TOIMINNANTARKASTUS ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINNANTARKASTUS ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ"

Transkriptio

1 TOIMINNANTARKASTUS ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ Pekka Luoto toiminnanjohtaja, KTM Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys

2 TOIMINNANTARKASTUS ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ Yleistä toiminnantarkastuksesta Asunto-osakeyhtiölaki muuttui alkaen. Laki toi tilintarkastuksen rinnalle toiminnantarkastuksen. Lain muutoksen jälkeen asunto-osakeyhtiön tilintarkastajina voivat toimia ainoastaan ns. ammattitilintarkastajat eli HTM- ja KTM tilintarkastajat. Maallikkotilintarkastajista luovuttiin ja heidän tilalleen tulivat toiminnantarkastajat. Laki ei edellytä toiminnantarkastajalle erityisiä kelpoisuusvaatimuksia, mutta hänellä tulee kuitenkin olla riittävä oikeudellisten ja taloudellisten asioiden tuntemus, jotta hän voi suorittaa tarkastuksen ja antaa toiminnantarkastuskertomuksen. Toiminnantarkastus tulee suorittaa siinä laajuudessa kuin on tarpeen varmistua siitä, että hallintoa on hoidettu lain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesti, tilinpäätös on johdettu kirjanpidosta, ja että toimintakertomus sisältää tarvittavat tiedot. Vaikka toiminnantarkastaja ja tilintarkastaja tarkastavat melko lailla samat asiat, eroavat olennaisesti toisistaan. Ero tulee selvästi esille seuraavassa: Toiminnantarkastaja lausuu: sisältävätkö toimintakertomus ja tilinpäätös olennaisilta osin niissä vaaditut tiedot kuten kulut, varat, velat ja vakuudet. Tilintarkastaja lausuu: antavatko tilinpäätös ja toimintakertomus oikeat ja riittävät tiedot tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Samoin kuin tilintarkastuskertomus, toiminnantarkastuskertomus on tärkeä pohjatieto osakkaille, jotta he voivat päättää yhtiökokouksessa tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja isännöitsijälle. Mitä laki ja sen perustelut sanoo toiminnantarkastajasta ja toiminnantarkastuksesta? Asunto-osakeyhtiölain mukaan toiminnantarkastaja antaa toiminnantarkastuskertomuksen, jossa on oltava lausunto siitä, sisältääkö: tilinpäätös olennaisilta osin yhtiön tuotot, kulut, varat, oman pääoman, velat ja yhtiön antamat vakuudet; sekä toimintakertomus olennaisilta osin tiedot 10 luvun 5 7 :ssä tarkoitetuista seikoista 1. Toiminnantarkastajan on huomautettava toiminnantarkastuskertomuksessa, jos tarkastuksessa on ilmennyt, että yhtiön hallituksen jäsen, puheenjohtaja, varapuheenjohtaja taikka isännöitsijä on: 1 Toimintakertomus, toimintakertomuksen tiedot rakenne- ja rahoitusjärjestelyistä, toimintakertomuksen tiedot omista osakkeista

3 syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan; tai rikkonut tätä lakia tai yhtiöjärjestystä. Toiminnantarkastuskertomus on luovutettava yhtiön hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä yhtiökokousta, jossa tilinpäätös on esitettävä vahvistettavaksi Toiminnantarkastajan valinta ja toimikausi Yhtiössä on oltava yhtiökokouksen valitsema toiminnantarkastaja, jos yhtiössä ei ole tilintarkastajaa ja yhtiöjärjestyksessä ei määrätä toisin Milloin toiminnantarkastaja on pakko valita? yhtiössä ei ole tilintarkastajaa ja osakkeenomistajat, joilla vähintään yksi kymmenesosa (1/10) kaikista osakkeista tai yksi kolmasosa (1/3) kokouksessa edustetuista osakkeista sitä vaativat vaatimus tehdään varsinaisessa yhtiökokouksessa tai yhtiökokouksessa, jossa asiaa on kokouskutsun mukaan käsiteltävä Milloin yhtiössä ei tarvitse olla tilintarkastajaa eikä toiminnantarkastajaa Pienissä (alle 30 huoneistoa) asunto-osakeyhtiöissä toiminnantarkastuksesta voidaan luopua, jos siitä on otettu yhtiöjärjestykseen määräys. Eduskunnan talousvaliokunnan esityksen mukaan ennen uuden lain voimaantuloa yhtiöjärjestykseen otettu voimaan tulleeseen tilintarkastuslainsäädäntöön perustuva määräys tilintarkastuksesta luopumisesta koskee myös toiminnantarkastusta. Tällaisessa tilanteessa yhtiökokouksella ei ole velvollisuutta valita tilintarkastajaa tai toiminnantarkastajaa. Toiminnantarkastajan valinta, jos yhtiössä on jo tilintarkastaja Yhtiökokous voi päättää normaalilla enemmistöllä (yli 50 %), että yhtiöön valitaan tilintarkastajan lisäksi myös toiminnantarkastaja. Se voi olla perusteltua, koska toiminnantarkastajaksi yleensä valitaan talossa asuva osakkeenomistaja, joka on tilintarkastajaa paremmin selvillä yhtiön käytännön asioista. Milloin aluehallintovirasto (ent. lääninhallitus) voi määrätä yhtiölle toiminnantarkastajan Jos toiminnantarkastajaa ei ole valittu tämän lain tai yhtiöjärjestyksen mukaisesti, aluehallintovirasto määrää toiminnantarkastajan vastaavalla tavalla kuin tilintarkastajankin kohdalla. Toimikausi on myös vastaava kuin tilintarkastajalla. Toiminnantarkastajan sijainen Jos valitaan vain yksi toiminnantarkastaja, lisäksi on valittava ainakin yksi toiminnantarkastajan sijainen. Häneen sovelletaan, mitä toiminnantarkastajasta säädetään.

4 Toiminnantarkastajan kelpoisuus Toiminnantarkastajana toimii yleensä osakkeenomistaja, joka ei ole ollut mukana yhtiön hallinnossa, ja joka nauttii osakkeenomistajien luottamusta. Monilta osin toiminnantarkastajan kelpoisuusvaatimukset ovat samoja kuin tilintarkastajaa koskevat tilintarkastuslain yleiset kelpoisuusvaatimukset. Toiminnantarkastajalta ei kuitenkaan edellytetä vastaavaa taloudellisten tai oikeudellisten asioiden, laskentatoimen ja tilintarkastuksen tuntemusta kuin lakisääteisen tilintarkastuksen suorittavalta KHTtai HTM-tilintarkastajalta tai edes vanhan tilintarkastuslain tarkoittamaa tilintarkastuksen tai laskentatoimen osaamista. Kuitenkin häneltä edellytetään sellaista taloudellisten ja oikeudellisten asioiden tuntemusta ja kokemusta kuin yhtiön toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden on tarpeen tehtävän hoitamiseksi. Käytännössä toiminnantarkastajan tulisi osata tehdä asunto-osakeyhtiön kirjanpito ja tilinpäätös sekä olla tarvittavissa määrin selvillä asunto-osakeyhtiöihin liittyvästä juridiikasta. Kuka ei voi toimia toiminnantarkastajana? oikeushenkilö (esim. yritys) alaikäinen konkurssissa oleva muu toimintakelpoisuudeltaan rajoitettu henkilö. ne, jotka ovat osallistuneet tarkastuksen kohteena olevan asian käsittelyyn esimerkiksi hallituksen jäsenenä tai isännöitsijänä taikka jotka ovat läheisessä suhteessa tällaiseen henkilöön Toiminnantarkastajan riippumattomuus Lain perustelujen mukaan riippumattomuus saattaa vaarantua esimerkiksi seuraavilla perusteilla: toiminnantarkastaja omistaa yksin tai yhdessä lähipiirinsä kanssa enemmistön tarkastettavan yhtiön osakkeista; toiminnantarkastajalla on muu kuin yhtiön päivittäiseen toimintaan liittyvä liikesuhde yhtiöön. Tavanomainen liikesuhde voi olla esimerkiksi yhtiön tilojen vuokraus markkinaehdoin, riippumattomuuden vaarantava muu liikesuhde voi olla esimerkiksi yhtiön tai toiminnantarkastajan kannalta merkittävä rakennusurakkasopimus yhtiön kanssa; tarkastettavana on toiminnantarkastajan oma toiminta; toiminnantarkastaja toimii oikeudenkäynnissä yhtiön puolesta tai sitä vastaan; toiminnantarkastajalla on läheinen suhde henkilöön, joka kuuluu yhtiön johtoon tai joka on osallistunut toimeksiannon kohteena olevaan asiaan yhtiön palveluksessa; samassa kirjanpitotoimistossa työskentelevä on tehnyt kirjanpidon ja/tai tilinpäätöksen Tilinpäätös ja toimintakertomus on annettava toiminnantarkastajalle viimeistään kuukautta ennen tätä kokousta. Toiminnantarkastuksen sisältö Toiminnantarkastus sisältää yhtiön talouden ja hallinnon tarkastuksen yhtiön toiminnan laadun ja laajuuden kannalta riittävällä tavalla. Toiminnantarkastuksen tavoitteena on entistä maallikkotilintarkastuskäytäntöä vastaava tarkastus, jossa tarkastetaan osakkeenomistajien kannalta riittävällä tavalla yhtiön taloudenpitoa ja hallintoa toiminnan asianmukaisuuden toteamiseksi.

5 Toiminnantarkastus eroaa varsinkin kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastuksen osalta tilintarkastuksesta muun muassa sen vuoksi, että toiminnantarkastajalta ei edellytetä laskentatoimen ja tilintarkastuksen opintoja, kokemusta ja tilintarkastustutkintoa eikä toiminnantarkastukseen sovelleta tilintarkastusta koskevia yksityiskohtaisia kansainvälisiä standardeja. Toiminnantarkastajalta edellytetään kuitenkin riittävää taloudellisten ja oikeudellisten asioiden tuntemusta. Käytännössä toiminnantarkastaja tarkastaa osapuilleen samat asiat kuin tilintarkastaja. Kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastus kirjanpidosta ilmenevät tulot, menot ja rahoituserät kuuluvat yhtiölle ja voidaan olettaa, että ne on merkitty kattavasti kirjanpitoon tuotot, kulut, varat, oma pääoma, velat ja yhtiön antamat vakuudet ilmenevät olennaisilta osin tilinpäätöksestä jaksotuksen ja kohdentamisen osalta olennaisimmat tuotto- ja kuluerät, kuten vastikkeet, lämmitys, kiinteistövero, huoltotoimen ja isännöinnin kustannukset sekä suurempien rakennustöiden kulut, on jaksotettu ja kohdennettu olennaisilta osin oikein tilinpäätöksessä Hallinnon tarkastus Hallinnon tarkastus suoritetaan yhtiön toimintaan nähden riittävässä laajuudessa. Tarkoituksena on selvittää, onko hallinto yleisesti ottaen asianmukaisesti järjestetty. Tarkastus koskee lähtökohtaisesti seuraavia seikkoja: onko yhtiön hallinto, kuten kiinteistöhuollon ohjaus ja seuranta, kunnossapitotarpeen seuranta, maksuvalmiuden seuranta, vastikkeiden ja maksujen perintä, laskujen hyväksyminen ja maksatus, kirjanpito, varainhoito ja varojen panttaus, vakuutusten ja veroasioiden ja muiden lakisääteisten tai sopimusperusteisten velvoitteiden hoito, yhtiön informaatiojärjestelmät sekä osakeluettelon pitäminen järjestetty hyväksyttävällä tavalla ovatko yhtiön johdon palkkiot ja muut etuudet yhtiökokouksen hyväksymien periaatteiden mukaisia sekä sopimukset ja yhtiön muut toimet lähipiirin kanssa tavanomaisin ehdoin tehtyjä, sekä noudatetaanko yhtiön toiminnassa yhdenvertaisuusperiaatetta esimerkiksi autopaikkoja ja yhtiön muiden tilojen käyttöoikeuksia jaettaessa sekä yhtiön kunnossapitotöissä. Toiminnantarkastuskertomus Toiminnantarkastajan on annettava kultakin tilikaudelta päivätty ja allekirjoitettu toiminnantarkastuskertomus. Toiminnantarkastuskertomuksessa on yksilöitävä sen kohteena oleva tilinpäätös. Mistä asioista toiminnantarkastajan on lausuttava? Toiminnantarkastuskertomuksessa on oltava lausunto siitä: Sisältääkö tilinpäätös olennaisilta osin yhtiön tuotot, kulut, varat, oman pääoman, velat ja yhtiön antamat vakuudet; sekä Sisältääkö toimintakertomus olennaisilta osin tiedot 10 luvun 5 7 :ssä tarkoitetuista seikoista. Jos toiminnantarkastaja ei voi antaa lausuntoa, toiminnantarkastajan on ilmoitettava tästä toiminnantarkastuskertomuksessa. Toiminnantarkastuskertomuksessa voidaan antaa tarpeellisia lisätietoja.

6 Mistä asioista toiminnantarkastajan on huomautettava? Toiminnantarkastajan on huomautettava toiminnantarkastuskertomuksessa, jos tarkastuksessa on ilmennyt, että yhtiön hallituksen jäsen, puheenjohtaja, varapuheenjohtaja taikka isännöitsijä on: syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan; tai rikkonut asunto-osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä. Toiminnantarkastuskertomus on luovutettava yhtiön hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä yhtiökokousta, jossa tilinpäätös on esitettävä vahvistettavaksi. Toiminnantarkastajan tietojensaantioikeus Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on varattava toiminnantarkastajalle tilaisuus toimittaa tarkastus siinä laajuudessa kuin tämä katsoo sen tarpeelliseksi sekä annettava sellaista selvitystä ja apua, jota toiminnantarkastaja pyytää. Salassapito- ja tietojenantovelvollisuus Toiminnantarkastajan tietojenanto- ja salassapitovelvollisuus vastaavat hallituksen jäsenten ja isännöitsijän vastaavia velvollisuuksia. Toiminnantarkastajan on annettava osakkeenomistajan pyynnöstä yhtiökokoukselle kaikki yhtiötä koskevat tiedot, jos siitä ei aiheudu yhtiölle olennaista haittaa. Yhtiökokouksen ulkopuolella toiminnantarkastajalla ei tätä oikeutta lähtökohtaisesti ole, kts. Ympäristövaliokunnan mietintö 10/2009, sivu 14. Toiminnantarkastaja saa muutoin ilmaista tehtäväänsä suorittaessaan tietoonsa saamansa seikan, 1. josta toiminnantarkastajan on ilmoitettava tai lausuttava lain nojalla; 2. jonka viranomainen, tuomioistuin tai muu henkilö on lain perusteella oikeutettu saamaan tietoonsa; 3. jonka ilmaisemiseen yhtiö on antanut suostumuksensa; 4. joka on tullut yleiseen tietoon; tai 5. jos siitä ei aiheudu yhtiölle haittaa. Yhtiön ja sen kumppanien välisiä liikesalaisuuksia, kuten urakkasopimuksiin tai tarjouksiin liittyvää tietoa ei saa kertoa eteenpäin. Kiellon piiriin kuuluvat myös yhtiön osakkaiden ja asukkaiden henkilötiedot siten kuin tietosuojalainsäädännössä säädetään. Toiminnantarkastajan läsnäolo-oikeus kokouksissa Yleistä läsnäolo-oikeutta hallituksen tai yhtiökokouksessa toiminnantarkastajalla ei ole. Hänellä on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa sellaisessa hallituksen kokouksessa ja yhtiökokouksessa, jossa käsitellään hänen tehtäviinsä liittyviä asioita. Toisaalta laki velvoittaa toiminnantarkastajan olemaan kokouksessa läsnä, jos käsiteltävät asiat ovat sellaisia, että hänen läsnäolonsa on tarpeen. Toiminnantarkastuksen dokumentointi Vaikka laki ei edellytä toiminnantarkastuksen dokumentointia, kannattaa se tehdä samaan tapaan kuin tilintarkastuksessa. Dokumentointi parantaa tarkastuksen laatua ja se helpottaa seuraavan toiminnantarkastuksen tekoa.

7 Tilinpäätösmerkintä Laki ei edellytä, että toiminnan tarkastaja tekee vastaavanlaisen tilinpäätösmerkinnän kuin tilintarkastaja. Suositeltavaa kuitenkin on, että myös toiminnantarkastaja tekee tämän merkinnän. Silloin tilinpäätöksestä käy ilmi, että toiminnantarkastus on tehty ja kuka sen on tehnyt. Lain siirtymäsäännös Voimaanpanolaki 11 Tilitarkastus ja toiminnantarkastus Uuden lain toiminnantarkastusta koskevia säännöksiä sovelletaan sellaisen tilikauden tarkastukseen, joka alkaa uuden lain tultua voimaan. Jos asunto-osakeyhtiöllä ei ole lain perusteella velvollisuutta valita tilintarkastuslaissa tarkoitettua tilintarkastajaa, yhtiöjärjestykseen ennen tämän lain voimaantuloa otettujen tilintarkastajaa ja tilintarkastusta koskevien määräysten perusteella yhtiön on valittava toiminnantarkastaja tai tilintarkastuslaissa tarkoitettu tilintarkastaja ja tilintarkastusta koskevien yhtiöjärjestyksen määräysten katsotaan koskevan tilintarkastusta ja toiminnantarkastusta. Vastaavasti toiminnantarkastajan voi valita toiseksi tarkastajaksi yhtiö, joka on velvollinen valitsemaan tilintarkastajan ja jonka yhtiöjärjestykseen on otettu ennen tämän lain voimaantuloa määräys useammasta tilintarkastajasta. Jos yhtiöjärjestykseen ennen tämän lain voimaantuloa otetun määräyksen perusteella yhtiöllä ei ole velvollisuutta valita tilintarkastajaa, yhtiö ei ole velvollinen valitsemaan toiminnantarkastajaa. Yhtiöjärjestykseen ennen tämän lain voimaantuloa otetun tilinpäätöksen laatimisen ajankohtaa koskevan määräyksen sijasta sovelletaan kirjanpitolain säännöstä tilinpäätöksen Esimerkki 1 Pieni yhtiö, jonka rakennuksissa on alle 30 huoneistoa, ja jossa yhtiöjärjestyksen mukaan tulee valita kaksi tilintarkastajaa. uuden lain mukaan riittää, että yhtiöön valitaan kaksi toiminnantarkastajaa tai tilintarkastaja + toiminnantarkastaja Esimerkki 2 Yhtiö, jonka rakennuksissa on yli 30 huoneistoa, ja yhtiöjärjestyksessä on määräys valita kaksi tilintarkastajaa. uuden lain mukaan voidaan valita yksi tilintarkastaja sekä toiminnantarkastaja tai kaksi tilintarkastajaa Esimerkki 3 Alle 30 huoneiston yhtiö, joka on perustettu jälkeen. Yhtiöjärjestykseen ei ole otettu tilintarkastajasta mitään mainintaa. uuden lain säännösten mukaan on valittava joko toiminnantarkastaja + sijainen tai tilintarkastaja + varatilintarkastaja

8 TOIMINNANTARKASTUS PROSESSINA 1. TUTUSTUMINEN YHTIÖJÄRJESTYKSEEN Tutustu yhtiöjärjestykseen. millaisia vastikkeita peritään? onko kunnossapitovastuu laista poikkeavia säännöksiä, tai muita poikkeavuuksia? onko lunastuslauseketta? arvonlisäverollisuus? kokoukset, hallitus ym. 2. TASEKIRJA Sisältääkö tasekirja toimintakertomuksen liitteineen? vastaako toimintakertomus kirjanpitoa ja tehtyjä päätöksiä? tuloslaskelman taseen tilinpäätöksen liitetiedot luettelon kirjanpitokirjoista ja tositteiden lajeista samoin kuin tiedon niiden säilytystavoista vaadittavat allekirjoitukset Tasekirja on kirjoitettava sidottuun tai välittömästi tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen sidottavaan tasekirjaan, jonka sivut tai aukeamat on numeroitava. Päätösvaltainen hallitus ja isännöitsijä allekirjoittavat toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. On myös mahdollista, että tilinpäätös ja toimintakertomus allekirjoitetaan liitetietojen jälkeen yhdessä. 3. HALLINNON TARKASTUS tutustuminen yhtiöön hallintomapin läpikäynti kuka on vastuullinen isännöitsijä, hallituksen koostumus? kuka hoitaa kirjanpidon?

9 yhtiökokoukset, pitoajat, kutsut, kutsuajat, käsiteltävät, päätettävät asiat, äänestykset onko vastikkeet määrätty oikein? ovatko yhtiökokouksen päätökset toteutettu? ovatko pöytäkirjat allekirjoitettu? miten kirjanpito ja varainhoito on järjestetty ja hoidettu? onko osakerekisteri kunnossa? kuka hoitaa vastikelaskutuksen, seurannan ja karhut, onko asiat hoidettu? kuka vastaa veroilmoitusten, ym. virallisten ilmoitusten teosta, onko ilmoitukset tehty? onko ostolaskut hyväksytty (myös isännöitsijän laskut), tositteiden merkinnät? valvonta onko toimittu lain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesti? Kiinteistön ja rakennuksen pito miten kiinteistön ja rakennusten pito on järjestetty ja hoidettu? tutustutaan sopimuksiin onko noudatettu tilaajavastuulakia? turvallisuusasiat, ovatko vakuutukset yms. kunnossa onko suuremmat remontit suunniteltu, kilpailutettu ja valvottu, onko pysytty talousarviossa, onko tehty asialliset sopimukset? onko remonttirekisteri olemassa ja onko se ajan tasalla? onko osakasremontit hoidettu lain määräämällä tavalla (ilmoitukset, valvonta ym.) osallistuuko yhtiö osakasremonttien kustannuksiin, onko osakkaita kohdeltu yhdenvertaisesti? Käydään läpi yhtiökokouspöytäkirjat onko kokoukset pidetty ajallaan? onko niissä käsitelty yhtiöjärjestyksen määräämät asiat, onko päätökset tehty asianmukaisesti? (esimerkiksi onko tehty selvät päätökset vastikkeiden suuruudesta, onko pääomavastike, vesimaksu määrätty oikein jne.?)

10 onko käsiteltävät asiat esitetty kokouskutsussa, onko kokouksissa päätetty sellaisista asioista, joita ei ole esitetty kokouskutsuissa, äänestysten lainmukaisuus? ovatko päätökset lainmukaisia? ovatko päätökset tehty lain ja yhtiöjärjestyksen määräämin äänimäärin, äänileikkurin soveltaminen onko mahdolliset rahastointipäätökset tehty ja onko ne tehty oikein? ovatko päätökset kirjoitettu pöytäkirjaan selvästi ja ymmärrettävästi? onko pöytäkirjat allekirjoitettu ja hyväksytty? Käydään läpi hallituksen pöytäkirjat onko hallitus järjestäytynyt? ovatko kokoukset olleet päätösvaltaisia? onko hallitus toiminut valtuuksiensa puitteissa? ovatko esteelliset jäävänneet itsensä? onko pöytäkirjat allekirjoitettu ja numeroitu yhtiöjärjestyksen ja lain määräämällä tavalla? Onko noudatettu osakkeenomistajan yhdenvertaisuutta? autopaikkojen, saunavuorojen yms. jako onko osakasremonteissa yhtiö osallistunut tasapuolisesti kustannusten jakoon? varasto ym. tilojen vuokraus osakkaille Muita hallinnon tarkastuksia onko kirjanpidon ja varainhoidon valvonta järjestetty ja hoidettu, miten se hoidetaan? onko hallitus ja isännöitsijä vieneet yhtiökokouksen päätökset täytäntöön? onko osakeluettelo olemassa, pidetäänkö se ajan tasalla? onko lunastusasiat hoidettu lain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesti? onko yhtiön rakennuksista voimassa oleva energiatodistus? miten suuremmat remontit hoidetaan, onko suunniteltu, kilpailutettu ja valvottu? onko haettu vakuutuskorvaukset ja mahdolliset avustukset ja onko ne saatu? onko kaupparekisteri-ilmoitukset tehty?

11 onko osakkeenomistajan pyytämät asiat viety yhtiökokoukseen? onko tiedotus hoidettu asiallisesti? onko hallitus kutsunut koolle vähemmistön pyytämän yhtiökokouksen? onko johto ajanut omia asioita muiden osakkaiden kustannuksella? onko päätetty isännöitsijätodistuksen palkkion suuruudesta tai korotuksista? panttikirjojen säilytys onko hallitus ja isännöitsijä toimineet yhtiöjärjestyksen ja asunto-osakeyhtiölain määräämällä tavalla, ovatko he syyllistyneet yhtiötä kohtaan sellaiseen tekoon tai laiminlyöntiin, josta voi seurata vahingonkorvaus? Verotus onko verottajalle tehtävät ilmoitukset annettu (esimerkiksi lomake 102)? onko veroilmoitus tehty, jos sen antamisedellytykset ovat täyttyneet? onko maksettu aiheettomasti veroja, jotka olisi voitu välttää esimeriksi poistoilla, asuintalovaraukselle, rahastoinnilla tai tappiontasauslain tarkoittamilla toimenpiteillä? 1. KIRJANPIDON TARKASTAMINEN Tilinavaus ovatko avaussaldot oikeita? siirtosaamiset ja velat, mistä koostuvat? Käydään tositteet läpi onko olemassa tililuettelo, onko tositteet kirjattu oikeille tileille? kuuluvatko tositteet ko. yhtiölle, onko ne päivätty ja numeroitu? onko menotositteet hyväksytty, myös isännöinnin lisäveloitukset ovatko kiinteistönhoito-, isännöintipalvelumaksut sopimuksen ja hallituksen päätösten mukaisia? ovatko urakkasuoritukset olleet sopimuksen mukaisia? onko lainaosuuksia maksettu? löytyykö laskelmat ja onko ne laskettu oikein? onko lainaa vastaavasti lyhennetty?

12 onko hankesuoritukset laskettu oikein? 2. TILINPÄÄTÖKSEN TARKISTAMINEN Onko tuloslaskelma ja tase johdettu oikein kirjanpidosta? onko tuloslaskelmassa ne vastiketuotot, jotka on yhtiökokouksessa päätetty? (kun tiedetään vastikkeiden suuruudet, lasketaan vastiketuotot, joiden on täsmättävä tuloslaskelmaan) onko vuokra- ja muut tuotot peritty sopimuksen tai päätösten mukaisina (vesi-, autopaikka-, sauna, pesutupamaksut jne.) täsmäävätkö tilinpäätöksen vastike- ja muut saamiset asianomaiseen reskontraan? täsmäävätkö ostovelat ostoreskontraan? siirtyvien erien tarkistus (siirtosaamiset ja siirtovelat). ks. myös tase-erittely täsmäävätkö tilinpäätöksen saldot saldotodistusten tai tilikauden viimeisen päivän tiliotteeseen? täsmäävätkö lainat pankin lainasaldovahvistukseen? onko jaksotukset tehty (vastikkeet, energia, vesi, lainat, vakuutukset)? onko verotuksessa vahvistettuja tappiota? onko poistot tehty oikein, (verolainsäädännön mukaisia maksimipoistoja ei ole ylitetty?) aktivoinnit? tase-erittely? onko oma pääoma negatiivinen? onko veroja maksettu, vaikka ne olisi voitu välttää? Mahdollinen rahastointi onko yhtiökokouksessa päätetty rahastoinnista, ovatko päätökset oikein tehtyä (muoto ja aika)? onko mahdolliset rahastointikirjaukset oikein? (tuloslaskelma taseen oma pääoma) Mahdollinen asuintalovaraus onko tehty lain edellyttämällä tavalla (käyttökohde, määrä, päätökset, kirjaukset)? onko varaukset purettu ajallaan?

13 Liitetiedot onko tase-erittely tehty? (verrataan taseen loppusaldoihin) täsmäävätkö liitetiedon tiedot tilinpäätöksen tietoihin eli onko sen luvut johdettu tilinpäätöksestä? ovatko vastuut ja rasitteet esitetty tilinpäätöksessä? (autopaikkojen rakentamisvastuu, alvvastuu jne.) panttikirjat, missä ne ovat? 3. TOIMINTAKERTOMUS Asunto-osakeyhtiöissä tulee yhtiön koosta riippumatta aina antaa toimintakertomus. Toimintakertomuksessa tulee olla vähintään lain määräävät asiat. Toimintakertomuksessa voi olla vapaaehtoisia tietoja: tontti, rakennukset, tilavuus, valmistusvuosi, huoneistot, kulutukset jne. Hallinto hallitus, isännöitsijä tilintarkastajat kokoukset kiinteistönhoito perityt vastikkeet jne. Pakolliset tiedot: Yhtiövastikkeen käyttö ja vastikerahoituslaskelma Laskelmat yhtiövastikkeen käytöstä (jos useampia vastikkeita) on tehty ja ne ovat oikeita, jos useampia vastikkeita (jälkilaskelmat) Hankerahoituslaskelma Hankerahoituslaskelmalla on selvitetty yhtiön teettämään rakentamis-, uudistus- tai kunnossapitohankkeeseen liittyvät menot ja niiden rahoitus. Hankerahoituslaskelma tulee täsmäyttää tilinpäätöksessä esitettäviin tietoihin.

14 Rasitteet ja kiinnitykset Voidaan esittää liitetiedoissa. Ks. liitetiedot Talousarvion toteutuminen Toimintakertomuksessa on ilmoitettu tiedot talousarvion toteutumisesta sekä on annettu riittävä selvitys (annettava kirjallisesti) olennaisista poikkeamista talousarvioon nähden. Olennaisuutta arvioidaan sekä absoluuttisesti että suhteutettuna asunto-osakeyhtiön kokoon. Vaikka poikkeama olisi prosentuaalisesti suuri mutta euromääräisesti pieni, pienellekään yhtiölle ei yleensä synny erityistä selvitysvelvollisuutta. Suuriin korjaushankkeisiin liittyvät talousarviopoikkeamat ovat tyypillisesti sellaisia, joissa merkittävästi poikkeava kustannuskehitys laukaisee selvitysvelvollisuuden. Olennaiset poikkeamien syyt on mainittu toimintakertomuksessa erikseen. Tuleva kehitys Todennäköisestä tulevasta kehityksestä on annettu arvio. Tuleva korjaustarve (käytännössä nämä tiedot löytyvät kunnossapitotarvelvityksestä) Voiton käsittely Toimintakertomuksessa on ilmoitettu hallituksen esitys yhtiön taseen osoittamaa voittoa koskeviksi toimenpiteiksi

15 ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOIMINNANTARKASTUSKERTOMUS 2 (puhdas kertomus) Asunto Oy Kotitalon osakkeenomistajille Olen tarkastanut Asunto Oy Kotitalon (Y-tunnus ) kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta Tilinpäätös käsittää taseen, tuloslaskelman ja liitetiedot. Hallitus vastaa tilinpäätöksen laatimisesta ja siitä, että se antaa oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevan tilinpäätöstä koskevien säännösten mukaisesti. Hallituksen on huolehdittava siitä, että yhtiön kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Tarkastuksessa kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa olen tarkastanut riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä tai puutteita. Lausuntonani esitän: 1. Tilinpäätös sisältää olennaisilta osilta yhtiön tuotot, kulut, varat, oman pääoman, velat ja yhtiön antamat vakuudet. 2. Toimintakertomus sisältää olennaisilta osin: 1. tiedot yhtiövastikkeen käytöstä 3 2. tiedot yhtiön omaisuuteen kohdistuvista pysyvistä rasitteista ja kiinnityksistä sekä siitä, missä panttikirjat ovat (vain, jos rasitteita) 3. tiedot olennaisista tapahtumista tilikaudella ja sen päättymisen jälkeen 4. tiedot talousarvion toteutumisesta sekä riittävä selvitys olennaisista poikkeamista talousarvioon nähden 5. arvion todennäköisesti tulevasta kehityksestä 6. hallituksen esityksen yhtiön voittoa koskeviksi toimenpiteiksi. Toimintakertomus sisältää lisäksi olennaisilta osin muut asunto-osakeyhtiölain 10 luvun 5-7 :ssä mainitut seikat 4. Tilinpäätös voidaan vahvistaa ja vastuuvelvollisille myöntää vastuuvapaus 5. Oulussa 4. huhtikuuta 2013 Hannes Leppä toiminnantarkastaja 2 Kertomus voi myös olla kielteinen tai ehdollinen. 3 Vain, jos vastike voidaan periä eri tarkoituksiin eri perustein, esimerkiksi on peritty hoito- ja pääomavastiketta 4 Toimintakertomus, toimintakertomuksen tiedot rakenne- ja rahoitusjärjestelyistä, toimintakertomuksen tiedot omista osakkeista 5 Annetaan vain pyydettäessä

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Toiminnantarkastus Tämän lain

Lisätiedot

Toiminnantarkastus, miten se tehdään?

Toiminnantarkastus, miten se tehdään? Toiminnantarkastus, miten se tehdään? Taloyhtiötapahtuma 6.4.2016, Messukeskus Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Suomen Kiinteistöliitto Tutkimus- ja kehityspalvelut Kiinteistöliitossa 2 T&K-palvelut

Lisätiedot

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet HYYN PUHEENJOHTAJASEMINAARI JARI RINTA-AHO, SUOMEN FYSIIKANOPISKELIJAT RY MATIAS NURMI, HYYN JÄRJESTÖVALIOKUNTA Sisältö 1. Toiminnantarkastaja: tehtävät ja vaatimukset

Lisätiedot

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Tämän lain toiminnantarkastusta

Lisätiedot

As Oy Helsingin Laajasalontie 65

As Oy Helsingin Laajasalontie 65 Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä 31.12.2025 asti. Osoite c/o Jussi Vuorilahdentie 2 A Y-tunnus 0582432-4 00870 Helsinki Kotipaikka Helsinki Sisällys Sivu Kansilehti 1 Sisällysluettelo 2 Hallituksen

Lisätiedot

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA STOCK TRADERS TEAM FINLAND OY elo Esa Uusikartano Eurantie 198 23800 LAITILA Y-tunnus: 1860758-0 Kotipaikka: Laitila TASEKIRJA Tilikausi 01.01.2015-31.12.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 TASEKIRJA

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS. ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) Kaupparekisterin rekisteröimä Toiminimi

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS. ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) Kaupparekisterin rekisteröimä Toiminimi ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Ahtola ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita tonttia

Lisätiedot

Hallituksen tehtävät ja vastuut

Hallituksen tehtävät ja vastuut Hallituksen tehtävät ja vastuut Taloyhtiötapahtuma 2016 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Hallituksen rooli ja tehtävät taloyhtiössä Hallituksen päätöksenteko Hallituksen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Vesitorninmäki 06.08.2016 14:35:02 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 06.08.2016 Toiminimi: Asunto Oy Porvoon Vesitorninmäki Yritys-

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski 05.10.2015 09:39:26 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.10.2015 Toiminimi: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :37:34 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :37:34 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 09.11.2016 15:37:34 Y-tunnus: 0160494-9 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 0160494-9 Nimi: Asunto Oy Kotkan Lemminkäisenkatu 11 Sisältö:

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-Oy Säästöpurje 19.03.2015 16:26:25 1(14) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.03.2015 Toiminimi: Asunto-Oy Säästöpurje Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Rovaniemen Salmenperä 5 07.01.2015 18:43:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 07.01.2015 Toiminimi: Asunto Oy Rovaniemen Salmenperä 5

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

sisällys ALKusANAT JoHDANTo ToIMINNANTARKAsTus KoKoNAIsuuTENA

sisällys ALKusANAT JoHDANTo ToIMINNANTARKAsTus KoKoNAIsuuTENA Sisällys Alkusanat 5 1 Johdanto 15 1.1 Toiminnantarkastajan valitseminen asunto-osakeyhtiöön 15 1.2 Toiminnantarkastuksen tavoitteet 16 1.2.1 Taloyhtiön sidosryhmien luottamuksen lisääminen 16 1.2.2 Taloyhtiön

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖRJESTYS: Fastighets Ab Commerce Kristinestad - Kiinteistö Oy Commerce 05.03.2014 11:58:45 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.03.2014 Toiminimi: Fastighets

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Sisällys 7. Esipuhe 5. 1 Yleistä kiinteistöyhtiöistä 17. 2 Kirjanpitolain yleiset kirjanpitoa. kirjanpitoaineisto 29

Sisällys 7. Esipuhe 5. 1 Yleistä kiinteistöyhtiöistä 17. 2 Kirjanpitolain yleiset kirjanpitoa. kirjanpitoaineisto 29 Sisällys Esipuhe 5 Lyhenteet 15 1 Yleistä kiinteistöyhtiöistä 17 1.1 Asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö ja tavallinen kiinteistöosakeyhtiö 17 1.2 Kiinteistöyhtiöihin sovellettava lainsäädäntö

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

ASUNTO OY KIIHTEL YKSEN KOTIKULMA TILINPMTÖS TIUKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

ASUNTO OY KIIHTEL YKSEN KOTIKULMA TILINPMTÖS TIUKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 ASUNTO OY KIIHTEL YKSEN KOTIKULMA TILINPMTÖS TIUKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 SISÄLL YSLUETTELO,,,,, TOIMINTAKERTOMUS, 3 VASTIKERAHOITUSLASKELMA 5 TULOSLASKELMA 6 TASE - 7 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT.... -

Lisätiedot

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 )

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 ) 25.2.2015 1 (5) Fennian hallituksen ehdotus 20.4.2015 yhtiökokoukselle koskien yhtiöjärjestyksen muuttamista: Muutosehdotuksien pääasiallinen sisältö on: 1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta?

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyslaki pähkinän kuoressa Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyksen toimintaa säätelee Yhdistyslaki (26.5.1989/503) Tärkein yhdistyksiä ohjaava laki. Yhdistyksen kokous Ylin päätäntävalta

Lisätiedot

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA 1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Myllypuron Yhteiskerhotila, ruotsiksi Fastighets AB Kvarnbäckens Klubbhus ja kotipaikka

Lisätiedot

AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka

Lisätiedot

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;

Lisätiedot

HYY Tilinpäätöskoulutus

HYY Tilinpäätöskoulutus HYY Tilinpäätöskoulutus KHT Johanna Hilden Tilinpäätös Tilinpäätöksen vaiheet - Tilinpäätöksen vaiheet - Tilinpäätös tasekirjan perusvaatimukset - Tuloslaskelma - minne kirjaan mitäkin?! - Tase mikä se

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

Taloyhtiön tilinpäätös ja talousarvio

Taloyhtiön tilinpäätös ja talousarvio Taloyhtiön tilinpäätös ja talousarvio Riihimäki 28.2.2017 Asianajaja, varatuomari Erkki Pusa Asianajotoimisto Erkki Pusa Ky Taloyhtiön taloudenpito kokonaisuus, jonka tarkoituksena on huolehtia taloyhtiön

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab.

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Nurmijärven kunta. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Suurpellon jätehuolto Oy 30.11.2015 13:50:00 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 30.11.2015 Toiminimi: Suurpellon jätehuolto Oy Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4 N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava

Lisätiedot

Limes ry:n talousohjesääntö

Limes ry:n talousohjesääntö i luku: Yleisiä määräyksiä Limes ry:n talousohjesääntö 1 Yhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä on noudatettava yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen sekä yhdistyksen

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 2/2014

KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 7.5.2014 6. Tulos- ja rahoituslaskelma sekä talousarvion toteutumisvertailu 1.1. 31.3.2014... 2 7. Toimintakertomus

Lisätiedot

KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka

KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Osakkeet Yhtiön toiminimi on Kalasataman Palvelu 2 Oy, ruotsiksi Fiskehamnens Service 2 Ab ja kotipaikka Helsinki.

Lisätiedot

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto Yhtiön johto Yhtiön johto käsittää hallituksen sekä isännöitsijän Johdon tehtävä Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua (1 luku 1 ) Johdon toimittava: huolellisesti

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys KIRJANPITO 22C00100 Luento 10b: Oman pääoman riittävyys OMAN PÄÄOMAN RIITTÄVYYS Vähimmäisosakepääoma (OYL 1:3 ): Yksityinen osakeyhtiö (oy) 2 500 euroa Julkinen osakeyhtiö (oyj) 80 000 euroa. Yhtiön osakkaiden

Lisätiedot

Rahastonhoitajana yhdistyksessä

Rahastonhoitajana yhdistyksessä Rahastonhoitajana yhdistyksessä Sisältö Rahastonhoitaja Yhdistyksen toiminta: lait ja säännöt Rahastonhoitaja on yksi keskeisistä toimijoista Rahastonhoitajan tehtävät ja vastuut Talousarvio Kirjanpito

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä. OULUN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Oulun kauppakamari toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä toiminta-alueella kotipaikkanaan

Lisätiedot

HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET

HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET Martti Olli HTM- tilintarkastaja Martti Olli YLEISHYÖDYLLINEN YHTEISÖ Ei tavoittele taloudellista voittoa kuten liikeyritykset Liikeyrityksessä omistajat odottavat

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

Yhdistysoikeus. 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry. Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon

Yhdistysoikeus. 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry. Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon Yhdistysoikeus 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry Yhdistysoikeus Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon Tuomioistuinratkaisut Yhdistyskäytäntö Perustuslaki yhdistymisvapaus

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Pornaisten Pähkinälaakso 03.12.2016 14:55:13 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 03.12.2016 Toiminimi: Asunto Oy Pornaisten Pähkinälaakso

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

Aika Keskiviikko klo Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi

Aika Keskiviikko klo Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi NORDIC ALUMINIUM OYJ PÖYTÄKIRJA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Keskiviikko 31.3.2010 klo 13.00-13.30 Paikka Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi Läsnä Paikalla olivat pöytäkirjan liitteenä 1 olevasta osallistujaluettelosta

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys 3.3. 2011 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.7 2010 Muun muassa: Kunnossapitotarveselvitys

Lisätiedot

REKISTERIOTTEEN TIEDOT

REKISTERIOTTEEN TIEDOT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 kirjaamo@prh.fi Sivu: 1 (2) Luontiajankohta: 19.06.2016 13:04:42 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

SISÄLLYS. Alkusanat 11. Lyhenteet 13. Lait 14. Johdanto

SISÄLLYS. Alkusanat 11. Lyhenteet 13. Lait 14. Johdanto SISÄLLYS Alkusanat 11 Lyhenteet 13 1 Johdanto 2 Osakkeet Lait 14 15 1.1 Yleistä............................................... 15 1.1.1 Asunto-osakeyhtiön peruspiirteet.............. 15 1.1.2 Asunto-osakeyhtiölaki........................

Lisätiedot

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY TASEKIRJA 31.12.2015 OIKIAN SOLUTIONS OY OIKIAN SOLUTIONS OY 2435594-9 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys

Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys 1 Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys 2 1. Yhtiön toiminimi Yhtiön toiminimi on Koha-Suomi Oy, ruotsiksi Koha-Finland Ab ja englanniksi Koha-Finland Ltd. 2. Yhtiön kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Mikkeli. 3.

Lisätiedot

Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.

Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. 1W KPMG Oy Ab Keskustori 1 A 2 krs 60100 SEINÄJOKI Puhelin 020 760 3000 Faksi 020 760 3070 www.kpmg.f1 TILINTARKASTUSKERTOMUS Elite Yhteisöpalvelut Oy:n yhtiökokoukselle Olemme tilintarkastaneet Elite

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

SuLVI:n puheenjohtajapäivät 5.2.2016 Rav. Arthur, Helsinki

SuLVI:n puheenjohtajapäivät 5.2.2016 Rav. Arthur, Helsinki Yhdistyksen hallintoon vaikuttavia lakeja, sääntöjä ja näkökohtia. Kokemuksia ja mielipiteiden vaihtoa, toivoo Yrjö Määttänen 1 Yhdistyksen hallintoon vaikuttavia lakeja, sääntöjä ja näkökohtia. Kokemuksia

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101

Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101 Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101 Tässä esityksessä Yhdistyksen talous Miten kirjaa pidetään Yleistä kirjanpidosta Tosite, tase, tuloslaskelma ja sellaiset Vuoden

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008 Sisällysluettelo Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Tarkoitus ja sen toteuttaminen 2 Jäsenyyttä koskevat

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen. Turvatiimi Oyj Pöytäkirja 1/2014 1(6) TURVATIIMI OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 20.3.2014, klo 9.00 9.30 Paikka: Läsnä: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120 Helsinki. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ.

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ. Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n

Lisätiedot

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015 1 / 11 TASEKIRJA Kiinteistö Oy Finnoonportti Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase...

Lisätiedot

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Asunto-osakeyhtiö Töölö-Hesperia Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Aika: Maanantai 9.5.2016 klo 17:00 Paikka: Minervaskolan, Apollonkatu 12 Esityslista 1. Kokouksen avaus, puheenjohtajan ja sihteerin

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Pispalan Kivijalka osk ja sen rinnakkaistoiminimi on Pispala Stonefoot co-op. Osuuskunnan kotipaikka on Tampere.

Osuuskunnan toiminimi on Pispalan Kivijalka osk ja sen rinnakkaistoiminimi on Pispala Stonefoot co-op. Osuuskunnan kotipaikka on Tampere. 1 OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Pispalan Kivijalka osk ja sen rinnakkaistoiminimi on Pispala Stonefoot co-op. Osuuskunnan kotipaikka on Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1)

OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1) OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1) OLVI OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTOS KAUPPAREKISTERIIN Olvi Oyj:n yhtiöjärjestyksen muutos on merkitty 4.9.2001 kaupparekisteriin. Olvi Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys. Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys

Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys. Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Turun seudun puhdistamo Oy ja kotipaikka Turku. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on jätevesien siirto ja puhdistus,

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

REKISTERIOTTEEN TIEDOT

REKISTERIOTTEEN TIEDOT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 kirjaamo@prh.fi Sivu: 1 (2) Luontiajankohta: 08.06.2016 12:52:34 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Yritys

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä

Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Perussopimus ehdotus, hallitus 26.8.2016 2 (2) Sopimuksen tarkoitus I luku Kuntayhtymä Allekirjoittaneet n jäsenkunnat ovat kunnanvaltuustojen yhtäpitävillä

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT 1 LOTTA SVÄRD SÄÄTIÖ - LOTTA SVÄRD STIFTELSEN SÄÄNNÖT 1. Säätiön nimi Säätiön nimi on - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka 1 (5) Kuopion kauppakamari Kuopio handelskammare toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä

Lisätiedot

ASUNTO OY JYVÄSKYLÄN HAAPATIE 4 YHTIÖJÄRJESTYS

ASUNTO OY JYVÄSKYLÄN HAAPATIE 4 YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY JYVÄSKYLÄN HAAPATIE 4 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Jyväskylän Haapatie 4 ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden

Lisätiedot

1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenhaltia ja kotipaikka Vantaa.

1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenhaltia ja kotipaikka Vantaa. ASUNTO OY KAARENHALTIA Sivu 1 (11) YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenhaltia ja kotipaikka Vantaa. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vantaan kaupungin Pohjois-Kaarelan

Lisätiedot

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS YHTIÖJÄRJESTYS Liite perustamissopimukseen 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä

Lisätiedot

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Tarkoitus ja sen

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: Tiistaina 8.4.2014 klo 13.00 alkaen Satamakaari 24, 00980 Helsinki Pöytäkirjan liitteenä 1 olevan ääniluettelon

Lisätiedot

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta. 1 (7) V9.12.2008 PRH:n hyväksymät FINPRO RY:N SÄÄNNÖT Sääntöjen muutos rekisteröity 18.9.2009. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finpro ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot