JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö"

Transkriptio

1 JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö Julkaisutoiminnan ja henkilöstön yleisesittely Ideasta julkaisuksi eli miten julkaisu syntyy Mistä käsikirjoitukset tulevat, mitä julkaistaan Verkkojulkaiseminen Muut palvelut (konsultointi, graafinen suunnittelu jne.) Julkaisujen myynti Yhteistyökumppanit Tulevaisuuden haaveet minne ollaan menossa Kirjoita ja julkaise Agora Pekka Salminen (JAMK) ja Pekka Olsbo (JYU)

2 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU JULKAISUTOIMINTA 1

3 JAMK JULKAISUTOIMINNAN TEHTÄVÄ Julkaisutoiminta välittää tietoa Jyväskylän ammattikorkeakoulun laajasta ja monialaisesta opetus-, tutkimus- ja kehittämistyöstä. 2

4 YLEISTÄ Kirjasto vastaa julkaisutoiminnasta JAMKissa Julkaisusarjojen toimittaminen aloitettiin vuonna 1998 Kolme sarjaa: julkaisuja, raportteja, puheenvuoroja Vuosittain ilmestyy julkaisua (max 3 kpl / kk) Pääasiassa painettuja sekä pdf-julkaisuja Taitto ja painatus digitaalisesti sopimuspainossa Uutena julkaisuvaihtoehtona JAMKin verkkolehtialusta (verkkolehdet.jamk.fi) 3

5 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö Perustehtävä Yliopiston kirjaston julkaisuyksikön perustehtävänä on julkaista yliopiston pääjulkaisusarjoja sekä kehittää ja koordinoida yliopiston julkaisutoimintaa Pekka Olsbo Kirjoita ja julkaise -seminaari 1

6 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö Yleistä Perustettu työntekijää Tehtävät: Yliopistosarjojen julkaiseminen Yliopiston julkaisutoiminnan koordinointi Julkaisupalvelut JYX n nimekettä vuodessa Julkaisujen myynti- ja logistiikkapalvelut Yliopiston julkaisujen verkkokauppa, Kirjavitriini Pekka Olsbo Julkaisemisen työkalut, Agora 2

7 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö Julkaisupalvelut - Julkaisutoiminnan koordinointi yliopistossa - Yliopistosarjojen kustantaminen - Palvelut väittelijöille - Tuotantopalvelut - Julkaisemisen tuki ja konsultointi - Tekijänoikeuskysymysten konsultointi - Koulutus - Ohjeet, mallipohjat ja muut tukimateriaalit Pekka Olsbo Kirjoita ja julkaise - seminaari 3

8 IDEASTA JULKAISUKSI Julkaisuidea hyväksytetään ensin yksikössä, jonka jälkeen otetaan yhteyttä julkaisutoimintaan Aloituspalaverissa käydään läpi julkaisun tekemiseen liittyvät käytänteet sekä tilaajan toiveet Tilaaja vastaa käsikirjoituksesta sekä muusta julkaisuun tulevasta aineistosta Julkaisutoiminta vastaa julkaisun ulkoasusta, taitosta, painattamisesta sekä kannen suunnittelusta 4

9 MYYNTIJULKAISUT JAMK kustantaa myyntijulkaisujen taiton ja painatuksen myyntituotto jaetaan kirjaston ja yksikön kesken 50/50 Tekijät ja yksikkö sopivat keskenään myyntituoton jaon Lisäkappaleita on demand periaatteella Julkaisuja myydään JAMKin kirjastossa, Tähtijulkaisut -verkkokaupassa sekä kirjakaupoissa 5

10 VAPAASTI JAETTAVAT JULKAISUT Yleensä julkisesti rahoitettuja hankejulkaisuja Julkaisun tuotantokustannukset peritään tilaajalta (ei myyntituottoa) Julkaisut saatavilla pdf-versioina AMKien Theseusjulkaisuarkistossa 6

11 MITÄ JULKAISTAAN? Kurssikirjoja Käytännön oppaita Hankejulkaisuja Historiateoksia Nuottijulkaisuja Opinnäytetöitä Väitöskirjoja Artikkelikokoelmia Äänikirjoja 7

12 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö Kirjan matka yliopistosarjaan Väitöskirjat Ei muodollista hakemusta Väittelylupa Tieteellisen toimittajan hyväksyntä Tekninen toimitus joko kirjoittaja itse tai taitto- ja julkaisupalvelut julkaisuyksiköstä Julkaisuyksikkö hoitaa painoprosessin ja verkkojulkaisemisen Pekka Olsbo Kirjoita ja julkaise - seminaari 6

13 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö Kirjaston kustantamat yliopistosarjat Jyväskylä Studies in Biological and Environmental Science Jyväskylä Studies in Business and Economics Jyväskylä Studies in Computing Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research Jyväskylä Studies in Humanities Studies in Sport, Physical Education and Health Viime vuonna julkaistiin yliopistosarjoissa 116 kirjaa (ja muutama päälle) Pekka Olsbo Kirjoita ja julkaise - seminaari 4

14 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö 140 Julkaisumäärät Julkaisumäärät Pekka Olsbo Kirjoita ja julkaise - seminaari 5

15 YHTEISTYÖ Tähtijulkaisut -markkinointiyhteistyö amk:n kanssa v Messutoimintaa Tähtijulkaisut -verkkokauppa Julkaisujen vaihtoa Kehitystyö Jyväskylän yliopiston julkaisuyksikkö Julkaisujen myynti ja markkinointi Yhteiset koulutukset 8

16 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö Yhteistyökumppanit Yliopiston laitokset: hoidamme myynnin, jakelun ja tarvittaessa tuotannonkin painettuna ja verkkoon. Yliopistopaino: saumatonta yhteistyötä jo 15 vuotta Väitöskirjan tekijät: samat sanat JAMK: yhteiset koulutukset, myyntiyhteistyö ja mitä tulevaisuudessa keksitäänkään Pekka Olsbo Kirjoita ja julkaise - seminaari 7

17 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö Yhteystiedot Pekka Olsbo, julkaisukoordinaattori, yksikön esimies Ville Korkiakangas, julkaisujen tuotantopalvelut Marja-Leena Harjuniemi, JYX, verkkojulkaiseminen Sinikka Lehto, verkkojulkaisujen tuotanto Seija Kallimo, myyntipalvelut Harri Hirvi, Kirjavitriini, julkaisujen tuotanto jyx.jyu.fi Pekka Olsbo Kirjoita ja julkaise - seminaari 8

18 YHTEYSTIEDOT Risto Heikkinen Kirjastonjohtaja, julkaisusarjojen vastaava toimittaja Hanna Komulainen Julkaisukoordinaattori, toimittaja, myynti ja markkinointi Annukka Helanterä Tietopalvelusihteeri, myynti ja markkinointi Pekka Salminen Visuaalinen suunnittelija, julkaisutuotannon yhteyshenkilö 9

Väitöskirjojen julkaiseminen Jyväskylän yliopistosarjoissa

Väitöskirjojen julkaiseminen Jyväskylän yliopistosarjoissa Väitöskirjojen julkaiseminen Jyväskylän yliopistosarjoissa Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto 014-260 3388 pekka.olsbo@jyu.fi 1 Yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö Perustettu

Lisätiedot

JYX-julkaisuarkisto työtä ja kehitystyötä

JYX-julkaisuarkisto työtä ja kehitystyötä JYX-julkaisuarkisto työtä ja kehitystyötä Marja-Leena Harjuniemi, Irene Ylönen 6.10.2009 Mikä JYX? JYX on JY:n verkkopalvelu, johon tallennetaan oman yliopiston elektronista tuotantoa kokotekstinä Tarjoaa

Lisätiedot

Väitöskirjaa julkaisemaan

Väitöskirjaa julkaisemaan Väitöskirjaa julkaisemaan Julkaisupalvelut, kirjaston 2. kerros https://kirjasto.jyu.fi/julkaisut/vaitoskirjojen-julkaisu (20.9.2013) Ovatko käsikirjoituksen asetukset kohdallaan? Asetukset ovat kohdallaan,

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO JULKAISUKESKUS

TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO JULKAISUKESKUS Esityksen pääkohdat Yliopistot kustantajina Helsingin yliopisto Väitöskirjan julkaisuprosessi Tampereen yliopistossa Verkkojulkaiseminen ja väitöskirjan myynti Yliopistot kustantajina Kustantamisen perinteinen

Lisätiedot

TSV:n palvelut verkkojulkaisemisessa. Sari Lehtinen Julkaisu- ja verkkopalvelut

TSV:n palvelut verkkojulkaisemisessa. Sari Lehtinen Julkaisu- ja verkkopalvelut TSV:n palvelut verkkojulkaisemisessa Sari Lehtinen Julkaisu- ja verkkopalvelut TSV jäsenseurojen julkaisut Seurat julkaisevat 218 julkaisusarjaa ja 120 lehteä. 55 on luettavissa avoimesti verkossa (osa

Lisätiedot

Julkaisuarkistot ja rinnakkaisjulkaiseminen

Julkaisuarkistot ja rinnakkaisjulkaiseminen Julkaisuarkistot ja rinnakkaisjulkaiseminen Tampereen yliopiston rinnakkaistallennus ja kustantajan näkökulma Outi Sisättö kustannuspäällikkö Puheenvuoron pääkohdat Helsingin ja Tampereen yliopiston rinnakkaisjulkaisemispäätöksen

Lisätiedot

Miten julkaisen työni yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa

Miten julkaisen työni yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Miten julkaisen työni yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa Marja-Leena Harjuniemi 14.5.2009 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Esityksen sisältö Mikä on yliopiston sähköinen julkaisuarkisto?

Lisätiedot

AVOIMEN TIEDON KESKUS AVOIMEN TIETEEN PALVELUJEN TUOTTAJANA

AVOIMEN TIEDON KESKUS AVOIMEN TIETEEN PALVELUJEN TUOTTAJANA AVOIMEN TIEDON KESKUS AVOIMEN TIETEEN PALVELUJEN TUOTTAJANA Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto Avoimen tiedon keskus Avoimen tiedon keskuksessa yhdistyvät Jyväskylän

Lisätiedot

JYX yliopiston palvelujen keskiössä. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

JYX yliopiston palvelujen keskiössä. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto JYX yliopiston palvelujen keskiössä Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Kirjasto julkaisuarkiston ylläpitäjänä Suurin osa julkaisuarkistoista kirjastojen ylläpitämiä Luonnolinen

Lisätiedot

ja Jyväskylän yliopisto

ja Jyväskylän yliopisto Rinnakkaisjulkaiseminen ja Jyväskylän yliopisto Rinnakkaisjulkaiseminen ja Jyväskylän yliopisto Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisuyksikkö pekka.olsbo@jyu.fi p. 050-5818355

Lisätiedot

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisten julkaisupalvelujen historiaa TSV:llä Elektra-yhteistyö 1997 alkaen 2014: 32 lehteä OJS-julkaisualustan

Lisätiedot

Kirjasto yliopiston tutkimusaineistopolitiikan toteuttajana. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Kirjasto yliopiston tutkimusaineistopolitiikan toteuttajana. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Kirjasto yliopiston tutkimusaineistopolitiikan toteuttajana Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tutkimusinfrastruktuuri Tutkimusinfrastruktuurit kilpailutekijänä: Tutkimusinfrastruktuurit

Lisätiedot

JULKAISUTOIMINTA METROPOLIASSA. Liisa Salo

JULKAISUTOIMINTA METROPOLIASSA. Liisa Salo JULKAISUTOIMINTA METROPOLIASSA Liisa Salo Metropolia Ammattikorkeakoulu 2 JULKAISUN TUOTTAMINEN Mitä Miksi - Kenelle Miten Valinnat Rajaukset Metropolia Ammattikorkeakoulu 3 MITÄ Julkaisun teema, sisältö:

Lisätiedot

Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri

Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri Suomen korkeakoulutus- ja tutkimusjärjestelmän tulevaisuus, 2.12.2013 Jyrki Ilva, tietojärjestelmäasiantuntija, jyrki.ilva@helsinki.fi Avoimen julkaisemisen

Lisätiedot

Käytännön kokemukset opinnäytteiden julkaisijana

Käytännön kokemukset opinnäytteiden julkaisijana Käytännön kokemukset opinnäytteiden julkaisijana Tekijänoikeusseminaari 10.10.2008 Kustannuspäällikkö Outi Sisättö Tampereen yliopiston kirjasto Julkaisukeskus Esityksen pääkohdat Taustaksi Tunnuslukuja,

Lisätiedot

JYX skylän n yliopiston julkaisuarkisto

JYX skylän n yliopiston julkaisuarkisto JYX Jyväskyl skylän n yliopiston julkaisuarkisto Pekka Olsbo, julkaisukoordinaattori Risto Heikkinen, pääsuunnittelija Pertti Pitkänen, projektisuunnittelija Jyväskylän yliopiston kirjasto Kysymyksiä Kuinka

Lisätiedot

Väitöskirjan julkaiseminen Acta Universitatis Ouluensis sarjassa

Väitöskirjan julkaiseminen Acta Universitatis Ouluensis sarjassa Väitöskirjan julkaiseminen Acta Universitatis Ouluensis sarjassa 3.9.2014 Olli Vuolteenaho Fysiologian laitos, Oulun yliopisto 2 Acta Universitatis Ouluensis -sarja Actaa toimittaa Oulun yliopiston julkaisutoimikunta

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisufoorumi ja Open Access Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Esityksen rakenne Julkaisufoorumi-hankkeesta Open Access käsitteenä Julkaisufoorumin lehdet ja Open Access

Lisätiedot

Creative Commons ja yliopistot. V i l l e O k s a n e n

Creative Commons ja yliopistot. V i l l e O k s a n e n Creative Commons ja yliopistot V i l l e O k s a n e n 1 8. 2. 2 0 0 5 Kuka puhuu? OTK Tutkija, HIIT/SoberIT RIPOS Risks and prospects in Open Source www.ripos.org Väitöskirja tekeillä Joensuun yliopistossa

Lisätiedot

VÄITÖSKIRJAN JULKAISEMINEN

VÄITÖSKIRJAN JULKAISEMINEN VÄITÖSKIRJAN JULKAISEMINEN 17.4.2018 VÄITÖSKIRJA VOIDAAN JULKAISTA Acta Universitatis Ouluensis -sarjassa muissa sarjoissa omakustanteena ACTA UNIVERSITATIS OULUENSIS - alasarjat sarjatoimittajat Acta

Lisätiedot

Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä. Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto

Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä. Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto Henkilöstövaihtoa kolmen kirjaston välillä Marja Sarvilinnan alustuksessa on tietoa

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA Julkaisuohjeet Koonnut Pirkko Pussinen Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuu 2010 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

LUT Scientific and Expertise Publications Raportit ja selvitykset Reports, ISSN-L , ISSN

LUT Scientific and Expertise Publications Raportit ja selvitykset Reports, ISSN-L , ISSN Julkaisulautakunta 1.8.2013 julkaisusarjojen ohje Julkaisusarja jakaantuu julkaisun sisällön mukaisesti kolmeen alasarjaan, joilla on oma ISSN-numeronsa ja ISSN-L-numeronsa. ISSN-L numero kertoo, että

Lisätiedot

enorssin kevätseminaari Savonlinnassa Tutkoke-työryhmän muistio

enorssin kevätseminaari Savonlinnassa Tutkoke-työryhmän muistio enorssin kevätseminaari Savonlinnassa 25. 27.4. 2018 Tutkoke-työryhmän muistio Läsnä Sanna Isopahkala (pj.) (Tampere) Marko van den Berg (pj.) (Helsinki, Normaalilyseo) Sanna Patrikainen (Helsinki, Viikki)

Lisätiedot

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta 17.9.2004 Eeva-Liisa Aalto Kotimaisten sarjojen esikoiset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1834 Acta Societatis Scientiarum Fennicae 1840 Suomi, Tidskrift

Lisätiedot

Tieteellisten lehtien avoimuuspolitiikat

Tieteellisten lehtien avoimuuspolitiikat Tieteellisten lehtien avoimuuspolitiikat SHERPA/RoMEO-palvelu JYU. Since 1863. 30.10.2017 1 Avoimuuspolitiikka? JYU. Since 1863. 30.10.2017 2 Tieteellisellä lehdellä kolme tapaa avata sisältöään 1. Syntyä

Lisätiedot

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Ritva Dammert 17.3.2014 Tieteentekijöiden liiton seminaari Helsingin yliopiston toimenpideohjelma 2013 2016 ja tohtorikoulutus Huippututkimuksen tunnistaminen

Lisätiedot

AVOIMEN TIEDON KESKUKSEN ORGANISAATIO

AVOIMEN TIEDON KESKUKSEN ORGANISAATIO AVOIMEN TIEDON KESKUKSEN ORGANISAATIO Luonnos Kirjasto Museo Avoin tieto Kokoelmat Näyttelyt Asiakaspalvelu Opetus Avoimen tiedon tuki Julkaiseminen Verkkopalvelut Metadatakoordinaattori Viestintäkoordinaattori

Lisätiedot

Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa tieteellisen tiedon avointa saatavuutta internetissä.

Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa tieteellisen tiedon avointa saatavuutta internetissä. Esityksen sisältö Mitä OA on Miksi avoimutta tulisi suosia Miten sitä toteutetaan Mikä estää avointa julkaisemista Edistävät tekijät Kirjastojen rooli OA-maailmassa Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa

Lisätiedot

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos STKS, Helsinki 20.5.2015 Jarmo Saarti Sisältö Tieteellinen julkaiseminen Jakelemisen muutos Käyttäjän kohtaaminen uudessa ympäristössä Saarti

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto. Helena Rasku-Puttonen vararehtori

Jyväskylän yliopisto. Helena Rasku-Puttonen vararehtori Jyväskylän yliopisto Helena Rasku-Puttonen vararehtori JYU. Since 1863. 26.9.2017 1 Profiili Monialainen tiedeyliopisto Maamme johtava opettajankouluttaja, aikuiskouluttaja ja koulutusviejä Faculty of

Lisätiedot

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset PKSHP JULKAISUOHJEET SISÄLLYSLUETTELO Toimintaperiaatteet Yleistä Kirjoitusohjeet o 1. Etukansi o 2. Nimiölehti o 3. Tekijämerkintä o 4. Kuvailulehti ja tiivistelmä o 5. Kirjallisuusluettelo ja -viitteet

Lisätiedot

Projekti toteuttaa muutostarpeen

Projekti toteuttaa muutostarpeen Projekti toteuttaa muutostarpeen 13.2.2013 Ville Helminen /Nokia 1 Nokia 2013 2013-02-13 Ville Helminen Ville Helminen Senior process development manager EVTEK 2001-2006 Elisa Oyj 2002-2007 Nokia 2007-2013

Lisätiedot

1. Lehden tausta. mahdollisella tavalla olemalla tukena opetustyössä ja virkistyksenä vapaa-aikana.

1. Lehden tausta. mahdollisella tavalla olemalla tukena opetustyössä ja virkistyksenä vapaa-aikana. MEDIAKORTTI 2019 1. Lehden tausta Tekninen Opettaja -lehti on Teknisten aineiden opettajat TAO r.y:n jäsenlehti, jolla on menossa jo 54.vuosikerta. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa vähintään 32-sivuisena.

Lisätiedot

OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ

OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS eli tieteen avoin saatavuus on tiedemaailman ajankohtainen tavoite. Tutkimus halutaan saada näkyville ja hyödyksi niin laajasti kuin mahdollista.

Lisätiedot

Unigrafia: print-on-demand ja verkkokirjakauppa. TSV ajankohtaista julkaisemisessa 8.3.2013 Hannele Kauranne

Unigrafia: print-on-demand ja verkkokirjakauppa. TSV ajankohtaista julkaisemisessa 8.3.2013 Hannele Kauranne Unigrafia: print-on-demand ja verkkokirjakauppa TSV ajankohtaista julkaisemisessa 8.3.2013 Hannele Kauranne Miksi yliopistojen julkaisut myyntiin? http://kirjakauppa.unigrafia.fi Julkisuusperiaate Avoimuusvaatimus

Lisätiedot

Aineistokuvaus: Valtionapua vuonna 2014 saaneiden sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain

Aineistokuvaus: Valtionapua vuonna 2014 saaneiden sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain Kotilava Liite 2. ory:n kokous 2/2017 Sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain vuonna 2014 1 Aineistokuvaus: Valtionapua vuonna 2014 saaneiden sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain Valtionapua vuonna

Lisätiedot

JULKAISUTIEDONKERUUN PROSESSIT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

JULKAISUTIEDONKERUUN PROSESSIT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIEDE JA TUTKIMUS Avoimen julkaisemisen parhaat käytänteet -koulutus tiedelehtien tekijöille 30.-31.1.2017 JULKAISUTIEDONKERUUN PROSESSIT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Marja-Leena Harjuniemi, Informaatikko

Lisätiedot

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Tutkimus, julkaiseminen ja väitöskirja Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto 15.5.2012 Otto Auranen tutkija, Tampereen

Lisätiedot

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla. Tarkastele käyttölupaa osoitteessa http://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen

Lisätiedot

Julkaisuvaihto ja verkkojulkaiseminen

Julkaisuvaihto ja verkkojulkaiseminen Julkaisuvaihto ja verkkojulkaiseminen Johdatus paneeliin Julkaisemisen trendit onko tulevaisuudessa mitään vaihdettavaa Sari Lehtinen Tieteellisten seurain valtuuskunta Seminaari Vaihdot elektronisessa

Lisätiedot

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Koordinaattori Otto Auranen, TSV Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi seminaari Helsinki

Lisätiedot

Väitöskirjojen tarkastusprosessi ja julkaiseminen yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa

Väitöskirjojen tarkastusprosessi ja julkaiseminen yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Väitöskirjainfot ohjaajille ja tohtoriopiskelijoille Väitöskirjojen tarkastusprosessi ja julkaiseminen yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa www.uef.fi/yhka/jatko-opinnaytteet 1 Väitöskirjan

Lisätiedot

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 Työsuojelurahasto Ohje 1 Työsuojelurahaston rahoittamien hankkeiden PAINETUT JA VERKOSSA JULKAISTAVAT LOPPURAPORTIT Sisältö sivu 1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 1.1. Yleiset periaatteet. 2 1.2.

Lisätiedot

Koulutuksen tutkimuslaitoksen JULKAISUSTRATEGIA

Koulutuksen tutkimuslaitoksen JULKAISUSTRATEGIA Koulutuksen tutkimuslaitoksen JULKAISUSTRATEGIA 21.1.2008 Koulutuksen tutkimuslaitoksen julkaisustrategia Hyväksytty johtokunnassa 21.1.2008 Koulutuksen tutkimuslaitos panostaa voimakkaasti kansainväliseen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014 Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos

Lisätiedot

PSYKOLOGIAN ARTIKKELI- JA MONOGRAFIAVÄITÖSKIRJOJEN RAKENNE MUISTILISTAA VÄITÖSKIRJOJEN OHJAAJILLE JA OHJATTAVILLE

PSYKOLOGIAN ARTIKKELI- JA MONOGRAFIAVÄITÖSKIRJOJEN RAKENNE MUISTILISTAA VÄITÖSKIRJOJEN OHJAAJILLE JA OHJATTAVILLE PSYKOLOGIAN ARTIKKELI- JA MONOGRAFIAVÄITÖSKIRJOJEN RAKENNE MUISTILISTAA VÄITÖSKIRJOJEN OHJAAJILLE JA OHJATTAVILLE TYÖN TARKASTUKSEN JA PAINATUKSEN ETENEMINEN Timo Suutama 8.10.2014 Artikkeliväitöskirjan

Lisätiedot

Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki)

Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta 13.5.2016 Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut

Lisätiedot

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN!

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! MEDIAKORTTI 2019 ILMOITTAMINEN KANNATTAA! AINA! HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! Hämeen kauppakamari -lehti tarjoaa lukijoilleen tuoretta tietoa, asiantuntija-arvioita ja monipuolisia näkemyksiä

Lisätiedot

AVOIMEN JULKAISEMISEN TUKEMINEN - HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON KUULUMISIA

AVOIMEN JULKAISEMISEN TUKEMINEN - HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON KUULUMISIA AVOIMEN JULKAISEMISEN TUKEMINEN - HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON KUULUMISIA Tietoresurssit ja avoimet aineistot -seminaari 18.5.2017 Marjo Kuusela, Helsingin yliopiston kirjasto Presentation Name / Firstname

Lisätiedot

Siun soten julkaisuja. Julkaisuohjeet

Siun soten julkaisuja. Julkaisuohjeet 2019 Siun soten julkaisuja Julkaisuohjeet 2(7) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Toimintaperiaatteet... 3 1.1 Sarjan nimi... 3 1.2 Sarjan sisältö... 3 1.3 Sarjan osat... 3 1.4 Käsikirjoituksen

Lisätiedot

Mitkä hakukohteet ovat ammattikorkeakoulullanne yhteishaussa ja mitkä ovat niiden valintakoeryhmät? Yhteishaussa:

Mitkä hakukohteet ovat ammattikorkeakoulullanne yhteishaussa ja mitkä ovat niiden valintakoeryhmät? Yhteishaussa: Liiketalouden ala, syksyn 2015 haku AMK-tutkinnot Syksyn haussa mukana: Centria-ammattikorkeakoulu Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Lahden ammattikorkeakoulu Lapin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Faculty of Economics and Administration

Faculty of Economics and Administration Faculty of Economics and Administration in Finnish: Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta Bachelor of Administrative Sciences Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Major subjects: Administrative Science

Lisätiedot

Julkaisufoorumien luokittelu

Julkaisufoorumien luokittelu Julkaisufoorumien luokittelu Suunnittelija Janne Pölönen, TSV OKM:n bibliometriikkaseminaari Helsingin yliopisto 11.3.2013 Julkaisufoorumi-luokitus Vuonna 2011 valmistunut tieteellisten julkaisukanavien

Lisätiedot

Avoimen tiedon keskus

Avoimen tiedon keskus Avoimen tiedon keskus Kun pieni idea kasvaa suureksi Pekka Olsbo JYU. Since 1863. 14.11.2017 1 Mistä kaikki alkoi? Vuonna 2014 Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö otti vastuulleen yliopiston

Lisätiedot

Julkaisutiedonkeruu laadun työkaluna. Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta: kuinka kehittää toiminnan laatua

Julkaisutiedonkeruu laadun työkaluna. Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta: kuinka kehittää toiminnan laatua Julkaisutiedonkeruu laadun työkaluna Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta: kuinka kehittää toiminnan laatua Julkaisutiedonkeruu ja sen ohjeistus Osa rahoitusmallia Yleinen standardi julkaisujen luokitukselle

Lisätiedot

HÄMEEN KAUPPAKAMARI -LEHTI TAVOITTAA PÄÄTTÄJÄT JA VAIKUTTAJAT

HÄMEEN KAUPPAKAMARI -LEHTI TAVOITTAA PÄÄTTÄJÄT JA VAIKUTTAJAT MEDIAKORTTI 2018 MEDIAKORTTI 2019 TEEMA Suomea uhkaa pitkäaikainen työntekijäpula Vaikka Suomea piinaa sitkeä taantuma ja noin yhdeksän prosentin työttömyys, niin seuraavat parikymmentä vuotta kärsimme

Lisätiedot

Tiedonhaku - UEF/KYS

Tiedonhaku - UEF/KYS Kliinisen tutkijakoulun seminaari. Johdatus kliiniseen tutkimukseen. 30.8.2012 KYS Auditorio 2 Tiedonhaku - UEF/KYS KYS-kirjastopalvelut 30.8.2012 Tuulevi Ovaska 1 Itä-Suomen yliopiston kirjasto Joensuun

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 017 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 017 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 61 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NI- MISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORIT- TAA

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NI- MISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORIT- TAA 1039/2013 5 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NI- MISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORIT- TAA Yliopistojen nimien lyhenteet: AYO Aalto-yliopisto Helsingin yliopisto (SSKH)

Lisätiedot

Osallistujia (PP) 146 (AC) Tervetuloa! Melinda-päivä KANSALLISKIRJASTO

Osallistujia (PP) 146 (AC) Tervetuloa! Melinda-päivä KANSALLISKIRJASTO Osallistujia 195 49 (PP) 146 (AC) Tervetuloa! Melinda-päivä 22.5.2018 Kuvailukäytännöt Ohjeet Työkalut Muuntaja Kehitystarpeet Tehdään yhdessä Talkoot emelinda Ohjelma aamupäivä 10.00 Avaus ja esittelyt

Lisätiedot

Työn opinnollistamisen kehittäminen eri koulutusaloilla T Y Ö S T Ä O P P I M A S S A, T Y Ö H Ö N A R B E T E K O M P E T E N S K A R R I Ä R

Työn opinnollistamisen kehittäminen eri koulutusaloilla T Y Ö S T Ä O P P I M A S S A, T Y Ö H Ö N A R B E T E K O M P E T E N S K A R R I Ä R Työn opinnollistamisen kehittäminen eri koulutusaloilla T Y Ö S T Ä O P P I M A S S A, T Y Ö H Ö N A R B E T E K O M P E T E N S K A R R I Ä R JAMK Toteemi 1. Tavoite: Uudistetaan korkeakoulupedagogiikkaa

Lisätiedot

YLIOPISTOKIRJASTOJEN KOKOELMARAKENTEITA

YLIOPISTOKIRJASTOJEN KOKOELMARAKENTEITA YLIOPISTOKIRJASTOJEN KOKOELMARAKENTEITA Elokuu 2006 Koonnut Kokoelmakartta-projekti/ VP TKK:n kirjaston kokoelmat (pääkirjasto) Muut TKK:n e-julkaisut (ja julkaisutoiminta) Mf- Mikrokortit Ref-kirjat Kur-kirjat

Lisätiedot

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Metodifestivaali 2015 19.8.2015 Tampereen yliopisto Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumi-luokitus 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Tervetuloa! Puheenjohtajina Annu Niskanen, Anturi-hankkeen projektipäällikkö, ammatillinen opettajakorkeakoulu ja Jouni Huotari, ohjelmistotekniikan

Lisätiedot

MINÄ OSAAN MITTARISTO INFORMAATIOLUKUTAIDON OPETUKSEEN JA ARVIOINTIIN

MINÄ OSAAN MITTARISTO INFORMAATIOLUKUTAIDON OPETUKSEEN JA ARVIOINTIIN MINÄ OSAAN MITTARISTO INFORMAATIOLUKUTAIDON OPETUKSEEN JA ARVIOINTIIN Amkit-konsortion pedagoginen työryhmä selvitti keväällä 2008 IL-ydinainesanalyysin käyttöä. Selvityksestä kävi ilmi, että ydinainesanalyysin

Lisätiedot

Open access Suomessa 2013? Avoin tiede -keskustelutilaisuus, 4.3.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi)

Open access Suomessa 2013? Avoin tiede -keskustelutilaisuus, 4.3.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Open access Suomessa 2013? Avoin tiede -keskustelutilaisuus, 4.3.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Open access: kultainen ja vihreä tie Kultainen tie (gold road to open access) Open access lehdet,

Lisätiedot

Urareitti osaamispolut

Urareitti osaamispolut Urareitti osaamispolut Tekniikka Osaamispolut tavoite Yhteiset toimintaperiaatteet osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen Tekniikan alalla pilotointi Mikäli pilotointi onnistuu myös Terveys Liiketoiminta

Lisätiedot

Kansalliskirjaston ATThankkeet

Kansalliskirjaston ATThankkeet Kansalliskirjaston ATThankkeet Esa-Pekka Keskitalo Asiantuntijaseminaari 28.4.2015 Avoin tiede tarkoittaa avoimien toimintamallien käyttämistä tieteellisessä tutkimuksessa. Keskeinen tavoite on tutkimustulosten,

Lisätiedot

Julkaisufoorumin kuulumiset

Julkaisufoorumin kuulumiset Julkaisufoorumin kuulumiset Suunnittelija Janne Pölönen, TSV Julkaisutiedonkeruuseminaari Saimaan ammattikorkeakoulu 29.8.2016 Julkaisufoorumin kuulumiset Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 8.6.2016

Lisätiedot

Avoimen ja yhteisen rajapinnan hallintamalli

Avoimen ja yhteisen rajapinnan hallintamalli Avoimen ja yhteisen rajapinnan hallintamalli 1.10.2015 Sisältö tausta avoimet toimittajakohtaiset rajapinnat (toimittajan hallitsemat rajapinnat) avoimet yhteiset rajapinnat (tilaajan hallitsemat rajapinnat)

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT 29.9.2016 KontaktiVerkko Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Tuotekehitysyhdistys ry, Sytkyn toiminnanjohtaja 2014

Lisätiedot

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari 2.12.2013 TIETEELLINEN TIETO tiedeyhteisön synty 1660-luvulla tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖOHJE YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

OPINNÄYTETYÖOHJE YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO OPINNÄYTETYÖOHJE YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO 16.3.2005 2 SISÄLTÖ 1. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö 2. Opinnäytetyöprosessi 3. Opinnäytetyön arviointi 4. Opinnäytetyön julkaiseminen

Lisätiedot

Julkaisuarkistojen yhteentoimivuus

Julkaisuarkistojen yhteentoimivuus Julkaisuarkistojen yhteentoimivuus Rita Voigt Teknillisen korkeakoulun kirjasto ja OA-JES OA-seminaari 29.11.2006 Tampereen yliopisto Avoin julkaisuarkisto määritelmiä Sisältää kaikista julkaisuista kuvailutietojen

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA Mirja Laitinen Tietopalvelupäällikkö, pedagoginen johtaja 4.10.2016 Tiedonhankinnan ja hallinnan opetuksen tavoitteet OPS2017 Rehtorin linjaukset:

Lisätiedot

Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa

Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa Suunnittelija Janne Pölönen, TSV Tekijyys tieteessä-seminaari

Lisätiedot

13.4.2015. Liiketalous päivän valintakoeyhteistyössä olevat hakukohteet: Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus (koepäivä 5.6.

13.4.2015. Liiketalous päivän valintakoeyhteistyössä olevat hakukohteet: Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus (koepäivä 5.6. 13.4.2015 Liiketalous päivän valintakoeyhteistyössä olevat hakukohteet: Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus (koepäivä 5.6.2015) Centria-ammattikorkeakoulu Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Kajaanin

Lisätiedot

Millainen on toimiva opinnäytetyöseminaari?

Millainen on toimiva opinnäytetyöseminaari? Millainen on toimiva opinnäytetyöseminaari? Case Humak yhteisöpedagogi (ylempi AMK) Yliopettaja Merja Kylmäkoski, FT Miksi opinnäytetyöseminaaria pitää kehittää? Ylemmän AMK:n opinnäytetyö on työelämälähtöinen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

Verso-projekti. Tero Hänninen Juho Nieminen Marko Peltola Heikki Salo Jyväskylän yliopisto

Verso-projekti. Tero Hänninen Juho Nieminen Marko Peltola Heikki Salo Jyväskylän yliopisto Verso-projekti Tero Hänninen Juho Nieminen Marko Peltola Heikki Salo Jyväskylän yliopisto 12.5.2010 Hänninen, Nieminen, Peltola, Salo (JYU) Verso-projekti 12.5.2010 1 / 31 Sisällys Sisällys 1 Projektiorganisaatio

Lisätiedot

Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen julkaisuohjeita

Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen julkaisuohjeita Maanpuolustuskorkeakoulu Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos Julkaisusarja 3: Työpapereita nro 4 Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen julkaisuohjeita Torsti Sirén MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU JOHTAMISEN

Lisätiedot

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tieteen avoimuus? Miten tieteen avoimuutta voi mitata? - artikkelit Open Access -lehdissä -

Lisätiedot

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto Taustaa rinnakkaistallentamiselle Avoin julkaiseminen (Open publishing, Open Access) Avoimella julkaisemisella tarkoitetaan

Lisätiedot

Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008

Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008 Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa Korkeakoulu ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008 Irma Garam, Hanna Boman CIMO CIMO tiedon tuottajana Kerätä,

Lisätiedot

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012. Kirjaston käyttö

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012. Kirjaston käyttö TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012 Kirjaston käyttö Kirjastokäynnit kohdeväestö Kirjaston käyttö ja käyttäjät 2.10 Kirjastokäynnit a) Käyntien määrä vuodessa (Kirjastot 0.1 Kirjastotyypit

Lisätiedot

Miten sähköinen julkaiseminen näkyy kustantajien maailmassa

Miten sähköinen julkaiseminen näkyy kustantajien maailmassa Miten sähköinen julkaiseminen näkyy kustantajien maailmassa FinnELib 27.9.2010 Sakari Laiho Suomen Kustannusyhdistys Sisällys 1. Ympäristön muutokset 2. Kirjallisen teoksen elinkaari 1. Ympäristön muutokset

Lisätiedot

Kokemuksia julkisen datan avaamisesta

Kokemuksia julkisen datan avaamisesta Kokemuksia julkisen datan avaamisesta Ville Meloni Forum Virium Helsinki Tietojohtamisen verkoston seminaari 23.11.2012 Helsinki Region Infoshare Avataan Helsingin seutua koskevaa julkista tietoa kaikkien

Lisätiedot

Tieto matkaa maailmalle

Tieto matkaa maailmalle Tieto matkaa maailmalle Avoimen julkaisemisen parhaat käytänteet Helsinki 31.1.2017 Ulla Ikäheimo & Tarja Mäkinen Sisältö Mitä on metatieto Kuvailusäännöt ja formaatit Sanastot ja Finto Henkilöt Tunnisteet

Lisätiedot

Tietoverkottunut rakentamisprosessi, talotekniikan esiselvitys. Tavoitteet:

Tietoverkottunut rakentamisprosessi, talotekniikan esiselvitys. Tavoitteet: talotekniikan esiselvitys Tavoitteet: kartoittaa suomalaisten talotekniikkayritysten nykytila, näkemykset ja tarpeet teknologiaohjelman alueella selvittää teknologiaohjelman tulosten hyödynnettävyys Suomessa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN KIRJASTO- JA TIETOPALVELUT JAMK KIRJASTO. Pirjo Pohjolainen 1

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN KIRJASTO- JA TIETOPALVELUT JAMK KIRJASTO. Pirjo Pohjolainen 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN KIRJASTO- JA TIETOPALVELUT JAMK KIRJASTO Pirjo Pohjolainen 1 AMMATILLISTA TIETOA Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto on yksi Keski-Suomen suurimmista kirjastoista: asiakkaina

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta /2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta /2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 421/2012 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Kurssijärjestelyt. ME-C2300 Verkkojulkaisemisen perusteet (5 op) Mari Hirvi Informaatioverkostot / Mediatekniikan laitos

Kurssijärjestelyt. ME-C2300 Verkkojulkaisemisen perusteet (5 op) Mari Hirvi Informaatioverkostot / Mediatekniikan laitos Kurssijärjestelyt ME-C2300 Verkkojulkaisemisen perusteet (5 op) Mari Hirvi Informaatioverkostot / Mediatekniikan laitos (Alkuperäiset luentokalvot: Markku Laine) 8. syyskuuta 2015 Luennon sisältö Kurssin

Lisätiedot

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika. https://helda.helsinki.fi Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla Holopainen, Mika 2016 Holopainen, M & Koskinen, K 2016, ' Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla ' Verkkari

Lisätiedot

ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN

ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN 1 ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN Mari Katvala Oulun yliopiston kirjasto Oulun yliopiston kirjasto/ Mari Katvala 2 TOIMEKSIANTO Kuinka löytää aineiston, kun julkaiseminen hajaantuu aitoon

Lisätiedot

Tulkkaustoiminta Jyväskylän yliopistossa! Viittomakielen keskus! Avoimet ovet !

Tulkkaustoiminta Jyväskylän yliopistossa! Viittomakielen keskus! Avoimet ovet ! Tulkkaustoiminta Jyväskylän yliopistossa! Viittomakielen keskus! Avoimet ovet 25.4.2014! Jyväskylän yliopiston organisaatio! YLIOPISTOKOLLEGIO! HALLITUS! REHTORI! YLIOPISTOPALVELUT! TIEDEKUNNAT! ERILLISLAITOKSET!

Lisätiedot

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa ITK-konferenssi 18.4.2008 Jouni Huotari & Annu Niskanen 18.4.2008, JH/IT & AN/AOKK 1 AIKAISEMMIN OPITUN TUNNISTAMINEN, ARVIOINTI JA TUNNUSTAMINEN

Lisätiedot