Allianssin. strategia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Allianssin. strategia"

Transkriptio

1 Allianssin strategia 2021

2 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhteistyöjärjestö. Allianssi toimii kansallisesti ja kansainvälisesti niin, että nuorten oikeudet toteutuvat, nuorten ääni kuuluu ja sitä kuunnellaan. Teemme vahvaa ja tuloksellista nuorisopoliittista vaikuttamistyötä. Allianssin palvelut tukevat ja kehittävät jäsenjärjestöjen toimintaa sekä nuorisoalaa. Tässä asiakirjassa on kuvattu Allianssin strategia vuoteen 2021 asti. Strategiassa kerrotaan arvopohjamme sekä määritellään visiomme ja missiomme eli perustehtävä, mitä varten olemme olemassa. Strategiassa määritellään myös roolit, joita toteuttamalla pyrimme saavuttamaan strategiset tavoitteemme. Visiomme on: Nuoret voivat hyvin. Valtaosa nuorista voi paremmin kuin koskaan ja on tyytyväisiä elämäänsä. Samaan aikaan on nähtävissä kielteisiä kehityskulkuja: pahoinvointi ja ongelmat kasautuvat tietyille ryhmille. Nuorten hyvinvoinnin toteutumisessa on suuria eroja esimerkiksi sosioekonomisesti, alueellisesti ja eri vähemmistöryhmien sekä sukupuolten välillä. Lisäksi palveluihin pääsyssä on alueellisesti suuria eroja ja niiden laatu vaihtelee. Visiomme on yhteinen jäsenjärjestöjemme ja koko nuorisoalan kanssa. Nuorten hyvinvointia edistetään yhdessä. arvot YHDENVERTAISUUS Yhtäläiset oikeudet hyvään elämään. nuoret voivat hyvin OSALLISUUS Kokemus osallisuudesta, oikeus saada tietoa, mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa. YHDESSÄ ONNISTUMINEN Vaikuttavuus syntyy yhteistyöllä. missio ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA ROOLIT JA STRATEGISET PÄÄTAVOITTEET vaikuttava YHDIS TÄVÄ PALVELEVA Nuoret kasvavat aktiivisiksi kansalaisiksi ja ovat yhdenvertaisia. Allianssissa erilaiset tahot toimivat ja vaikuttavat yhdessä. Allianssin palvelut tukevat nuorisoalan kehittymistä. 2 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Allianssin strategia

3 ARVOT Allianssin arvot ovat yhdenvertaisuus, osallisuus ja yhdessä onnistuminen. Arvoilla kuvataan asioita, jotka ovat toiminnassamme erityisen tärkeitä. Ne suuntaavat jokapäiväistä työtämme ja tavoitteitamme. Arvot otetaan huomioon kaikessa, mitä Allianssi tekee. YHDENVERTAISUUS Yhtäläiset oikeudet hyvään elämään Edistämme nuorten oikeuksien toteutumista. Vaikutamme siihen, että nuoret ovat yhteiskunnassa laajasti yhdenvertaisia suhteessa toisiinsa ja kaikkiin ikäryhmiin siten, että sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus toteutuu. Allianssin toiminnan lähtökohtana on nuorten moninaisuus. Kaikilla nuorilla, myös vähemmistöihin kuuluvilla tai syrjinnän vaarassa olevilla, tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet työhön, koulutukseen, toimeentuloon ja vapaa-aikaan. OSALLISUUS Kokemus osallisuudesta, oikeus saada tietoa, mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa. Edistämme kaikkien nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä, lähiyhteisöönsä ja yhteiskuntaan. Nuorten hyvinvointiin vaikutetaan ja onnistuneita yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään parhaiten, kun nuoret ovat osa ratkaisua. Mahdollisuus osallistua ja kokemus osallisuudesta ovat nuorten hyvinvoinnin perusta. Allianssin toiminta on vuorovaikutteista ja läpinäkyvää yhdessä jäsenjärjestöjen ja nuorisoalan kanssa. YHDESSÄ ONNISTUMINEN Vaikuttavuus syntyy yhteistyöllä. Yhdistämme nuorisoalan järjestöt vahvaksi yhteiseksi ääneksi. Allianssissa erilaiset järjestöt tekevät yhteistyötä ja vaikuttavat yhdessä. Kokoamme järjestöt, kunnat, seurakunnat ja muut nuorten kanssa toimivat yhteen. Olemme vaikuttavia, kun puhumme ja toimimme yhdessä. Yhdessä onnistumme parhaiten. Allianssin visio: Nuoret voivat hyvin Allianssin visio ja kaiken toiminnan tavoite on nuorten hyvinvointi. Visiomme on jäsenjärjestöjemme ja koko nuorisoalan yhteinen. Jokaisella nuorella on oikeus hyvään elämään. Nuorten hyvinvointi on yhteiskuntamme perusta jokainen yhteisö voi yhtä hyvin kuin sen nuoret. YHDENVERTAISUUS Yhtäläiset oikeudet hyvään elämään. OSALLISUUS Kokemus osallisuudesta, oikeus saada tietoa, mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa. YHDESSÄ ONNISTUMINEN Vaikuttavuus syntyy yhteistyöllä. 4 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Allianssin strategia

4 Missio:Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Nuorten hyvinvointi koostuu monesta osatekijästä ja niiden yhteisvaikutuksesta. Jäsenjärjestömme, työntekijämme, luottamushenkilömme ja yhteistyökumppanimme tekevät yhdessä työtä edistääkseen nuorten hyvinvoinnin eri osa-alueita. Allianssi keskittyy nuorten hyvinvoinnin osa-alueista erityisesti aktiivisen kansalaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Nuoret tarvitsevat hyvinvointinsa ja kasvunsa tueksi kiinteitä suhteita aikuisiin ja toisiin nuoriin. Nuorisotyöntekijät ja järjestöjen toimijat ovat tärkeä osa nuorten tukiverkostoa. Nuorisotyö ja järjestötoiminta ovat ennaltaehkäisevää työtä, jolla on suuria vaikutuksia niin yksittäiseen nuoreen, nuorten ryhmiin kuin yhteiskuntaan. Nuorisotyö ja järjestöt rakentavat mahdollisuuksia mielekkääseen vapaaaikaan. Allianssi toimii vahvistaakseen järjestöjen ja nuorisotyön resursseja ja toimintaedellytyksiä. Tuemme jäsenjärjestöjemme työtä nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi edunvalvonnan lisäksi muun muassa tarjoamalla palveluita sekä kohtaamisen paikkoja. Edistämme nuorten hyvinvoinnin vahvistumista sekä paikallisesti, koko suomalaisessa yhteiskunnassa että globaalisti. Nuorten hyvinvoinnin edistäminen on pitkäjänteistä työtä. Nuoruuden hyvinvointiin sijoitettu euro on samalla sijoitus tulevaisuuteen. Se pitää muistaa myös silloin, kun eletään taloudellisesti tiukempia aikoja. Roolit: Va iku t tava, y hdistävä ja palveleva Allianssi Allianssi edistää nuorten hyvinvointia kolmessa roolissa: Olemme kansallinen ja kansainvälinen vaikuttaja, nuorisoalan yhdistäjä ja sitä palveleva toimija. Kaikissa rooleissaan Allianssi on järjestöjen järjestö. Roolimme perustuvat arvoihimme, ja ne täydentävät toisiaan. Vaikuttava Allianssi Allianssi on nuorten, nuorisoalan järjestöjen ja nuorisotyön puolestapuhuja. Edistämme nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Vaikutamme järjestöjen ja nuorisotyön toimintaedellytyksiin ja resursseihin. Nostamme nuorten asioita korkealle yhteiskunnan asialistalla. Edistämme kaikessa toiminnassamme sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta. Vaikuttaminen on keskeinen osa Allianssin toimintaa. Olemme vaikuttajana merkittävä ja asiantunteva. Vaikuttamisviestimme ovat luotettavia ja perustuvat tietoon. Teemme vahvaa vaikuttamistyötä Suomessa ja kansainvälisesti. Olemme maailman vaikuttavin kansallinen nuorisokomitea. Allianssi on laajasti verkostoitunut ja tekee edunvalvontaa yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa. Edunvalvonnalla vaikutamme päättäjiin, päätöksentekoon, rakenteisiin, lainsäädäntöön ja politiikkoihin sekä yleiseen mielipiteeseen. Allianssi vaikuttaa toiminnallaan nuorten kanssa toimivien tietoihin ja asenteisiin. Allianssi herättää keskustelua nuoriin ja nuorisoalaan liittyvistä kysymyksistä ja teemoista. 6 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Allianssin strategia

5 Allianssi yhdistää jäsenjärjestönsä ja nuorisoalan edunvalvonnan teemojen valmistelutyöhön. Arvojemme mukaisesti kokoamme jäsenjärjestöjemme äänen ja vahvistamme sitä. Puhumme koko nuorisoalan ja kaikkien nuorten puolesta. osaamista yhteen ja luoda uusia toimintamalleja. Rakennamme verkostoja ja työryhmiä edunvalvonnan, nuoriin liittyvien asioiden ja teemojen sekä asiantuntijuuden ympärille. Allianssin verkostot luovat mahdollisuuksia yhteistyölle, vuorovaikutukselle ja innovaatioille. Yhdistävä Allianssi Allianssi on nuorisoalan kattojärjestö. Kokoamme nuorten kanssa toimivat ja nuorten hyvinvointia edistävät toimijat yhteen. Allianssissa suuret ja pienet, toiminnaltaan ja tavoitteiltaan erilaiset järjestöt toimivat yhdessä ja yhteisen vision puolesta. Allianssissa on tilaa myös erilaisille näkemyksille. Tarjoamme jäsenjärjestöillemme ja nuorisoalalle tilaisuuksia päättäjien kohtaamiseen ja oman äänensä kuuluville saamiseen. Edistämme jäsenjärjestöjemme ja koko nuorisoalan toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Toiminnassamme ovat mukana muun muassa järjestöt, kunnat, seurakunnat ja nuorisoalan oppilaitokset. Allianssin vahvuutena on tuoda erilaista Allianssin suurtapahtumat ja tilaisuudet kokoavat nuorisoalan yhteen kouluttautumaan ja keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Allianssin viestintäkanavat yhdistävät nuorisoalaa ja jakavat tietoa. Allianssi-talo on nuorisoalan kohtaamispaikka. Palveleva Allianssi Allianssi tarjoaa palveluita, jotka tukevat jäsenjärjestöjen ja nuorisoalan perustyötä. Palvelumme kehittävät nuorisoalaa ja tuottavat sille lisäarvoa. Allianssin palvelut ovat käyttäjälähtöisiä, ja niitä kehitetään jäsenjärjestöjen ja nuorisoalan tarpeiden mukaan. Palvelumme vahvistavat jäsenjärjestöjen ja nuorisoalan osaamista. Tuotamme ja välitämme tietoa nuorisoalalle ja päättäjille. Halu palvella on keskeistä kaikessa Allianssin toiminnassa. Palvelumme on suunnattu jäsenjärjestöille, nuorisoalan toimijoille, muille nuorten kanssa toimiville ja nuorille. Allianssi on opetus- ja kulttuuriministeriön periaatepäätöksellä nimeämä nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskus. Allianssi palvelee nuorisoalaa tekemällä kehittämistyötä. Kehittämistyömme lähtökohtana on nuorisoalan ajankohtaisten tarpeiden tunnistaminen ja niihin reagoiminen. Allianssi toteuttaa ajankohtaisia hankkeita, jotka ovat järjestön vision ja arvojen mukaisia. Olemme haluttu yhteistyökumppani. Allianssi voi olla yhteistyökumppanina hankkeissa, jotka tukevat nuorten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä nuorisoalan kehittymistä. 8 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Allianssin strategia

6 Strategiset tavoitteet Allianssi työskentelee visionsa toteuttamiseksi edistämällä strategisia hyvinvointiin ja nuorisoalaan liittyvissä Allianssi on johtava vaikuttaja nuorten tavoitteitaan. Strategiset tavoitteemme on johdettu järjestön rooleista. kysymyksissä. Järjestöjen ja koko nuorisoalan toimintaedellytykset vahvistuvat. Nuorisotyön Tavoitteita voidaan päivittää strategian väliarvioissa ja toimintaympäristön ja nuorisotoiminnan arvo tunnistetaan muutokset huomioiden. ja tunnustetaan. vaikuttava YHDIS TÄVÄ PALVELEVA Nuoret kasvavat aktiivisiksi kansalaisiksi ja ovat yhdenvertaisia. Allianssissa erilaiset tahot toimivat ja vaikuttavat yhdessä. Allianssin palvelut tukevat nuorisoalan kehittymistä. Päätavoite Päätavoite Päätavoite Allianssin strategia laadittiin vuosina Nuoret kasvavat aktiivisiksi kansalaisiksi ja ovat yhdenvertaisia. Allianssissa erilaiset tahot toimivat ja vaikuttavat yhdessä. Allianssin palvelut tukevat jäsenjärjestöjen ja koko nuorisoalan kehittymistä laajassa vuorovaikutuksessa jäsenjärjestöjen, nuorten, henkilökunnan ja Allianssin sidosryhmien kanssa. Alatavoitteet Alatavoitteet Alatavoitteet Strategiasta tehtiin väliarvio vuonna Nuoret ovat yhdenvertaisia keskenään, ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus toteutuu yhteiskunnassa. Allianssi on verkosto, joka kokoaa nuorisoalan yhteen erilaisten teemojen ympärille. Allianssin palvelut ovat haluttuja sekä laadukkaita, ja ne kehittävät nuorisoalan osaamista ja toimintamalleja hallituksen ja pääsihteerin johdolla. Väliarvio toteutettiin eri toimijoita osallistavasti ja toiminnallisesti, kyselyillä ja haastatteluilla. Strategian Nuoret vaikuttavat omaan elämäänsä, lähiympäristöönsä ja innostuvat yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Nuoret ovat yhdenvertaisina mukana päätöksenteossa, ja heidän mielipiteitään kuullaan ja arvostetaan. Nuorisoalalla on yhteisiä tavoitteita, ja erilaiset toimijat edistävät nuorten hyvinvointia yhdessä. Allianssi edistää nuorisoalan keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteisymmärrystä. Allianssin palveluita kehitetään ennakoivasti nuorisoalan tarpeisiin. väliarvioprosessissa olivat mukana Allianssin hallituksen lisäksi jäsenjärjestöt, sidosryhmät ja Allianssin henkilökunta. Tämä päivitetty strategia hyväksyttiin Allianssin kevätkokouksessa Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Allianssin strategia

7 Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja, jonka jäseninä on yli 120 valtakunnallista nuoriso- tai kasvatusalan järjestöä. Allianssi tekee vahvaa ja tuloksellista nuorisopoliittista vaikuttamistyötä sekä tukee ja kehittää palveluillaan jäsenjärjestöjen toimintaa ja koko nuorisoalaa. Allianssin missiona on edistää nuorten hyvinvointia. Allianssin visio ja kaiken toiminnan tavoite on nuorten hyvinvointi. Jokaisella nuorella on oikeus hyvään elämään. Nuorten hyvinvointi on yhteiskuntamme perusta jokainen yhteisö voi yhtä hyvin kuin sen nuoret. Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu Helsinki, alli.fi 12 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021 Strategiaesitys tiivistettynä 23.8.2011 (käsitelty mm. hallitus/henkilöstö workshopissa 9.8.) Tässä esitetty strategia on vielä valmistelussa. Lopullinen

Lisätiedot

ALLIANSSIN STRATEGIA 2021

ALLIANSSIN STRATEGIA 2021 ALLIANSSIN STRATEGIA 2021 ALLIANSSIN STRATEGIA 2021 SISÄLTÖ ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA 3 ARVOT 4 ALLIANSSIN STRATEGIA 2021 VISIO 2021 4 MISSIO 5 STRATEGISET TAVOITTEET 5 ROOLIT 6 Allianssi

Lisätiedot

ALLIANSSIN STRATEGIA 2021

ALLIANSSIN STRATEGIA 2021 ALLIANSSIN STRATEGIA 2021 SISÄLTÖ ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA 3 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö.

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi-

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

Kari Vuorinen Ajankohtaista ehkäisevästä päihdetyöstä: Uusi EHYT-järjestö

Kari Vuorinen Ajankohtaista ehkäisevästä päihdetyöstä: Uusi EHYT-järjestö Kari Vuorinen Ajankohtaista ehkäisevästä päihdetyöstä: Uusi EHYT-järjestö Ehkäisevän päihdetyön järjestöjen yhdistymishanke Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry PTS Göteborg 3.9.2011 tekee terveyttä edistävää ehkäisevää

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Toimintalinjaukset ja kehittämistoimet. Naisjärjestöjen Keskusliitto Hallituksen esitys kevätkokoukselle

Toimintalinjaukset ja kehittämistoimet. Naisjärjestöjen Keskusliitto Hallituksen esitys kevätkokoukselle oimintalinjaukset ja kehittämistoimet Naisjärjestöjen Keskusliitto Hallituksen esitys kevätkokoukselle 22.4.2015 M P A I N VII saavat ja vaikuttavat naiset rakentavat yhteistyössä tasa-arvoisen yhteiskunnan.

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Allianssin strategia 2021: jäsenjärjestöjen mielipide

Allianssin strategia 2021: jäsenjärjestöjen mielipide Allianssin strategia 2021: jäsenjärjestöjen mielipide Kyselytutkimuksen tulokset. Tutkimus toteutettiin elokuussa 2011. 1.9.2011 Stratebility Oy Kyselyyn osallistui 64 vastaajaa 26 24 4 10 Puheenjohtaja

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8. LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.2014 Esityksen runko 1. Valtakunnalliset nuorisokeskukset ja Suomen

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Missio, visio, arvot ja strategia. Hallituksen kehittämispäivä

Missio, visio, arvot ja strategia. Hallituksen kehittämispäivä Missio, visio, arvot ja strategia Hallituksen kehittämispäivä 16.6.2012 MISSIO = OLEMASSAOLON PERUSTARKOITUS/ OIKEUTUS Säännöt 2 Liiton tarkoituksena on edistää ja valvoa Suomen lain mukaisten perusoikeuksien

Lisätiedot

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty

Lisätiedot

NUORTEN KUNTA A L L I A NSSIN KUN TAVA A L I TAVOI T T EET 2017

NUORTEN KUNTA A L L I A NSSIN KUN TAVA A L I TAVOI T T EET 2017 NUORTEN KUNTA ALLIANSSIN KUNTAVAALITAVOITTEET 2017 Hyvä arki ja elinympäristö Uudet kuntalaiset mukana Tulevaisuuden kuntaan muuttavat opiskelijat ja nuoret tuovat vireyttä. Heidän hyvinvointiinsa investoidaan.

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Valmistuvien opettajien infotilaisuus 3.5.2017 OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. 1 Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2 JÄSENJAKAUMA 1.1.2012 1.1.2013 1.1.2014 1.1.2015 1.1.2016 1.1.2017 Lastentarhanopettajaliitto

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä?

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Allianssin strategia Osallisuus Yhdenvertaisuus Nuorisopolitiikasta yleispolitiikkaa Ehkäisevän nuorisotyön painoarvo noussut Allianssi

Lisätiedot

Vaikuttavuusvalmentamo Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV

Vaikuttavuusvalmentamo Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV Vaikuttavuusvalmentamo 29.10.2016 Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV Vallitsevia trendejä keskitetyn ja paikallisen julkisen palvelun suhteen muutos, edustuksellisesta demokratiasta osallistavaan

Lisätiedot

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen SPEK Strategiapäivitys 2017 - kysely valtuutetuille Valtuuston seminaari 15.5.2017 Karim Peltonen SPEK -Strategiaprosessi 2017-2018 Asemointi Määrittely Toimeenpano 25.4.2017 Strategiakysely valtuutetuille

Lisätiedot

SIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola

SIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola SIL2020 Strategia Avainhenkilöpäivät 26.10.2014 Eila Pohjola Keskustelun tavoite Käydä avointa keskustelua liiton toiminnasta, sen kehittämisestä sekä lajitoimikuntien toiveista liittyen SIL 2020 strategiaan

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 1 Kuntaliiton strategia Perustehtävä TEEMME KUNTIEN KANSSA KUNTALAISILLE KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA. Kuntaliitto vaikuttaa paikallisten ja

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Suomen. Nuorisokeskukset

Suomen. Nuorisokeskukset Nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä valtakunnalliset Nuorisokeskukset 10 keskusta Koko kattava verkosto Yhteinen toimipiste ja yhdistys Helsingissä linnassa Taustaa ETYK-kokous 1975: miten

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä

Lisätiedot

Järjestötoiminta kasvatti meidät? Nuoret järjestöissä ja järjestöt nuorten elämässä

Järjestötoiminta kasvatti meidät? Nuoret järjestöissä ja järjestöt nuorten elämässä Järjestötoiminta kasvatti meidät? Nuoret järjestöissä ja järjestöt nuorten elämässä Riikka Taavetti @rtaavetti vetovoimablog.com #vetovoimahanke Vetovoima-tutkimus: mitä tutkittiin ja miten? nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus

Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus Esa Pirnes kulttuuriasiainneuvos kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto opetus- ja kulttuuriministeriö Merja Hilpinen ylitarkastaja nuoriso- ja liikuntapolitiikan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013 Utajärvivalmistelut oimkuntautajärviva lmistelutoiminkuntautajärviikä ihmistenvalmistelutoimikuntau tajärvivalmistelutoi TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016 mikuntautajärvival 20.9.2013 mistelutoimikuntautajärviikäih

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus 1 Edistämisvelvollisuudet Yhdenvertaisuuden edistäminen (luku 2). Laki edellyttää yhdenvertaisuussuunnitelmaa viranomaisilta,

Lisätiedot

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus JÄRJESTÖT VAIKUTTAJINA 1(2) Järjestöissä kaikki ovat

Lisätiedot

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mikä on ETNO? Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama,

Lisätiedot

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä

Lisätiedot

Pesäpuu ry. Historiaa:

Pesäpuu ry. Historiaa: Pesäpuu ry Pesäpuu ry on perustettu vuonna 1998, joka ylläpitää valtakunnallista lastensuojelun erityisosaamisen keskusta. Toimintaamme tukee Raha-automaattiyhdistys ja toimintamme on yleishyödyllistä.

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia. SoveLin strategia vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia. SoveLin strategia vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia SoveLin strategia vuosille 2016 2018 1 Sisältö Johdanto...4 Käsitteet ja arvot...6 Valittu suunta: Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia...8 Missio ja perustehtävä...

Lisätiedot

ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA

ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA PROSESSIN OMISTAJA Yksikönjohtajat PROSESSIKUVAUKSEN HYVÄKSYJ KSYJÄ Johtoryhmä PRSESSIKUVAUS LUOTU JA PÄIVITETTY P Syyskuu 2008 PROSESSIKUVAUS HYVÄKSYTTY

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYY tekee Turun yliopistosta parhaan mahdollisen paikan opiskella, opiskelijoista hyvinvoivia ja opiskeluajasta ikimuistoisen. VISIO Ihanteiden TYY on opiskelijoiden avoin ja

Lisätiedot

Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan

Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan Soveltava Liikunta SoveLin strategia 2013 2015 Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan 2 Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan Soveltava

Lisätiedot

TSL:n strategia vuosille

TSL:n strategia vuosille TSL:n strategia vuosille 2011 2015 PERUSTEHTÄVÄ TSL on kaksikielinen sivistysjärjestö, jonka perustehtävänä on edistää demokratiaa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta

Lisätiedot

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät.

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin strategia Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin visio, missio eli toiminta-ajatus ja arvot Kauppakamarin päämäärät

Lisätiedot

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry 1 2 Strategia 2017 2020 (Strategiakausi 2015 2020 ) MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia

Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia 1. Johdanto 1.1. Ohjeen tarkoitus Viestintästrategiassa kuvataan ja määritellään Naisjärjestöjen Keskusliiton viestinnän tavoitteet. Viestinnän tehtävänä

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 19.11.2015 - ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita Nuorisolaki uudistus Nuorisotakuuta

Lisätiedot

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Eva Rönkkö Eläkeläiset ry 16.3.2017 Sosiaalinen esteettömyys mitä se on? Esteettömyys yhdenvertaiset toimintamahdollisuudet Sosiaalinen esteettömyys merkitsee sellaista ilmapiiriä ja toimintaympäristöä,

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön

Lisätiedot

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi

Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi LAUSUNTO Helsinki 30.11.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 2.11.2015 Dnr 53/040/2014 Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOKESKUSTEN STRATEGIA

SUOMEN NUORISOKESKUSTEN STRATEGIA SUOMEN NUORISOKESKUSTEN STRATEGIA 2020 NUORISOKESKUSTEN YHTEISKUNNALLINEN TEHTÄVÄ Suomen nuorisokeskukset edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia tukemalla ja ohjaamalla heidän kasvuaan ja tarjoamalla

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Johdanto Tämän toimintasuunnitelman on valmistellut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Valmistelussa

Lisätiedot

Ohjaamojen projektipäällikköpäivät. kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff

Ohjaamojen projektipäällikköpäivät. kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff 15.09.2016 Ohjaamojen projektipäällikköpäivät kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff Koordinaatti Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus valtakunnallinen palvelu- ja kehittämiskeskus, sijaintipaikka

Lisätiedot

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry STRATEGIA 2015-2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö, joka sääntöjen mukaisena tehtävänä on ehkäistä

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen

Lisätiedot

OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä. CP-liitto Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus. Opintotoiminnan Keskusliitto.

OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä. CP-liitto Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus. Opintotoiminnan Keskusliitto. OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-liitto 29.3.2008 Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa. Tervetuloa! Minna Arve kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Turku. Turku 1.12.

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa. Tervetuloa! Minna Arve kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Turku. Turku 1.12. Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa Tervetuloa! Minna Arve kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Turku Turku 1.12.2011 Miksi tänään Turussa Kuntaliiton suositus ja opas ennakkoarvioinnista

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, Suunnittelija Merja-Maaria Oinas

Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, Suunnittelija Merja-Maaria Oinas Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, 3.10.2014 Suunnittelija Merja-Maaria Oinas Nuorten osallistuminen ja kuuleminen - taustalla lain velvoitteet Lainsäädäntö

Lisätiedot

Huomisen tiennäyttäjä

Huomisen tiennäyttäjä Huomisen tiennäyttäjä 75 huomisen tiennäyttäjä HUOMISEN TIENNÄYTTÄJÄ SKAL on jäsentensä näköinen ja arvostat niitä. Järjestömme valvoo kokoinen, maanteiden tavaraliikenteessä toimivien yritysten ja kuljetusyrittäminen

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja, jonka jäseninä on yli 120 valtakunnallista

Lisätiedot