmaan ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Alueelliset

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Pirkanmaan ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Alueelliset

Lisätiedot

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Siirtolaisuusinstituutti Migrationsinstitutet Institute of Migration Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Muuttoliikesymposium 2010 Tutkija Heli Sjöblom-Immala TUTKIMUSHANKE MAAHANMUUTTAJIEN

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Pohjois-Savon ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite

Lisätiedot

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3.

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3. Oulun seutukunta Helsingin seutukunta Tampereen seutukunta Kyrönmaan seutukunta Jyväskylän seutukunta Vaasan seutukunta Kokkolan seutukunta Turun seutukunta Seinäjoen seutukunta Kuopion seutukunta Etelä-Pirkanmaan

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Kainuun ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Alueelliset

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Pohjois-Karjalan ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 Lähteet: Tilastokeskus, Genimap Oy (L6022/05) Metsäsektorin merkitys maakunnissa ja seutukunnissa vuonna 2002 1 Toimiala- ja aluejako Metsäsektori:

Lisätiedot

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä 2.2.2010 Pekka Myrskylä Tilastokeskus 4.2.2010 2 200 Kuvio 5.2 Ikärakenteen muutos 2009-2060 (2009=100) Ikärakenteen muutos

Lisätiedot

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Maakuntainfot Satakunta Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Sisällysluettelo Diat 1 ja 2: Kansilehti ja sisällysluettelo Diat 3 ja 4: Yleistä Satakunnan maakunnasta

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Etelä-Savon ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Alueelliset

Lisätiedot

Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä

Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä Vuonna 2006 Suomen aktiivisimmat shakkialueet olivat Lounais-Pirkanmaan (VammSK) ja Tammisaaren seutukunnat (Åminnefors-Hanko-Karjaa-Tammisaari). Taulukossa on

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuosi sitten Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 14.3.2009 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SISÄLTÖ 1. Analyysin tausta ja toteuttaminen 2. Seutukuntien arvot muuttujittain 3. Seutukuntien

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys

Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys Syksy 2017 Hannu Ahvenjärvi ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus 29.9.2017 Työllisyyskehitys Satakunnassa Työttömyyden kasvu taittui v. 2016. Tänä vuonna

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Keski-Suomen ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Alueelliset

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät. OTE-jaosto 13.9.2012

Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät. OTE-jaosto 13.9.2012 Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät OTE-jaosto 13.9.2012 Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät Alueilla ja TEM:ssä laaditaan kaksi kertaa vuodessa alueellisten kehitysnäkymien katsaukset, jotka

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2010

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2010 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 20.7.2010 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2010 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömyys kohosi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja

Lisätiedot

SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00

SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00 SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2. 2012 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyneet Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella oli

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2010

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2010 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 9.3.2010 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2010 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Pohjanmaan ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Alueelliset

Lisätiedot

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008 Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas Vaihtotase Yhdysvalloissa % bkt:sta 1 0-1 -2-3 -4-5 -6-7 85 90 95 00 05

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat Yritykset ja yrittäjyys maakunnat Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien osuus työllisistä 2011 14 % 12 % 10 % 8 % 8,2 % 8,5 % 8,8 % 9,0 % 9,5 % 9,1 % 9,2 % %12,2 % 11,6 %11,6 %11,6 %12,2 11,2 %11,2 % 9,8 % 9,8 %10,1

Lisätiedot

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Strategiapäällikkö Pekka Myllynen AVIn auditorio, Joensuu Pohjois-Karjalan ELY-keskus 18.9.2014 Pohjois-Karjalan vahvuudet ja tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SISÄLTÖ 1. Analyysin tausta ja toteuttaminen 2. Seutukuntien arvot muuttujittain 3. Seutukuntien

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa

Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa ELY-keskuksen neuvottelukunnan kokous 5.4.2017 Hannu Ahvenjärvi, Satakunnan ELY-keskus 5.4.2017 2 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi joulukuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi hieman syyskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Välkky-projektin päätösseminaari Avauspuheenvuoro ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Välkky-projektin päätösseminaari Avauspuheenvuoro ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Välkky-projektin päätösseminaari Avauspuheenvuoro ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus 12.11.2014 Tilastot: Satakunnan ELY-keskus, Merja Mannelin 13.11.2014 140 HAASTEELLINEN tilanne: Suomen

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Työttömien määrä laski hieman syyskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.2.2015 klo 9.00 Uusia avoimia työpaikkoja vuoden takaista enemmän. Ulkomaalainen työvoima kasvanut yli 200

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Lapin ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Alueelliset

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄ. äly taide hyvinvointi asuvat meillä / AA-H

KANKAANPÄÄ. äly taide hyvinvointi asuvat meillä / AA-H KANKAANPÄÄ äly taide hyvinvointi asuvat meillä 13.11.2017 / AA-H Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus 2017 SATAKUNTA ON KOMPAKTI KOKONAISUUS JA SUOMEN TALOUDEN VAHVA OSA Satakunnan osuus Suomen viennistä

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömien määrää alentunut maaliskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 23.12.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt yli 15 prosentilla, toiseksi eniten koko maassa. Nuorisotyöttömyys

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2015

Helmikuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Helmikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.3.2015 klo 9.00 Uusia avoimia työpaikkoja lähes kolmanneksen vuoden takaista enemmän. Pitkäaikaistyöttömien

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyivät vuoden takaisesta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 2015

Marraskuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 22.12.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu hidastunut koko maassa, Pohjanmaan ELYalueen tahti nyt maan keskiarvoa.

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Siikajoki Raahe Pyhäjoki Toimintaympäristön muutokset Raahen selvitysalue 14.8.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat yhteensä työnantajasektorin mukaan

Lisätiedot

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 14.10.2014 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota - Argentiinalainen

Lisätiedot

Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän. Työllisyyskatsaus, toukokuu klo 9.00

Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän. Työllisyyskatsaus, toukokuu klo 9.00 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän Työllisyyskatsaus, toukokuu 2015 24.6.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli toukokuun

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 2014

Elokuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Elokuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 23.9.2014 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys kasvaa lähes viidenneksen vuosivauhtia. Ammateittain työttömyys kasvaa suhteellisesti

Lisätiedot

Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.00

Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.00 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää Työllisyyskatsaus, marraskuu 2014 23.12.2014 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli marraskuun

Lisätiedot

TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg

TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg TEM-alueosasto 2013 Maakuntien suhdannekehitys 2011 2013 - yhteenveto, elokuu 2013 Ilkka Mella Matti Sahlberg TALOUDEN TAANTUMA KOETTELEE KAIKKIA ALUEITA Vuoden 2008 aikana puhjenneen maailmanlaajuisen

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Merikarvia Siikainen Pomarkku Lavia Pori Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Toimintaympäristön muutokset Porin selvitysalue 28.2.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Harjavalta Kokemäki Lavia

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019 Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Lomautukset lisääntyivät Etelä-Savossa helmikuussa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9.00

Lomautukset lisääntyivät Etelä-Savossa helmikuussa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9.00 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Lomautukset lisääntyivät Etelä-Savossa helmikuussa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2015 24.3.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli helmikuun lopussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä

Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan aseman huomioiminen Manner- Suomen rakennerahastojen tulevan ohjelmakauden valmistelussa

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Juha Puranen KAINUU-OHJELMA ----> Hyvinvointifoorumi

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät syksyllä 2011

Alueelliset talousnäkymät syksyllä 2011 Alueelliset talousnäkymät syksyllä 2011 Alueelliset talousnäkymät syksyllä 2011 Alueelliset talousnäkymät Jouko Nieminen 2/2011 TEM:n ja ELY-keskusten julkaisu julkaisusarjan nimi ja tunnus käyntiosoite

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 30.6.2019 Matkailun, kaupan ja palveluiden kasvu on jatkunut kohtuullisena. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Kovin kasvu Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua. Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9.00

Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua. Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9.00 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua Työllisyyskatsaus, elokuu 2015 22.9.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun lopussa työttömänä

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Työllisyys

Toimintaympäristö: Työllisyys Toimintaympäristö: Työllisyys Tampere 24.3.2009 Jenni Kallio Prosenttia 31.12. 14,0-19,4 (13) 11,0-13,9 (25) 8,0-10,9 (32) 6,0-7,9 (20) 3,6-5,9 (13) Työllisyys 2008 % 25,0 22,5 Työttömyys kääntyi nousuun

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Seutukuntien kilpailukyky ja resilienssi

Seutukuntien kilpailukyky ja resilienssi Kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö Seutukuntien kilpailukyky ja resilienssi Ari Karppinen & Saku Vähäsantanen 16.12.2014 2 TARKOITUS Tuottaa aluekehittämisen tarpeisiin taloustieteelliseen tutkimukseen ja

Lisätiedot

LUOVIEN ALOJEN TILASTOT. -katsaus Suomen seutukuntien luoviin aloihin tilastojen valossa

LUOVIEN ALOJEN TILASTOT. -katsaus Suomen seutukuntien luoviin aloihin tilastojen valossa LUOVIEN ALOJEN TILASTOT -katsaus Suomen seutukuntien luoviin aloihin tilastojen valossa Esityksen sisällys Luovien alojen tilastollinen määritelmä ja toimialaluokitus Luovien alojen seutukuntatason tilastollinen

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Lokakuun työllikatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011

Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Alueelliset talousnäkymät keväällä 2011 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueelliset talousnäkymät 1/2011 Jouko Nieminen TEM:N JA ELY-KESKUSTEN JULKAISU Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite

Lisätiedot