You don't have to burn books to destroy a culture. Just get people to stop reading them.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "You don't have to burn books to destroy a culture. Just get people to stop reading them."

Transkriptio

1

2 You don't have to burn books to destroy a culture. Just get people to stop reading them. Ray Bradbury 2

3 Kirjaston toimintavuosi 2012 Vuosi 2012 oli Porvoossa edelleen säästövuosi ja myös kirjasto osallistui menojen leikkaukseen. Vajaista resursseista huolimatta tehtiin suhteellisen hyvää tulosta ja asetetut tavoitteet saavutettiin osittain. Kirjaston käyttöaste heikkeni, lainaus- ja kävijäluvut laskivat edelleen, lainaus 3% ja kävijöiden määrä 5%. Lainausten osalta syy on aika selvä, jatkuvasti vähentynyt aineiston hankinta joka näkyy sekä lehtien että muun kirjastoaineiston kohdalla. Käyntien vähenemiseen vaikuttanee myös kirjaston sähköisen käytön lisääntyminen ja internet-palvelujen tarjonta. Kirjaston saama asiakaspalaute on kuitenkin ollut pääosin myönteistä, mikä on ilahduttavaa. Sähköiset palvelut laajenivat verkkolehtien osalta, mikä hieman korvasi säästösyistä tilaamatta jätettyjä lehtivuosikertoja. Takaiskukin tosin ehti tulla kun osa kotimaisista lehdistä poistui PressDispaly-palvelusta. Kirjasto avasi myös oman Facebook-tilin tehostaakseen tiedotusta ja lisätäkseen keskustelumahdollisuuksia asiakkaiden kanssa. Laajentunut maakuntakirjastotoiminta koko Uudenmaan alueella on lähtenyt liikkeelle osittain uuden konseptin mukaan tiiviissä yhteistyössä ELY- ja AVI-keskusten kanssa. Paitsi maakuntakirjastotoiminta myös erilaiset hankkeet saivat valtionapurahoitusta. Borgå Gymnasii Bibliotek:in harvinaisen aineiston digitointia pystyttiin jatkamaan ja pääkirjastoon saadaan perustettua digitointihuone asiakkaille. Kirjastossa on kuultu kirjailijavieraita ja järjestetty erilaisia tapahtumia. Näyttelytoiminta on ollut vilkasta, sekä kirjaston omien että ulkopuolisten näytteilleasettajien toimesta. Lasten- ja nuorten osastolla on ollut vilkasta. Satuviikot, kirjavinkkaus ja tiedonhaun opetus ovat keränneet suuren määrän koululuokkia ja päiväkotiryhmiä kirjastoon vapaa-ajan kirjastonkäytön lisäksi. Lähikirjastot Gammelbackassa ja Kevätkummussa ovat toimineet tehokkaasti ja Kerkkoon yhdistelmäkirjastokokeilu on osoittautunut onnistuneeksi ratkaisuksi. Kirjastoautotoiminta ehti täyttää jo 45 vuotta, ja juhlavuotta juhlistettiin eri tavoin sekä kirjastoautossa että pääkirjastossa. Auto ehti toimia myös ennakkoäänestyspaikkana. TERTTU LEHTOLA kirjastotoimenjohtaja Kirjastossa on jatkettu tiivistä yhteistyötä valtakunnallisessa kirjastoverkossa. Vuoden kohokohta oli IFLA-konferenssi jonka järjestelyihin myös Porvoon kaupunginkirjasto osallistui. Täydennyskoulutusta henkilökunnalle pystyttiin tarjoamaan omana sisäisenä koulutuksena ja ELY-keskusten sekä maakuntakirjastojen ilmaisten kurssien ja seminaarien muodossa vaikka koulutukseen ei rahaa talousarviossa ollutkaan. Yhteistyö muiden kulttuuri- ja vapaaaikapalveluiden yksiköiden kanssa on myös ollut antoisaa. Kiitos kuluneesta, antoisasta vuodesta osaavalle ja motivoituneelle henkilökunnalle, hyville yhteistyökumppaneille ja mukaville asiakkaille. 3

4 Kirjailijavieraita ja porvoolaisia näkökulmia kirjallisuuteen Porvoon pääkirjastossa vieraili vuoden 2012 aikana ilahduttavan monta kirjailijaa. Kirjailijavierailut olivat myös varsin suosittuja yleisötapahtumia. Yleisön mielenkiintoa saattoi lisätä se, että lähes kaikilla kirjailijavierailijoista löytyi jonkinlainen kytkös Porvooseen tai porvoolaisuuteen. Vuosittain myönnettävä Runeberg-palkinto on porvoolaisen nyky-kulttuurin tunnetuimpia ilmiöitä. Porvoon kaupunginkirjasto osallistui jälleen aktiivisesti kilpailuun liittyvien tapahtumien järjestelyihin, muun muassa kirjailijalounaaseen ja Varjo-Runeberg - äänestykseen. Kirjaston tapahtumavuoden kohokohtia oli kirjailija Ulla-Lena Lundbergin vierailu marraskuun 22. päivänä kaksi viikkoa ennen kun kirjailijalle myönnettiin Finlandia-palkinto. Ulla-Lena Lundberg esitteli tilaisuudessa uusinta teostaan Jää. Kirjailijalounaalla yleisölle tarjotaan mahdollisuus tavata yhtä aikaa kaikki Runeberg-palkintoehdokkaat yhteisen lounaan merkeissä. Varjo-Runeberg äänestyksessä kuka tahansa voi äänestää suosikkiaan julkistettujen palkintoehdokkaiden joukosta. Palkinnonjakopäivänä 5. helmikuuta yleisöllä oli mahdollisuus tavata tuore Runeberg-palkinnon voittaja kirjailijahaastattelussa pääkirjaston Kirjakujalla. Runeberg-palkinnon voitti vuonna 2012 Katja Kettu romaanillaan Kätilö. Tapahtuma herätti kiinnostusta ja iltapäivätilaisuuteen saapui mukavasti yleisöä. Tilaisuuden juonsi Kim Gustafsson. Porvoolainen näkökulma oli vahvasti läsnä, kun lastenkirjoistaan tunnettu Maija-Liisa Dieckmann esiintyi pääkirjaston Kirjakujalla Minna Canthin päivänä. Dieckmannin käsitteli esitelmässään Porvoon historiaa. Hän kuvasi kuulijoilleen, kuinka Porvoolla ja sen historialla on ollut merkitystä hänen työhönsä kirjailijana. Esikoiskirjailija Pete Suhonen luennoi lokakuussa aiheesta Porvoo ja sen saaristo. Suhosen teoksen Hitlerin kylkiluu miljöö sijoittuu Porvooseen. 4

5 Porvoon kaupunginkirjasto käynnisti yhdessä Askolan ja Sipoon kunnankirjastojen kanssa hankkeen Seitsemän tähteä kirjastossa. Hankkeeseen saatiin rahoitus ELY-keskukselta. Hankkeen tarkoituksena oli tuoda kirjailijoita kirjastoon ja tarjota elämyksellinen ilta tunnettujen kirjailijoiden seurassa. Kirjakuiskaajat kujalla on kirjaston henkilökunnasta koottu ryhmä, joka vinkkaa lukemisen arvoisia kirjoja. Kansainvälisenä naistenpäivänä Kirjakuiskaajat kujalla järjestivät pääkirjaston Kirjakujalla kirjavinkkausta sarjakuvista elämäkertoihin. Hankkeen hedelmistä saatiin nauttia ensimmäisen kerran joulukuussa, kun kirjailija Sirpa Kähkönen vieraili Porvoon pääkirjastossa. Kähkönen esitteli kuulijoille tuotantoaan ja kertoi suhteestaan kadonneeseen pikkukaupunkiin nimeltä Kuopio. Hänen tuotannostaan löytyy kytköksiä sekä Runebergiin että Porvooseen. Kähkönen kertoi, että häneen ovat fiktiivisen kaupungin luomisessa vaikuttaneet voimakkaasti Lars Huldénin Runeberg-aiheiset runot ja Christer Kihlmanin tuotanto. Taidetapahtumia ja luentoja Vuoden yleisöluennot kirjastossa aloitti sairaanhoitaja, yhteiskuntatieteen maisteri Lotta Hällström syömishäiriöistä kertovalla luennollaan otsikolla Painajainen puntarilla. Lainanpäivänä, yleisten kirjastojen teemapäivänä, pääosassa olivat tällä kertaa lehdet. Kirjaston toimipisteissä esiteltiin asiakkaille lehtiä eri formaateissa, tutustuttiin aikakauslehtisalin uudistettuun lehtijärjestykseen sekä mikrofilminlukulaitteisiin. Asiakkaat pääsivät tutustumaan lehtivaraston kokoelmiin sekä ostamaan vanhoja lehtivuosikertoja edulliseen hintaan. Päivän aikana pääkirjastossa ja lähikirjastoissa tarjottiin opastusta sähköisten lehtitietokantojen epressin ja Press- Displayn käyttöön. Ympäristöviikolla Itä-Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistys esitteli toimintaansa pääkirjastossa. Vuoden luonto- ja ympäristöviikon teemana oli vesiensuojelu. Kirjan ja ruusun päivää vietettiin keväisen vihreällä teemalla, kun paikalliset puutarha- ja siirtolapuutarhayhdistykset oli kutsuttu kertomaan toiminnastaan. Lisäksi saatiin vinkkejä myös oman hyötykasviviljelyn onnistumiseksi. Monilukuinen yleisö vaikutti tyytyväiseltä kuulemaansa. Yleisön joukosta esitettiin runsaasti kysymyksiä paikalle saapuneille asiantuntijoille. Yhteiskuntatieteilijä, toimittaja ja tietokirjailija Semy Kahan esitelmöi Israelin ja Palestiinan konfliktista sekä kertoi uusimmasta kirjastaan Röster för fred: nya synvinklar på den israelisk-palestinska konflikten. 5

6 Syksy polkaistiin näkyvästi käyntiin kirjaston ympäristöön tapahtuvalla Mahdollisuuksien torilla. Jo toista kertaa kirjaston pihapiirissä järjestetty monikulttuurinen tapahtuma keräsi paikalle runsaasti osallistujia. Tapahtuman painopisteenä olivat globaalit kehityskysymykset. Eri asiantuntijaorganisaatiot ja yhdistykset esittelivät toimintaansa omilla osastoillaan. Asiaohjelman lisäksi tapahtumassa kuultiin musiikkia. Päivä päättyi Meissa Niang & Diambaar kokoonpanon keinuviin senegalilaisiin rytmeihin, ja kirjaston pihalla laitettiin tanssiksi! Marraskuussa vietettiin yhteispohjoismaista kirjastotapahtumaa Pohjoismaista kirjastoviikkoa. Viikon teemana oli tällä kertaa moninainen Pohjola. Raumalainen Tapio Koivukari kävi kertomassa kirjailijan työstään ja kuljetti yleisönsä nojatuolimatkalle Islantiin. Samassa yhteydessä järjestettiin perinteiseen tapaan ääneen luku -tilaisuus Iltahämärässä. Tällä kertaa yleisö sai kuulla otteita Miika Nousiaisen romaanista Vadelmavenepakolainen suomeksi ja ruotsiksi. Kansallisena pelipäivänä 10. marraskuuta pääkirjastossa tarjottiin mahdollisuus tutustua erilaisiin lautapeleihin. Kaksi joukkuetta kisasi lautapelissä Kirjallisuusmestari-tittelistä, jonka voitti Kerkkoon lukupiiri. Yhteistyökumppaneina toimivat Porvoon Pelikauppa sekä Lautapelit.fi. Marraskuussa Mika Myllyneva esitteli pääkirjaston kokoushuoneessa japanilaisen estetiikan mestariteoksia. Luennon aiheena olivat ruukkupuut (bonsait) ja ruukkumaisemat (bonkeit). Porvoossa vietettiin ensimmäistä kertaa taiteiden yötä. Taiteiden yö - MoonRiver2012 oli kaikille avoin kulttuuritapahtuma, johon Porvoon kaupunginkirjasto osallistui pitämällä ovensa auki tavallista pidempään. Alkusyksyllä pääkirjaston välittömään läheisyyteen avattiin uusi puistoalue Kirjailijapuisto. Japanilaisvaikutteinen puisto on Porvoon kaupungin pitkän aikavälin kehityskohde. Toivon mukaan kirjaston Kirjailijapuisto tuo kirjastolle uusia kävijöitä ja toisaalta kirjaston asiakkaille olisi iloa puistosta. Kirjastolla on suunnitelmia järjestää tulevaisuudessa joitakin ulkotapahtumia puistossa. Luennoitsijaksi taiteiden yöhön oli kutsuttu läänintaiteilija Mari Savio, joka luennoi muotoilusta hyvän arjen rakentajana. Tapahtumavieraille oli myös tarjoilla Essi Lehtosen ja Oona Niemelän Origami-työpaja sekä lapsille Satu-Workshop, vetäjänä Paula Kitula Nylands hantverk -yhdistyksestä. Kansainvälisen väkivallattomuuden päivän 2. lokakuuta kunniaksi Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri Timo Virtala luennoi Mahatma Gandhista ja väkivallattomuudesta. Kirjastopalveluiden päällikkö Terttu Lehtola osallistui Kirjailijapuiston avajaisjuhlallisuuksiin. 6

7 Kunnallispolitiikkaa, kirjastopolitiikkaa ja kestävää kehitystä Kirjasto tarjosi kaupunkilaisille mahdollisuuden poliittiseen keskusteluun järjestämällä yleisölle avoimen vaalipaneelin otsikolla Kirjasto, jokamiehen oikeus. Vaalipaneeliin oli kutsuttu porvoolaisia kuntavaalien 2012 ehdokkaita. Panelistit keskustelivat ehdokkaiden mielikirjoista, vanhusten asioista sekä ekotehokkuudesta. Vetäjänä toimi Yle Östnylandin aluepäällikkö Mikael Crawford. Tilaisuuden liikkeellepanijana toimi Suomen kirjastoseura. Porvoon kaupunginkirjasto oli mukana Kestävä kehitys kirjastossa -hankkeessa, joka päättyi joulukuussa Hankkeen lopuksi julkaistiin kirjastoille suunnattu kestävän kehityksen opas. Julkaisu sisältää myös tiedotteen kuntapäättäjille sekä asiakkaille kirjaston kestävän kehityksen tilasta ja toiminnasta. Hanke oli myös mukana omalla julisteella kansainvälisessä IFLA-konferenssissa Helsingissä elokuussa Opas on luettavissa osoitteessa: Kirjakuilu - Porvoon kaupunginkirjaston kokoelma kuilun partaalla Porvoon kaupunginkirjaston henkilökunta tempaisi elokuussa kirjaston määrärahojen puolesta. Pääkirjastoon aulaan on asetettu viikon ajaksi näytteille kirjaston Kirjakuilu. Teoksella haluttiin kuvata Porvoon kaupunginkirjaston kokoelman nykytilaa. Kirjaston henkilökunta ilmaisi näyttelyn avulla huolensa siitä, kuinka kirjasto pystyy palvelemaan kuntalaisia lain edellyttämällä tavalla vuosia kestäneiden toistuvien määrärahaleikkauksien jälkeen. Porvoon kaupunginkirjaston Uudenmaan maakuntakirjaston posteri IFLA konferenssissa

8 Ala laputtaa -asiakaskysely Sekä pääkirjastossa että Gammelbackan lähikirjastossa kokeiltiin syksyllä viikon ajan asiakaskyselyä viestilappujen avulla. Turun kaupunginkirjastossa oli aikaisemmin järjestetty onnistuneesti vastaavanlainen asiakaskysely, mikä rohkaisi kokeilemaan samaa myös Porvoossa. Kampanjan aikana kirjaston asiakkailla oli lupa liimailla viestilappuja haluamaansa paikkaan eri puolille kirjastoa. Palautetta sai antaa erivärisillä lapuilla, jossa vihreä tarkoitti positiivista ja punainen negatiivista palautetta. Lapuille sai myös halutessaan kirjoittaa palautetta. Viestilappukyselyn tavoitteena oli saada koottua mahdollisimman paljon palautetta, asiakkaan näkökulmasta mahdollisimman pienellä vaivalla. Haluttiin myös, että kynnys palautteen antamiseen olisi mahdollisimman matala. IFLA World Library and Information Congress 2012 IFLA International Federation of Library Associations järjestää vuosittain maailmanlaajuisen konferenssin kirjastoalan ammattilaisille. Vuonna 2012 konferenssia isännöi Suomi. Helsingin messukeskukseen kokoontui elokuussa viikoksi hiukan yli 4000 kirjastonhoitajaa ympäri koko maailman. Ohjelmassa oli esitelmiä, kokouksia, työpajoja, näyttelyitä ja vapaata mielipiteiden vaihtoa. Virallisen ohjelman ulkopuolella useat kirjastot järjestivät tapahtumia konferenssivieraille ja useammassa kaupungissa järjestettiin satelliittikokouksia. Aihepiiri oli laaja käsittäen kirjastolaitoksen tulevaisuuden suunnilleen kaikki eri näkökulmat koko maailmassa. Pääkirjaston taide- ja musiikkiosasto sekä lasten- ja nuortenosasto saivat runsaasti kiitosta asiakkailta. Kirjaston DVD-kokoelmaa useat vastaajista pitivät hyvänä. Ylivoimaisesti eniten kiitosta keräsi kirjaston henkilökunta ja ylipäätään hyvä asiakaspalvelu. Kirjaston kokoelmista ja aineiston esillepanosta saatiin asiakkailta paitsi kiitosta myös mielenkiintoisia ja toteuttamiskelpoisia kehitysideoita. Eniten kielteistä palautetta kirjastolle annettiin liian suppeista aukioloajoista. Konferenssissa työskenteli yli kaksisataa vapaaehtoistyöntekijää. Porvoon kaupunginkirjasto osallistui sekä vapaaehtoistyöhön että esillä olleisiin hankeesittelyihin. Porvoossa kävi vierailulla nelisenkymmentä kansainvälistä konferenssivierailijaa. Vierailijat kävivät tutustumassa pääkirjastoon, Campuksen kirjastoon sekä Borgå Gymnasiumin kirjastoon. 8

9 Pääkirjaston näyttelytilat onnistuivat houkuttelemaan paikalle monipuolisesti näytteille asettajia. Vuoden aikana pidettiin onnistuneesti yli 40 näyttelyä. Näyttelyissä nähtiin sekä porvoolaisten että kauempaa tulleiden taiteilijoiden ja kädentaitajien töitä. Edeltävänä vuonna alkanut sarjakuvateemalliset näyttelyt jatkuivat, kun vuosi alkoi Suomalaisen sarjakuvan juhlanäyttelyllä. Sata vuotta sarjakuvaa -juhlaa vietettiin Porvoossa lähisarjakuvan muodossa, kun Porvoossa asuneet sarjakuvantekijät esittelivät tuotantoaan Taidesillalla. Mieleenpainuvia elämyksiä tarjoilivat myös Porvoon kulttuurikoulu kevätnäyttelyllään sekä kotihoidon vapaa-ajantoimintaryhmät koskettavilla ja herkillä valokuvillaan vanhuudesta. Näyttelyt pääkirjastossa vuonna 2012 TAMMIKUU Rymyä, raikua, ärräpäitä - Suomalainen sarjakuva 100 vuotta -kierto-näyttely Porvoolainen puhekupla: Amanda Vähämäki HELMIKUU Marinka Ehrukainen: Miä rakastan. Akryylimaalauksia ja runoja. Leena Pylkkö: Naivistisia teoksia. Porvoolainen puhekupla: Roope Eronen MAALISKUU Sarjakuvaa! Porvoon taidekoulun näyttely Keskuspuiston ammattiopiston Porvoon toimipaikan oppilaitoksen esittely Porvoolainen puhekupla: Mikko A. Jeskanen 9

10 HUHTIKUU Arja Löytynoja: Totta ja tarinaa. Tussi- ja sekatekniikkaa Porvoon kulttuurikoulun kevätnäyttely: Seikkailuja ja suunnistusta kun koulun takapihasta tuli erityinen paikka Esko Porala: Historiallinen Israel. Valokuvia ja öljyvärimaalauksia. Sanna Hyvönen: Sula Sinfonia. Valokuvia Porvoonjoesta. TOUKOKUU Nyt kuuntele mua - Lapsen oikeuksien sopimus valokuvanäyttely. Planin kiertonäyttely. Työyhmä Atelier Apollo: K.E. Ståhlbergin 150-vuotisnäyttely. Valokuvia. Naveed Aamir: Minun maailmankyläni. Valokuvia Pakistanista. Porvoon kirjastoauto 45 vuotta. Porvoon kaupunginkirjaston juhlanäyttely. Jane Trygg-Kaipiainen: Silmukoita ja kokousmuistioita. Runoja ja kollaaseja. Patrik & Janne Bäckman, Hanna Tallberg, Krister Wallén, Jari Laitinen ja Andreas Packalén. Taidetta Utterbäckin taideryhmältä. Ingo Forsberg: Walls2. Valokuvia. KESÄKUU 10

11 HEINÄKUU Kosketus. Valokuvia. Porvoon kaupungin kotihoidon vapaa-ajantoimintaryhmien kuvia. Toteutettu yhteistyössä valokuvaaja Jori Gustafssonin kanssa. ELOKUU Pakolaiset liikkeessä ja leirillä. Suomen Pakolaisavun ja Into Kustannuksen valokuva- ja karttanäyttely. Kukka Ranta: Ryöstetty meri. Valokuvia senegalilaisten kalastajien elämästä. SYYSKUU Rauha on rohkeutta. Mohdandas Karamchand Gandhin, Martin Luther Kingin ja Daisaku Ikedan elämästä ja saavutuksista kertova näyttely. Suomen Rauhanliitto yhteistyökumppaneineen. Hussein Shehadeh: Castles and forts of Oman - Omanin linnat ja vartiotornit. Valokuvia. Anu Airola: Unia ja Unelmia. Öljy- ja akvarellimaalauksia. LOKAKUU Arvidi Baltzar: Tanssi lapsi. Öljymaalauksia. Ali Ferzat: Syyrialaisia pilapiirroksia Outi Pekuri: Siipisiskojen seurassa. Maalattuja silkkihuiveja. MARRASKUU Porvoo matonkutojakaupunkina. Porvoon kudontakamari ry. Tietoa matonkudonnasta ja sen paikallishistoriasta. Sininen tutkielma. Inveonin 2. vuosikurssin graafisen suunnittelun opiskelijoiden maalauksia. 11

12 JOULUKUU Syötkö ilmastomyönteistä ruokaa? Elintarvikkeiden hiilijalanjäljet vertailussa. Ilmastoinfo ja Porvoon kaupunginkirjasto. Heidi Huovinen: Sorretut - Kuvia tuhotuista elämistä. Öljyvärimaalauksia. Matti Löppönen: Metalliveistoksia. 12

13 Lasten- ja nuortenosaston vuosi on ollut melko samanlainen kuin ennenkin: täynnä naurua ja noitia, kirjoja ja kikatusta. Vuoden aikana lasten- ja nuortenosaston järjestämiin tapahtumiin osallistui myös ennätysmäärä aikuisia. Vuoden kohokohtia on jo kauan ollut satuviikkomme. Kevään satuviikolla seikkailtiin villin viidakon uumenissa ja metsästettiin leijonia. Sekä lapset että aikuiset selvisivät ehjinä kosteasta viidakosta, mutta kyllä oli hikistä hommaa juosta villieläimiä karkuun! Kirjavinkkarit ovat olleet täystyöllistettyjä. Olemme vinkanneet yli tuhannelle oppilaalle Porvoon kouluissa sekä lisäksi melkein sadalle aikuiselle vanhempainilloissa ja opettajien veso-päivillä. Maakuntakirjaston puitteissa olemme käyneet kouluilla ja päiväkodeissa Vihdissä ja Nummi-Pusulassa vinkkaamassa, ja joskus mukana oli myös elävää musiikkia. Vuonna 2012 käynnistettiin Lukuintoa luokassa - projekti suomenkielisten koulujen kolmosille. Luokilla on nyt mahdollisuus tilata kirjalaatikko, jossa on 35 kirjaa (7 eri nimekettä, 5 kappaletta kutakin). Laatikossa on myös materiaalia ja vihjeitä kirjojen parissa työskentelyä varten. Kun laatikko saapuu luokkaan, kirjastosta tulee kirjavinkkari kertomaan kirjoista. Luetteloijatkaan eivät ole laiskotelleet. Takautuva luettelointi on jatkunut ja uusia alueita on nyt luetteloitu ja asiasanoitettu. Näyttää melkein siltä, että saadaan työ päätökseen jossain vaiheessa... Kun syksy oli pimeimmillään lokakuussa, muutama kamala noita laskeutui luudallaan kummituslinnaan. Noidat kertoivat selkäpiitä karmivia tarinoita ja soittivat kummitusrokkia. Aika monta aikuista uskaltautui kuitenkin mukaan - ehkä siksi, että heidän turvanaan oli niin monta lasta Kirjastoauto täytti keväällä 45 v. Juhlan kunniaksi järjestettiin piirustuskilpailu, jonka aiheena oli Tulevaisuuden kirjastoauto. Peräti 337 piirustusta osallistui kilpailuun. Värikkäitä kirjastoautoja oli sitten mahdollista ihailla lastenkirjastossa kesäkuun loppuun asti. Lastenkirjaston näyttelyvitriinissä oli myös monta hienoa näyttelyä vuoden aikana. Satutätimme Kirsi ja Nicole ovat lukeneet, laulaneet, piirtäneet ja leikkineet yhteensä 28:na lauantaiaamupäivänä. Lisäksi Kvaban iltapäiväkerho on säännöllisesti vieraillut kirjastossa ja tutustunut kielileikkeihin, diasatuihin, piirrossatuihin ja myös ihan tavallisiin satuihin! Joka viikko olemme täyttäneet lukuisia kirjakoreja keskustan ulkopuolella oleville päiväkodeille ja joskus myös kouluille, kun kouluissa on käsitelty tiettyä teemaa. Vuoden aikana kannamme melkoisen määrän koreja, mutta me lastenkirjastolaiset olemmekin yhtä vahvoja kuin Teräsmies! Ensi vuonna järjestämme taas satuviikkoja, keräämme kirjakoreja, vinkkaamme, luetteloimme ja mitäköhän uutta me keksimmekään? 13

14 Kirjastoauton vuosi alkoi arvokkaasti presidentinvaalien alla, kun kirjastoauto toimi vaalibussina vaalien ennakkoäänestyspaikkana. Sama tehtävä toistui syksyllä kunnallisvaalien yhteydessä. Kirjastoauto kiersi pitkin Porvoota pysähtyen kylissä ja koulujen pihoilla kuluvan vuoden aikana yhteensä viidentoista ajopäivän verran. Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella kävi äänestämässä ennakkoon hieman yli 350 kansalaista ja toisella kierroksella 370. Kunnallisvaalien ennakkoäänestyksessä äänensä jätti 269 henkilöä. Keväällä juhlittiin Porvoon kirjastoautotoiminnan 45. syntymäpäivää, sillä oli kulunut 45 vuotta siitä kun Porvoon maalaiskunnan ensimmäinen kirjastoauto otettiin käyttöön. Ensimmäinen kirjastovuoro ajettiin Porvoon kaupunginkirjasto juhlisti merkkipäivää eri tavoin touko- ja kesäkuun aikana. Kirjastoautossa oli esillä Porvoon kirjastoauton historiaan liittyvä näyttely. Kirjastoautoreitin varrella tavattiin kirjaston asiakkaita ja muistettiin erityisesti niitä, jotka ovat olleet kirjastoauton asiakkaina Porvoon kirjastoautotoiminnan alusta alkaen. Aamuvuoroilla merkkivuotta juhlistettiin yhdessä koulujen ja päiväkotien oppilaiden kanssa. Pääkirjastossa järjestettiin näyttely Porvoon kirjastoautotoiminnan historiasta. Esillä oli lehtileikkeitä, aikatauluja ja valokuvia vuosien varrelta. Osa valokuvista oli lainattu näyttelyyn kirjaston asiakkaiden omista kokoelmista. Lapsille järjestettiin juhlavuoden tapahtumana piirustus- ja värityskilpailu teemalla Tulevaisuuden kirjastoauto. Lasten töitä oli nähtävillä pääkirjaston lasten- ja nuorten osastolla toukokuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Kirjastoautosta lainattiin vuonna 2012 yli lainaa, joista noin puolet aamupäivävuoroilla kouluilla ja päiväkodeilla. Lisäksi pääkirjaston lasten- ja nuortenosasto keräsi yli kirjaa koreihin, jotka toimitettiin kirjastoauton mukana päiväkotiryhmien käyttöön sekä koululuokille pulpettikirjoiksi. Vuoden aikana kirjastoautoautossa oli hieman alle asiakaskäyntiä. Niistä reilut käyntiä tehtiin aamupäivien kouluvuoroilla ja loput iltavuorolla. Aukiolotunteja kertyi pysäkeillä 924 tuntia ja ajoa yhteensä 598 tuntia. Kotipalvelu Pääkirjaston kotipalvelu on haluttu ja tärkeänä pidetty palvelu niille porvoolaisille, jotka eivät korkean iän tai liikuntarajoitteen vuoksi pääse itse asioimaan kirjastossa. Kirjaston kotipalvelua hoiti viime vuosien tapaan kirjastovirkailija Virpi Vilkki kahtena päivänä viikossa. 14

15 Porvoon kaupunginkirjasto on toiminut Uudenmaan maakuntakirjastona vuodesta 2011 ja sitä ennen Itä- Uudenmaan maakuntakirjastona vuosina Vuonna 2012 maakuntakirjastotoiminnassa keskityttiin kontaktien luomiseen ja yhteistyökumppaneiden kartoittamiseen sekä maakuntakirjaston toimintamuotojen etsimiseen ja vakiinnuttamiseen. Maakuntakirjastonhoitaja jatkoi vuoden 2011 lopulla aloittamiaan tutustumiskäyntejä Uudenmaan kirjastoissa kevään 2012 aikana. Maakuntakirjastonhoitaja kävi loppuvuoden 2011 ja alkuvuoden 2012 aikana kaikissa Uudenmaan kuntien pääkirjastoissa ja tapasi kirjastojen johtajat ja muuta henkilökuntaa. Tapaamiset poikivat keskustelun ja ideoinnin lisäksi myös monia konkreettisia yhteistyöaloitteita. Maakuntakirjastohoitaja oli kesäkuussa viikon työvaihdossa Espoossa Sellon kirjastossa. Sellosta puolestaan tuli työvaihtaja viikoksi Porvooseen lokakuussa. Porvoosta yksi kirjastonhoitaja kävi syksyllä muutaman päivän työvaihdossa Vantaalla Hakunilan kirjastossa. Työvaihdoista tehdään jatkossa maakuntakirjaston koordinoima vaihto-ohjelma. Maakuntakirjasto järjesti koulutuksia sekä itse että yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa yhteensä viisi tilaisuutta vuonna Kevään kirjavinkkauskoulutus osoittautui erittäin suosituksi ja veti Porvooseen viitisenkymmentä osallistujaa. Myös verkkotiedonhaun työpaja keräsi paljon osallistujia Ryhmä haltuun! / Gruppen i besittning! (Porvoo) - Verkko haltuun -hanke yhteistyössä Uudenmaan maakuntakirjaston kanssa 4.5. Seminarium om lättläst och läsombud (Sellon kirjasto, Espoo) - LL-Center yhteistyössä Uudenmaan maakuntakirjaston ja Sellon kirjaston kanssa Kirjavinkkauskoulutus: Eiks oo yhtään ohuempaa / Finns de ingen tunnare (Porvoo) - Uudenmaan maakuntakirjasto 3.9. Kirjastojen hankepäivä (Helsinki) - Uudenmaan ELY-keskus yhteistyössä Uudenmaan maakuntakirjaston kanssa Verkkotiedonhaun työpaja (Porvoo) - Uudenmaan maakuntakirjasto Maakuntakirjastonhoitaja osallistui kirjastokimppojen kokouksiin Uudenmaan alueella sekä Kuuma-kuntien kirjastojen kokoukseen Hyvinkäällä. Lisäksi yhteistyötä on tehty aktiivisesti eri toimijoiden kuten ELY:n, AVI:n ja Etelä-Suomen maakuntakirjastojen kanssa koulutusten tiimoilta. Vuoden aikana Uudenmaan kirjastoihin on lähetetty kolme maakuntakirjaston tiedotetta sekä pitkin vuotta koulutustiedotteita ja lyhyempiä sähköpostitiedotteita ajankohtaisista asioista. Maakuntakirjaston järjestämät koulutukset

16 Maakuntakirjastokokoukset ja maakuntaryhmä Maakuntakirjastokokouksia järjestettiin kaksi vuoden 2012 aikana. Kevään maakuntakirjastokokouksessa päätettiin perustaa maakuntaryhmä, joka kokoontuu kahdesti vuodessa suunnittelemaan maakuntakirjaston järjestämiä koulutuksia ja muuta toimintaa. Ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran syksyllä Ryhmässä on edustajia Uudenmaan kirjastokimpoista sekä ELY:stä ja AVI:sta Maakuntakirjastokokous, teemana: Uusimaa (Helsingissä) 7.9. Maakuntaryhmän kokous (Helsingissä) Maakuntakirjastokokous, teemana: Ajankohtaista kirjastokentällä (Porvoossa) Nelli ja FinElib Nelli-portaali on sähköinen hakuportaali, jonka avulla tiedonhakuja voi kohdistaa samanaikaisesti useisiin tietokantoihin. Nelli-portaalista on käytössä kaksi versiota. Toinen on maksuton versio, jota voi käyttää kuka tahansa missä tahansa kirjaston ulkopuolella verkon kautta. Sen avulla voi etsiä tietoa erilaisista verkosta löytyvistä tietovarannoista. Toista versiota voi käyttää ainoastaan kirjaston tiloissa. Sen avulla tiedonhakuja voidaan kohdistaa maksullisiin tietokantoihin. Kirjasto maksaa maksullisten tietokantojen käyttöoikeudet. Kirjastonhoitaja Tove Selkälä toimii Uudenmaan Nellija FinElib-koordinaattorina ja huolehtii mm. maakunnan kirjastojen tietokantatilauksista ja Nellin ylläpidosta sekä niihin liittyvästä tiedottamisesta maakunnan kirjastoille. Maakuntakirjaston edustaja osallistuu säännöllisesti myös FinElib-asiantuntijaseminaareihin ja - aineistokoulutuksiin. Uudenmaan kirjastoissa on FinElibin koordinoimana käytössä noin 20 eri maksullista lisenssitietokantaa. Tämän lisäksi Linnea-tietokannat ja englanninkielisiä klassikoita sisältävät Early English Books Online ja Eighteenth Centry Collection Online ovat maksutta käytössä kaikissa kirjastoissa. Esimerkiksi pääosin ulkomaisia elektronisia sanomalehtiä tarjoava PressDisplay on käytössä seitsemässä ja artikkelitietokanta Aleksi puolestaan kymmenessä kunnankirjastossa Uudellamaalla. Kirjastoissa on käytössä myös muita e- aineistoja, jotka eivät ole FinElibin hallinnoimia (esim. musiikkipalvelu Naxos, kotimaisten elektronisten sanomalehtien palvelu epress ja erilaisia e-kirjapalveluita). Kaukopalvelu ja siirtokokoelmat Kirjastoille lähetettiin kaukolainoja vuonna 2012 yhteensä Uusinnat mukaan lukien kaukolainoja lähettiin kirjastoille Lähetettyjen kaukolainojen määrä kasvoi, uusinnat mukaan lukien, edellisvuodesta 28 %. Omille asiakkaille tilattiin kaukolainoja 784 kappaletta. Karjalohjan kirjastoon lähetettiin kesäksi ruotsin- ja vironkielistä aikuisten sekä lasten- ja nuorten kirjallisuutta sisältävä siirtokokoelma, joka käsitti yhteensä noin 120 kirjaa. Lisäksi Klaukkalan kirjastoon Nurmijärvelle lähetettiin keväällä ja syksyllä siirtokokoelmat lasten- ja nuorten ruotsinkielistä kirjallisuutta yhteensä noin 200 kirjaa. Monikielisestä kirjastosta pyydettiin pääkirjastoon seitsemän siirtokokoelmaa. Kokoelmatyö, kokoelmapolitiikka ja alueellinen tieto Porvoon kotiseutukokoelman ja Uudenmaan maakunta-aineiston kokoamista ja säilyttämistä koskevat periaatteet määrittelevä kokoelmapolitiikka päivitettiin ja toimitettiin kaikkiin Uudenmaan kirjastoihin. Maakuntakirjastonhoitaja osallistui syyskuussa ELY:n järjestämään aluetietokantojen ja Nellin tilannetta pohtivaan seminaariin Helsingissä. Itä-Uudenmaan yleisten kirjastojen yhteisen aluetietokanta Via Regisin kohtaloa pohditaan. Uudellamaalla ei ole yhteistä aluetietokantaa. Porvoota ja Uuttamaata koskevat aikakauslehdet siirrettiin kotiseutukokoelman käsikirjastokokoelmasta 16

17 avokokoelman puolelle ja samassa yhteydessä lehtien luettelointitiedot täydennettiin ja valikoiduista artikkeleista luetteloitiin osakohteet sekä kirjastotietokanta Porsseen että aluetietokanta Via Regisiin. Kirjavinkkausta Uudellamaalla Loppusyksyn aikana toteutettiin maakuntakirjaston toimesta kirjavinkkausta läntisen Uudenmaan kirjastoissa. Vihdin pääkirjastossa Nummelassa järjestettiin ruotsinkielistä kirjavinkkausta Pohjoismaisella kirjastoviikolla. Nummi-Pusulan kouluilla käytiin puolestaan vinkkaamassa suomeksi. Arkistokaapin maalaus Do it -työapajan vuonna 2008 kirjaston kotiseutuartikkelikokoelmalle tuunaama arkistokaappi sai seuraa, kun Artex taide- ja ilmaisupaja suunnitteli ja toteutti toisen arkistokaapin maalauksen syksyllä Kaappi hiottiin ja pohja- ja pintamaalattiin. Kaappiin maalattiin sapluunoilla Suomen kartta, josta Uudenmaan maakunta nousee esiin keltaisena. Ensimmäisen kaapin kuvituksena oli Itä-Uudenmaan maakunta. Artex-pajan työryhmän ohjaajana toimi Jukka Muhonen ja työryhmään kuuluivat: Melissa Parviainen, Aura Siikarla, Jon Nurmi, Mirjam Heinonen ja Sebastian Rajamäki. 17

18 Gammelbackan lähikirjaston käytössä ei tapahtunut suuria muutoksia viime vuoteen verrattuna. Asiakkaiden opastus ja ohjaaminen, erityisesti nuorten asiakkaiden, työllisti kirjaston henkilökuntaa vuoden aikana. Yhteistyö Hamarin, Peipon ja Pääskytien koulujen kanssa jatkui tiiviinä. Peipon maahanmuuttajaluokille järjestettiin kirjastonkäytön opetusta ja Pääskytien koulun äidinkielen ryhmät saivat tutustua nuortenkirjallisuuteen. Pääskytien pienluokat käyttivät kirjastoa ahkerasti. Lähikirjastoon tutustui vuoden aikana kaksitoista ryhmää, 208 lasta ja 18 aikuista. Helmikuussa kirjastossa oli esillä Tuula Pajalan valokuvia Pohjois-Intiasta. Valokuvissa oli kouluja, koululaisia ja työtätekeviä lapsia. Karkauspäivänä lähihoitajaharjoittelijat Paula Hänninen ja Mari Pulliainen lukivat sadun Nalle Puh ja hunajapuu Kartanoniityn päiväkodin lapsille. Koko perheen aluetapahtuma Gammelbackan karnevaalit järjestettiin toukokuun puolivälissä. Kirjasto osallistui tapahtumaan myymällä poistokirjoja edulliseen hintaan. Tapahtuman yhteydessä asiakkailla oli mahdollisuus ilmaista mielipiteitään kirjastosta ja sen palveluista viestilapuilla. Palautetta tuli runsaasti ja se oli pääasiassa myönteistä. Asiakaspalautteesta nousi esiin erityisesti yksi toive: saada lisää tietokoneita kirjastoon asiakaskäyttöön. Koululuokat Hamarista, Peiposta ja Pääskytieltä lainasivat kirjoja 77 kertaa vuoden aikana. Lainaavia oppilaita oli kaikkiaan Helsingin monikielisestä kirjastosta lainattiin Gammelbackan kokoelmiin kirjoja arabian, burman, kiinan, soranin, thain, unkarin ja vietnamin kielillä. Vasta perustettu Gammelbackan kartanoseutuyhdistys ry järjesti 13. joulukuuta Lucian -päivänä jäsenhankintatempauksen Gammelbackan ostoskeskuksessa ja kirjastossa. Ohjelmassa oli arvontaa, joulumusiikkia ja sadunkerrontaa. Nuorisotila järjesti tilaisuuteen kasvomaalausta ja askartelua. Tilaisuudessa esiintyivät myös Joulupukki sekä Lucia-neidot. Gammelbackan kirjasto osallistui kotipalvelutoimintaan toimittamalla kirjastoaineistoa terveyskeskukseen. 18

19 Energiapyöräilyä, vaaleja ja verkkopankkipäiviä lähikirjastossa Kevätkummun kirjastossa järjestettiin kuluvana vuonna erilaisia oheistapahtumia enemmän kuin aiempina vuosina. Tapahtumien avulla asiakkaille halutaan tarjota tietoa, koulutusta ja elämyksiä uusilla tavoilla perinteisen kokoelmaan perustuvan kirjastotyön ohella. Viihtyvyys, yllätyksellisyys, uusiutuminen ja ajassa eläminen ovat esimerkkejä rakennuspalikoista, joista palvelun laatu lähikirjastoissa rakentuu. Viikolla 41 vietettiin valtakunnallista energiansäästöviikkoa. Kevätkummun kirjasto, jossa on jo runsaan kolmen vuoden ajan toiminut energianeuvontapiste, panosti teemaviikon ohjelmaan aikaisempaa enemmän. Porvoon energiasta saatiin lainaksi historiallinen kuntopyörän prototyyppi, joita on Suomessa jäljellä enää kaksi kappaletta. Kevätkummun koulun oppilaat osallistuivat kampanjaan kirjastossa polkemalla laitetta kilpaa. Voittajaksi valittiin luokka, joka pystyi tuottamaan suurimman määrän energiaa tietyssä ajassa. Koululaiset saivat lisäksi toivoa, mihin heidän tuottamansa energian tulisi käyttää. Energiansäästöviikolla järjestettiin avoin luentotilaisuus, energiailta, jossa Olli Ilander luennoi ruoan energialähteistä. Viikko huipentui koko päivän kestävään Ekotehopäivään Porvoon taidetehtaalla. Kevätkummun kirjasto kunnostautui organisoimalla tapahtumaan vaihtotorin, jossa asiakkaat kierrättivät kirjoja, kasseja, leluja ja CDlevyjä. Tavarat vaihtoivat kiitettävästi omistajaa. Kirjaston vaihtotori keräsi hyvää palautetta messuvierailta. Taidetehtaan Ekotehopäivään osallistui satoja kävijöitä. Tapahtumaa on pidetty onnistuneena ja tapahtumaa saanee jatkoa tulevina vuosina. Syksyllä Kevätkummun kirjasto ryhtyi kokeilemaan uudenlaista toimintamuotoa, kun se solmi yhteistyösopimuksen ravintola Trafikin kanssa. Ravintola tarjoaa asiakkailleen oheispalveluna Tuo & Vie - kirjahyllyn. Ajatuksena on, että asiakas tuo mukanaan kirjan, jonka haluaa laittaa eteenpäin muiden luettavaksi, ja saa vastaavasti viedä mukanaan haluamansa kirjan hyllystä. Kevätkummun kirjasto täydentää kirjahyllyn kokoelmaa maksutta. Vastineeksi yhteistoiminnasta kirjasto saa myönteistä näkyvyyttä sekä markkinointija tiedotustilaa. Kevätkummun kirjastossa on seurattu tiiviisti Skafkärr-hankkeen etenemistä. Hankkeen kaavoitus- ja rakennussuunnitelmilla saattaa olla toteutuessaan suuri merkitys Kevätkummun kirjaston tulevaisuuteen. Alueen väestöpohja vaikuttaa kirjaston asiakasvirtoihin ja alueen kaavoitus kirjastorakennuksen sijaintiin. Kirjastonjohtaja Hannele Heiskanen osallistui elokuussa Helsingissä järjestettyyn kansainväliseen IFLAkonferenssiin. Näyttelyt ja koulutukset Taidetehtaalla järjestettiin lokakuussa Skaftkärrhankkeen päätösseminaari, johon myös Hannele Heiskanen osallistui. Kevätkummun kirjastosta löytyvät hankkeen lehdistöaineistot sekä kaavoituksen materiaalit. Kevätkummun kirjastossa järjestettiin vuonna 2012 kaksi verkkopankkipäivää. Aktia-pankki tarjosi asiakaskoulutusta verkkopankkiohjelmistoihin. Vuodelle 2012 osui kahdet vaalit, presidentinvaalit ja kunnallisvaalit. Kevätkummun kirjasto toimi molemmissa vaaleissa ennakkoäänestyspaikkana. Lähikirjastossa järjestettiin seitsemän laajaa näyttelyä, joita täydennettiin pienillä teemanäyttelyillä. Yksitoista ryhmää osallistui kirjastonkäytön opetukseen. Lähikoulu jatkoi hyvää yhteistyötä tilaten teema-aineistoja opetuksen tueksi. Henkilökunta Kevätkummun kirjaston tiimin vuonna 2012 muodostivat kirjastonjohtaja Hannele Heiskanen sekä kirjastovirkailijat Henrik Lenck ja Sari Oinas. Lisäksi harjoittelijoina olivat seuraavat henkilöt: Thelma Horttanainen, Kaija Kniivilä, Joni Anttio, Anu Parkkonen ja Maila Sinkkonen. 19

20 Kerkkoon kirjasto toimii samoissa tiloissa Kerkkoon koulun kanssa. Vuonna 2012 kirjasto oli avoinna koululaisille kahtena päivänä viikossa yhteensä kaksi tuntia ja kyläläisille kerran viikossa neljä tuntia kerrallaan. Koulun opettajat huolehtivat kirjastosta kouluaikoina. Iltavuorosta vastaa kirjastovirkailija Katri Vuori. Koska koulu ja kirjasto toimivat samoissa tiloissa, on kirjallisuuden opiskelu Kerkkoon koulussa helppoa. Luokat suorittavat Opetushallituksen lukudiplomeja. Oppilaat ovat saaneet valita itse kirjastoon tilattavat lehdet. Kerkkoon kirjaston käsikirjastokokoelmassa on jokaiselle luokalle 20 kappaletta samaa kirjaa, joihin liittyy opetusvinkkejä. Näitä kirjasarjoja voivat lainata myös muut koulut. Koulukirjastot ja kulttuurikoulu Kulttuurikoulu on Porvoon kaupungin kulttuuripalveluiden, Porvoon kaupunginkirjaston, Porvoon kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan, Porvoonseudun musiikkiopiston ja Porvoon museon yhteistyöhanke. Kulttuurikoulun vetovastuu on kaupungin kulttuuripalveluilla. Kirjaston edustaja hanketyöryhmässä on lastenja nuortenosaston osastonjohtaja Catharina Latvala. Toiminnan teemana on paikalliskulttuuria painottava Porvoo minun kaupunkini. Painopistealueena vuosina on Porvoon kansallinen kaupunkipuisto. Kulttuurikoulun kevätnäyttely Seikkailuja ja suunnistusta kun koulun takapihasta tuli erityinen paikka pidettiin pääkirjastossa huhtikuussa. Kirjastotilaa käytetään koulun ja kirjaston toiminnan lisäksi monipuolisesti myös kylän yhdistysten kokoontumistilana. Kirjastossa kokoontuu säännöllisesti myös Kerkkoon lukupiiri, joka voitti pääkirjastossa järjestetyn kirjallisuusvisan syksyllä

21 Sanoma- ja aikakauslehdet Kirjastoon tilattiin vuonna 2012 yhteensä 62 sanomalehteä ja 583 aikakauslehteä. Tilattavien lehtien määrä väheni jonkin verran edellisvuodesta, kun lehtikokoelmaa jouduttiin säästösyistä supistamaan. Säästöistä huolimatta kirjastoon tilattiin myös joitakin uusia nimekkeitä. Lehtilukusalissa tehtiin mittavia muutoksia heti vuoden alussa, kun aikakauslehdet järjestettiin kahteenkymmeneenyhteen aiheenmukaiseen luokkaan ja vanhasta aakkosellisesta järjestyksestä luovuttiin. Lehtisalin uusi järjestys aiheutti asiakkaissa alkuun jonkin verran hämmennystä, mutta viimeistään kesään mennessä muutoksiin oli totuttu. Kirjastossa tehdyn asiakaskyselyn vastausten perusteella aiheenmukaista järjestystä pidettiin pääasiassa hyvin toimivina, sillä kyselyyn vastanneista 65 prosenttia oli joko erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä uuteen järjestykseen. epress Sähköinen sanomalehtipalvelu epress sisälsi 78 lehteä. Käyntejä kertyi vuonna 2012 hieman yli neljätuhatta, keskimäärin 330 käyntiä kuukaudessa. Luetuimpia lehtiä olivat Uusimaa, Helsingin Sanomat, Borgåbladet, Jämsän Seutu, Hufvudstadsbladet, Västra Nyland, Östra Nyland, Pohjankyrö-lehti, Kyrönmaa-lehti sekä Etelä- Suomen Sanomat. PressDisplay Porsse-kirjastot otti vuoden aikana käyttöön palvelun, jonka avulla kirjaston asiakkaat voivat lukea sanomalehtiä sähköisessä muodossa. Library PressDisplay - palvelussa on luettavissa 2200 lehteä 97:sta maasta 54:lla kielellä. Vuoden aikana palvelua käytettiin lähes viisituhatta kertaa, mikä on keskimäärin yli neljäsataa käyntikertaa kuukaudessa. Käyntien määrä kaksinkertaistui sen jälkeen kun sanomalehtien lukeminen kävi mahdolliseksi verkon kautta myös kirjaston ulkopuolella. Uudistuksen myötä kirjaston asiakkaat voivat lukea lehtiä kotona tai missä tahansa, esimerkiksi tietokoneella, älypuhelimella tai muulla mobiililaitteella. Suomenkielisistä lehdistä luetuimmat olivat Iltalehti, Aamulehti ja Kauppalehti, ruotsinkielisistä Hufvudstadsbladet, Borgåbladet, Östra Nyland, Västra Nyland ja Svenska Dagbladet sekä muunkielisistä lehdistä saksankielinen Burghauser Anzeiger ja englanninkielinen Daily Star. Käyttäjien harmiksi Alma-media poisti loppuvuodesta kaikki kustantamansa lehdet (Aamulehti, Iltalehti, Kainuun Sanomat, Kauppalehti, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Satakunnan Kansa) PressDisplay-palvelusta, minkä seurauksena suomessa julkaistujen lehtien määrä puolittui. Naxos Huhtikuussa Porsse-kirjastoissa otettiin käyttöön Naxos musiikkipalvelu. Palvelun kautta kirjaston asiakkaat voivat kuunnella musiikkia kotona tai missä vain on pääsy Internetiin. Kirjautuakseen palveluun tarvitaan kirjastokortin numero. Ensimmäisen vuoden aikana Naxos-palvelulla oli yhteensä 552 käyttäjää. Kaiken kaikkiaan Porsse-kirjaston asiakkaat kuuntelivat vuoden aikana 3820 musiikkikappaletta Naxos-palvelun kautta. Tietokannat ja tietopalvelu Vuonna 2012 Porvoon kaupunginkirjastossa - Porvoon maakuntakirjastossa oli käytössä seuraavat maksulliset tietokannat: Artikkelitietokannat: Aleksi, Arto, Mediearkivet ja Doria. Hakutitetokannat: Kansallisbiografia, Nationalencyklopedin ja MOT-sanakirjat. e-kirjat ja e-lehdet: epress, PressDisplay, Eighteenth Century Collections Online ja Early English Books Online Vuoden aikana hankittuja uusia tietokantoja olivat Naxos-musiikkipalvelu, Svensk Bokhandels recensioner sekä PressDisplay. 21

22 Facebook Porvoon kaupunginkirjasto - Uudenmaan maakuntakirjasto avasi kesäkuussa Facebook-sivun, joka muutti välittömästi kirjaston asiakasviestintää ketterämmäksi. Facebook on tarjonnut kirjastolle täysin uudenlaisen vaihtoehdon olla asiakkaiden ja kaupunkilaisten kanssa vuorovaikutuksessa. Saattaa olla, että Facebookin kautta kirjasto on onnistunut tiedottamaan kirjaston asioista sellaisillekin asiakkaille, joita olisi ollut hankala tavoittaa kirjaston perinteisemmillä viestintäkeinoilla. Facebookin välityksellä kirjaston tärkeistä asioista ja tapahtumista on voitu kertoa kepeämmin ja maanläheisemmin kuin aiemmin käytössä olleilla viestintäkeinoilla. Kirjastonkäytön koulutus ja tietokantakoulutukset Kirjastonkäytön koulutusta annettiin vuonna 2012 kymmenelle ryhmälle. Koulutukseen osallistui yhteensä 120 henkilöä. Koulutuksen kohderyhmiä olivat muun muassa maahanmuuttajat sekä eri ammattikoulujen oppilaat. Vuoden aikana järjestettiin epressin ja PressDisplayn käyttämiseen tiedotus- ja koulutustilaisuuksia. Koulutusta oli pääkirjaston lehtilukusalissa suomeksi ja ruotsiksi. Kuka tahansa, jolla on Facebook-tili, voi tilata kirjaston päivitykset profiilinsa aikajanalle. Vuoden loppuun mennessä kirjaston Facebook-sivu oli saanut 140 tykkäystä. Kirjaston henkilökunta on päivittänyt kirjaston Facebook-sivua erittäin aktiivisesti. Kirjasto on saanut kosolti kiitosta hyvin toimitetusta sivuistaan. 22

23 Talous Tulot Bruttomenot Nettomenot Nettomenoista aineistomenojen osuus Kävijät Kirjaston kaikissa toimipisteissä oli kävijöitä yhteensä Kävijämäärä väheni 4,9 % edellisvuodesta. Aukiolotunteja kirjaston kaikissa toimipisteissä oli yhteensä tuntia. Aukioloaikoihin ei tehty kuluneena vuonna muutoksia. 69% 13% 10% 7% 1% Seutuvaraukset Porsse-yhteistyökirjastoissa Askolassa, Pornaisissa, Sipoossa ja Porvoossa tehtiin yhteensä seutuvarausta vuonna Kasvua edellisvuodesta oli 13 %. Yhteistyökirjastojen välillä kuljetetaan aineistoa kaksi kertaa viikossa. 23

24 Lainaus Kirjaston kokonaislainaus oli Kokonaislainaus laski 3 % edellisvuodesta. Lainaajia oli yhteensä Lainaajien määrä väheni 3,1 % edellisvuodesta. Uusia asiakkaita rekisteröitiin vuoden aikana Lainaus toimipisteittäin Lainaus aineistolajeittain 80% 60% 40% 20% 0% 72% 11% 8% 9% 1% 60% 49% 40% 20% 0% 21% 10% 7% 9% 5% Kirjalainaus Lainaus kielittäin 50% 40% 30% 27% 24% 44% 80% 60% 64% 20% 10% 0% 5% 40% 20% 0% 24% 8% 4% Suomi Ruotsi Englanti Muut 24

25 Kokoelma Kokoelma käsitti vuoden lopussa nidettä. Tämän lisäksi kokoelmaan kuului aikakauslehtinidettä. 50% 40% 30% 20% 10% 0% 49% Kokoelma aineistolajeittain 37% 3% 7% 4% Hankinta ja poistot Aineistoa hankittiin yhteensä nidettä. Hankittujen niteiden määrä laski peräti 19,2 % edellisvuodesta. Kokoelmasta poistettiin yhteensä nidettä. Hankinta aineistolajeittain 40% 30% 20% 25% 20% 31% 10% 0% Aikuisten kaunokirjallisuus Aikuisten tietokirjallisuus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus 5% Lasten ja nuorten tietokirjallisuus 5% DVD:t ja videot 25

26 Vuonna 2012 Porvoon kaupunginkirjastossa Uudenmaan maakuntakirjastossa työskenneltiin 43 henkilötyövuoden edestä kirjaston palkkaamina sekä 1,5 henkilötyövuoden edestä harjoittelijoina. Vakituisesta henkilökunnasta osa-aikaista työtä teki kolme henkilöä. Kirjaston henkilökunnasta eläkkeelle jäi pitkän uran lasten- ja nuortenosastolla tehnyt kirjastovirkailija Åsa Ilander. Henkilökunta osallistui 58 erilaiseen ulkopuolisen järjestämään koulutustilaisuuteen, koulutustyöpäiviä kertyi yhteensä 84. Koko henkilökunta osallistui toukokuun koulutuspäivänä Karijärven koulutuskeskuksessa Maisa Gröndahlin pitämään koko päivän luentoon Miten luomme hyvän työyhteisön? Kirjastonhoitaja Heidi Häivälä osallistui kirjastovaihtoon työskentelemällä kahden päivän ajan Vantaan Hakunilan kirjastossa. Syksyn viimeisessä työpaikkakokouksessa Espoon Entressen erikoiskirjastonhoitaja Jani Nieminen kävi puhumassa muuttuvasta työidentiteetistä. Osa henkilökunnasta osallistui IFLA-konferenssiin Helsingissä. 26

27 Kirjastopalveluiden päällikkö Terttu Lehtola Maakuntakirjastonhoitaja Katja Jokiniemi Kanslisti Maria Suomela Osastonjohtajat Aleksi Haapanen Catharina Latvala Kaisa Tolonen Erikoiskirjastonhoitaja Markku Untinen Kirjastonhoitajat Melina Aremaa Helena Backman-Karvonen Heidi Häivälä Katri Koivulaakso Tiina Rajala Tove Selkälä Marika Sykkö Erikoiskirjastovirkailija Arto Tella Kirjastovirkailijat Monika Felixsson Ninnu Holme Pasi Hynninen Åsa Ilander Eeva Jemivaara Eija Johansson Irja Kekäläinen Nina Kihlman Jouni Malmborg Helena Nyholm Riitta Peltonen Kati Sillgren Ann Westerling Virpi Vilkki Annette Wackström-Paananen Kirjastoavustajat Helena Helenius Marina Johansson Merja Koskenlaita Ritva Vainio Vahtimestarit Thomas Blom Roger Johansson Kirjastoauton kuljettajat Bengt Ekholm Ulf Johansson Harjoittelijat Jessica Lindén Annamaria Oksanen Sijaiset Asko Autio Jan Nyström Lena Pelkonen Otso Repo Katri Vuori Siviilipalvelus Maximilian Koch Lehtilukusalin sunnuntaivalvojat Anniina Kero Jasmin Lindfors Jessica Pakkanen Gammelbackan kirjasto Kirjastonjohtaja Tuula Pajala Kirjastovirkailijat Kari Hovi Katja Mäkelä Harjoittelijat Harri Leppävuori Jessica Pakkanen Kesätyöntekijät Erika Väljä Kevätkummun kirjasto Kirjastonjohtaja Hannele Heiskanen Kirjastovirkailijat Henrik Lenck Sari Oinas Harjoittelijat Kaija Kniivilä Kesätyöntekijä Anu Parkkonen Kerkkoon kirjasto Kirjastovirkailija Katri Vuori Borgå gymnasiumin kirjasto Lehtori Stefan Hagman (Sopimus Borgå Gymnasiumin kirjaston hoidosta) 27

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO Kokoelmapolitiikka Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto 1.1.2013 Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005 I T Ä U U D E N MAAN MAAK U N TAK I R JAS T O

TOIMINTAKERTOMUS 2005 I T Ä U U D E N MAAN MAAK U N TAK I R JAS T O TOIMINTAKERTOMUS 2005 PORVOON KAUPUNGINKIRJASTO I T Ä U U D E N MAAN MAAK U N TAK I R JAS T O Kuvitus (Lukumyyrä) Kaisa Leka Ulkoasu Jonas Eriksson 2 S I S Ä L LY S L U E T T E L O KIRJASTOTOIMENJOHTAJAN

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

~ 3 ~ Terttu Lehtola kirjastopalveluiden päällikkö

~ 3 ~ Terttu Lehtola kirjastopalveluiden päällikkö 1 ~ 2 ~ uosi 2011 oli kirjaston juhlavuosi. Kirjastopalveluita on tarjottu porvoolaisille jo V 150 vuotta. Juhlavuotta vietettiin asiakkaiden kanssa pitkin vuotta. Yhteistyössä Porvoonseudun musiikkiopiston

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Vastauksia kielen mukaan Svar enligt språk Kieli - Språk swe fin 0 50 100 150 Vastaustapa - Svarsmetod Paperivastaus - papperssvar Sähköinen vastaus - elektroniskt

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Toimittanut Katja Jokiniemi Design Jouni Malmborg

Toimittanut Katja Jokiniemi Design Jouni Malmborg Toimittanut Katja Jokiniemi Design Jouni Malmborg 2 TERTTU LEHTOLA kirjastotoimenjohtaja Kulunut vuosi oli isojen säästöjen aikaa. Säästöt kohdistuivat sekä henkilöstöön että kirjastoaineistoon. Kirjaston

Lisätiedot

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin.

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin. 7/2013 Nokian kaupunginkirjaston tuloksia Kirjastojen kansallisessa käyttäjäkyselyssä 2013 Kirjastojen yhteinen kysely toteutettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Kyselyä koordinoi kirjastosektorien yhteinen

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot Kirjaston tilastot 2003 Kokoelma 2003...1 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2003...2 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2003...3 Kirjakokoelma kielittäin 2003...4 Videot, DVD-videot ja CD-romit 2003...5

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 Vihdin kunnankirjaston vuosi 2012 oli toiminnallisesti erittäin hyvä. Keskimäärin hyvin pienellä henkilöstöresurssilla ja jo useamman vuoden samana pysyneellä

Lisätiedot

~ 2 ~ Kirjastopalveluiden-päällikkö Asko Rossi

~ 2 ~ Kirjastopalveluiden-päällikkö Asko Rossi ~ 0 ~ ~ 1 ~ Joulukuun alku uudessa työpaikassa Porvoon kirjastossa oli tiivistelmä kirjastopalvelupäällikön arjesta. Nopeasti kävi ilmi, että moni asia Porvoossa ja koko Uudellamaalla on suurien muutoksen

Lisätiedot

Kirjaston ja lukioiden yhteistyöpalaveri. Torstai Lohjan kaupunginkirjasto

Kirjaston ja lukioiden yhteistyöpalaveri. Torstai Lohjan kaupunginkirjasto Kirjaston ja lukioiden yhteistyöpalaveri Torstai 29.9.2016 Lohjan kaupunginkirjasto Melina Aremaa esittäytyy Aloitin pedagogisena informaatikkona 1.7.2016 Koulutus: lastentarhanopettaja, kirjasto- ja tietopalvelualan

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Yleisten kirjastojen neuvosto Inkeri Näätsaari 8.10.2012 Palaute, asiakaskyselyt, käyttäjätutkimukset Asiakaspalveluhenkilökunnan kokemukset

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2004. Porvoon kaupunginkirjasto Itä-Uudenmaan maakuntakirjasto

TOIMINTAKERTOMUS 2004. Porvoon kaupunginkirjasto Itä-Uudenmaan maakuntakirjasto TOIMINTAKERTOMUS 2004 Porvoon kaupunginkirjasto Itä-Uudenmaan maakuntakirjasto SISÄLLYSLUETTELO Sivu KIRJASTOTOIMENJOHTAJAN KATSAUS 3 PALVELUPISTEET 4 HENKILÖKUNTA 5 KOULUTUS 8 TALOUS 9 AVUSTUKSET 10 OHEIS-

Lisätiedot

Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen. Katariina Ervasti ja Paula Puustinen

Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen. Katariina Ervasti ja Paula Puustinen Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen Katariina Ervasti ja Paula Puustinen Mikä ihmeen Hakunila? Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2 8.3.2013 Pari seikkaa Hakunilasta - Vantaa:

Lisätiedot

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696 Kommentti (näkyy vain ylläpitäjille): Täyttäjän nimi: Täyttäjän puhelinnumero: Täyttäjän sähköpostiosoite: Kunta: Seutukunta: Maakunta: Maakuntakirjastoalue: Lääni: Suuralue: Alavieska Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa

Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa Rekentamissemiaari Museokeskus Vapriikki Tampere 30.5.2013 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Irmeli Isokivijärvi palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnaan

Lisätiedot

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite Kaikkien kirjasto Näin käytät kirjastoa Selkoesite Kaikkien kirjasto Tämä esite on julkaistu osana Kaikkien kirjasto -kampanjaa. Kampanjan toteuttavat Selkokeskus, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen

Lisätiedot

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012 Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Sisältö 1 Kirjastoautopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...2 2 Kirjastopalveluiden käyttö...3 2.1 Kirjastoautossa ja pää-

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Toimintakertomus 20 Toimintakertomus 2011 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 4 3. Tapahtumat... 5 4. Henkilöstö... 6 5. Projektit... 7 Kirjasampo.fi Boksampo.fi... 7

Lisätiedot

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista Neljäs valtakunnallinen amk-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely järjestettiin keväällä 2010. KTAMKn vastauksia kertyi 330 kappaletta.

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Suomalaiset kirjastot, museot ja arkistot ovat tuoneet verkkoon vapaasti käytettäviä tekstejä, kuvia, tietoja ja videoita. Niiden hyödyntäminen vaikkapa ilmiöitä

Lisätiedot

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen KÄYTTÖTALOUS 31.12.212 Talous Alkuperäinen talousarvio muutokset muutosten jälkeen Poikkeama Toimintatulot 54 54 49 287-4 713 Toimintamenot 89 844 89 844 859 515-49 671 Toimintakate 755 844 755 844 81

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut Tilastokatsaus 2011 Kirjasto- ja tietopalvelut Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2011 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilötyövuodet...3 Talous...3 Aineistoniteiden määrä...4 Aineistoniteiden

Lisätiedot

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 LAPIN ELY-KESKUS Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Kirjastoverkko ja sen muutokset Kuva: Hilkka Heikkinen. Lapin kunnissa oli vuonna 2012 yhteensä 43 kirjastoa, joista

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo.

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

EMAGZ- AIKAKAUSLEHTIPALVELUN ETÄKÄYTTÖPILOTTI HELMET-KIRJASTOISSA

EMAGZ- AIKAKAUSLEHTIPALVELUN ETÄKÄYTTÖPILOTTI HELMET-KIRJASTOISSA KL2 KL11 EMAGZ- AIKAKAUSLEHTIPALVELUN ETÄKÄYTTÖPILOTTI HELMET-KIRJASTOISSA LAURA KÄRPIJOKI Informaatikko Helsingin kaupunginkirjasto 21.4.2016 Dia 1 KL2 KL11 Esittely: kuka olen, titteli, missä työskentelen,

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Kirjastosta juuret elämään projektit. Ulla-Maija Maunu Yleisten kirjastojen neuvoston kokous, Kokkola

Kirjastosta juuret elämään projektit. Ulla-Maija Maunu Yleisten kirjastojen neuvoston kokous, Kokkola Kirjastosta juuret elämään projektit Ulla-Maija Maunu 10.11.2016 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous, Kokkola Kolme projektia 1. Kirjastosta juuret elämään - AVI:n rahoittama - Rahoitus 85.000-1.8.2012-31.1.2014

Lisätiedot

RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely

RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely RATAMO-jen ja Lopen n asiakaskysely 15.3. 31.3.2010 1. Vastaajan sukupuoli: Nainen % Mies % Hausjärvi 136 83 % 28 17 % Hyvinkää 125 78 % 35 22 % Loppi 74 74 % 26 26 % Nurmijärvi 155 75 % 52 25 % Riihimäki

Lisätiedot

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen educa-esite-fi.indd 1 13.1.2017 8:54:49 Suomalaiset kirjastot, museot ja arkistot ovat tuoneet verkkoon vapaasti käytettäviä tekstejä, kuvia, tietoja ja videoita.

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 4/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 4/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 7 Yleisten kirjastojen konsortion ohjausryhmän asettaminen HEL 2013-010767 T 00 01 06 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa yleisten

Lisätiedot

1. Vastaajan sukupuoli:

1. Vastaajan sukupuoli: RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 5. 18.11. ASIAKASKYSELYN VASTAUKSET: NURMIJÄRVI Vastaajia oli Nurmijärven kirjastoissa yhteensä 281 (vuonna vastaajia oli 209). Tässä yhteenvedossa vastaukset

Lisätiedot

Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien

Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien lukulaitteet... 3 Tilat... 4 Kokoushuone... 4 Sukututkimustyöpiste...

Lisätiedot

Taustatiedot - Kaikki -

Taustatiedot - Kaikki - Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet

Lisätiedot

Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin

Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Aija Laine Suunnittelija Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto / Helsingin kaupunginkirjasto 040 168 2636 aija.laine@turku.fi Taustaa

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot Yleisten kirjastojen tilastot Käsitteet Alla määritellään aakkosjärjestyksessä ne käsitteet, joita on käytetty tietokannan taulukoissa, taulukoiden otsikoissa ja tunnusluvuissa sekä mitä tarkoitetaan eri

Lisätiedot

Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus

Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus Pyrimme kirjaston ja koulun tiiviin yhteistyön avulla tukemaan kouluissa tehtävää monipuolista lukuinnon ja -ilon edistämistyötä. Lisäksi haluamme

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen vastaajat palvelukyselyssä 2010. Päivi Jokitalo Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut paivi.jokitalo@helsinki.

Erikoiskirjastojen vastaajat palvelukyselyssä 2010. Päivi Jokitalo Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut paivi.jokitalo@helsinki. Erikoiskirjastojen vastaajat palvelukyselyssä 2010 Päivi Jokitalo Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut paivi.jokitalo@helsinki.fi Tammikuu 2011 Palvelukyselyn vastaajat sektoreittain yleinen kirjasto

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2003. Porvoon kaupunginkirjasto Itä-Uudenmaan maakuntakirjasto

TOIMINTAKERTOMUS 2003. Porvoon kaupunginkirjasto Itä-Uudenmaan maakuntakirjasto TOIMINTAKERTOMUS 2003 Porvoon kaupunginkirjasto Itä-Uudenmaan maakuntakirjasto SISÄLLYSLUETTELO sivu KIRJASTOTOIMENJOHTAJAN KATSAUS 3 PALVELUPISTEET 4 HENKILÖKUNTA 5 KOULUTUS 8 TALOUS 10 AVUSTUKSET 11

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 1. Vastaajan sukupuoli: Vastaajien määrä: 1237 mies 19% 22% 16% 22% 24% nainen 81% 78% 84% 78% 76% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% Hausjärvi

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

tuottama lisäaineisto ja kirjaston saamat kirjalahjoitukset.

tuottama lisäaineisto ja kirjaston saamat kirjalahjoitukset. s. 1 K irjastossa kulunut vuosi oli vaiherikas niin hyvässä kuin pahassakin. Lama iski myös Porvoon talouteen ja kaupungin talousarvio avattiin uudelleen. Tarvittavien säästöjen saavuttamiseksi koko kaupungin

Lisätiedot

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 1. Vastaajan sukupuoli: Vastaajien määrä: 267 23% mies 13% 19% 77% nainen 87% 81% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Hyvinkään pääkirjasto

Lisätiedot

Kulttuurit kuuluviin! Monikulttuurinen kirjastotyö Turun kaupunginkirjastossa

Kulttuurit kuuluviin! Monikulttuurinen kirjastotyö Turun kaupunginkirjastossa Kulttuurit kuuluviin! Monikulttuurinen kirjastotyö Turun kaupunginkirjastossa Kirjaston monikulttuurinen palvelukonsepti Open Zone -hankkeen aikana 2008-2011 syntyneet hyvät käytännöt, joista on tullut

Lisätiedot

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5.

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. 2013 Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. Liisa BenHenia, Eija Kämäräinen, Pirkko Lindberg, Raija Seppänen, Ari Koistinen, Jarkko Oinonen AVI ELY 10.6.2013 Lähiyhteistyön

Lisätiedot

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit?

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit? Ulvilan kaupunginkirjasto Miten meni ja mitäs sit? Kirjasto pähkinänkuoressa Ulvilan kaupunginkirjastolla on 3 yksikköä: pääkirjasto sekä Kaasmarkun ja Kullaan lähikirjastot. Henkilökuntaa on yhteensä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 5 3. Tapahtumat... 6 4. Henkilöstö... 7 5. Kehittämishankkeet... 9 6. Maakuntakirjastotoiminta... 10 2 1. Kirjaston

Lisätiedot

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta 3 poissaolopäivänä luokanvalvoja ottaa yhteyden kotiin Syy poissaoloille aiheellinen Epäillään

Lisätiedot

Oiva kirjastot Alavus Töysä - Ähtäri RAPORTTI OIVA KIRJASTOJEN VARASTOINTI- PROJEKTISTA

Oiva kirjastot Alavus Töysä - Ähtäri RAPORTTI OIVA KIRJASTOJEN VARASTOINTI- PROJEKTISTA Oiva kirjastot Alavus Töysä - Ähtäri RAPORTTI OIVA KIRJASTOJEN VARASTOINTI- PROJEKTISTA ajalla 2.5. 16.11.2008 SISÄLLYS 1. LÄHTÖTILANNE. 3 2. TAVOITTEET... 4 3. TOTEUTUS... 5 4. ARVIOINTIA. 6 LIITE Varastointi-

Lisätiedot

Kirjaston talous 2013-2014

Kirjaston talous 2013-2014 Asukkaita 41 640 1.1.2013 182 072 180 225 Tunnusluvut 2014 Sarake1 Lainat 2 995 623 Lainat/as 16,45 Käynnit 1 858 898 Käynnit/as 10,21 Verkkokäynnit (laskennallinen) 1 756 251 Nettomenot 10 892 435 Nettomenot/as

Lisätiedot

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja

Lisätiedot

KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito 2015 24.8.2015

KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito 2015 24.8.2015 KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito 2015 24.8.2015 Helsingin kaupunginkirjasto 27.8.2015 OHJELMA & TAVOITE Lyhyt esittely - mitä markkinointi on Miten markkinointi eroaa viestinnästä? Esimerkkejä kirjastomarkkinoinnista

Lisätiedot

KIRJASTO & MARKKINOINTI. Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto

KIRJASTO & MARKKINOINTI. Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto KIRJASTO & MARKKINOINTI Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto 26.3.2015 OHJELMA & TAVOITE Lyhyt esittely - mitä markkinointi on Miten markkinointi eroaa viestinnästä? Esimerkkejä

Lisätiedot

MAAKUNTAKIRJASTO- TOIMINTA 2007-2012 PORIN KAUPUNGINKIRJASTO- SATAKUNNAN MAAKUNTAKIRJASTO

MAAKUNTAKIRJASTO- TOIMINTA 2007-2012 PORIN KAUPUNGINKIRJASTO- SATAKUNNAN MAAKUNTAKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO- TOIMINTA 2007-2012 PORIN KAUPUNGINKIRJASTO- SATAKUNNAN MAAKUNTAKIRJASTO 24.1.2007 MAAKUNTAKIRJASTOTOIMINTA KIRJASTOSTRATEGIASSA 2006-2012 Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjaston

Lisätiedot

design Jouni Malmborg

design Jouni Malmborg 221 design Jouni Malmborg 2 3 Taas on yksi aktiivinen kirjastovuosi takana. Kirjaston käyttöaste pysyi ennallaan, mutta käyttötapa on hieman muuttumassa. Lainaus kasvoi noin kaksi prosenttia, mitä voi

Lisätiedot

IFLAn strategiset tavoitteet 2011-2015

IFLAn strategiset tavoitteet 2011-2015 IFLA IFLA (International Federation of Library Associations and Institutions) Kirjastoseurojen ja kirjastojen kansainvälinen liitto 1500 jäsentä 150 maassa Perustettu 1927 Edinburgissa toimisto Haagissa,

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa Seinäjoen kirjaston uudisosa

Lisätiedot

Design Jonas Eriksson

Design Jonas Eriksson Design Jonas Eriksson 2 KIRJASTON VUOSI 2007 Porvoon kaupunginkirjastossa voidaan olla tyytyväisiä vuoteen 2007. Tuore asukaskysely osoittaa, että kaupungin tarjoamista palveluista juuri kirjastopalveluihin

Lisätiedot

Case: Elektronisten aineistojen käytön tehostaminen - HY:n kirjastojen posterikampanja

Case: Elektronisten aineistojen käytön tehostaminen - HY:n kirjastojen posterikampanja Case: Elektronisten aineistojen käytön tehostaminen - HY:n kirjastojen posterikampanja STKS:n Kausijulkaisupäivä 12.9.08 Tiina Äärilä HY:n kirjastopalveluiden koordinointiyksikkö Yliopiston e-aineistot

Lisätiedot

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Katu- ja puisto-osasto Palvelutoimisto Tarja Posti Taustaa Rakennusviraston asiakaspalvelussa työskentelee asiakaspalvelupäällikön lisäksi 12 asiakaspalvelusihteeriä

Lisätiedot

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO Hyvä kirjasto elävä alue Mikkeli 13.11.2012 13.11.2012 Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 1 Kirja pienen kirjaston tarpeisiin - viime vuoden urakkana oli kirja 13.11.2012

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista Kirjastoverkkopalvelut Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista 2008 ASIAKASKYSELY KANSALLISISTA KIRJASTOVERKKOPALVELUISTA 1. Kirjastosektori ( Mitä kirjastosektoria edustat ) 2. Työtehtävä

Lisätiedot

Kirjaston palvelulupaus 2017

Kirjaston palvelulupaus 2017 Kirjaston palvelulupaus 2017 Mikä on palvelulupaus? Julkinen sitoutuminen palveluun, tästä pidämme kiinni. Oltava konkreettinen ja mitattavissa. Palvelulupaus yhdistää asiakkaan tarpeet ja tarjotun palvelun.

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12 Yleisten kirjastojen konsortion ohjausryhmän asettaminen vuosille 2017-2019 HEL 2013-010767 T 00 01 06 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä

Lisätiedot

Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014

Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 2014 Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 Nokian kaupunginkirjasto Raportin kokosi Päivi Kari Raportti 6.11.2014 Nokian kaupunginkirjaston asiakaspalvelutilanne-kysely: Millaista asiakaspalvelua

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet

Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto 15.11.2011 Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet Johdanto ja yleiset valintaperiaatteet Keski-Suomen maakuntakirjastoalue

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

Kirjastopalveluiden päällikön katsaus... 4. Tapahtumat... 6. Kirjallisuutta ja esitelmiä pääkirjastossa... 6

Kirjastopalveluiden päällikön katsaus... 4. Tapahtumat... 6. Kirjallisuutta ja esitelmiä pääkirjastossa... 6 1 / 36 Sisällysluettelo Kirjastopalveluiden päällikön katsaus... 4 Tapahtumat... 6 Kirjallisuutta ja esitelmiä pääkirjastossa... 6 Musiikkiesityksiä ja puhetta musiikista... 8 Muita tapahtumia... 8 Näyttelyt...

Lisätiedot