LAPINLAHDEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPINLAHDEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 1 Khall liite 8 LAPINLAHDEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 1. JOHDANTO Tasa-arvon edistäminen työelämässä tarkoittaa naisten ja miesten tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua työelämän kaikissa tilanteissa. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa naiset ja miehet jakautuisivat eri tehtävätasoille ja eri ammatteihin nykyistä tasaisemmin kykyjensä ja taipumustensa mukaan niin kansallisesti kuin yksittäisten työnantajienkin tasolla Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta tuli voimaan Suomessa vuonna Tämän jälkeen lakia on uudistettu useaan otteeseen, viimeksi vuonna Laki velvoittaa kaikki työnantajat toimimaan sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Tavoitteena on parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Nykyaikaisena kuntaorganisaationa ja työnantajana Lapinlahti sitoutuu tasaarvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin periaatteisiin ja toimenpiteisiin. Tavoitteena on tasaarvoinen, yhteistyökykyinen, avoin, kehittyvä ja hyvää ilmapiiriä ylläpitävä työyhteisö, jossa tasa-arvo on tärkeä osa henkilöstöpolitiikkaa. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen on kaikkien organisaatiossa toimivien etujen mukaista. Oikeudenmukaisuuden periaatteen noudattamisen lisäksi kyse on henkilöstön voimavarojen paremmasta käytöstä. Tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöskentelyllä voidaan vaikuttaa myönteisen työnantajakuvan kehittymiseen. 1.1 Tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolaki (609/1986) velvoittaa kaikki työnantajat toimimaan sukupuolten välisen tasaarvon edistämiseksi. Työnantaja, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää, on velvollinen laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Suunnitelma on laadittava vuosittain. Paikallisesti voidaan kuitenkin sopia, että suunnitelma tarkistetaan kerran vuodessa lukuun ottamatta selvitystä tasa-arvotilanteesta, joka tehdään vähintään kerran kolmessa vuodessa. (Tasa-arvolaki 6 a ). Edellisen kerran Lapinlahden kunnassa on laadittu tasa-arvosuunnitelma vuonna 2011.

2 2 Tasa-arvolain mukaan työnantajan on edistettävä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa työelämässä tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. (Tasa-arvolaki 6 ). Tasa-arvon edistämistoimet ovat työpaikkakohtaisia. Näihin toimenpiteisiin tasa-arvoisen työyhteisön edistämiseksi vaikuttavat työnantajan käytettävissä olevat voimavarat ja muut konkreettiset työpaikka- ja toimialakohtaiset seikat, kuten esimerkiksi työyhteisön koko ja taloudelliset resurssit, työvoiman tarjonta ja hakijoiden ammattitaito. 1.2 Yhdenvertaisuussuunnitelma Perustuslain (731/1999) 6 :n mukaan ihmiset ovat tasa-arvoisia lain edessä. Ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan sukupuolen, sukupuolisen suuntautuneisuuden, iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustus-, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslain ohella syrjintää pyritään ehkäisemään työ- ja palvelusuhdelaeissa, rikoslaissa sekä EU-direktiiveissä etniseen alkuperään perustuvassa syrjinnässä ja työsyrjinnässä. Syrjintää voi olla yksittäinen sana tai tilanne tai se voi olla seurausta yhteiskunnan rakenteista. Yhdenvertaisuuslaki (21/2004) täydentää tasa-arvon edistämisvelvoitetta kieltämällä syrjinnän työelämässä työhön otosta työsuhteen päättymiseen. Viranomaisen tulee laatia yhdenvertaisuussuunnitelma etnisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Yhdenvertaisuuslain mukaan syrjintä voi olla: välitöntä, välillistä, häirintää tai käsky syrjiä. Välitön syrjintä tarkoittaa sitä, että henkilöä kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotain toista kohdellaan, on kohdeltu tai kohdeltaisiin vastaavassa tilanteessa. Välillistä syrjintää on se, että henkilöä kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta toista kohdellaan, on kohdeltu tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa. Häirinnällä tarkoitetaan henkilön tai ihmisryhmän arvon ja koskemattomuuden tarkoituksellista tai tosiasiallista loukkaamista kielletyllä syrjintäperusteella ilman, että luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri. Työyhteisön tasa-arvosuunnittelu ja yhdenvertaisuus ovat kiinteä osa työpaikan toimintaa ja johtamista.

3 3 1.3 Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen Toimintaympäristön näkemykset ja odotukset tulee ottaa huomioon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöskentelyssä. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät periaatteet koskevat esimerkiksi kuntalaisten elinympäristöä, suunnittelua ja rakentamista. Elinympäristön tulisi olla sellainen, että kaikki ihmiset sukupuolesta, iästä, vammaisuudesta tai erilaisesta kulttuurista riippumatta tuntevat olonsa turvalliseksi, viihtyvät ja saavat tarvitsemansa palvelut mahdollisimman joustavasti läheltä asuinaluetta tai työpaikkaa. Palveluiden ja toimintojen suunnitteluun sekä päätöksentekoon tulisi saada tasapuolisesti naisia ja miehiä erilaisten näkökulmien ja tarpeiden esille saamiseksi. Tavoitteena on edistää naisten ja miesten tasapuolisia mahdollisuuksia sivistykseen, erilaisiin harrastuksiin, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Työnantajan tulee päätöksien teossa edistää avoimuutta ja korostaa tiedottamista koko henkilöstölle jo asioiden valmisteluvaiheessa. 1.4 Syrjinnän kielto Tasa-arvolaissa syrjinnällä tarkoitetaan naisten ja miesten asettamista eri asemaan sukupuolen perusteella. Syrjintää on myös se, että henkilö asetetaan eri asemaan raskauteen, synnytykseen, vanhemmuuteen tai muihin perhevelvollisuuksiin liittyvistä syistä. (Tasa-arvolaki 7 ). Laki kieltää myös välillisen syrjinnän. Välillistä syrjintää esiintyy tilanteessa, jossa muodollisesti tasapuoliset ratkaisut kohtelevat tosiasiallisesti eri sukupuolia eri tavalla. Esimerkiksi tilanne, jossa tiettyyn työtehtävään liittyy vaatimus sellaisista työajan joustoista, jotka käytännössä estävät pienten lasten huoltajien mahdollisuudet ottaa vastaan tämä tehtävä tai työpaikalla annetaan uralla etenemisessä auttavaa lisäkoulutusta sellaisina aikoina, jolloin pienten lasten vanhempien on vaikeaa järjestää lastensa hoitoa. Tällöin menettely voidaan arvioida syrjinnäksi, vaikka työnantajan tarkoituksena ei ole ollutkaan syrjiä ketään. Työelämän syrjintäkielto kattaa kaikki työelämässä esille tulevat tilanteet työhönotosta ja koulutukseen valinnasta aina työsuhteen loppumiseen. (Tasa-arvolaki 8 ). Syrjintä työelämässä voi ilmetä työhönotossa, valittaessa työntekijöitä eri tehtäviin tai koulutukseen, työolosuhteissa, työehdoissa, palkkauksessa ja muissa työhön liittyvissä

4 4 etuisuuksissa, taikka irtisanottaessa tai lomautettaessa työntekijöitä. Syrjintää katsotaan olevan myös se, jos työnantaja heikentää työntekijän työolosuhteita tai palvelussuhteen ehtoja sen jälkeen, kun kyseinen työntekijä on vedonnut tasa-arvolain mukaisiin oikeuksiinsa. Työnantaja voi syyllistyä syrjintään, jollei hän ryhdy tarvittaviin toimenpiteisiin työpaikalla todetun sukupuolisen häirinnän tai ahdistelun poistamiseksi. 2. SELVITYS TYÖPAIKAN TASA-ARVOTILANTEESTA Tasa-arvosuunnitelmaan on sisällytettävä selvitys työpaikan tasa-arvotilanteesta. Suunnitelmassa tulee olla myös selvitys miesten ja naisten palkoista ja palkkaeroista. Tässä suunnitelmassa työntekijöillä tarkoitetaan sekä viranhaltijoita että työsopimussuhteisia työntekijöitä, ellei toisin mainita. Lapinlahden ja Varpaisjärven kunnat tekivät kuntaliitoksen vuoden 2011 alusta lukien. Kunnanvaltuustojen hyväksymän yhdistymissopimuksen mukaan tavoitteena on saattaa tehtäväkohtaiset palkat Lapinlahden ja Varpaisjärven kunnissa olevan yleisimmän palkkatason mukaisiksi kahden vuoden sisällä kuntajaon muutoksen voimaantulosta. Henkilöstöjaosto päätti harmonisoida palkat jo alusta lukien, jolloin kuntien välisistä palkkaeroista päästiin eroon. Tässä suunnitelmassa esitetty palkkakartoitus on tehty kesäkuun -14 tilanteen mukaan. 2.1 Henkilöstörakenne Vuoden 2013 tilinpäätöksen mukaan Lapinlahden kunnassa oli vuoden -13 lopussa 636 vakanssia. Vakinaisesti täytettynä oli 626 vakanssia, koska osa vakansseista oli täyttämättä. Lisäksi vuoden päättyessä oli voimassa 30 sellaista määräaikaista palvelussuhdetta, joiden taustalla ei ole vakanssia. Koko vuoden 2013 aikana työllistämisvaroin oli palkattuna kaikkiaan 34 työntekijää eripituisissa työsuhteissa. Tämän lisäksi kunnan palveluksessa oli määräaikaisissa työ- ja virkasuhteissa sijaisia. Alla olevassa taulukossa on esitetty työntekijöiden sijoittuminen eri osastoille sekä sukupuolijakauma kesäkuun -14 tilanteen mukaisesti.

5 5 Vakinaiset Määräaikaiset Naiset Miehet Naiset Miehet Hallintokeskus Terveysosasto Perheosasto Sivistysosasto Tekninen osasto Yhteensä Kunnan vakinaisista työntekijöistä 88 % on naisia. Määräaikaisista työntekijöistä naisia on myös 88 %. Naisten suhteellinen osuus ei ole muuttunut vuodesta Ikäryhmittäin työntekijät jakaantuvat seuraavasti: Ikäryhmä Vakinaiset Sijaiset Naiset Miehet Naiset Miehet yhteensä Henkilöstön keski-ikä on noin 47 vuotta. Keski-ikä on säilynyt ennallaan vuodesta Työntekijöiden sukupuolirakenne on kunnassa voimakkaasti naispainotteinen. Tämä johtuu siitä, että henkilöstöä on eniten terveysosastolla, jossa työskentelee yli puolet kunnan työntekijöistä. Hoito- ja hoiva-alalla työskentelee paljon naisia, mikä on myös

6 6 valtakunnallinen yleinen ilmiö. Vastaava jakaantuminen on havaittavissa sosiaalipuolen ammateissa. Lapinlahden kunnan tasa-arvotilanne ei poikkea muitten kuntien tilanteesta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 terveys- ja sosiaalialan ammateissa työskentelevistä 87 % oli naisia. Työnantaja rekrytoi kuntaan sekä miehiä että naisia. Suurin osa kunnan työpaikoista on sellaisia, että ne edellyttävät tiettyä koulutusta. Henkilövalinnat tehdään siten kuin lait ja asetukset määräävät. Kunnassa on myös osa-aikaisia työntekijöitä. Osa-aikatyön tekeminen johtuu useimmiten työntekijän aloitteesta (esim. osa-aikaeläke, osa-aikainen hoitovapaa). Näiden työntekijöiden määrät vaihtelevat vuosittain. Kesäkuun tilanteen mukaan noin 30 työntekijää tekee omasta tahdostaan osa-aikaista työtä. Osa-aikaisia vakinaisia vakansseja kunnassa on kaksi. 2.2 Palkkakartoitus Tämän suunnitelman palkkakartoitus on tehty siten, että siitä ei ilmene yksittäisen työntekijän palk Ryhmät on koottu niin, että niissä on vähintään 6 henkilöä. Koska kunnan palveluksessa on naisia huomattavasti enemmän kuin miehiä, niin vertailtavat ryhmät ovat varsin heterogeenisiä. Palkkavertailua varten on muodostettu seuraavat ryhmät: A) ryhmä - Ryhmän työntekijöillä on yleensä ammatillinen peruskoulutus. - Ryhmään kuuluu mm. seuraavilla nimikkeillä työskenteleviä työntekijöitä: liikunta-alueiden hoitaja, iltapäiväkerhon ohjaaja, perhetyöntekijä, lähihoitaja, lastenhoitaja, koulunkäynnin ohjaaja, perhepäivähoitaja, ravitsemistyöntekijä, laitosmies, siivooja. B) ryhmä - Ryhmän työntekijöillä on yleensä korkeakoulututkinto ja/tai siihen sisältyy pienen yksikön esimiesasema ja/tai tehtävässä edellytetään jonkin alan syvällistä asiantuntijuutta.

7 7 - Ryhmään kuuluu mm. seuraavilla nimikkeillä työskenteleviä työntekijöitä: palvelusihteeri, palkkasihteeri, sosiaalityöntekijä, lastentarhanopettaja, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, psykologi, ruokapalvelupäällikkö, rakennustarkastaja, osastonhoitaja. C) Ryhmä muodostuu luokanopettajista. D) Ryhmä muodostuu yläkoulun aineenopettajista, perusopetuksen erityisopettajista, kansalaisopiston opettajista, kansalaisopiston rehtorista ja perusopetuksen apulaisrehtorista E) Ryhmä muodostuu lukion aineenopettajista. F) Ryhmä muodostuu lääkäreistä. G) Ryhmä muodostuu osastopäälliköistä sekä isojen tulosalueiden ja yksiköiden päälliköistä. Vertailu tehdään osassa ryhmiä erikseen vakinaisten ja määräaikaisten työntekijöiden kesken, mikäli ryhmässä on riittävä määrä työntekijöitä. Palkkavertailussa on eritelty eri palkan osat seuraavasti: - tehtäväkohtainen palkka - työkokemuslisä o tähän ryhmään on laskettu mm. määrävuosikorotukset, työkokemuslisä, vuosisidonnainen lisä, ammattialalisä o työkokemukseen perustuva lisä perustuu aina työ- ja virkaehtosopimuksen määräyksiin - henkilökohtainen lisä o tähän ryhmään on laskettu mm. henkilökohtainen lisä, tva-lisä sekä opettajilla ylituntipalkkio ja muut virkaehtosopimuksen perusteella maksettavat erityiskorvaukset A) ryhmä Vakinaiset lukumäärä tehtäväkohtainen henkilökoh- työkokemuslis kokonaispalk- palkka tainenlisä ä ka

8 8 tms. naiset ,94 26,05 127, ,20 miehet ,68 91,87 105, ,57 Tässä ryhmässä naisten tehtäväkohtain palkka ja kokonaispalkka ovat suuremmat kuin miehillä. Tehtäväkohtaisessa palkassa ero naisten hyväksi on noin 4 % ja kokonaispalkassa noin 2 %. Henkilökohtaisen lisän on tässä ryhmässä miehillä suurempi kuin naisilla. Ero johtuu lähinnä siitä, että tähän ryhmään kuuluvista miehistä valtaosa työskentelee teknisen sopimuksen piirissä, missä palkkaus painottuu KVTES:iä enemmän henkilökohtaisiin lisiin. Tämän ryhmän naiset työskentelevät pääosin sosiaali- ja terveystoimessa ja heidän palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Tämän ryhmän osalta palkkaerot ovat pieniä ja ne eivät johdu sukupuolesta. Määräaikaiset lukumäärä tehtäväkohtainen palkka henkilökohtainenlisä työkokemuslisä kokonaispalkka tms. naiset , , ,69 miehet ,80 4,48 13, ,21 Tässä ryhmässä naisten palkka on selkeästi suurempi, kuin miesten palk Ero johtuu siitä, että miesten ryhmässä merkittävä osa työntekijöistä on työllistettyjä, joiden palkka on tehtävän vaatiman koulutuksen ja tehtävän vaatimusten takia alhainen. Naisten ryhmässä merkittävin osa työntekijöistä toimii hoito- ja hoivapuolen ammatillisissa tehtävissä, joihin vaaditaan ammatillista koulutusta. B) ryhmä Vakinaiset lukumäärä tehtäväkohtainen henkilökoh- työkokemuslisä kokonais- palkka tainenlisä palkka tms.

9 9 naiset ,92 36,56 187, ,46 miehet ,46 112,11 156, ,12 Tässä ryhmässä miesten kokonaispalkka on noin 2 % suurempi kuin naisten kokonaispalk Ero johtuu lähinnä siitä, että miesten henkilökohtainenlisä ja työkokemukseen perustuva lisä ovat suuremmat kuin naisilla. Tehtäväkohtaisessa palkassa ero miesten hyväksi on vain 0,4 %. Henkilökohtaisen lisän ero johtuu lähinnä siitä, että tämän ryhmän miehistä kolmasosaan sovelletaan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusta, jossa henkilökohtaisilla lisillä on merkittävämpi rooli, kuin KVTES:n puolella. Naisten ryhmässä lähes kaikki ovat henkilöitä, joiden työ- ja virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES:in mukaisesti. Kokonaisuudessaan palkkaerot tässä ryhmässä ovat pieniä ja ne eivät selity sukupuolella. Määräaikaiset Tässä ryhmässä työskentelee 14 naista ja 2 miestä. Miesten vähäisestä määrästä johtuen palkkavertailua ei voida tämän ryhmän osalta tehdä. C) ryhmä Tässä ryhmässä palkkavertailua ei tehdä erikseen vakinaisten ja määräaikaisten kesken, koska määräaikaisia on niin vähän, että heidän osalta vertailua ei voi tehdä. Palkkavertailu sisältää sekä määräaikaiset, että vakinaiset. lukumäärä tehtäväkohtainen palkka henkilökohtainenlisä työkokemuslisä kokonaispalkka tms. naiset ,79 341,21 497, ,82 miehet ,33 427,10 593, ,71 Tässä ryhmässä miesten tehtäväkohtainen palkka on pienempi kuin naisten. Opetusalalla tehtäväkohtainen palkka määrittyy virkaehtosopimuksen mukaan koulutuksen perusteella. Palkkaero selittyy tältä osin koulutusten erilaisuudella. Työkokemukseen perustuva lisä on miehillä huomattavasti suurempi kuin naisilla. Tämä johtuu siitä, että miesluokanopettajien

10 10 keski-ikä on korkeampi kuin naisluokanopettajien. Opetusalalla ylitunnit ovat merkittävä osa palkkaa. Tässä palkkavertailussa ylitunnit on laskettu henkilökohtaiseen lisään. Tässä ryhmässä miesluokanopettajilla on keskimäärin enemmän ylitunteja kuin naisilla, tämä selittää eron näiden ryhmien henkilökohtaisen lisän suuruudessa. Ylituntien jakamisesta opettajille vastaavat koulujen rehtorit. Yksi peruste ylituntien jakamiselle on opettajien oma toive saada ylitunteja. Ylitunnit pyritään jakamaan tasapuolisesti opettajien kesken. Kokonaispalkassa on tässä ryhmässä noin 4 % ero miesten hyväksi, joka selittyy edellä mainituista syistä. D) ryhmä Tässä ryhmässä palkkavertailua ei tehdä erikseen vakinaisten ja määräaikaisten kesken, koska määräaikaisia on niin vähän, että heidän osalta vertailua ei voida tehdä. Palkkavertailu sisältää sekä määräaikaiset, että vakinaiset. lukumäärä tehtäväkohtainen palkka henkilökohtainenlisä työkokemuslisä kokonaispalkka tms. naiset ,67 459,52 514, ,44 miehet ,15 576,45 606, ,24 Tässä ryhmässä miesten tehtäväkohtainen palkka on pienempi kuin naisten. Opetusalalla tehtäväkohtainen palkka määrittyy virkaehtosopimuksen mukaan koulutuksen perusteella. Palkkaero selittyy tältä osin miesten ja naisten koulutusten erilaisuudella. Työkokemukseen perustuva lisä on miehillä huomattavasti suurempi kuin naisilla. Tämä johtuu siitä, että miesopettajien keski-ikä on korkeampi kuin naisopettajien. Opetusalalla ylitunnit ovat merkittävä osa palkkaa. Tässä palkkavertailussa ylitunnit on laskettu henkilökohtaiseen lisään. Tässä ryhmässä miesopettajilla on keskimäärin enemmän ylitunteja kuin naisilla, tämä selittää eron näiden ryhmien henkilökohtaisen lisän suuruudessa. Ylituntien jakamisesta opettajille vastaavat koulujen rehtorit. Yksi peruste ylituntien jakamiselle on opettajien oma toive saada ylitunteja. Ylitunnit pyritään jakamaan tasapuolisesti opettajien kesken. Kokonaispalkassa on tässä ryhmässä noin 4 % ero miesten hyväksi, joka selittyy edellä mainituista syistä.

11 11 E) ryhmä Tässä ryhmässä palkkavertailua ei tehdä erikseen vakinaisten ja määräaikaisten kesken, koska määräaikaisia on niin vähän, että heidän osalta vertailua ei voida tehdä. Palkkavertailu sisältää sekä määräaikaiset, että vakinaiset. lukumäärä tehtäväkohtainen palkka henkilökohtainenlisä työkokemuslisä kokonaispalkka tms. naiset ,52 571,17 618, ,30 miehet ,26 408,24 724, ,03 Tässä ryhmässä työkokemukseen perustuva lisä on miehillä huomattavasti suurempi kuin naisilla. Tämä johtuu siitä, että miesopettajien keski-ikä on korkeampi kuin naisopettajien. Opetusalalla ylitunnit ovat merkittävä osa palkkaa. Tässä palkkavertailussa ylitunnit on laskettu henkilökohtaiseen lisään. Tässä ryhmässä naisopettajilla on keskimäärin enemmän ylitunteja kuin miehillä, tämä selittää eron näiden ryhmien henkilökohtaisen lisän suuruudessa. Ylituntien jakamisesta opettajille vastaavat koulujen rehtorit. Yksi peruste ylituntien jakamiselle on opettajien oma toive saada ylitunteja. Ylitunnit pyritään jakamaan tasapuolisesti opettajien kesken. Kokonaispalkassa on tässä ryhmässä noin 2 % ero naisten hyväksi, joka selittyy edellä mainituista syistä. F) ryhmä Lääkärien osalta palkkavertailua ei voida tehdä muiden ryhmien tapaan, koska mieslääkäreitä on vain neljä. TK-lääkäreiden palkka muodostuu peruspalkasta, työkokemukseen perustuvasta lisästä ja henkilökohtaisesta lisästä. TK-lääkäreiden peruspalkka määräytyy virkaehtosopimuksen perusteella koulutuksen mukaan. Lisäksi kolmelle lääkärille maksetaan paikallisesti sovittua korotusta tehtäväkohtaiseen palkkaan (järjestelyvaraerä). Korotusta maksetaan jonkin erityisen vastuualueen perusteella. Näiden kolmen henkilön joukossa on molemman sukupuolen edustajia. TK-lääkäreiden työkokemuslisä perustuu virkaehtosopimukseen. TK-lääkäreiden henkilökohtainen lisä perustuu paikalliseen sopimukseen. Henkilökohtainen lisä lasketaan kaikilla lääkäreillä saman prosentin mukaan tehtäväkohtaisesta palkasta. Määräaikaisten lääkäreiden palkka

12 12 määräytyy virkaehtosopimuksen ja paikallisen sopimuksen (henkilökohtainen lisä) perusteella. Pätevien terveyskeskuslääkäreiden palkan keskiarvo on noin 7700 /kk ja hammaslääkäreiden noin 4300 /kk. Palkassa on huomioitu tehtäväkohtainen palkka, henkilökohtaiset lisät ja työkokemuslisät. Lisäksi maksetaan virkaehtosopimuksen mukaisia toimenpidepalkkioita. Hammaslääkäreitä on kunnan palveluksessa 6, joista yksi on mies. Hammaslääkäreiden peruspalkoissa on eroa noin 200, henkilökohtaisessa lisässä noin 300 ja kokonaispalkoissa noin 500. Hammaslääkereiden peruspalkan ja henkilökohtaisen lisän suuruuteen vaikuttaa heille määrätyt lisätehtävät (esim. esimiesasema) tai erikoisosaaminen. Työkokemuslisää maksetaan virkaehtosopimuksen määräyksen mukaisesti. G) ryhmä Tässä ryhmässä kaikki työntekijät ovat vakinaisia. lukumäärä tehtäväkohtainen palkka henkilökohtainenlisä työkokemuslisä kokonaispalkka tms. naiset ,88 696,37 266, ,35 miehet ,76 171,22 417, ,91 Tässä ryhmässä palkkavertailun suorittaminen on vaikeaa, koska ryhmä muodostuu henkilöistä, joihin sovelletaan lukuisaa määrää virkaehtosopimuksia, lisäksi osa ryhmän työntekijöistä on palkkahinnoittelun ulkopuolella. Tästä syystä tehtäväkohtaisessa palkassa on iso ero miesten hyväksi. Toisaalta henkilökohtaisen lisän osalta ero on vielä huomattavampi, joka puolestaan on naisten hyväksi. Työkokemukseen perustuva lisä on miehillä suurempi kuin naisilla. Työkokemukseen perustuva lisä maksetaan kaikille virkaehtosopimuksen perusteella. Tässä ryhmässä miesten kokonaispalkka on 1 % suurempi kuin naisten, mikä johtuu työkokemukseen perustuvasta lisästä. 3. TOIMENPITEET TASA-ARVON JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISEKSI 3.1 Työhönotto ja rekrytointipolitiikka

13 13 Työnantajan tulee toimia siten, että avoinna oleviin tehtäviin hakeutuisi sekä miehiä että naisia (TasL 6 :n 2 mom kohta 1). Valintaperusteiden tulee soveltua yhtä hyvin miehille kuin naisille, eivätkä työtehtävän vaatimukset saa suosia toista sukupuolta. Työtehtävien pätevyysvaatimukset sekä valintakriteerit laaditaan niin, että ne ovat tosiasiallisesti tasapuolisia sekä miehille että naisille. Työpaikkailmoittelussa voidaan tasaarvosuunnitteluun perustuen kannustaa naisia hakeutumaan perinteisesti miesvaltaisiin tehtäviin ja vastaavasti miehiä naisvaltaisiin tehtäviin. Heikommassa asemassa tai vähemmistönä työpaikalla olevaa sukupuolta saa suosia hakumenettelyssä, mutta sukupuoli ei koskaan saa valintakriteerinä ohittaa pätevyyttä. Kahden yhtä pätevän hakijan tilanteessa voidaan suosia vähemmistösukupuolta edustavaa hakijaa. Työpaikkailmoituksessa tulee välttää korostamasta sellaisia ominaisuuksia, joita pidetään jommalle kummalle sukupuolelle tyypillisinä ominaisuuksina. Työhönottohaastattelussa kysytään työnhakijalta hänen terveydentilastaan siinä määrin, kuin turvallinen ja terveellinen työskentely kyseisessä tehtävässä edellyttää. Esimerkiksi mahdolliseen raskaudentilaan tai perhesuunnitteluun kohdistuvat kysymykset loukkaavat hakijan yksityisyyttä ja ovat siten syrjivinä lain vastaisia. Työnhakijoiden mahdolliset kyselylomakkeet laaditaan sellaisiksi, että ne kohtelevat miehiä ja naisia kaikilta osin samalla tavoin. Raskaus ja synnytys eivät saa johtaa syrjintään työhönottotilanteessa tai tehtävään tai koulutukseen hakiessa. Työmenetelmien soveltuvuus raskaana oleville on arvioitava työpaikkakohtaisesti. Sikiön tai äidin terveydelle vaarallinen työ on lopetettava heti vaaran ilmetessä. Vastaavalla tavalla työhönotossa huolehditaan siitä, että hakijoiden yhdenvertaisuus toteutuu myös muiden asioiden, kuten etnisen taustan osalta. 3.2 Töiden organisointi Töiden organisoinnissa tulee työnantajan edistää naisten ja miesten sijoittumista tasapuolisesti erilaisiin tehtäviin, ja heille tulee luoda yhtäläiset mahdollisuudet uralla etenemiseen organisaation kaikilla tasoilla. (TasL 6 :n 2 mom kohta 2) Henkilöstölle tulee taata sukupuolesta riippumatta tasavertaiset mahdollisuudet uralla etenemiseen ja siirtymiseen vaativampiin tehtäviin. Henkilöstökoulutuksella tuetaan uralla etenemistä. Henkilöstökoulutukseen pääsy mahdollistetaan yhdenvertaisesti sekä naisille

14 14 että miehille. Henkilöstön koulutus- ja kehittämissuunnitelmat laaditaan siten, että ne tukevat tasa-arvon edistämistä suunnitelmallisesti. Koulutus tulee nähdä henkilöstön kehittämiskeinona, joka on suunnattu myös tulevia työtehtäviä ja uralla etenemistä silmällä pitäen. Koulutuksen suunnittelussa ja järjestämisessä otetaan huomioon naisten ja miesten erilaiset koulutustarpeet ja mahdollisuudet osallistua koulutukseen esimerkiksi työtehtävien luonteen ja perhevelvoitteiden vuoksi. Johtamisen avulla tuetaan ja kannustetaan henkilöstöä tasapuolisesti vastuunottoon, tietojen ja taitojen laaja-alaiseen käyttöön ja hyviin tuloksiin. Johtamisella edistetään henkilöstön tasa-arvoisia mahdollisuuksia osallistua toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja päätöksentekoon. Suunnitteluja valmisteluryhmiin ja muihin vastaaviin työryhmiin tulee valita sekä naisia että miehiä tasa-arvolain hengen mukaisesti. 3.3 Työolot Työolosuhteet ja työvälineet tulee kehittää sellaisiksi, että ne soveltuvat sekä nais- että miestyöntekijöille. (TasL 6 :n 2 mom kohta 3) Kullekin työntekijälle sopivat hyvät työolot ja työvälineet mahdollistavat tehokkaan, turvallisen ja terveellisen työn tekemisen. Huomioon tulee ottaa työntekijöiden sekä fyysiset että psyykkiset edellytykset. Nämä edellytykset tulee huomioida kaikissa työolosuhteiden kehittämishankkeissa, uusissa investoinneissa sekä työsuojelun toimintaohjelmissa. Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeätä, että henkilöstö kokee tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti ja tasaarvoisesti. Työnantajan tulee tukea henkilöstön jaksamista erityisesti siellä, missä työpaineiden vuoksi henkisen ja fyysisen työsuojelun tarve on suurin. Työ- ja sijaisjärjestelyin huolehditaan siitä, että esim. perhepoliittisista syistä johtuvat poissaolot eivät aiheuta työssä olevan henkilöstön työn rasittavuuden lisääntymistä. Työ- ja sosiaalitilat, työvälineet, työpuvut ja varusteet järjestetään sellaisiksi, että ne eivät ole esteenä sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumiselle. Työolosuhteita ja hälytysjärjestelmiä kehitetään väkivallan uhan vähentämiseksi ja koulutuksen avulla annetaan henkilöstölle valmiuksia uhkatilanteen käsittelyyn. 3.4 Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen Työnantajan tulee helpottaa naisten ja miesten osalta työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista (TasL 6 :n 2 mom kohta 3). Valtaosalla työntekijöistä on perhe, josta

15 15 huolehtiminen on heille tärkeätä. Työnantaja huolehtii siitä, että lain takaamat mahdollisuudet perheellisille naisille ja miehille sairaan lapsen hoitoon, vanhempainlomaan ja hoitovapaaseen toteutuvat käytännössä. Työoloja kehitetään sellaisiksi, että ne helpottavat naisten ja miesten osalta työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Henkilöstösuunnittelussa tulee ottaa huomioon, että naisvaltaisilla aloilla runsaampi perhepoliittisten oikeuksien käyttö vaatii enemmän sijaisten ja määräaikaisen henkilöstön käyttöä. Raskaus ei ole rasite naispuolisille työntekijöille eikä uhka heidän urakehitykselleen. Työnantaja suhtautuu myönteisesti henkilöstön oman kasvunsa ja jaksamisensa kannalta joustaviin järjestelyihin (esim. opintovapaat). Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista pyritään helpottamaan joustavilla vuosiloma-, eläke-, virkavapaus- ja työlomajärjestelyillä. Uudelleenorganisoinnin ja henkilöstöjärjestelyjen yhteydessä otetaan huomioon tasapuolisesti myös ne henkilöt, jotka perhepoliittisten oikeuksien käytön vuoksi ovat tilapäisesti poissa työelämästä. Miesten oikeus kasvaa lastensa kanssa on osa tasaarvoa. Työnantaja kannustaa erityisesti miehiä käyttämään mahdollisuuksiaan perhepoliittisiin vapaisiin. 3.5 Sukupuolinen häirintä tai ahdistelu Työnantajan tulee mahdollisuuksien mukaan huolehtia siitä, ettei työntekijä joudu sukupuolisen häirinnän tai ahdistelun kohteeksi työpaikalla. (TasL 6 :n mom kohta 4) Häirintään voi syyllistyä työkaveri, esimies tai asiakas. Sukupuolinen häirintä tai ahdistelu loukkaa naisen ja miehen oikeuksia ja on aina kohteelle vastentahtoista ja ei-toivottua. Sukupuolinen häirintä johtaa työn määrän ja laadun heikentymiseen niin häiritsijän kuin kohteenkin osalta. Se voi lisäksi kärjistää työpaikan yleistä työilmapiiriä ja heikentää kaikkien työviihtyvyyttä. Työyhteisössä esimiesten tulee huolehtia siitä, että työntekijä ei joudu sukupuolisen häirinnän tai ahdistelun kohteeksi. Vastuu siirtyy työnantajalle siinä vaiheessa, kun sukupuolisen häirinnän kohteeksi joutunut on saattanut asian esimiehen tai muun työnantajan edustajan tietoon.

16 16 Mahdollisen häirinnän selvittäminen ja arviointi tehdään kuvattujen/kirjattujen tilanteiden ja keskusteluissa esiin tulleiden seikkojen perusteella. Esimies tai tämän nimeämä henkilö selvittää mahdollisimman pian ensisijaisesti asianosaisten kanssa keskustelemalla tai tarvittaessa myös muulla tavoin tapahtumien kulun. Keskustelut käydään ja muut mahdolliset selvitykset tehdään omassa työyhteisössä luottamuksellisesti, tasa-arvoisesti ja ilman ennakkoasenteita. Ratkaisut tehdään tosiasioiden perusteella. Häirinnän osapuolet ja esimies voivat pyytää apua ja tukea tarvittaessa luottamushenkilöiltä ja työterveyshuollosta. Tehdyn selvittelyn perusteella esimies/työnantaja toteaa, onko häirintää tapahtunut. Häirinnän tai epäasiallisen kohtelun lopettamisesta sovitaan yhdessä asianosaisten ja esimiehen /työnantajan kanssa. Sovituista menettelytavoista laaditaan pöytäkirja. Mikäli sopimukseen ei päästä, esimies/työnantaja päättää yksipuolisesti toimista häirinnän ja epäasiallisen kohtelun lopettamiseksi sekä myös mahdollisista kurinpitotoimista. Esimies/työnantaja tiedottaa häirinnän kohteeksi joutuneelle, että toimenpiteisiin on ryhdytty. Mikäli häirintä tai epäasiallinen käyttäytyminen jatkuu sovituista tai annetuista ohjeista huolimatta, esimies/työnantaja tulee ryhtyä häiritsijään kohdistuviin kurinpitotoimiin (suullinen tai kirjallinen huomautus, kirjallinen varoitus tai työsuhteen päättäminen). Myös erityisen räikeä häirintä tai epäasiallinen kohtelu voivat johtaa suoraan kurinpitotoimiin. Muulle työyhteisölle kerrotaan asian ratkaisusta, jos ratkaisulla on merkitystä työyhteisön toimivuuteen. Tästä tiedottamisesta kerrotaan ennalta asianosaisille. Sovittujen toimenpiteiden seurantatavasta ja ajasta sovitaan asianosaisten kanssa. Lapinlahden kunnassa on erillinen ohje häirintätapauksiin. 3.6 Sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä Tasa-arvolain samapalkkaisuusperiaate tarkoittaa sitä, että työnantajan tulee maksaa palveluksessaan oleville nais- ja miestyöntekijöille samaa palkkaa samasta tai samanarvoisesta työstä. (TasL 8 :n 2 mom kohta 2). Työtehtävän samanarvoisuus tarkoittaa sitä, että työn sisällön keskeiset vaativuustekijät, osaaminen, vastuu, kuormitus

17 17 ja työolot ovat samanarvoisia. Arvioitaessa työn samanarvoisuutta ratkaiseva tekijä ei ole ammattinimike, vaan se, minkälaista työtä työntekijä tosiasiassa tekee eli työn todellinen sisältö. Työn vaativuuden arviointiluokittelun tulee perustua samoihin arviointitekijöihin sekä miehillä että naisilla. Arviointi on suoritettava siten, että siihen ei sisälly minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Palkkaratkaisuja tehdessään työnantajan on selvitettävä etukäteen, onko tehtävällä ratkaisulla tasa-arvon edistämisen kannalta haitallisia vaikutuksia. Palkkausjärjestelmiä kehitetään sukupuolten tasa-arvoa edistäviksi siten, että työstä maksettava palkka määritellään tehtävän vaativuuden, henkilön osoittaman työmenestyksen ja työssä saavutettujen tulosten perusteella. Palkkauksen perusteena on sisäinen oikeudenmukaisuus, ulkoinen kilpailukyky sekä kannustavuus. 3.7 Henkilökunnan muistaminen Henkilökunnan muistamisperusteita sovelletaan ehtojen mukaisesti kaikkiin henkilöihin tasapuolisesti. Työnantajan velvollisuutena on huolehtia siitä, että henkilökunnan muistaminen toteutuu niitä varten laadittujen perusteiden mukaisesti myös käytännössä. 4. ARVIO TOIMENPITEIDEN TOTEUTUMISESTA JA NIIDEN TULOKSISTA Lapinlahden kunnan yhteistoimintaelin seuraa ja arvioi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman toteutumista. Tähän suunnitelmaan sisältyneiden toimenpiteiden ( ) toteutumista arvioidaan vuosittain yhteistoimintaelimessä kokonaisarviointina. Yhteistoimintaelin määrittää tarvittaessa tarkemmat kriteerit ja mittarit, miten suunnitelmaan sisältyneiden toimenpiteiden toteutumista arvioidaan. Arviointiin osallistuu myös työsuojelutoimikunta. Tasa-arvosuunnitelmaan sisältyvä selvitys työpaikan tasa-arvotilanteesta tehdään kolmen vuoden välein. Selvitys laaditaan seuraavan kerran vuonna 2017 (Tasa-arvolaki 6a ). 5. SEURANTA JA TIEDOTTAMINEN Esimiehet vastaavat siitä, että henkilöstöä kohdellaan työpaikalla tasa-arvoisesti. Syrjintään puuttuminen ja asian käsittely on ensisijaisesti esimiehen vastuulla. Syrjityllä työntekijällä on kuitenkin oikeus saattaa asia myös oman luottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun ja työsuojelupäällikön käsiteltäväksi. Mikäli syrjintä jatkuu, asia saatetaan työsuojelupiirin käsiteltäväksi.

18 18 Lähin esimies, työsuojeluviranomaiset, vähemmistövaltuutettu, syrjintälautakunta ja tuomioistuin valvovat työnantajan ja työyhteisön toimintaa yhdenvertaisuusasioissa rikoslain puitteissa. Syrjintälautakunnalla on käytössään tarvittaessa uhkasakkomenettely. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta osaltaan kuvaavia tekijöitä seurataan vuosittain osana henkilöstökertomusta. Työterveyshuollon suorittamien työpaikkakäyntien yhteydessä sekä henkilöstö- ja työilmapiirikyselyillä tiedustellaan työntekijöiltä tasa-arvon toteutumisesta. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma lähetetään kaikkiin työyksiköihin sekä julkaistaan kunnan sisäisessä verkossa (N:asema).

LAPINLAHDEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LAPINLAHDEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LIITE NRO 1 HKJAO 28.3.2011 30 LAPINLAHDEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 1 1. JOHDANTO Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta tuli voimaan Suomessa vuonna 1986. Tämän jälkeen

Lisätiedot

Henkilökuntaa rekrytoitaessa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä pätevyysvaatimuksista ja kelpoisuusehdoista.

Henkilökuntaa rekrytoitaessa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä pätevyysvaatimuksista ja kelpoisuusehdoista. ALAVIESKAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. Tavoitteet Kunnanvaltuusto 26.9.2006 19 Tavoitteena on tasa-arvoinen, yhteistyökykyinen ja kehittyvä sekä hyvää tulosta tekevä työyhteisö, jossa tasa-arvo on osa

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

PUNKALAITUMEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 1 Yht.tmk 15.3.2007 4 PUNKALAITUMEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 2 1. JOHDANTO sivu 3 2. TAVOITTEET JA ARVOT TYÖPAIKKOJEN TASA-ARVON JA sivu 3 YHDENVERTAISUUDEN

Lisätiedot

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341 Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA 2011 2013 Kh 21.12.2010 / 341 1(6) SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tasa-arvon nykytilan selvitys 2.1. Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön lukumäärä 2.2. Naisten ja miesten

Lisätiedot

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017. Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12.

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017. Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12. Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017 Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12.2015 / 18 1 Tasa-arvosuunnitelma vuosille 2016-2017 Tasa-arvotilanteen selvitys

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2017

PYHÄRANNAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2017 YTT Liite 2 PYHÄRANNAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2017 Yleistä Uudistettu laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (tasa-arvolaki) tuli voimaan kesäkuun 1 päivänä 2005. Lain merkittävimpiä

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2015-2017

KONTIOLAHDEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2015-2017 KONTIOLAHDEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2015-2017 Kvalt. 8.12.2014 x SISÄLTÖ 1. TASA-ARVOSUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS... 3 1.1 Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet... 3 1.2 Lainsäädännön edellytykset...

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen kirkon luottamusmiehille Perustuslain 6 (2 ja 4 mom.) Ketään ei saa

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma 2007 2009. Yliasiamiespäivä 16.10.2007

Tasa-arvosuunnitelma 2007 2009. Yliasiamiespäivä 16.10.2007 Tasa-arvosuunnitelma 2007 2009 Yliasiamiespäivä 16.10.2007 Tasa-arvosuunnitelman rakenne Tasa-arvotilanteen nykytila Henkilöstön rakenne Palkkakartoitus Työn ja perheen yhteensovittaminen Koulutus ja itsensä

Lisätiedot

MUSTASAAREN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA

MUSTASAAREN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA MUSTASAAREN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA Tasa-arvolain 1.6.2005 voimaan tullut uudistus velvoittaa kaikkia vähintään 30 työntekijää työllistäviä työpaikkoja laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Mustasaaren

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma

Tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelma 2017-2019 1. JOHDANTO 3 2. TASA-ARVOSELVITYS 4 Tasa-arvoisuuden kokeminen 7 Koulutus 7 3. PERIAATTEET JA TOIMENPITEET TASA-ARVON EDISTÄMISEKSI 7 Henkilöstön rekrytointi 7 Tasa-arvoisen

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus Sisällys Yhdenvertaisuussuunnitelma... 1 1 Johdanto... 1 2 Sisältö ja tavoitteet... 1 3 Positiivinen erityiskohtelu...

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 Yhteistyötoimikunta 19.09.2017 Kunnanhallitus 16.10.2017 1. JOHDANTO 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman taustaa Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA. Kuva: Aikataika-tapahtuma

LAPINLAHDEN KUNTA. Kuva: Aikataika-tapahtuma LAPINLAHDEN KUNTA Kuva: Aikataika-tapahtuma LAPINLAHDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 1 1.1 Tasa-arvosuunnitelma... 2 1.2 Yhdenvertaisuussuunnitelma...

Lisätiedot

EVIJÄRVEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNI- TELMA

EVIJÄRVEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNI- TELMA EVIJÄRVEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNI- TELMA 2016-2018 Kunnanhallitus hyväksynyt 13.6.2016 Kunnanvaltuusto hyväksynyt 21.6.2016 Sisällysluettelo Evijärven kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma...

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 15.4.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty hallituksessa 30.05.2013 43 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TASA-ARVOKYSELYN

Lisätiedot

Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta

Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta STTK:n luottamusmies 2015 -seminaarin työpaja to 7.5.2015 klo 13.15-13.55 Anja Lahermaa, lakimies, STTK Tasa-arvolain muutokset

Lisätiedot

PELLON KUNTA PELLON KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. YLEISTÄ

PELLON KUNTA PELLON KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. YLEISTÄ PELLON KUNTA PELLON KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Tasa-arvolain mukaan työnantajan on edistettävä tasa-arvoa työelämässä. Vähintään 30 henkilöä säännöllisesti työllistävän työnantajan on sisällytettävä

Lisätiedot

TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E. Selvitys. Käynnistys. Seuranta. Suunnittelu. Toteutus

TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E. Selvitys. Käynnistys. Seuranta. Suunnittelu. Toteutus TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E S S I Seuranta Käynnistys Selvitys Suunnittelu Toteutus ao/amää/kalvot2004/tasa-arvolaki 2005 uusi 1 1. Tasa-arvosuunnitelman laatiminen

Lisätiedot

Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Mustasaaren kunta 2016 2018

Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Mustasaaren kunta 2016 2018 Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Mustasaaren kunta 2016 2018 Käsittelyt: Työsuojelutoimikunta 20.10.2015 Yhteistyötoimikunta 16.11.2015 Henkilöstöjaosto 24.11.2015 Kunnanhallitus 19.1.2016 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Tasa-arvolaki työelämässä

Tasa-arvolaki työelämässä Tasa-arvolaki työelämässä Mahdollisuus vai taakka? Koulutus työelämän asiantuntijoille 23.4.2015 TASA-ARVOLAKI 2 23.4.2015 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) Tarkoitus: estää sukupuoleen

Lisätiedot

Ollahanpas ihimisiksi

Ollahanpas ihimisiksi Kunnanhallitus 2.5.2016 65 Ollahanpas ihimisiksi Toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Isojoen kunta Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinnan ohjeistus. Häirinnän ja epäasiallisen

Lisätiedot

Karstulan kunta Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Karstulan kunta Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Lisätekstit Yhteistyötoimikunta 31.5.2018 - sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 1.1. Tasa-arvolaki... 1 1.1 Yhdenvertaisuuslaki... 2 2 Suunnitelman tarkoitus... 2 2.1 Asenteet... 2 2.2 Rekrytointi...

Lisätiedot

Tervolan kunta. Tasa-arvosuunnitelma. Henkilöstötoimikunta Kunnanhallitus

Tervolan kunta. Tasa-arvosuunnitelma. Henkilöstötoimikunta Kunnanhallitus Tervolan kunta Tasa-arvosuunnitelma 2017 Henkilöstötoimikunta 17.11.2016 37 Kunnanhallitus 28.11.2016 330 1 Sisällys Tervolan kunnan tasa-arvosuunnitelma v. 2017... 2 1. Saatteeksi... 2 2. Tervolan kunta

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

1. TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS

1. TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS PÄLKÄNEEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2018 Sisältö 1. TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteet...

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin tasa-arvosuunnitelma. * Yhteisty ötoimikunta 29.11.2006 * Yhteisty ötoimikunta 17.01.2007 * Kaupunginhallitus 05.02.

Uudenkaupungin kaupungin tasa-arvosuunnitelma. * Yhteisty ötoimikunta 29.11.2006 * Yhteisty ötoimikunta 17.01.2007 * Kaupunginhallitus 05.02. 1 Uudenkaupungin kaupungin tasa-arvosuunnitelma * Yhteisty ötoimikunta 29.11.2006 * Yhteisty ötoimikunta 17.01.2007 * Kaupunginhallitus 05.02.2007 1 Johdanto Tasa-arvosuunnitelman laatiminen perustuu lakiin

Lisätiedot

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ Koulutus työelämän asiantuntijoille 14.4.2015 Hallitussihteeri Projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Terhi Tullkki 15.4.2015 Suomen

Lisätiedot

Etnisen syrjinnän pikakurssi. Ylitarkastaja Yrsa Nyman

Etnisen syrjinnän pikakurssi. Ylitarkastaja Yrsa Nyman Etnisen syrjinnän pikakurssi Ylitarkastaja Yrsa Nyman 8.9.2010 Suomen perustuslaki Perustuslain 6, yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta

Lisätiedot

LUONNOS LAIHIAN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LUONNOS LAIHIAN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LUONNOS LAIHIAN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 Laihian kunta Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 1 SISÄLTÖ 1 SUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS... 2 1.1 Suunnitelman

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

KARIJOEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA KARIJOEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus hyväksynyt 02.06.2017 1 1. JOHDANTO Karijoen kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma pohjautuu: lakiin naisten ja miesten

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan liiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan liiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma LUONNOS 2.6.2016 Pohjois-Pohjanmaan liiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2016 2018 Yhteistyötoimikunta 18.4.2016 Maakuntahallitus xx.x.2016 1. Johdanto Pohjois-Pohjanmaan liitto on työyhteisö,

Lisätiedot

TOIMENPITEET TASA-ARVON JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISEKSI TYÖYHTEISÖSSÄ 2014 2016

TOIMENPITEET TASA-ARVON JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISEKSI TYÖYHTEISÖSSÄ 2014 2016 TOIMENPITEET TASA-ARVON JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISEKSI TYÖYHTEISÖSSÄ 2014 2016 KOTKAN KAUPUNGIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA I Sisällysluettelo I Toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017 2021 Yhteistyöryhmä 17.11.2016 14 Kunnanhallitus 28.11.2016 214 Valtuusto 12.12.2016 51 liite nro 4 1 1. Johdanto Sonkajärven kunnan henkilöstöpolitiikassa

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN TASA-ARVOSUUNNITELMA

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN TASA-ARVOSUUNNITELMA HYVINKÄÄN KAUPUNGIN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2008 2 1. TASA-ARVON EDISTÄMISVELVOITE Tasa-arvolaki tuli voimaan 1.1.1987 (Laki naisten ja miesten välisestä tasaarvosta 8.8.1986/609). Lain tavoitteena on estää

Lisätiedot

Lapuan kaupungin. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. kaupunginhallituksen 29.5.2006 hyväksymä

Lapuan kaupungin. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. kaupunginhallituksen 29.5.2006 hyväksymä Lapuan kaupungin Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma kaupunginhallituksen 29.5.2006 hyväksymä -2- SISÄLLYSLUETTELO SIVU 2 1. JOHDANTO SIVU 3 2. TAVOITTEET JA ARVOT TYÖPAIKKOJEN TASA-ARVON JA YHDENVERTAISUUDEN

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kunnanvaltuusto 61/2012

SISÄLLYS. Kunnanvaltuusto 61/2012 PELKOSENNIEMEN KUNNAN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2013 2015 2 SISÄLLYS Kunnanvaltuusto 61/2012 HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA... 3 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSELVITYS...

Lisätiedot

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma Yhteistyötoimikunta / 7 Henkilöstöjaosto

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma Yhteistyötoimikunta / 7 Henkilöstöjaosto Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto Tasa-arvosuunnitelma 2018 2019 Yhteistyötoimikunta 7.11.2017 / 7 Henkilöstöjaosto 14.11.2017 / 16 1 Tasa-arvosuunnitelma vuosille 2018-2019 Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän

Lisätiedot

KUMPPANIKSI RY:N TASA-ARVOSUUNNITELMA

KUMPPANIKSI RY:N TASA-ARVOSUUNNITELMA 1 KUMPPANIKSI RY:N TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. Johdanto Perustaa tasa-arvotyölle löytyy monista säädöksistä aina perustuslakia myöten. Varsinainen velvoite toimenpiteiden jouduttamiseksi naisten ja miesten

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Askolan kunta 2016-2018 Yhteistyötoimikunta 25.10.2016 Henkilöstöjaosto 31.10.2016 Kunnanhallitus 2.11.2016 Kunnanvaltuusto 16.11.2016 Sisällys 1. JOHDANTO... 3

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 1 ( 7 ) HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017 2021 Yhteistyöryhmä 17.11.2016 14 Kunnanhallitus 28.11.2016 214 Valtuusto 12.12.2016 51 liite nro 4 Päivitetty, yhteistyöryhmä 26.2.2018

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA KUNNANHALLITUKSEN ESITYSLISTAN 14.11.2016 liite nro 5 HEINÄVEDEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2018 Yhteistyötoimikunta / 2016 Kunnanhallitus / 2016 Valtuusto / 2016 1. JOHDANTO 1.1.

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012 2014

SAVUKOSKEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012 2014 SAVUKOSKEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012 2014 2 1 JOHDANTO 2 TASA-ARVOSELVITYS 2.1 Erittely naisten ja miesten sijoittumisesta eri tehtäviin 2.2 Palkkakartoitus 2.3 Tasa-arvokysely ja tasa-arvokoulutus

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2015 2017 Hyväksytty hallintojaostossa 17.8.2015. 2 (6) 1. Johdanto Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnittelu 1

Tasa-arvosuunnittelu 1 Tasa-arvosuunnittelu 1 Kurssin tarkoituksena on antaa perustiedot tasaarvosuunnitteluun Miksi tehdään, mitä tehdään ja miten tehdään? Tasa-arvosuunnitelma - Näin se onnistuu (julkaisu 2007) 2 Naiset ja

Lisätiedot

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta velvoittaa oppilaitoksia laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Yhdenvertaisuuslaki edellyttää,

Lisätiedot

Ilmajoen kunta ILMAJOEN KUNNAN TASA- ARVOSUUNNITELMA 2015-2017

Ilmajoen kunta ILMAJOEN KUNNAN TASA- ARVOSUUNNITELMA 2015-2017 Ilmajoen kunta ILMAJOEN KUNNAN TASA- ARVOSUUNNITELMA 2015-2017 SISÄLTÖ 1. TASA-ARVOSUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS... 3 1.1 Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet...3 1.2 Lainsäädännön edellytykset... 3 2.

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma

Tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelma Jalasjärven kunta Kunnanhallitus 12.8.2013 1 JALASJÄRVEN KUNTA TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. Johdanto Työpaikkojen tasa-arvotyön sisältöä määrittää tasa-arvolaki. Tasa-arvolain mukaan jokaisella

Lisätiedot

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2016 2019 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä vastaa

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2016-2018

MYRSKYLÄN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2016-2018 MYRSKYLÄN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2016-2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 1.1 Tasa-arvosuunnitelman tarkoitus... 2 1.2 Tasa-arvotyön organisointi... 3 1.3 tasa-arvon edistämiseksi... 3 2. TASA-ARVOTYÖN

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus sosiaalioikeudellisena kysymyksenä

Yhdenvertaisuus sosiaalioikeudellisena kysymyksenä Yhdenvertaisuus sosiaalioikeudellisena kysymyksenä Pentti Arajärvi Yliopistojen valtakunnalliset tasa-arvopäivät Itä-Suomen yliopisto Kuopio 18.4.2012 1 IHMISOIKEUS kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2015-2017

KEMPELEEN KUNNAN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2015-2017 2 KEMPELEEN KUNNAN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2015-2017 Sisältö 1. TASA-ARVOSUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT 3 2. TASA-ARVOLAKI 3 3. TAVOITTEET 4 4. KÄSITTEITÄ 6 5. SELVITYS TASA-ARVOTILANTEESTA

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille

Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2019-2020. Yhteistyötoimikunta 6.2.2019 Kunnanhallitus 18.2.2019 Kunnanvaltuusto 29.4.2019 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Yhdenvertaisuus-

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliiton tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Etelä-Savon maakuntaliiton tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Etelä-Savon maakuntaliiton tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2016-2018 Yhteistoimintaryhmä 10.10.2016 Maakuntahallitus 21.11.2016 Tasa-arvosuunnitelma 2016-2018 1 1. Johdanto Etelä-Savon maakuntaliitto

Lisätiedot

Haukiputaan kunnan johto on hyväksynyt tasa-arvosuunnitelman ja sitoutuu omalta osaltaan tasa-arvosuunnitelman toteuttamiseen.

Haukiputaan kunnan johto on hyväksynyt tasa-arvosuunnitelman ja sitoutuu omalta osaltaan tasa-arvosuunnitelman toteuttamiseen. HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 8.1.2007 TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. JOHDANTO Haukiputaan kunta on laatinut tämän tasa-arvosuunnitelman tasa-arvolain asettaman velvoitteen mukaisesti. Tasa-arvolain tavoitteena

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuussuunnittelu Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YES 7 -koulutus 9.2.2015 Panu Artemjeff 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden edistäminen

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari

Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari Asiallinen käytös sallittu Työympäristöseminaari 28.5.2019 1 Häirintä ja epäasiallinen kohtelu työturvallisuuslaissa Työntekijän pitää välttää sellaista epäasiallista kohtelua ja häirintää, joka voi aiheuttaa

Lisätiedot

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Liperin kunta 2013 2016 Tyhy-toimikunta 18.12.2012 Henkilöstöjaosto 14.1.2013 3 Kunnanhallitus 21.1.2013 42 sisältö 1. Miksi tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma?...

Lisätiedot

TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA. Lapinlahden kunnan työpaikoilla

TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA. Lapinlahden kunnan työpaikoilla LAPINLAHDEN KUNTA 12.02.2016 TYÖSUOJELU TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA Lapinlahden kunnan työpaikoilla Tällä työpaikalla häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2018 Kvalt. X.X.2016 x SISÄLTÖ 1. TASA-ARVOSUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS... 3 2. TOIMENPITEET TASA-ARVON EDISTÄMISEKSI... 3 2.1 REKRYTOINTI... 3 2.2 ERI

Lisätiedot

Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä

Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Mahdollisuus vai taakka? Koulutus työelämän asiantuntijoille 30.4.2015 Eurobarometri 77.4. Syrjintä EU:ssa vuonna 2012. Aineisto kerätty 6/2012. 2 30.4.2015 3

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kouvolassa, toukokuussa 2008. Tasa-arvotyöryhmä: Tuomas Riikonen, Kouvolan Lyseon lukio (pj.

KOUVOLAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kouvolassa, toukokuussa 2008. Tasa-arvotyöryhmä: Tuomas Riikonen, Kouvolan Lyseon lukio (pj. KOUVOLAN KAUPUNKI Sivistystoimen toimiala Lukiokoulutus KOUVOLAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Kouvolassa, toukokuussa 2008 Tasa-arvotyöryhmä: Kouvolan kaupunki, opettajajäsenet: Tuomas Riikonen,

Lisätiedot

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Liite 1. Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Kouvolan kaupunki Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta 1 1. Miehet ja naiset Kouvolan kaupungin henkilöstöstä naisia on 83,9 % ja

Lisätiedot

Rääkkylän kunta. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Rääkkylän kunta. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rääkkylän kunta Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa _._.2017 2 Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tausta ja tarkoitus... 3 2. Oikeudellinen

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 YT-tmk 28.11.2016 XX Henkjaos 28.11.2016 XX Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo-

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI Yt-toimikunta Liite B 2 Yt-toimikunta Liite B 3 Kaupunginhallitus 21.1.

ULVILAN KAUPUNKI Yt-toimikunta Liite B 2 Yt-toimikunta Liite B 3 Kaupunginhallitus 21.1. 1 ULVILAN KAUPUNKI Yt-toimikunta 3.10.2007 8 Liite B 2 Yt-toimikunta 30.11.2007 12 Liite B 3 Kaupunginhallitus 21.1.2008 33 Liite A 8 TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 1 TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELUN

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Lisätiedot

JUUAN KUNTA Poikolantie Juuka HYVÄKSYTTY KUNNANHALLITUKSESSA XX

JUUAN KUNTA Poikolantie Juuka HYVÄKSYTTY KUNNANHALLITUKSESSA XX JUUAN KUNTA Poikolantie 1 83900 Juuka HYVÄKSYTTY KUNNANHALLITUKSESSA XX.05.2017 1 Sisällys 1. Johdanto 2 1.1 Tarkoitus ja sisältö 3 2. Osa-alueet ja toimenpiteet 3 2.1 Rekrytointi 3 2.2 Erilaisiin tehtäviin

Lisätiedot

KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2017-2020 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä

Lisätiedot

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty maakuntahallituksessa 19.10.2015 165. Voimaantulo 1.11.2015 Kumoaa 1.3.2011 voimaan tulleen tasa-arvosuunnitelman Johdanto Suomen perustuslain mukaan ihmiset ovat samanarvoisia lain edessä.

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2014-2017

MYNÄMÄEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2014-2017 MYNÄMÄEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2014-2017 MYNÄMÄEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2014-2017 Työsuojelutoimikunta 4.12.2014 Yhteistyöneuvottelukunta 15.12.2014 Kunnanhallitus MYNÄMÄEN KUNTA TASA-ARVOSUUNNITELMA

Lisätiedot

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 MaRa-koulutuspalvelut Suvi Lahti-Leeve Syrjintäkielto ja tasapuolinen kohtelu

Lisätiedot

LIMINGAN KUNTA. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma

LIMINGAN KUNTA. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma LIMINGAN KUNTA Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2015 2019 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. OIKEUDELLINEN PERUSTA... 3 2.1. Tasa-arvolaki... 3 2.2. Yhdenvertaisuuslaki... 4 3. JOHDON JA ORGANISAATION

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Tasa-arvon toteutumista edistetään seuraavilla menettelytavoilla:

Tasa-arvon toteutumista edistetään seuraavilla menettelytavoilla: 1 (5) TASA-ARVO VALMET AUTOMOTIVE OY:SSÄ Tasa-arvosuunnitelman tarkoitus Tasa-arvosuunnitelman tarkoituksena on antaa suuntaa käytännön toiminnalle siten, että yksilön arvostaminen ja tasa-arvoisuus niin

Lisätiedot

Kuinka tunnistaa syrjintä?

Kuinka tunnistaa syrjintä? Kuinka tunnistaa syrjintä? Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Uutta lainsäädäntöä Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia

Lisätiedot

T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 3.3.2004: Työyhteisön toiminta, fyysinen ja henkinen turvallisuus Työyhteisön toimivuus Työyhteisön toiminnan

Lisätiedot

1.6. voimaan tulevat tasa-arvolain muutokset asettavat vuosittain laadittavalle tasaarvosuunnitelmalle

1.6. voimaan tulevat tasa-arvolain muutokset asettavat vuosittain laadittavalle tasaarvosuunnitelmalle Tasa-arvosuunnittelu Jokaisella vähintään 30-työntekijää säännöllisesti työllistävällä työnantajalla tulee olla tasaarvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelmaa päivitetään vuosittain Suunnitelman voi sisällyttää

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 5.5.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI

HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1.JOHDANTO 3 2.LAINSÄÄDÄNTÖ 3 3.TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 3 3.1

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY 1. Sukupuoli nmlkj Nainen nmlkj Mies nmlkj Ei yksiselitteisesti määriteltävissä 2. Ikä nmlkj alle 31 vuotta nmlkj 31 40 vuotta nmlkj 41 0 vuotta nmlkj yli 0 vuotta 3.

Lisätiedot

Huolehtimalla tasa-arvon toteutumisesta työnantaja edistää myös työhyvinvointia sekä työssä jaksamista.

Huolehtimalla tasa-arvon toteutumisesta työnantaja edistää myös työhyvinvointia sekä työssä jaksamista. 1 LOHJAN KAUPUNGIN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2016-2021 Yhteistyötoimikunta, esitys 21.6.2016 1. Johdanto Työnantajalla on kaikessa toiminnassaan velvollisuus kohdella henkilöstöään tasapuolisesti sekä pyrittävä

Lisätiedot

T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 22.3.2005: Työyhteisön fyysinen ja henkinen turvallisuus Työyhteisön riskejä Fyysinen turvallisuus ei

Lisätiedot

tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma

tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Kaupunginhallitus 16.1.2017 Liite 2 19 Mikkelin kaupungin henkilöstön tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 7.12.2016 Henkilöstöpalvelut Käsitelty YT-neuvottelukunta 13.12.2016 Työsuojelutoimikunta

Lisätiedot

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma Raahen lukion tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on laadittu yhteistyössä

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA

HEINÄVEDEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA HEINÄVEDEN KUNTA 1 HEINÄVEDEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA LÄHTÖKOHDAT Naisten ja miesten välistä tasa-arvon edistämistä koskevaa lakia (609/1986), joka tuli voimaan 1.1.1987, on muutettu 1.6.2005 voimaan

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015. Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä. Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI

YHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015. Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä. Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI YHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015 Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI 1 Työsuojeluviranomaisen tehtävät ja toimivalta 22 Lain

Lisätiedot

OHJEET TASA-ARVO- SUUNNITELMAN TEKEMISEEN

OHJEET TASA-ARVO- SUUNNITELMAN TEKEMISEEN Miten kehittää henkilöstön hyvinvointia ja edistää sukupuolten tasa-arvoa? OHJEET TASA-ARVO- SUUNNITELMAN TEKEMISEEN 1) KOKOA RYHMÄ 2) SELVITÄ NAISET JA MIEHET NUMEROINA 3) TEE PALKKAKARTOITUS 4) KERÄÄ

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI. Tasa-arvosuunnitelma 2011-2013

VIRTAIN KAUPUNKI. Tasa-arvosuunnitelma 2011-2013 VIRTAIN KAUPUNKI Tasa-arvosuunnitelma 2011-2013 Kaupunginhallitus 7.11.2011 (7.11.2011) Kaupunginkanslia VIRTAIN KAUPUNKI TASA-ARVOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...3 2. LAINSÄÄDÄNNÖLLINEN TAUSTA...3

Lisätiedot

Työsuojelutoimikunta Työsuojelutoimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Työsuojelutoimikunta Työsuojelutoimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Työsuojelutoimikunta 3 19.02.2015 Työsuojelutoimikunta 10 17.05.2017 Kaupunginhallitus 260 28.06.2017 Kaupunginhallitus 343 18.09.2017 Kemijärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma 2017-2018 330/00.006/2017

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Tervon yhtenäiskoulu Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintavelvoite... 2 2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite...

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄ TASA-ARVO- SUUNNITELMA. Ylayhtymä

YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄ TASA-ARVO- SUUNNITELMA. Ylayhtymä 0 YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄ TASA-ARVO- SUUNNITELMA Ylayhtymä 20.1.2014 1 Sisällys 1 TASA-ARVOLAKI VELVOITTAA TYÖNANTAJAA... 2 1.1 Työnantajan velvollisuus edistää tasa-arvoa... 3 1.2 Tasa-arvosuunnitelman

Lisätiedot