TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg"

Transkriptio

1 TEM-alueosasto 2013 Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu 2013 Ilkka Mella Matti Sahlberg

2 TALOUDEN TAANTUMA KOETTELEE KAIKKIA ALUEITA Vuoden 2008 aikana puhjenneen maailmanlaajuisen taantuman jälkeen on useimmissa kehittyneissä maissa vallinnut hitaan talouskasvun ajanjakso, joka on jälleen muuttunut taantumaksi. Hidas talouskasvu ja talouden ajautuminen taantumaan piinaa erityisesti euroalueen maita. Vuonna 2012 tuotannon arvo laski useissa Euroopan maissa syvenevän finanssikriisin ja julkisen talouden velkaantumisen takia. Pahimmissa kriisimaissa kuten Kreikka, Irlanti, Portugali ja Espanja tuotannon määrän odotetaan laskevan selvästi myös tänä vuonna. Talous kasvaisi niukasti vain Saksassa, Iso-Britanniassa ja Ruotsissa. Myös Suomessa taantuman odotetaan jatkuvan vuoden 2013 aikana ja kasvuodotukset on siirretty vuodelle 2014 ja sen jälkeiseen aikaan. Tuotannon voimakas lasku ja työttömyyden kasvu heikentävät kaikkien alueiden kehitysnäkymiä myös Suomessa. Taulukko 1. Tuotannon kasvuarviot (%) ja työttömyysaste eri maissa Tuotannon kasvu Työttömyysaste Euroalue Yhdysvallat Japani OECD Venäjä Kiina Suomi* Lähde: OECD, Economic outlook 2013, toukokuu, *) VM 6 /2013 Työttömyys kasvaa suurilla kaupunkiseuduilla Hitaan talouskasvun jaksolla työttömyys pysyi suhteellisen korkeana ja on tuotannon laskun myötä alkanut jälleen nousta kaikilla alueilla vuoden 2013 aikana. Työttömyys oli keväällä 2013 koko maassa yli 9% tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan. Korkeinta työttömyys oli Pohjois- ja Itä-Suomessa, 11,2% ja matalinta Uudellamaalla 7,5%. TEM:n tilastoimien työttömien työnhakijoiden mukaan työttömyyden kasvu on ollut nopeinta monilla suurilla kaupunkiseuduilla kuten Tampereen, Oulun, Jyväskylän, Salon ja Raaseporin seutukunnissa. Maakunnista työttömyyden kasvu on ollut nopeinta Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. Sen sijaan Kymenlaaksossa, Keski- Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla työttömien määrä pysyi lähes ennallaan Monilla korkean työttömyyden seutukunnilla kuten Koillismaa, Torniolaakso ja Keuruu työttömien määrä on hieman laskenut lisääntyvän eläkepoistuman myötä. Työttömyys on kuitenkin kaikilla alueilla huomattavasti alemmalla tasolla kuin 1990-luvun alkupuolella ja ETLA:n ennusteen mukaan se laskisi lähivuosina

3 Kuvio 1. Työttömyysaste maakunnittain ja *) Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus ; *)Etla:n maakunnittainen ennuste Kuvio 2. Työttömien osuus työvoimasta (%) kaupunkiseuduilla *) Lähde: TEM. työnvälitystilastot, vertailuajankohtana kesäkuun tiedot

4 Kuvio 3. Työttömien määrän muutos (%) seutukunnittain , kesäkuu Lähde: TEM, työttömät työnhakijat Erityisen voimakkaasti kasvoi viimeisen vuoden aikana nuorten alle 25-vuotiaiden työttömien määrä. Koko maassa kasvu oli 22% ja Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla 31%. Seutukunnista kasvu oli nopeinta Pohjois-Lapissa, Pieksämäellä ja Ylivieskassa, mutta myös Tampereen, Helsingin ja Oulun seutukunnissa kasvu oli selvästi koko maan tasoa nopeampaa. Suomessa nuorisotyöttömyys on pysynyt alle 25 %:n tason, kun Espanjassa on jo ylitetty 50 %:n raja. Työttömyyden pitkittyessä pitkäaikaistyöttömien määrä alkoi kasvaa vuoden 2011 aikana ja vuosina kasvua on ollut kaikissa maakunnissa. Nopeimmin määrä lisääntyi Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

5 Työvoiman ja työllisten määrä vähenee Työllisten määrä oli korkeimmillaan yli 2,5 miljoonaa vuonna 2008, minkä jälkeen taantuman myötä tapahtui lähes työpaikan pudotus ja työllisyysaste laski 70 %:n tasolta 67 %:n tasolle. Vuosina tuotannon kasvaessa hitaasti myös työllisyys koheni hieman, mutta talouden jälleen taantuessa on työllisten määrä ja työllisyysaste kääntynyt laskuun. Työllisten määrän kasvu on pysähtynyt useimmissa maakunnissa ja erityisesti Itä- ja Pohjois- Suomessa väheneminen on voimakasta suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle 2010-luvun aikana. Kuvio 4. Työllisyysaste maakunnittain ja * Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, *)ETLA:n ennuste Yritystoiminnan liikevaihto laskee lähes kaikissa maakunnissa Hitaan kasvuvaiheen jälkeen yritystoiminnan liikevaihdon kasvu hiipui vuoden 2012 lopussa ja lasku voimistui vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä.. Erityisesti teollisuuden, rakentamisen ja myös kaupan liikevaihto on laskenut vuosina Eurostatin maakohtaisen vertailun mukaan teollisuustuotanto on laskenut Suomessa eniten koko Euroopassa viimeisen vuoden aikana. Kokonaisliikevaihdon suhteen maakunnista parhaiten ovat pärjänneet Pohjanmaa ja Lappi ja heikoimmin Varsinais-Suomi ja Kymenlaakso.

6 Kuvio 5. Kokonaisliikevaihdon muutos maakunnissa Lähde: Tilastokeskus Kuvio 6. Liikevaihdon muutos maakunnissa toimialoittain , 1. neljänneksen tiedot Lähde: Tilastokeskus

7 Väestön määrä laskee useilla alueilla luonnollisen kasvun hiipuessa Suomen väkiluvun kasvunopeus on ollut viime vuosina Euroopan kärkitasoa, mutta se on alueellisesti keskittynyt muutamille kasvualueille. Määrällisesti väestönkasvu on suurinta Uudellamaalla, jossa luonnollinen kasvu, maassamuutto ja maahanmuutto kasvattivat väkilukua henkilöllä, kun kasvu oli henkeä vuonna Pirkanmaalla, Itä-Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä väestö kasvaa pääasiassa maassamuuton ja Pohjois-Pohjanmaalla korkean syntyvyyden ansiosta. Maahanmuuton muuttovoitto oli vuonna henkeä, mikä on lähes tuhat henkeä suurempi kuin edellisenä vuonna. Maakuntien sisällä muuttoliike kohdistuu voimakkaimmin maakuntien keskuksiin ja suuret keskukset kuten Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun seutu kasvavat edelleen nopeasti. Kuvio7. Väestön muutos maakunnittain (%) * Lähde: Tilastokeskus, 2012 ja 2013 kesäkuun tiedot Pohjanmaan kehitys myönteisintä vuosina Maakuntien keskinäistä kehitystä voidaan verrata eri tekijöiden kokonaisvaikutusta kuvaavalla suhdanneindikaattorilla, jossa osatekijöinä ovat liikevaihto, työttömyys ja nettomuutto. Parhaiten liikevaihdon kasvun, työttömyyden tason ja muutoksen sekä nettomuuton muutoksen perusteella ovat ajanjaksolla pärjänneet Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Uusimaa sekä heikoiten Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Varsinais-Suomi.

8 Kuvio 8: Suhdanneindikaattori maakunnittain vuonna Lähde: Tilastokeskus Viimeisen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut selvä muutos siten, että monet kasvumaakunnat kuten Pirkanmaa, Varsinais-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa ovat menestyneet heikoimmin. Myös Uudenmaan sijoitus on selvästi tippunut. Parhaiten ovat edelleen selvinneet Pohjanmaa ja Etelä- Pohjanmaa. Myös Itä-Suomen maakunnat Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo ovat kestäneet taantumaa paremmin kuin vahvat vientivetoiset alueet. Kuvio 9. Suhdanneindikaattori maakunnittain vuonna Lähde: Tilastokeskus

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot Maakuntien suhdannekehitys 2011-2013 Kuviot TEM/ Alueosasto Ilkka Mella, Laura Pouru TEM-analyyseja 48/2013 www.tem.fi/julkaisut Työttömyysaste maakunnittain 1990-2012 ja 2013-2016 Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Maakuntien suhdannekehitys Alueiden kehittäminen

Maakuntien suhdannekehitys Alueiden kehittäminen Maakuntien suhdannekehitys 23-27 Alueiden kehittäminen SISÄASIAINMINISTERIÖN JULKAISUJA 44/27 2 SISÄASIAINMINISTERIÖ KUVAILULEHTI Julkaisun päivämäärä 6.9.27 Tekijät (toimielimestä, toimielimen nimi, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-7/2019 20 18 16 14 12 13,0 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TEM-analyyseja 48 /2013

TEM-analyyseja 48 /2013 TEM-analyyseja 48 /2013 Maakuntien suhdannekehitys 2011-2013 Ilkka Mella Laura Pouru ISSN 1797-5271 ISBN 978-953-227-707-7 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS 2011-2013 Ilkka Mella Laura Pouru Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TEM-analyyseja 20/2010

TEM-analyyseja 20/2010 TEM-analyyseja 20/2010 Maakuntien suhdannekehitys 2008-2010 Anssi Kaarna Ilkka Mella ISSN 1797-5271 ISBN 978-952-227-262-1 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS 2008-2010 Anssi Kaarna Ilkka Mella Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-4/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä L T Ö 1. MITEN MEILLÄ MENEE SATAKUNNASSA?

Lisätiedot

TEM analyyseja 15 / 2009

TEM analyyseja 15 / 2009 - 1 - TEM analyyseja 15 / 29 Maakuntien suhdannekehitys 27-29 Ilkka Mella ISSN 1797-5271 ISBN 978-2-227-238-6 - 2 - - 3 - Maakuntien suhdannekehitys 27-29 Ilkka Mella Työ- ja elinkeinoministeriö Ministry

Lisätiedot

TEM-analyyseja 56 /2014

TEM-analyyseja 56 /2014 TEM-analyyseja 56 /2014 Maakuntien suhdannekehitys 2012-2014 Ilkka Mella Hanna Urjankangas ISSN 1797-5271 ISBN 978-952-227-774-9 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS 2012-2014 Ilkka Mella Hanna Urjankangas Työ-

Lisätiedot

TEM-analyyseja 29/2011

TEM-analyyseja 29/2011 TEM-analyyseja 29/2011 Maakuntien suhdannekehitys - 2011 Anssi Kaarna Ilkka Mella ISSN 1797-5271 ISBN 978-952-227-459-5 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS - 2011 Anssi Kaarna Ilkka Mella Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

TEM-analyyseja 23/2010

TEM-analyyseja 23/2010 TEM-analyyseja 23/21 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS 28 21 / syksy Anssi Kaarna Ilkka Mella ISSN 1797-5271 ISBN 978-952-227-265-2 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS 28-21 Anssi Kaarna Ilkka Mella Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä)

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä) Maakunnan tila 1 Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 27 213 (heinä) 14,5 14, 13,5 13, 12,5 12, 11,5 11, 1,5 1, 9,5 9, 8,5 8, 7,5 7, 6,5 6, 5,5 5, Luku alueen

Lisätiedot

TEM analyyseja 7 / 2008

TEM analyyseja 7 / 2008 TEM analyyseja 7 / 2008 Maakuntien suhdannekehitys 2004-2008 Ilkka Mella ISSN 1797-5271 ISBN 978-952-227-069-6 Maakuntien suhdannekehitys 2004-2008 Ilkka Mella Työ- ja elinkeinoministeriö Ministry of

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN Varsinais-Suomen väestökehitys jatkaa vuonna 2013 samansuuntaista kehitystä kuin vuonna 2012. Turun kaupungin väkiluku kasvaa ja Salon kaupungin vähenee

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU KIIHTYI TOUKOKUUSSA Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu nousi toukokuussa selvästi viime kuukausia korkeammalle tasolle. Työttömyyden kasvun pieneneminen onkin ollut varsin hidasta.

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 14.10.2014 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota - Argentiinalainen

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Työllisyys

Toimintaympäristö: Työllisyys Toimintaympäristö: Työllisyys Tampere 24.3.2009 Jenni Kallio Prosenttia 31.12. 14,0-19,4 (13) 11,0-13,9 (25) 8,0-10,9 (32) 6,0-7,9 (20) 3,6-5,9 (13) Työllisyys 2008 % 25,0 22,5 Työttömyys kääntyi nousuun

Lisätiedot

TEM-analyyseja 39 /2012

TEM-analyyseja 39 /2012 TEM-analyyseja 39 /212 Maakuntien suhdannekehitys 21-212 Ilkka Mella ISSN 1797-5271 ISBN 978-952-227-527-1 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS 21-212 Ilkka Mella Työ- ja elinkeinoministeriö Ministry of Employment

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne 24.5.2018 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 2 Seuraava päivitys 14.11.2018 Työpaikat toimialoittain

Lisätiedot

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU NOPEUTUI KESÄN AIKANA Työttömyyden kasvu kiihtyi Varsinais-Suomessa kuluneen kesän aikana. Tämä näyttää johtuneen ainakin osin nuorten työllistymisvaikeuksista, sillä työttömien määrä

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 949 Muutos 10 kk -761 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku lokakuun lopussa oli 173 949. Kymmenen kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT 9.5.2011 Etelä-Savon maakuntaliitto Muuttovoittoinen Saimaan maakunta 2015 10.5.2011 Uusiutuva Etelä-Savo -maakuntastrategia, strategiset

Lisätiedot

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä 2.2.2010 Pekka Myrskylä Tilastokeskus 4.2.2010 2 200 Kuvio 5.2 Ikärakenteen muutos 2009-2060 (2009=100) Ikärakenteen muutos

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/219 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 24 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

ETLAn alue-ennusteet. Olavi Rantala ETLA

ETLAn alue-ennusteet. Olavi Rantala ETLA ETLAn alue-ennusteet Olavi Rantala ETLA ETLAn alue-ennusteiden sisältö 19 maakuntaa, 15 ELY-keskusaluetta ja koko maa Maakuntatasolla noin 1500 muuttujaa Ennusteaikajänne 5 vuotta: vuoden 2011 ennusteet

Lisätiedot

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT Etelä-Savon maakuntaliitto 174 237 Muuttovoittoinen Saimaan maakunta 2015 Väkiluku 172 389 165 725 160 507 52 155 575-231 -277 Kokonaisnettomuutto

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-kesäkuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/218 [1] Syntyneet Tammi-heinäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-marraskuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 570 Kuolleet 1 714 Syntyneiden

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-5/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,8 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 23.12.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt yli 15 prosentilla, toiseksi eniten koko maassa. Nuorisotyöttömyys

Lisätiedot

Neljän suurimman kaupunkiseudun ja maakunnan työttömyys, työllisyys ja kasvu

Neljän suurimman kaupunkiseudun ja maakunnan työttömyys, työllisyys ja kasvu Neljän suurimman kaupunkiseudun ja maakunnan työttömyys, työllisyys ja kasvu Työttömyys Työllisyys BKT Liite 1: Keskeiset tilastolähteet Liite 2: Liitetaulukot 27.2.2017/MH Väkiluku: neljä suurinta maakuntaa,

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/218 [1] Syntyneet Tammi-kesäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kymmenen lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.2.2015 klo 9.00 Uusia avoimia työpaikkoja vuoden takaista enemmän. Ulkomaalainen työvoima kasvanut yli 200

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin vastaavana

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-syyskuussa 1 830 hengellä Elävänä syntyneet 1 302 Kuolleet 1 406 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-elokuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA Tilastokeskus laatii noin kolme vuoden välein ns. trendilaskelman. Laskelmassa arvioidaan väestönkehitystä noin 30 vuotta eteenpäin. Tuoreimman

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-3/2019 20 18 16 14 12 10 11,0 2016 2017 2018 2019 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto)

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto) YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2016 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen mukaani 17 294. Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 228 henkilöä eli 1,3 %. Muuttoliike

Lisätiedot

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste 14.5.2019 Erno Mähönen ja Liisa Larja Työllisyyden ja työttömyysasteen muutokset Erno Mähönen Takana poikkeuksellisen hyvä vuosi työllisyyden kasvu hidastuu väistämättä

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Lokakuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 446 Kuolleet 1 554 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-huhtikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin kahtena

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 178 Muutos 4 kk -186 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-toukokuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt suunnilleen saman verran

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/218 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 2014

Elokuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Elokuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 23.9.2014 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys kasvaa lähes viidenneksen vuosivauhtia. Ammateittain työttömyys kasvaa suhteellisesti

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/215 [1] SYNTYNEET Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/219 [1] Syntyneet Tammi-maaliskuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 14 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-helmikuussa 67 hengellä Elävänä syntyneet 250 Kuolleet 292 Syntyneiden

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Pohjois-Pohjanmaa; Pohjanmaa; 3,8 Etelä-Pohjanmaa; 1,2 2, Kainuu;,6 Lappi; 1, Keski-Suomi; 2, Pohjois-Savo; 1, Pohjois-Karjala; 2,2 Etelä-Savo; 1,3 Kaakkois-Suomi;,

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/218 [1] Syntyneet Tammi-toukokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt saman verran lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 5/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/19 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 13 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 274 Muutos 2 kk -162 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019

VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019 VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 258 Muutos 7 kk -106 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/218 [1] Syntyneet Tammi-lokakuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 12 lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/19 [1] Syntyneet Tammikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-syyskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/217 [1] Syntyneet Vuonna 217 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/218 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt neljä lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/218 [1] Syntyneet Vuonna 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta vähemmän kuin edellisvuonna.

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 20.1.2015 klo 9.00 Työttömyys korkeimmalla tasolla yli vuosikymmeneen. Pohjanmaan maakunta ainut alle kymmenen

Lisätiedot