KIRJA SUOMESSA Tekijöistä lukijaan - kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIRJA SUOMESSA Tekijöistä lukijaan - kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen"

Transkriptio

1 Doris Stockmann Niklas Bengtsson Yrjö Repo KIRJA SUOMESSA Tekijöistä lukijaan - kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen

2

3 JOHDANTO Toimeksianto Opetusministeriö kutsui kauppatieteiden maisteri Doris Stockmannin, sekä hänen avustajikseen filosofian maisteri Niklas Bengtssonin ja markkinoinnin suunnittelija Yrjö Revon, laatimaan selvityksen kirja-alan nykytilasta ja tekemään ehdotukset kirjan aseman vahvistamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Selvitys liittyi osana opetusministeriön asettaman Tietoyhteiskunnan lukutaidot -työryhmän työskentelyyn. Selvitysmies jätti raporttinsa työryhmälle ja lopullisen käsikirjoituksen opetusministeriölle Selvitysmiehen tehtävänä oli kartoittaa kirjan julkaisu- ja jakelujärjestelmät Suomessa sekä julkisen ja yksityisen sektorin taloudelliset tukitoimet kirja-alalle. Tehtävänä oli myös kartoittaa kirja-alan tilastointia, tutkimusta, koulutusta, tiedonvälitystä ja lukemisharrastuksen edistämistä sekä näiden toimintojen rahoitusta. Mahdollisuuksien mukaan tuli vertailla edellä mainittuja asioita muihin Pohjoismaihin ja EU-maihin. Tehtävän rajaus Selvitysmies on halunnut tarkastella kirja-alaa laajasti. Kuvio 1 havainnollistaa kirjaalan rakenteita ja tämän selvityksen sisältöä. Selvityksen tavoitteena on ollut antaa kattava kokonaiskuva kirja-alasta, mutta kaikkiin yksityiskohtiin ei ole voitu paneutua. Lisäksi on jouduttu tekemään joitakin rajauksia. Kirjapainotoimintaa sivutaan vain vähäisessä määrin digitaalisen painamisen ja on demand -tuotannon osalta. Tekijänoikeuksia ja kirjallisuudentutkimusta käsitellään rajallisesti. Työskentelymenetelmä Selvitysmies avustajineen on työskennellyt tiiminä. Selvitettäviä aiheita on käsitelty parissakymmenessä keskustelutilaisuudessa kirja-alan toimijoita edustavien järjestöjen kanssa. Tilaisuuksissa on kuultu kulloisenkin ryhmän ajatuksia ja toivomuksia. Vaikka keskustelut ovat olleet ongelmalähtöisiä, niissä on etsitty ja löydetty ratkaisuja ongelmien poistamiseksi. Valtaosa tapaamisista on järjestetty selvitysmiehen aloitteesta, mutta osa on perustunut asianomaisen tahon ilmaisemaan mielenkiintoon. Ryhmätapaamisten lisäksi on keskusteltu tai saatu apua lukuisilta alan ammattilaisilta. Kiitokset Haluamme kiittää kaikkia niitä henkilöitä ja yhteisöjä, joilla on ollut aikaa ja valmiutta auttaa selvitysmiestä ja hänen avustajiaan. Liitteessä 6. on luettelo haastatelluista alan ammattilaisista ja yhteisöistä. Edellisten lisäksi lukuisat henkilöt ovat auttaneet selvitystyön tekijöitä, kiitos myös heille.

4 ii Kuvio 1 Kirja-alan selvitys ja kirjan tukimuodot KIRJA-ALA TUKIMUODOT Kirjailijat, kääntäjät & muut kirjantekijät LUOMINEN Kustantajat, kirjakaupat & muut jakelutiet TUOTTAMINEN JA JAKELU Kirjastot KIRJASTOTOIMI Lukijat LUKEMISEN EDISTÄ- MINEN KIRJA-ALAN TIETO KIRJA-ALAN KEHITTÄMINEN

5 iii SISÄLTÖ JOHDANTO... i YHTEENVETO TULOKSISTA... viii TOIMENPIDE-ESITYKSET... x KIRJA-ALAN KUVAUS KIRJA-ALAN MÄÄRITTELY Kirjan määritelmä ISBN-numero ISBN ja EAN Kirjojen luokitusjärjestelmät Multimedian määritelmä Digitaalinen julkaisu Lehti, kausijulkaisu, julkaisusarja KIRJAN JULKAISU JA JAKELU Kirjan historiaa Kirjojen julkaisutuotanto Kaunokirjallisuus Lasten- ja nuortenkirjat Tietokirjat Oppikirjat Suomessa julkaistu käännöskirjallisuus Vertailua Pohjoismaiden kesken Saatavissa olevat kotimaiset nimikkeet Vanhan kirjallisuuden saatavuus Klassikot Bestsellerit Kirjan tekijät Kirjailijat Kääntäjät Graafikot ja kuvittajat Sarjakuvantekijät Valokuvateosten tekijät Kirja-alan tekijät liittojen jäsenmäärän mukaan Tekijänoikeudet Kustantajat Suomalaisen kustannustoiminnan alkuvaiheet Kirjankustantajat tänään Suuret kustantajat Muut Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenet Tieteellisten kirjojen kustantaminen Muut kustantajat Kustantajat huomenna Kustantajan ongelmat Tukkukauppa ja välitysliikkeet Kirjavälitys Libri-Logistiikka... 27

6 iv 2.7 Kirjakaupat ja muut kirjoja myyvät yritykset Kirjakauppojen lukumäärä Kirjakaupat Kirjakaupparyhmittymät Erikoiskirjakaupat Tavaratalot, marketit ja muut kirjoja myyvät vähittäiskaupat Oppikirjoihin ja kirjastotoimituksiin erikoistuneet myyjät Antikvariaatit Kirjakerhot Suurteosmyyjät Verkkokirjakaupat Kirjakauppaverkoston kattavuus Kirjakaupan ongelmat Kirjojen myynti Kappalemääräinen kirjamyynti Markkamääräinen myynti Kirjojen määrähintajärjestelmä Määrähinnasta luopumisen vaikutus Suomen kirjakauppoihin EU ja uudet kirja-alaa koskevat aloitteet Kirjan hinta Suomessa Kirjan hinnan muodostuminen Kirjan myynninedistäminen Näytevarasto Tietokannat Tilausjärjestelmät Luettelot Kampanjat Messut ja muut tapahtumat Kirja ja mediat Kilpailutilanne Kustantajien välinen kilpailu Jakeluteiden välinen kilpailu Kansainvälinen vertailu Julkaistut nimikkeet maittain Kirjojen vienti ja tuonti KIRJAN KULUTUS Kuluttaja Kuluttaja ja yleinen kirjallisuus Kuluttaja ja oppikirjat Kuluttaja ja verkkokauppa Ensi askeleet elektronisessa kaupassa Kirjaostoksilla verkossa Valtio, kunnat ja yritykset kirjan ostajina Kirjastot Yleinen kirjasto Kirjastotilastot kertovat Yleisten kirjastojen ongelmia Koulukirjastot Uusi kunnankirjasto Tieteelliset kirjastot Yliopistokirjastot... 70

7 v Kansalliskirjasto LUKUTAITO Mitä on lukeminen Lukutaito ja uudet mediat Nuoret ja lukeminen Lukemisen edistämiskampanjat Kirjallisuus ja opetustoimi TUKITOIMET KIRJA-ALALLE VALTION TUKITOIMET Kulttuurihallinto ja eräitä koulutuksen ja tieteen määrärahoja Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Opetushallitus Taidetoimikuntajärjestelmä Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta Kirja-alan rahoitus ja tuet Tuotanto/levitys Suomalaisen kirjallisuuden edistämisvarat Ruotsinkielisen kirjallisuuden edistämisvarat Suomalaisen kirjallisuuden kääntämis- ja julkaisemisvarat Valikoiva tuotantotuki Vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuki Selkokielisen kirjallisuuden edistäminen Valokuvateosten laatutuki Saamenkielisten ja muiden vähemmistökulttuurien kulttuuri- ja julkaisutoiminnan edistäminen Harrastus/tiedotus Luovan kirjoittamisen ja lukemisen edistäminen Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus Suomen Nuorisokirjallisuuden instituutti Alueellisten taidetoimikuntien valtionavustukset Järjestöt Kirjailijajärjestöjen toiminta-avustukset Kirjailijajärjestöjen avustukset kansainväliseen yhteistoimintaan Muu tuki Valtakunnalliset kulttuuritapahtumat Muu taiteen edistäminen Valtion suora tuki kirja-alan tekijöille Taiteilijaeläkkeet Akateemikot Taiteilijaprofessorit Apurahat Valtion taiteilija-apurahat Kirjailijoiden ja kääntäjien apurahat Apurahojen suhde eläkkeisiin Kuvittajien, graafikoiden ja sarjakuvantekijöiden taiteilija-apurahat Näytelmäkirjallisuuden kantaesitystuki Kohdeapurahat Kirja-alan tekijöiden ulkomaiset matka-apurahat Lastenkulttuurin apurahat

8 vi Tiedonjulkistamisapurahat Kirjastoapurahat ja -avustukset Kirja-alan palkinnot Suomi-palkinnot/kirjallisuuden valtionpalkinnot Lastenkulttuurin valtionpalkinto Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto Selkokirjallisuuden Seesam-palkinto Valtion tiedonjulkistamispalkinnot Alueellisten taidetoimikuntien suora taiteilijatuki Läänintaiteilija Apurahat Valtion tuki kirjastoille Kirjakauppojen tukeminen ja verotus Kirjakauppojen rahoitus Ruotsi Ranska Finnvera Verotus Kirjojen arvonlisävero Kokemuksia kirjojen arvonlisäverosta Kirjojen arvonlisäverokannan alentaminen Verovapaat kilpailut KUNTIEN JA YKSITYINEN SEKÄ KANSAINVÄLINEN TUKI KIRJALLISUUDELLE Kuntien tuki kirja-alalle Kopiosto ja Yleisradiopalkkiot Kopiosto Yleisradiopalkkiot Yksityisen sektorin tuki taiteilijoille Säätiöt Yritykset Kirja-alan liitot ja järjestöt Finlandia- ja muut palkinnot Pohjoismaiset tuet kirjallisuudelle Pohjoismaiden neuvosto ja ministerineuvosto Käännöstuki Kirjastotuki Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto Pohjoismaiset rahastot EU-tuet kirja-alalle KIRJA-ALAN KEHITTÄMINEN KOULUTUS Sanataiteen opetus Kirjoittajakoulutus Graafikot, kuvittajat ja sarjakuvantekijät Kustannusalan koulutus Kirjakauppa-alan koulutus Libristitutkinto ja myyjän ammattitutkinto Kauppias- ja esimieskoulutus Myyjien täydennyskoulutus

9 vii 7.5 Kirjastoalan koulutus Yhteinen koulutus KIRJA-ALAN TIETO JA TUTKIMUS Tilastot Tutkimukset ja projektit Kirjan museo YHTEISTYÖTÄ JA TYÖNJAKOA Kirja-alan työllistävä vaikutus Alan yhteisöt Kirja-alan tietopankki Alan yhteistyötä TULEVAISUUS Tietoyhteiskunta Uudet digitaaliset tuotteet Tietoverkot Verkkokauppa Kirja-alan extranet Kirjan tulevaisuus LIITE KIRJA-ALAN TÄRKEÄT TAPAHTUMAT LIITE TIETOJA EUROOPAN KIRJA-ALASTA/THE BOOK TRADE IN EUROPE LIITE YHTEENVETO RYHMÄKESKUSTELUISTA LIITE TIETOJA KIRJOJEN OSTAJISTA JA OSTAMISESTA LIITE KIRJA-ALAN TUKITOIMET LUKUUN LIITTYVÄT LIITTEET LIITE LUETTELO SELVITYSMIEHEN JÄRJESTÄMISTÄ KUULEMIS- TILAISUUKSISTA SEKÄ ASIANTUNTIJAHAASTATTELUISTA LIITE LÄHDELUETTELO Luettelo taulukoista Luettelo kuvioista SAMMANDRAG PÅ SVENSKA

10 viii YHTEENVETO TULOKSISTA Luodakseen kokonaiskuvan kirja-alasta ja sen ongelmista selvitysmies kääntyi suoraan kentän puoleen. Selvitystä varten kuultiin 17 yhteisöä ja lukuisia asiantuntijoita. Seuraavat ongelmat nousivat esiin selvitysmiehen järjestämissä tilaisuuksissa: 1. Asiantuntijoiden kuulemisessa eniten mainintoja kirja-alan ongelmalistalla saivat kirjastojen vähentyneet aineistomäärärahat. Osin laman, osin muuttuneen valtionosuusjärjestelmän vuoksi kunnat ovat 1990 luvulla joutuneet karsimaan menoja ja priorisoimaan niitä uudelleen. Kun kirjastot eivät ole saaneet lisää rahaa niin paljon kuin uusien menokohteiden (mm. tietoverkkojen käyttö, ATK-laitteet, monet tallennetyypit) rahoittamiseksi olisi tarvittu, niin jostakin on pitänyt supistaa. Helpointa on ollut supistaa aineistohankinnasta, jossa taas suurin kustannuserä ovat kirjat. Yleisten kirjastojen kirjahankinnat ovat vähentyneet 10 vuodessa 32 % ja olivat vuonna ,6 milj. kirjaa. Koulukirjastojen tila on useimmissa kunnissa heikko. Tieteellisten kirjastojen kirja- ja muut aineistomäärärahat ovat myös pienentyneet sitä mukaa, kun yliopistojen ja korkeakoulujen perusrahoitus on kiristynyt. 2. Toiseksi eniten saivat mainintoja kirjaan liittyvät muutokset kuten elinkaaren lyhentyminen, vanhojen kirjojen saatavuus, kirjan korkea hinta ja kirjakauppojen supistunut valikoima. Osaksi näihin muutoksiin vaikuttaa sinänsä myönteisenä kehityksenä pidettävä julkaistujen kirjojen nimikemäärän kasvu. 3. Sekä suomi että ruotsi, saamesta puhumattakaan, ovat kieliä, joita puhuu äidinkielenään pieni määrä ihmisiä ja joita ei yleisesti osata näiden kielialueiden ulkopuolella. Tämä on luonnollinen syy pieniin painoksiin. Väestön keskittyminen muutamiin kasvukeskuksiin vaikeuttaa kirjojen saatavuuden järjestämistä kannattavasti entistä harvempaan asutuilla haja-asutusalueilla. 4. Kirjantekijöiden toimeentulo on huolenaihe koska harva kirjailija pystyy elämään kirjoista saamillaan tuloilla. Myös kirjailijoiden ja kääntäjien eläkekysymys nousi keskusteluissa esille. 5. Erityisesti kirjakauppaverkon säilymiseen liittyy vaikeus saada uusia yrittäjiä alalle. Suurimpina esteinä nähdään uuden kirjakaupan perustamiseen tai yritysostoon tarvittavan pääoman puute. Ongelmista huolimatta kirjan ja kirjallisuuden asema Suomessa on edelleen vahva. Kansainvälisesti tarkasteltuna kirjojen julkaisu, myynti ja kirjastojen lainausluvut asukasta kohden ovat Suomessa huippuluokkaa. Kirjojen lukemista ja ostamista mittaavien tutkimusten mukaan koulutustason nousu lisää halukkuutta ostaa ja lukea kirjoja. Tätä taustaa vasten kirjan tulevaisuus Suomessa näyttää turvatulta. Digitaalisten sisältöjen ja niiden lukemiseen tarkoitettujen laitteiden kehitys ja suomalaisten valmius uusien viestintätekniikoiden käyttöönottajina asettavat kuitenkin haasteen painetulle kirjalle. Kirjojen keskipainos Suomessa on pienehkö ja ilmeisesti edelleen alenemassa. Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilaston mukaan yhdistyksen jäsenten julkaisemien yleisten kirjallisuuden nimikkeiden (ilman suurteoksia) keskipainos vuonna 1998 oli kappaletta. Kotimaisen proosan uutuuksien keskipainos oli kappaletta ja kotimaisten lastenkirjauutuuksien kappaletta. Tietokirjauutuuksien keskipainos oli lähes kappaletta. Sekä peruskoulun että lukion uuden oppikirjanimikkeen keskipainos oli kappaletta, ammattikouluun tarkoitetun uuden oppikirjan vain kappaletta.

11 ix Kaikkien Suomessa vuonna 1998 julkaistujen, runsaan kirjanimikkeen keskipainos oli noin kappaletta. Suomenruotsalaisten kirjojen keskipainokset ovat tietenkin huomattavasti pienemmät. Esimerkiksi vuonna 1999 kaunokirjallisuuden keskipainos oli kappaletta ja lastenkirjojen keskipainos 850 kappaletta Suomenkielisen kirjan lukijoita on noin viisi miljoonaa. Ruotsinkielisen kirjan potentiaalisia lukijoita ovat teoriassa myös ruotsalaiset ja jossain määrin muut pohjoismaalaiset. Käytännössä Suomessa julkaistun ruotsinkielisen kirjan lukijat löytyvät kotimaasta, jossa ruotsia puhuu äidinkielenään noin suomalaista. Saamenkielisiä on noin Kielen ja kirjallisuuden merkitys on Suomessa liittynyt kansallisen identiteetin ja yhtenäisyyden luomiseen. Vaikka J.V.Snellmanin käsite kansallishenkeä ylläpitävästä kansalliskirjallisuudesta ei tällä hetkellä ole näkyvin kansallista identiteettiä muodostavista voimista, sen merkitys on edelleen kiistaton, kuten Kalevalan juhlavuosi 1999 osoitti. Vastaavasti suomenruotsalaisen ja saamenkielisen kirjallisuuden merkitys ei perustu pelkästään kirjallisuuden tarjoamaan tietoon ja esteettiseen elämykseen. Ei ole mitenkään yllättävää, että valtiovallan tuki kirjallisuudelle alkoi jo vuonna Silloin senaattori J.V.Snellmanin ansiosta senaatin säästövaroista jaettiin palkinnot tieteelliselle ja kaunokirjalliselle teokselle sekä kansantajuiselle kirjoitelmalle. Nykyään valtio tukee ja rahoittaa kirja-alaa monipuolisemmin. Vuonna 1997 opetusministeriö rahoitti kirjastoja 558 miljoonalla markalla. Tuki kirjastolle, erityisesti aineiston hankintaan, vaikuttaa positiivisesti koko kirja-alaan. Valtion suora tuki kirja-alan tekijöille oli vuonna 1997 lähes 26 miljoonaa markkaa. Valtion ja opetusministeriön talousarvioon suhteutettuna menoerä on pieni, sillä vuonna 1997 valtion budjetti oli 187 miljardia markkaa ja opetusministeriön hallinnonalan budjetti oli 26 miljardia markkaa. Suoran tuen suurin yksittäinen erä, lähes 14 miljoonaa markkaa vuonna 1997, muodostuu kirjastoapurahoista. Ne ovat kuitenkin pienentyneet 1990-luvulla huomattavasti, koska ne ovat sidoksissa kirjastojen kirjahankintamäärärahoihin. Monet pitävät viestintäteknologiaa uhkana kirjalle, kirjastoille ja koko kirja-alalle. Digitaaliseen muotoon tallennettu sisältö ja sen käyttöön tarkoitetut välineet ovat kuitenkin rinnastettavissa painettuun kirjaan. Sama teknologia digitaalisen painamisen muodossa tarjoaa uusia mahdollisuuksia myös kirjojen julkaisemiseen. Muutoksia tapahtuu, mutta muutosnopeuden ennustaminen on vaikeaa. Kirja-alan suuri haaste on kyetä yhteistyötä tekemällä hyödyntämään ajoissa uuden tekniikan tarjoamat mahdollisuudet.

12 x TOIMENPIDE-ESITYKSET SISÄLLÖN LUOMINEN Kirjailijoiden toimentulo s. 21 Selvitysmies esittää, että kirjailijoiden ja kääntäjien toimeentulosta tehdään tutkimus, jossa otetaan huomioon tekijöiden kaikki tulot ja kirjoittamisen edellytykset. Taiteilijaeläkkeet s. 112 Selvitysmies esittää, että ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden lukumäärää kasvatetaan asteittain nykyisestä 35:stä vuoden 1992 tasoon eli 65:een taiteen keskustoimikunnan vuonna 1998 tekemän aloitteen mukaisesti ja että kirjailijoille ja kääntäjille myönnettävien eläkkeiden lukumäärää nostetaan. s. 116 Selvitysmies kannattaa taiteen keskustoimikunnan esitystä, jonka mukaan kaikkiin valtion ja alueellisten taidetoimikuntien myöntämiin taiteilija-apurahoihin liitetään eläkeoikeus. Kirjailijoiden ja kääntäjien apurahat s. 115 Selvitysmies esittää, että taiteilija-apurahojen lukumäärän noustessa vuonna 2001 kirjailijoiden ja kääntäjien apurahojen lukumäärää nostetaan suhteessa enemmän kuin muiden taiteenalojen apurahoja. s. 116 Selvitysmies esittää, että kääntäjien apurahatilannetta parannetaan kiintiöimällä heille vuonna 2001 lisääntyviä taiteen keskustoimikunnan 5-vuotisia apurahoja. Kirjastoapurahat s. 124 Selvitysmies esittää kuvittajien ottamista kirjastoapurahajärjestelmän piiriin. Mikäli kuvittajien kirjastoapurahoille on lakisääteisiä esteitä, heille varataan erillismääräraha säveltaiteilijoiden tapaan. Selvitysmies esittää, että koska kirjastoapurahat maksetaan kulttuuripolitiikan osaston momentilta tietokirjailijoiden apurahojen määrää korotetaan koulutus- ja tiedepolitiikan osaston määrärahoista. Tietokirjailijoiden kirjastoapurahat on korotettava 7 %:iin yleisten kirjastojen edellisvuonna toteutuneista aineistohankinnoista. Kirjailijakoulutus s. 159 Selvitysmies esittää, että opetusministeriö perustaa sanataidekorkeakoulun, sillä yliopistojen kirjallisuuden opetus ei vastaa sanataiteen akateemista koulutusta.

13 xi TUOTTAMINEN JA JAKELU Tuotantotuki s Selvitysmies esittää tuotantotuen jakoperusteiden täsmentämistä ja nykyistä aktiivisempaa tiedottamista niistä potentiaalisille tuen hakijoille. Lisäksi selvitysmies esittää, että tuotantotukea saaneet kirjat tulisivat automaattisesti vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotukilistalle. Selvitysmies esittää nykyisen valikoivan tuotantotuen kohdistamista erityisesti humanioran alueella vakiintuneen ja tunnustetun aseman saavuttaneiden teosten, myös modernien klassikoiden, julkaisemisen tukemiseen. Selvitysmies esittää valikoivaan tuotantotukeen ohjattavaksi koulutusja tiederahoista puoli miljoonaa markkaa vuosittain kohdistettavaksi erityisesti kotimaisten tietokirjojen julkaisemiseen ja tärkeiden ulkomaisten, varsinkin uusien tieteenalojen, tietokirjojen kääntämiseen suomen kielelle. Käännöstuki s. 88 Selvitysmies esittää suomalaisen kirjallisuuden edistämisvarojen uusien sääntöjen, joiden mukaan edistämisvarat muutetaan käännöstueksi, vakiinnuttamista. s. 90 Selvitysmies esittää, että suomalaisen kirjallisuuden kääntämisvarat nostetaan 1,5 miljoonaan markkaan. Kirjakauppojen näytevaraston takaus s. 135 Selvitysmies esittää, että kauppa- ja teollisuusministeriön budjettiin sisällytetään 0,5 miljoonan markan määräraha käytettäväksi kirjakauppojen näytevarastosopimuksiin liittyvien vakuuskustannusten alentamiseen ja että määräraha kanavoidaan Finnveran kautta terveen liiketoiminnan edellytykset omaaville kirjakaupoille. Kirjakauppojen rahoitus s. 135 Selvitysmies esittää, että myönnetään ensimmäisenä vuonna kymmenen miljoonan markan ja sen jälkeen vuosittain miljoonan markan määräraha erillisrahastoon, josta perheyrityksenä toimivat kirjakaupat voivat saada lainaa sukupolvenvaihdoksen, korvausinvestoinnin ja uusperustannan tarpeisiin. Rahaston hallinta annetaan Suomen Kirjasäätiölle, Suomen Kirjakaupan Säätiölle tai muulle hallinnoijalle, jonka päätoimiala ei ole pankkitoiminta.

14 xii KIRJASTOTOIMI Vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuki s. 97 Selvitysmies esittää, että ostotuen määräksi vuosittain määritellään 4 % yleisten kirjastojen edellisenä vuonna toteutuneiden kirjahankintojen määrästä ja että 60 % tulisi kulttuuri- ja 40 % koulutus ja tiedemäärärahoista Edelleen selvitysmies esittää, että lasten ja nuortenkirjallisuuden teemavuonna 2001 ostotuesta puolet käytetään lasten ja nuortenkirjojen hankkimiseen. Selvitysmies esittää, että ostotuella hankittavissa olevien nimikkeiden määrää lisätään ja käytännön toimintaa nopeutetaan ostotukijärjestelmän kaikissa portaissa. Yleiset kirjastot s. 69 Selvitysmies esittää, että kunnat velvoitetaan laatimaan strategia kuntalaisten kirjasto- ja tietopalvelujen järjestämisestä ottaen huomioon myös koululaisten ja opiskelijoiden sekä oppilaitosten kirjasto- ja tietopalvelutarpeet. Uusia koulurakennuksia suunniteltaessa tulee erityisesti ottaa huomioon laaditun strategian mukaisesti kirjasto- ja tietopalveluja varten tarvittavat tilat ja tietoliikenneyhteydet. Selvitysmies esittää, että kirjasto- ja tietopalvelujen järjestämiseksi laaditun strategian valmistuttua kunnalle myönnetään kolmelle vuodelle ajoittuva erillismääräraha kokoelmia täydentäviä aineistohankintoja varten sillä edellytyksellä, että varsinaista aineistonhankintamäärärahaa ei näiden kolmen vuoden kuluessa alenneta. Erillismäärärahan suuruudeksi selvitysmies esittää 20 % edellisen vuoden toteutuneesta aineistohankinnasta. Selvitysmies esittää, että yleisten kirjastojen Tiedon talo projekti ja sille myönnettävä määräraha vakiinnutetaan. Yliopistokirjastot s. 72 Selvitysmies esittää, että yliopistot ja korkeakoulut ryhtyvät varaamaan jokaisen projektin kuluista 1-2 % kirjaston aineistomäärärahoihin. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti s. 104 Selvitysmies esittää Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin perustoimintojen rahoituksen järjestämistä nykyistä vakaammalle pohjalle Instituutin toiminnan pitkäjänteisen kehittämisen turvaamiseksi. Selvitysmies yhtyy Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti - työryhmän esitykseen, jonka mukaan opetusministeriön tulisi selvittää kuvitus-, arkisto- ja museoalan asiantuntijoiden kanssa valtakunnalli-

15 xiii sen kirjankuvitusarkiston perustamismahdollisuudet. Samalla on kartoitettava kirjankuvitusarkiston ja Kirjan museon mahdollinen yhteistyömalli. LUKEMISEN EDISTÄMINEN Arvonlisävero s. 139 Selvitysmies esittää kirjojen arvonlisäverokannan muuttamista 0 %:n verokannaksi. s. 140 Selvitysmies esittää, että Suomi noudattaa EU:n suositusta muiden kirjatyyppisten tuotteiden verokannasta, kun suositus valmistuu. Lukemisen edistämiskampanja s. 78 Selvitysmies esittää toteutettavaksi laajamittaisen kaksivuotisen lukemisen edistämiskampanjan, jonka yhtenä osana on Kirjaseikkailu Kampanjalle palkataan projektipäällikkö ja kampanjan kohderyhmänä tulee olla koko väestö, myös Suomessa asuvat ulkomaalaiset. Kampanjan yhtenä painopistealueena tulee olla resurssien lisääminen kirjasto- ja tietopalvelujen tarjoamiseksi kouluille sekä koululaisille ja opiskelijoille. Äidinkielen ja kirjallisuuden tuntiresurssit s. 78 Selvitysmies esittää, että äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen tuntiresursseja lisätään sekä yläasteella että lukiossa. Valtakunnalliset ja kansainväliset tapahtumat s. 109 Selvitysmies esittää, että Suomessa järjestettävien, kansainvälisesti tai valtakunnallisesti merkittävien kirja-alan tapahtumien tukea korotetaan. KIRJA-ALAN TIETO yms. Kirja-alan tietopankki s. 168 Selvitysmies esittää, että esim. Suomen Kirjallisuuden Seuralle annetaan tehtäväksi koota ja ylläpitää kokoelma kirja-alaan liittyvistä tutkimuksista, selvityksistä ja kirjoituksista. Selvitysmies esittää, että myönnetään projektimääräraha tämän selvityksen yhteydessä kootun materiaalin luokittelemiseksi ja kriteerien muodostamiseksi sille, mitä aineistoa sen jälkeen kerätään.

16 xiv Kirja-alan tilastot s. 163 Selvitysmies esittää, että Tilastokeskus kerää ja julkaisee vuosittain kirjojen myyntitilaston myös myyntikanavittain. Selvitysmies esittää, että Tilastokeskus osallistuu aktiivisesti kirja-alan tilastoinnin kansainvälisten standardien kehittämiseen jotta saataisiin vertailukelpoiset tilastot kirjojen myynnistä ja hinnoista, kirjastojen kokoelmista ja lainausluvuista sekä lukutaidosta. Selvitysmies esittää, että Tilastokeskus julkaisee vuosittain tilaston multimediatallenteiden, jaettuna peleihin ja muihin tuotteisiin, sekä verkkotuotteiden myynnistä. Selvitysmies esittää, että Tilastokeskus julkaisee vuosittain tilaston erikseen tavaroiden ja erikseen verkkotuotteiden verkkokaupasta ja pyrkii yhteistyössä muiden maiden kanssa siihen, että myös tuonti ja vienti saataisiin tilastoon mukaan. Kansallisbibliografia s. 73 Selvitysmies esittää kansallisbibliografiaa ylläpitävälle Helsingin yliopiston kirjastolle erillistä määrärahaa kansallisbibliografiaan luokiteltuna koottavan aineiston lisäämiseksi. Tutkimusprojektien koordinointi ja priorisointi s. 166 Selvitysmies esittää, että opetusministeriö priorisoi kirja-alaan liittyvän tutkimustoiminnan ja että painopistealueeksi määritetään lukemiseen liittyvä tutkimus, jossa tulee ottaa huomioon uusien medioiden ja ulkomaisten kirjojen vaikutukset lukemiseen. Selvitysmies esittää, että Tilastokeskus tekee vuonna 2001 lukemistutkimuksen siten, että se on vertailukelpoinen jatko vuosina 1991 ja 1981 tehtyjen lukemistutkimusten kanssa. Selvitysmies esittää, että opetusministeriö rahoittaa kirjojen lukemista ja ostamista kartoittavan Suomi Lukee 2001 tutkimuksen, joka on jatkoa vuosina 1989 ja 1995 tehdyille vastaaville tutkimuksille ja luovuttaa sen myös kirjakauppojen ja kustantajien käyttöön. Sisältö-Suomi projekti s. 166 Selvitysmies yhtyy Sisältö-Suomi projektin tavoitteisiin ja sen toteuttamiseksi esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin. Selvitysmies kannattaa myös Kirja-Suomi -tutkimusprojektia ja sen kytkemistä Sisältö- Suomeen.

17 xv HALLINTO Valtionosuusmenot ja veikkausvoittovarat s. 86 Selvitysmies esittää, että veikkausvoittovaroihin siirretyt valtionosuusmenot siirretään takaisin valtion budjettirahoitukseen. s. 45 Selvitysmies esittää, että Suomen viranomaiset konsultoisivat kirjaalan järjestöjä aina kun valmistellaan kirja-alaa koskevia EUsäädöksiä.

18

19 KIRJA-ALAN KUVAUS 1. KIRJA-ALAN MÄÄRITTELY Kirja-alan muodostavat kaikki kirjan, tässä tapauksessa myös painetun kirjan sisältöä vastaavan digitaalisen julkaisun, sisällön luomiseen, kustantamiseen ja jakeluun liittyvät toiminnot. Tämän selvityksen puitteissa kirja-alaan on sisällytetty myös lukijat ja lukeminen. 1.1 Kirjan määritelmä Yksiselitteistä kirjan määritelmää ei ole eikä selvitysmieskään ole sellaista pyrkinyt luomaan. UNESCO määrittelee tilastollisia tarkoituksia varten kirjan ei-aikakautiseksi, kannet pois lukien vähintään 49-sivuiseksi, painetuksi julkaisuksi. Varsin kattavana määritelmänä voidaan pitää yli 48-sivuista painotuotetta, jolle on haettu ja saatu ISBN-numero". Kaupallisesti tärkeä määritelmä on tuote, jonka valtiovalta hyväksyy kirjaksi ja johon voidaan soveltaa kirjalle määriteltyä 8 %:n arvonlisäverokantaa. Esimerkiksi Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastoa varten jäsenilleen suorittamassa kyselyssä "kirjalla tarkoitetaan painettua kustannustuotetta, jota kustantaja myy 8 %:n arvonlisäverolla". Myös Kirjakauppaliiton Tilastokeskuksella teettämässä selvityksessä kirjojen myynnistä jakeluteittäin kirjamyynti määritellään arvonlisäveron perusteella, kirjat kyetään varsin hyvin erottelemaan muista 8 %:n verokantaan kuuluvista tuotteista (lääkkeet sekä pääsy- ja matkaliput). Kirja voitaisiin myös määritellä esineeksi, jota useimmat ihmiset kutsuisivat kirjaksi, jos heiltä kysyttäisiin, mikä tämä on ISBN-numero Vuonna 1966 Berliinissä pidetyssä kansainvälisessä kirjakauppa-alan rationalisointikokouksessa keskusteltiin laajasti kirjojen kansainvälisen numerointijärjestelmän tarpeellisuudesta. Kansainvälinen standardisointijärjestö ISO perusti vuonna 1968 työryhmän suunnittelemaan ja kehittämään erilaisten julkaisuryhmien standardinumerointia. Ensimmäisenä valmistui kirjan kansainvälinen standardinumero ISBN (International Standard Book Number). Se perustuu Isossa Britanniassa vuodesta 1967 alkaen käytössä olleeseen kansalliseen kirjojen numerointijärjestelmään, josta vuonna 1972 tuli kansainvälinen standardi ISO Suomen kansallinen standardi SFS 3496 valmistui vuonna Tällä hetkellä ISBN on käytössä noin 130 maassa. ISBN-tunnus koostuu 10 numerosta, jotka jakautuvat maatunnukseen, kustantajatunnukseen, kirjatunnukseen ja tarkistusnumeroon. Maatunnus on vähintään yksi-, enintään viisinumeroinen. Yleisperiaate on, että maat, joilla on laaja kirjatuotanto saavat lyhyen maatunnuksen, jolloin kirjanumeroita jää käytettäväksi enemmän. Suomen maatunnukset ovat 951 ja 952.

20 2 Kustantaja- ja kirjatunnus koostuvat yhteensä vähintään neljästä, enintään kahdeksasta numerosta, Suomessa kuudesta. Suomessa kustantajatunnus voi olla 1-5 numeroinen. Periaatteena on, että mitä laajempi kirjatuotanto kustantajalla on, sitä lyhyempi on kustantajatunnus, jotta kirjanumeroita jää enemmän käytettäväksi. WSOY:llä ja Otavalla on yksinumeroinen kustantajatunnus, muutamilla vanhimmilla kustantajilla kaksinumeroinen ja joillakin uusimmilla viisinumeroinen. Kirjatunnuksen pituus riippuu kustantajatunnuksen pituudesta. Tunnuksen viimeinen numero on tarkistusnumero. Se lasketaan muiden yhdeksän numeron perusteella. Jos tarkistusnumeroksi tulee 10, se korvataan merkillä X. ISBN-numero Suomessa haetaan Suomen ISBN-keskuksesta, joka sijaitsee Helsingin Yliopiston kirjastossa. ISBN-numeron paikka kirjassa on määritelty ja se on painettava selväkielisenä vähintään 9 pisteen kirjasimilla. Useimmat Suomessa käytetyt kirjojen tietokannat on rakennettu niin, että ISBN-numero toimii yhtenä yksiselitteisenä hakukriteerinä ISBN ja EAN EAN (European Article Number) on kaikessa tavarakaupassa käytettävä tunnus, jonka tunnistamiseen esimerkiksi vähittäiskaupan kassajärjestelmät yleensä perustuvat. Sitä on alettu käyttää myös kirjoissa ISBN-numeron ohella. EAN on viivakoodi, jonka ei tarvitse kirjassakaan olla painettuna selväkielisesti. Kirjan EAN-koodi alkaa numerosarjalla 978. Sen jälkeen tulee ISBN-numero ilman tarkistusnumeroa ja viimeiseksi EANohjeiston mukaan laskettu tarkistusnumero. EAN-koodi hankitaan Keskuskauppakamarin tavarakoodilautakunnasta, joka ylläpitää koodipankkia ja pyrkii edistämään EANkoodin käyttöä Kirjojen luokitusjärjestelmät ISBN identifioi yksittäisen kirjanimikkeen ja luokitusjärjestelmät pyrkivät sijoittamaan kirjat niiden käsittelemän aihepiirin mukaan tai muulla tavoin ryhmiin. Esimerkiksi kustantajien ja kirjakauppojen tilastoinnissa ja myynnin seurannassa kirjat yksinkertaisimmillaan jaetaan yleiseen kirjallisuuteen ja oppikirjoihin. Useimmiten yleinen kirjallisuus kuitenkin jaetaan kaunokirjallisuuteen, tietokirjoihin sekä lasten- ja nuortenkirjoihin. Oppikirjat puolestaan jaotellaan peruskoulun oppikirjoihin ja muihin oppikirjoihin. Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastossa julkaistut nimikkeet on jaoteltu varsin tarkkaan. Kaunokirjallisuus jaetaan proosaan sekä runoihin ja näytelmiin, kumpikin ryhmä jaetaan kotimaisiin ja käännöksiin. Kukin näistä neljästä ryhmästä jaetaan edelleen uutuuksiin ja uusiin painoksiin. Kotimaiset uutuudet jaetaan vielä esikoisteoksiin ja muihin. Lasten ja nuortenkirjat on tilastoitu erikseen, kumpikin on jaoteltu kotimaisiin ja käännöksiin sekä edelleen uutuuksiin ja uusiin painoksiin. Kotimaiset uutuudet on jaettu esikoisteoksiin ja muihin. Tietokirjat on jaettu suurteoksiin ja muihin tietokirjoihin sekä uutuuksiin ja uusiin painoksiin. Oppikirjat jaetaan peruskoulun, lukion ja ammattikoulun oppikirjoihin sekä edelleen uutuuksiin ja uusiin painoksiin. Suomen kirjastoluokitus perustuu kymmeneen pääluokkaan (0-9) ja lukuisiin alaluokituksiin: tämä järjestelmä perustuu kansainväliseen Dewey-luokitusjärjestelmään. Pää-

21 3 luokka 8 kattaa kaunokirjallisuuden ja kaikki muut ovat tietokirjallisuutta. Lasten ja nuortenkirjat sekä oppikirjat luokitellaan aiheensa mukaisesti samoihin pääluokkiin kuin muukin kirjallisuus, mutta kirjallisuusluokan eteen lisätään tunnus (L = lastenkirja, N = nuortenkirja, P = peruskoulun oppikirja tai K = lukion tai ammattikoulun oppikirja). Yleiset kirjastot käyttävät tätä luokitusjärjestelmää ja se on yleinen myös kirjakaupoissa. Tieteelliset kirjastot sen sijaan käyttävät muita luokitusjärjestelmiä, kuten UDK:ta ja Library of Congress Classificationia. Verkossa kaikkien käytettävissä oleva yleinen asiasanasto VESA on tärkeä työkalu, joka on käännetty myös ruotsiksi (Allärs allmän tesaurus på svenska). Muissa Pohjoismaissa vastaavaa asiasanastoa ei ole. Luokitusjärjestelmää tulisi uudistaa, koska nykyinen ei riittävästi ota huomioon esimerkiksi uusia tieteenaloja. Luokitusjärjestelmän myötä myös asiasanasto tulisi ajanmukaistaa ja ulottaa myös kirjakaupan asiakaspalvelun kannalta tärkeään FinnBooksiin. Luokitusta, sisällönkuvausta ja asiasanastoa ylläpitää ensisijaisesti Helsingin Yliopiston kirjasto, mutta kaunokirjallisuuden sisällönkuvaukseen osallistuu myös BTJ Kirjastopalvelu. 1.2 Multimedian määritelmä Multimedia on esitystapa, jossa käytetään tekstiä, ääntä, valokuvaa, videota ja animaatiota sisällön ilmaisemiseen. Tallennettuun aineistoon on lisätty hakulinkkejä, joiden avulla käyttäjä voi edetä haluamassaan järjestyksessä. 1.3 Digitaalinen julkaisu Sisältö voidaan julkaista digitaalisessa muodossa sähköisesti toimivalla laitteella luettavaksi, katseltavaksi tai kuunneltavaksi. Digitaalinen on tässä erotettu analogisesta muodosta, jota esimerkiksi C-kasetti ja videonauha edustavat. Digitaalisen julkaisun fyysinen muoto on tällä hetkellä cd-rom. Ainakin suurten kokonaisuuksien tallennuksessa siirrytään tai on jo alettu siirtyä dvd-levykkeeseen, jonka tallennuskapasiteetti cd-romiin verrattuna on moninkertainen, vaikka muoto ja koko ovat samat. Digitaalisia julkaisuja ei aina tallenneta mihinkään fyysiseen muotoon, vaan sisältö taltioidaan tietokoneen palvelimelle, josta se on tarkoitettu siirrettäväksi ja käytettäväksi vain tietokoneen, television, matkapuhelimen tai vastaavan kuvaruudulla. Useimmissa tapauksissa vastaanottaja voi halutessaan tulostaa sisällön paperille tai levykkeelle. Digitaaliselle julkaisulle voidaan antaa ISBN-numero kuten kirjallekin. Tällöin se on rakenteellisesti kirjaa muistuttava kokonaisuus. Digitaalinen julkaisu voi olla pelkkä teksti tai multimedian keinoin toteutettu monimuotoinen esitys.

22 4 1.4 Lehti, kausijulkaisu, julkaisusarja Lehti on aikakautinen painotuote, joka ilmestyy säännöllisesti vähintään neljä kertaa vuodessa, sisältää numeroa kohden useampia erilaisia artikkeleita tai muuta aineistoa ja on kaikkien tilattavissa. Kausijulkaisu ilmestyy myös jatkuvasti, ei välttämättä säännöllisesti. Esimerkiksi vuosikirjat ovat kausijulkaisuja. Julkaisusarja on sarja, jossa säännöllisin tai epäsäännöllisin väliajoin ilmestyy tiettyä aihepiiriä käsittelevä kirjoitus tai kirja. Esimerkiksi tietosanakirja tai yhtenäiseksi teokseksi tarkoitettu useana osana julkaistava kaunokirjallinen tai tietoteos eivät ole julkaisusarjoja vaan kirjoja. Tyypillisiä julkaisusarjoja ovat esimerkiksi tieteelliset sarjat. Julkaisusarjan erilliset osat voivat saada sekä ISSN- että ISBN-numeron. Lehti, julkaisusarja tai muu kausijulkaisu identifioidaan ISSN-numerolla (International Standard Serial Number). ISSN on sidoksissa julkaisun nimeen, ei mihinkään muuhun. Jos julkaisun nimi muuttuu, sille on haettava uusi ISSN-numero. ISSN-numero säilyy kustantajan vaihtuessa, jos julkaisun nimeä ei muuteta. 2. KIRJAN JULKAISU JA JAKELU Harvinainen esine herättää ihmisessä kunnioitusta, kenties pelon sekaista uteliaisuutta, varsinkin silloin, kun hän tietää, mikä on esineen käyttötarkoitus, mutta ei itse osaa käyttää sitä. Näin voi kuvitella käsin kirjoitetun kirjan vaikuttaneen lukutaidottomaan ihmiseen. Samanlaisin tuntein on aikanaan ihmetelty radiota, puhelinta ja monia muita teknisiä keksintöjä, yhtenä viimeisistä tietokonetta. Kun esine yleistyy ja entistä useammalla on mahdollisuus käyttää sitä, jopa hankkia itselleen, muuttuu esineen merkitys arkisemmaksi, usein pelkkään käyttöarvoon perustuvaksi. Kirja on suomalaisessa kodissa säilyttänyt yleistymisestään huolimatta käyttöarvon ohella muitakin arvoja. Suuri määrä kirjoja kuvastaa kodin ja siellä asuvien kulttuurihenkeä ja sivistyneisyyttä. Omaa kirjaa ei myöskään mielellään kierrätetä. Kirpputoreilla ja antikvariaateissa myynnissä olevien kirjojen määrä on koko kirjamarkkinat huomioon ottaen melko vähäinen. 2.1 Kirjan historiaa Kirja on yksittäistä kirjoitusta laajempi kokonaisuus. Nuolenpäämerkein kirjoitettua mesopotamialaista savitaulua ei ehkä voida pitää kirjana, useiden taulujen muodostamaa sarjaa voidaan. Nykyään yksittäinen novelli tai runo ei yleensä ole kirja, novelli- tai runokokoelma kylläkin. Varhaisimmat luku- ja kirjoitustaitoon viittaavat savitaulut on löydetty Syyriasta ja ne on ajoitettu noin vuoteen 4000 ekr. Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa kirjoitettiin papyrukselle, joka rullattiin kääröksi säilytystä ja mahdollista kuljetusta varten. Pergamonissa ryhdyttiin 300-luvulla ekr. käyttämään nahasta tehtyä pergamenttia, joka voitiin koota lehdittäin tai arkeittain koodekseiksi (lat. codex). Historioitsija Suetoniuksen mukaan Julius Caesar oli ensimmäinen, joka taittoi käärön arkkimuotoon. Koodeksit yleistyivät roomalaisten vainoamien kristittyjen keskuudessa, koska vaatteisiin oli helpompi kätkeä

23 5 koodekseja kuin papyrusrullia. Varsinaisesti uusi materiaali ja sidontatapa syrjäytti kääröt 400-luvulla jkr. Jo antiikin Kreikassa ja Roomassa kirjoja valmistettiin monia kappaleita kerrallaan esilukijan sanelun mukaan. Keskiajalla kirjoja jäljennettiin pääasiallisesti luostareissa. Keskiajan kirja oli aluksi ulkoasultaan vaatimaton, mutta muuttui vähitellen koristeellisemmaksi. Tekstiä koristivat sirot alkukirjaimet ja upeimmissa käsikirjoituksissa oli reunaornamentteja ja miniatyyrejä. Tämä työtapa oli tietenkin omiaan hidastamaan kunkin kopion valmistumista. Vasta kirjapainotaidon keksiminen 1440-luvulla teki mahdolliseksi kirjojen runsaan ja nopean tuotannon ja toi ne näin entistä useampien kansalaisten ulottuville. Kirjapainotaidon keksijänä pidetään saksalaista Johann Gutenbergia, jota askarrutti kysymys siitä, miten kirjoja voitaisiin kopioida nopeammin kuin ennen. Kuten kirjapainomenetelmien uudistukset myöhemminkin, kehitys alkoi sivunvalmistuksesta. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että Gutenberg keksi keinon valmistaa painolaattoja entistä nopeammin ja tämän tekniikan luomat mahdollisuudet nopeuttaa painatusprosessia johtivat uusiin painoteknisiin innovaatioihin. Pohjoismaiden ensimmäinen kirjapaino perustettiin Tanskaan vuonna 1489 ja Suomen ensimmäinen kirjapaino Turkuun vuonna 1642 lähinnä Turun Akatemian tarpeita varten, kirjanpainajana toimi Peder Eriksson Wald. Aikakirjojen mukaan kiinalainen Cai Lun keksi paperin jo vuonna 105 jkr., mutta kesti yli tuhat vuotta, ennen kuin sen valmistustaito levisi Eurooppaan, aluksi Italiaan luvulla. Paperin käyttö alkoi yleistyä 1300-luvulla ja osittain uuden tallennusmateriaalin luomien teknisten mahdollisuuksien ansiosta kirjojenkin levikki alkoi kasvaa. Ruotsissa paperia alettiin valmistaa 1500-luvulla. Suomessa paperin valmistus alkoi vuonna 1667, jolloin Turun piispan Johannes Gezelius vanhemman aloitteesta Uppsalan paperimyllystä pestattu paperin käsinvalmistuksen mestari Bertil Obenher perusti paperimyllyn Tomasböleen, Pohjan pitäjään. Obenherilla oli vaikeuksia lumppuraaka-aineen saannissa eikä paperi vastannut laadultaan ulkomaista. Se oli vaalean ruskeaa ja jossain määrin epätasaista, mutta kelpasi painopaperiksi. Tuotanto oli pieni ja tyydytti Gezeliuksen omankin kirjapainon tarpeesta vain viidesosan. Vuonna 1683 Gezeliuksen kirjapainossa painetun Raamatun Uusi Testamentti painettiin Tomasbölessä valmistetulle paperille ja Vanha Testamentti ranskalaiselle paperille. Tomasbölen paperimyllyn toiminta päättyi vuonna 1713 ja Suomi oli taas tuontipaperin varassa lähes 50 vuotta. Vuonna 1762 perustettiin käsipaperimylly Järvenojalle (nykyisen Auran kunnan alueelle) ja seuraava mylly käynnistyi Tampereella vuonna luvun alkupuolella perustettiin vielä kymmenen käsipaperimyllyä, joista vuonna 1821 perustettu Möllbyn mylly tuotti jo korkealuokkaista kirjoituspaperia. Suomen ensimmäinen paperikone käynnistyi Tampereella vuonna Sen tilasi Frans Wilhelm Frenckell, joka aateloitiin vuonna Lumppuraaka-aineen riittämättömyys haittasi edelleen Suomen paperiteollisuuden kehitystä ja vuonna 1859 perustettiinkin ensimmäinen puuhiomo. Puuhiokkeen käyttöön paperin raaka-aineena suhtauduttiin ammattipiireissä aluksi hieman epäillen.

24 6 2.2 Kirjojen julkaisutuotanto Kirjojen julkaisutuotannosta on käytettävissä tietoja varsin pitkältä ajalta. Aivan kaikkia julkaistuja kirjoja ei ehkä ole tilastoitu ja kirjaksi luokittelun perusteetkin ovat ajoittain muuttuneet. Eri vuosien luvut eivät näistä syistä ole kaikilta osiltaan ehdottoman vertailukelpoisia, mutta antavat kuitenkin melko kattavan kuvan Suomessa julkaistujen kirjanimikkeiden määrästä. Tilastokeskuksen vuosina 1997 ja 1998 tekemän kirjojen jakelutieselvityksen ja Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastojen perusteella voidaan päätellä, että tällä hetkellä Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenet julkaisevat noin 50 % kotimaisten kirjojen nimikemäärästä ja osuus sekä kappale- että markkamääräisestä kokonaismyynnistä on noin 85 %. Kustannusyhdistykseen kuulumattomat kustantajat julkaisevat pääasiassa tietokirjoja. Artturi Virtasen kirjoittaman ja Suomen Kustannusyhdistyksen vuonna 1958 julkaiseman kirjan Suomen kirjakaupan ja kustannustoiminnan vaiheita mukaan uutuuskirjoja julkaistiin Suomessa: Vuosi Nimikkeet Suomen tilastollisten vuosikirjojen ja Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastojen mukaan uutuuksia ja uusia painoksia yhteensä julkaistiin: Vuosi Nimikkeet Vuodesta 1963 alkaen Suomen Kustannusyhdistys on tilastoinut jäsentensä julkaisemat nimikkeet kirjallisuusluokittain, erikseen uutuudet ja uudet painokset. Taulukossa 1 on esitetty kehitys vuosina Muiden kustantajien julkaisemien kirjojen määrä on laskettu vähentämällä Tilastollisen vuosikirjan esittämästä nimikkeiden kokonaismäärästä Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenten ilmoittama nimikemäärä. Suomen Kustannusyhdistykseen kyselyyn eivät aina ole vastanneet ihan kaikki jäsenet, mutta kylläkin suurin osa ja kaikki suurimmat.

25 Taulukko 1 Suomessa julkaistut kirjanimikkeet , uutuudet ja uudet painokset yhteensä Kaunokirjat L&N kirjat Tietokirjat Suurteokset Yl.kirj. yht P-kirjat K-kirjat Oppik. Yht SKY yht Muut kust Kaikki yht Vastanneet Kustantajat Lähteet: Tilastolliset vuosikirjat ja Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastot Mukaan on otettu vain vähintään 49-sivuiset kirjat ja ruotsinkielisiltä kustantajilta vain oma tuotanto, ei ruotsinmaalaisten kirjojen osapainoksia (ruotsalaisen kus-tantajan julkaisema kirja, jonka Suomeen tarkoitettu myynti julkaistaan suomalaisen kustantajan nimissä). L&N kirjat Suurteos P-kirjat K-kirjat SKY Lasten ja nuortenkirjat. Moniosainen tietokirja, joka valmistuu usean vuoden aikana. Julkaistu nimikemäärä tarkoittaa eri sarjojen kyseisenä vuonna valmistuneita yksittäisiä osia. Peruskoulun oppikirjat. Lukion ja ammattioppilaitosten oppikirjat. Suomen Kustannusyhdistys ry. Jäljempänä kuvioissa 2 5 ovat mukana vain Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenten julkaisemat nimikkeet, koska muiden kustantajien julkaisemien kirjojen jakautumaa kirjallisuuslajeittain ei tarkasti tiedetä Kaunokirjallisuus Käännöskirjallisuutta, erityisesti proosaa, on yleensä julkaistu vuosittain enemmän kuin kotimaista. Vuoden 1968 pieni nimikemäärä oli yhden vuoden notkahdus. Syitä voi etsiä joko tilastointihäiriöstä tai vuoden 1967 syksyn devalvaatioon liittyneestä ja vuoden 1968 yli ulottuneesta hintasulusta, jonka seurauksena uusien painosten hinta ei saanut olla edellistä painosta korkeampi. Vuonna 1967 ei tilastossa ole vielä eroteltu uutuuksia ja uusia painoksia. Vuonna 1969 uutuuksia oli 18 % ja uusia painoksia 36 % enemmän kuin edellisvuonna. Vuodesta 1993 vuoteen 1994 tapahtui lähes 200 nimikkeen eli yli 20 %:n kasvu. Kotimaisen proosan osalta nimikemäärän kasvu oli 26 %. Se oli myös hyppäys yli julkaistun nimikkeen vuosittaiseen määrään. Selvitysmiehen arvion mukaan toteutettu arvonlisäverokannan lasku 22 %:sta 12 %:iin on ainakin osaltaan vaikuttanut nimikemäärän kasvuun. Vuoden 1998 alun arvonlisäverokannan lasku 12 %:sta 8 %:iin on niin pieni, ettei sillä ole ollut samanlaista vaikutusta.

26 Kuvio 2 Julkaistut kaunokirjallisuusnimikkeet , uutuudet ja uudet painokset yhteensä 8 Kaunokirjallisuus, julkaistut nimikkeet Lähde: Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastot Lasten- ja nuortenkirjat Julkaistujen lasten ja nuortenkirjojen nimikemäärä kasvoi kahdesta syystä voimakkaasti vuosina 1994 ja varsinkin Vuoden 1994 arvonlisäverouudistuksen myötä lasten kuva-, katselu- ja tehtäväkirjat alettiin luokitella kirjoiksi, aikaisemmin niin ei tehty. Samaan aikaan viimeisetkin merkittävät lastenkirjojen kustantajat liittyivät Suomen Kustannusyhdistyksen jäseniksi. Muutos näkyi kuitenkin selvemmin kirjojen kappalemääräisessä myynnissä kuin julkaistujen nimikkeiden määrässä. Kuvio 3 Julkaistut lasten- ja nuortenkirjanimikkeet , uutuudet ja uudet painokset yhteensä Lasten- ja nuortenkirjat, julkaistut nimikkeet Lähde: Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastot Tietokirjat Julkaistujen tietokirjojen määrä on koko tarkastelujakson ajan kasvanut joitakin yksittäisiä poikkeusvuosia lukuun ottamatta, ei kuitenkaan tasaisesti luvun alkupuolen voimakas kasvu on pitkälti edellisellä vuosikymmenellä alkaneen yhteiskunnallisen murroksen seurausta, joka ilmeni mm. monipuolisessa mielipidekirjallisuudessa

27 9 luvun loppupuolen hyppäyksen takana voi olla taloudellisen korkeasuhdanteen ohella yksinkertaisesti Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenmäärän kasvu, jolloin julkaistujen kirjojen määrä ei ehkä kasvanutkaan ihan niin paljon kuin tilasto osoittaa. Vuodesta 1993 vuoteen 1995 tapahtuneen kasvun syynä voidaan nähdä ainakin osatekijänä 1994 tapahtunut arvonlisäveron alennus, itse asiassa jo vuonna 1994 julkaistiin 200 nimikettä enemmän kuin edellisenä vuonna. Kuvio 4 Julkaistut tietokirjanimikkeet , uutuudet ja uudet painokset yhteensä Tietokirjat, julkaistut nimikkeet Lähde: Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastot Voimakas hyppäys vuonna 1998, 320 nimikettä edellisvuotta enemmän, lienee monen eri tekijän summa. Usean vuoden jatkunut nousukausi on herättänyt jälleen yhteiskunnallista ja taloudellista keskustelua. Tietoyhteiskunta ja tiedonvälityksen digitalisoituminen ovat tuoneet mukanaan entistä enemmän painettua sanaa, niin lehtiä kuin kirjojakin. Arvonlisäverokin aleni vuoden 1998 alussa Oppikirjat Oppikirjojen nimikemäärän voimakas kasvu alkoi vuonna 1971 peruskoulujärjestelmään siirryttäessä. Peruskoulun alkuvaiheessa oppimateriaalien määrä oli paljon suurempikin. Tässä on tilastoitu vain kirjat, ei monia kokeilumonisteita ja alle 48-sivuisia työkirjoja ja vihkoja. Vuoden 1993 jälkeen tapahtunut K-kirjojen nimikemäärän voimakas kasvu johtuu osittain Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenmäärän kasvusta. Oppikirjojen julkaistuun nimikemäärään lyhyellä ajalla ovat ajoittain vaikuttaneet opetussuunnitelmien muutokset ja esimerkiksi kurssimuotoisen lukion aloittaminen.

28 Kuvio 5 Julkaistut oppikirjanimikkeet , uutuudet ja uudet painokset yhteensä 10 Oppikirjat, julkaistut nimikkeet Lähde: Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilastot Suomessa julkaistu käännöskirjallisuus Taulukko 2 Käännökset suomen kielelle alkuperäkielen mukaan Alkukieli Kirjat 1997 Pienpainatteet 1997 Yhteensä Englanti Ruotsi Saksa Ranska Tanska Venäjä Norja Italia Espanja Muut Yhteensä Lähde: Tilastokeskus: Kulttuuritilasto 1999 Selvimmin erottuu englannin kielen hallitseva asema, joka suhteellisestikin on vahvistunut koko tarkastelujakson ajan. Kirjoja ja pienpainatteita ei ole eritelty muina vuosina kuin Varsinkin saksan ja ranskan kielestä käännettyjen pienpainatteiden osuus koko käännösmäärästä on merkittävän suuri. Pienpainate on alle 49-sivuinen painotuote, jota UNESCOn määritelmän mukaan ei pidetä kirjana.

Doris Stockmann Niklas Bengtsson Yrjö Repo KIRJA SUOMESSA. Tekijöistä lukijaan - kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen

Doris Stockmann Niklas Bengtsson Yrjö Repo KIRJA SUOMESSA. Tekijöistä lukijaan - kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen Doris Stockmann Niklas Bengtsson Yrjö Repo KIRJA SUOMESSA Tekijöistä lukijaan - kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen Keväällä 2002 päivitetyt taulukot ja kuviot JOHDANTO 2 Opetusministeriö on antanut

Lisätiedot

KIRJAKORI 2014 Lastenkirjainstituutti toukokuu 2015

KIRJAKORI 2014 Lastenkirjainstituutti toukokuu 2015 KIRJAKORI 214 Lastenkirjainstituutti on asiantuntijaorganisaatio, jonka toiminnan tarkoituksena on edistää lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja lastenkirjan kuvitustaiteen tuntemusta ja tutkimusta. Instituutin

Lisätiedot

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus 1 Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus Yliopistojen valtion perusrahoitusta on leikattu talousarvioesitysten perusteella melko paljon vuodesta 2015. Perusrahoituksen lisäksi yliopistojen

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT:

TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT: TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT: Hakulomakkeen täyttöohje Hakijan tiedot Hakija täydentää omat henkilö- ja yhteystietonsa. Tietoa sukupuolesta käytetään vain hakemusten tilastointiin. HUOM. Työryhmähankkeissa

Lisätiedot

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisten julkaisupalvelujen historiaa TSV:llä Elektra-yhteistyö 1997 alkaen 2014: 32 lehteä OJS-julkaisualustan

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus rakentaa Suomen sivistystä ja hyvinvointia

Kotimainen kirjallisuus rakentaa Suomen sivistystä ja hyvinvointia Kotimainen kirjallisuus rakentaa Suomen sivistystä ja hyvinvointia SUOMEN KIRJAILIJALIITON TAVOITTEET 2015-2019 2 KIRJAILIJAN TYÖSKENTELYN EDELLYTYKSET SUOMEN KIRJAILIJALIITON TAVOITTEET 2015-2019 3 Monipuolista

Lisätiedot

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 Työsuojelurahasto Ohje 1 Työsuojelurahaston rahoittamien hankkeiden PAINETUT JA VERKOSSA JULKAISTAVAT LOPPURAPORTIT Sisältö sivu 1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 1.1. Yleiset periaatteet. 2 1.2.

Lisätiedot

Lehdistön tulevaisuus

Lehdistön tulevaisuus Lehdistön tulevaisuus Lehtiasiain neuvottelukunnan raportti 17.12.2013 Lehtiasiain neuvottelukunta Toimikausi 2.1.2012 30.4.2015 Yhteistyöfoorumina, jossa painettuun ja sähköiseen julkaisutoimintaan liittyviä

Lisätiedot

Doris Stockmann Niklas Bengtsson Yrjö Repo KIRJA SUOMESSA. Tekijöistä lukijaan - kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen

Doris Stockmann Niklas Bengtsson Yrjö Repo KIRJA SUOMESSA. Tekijöistä lukijaan - kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen Doris Stockmann Niklas Bengtsson Yrjö Repo KIRJA SUOMESSA Tekijöistä lukijaan - kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen Päivitys 2005 2 JOHDANTO Opetusministeriön toimeksiannosta ja kauppatieteiden maisteri

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO JULKAISUKESKUS

TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO JULKAISUKESKUS Esityksen pääkohdat Yliopistot kustantajina Helsingin yliopisto Väitöskirjan julkaisuprosessi Tampereen yliopistossa Verkkojulkaiseminen ja väitöskirjan myynti Yliopistot kustantajina Kustantamisen perinteinen

Lisätiedot

Kirjakauppaliitto 1.9.2010 KIRJA TIENHAARASSA. Sähkökirja-iltapäivä Kirjakauppaliitto 1.9.2010 1. Sähkökirja-iltapäivä. Tuomas Seppä, Gaudeamus

Kirjakauppaliitto 1.9.2010 KIRJA TIENHAARASSA. Sähkökirja-iltapäivä Kirjakauppaliitto 1.9.2010 1. Sähkökirja-iltapäivä. Tuomas Seppä, Gaudeamus Sähkökirja-iltapäivä Kirjakauppaliitto 1.9.2010 1 KIRJA TIENHAARASSA Sähkökirja-iltapäivä Kirjakauppaliitto 1.9.2010 Tuomas Seppä, Gaudeamus S ä h k ö k i r j a - i lta p ä i v ä K i r j a k a u p pa l

Lisätiedot

Kirjakori 2012 Lastenkirjainstituutti / Päivi Nordling 22.3.2013

Kirjakori 2012 Lastenkirjainstituutti / Päivi Nordling 22.3.2013 Kirjakori 2012 Lastenkirjainstituutti / Päivi Nordling 22.3.2013 Kirjakori 2012 lyhyesti -näyttelyssä on esillä 1417 kirjaa. Kirjat on saatu lahjoituksina 119 kustantajalta. Kirjoja pyydettiin 183 kustantajalta,

Lisätiedot

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Kaija Rensujef f Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Saamelaiset taiteilijat Suomessa TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA, TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA N:o 38 ARTS COUNCIL OF FINLAND, RESEARCH REPORTS No 38 Taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat

Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat Pohjois-Suomen kirjastoautohenkilöstön koulutuspäivä 6.6.2014 Helena Kokko Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto

Lisätiedot

Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012

Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012 Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012 Sisältö Viestinnän Keskusliitto Next Media Kirjastolisenssihanke Kustantajanäkökulma Pilotti Pilotin tuloksia Kuva: Harri Heikkilä, Aalto ARTS Viestinnän

Lisätiedot

Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään

Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään Näyttely Helsingin Kirjamessuilla 27. 30.10.2011 Ryytimaasta ruusutarhaan poimintoja viherpeukalon kirjahyllystä Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään Marcus Tullius Cicero (106 eaa.-

Lisätiedot

Kirjakori Vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjoja esittelevään näyttelyyn liittyvä tilastokatsaus.

Kirjakori Vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjoja esittelevään näyttelyyn liittyvä tilastokatsaus. Kirjakori 2017 Vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjoja esittelevään näyttelyyn liittyvä tilastokatsaus. Kirjakori 2017 -näyttely Lastenkirjainstituutissa Tampereella 5.4.-18.5.2018 Lastenkirjainstituutti

Lisätiedot

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Julkaisujen avoimuus -työryhmä, 18.9.2014 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Raportti ministeriölle Avoin saatavuus -työryhmän suositukset (marraskuu

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet

Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto 15.11.2011 Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet Johdanto ja yleiset valintaperiaatteet Keski-Suomen maakuntakirjastoalue

Lisätiedot

ASIAKKAAN NÄKÖKULMA Medialiiton hallituksen pj. Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi

ASIAKKAAN NÄKÖKULMA Medialiiton hallituksen pj. Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi Median innovaatiotuen loppuseminaari 2.10.2018 ASIAKKAAN NÄKÖKULMA Medialiiton hallituksen pj. Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi VESA-PEKKA KANGASKORPI K O N S E R N I J O H

Lisätiedot

HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä

HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä HE 175/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain :n muuttamisesta sekä eräistä kuvataiteen tekijöille

Lisätiedot

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tieteellisen kirjallisuuden tekijänoikeuspäivä Tieteiden talo 26.1.2016 Jukka-Pekka Timonen Harkitsetteko julkaisunne digiointia ja avaamista yleisön käyttöön verkossa

Lisätiedot

Painetun aineiston saatavuus Suomessa. Viikki Pentti Vattulainen

Painetun aineiston saatavuus Suomessa. Viikki Pentti Vattulainen Painetun aineiston saatavuus Suomessa Viikki 2.11.2011 Pentti Vattulainen Säädöspohjaisia tehtäviä: kokoelmat Vapaakappalekirjastot Yleisten kirjastojen keskuskirjasto Maakuntakirjastot Varastokirjasto

Lisätiedot

Uudet kirjat raportti. Oma nimi

Uudet kirjat raportti. Oma nimi Uudet kirjat raportti Oma nimi 23.9.2014 Sisällys 1 Asiakassuhdemarkkinointi... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kohderyhmä... 1 1.3 Suoramarkkinointi... 1 1.4 Liittyminen... 1 2 Portfolioteoria... 1 2.1 Kirjakerhon

Lisätiedot

Marcus Tullius Cicero (106 eaa.- 43 eaa.), roomalainen filosofi ja valtiomies

Marcus Tullius Cicero (106 eaa.- 43 eaa.), roomalainen filosofi ja valtiomies Näyttely Helsingin Kirjamessuilla 27. 30.10.2011 Ryytimaasta ruusutarhaan poimintoja viherpeukalon kirjahyllystä Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään Marcus Tullius Cicero (106 eaa.-

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyväksi -seminaari 25.4.2013 Janne Pölönen ja Johanna Lilja Esityksen sisältö Kysely tiedekustantajille

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestörakenne 2014 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa. Toukokuu 2017

Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa. Toukokuu 2017 Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa Toukokuu 2017 Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa / sisällysluettelo Keskeiset huomiot 1. Kulutus vaatteisiin ja jalkineisiin yhteensä

Lisätiedot

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo vuonna 2014 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) Syyskuu 2015

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo vuonna 2014 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) Syyskuu 2015 Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo vuonna 2014 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) Syyskuu 2015 Tilaaja: FILI ja Suomen Kustannusyhdistys ry Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo

Lisätiedot

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta 17.9.2004 Eeva-Liisa Aalto Kotimaisten sarjojen esikoiset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1834 Acta Societatis Scientiarum Fennicae 1840 Suomi, Tidskrift

Lisätiedot

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo 2016

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo 2016 Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo 2016 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) 2017 Tilaaja: FILI Kirjallisuuden vientikeskus 1 Selvityksen tausta Vuonna 2016 julkaistiin loppuraportti vuonna

Lisätiedot

Katsaus kansainväliseen ja kansalliseen tunnistetilanteeseen (ISBN, ISSN, ISNI)

Katsaus kansainväliseen ja kansalliseen tunnistetilanteeseen (ISBN, ISSN, ISNI) Katsaus kansainväliseen ja kansalliseen tunnistetilanteeseen (ISBN, ISSN, ISNI) 22.11.2016 Maarit Huttunen Tunnistestandardit ISBN, ISSN, ISMN, ISNI ISBN International Standard Book Number ISO 2108:2005

Lisätiedot

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset PKSHP JULKAISUOHJEET SISÄLLYSLUETTELO Toimintaperiaatteet Yleistä Kirjoitusohjeet o 1. Etukansi o 2. Nimiölehti o 3. Tekijämerkintä o 4. Kuvailulehti ja tiivistelmä o 5. Kirjallisuusluettelo ja -viitteet

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Ajankohtaista julkaisemisessa 23.3.2017 ESITYS 1. Julkaisufoorumi ja tasoluokat 2. Suomenkieliset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen

Lisätiedot

Uudet kirjat. Vuokko Vanhala-Nurmi. Raportti xx

Uudet kirjat. Vuokko Vanhala-Nurmi. Raportti xx Uudet kirjat Vuokko Vanhala-Nurmi Raportti 12.9.20xx Sisällys 1 Asiakassuhdemarkkinointi... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kohderyhmä... 1 1.3 Suoramarkkinointi... 1 1.4 Liittyminen... 1 2 Portfolioteoria... 2

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KIRJASTON TEHTÄVÄT JA ASIAKKAAT... 4 3 NYKYISET

Lisätiedot

Sähkökirjat Suomessa käyttökokemuksia ja lukutottumuksia

Sähkökirjat Suomessa käyttökokemuksia ja lukutottumuksia 20 Sähkökirjat Suomessa käyttökokemuksia ja lukutottumuksia Kirjastoväen koulutuspäivä 19.5.2015 Lahti Peter Bagge Otava Esityksen sisältö 1. Taustoja sähkökirjoista ja markkinatilanteesta 2. Sähkökirjan

Lisätiedot

Selkokeskus 2012. Mitä on selkokieli?

Selkokeskus 2012. Mitä on selkokieli? Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2012 Selkokielen määritelmä Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi.

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee

Lisätiedot

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,

Lisätiedot

Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa Petri Haltia

Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa Petri Haltia Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa 27.5.2014 Petri Haltia KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies OECD:n organisoima,

Lisätiedot

Käytännön kokemukset opinnäytteiden julkaisijana

Käytännön kokemukset opinnäytteiden julkaisijana Käytännön kokemukset opinnäytteiden julkaisijana Tekijänoikeusseminaari 10.10.2008 Kustannuspäällikkö Outi Sisättö Tampereen yliopiston kirjasto Julkaisukeskus Esityksen pääkohdat Taustaksi Tunnuslukuja,

Lisätiedot

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Monet vastavalmistuneista hakeutuvat jatko-opintoihin Studentumin tutkimus nuorten hakeutumisesta koulutukseen keväällä

Lisätiedot

Kirjakori Vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjoja esittelevään näyttelyyn liittyvä tilastokatsaus.

Kirjakori Vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjoja esittelevään näyttelyyn liittyvä tilastokatsaus. Kirjakori 2017 Vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjoja esittelevään näyttelyyn liittyvä tilastokatsaus. Kirjakori 2017 -näyttely Lastenkirjainstituutissa Tampereella 5.4.-18.5.2018 Lastenkirjainstituutti

Lisätiedot

Tampere 19.-20.5.2015 ASENNE, MENESTYS JA KANSAINVÄLISYYS AMK-PÄIVÄT 2015

Tampere 19.-20.5.2015 ASENNE, MENESTYS JA KANSAINVÄLISYYS AMK-PÄIVÄT 2015 Maritta Virtanen Maritta Virtanen (Executive Director, EY) on työskennellyt arvonlisäveroasiantuntijana Ernst & Youngilla vuodesta 2004 alkaen. Tätä ennen hän toimi arvonlisävero- ja liikevaihtoveroasiantuntijana

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 4 7 Uusimaa Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

ISNI-järjestelmä. Sähköisten sisältöjen aamupäivä 2.4.2014. Maarit Huttunen. KANSALLISKIRJASTO - Tutkimuskirjasto

ISNI-järjestelmä. Sähköisten sisältöjen aamupäivä 2.4.2014. Maarit Huttunen. KANSALLISKIRJASTO - Tutkimuskirjasto ISNI-järjestelmä Sähköisten sisältöjen aamupäivä 2.4.2014 Maarit Huttunen Mihin tunnisteita tarvitaan? ISBN, ISSN, ISMN Kirja, sarja tai lehti, nuottijulkaisu / manifestaatio l. ilmentymä ISTC (International

Lisätiedot

Kustannusosakeyhtiö Otava 2

Kustannusosakeyhtiö Otava 2 20 Kustannusosakeyhtiö Otava 2 Tilanne maailmalla Päätelaitteet Vuoteen 2009 mennessä on myyty 5 miljonaa lukulaitetta Vuonna 2010 myydään arviolta 5-6 miljoonaa lukulaitetta 7 miljoonaa Ipadia Erilaisia

Lisätiedot

Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa

Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa Kulutus tekstiiliin ja muotiin eri Euroopan maissa / sisällysluettelo 1. Kulutus vaatteisiin ja jalkineisiin yhteensä asukasta kohden 2016 2. Kulutus

Lisätiedot

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO Kokoelmapolitiikka Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto 1.1.2013 Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA

Lisätiedot

JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö

JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö Julkaisutoiminnan ja henkilöstön yleisesittely Ideasta julkaisuksi eli miten julkaisu syntyy Mistä käsikirjoitukset tulevat, mitä julkaistaan Verkkojulkaiseminen

Lisätiedot

Oikeuskirjallisuus Eduskunnan kirjastossa

Oikeuskirjallisuus Eduskunnan kirjastossa Oikeuskirjallisuus Eduskunnan kirjastossa Mirja Pakarinen 28.11.2017 Koulutuksen sisältö Millaista oikeuskirjallisuutta Miten löydän tarvitsemani aineiston kun Selma-kokoelmatietokanta on osana Finna -

Lisätiedot

Sanomalehtitietokannoilla monipuolisuutta kirjastojen ja tietopalveluiden tarjontaan. Aleksi Tykkä LM Tietopalvelut Oy

Sanomalehtitietokannoilla monipuolisuutta kirjastojen ja tietopalveluiden tarjontaan. Aleksi Tykkä LM Tietopalvelut Oy Sanomalehtitietokannoilla monipuolisuutta kirjastojen ja tietopalveluiden tarjontaan Aleksi Tykkä LM Tietopalvelut Oy Palvelukonsepti Taustaa Tilastokeskuksen Tieto- ja viestintätekniikan käyttötutkimus

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

Apulaisylilääkäri. Sädehoito. Tuija Wigren. TAYS Syövänhoidon vastuualue

Apulaisylilääkäri. Sädehoito. Tuija Wigren. TAYS Syövänhoidon vastuualue Tuija Wigren Apulaisylilääkäri TAYS Syövänhoidon vastuualue Sädehoito Tähän asti kliininen auditointi ollut luonteeltaan informoiva ja sisältänyt neuvontaa monista perusvaatimuksista osittain päällekkäistä

Lisätiedot

Kirjailijoiden taloudellinen asema Suomessa 2010

Kirjailijoiden taloudellinen asema Suomessa 2010 Kirjailijoiden taloudellinen asema Suomessa 2010 22.9.2011, Lavaklubi, Kansallisteatteri, Helsinki Tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund BID Innovaatiot ja yrityskehitys,turun yliopisto Tutkimuksen toteutus

Lisätiedot

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Metodifestivaali 2015 19.8.2015 Tampereen yliopisto Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumi-luokitus 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 17 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 1 1 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 17 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 9 7 9 Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 0 1 4 7 62 69 Uusimaa 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan

Lisätiedot

Kirjastoapurahajärjestelmä; Yhteenveto nykytilanteesta ja kehittämisehdotuksia.

Kirjastoapurahajärjestelmä; Yhteenveto nykytilanteesta ja kehittämisehdotuksia. Sivu 1 / 5 Suomen tietokirjailijat ry Hallituskatu 2 B, 3. krs. 00170 Helsinki LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Asia: Kirjastoapurahajärjestelmä; Yhteenveto nykytilanteesta ja

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Kuntaliiton ajankohtaiset Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Suomen Kuntaliitto ry Sisältö Kulttuuripolitiikan ajankohtaiset. Alv-muutosesitys, VM179:00/2018:

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti, Keski-Pohjanmaan.9. : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 8.-9-9.2015 Mikkeli Eva-Maria Hakola Kehittämispäällikkö Taiteen edistämiskeskus (TAIKE)

Lisätiedot

Taiteen taskurahat. A nna Anttila Kaija Rensujeff. Lastenkulttuurin käsite, linjaukset ja edistäminen

Taiteen taskurahat. A nna Anttila Kaija Rensujeff. Lastenkulttuurin käsite, linjaukset ja edistäminen A nna Anttila Kaija Rensujeff Taiteen taskurahat Lastenkulttuurin käsite, linjaukset ja edistäminen TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA, TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA N:o 35 ARTS COUNCIL OF FINLAND, RESEARCH REPORTS

Lisätiedot

Nimiauktoriteetit Nimien tunnisteet. Kuvailun tiedotuspäivä Maarit Huttunen

Nimiauktoriteetit Nimien tunnisteet. Kuvailun tiedotuspäivä Maarit Huttunen Nimiauktoriteetit Nimien tunnisteet Kuvailun tiedotuspäivä 26.3.2014 Maarit Huttunen 1 Nimiauktoriteetit Auktoriteettivalvonnan avulla luodaan yhdenmukaiset ohjeelliset muodot tietokantaan ja käytetään

Lisätiedot

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Rahoitusta kasvuhaluisille pk-yrityksille liiketoiminnan uudistamiseen uusimman tietotekniikan ja internetin

Lisätiedot

Oppimateriaalikustantamisen uusi aika alkaa

Oppimateriaalikustantamisen uusi aika alkaa & Oppimateriaalikustantamisen uusi aika alkaa Hannu Laukkanen johtaja, Yksityissijoittajien pääomamarkkinapäivä Sanomatalo, 2 Esityksen runko Yleiskatsaus Strategiset mahdollisuudet Integroidut oppimisjärjestelmät

Lisätiedot

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi Raportin on laatinut FiHTAn toimeksiannosta Harri Luukkanen, Eco-Intelli Ky, 29.8.. 1 Yhteenveto kokonaiskehityksestä Lääkintälaitteiden vienti jatkuu aikaisemmalla korkealla tasolla Useimmat viennin pääryhmät

Lisätiedot

Kirjastoautotoiminta murroksessa yhteenveto kirjastoautojen tilanteesta Suomessa

Kirjastoautotoiminta murroksessa yhteenveto kirjastoautojen tilanteesta Suomessa 9.8.2016 Kirjastoautotoiminta murroksessa yhteenveto kirjastoautojen tilanteesta Suomessa Taustaa Suomen kirjastoseura selvitti kirjastoautojen tilannetta verkkokyselyllä kesäkuussa 2016. Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 4 7 Rakentaminen Kauppa 13 1 1 16 Palvelut 61 68 Muut 1 2 3 4 6 7 8 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin 2 2:

Lisätiedot

Koulutusviennin arvonlisäverotus Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari

Koulutusviennin arvonlisäverotus Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari Koulutusviennin arvonlisäverotus Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari 30.8.2017 Executive Director Maritta Virtanen Kansainvälinen palvelukauppa arvonlisäverotuksessa Myyntimaasäännökset määrittävät,

Lisätiedot

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF)

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Kuvallinen aloitussivu, kuvan koko 230 x 68 mm Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Parasta on muutos kirjastopalveluiden avoin tulevaisuus seminaari 28.20.2016 31.10.2016

Lisätiedot

39 31 muut: 137 Koepistejono *) yht muut: 155,5 Koepistejono 10 8 ensikertalaiset: 65,0 muut:73,25. yht.

39 31 muut: 137 Koepistejono *) yht muut: 155,5 Koepistejono 10 8 ensikertalaiset: 65,0 muut:73,25. yht. Kielten kandiohjelma: englanti, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri Yhteispistejono 39 31 ensikertalaiset: 122 39 31 muut: 137 Koepistejono 37 27 50 *) 39 31 yht. 76 58 78 62 Kielten

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002 SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin 1994 vp- HE 8 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Kotimainen tieteellinen julkaiseminen ja avoimuus. Johanna Lilja Kirjastoverkkopäivät 21.10.2015

Kotimainen tieteellinen julkaiseminen ja avoimuus. Johanna Lilja Kirjastoverkkopäivät 21.10.2015 Kotimainen tieteellinen julkaiseminen ja avoimuus Johanna Lilja Kirjastoverkkopäivät 21.10.2015 Tieteellisen julkaisemisen toimijat Suomessa Tieteelliset seurat Yliopistopainot/yliopistokustannukset Kaupalliset

Lisätiedot

Kokoelmien freesaus Helsingin kaupunginkirjastossa. Maakuntakokous Jyväskylässä 31.3.2011 Anna-Maria Soininvaara

Kokoelmien freesaus Helsingin kaupunginkirjastossa. Maakuntakokous Jyväskylässä 31.3.2011 Anna-Maria Soininvaara Kokoelmien freesaus Helsingin kaupunginkirjastossa Maakuntakokous Jyväskylässä 31.3.2011 Anna-Maria Soininvaara kokoelmapolitiikka HelMet-tasoista yhteiset pelisäännöt yhteinen kokoelmaohjelma määrärahojen

Lisätiedot

Ruokamenot kuluttajan arjessa

Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?

Lisätiedot

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Kumi-instituutin syysseminaari, Nastopoli Nastola 10.11.2006 Tiina Pärnänen Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Kansainvälisen

Lisätiedot

Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa Annamari Törnwall

Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa Annamari Törnwall Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa 21.11.2017 Annamari Törnwall Mitä kulttuuriaineistoa? radio- ja tv-arkisto digitoituja aikakaus- ja sanomalehtiä verkkoarkisto elektronisia

Lisätiedot

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjastopalvelut peruspalvelujen arvioinnissa 22.11.2018 Kuopio 1 Pääasiat Mikä peruspalvelujen arviointi? Miksi lukeminen ja lukutaidot arvioitavana juuri

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Aluekirjastopäällikkö Päivi Rasinkangas Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kohti uutta

Lisätiedot

Oiva kirjastot Alavus Töysä - Ähtäri RAPORTTI OIVA KIRJASTOJEN VARASTOINTI- PROJEKTISTA

Oiva kirjastot Alavus Töysä - Ähtäri RAPORTTI OIVA KIRJASTOJEN VARASTOINTI- PROJEKTISTA Oiva kirjastot Alavus Töysä - Ähtäri RAPORTTI OIVA KIRJASTOJEN VARASTOINTI- PROJEKTISTA ajalla 2.5. 16.11.2008 SISÄLLYS 1. LÄHTÖTILANNE. 3 2. TAVOITTEET... 4 3. TOTEUTUS... 5 4. ARVIOINTIA. 6 LIITE Varastointi-

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 3 1 7 1 1 1 0 62 2 Pk-yritysbarometri, syksy 1 alueraportti, 2: Henkilökunnan

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Ulkomaankauppa 2004:M06 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2003 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4

Lisätiedot

Lapin alueen kirjastostrategia ja Yleisten kirjastojen suunta Yleisten kirjastojen neuvosto

Lapin alueen kirjastostrategia ja Yleisten kirjastojen suunta Yleisten kirjastojen neuvosto Lapin alueen kirjastostrategia ja Yleisten kirjastojen suunta 2016-2020 Yleisten kirjastojen neuvosto 7.4.2016 Satu Ihanamäki, Lapin aluehallintovirasto 7.4.2016 1 Lapin yleiset kirjastot Lähde: Lapin

Lisätiedot

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Museon kokoelmien tuominen verkkoon 2. Museon osallistuminen asiantuntijana Museoviraston vetämään Museo 2015 -hankkeeseen, jossa luodaan valtakunnallista

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden

Lisätiedot

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Miten ruokaan käytettävät kulutusmenot jakautuvat elintarvikeketjussa? Lähestymistapa perustuu kotimaisten elintarvikkeiden,

Lisätiedot

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl. Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista

Lisätiedot

Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa

Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa / sisällys Keskeiset huomiot 1. Mihin suomalainen käyttää rahansa? Koko kulutus asukasta kohden eri kohteisiin 2016 Suomalaisten

Lisätiedot

Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina

Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina 17.4.2013 Topias Leino Suomen Pankki Rahoitusmarkkina- ja tilasto-osasto Maksutasetoimisto Esityksen sisältö Mitä tarkoitetaan suorilla ulkomaisilla

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto. STKS:n seminaari 20.1.2011

Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto. STKS:n seminaari 20.1.2011 Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto STKS:n seminaari 20.1.2011 Taustaa Varastokirjasto perustettiin Kuopioon 1989 helpottamaan yliopistokirjastojen tilaongelmia (-> useita komiteanmietintöjä tilaongelmista

Lisätiedot