Muuttuva työvoimakoulutus. Saukkoriipi Nina, Osaaminen ja työelämä
|
|
- Tyyne Kivelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Muuttuva työvoimakoulutus, Osaaminen ja työelämä
2 Tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus Osana ammatillisen koulutuksen reformia tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus siirtyy TEM:stä opetus- ja kulttuuriministeriöön vuoden 2018 alusta alkaen Työvoimakoulutuksen järjestämislupien arvioinnin lähtökohtana oli työvoimakoulutuksen yleisten myöntämisedellytysten täyttyminen järjestämisluvan tarpeellisuus, alueellinen ja valtakunnallinen tarve/tarjonta sekä hakijan taloudelliset, toiminnalliset edellytykset tehtävän hoitamiseksi. Lisäksi arvioinnissa on huomioitu hakijan aikaisempi kokemus työvoimakoulutuksen järjestämisestä sekä yhteistyö työelämän ja muiden koulutusten järjestäjien kanssa. 2
3 Tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus OKM valmisteli ehdotuksen TEM:n kanssa Lupia ei myönnetty sellaiselle hakijalle, jonka tarjonta keskittyi pelkästään muunto-, täsmä-, rekrytointi- tai lupakorttien koulutukseen tai korkeakoulutettujen työvoimakoulutuksen järjestämiseen. Työvoimakoulutuksen volyymi päätetään suoritepäätöksellä. Päätökset odotettavissa 8.12? ? 3
4 Tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus ELY ja koulutuksen järjestäjät sopivat VOStyövoimakoulutustarjonnasta yhdessä TE-toimiston kanssa Koulutusohjelmat viedään yhdessä sovitulla aikataululla TE-hallinnon URAtietojärjestelmään ja laitetaan hakuun Henkilöt hakevat koulutuksiin TE-palvelut.fi sivujen kautta sähköisesti. TE-toimisto valitsee opiskelijat yhdessä koulutuksen järjestäjän kanssa ja tekee valintapäätöksen. Koulutuksen päättövaiheessa kerätään OPAL-päättöpalaute sekä laaditaan mahdolliset ARVI-raportit. Kouluttajan seuraa opiskelijoiden läsnäoloa ja etenemistä opinnoissa -> poikkeamista tieto TEtoimistolle Koulutus on päätoimista ja tiivistä. Toteutetaan tutkinnon tai sovitun räätälöidyn sisällön mukaisena. Kerätään OPALvälipalaute. Koulutus alkaa sovittuna ajankohtana. Päättyminen ennalta sovitusti/ henkilökohtaistetusti TE-hallinto seuraa opiskelijoiden sijoittumista koulutuksen jälkeen Sovittaan tarvittavista toteutuksen ja yhteistyön kehittämistoimista jatkoa ajatellen 4
5 Julkisista työvoima- ja yrityspalveluista kasvupalveluiksi Samanaikaisesti sote- ja maakuntauudistuksen kanssa toteutetaan laaja kasvupalvelu-uudistus Nykyiset TE- ja yrityspalvelut yhdistetään kasvupalveluksi ja ne siirtyvät uusien maakuntien järjestämisvastuulle. Tuotantoa avataan kilpailulle. Maakunnat vastaavat jatkossa myös aluekehittämisestä. Uudistus tulee voimaan , jolloin myös TEtoimistojen ja ELY-keskusten toiminta päättyy. 5
6 Kasvupalvelukoulutukset Kasvupalvelulaki asettaisi maakunnille velvollisuuden järjestää kasvupalveluina työmarkkinoiden toimivuuden ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi rekrytointi- ja osaamispalveluja Jokaisessa maakunnassa olisi oltava tarjolla Rekrytointipalveluja työnhakijoille ja työnantajille Uraohjausta Kasvupalvelukoulutusta Palkkatukea Näiden lisäksi maakunta voisi järjestää muita henkilöasiakkaan osaamista kartoittavia ja kehittäviä palveluja 6
7 Kasvupalvelukoulutus Jatkossa ELY-keskukset hankkivat Ammatillisesti suuntautunutta koulutusta, jonka tavoitteena ei ole tutkinnon/osan suorittaminen Yrittäjyyskoulutusta Kotoutumiskoulutusta Yrityslähtöisempää, räätälöidympää ja lyhyempää? Tulospeurusteisuus 7
Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin
Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki
TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI
TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI Kick off 27.3.2017 ELY Areena Yksikön päällikkö Maija Saari TYÖVOIMAKOULUTUS LUKUINA 1 (2) VUOSI TYÖVOIMAKOULUTUS/ HENKILÖT KOULUTUSPÄIVÄT 2013 3336 232 563 2014 3306 272 719
Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä
Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä Työtä vailla maakuntamallissa - Järjestöjen kasvupalveluseminaari 21.2.2018 Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalvelulakikokonaisuus Laki alueiden kehittämisestä
Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen
Kasvupalvelujen valmistelutilanne Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Aluekehitys- ja kasvupalvelulain luonnos 3.10.2017 Lain viimeistely on alkanut,
Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut
Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Kjell Henrichson 12.4.2017 Kasvupalvelun sisältö TEM/TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen
Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/179/531/2017
Päätös 12.12.2017 Meyer Turku Oy PL 666 20101 TURKU Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström 27.6.2018 Kasvupalvelu-uudistukseen liittyvä lainsäädäntö Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista
Kasvupalvelut / TE-palvelut
Kasvupalvelut / TE-palvelut Maakuntauudistus, Kanta-Häme 1 Vaikuttavuus, poliittinen ohjaus Mitä halutaan tapahtuvan? Kasvua ja hyvinvointia koko Suomeen Korkea työllisyysaste Yritysten kasvu, kestävä
Katsaus muuttuvaan työvoimakoulutukseen
Katsaus muuttuvaan työvoimakoulutukseen 14.10.2016 Ohjauksen ajankohtaisfoorumi Pohjois-Karjalan ELY-keskus, työllisyys ja osaaminen -yksikkö Työvoimapalveluasiantuntija Ulpu Järviluoto Pohjois-Karjalan
Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola
Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu Valtuustoseminaari 26.4.2018 Tuula Antola Kasvupalvelu-uudistus ja sen tavoitteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen
Kasvupalveluiden valmistelu Kjell Henrichson
Kasvupalveluiden valmistelu 22.10.2018 Kjell Henrichson Kasvupalvelu-uudistuksen avainsanoja Kasvupalvelu-uudistus tehdään joka tapauksessa Työllisyyteen ja yrittäjyyteen liittyvät palvelut integroidaan
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Kasvupalvelut Etelä-Savossa 14.3.2018 Henkilöasiakkaiden palvelut Rytkönen Sirkka Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista, luonnos Lakiluonnos
Työstä työhön. Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen
Työstä työhön Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen 26.3.2018 Esitys 1. Uudelle uralle Ammatillisen osaamisen rakennemuutoksen malli Nykytila Yksilön näkökulmasta järjestelmä ohjaa tällä
Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/180/531/2017
Päätös 11.10.2018 Valmet Automotive Oy PL 4 23501 UUSIKAUPUNKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr:n vastine 11.8.
Päätös OKM/141/531/2017 6.10.2017 Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr Arabiankatu 2 00560 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/160/531/2017, ja Rakennusteollisuus RT ry:n vastine 9.8.
Päätös OKM/160/531/2017 6.10.2017 Rakennusteollisuus RT ry UNIONINKATU 14 00130 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/160/531/2017, ja Rakennusteollisuus RT ry:n vastine
Osaavaa työvoimaa Pohjois-Karjalan työmarkkinoille
Osaavaa työvoimaa Pohjois-Karjalan työmarkkinoille Teollisuuden ja tuotannon toimialojen osaava työvoima tilaisuus 10.5.2017 Ulpu Järviluoto, Pohjois-karjalan ELYkeskus/ Työllisyys ja osaamineen yksikkö
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/100/531/2017
Päätös OKM/100/531/2017 6.10.2017 Kuopion Konservatorion kannatusyhdistys r.y. KUOPIONLAHDENKATU 23 C 70100 KUOPIO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/100/531/2017 Asia Ammatillisten
Päätös OKM/112/531/2017. Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys r.y. KOULUTIE EURAJOKI
Päätös OKM/112/531/2017 6.10.2017 Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys r.y. KOULUTIE 4 27100 EURAJOKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/112/531/2017, ja Eurajoen kristillisen
Päätös OKM/176/531/2017. Turun Konservatorion kannatusyhdistys - Garantiföreningen för Åbo Konservatorium. r.y. LINNANKATU ÅBO
Päätös OKM/176/531/2017 6.10.2017 Turun Konservatorion kannatusyhdistys - Garantiföreningen för Åbo Konservatorium r.y. LINNANKATU 60 20100 ÅBO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/176/531/2017,
Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu
Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 22.6.2017 1 Aluekehittämis- ja kasvupalvelulain käsittely ALKE- ja kasvupalvelulaki
Elinvoimaa monialaisista maakunnista
Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä
Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö
Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu- ja maakuntauudistus Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudenmaan
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017
Päätös OKM/29/531/2017 6.10.2017 Tanhuvaaran Säätiö sr MOINSALMENTIE 1042 57230 SAVONLINNA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/29/531/2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen
Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz
Kasvupalveluuudistuksesta Nuori2017 tapahtuma 27.3.2017, Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimistojen nykyiset tehtävät ja palvelut Laki elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksista
Säädösvalmistelun tilanne
Säädösvalmistelun tilanne Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalvelusta Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 1.3.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille
Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista
Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista 20.3.2018 Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta yritystoimintaa,
Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot
Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut VATE 28.11.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut
VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI
TE-palvelut aina saatavilla VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 Eija Sokero Palvelujohtaja Te-palvelut Lappi TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista
Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista
Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 8.2.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille kasvupalveluille Maakunnallisina kasvupalveluina
TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT
TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille
Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot
Kasvupalvelujen tilannekatsaus ja toiminnalliset vaihtoehdot Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut SOTEMAKUjory 20.12.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata
TYÖVOIMAKOULUTUS MUUTOSTEN PYÖRTEISSÄ. ELO-ryhmän kokous Riihimäki
TYÖVOIMAKOULUTUS MUUTOSTEN PYÖRTEISSÄ ELO-ryhmän kokous 22.11. Riihimäki 1 OKM: tutkintotavoitteinen koulutus (myös tutkinnon osat) Muutoksia koulutuksen kentässä Toisen asteen ammatillisen koulutuksen
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/149/531/2017, ja HAUS Kehittämiskeskus Oy:n vastine
Päätös OKM/149/531/2017 6.10.2017 Haus Kehittämiskeskus Oy Hollantilaisentie 11 00330 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/149/531/2017, ja HAUS Kehittämiskeskus Oy:n vastine
Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila
Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)
TE-palvelut yrityksille ja työnantajille
TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme henkilöstön hankinnan
Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen
Päätös OKM/47/531/2017. Karstulan Evankelisen Kansanopiston kannatusyhdistys ry OPINTIE KARSTULA
Päätös OKM/47/531/2017 6.10.2017 Karstulan Evankelisen Kansanopiston kannatusyhdistys ry OPINTIE 43500 KARSTULA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/47/531/2017, ja Karstulan Evankelisen
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/156/531/2017, ja Management Insitute Finland MIF Oy:n vastine 7.8.
Päätös OKM/156/531/2017 6.10.2017 Management Institute of Finland MIF Oy Tammasaarenkatu 5 00180 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/156/531/2017, ja Management Insitute
Päätös Viite Ajoneuvoalan tutkintotoimikunnan myöntämä tutkinnon järjestämissopimus
Päätös OKM/165/531/2017 16.2.2018 Toyota Auto Finland Oy Korpivaarantie 1 01450 VANTAA Viite Ajoneuvoalan tutkintotoimikunnan myöntämä tutkinnon järjestämissopimus 25.9.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen
Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä
Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 7.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/82/531/2017
Päätös OKM/82/531/2017 6.10.2017 Lieksan Kristillisen Opiston kannatusyhdistys ry KYLÄNLAHDENTIE 81 81820 KYLÄNLAHTI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/82/531/2017 Asia Ammatillisten
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/39/531/2017, ja Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy:n vastine 10.8.
Päätös OKM/39/531/2017 6.10.2017 Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy PL 72 11101 RIIHIMÄKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/39/531/2017, ja Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy:n vastine
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi
Ammattiopisto Livia. Peimarin koulutuskuntayhtymä
Ammattiopisto Livia Peimarin koulutuskuntayhtymä Maaseutuopisto Paimio Maaseutuopisto Tuorla Sosiaali- ja terveysopisto Kalatalous- ja ympäristöopisto Maaseutuopiston toimipaikat Tuorla, Kaarina Paimio
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/102/531/2017, ja Pohjois- Savon Kansanopistoseura r.y:n vastine 10.8.
Päätös OKM/102/531/2017 6.10.2017 Pohjois-Savon Kansanopistoseura r.y. KANSANOPISTOTIE 32 70800 KUOPIO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/102/531/2017, ja Pohjois- Savon Kansanopistoseura
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine
Päätös OKM/63/531/2017 6.10.2017 Aitoon Emäntäkoulu Oy TULIKALLIONTIE 54 36720 AITOO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine 1.8.2017
Suomen kasvupalveluiden tuottajat ry (jäljempänä Kaspa) lausuu yleisesti esityksestä seuraavaa:
Lausunto HE 93/2018vp TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖLLE Hallituksen esitys (HE 93/2018 vp) eduskunnalle laeiksi julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista, alueiden kehittämisen ja kasvupalveluiden rahoittamisesta
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine
Päätös OKM/162/531/2017 6.10.2017 Rautaruukki Oyj Panuntie 11 00620 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine Asia Ammatillisten tutkintojen
Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY
Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu 2016 Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy
Osaamisen kehittämispalveluina maakuntien tulisi järjestää kasvupalvelukoulutusta sekä ammatinvalinta- ja uraohjausta.
1(6) Aluekehittämis- ja kasvupalvelu-uudistus Kysymyksiä ja vastauksia - Laki julkisista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista Mistä laissa säädetään? Laissa ehdotetaan säädettäväksi
Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/153/531/2017
Päätös OKM/153/531/2017 12.12.2017 Kiinteistöalan koulutussäätiö sr MALMIN ASEMATIE 6 00700 HELSINKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, OKM/153/531/2017 Ammatillisten tutkintojen
ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa
ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 15.3.2017 Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson Pohjois-Savon ELY-keskus Valtion ja kunnan roolit
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/190/531/2017, ja Air Navigation Services Finland Oy:n vastine 10.8.
Päätös OKM/190/531/2017 6.10.2017 Air Navigation Services Finland Oy PL 157 01531 VANTAA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/190/531/2017, ja Air Navigation Services Finland Oy:n
KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa
KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.
MAAKUNTAUUDISTUS. ETA palvelut Maakunnallinen näkökulma 1
MAAKUNTAUUDISTUS ETA palvelut 2019 4.4.17 Maakunnallinen näkökulma 1 Maakunnan ETA (elinkeinot, työllisyys ja aluekehitys) palveluihin siirtyy seuraavien organisaa?oiden tehtäviä: Aluekehitys ja kasvupalvelut
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja
TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä. Johtopäätökset
TE-palvelujen kehittäminen -alaryhmä Johtopäätökset 25.4.2017 Linjaukset TE-palvelujen (kasvupalvelut) järjestämiseen ja tuottamiseen maakunnassa ELY-keskuksen yrityspalvelut ja TE-palvelut yhdistetään
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/28/531/2017, ja Suomen Nuoriso-Opiston kannatusyhdistys ry:n vastine 10.8.
Päätös OKM/28/531/2017 6.10.2017 Suomen Nuoriso-Opiston kannatusyhdistys ry Paukkulantie 22 50170 MIKKELI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/28/531/2017, ja Suomen Nuoriso-Opiston
OSAAVAA TYÖVOIMAA KOULUTUKSELLA
1 OSAAVAA TYÖVOIMAA KOULUTUKSELLA Esityksen sisältö TE-hallinnon yrityslähtöiset koulutuspalvelut RekryKoulutus palveluna Puitejärjestely Koulutuksen hankintaprosessi Puitesopimukset ja puitekouluttajat
Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen
Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 11.10.2016 OKM reformin seurantaryhmässä: - Järjestämislupa voidaan myöntää hakemuksesta kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle. - Kuntien
Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka
Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/97/531/2017, ja Portaanpää ry:n vastine
Päätös OKM/97/531/2017 6.10.2017 Portaanpää ry PORTAANPÄÄNTIE 63 73100 LAPINLAHTI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/97/531/2017, ja Portaanpää ry:n vastine 9.8.2017 Asia Ammatillisten
Päätös OKM/111/531/2017. Pohjois-Satakunnan Kansanopiston kannatusyhdistys r.y. PL KANKAANPÄÄ
Päätös OKM/111/531/2017 6.10.2017 Pohjois-Satakunnan Kansanopiston kannatusyhdistys r.y. PL 45 38700 KANKAANPÄÄ Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/111/531/2017, ja Pohjois- Satakunnan
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/152/531/2017, ja Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry:n vastine 22.6.
Päätös OKM/152/531/2017 6.10.2017 Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/152/531/2017, ja Kansan Sivistystyön Liitto
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/20/531/2017, ja Korpisaaren Säätiö sr:n vastine
Päätös OKM/20/531/2017 6.10.2017 Korpisaaren Säätiö sr Opistontie 111 60800 ILMAJOKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/20/531/2017, ja Korpisaaren Säätiö sr:n vastine Asia Ammatillisten
PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta
RAUMAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 22.5.2017 Sivu 1(2) 280 Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta KH 280 22.5.2017
HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma
HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma Työvoiman kohtaanto-ongelma on vakava: Tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä Yrityksillä on vakavia rekrytointihaasteita joka puolella maata ja pula
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/58/531/2017, ja Rovalan Setlementti ry:n vastine
Päätös OKM/58/531/2017 6.10.2017 Rovalan Setlementti ry JOKKATIE 26 96100 ROVANIEMI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/58/531/2017, ja Rovalan Setlementti ry:n vastine 11.8.2017
TE-palvelut yrityksille ja työnantajille
TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme henkilöstön hankinnan
MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto
MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto HE:N ALUEKEHITYKSESTA JA KASVUPALVELUSTA VALMISTELU LINKITTYY LAIN
Yhtymähallitus Yhtymähallitus JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018
Yhtymähallitus 101 04.10.2017 Yhtymähallitus 119 07.11.2017 JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018 YHALL 04.10.2017 101 Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt ammatillisen koulutuksen järjestäjille 11.5.2017
Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)
Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen
TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI
TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI Muutoksia 1.1.2013 alkaen 1.1.2013 lähtien 15 TE-toimistoa, 1/ELY-keskus Uudet tehtävänkuvat henkilöstöllä Uudet TE-toimistojohtajat & palvelulinjajohtajat Monikanavaisuuden
Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus
Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus Kuntamarkkinoiden lakiklinikka 13.9.2017 Tarja Krakau Suomen Kuntaliitto Valmisteilla olevat lait Lausuntokierroksella ovat olleet HE-luonnos laiksi
TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla
TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla Julkisen sektorin palvelut yrittäjilletapahtuma Kluuvissa 10.11.2010 KLUUVIN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO Toiminta-ajatus: Tehokkaan työnvälityksen ja osaavan
Muutos 22! -koulutus 7.3.2013
Muutos 22! -koulutus 7.3.2013 TE-palvelujen uudistus - TE-palvelu-uudistuksen lähtökohdat, tavoitteet ja mahdollisuudet Kehittämispäällikkö Seija Sädemaa, Satakunnan ELY-keskus, TYO 1 Esityksen rakenne
TE-palvelut yrityksille ja työnantajille
Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/177/531/2017, ja Turun kristillisen opiston säätiö sr:n vastine 9.8.
Päätös OKM/177/531/2017 6.10.2017 Turun kristillisen opiston säätiö sr Lustokatu 7 20380 TURKU Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/177/531/2017, ja Turun kristillisen opiston säätiö
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy
Koulutuksen järjestäjän pääkäyttäjän OPAL ja ARVI -ohje
21.11.2014 Koulutuksen järjestäjän pääkäyttäjän OPAL ja ARVI -ohje SISÄLLYS Johdanto... 1 Ohjeen käytöstä... 1 Koulutuksen järjestäjän pääkäyttäjän tehtävien ydinkohdat... 2 OPAL -tiedonvälitys... 2 OPAL
MAAKUNTAUUDISTUS. Kasvupalvelut
MAAKUNTAUUDISTUS Kasvupalvelut 7.12.17 1 Kasvupalvelulakiehdotukseen tehdyt muutokset Oman palvelutuotannon kielto on poistettu. Maakunta voi päättää palvelutuotannon ulkoistamisen laajuuden. Halutessaan
Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos
M A A K U N TA U U D I S T U S Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu Työvaliokunta 31.3.2017 Tuija Puumala 13.4.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista
Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät
Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät Muutosjohtaja Timo Vesiluoma Kuntapäivä 8.5.2018 Esityksen sisältö Kuntien ja maakunnan
Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri
Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys
Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017
Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja
Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo
Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 14.6.2017 Muutos ELY-keskuksessa ja TE-toimistossa on suuri! -Maakuntauudistuksessa Satakunnan ELY-keskus ja TE-toimisto lakkautetaan, ja virastojen tehtävät, palvelut
YHTEISHANKINTAKOULUTUS
Yhteishankintakoulutus on yritykselle sen eri muutostilanteisiin räätälöityä aikuiskoulutusta, joka suunnitellaan yhdessä Ely-keskuksen, yrityksen ja kouluttajan kesken. Koulutuksen toteuttaa aikuiskoulutukseen
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/45/531/2017, ja Jyväskylän kristillisen opiston säätiö sr:n vastine
Päätös OKM/45/531/2017 6.10.2017 Jyväskylän kristillisen opiston säätiö sr SULKULANTIE 28 40520 JYVÄSKYLÄ Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/45/531/2017, ja Jyväskylän kristillisen
TE-palveluja alueellisesti
1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,
AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018
AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan
Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.
Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy
Kasvupalvelu-uudistus
Kasvupalvelu-uudistus ajankohtainen tilanne TYÖVOIMAKOULUTUS OSANA AMMATILLISTA KOULUTUSTA TYÖKOKOUS 11.6.2018 teollisuusneuvos Jarkko Tonttila, työ- ja elinkeinoministeriö Juuri nyt! Kasvupalvelulain
Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/178/531/2017, ja M.S.Foppilaitos
Päätös OKM/178/531/2017 6.10.2017 M.S.F -oppilaitos Oy Verkatehtaankatu 4 20100 TURKU Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/178/531/2017, ja M.S.Foppilaitos Oy:n vastine 10.8.2017
Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista
Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista 2.11.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut kootaan ja uudistetaan uusien maakuntien kasvupalveluksi Palvelulla