A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan. A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan. A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta"

Transkriptio

1 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2007 Tiedekuntaneuvosto Kokous HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 4 A 1/ Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/ Ilmoitusasiat A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta

2 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 1 / 2007 Kokous 1 / 2007 tiistaina klo alkaen 1 Kokouksen päätösvaltaisuus Säännökset tiedekuntaneuvoston koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta sisältyvät Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :iin. Kutsu kokoukseen on lähetetty Tiedekuntaneuvosto on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä on läsnä. Opintosuorituksia arvosteltaessa puheenjohtajan lisäksi päätöksentekoon oikeutettuja jäseniä on oltava läsnä vähintään neljä. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

3 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 2 / Ilmoitusasiat 1) Kemian laitosneuvostossa hyväksytty pro gradu -tutkielma; yhteenveto liitteenä. 2) n päätöksillä , sekä hyväksytyt tutkinnot ja erillistodistus liitteenä. 3) Vuosien tutkintotilanne oppiaineittain liitteenä; lisäksi liitteenä aineenopettajan tutkintojen määrät aineittain, tiedekunnan tutkintoihin vuonna 2006 sisältyvät opintoviikot tiedekunnittain sekä tiedekunnan tutkintoihin vuonna 2006 sisältyvät, muissa oppilaitoksissa suoritetut opinnot. 4) Oulun yliopiston opiskelijoiden sekä uusien opiskelijoiden 2006 määrä koulutusaloittain liitteenä. 5) Opetussuunnitelman ja opinto-oppaan toimitusaikataulu liitteenä. 6) Rehtorin päätös Yliopistoportaali ja sähköinen asiointi hankkeen ohjausryhmän asettamisesta liitteenä. 7) Opetusministeriön asetus yliopistojen maisteriohjelmista liitteenä, voimassa vuoden 2007 alusta lukien. 8) Sopimukset Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö erillislaitoksen perustamisesta sekä Suomen virtuaaliyliopisto konsortion sääntöjen uusimisesta liitteenä. 9) Sopimukset Pehr Brahe ohjelmistolaboratorion toiminnasta ja yhteistyöstä VTT:n kanssa liitteenä. 10) Oulun yliopiston ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) välinen strateginen kumppanuussopimus liitteenä.

4 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 2 / jatkuu Ilmoitusasiat 11) Yhteistoimintasopimus ympäristöliiketoiminnan kehittämisestä liitteenä, jatkoa aikaisemmalle sopimukselle. 12) Rehtorin päätös palkankorotusten lisämäärärahojen vuodelle 2006 jakamisesta liitteenä. 13) Suomen Akatemian tammikuun haku avautunut sähköisenä asiointina; Akatemian ohje palkkausjärjestelmästä aiheutuvien palkankorotusten huomioimisesta sekä palkkojen sivukulut vuonna Päätösesitys: Merkitään tiedoksi. Esityksen mukaisesti.

5 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 3 / Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan Yliopistossa toimii tasa-arvotoimikunta, johon kuuluvat tiedekuntien tasaarvoryhmien puheenjohtajat sekä yliopiston johdon, ammattijärjestöjen ja opiskelijoiden edustajat. Nykyisen tasa-arvotoimikunnan toimikausi päättyi vuoden 2006 lopussa. Tiedekuntia on pyydetty tekemään ehdotuksensa tasa-arvotoimikunnan jäseniksi ja varajäseniksi toimikaudelle maanantaihin mennessä (pyyntökirje liitteenä). Edellisellä toimikaudella tiedekunnan edustajana toimikunnassa on ollut professori Pauli Tapani Karjalainen maantieteen laitokselta. Päätösesitys: Tehdään päätösesitys tiedekuntaa edustavasta jäsenestä ja varajäsenestä kokouksessa. Päätettiin nimetä tiedekunnan edustajaksi yliopiston tasa-arvotoimikuntaan professori Pauli Tapani Karjalainen maantieteen laitokselta sekä varajäseneksi suunnittelija Hilkka Poutanen tietojenkäsittelytieteiden laitokselta.

6 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 4 / Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta Tietojenkäsittelytieteen laitos ja taloustieteiden tiedekunta ovat esittäneet CISDEtutkimuskeskuksen perustamista (Center of Information Systems, Software and Digital Economy) koordinoimaan informaatioteknologian ja talouden hyödyntämisen tutkimusta Oulun yliopistossa. Yliopiston hallitus päättää esityksestä. Tiedekunnilta on pyydetty mahdollista lausuntoa asiassa tammikuun loppuun 2007 mennessä. Asiaan liittyvää esittelymateriaalia on liitteenä. Päätösesitys: Päätetään lausunnon antamisesta, keskustellaan mahdollisen lausunnon suuntaviivoista sekä laatimisen menettelytavoista. Päätettiin nimetä työryhmä (varadekaani Petri Pulli koollekutsujana sekä professorit Juha Kinnunen, matemaattisten tieteiden laitos, ja Matti Weckström, fysikaalisten tieteiden laitos), joka laatii tiedekunnan lausunnon.

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Aika Paikka torstaina 11.10.2012 klo 14.15 alkaen Luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 25.8.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 21 A 23 A 21/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 22/2010 2 Ilmoitusasiat A 23/2010 3 Toiminta-

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 Aika Paikka tiistaina 15.2.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012 Aika Paikka tiistaina 31.1.2012 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 1.11.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 29 A 30 A 29/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 30/2010 2 FT Jyrki

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 25.8.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 21 A 23 A 21/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 22/2010 2 Ilmoitusasiat A 23/2010 3 Toiminta-

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2011 Aika Paikka tiistaina 20.9.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / A 18/ Valtionrahoituksen kohdentamisen periaatteet 2011

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / A 18/ Valtionrahoituksen kohdentamisen periaatteet 2011 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 12.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 16 A 18 A 16/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 17/2010 2 Ilmoitusasiat A 18/2010 3 Valtionrahoituksen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 2.6.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 19 A 20 A 19/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 20/2010 2 Ilmoitusasiat OULUN

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 7/11 27.9.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 15/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/11 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 17/11 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 28.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 17 A 18 A 17/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 18/2010 2 FT Juha Ridanpään dosentuuriasia;

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 3/12 2.10.2012 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/12 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/12 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 9/12 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 28.9.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 24 A 27 A 24/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 25/2010 2 Ilmoitusasiat A 26/2010 3 Tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

B 14/11 2 Vuoden 2012 kansainvälisten hakujen valmistelu: kv-maisteriohjelmien valintaperusteet

B 14/11 2 Vuoden 2012 kansainvälisten hakujen valmistelu: kv-maisteriohjelmien valintaperusteet Tiedekuntaneuvosto 5/11 23.5.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 11/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus OPINTOASIAINPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA B B 13/11 1 Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan tutkintosääntö

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011 LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011 Aika Paikka maanantaina 13.6.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 15.12.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 34 A 34/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA OULUN YLIOPISTO

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2008 Aika Tiistaina 1.4.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA ESITTELYLISTA A 5/2012 Juha Kukkonen puh Varsinainen jäsen

PÖYTÄKIRJA ESITTELYLISTA A 5/2012 Juha Kukkonen puh Varsinainen jäsen ESITTELYLISTA A 5/2012 Kokous n:o 2 tiistaina 23.10.2012 klo 15.00-16.20 dekaani Peppi Karppinen akatemiatutk. Jouni Jaakkola I Raija Lähdesmäki tutkijatoht. Juha Risteli prof. Suvi Rahja 1. Kokouksen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / 2010 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 9.11.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 28 A 32 A 28/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 29/2010 2 Ilmoitusasiat A 30/2010

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011 Aika Paikka torstaina 15.12.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Tiedekuntaneuvosto 3/11 28.3.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/11 2 Uusien osastojen henkilöstösuunnitelmat OPINTOASIAINPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA B B10/11 1 Tietotekniikan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / Tiedekuntaneuvosto. Kokous HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / Tiedekuntaneuvosto. Kokous HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / 2009 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 17.11.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93 A 92/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 93/2009 2 Ilmoitusasiat OULUN

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011 LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011 Aika Paikka perjantaina 27.5.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan tiedekunnalle dekaanin keskiviikkona 10. tammikuuta 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018). Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin torstaina 15.12.2011 klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä,

Lisätiedot

A 20/ Yliopistojen toimintamenojen rahoitusjärjestelmä sopimuskaudella A 21/ Tutkijan määräaikaisen virkasuhteen täyttäminen

A 20/ Yliopistojen toimintamenojen rahoitusjärjestelmä sopimuskaudella A 21/ Tutkijan määräaikaisen virkasuhteen täyttäminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2006 Tiedekuntaneuvosto Kokous 28.2.2006 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 17 A 21 A 17/2006 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 18/2006 2 Ilmoitusasiat A 19/2006 3 Assistentin

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien. Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin keskiviikkona 14.12.2011 klo 9.00 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 1/12 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 1/12 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Tiedekuntaneuvosto 1/12 20.2.2012 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 1/12 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/12 2 Tiedekuntaneuvoston täydentäminen A 3/12 3 Teknillisen tiedekunnan vuosiraportti 2011 A

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 9.11.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 28 A 32 A 28/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 29/2010 2 Ilmoitusasiat A 30/2010 3 Laitosten

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2011 Aika Paikka tiistaina 18.10.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 8.4.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 11 A 15 A 11/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 12/2010 2 Ilmoitusasiat A 13/2010 3 Tutkimusinfrastruktuurien

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 11/2011 keskiviikkona klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 11/2011 keskiviikkona klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 17.10.2011.

Lisätiedot

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 9.10.2012.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 4/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 4/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 15.4.2010.

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/004 Aika Tiistaina 16.3.004 klo 1.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A9 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A9 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A9 / 2010 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 9.12.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 33 A 34 A 33/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 34/2010 2 Ilmoitusasiat PÖYDÄLTÄ:

Lisätiedot

A 28/ FT Netta Iivarin dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi. A 29/ FT Pertti Rautiaisen dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 28/ FT Netta Iivarin dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi. A 29/ FT Pertti Rautiaisen dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2009 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 7.4.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 26 A 29 A 26/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 27/2009 2 Ilmoitusasiat A 28/2009

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 19.11.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A 31 A 31/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA OULUN YLIOPISTO

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 7.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 16 A 16/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA

Lisätiedot

Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4. Kokouksen alussa on rehtorin katsaus.

Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4. Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2010 Aika Perjantai 18.6.2010 kello 8.15 Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Hallintojohtaja

Lisätiedot

Hallintopäällikön esittelylistojen A asia 10. Opintoasiainpäällikön esittelylistojen B asiat. Jari Oksanen Tutkimusdekaani

Hallintopäällikön esittelylistojen A asia 10. Opintoasiainpäällikön esittelylistojen B asiat. Jari Oksanen Tutkimusdekaani LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 4/2011 Aika Paikka perjantaina 1.4.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistojen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / A 4/ FT Vesa Apajan dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys ja esitys rehtorille

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / A 4/ FT Vesa Apajan dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys ja esitys rehtorille OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2004 Tiedekuntaneuvosto Kokous 15.1.2004 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 4 A 1/2002 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2002 2 Tiedekuntaneuvoston täydentäminen A 3/2002

Lisätiedot

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648,

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 2/2009 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Asia: laitosneuvoston kokous Aika: tiistai 10.2.2009 klo 9.00 Paikka: MaB 305 Läsnä: Jäsen Asiat: Varajäsen Asiat: Professori

Lisätiedot

A 18/ Tiedekunnan lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi yliopistojen

A 18/ Tiedekunnan lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi yliopistojen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2004 Tiedekuntaneuvosto Kokous 16.3.2004 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 15 A 18 A 15/2002 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/2002 2 Ilmoitusasiat A 17/2002 3 Yliassistentin

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko klo 12:00 13:00 Paikka YN330

TIEDEKUNTANEUVOSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko klo 12:00 13:00 Paikka YN330 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON 1.1.2018 31.12.2021 JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko 22.11.2017 klo 12:00 13:00 Paikka YN330

Lisätiedot

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/009 Aika Tiistaina 1.5.009 klo 1.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY01) Hallintopäällikön

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 14.1.2016 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 20.1. klo 10.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2002 Aika Tiistaina 10.09.2002 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2011 Aika Paikka keskiviikkona 12.10.2011 klo 14.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2012 Aika Paikka keskiviikkona 4.4.2012 klo 14.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 5/2016 Kokous: Keskiviikko 18.5.2016 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 12.8.2010.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juuso, Hannu, lehtori Sitomaniemi-San Johanna, jatko-opiskelija 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta

Lisätiedot

A 10/ Professorin määräaikainen virkasuhde, maantiede (kulttuurimaantiede); virkasuhteen hakijat

A 10/ Professorin määräaikainen virkasuhde, maantiede (kulttuurimaantiede); virkasuhteen hakijat OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2008 Tiedekuntaneuvosto Kokous 5.2.2008 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 7 A 11 A 7/2008 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/2008 2 Ilmoitusasiat A 9/2008 3 Professorin virka,

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2018

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2018 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Informaatioteknologian tiedekunta PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2018 Aika 11.1.2018 klo 9:00-10:17 Paikka Mattilanniemi, Agora Ag D513.1 (ns. Lyytisen sali) Professorit Jäsen:

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kokous: Keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2010. A 2/2010 2 Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten kutsuminen

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2010. A 2/2010 2 Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten kutsuminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 5.3.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 6 A 1/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2010 2 Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten

Lisätiedot

3/2012 Toimintatapojen tarkennuksia väitöskirjatyön valmistumisen loppuvaiheen prosesseihin

3/2012 Toimintatapojen tarkennuksia väitöskirjatyön valmistumisen loppuvaiheen prosesseihin 8.10.2012 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 9/2012 Aika Maanantai 8.10.2012 klo 8.15 10.15 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8/2012 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Paikka: KE (Student Center)

PÖYTÄKIRJA 8/2012 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Paikka: KE (Student Center) OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 8/2012 Aika Tiistai 21.8.2012 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille neuvoston jäsenille Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin ja varadekaanin keskiviikkona 18.6.2008 klo 13.15. Kokouspaikkana on hallituksen kokoushuone, Yliopistonkatu

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 08/2008;

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 08/2008; ; ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 4. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen 5. Sosiaalityön informaatioteknologisen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2004

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2004 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2004 Tiedekuntaneuvosto Kokous 24.2.2004 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 10 A 14 A 10/2002 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 11/2002 2 Ilmoitusasiat A 12/2002 3 Virkojen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 20.3.2019 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa tiistaina 26.3.2019

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007 HALLITUS Kokous 2/08 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Hallintotieteen yliopistonlehtorin virka 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos 5 Edustajan nimeäminen

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 3/2012 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi-Anna Wilska Jäsen

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

A 4/ Tiedekuntaneuvoston kollegiaalinen järjestys. A 5/ Tiedekuntaneuvoston esittelylistojen julkisuus ja jakelu

A 4/ Tiedekuntaneuvoston kollegiaalinen järjestys. A 5/ Tiedekuntaneuvoston esittelylistojen julkisuus ja jakelu OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2006 Tiedekuntaneuvosto Kokous 12.1.2006 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 8 A 1/2006 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2006 2 Ilmoitusasiat A 3/2006 3 Tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 4/2011 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi Anna Wilska Jäsen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 3/2018)

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 3/2018) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MUUTOKSENHAKU- LAUTAKUNTA Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous 7.6.2018 (nro 3/2018) Aika: klo 8.15 8.43 Paikka: Ag B201 Läsnä: Iiris Aaltio, Kaisa Aunola, Kaija Collin,

Lisätiedot

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 12.12.2012.

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO OUL UN Y LIOPISTO N T UT KIJAKOUL U 9.12.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 11/2013 Aika Maanantai 9.12.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / A 26/ FT Laura Jaakolan dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / A 26/ FT Laura Jaakolan dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 24.9.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 25 A 27 A 25/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 26/2010 2 FT Laura Jaakolan dosentuuriasia;

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/2011 LUONNONTIETEELLINE N TIEDEKUNT A TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/2011 Aika Paikka tiistaina 31.5.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2010. A 8/2010 2 FT Jani Heinon dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2010. A 8/2010 2 FT Jani Heinon dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 26.3.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 7 A 12 A 7/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/2010 2 FT Jani Heinon dosentuuriasia;

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / A 20/ FT Helmi Kuittisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / A 20/ FT Helmi Kuittisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 14.6.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 19 A 21 A 19/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 20/2010 2 FT Helmi Kuittisen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle ASIALISTA UUSI HALLITUS 24.8.2009 Kokous 02/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Rehtorin katsaus 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö 4 Rehtorisopimus 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 24.11.2011 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / Tiedekuntaneuvosto. Kokous HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / Tiedekuntaneuvosto. Kokous HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / 2009 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 17.11.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93 A 92/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 93/2009 2 Ilmoitusasiat OULUN

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 10/2012 maanantaina 26.11.2012 klo 12.00 (KTK219) Käsiteltävät asiat:

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 10/2012 maanantaina 26.11.2012 klo 12.00 (KTK219) Käsiteltävät asiat: Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 3 Ilmoitusasiat 4 Erityisopettajan kelpoisuuden tuottavien opintojen tarjoaminen ennen vuotta

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 9/2005 Aika Tiistaina 29.11.2005 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 7/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 7/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 7/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 7/2000 tiistaina 29.08.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous 11.6.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan dekaanin ja varadekaanin

Lisätiedot

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, ,

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, , JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 9/2013 Kokous: Keskiviikko 16.10.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 5 (FL226) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO UN IVERSITY of OULU

OULUN YLIOPISTO UN IVERSITY of OULU 23.5.20 13 UN IVERSITY of OULU HUMANISTISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai 23.5.20 13, kello 12.15-14.00 Paikka Snellmania kokoushuone YY3O 1 Tiedekuntaneuvoston jäsenet Muut Timo

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 30.4.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 5/2013 Aika Maanantai 6.5.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kokous: Keskiviikko 26.1.2011 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 7/2009, 26.8.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. FT Osmo Pekosen väitöskirjan arvosteleminen 3. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 4/2017)

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 4/2017) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MUUTOKSENHAKU- LAUTAKUNTA Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous 6.4.2017 (nro 4/2017) Aika: klo 8.08-8.30 Paikka: Ag B301 Läsnä: Kaisa Aunola, Kaija Collin, Raino Mäkinen,

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / A 2/ FT Thomas Ulichin dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / A 2/ FT Thomas Ulichin dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2011 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 21.1.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 5 A 1/2011 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2011 2 FT Thomas Ulichin dosentuuriasia;

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 21. elokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15 OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/19.02.2002 FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15 Hallintopäällikön

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 1/2013 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi-Anna Wilska Jäsen

Lisätiedot