Marja-Riitta Pihlman

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Marja-Riitta Pihlman"

Transkriptio

1 Marja-Riitta Pihlman

2 Maakuntien kasvupalvelut mahdollistavat kestävän kasvun alueilla Suomen Yrittäjien 25. Kunnallisjohdon seminaari ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman

3 Jokaisen alueen omat vahvuudet esiin Kasvu kumpuaa jokaisen alueen omista vahvuuksista Maakunnat kehittävät kasvunsa itse omien menestysreseptiensä avulla. Suomen alueellinen kehittäminen perustuu valtion, maakuntien ja kuntien kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen. Työ- ja elinkeinoministeriö

4 Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Maakunnat, valtio ja kunnat yhdessä: Maakunnat toimivat aluekehittämisviranomaisina ja EU-rakennerahastojen välittävänä toimielimenä. Valtion ja maakuntien poikkihallinnolliset alueiden kehittämisen keskustelut. Kunnat edelleen yleisen toimivallan käyttäjiä. Tärkein tehtävä luoda kasvulle, työlle ja elinkeinoelämälle suotuisaa toimintaympäristöä. Työ- ja elinkeinoministeriö

5 Maakunnalliset kasvupalvelut Nykyiset työllisyys- ja yrityspalvelut kootaan yhteen julkiseksi kasvupalveluksi. Palveluiden järjestämisvastuu on maakunnalla. Samalla palvelutuotantoa avataan markkinoille. Kasvupalveluiden linkittämisestä etua: yrityksille osaavia työntekijöitä ja työntekijöille uutta työtä. Yrityksille rakennetaan sujuva reitti maakunnista maailmalle. Jokaiseen maakuntaan tulee oma kansainvälistymispalvelut tunteva Team Finland -koordinaattori. Työ- ja elinkeinoministeriö

6 Miksi kasvupalvelu-uudistus? julkisen talouden näkökulma 6 mrd. Välittömät työttömyysmenot vuodessa -1 pv 23 M -1 pv 100 M Valtion työttömyysturvamenojen säästö vuodessa, jos työttömyysjaksot 1 päivää lyhyemmät Tuotannon arvon kasvu, jos julkiseen työnvälitykseen ilmoitetut paikat täyttyisivät 1 päivää nopeammin Työ- ja elinkeinoministeriö

7 Mitä kasvupalvelu-uudistuksella tavoitellaan? Yhteiskunnalliset tavoitteet Kestävän taloudellisen kasvun tukeminen Politiikkatavoitteet Yritysten kilpailukyvyn ja kasvun tukeminen Työllisyyden vahvistaminen ja työttömyyden vähentäminen Strategiset tavoitteet Parempi työvoiman / osaamisen kohtaanto Yritysten kansainvälistymisja liiketoimintaosaaminen Yrittäjyys ja innovaatiokyvykkyys Pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden taittaminen Kehittämistavoitteet palveluille Asiakaslähtöisyys Joustavuus Selkeys ja virtaviivaisuus Tehokkuus Vaikuttavuus Keinot Mahdollistava hallinto ja sääntely Kilpailullisuus tuottamisessa Toimivalta lähellä asiakasta Vahva tiedolla johtaminen Vahva järjestäminen Palveluintegraatio Digitaalisuus Työ- ja elinkeinoministeriö

8 Markkinaehtoisuus Maakunta hankkii palvelutuotannon markkinoilta. Tuottajat kilpailevat tasaveroisina. Maakunta voi tuottaa palveluita vain, jos markkinoilta ei löydy tuottajia. Viranomaistehtävät maakunta kuitenkin aina hoitaa itse. Työ- ja elinkeinoministeriö

9 Kunnat saavat uuden yhteistyökumppanin Kaupungit ja kunnat saavat uusista maakunnista tasavertaisen kumppanin alueen elinvoiman ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Kuntien kasvuun liittyvät tehtävät säilyvät yhtä merkittävinä kuin nykyisin. Kasvupalvelun tuottajana kunta voi jatkossa vaikuttaa myös aiempaa laajemmalla alueella.

10 Aluekehittämis- ja kasvupalvelulain sekä siihen liittyvien lakien käsittely ALKE- ja kasvupalvelulaki Lainsäädännön arviointineuvosto ja laintarkastus Muutosten tekeminen Eduskuntaan Lain viimeistely Noin 6 viikkoa Touko Kesä Heinä Elo Reformiministeriryhmä 1.6 LAUSUNNOLLA 6 VIIKKOA Reformiministeriryhmä 20.6 Valtioneuvoston listajako 25.8 Kasvupalveluun liittyvät sisältölait Laki rekrytointi ja osaamispalveluista Laki kotoutumisen edistämisestä Laki aluekehittämisen ja kasvupalvelun rahoittamisesta Työ- ja elinkeinoministeriö Eduskuntaan Kasvupalveluiden tiedonhallintaa ja tietojärjestelmiä koskeva laki - lausunnolle syksyllä

11

12 Antti Neimala

13 Yrittäjyys, kasvu, alueet ja palvelut Kunnallisjohdon seminaari Varatoimitusjohtaja Antti Neimala

14 Kommenttipuheenvuoron kysymyksiä Kunnista maakuntiin ja maailmalle Kuntien, maakuntien ja valtakunnallisten palveluiden saumattomuus Kasvupalveluiden kirjo/kirjavuus Palveluiden (tarkka) määrittely vai suuri liikkumavara? Yhdenmukaisuus läpi valtakunnan ja maakuntien? Pienten yritysten palvelutarpeille etusija Perustaminen, kasvu ja kansainvälistyminen, omistajanvaihdokset Mikroyrittäjät mukaan KAIKKIIN palveluihin Maakunnan rooli järjestäjänä Pisimmälle menevä vaatimus markkinaehtoisuudesta

15 Yritysrakenne Suomessa ,2% Suuryritykset (250 hlöä) 571 0,9% Keskisuuret yritykset ( hlöä) ,2% Suuryritykset (250 hlöä) 581 5,5% Pienyritykset (10 49 hlöä) ,9% Keskisuuret yritykset ( hlöä) ,5% Pienyritykset (10 49 hlöä) ja Euroopassa ,2% 92,2% 6,5% 1,1% 93,4% Mikroyritykset (1 9 hlöä) Yhteensä yritystä, pois lukien maa-, metsä- ja kalatalous Lähde: Tilastokeskus, Yritysrekisteri 2015

16 erikokoisissa yrityksissä vuosina h h h h h h h > 1000 h Pienet yritykset, alle 50 h: Keskisuuret yritykset h: Suuryritykset 250 h: PK-yritykset: Suuryritykset: Nettolisäys: Lähde: Tilastokeskus. Henkilömäärät muunnettu kokopäiväisiksi työpaikoiksi, pl. maa-, metsä- ja metsätalous

17 Kasvuhakuisuuden kehitys, % pk-yrityksistä I/ I/ II I/ II I/ II I/ II I/ II I/ II Voimakkaasti kasvuhakuinen Säilyttää asemat Kasvaa mahdollisuuksien mukaan Ei kasvutavoitetta Lähde: Pk-yritysbarometri kevät

18

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 7.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan

Lisätiedot

Markkinaehtoinen kasvupalvelujen tuottaminen

Markkinaehtoinen kasvupalvelujen tuottaminen Markkinaehtoinen kasvupalvelujen tuottaminen Päijät-Hämeen alueuudistuksen strategiaseminaari 26.9.2017 Jarkko Tonttila Miksi kasvupalvelu-uudistus? julkisen talouden näkökulma 6 mrd. Välittömät työttömyysmenot

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Elinvoimaa monialaisista maakunnista Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus

Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus www.omahäme.fi Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus 10.4.2017 Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Maakunnat, valtio ja kunnat yhdessä: Maakunnat toimivat aluekehittämisviranomaisina

Lisätiedot

Kasvupalvelun kansallisen ja maakunnallisen valmistelun yhteisseminaari

Kasvupalvelun kansallisen ja maakunnallisen valmistelun yhteisseminaari Kasvupalvelun kansallisen ja maakunnallisen valmistelun yhteisseminaari 8.2.2017 Ohjelma 12.45 Avaus ja tilaisuuden tavoitteet Marja-Riitta Pihlman, TEM 13.00 Kasvupalveluvalmistelun tilanne Jarkko Tonttila,

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Keski-Suomen MYR 31.03.2017 Ylijohtaja Pasi Patrikainen, KES ELY Sisältö Kasvupalvelut Lainsäädännön valmistelu Kasvupalvelu-uudistuksen tavoitehierarkia

Lisätiedot

Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus. Toukokuu 2017

Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus. Toukokuu 2017 Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus Toukokuu 2017 Miksi uudistus? julkisen talouden näkökulma 6 mrd. Välittömät työttömyysmenot vuodessa -1 pv 23 M Valtion työttömyysturvamenojen säästö vuodessa,

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Työllisyyspalvelut ja maakuntauudistus - seminaari eduskunnan Kansalaisinfossa 15.3.2017 Ylijohtaja atrikainen asi, Keski-Suomen ELY-keskus 15.3.2017

Lisätiedot

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalveluuudistuksesta Nuori2017 tapahtuma 27.3.2017, Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimistojen nykyiset tehtävät ja palvelut Laki elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Hallituksen yrittäjyyshanke

Hallituksen yrittäjyyshanke Hallituksen yrittäjyyshanke Valtion ja kuntien rooli elinkeinopolitiikassa / Kuntamarkkinat 14.9.2016 Teollisuusneuvos Ulla Hiekkanen-Mäkelä Yritys- ja alueosasto Yritysrakenne Suomessa Suomessa on 283

Lisätiedot

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua?

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) resurssiviisaan kasvun tukena Tapahtumatalo

Lisätiedot

Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu

Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 22.6.2017 1 Aluekehittämis- ja kasvupalvelulain käsittely ALKE- ja kasvupalvelulaki

Lisätiedot

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Kuopio

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Kuopio Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Kuopio 8.5.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2015 0,2% Suuryritykset (250 hlöä)

Lisätiedot

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Lahti

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Lahti Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Lahti 5.6.2017 Näin toimii valinnanvapaus -video https://youtu.be/xw8wihriaam Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa

Lisätiedot

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Oulu

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Oulu Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Oulu 10.5.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2015 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 571

Lisätiedot

Työpaikat syntyvät pk-yrityksiin erikokoisissa yrityksissä vuosina Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia

Työpaikat syntyvät pk-yrityksiin erikokoisissa yrityksissä vuosina Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Työpaikat syntyvät pk-yrityksiin erikokoisissa yrityksissä vuosina 2001 2016 24 047 22 640 33 775 23 444 Nettolisäys: 77 090 15 399 Työpaikat syntyvät

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö

Työ- ja elinkeinoministeriö Työ- ja elinkeinoministeriö Katsaus työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ajankohtaisista asioista Valtiovarainvaliokunta Työ- ja elinkeinojaosto Talousjohtaja Mika Niemelä 17.2.2017 Elinkeino- ja

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus

Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus Kuntamarkkinoiden lakiklinikka 13.9.2017 Tarja Krakau Suomen Kuntaliitto Valmisteilla olevat lait Lausuntokierroksella ovat olleet HE-luonnos laiksi

Lisätiedot

Kasvun agenda ja älykäs erikoistuminen. Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä

Kasvun agenda ja älykäs erikoistuminen. Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä Kasvun agenda ja älykäs erikoistuminen Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä Maailman kysyntä ja Suomen tarjonta Suomen erikoistumisalueet, joilla on a) maailmalla iso kysyntä, b) meillä on vahva osaamispohja

Lisätiedot

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen

Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen Kasvupalvelujen valmistelutilanne Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Aluekehitys- ja kasvupalvelulain luonnos 3.10.2017 Lain viimeistely on alkanut,

Lisätiedot

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 59 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Alue- ja kasvupalvelu-uudistus. Marjukka

Alue- ja kasvupalvelu-uudistus. Marjukka Alue- ja kasvupalvelu-uudistus Marjukka Aarnio @marjukka_aarnio Maahanmuuttajat kotoutuvat Innovatiiviset toimintamallit lisääntyvät Monialainen ja monitoimijainen yhteistyö Yhteistyö realisoi kasvupalveluiden

Lisätiedot

Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita?

Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita? 1 Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita? Yritysrakenne Suomessa 0,2 0,2 Suuryritykset: Suuryritykset 623 (250- hlöä) 623 0,9 Keskisuuret yritykset: 2 479 5,7 Pienyritykset: 15 175

Lisätiedot

Soten elinkeinopoliittinen ulottuvuus kunnassa. Susanna Kallama, elinkeinoasioiden Kuntamarkkinat 13.9.

Soten elinkeinopoliittinen ulottuvuus kunnassa. Susanna Kallama, elinkeinoasioiden Kuntamarkkinat 13.9. Soten elinkeinopoliittinen ulottuvuus kunnassa Susanna Kallama, elinkeinoasioiden päällikkö @SusannaKallama Kuntamarkkinat 13.9.2017 Helsinki Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa

Lisätiedot

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Korporaatioiden aika on ohi Suomessa on 90 000 työnantajayritystä: NORMAALISITOVA KENTTÄ Noin 20 000 yritystä Kuuluvat työnantajaliittoihin Voivat vaikuttaa

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto

Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa -seminaari 16.5.2017 Maakuntauudistus,

Lisätiedot

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 54 Jäsenyrityksiä 116 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä 1 Korporaatioiden aika on ohi Suomessa on 90 000 työnantajayritystä: NORMAALISITOVA KENTTÄ Noin 20 000 yritystä

Lisätiedot

Yrittäjän näköinen yrityskehittäjä. Jyrki Mäkynen puheenjohtaja Suomen Yrittäjät 23.1.2015

Yrittäjän näköinen yrityskehittäjä. Jyrki Mäkynen puheenjohtaja Suomen Yrittäjät 23.1.2015 Yrittäjän näköinen yrityskehittäjä Jyrki Mäkynen puheenjohtaja Suomen Yrittäjät 23.1.2015 Yritysrakenne Suomessa 0,2% Suuryritykset (250- hlöä) 588 0,9% Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä) 2 592 5,5% Pienyritykset

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne

Säädösvalmistelun tilanne Säädösvalmistelun tilanne Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalvelusta Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 1.3.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille 22.9. 2016 TEM Ohjelma 12:30 12:40 Tilaisuuden avaus Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12:40 13:00

Lisätiedot

Kasvupalvelut / TE-palvelut

Kasvupalvelut / TE-palvelut Kasvupalvelut / TE-palvelut Maakuntauudistus, Kanta-Häme 1 Vaikuttavuus, poliittinen ohjaus Mitä halutaan tapahtuvan? Kasvua ja hyvinvointia koko Suomeen Korkea työllisyysaste Yritysten kasvu, kestävä

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Kilpailuneutraliteetti - yrittäjäkentän näkökulma

Kilpailuneutraliteetti - yrittäjäkentän näkökulma Kilpailuneutraliteetti - yrittäjäkentän näkökulma Kuntaliiton ja KKV:n seminaari 15.11.2013: Kunnan toiminta kilpailutilanteessa markkinoilla ja kilpailuneutraliteetin valvonta Johtaja Antti Neimala, Suomen

Lisätiedot

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu Sote-yrittäjyyden asialla Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu 26.1.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2014 0,2% Keskisuuret yritykset 0,2% Suuryritykset (250

Lisätiedot

Satakunnan Yrittäjät Kehittävä yritysyhteistyö. Markku Kivinen

Satakunnan Yrittäjät Kehittävä yritysyhteistyö. Markku Kivinen Satakunnan Yrittäjät Kehittävä yritysyhteistyö Markku Kivinen 12.10.2017 Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 397 20 64 Jäsenyrityksiä 105 000 Luottamushenkilöt

Lisätiedot

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos M A A K U N TA U U D I S T U S Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu Työvaliokunta 31.3.2017 Tuija Puumala 13.4.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

Aloita ajoissa - infoa omistajan- ja sukupolvenvaihdoksista. Suomen Yrittäjien puheenvuoro Mika Haavisto 4.2.2015

Aloita ajoissa - infoa omistajan- ja sukupolvenvaihdoksista. Suomen Yrittäjien puheenvuoro Mika Haavisto 4.2.2015 Aloita ajoissa - infoa omistajan- ja sukupolvenvaihdoksista Suomen Yrittäjien puheenvuoro Mika Haavisto 4.2.2015 1 Yritysrakenne Suomessa 0,2% 0,2% Suuryritykset 0,9% (250 hlöä) 588 5,5% Suuryritykset

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 8.9.2017 - 2 8.9.2017 - 3 8.9.2017 - 4 8.9.2017 - 5 8.9.2017 -

Lisätiedot

Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät

Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät 12.3.2008 1 Esityksen logiikka Suomen Yrittäjien toiminnan tavoite: Paremmat

Lisätiedot

Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila

Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila Kasvupalvelut tilannekatsaus Jarkko Tonttila Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut kootaan ja uudistetaan uusien maakuntien kasvupalveluksi Palvelulla edistetään

Lisätiedot

Yritykset kunnan palvelutuotannossa

Yritykset kunnan palvelutuotannossa Yritykset kunnan palvelutuotannossa Päijät-Hämeen liitto, seminaarisarja 13.3.2013 Outi Hongisto Päijät-Hämeen Yrittäjät 1 Yritysrakenne Suomessa 0,2% Suuryritykset: 623 0,2% Suuryritykset (250- hlöä)

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 21.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan

Lisätiedot

Kasvupalvelu Valtio maakunta kunta Mikko Härkönen https://youtu.be/aa46bvokrqa

Kasvupalvelu Valtio maakunta kunta Mikko Härkönen https://youtu.be/aa46bvokrqa Kasvupalvelu Valtio maakunta kunta 17.2.2017 Mikko Härkönen https://youtu.be/aa46bvokrqa Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään yritystoimintaa,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ohjausryhmä

Maakuntauudistuksen ohjausryhmä Puheenjohtaja 1: Karvonen Marja ELY-keskus Puheenjohtaja 2 : Sundell Juhani TE-toimisto Sihteeri Jortikka Anne, Satakunnan ELY-keskus, yrityspalvelut Saari Maija, Satakunnan ELY-keskus, työvoimakoulutus

Lisätiedot

Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT. Yrityspalvelut. TE-palvelut. TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT. Yrityspalvelut. TE-palvelut. TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Kasvupalveluuudistus KASVU- ALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. alvelulla edistetään uutta yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä sekä

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina Maakuntauudistuksen tilannekuva Maakuntakonsernin johtaminen seminaari 6.6.2017, Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina 23.2. I-vaiheen HE eduskunnalle Sote- ja maakuntauudistuksen I- ja II-vaihe Rahoituslaki

Lisätiedot

Kokka kohti yrittäjyysyhteiskuntaa: Miten yritysten toimintaympäristö muuttuu. Jyrki Mäkynen, puheenjohtaja, Suomen Yrittäjät

Kokka kohti yrittäjyysyhteiskuntaa: Miten yritysten toimintaympäristö muuttuu. Jyrki Mäkynen, puheenjohtaja, Suomen Yrittäjät Kokka kohti yrittäjyysyhteiskuntaa: Miten yritysten toimintaympäristö muuttuu Jyrki Mäkynen, puheenjohtaja, Suomen Yrittäjät 1 Tältä yrittäjyys näyttää tänään 2 Yritysten henkilöstö eri kokoluokkien yrityksissä

Lisätiedot

TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset

TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä Johtopäätökset 25.4.2017 Linjaukset TE-palvelujen (kasvupalvelut) järjestämiseen ja tuottamiseen maakunnassa ELY-keskuksen yrityspalvelut ja TE-palvelut yhdistetään

Lisätiedot

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman (kasvavia) yrityksiä Päijät-Hämeen Yrittäjät Outi Hongisto

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman (kasvavia) yrityksiä Päijät-Hämeen Yrittäjät Outi Hongisto Suomen uudistaminen ei onnistu ilman (kasvavia) yrityksiä 21.11.2017 Päijät-Hämeen Yrittäjät Outi Hongisto Yritysrakenne Suomessa 2015 0,2 % Suuryritykset (250 hlöä) 581 0,9 % Keskisuuret yritykset (50

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen työpaikoilla

Osaamisen kehittäminen työpaikoilla Osaamisen kehittäminen työpaikoilla 1 Suhdannenäkymien saldoluku Bkt:n määrän muutos, % Suhdannenäkymät ja BKT 90 70 50 0 - -0-50 BKT Suhdannenäkymät puoli vuotta aiemmin 8 6 4 2 0-2 -4-6 -70-8 -90 - II/00

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat

Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat Reijo Vuorento Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Kasvupalvelulakien* käsittelyaikataulu Perustuslakianalyysi valmis Lainsäädännön arviointineuvosto ja käännös Laintarkastus Eduskunnalle

Lisätiedot

Katsaus kasvupalvelujen valtakunnalliseen valmisteluun

Katsaus kasvupalvelujen valtakunnalliseen valmisteluun Katsaus kasvupalvelujen valtakunnalliseen valmisteluun Satakunnan maakuntauudistuksen esivalmistelu/ Kasvupalvelut -valmisteluryhmä Väliraportointi ohjausryhmälle 29.3.201 Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS. Kasvupalvelut

MAAKUNTAUUDISTUS. Kasvupalvelut MAAKUNTAUUDISTUS Kasvupalvelut 7.12.17 1 Kasvupalvelulakiehdotukseen tehdyt muutokset Oman palvelutuotannon kielto on poistettu. Maakunta voi päättää palvelutuotannon ulkoistamisen laajuuden. Halutessaan

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maa ja metsätalousvaliokunta 5.4.2017 Valtiovarainministeriö Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen 1 Maakuntien tehtäväalat ja niiden hoitaminen

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan suurkaupunki hyötyä vai haittaa yrityksille? Arvioita, tekijöitä ja näkemyksiä. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät

Keski-Uudenmaan suurkaupunki hyötyä vai haittaa yrityksille? Arvioita, tekijöitä ja näkemyksiä. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät Keski-Uudenmaan suurkaupunki hyötyä vai haittaa yrityksille? Arvioita, tekijöitä ja näkemyksiä Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät 1 55000 Elinkeinorakenne on muuttunut: Uudet työpaikat

Lisätiedot

Kuntien rooli tulevissa työllisyyspalveluissa

Kuntien rooli tulevissa työllisyyspalveluissa Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Kuntien rooli tulevissa työllisyyspalveluissa Työllisyyspalvelut ja maakuntauudistus seminaari Eduskunnan Kansalaisinfo 15.2.2017

Lisätiedot

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna www.omahäme.fi Oma Häme maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus Järjestöfoorumi Hämeenlinna 14.11.2017 www.omahäme.fi Maakuntauudistuksen palvelukokonaisuudet Yritykset Kansalaiset Viranomaiset & kumppanit

Lisätiedot

Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus

Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus Kasvupalvelut valmistelun tilannekatsaus 19.6.2017 Kehittämispäällikkö Anne Jortikka Miksi uudistus? julkisen talouden näkökulma 6 mrd. Välittömät työttömyysmenot vuodessa -1 pv 23 M Valtion työttömyysturvamenojen

Lisätiedot

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla

Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla KUUMA-johtokunta 26.10.2017 46 LIITE 46 Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla Tiivistetty esitys KUUMA-seudun luottamushenkilöitä varten päivitetty 28.9.2017 Antti Kuusela

Lisätiedot

Yrittäjyyden avulla Suomi nousuun SKAL-seminaari 12.6.2014 Jussi Järventaus Suomen Yrittäjät

Yrittäjyyden avulla Suomi nousuun SKAL-seminaari 12.6.2014 Jussi Järventaus Suomen Yrittäjät 1 Yrittäjyyden avulla Suomi nousuun SKAL-seminaari 12.6.2014 Jussi Järventaus Suomen Yrittäjät 2 Miksi yrittäjyys? Talouden vaurastuminen lähtee yrityksistä Yritysten talous, liiketoiminta ja investoinnit

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto HE:N ALUEKEHITYKSESTA JA KASVUPALVELUSTA VALMISTELU LINKITTYY LAIN

Lisätiedot

Tekoja yrittäjyyden puolesta. Päijät-Hämeen Yrittäjät Miikka Venäläinen

Tekoja yrittäjyyden puolesta. Päijät-Hämeen Yrittäjät Miikka Venäläinen Tekoja yrittäjyyden puolesta Päijät-Hämeen Yrittäjät Miikka Venäläinen 1 Suomen Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 62 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Suomen Yrittäjät Tekoja yrittäjyyden puolesta

Suomen Yrittäjät Tekoja yrittäjyyden puolesta 1 Suomen Yrittäjät Tekoja yrittäjyyden puolesta 116 000 jäsenyritystä 400 paikallisyhdistystä 21 aluejärjestöä 52 toimialajärjestöä yli 4000 luottamushenkilöä yli 1200 jäsentä kuntien valtuustoissa Mihin

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Sote, TE, maakunta Mitenkäs työpajat?

Sote, TE, maakunta Mitenkäs työpajat? Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote, TE, maakunta Mitenkäs työpajat? Nuori2017 tapahtuma Tampere 27.3.2017 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Kuntien työllisyyttä

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Kysely Lähetettiin aluekehittämisen keskeisille toimijoille heinäkuussa: Ministeriöt, ELYkeskukset, Maakuntien liitot, Tekes, eri sidosryhmät ja

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui

Lisätiedot

Näin ryhdyt yrittäjäksi. Yrittäjien oma järjestö. Paikallisyhdistykset 397 Aluejärjestöt 20 Toimialajärjestöt 64. Jäsenyrityksiä

Näin ryhdyt yrittäjäksi. Yrittäjien oma järjestö. Paikallisyhdistykset 397 Aluejärjestöt 20 Toimialajärjestöt 64. Jäsenyrityksiä Näin ryhdyt yrittäjäksi Tarvitset hyvän idean. Perusta yritys. Toteuta innolla. Jatka intohimolla. Suomen Yrittäjät auttaa yrittäjyyden eri vaiheissa. Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset 397 Aluejärjestöt

Lisätiedot

Näin ryhdyt yrittäjäksi

Näin ryhdyt yrittäjäksi Näin ryhdyt yrittäjäksi Tarvitset hyvän idean. Perusta yritys. Toteuta innolla. Jatka intohimolla. Suomen Yrittäjät auttaa yrittäjyyden eri vaiheissa. Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset 397

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri. Syksy 2013

Pk-yritysbarometri. Syksy 2013 Pk-yritysbarometri Syksy 2013 1 2 Aineisto ja ennustekyky Suhdannenäkymät ja BKT 90 10,0 Suhdannenäkymien saldoluku 70 50 30 10-10 -30-50 -70 BKT Suhdannenäkymät puoli vuotta aiemmin 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0

Lisätiedot

Maakuntauudistus Pohjois-Karjalassa

Maakuntauudistus Pohjois-Karjalassa Maakuntauudistus Pohjois-Karjalassa Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Joensuu 10.5.2017 Pohjois-Karjalan teollisuuden vienti kasvoi 4 %, koko maassa 2,1 % (7-12/2016). Lähde:

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja?

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? 25.9.2017 Alle 25 v. työttömät koulutuksen mukaan (TEM/työnvälitystilasto 1207) Elokuu 2016 Elokuu 2017 Muutos (%) Koulutus yhteensä 46 161 36 587 20,7

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013

Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013 1 Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013 116 000 jäsenyritystä 21 aluejärjestöä 400 paikallisyhdistystä 53 toimialajärjestöä yli 4000 luottamushenkilöä 1500 jäsentä kuntien valtuustoissa 55000 Elinkeinorakenne

Lisätiedot

KOHTI KESÄÄ - KASVUA JA HYVINVOINTIA SUOMEN MYYMÄLÄKALUSTE OY

KOHTI KESÄÄ - KASVUA JA HYVINVOINTIA SUOMEN MYYMÄLÄKALUSTE OY KOHTI KESÄÄ - KASVUA JA HYVINVOINTIA SUOMEN MYYMÄLÄKALUSTE OY SANNA-MARI HYNNINEN, TOIMITUSJOHTAJA, KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄT 10.5.2016 1 LÄHES 4000 JÄSENYRITYSTÄ 28 PAIKALLISYHDISTYSTÄ YRITTÄJIEN VERKOSTO,

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 8.2.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille kasvupalveluille Maakunnallisina kasvupalveluina

Lisätiedot

Kauniainen. Kuntaraportti

Kauniainen. Kuntaraportti Kauniainen Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kasvupalvelut. Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus

Kasvupalvelut. Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Kasvupalvelut Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus 0295 025 083 jarmo.paukku@ely-keskus.fi Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden

Lisätiedot

Tulevaisuusvaliokunnan seminaaripäivä 9.5.2014 Miikka Venäläinen Päijät-Hämeen Yrittäjät

Tulevaisuusvaliokunnan seminaaripäivä 9.5.2014 Miikka Venäläinen Päijät-Hämeen Yrittäjät Tulevaisuusvaliokunnan seminaaripäivä 9.5.2014 Miikka Venäläinen Päijät-Hämeen Yrittäjät 1 Suomen Yrittäjät Elinkeinoelämän suurin järjestö, yli 116 000 jäsenyritystä. Toiminnan ylivoimainen vahvuus on

Lisätiedot

Maalahti. Kuntaraportti

Maalahti. Kuntaraportti Maalahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kouvola. Kuntaraportti

Kouvola. Kuntaraportti Kouvola Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pyhtää. Kuntaraportti

Pyhtää. Kuntaraportti Pyhtää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea. 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala

Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea. 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala 1 Järjestön keskeiset luvut ja tekijät Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 58 Jäsenyrityksiä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri

Pk-yritysbarometri 9.11.2012 1 9.11.2012 2 Pk-yritysbarometri Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä

Lisätiedot

Paltamo. Kuntaraportti

Paltamo. Kuntaraportti Paltamo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Vöyri. Kuntaraportti

Vöyri. Kuntaraportti Vöyri Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Lappeenranta. Kuntaraportti

Lappeenranta. Kuntaraportti Lappeenranta Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Loppi. Kuntaraportti

Loppi. Kuntaraportti Loppi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Janakkala. Kuntaraportti

Janakkala. Kuntaraportti Janakkala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Parikkala. Kuntaraportti

Parikkala. Kuntaraportti Parikkala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot