Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain Yhteistyökumppan uus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2010 2010 Yhteistyökumppan uus"

Transkriptio

1 Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 200 Yhteistyökumppanuus Kuopion Setlementti Puijola ry

2 Tililuok Tililuok muodostuu 7 tavoitteesta PUIJOLA ON YHTEISKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄ TOIMIJA 200 Tavoite 0 00 Puijola on merkittävä työllistäjätäjä Tämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indiattoreilla: Indiattori 0 0 Puijolassa on ollut työsuhteessa 80 henkilöä Puijolassa on ollut työsuhteessa 5 henkilöä. Indiattori 0 02 Palt sivukuluineen ovat euroa Palt sivukuluineen ovat ,23 euroa. Tavoite Puijola on tuottanut taloudellista hyötyä Kuopion upungille Tämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indiattoreilla: Indiattori 02 0 Puijolan toimintaa on rahoitettu alueen ulkopuolisella rahoituksella toimintavuonna eurolla Puijolan toimintaa on rahoitettu alueen ulkopuolisella rahoituksella toimintavuonna eurolla. Indiattori Puijolassa työskentelevien kuopiolaisten maksamat kunnallisverot ovat yhteensä euroa Puijolassa työskentelevien kuopiolaisten palkoista maksetut ennakonpidätykset ovat yhteensä ,3 euroa.

3 Tavoite Puijola tukee ja täydentää Kuopion alueen palveluverkostoa Tämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavalla indiattorilla: Indiattori 03 0 Kolme esimerkkikuvausta siitä, miten Puijola tukee ja täydentää Kuopion alueen palveluverkostoa Miten Puijola tukee ja täydentää Kuopion alueen palveluverkostoa Monikulttuurikeskus Kompassi tarjoaa ikille avoimia suomen kielen kursseja kolme kertaa viikossa. Kursseille voivat osallistua myös kotoutumiskoulutuksiin jonottavat ja ne, jot eivät ole oikeutettuja kotoutumiskoulutukseen. Kursseja tarjoamalla Kompassi voi tukea maahanmuuttajien arkisuomen kielen taitoja ja siten arjessa selviytymistä, tarjota heti upunkiin saavuttua suomen kielen opiskelupain ja auttaa ylläpitämään maahanmuuttajien kielitaitoa. Kimppa-hanke täydentää TE-toimiston palveluja siten, että se auttaa työttömänä olevia maahanmuuttajia löytämään työ- ja harjoittelupaikkoja ja toisaalta löytämään alueen yrityksille sopivaa työvoimaa. Mahku-hanke täydentää palveluverkostoa mm. tarjoamalla tukihenkilötoimintaa rikokseen syyllistyneille vanhemmille, tarjoamalla päihteetöntä viriketoimintaa, ohjaamalla ja neuvomalla asiakita erilaisissa elämäntilanteissa ja nnustamalla rikoksiin syyllistyneitä elämässään eteenpäin mm. koulutuksiin ohjaamalla. Tavoite Puijola on aktiivinen kehittäjä Tämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indiattoreilla: Indiattori 04 0 Puijola on suunnitellut ja hakenut rahoitusta kolmelle uudelle kehittämishankkeelle toimintavuonna Puijola on suunnitellut ja hakenut rahoitusta yhdeksälle uudelle kehittämishankkeelle toimintavuonna Puijola on suunnitellut ja hakenut rahoitusta yhdeksälle uudelle kehittämishankkeelle toimintavuonna:. Tyttöjen Talo (RAY) 2. Romaanikeskus, Romatokeku (RAY) 3. Kuopion tyttötoiminta (Kuopion upunki) 4. Minnuus-projekti: Nuorten naisten ehkäisevän päihdetyön alueellisen toimintamallin kehittäminen (RAY) 5. Maahanmuuttajafoorumin perustaminen ja monikulttuurisen nsalaistoiminnan kehittäminen: toiminnasta vaikuttamiseen (Jenny ja Antti Wihurin rahasto) 6. Nuorison kehityssvatus, vapaaehtois- ja koordinointihanke Kuopion seudulla (Ulkoasiainministeriö) 7. Rasisminvastainen työ nuorison parissa. Monikulttuurisuusvierailuilla ennakkoluuloja ehkäisemässä Kuopion alueen yläkouluissa, lukioissa ja ammattioppilaitoksessa (Opetusministeriö) 8. Osallisena Suomessa Kotoutumisprosessin koordinointi ja toteutus eri toimijoiden välisenä yhteistyönä (hakijana Kuopion upunki) (Sisäasiainministeriö) 9. Yhdessä yhdenvertaisuuteen: Omaehtoisen, monikulttuurisen kerhotoiminnan ja kulttuurisen vuorovaikutuksen edistäminen ja kehittäminen (Opetusministeriö)

4 Indiattori Kuvaus siitä, kuin Puijolan työntekijät osallistuvat Kuopion alueen sekä valtakunnan tason kehittämisverkostoihin Kolme kuvausta osallistumisesta alueellisiin ja valtakunnallisiin verkostoihin. Monikulttuurikeskus Kompassi toimii aktiivisesti Kuopion alueen mamu-verkostossa, jossa kokoontuvat merkittävimmät Kuopion alueen maahanmuuttajien parissa työskentelevät tahot. Verkostossa keskustellaan ajankohtaisista maahanmuuttoon liittyvistä teemoista, vaihdetaan eri tahojen kuulumisia ja suunnitellaan yhteistyökuvioita. 2. Kuopion Setlementti Puijola ry:n edustajana Itä-Suomen Etnisten suhteiden neuvottelukunnassa toimii Monikulttuurikeskus Kompassin työntekijä. Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama laajapohjainen asiantuntijaelin. ETNOn tarkoituksena on kehittää vuorovaikutusta sekä avustaa ministeriöitä etnisesti yhdenvertaisen ja monimuotoisen yhteiskunnan kehittämisessä. 3. Puijolan Nuoret koordinaattori Arja Airaksinen ja iltapäivätoiminnan vastaava ohjaaja Laura Jääskeläinen ovat osallistunut aktiivisesti työelämäyhteistyö jäsenenä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinto työelämäyhteistyöryhmän ( Kaipo ) toimintaan ja edistäneet koulutuksen kehittämistyötä. Indiattori Kolme esimerkkikuvausta siitä, miten Puijola on levittänyt hyviä käytäntöjä valtakunnallisesti Miten Puijola on levittänyt hyviä käytäntöjä valtakunnallisesti Lähiötyön koordinaattori Hannele Nykänen oli esitelmöimässä Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestö TVY ry:n laivaseminaarissa otsikolla Sosiaalinen tilinpäätös. Monikulttuurinen nsalaistoiminta hankkeen työntekijä, Varsha Shurpali, osallistui eurooppalaiseen koulutukseen Intercultural Communiations and Cultural Awareness, Koulutuksessa työntekijä jakoi Kompassin hyviä käytäntöjä luennon muodossa muille eurooppalaisille osallistujille. MahKu hanke on levittänyt hyviä käytäntöjään verkosto- ja yhteistyöpalavereissa sekä muissa yhteyksissä sidosryhmien toimijoita kohdatessaan. MahKun osaamista rikokseen syyllistyneistä asiasryhmänä on tuotu esille monissa yhteyksissä. Moni mahkulainen voi esimerkiksi osata toimia viranomaisten nssa totuttuaan heihin vuosien varrella, mutta hänellä ei välttämättä ole sosiaalisia taitoja muilla elämänalueilla. [ ] Olemme tuoneet esille, kuin tärkeää tämän asiasryhmän nssa toimiessa on tarjota tukea ja rohisua arkielämän tilanteisiin ja ihmisten kohtaamiseen. Tarvittaessa on hyvin tärkeää lähteä muan tavallisiin arkisiin toimintoihin ja rohista heitä olemaan yhteydessä oman sosiaalisen piirin ulkopuolella oleviin ihmisiin. Toisaalta MahKu on esiintuonut, kuin olennaista asiastyössä on huomioida asiakan lähipiiri ja tarvittaessa tarjota tukea asiakan läheisille.

5 Tavoite Puijola on merkittävä yhteistyökumppani Tämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indiattoreilla: Indiattori %:lla Puijolan yhteistyökumppaneista on melko hyvä tai hyvä mielikuva Puijolasta Asteikko:. Huono 2. Melko huono 3. Ei hyvä eikä huono 4. Melko hyvä 5. Hyvä 97 %:lla Puijolan yhteistyökumppaneista on melko hyvä tai hyvä mielikuva Puijolasta. (n=66/8) % Indiattori % Puijolan yhteistyökumppaneista kokee yhteistyön Puijolan nssa sujuneen melko hyvin tai hyvin Asteikko:. Huonosti 2. Melko huonosti 3. Ei hyvin eikä huonosti 4. Melko hyvin 5. Hyvin 99 % Puijolan yhteistyökumppaneista kokee yhteistyön Puijolan nssa sujuneen melko hyvin tai hyvin. (n=67/8) % Indiattori % Puijolan yhteistyökumppaneista pitää Puijolaa melko tai hyvin luotettavana Asteikko:. Ei ollenan luotettavana 2. Ei kovin luotettavana 3. Ei luotettavana eikä epäluotettavana 4. Melko luotettavana 5. Hyvin luotettavana 98 % Puijolan yhteistyökumppaneista pitää Puijolaa melko tai hyvin luotettavana. (n=66/8) % Indiattori % Puijolan yhteistyökumppaneista tuntee melko hyvin tai hyvin Puijolan toimintaa Asteikko:. Huonosti 2. Melko huonosti 3. Ei hyvin eikä huonosti 4. Melko hyvin 5. Hyvin 60 % Puijolan yhteistyökumppaneista tuntee melko hyvin tai hyvin Puijolan toimintaa. (n=67/8) %

6 Tavoite Puijola on hyvä työnantaja Kaikki tavoitteen kyselyt on toteutettu asteikolla:. Täysin eri mieltä 2. Eri mieltä 3. Kohtalainen 4. Samaa mieltä 5. Täysin samaa mieltä Tämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indiattoreilla: Indiattori 06 0 Työntekijät arvioivat tietävänsä työtehtävänsä, salalla -5 keskiarvo 3.5. Työntekijät arvioivat tietävänsä työtehtävänsä, salalla -5, keskiarvo 4.7. (n=40/60) 4,7 Indiattori saavansa riittävästi ohjausta/opastusta työtehtäviinsä, salalla -5 keskiarvo 3.5 saavansa riittävästi ohjausta/opastusta työtehtäviinsä, salalla -5, keskiarvo 4.6. (n=40/60) 4,6 Indiattori työmääränsä sopivaksi, salalla -5 keskiarvo 3.5 työmääränsä sopivaksi, salalla -5, keskiarvo 3.8. (n=39/6) 3,8 Indiattori 06 04, että työt on jaettu tasapuolisesti ja oikeudenmuisesti, salalla -5 keskiarvo 3.5., että työt on jaettu tasapuolisesti ja oikeudenmuisesti, salalla 5, keskiarvo 3.8. (n=39/6) 3,8

7 Indiattori 06 05, että heidän henkilökohtaisia taitojaan, kiinnostustaan ja osaamistaan hyödynnetään Puijolassa, salalla -5 keskiarvo 3.5., että heidän henkilökohtaisia taitojaan, kiinnostustaan ja osaamistaan hyödynnetään Puijolassa, salalla -5 keskiarvo 4.2. (n=40/6) 4,2 Indiattori pystyvänsä vaikuttamaan omiin työtehtäviinsä, salalla -5 keskiarvo 3.5. pystyvänsä vaikuttamaan omiin työtehtäviinsä, salalla -5 keskiarvo 4.5. (n=39/6) 4,5 Indiattori tuntevansa oman työnsä merkityksen Puijolan kokonaisuudessa, salalla -5 keskiarvo 3.5. tuntevansa oman työnsä merkityksen Puijolan kokonaisuudessa, salalla -5 keskiarvo 4.2. (n=39/6) 4,2 Indiattori 06 08, että heidän työtään arvostetaan, salalla -5 keskiarvo 3.5., että heidän työtään arvostetaan, salalla -5 keskiarvo 4. (n=39/6) 4 Indiattori yhteistyön Puijolassa olevan sujuvaa, salalla -5 keskiarvo 3.5. yhteistyön Puijolassa olevan sujuvaa, salalla -5 keskiarvo 4.3. (n=40/6) 4,3 Indiattori 06 0 saavansa tarpeeksi tietoa työhön liittyvissä asioissa, salalla -5 keskiarvo 3.5. saavansa tarpeeksi tietoa työhön liittyvissä asioissa, salalla -5 keskiarvo 4.3. (n=40/6) 4,3

8 Indiattori 06 vuorovaikutuksen olevan toimivaa esimiesten ja työntekijöiden välillä, salalla -5 keskiarvo 3.5. vuorovaikutuksen olevan toimivaa esimiesten ja työntekijöiden välillä salalla -5 keskiarvo 4.6. (n=40/6) 4,6 Indiattori 06 2, että esimiehiä voi lähetystä ongelmatilanteissa, salalla -5 keskiarvo 3.5., että esimiehiä voi lähestyä ongelmatilanteissa, salalla -5 keskiarvo 4.6. (n=39/6) 4,6 Indiattori 06 3 saavansa riittävästi palautetta esimiehiltään, salalla -5 keskiarvo 3.5. saavansa riittävästi palautetta esimiehiltään, salalla -5 keskiarvo 4.2. (n=40/6) 4,2 Indiattori 06 4 usltavansa antaa palautetta esimiehilleen, salalla -5 keskiarvo 3.5. usltavansa antaa palautetta esimiehilleen, salalla -5 keskiarvo 4.3. (n=38/6) 4,3 Indiattori 06 5, että esimiesten antama palaute on rakentavaa, salalla -5 keskiarvo 3.5., että esimiesten antama palaute on rakentavaa, salalla -5 keskiarvo 4.4. (n=38/6) 4,4

9 Indiattori 06 6 Esimerkkikuvaus siitä, miksi Puijola on hyvä työyhteisö Miksi Puijola on hyvä työyhteisö Ryhmähaastattelussa kysyttiin asustupa Koillistuulen viideltä työntekijältä Onko Puijola hyvä työyhteisö ja jos on, niin miksi? Vastauksena työntekijät kertoivat, että sekä työverit että asiakat ovat muvia. Useiden erilaisten ihmisten kohtaaminen koettiin palkitsevana. Työntekijät kokivat tekevänsä arvosta työtä jutellessaan vanhempien ihmisten nssa, joilla on vähän keskusteluvereita ja sosiaalisia suhteita. Työntekijöiden arvostivat sitä, että työssä ei ole kyttäystä vaan vapaat oltavat ja joustavuutta tarvittaessa. He kokivat voivansa vaikuttaa omaan työhönsä sekä saavansa toteuttaa itseään ja omaa luovuuttaan. Kokonaisuus on hyvä paketti, totesi yksi heistä. Indiattori 06 7 Puijolan henkilökunta on koulutettua 90 %:lla Puijolan henkilökunnasta on yliopisto-, ammattikorkeakoulu- tai ammattiopistotutkinto Puijolan henkilökunta on koulutettua: Koko Puijolan henkilökunnasta on yliopisto-, ammattikorkeakoulu- tai ammattiopistotutkinto. Tavoite Puijola tuottaa sosiaalista hyvinvointia erityistä tukea tarvitseville Tämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavalla indiattorilla: Indiattori 07 0 Esimerkkikuvaus siitä, miten Puijolan vapaaehtoisten sosiaalinen hyvinvointi on svanut Miten Puijolan vapaaehtoisten sosiaalinen hyvinvointi on svanut [Heini Lehtisaari] on iloinnut löytäessään uuden väylän yhdistää auttaminen ja käsityöt. Hän on yksi Monikulttuurikeskus Kompassin vapaaehtoisista ja ohjaa kerran viikossa neulekerhoa. Kerho alkoi syksyllä ja muna on naisia kuudesta eri maasta. Kerho haluaa olla tuomassa ihmisiä yhteen, tutustuttaa maahanmuuttajia suomalaiseen kulttuuriin ja suomalaisiin. Sekä tietenkin opettaa neulomaan, Lehtisaari kertoo. Omien lahjojen antaminen käyttöön ei ole monimutista. Ja on mahtavaa tuntea olevansa oikealla pailla. Kerhotapaamiset tuovat päivään sisältöä sekä minulle ja varmasti myös muille naisille. Lehtisaari on saanut monia uusia ystäviä ja kontakteja. (Artikkeli Kirkko&Koti-lehdessä.2.200)

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010 Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 200 YHTEISTYÖKUMPPANUUS 00 00 KOSKELA ON MERKITTÄVÄ TOIMIJA JA LUOTETTAVA YHTEISTYÖKUMPPANI ÄÄNEKOSKELLA 0 00 Koskela toimii yhteistyökumppanina

Lisätiedot

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 0, 00, 009 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Kuopion Setlementti Puijola ry PUIJOLA ON YHTEISKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄ TOIMIJA jautuu osatavoitteeseen.

Lisätiedot

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010 Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 200 SETLEMENTTI TYÖNANTAJANA 00 00 KOSKELA ON MERKITTÄVÄ TOIMIJA JA LUOTETTAVA YHTEISTYÖKUMPPANI ÄÄNEKOSKELLA 0 00 Koskela toimii yhteistyökumppanina

Lisätiedot

Kuopion Setlementti Puijola ry:n sosiaalinen tilinpäätös

Kuopion Setlementti Puijola ry:n sosiaalinen tilinpäätös Kuopion Setlementti Puijola ry:n sosiaalinen tilinpäätös 20 Setlementtien sosiaalisen tilinpidon verkostohanke Tämä sosiaalinen tilinpäätös on tuotettu osana NÄKY-hanketta (Setlementtien sosiaalisen

Lisätiedot

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010 Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 0 LASTENTARHA, JÄLKKÄRI, AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA 00 00 PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ PUIJOLAN NUORET 0 00 Puijolan Nuoret on tarjonnut

Lisätiedot

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen

Lisätiedot

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2011, 2011, 2010 2010 Monikulttuurinen työ

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2011, 2011, 2010 2010 Monikulttuurinen työ Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010 Monikulttuurinen työ Setlementti Louhela ry 7 jakautuu Päätavoite 1. Osatavoite: MONIKULTTUURISUUS ON OSA SETLEMENTTI LOUHELAN KANSALAISTOIMINNAN

Lisätiedot

Maahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki

Maahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki Maahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO 14.11.2011 Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) Valtioneuvoston

Lisätiedot

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2011, 2011, Yhteistyökumppan

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2011, 2011, Yhteistyökumppan Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 0, 00 Yhteistyökumppanuus Setlementti Louhela ry Päätavoite. SETLEMENTTI LOUHELA ON ARVOSTETTU JA LUOTETTAVA YHTEISTYÖKUMPPANI jakautuu osatavoitteeseen 0.

Lisätiedot

JYVÄLÄ ON ARVOSTETTU YHTEISTYÖKUMPPANI jakautuu 4 osatavoitteeseen

JYVÄLÄ ON ARVOSTETTU YHTEISTYÖKUMPPANI jakautuu 4 osatavoitteeseen Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010, 2009, 2008 Yhteistyökumppanuus Jyvälän Setlementti ry 3 JYVÄLÄ ON ARVOSTETTU YHTEISTYÖKUMPPANI jakautuu 4 osatavoitteeseen 1. Osatavoite: Jyvälää

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain Monikulttuurinen työ Naistari Naistari

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain Monikulttuurinen työ Naistari Naistari Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 200 Monikulttuurinen työ Naistari Tililuok 200 00 Tililuok muodostuu 5 tavoitteesta NAISTARI ON HYVINVOINNIN LISÄÄJÄ 200 Kaikki tililuon kyselyt on toteutettu

Lisätiedot

Klaarin kehittämishanke

Klaarin kehittämishanke Työpaja 10.10.2014 Klaarin kehittämishanke Klaarin suunnat Kysely verkostoille syyskuussa 2014 lasten ja nuorten parissa toimiville Vastaajamäärät: 248 suomenkielinen 23 ruotsinkielinen 271 yhteensä Vastaajat

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mikä on ETNO? Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama,

Lisätiedot

Työllistymistä y edistävä toiminta

Työllistymistä y edistävä toiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 0, 0 Työllistymistä y edistävä toiminta Setlementti Louhela ry Päätavoite. LOUHELA ON VASTUULLINEN TYÖNANTAJA jakautuu osatavoitteeseen 0. Osatavoite: Työntekijöiden

Lisätiedot

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010)

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Luetaan yhdessä-verkosto 15.10.2011 Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman 26.10.2011 Muutokset pähkinänkuoressa: 1. Soveltamisala koskee kaikkia maahanmuuttajia

Lisätiedot

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2011

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2011 Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 0 SETLEMENTTI TYÖNANTAJANA . PUIJOLA ON YHTEISKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄ TOIMIJA. Puijola on merkittävä työllistäjä. Puijola on tuottanut taloudellista

Lisätiedot

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2011, 2011, 2010, 2010, Yhteistyökumppan

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2011, 2011, 2010, 2010, Yhteistyökumppan Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 0, 0, 009 Yhteistyökumppanuus Setlementti Ukonhattu ry Päätavoite. jakautuu osatavoitteeseen. Osatavoite: UKONHATTU ON OSAAVA JA LUOTETTAVA YHTEISTYÖKUMPPANITYÖKUMPPANI

Lisätiedot

Koskelan aamu- ja iltapäivätoiminta

Koskelan aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010, 2009 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Koskelan aamu- ja iltapäivätoiminta Päätavoite 4. KOSKELAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 23..2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä

Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä Maaseudun Sivistysliitto Aluepäällikkö Elina Vehkala Monikulttuurisuus maaseudulla Toimimme globaalissa yhteisössä,

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

Alueellisen maahanmuuton kehittämishanke 11/2009 10/2012

Alueellisen maahanmuuton kehittämishanke 11/2009 10/2012 Alueellisen maahanmuuton kehittämishanke 11/2009 10/2012 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuttajien omakielisen neuvonnan ja ohjauksen vakiinnuttaminen Tampereella ja muissa pirkanmaalaisissa

Lisätiedot

Mukana ihmisten arjessa

Mukana ihmisten arjessa Mukana ihmisten arjessa LÄHIÖKESKUS HÄMEENLINNA Lähiökeskusten toiminnan mahdollistaa Kotilähiö ry:n, jonka jäsenet muodostavat alueella toimivien virkamiesten, yhdistysten ja asukkaiden edustajien yhteistyöverkoston.

Lisätiedot

Tieto työnantajayhteistyöstä kulkemaan. Sanna Putila 10.11.11

Tieto työnantajayhteistyöstä kulkemaan. Sanna Putila 10.11.11 Tieto työnantajayhteistyöstä kulkemaan Sanna Putila 10.11.11 Haussa tulevaisuuden osaajia, oikeanlaista osaamista, kumppaneita (tutkimus)yhteistyöhön Haussa tulevaisuuden työnantajia, oikeanlaista osaamista,

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo. 1.11.2011 PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen

SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo. 1.11.2011 PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo 1.11.2011 PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen Taustaa Suomen Pakolaisavusta Järjestö perustettiin vuonna 1965 uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kehitysyhteistyöjärjestö

Lisätiedot

SETLEMENTTI TYÖNANTAJANA

SETLEMENTTI TYÖNANTAJANA SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN VUODELTA 2012 SETLEMENTTI TYÖNANTAJANA JYVÄLÄN SETLEMENTTI RY - Jyvälä on vastuullinen työnantaja Sairauspoissaolojen määrä ei poikkea valtakunnan keskiarvosta

Lisätiedot

Setlementti työnantajana

Setlementti työnantajana Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010, 2009 Setlementti työnantajana Setlementti Ukonhattu ry Päätavoite 3. UKONHATTU ON VASTUULLINEN TYÖNANTAJA jakautuu 8 osatavoitteeseen 2011 1.

Lisätiedot

FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019

FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ F a m i l i a t o i m i i S u o m e n a i n o a n a k a h d e n k u l t t u u r i n p e r h e i l l e s u u n n a t u n t o i m i

Lisätiedot

SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN JULKINEN SEKTORI JA TOIMINNAN ASIAKKAAT VUODELTA 2012

SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN JULKINEN SEKTORI JA TOIMINNAN ASIAKKAAT VUODELTA 2012 SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN JULKINEN SEKTORI JA TOIMINNAN ASIAKKAAT VUODELTA 2012 JYVÄLÄN SETLEMENTTI RY - Jyvälä tuottaa hyötyä julkiselle sektorille Jyvälä tarjoaa työpaikkoja Jyväskylän

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu. Lukuvuosi Kuopion Setlementti Puijola ry

ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu. Lukuvuosi Kuopion Setlementti Puijola ry ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu Lukuvuosi 2017-2018 Kuopion Setlementti Puijola ry Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Setlementti työnantajana

Setlementti työnantajana Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010, 2009 Setlementti työnantajana Koskelan Setlementti ry Päätavoite 2. KOSKELA ON VASTUULLINEN TYÖNANTAJA jakautuu 1 osatavoitteeseen 2011 1. Osatavoite:

Lisätiedot

Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa

Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa Riitta Topelius Kehittämispäällikkö Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi -seminaari Kuntamarkkinat 12.9.2012 27.9.2012 1 Ylä-Savo 27.9.2012 2 Väestö ja työpaikat Iisalmi noin

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi Setlementti Puijola ry Kuopio

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi Setlementti Puijola ry Kuopio ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2016-2017 Setlementti Puijola ry Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda kerhojen lapsille virikkeellinen, turvallinen

Lisätiedot

TYÖPAIKKAKOULUTTAJA nuoren ohjaajaksi?

TYÖPAIKKAKOULUTTAJA nuoren ohjaajaksi? Sinustako TYÖPAIKKAKOULUTTAJA nuoren ohjaajaksi? Mitä työnantajan on hyvä tietää työpaikkakouluttajan tehtävästä oppisopimuskoulutuksessa? Mitä nuoren työpaikkakouluttajan valinnassa tulisi ottaa huomioon?

Lisätiedot

tuntee tiimin ja ryhmän syntyprosessin ymmärtää oman roolin merkityksen tiimi- ja ryhmätyössä

tuntee tiimin ja ryhmän syntyprosessin ymmärtää oman roolin merkityksen tiimi- ja ryhmätyössä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto PAKOLLISET TUTKINNON OSAT MONIAMMATILLINEN TYÖ Näytön antaja: Näytön arvioija: Paikka ja aika: TIIMI- JA RYHMÄTYÖTAIDOT kykenee työskentelemään tiimissä

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

KOETTU HYVINVOINTI JA VUOROVAIKUTTEISET TYÖ- JA ELINOLOT

KOETTU HYVINVOINTI JA VUOROVAIKUTTEISET TYÖ- JA ELINOLOT KOETTU HYVINVOINTI JA VUOROVAIKUTTEISET TYÖ- JA ELINOLOT Olavi Manninen Hyvinvoivat osaajat luovat menestyksen - seminaari 28.2.27 Tampere Työel elämäosaamisen edistäminen Pirkanmaalla - verkostot KOETTU

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi I 24. 25.8.2013 Nurmes KNoppi II 21. 22.9.2013 Kuopio KNoppi III 12. 13.10.2013 Joensuu KNOPPI-OHJAAJAKOULUTUS (4) Itä-Suomi syksy 2013 Ajankohta KNoppi I 24. 25.8.2013

Lisätiedot

Tuntiopettajien työhyvinvointi Kysely syyskuussa 2016

Tuntiopettajien työhyvinvointi Kysely syyskuussa 2016 Tuntiopettajien työhyvinvointi 2016 Kysely syyskuussa 2016 10. Työmotivaationi on 11. Työssäni tapahtuu muutoksia 12. Koen viikoittaisen työmääräni kokonaisuudessaan (mukaan lukien muut työtehtävät) 13.

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Arvot, yhteisöllisyys

Arvot, yhteisöllisyys Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2009 Arvot, yhteisöllisyys yy Lievestuoreen Setlementti ry 200 00 2009 SETLEMENTIN TOIMINTA TUKEE IHMISEN HYVÄÄ ELÄMÄÄ 201 00 Setlementin toiminta tukee ihmisen

Lisätiedot

Toimitus: Taneli Vuojus Graafinen suunnittelu ja taitto: Toni Tourunen

Toimitus: Taneli Vuojus Graafinen suunnittelu ja taitto: Toni Tourunen Toimitus: Taneli Vuojus Graafinen suunnittelu ja taitto: Toni Tourunen TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS Erilaisten ihmisten välinen yhteistyö ja yhteisöllisyyden voimavaroihin luottaminen ja niistä voimaantuminen

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto. Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016 Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh:0503256450 4.3.2016 Maahanmuutto on siirtymä Valtava sosiokulttuurinen muutos,

Lisätiedot

Sukupolvia yhdistävä. toiminta

Sukupolvia yhdistävä. toiminta Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.

Lisätiedot

KOTOTAKUU- Kaikki jatkoon. Merja Korkiakoski

KOTOTAKUU- Kaikki jatkoon. Merja Korkiakoski KOTOTAKUU- Kaikki jatkoon Mitä on kotoutuminen? Kotoutuminen on prosessi, joka tapahtuu aina arkisessa vuorovaikutuksessa. Viranomaisten lisäksi kotoutumista tukevat erilaiset toimijat ja yhteisöt kuten

Lisätiedot

Aalto-yliopisto. Henkilöstökysely

Aalto-yliopisto. Henkilöstökysely Aalto-yliopisto Henkilöstökysely 2.-15.5.2011 Henkilöstökyselyn yhteenveto Pääviestit Aalto-yliopiston tulokset ovat suurelta osin linjassa muiden yliopistojen vastaavien tulosten keskiarvon kanssa. Useimmilla

Lisätiedot

Minkä sosiaali- ja terveyspalveluissa pitää muuttua ja miksi? 11.6.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Minkä sosiaali- ja terveyspalveluissa pitää muuttua ja miksi? 11.6.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Minkä sosiaali- ja terveyspalveluissa pitää muuttua ja miksi? Ikääntynyt väestö on muuttanut yhteiskuntaamme! Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus tänään ja tulevaisuudessa - Suomen eläkeläiset ovat

Lisätiedot

Osallisena Suomessa Delaktig i Finland. Vaasa - Vasa

Osallisena Suomessa Delaktig i Finland. Vaasa - Vasa Osallisena Suomessa Delaktig i Finland Vaasa - Vasa Tina Ura 14.11.2012 Osallisena Suomessa on lainsäädäntöhanke, perustettu kehittämään maahanmuuttajien kotoutumista kokonaisvaltaisesti, kokeilut 30.6.2013

Lisätiedot

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010, 2009 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementti Ukonhattu ry Päätavoite 2. UKONHATTU ON YLEISHYÖDYLLINEN YHDISTYS jakautuu 3 osatavoitteeseen

Lisätiedot

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019 YHTEISKUNTAKUMMI Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen Konsepti 1/2019 SAATTEEKSI Tutkimusperustaiset konseptit Tämä konsepti on suunnattu vastaamaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten sosiaalisen tuen

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus maahanmuuton/kotouttamisen alueelliset ja valtakunnalliset kuulumiset

Ajankohtaiskatsaus maahanmuuton/kotouttamisen alueelliset ja valtakunnalliset kuulumiset Ajankohtaiskatsaus maahanmuuton/kotouttamisen alueelliset ja valtakunnalliset kuulumiset Rovaniemen MAKO-verkosto 22.2.2012 ja Meri-Lapin MAKO-verkosto 23.2.2012 Anne-Mari Suopajärvi/ Lapin ELY-keskus

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella?

Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella? Kaikki osallisiksi mitä haluamme muuttaa tällä ohjelmakaudella? Erityisasiantuntija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulu 11.3.2015 Finlandia-talo Mitkä ovat tärkeimmät ESR:ää koskevat muutokset?

Lisätiedot

SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN VUODELTA 2012 MONIKULTTUURINEN TYÖ

SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN VUODELTA 2012 MONIKULTTUURINEN TYÖ SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN VUODELTA 2012 MONIKULTTUURINEN TYÖ KÖLVI-TOIMINTA - Kölvi-toiminta tukee toimintaan osallistuvia kasvamaan yhteisönsä 4 ja yhteiskuntansa täysivaltaisiksi

Lisätiedot

Itä-Suomen maahanmuuttostrategia 2017

Itä-Suomen maahanmuuttostrategia 2017 Kansainvälinen Itä-Suomi Itä-Suomen maahanmuuttostrategia 2017 Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala Strategia julkaistu 17.9.2012 http://urn.fi/urn:isbn:978-952-257-607-1 Tarkoitus 5 vuoden ajanjakso,

Lisätiedot

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Hankkeen taustaa Suomessa on arviolta tuhatkunta toimivaa maahanmuuttajayhdistystä Yhdistyksiä alettiin perustaa erityisesti 1990 luvun puolivälin jälkeen Reilu kolmannes

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta

Hyvinvoinnin puolesta Hyvinvoinnin puolesta Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Tavoite Tunti liikuntaa jokaiseen koulupäivään Visio WAU ry tulee

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

Järjestötreenit Kunta-järjestöyhteistyö Oulussa Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE

Järjestötreenit Kunta-järjestöyhteistyö Oulussa Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE Järjestötreenit 25.5.2016 Kunta-järjestöyhteistyö Oulussa Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE ESKO ESKO ehkäisevän työn kärkihanke oli sosiaali- ja terveysjärjestöjen ja Oulun kaupungin RAY-rahoitteinen

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot

Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot Suomen Yrittäjät 30.6.2010 30.6.2010 1 Yritysten määrä kokoluokittain 2008 Pienyritykset (10-49 hlöä); 14 570; 5,5 % Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä); 2

Lisätiedot

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan?

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? Erilaisia maahanmuuttajia Työperäinen maahanmuutto sekundäärimaahanmuuttajat Pakolaiset Turvapaikanhakijat

Lisätiedot

Miten ehkäisevä päihdetyö, turvallinen arki ja ammattioppilaitos sopivat samaan lauseeseen? Yhteisöllisyyttä käytännössä.

Miten ehkäisevä päihdetyö, turvallinen arki ja ammattioppilaitos sopivat samaan lauseeseen? Yhteisöllisyyttä käytännössä. Miten ehkäisevä päihdetyö, turvallinen arki ja ammattioppilaitos sopivat samaan lauseeseen? Yhteisöllisyyttä käytännössä., projektipäällikkö AMIS Arjen Ammattilaiset, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Perustehtävät

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Työnohjaus, coaching, fasilitointi ja mentorointi monimuotoisen työyhteisön kehittämisessä

Työnohjaus, coaching, fasilitointi ja mentorointi monimuotoisen työyhteisön kehittämisessä Copyright Helsingin yliopisto, Koulutus- Tervetuloa! Työnohjaus, coaching, fasilitointi ja mentorointi monimuotoisen työyhteisön kehittämisessä Uudista ja uudistu -messut 25.9.2013 Marianne Terkki-Mallat,

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät 10.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät SOS-lapsikylän toimintakäsikirjan mukaisesti lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen lasten asioista vastaaville

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät

Lisätiedot

Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille

Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille En taho!! Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille Kehittämisprosessin monialaisuus Ajatus lähtenyt nuorisopsykiatrian käytännön tarpeesta Eksotella kokemusta liikkuvista palveluista Koulukieltäytyminen

Lisätiedot