REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2010"

Transkriptio

1 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien määrä Tammikuussa 2010 työ- ja elinkeinotoimistoissa on kuukauden aikana ollut avoinna yhteensä noin työpaikkaa, näistä noin 963 oli työvoimatoimistojen mukaan sellaisia, että niihin oli vaikea löytää sopivaa työvoimaa. Avointen työpaikkojen ja rekrytointiongelmien määrät ovat vuoden 2008 alusta lähtien olleet laskussa ja lasku on jatkunut edelleen. Hienoisia viitteitä kysynnän elpymisestä on jo alkanut ilmetä joillakin aloilla, esimerkiksi rakennusalalla ja korkeammin koulutettujen ammateissa. Vastaavasti esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla, teollisuudessa ja palvelualoilla työvoiman kysyntä on tammikuussa 2010 ollut selvästi viime vuosia vähäisempää. Kuvio 1. Avointen työpaikkojen ja rekrytointiongelmien määrät Rekrytointiongelmapaikkojen määrä 7000 Avointen työpaikkojen määrä kuukauden aikana Rekrytointiongelmat Paikat kk:n aikana /1 00/5 00/9 01/1 01/5 01/9 02/1 02/5 02/9 03/1 03/5 03/9 04/1 04/ /9 05/1 05/5 05/9 06/1 06/5 06/9 07/1 07/5 07/9 08/ /5 08/9 09/1 09/5 09/9 10/

2 2 2. Rekrytointiongelmien määrien muutokset eri aloilla ja alueilla Vaikeasti täytettävien työpaikkojen määrät ovat vuodentakaiseen tilanteeseen nähden vähentyneet erityisesti terveydenhuollon ja sosiaalialan työssä ja palvelutyössä. Terveydenhuoltotyössä oli tammikuussa 2009 vielä noin 450 vaikeasti täytettävää työpaikkaa, kun vastaava luku tammikuulta 2010 oli noin 270 vaikeasti täytettävää työpaikkaa. Taulukko 1. Rekrytointiongelmien määrät ammattialoittain tammikuussa 2009 ja 2010 Ammattiala Rekrytointiongelmat Muutos tammi.09 tammi.10 Tieteellinen, tekninen, taiteellinen ja humanistinen työ Terveydenhuolto, sosiaalialan työ Hallinto- ja toimistotyö Kaupallinen työ Maa- ja metsätaloustyö Kuljetus- ja liikennetyö Rakennustyö, kaivostyö Teollinen työ Palvelutyö Kaikki alat Eniten vaikeasti täytettävien työpaikkojen määrät ovat vuoden aikana vähentyneet Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Näillä alueilla ongelmien vähenemää on tapahtunut erityisesti hoitoalan ammateissa. Usealla alueella rekrytointiongelmien määrät ovat jälleen hienoisessa kasvussa, näitä ovat: Etelä- Pohjanmaa, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Pohjanmaa, Kainuu ja Pohjois-Karjala. Taulukko 2. Rekrytointiongelmien määrät TE -keskusalueittain tammikuussa 2009 ja 2010 TE-keskus Rekrytointiongelmat Muutos tammi.09 tammi.10 Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Häme Pirkanmaa Kaakkois-Suomi Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Koko maa

3 3 3. Avoimet työpaikat ja rekrytointiongelmat eri ammateissa Avointen työpaikkojen määrät ovat vähentyneet vuoden 2009 tammikuusta kaikilla muilla pääammattialoilla paitsi rakennusalalla ja korkeammin koulutettujen aloilla. Eniten työpaikkojen määrät ovat vähentyneet vuodentakaiseen tilanteeseen nähden terveydenhuolto- ja sosiaalialan työssä, teollisessa työssä sekä palvelutyössä. Tammikuussa 2010 on vaikeasti täytettäviä työpaikkoja ollut lukumääräisesti eniten terveydenhuolto- ja sosiaalialan työn, kaupallisen työn sekä palvelutyön ammateissa. Suhteellisesti eniten vaikeasti täytettäviä työpaikkoja ammattialan työpaikoista on ollut kuljetus- ja liikennetyössä. Taulukko 3. Avointen työpaikkojen ja vaikeasti täytettävien paikkojen määrät tammikuussa 2010 ammattialoittain Ammattiala Avoimet Vaikeasti Vaikeasti täytettävien työpaikat täytettävät työpaikat paikkojen osuus Tieteellinen, tekninen, taiteellinen ja humanistinen työ ,5 % Terveydenhuolto, sosiaalialan työ ,8 % Hallinto- ja toimistotyö ,8 % Kaupallinen työ ,4 % Maa- ja metsätaloustyö ,9 % Kuljetus- ja liikennetyö , Rakennustyö, kaivostyö ,2 % Teollinen työ ,6 % Palvelutyö ,7 % Kaikki alat ,8 % Ongelmallisimpien ammattien listan kärjessä oli tammikuussa 2010 myyntineuvottelijan ja myyntiedustajan ammatit. Kymmenen ongelmallisemman ammatin listalla olevat ammatit ovat kaikki tuttuja rekrytointiongelma-ammatteja. Näiden ammattien avointen työpaikkojen täyttämisissä on ollut jo pitkään vaikeuksia työ- ja elinkeinotoimistoissa. Taulukko 4. Ongelmallisimmat ammatit tammikuussa 2009 ja tammikuussa 2010 Ongelmallisimmat ammatit tammi.09 tammi.10 lkm. lkm. Myyntineuvottelija 109 Myyntineuvottelija 80 Sairaanhoitaja 106 Myyntiedustaja 73 Lähihoitaja 91 Parturi-kampaaja 42 Kokki 89 Kokki 34 Parturi-kampaaja 52 Sairaanhoitaja 32 Tarjoilija 48 Henkilökohtainen avustaja 31 Myyntiedustaja 40 Terveyskeskuslääkäri 29 Taksinkuljettaja 38 Taksinkuljettaja 29 Ilmaislehtien jakaja 32 Kiinteistönhoitaja 26 Hammaslääkäri 27 Lähihoitaja 25

4 4 4. Avoimet työpaikat ja työttömät työnhakijat eri ammateissa Työvoimatoimistoissa oli tammikuussa 2010 jokaista avointa työpaikkaa kohden keskimäärin 5,5 työtöntä työnhakijaa. Eniten työvoiman tarjontaa suhteessa kysyntään oli rakennustyön ja teollisen työn ammateissa ja vähiten kaupallisen työn ammateissa. Taulukko 5. Avointen työpaikkojen ja työttömien työnhakijoiden määrät tammikuussa 2010 ammattialoittain Ammattiala Avoimet Työttömät Työttömät / työpaikat työnhakijat paikka Tieteellinen, tekninen, taiteellinen ja humanistinen työ ,2 Terveydenhuolto, sosiaalialan työ ,6 Hallinto- ja toimistotyö ,5 Kaupallinen työ ,3 Maa- ja metsätaloustyö ,0 Kuljetus- ja liikennetyö ,7 Rakennustyö, kaivostyö ,7 Teollinen työ ,9 Palvelutyö ,7 Kaikki alat ,5 Työttömien työnhakijoiden määrät suhteessa avoimiin työpaikkoihin ovat lisääntyneet selvästi vuodentakaiseen tilanteeseen nähden. Tammikuussa 2009 oli jokaista avointa työpaikkaa kohden noin neljä työtöntä työnhakijaa. Eniten työttömien työnhakijoiden määrät suhteessa ammattialan avoimiin työpaikkoihin ovat vuoden aikana kasvaneet teollisuuden ja kuljetustyön ammattialoilla. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan suhde on pysynyt vuodentakaisella tasolla kaupallisen työn ja maaja metsätaloustyön ammattialoilla. Työvoiman tarjonnassa on varsin paljon sellaisia henkilöitä, jotka on tilastoitu ammattitaidottomiksi tai he ovat vaihtamassa ammattia. Työttömiä on lisäksi runsaasti mm. toimistotyöntekijän ja myyjän ammateissa. Taulukko 6. Ammatit, joissa on eniten työttömiä työnhakijoita tammikuussa 2009 ja tammikuussa 2010 Ammatit, joihin on tilastoitu eniten työttömiä tammi.09 tammi.10 muutos Ammattitaidoton Toimistotyöntekijä Myyjä Kirvesmies Laitossiivooja Sekatyöntekijä (rakennusala) Rakennustyöntekijä Varastotyöntekijä Ammatinvaihtaja Kokki Työttömät yhteensä (pl. lomautetut)

5 5 5. Rekrytointiongelmien syyt Yleisimmät syyt rekrytointiongelmiin liittyivät tammikuussa 2010 työpaikkojen ominaisuuksiin. Noin 22 prosenttia työpaikkojen täyttövaikeuksista johtui muista työpaikan ominaisuuksista johtuvista syistä. Näitä muita syitä oli lähinnä se, että työpaikka oli ns. yrittäjäpaikka tai vuokratyöpaikka. Seuraavaksi yleisimpiä rekrytointiongelmien syitä oli se, että paikkaan ei ollut lainkaan hakijoita (työvoimapula) ja palkkaus. Työvoimapulan osuus rekrytointiongelmien syynä on selvästi vähentynyt vuodentakaiseen tilanteeseen nähden. Työn tilapäisyys ei ole enää niin suuri ongelma kuin aikaisemmin. Enemmän rekrytointiongelmia aikaisempaan tilanteeseen nähden on muiden työpaikan ominaisuuksista johtuvien syiden lisäksi aiheuttanut mm. palkkaus ja työnhakijan henkilökohtaisten ominaisuuksien sopimattomuus. Kuvio 2. Rekrytointiongelmien syyt tammikuussa 2009 ja 2010 Muut työpaikan ominaisuuksista johtuvat syyt 9 % 22 % Työvoimapula 2 27 % Palkkaus 13 % 17 % Työn osa-aikaisuus 9 % 1 Riittämätön koulutus 4 % 6 % Erityisosaamisen puute 5 % 5 % Työn tilapäisyys 5 % 12 % Henkilökohtaiset ominaisuudet 4 % Epäsopivat työajat 3 % 3 Riittämätön työkokemus 3 % 5 % Työmatka / toimipaikan sijainti 2 % Riittämätön kielitaito Työttömyysturva 5 % tammi.10 Muut työnhakijaan liittyvät syyt Monitaitoisuuden vaatimukset tammi.09 Tietotekniset vaatimukset 0 % 0 % 5 % 10 % 15 % 20 % 25 % 30 % Rekrytointiongelmien syyt vaihtelevat suuresti sen mukaan, minkä ammattialan tai ammatin avoimesta työpaikasta on ollut kyse. Työvoimapula on viime aikoina vaivannut eniten terveydenhuoltoja sosiaalialaa. Työnhakijoiden ominaisuudet 1 vaikeuttavat työpaikkojen täyttöjä erityisesti teollisuudessa ja hallinto- ja toimistotyössä ja rakennusalalla. Työpaikan ominaisuudet 2 ovat merkittävä rekrytointiongelmien syy kaupallisen työn, maa- ja metsätaloustyön sekä palvelutyön ammateissa. (Kuvio 3) 1 Riittämätön ammatillinen peruskoulutus, riittämätön työkokemus, työntekijän henkilökohtaisten ominaisuuksien sopimattomuus, tehtävän vaatiman erityisosaamisen puute, riittämätön kielitaito, monitaitoisuuden vaatimukset, tietotekniikkaan liittyvät vaatimukset ja muut ammattitaitoon tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyneet syyt. 2 Työn osa-aikaisuus, työn tilapäisyys, vuorotyö tai muuten epäsopivat työajat, työmatkaan/toimipaikan sijaintiin liittyvät syyt, palkkaukseen liittyvät syyt ja muut työpaikan ominaisuuksista johtuvat syyt.

6 6 Kuvio 3. Rekrytointiongelmien pääasialliset syyt ammattialoittain tammikuussa 2010 Tieteellinen, tekninen, taiteellinen ja humanistinen työ Terveydenhuolto, sosiaalialan työ Hallinto- ja toimistotyö Kaupallinen työ Maa- ja metsätaloustyö Kuljetus- ja liikennetyö Rakennustyö, kaivostyö Teollinen työ Palvelutyö Kaikki alat 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Työnhakijan ominaisuus Työpaikan ominaisuus Työvoimapula 6. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne Suomen seutukunnissa Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuudessa on kaksi ääriulottuvuutta: työvoimapula (avoimiin paikkoihin ei ole riittävästi hakijoita) tai suuri työvoiman ylitarjonta (kaikille työtä hakeville ei riitä työpaikkoja). Kohtaanto-ongelmia voi ilmetä alueellisesti ja/tai ammatillisesti. Alueellinen kohtaamattomuus tarkoittaa sitä, että työttömät työnhakijat ja avoimet paikat ovat sijoittuneet eri alueille. Ammatillisessa kohtaamattomuudessa on kyse siitä, että työvoiman kysyjän hakema ja tarjoajan olemassa oleva osaaminen ja ominaisuudet eivät kohtaa. Seuraavilla sivuilla olevissa kartoissa on kuvattu työvoiman kysynnän ja tarjonnan alueellista kohtaantotilannetta vuoden 2009 syys-joulukuussa. Tarkastelu on tehty työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettujen avointen työpaikkojen ja työttömäksi rekisteröityjen pohjalta. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät siten ne avoimet työpaikat, jotka eivät tule työ- ja elinkeinotoimiston tietoon ja muut kuin työttömäksi rekisteröityneet työnhakijat. Tarkastelutasoina ovat seutukunnat ja pääammattiryhmät. Kohtaantotilanteen kuvauksessa käytetään neljää eri ryhmää: 1) Alueet, joissa tarkasteltavassa ammattiryhmässä on avointa paikkaa kohden on alle 2 työtöntä (Tässä tilanteessa alkaa yleensä ilmetä työvoiman saatavuusongelmia) 2) Alueet, joissa tarkasteltavassa ammattiryhmässä on avointa paikkaa kohden 2 alle 5 työtöntä (Tässä tilanteessa kysyntä ja tarjonta on ) 3) Alueet, joissa tarkasteltavassa ammattiryhmässä on avointa paikkaa kohden 5 alle 10 työtöntä (Tässä tilanteessa ammattialan työttömien on jo vaikea löytää työtä työssäkäyntialueeltaan) 4) Alueet, joissa tarkasteltavassa ammattiryhmässä on avointa paikkaa kohden vähintään 10 työtöntä (Tässä tilanteessa ammattialan työttömän on hyvin vaikea löytää työtä työssäkäyntialueeltaan).

7 7 Kuviot Työvoiman kohtaantotilanne pääammattiryhmittäin Suomen seutukunnissa syysjoulukuussa 2009 Kaikki ammatit yhteensä Tieteell. tekn. ja taiteellinen työ Terveydenhuolto, sos. alan työ Hallinto- ja toimistotyö

8 8 Kaupallinen työ Maa- ja metsätaloustyö Kuljetus- ja liikennetyö Rakennustyö, kaivostyö

9 9 Teollinen työ Palvelutyö Työvoiman kysyntä- ja tarjontatilanteen tarkastelu seutukunnittain ja pääammattialoittain osoittaa, että tilanne vaihtelee suuresti ammateittain ja alueittain. Vaikka taloudellinen taantuma on jo voimakkaasti heijastunut työllisyyteen, on edelleen ammatteja, joissa työvoiman saatavuusongelmat ovat yleisiä (mm. kaupallinen työ sekä terveydenhuolto- ja sosiaaliala). Taloudellinen taantuma näkyy tällä hetkellä erityisesti teollisen työn, rakennustyön sekä maa- ja metsätaloustyön aloilla suurena työvoiman ylitarjontana.

10 10 Liite SEUTUKUNNAT Helsinki 014 Raasepori 021 Åbolan d-turunmaa 022 Salo 023 Turku 024 Vakka-Suomi 025 Loimaa 041 Rauma 043 Pori 044 Pohjois-S atakunta 051 Hämeenlinna 052 Riihimäki 053 Forssa 061 Luoteis-Pirkanmaa 062 Kaakkois-Pirkanmaa 063 Etelä-Pirkanmaa 064 Tampere 068 Lounais-Pirkanmaa 069 Ylä-Pirkanm aa 071 Lahti 072 Heinola 081 Kouvola 082 Kotka-Hamina 091 Lappeenranta 093 Imatra 101 Mikkeli 103 Savonlinna 105 Pieksä mäki 111 Ylä-Savo 112 Kuopio 113 Koillis-Savo 114 Varkaus 115 Sisä-Savo 122 Joensuu 124 Keski-Karjala 125 Pielisen Ka rjala 131 Jyväskylä 132 Joutsa 133 Keuruu 134 Jämsä 135 Äänekoski 138 Saarijä rvi-viitasaari 141 Suupohja 142 Seinäjoki 144 Kuusiokunnat 146 Järviseutu 151 Kyrönmaa 152 Vaasa 153 Sydösterbottens kustregion 154 Jakobstadsregionen 161 Kaustinen 162 Kokkola 171 Oulu 173 Oulunkaari 174 Raahe 175 Siikalatva 176 Nivala-Haapajärvi 177 Ylivieska 178 Koillismaa 181 Kehys-Kainuu 182 Kajaan i 191 Rovaniemi 192 Kemi-Tornio 193 Torniolaakso 194 Itä-Lap pi 196 Tunturi-Lappi 197 Pohjois-Lappi 201 Porvoo 202 Loviisa 211 Marienhamns stad 212 Ålands landsbyg d 213 Ålands skärgård

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 14.3.2009 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2010

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2010 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 20.7.2010 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2010 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2008

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2008 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 26.11.2008 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2008 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2009

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2009 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 16.11.2009 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2009 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2008

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2008 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 24.7.2008 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2008 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä

Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä Vuonna 2006 Suomen aktiivisimmat shakkialueet olivat Lounais-Pirkanmaan (VammSK) ja Tammisaaren seutukunnat (Åminnefors-Hanko-Karjaa-Tammisaari). Taulukossa on

Lisätiedot

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN Varsinais-Suomen väestökehitys jatkaa vuonna 2013 samansuuntaista kehitystä kuin vuonna 2012. Turun kaupungin väkiluku kasvaa ja Salon kaupungin vähenee

Lisätiedot

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Siirtolaisuusinstituutti Migrationsinstitutet Institute of Migration Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Muuttoliikesymposium 2010 Tutkija Heli Sjöblom-Immala TUTKIMUSHANKE MAAHANMUUTTAJIEN

Lisätiedot

Hyvinvointialan työvoimapula tarua vai totta?

Hyvinvointialan työvoimapula tarua vai totta? Hyvinvointialan työvoimapula tarua vai totta? Porin ammattiopisto 13..27 1 Sisältö - työvoiman rekrytointi, avoimet paikat - rekrytointiongelmat ja työvoimapula - rekrytointiongelmien syyt ja keinot -

Lisätiedot

Nopea apu. Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta. Turvallisempi huominen. Hyvinkää 23.1.2013. Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka

Nopea apu. Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta. Turvallisempi huominen. Hyvinkää 23.1.2013. Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka Nopea apu Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta Turvallisempi huominen Hyvinkää 23.1.2013 Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka YLE 23.1.2013 klo 7:04 Texasin opistoammuskelu oli kahden kiista Sanakopuna

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 Lähteet: Tilastokeskus, Genimap Oy (L6022/05) Metsäsektorin merkitys maakunnissa ja seutukunnissa vuonna 2002 1 Toimiala- ja aluejako Metsäsektori:

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat Yritykset ja yrittäjyys maakunnat Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien osuus työllisistä 2011 14 % 12 % 10 % 8 % 8,2 % 8,5 % 8,8 % 9,0 % 9,5 % 9,1 % 9,2 % %12,2 % 11,6 %11,6 %11,6 %12,2 11,2 %11,2 % 9,8 % 9,8 %10,1

Lisätiedot

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008 Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas Vaihtotase Yhdysvalloissa % bkt:sta 1 0-1 -2-3 -4-5 -6-7 85 90 95 00 05

Lisätiedot

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012 KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012 Valtiotieteen tohtori Timo Aro Helmikuu 2015 Mitä on yritysdynamiikka? Yritysdynamiikka on yksi alueen kilpailukykyyn tai ulkoiseen elinvoimaan

Lisätiedot

LUOVIEN ALOJEN TILASTOT. -katsaus Suomen seutukuntien luoviin aloihin tilastojen valossa

LUOVIEN ALOJEN TILASTOT. -katsaus Suomen seutukuntien luoviin aloihin tilastojen valossa LUOVIEN ALOJEN TILASTOT -katsaus Suomen seutukuntien luoviin aloihin tilastojen valossa Esityksen sisällys Luovien alojen tilastollinen määritelmä ja toimialaluokitus Luovien alojen seutukuntatason tilastollinen

Lisätiedot

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä 2.2.2010 Pekka Myrskylä Tilastokeskus 4.2.2010 2 200 Kuvio 5.2 Ikärakenteen muutos 2009-2060 (2009=100) Ikärakenteen muutos

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 21.1.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SISÄLTÖ 1. Analyysin tausta ja toteuttaminen 2. Seutukuntien arvot muuttujittain 3. Seutukuntien

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 26.8.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Alueiden rakennemuutos ja työmarkkinat. Suomen Kuntaliitto/Jaana Halonen

Alueiden rakennemuutos ja työmarkkinat. Suomen Kuntaliitto/Jaana Halonen Alueiden rakennemuutos ja työmarkkinat Suomen Kuntaliitto/Jaana Halonen Pori/Ennakointiseminaari 30.3.2012 Ikärakenteen alueellisia eroja Työllisyyden alueellisia eroja Tutkintorakenteiden alueellisia

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 18.3.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 2.5.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.7.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi hieman viime

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä maltillisessa laskussa

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Seutukuntien kilpailukyky ja resilienssi

Seutukuntien kilpailukyky ja resilienssi Kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö Seutukuntien kilpailukyky ja resilienssi Ari Karppinen & Saku Vähäsantanen 16.12.2014 2 TARKOITUS Tuottaa aluekehittämisen tarpeisiin taloustieteelliseen tutkimukseen ja

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Siikajoki Raahe Pyhäjoki Toimintaympäristön muutokset Raahen selvitysalue 14.8.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat yhteensä työnantajasektorin mukaan

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 24.4. klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu Työttömyys kasvaa edelleen, mutta Kaakkois-Suomessa hitaammin kuin Suomessa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä jatkaa maltillista laskuaan

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.7.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,8 % viime vuodesta

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013 Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013 Kaupan toimialalla eniten yritysten aloituksia ja lopetuksia vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 yrityksiä aloitti ja lopetti

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 Tammikuun työllikatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus tammikuu 2013 Kaakkois-Suomen asukkaista oli tammikuun lopussa työttömänä 20114

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,1 % viime

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 23.9.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2013

Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2013 Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2013 Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2013 Helsinki Helsingfors 2013 Tiedustelut Förfrågningar Inquiries: Sirkku Hiltunen 09 1734 7373 Leena Jäntti 09 1734 7372 Kannen kuvat

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 25.11.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo '01 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08

Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo '01 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 19.2.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 24.6.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 29.2.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.8.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.9.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 6 TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 Tampereen työllisyyden kehitys jatkoi hidastumistaan Työnvälitysrekisteritietojen mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 Joulukuun työllikatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on Kaakkois-Suomessa lisääntynyt

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 12,1 % viime

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,6 % viime

Lisätiedot

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syys - lokakuussa 2014

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syys - lokakuussa 2014 KATSAUS 17.10.2014 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syys - lokakuussa 2014 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on syys - lokakuun vaihteessa tehty arvio noin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.4.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.2.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 Toukokuun työllikatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Talven ja kevään aiempien kuukausien mukainen työttömyyden kasvuvauhti

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.12.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2013 Kaakkois-Suomessa oli

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.3.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio lokakuussa 2015

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio lokakuussa 2015 KATSAUS 14.10.2015 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio lokakuussa 2015 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on syys- lokakuun vaihteessa tehty arvio noin 200

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010 n tiedote 21.12.2010 Tilannekatsaus 30.11.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työllisyydessä positiivista kehitystä vuoden

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus joulukuu 2013

Lapin työllisyyskatsaus joulukuu 2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus joulukuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut, mutta Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.9.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.9.2010 n tiedote 21.9.2010 Tilannekatsaus 31.8.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyystilanteessa positiivista kehitystä

Lisätiedot