Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 4/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 4/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 7 Yleisten kirjastojen konsortion ohjausryhmän asettaminen HEL T Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa yleisten kirjastojen konsortion ohjausryhmän vuosiksi Yleisten kirjastojen konsortio perustuu kuntien vapaaehtoiseen yhteistoimintaan, jossa Helsingin kaupunginkirjasto yleisten kirjastojen keskuskirjastona tekee yhteistyösopimukset konsortioon mukaan tulevien kuntien ja niiden kirjastotoimen kanssa. Ohjausryhmän tehtävänä on: - linjata, arvioida ja seurata yhteistyön toiminnan sisältöä, taloudellisuutta ja tuloksellisuutta sekä yhteisten hankkeiden toteutumista - vastata yleisten kirjastojen yhteistyöstä - nimittää asiantuntijaryhmiä ja seurata niiden toimintaa - vastata toiminnan kehittämisestä ja yleisten kirjastojen yhteisten hankehakemuksien valmistelusta ja laadinnasta Ohjausryhmä kokoontuu tarvittaessa, vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kaupunginjohtaja päätti nimetä ohjausryhmän puheenjohtajaksi toimistopäällikkö Virva Nousiainen-Hiiren ja jäseneksi kirjastotoimen johtaja Tuula Haaviston, kummatkin kaupunginkirjastosta. Samalla kaupunginjohtaja päätti kutsua ohjaustyöryhmään seuraavat jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä: Jäsen Merja Lonkainen, kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja, (Vihdin kunnankirjasto, Uusimaa) Hanna Martikainen, palvelupäällikkö (Jy väskylän kaupunginkirjasto, Keski-Suomi) henkilökohtainen varajäsen Eeva Nikander, Nikander Eeva, kirjastotoimenjohtaja, (Karkkilan kaupunginkirjasto, Uusimaa) Matti Jussila, osastonjohtaja (Jyväskylän kaupunginkirjasto, Keski-Suomi)

2 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 2 (6) Päivi Kari, informaatikko (Nokian kaupunginkirjasto, Pirkanmaa) Eija Sjöblom, kirjastotoimenjohtaja(kemiönsaa ren kirjasto, Varsinais-Suomi) Kati Salmen, kirjastonjohtaja (Kokkolan kaupunginkirjasto, Keski- Kaisa Hypén, palvelupäällikkö (Turun kaupunginkirjasto, Varsinais- Suomi) Jouni Pääkkölä, kirjastopalveluiden johtaja (Oulun kaupunginkirjasto, Pohjois- Jaana Sopanen, kirjastotoimenjohtaja (Joroisten kunnankirjasto, Etelä-Savo) Asko Rossi, kirjastopalveluiden päällikkö (Porvoon kaupunginkirjasto, Uusimaa) Marja Mikola, kirjastotoimen apulaisjohtaja (Vaasan kaupunginkirjasto, Keski- Heidi Enberg, kirjastotoimenjohtaja (Raaseporin kaupunginkirjasto, Varsinais-Suomi) Erja Kallioinen, osastonjohtaja (Kokkolan kaupunginkirjasto, Keski- Paula Kauppila, kirjastotoimen apulaisjohtaja (Porin kaupunginkirjasto, Varsinais-Suomi) Sari Seitajärvi, kirjastonjohtajainformaatikko (Haapaveden kaupunginkirjasto, Pohjois- Riitta Kangas, informaatikko (Joensuun seutukirjasto, Pohjois-Karjala) Karoliina Zilliacus, kirjastopäällikkö (Paraisten kaupunginkirjasto, Varsinais-Suomi) Ohjaustyöryhmän sihteerinä toimii informaatikko Marja Hjelt Helsingin kaupunginkirjastosta Yleisten kirjastojen konsortio hankkeesta. Ohjaustyöryhmään nimetyt ja kutsutut henkilöt on valittu asiantuntemuksen ja asemansa perusteella. Kaupunginkirjasto huolehtii tämän päätöksen saattamisesta tiedoksi kaupunginjohtajan työryhmään kutsumille henkilöille. Työryhmä voi kuulla tarvittaessa ulkopuolisia asiantuntijoita.

3 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 3 (6) Työryhmän toiminnassa on noudatettava kaupunginhallituksen antamaa ohjetta tilapäisistä toimielimistä. Päätöksen perustelut Helsingin kaupunginkirjasto toimii kirjastolain mukaisena yleisten kirjastojen keskuskirjastona. Yleisten kirjastojen keskuskirjaston toiminta-alueena on koko maa. Sen tehtäviin kuuluu kirjastoasetuksen mukaisesti muun muassa kehittää ja tarjota yhteistyössä muiden kirjastojen kanssa kirjasto- ja tietopalvelujen järjestämisessä tarpeellisia palveluja ja työmenetelmiä sekä edistää yleisten kirjastojen keskinäistä sekä yleisten kirjastojen, korkeakoulukirjastojen ja muiden kirjastojen välistä yhteistoimintaa. Yleiset kirjastot ovat osana kehittämistoimintaansa päättäneet Yleisten kirjastojen konsortio hankkeen käynnistämisestä. Hankkeen tavoitteena on Helsingin kaupunginkirjaston johdolla keskittää hankintoja erityisesti e-aineistojen osalta, tehostaa yhteistyötä ja luoda puitteet tiiviimmälle kirjastojen yhteistyölle tulevaisuutta silmällä pitäen. Asiaa on käsitelty kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa ja Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee konsortiohanketta. Yhteistyöllä haetaan taloudellisia säästöjä, volyymietuja, toiminnan tehostamisetuja sekä tietämyksen ja osaamisen jakamista. Keskuskirjaston rooli yhteistyömuotojen kehittäjänä avaa mahdollisuuden sille, että se tarjoaa mukana oleville kirjastoille omakustannusperiaatetta vastaavaa korvausta vastaan erilaisia palveluja, kuten luettelointia ja vie eteenpäin erilaisia kirjastoalaa koskevia valtakunnallisia hankkeita. Konsortion jäseniksi on tähän mennessä liittynyt 184 kuntaa, joilla on mahdollisuus esittää omaa jäsentään yhteistyöhankkeen ohjaustyöryhmään. Ohjaustyöryhmän kokoonpanossa on huomioitu kielellinen ja maantieteellinen edustus. Ohjausryhmän tehokkaan työskentelyn turvaamiseksi ohjausryhmässä voi olla enintään 15 jäsentä. Tämän lisäksi Helsingin kaupunginkirjastolla on aina edustus ohjausryhmässä. Yhteistyöhanke ei maksa toimintaan erillisiä palkkioita. Konsortion jäsenkirjasto vastaa itsenäisesti ohjausryhmän toimintaan osallistuvan edustajansa kuluista, kuten palkasta, päivärahoista sekä matka- ja majoituskuluista. Lisätiedot Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: leena.mickwitz(a)hel.fi

4 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 4 (6) Liitteet 1 Kulttuuri_ja_kirjastolautakunta_28_01_2014.pdf Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu Tiedoksi Yleisten kirjastojen konsortion ohjaustyöryhmä

5 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 5 (6) Jussi Pajunen kaupunginjohtaja Tapio Korhonen kansliapäällikkö Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Helsingin kaupungin kirjaamossa (Pohjoisesplanadi 11-13)

6 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 6 (6) MUUTOKSENHAKUOHJEET 1 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12 Yleisten kirjastojen konsortion ohjausryhmän asettaminen vuosille 2017-2019 HEL 2013-010767 T 00 01 06 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä

Lisätiedot

YLEISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTYÖSOPIMUS

YLEISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTYÖSOPIMUS HELSINGIN KAUPUNKI HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTO YLEISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki Helsingin kaupunginkirjasto -Yleisten kirjastojen keskuskirjasto kaupunki / kunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 36 Kaupungin edustajien nimeäminen Yhteinen kunnallistekninen työmaa -yhteistoimintasopimuksen mukaiseen ohjausryhmään ja koordinaatiotehtävään HEL 2016-012029

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 69 Rikos- ja riita-asioiden sovittelun yhteistyöryhmän asettaminen ja kokoonpano Helsingissä HEL 2017-002859 T 00 00 02 Päätös n virastopäällikkö on 6.3.2013, 68, asettanut

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 13 Helsingin kaupungin ilmastotyöryhmän asettaminen HEL 2013-007804 T 00 00 02 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa työryhmän ilmastotyön

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 17/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 17/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 47 Ylimmän johdon palkankorotusesitykset ja Hayvaativuusluokkamuutoksista aiheutuvat korotukset HEL 2013-014293 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 133 Selvitys sosiaali- ja terveysviraston laitoshuollon ja ostopalveluna tuotetun siivouksen yhdistämisestä HUS-Desiko -liikelaitokseen HEL 2016-009433 T 00 00 00 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 16/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 16/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 62 Henkilöstön edustajien nimeäminen -osaston yksiköiden johtoryhmiin HEL 2015-000957 T 00 00 02 Päätös -osaston osastopäällikkö päätti täydentää päästöstään 37, 10.2.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 n elinkeino-osaston maahanmuutto- ja työllisyyspalvelut -yksikön hankintaoikeuksien vahvistaminen HEL 2016-014401 T 00 01 00 Päätös päätti viitaten elinkeino-osaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 143 Selvitys sosiaali- ja terveysviraston tekstinkäsittelyn yhdistämisestä HUS-Servis -liikelaitokseen HEL 2016-010387 T 00 00 00 Päätös päätti perustaa ohjausryhmän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 108 Haartmanin sairaalan ruokapalvelujen hankintaa valmistelevan ohjausryhmän ja projektiryhmän nimeäminen HEL 2016-007638 T 00 00 02 Päätös Ohjausryhmään: päätti nimetä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 11/2015 Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 13.03.2015 Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 11/2015 Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 13.03.2015 Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 14 TUVI (Turvapuhelimen ja kotihoidon virtuaalisia käyntejä kehittävä) - ohjausryhmän asettaminen HEL 2014-009860 T 00 00 02 Päätös päätti täydentää päätöstään 49, 22.9.2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 31/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 31/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 114 Sosiaali- ja terveysviraston johtoryhmän nimeäminen HEL 2013-000488 T 00 00 02 Päätös päätti, kumoten 7.4.2015 69 tekemänsä päätöksen, nimetä sosiaali- ja terveysviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Sosiaali- ja terveysvirasto 17/2015 07.04.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Sosiaali- ja terveysvirasto 17/2015 07.04.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 68 Sosiaali- ja terveysviraston henkilöstötoimikunnan asettaminen HEL 2013-001859 T 01 04 00 01 Päätös päätti asettaa sosiaali- ja terveysvirastossa noudatettavien yhteistoiminnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (7) 22/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (7) 22/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (7) 54 Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston seurantakomitean vaihtuvan jäsenen ja varajäsenen nimeäminen HEL 2015-004801 T 00 01 06 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 29/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 29/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 42 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle alkoholiliikkeen sijaintipaikan asianmukaisuuden arvioinnista HEL 2015-005648 T 11 00 03 Kirje 020 170 2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Kokousaika 9:00-9:27 Kokouspaikka Satamatalo Läsnä Jäsenet Luukkainen, Hannele Kanerva, Seppo Lohi, Jyrki Oker-Blom, Jan D Rauhansalo, Sanna Riihelä, Esko Terhen-Saarinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika 9:30-12:00 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen istuntosali Läsnä Jäsenet Kivekäs, Otso puheenjohtaja Juth, Kristina saapui 9:37, poistui 11:18, poissa: 9-11

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2015 Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto Harjuhahto-Madetoja, Katrina Juth, Kristina

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2015 Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto Harjuhahto-Madetoja, Katrina Juth, Kristina Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika 8:30-9:52 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen istuntosali Läsnä Jäsenet Kivekäs, Otso Harjuhahto-Madetoja, Katrina Juth, Kristina Mäntylahti, Ossi Pöri, Mikko

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 143 Lausunto ehdotuksesta valtionhallinnon viestintäsuositukseksi HEL 2016-010244 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut toteaa valtioneuvoston kanslialle lausuntonaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (7) 387 V 23.4.2014, Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 37/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 37/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 75 Lähiöprojektin johtoryhmän nimittäminen HEL 2015-012498 T 00 00 02 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa lähiöprojektille johtoryhmän

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 42/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 42/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 105 Lausunto luonnoksesta sisäisen turvallisuuden rahaston kansalliseksi toimenpano-ohjelmaksi 2014-2020 HEL 2014-008586 T 02 05 02 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

19 Strategisten toimintalinjojen mukaisen täydennyskoulutuksen koordinointi; työryhmän päivittäminen

19 Strategisten toimintalinjojen mukaisen täydennyskoulutuksen koordinointi; työryhmän päivittäminen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 19 Strategisten toimintalinjojen mukaisen täydennyskoulutuksen koordinointi; työryhmän päivittäminen HEL 2015-007141 T 00 00 02 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 77 Edustus: Kansalaisjärjestöjen Ihmisoikeussäätiön seminaari juhlasalissa 29.9.2015 HEL 2015-008885 T 00 04 03 Päätös Kaupunginjohtaja päätti, että Kansalaisjärjestöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkirjasto 15/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkirjasto 15/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 20 Kirjastojen ja yleisöpalveluyksiköiden aukioloajat syksyllä 2014 ja kirjastoauton pysähdyspaikat 1.1.2015 alkaen HEL 2014-012412 T 12 02 02 02 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 35/2014 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 35/2014 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 229 -osaston johtoryhmän muuttaminen HEL 2013-000655 T 00 00 02 Päätös Päätöksen perustelut Talous- ja tukipalvelujen osastopäällikkö päätti muuttaa päätöstään 4.2.2014

Lisätiedot

Helsingfors stad Föredragningslista 7/ (5) Stadsfullmäktige Sj/

Helsingfors stad Föredragningslista 7/ (5) Stadsfullmäktige Sj/ Helsingfors stad Föredragningslista 7/2014 1 (5) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 07.04.2014 387 HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (8) 135 Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa kulttuuri-

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto 29.04.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto 29.04.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 Kokousaika 11:00-11:15 Kokouspaikka Kokous- ja kongressihotelli Majvik (Majvikintie 1, 02430 Masala) Läsnä Jäsenet Männistö, Lasse Honkasalo, Veronika Lindell, Harri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 162 n ruotsinkielisten palveluiden työryhmän nimeäminen HEL 2016-011565 T 00 00 02 Päätös päätti nimetä sosiaali- ja terveysviraston ruotsinkielisten palvelujen työryhmän.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 31 Taide- ja kulttuurivisiotyöryhmän ja ohjausryhmän asettaminen HEL 2019-000232 T 00 01 04 00 Päätös päätti asettaa työryhmän, jonka tehtävänä on laatia Helsingille

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 84 Kaupungin merkkipäivälahjakokonaisuuden uudistaminen HEL 2016-013498 T 01 02 03 00 Päätös Hallintolain 51 :n mukaisen virheen korjaaminen, LSM, 21.12.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 9/2014 Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 9/2014 Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 19 Sosiaali- ja terveysviraston sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen laskujen hyväksyjät HEL 2013-000526 T 00 01 00 Päätös Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 n osastopäälliköiden ja toimintayksiköiden päälliköiden sijaisten määrääminen HEL 2016-003682 T 00 01 00 Päätös Yleinen osasto Hallintoyksikkö Kaupunkikuvaosasto Tietopalveluyksikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 35 Teknisten palvelujen palvelustrategiset linjaukset -työryhmä HEL 2018-013279 T 00 01 00 Päätös Vs. kansliapäällikkö päättää asettaa työryhmän: Valmistelemaan ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Kokousaika 8:00-9:00 Kokouspaikka Helsinginkatu 24, 5. krs, neuvotteluhuone 531 Läsnä Jäsenet Muut Karvinen, Marko strategiapäällikkö saapui 8:03 Enroos, Asta yksikön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 Pelastuslautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 Pelastuslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 Kokousaika 15:00-15:06 Kokouspaikka Keskuspelastusaseman neuvotteluhuone 338 Läsnä Jäsenet Raatikainen, Mika Olin, Venla Aivio, Sanna Eklund, Merja Huru, Nina Jauhiainen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 n osastopäälliköiden ja toimintayksiköiden päälliköiden sijaisten määrääminen HEL 2016-003682 T 00 01 00 Päätös Yleinen osasto Hallintoyksikkö Kaupunkikuvaosasto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 27 Sosiaali-ja terveysviraston talous- ja tukipalvelut -osaston henkilöstötoimikunnan nimeäminen HEL 2013-001904 T 01 04 00 01 Päätös päätti muuttaa päätöstään 3.9.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 14/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 14/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 22 Kaupunginvaltuuston päätös 29.8.2012, Helsingin hallinto-oikeuden päätös 12.4.2013 ja korkeimman hallinto-oikeuden päätös 5.2.2014 asemakaava-asiassa (piirustus

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 60/2014 10.11.2014

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 60/2014 10.11.2014 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 184 Lauttasaaren yksityiskoulujen kannatusyhdistys ry:n liikuntahallihankkeelle myönnetyn koululainan lyhennysehdot HEL 2012-004815 T 02 05 02 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 n hallinnon ja keskitettyjen tukipalveluiden tulosbudjetin käyttösuunnitelman vahvistaminen vuodelle 2017 HEL 2017-003272 T 02 02 00 Päätös Päätöksen perustelut Va.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkirjasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkirjasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Keskustakirjaston nimeäminen HEL 2017-000265 T 10 03 07 Päätös Päätöksen perustelut päätti keskustakirjaston nimikilpailun tuomariston ratkaisun 29.11.2016 pohjalta,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 7/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 7/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 Kaupunginkanslian Microsoft Enterprise Agreement -sopimuksen mukaisten lisenssien hankinta HEL 2015-000807 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kansliapäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 42 Helsingin kaupungin tutkimusapurahojen myöntäminen vuonna 2017 HEL 2016-014409 T 13 00 02 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 9/2014 28.02.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 9/2014 28.02.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 21 Siisti kesä! -hankkeeseen myönnetyn määrärahan jako virastoille 2014 HEL 2014-001315 T 02 02 02 Päätös Vs. kansliapäällikkö päätti myöntää, viitaten kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) 153 Kirjastotoimen johtajan viran täyttäminen HEL 2012-011572 T 01 01 01 01 Päätös päätti esittää lausuntonaan kaupunginhallitukselle, että kaupunginkirjaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 25 n osastopäälliköiden ja toimintayksiköiden päälliköiden sijaisten määrääminen HEL 2016-013090 T 00 01 00 Päätös Yleinen osasto Hallintoyksikkö Tietopalveluyksikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 8/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 19.02.2014 Rahoitusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 8/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 19.02.2014 Rahoitusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 Pankkitilien avaaminen asuntotuotantotoimistolle, Asunto Oy Helsingin Kotisatama ja Asunto Oy Helsingin Leonsatama HEL 2014-001769 T 02 06 00 Päätös päätti asuntotuotantotoimiston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 12/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 12/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Opetusviraston ja suomen- ja ruotsinkielisen työväenopiston työsuojelutoimikunta 2014-2017 HEL 2015-000845 T 00 00 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti asettaa opetusviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto 1/2015 HKR-Rakennuttaja Tulosryhmän johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto 1/2015 HKR-Rakennuttaja Tulosryhmän johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Rakennusviraston n tulosryhmän johtajan päätöspöytäkirja ja sen nähtävänä pitäminen vuonna 2015 Päätös päätti, että tulosryhmän johtajan päätöspöytäkirjan päätösvaltaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (8) 6/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (8) 6/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (8) 9 Osallistuminen Pohjoismaiseen pääkaupunkikokoukseen Reykjavikissa, Islannissa 7.-8.5.2015 HEL 2015-002913 T 04 03 01 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 27/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 27/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 99 Kaupungin edustajien määrääminen kutsuntalautakuntiin 2014 HEL 2014-004877 T 00 01 06 Päätös päätti nimetä seuraavat henkilöt sosiaali- ja terveysvirastosta

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (10)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (10) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (10) 75 Täyttölupien myöntäminen HEL 2016-007644 T 01 01 01 00 Päätös KJ RYJ Kaupunginkanslia Hankintakeskus Rakennusvirasto Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 14/2015 Talous- ja suunnitteluosasto 05.06.2015 Rahoitusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 14/2015 Talous- ja suunnitteluosasto 05.06.2015 Rahoitusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 31 Helsingin kaupungin eräiden pankkitilien käyttäjät HEL 2015-006741 T 02 06 00 Päätös päätti, että jäljempänä mainittuja Helsingin kaupungin pankkitilejä saavat käyttää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 97 Laskujen käsittelyoikeuksien myöntäminen varhaiskasvatusvirastossa HEL 2016-000084 T 00 01 00 Päätös päätti myöntää laskujen hyväksymisoikeudet seuraavasti: Leikkipuistotoiminnan,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2017 1 (6) 867 Kaksikielisyystoimikunnan asettaminen HEL 2017-009210 T 00 00 02 Päätös asetti toimikaudekseen kaksikielisyystoimikunnan, jonka tehtävänä on: seurata ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 83 Lähisuhdeväkivallan sovittelun yhteistyö-, kehittämis- ja koordinointityöryhmän työn jatkaminen HEL 2017-003947 T 00 00 02 Päätös n virastopäällikkö päätti jatkaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimiala Hallinto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimiala Hallinto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Sijaisten määrääminen sosiaali- ja terveystoimialan hallinnon palvelujen päälliköille HEL 2017-006530 T 00 01 00 Päätös päätti oikaista 6.6.2017 tehdyn päätöksen

Lisätiedot

Finna-konsortioryhmä Matti Sarmela

Finna-konsortioryhmä Matti Sarmela Finna-konsortioryhmä 22.11.2018 Matti Sarmela Yleisten kirjastojen edustus kansallisissa, kaikkien kirjastosektoreiden/muistisektorin yhteisissä ohjausryhmissä Celian johtokunta Jouni Pääkkölä Digitaalisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (9)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (9) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (9) 65 Täyttölupien myöntäminen HEL 2016-007644 T 01 01 01 00 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä, että seuraavat avoimeksi tulleet virat/toimet

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 59 Lausunto valtiovarainministeriölle valtioneuvoston asetusluonnoksesta kunnan ja maakunnan välisen siirtymäkauden vuokrasopimuksen vuokran määräytymisestä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Talousjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Talousjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Saatavien kirjaaminen luottotappioiksi ja eräiden palkkasaatavien poistaminen taseesta HEL 2017-001189 T 02 06 01 00 Päätös n talousjohtaja päätti Taloushallintopalveluiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Tarkastuslautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Tarkastuslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Kokousaika 17:00-19:10 Kokouspaikka Tarkastusvirasto, Unioninkatu 25, kokoushuone Läsnä Jäsenet Rydman, Wille Arajärvi, Pentti Gayer, Patrik Haglund, Mia Holopainen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 6/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 6/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 Talpan osastojen päälliköiden ja lähiesimiesten sijaiset sekä henkilöstöpäätösten päättäjälyhenteet HEL 2014-002283 T 00 01 00 Päätös Osastojen päälliköiden sijaiset:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 58/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 58/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 173 Ortogeriatrisen osaston suunnittelutyöryhmän nimeäminen HEL 2015-011081 T 00 00 02 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) ja sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (6) 18 Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen kirjastotoimen osalta HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös 20 Organisaatio päätti esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 172 Tietosuojatyöryhmän asettaminen HEL 2018-006747 T 00 00 02 Päätös Työryhmän jäsenet päätti asettaa työryhmän seuraavasti: Työryhmän nimi on tietosuojatyöryhmä. Työryhmän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (12) Kaupunginkanslia 38/2015 Oikeuspalvelut 30.06.2015 Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (12) Kaupunginkanslia 38/2015 Oikeuspalvelut 30.06.2015 Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (12) 95 Oikeudenkäynti poikkeamispäätöstä koskevassa valitusasiassa HEL 2015-006306 T 03 01 01 Oike PK 20151181 Tuomioistuin Tuomioistuimen diaari Muutoksenhakija Lausunnon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 5/2014 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 5/2014 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 4 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon oppisopimuskoulutuksen tietopuolisen koulutuksen ja tutkintotilaisuuksien hankinta HEL 2014-002443 T 02 08 02 01 Päätöksen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusta koskevan paikallisen sopimuksen voimassaolon päättyminen HEL 2015-006676 T 01 00 01 00 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 Kaupunginhallitus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 Kaupunginhallitus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 Kokousaika 23:10-23:12 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen istuntosali Läsnä Jäsenet Vapaavuori, Jan Kivekäs, Otso Arhinmäki, Paavo Honkasalo, Veronika Pakarinen, Pia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 5/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 5/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 13 Perhe- ja sosiaalipalvelujen tilapäiset sulkemiset ja toiminnan tilapäiset supistamiset kesällä 2015 HEL 2015-003012 T 05 00 01 Päätös päätti perhe- ja sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 127 Lausunto rikoksentorjuntaneuvostolle kansallisesta rikoksentorjuntaohjelmasta HEL 2016-007862 T 09 00 00 Päätös Lausunnonantajan saate Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika 8:00-9:01 Kokouspaikka Helsinginkatu 24, 5. krs, neuvotteluhuone 531 Läsnä Jäsenet Karvinen, Marko Järvenkallas, Satu Enroos, Asta Martiskainen, Timo strategiapäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Kokousaika Tiistai kello 16:30-18:12 Kokouspaikka Kulttuuritehdas Korjaamo, Töölönkatu 51 Läsnä Jäsenet Muut Rantanen, Tuomas puheenjohtaja Simonen, Riina varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 76 Täyttölupien myöntäminen HEL 2017-006162 T 01 01 01 00 Päätös Kansliapäällikkö päätti, että seuraavat avoimet virat/toimet saadaan täyttää ehdolla, että palkanmäärittely

Lisätiedot

Kirjastolain uudistaminen

Kirjastolain uudistaminen Kirjastolain uudistaminen Kirjastolain uudistuksen päätavoite Kirjastolain uudistamisen tavoitteena on edistää verkottuneessa kansalaisyhteiskunnassa asukkaiden sivistyksellisten perusoikeuksien toteutumista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 1/2015 Talous- ja tukipalvelut Tukipalvelut 04.09.2015 Palvelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 1/2015 Talous- ja tukipalvelut Tukipalvelut 04.09.2015 Palvelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Sosiaali- ja terveysviraston palvelupäällikön pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen vuonna 2015 Päätös Päätöksen perustelut -osaston tukipalvelut -yksikön palvelupäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (10) Sosiaali- ja terveysvirasto 47/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (10) Sosiaali- ja terveysvirasto 47/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (10) 149 Nordea Pankki Suomi Oyj:ssä avattavien asiakkaiden pankkitilien tilisopimusten hyväksyminen HEL 2015-009826 T 02 06 00 Päätös Päätöksen perustelut Sosiaali- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 Kokousaika 15:30-18:10 Kokouspaikka Lähtö kiertoajelulle Kansakoulukatu 3, kiertoajelu linja-autolla Helsingissä Läsnä Jäsenet Rauhamäki, Tatu Soininvaara, Osmo Holopainen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 48 Edustus: Pietarin ja Helsingin Pk-yritysten verkostoitumistapahtuma (partneriaatti) Helsingissä 9. - 11.10.2017 HEL 2017-005751 T 00 04 03 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 19/2014 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 19/2014 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 42 Oikeudenkäynnit maanvuokraa ym. koskevissa asioissa HEL 2013-004568 T 03 01 01 Päätös Tuomioistuin Kantaja Vastaajat Tuomioistuimen diaarinro:t Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/2012 1 (5) 1374 Valtuutettu Yrjö Hakasen toivomusponsi: uuden keskuskirjaston toteutus ja lähikirjastot Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 14.12.2011

Lisätiedot

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2009 90 Sivistyslautakunta 15.09.2009 Aika 15.09.2009 klo 18:00-20:22 Paikka Haukkamäen koulu Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 92

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 13/2015 18.03.2015

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 13/2015 18.03.2015 Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 21 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittaman 6Aika-strategian rahoitushakuun hankkeella Helsinki Region Eco HUB HEL 2015-002408 T 02 05

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 277 Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003138 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 91 Vallilan terveysteknologia-alan yrityskeskittymän kehittäminen (GE Healthcare Finland Oy) HEL 2014-015597 T 14 00 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä elinkeino-osaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 4/2015 10.02.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 4/2015 10.02.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Genesys -kontaktienohjausjärjestelmän rakentaminen Helsingin kaupungin taloushallintopalveluille HEL 2014-010507 T 02 08 02 01 Päätös päätti tilata Genesys kontaktienohjausjärjestelmän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 37/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 37/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 180 Määräys huollon tarpeen selvittämisestä lastensuojelun johtavalle sosiaalityöntekijälle ja sosiaalityöntekijälle HEL 2014-010566 T 05 00 01 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta 19.06.2017 11 Östersundom-toimikunnan asettaminen toimikaudeksi 2017-2019... 1 - : Sopimus Östersundomin yhteisen yleiskaavan laatimiseksi... 3 Ote

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 09.12.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 09.12.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 Kokousaika 9:00-10.00 Kokouspaikka Satamatalo Läsnä Jäsenet Kanerva, Seppo Andersson, Annika Lohi, Jyrki Oker-Blom, Jan D Rauhansalo, Sanna Riihelä, Esko Terhen-Saarinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 8/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka Tietotekniikkapäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 8/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka Tietotekniikkapäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Työasemien hankinta sosiaali- ja terveysvirastolle HEL 2015-005047 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti oikeuttaa ICT-palvelupäällikön tilaamaan 52 kannettavaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (14) Kiinteistövirasto 101/2015 Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (14) Kiinteistövirasto 101/2015 Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (14) 230 Asuntotontin (kaupunkipientalo) pitkäaikainen vuokraaminen asuintarkoituksiin yksityishenkilöille (Alppikylä, kortteli 41302 tontti 28) HEL 2014-012205 T 10 01

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 44 Edustus: Yleissivistävän koulutuksen kansainvälisyyspäivät Helsingissä 9. - 10.10.2017 HEL 2017-001530 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Määrärahan myöntäminen seudulliselle ja kuntayhteistyölle vuonna 2018 HEL 2018-000088 T 02 02 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää kaupunginkanslian käytettäväksi

Lisätiedot