Osavuosiraportti 2/2015. Kaupunginkanslia ja henkilöstöhallinto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosiraportti 2/2015. Kaupunginkanslia ja henkilöstöhallinto"

Transkriptio

1 1 (9) Osavuosiraportti 2/2015 Kaupunginkanslia ja henkilöstöhallinto Toisella vuosikolmanneksella kaupunginkanslia toimi elokuun alkuun saakka yhden henkilön vajaamiehityksellä, koska kaupunginsihteerin virkaa hoidettiin väliaikaisesti sisäisin järjestelyin. Toinen vuosikolmanneksen kaupunginkanslian keskeiset työtehtävät liittyivät maakunnallisen Siun Sote valmisteluun ja sosiaalipalvelujen siirtymiseen NuVa-kuntaytymään. NuVakuntayhtymän siirron osaprosessit, joissa keskushallinto on keskeisesti mukana, ovat henkilöstön siirto, talous-, asianhallinta- ja kotisivuprosessit. Kaupunginsihteerin rekrytointiprosessi saatiin päätökseen toukokuussa ja uusi kaupunginsihteeri aloitti virassa Elokuun loppuun mennessä häntä perehdytettiin kattavasti työtehtäviin ja toimintatapoihin. Perehdytyspäiviä oli yhteensä 6, joista 4 toteutettiin heinäkuussa kaupunginjohtajan ja vs. kaupunginsihteerin toimesta ja loput kaupunginkamreerin ja kansliahenkilökunnan toimesta elokuussa. Heinäkuussa kaupunginkamreeri ilmoitti irtisanoutuvansa kaupunginkamreerin virasta alkaen. Elokuussa kaupunginhallitus päätti julistaa kaupunginkamreerin viran haettavaksi ja keskushallinto aloitti rekrytointiprosessin. Kuntamarkkinoinnissa kesä oli toteutuksen aikaa. Mökkiposti tiedostuslehti jaettiin kesäkuussa peittojakeluna jokaiseen nurmeslaiseen kotitalouteen sekä vapaa-ajanasunnon Nurmeksessa omistaville ulkopaikkakuntalaisille. Farmarimessuille osallistuttiin heinäkuussa Pielisen Karjalan kuntien ja Pikesin yhteisosastolla. Pielisen messut järjestettiin tänä vuonna Valtimolla. Keskushallinnolla ja kirjastolla oli siellä yhteinen messuosasto, jonka teemana oli Suomen paras kirjastokunta. Teemaan liittyen Kirjakauppa Sananhelinä oli viereisellä osastolla, jonka kanssa teimme yhteistyötä. Molemmilla messuilla esiteltiin Vihreän teollisuuden aluetta sekä sairaalan tonttia. Vihreän teollisuuden alueesta on valmistunut 3D-mallinnus, esittelyvideo sekä markkinointiesite. Mallinnus, video ja markkinointiesite on tehty yhdessä Pikes Oy:n Teolliset symbioosit-hankkeen kanssa. Vuoden alusta alkaen on Nurmekseen muuttaville postitettu tervetulokirje ja Ylä-Karjala lehden lahjakortti, jolla on voinut tilata lehden kuukaudeksi. Toisella vuosikolmanneksella tervetulokirjeitä lähetettiin perhekunnille noin sata kappaletta. Yhteistyötoimikunta kokoontui elokuussa ja kokouksessaan käsitteli mm. maakunnallisen Siun Soten keskeisiä perustamisasiakirjoja ja NuVa-kuntayhtymään siirtyvän henkilöstön siirtosopimusta. Myös henkilöstöjaosto kokoontui elokuussa ja kävi lähetekeskustelun henkilöstöstrategian päivittämisen jatkamisesta Sähköposti etunimi.sukunimi@ kirjaamo@

2 Työsuojelu 2 (9) Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen kolmevuotisen kuntahankeen tarkastuskierroksen loppuyhteenveto Nurmeksen kaupungin työpisteissä tehdyistä tarkastuksista annettiin kaupungin johtoryhmälle ja työsuojeluhenkilökunnalle. Loppuyhteenvedossa todetaan, että Nurmeksessa on edistytty erityisesti sisäilma-asioiden hoidossa ja työpaikkaselvityksen toteutuksessa. Valtakunnallisella halmeri-indeksillä mitataan koko organisaation turvallisuuden hallintaa. Nurmeksen halmari-indeksi oli 95,65 %, vertailujoukon (julkinen yleishallinto) keskiarvon ollessa 78,2 %. Tulevaisuuden kehittämiskohteeksi mainittiin esimiesten toimintaedellytysten turvaaminen työsuojeluasioissa. Työsuojeluvaltuutettu Anneli Kainulainen suoritti toisella vuosijaksolla työsuojelun jatkokurssin, joten kaikilla työsuojelutoimijoilla on asianmukainen koulutus tehtäviinsä. Työterveyshuolto Työterveyshuollon työpaikkaselvityksiä tehtiin toisella vuosikolmanneksella yksi kuntatekniikan ja teknisen toimen kohteisiin. Tyky palavereita pidettiin jaksolla neljä kertaa. Fysioterapeutti perehdytti ja ohjasi taukojumppaa ruokahuollon henkilöstölle kolme kertaa, tavoitteena säännöllinen ja henkilökunnan itse vetämä taukojumppa ruokahuollon työyksikössä. Kaupungin työntekijöiden ensiapuvalmiutta parannettiin toteuttamalla EA 1 koulutusten sarja, joka jatkui kesäkuun alkuun saakka. EA 1 kortin suoritti yhteensä 75 työntekijää. Rahatoimisto Rahatoimisto on raportoinut talousarvion toteutumisen, maksuvalmiuden ja lainakannan muutokset talousraportissa Hankkeet Laajakaista 2015 hankkeen runkoverkon rakentamisen jatkoaika päättyi Nurmeksen osalta rakentamiskustannukset jäivät 2,2 miljoonaan euroon kun hyväksytty kustannusarvio oli 3, 075 miljoonaa. Runkoverkon rakentamisen jälkeen osuuskunta keskittyy tilaajaverkon rakentamiseen ja sen rahoittamiseen myönnetyn lainan viimeisen erän osuuskunta nosti Vuoden 2016 rakentaminen kohdistuu alueille, joilla on riittävä jäsenkeskittymä. Kyläverkkojen rakentaminen edellyttää kuntien rahoitusosuutta samassa laajuudessa kuin runkoverkon osalta. Ohjelman vaikeasti työllistettävien aktivointitoimet ovat edenneet sosiaalitoimen kuntouttavassa työtoiminnassa kun jaksolla viidennen yhdistyksen kanssa on tehty yhteistyösopimus. Muiden työllistämistoimien osalta aktiivit työnhakijat ovat työllistäneet 24 henkilöä, Kristalli ry keskimäärin 9 henkilöä alkuvuonna. Sotainvalidien Veljesliiton avustajatyöstä silta työmarkkinoille - hanke on työllistänyt keskimäärin 1,5 henkilöä. Kaupunki oli varautunut neljään ja yhdistys sai tuki päätöksen kahdelle Nurmeksen ja Valtimon alueelle. Pokali -hanke on työllistänyt kaksi henkilöä suunnitellun 7-8 sijasta. Palkka- Sähköposti etunimi.sukunimi@ kirjaamo@

3 tukityöllistämisen ongelmia on käsitelty tarkemmin talousraportissa. Laki työllisyyttä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) tuli voimaan Kuntien, te-toimiston ja kelan on perustettava vähintään yksi TYP te-toimiston toimialueelle. Nurmeksen kaupunki on osallistunut valmisteluun. TYP-ohjausryhmän esityksen pitäisi valmistua lokakuun lopussa. Asuntoasiat Vuokrataloyhtiö on päättänyt poistaa korjauskelvottomana asuntokäytöstä mennessä Laamilantie 3:n 18 asunnon kohteen. Kaupunki siirsi kohteen Vuokrataloyhtiölle vuoden 2012 marraskuussa. Kaupunginhallitus myönsi kohteeseen kohdistuvaan lainaan ,50 euron akordin. Kun yhtiö alaskirjaa kohteen jäännösarvon, toimenpide ei vaikuta yhtiön tulokseen. Valtuusto myönsi takauksen euron rakennuslainalle, jolla vuokrataloyhtiö rakentaa kaksi jälkiasennushissiä ja paloilmoitin- ja sammutusjärjestelmän Hannikaisenkatu 11 kohteeseen. Muutoksella tiloihin voidaan ottaa 15 asuntoa pienryhmäkotitoimintaan. Konsernihallinto Nurmeksen Jäähalli Oy:n kunnallistaminen on ollut kuntastrategian toimenpideohjelmassa vuodelle Kaupunki on yhtiön vähemmistöosakas, joten elokuussa kaupunginhallitus linjasi, että yhtiön omistusta ei tässä vaiheessa pyritä muuttamaan, mutta hallin ylläpitoon liittyviä järjestelyjä tarkennetaan vuoden 2016 talousarvion käsittelyn yhteydessä. Sosiaalitoimen siirtymisen valmistelu kuntayhtymään alkoi vasta helmikuussa. Perussopimuksen, jonka valtuusto hyväksyi huhtikuussa ja Valtimon valtuusto vasta toukokuussa, mukaan siirto ja yhteistoiminnan rakentaminen samassa organisaatiossa alkaa vasta vuoden 2016 alusta. Sosiaalitoimen siirto kuntayhtymälle aiheuttaa kaupungille noin euron ylimääräisen kustannuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi. 3 (9) Sähköposti etunimi.sukunimi@ kirjaamo@

4 Työpanoksen muutokset 4 (9) Vuosi 2014 Vuosi kk I/2014 II/2014 III/ I/2015 II/2015 III/ htv % 4,42 6,66 6,16 17,24 3,25 3,80-4,03-36,38 Ruokahuolto 5,71 6,06 5,74 17,51 6,77 6,63 1,63 13,81 Sosiaalipalvelukeskus 6,14 6,25 5,60 17,99 5,90 6,16-0,33-2,64 Vammaisten palvelut 7,37 8,09 8,06 23,52 8,10 9,17 1,81 11,68 Päivähoito 0,00 Kotipalvelu 14,96 16,16 15,55 46,67 14,54 16,06-0,52-1,68 Kyrölän palvelukeskus 27,69 31,60 27,49 86,78 27,13 30,69-1,47-2,48 Sivistyspalvelut 6,43 7,05 6,16 19,64 6,18 6,52-0,78-5,80 Perusopetus 32,49 30,52 34,41 97,42 36,95 32,59 6,53 10,36 Varhaiskasvatus 25,62 26,46 24,08 76,16 23,06 25,70-3,32-6,38 Toimitilat 18,34 22,28 18,14 58,76 17,73 22,85-0,04-0,09 Kunnallistekniikka 7,75 11,60 10,48 29,83 7,43 8,32-3,60-18,59 yht. 156,92 172,72 161,87 491,52 157,03 168,49-4,13-1,25 KEHA 10,13 12,72 11,90 34,75 10,01 10,43-2,41-10,53 SOPA 56,16 62,10 56,70 174,96 55,66 62,08-0,52-0,44 SIPA 64,54 64,03 64,65 193,22 66,18 64,81 2,42 1,89 TEPA 26,09 33,87 28,62 88,59 25,16 31,17-3,63-6,06 YHT. 156,92 172,72 161,87 491,52 157,03 168,49-4,13-1,25 Sähköposti etunimi.sukunimi@ kirjaamo@

5 henkilötyövuodet Nurmeksen kaupunki 5 (9) Henkilötyövuodet kolmannesvuosittain ,38 170,13 159, ,09 175,79 159, ,92 172,72 161, ,03 168,49 Rahatoimiston henkilöstömuutokset Valtuuston myönnettyä kaupunginkamreerille eron lukien kaupunginhallitus käynnisti tarkennetun tehtävämäärittelyn jälkeen haun elokuussa. Hakuaikaa on jatkettu saakka. Tuottavuusohjelmatilanne Kaupungin tuottavuusohjelmassa vuodelle 2015 on kaupunginhallituksen osuus euroa. Ohjelmasta toteutuu toimistonhoitajan syksyllä 2014 eläkkeelle siirtymisen vaikutus vuonna Sosiaalitoimen siirtyminen kuntayhtymään ja yhteistoiminnan rakentaminen terveydenhuollon kanssa arvioitiin tuottavuusohjelmassa euron suuruiseksi. Tämä ei toteudu siirron lykkääntyessä vuoden 2016 alkuun. Sähköposti etunimi.sukunimi@ kirjaamo@

6 6 (9) Ruokahuolto Talouden toteutumista on arvioitu tietojen perusteella. Talousarvion toteutuneet toimintakulut tilanteen mukaan ovat 65,69 % sekä toimintatuotot 60,11 %. Tulos näyttää ihan hyvältä. Kotipalveluaterioiden takia ruokahuoltoon on tehty lisätalousarvio. Suoritetoteuma on annoksina ja ateriasuoritteeksi muunnettuna suoritetta. Vastaavana ajankohtana v annoksia oli ateriasuoritteiksi kirjattuna , v annokset , suoritteiksi muutettuna Kotipalveluaterioita toimitettiin jakson aikana kpl (3420 kpl/kk). Mikäli kotipalveluateriat poistetaan ateriamääristä, on ruokailijamäärä kasvanut alkuvuonna. Myynnin keskihinta suoritteelle on 3,54 ja kulut/suorite ovat olleet keskimäärin 3,70. Menot ovat 0,16 /suorite tuloja suuremmat. Alkuvuoden hankinnat ja lomarahat vaikuttavat vielä tulokseen. Henkilöstömäärää tarkasteltiin kotipalveluaterioiden takia. Yhdestä osaaikaisesta tehtiin määräaikaisesti kokopäiväinen työntekijä. Organisoinnin ajaksi otettiin määräaikaisena 1 ruokapalvelutyöntekijä ajalle ruokapalvelu- työntekijää jäi eläkkeelle, uusien työntekijöiden rekrytointi suoritettiin kesäkuussa. Henkilöstön kokonaismäärä on , 14 henkilöä kokoaikaista ja osa-aikatyötä tekeviä työajan ollessa 5h/pv on 4. Ruokahuollossa keskityttiin vuoden toisella kolmanneksella toiminnan vakiinnuttamiseen ja oikeiden toimintatapojen löytämiseen kotipalveluaterioiden siirryttyä huhtikuun alusta ruokahuollon hoidettavaksi. Joensuun seudun hankintarenkaan elintarvikehankintojen kilpailutuksissa oltiin mukana ja uudet sopimukset otettiin käyttöön Aloitettiin keittiöiden omavalvontaohjelmasuunnitelmien päivittäminen ja suuri osa henkilöstöstä (11) osallistuu Joensuun seudun ympäristö-valvonnan Hyvärilässä järjestettävään omavalvonta-koulutukseen. Vuoden viimeisellä kolmanneksella aletaan varautua ruokatuotannon ohjausjärjestelmän siirtämisestä Aromiin ja liitytään vuonna 2016 Itä- Aromin käyttäjiksi. Maaseutuhallinto Kehittämistoiminta Karelia ammattikorkeakoulussa opiskellut Hanna Nevalainen sai valmiiksi Pielisen Karjalan maaseutupalveluiden tilaaman opinnäytetyön. Hän teki maaseutuhallinnon toimeksiannosta lopputyön aiheesta asiakastyytyväisyystutkimus Pielisen Karjalan maaseutupalveluista. Sähköposti etunimi.sukunimi@ kirjaamo@

7 Vuoden 2013 lopussa toimintansa aloittanut vapaamuotoinen Pielisen Karjalan maatalouden kehittäjien työryhmä on kokoontunut vuonna kertaa. Toisen vuosikolmanneksen jaksolla työryhmä kokoontui Nurmeksessa. Alkuvuoden teemapäiviä jatkettiin toisella vuosikolmanneksella. 6.5 järjestettiin Hyvärilässä rahoituspäivä, jonne oli kutsuttu paikalle Pielisen Karjalan kuntien edustus, rahalaitosten edustajia, Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen asiantuntijoita ja viljelijöitä. Päivän aikana saatiin selkeä kannanotto mm. Maitoa markkinoille säätiön eteenpäinviemiselle Pielisen Karjalassa. Kehittäjät toivovat, että Pielisen Karjalan kunnat päättävät mukaan lähdöstä vielä tämän vuoden puolella järjestimme yritysvierailun ja kansanedustajatapaamisen Pielisen Karjalaisiin maa- ja metsätalouden yrityksiin. Mukana oli kaksi kansanedustajaa sekä kuntien johtoa ja viljelijöitä. Vierailimme Hannu Gröhnin lypsykarjatilalla, Peten marjatilalla, Pielisen Kalajalosteella, Laitalan lomissa, Känkkäälän vihreän teollisuuden alueella ja Motoajo Oy:llä. Laadimme matkasta matkaraportin ja evästyslistan, jonka toimitimme kansanedustajille. Teemapäivien sarjaa on jatkettu syksyllä Pielisen Karjalan maatalousstrategia Strategian visiona on nostaa Pielisen Karjala maakunnan ykköseksi maidon ja lihan tuotannossa ja olla omavarainen maaseutualue. Strategian tavoitteena on maidon- ja lihantuotannon kasvaminen 3 prosentin vuosivauhdilla. Vuonna 2014 maitomäärät kasvoivat Pielisen Karjalassa keskimäärin 5,06 %, eli viime vuonna ylitimme vuositavoitteen. Kuntakohtainen maidontuotannon kehittyminen Lieksa + 4,2 % Nurmes + 1,5 % Valtimo + 9,5 % Maaseutuhallinnon strategian tavoitteena on myös vuodelle 2016 saada alueellemme pienteurastamo. Lieksaan avattiin viime vuonna pienteurastamo lähinnä riistan teurastamista varten, mutta suunnitelmissa on laajentaa teurastamon käyttöä myös mm. nautoihin ja lampaisiin. Pielisen Karjalan maaseutupalvelut on osallistunut aktiivisesti teurastamon toiminnan kehittämiseen yhteistyötahojen ja elintarvikehankkeiden kanssa. 7 (9) Sähköposti etunimi.sukunimi@ kirjaamo@

8 TEHO - ohjelma 8 (9) Valmisteltiin Teho-ohjelman julkistamistilaisuutta. Julkistamistilaisuus oli yrittäjän päivänä Nurmeksen torilla. Teho-ohjelmasta laadittiin 18- kohtainen vuosille ulottuva kehittämisohjelmarunko. TEHOohjelman kaistoille on nimetty vastuuhenkilöt kehitys- ja tuloskeskustelujen yhteydessä. TEHO-ohjelmaa viedään eteenpäin mm. Pielisen Karjalan neuvottelukunnan, Pielisen Karjalan maatalouden kehittäjien, PIKES:n, ProAgrian ja MHY:n kanssa. Muu toiminta Alkuvuosi kokonaisuudessaan oli todella kiireistä aikaa maataloustukihallintorintamalla. Ohjelmakauden vaihdos ja lähes täydellinen tukipolitiikan muutos on aiheuttanut suunnattoman paljon lisätyötä Pielisen Karjalan YT-alueen henkilökunnalle. Pielisen Karjalan YT-alueen väki pitää tiistaisin keskusviraston palaverin jälkeen oman hallintopalavaverin, jossa käydään läpi ajankohtaisia maataloustukihallinnon asioita ja kehittämisasioita. Toisen vuosikolmanneksen jaksolla mm. maaseutujohtaja Esko Saatsi valittiin Vaara-Karjalan Leaderin hallitukseen varajäsenenään maaseutusihteeri Jukka Heikkinen. Maaseutujohtaja osallistui Helsingin kuntatalolla järjestettyyn maaseutujohtajien verkostopäiviin. Toteutettiin useita suunnittelupalavereita teemapäivistä. Pielisen Karjalan maaseutupalvelut osallistui Farmari maaseutunäyttelyyn. Esko Saatsi ja Jukka Heikkinen olivat osastolla ja osallistuivat lisäksi osaston rakentamiseen. Pielisen Karjalan maaseutupalvelut oli mukana Valtimolla järjestetyillä Pielisen messuilla Maaseutujohtaja oli tarkastuslautakunnan kuultava 24.8.YTA-päälliköt kokoontuivat Seinäjoelle MAVI:n järjestämille koulutuspäiville. Kaupunginsihteeri Riikka Boren Sähköposti etunimi.sukunimi@ kirjaamo@

Kaupunginkanslia ja henkilöstöhallinto

Kaupunginkanslia ja henkilöstöhallinto 1 (9) Osavuosiraportti 1/2015 Kaupunginkanslia ja henkilöstöhallinto Kaupunginsihteeri Pekka Vainikka irtisanoutui viran koeaikana13.2.2015 alkaen. Kaupunginsihteerin virka täytettiin väliaikaisesti sisäisin

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin 1 (5) Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota vahvempi vuonna 2016. Kaupungin tilikauden tulos oli 532 064 euroa ja ylijäämä esitettävien

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) 1 31.5.2015 Väestö 0,00 Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.448, josta Lieksassa 12.052, Nurmeksessa 8.049 ja Valtimolla 2.347 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.111. Toukokuussa Nurmeksen

Lisätiedot

Talousraportti 10/ Väestö

Talousraportti 10/ Väestö 1 (6) Väestö Syyskuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 391 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 378, Nurmeksessa 7 779 ja Valtimolla 2 234 asukasta. Juuassa asui 4 848 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Talousraportti 8/

Talousraportti 8/ 1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

kustannukset nousivat euroa.

kustannukset nousivat euroa. 1 (5) Nurmeksen tulot kasvoivat menoja enemmän Nurmeksen kaupungin tulot kasvoivat vuonna 2015 menoja enemmän. Kaupungin tilikauden tulos oli 460 816 euroa ja ylijäämä esitettävien tilinpäätössiirtojen

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) 1 28.2.2015 Väestö Helmikuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.518, josta Lieksassa 12.097, Nurmeksessa 8.057 ja Valtimolla 2.364 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.131. Seudun väestömuutoksen vuosivauhti

Lisätiedot

Talousraportti 6/ Väestö

Talousraportti 6/ Väestö 1 (6) Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 591 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 510, Nurmeksessa 7 828 ja Valtimolla 2 253 asukasta. Juuassa asui 4 911 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

1 (5) Raportti. Nurmeksen kaupunki Elinvoimapalvelut. Talousraportti 1-3/2018

1 (5) Raportti. Nurmeksen kaupunki Elinvoimapalvelut. Talousraportti 1-3/2018 1 (5) Talousraportti 1-3/2018 Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 280 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 297, Nurmeksessa 7 765 ja Valtimolla 2 218 asukasta. Pielisen Karjalan väkiluku

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 Henkilöstöraportti 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 2.1 Henkilöstön määrä... 2 2.2 Osa-aikaisuus... 3 2.3 Henkilötyövuosien määrä... 3 2.4 Henkilöstön määrään

Lisätiedot

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3. Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki

Lisätiedot

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP)

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

1. JOHDANTO... 1 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2

1. JOHDANTO... 1 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 Henkilöstö- tilinpäätös 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 2.1 Henkilöstön määrä... 2 2.2 Osa-aikaisuus... 4 2.3 Henkilötyövuosien määrä... 4 2.4 Henkilöstön määrään

Lisätiedot

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti 1 (5) JULKAISUVAPAA TIEDOTE Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti Nurmeksen kaupungille vuosi 2017 oli muutoksen vuosi. Kaupungin uusi hallintosääntö astui voimaan 1.6.2017

Lisätiedot

2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI

2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI 2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI 2 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Talousarvion toteutuminen... 3 2.1 Nuva-kuntayhtymä... 3 2.2 Sosiaali ja terveyspalvelujen talouden toteutuminen 1.1. 30.6.2016... 6 3. Toiminnan

Lisätiedot

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kaupungin yleisen strategian ja henkilöstöstrategian.

Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kaupungin yleisen strategian ja henkilöstöstrategian. 1 Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA N:otta/1998 ======================================================================== = 1 (6) KONSERNIOHJEET Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 31.8.1998 Voimaantulo

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014

Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014 Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014 Yleistä Nuortenpaja Apaja on Nurmeksessa ja Juuassa sijaitseva työhön, koulutukseen tai elämänhallintaan liittyvissä asioissa tukea tai ohjausta tarvitsevien

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle.

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle. 1 Nurmeksen kaupunki Luettelo Kaupunginkanslia 13.3.2014 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN Hallintosääntö: 6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ... 2 VIRKAMUUTOKSET VUODELLE 2017... 3 YLEISTÄ Henkilöstösuunnitelman

Lisätiedot

Henkilöstö- raportti 2014

Henkilöstö- raportti 2014 Henkilöstö- raportti 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 2.1 Henkilöstön määrä... 2 2.2 Osa-aikaisuus... 3 2.3 Henkilötyövuosien määrä... 3 2.4 Henkilöstön määrään

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 21 V 31.1.2018, Sosiaali- ja terveystoimialan varastopalvelujen siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL

Lisätiedot

Nurmesta uroiksi 2 18.3.2015. Nurmes - Hyvärilä

Nurmesta uroiksi 2 18.3.2015. Nurmes - Hyvärilä Nurmesta uroiksi 2 Ohjelma: 09:30 Kahvi (Juuan Dolomiittikalkki tarjoaa) 09:45 Tilaisuuden avaus, Kalle Myllynen, MTK-Pielinen 10:00 TEHO-ohjelma, Jukka Heikkinen, Pielisen Karjalan maaseutupalvelut 10:15

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 2/ Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone

Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 2/ Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 Yhteistyötoimikunta 19.01.2016 Aika 19.01.2016 klo 14:00-14:38 Paikka Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone Luettelo käsitellyistä asioista 1 Kokouksen

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) luonnos 1.12.2015 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (jäljempänä

Lisätiedot

Kunnanhallituksen tulosalue

Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitus Käyttösuunnitelma 2016 1 Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitukseen nähden sitovia ovat vastuualueiden toimintakatteet. Vastuualueet: 1000 Yleishallinto, 1001 Yhteistoiminta, 1002 Elinkeinojen

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Ruokapalvelun rakennemuutos

Ruokapalvelun rakennemuutos Kunnanhallitus 104 04.04.2016 Kunnanhallitus 121 11.04.2016 Ruokapalvelun rakennemuutos 700/00.01.02/2016 Khall 04.04.2016 104 Osana kunnan talouden tasapainotusohjelmaa selvitetään valmistuskeittiöiden

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Eteläpohojalaasia näkökulmia maakunta- ja sote-uudistukseen. Asko Peltola Valmistelujohtaja

Eteläpohojalaasia näkökulmia maakunta- ja sote-uudistukseen. Asko Peltola Valmistelujohtaja Eteläpohojalaasia näkökulmia maakunta- ja sote-uudistukseen Asko Peltola Valmistelujohtaja 17.4.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? - Suomessa kunnalla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kunnan

Lisätiedot

Sote-ohjausryhmä. Ote pöytäkirjasta 5/2015. Aika Tiistai klo

Sote-ohjausryhmä. Ote pöytäkirjasta 5/2015. Aika Tiistai klo Sote-ohjausryhmä Ote pöytäkirjasta 5/2015 4 Aika Tiistai 1.12.2015 klo 18.00 20.00 Paikka Helsingin kaupungintalo, Ryhmähuone 331 Aleksanterinkatu 20, 3. krs. 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella

1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella Perusturvalautakunta 35 10.03.2015 Kaupunginhallitus 119 16.03.2015 Työllistämistä edistävä monialainen yhteispalvelu Etelä-Savossa 1/37/379/2015 PTL 35 Selostus: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta

Lisätiedot

Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Yhtymähallitus 149 30.11.2015 Yhtymävaltuusto 31 14.12.2015 Toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016-2018 173/3.30.300/2015 Yhtymähallitus 30.11.2015 149 Kuntalain 110 mukaisesti valtuuston on

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS 1 Henkilöstösopimuksen perusteet Lakkautettavan Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymän henkilöstö, Siikaisten kunnan peruspääoman

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 16:45-18:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Tilannekatsaus 1 (6) Teema 6: Jatkuva oppiminen, innovointi ja parantaminen. LAMPPU2015-hanke

Tilannekatsaus 1 (6) Teema 6: Jatkuva oppiminen, innovointi ja parantaminen. LAMPPU2015-hanke Tilannekatsaus 1 (6) Teema 6: Jatkuva oppiminen, innovointi ja parantaminen Koulutuksen järjestäjä arvioi omaa nykyistä laatu- ja toimintajärjestelmänsä mm. pilotoimalla OKM:n valmisteilla olevia laatujärjestelmäkriteereitä.

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös

Henkilöstötilinpäätös Henkilöstötilinpäätös 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 2 2.1 Henkilöstön määrä 2 2.2 Osa-aikaisuus 4 2.3 Henkilötyövuosien määrä 4 2.4 Henkilöstön määrään vaikuttava

Lisätiedot

Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut?

Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut? Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut? Antti Turunen toimialuejohtaja 16.11.2017 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Vastaanottopalvelut (kiireellinen

Lisätiedot

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista: Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista asioista: Väliaikaisen SOTE kuntayhtymän valmistelua ei jatketa, koska sen perustamiselle ei ole kuntakentässä riittävää

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY

ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY VALTUUSTO 20.5.2013 Ritva Erkama Kausien 2005-2008 sekä 2009-2012 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja KAUPUNGIN TALOUS JA TUOTTAVUUS Kaupungin haasteina: menojen kasvaminen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 16.02.2018 kello 10:00-12:15 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO

TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminnalliset muutokset... 1 2. Hallinnolliset - ja sopimusmuutokset... 1 3. Henkilöstöä koskevat muutokset... 1

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen, 7.3.2017 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Jakelu:

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Jakelu:

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

Talousraportti 04/

Talousraportti 04/ 1 30.4.2015 Väestö Huhtikuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.464, josta Lieksassa 12.068, Nurmeksessa 8.045 ja Valtimolla 2.351 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.109. Huhtikuussa Nurmeksen väkiluku

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 189 Takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Myllypuron kampukselle HEL 2017-002224 T 02 05 03 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS

KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS 21.8.2018 Suunnitelma käynnistyy henkilöstöryhmässä aikataulun mukaisesti Henkilöstön siirrot ja YTmenettely Henkilöstöjohtamisen kokonaisuus Henkilöstötoiminnot

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu. 34 Kokouksen avaus Pöytäkirjan tarkastamisesta päättäminen 5

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu. 34 Kokouksen avaus Pöytäkirjan tarkastamisesta päättäminen 5 LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Yhteistyötoimikunta AIKA 23.10.2017 klo 15:09-17:07 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaus 3 35 Kokouksen

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta Sivu 1 SATSHP/407/02.02.02/2018 59 TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 1-3 KK/2018 Talousjohtaja Tero Mäkiranta 18.4.2018 Talousjohtajan katsaus sairaanhoitopiirin tammi-maaliskuun 2018 toimintaan ja talouteen:

Lisätiedot

Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet

Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn 1.1.2017 alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet 2 1. Sopimuksen osapuolet 1) Joensuun, Kiteen, Lieksan ja Outokummun kaupungit, Heinäveden ja Rääkkylän

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

-2, KH :00

-2, KH :00 -2, KH 2018-05-02 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 2. toukokuuta 2018 klo 16.00, kaupunginhallituksen kokoushuone Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Peter Boström, puheenjohtaja

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ylijohtaja Terttu Savolainen 13.10.2016 Uusi julkisen hallinnon työnjako maakuntauudistuksen myötä 2 Mikä muuttuu julkisen hallinnon

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli Asko Peltola Valmistelujohtaja 19.3.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? MAAKUNNAT - Suomessa kunnilla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kuntien rahoja

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS

VUOSIKATSAUS VUOSIKATSAUS 1.1.-31.12.2018 Väestömäärä kehittyi myönteisesti Joensuun väestömäärä oli ennakkotietojen mukaan 76 577. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 510 henkilöä (+0,7 %). Vuonna 2017 väestömäärä kasvoi

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 349 V Lainan ja takauksen myöntäminen Urheiluhallit Oy:lle päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES Poveria biomassasta -hanke Antti Niemi

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES Poveria biomassasta -hanke Antti Niemi 27.9.2017 Antti Niemi Tavoitteena edistää uusiutuvan energian käyttöä P-Karjalassa Toteutusaika 1.1.2016-30.6.2018 Toteuttajat: PIKES Oy, Suomen Metsäkeskus, Karelia AMK ja KETI Oy Palvelut yrityksille

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: (x) (x) (-) (-) (x) Pauli Salonpää Hannu Oksanen Raili Laitinen Eeva-Liisa Puranen Hillevi Kanervio

Henkilökohtaiset varajäsenet: (x) (x) (-) (-) (x) Pauli Salonpää Hannu Oksanen Raili Laitinen Eeva-Liisa Puranen Hillevi Kanervio KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvajaos Nro 11/2018 30.11.2018 Kokousaika Perjantaina 30.11.2018 klo 10.00-10.53. Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Tulosta maidosta-koulutushanke Hankenumero: VÄLIRAPORTTI

Tulosta maidosta-koulutushanke Hankenumero: VÄLIRAPORTTI Tulosta maidosta-koulutushanke Hankenumero: 15821 VÄLIRAPORTTI 1.11.2015 31.12.2016 TULOSTA MAIDOSTA-KOULUTUSHANKE 1.11.2015 31.10.2018 Koulutushanketta rahoittaa Euroopan maaseuturahasto, Suomen valtio,

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 Palvelutuotantolautakunta 30.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 KONSERNIHALLINNON VUODEN 2018 TAVOITTEET...1 1.1 Toiminnan sisältö

Lisätiedot

Seudullisen ympäristötoimen muodostaminen

Seudullisen ympäristötoimen muodostaminen Seudullisen ympäristötoimen muodostaminen Ympäristöterveydenhuolto ja Ympäristönsuojelu Lappeenranta, Joutseno, Taipalsaari, Savitaipale, Suomenniemi, Lemi, Luumäki, Ylämaa Alue Lappeenranta, Joutseno,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta

Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja 11.2017, Hämeenkyrön kunta 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Pirkanmaa2019: yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen 13.4.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.060 Pohjois-Karjalassa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmeksen kaupungille vuosi 2018 vahvan perustoiminnan ansiosta hieman odotuksia parempi. Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET. Kirkkokadun koulu

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET. Kirkkokadun koulu 1 Kirkkokadun koulu 19.8.2015 Käyttösuunnitelman tavoitteet 2015 2 ASIAKAS/ASUKASNÄKÖKULMA 1-6 Koulukiusaamisen ennaltaehkäiseminen, 0 -toleranssi kiusaamisessa Koulukiusaamistapausten lukumäärä Kiusaamistapausten

Lisätiedot