Kutsutut: Fred Karlsson (johtaja), Kimmo Koskenniemi, Ritva Laury, Antti Arppe, Juha Hurme, Miikka Silfverberg; Andrew Chesterman (asiantuntija)
|
|
- Sanna-Kaisa Salo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÖYTÄKIRJA 06/06 Yleisen kielitieteen laitoksen johtoryhmän kokous 06/06. Aika: maanantaina klo ja maanantaina klo laitoksen seminaarihuoneessa. Kutsutut: Fred Karlsson (johtaja), Kimmo Koskenniemi, Ritva Laury, Antti Arppe, Juha Hurme, Miikka Silfverberg; Andrew Chesterman (asiantuntija) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus todettiin. Kokous käytiin YT-menettelyn mukaan. Läsnä olivat yt-menettelyn mukaisesti myös Johanna Ratia ja Hanna Westerlund. 2. Ilmoitusasiat - FM Johanna Ratia on vakinaisesti nimitetty yleisen kielitieteen laitoksen amanuenssiksi alkaen. - Humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on kokouksessaan päättänyt esittää rehtorille monikielisen viestinnän professuurin perustamista pysyvästi alkaen. Virka rahoitetaan dekaanin strategisesta määrärahasta. Virkaan on tarkoitus kutsua (50%) professori Andrew Chesterman. - Yleisen kielitieteen laitoksen tulosneuvottelut pidetään perjantaina klo laitoksen seminaarihuoneessa. - FT Krister Lindén ja FT Matti Miestamo ovat molemmat saaneet kolmivuotisen tutkijatohtorin viran Suomen Akatemialta alkaen. Miestamo sijoittuu tutkijakollegiumiin. - Laitoksen johtaja ilmoittaa määränneensä amanuenssi Johanna Ratian laitoksen esittelijäksi alkaen toistaiseksi. - Dekaani on siirtänyt laitosten johtajille oikeuden nimittää ja ottaa täydentävällä rahoituksella palkattu henkilökunta, kaikki tutkijakoulutettavat sekä sivutoimisen tuntiopetuksen ja dosenttiopetuksen opettajat (tiedekuntaneuvosto , ilmoitusasiat). - Rehtori on päättänyt perustaa monikielisen viestinnän professuurin yleisen kielitieteen laitokseen. Viran opetusala on kääntämisen teoria. Virkaan tullaan tiedekuntaneuvoston päätöksen mukaisesti kutsumaan professori Andrew Chesterman alkaen. 3. Tulosneuvottelut Päätettiin, että tulosneuvotteluissa laitosta edustavat johtoryhmä in corpore, prof. Andrew Chesterman sekä amanunssit Johanna Ratia ja Päivi Väätänen. 4. Yleisen kielitieteen laitoksen tavoiteohjelma kaudelle Tiedekunnan ohjeistus on tämä: Tavoiteohjelma (max 5 sivua) sisältää laitoksen keskeisimmät tavoitteet ja priorisoinnit kaudelle ottaen huomioon laitoksen kokonaistalouden (ml. täydentävä rahoitus) ja tiedekunnan tavoiteohjelman. Siihen sisällytetään ainakin seuraavat asiat: Tutkimusta koskevat tavoitteet (ml. painopisteet ja profilointi; täydentävää rahoitusta koskevat tavoitteet ja suunnitelmat) jatkokoulusta koskevat määrälliset ja laadulliset tavoitteet (ml. tutkintotavoitteet FT/vuosi ja niiden perustelut) peruskoulutusta koskevat määrälliset ja laadulliset tavoitteet (ml. tutkintotavoitteet HuK/vuosi ja FM/vuosi sekä niiden perustelut) ns. kolmatta tehtävää koskevat tavoitteet (ml. avoin yliopisto) hallinto, tuki- ja kirjastopalveluja koskevat tavoitteet (keskitetyt / hajautetut palvelut) henkilöstöä koskevat tavoitteet (ml. virkarakenne, mutta ei yksittäisiä virkoja; tarkempi henkilöstösuunnitelma laaditaan keväällä 2007)
2 Oppiaineet tuonevat ehdotuksensa kokoukseen sisäisten käsittelyjensä pohjalta. Tekstiä yhteensä viisi sivua eli noin puolitoista sivua per aine. Käsittelyä varten voidaan pitää toinenkin kokous. Deadline on Suunnitelmissa on syytä erityisesti kiinnittää huomiota laitoksemme tutkimuksen tehostamiseen tutkimuksen arvioinnin tulosten pohjalta. Päätös: Hyväksyttiin pienin muutoksin ja lisäyksin yleisen kielitieteen ja MonAKOn esitykset (LIITE 1). 5. Kokous keskeytettiin klo ja päätettiin jatkaa maanantaina klo (kieliteknologia). 6. Jatkokokous : kieliteknologian TTS Läsnä: Fred Karlsson (johtaja), Kimmo Koskenniemi, Graham Wilcock (Ritva Lauryn varajäsenenä), Antti Arppe, Juha Hurme, Miikka Silfverberg sekä yt-menettelyn mukaisesti Johanna Ratia ja Hanna Westerlund. Kieliteknologian tts-esitys oli lähetetty etukäteen. Päätös: Esitys hyväksyttiin pienin muutoksin ja lisäyksin (LIITE 1). 7. Seuraava kokous Päätös: maanantai klo Fred Karlsson laitoksen johtaja Pöytäkirja liitteineen tarkistettu Fred Karlsson LIITE 1. Yleisen kielitieteen laitoksen toiminta- ja taloussuunnitelma Hyväksytty johtoryhmän kokouksessa ja Laitoksen yleistavoite on harjoittaa laadukasta yleislingvististä, kieliteknologista ja käännösteoreettista tutkimusta ja opetusta. Yhteistyötä oppiaineiden välillä ja lähilaitosten (mm. kielten laitosten) kanssa tiivistetään erityisesti metodiopetuksen ja korpuslingvistiikan aloilla. Tutkimuksen arvioinnin arvosanaa nostetaan seuraavassa tutkimuksen arvioinnissa. 1. Yleinen kielitiede 1.1 Yleistä Mikäli käännöstieteen laitos nykymuotoisena lakkautetaan ja käännöstieteen tutkimus siirtyy Helsingin yleisen kielitieteen laitokseen, avautuu mielenkiintoisia uusia mahdollisuuksia lingvistiikan opetuksen ja tutkimusprofiilin kehittämiseen. Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen oppiaineen valtakunnallinen vastuu kasvaa tulevaisuudessa, koska Turun yliopiston humanistinen tiedekunta on tehnyt päätöksen oman yleisen kielitieteen oppiaineensa professuurin lakkauttamisesta nykyisen haltijan (s. 1944) siirtyessä eläkkeelle.
3 1.2 Tutkimus Yleisen kielitieteen henkilökunta on keskustellut edellisen tutkimuksen arvioinnin tuloksista useissa tilaisuuksissa vuoden 2006 aikana. Asia oli esillä muun muassa yleisen kielitieteen tutkijaseminaarissa sekä opettajien yhteiskokouksessa Lähivuosien tutkimuksen painopisteet ovat, ottaen huomioon sekä vakinaisen henkilökunnan kiinnostuksen kohteet että jatko-opiskelijoiden väitöskirja-aiheet: kielitypologia ja kaikkinainen kieltenvälinen vertailu, kenttätyöhön perustuva deskriptiivinen lingvistiikka, entistä huomattavampi panostus puheeseen, luonnollisten kielten kompleksisuus, Suomen pienet vähemmistökielet, korpuslingvistiikka, kielitieteen metodologiset kysymykset ja kielitieteen historia. Uusi avaus olisi askel soveltavan kielitieteen suuntaan. Tällöin kyseeseen tulisivat erityisesti Suomen maahantulokaskielet ja niihin liittyvä problematiikka, mm. näiden kielten kuvaus ja opetus Suomen yhteiskunnan ja asianomaisten henkilöiden tarpeista käsin. Tällainen avaus voisi myös olla hyödyksi opiskelijoiden työhön sijoittumiselle. Täydentävä rahoitus: oppiaineeseen kuuluu myös yksi tutkijakollegiumin tutkijatohtori. Langnet-haussa sl lienee mahdollista saada 1-2 rahoitettua jatkoopiskelijapaikkaa (päättyvässä Langnetissä niitä on nyt kaksi). SA-projekti Luonnollisten kielten kompleksisuus päättyy 12/2006. Tavoitteena on saada ainakin yksi kolmitai nelivuotinen SA-projekti sekä yksi varttuneen tutkijan yksivuotinen paikka. Pyritään yhden soveltavan projektin aikaan saamiseen (ainakin 1-2 henkilötyövuotta). 1.3 Jatkokoulutus Kirjoilla on tällä hetkellä 27 läsnä olevaa jatko-opiskelijaa, joista neljä on MonAKOn ohjauksessa. Jäljelle jäävistä 23:sta kymmenkunta on passiivisia. Aktiivisista voidaan arvioida noin viiden - seitsemän väittelevän tohtoriksi kaudella FT-tavoite voisi olla kuusi eli 2/v. Oppiaine osallistuu aktiivisesti valtakunnallisen Langnetin toimintaan (Fred Karlsson ja Seppo Kittilä ohjaajina osaohjelmassa Kielioppi ja kielen teoria, Ritva Laury osaohjelmassa Kielen rakenteet käytössä ). Oppiaine järjestää maalis/huhtikuussa 2007 sekä loka/marraskuussa 2007 Langnetin rahoituksella valtakunnallisen kaksiosaisen jatkokoulutuskurssin Kielitieteellinen tutkimusmetodiikka Kielitieteellistä jatkokoulutusta tulisi tiedekunnassa tehostaa. Pienet oppiaineet eivät yksin kykene ylläpitämään täysimittaista FT-koulutusta. Yleinen kielitiede on valmis osallistumaan kieliaineiden (ja miksei tiedekunnankin) yhteisen FT-koulutuksen kehittämiseen sekä metodiopetuksen että lingvistisen substanssin osalta. Edellytykset yhteistyölle paranevat, kun laitos muuttaa Metsätaloon. 1.4 Peruskoulutus On kolme painopistettä kaudella : laadukkaan yleisen kielitieteen peruskurssin opettaminen laajalle opiskelijajoukolle (ainakin 300 kuulijaa vuodessa), kielitieteen menetelmäopintojen kehittäminen (myös kieliaineiden tarpeisiin) sekä yleisen kielitieteen syventävien opintojen täsmentäminen uuden tutkintojärjestelmän mukaiseksi. FM-tutkintojen tavoite on keskimäärin kolme vuodessa (60% sisäänotosta), mikä vastaa viime vuosien pitkäaikaistrendiä. Sisäänotto on pitkään ollut 5 opiskelijaa vuodessa. Voisi harkita kymmenen opiskelijan ottamista joka toinen vuosi, jolloin opetustarjonta ja opetusresurssien käyttö olisi tehokkaampaa. Kielitieteellisen metodologian verkkosivustohanke viedään päätökseen 2007, mukaan luettuna fonologian ja morfologian harjoituskurssin verkkoversio. Syntaksin harjoituskurssin
4 verkkoversion laadinta käynnistetään. Tavoitteena on tuottaa 4000 opintopistettä vuodessa. 1.5 Kolmas tehtävä Professori johtaa (rahoituksen hankinta mukaan luettuna) romanikielen kansallista elvytyshanketta ja toimii useiden HY:n ulkopuolisten yhteisöjen johtokunnissa. 1.6 Hallinto-, tuki- ja kirjastopalvelut Metsätaloon siirtymisen yhteydessä olisi mahdollisimman pitkälle pyrittävä yhteisiin talon sisäisiin hallintopalveluihin (yhteistyössä keskustan hallintopalveluyksikön kanssa). 1.7 Henkilöstösuunnitelma Oppiaineeseen kuuluu nyt professori ja kaksi yliopistonlehtoria. Vireillä ei nyt ole uusia suunnitelmia. 2. Kieliteknologia 2.1 Yleistä Laitoksella on kieliteknologian opetuksessa valtakunnallinen asema ainoana kaikkien tasojen opetusta antavana yksikkönä sekä KIT-verkoston ja KIT-tutkijakoulun koordinaattorina. Laitos johtaa yhdessä Göteborgin yliopiston kanssa pohjoismaista tutkijakoulua Nordic Graduate School of Language Technology (NGSLT). Pohjoismaiden ministerineuvostolle laaditun asiantuntijaraportin (Koskenniemi, Nordgård ja Lindén 2006) perusteella pyritään saamaan jatkoa toimineelle pohjoismaiselle kieliteknologian tutkimusohjelmalle. Kieliteknologian oppiaineen yksi keskeinen tehtävä tulevalla kaudella on luoda asianmukainen tutkimusympäristö ja -yhteisö, jotka ovat osin yhteisiä lähiaineiden kanssa, mahdollisesti EU:n seitsemännen puiteohjelman infrastruktuureihin kytkeytyneenä (neuvottelut ovat tätä kirjoitettaessa meneillään). 2.2 Tutkimus Oppiaineen opettajien ja tutkijoiden tutkimuksen erityiset painopistealueet ovat a) kieliteknologisen tutkimusympäristön parantaminen ja rakentaminen, b) äärellistilaisten transduktoreiden hyödyntäminen erilaisissa jäsennys- ym. menetelmissä, c) leksikoiden ja säännöstöjen automatisoitu kartuttaminen, ja d) ontologiatekniikat ja niiden sovellukset kielten ja kielitieteellisten teorioiden vertailemiseksi sekä kieliteknologiaan. 2.3 Jatkokoulutus Kimmo Koskenniemen johtama KIT-tutkijakoulu jatkaa toimintansa ainakin v loppuun ja siinä on kaksi täysrahoitteista laitoksen opiskelijaa. Pohjoismaisen NGSLT -tutkijakoulun rahoitus on varmistettu v loppuun. Tutkintotavoite: yhteensä kaksi FT-tutkintoa Perustutkintoon johtava koulutus Oppiaine pyrkii kehittämään verkostomaista opetusta toisaalta keskittymällä kotimaassa yhteistyöhön niiden laitosten kanssa, jotka pystyvät tarjoamaan vastavuoroisesti palveluja tänne päin ja toisaalta kansainväliseen suuntaan, jossa on runsaasti korkeatasoisia osapuolia. Omaa opetusta kehitetään edelleen parantamalla esim. videoneuvottelun menetelmillä vuorovaikutteisuutta etäopetuksessa.
5 Sisäänotto oppiaineeseen on kymmenen vuodessa. Tarvittaessa harkitaan Kieli-, puheja käännösteknologian korvaamista kansainvälisellä tai muuten laajapohjaisemmalla ohjelmalla tai muuntamalla sitä tällaiseen suuntaan tai sen lakkauttamista kokonaan. Pääsykoetta on tarpeen kehittää siten, että sisään otettavien opiskelijoiden edellytykset formaalien menetelmien käyttöön varmistetaan paremmin, koska osa aiempien vuosien opiskelijoista on vaihtanut pois oppiaineesta, vähemmän formaaleihin aineisiin. Opettajien kuormitus on liiankin suuri. Yksi opiskelijoiden kannalta epäedullinen, mutta opettajien kuormitusta vähentävä ratkaisu olisi sisäänoton muuttaminen joka toinen vuosi tapahtuvaksi (myös maisteriohjelman osalta). HuK-tutkintojen tavoite on 2007: 9, 2008: 9 ja 2009: 9 kpl. FM-tutkintojen tavoite on 2007: 5, 2008: 5 ja 2009: 5 kpl (mukaan lukien maisteriohjelman tutkinnot). HuKtutkinnoissa päästään lähelle 60 % toteutuneesta sisäänotosta, mutta FM-tutkintojen osalta tästä jäädään opiskelijoiden siirtymisen takia suunnittelukauden aikana jonkin verran jälkeen. Maisteriohjelmasta, jossa kahden ensimmäisen vuoden sisäänotot ovat olleet kumpikin 3, päästään valmistumisessa 2/3 osuuteen (kaksi FM-tutkintoa per vuosi). 2.5 Kolmas tehtävä Oppiaineen toimesta on ylläpidetty kieliteknologian toimijoiden (henkilöiden, laitosten, yritysten) ja resurssien (aineistojen, tuotteiden, ohjelmien) dokumentointikeskusta FiLT, joka toimii osana pohjoismaista vastaavien keskusten NorDokNet-verkostoa. Kieliteknologian hankkeet kohdistuvat paljolti myös vähemmistökieliin (saamen kielet) tai esim. kehitysmaiden kieliin (swahili), jota tukevat tutkimuksen kohdat a-c (2.2). 2.6 Hallinto-, tuki- ja kirjastopalvelut Hankkeet ja verkostomainen toiminta edellyttävät jonkin verran tavanomaista enemmän hallintotoimia. Tarvittavien työasemien ylläpitämiseksi tarvitaan tavanomaista enemmän ATKtukea, vaikka käytetäänkin enenevässä määrässä HY:n vakioimia ratkaisuja. Paljon tietokonekapasiteettia ja tukea saadaan myös CSC:n Kielipankin kautta. Oppiaine tarvitsee erityisesti talletustilaa HY:n tietotekniikkaosastolta. 2.7 Henkilöstösuunnitelma Vakinaisen professuurin ja yliopistonlehtoraatin opetuskuorma on suuri. Lisäksi tarvittaisiin yhdessä käyttäytymistieteellisen tiedekunnan fonetiikan oppiaineen kanssa kustannettava puheteknologian yliopistonlehtori. Muutenkin tiedekunnan olisi järjestettävä oppiaineelle opetusresursseja vastaavassa suhteessa kuin muille oppiaineille, joiden tutkintomäärät ja tavoitteet ovat vastaavat. Laitoksella toimii myös SA:n rahoituksella post doc -rahoituksella tutkija (Krister Lindén) suunnittelukauden ajan. 3. MonAKO 3.1 Yleistä Tärkein tavoite on valmistautua Käännöstieteen laitoksen uuteen sijoittumiseen. Helsingin yliopiston kääntäjäkoulutus saattaa vähitellen siirtymä pääosiltaan yleisen kielitieteen laitokseen, eli MonAKOon. Lienee suunniteltava uusi maisteriohjelma muiden kielten laitosten kanssa. Jos rehtori hyväksyy tiedekunnan esityksen monikielisen professorin viran perustamisesta (aluksi 50%), MonAKOn resurssit ovat vain puoliviran vähemmän kuin nyt. MonAKOsta ei tule pääainetta. Omia FM-tutkintoja ei tule olemaan. Graduseminaarin tavoitteena on gradua vuodessa kieliaineiden hyväksi.
6 3.2 Tutkimus Outi Paloposken (et al.) toimittama suurteos suomentamisen historiasta ilmestyy v (SKS). Yleisenä tavoitteena on lisätä referee-lehdissä julkaistujen artikkeleiden määrää. Tutkimusprofiilin painopisteet ovat edelleen kääntämisen käsiteanalyysi, kääntämisen historia ja tutkimusmetodologia. 3.3 Jatkokoulutus ja jatkotutkinnot Tutkimusmetodologia on painopisteenä useilla perus- ja aineopintojen kursseilla. Tavoitteena on kehittää ja laajentaa jatkokoulutuksen käännöstieteen metodikurssi myös perustutkintoopiskelijoiden soveltuvaksi. MonAKOn ohjauksessa on tällä hetkellä 10 jatko-opiskelijaa, joista 2 on äityislomalla. Jotkut ovat yhteisohjauksia toisen laitoksen kanssa. Uusissa ohjaussopimuksissa otetaan käyttöön yhteisohjaus (Chesterman + Paloposki). Odotettavissa olevat FT-tutkinnot : ainakin kolme. Yksi väitöskirja on esitarkastuksessa (Laygues). Toinen mennee esitarkastukseen v lopussa tai v alussa (Nordmann; Langnet-stipendiaatti). Yksi lisensiaatti on korjausvaiheessa (Savolainen). Toisen Langnet-stipendiaatin työ (Tuominen) on vielä kesken. Langnet-omarahoitteisen jatkoopiskelijan työ (Hekkanen) valmistunee esitarkastukseen v aikana. Uudessa Langnethaussa (2007-) on 4 MonAKOn ohjauksessa olevaa opiskelijaa. MonAKOn prof. on edelleen mukana useiden referee-lehtien toimituskunnissa ja kansainvälisissä graduate-school toiminnoissa, sekä Langnetin ohjaajapoolissa. Yliopistonlehtori on myös mukana Langnet-poolissa. 3.4 Opintopisteet, perusopetus Tavoitteena on 2000 op/v. Tulkkauksen opetus jatkuu (konferenssitulkin koulutushanke loppui ) syventävien opintojen yhtenä vaihtoehtona. Metsätalon tulkkauskoppeja käytetään hyväksi. 3.5 Täydentävä rahoitus MonAKO on mukana Palmenian ja oikeustieteellisen laitoksen kanssa oikeustulkin koulutushankesuunnitelmassa (Palmenian johtama TUNE-hanke; rahoitusta ei vielä ole). Web-etäopetusprojekti (2007, atk-suunnittelija Mikko Laaksonen): Projektin tarkoituksena on tuottaa Web-sivustolta käsin käytettävää opetusmateriaalia kurssille Cmo242 (tietokoneavusteisen kääntämisen harjoituskurssi) ja myöhemmin myös Cmo141 (tietokoneen käyttämisen peruskurssi). Kustannusarvio: 3600 per kurssi + sivukulut. 3.7 Kolmas tehtävä Suunnitteilla oleva oikeustulkin koulutushanke toteutuu. MonAKO säilyttää hyvät yhteydet kääntäjien ja tulkkien kanssa, mm. ammattiliiton suuntaan (mm. Kääntäjä-lehden toimituskunnassa Paloposki). Yhteistyö jatkuu TSKsanastokeskuksen kanssa (terminologia, tuntiopetus). Kääntäjien työ ja käännöstutkimus tuodaan esille Mikael Agricola -juhlavuoden aikana v (Paloposki on mukana SKTL:n ja Kotuksen Oma kieli, oma mieli -työryhmässä). 4. Koko laitoksen kokopäiväisesti palkatun tutkimushenkilökunnan tavoite Tutkimushenkilökunta kiinnittää erityistä huomiota julkaisufoorumiensa valintaan mahdollisimman näkyviksi. Jokaisella kokopäiväisesti palkatulla tulisi olla ainakin kaksi julkaisua vuodessa, joista ainakin toinen JULKI-luokassa B1. Mitä enemmän tutkimusaikaa
7 työsuunnitelmaan kuuluu, sitä enemmän julkaisuja tulisi olla yli tämän minimin.
Yleisen kielitieteen laitoksen toiminta- ja taloussuunnitelma
Yleisen kielitieteen laitoksen toiminta- ja taloussuunnitelma 2007 2009 Käsitellään johtoryhmän kokouksessa 17.10. 2007 Laitoksen yleistavoite on harjoittaa laadukasta yleislingvististä, kieliteknologista
Yleisen kielitieteen opetus
Yleisen kielitieteen opetus 2011-2012 Kursseille ilmoittautuminen Kursseille ilmoittaudutaan WebOodin kautta. Perusopinnot Yleisen kielitieteen peruskurssi (CYK110 402968) Ryhmä 1 P1, ma 12-14, ke 14-16,
K:\TTS\TTS_2009\lomake_data\424_lomake.rtf
K:\TTS\TTS_2009\lomake_data\424_lomake.rtf Laitoksen / yksikön nimi: Yleisen kielitieteen laitos Laitoksen / yksikön vastuualue: 424 A1.1. Laitoksen visio tutkimusyhteistyöstä muiden tahojen kanssa (priorisointi,
TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi
Tiedekuntaneuvosto 7/11 27.9.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 15/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/11 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 17/11 3 Teknillisen tiedekunnan
TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi
Tiedekuntaneuvosto 3/12 2.10.2012 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/12 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/12 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 9/12 3 Teknillisen tiedekunnan
Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).
OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen
PÖYTÄKIRJA ESITTELYLISTA A 5/2012 Juha Kukkonen puh Varsinainen jäsen
ESITTELYLISTA A 5/2012 Kokous n:o 2 tiistaina 23.10.2012 klo 15.00-16.20 dekaani Peppi Karppinen akatemiatutk. Jouni Jaakkola I Raija Lähdesmäki tutkijatoht. Juha Risteli prof. Suvi Rahja 1. Kokouksen
Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648,
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 2/2009 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Asia: laitosneuvoston kokous Aika: tiistai 10.2.2009 klo 9.00 Paikka: MaB 305 Läsnä: Jäsen Asiat: Varajäsen Asiat: Professori
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 11/2011 keskiviikkona klo (KTK314)
1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 17.10.2011.
Johtokunnan kokous 6 A/2014
Pöytäkirja 6 A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous 6 A/2014 Aika tiistai klo 10.20 11.30 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet
Kielten tohtoriohjelma
Kielten tohtoriohjelma 1. Taustaa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikössä on kaksi tohtoriohjelmaa. Kielten tohtoriohjelma on kieliin ja käännöstieteeseen erikoistuville tohtoriopiskelijoille
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 25.8.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 21 A 23 A 21/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 22/2010 2 Ilmoitusasiat A 23/2010 3 Toiminta-
Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi nykykielten laitoksessa. Helsingin yliopisto humanistinen tiedekunta
Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi nykykielten laitoksessa Helsingin yliopisto humanistinen tiedekunta Tätä kaikkea voit opiskella Nykykielten laitos tarjoaa opetusta kaikkiaan 23 kielessä sekä kieliteknologian
Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06
LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään
Perusopinnot (Cmo100) 25 op
Perusopinnot (Cmo100) 25 op Kääntäjän perustaidot Kääntäjän kompetenssit (Cmo111, 5 op) Johdantokurssi, jossa käsitellään kääntäjän ammatin toimenkuvia ja valmiuksia. Kääntäjän kompetensseihin kuuluvat
14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:
Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen
Kutsu käännöstieteen professori Kaisa Koskisen juhlaluennolle 7. päivänä joulukuuta 2016 kello 13
Kutsu käännöstieteen professori Kaisa Koskisen juhlaluennolle 7. päivänä joulukuuta 2016 kello 13 Professori Kaisa Koskinen pitää juhlaluennon keskiviikkona 7. joulukuuta 2016 kello 13 aiheesta Translatorinen
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2011 tiistaina klo (KTK314)
1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 22.9.2011.
TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012
LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Aika Paikka torstaina 11.10.2012 klo 14.15 alkaen Luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön
3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu
LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston
Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman
Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2017 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017, 13:00-13:25 Paikka AU300/SN3097 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Siiskonen Harri puheenjohtaja 1-4 Saranto Kaija professori, jäsen
Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta
Oppaan käyttäjälle Humanistisen tiedekunnan opinto-opas lukuvuosiksi 2007 2008 ja 2008 2009 sisältää tiedekunnan opetussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2007. Opas sisältää perustutkintoja koskevat
Romanikielen ja kulttuurin opinnot Helsingin yliopistossa. Henry Hedman Yliopisto-opettaja Helsingin yliopisto
Romanikielen ja kulttuurin opinnot Helsingin yliopistossa Henry Hedman Yliopisto-opettaja Helsingin yliopisto Romanikieli Euroopassa Kaikkein varovaisimpien arvioiden mukaan romanikielen puhujia on Euroopassa
KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet
KOKOUSKUTSU 24.11.2011 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa
URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena
A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan. A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2007 Tiedekuntaneuvosto Kokous 16.1.2007 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 4 A 1/2007 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2007 2 Ilmoitusasiat A 3/2007 3 Tiedekunnan edustajan
3/2012 Toimintatapojen tarkennuksia väitöskirjatyön valmistumisen loppuvaiheen prosesseihin
8.10.2012 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 9/2012 Aika Maanantai 8.10.2012 klo 8.15 10.15 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus ja
keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).
LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin
3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille (Liite 1)
JOHTOKUNTA 2.3.2005 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille 2006 2009 (Liite 1) 4. Seuraavan kokouksen ajankohta LAPIN YLIOPISTO
HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella
Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 10/2012 maanantaina 26.11.2012 klo 12.00 (KTK219) Käsiteltävät asiat:
Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 3 Ilmoitusasiat 4 Erityisopettajan kelpoisuuden tuottavien opintojen tarjoaminen ennen vuotta
Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta
Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)
1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 12.8.2010.
Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO
30.4.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 5/2013 Aika Maanantai 6.5.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja
Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016
Pöytäkirja 9 A/2016 1 (7) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Aika tiistaina klo 10 10.50 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,
Ranskalainen filologia
Ranskalainen filologia uusien opiskelijoiden informaatiotilaisuus 29.8.2007 Mikä on romaanisten kielten laitos? useamman oppiaineen muodostama yksikkö laitoksessa on neljä oppiainetta: ranskalainen filologia,
7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.
7.3.2005 Yliopistojen rehtorien neuvoston työryhmä on rehtori Perttu Vartiaisen puheenjohdolla pohtinut yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkarakennetta. Työryhmän raportti valmistui tammikuussa 2004, ja
FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/10 PÖYTÄKIRJA
Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS
Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita
Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita Anita Nuopponen Vaasan yliopisto, viestintätieteet Anita.Nuopponen@uv a.f i Sisältö Terminologiaoppia 36 vuotta Vaasan yliopistossa Teknisen
STRATEGIA JA VAIKUTTAVUUSHANKE: Vieraiden kielten ja kulttuurien koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi
STRATEGIA JA VAIKUTTAVUUSHANKE: Vieraiden kielten ja kulttuurien koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Loppuraportti Pirkko Nuolijärvi ja työryhmä 25.3.2015 1 Johtoryhmän
2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 5/2016 Kokous: Keskiviikko 18.5.2016 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:
PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto
PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta
Osastosihteeri Riitta Kuusimäki, puh. 3072,
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 8/2007 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Asia: laitosneuvoston kokous Aika: tiistai 16.10.2007 klo 9.00 Paikka: MaB 305 Läsnä: Professori Risto Heiskala, pj. asiat
Pohjois-Tapiolan koululla, tilana ruokalan lasihuone sisäänkäynti A-ovesta 2.krs
PÖYTÄKIRJA 1 (6) 29.5.2018 AARNIVALKEAN KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantaina 28.5.2018 klo 18:00 Paikka Läsnä Poissa Jakelu Pohjois-Tapiolan koululla, tilana ruokalan lasihuone sisäänkäynti A-ovesta
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,
Kokouksen 12 / 2009 asialista
Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi
Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO
16.9.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 8/2013 Aika Maanantai 16.9.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-1, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja
Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa
Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta
v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op
Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma v. 201 OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen
Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2017 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2017 1 24.03.2017 Aika 24.03.2017, 09:00-09:20 Paikka AU300 / SN3097 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Mönkkönen Jukka rehtori, puheenjohtaja 1-3 Kortelainen Jarmo 1-3
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,
Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 3/2018)
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MUUTOKSENHAKU- LAUTAKUNTA Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous 7.6.2018 (nro 3/2018) Aika: klo 8.15 8.43 Paikka: Ag B201 Läsnä: Iiris Aaltio, Kaisa Aunola, Kaija Collin,
1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus. 5 Tutkijan (A20) viran muuttaminen erikoistutkijan (A24) viraksi
JOHTOKUNTA 12.06.2003 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Arktisen keskuksen johtokunnan varapuheenjohtajan nimeäminen 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus 5 Tutkijan
Helsingin yliopiston Avoin yliopisto
Helsingin yliopiston Avoin yliopisto 5.9.2013 17.9.2013 1 Rehtori 2.9.2013: HY:ssa tehdään työtä maailman parhaaksi He eivät valmistu vain sopeutumaan yhteiskuntaan, vaan muokkaamaan ja muuttamaan sitä
Ohjeita uusille opiskelijoille. Venäjä äidinkielenä. Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi Opettajaksi
Ohjeita uusille opiskelijoille Venäjä äidinkielenä Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi Opettajaksi Kääntäjäksi Yhteiset perusopinnot www.helsinki.fi/yliopisto 15.9.2014 1 Venäjä äidinkielenä Venäjä äidinkielenä
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta. Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä Professorin tehtävä, suomen kieli, 1.8.2016 alkaen toistaiseksi 1. Professorin toimintaympäristö
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 16.03.2017 Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto Aika 16.03.2017, 10:15-11:02 Paikka Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Osallistujat
Lääketieteellisen tiedekunnan opetustaidon arviointimatriisi
Lääketieteellisen tiedekunnan opetustaidon arviointimatriisi Opetustaidon arviointimatriisin tarkoitus on määritellä arviointikriteerit selkeästi ja läpinäkyvästi. Matriisia käytetään tukena opetustaitoa
Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014
Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston
LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne
LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Puh: Pääaine: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Minut valittiin ranskan kielen opiskelijaksi vuonna.
1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Julkishallinnon professorin viran tehtävien hoito. 5 Kulttuurihistorian professorin viran perustaminen
HALLITUS 29.1.2003 Kokous 1/03 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Sosiaalityön, erityisesti kuntouttavan sosiaalityön professorin viran tehtävien hoito 4 Julkishallinnon
torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).
Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin torstaina 15.12.2011 klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä,
Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula
Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Tehtäväkokonaisuus KOULUTUS Apukysymyksiä Koulutuksen markkinointi Mm. www-sivut, esitteet,
KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKÖN KESKUSTELUTILAISUUS OPISKELIJOILLE RANSKAN KIELEN TUTKINTO- OHJELMAA KOSKEVASTA SELVITYKSESTÄ
KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKÖN KESKUSTELUTILAISUUS OPISKELIJOILLE RANSKAN KIELEN TUTKINTO- OHJELMAA KOSKEVASTA SELVITYKSESTÄ 30.11.2016 REHTORIN TOIMEKSIANTO Rehtori antoi päätöksellään
AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin
LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA
Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 8/2009, 30.9.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan valintaperusteet ja valittavien opiskelijoiden
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA n:o 5 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Nieminen, puh Tiedekuntaneuvosto Rantakari, puh.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA n:o 5 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Nieminen, puh. 2003 Tiedekuntaneuvosto Rantakari, puh. 2004 Aika: tiistaina 4.4.2006 kello 13.15 Paikka: kokoushuone L-314
Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa.
PÖYTÄKIRJA 1/2011 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa. Kokousaika on ilmoitettu
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan
TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011
LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 Aika Paikka tiistaina 15.2.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön
HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA
HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA TAUSTAA JA VALMISTELUTYÖTÄ KOULUTUKSEN ALOITTAMISEKSI Kansainvälinen yhteistyö Ulkomailta
Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta
Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 10.3.2010 Lukuvuoden 2010 2011 työsuunnitelmat ja tuntiopetus Työsuunnitelmat Laitoksia pyydetään laatimaan työsuunnitelmat lukuvuodeksi 2010 2011. Työsuunnitelmat
Työelämäyhteydet kielten yhteisissä
Työelämäyhteydet kielten yhteisissä opinnoissa (MKA) Monialaisen kieliasiantuntijan kandidaattiohjelma Kieli- ja viestintätieteiden laitos JY Sanna Lehtonen Monialaisen kieliasiantuntijan kandidaattiohjelma
Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu
Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu www.jyu.fi/tutkijakoulu Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen Opintoasiainpäivät 9.2.2012 Tutkijakoulujärjestelmä muutoksessa Perustettu 1995 Opetusministeriön toimesta
Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014
Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos
TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2011
LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2011 Aika Paikka tiistaina 20.9.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön
Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.
OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2008 Aika Tiistaina 1.4.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön
4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet
ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet
Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat
5.12.2012 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 11/2012 Aika Maanantai 10.12.2012 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 25.01.2017 Aika 25.01.2017, 10:15-10:51 Paikka Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Filppula Markku
2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kokous: Keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:
AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet
AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet 16.5.2012 16.5. Humanistinen tiedekunta.2012 1 Taustaa Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen =hyväksiluku Rehtorin päätös Tdk-neuvosto Astuivat
PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia
PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta
Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) 1. Kokouksen avaaminen sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Pöytäkirja 4/2016 1 (7) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika Paikka keskiviikko 11.5.2016 klo 10.03 11.51 Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) Jäsenet prof.
Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa
Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Elise Pinta, tutkijakoulukoordinaattori, Turun yliopiston tutkijakoulu Anne Tuittu, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija,
Kokouskutsu 4/ (7) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous. Aika keskiviikko klo 10.00
Kokouskutsu 4/2016 1 (7) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika keskiviikko 11.5.2016 klo 10.00 Paikka Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) Jäsenet prof. Marja
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi
Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön
JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON JOHTOSÄÄNTÖ hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Kirjaston tehtävä... 2 2 Hallinto... 2 3 Johtokunnan vastuut ja tehtävät... 2 4 Johtokunnan
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2011 tiistaina klo (KTK314)
1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Päätös Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 11.8.2011.
Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma
1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala
TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö
TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulun ohjesääntö Käsittely 1. TeaKin johtoryhmä 19.2.2013 2. TeaKin johtoryhmä 5.3.2013 3. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 11.3.2013 4. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 15.4.2013
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali
Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN