MAAKUNTAUUDISTUS. Kasvupalvelut

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAAKUNTAUUDISTUS. Kasvupalvelut"

Transkriptio

1 MAAKUNTAUUDISTUS Kasvupalvelut

2 Kasvupalvelulakiehdotukseen tehdyt muutokset Oman palvelutuotannon kielto on poistettu. Maakunta voi päättää palvelutuotannon ulkoistamisen laajuuden. Halutessaan maakunta voi ulkoistaa koko palvelutuotannon. Yhtiöittämisvelvollisuuden osalta viitataan maakuntalain ( ) yhtiöittämisvelvollisuuteen = yhtiöittämisvelvollisuus on, jos maakunta tuottaa markkinoilla olevia palveluja. (Kuntalain malli) Kaikki rahoituspäätökset (myös alle ) ovat maakunnan julkisia hallintotehtäviä. Järjestämistehtäväksi lisätty asiakasryhmien palvelutarpeen arvioiminen Muutokset on tehty lausuntokierroksen ja sote-pelv-lausunnon pohjalta Maakunnallinen näkökulma 2

3 Jo valitut, säilyvät kasvupalvelulinjaukset Kasvupalveluissa järjestäminen ja tuottaminen erotetaan toisiltaan. Järjestämisvastuu säädetään maakunnille (pl. Uudenmaan erillisratkaisu ) Kunnat voivat osallistua palveluntuottajina tarjouskilpailuihin yhtiönsä kautta (kuntalaki) Jos muita palveluntarjoajia ei ole, voi maakunta ostaa palvelut suoraan kunnalta. Tällöin tulee ottaa huomioon hankintalain suorahankinnan edellytysten täyttyminen. Kuntien sidosyksiköt voivat toimia kasvupalvelujen tuottajina vain silloin, kun muita palvelun tarjoajia ei ole Maakunnallinen näkökulma 3

4 Kasvupalvelut Valtakunnallisista kasvupalveluista vastaa TEM Valtakunnallinen Kasvupalvelu Oy (Vimanan tytäryhtiö) vastaa yhteisistä tietojärjestelmistä ja niihin liittyvästä monikanavaisesta asiakaspalvelusta Maakunnalliset kasvupalvelut muodostuvat nykyisten ELY-keskusten työvoima-, yritys- ja osaaminen -yksikön ja TE-toimistojen tehtävistä Asiakkaina ovat: luonnolliset henkilöt oikeushenkilöt, joiden toiminta edistää kasvua ja työllisyyttä kasvupalveluihin liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa alueiden elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittämistä, niihin liittyvää koulutusta, osaamisen kehittämistä tai kotoutumista. Maakunnan kasvupalvelut jakautuvat henkilöasiakkaan ja yritysasiakkaan palveluihin Maakunnallinen näkökulma 4

5 Maakunnalliset kasvupalvelut Maakunnallisina kasvupalveluina Tulee järjestää rekrytointi- ja osaamispalveluja (julkisia rekrytointi ja osaamispalveluja koskeva laki) Tulee varata määrärahoja palkkatuen myöntämiseen (rahoituslaki) Voidaan järjestää palvelukokonaisuuksia, jotka koskevat (rahoituslaki) tai luovat yritystoimintaa ja yrittäjyyttä kansainvälistymistä edellytyksiä innovaatioiden kehittämiselle Voidaan myöntää kasvupalvelujen rahoituslain mukaista rahoitusta Maakunnallinen näkökulma 5

6 Tuet yrityksille Tuki kehittämistarpeiden arvioimiseksi tarpeellisiin analyysipalveluihin sekä toiminnan kehittämiseksi tarpeellisiin asiantuntijapalveluihin ja koulutuspalveluihin Vastaa pääosin nykyisiä yritysten kehittämispalveluja Vain kansallisista varoista Tuki liiketoiminnan kehittämiseen, kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyviin kehittämis- ja investointihankkeisiin Vastaa pääosin nykyistä yrityksen kehittämisavustusta Sekä rakennerahasto-ohjelman että kansallisista varoista Tuki yrityksen kuljetuskustannuksiin Vastaa pääosin nykyistä kuljetustukea? Vain kansallisista varoista Yrityksille myönnettävät tuet ovat osa kasvupalveluja Maakunnallinen näkökulma 6

7 Rekrytointi-ja osaamispalvelut ym. täsmentämistarpeita Lausunnoissa palvelujen väljä määrittely ja maakunnallinen harkinta nähtiin pääosin positiivisena 2018 tullaan järjestämään maakunnille tulkintatukea mitä säädökset velvoittavat ja mahdollistavat Työttömän määritelmän muutostarpeet täsmennetään mahdollisuuksia henkilökohtaiseen asiointiin Sanastotyö menossa, joten tarkasteltava käsitteet mm. rekrytointipalvelut, kasvupalvelukoulutus Starttiraha säilyy nykyisenkaltaisena tukena yrittäjälle (eli ei muutu yritystukiluonteiseksi) Ratkaistava palkkatuen ja starttirahan rahoitusmalli (työttömyysetuusmäärärahojen käyttö) 2018 jälkeen Arviointityö käynnistyy alkukeväästä Maakunnallinen näkökulma 7

8 Kasvupalvelujen palvelumuotoiluhanke, kevät 2017 à palautetta yrityksiltä Yrityksille tarkoitetuista palveluista on melkein mahdotonta saada kokonaiskuvaa toimijoita, kanavia ja tuotteita on todella paljon, eikä yrittäjällä ole aikaa ottaa kaikista niistä selvää Palveluissa pitäisi panostaa varhaisempaan vaiheeseen Henkilökohtaiselle palvelulle on tarve varsinkin monimutkaisemmissa asioissa, ja oma asiakasvastaava /luotsi /sparraaja on yrittäjän toivelistalla hyvin korkealla Asiakkaansa tunteva kasvukumppani osaa toimia proaktiivisestija pitkäjänteisesti Sähköiset hakemukset ja raportit digiaikaan Pienet, pienemmästäkin avusta hyötyvät yritykset voivat jättää hakematta, kun hakuprosessi on raskas Maakunnallinen näkökulma 8

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki

Lisätiedot

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen Kasvupalvelujen valmistelutilanne Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Aluekehitys- ja kasvupalvelulain luonnos 3.10.2017 Lain viimeistely on alkanut,

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen kasvupalvelut. Ulvilan elinkeinotiimi Ylijohtaja Marja Karvonen

Maakuntauudistuksen kasvupalvelut. Ulvilan elinkeinotiimi Ylijohtaja Marja Karvonen Maakuntauudistuksen kasvupalvelut Ulvilan elinkeinotiimi 21.9.2017 Ylijohtaja Marja Karvonen Miksi uudistus tehdään? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Toimintatapojen muutos Kansalaisten suorat

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista -muutokset. Piia Rekilä ja Tarja Reivonen

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista -muutokset. Piia Rekilä ja Tarja Reivonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista -muutokset Piia Rekilä ja Tarja Reivonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Esityksen aikana on tarkoitus käydä läpi: Muutokset alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus

Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus Kuntamarkkinoiden lakiklinikka 13.9.2017 Tarja Krakau Suomen Kuntaliitto Valmisteilla olevat lait Lausuntokierroksella ovat olleet HE-luonnos laiksi

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö

Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu- ja maakuntauudistus Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudenmaan

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 8.2.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille kasvupalveluille Maakunnallisina kasvupalveluina

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne

Säädösvalmistelun tilanne Säädösvalmistelun tilanne Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalvelusta Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 1.3.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille

Lisätiedot

Kasvupalvelut. Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus

Kasvupalvelut. Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Kasvupalvelut Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus 0295 025 083 jarmo.paukku@ely-keskus.fi Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Kjell Henrichson 12.4.2017 Kasvupalvelun sisältö TEM/TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta

Lisätiedot

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.4.2018 Työ- ja elinkeinoministeriö Tuula Manelius

Lisätiedot

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström 27.6.2018 Kasvupalvelu-uudistukseen liittyvä lainsäädäntö Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto HE:N ALUEKEHITYKSESTA JA KASVUPALVELUSTA VALMISTELU LINKITTYY LAIN

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu Valtuustoseminaari 26.4.2018 Tuula Antola Kasvupalvelu-uudistus ja sen tavoitteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen

Lisätiedot

Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista

Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista 2.11.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut kootaan ja uudistetaan uusien maakuntien kasvupalveluksi Palvelulla

Lisätiedot

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu 2016 Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Kasvupalvelut / TE-palvelut

Kasvupalvelut / TE-palvelut Kasvupalvelut / TE-palvelut Maakuntauudistus, Kanta-Häme 1 Vaikuttavuus, poliittinen ohjaus Mitä halutaan tapahtuvan? Kasvua ja hyvinvointia koko Suomeen Korkea työllisyysaste Yritysten kasvu, kestävä

Lisätiedot

TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset

TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä Johtopäätökset 25.4.2017 Linjaukset TE-palvelujen (kasvupalvelut) järjestämiseen ja tuottamiseen maakunnassa ELY-keskuksen yrityspalvelut ja TE-palvelut yhdistetään

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot

Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut VATE 28.11.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut

Lisätiedot

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta!

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! 17.5.2018 Kaustinen Toimitusjohtaja Mervi Järkkälä Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö: Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Keski-Suomen MYR 31.03.2017 Ylijohtaja Pasi Patrikainen, KES ELY Sisältö Kasvupalvelut Lainsäädännön valmistelu Kasvupalvelu-uudistuksen tavoitehierarkia

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Elinvoimaa monialaisista maakunnista Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus

Kasvupalvelu-uudistus Kasvupalvelu-uudistus 1 Mitä kasvupalveluilla tavoitellaan? Yhteiskunnalliset tavoitteet Kestävän taloudellisen kasvun tukeminen Politiikkatavoitteet Strategiset tavoitteet Yritysten kilpailukyvyn ja kasvun

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 7.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan

Lisätiedot

Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä

Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä Työtä vailla maakuntamallissa - Järjestöjen kasvupalveluseminaari 21.2.2018 Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalvelulakikokonaisuus Laki alueiden kehittämisestä

Lisätiedot

Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista

Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista 20.3.2018 Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta yritystoimintaa,

Lisätiedot

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos M A A K U N TA U U D I S T U S Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu Työvaliokunta 31.3.2017 Tuija Puumala 13.4.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

Alue- ja kasvupalvelu-uudistus. Marjukka

Alue- ja kasvupalvelu-uudistus. Marjukka Alue- ja kasvupalvelu-uudistus Marjukka Aarnio @marjukka_aarnio Maahanmuuttajat kotoutuvat Innovatiiviset toimintamallit lisääntyvät Monialainen ja monitoimijainen yhteistyö Yhteistyö realisoi kasvupalveluiden

Lisätiedot

Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot

Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut SOTEMAKUjory 20.12.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut

Lisätiedot

Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta. Jarkko Tonttila

Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta. Jarkko Tonttila Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta Jarkko Tonttila Hallituksen linjaukset kasvupalvelusta Hallituksen linjaus maakunnille siirrettävistä tehtävistä 5.4.2016 Pääosa ELY -keskusten tehtävistä

Lisätiedot

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Tiedotustilaisuus Elinkeinoministeri Mika Lintilä Työministeri Jari Lindström 5.4.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Työllisyyspalvelut ja maakuntauudistus - seminaari eduskunnan Kansalaisinfossa 15.3.2017 Ylijohtaja atrikainen asi, Keski-Suomen ELY-keskus 15.3.2017

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallituskatu 20 B, PL Rovaniemi

LAPIN LIITTO Hallituskatu 20 B, PL Rovaniemi Luonnos Lapin liiton lausunnoksi Työ- ja elinkeinoministeriölle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista/ PE 12.3. 1 luku 1 Lain soveltamisala ja tavoitteet

Lisätiedot

Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018

Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018 Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018 Kasvun eväät Työ- ja elinkeinoministeriö Kasvupalvelu-uudistus on osa maakuntauudistusta Kasvupalvelu-uudistus kokoaa yhteen valtion tarjoamat

Lisätiedot

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI Kick off 27.3.2017 ELY Areena Yksikön päällikkö Maija Saari TYÖVOIMAKOULUTUS LUKUINA 1 (2) VUOSI TYÖVOIMAKOULUTUS/ HENKILÖT KOULUTUSPÄIVÄT 2013 3336 232 563 2014 3306 272 719

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut

Lisätiedot

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalveluuudistuksesta Nuori2017 tapahtuma 27.3.2017, Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimistojen nykyiset tehtävät ja palvelut Laki elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat

Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat Reijo Vuorento Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Kasvupalvelulakien* käsittelyaikataulu Perustuslakianalyysi valmis Lainsäädännön arviointineuvosto ja käännös Laintarkastus Eduskunnalle

Lisätiedot

TYÖTÄ VAILLA MAAKUNNASSA

TYÖTÄ VAILLA MAAKUNNASSA TYÖTÄ VAILLA MAAKUNNASSA 21.2.2018, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Jukka Haapakoski, Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry, jukka.haapakoski@tvy.fi MITKÄ OVAT TYÖTTÖMIEN KOKEMUKSET TYÖLLISTÄMISESTÄ?

Lisätiedot

Osaamisen kehittämispalveluina maakuntien tulisi järjestää kasvupalvelukoulutusta sekä ammatinvalinta- ja uraohjausta.

Osaamisen kehittämispalveluina maakuntien tulisi järjestää kasvupalvelukoulutusta sekä ammatinvalinta- ja uraohjausta. 1(6) Aluekehittämis- ja kasvupalvelu-uudistus Kysymyksiä ja vastauksia - Laki julkisista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista Mistä laissa säädetään? Laissa ehdotetaan säädettäväksi

Lisätiedot

Kasvupalveluiden valmistelu Kjell Henrichson

Kasvupalveluiden valmistelu Kjell Henrichson Kasvupalveluiden valmistelu 22.10.2018 Kjell Henrichson Kasvupalvelu-uudistuksen avainsanoja Kasvupalvelu-uudistus tehdään joka tapauksessa Työllisyyteen ja yrittäjyyteen liittyvät palvelut integroidaan

Lisätiedot

Alke- ja kasvupalvelulakiluonnos. - Maakuntien liittojen keskeiset näkemykset Maakuntajohtaja Pentti Malinen

Alke- ja kasvupalvelulakiluonnos. - Maakuntien liittojen keskeiset näkemykset Maakuntajohtaja Pentti Malinen Alke- ja kasvupalvelulakiluonnos - Maakuntien liittojen keskeiset näkemykset Maakuntajohtaja Pentti Malinen 5.4.2017 Yleiskommentit - positiivista: Aluekehitysjärjestelmän, aluekehitys- ja kasvupalvelujen

Lisätiedot

Palvelurakenteen kehittäminen. Jari Aaltonen

Palvelurakenteen kehittäminen. Jari Aaltonen Palvelurakenteen kehittäminen Jari Aaltonen 23.2.2017 Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta yritystoimintaa,

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Maakuntauudistuksesta aiheutuvat muutokset kotoutumisen edistämiseen

Lisätiedot

4 Kasvupalvelujen tilanne valtakunnallisesti ja alueellisesti. 5 Alatyöryhmien (yrityksen ja henkilöasiakkaat) työskentely ja tulosten esittely

4 Kasvupalvelujen tilanne valtakunnallisesti ja alueellisesti. 5 Alatyöryhmien (yrityksen ja henkilöasiakkaat) työskentely ja tulosten esittely 17.05.2018 1 Kasvupalvelut - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmä Kokousaika 17.05.2018 kello 13:00 15:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-Keskus, nh Pyöreä torni, Jääkärinkatu 14, Mikkeli Asialista 1 Kokouksen

Lisätiedot

Marja-Riitta Pihlman

Marja-Riitta Pihlman Marja-Riitta Pihlman Maakuntien kasvupalvelut mahdollistavat kestävän kasvun alueilla Suomen Yrittäjien 25. Kunnallisjohdon seminaari 8.6.2017 ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman Jokaisen alueen omat vahvuudet

Lisätiedot

Kasvupalvelut Tehtävät ja palvelut. Palvelukokonaisuudet ja palveluprosessit

Kasvupalvelut Tehtävät ja palvelut. Palvelukokonaisuudet ja palveluprosessit Kasvupalvelut Tehtävät ja palvelut alvelukokonaisuudet ja palveluprosessit Sisältö 1. Kasvupalvelut: Tehtävät ja palvelut -ryhmä 2. alvelukokonaisuudet 3. Kasvupalveluiden yhteensovittaminen 4. Asiakaspalveluissa,

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Kasvupalvelut Etelä-Savossa 14.3.2018 Henkilöasiakkaiden palvelut Rytkönen Sirkka Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista, luonnos Lakiluonnos

Lisätiedot

Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu

Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 22.6.2017 1 Aluekehittämis- ja kasvupalvelulain käsittely ALKE- ja kasvupalvelulaki

Lisätiedot

Maakunnan keskeiset palvelut/ Kasvupalvelut. Anne Jortikka Kehittämispäällikkö Satakunnan ELY-keskus Kasvupalveluvalmistelija Satakuntaliitto

Maakunnan keskeiset palvelut/ Kasvupalvelut. Anne Jortikka Kehittämispäällikkö Satakunnan ELY-keskus Kasvupalveluvalmistelija Satakuntaliitto Maakunnan keskeiset palvelut/ Kasvupalvelut Anne Jortikka Kehittämispäällikkö Satakunnan ELY-keskus Kasvupalveluvalmistelija Satakuntaliitto Sisältö 1. Tilannekatsaus Satakunnan elinkeinoelämään ja työllisyyteen

Lisätiedot

Kasvupalvelut Mitä?-Kenelle?-Miksi?

Kasvupalvelut Mitä?-Kenelle?-Miksi? Kasvupalvelut Mitä?-Kenelle?-Miksi? Euroopan paras työelämä Länsi-Suomeen 23.11.2016 Jyväskylä Hallituksen linjaukset kasvupalvelusta Hallituksen linjaus maakunnille siirrettävistä tehtävistä 5.4.2016

Lisätiedot

Starttiraha vuonna 2017

Starttiraha vuonna 2017 Starttiraha vuonna 2017 z Kenelle starttirahaa voidaan myöntää Päätoimiseen yritystoimintaa Toimeentulon turvaamiseksi yritystoiminnan käynnistämis- ja vakiinnuttamisvaiheeseen Henkilöasiakkaalle; Työttömälle

Lisätiedot

Muuttuva työvoimakoulutus. Saukkoriipi Nina, Osaaminen ja työelämä

Muuttuva työvoimakoulutus. Saukkoriipi Nina, Osaaminen ja työelämä Muuttuva työvoimakoulutus, Osaaminen ja työelämä 1.12.2017 Tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus Osana ammatillisen koulutuksen reformia tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus siirtyy TEM:stä opetus- ja

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Markkinaehtoinen kasvupalvelujen tuottaminen

Markkinaehtoinen kasvupalvelujen tuottaminen Markkinaehtoinen kasvupalvelujen tuottaminen Päijät-Hämeen alueuudistuksen strategiaseminaari 26.9.2017 Jarkko Tonttila Miksi kasvupalvelu-uudistus? julkisen talouden näkökulma 6 mrd. Välittömät työttömyysmenot

Lisätiedot

Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys

Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys Kasvupalveluseminaari 21.2.2018 Kehittämispäällikkö Erja

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1. Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla

Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla KUUMA-johtokunta 26.10.2017 46 LIITE 46 Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla Tiivistetty esitys KUUMA-seudun luottamushenkilöitä varten päivitetty 28.9.2017 Antti Kuusela

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi Valtion kasvupalvelut o o o ELY-keskusten elinkeinopalvelut, kuten yrityksen kehittämisavustus, toimintaympäristön

Lisätiedot

KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI

KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI 8.2.2017 Kansalliset digitaaliset toimintamallit Neuvotteleva virkamies Päivi Tommila, TEM Kansalliset digitaaliset toimintamallit

Lisätiedot

Tilannekatsaus: kasvupalvelut syksy 2018

Tilannekatsaus: kasvupalvelut syksy 2018 Tilannekatsaus: kasvupalvelut syksy 2018 Kasvun eväät Työ- ja elinkeinoministeriö Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudellamaalla Hallintovaliokunta

Lisätiedot

Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus. Toukokuu 2017

Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus. Toukokuu 2017 Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus Toukokuu 2017 Miksi uudistus? julkisen talouden näkökulma 6 mrd. Välittömät työttömyysmenot vuodessa -1 pv 23 M Valtion työttömyysturvamenojen säästö vuodessa,

Lisätiedot

HE 15/2017 Maakunnan palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelukeskukset, toiminta markkinoilla

HE 15/2017 Maakunnan palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelukeskukset, toiminta markkinoilla HE 15/2017 Maakunnan palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelukeskukset, toiminta markkinoilla Hallintovaliokunta 20.4.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 19.4.2017 Järjestämisen ja tuottamisen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 14.6.2017 Muutos ELY-keskuksessa ja TE-toimistossa on suuri! -Maakuntauudistuksessa Satakunnan ELY-keskus ja TE-toimisto lakkautetaan, ja virastojen tehtävät, palvelut

Lisätiedot

Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla

Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla Kuntaliiton maakuntafoorumi Kasvu ja työllisyys 4.12.2018 Hankejohtaja Jaakko Pesola jaakko.pesola@uusimaa2019.fi www.uusimaa2019.fi Maakunnalla 26 pakollista

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 21.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille 22.9. 2016 TEM Ohjelma 12:30 12:40 Tilaisuuden avaus Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12:40 13:00

Lisätiedot

Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila

Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut kootaan ja uudistetaan uusien maakuntien kasvupalveluksi Palvelulla edistetään

Lisätiedot

Maakuntauudistus Pohjois-Karjalassa

Maakuntauudistus Pohjois-Karjalassa Maakuntauudistus Pohjois-Karjalassa Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Joensuu 10.5.2017 Pohjois-Karjalan teollisuuden vienti kasvoi 4 %, koko maassa 2,1 % (7-12/2016). Lähde:

Lisätiedot

KASVUPALVELUIDEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS Pekka Voutilainen, ,

KASVUPALVELUIDEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS Pekka Voutilainen, , KASVUPALVELUIDEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS 11.4.2018 Pekka Voutilainen, 0295041795, pekka.voutilainen@te-toimisto.fi Projektin tavoiteltu lopputulos Projektin lopputuloksena on kuvaus : kasvupalveluiden

Lisätiedot

Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus

Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus www.omahäme.fi Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus 10.4.2017 Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Maakunnat, valtio ja kunnat yhdessä: Maakunnat toimivat aluekehittämisviranomaisina

Lisätiedot

LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Tervetuloa vastaamaan lausuntokyselyyn luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista.

Lisätiedot

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna www.omahäme.fi Oma Häme maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus Järjestöfoorumi Hämeenlinna 14.11.2017 www.omahäme.fi Maakuntauudistuksen palvelukokonaisuudet Yritykset Kansalaiset Viranomaiset & kumppanit

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvupalvelujen asiantuntijaryhmä. Väliraportti 1 valmistelua

Keski-Suomen kasvupalvelujen asiantuntijaryhmä. Väliraportti 1 valmistelua Keski-Suomen kasvupalvelujen asiantuntijaryhmä Väliraportti 1 valmistelua Asiantuntijaryhmän jäsenille huomioon otettavaksi, että esityksessä olevat säädösviittaukset ovat varsin alustavia, koska kasvupalvelu-

Lisätiedot

Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos

Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos Hyvinvoiva maakunta -seminaari Lahti 11.12.2018 Eija Mannisenmäki, johtaja Eija.mannisenmaki@te-toimisto.fi Päijät-Häme 2017 Asukkaita 201

Lisätiedot

Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT. Yrityspalvelut. TE-palvelut. TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT. Yrityspalvelut. TE-palvelut. TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Kasvupalveluuudistus KASVU- ALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. alvelulla edistetään uutta yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä sekä

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus

Kasvupalvelu-uudistus Kasvupalvelu-uudistus Reijo Vuorento 26.10.2017 Kasvupalvelulakien* käsittelyaikataulu Perustuslakianalyysi valmis Lainsäädännön arviointineuvosto ja käännös Laintarkastus Eduskunnalle Syys Loka Marras

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maa ja metsätalousvaliokunta 5.4.2017 Valtiovarainministeriö Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen 1 Maakuntien tehtäväalat ja niiden hoitaminen

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus

Kasvupalvelu-uudistus Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Kasvupalvelu-uudistus Taloustorstai 26.10.2017 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, kuntatalous Kasvupalvelulakien* käsittelyaikataulu Perustuslakianalyysi

Lisätiedot

1 luku Yleiset säännökset, kommentit:

1 luku Yleiset säännökset, kommentit: UML dnro 325/04.00.01/2017 Toimisto Uudenmaanliitto Aihe: VL: Vastaus LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitykset eduskunnalle laeiksi julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista, alueiden kehittämisen ja

Lisätiedot

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu MAAKUNTAUUDISTUS Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu 24.3.17 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehi6ämisestä ja kasvupalveluista laki alueiden kehi=ämisestä ja rakennerahastojen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo 24.1.2017 johtava lakimies Kirsi Mononen, Suomen Kuntaliitto Maakunnat 18 maakuntaa Valtuustot,

Lisätiedot

Katsaus kasvupalvelujen valtakunnalliseen valmisteluun

Katsaus kasvupalvelujen valtakunnalliseen valmisteluun Katsaus kasvupalvelujen valtakunnalliseen valmisteluun Satakunnan maakuntauudistuksen esivalmistelu/ Kasvupalvelut -valmisteluryhmä Väliraportointi ohjausryhmälle 29.3.201 Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvupalvelut-ryhmän aloituskokous maakuntauudistus-

Keski-Suomen kasvupalvelut-ryhmän aloituskokous maakuntauudistus- Keski-Suomen kasvupalvelut-ryhmän aloituskokous 18.11.2016 -maakuntauudistus- 1 Keski-Suomen maakuntauudistuksen asiantuntijatyöryhmien tehtävänä on yhteen sovittaa laissa määrätyt tehtävät uudeksi palvelukokonaisuudeksi

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

Kasvun agenda ja uudet kasvupalvelut

Kasvun agenda ja uudet kasvupalvelut Kasvun agenda ja uudet kasvupalvelut Satu Mäkelä Seutuyp-päivä 22.5.2017 Mäkelä Satu Maakuntauudistus 1.1.2019 alkaen Maakuntien liitot, ELY-keskukset, TE-toimistot ja KEHA lakkautetaan ja muodostetaan

Lisätiedot

LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Tervetuloa vastaamaan lausuntokyselyyn luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista.

Lisätiedot

Työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Sisällön suunnittelu: Jouni Toikkanen, KEHA-keskus (jouni.toikkanen@ely-keskus.fi) ja työryhmä Graafinen toteutus: Anu Båssar, KEHA-keskus (anu.bassar@ely-keskus.fi)

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia aluekehittämisestä ja kasvupalveluista

Kysymyksiä ja vastauksia aluekehittämisestä ja kasvupalveluista Kysymyksiä ja vastauksia aluekehittämisestä ja kasvupalveluista YLEISTÄ Mikä on kasvupalvelu-uudistus? Hallitus antoi aluekehittämistä ja kasvupalveluita koskevan esityksen 5.4.2018. Lainvalmistelu on

Lisätiedot

Työllisyys- ja yrityspalvelut

Työllisyys- ja yrityspalvelut Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Työllisyys- ja yrityspalvelut Näkökulmana kunta maakunta yhteensovittaminen Jarkko Huovinen Kehittämisyhteisöjen kokoaminen Paikkakunnan

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua?

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) resurssiviisaan kasvun tukena Tapahtumatalo

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 24.5.2018 24.5.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot