Yhtymähallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhtymähallitus"

Transkriptio

1 Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio / /2015 Yhtymähallitus Kuntalain 110 mukaisesti valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kuntayhtymälle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Samassa yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä taloussuunnitelma kolmeksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kuntayhtymän toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma laaditaan siten, että edellytykset kuntayhtymän tehtävien hoitamiseksi turvataan. Valtuusto vastaa kuntayhtymän toiminnasta ja taloudesta. Toiminta- ja taloussuunnitelma on keskeinen valtuuston toiminnan ja talouden ohjausväline. Kuntayhtymän strategian lähtökohtana on varmistaa, että jäsenkuntien asukkaat saavat heille kuuluvat palvelut. Kuntayhtymän hallitus pohjusti strategian päivitystä toukokuussa pidetyssä seminaarissa, jonka pohjalta strategian päivitykset valmisteltiin elokuun hallitukseen sekä lokakuun yhtymävaltuustoon, jossa strategian päivitykset hyväksyttiin. Merkittävimmät päivitystarpeet kuntayhtymän strategiaan nousivat sote-ympäristössä käynnissä olevista muutoksista. Strategian päivittämisen jälkeen PKSSK:n jäsenkunnat hyväksyivät lokakuun lopussa uuden Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Siun sote) perustamisen, mikä muuttaa PKSSK:n roolia vuoden 2017 alusta lukien merkittävästi. Siun soten loppuraportin mukaisessa Pkssk:n muutetussa perussopimuksessa sen tehtäväksi jäisi vastata niistä nykyisistä tehtävistä, joita ei ole siirretty perustettavalle Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle. Perussopimuksen muutos on määrä tuoda valtuustojen käsittelyyn huhtikuun 2016 loppuun mennessä. Kuntayhtymän strategia on kuitenkin pyritty laatimaan erikoissairaanhoidon ja kehitysvammaisten erityishuollon palvelujen osalta niin, että se sopeutuu hallinnollisiin muutoksiin keskipitkällä aikavälillä. Uuden tuotantokuntayhtymän päätökset luonnollisesti ohjaavat tulevaisuuden soteympäristön linjauksia ja palvelujen kehittämistä. Käsillä oleva toiminta- ja taloussuunnitelma on valmisteltu kuntayhtymän nykyisen toiminnan mukaisesti, vaikka on tiedossa että kuntayhtymän tehtävä nykymuotoisena muuttuu vuoden 2017 alusta. Taloussuunnitelman eriyttäminen vuoden 2017 alusta vastaamaan uutta tehtävää on tässä vaiheessa mahdotonta, koska toiminnan sisältö ei ole vielä tarkasti tiedossa. Vuosien 2017 ja 2018 osalta taloussuunnitelma on alisteinen uudessa

2 sotekokonaisuudessa eri yhteisöissä tehtäville ratkaisuille niin toiminnan kuin talouden osalta. Kuntalain kokonaisuudistus on valmistunut. Kuntayhtymän toiminnan näkökulmasta laissa suurin muutos nykyiseen on kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden lisääminen. Tähän liittyen laissa säädetään alijäämän kattamisvelvollisuuden ulottamisesta myös kuntayhtymiin. Lakimuutos vaatii suunnitelmallisuuden lisäämistä entisestäänkin kuntayhtymän toiminnan ja talouden yhteensovittamisessa. Kuntayhtymällä ennakoidaan vuoden 2015 lopussa olevan pieni kumulatiivinen ylijäämä. Taloussuunnitelmavuodet päätyvät kukin nollatulokseen. Talousarvio vuodelle 2016 on valmisteltu hallituksen toukokuussa käsittelemän ja syyskuussa tarkentaman talousarviokehyksen linjausten mukaisesti. Syyskuussa hallitus hyväksyi toimintakulujen ja poistojen yhteismääräksi 250,5 milj. euroa. Samalla hallitus päätti, että maakunnalliset, jäsenkuntiin kohdistuvat hankkeet käsitellään erikseen. Jäsenkuntien kanssa on sovittu, että uuden Siun sote- tuotantokuntayhtymän vuoden 2016 talousarvio toteutetaan teknisesti PKSSK:n kautta. Kuluvan syksyn aikana kuntayhtymän talousarviovaikutukset ovat täsmentyneet ja lopullinen PKSSK:n vuoden 2016 talousarvion toimintakulujen ja poistojen yhteismäärä on 249,7 milj. euroa, mikä on 0,8 milj. euroa pienempi kuin syyskuussa hallituksen hyväksymä talousarviokehys. Toimintatuottojen yhteismäärä vuoden 2016 talousarviossa on 250,8 milj. euroa, mikä on 0,8 milj. euroa vähemmän kuin syyskuussa hallituksen hyväksymässä talousarviokehyksessä. Jäsenkuntien palvelusuunnitelmien yhteismäärä ensi vuoden talousarviossa on 221,0 milj. euroa, mikä on 1,1 milj. euroa vähemmän kuin syyskuussa hallituksen hyväksymässä talousarviokehyksessä. Em. muutokset niin kuluissa kuin tuotoissa johtuvat sosiaalipalvelujen talousarvion tarkentumisesta ennakoitua alhaisempaan palvelujen kysyntään. Kuntayhtymän järjestämien sosiaalipalvelujen volyymi on tänä vuonna laskenut noin 9 prosenttia. Sopeuttaminen edellyttää mm. yksikkörajat ylittävän henkilöstön aiempaa joustavampaa käyttöä. Sosiaalipalvelujen toiminta-alueen määräaikaishenkilöstön rekrytointia vähennetään, ja sijaisuuksia hoidetaan enenevässä määrin vakituisen henkilökunnan toimesta. Taloussuunnitelmakauden bruttoinvestoinnit koko konsernissa ovat 63,6 miljoonaa euroa, josta tytäryhtiöiden osuus on 4,5 miljoonaa euroa. Talousarviovuonna päättyy psykiatriatalon 2. vaiheen rakentaminen, johon valmistuu aikuispsykiatrian tilat alkuvuonna Vuonna 2016 päättyy myös M-talon rakentaminen, mihin valmistuu mm. uusi ravintokeskus. Investointien painopiste on 2016 laajennuksien L2 ja M loppuun saattamisessa ja laajennushankkeen J2 suunnittelussa. Laajennuksen J2 rakentaminen alkaa tammikuussa 2017, mikäli rakennuttamisesta ja vuokraamisesta on yhteinen näkemys Pohjois-Karjalan sosiaali- ja

3 terveyspalvelujen kuntayhtymän kanssa. Kesäkuussa 2016 valmistuu parhaillaan rakenteilla oleva sydänkeskuksen peruskorjaushanke. Oheismateriaali 2: Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille sekä talousarvio 2016 Lisätiedot: Talous- ja kehitysjohtaja (013) Ehdotus Kuntayhtymän johtaja: Hallitus esittää toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille valtuustolle. Taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi on talousarvio vuodelle Hallitus toteaa, että taloussuunnitelma on vuosien osalta alisteinen Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän tai muiden Siun sote kokonaisuudessa toimivien toimivaltaisten yhteisöjen päätöksille, jotka koskevat Pkssk kuntayhtymän nykyisiä toimintoja. Päätös Lisättiin sivulle 24 ensimmäisen kappaleen viimeiseen lauseeseen toimintaja taloussuunnitelmaan: Tähän pyritään vaikuttamaan ennen kaikkea viestinnän ja markkinoinnin keinoin. Lisättiin sivulle 27 lause: Kuluvan vuoden jälkeen kumulatiivisen ylijäämän arvioidaan olevan noin miljoona euroa. Lisättiin sivulle 37 kohtaan asiakasmaksut: Asiakasmaksut kerätään valtakunnallisesti määritellyn enimmäistaksan mukaisesti soveltuvin osin. Käsittelyssä konserniyhteisöjen osalta käsittelyn aikana kokouksesta poistui käsittelyn ajaksi jääviyssyistä (Osallisuusjäävi, hallituksen jäsenyys tai varajäsenyys):

4 Karteks oy: Johanna Bjerregård Markus Hirvonen, sihteerinä toimi Ilkka Naukkarinen Vuokko Väistö Pekka Kettunen Pöytäkirjantarkistajana Vuokko Väistön tilalla toimi Laura Jormanainen Tikkamäen Palvelut oy. Juhani Meriläinen, puheenjohtajana toimi Osmo Kokko Vuokko Väistö Mika Kuusela Maija Riikonen Pöytäkirjantarkistajina toimivat Laura Jormanainen ja Aki Parkkonen Kiinteistö oy Tikkamäen vuokratalot: Kokous oli käsittelyjen aikana päätösvaltainen. Yhtymävaltuusto 31 Päätösehdotus hyväksyttiin. Oheismateriaali 2: Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille sekä talousarvio 2016 Ehdotus Yhtymähallitus Päätös Kokouksessa käytiin yleiskeskustelu sekä yksityiskohtainen käsittely toiminta- ja taloussuunnitelmasta ja talousarvioista. Lisättiin yksimielisesti talous- ja toimintasuunnitelmaan sivulle 35 kohtaan valtuustoon nähden sitovat tavoitteet kohta: - Investointiosan laitehankinnat summana. Päätösehdotus hyväksyttiin

5

PKSSK:n auditorio Tikkasali, Tikkamäentie 16, Joensuu

PKSSK:n auditorio Tikkasali, Tikkamäentie 16, Joensuu Pöytäkirja 3/2015 1 Yhtymävaltuusto Aika 14.12.2015 kello 11:00 11:40 Paikka PKSSK:n auditorio Tikkasali, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Heinävesi Puustinen Osmo Ilomantsi Kontturi

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän strategian päivittäminen vuosille

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän strategian päivittäminen vuosille Yhtymähallitus 171 25.11.2013 Yhtymävaltuusto 37 09.12.2013 Yhtymähallitus 113 18.08.2015 Yhtymävaltuusto 24 02.10.2015 Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän strategian päivittäminen

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

puheenjohtaja hallintoylihoitaja

puheenjohtaja hallintoylihoitaja Pöytäkirja 10/2015 1 Yhtymähallitus Aika 30.11.2015 kello 10:00-11:05 Paikka Tikkamäentie 16, 80120 Joensuu tao 7/7 Saapuvilla olleet jäsenet Meriläinen Juhani Kuusela Mika Kokko Osmo Jormanainen Laura

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 09.12.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 87 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. 050 337 3645 Juha Lappalainen, puh. 050 575

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu

M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu Pöytäkirja 8/2016 1 Yhtymähallitus Aika 26.09.2016 kello 10:00-10:36 Paikka M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Meriläinen Juhani Kuusela Mika Kokko

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen. Pöytäkirja 6/ Yhtymähallitus. Aika kello 10:00-10:16

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen. Pöytäkirja 6/ Yhtymähallitus. Aika kello 10:00-10:16 Pöytäkirja 6/2016 1 Yhtymähallitus Aika 21.06.2016 kello 10:00-10:16 Paikka M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Meriläinen Juhani Kuusela Mika Taijala

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen. Pöytäkirja 2/ Henkilöstöjaosto. Aika kello 11:30-12:00

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen. Pöytäkirja 2/ Henkilöstöjaosto. Aika kello 11:30-12:00 Pöytäkirja 2/2015 1 Henkilöstöjaosto Aika 30.03.2015 kello 11:30-12:00 Paikka Keskussairaala, talo 7/7 krs neuvotteluhuone Saapuvilla olleet jäsenet Jormanainen Laura Vainikka Pekka Varis Minna Parkkonen

Lisätiedot

Keskussairaala, talo 7/7 krs, Tikkamäentie 16, Joensuu

Keskussairaala, talo 7/7 krs, Tikkamäentie 16, Joensuu Pöytäkirja 7/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 29.09.2015 kello 12:00-13:40 Paikka Keskussairaala, talo 7/7 krs, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Kukkonen Pekka Kaverinen Maija Arovainio

Lisätiedot

Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Yhtymähallitus 226 22.11.2012 Osavuosikatsaus 3/2012 542/02.02.00/2012 Yhtymähallitus 22.5.2012 113 Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh. 040 747 0506.

Lisätiedot

Paikka Keskussairaala, M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu

Paikka Keskussairaala, M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu Pöytäkirja 7/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 kello 12:00-13:15 Paikka Keskussairaala, M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Kukkonen Pekka

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello PohjoisKarjalan sosiaali ja terveyspalvelujen Esityslista 2/2016 1 Kokouskutsu Aika Paikka Toimielimen jäsenet 02.03.2016 kello Nurmes Heinävesi Suhonen Maija Happonen Aarno Ilomantsi Urjanheimo Hannu

Lisätiedot

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin 1 (5) Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota vahvempi vuonna 2016. Kaupungin tilikauden tulos oli 532 064 euroa ja ylijäämä esitettävien

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu

M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu Pöytäkirja 10/2016 1 Yhtymähallitus Aika 16.12.2016 kello 16:30-16:37 Paikka M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Meriläinen Juhani Kuusela Mika Kokko

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 21.10.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 76 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Aulis Majuri, puh. (09) 816 23000 Marja-Leena Remes, puh. (09)

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo. Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus PKSSK:n tilinpäätös ja toimintakertomus / /2017

Yhtymähallitus Yhtymähallitus PKSSK:n tilinpäätös ja toimintakertomus / /2017 Yhtymähallitus 32 23.03.2017 Yhtymähallitus 51 12.04.2017 PKSSK:n tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 428/02.06.01.03/2017 Yhtymähallitus 23.03.2017 32 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 on

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Paikka Keskussairaala, talo 7/7 krs, kokoushuone, Tikkamäentie 16, Joensuu

Paikka Keskussairaala, talo 7/7 krs, kokoushuone, Tikkamäentie 16, Joensuu Pöytäkirja 1/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 28.01.2015 kello 12:00-13:40 Paikka Keskussairaala, talo 7/7 krs, kokoushuone, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Kukkonen Pekka Kaverinen

Lisätiedot

M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu

M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu Pöytäkirja 7/2016 1 Yhtymähallitus Aika 29.08.2016 kello 10:04-10:27 Paikka M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Meriläinen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Hallintoylihoitaja. henkilöstösuunnittelija

Hallintoylihoitaja. henkilöstösuunnittelija Pöytäkirja 5/2014 1 Henkilöstöjaosto Aika 27.10.2014 kello 11:50-12:50 Paikka Keskussairaala, talo 7/7 krs nuvotteluhuone Saapuvilla olleet jäsenet Jormanainen Laura Väistö Vuokko Varis Minna Palviainen

Lisätiedot

/ /2014

/ /2014 25.08.2014 Sivu 1 / 1 1111 2583/02.02.02/2014 44 Kårkulla samkommunin taloussuunnitelma vuosille 2015-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Juha Lappalainen, puh. 050 575 2392

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Valmistelun lähtökohtia. Talousarvion 2017 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla.

Valmistelun lähtökohtia. Talousarvion 2017 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2016 1 (1) 42 153/02.02.00/2016 Taloussuunnitelman 2017-2019 valmistelu Kuntayhtymän hallitus 18.4.2016 42 Valmistelun lähtökohtia Kuntayhtymän hallituksen

Lisätiedot

Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet.

Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet. Lapin liiton hallitus 62 28.08.2017 Lapin liiton hallitus 95 30.10.2017 Lapin liiton valtuusto 18 27.11.2017 Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 ja taloussuunnitelma 2019-2020 LLHall 28.08.2017 62

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus MERIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 19.12.2018 klo 19.00 Paikka Kilpukan ruokala Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Liite

Lisätiedot

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu. pöytäkirjan pitäjä

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu. pöytäkirjan pitäjä Pöytäkirja 3/2016 1 Henkilöstöjaosto Aika 11.10.2016 kello 14:05-15:30 Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoustila 1, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Meriläinen Juhani Parikka

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku Iitin kunta Pöytäkirja 2/2013 1 Tarkastuslautakunta 27.05.2013 Aika Maanantai 27.05.2013 klo 18:00-19.50 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Paikka Keskussairaala, talo 7/6 krs, kokoushuone, Tikkamäentie 16, Joensuu

Paikka Keskussairaala, talo 7/6 krs, kokoushuone, Tikkamäentie 16, Joensuu Pöytäkirja 6/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 26.08.2015 kello 12:00-13:30 Paikka Keskussairaala, talo 7/6 krs, kokoushuone, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Kukkonen Pekka Kaverinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 287/00.01.00/2014 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 24.2.2014 58 Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Lappalainen,

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Pöytäkirja 2/ Yhtymävaltuusto. Aika kello 11:07-11:30.

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Pöytäkirja 2/ Yhtymävaltuusto. Aika kello 11:07-11:30. PohjoisKarjalan sosiaali ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 2/2016 1 Yhtymävaltuusto Aika 02.03.2016 kello 11:07 11:30 Paikka Nurmes, Hyvärilä Saapuvilla olleet jäsenet Heinävesi Suhonen Maija Happonen Aarno

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78 07.11.2016 Sivu 1 / 1 1924/2016 00.04.01.00 78 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokouksen 18.11.2016 kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen. Pöytäkirja 6/ Henkilöstöjaosto. Aika kello 11:30-11:45

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen. Pöytäkirja 6/ Henkilöstöjaosto. Aika kello 11:30-11:45 Pöytäkirja 6/2015 1 Henkilöstöjaosto Aika 30.11.2015 kello 11:30-11:45 Paikka Keskussairaala, talo 7/7 krs neuvotteluhuone Saapuvilla olleet jäsenet Jormanainen Laura Väistö Vuokko Varis Minna Parkkonen

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 12/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 151 19.11.2018 161 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan

Lisätiedot

M-talon auditorio, 1. krs., Tikkamäentie 16, Joensuu

M-talon auditorio, 1. krs., Tikkamäentie 16, Joensuu Pöytäkirja 4/2016 1 Yhtymähallitus Aika 17.03.2016 kello 10:35-11:05 Paikka M-talon auditorio, 1. krs., Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet et Kämäräinen Matti Kärkkäinen Eero Kokko Osmo Kuusela

Lisätiedot

Hallituksen kokous

Hallituksen kokous SALON SEUDUN KOULUTUS- ESITYSLISTA Hallitus Aika 4.6.2019 klo 17:00-18:00 Paikka Neuvotteluhuone, Taitajankatu 6, Salo Käsiteltävät asiat: 55 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 56 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, Joensuu. Pirskanen ilkka toimitusjohtaja poistui klo 10.

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, Joensuu. Pirskanen ilkka toimitusjohtaja poistui klo 10. Pöytäkirja 3/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 30.08.2016 kello 10:00-11:09 Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Tohkanen Matti Karjalainen

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Y h t y m ä v a l t u u s t o

Y h t y m ä v a l t u u s t o LIITE 2 Y h t y m ä v a l t u u s t o KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA 1/2016 Kokousaika Tiistai 24.5.2016 klo 16.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastian auditorio, Hattelmalantie 8 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Yhtymävaltuuston

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ VALTUUSTO

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ VALTUUSTO LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No VALTUUSTO KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELTÄVÄT ASIAT Aika Paikka Kati Fonsell -Laurila Elina Hirvonen Auli Hossi Sanni Junnila

Lisätiedot

Lappeenrannan Upseerikerho, Upseeritie 2, Lappeenranta

Lappeenrannan Upseerikerho, Upseeritie 2, Lappeenranta AIKA 17.10.2018 15:00 PAIKKA Lappeenrannan Upseerikerho, Upseeritie 2, 53900 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ VALTUUSTO 2

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ VALTUUSTO 2 LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No VALTUUSTO 2 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELLYT ASIAT Aika Paikka 25.10.2011 kello 14.00-15.20 Forssan ammatti-instituutti,

Lisätiedot

kello Forssan ammatti-instituutti, Saksankatu 27, Forssa

kello Forssan ammatti-instituutti, Saksankatu 27, Forssa LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No VALTUUSTO 2 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELTÄVÄT ASIAT Aika Paikka Risto Aaltonen Sari Airo ( 20-24) Kati Fonsell -Laurila

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto.05.07 Sivu / [Ennakkotieto] 56/07 00.0.00.0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 4.4.07 Kaupunginhallitus 8 8.5.07 7 Siuntion ja Tuusulan kuntien liittyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (5) 148 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous HEL 2016-005004 T 00 01 06 Päätös päätti kehottaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauria edustamaan

Lisätiedot

Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset. Tilinpäätös Jarkko Raatikainen Talousjohtaja

Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset. Tilinpäätös Jarkko Raatikainen Talousjohtaja Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset Tilinpäätös 2018 Jarkko Raatikainen Talousjohtaja 18.3.2019 Vuoden 2019 talousarvio hyväksyttiin valtuustossa 10.12.2018 Käyttösuunnitelmassa

Lisätiedot

M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu

M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu Pöytäkirja 9/2016 1 Yhtymähallitus Aika 31.10.2016 kello 10:20-10:39 Paikka M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Meriläinen Juhani Kuusela Mika Kokko

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen. Pöytäkirja 2/2015 1. Yhtymävaltuusto. Aika 02.10.2015 kello 10:00-10:45

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen. Pöytäkirja 2/2015 1. Yhtymävaltuusto. Aika 02.10.2015 kello 10:00-10:45 Pöytäkirja 2/2015 1 Yhtymävaltuusto Aika 02.10.2015 kello 10:00-10:45 Paikka Heinävesi, Valamon luostari Saapuvilla olleet jäsenet Laukkanen Leena Varajäsen Kontturi Reijo Puruskainen-Saarelaine n Anna

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu Pöytäkirja 8/2016 1 Yhtymähallitus Aika 19.05.2016 kello 10:00-10:30 Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoustila 1, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Kämäräinen Matti Kärkkäinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen 12.05.2014 Sivu 1 / 1 405/00.04.01/2014 28 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen YHDISTYMISHALLITUS 110 28.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 23 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 1667/06/0600/2012 YHALL 110 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 2 Yhtymäkokous KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 2 Yhtymäkokous KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 YHTYMÄKOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Liite 4 ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN TALOUSARVIO

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän perustaminen

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän perustaminen Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän perustaminen 144/00.000/2015 Kunnanhallitus 21.09.2015 173 Keväällä 2014 Pohjois-Karjalan alueen kuntien ( mukaan lukien Heinävesi) ja PKSSK

Lisätiedot

TKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, Tampere. 25 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

TKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, Tampere. 25 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Tampere Pöytäkirja 4/2016 1 (12) Aika 14.12.2016, klo 08:05-09:45 Paikka TKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, 33800 Tampere Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat:

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat: HALLITUS 81 17.06.2015 VALTUUSTON KOKOUKSEN 17.6.2015 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO 21/00/02/00/01/2013 HALL 81 Valtuuston kokouksessa 17.6.2015 käsitellyt asiat: 1 Kokouksen avaaminen 2 Nimenhuuto ja ääniluettelon

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen. Pöytäkirja 4/2015 1. Henkilöstöjaosto. Aika 15.06.2015 kello 11:00-11:15

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen. Pöytäkirja 4/2015 1. Henkilöstöjaosto. Aika 15.06.2015 kello 11:00-11:15 Pöytäkirja 4/2015 1 Henkilöstöjaosto Aika 15.06.2015 kello 11:00-11:15 Paikka Keskussairaala, talo 7/7 krs neuvotteluhuone Saapuvilla olleet jäsenet Jormanainen Laura Vainikka Pekka Varis Minna Parkkonen

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2018 SEKÄ INVESTOINNIT VUOTEEN 2023

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2018 SEKÄ INVESTOINNIT VUOTEEN 2023 22.8.2017 APisto 1 Ahti Pisto sairaanhoitopiirin johtaja TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 2020 JA TALOUSARVIO 2018 SEKÄ INVESTOINNIT VUOTEEN 2023 22.8.2017 APisto 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 2/ (9) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta

Järvenpää Pöytäkirja 2/ (9) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta Järvenpää Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Aika, klo 17:30-20:56 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 5 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 22. elokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 111 Sijoitustoiminnan raportti 31.7.2016... 203 112 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.30 18.30 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, Kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2013. Aika: Keskiviikko 10.4.2013 klo 12.00 14.00. Mainiemen kuntoutumiskeskus, Vääpelin talo

Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2013. Aika: Keskiviikko 10.4.2013 klo 12.00 14.00. Mainiemen kuntoutumiskeskus, Vääpelin talo 1. Kokoustiedot Aika: Keskiviikko 10.4.2013 klo 12.00 14.00 Paikka: Mainiemen kuntoutumiskeskus, Vääpelin talo Pykälä Sivu 18 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 4 Pöytäkirjan tarkastus 20 5

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 158 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2014 HEL 2014-005907 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa a edustamaan kaupunkia

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (7) A S I A L U E T T E L O 32. Kokouksen avaus 33. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 35. Ääntenlaskijoiden valinta 36.

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN OMISTAJAOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN

KUNTAYHTYMÄN OMISTAJAOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN Case: HUS KUNTAYHTYMÄN OMISTAJAOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN Kuntamarkkinat 11.9.2019 / hallintojohtaja Lauri Tanner AIEMPI TILANNE JA HAASTEET Jäsenkunnat aktivoituivat Sipilän hallituksen soteuudistuksen kaatumisen

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 48. Kokouksen avaus 49. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 51. Ääntenlaskijoiden valinta 52.

Lisätiedot

kustannukset nousivat euroa.

kustannukset nousivat euroa. 1 (5) Nurmeksen tulot kasvoivat menoja enemmän Nurmeksen kaupungin tulot kasvoivat vuonna 2015 menoja enemmän. Kaupungin tilikauden tulos oli 460 816 euroa ja ylijäämä esitettävien tilinpäätössiirtojen

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 22.5.2017 9 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallintosäännöt

Lisätiedot