Palvelurakenteen kehittäminen. Jari Aaltonen
|
|
- Hannele Pääkkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Palvelurakenteen kehittäminen Jari Aaltonen
2 Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä sekä vastataan työmarkkinoiden muutoksiin. Kasvupalvelua tarjotaan alueellisesti ja valtakunnallisesti, yritys- ja henkilöasiakkaille. Asiakkaita tuetaan yrityksen elinkaaren ja henkilön työuran eri vaiheissa. Maakunnalliset ja valtakunnalliset palvelut rakennetaan niin, että yrityksille rakennetaan sujuva reitti maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin. Yrityspalvelut TE-palvelut
3 Lakiesitys alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Lain tavoitteena on (1 ): 1) alueiden kehittämisen, kestävän taloudellisen kasvun, yrittäjyyden, työvoiman saatavuuden ja työmarkkinoiden toimivuuden sekä työllisyyden, työllistymisen, kotoutumisen ja yritystoiminnan edellytysten edistäminen valtion ja maakuntien toimenpiteiden ja niiden järjestämien palvelujen avulla; 2) valtion ja maakuntien järjestämisvastuun määrittely; 3) maakuntien järjestämien palvelukokonaisuuksien määrittely; ja 4) kansallisesti rahoitettujen palvelujen, aluekehittämisen sekä tässä laissa tarkoitettujen Euroopan unionin rakennerahastoista osarahoitettavien ohjelmien ja hankkeiden hallinnointi- ja rahoitustoiminnan yhdistäminen johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi; ja 5) luoda valtion ja maakuntien sekä eri toimijoiden yhteistyöhön, työnjakoon ja yhteisiin tavoitteisiin perustuva alueiden kehittämisen järjestelmä.
4 Kasvupalvelun palvelukokonaisuudet Rekrytointi- ja osaamispalvelut Työnhaun palvelut henkilöasiakkaille Rekrytointipalvelut yrityksille ja muille työnantajille Työnhakijoiden osaamisen kehittäminen Yritystoiminta ja yrittäjyys Yrittäjyyteen ja yrityksen perustamiseen liittyvät palvelut Yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen ja uudelleen järjestämiseen sekä osaamisen kehittämiseen liittyvät palvelut Työelämän laadun ja tuottavuuden edistäminen Rahoituspalvelut Lainat, rahoitukset, avustukset yrityksille Tuet yritys- ja henkilöasiakkaille Kansainvälistymisen palvelut Yritysten tukeminen kansainvälistymisen edistämiseksi Työvoiman kansainvälisen liikkuvuuden tuki nnovaatioympäristön palvelut nnovaatioiden ja keksintöjen tukemiseen tarvittava tuki Ulkomaisten ja kotimaisten yritysten alueelle sijoittumiseen tarvittavat toimet nnovaatioympäristöjen kehittäminen ja avustukset yritystoimintaa edistäville organisaatiolle Lisäksi yhteisinä (tuki)palveluina Palvelutarvearviointi Neuvonta ja palveluohjaus
5 Muuta kasvupalvelun kehittämisestä Yrityspalvelujen kokonaisuuden (valtakunnalliset, maakunnalliset, MMM, seudulliset ja kunnalliset) yhteensovittamiseksi ja TE-palvelujen ja yrityspalvelujen kytkemiseksi nykyistä paremmin toisiinsa on ministeriössä käynnistetty Goforen työstämänä ns. yritysasiakkaan palveluprosessin kuvaus Samassa yhteydessä tehdään Goforen toimesta ns. henkilöasiakkaan palveluprosessi Kasvupalveluun liittyvien keskeisten KEHA:ssa nyt hoidettavien substanssitietojärjestelmien (mm. URA, TUK2014, ATV+CRM) osalta tehty VM:lle ehdotus TEMin omasta ict-palvelukeskuksesta
6 Maakuntauudistuksen valmistelu skukykyinen ELY 2 E2-OHJELMA Maakunnan palveluiden rakentamisen tiekartta Maakunnallinen valmistelu Valmistelu- 18 prosessia Maakuntadigi 2018 Palvelut ja prosessit Tukea Tiekartta E2 ja ATOM Uudistumisohjelma ELY & TE Organisaatioriippumattomat ratkaisut Linjauksi a Muutosakatemia Pilotit Raameja Nykyiset viranomaiset ja ministeriö Työtapoja E2 & Maakuntauudistus E2 & ELY-muutostuki LUOVA-rakennustyö Välineitä Tietoa, järjestelmi ä
7 Tavoitteet Kansallisen palveluarkkitehtuurin ratkaisut otetaan täysimääräisesti käyttöön Tiedolla johtamisen ja vertailuoppimisen tuki Palkkaturva ja perintäprosessi sähköiseksi 2016 H H H H2 Vesien ja merenhoidon palveluiden muotoiltu Sähköiset työtilat käytössä Yhteinen asiakkuuden hallinta Sähköisen asioinnin kokonaisratkaisu Liikenteen ja tienpidon asiointipalveluiden muotoilu 6-8 tehtäväkokonaisuutta palvelumuotoiltu Työskentely maastossa sähköisesti Tiedot liikkeelle tietojärjestelmien välillä Palvelumuotoilu Sähköinen, paperiton hankintojen kilpailuttaminen Yhteinen ajantasainen asiakastieto tehtäväkokonaisuutta palvelumuotoiltu Yhteiset toimintamallit ja tehokkuutta tukevat työkalut Sähköinen asianhallinta käytössä Asiakasneuvonnan yhteiset mittarit ja laadun kehittämisen menetelmät Paperittomat, sähköiset hankinnat Sähköisen säilyttämisen lupa Ratkaisukeskeinen palvelu vahvistunut Uudistettu palvelukanavat /kanavia Asiakaspalvelu tukee uudelleen muotoiltuja palveluja Osaamisresurssit tukevat uudelleen muotoiltuja palveluja Yritysten sähköinen asiointi
8 Maakunnan järjestämisvastuu Maakunta vastaa aina siitä, että 1) maakunnassa on tarjolla rekrytointipalveluja ja osaamisen kehittämispalveluita; 2) kotoutumisen edistämisestä annetun lain 12 :ssä tarkoitetun työttömänä työnhakijana olevan maahanmuuttajan kanssa laaditaan kotoutumissuunnitelma; 3) työttömän työnhakijan palvelutarve arvioidaan määräajoin työnhakijan palvelutarpeen mukaisesti, kuitenkin aina kolmen kuukauden yhdenjaksoisen työttömyyden välein; ja 4) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 :ssä tarkoitetulle työttömälle työnhakijalle järjestetään em. laissa tarkoitettu kuntoutus-, koulutus- tai työntekomahdollisuus (työllistämisvelvoite) Maakunnan on huolehdittava: - asiakkaan oikeuksista ja velvollisuuksista tiedottamisesta - palvelujen käyttöön liittyvästä neuvonnasta - palvelutarpeen arvioinnista - näihin liittyvästä ohjauksesta Työ- ja elinkeinoministeriö
9 Maakunnan viranomaistehtävät Maakunnan tulee itse hoitaa - henkilöasiakkaan oikeuksiin, velvollisuuksiin ja toimeentuloon liittyvät ratkaisut - tuen myöntäminen yrityksille, jos tuen määrä ylittää tietyn euromääräisen tason - tuen tai korvauksen maksatuksen keskeyttämistä, lopettamista tai takaisinperintää koskevan päätöksen tekeminen - päätös työnantajalle tai yritykselle tarjottavien rekrytointi- ja osaamispalvelujen epäämisestä - työntekijän ja elinkeinonharjoittajan oleskelulupaan liittyvät tehtävät - Maakunnan on hoidettava julkisena hallintotehtävänä myös Euroopan unionin rakennerahastokauden ja Euroopan unionin globalisaatiorahaston varoin rahoitettuja hankkeita koskeva päätöksenteko. Työ- ja elinkeinoministeriö
10 Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 1/2 Korvaa (tarpeellisilta osin) julkisesta työvoima ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012, JTYPL) Valmistelun lähtökohtana on, että palveluista säädetään vain tarpeellisilta osin : Asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet Kv-sopimusvelvoitteet Yksittäisistä palveluista säätämisen sijasta tavoitteena säätää reunaehdoista, jotka huomioitava järjestettäessä palveluja Mistä ainakin säädetään: Työnhaun aloitus, voimassaolo/päättyminen, työnhakijan informointi Rekrytointipalvelut Osaamisen kehittämispalvelut: Ammatinvalinta- ja uraohjaus, kasvupalvelukoulutus (työvoimakoulutus, muu ammatillisia valmiuksia antava koulutus, kotoutumiskoulutus) Reunaehdot työpaikalla toteutettavalle ei-työsuhteiselle palvelulle ( nykyinen työkokeilu, rekrytointikokeilu) Työllistämisvelvoite Erinäiset säännökset Työ- ja elinkeinoministeriö
11 Ratkaistavia kysymyksiä: Yhdenvertaisuuden varmistaminen (harkinnanvaraisuus / minimipalvelut) Heikossa työmarkkina-asemassa olevat / sote- ja kasvupalvelujen integraatio Työnhakijan palveluprosessista linjattava ne asiat, joista tarpeen säätää laissa Työnhaun alkamiseen, voimassaoloon ja lakkaamiseen liittyvät kysymykset verkkopalvelut (Työmarkkinatori) / ei verkkopalveluja käyttävät asiakkaat Palveluprosessin etenemiseen ja valinnanvapauteen liittyvät kysymykset? Työnhakijan palveluprosessista tunnistettava ne seikat, joihin liittyy tiedon keräämistä ja siirtymistä Asiat, jotka huomioitava lainsäädännössä (tietojen salassapito, käsittely, tietojen vaihto jne. Asiat, jotka on huomioitava järjestelmäarkkitehtuurin näkökulmasta Työ- ja elinkeinoministeriö
12 TVSTELMÄ LAKEHDOTUKSSTA * Järjestäjällä on vastuu toteutettavien palvelujen tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä, tuotantotavasta päättämisestä, kustannusvaikuttavuuden varmistamisesta, yhdenvertaisesta saatavuudesta ja kehittämisestä sekä maakunnan omavalvonnasta. * Maakunnan järjestämisvastuulla on myös asiakkaan oikeuksista ja velvollisuuksista tiedottaminen, neuvonta ja ohjaus asiakkaalle tarkoituksenmukaisiin palveluihin sekä palvelutarpeen arviointi. * Lisäksi maakunnan tulee tuottaa maakunnan viranomaistehtävänä ne palvelut, jossa on merkittävää julkisen vallan käyttöä. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi henkilölle maksettavien tukien tai korvausten myöntäminen ja yrityksille myönnettävät tuet, jos haetun tuen arvo ylittää euroa sekä RR-tehtävät * Laki ei säädä, millä menettelyllä maakunta sopii kasvupalveluiden tuottamisesta. Maakunta päättää markkina- ja kilpailutilanteen perusteella, millä tavoin palveluntuottajat valitaan. Maakunta voi käyttää esimerkiksi julkiseen hankintaan perustuvia kilpailutuksia, palvelun tuottajaksi hyväksymismenettelyä sekä palvelun kustannukset kokonaan tai osittain kattavia asiakasseteleitä tarkoituksenmukaiseksi katsotulla tavalla ja tarkoituksenmukaisina yhdistelminä. * Lakiehdotuksessa ei myöskään säädetä siitä kuinka maakunta korvaa kasvupalveluiden tuottamisen. Maakunta voi esimerkiksi määritellä hinnan kilpailutuksessa, osoittaa seteleille arvon, joilla kasvupalvelutuottajat rahoittavat liiketoimintansa siten, miten asiakkaat valitsevat heidän palveluitaan tai sopia tulosperusteisesta mallista, jossa kasvupalveluiden tuottaja saa rahoituksen esimerkiksi työllistämistulosten perusteella. 12
13 KASVUPALVELUT MAAKUNNASSA Järjestäjä Case: Aluekehitys * Rahoitus- ja kehittämispalvelut * Rekrytointi- ja osaamispalvelut - Palvelujen tarpeen, laadun ja määrän määrittely - Tuotettavien palvelujen ja niihin varttavien resurssien määrittely - Palvelujen kilpailuttaminen tai palvelutuottajien hyväksyminen - Tuottajille maksettavien korvausten ja niiden oikeellisuuden varmistaminen - Vastuu kasvupalvelujen yhteensovittamisesta ja saatavuuden varmistaminen - Tuottamisen laadun, saatavuuden ja yhdenvertaisuuden varmistaminen - Palvelun tuottajana olevan maakunnan yhtiön ohjaaminen - Julkiset hallintotehtävät - Strateginen suunnittelu - Sidosryhmäyhteistyö - Omavalvonta - Kasvupalvelujen kehittäminen Tuottaja Kasvupalvelut liikelaitos vai yhtiö? v Etelä-Pohjanmaan Kasvupalvelut Oy v ? Maakunnalliset kasvupalvelut Rekrytointi ja osaaminen Yritystoiminta ja yrittäjyys nnovaatioympäristö Kansainvälistyminen Rahoitus Muut palvelut Valtakunnalliset kasvupalvelut Tekes, Finpro, Finnvera, Suomen Teollisuussijoitus Valtakunnalliset tietojärjestelmät Asiakaspalvelukeskus (puhelinpalvelut) V A L N N A N V A P A U S v. 2021? Yritys X Yritys Y Julkisomisteinen yritys Yhdistys Jari Aaltonen
14 Palvelurakenteen kehitys Valmisteluvaihe Muutosvaihe Markkinavaihe - SOTEMAKU valmistelutyö - Elinkeinot ja työvoima -ryhmä - TE-palvelujen kehittäminen -- ryhmä - Valtakunnallinen kasvupalvelujen valmistelu - Palvelukokonaisuuksien palvelumuotoilu - Lainsäädännön hyväksyminen - Väliaikainen valmisteluelin ja väliaikaishallinto - Kasvupalvelujen jatkovalmistelu Järjestämistehtävien määrittely ja organisaatio - Markkinakartoitukset - Liikelaitoksen tai yhtiöittämisen valmistelu - Siirtymävaiheen toiminta liikelaitoksena tai yhtiönä - Markkinakartoitusten jatkaminen - Hankintojen ja kilpailutusten suunnittelu järjestämistoiminnossa - Kilpailuttaminen - Strategioiden täsmentäminen - Rahoituksesta huolehtiminen - Tietotuotannon kehittäminen järjestämisen ja johtamisen tueksi - Henkilöstön muutostuki ja siirtymät - Oma tuotanto markkinapuutetilanteessa - Hankintojen ja kilpailutusten laajentaminen - Maakunnan oma toiminta markkinapuutetilanteissa - Rahoituksen turvaaminen - Kustannusvaikuttavuuden seuranta - Tietotuotannon kehittäminen - Henkilöstön muutostuki ja siirtymät - Oma tuotanto markkinapuutetilanteessa
Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista
Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 8.2.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille kasvupalveluille Maakunnallisina kasvupalveluina
Säädösvalmistelun tilanne
Säädösvalmistelun tilanne Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalvelusta Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 1.3.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille
Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen
Kasvupalvelujen valmistelutilanne Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Aluekehitys- ja kasvupalvelulain luonnos 3.10.2017 Lain viimeistely on alkanut,
MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto
MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto HE:N ALUEKEHITYKSESTA JA KASVUPALVELUSTA VALMISTELU LINKITTYY LAIN
TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset
TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä Johtopäätökset 25.4.2017 Linjaukset TE-palvelujen (kasvupalvelut) järjestämiseen ja tuottamiseen maakunnassa ELY-keskuksen yrityspalvelut ja TE-palvelut yhdistetään
Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY
Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu 2016 Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.
Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut
Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Keski-Suomen MYR 31.03.2017 Ylijohtaja Pasi Patrikainen, KES ELY Sisältö Kasvupalvelut Lainsäädännön valmistelu Kasvupalvelu-uudistuksen tavoitehierarkia
Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot
Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut VATE 28.11.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut
Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut
Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Kjell Henrichson 12.4.2017 Kasvupalvelun sisältö TEM/TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta
TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT
TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille
Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos
M A A K U N TA U U D I S T U S Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu Työvaliokunta 31.3.2017 Tuija Puumala 13.4.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista
Kasvupalvelut / TE-palvelut
Kasvupalvelut / TE-palvelut Maakuntauudistus, Kanta-Häme 1 Vaikuttavuus, poliittinen ohjaus Mitä halutaan tapahtuvan? Kasvua ja hyvinvointia koko Suomeen Korkea työllisyysaste Yritysten kasvu, kestävä
Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut
Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Työllisyyspalvelut ja maakuntauudistus - seminaari eduskunnan Kansalaisinfossa 15.3.2017 Ylijohtaja atrikainen asi, Keski-Suomen ELY-keskus 15.3.2017
Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot
Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut SOTEMAKUjory 20.12.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut
TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI
TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI Kick off 27.3.2017 ELY Areena Yksikön päällikkö Maija Saari TYÖVOIMAKOULUTUS LUKUINA 1 (2) VUOSI TYÖVOIMAKOULUTUS/ HENKILÖT KOULUTUSPÄIVÄT 2013 3336 232 563 2014 3306 272 719
Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo
Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 14.6.2017 Muutos ELY-keskuksessa ja TE-toimistossa on suuri! -Maakuntauudistuksessa Satakunnan ELY-keskus ja TE-toimisto lakkautetaan, ja virastojen tehtävät, palvelut
KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa
KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström 27.6.2018 Kasvupalvelu-uudistukseen liittyvä lainsäädäntö Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista
Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus
Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus Kuntamarkkinoiden lakiklinikka 13.9.2017 Tarja Krakau Suomen Kuntaliitto Valmisteilla olevat lait Lausuntokierroksella ovat olleet HE-luonnos laiksi
MAAKUNTAUUDISTUS. Kasvupalvelut
MAAKUNTAUUDISTUS Kasvupalvelut 7.12.17 1 Kasvupalvelulakiehdotukseen tehdyt muutokset Oman palvelutuotannon kielto on poistettu. Maakunta voi päättää palvelutuotannon ulkoistamisen laajuuden. Halutessaan
Elinvoimaa monialaisista maakunnista
Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä
Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä
Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 7.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan
Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat
Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat Reijo Vuorento Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Kasvupalvelulakien* käsittelyaikataulu Perustuslakianalyysi valmis Lainsäädännön arviointineuvosto ja käännös Laintarkastus Eduskunnalle
Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen
Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten
Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila
Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut kootaan ja uudistetaan uusien maakuntien kasvupalveluksi Palvelulla edistetään
Katsaus kasvupalvelujen valtakunnalliseen valmisteluun
Katsaus kasvupalvelujen valtakunnalliseen valmisteluun Satakunnan maakuntauudistuksen esivalmistelu/ Kasvupalvelut -valmisteluryhmä Väliraportointi ohjausryhmälle 29.3.201 Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus
Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut
Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut
Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta. Jarkko Tonttila
Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta Jarkko Tonttila Hallituksen linjaukset kasvupalvelusta Hallituksen linjaus maakunnille siirrettävistä tehtävistä 5.4.2016 Pääosa ELY -keskusten tehtävistä
Maakuntauudistuksen kasvupalvelut. Ulvilan elinkeinotiimi Ylijohtaja Marja Karvonen
Maakuntauudistuksen kasvupalvelut Ulvilan elinkeinotiimi 21.9.2017 Ylijohtaja Marja Karvonen Miksi uudistus tehdään? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Toimintatapojen muutos Kansalaisten suorat
Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin
Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki
Kasvupalvelut Mitä?-Kenelle?-Miksi?
Kasvupalvelut Mitä?-Kenelle?-Miksi? Euroopan paras työelämä Länsi-Suomeen 23.11.2016 Jyväskylä Hallituksen linjaukset kasvupalvelusta Hallituksen linjaus maakunnille siirrettävistä tehtävistä 5.4.2016
Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.
Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio
Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?
Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Tiedotustilaisuus Elinkeinoministeri Mika Lintilä Työministeri Jari Lindström 5.4.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja
Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu
Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 22.6.2017 1 Aluekehittämis- ja kasvupalvelulain käsittely ALKE- ja kasvupalvelulaki
Maakuntauudistus ja kasvupalvelut. Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Maakuntauudistus ja kasvupalvelut Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.1.2017 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden
Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz
Kasvupalveluuudistuksesta Nuori2017 tapahtuma 27.3.2017, Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimistojen nykyiset tehtävät ja palvelut Laki elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksista
LAPIN LIITTO Hallituskatu 20 B, PL Rovaniemi
Luonnos Lapin liiton lausunnoksi Työ- ja elinkeinoministeriölle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista/ PE 12.3. 1 luku 1 Lain soveltamisala ja tavoitteet
Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola
Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu Valtuustoseminaari 26.4.2018 Tuula Antola Kasvupalvelu-uudistus ja sen tavoitteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen
Tilannekatsaus: kasvupalvelut syksy 2018
Tilannekatsaus: kasvupalvelut syksy 2018 Kasvun eväät Työ- ja elinkeinoministeriö Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudellamaalla Hallintovaliokunta
Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen Elisabet Heinonen
Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen 6.3.2019 Elisabet Heinonen Kasvupalvelu-uudistuksen taustoja Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan virallisesti
MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto
MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Maakuntauudistuksesta aiheutuvat muutokset kotoutumisen edistämiseen
KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI
KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI 8.2.2017 Kansalliset digitaaliset toimintamallit Neuvotteleva virkamies Päivi Tommila, TEM Kansalliset digitaaliset toimintamallit
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika kello 9:30 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen
Kasvupalvelu-uudistus
Kasvupalvelu-uudistus 1 Mitä kasvupalveluilla tavoitellaan? Yhteiskunnalliset tavoitteet Kestävän taloudellisen kasvun tukeminen Politiikkatavoitteet Strategiset tavoitteet Yritysten kilpailukyvyn ja kasvun
Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus
www.omahäme.fi Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus 10.4.2017 Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Maakunnat, valtio ja kunnat yhdessä: Maakunnat toimivat aluekehittämisviranomaisina
Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä
Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä Työtä vailla maakuntamallissa - Järjestöjen kasvupalveluseminaari 21.2.2018 Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalvelulakikokonaisuus Laki alueiden kehittämisestä
KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi
KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi Miksi kotolaki uudistetaan? Maakunta-, sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä aluekehitys- ja kasvupalvelu-uudistukset vaikuttavat merkittävästi
Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM
Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille 22.9. 2016 TEM Ohjelma 12:30 12:40 Tilaisuuden avaus Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12:40 13:00
Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä
Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 21.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan
Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen
Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien
Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja
Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja
Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila
Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)
Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu
MAAKUNTAUUDISTUS Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu 24.3.17 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehi6ämisestä ja kasvupalveluista laki alueiden kehi=ämisestä ja rakennerahastojen
Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa
Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna
Mitä ovat tulevat kasvupalvelut sekä meneillään olevat pilotit?
Mitä ovat tulevat kasvupalvelut sekä meneillään olevat pilotit? 1.6. Maaseutu näkyväksi Maaseudun sote- ja kasvupalvelut uusissa maakunnissa Teollisuusneuvos Marjukka Aarnio Maaseutu näkyväksi Lähtökohtana
Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola
Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen
Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv
Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP 3 5 10 1 6 1 1 1 28 ~9700 htv EP Valmisteluvaiheet 21.4.2017 3 Ajankohtaista (1/2) Väliaikaishallinnon rakentaminen Väliaikaisen valmistelutoimielimen
Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko
Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa
MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS TOIMIALUE: ALUEKEHITYS TOIMIALUE: SOTEPELA. TOIMIALUE: KONSERNIPALVELUT - Oikeus-, resurssi- ja tietopalvelut
Tarkastuslautakunta MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS Vaalilautakunta Lautakuntamalli Jaostomalli Valiokuntamalli Maakuntajohtaja TOIMIALUE: ALUEKEHITYS - Aluekehityksen strateginen suunnittelu - Rahoitus-
DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA
DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS
Muuttuva työvoimakoulutus. Saukkoriipi Nina, Osaaminen ja työelämä
Muuttuva työvoimakoulutus, Osaaminen ja työelämä 1.12.2017 Tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus Osana ammatillisen koulutuksen reformia tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus siirtyy TEM:stä opetus- ja
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Uudistuksen perusviestit Maakuntauudistuksen tavoitteena on palveluiden säilyminen, kustannusten kasvun hillitseminen ja alueellisen demokratian lisääminen.
Maakuntauudistuksen ohjausryhmä
Puheenjohtaja 1: Karvonen Marja ELY-keskus Puheenjohtaja 2 : Sundell Juhani TE-toimisto Sihteeri Jortikka Anne, Satakunnan ELY-keskus, yrityspalvelut Saari Maija, Satakunnan ELY-keskus, työvoimakoulutus
Hallituksen yrittäjyyshanke
Hallituksen yrittäjyyshanke Valtion ja kuntien rooli elinkeinopolitiikassa / Kuntamarkkinat 14.9.2016 Teollisuusneuvos Ulla Hiekkanen-Mäkelä Yritys- ja alueosasto Yritysrakenne Suomessa Suomessa on 283
Kasvun agenda ja uudet kasvupalvelut
Kasvun agenda ja uudet kasvupalvelut Satu Mäkelä Seutuyp-päivä 22.5.2017 Mäkelä Satu Maakuntauudistus 1.1.2019 alkaen Maakuntien liitot, ELY-keskukset, TE-toimistot ja KEHA lakkautetaan ja muodostetaan
Kasvupalvelut / Etelä-Savo
Kasvupalvelut / Etelä-Savo 14.3.2018 Kasvupalveluista yleisesti Yritysten palvelut Juha Pulliainen 11.5.2018 1 Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla
VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI
TE-palvelut aina saatavilla VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 Eija Sokero Palvelujohtaja Te-palvelut Lappi TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista
Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus. Toukokuu 2017
Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus Toukokuu 2017 Miksi uudistus? julkisen talouden näkökulma 6 mrd. Välittömät työttömyysmenot vuodessa -1 pv 23 M Valtion työttömyysturvamenojen säästö vuodessa,
Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut
Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut palvelujohtaja, työnvälitys- ja yrityspalvelut Huhtiniemi Jukka palvelujohtaja, henkilöasiakaspalvelut Lehto Katri Sidosryhmätilaisuus 10.1.2017 Etelä-Pohjanmaan
Esitys sisältää ehdotuksen laiksi kotoutumisen edistämisestä, joka korvaisi voimassa olevan lain (1386/2010).
1 LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitykset eduskunnalle laeiksi julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista, alueiden kehittämisen ja kasvupalveluiden rahoittamisesta ym. sekä laiksi kotoutumisen edistämisestä
Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot
Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista
HE-luonnokset Kasvupalveluvirastosta ja kasvupalvelujen asiakastietojen käsittelystä Sirpa Alitalo, TEM
HE-luonnokset Kasvupalveluvirastosta ja kasvupalvelujen asiakastietojen käsittelystä 1.10.2018 Sirpa Alitalo, TEM Kasvupalvelujen lakikokonaisuus Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Laki kasvupalveluiden
Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018
Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018 Kasvun eväät Työ- ja elinkeinoministeriö Kasvupalvelu-uudistus on osa maakuntauudistusta Kasvupalvelu-uudistus kokoaa yhteen valtion tarjoamat
Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos
Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos Hyvinvoiva maakunta -seminaari Lahti 11.12.2018 Eija Mannisenmäki, johtaja Eija.mannisenmaki@te-toimisto.fi Päijät-Häme 2017 Asukkaita 201
Alue- ja kasvupalvelu-uudistus. Marjukka
Alue- ja kasvupalvelu-uudistus Marjukka Aarnio @marjukka_aarnio Maahanmuuttajat kotoutuvat Innovatiiviset toimintamallit lisääntyvät Monialainen ja monitoimijainen yhteistyö Yhteistyö realisoi kasvupalveluiden
Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta!
Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! 17.5.2018 Kaustinen Toimitusjohtaja Mervi Järkkälä Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö: Keski-Pohjanmaan
Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT. Yrityspalvelut. TE-palvelut. TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.
Kasvupalveluuudistus KASVU- ALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. alvelulla edistetään uutta yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä sekä
Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta
Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:
Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma
Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma 19.2.2018 Järjestämissuunnitelman sisältö Järjestämissuunnitelma laaditaan Maakuntien järjestäminen valtakunnallisen valmisteluryhmän laatiman järjestämisen
HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.4.2018 Työ- ja elinkeinoministeriö Tuula Manelius
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Kasvupalvelut Etelä-Savossa 14.3.2018 Henkilöasiakkaiden palvelut Rytkönen Sirkka Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista, luonnos Lakiluonnos
TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012
TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 Jarmo Palm Työ- ja elinkeinotoimistot uudistuvat Uusituksen tavoitteena on työnvälityksen tehostaminen, yrityslähtöisyyden
Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kotoutumisen edistämisen suunnittelu sisältyy maakunnan ja kuntien aluekehitystä, hyvinvointia, terveyttä koskevaan suunnitteluun huolehditaan monialaisena
4 Kasvupalvelujen tilanne valtakunnallisesti ja alueellisesti. 5 Alatyöryhmien (yrityksen ja henkilöasiakkaat) työskentely ja tulosten esittely
17.05.2018 1 Kasvupalvelut - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmä Kokousaika 17.05.2018 kello 13:00 15:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-Keskus, nh Pyöreä torni, Jääkärinkatu 14, Mikkeli Asialista 1 Kokouksen
M A A K U N TA U U D I S T U S. ETA palvelut Maakunnallinen näkökulma 1
M A A K U N TA U U D I S T U S ETA 2019 17.2.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Maakunnan ETA (elinkeinot, työllisyys ja aluekehitys) palveluihin siirtyy seuraavien organisaatioiden tehtäviä: Keski-Pohjanmaan
Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö
Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu- ja maakuntauudistus Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudenmaan
Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys Kasvupalveluseminaari 21.2.2018 Kehittämispäällikkö Erja
Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM
Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen
Osaamisen kehittämispalveluina maakuntien tulisi järjestää kasvupalvelukoulutusta sekä ammatinvalinta- ja uraohjausta.
1(6) Aluekehittämis- ja kasvupalvelu-uudistus Kysymyksiä ja vastauksia - Laki julkisista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista Mistä laissa säädetään? Laissa ehdotetaan säädettäväksi
Kasvupalvelut Tehtävät ja palvelut. Palvelukokonaisuudet ja palveluprosessit
Kasvupalvelut Tehtävät ja palvelut alvelukokonaisuudet ja palveluprosessit Sisältö 1. Kasvupalvelut: Tehtävät ja palvelut -ryhmä 2. alvelukokonaisuudet 3. Kasvupalveluiden yhteensovittaminen 4. Asiakaspalveluissa,
Esitys sisältää ehdotuksen laiksi kotoutumisen edistämisestä, joka korvaisi voimassa olevan lain (1386/2010).
LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitykset eduskunnalle laeiksi julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista, alueiden kehittämisen ja kasvupalveluiden rahoittamisesta ym. sekä laiksi kotoutumisen edistämisestä
Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista
Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista 20.3.2018 Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta yritystoimintaa,
Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz
Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu
Työllisyys- ja yrityspalvelut
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Työllisyys- ja yrityspalvelut Näkökulmana kunta maakunta yhteensovittaminen Jarkko Huovinen Kehittämisyhteisöjen kokoaminen Paikkakunnan
KASVUPALVELUIDEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS Pekka Voutilainen, ,
KASVUPALVELUIDEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS 11.4.2018 Pekka Voutilainen, 0295041795, pekka.voutilainen@te-toimisto.fi Projektin tavoiteltu lopputulos Projektin lopputuloksena on kuvaus : kasvupalveluiden
M A A K U N TA U U D I S T U S. ETA palvelut Maakunnallinen näkökulma 1
M A A K U N TA U U D I S T U S ETA 2019 27.2.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Maakunnan ETA (elinkeinot, työllisyys ja aluekehitys) palveluihin siirtyy seuraavien organisaatioiden tehtäviä: Aluekehitys
Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa
Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa 9.11.2018 Kasvupalvelupiloteista tukea työvoima- ja yrityspalvelujen muutokseen Pilotit ovat kasvupalveluiden uuden toimintamallin käyttöönottoa tukevia kokeiluja
Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko
Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa
Nuorten tulosperustaiset hankinnat
Nuorten tulosperustaiset hankinnat Tausta Syksyn 2017 budjettiriihessä hallitus päätti lisätä tulosperusteisten hankintojen resursointia TE-hallinnossa Hallituksen linjauksen mukaisesti uudet tulosperusteiset