MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto"

Transkriptio

1 MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

2 Maakuntauudistuksesta aiheutuvat muutokset kotoutumisen edistämiseen Yleistä Hallituksen esityksessä maakuntalaiksi 2 luvun 6 :n 9 kohdassa maakunnan tehtäväksi määritetään kotoutumisen edistäminen Yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan kotoutumisen edistämisellä tarkoitetaan kotoutumisesta annetussa laissa tarkoitettuja toimenpiteitä Kotoutumislain muutosten valmistelu yhteen sovitetaan lain alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista valmistelun kanssa Lakiesityksen tavoitteiden mukaan lailla edistetään myös maahanmuuttajien kotoutumista osana kasvupalveluita ja aluekehittämistä Työmarkkinoille pyrkivät kotoutuja-asiakkaat ovat jatkossa kasvupalveluiden asiakkaita ELY- keskusten tehtävät arvioidaan ja siirretään soveltuvin osin maakunnalle Maakunnan ja kunnan rooli kotouttamisen yhteensovittamisessa arvioidaan Työ- ja elinkeinoministeriö

3 Maakunnan tehtävistä Yleistä Kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja palveluja järjestettäisiin osana maakunnan järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveyspalveluita ja kasvupalveluja, kunnallisia peruspalveluja sekä muina kotoutumista edistävinä toimenpiteinä Maakunnalle säädettäisiin velvollisuus vastata siitä, että kotoutumista edistäviä palveluita järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin maakunnassa esiintyvä maahanmuuttajien palvelutarve edellyttää. Sama velvoite säilyy kunnalla kunnan palveluiden osalta. Maakunnan järjestämisvastuulle siirrettäisiin myös kotoutumisen alueellinen kehittäminen, yhteensovittaminen ja seuranta Maahanmuuttajaväestön tarpeet ja kotoutumisen edistäminen olisi otettava huomioon maakunnan, kunnan ja muiden viranomaisten yleisessä suunnittelussa, toiminnassa ja seurannassa Työ- ja elinkeinoministeriö

4 Maakunnan tehtävistä Kotoutumisen suunnittelu ja kehittäminen maakunnassa Maakunnan olisi suunnittelussaan asetettava kotoutumispalveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen liittyvät maahanmuuttajien työllisyyttä ja yrittäjyyttä, osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja hyviä etnisiä suhteita edistävät valtakunnallisiin tavoitteisiin pohjautuvat tavoitteet sekä määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet ja vastuutahot. Maakunnan olisi arvioitava ennakkoon ja otettava huomioon päätösten vaikutukset eri maahanmuuttajaryhmiin. Maakunta yhteen sovittaisi kotouttamisen suunnittelun maakunnan kansainvälistymisen ja elinvoimaisuuden ja muun laissa aluekehityksestä ja kasvupalveluista tarkoitetun aluekehityksen kanssa Kotoutumista käsiteltäisiin aluekehityksen ja kasvupalveluiden osaalueena laissa aluekehityksestä ja kasvupalvelusta tarkoitetussa valtion ja maakunnan välisissä neuvotteluissa Työ- ja elinkeinoministeriö

5 Maakunnan tehtävistä Maakunnan kotouttamisen yhteensovittamisvastuuseen kuuluisi lisäksi sote- ja kasvupalvelujen yhteensovittaminen kotoutumista tukeviksi kokonaisuuksiksi toiminnan yhteensovittaminen maakunnan muiden palvelujen, yksityisten palveluntuottajien, kunnan, muun viranomaisen tai toimijan kanssa siten, että asiakkaiden käytössä on yhteen sovitettuja kotoutumista edistäviä palveluketjuja ja -kokonaisuuksia Eli järjestämisvastuussa oleva maakunta huolehtisi yhteistyössä kunnan ja tarvittaessa muiden tahojen kanssa, että kotoutumista edistäviä palveluita järjestettäisiin siten, että asiakkaiden käytössä olisi yhteen sovitettuja palveluja ja tarkoituksenmukaisia palvelukokonaisuuksia Työ- ja elinkeinoministeriö

6 Maakunnan ja kunnan tehtävistä Maakunnan ja kunnan olisi huolehdittava muun viranomaisen kanssa yhteen sovitetusta maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnasta. Neuvontana annettaisiin tietoa maakunnan, kotoutumispalveluiden tuottajan, kunnan, muun viranomaisen tai kotoutumista edistävän toimijan kotoutumista edistävistä palveluista ja toimenpiteistä; maahanmuuttajan ohjauksesta tarvittavien palvelujen piiriin ja ohjauksen ja neuvonnan sekä eri tahojen palveluiden antamisesta tarkoituksenmukaisena kokonaisuutena Maakunnan olisi huolehdittava kasvupalvelun asiakkaaksi rekisteröityneen kotoutuja-asiakkaan Palvelutarvearvioinnista ja kotoutumissuunnitelmasta Kotoutumiskoulutuksen järjestämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto HE:N ALUEKEHITYKSESTA JA KASVUPALVELUSTA VALMISTELU LINKITTYY LAIN

Lisätiedot

Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Seinäjoki 12.1.2017 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Mauno Salmela 12.1.2017 1 Laki kotoutumisen edistämisestä NYKYTILA Laki kotoutumisen edistämisestä tuli voimaan 1.9.2011 Tarkoituksena on mm. tukea ja edistää

Lisätiedot

Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kotoutumisen edistämisen suunnittelu sisältyy maakunnan ja kuntien aluekehitystä, hyvinvointia, terveyttä koskevaan suunnitteluun huolehditaan monialaisena

Lisätiedot

Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu

Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Maakuntauudistuksesta ja kasvupalveluista Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 22.6.2017 1 Aluekehittämis- ja kasvupalvelulain käsittely ALKE- ja kasvupalvelulaki

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 8.2.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille kasvupalveluille Maakunnallisina kasvupalveluina

Lisätiedot

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalveluuudistuksesta Nuori2017 tapahtuma 27.3.2017, Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimistojen nykyiset tehtävät ja palvelut Laki elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010)

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Luetaan yhdessä-verkosto 15.10.2011 Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman 26.10.2011 Muutokset pähkinänkuoressa: 1. Soveltamisala koskee kaikkia maahanmuuttajia

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 7.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan

Lisätiedot

KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet

KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet Valtioneuvosto vahvistaa kuntaan ohjaamisen strategiset tavoitteet

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne

Säädösvalmistelun tilanne Säädösvalmistelun tilanne Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalvelusta Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 1.3.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille

Lisätiedot

Kotoutumislaki (1386/2010) uudistuu 1.9.2011 alkaen. Kotoutumislain toimeenpano Lahti 23.3.2011

Kotoutumislaki (1386/2010) uudistuu 1.9.2011 alkaen. Kotoutumislain toimeenpano Lahti 23.3.2011 Kotoutumislaki (1386/2010) uudistuu 1.9.2011 alkaen Kotoutumislain toimeenpano Lahti 23.3.2011 30.3.2011 Taustaa Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta (493/1999)

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Laki kotoutumisen edistämisestä. 1 luku. Yleiset säännökset. Lain tarkoitus

Laki kotoutumisen edistämisestä. 1 luku. Yleiset säännökset. Lain tarkoitus Luonnos 1.3.2017 Laki kotoutumisen edistämisestä 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on 1) edistää kotoutumista ja hyviä väestösuhteita; 2) edistää maahanmuuttajien työllisyyttä,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien työllistyminen

Maahanmuuttajien työllistyminen Maahanmuuttajien työllistyminen Elinvoimaa maahanmuutosta seminaari 8.12. Joensuu Tiina Polo Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Kotouttamisen toimintaympäristössä merkittäviä muutoksia Suomi on osa kasvavia

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi kotoutumisen edistämisestä

Hallituksen esitys laiksi kotoutumisen edistämisestä 1 Hallituksen esitys laiksi kotoutumisen edistämisestä Hallituksen esitys laiksi kotoutumisen edistämisestä... 1 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ... 3 YLEISPERUSTELUT... 4 1 Johdanto... 4 2 Nykytila...

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen

Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen 10.12.2015 Yksin tulleet alaikäiset Suomessa 2006-2015 Yksintulleiden turvapaikanhakijalasten määrä on kasvanut voimakkaasti tänä vuonna 2006 2007 2008

Lisätiedot

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ LUONNOS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Salon kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille 22.9. 2016 TEM Ohjelma 12:30 12:40 Tilaisuuden avaus Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12:40 13:00

Lisätiedot

Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma

Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä 30.1.2013 Turun kristillinen opisto Laki kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä

Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä Pohjanmaan maakuntaohjelma 2011-2014 Verkostoseminaari 14.11.2012/Marjo Hannu-Jama MAAHANMUUTTAJASTA KUNTALAISEKSI (ESR

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Pöytyän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos M A A K U N TA U U D I S T U S Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu Työvaliokunta 31.3.2017 Tuija Puumala 13.4.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

Maahanmuuttajien kotoutuminen. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Maahanmuuttajien kotoutuminen. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Maahanmuuttajien kotoutuminen Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Kotouttamisen toimintaympäristössä merkittäviä muutoksia Suomi on osa kasvavia ja muuttuvia globaaleja

Lisätiedot

ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa

ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 15.3.2017 Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson Pohjois-Savon ELY-keskus Valtion ja kunnan roolit

Lisätiedot

Kasvupalvelut Tehtävät ja palvelut. Palvelukokonaisuudet ja palveluprosessit

Kasvupalvelut Tehtävät ja palvelut. Palvelukokonaisuudet ja palveluprosessit Kasvupalvelut Tehtävät ja palvelut alvelukokonaisuudet ja palveluprosessit Sisältö 1. Kasvupalvelut: Tehtävät ja palvelut -ryhmä 2. alvelukokonaisuudet 3. Kasvupalveluiden yhteensovittaminen 4. Asiakaspalveluissa,

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna

Lisätiedot

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan avoin kuuleminen Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio 1.3.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Nyt näyttää vahvasti siltä, että:

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Lapin sote-prosessin seuranta- ja arviointisuunnitelman luonnos

Lapin sote-prosessin seuranta- ja arviointisuunnitelman luonnos 0 Lapin sote-prosessin seuranta- ja arviointisuunnitelman luonnos Sote-johtoryhmä on päättänyt Tutkimus, kehittäminen ja innovaatiot -alaryhmän yhdeksi tehtäväksi seuranta- ja arviointisuunnitelman luonnoksen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Mynämäen kunta SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä

Lisätiedot

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi Valtion kasvupalvelut o o o ELY-keskusten elinkeinopalvelut, kuten yrityksen kehittämisavustus, toimintaympäristön

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ X:n elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kasvupalvelut. Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus ja kasvupalvelut. Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus ja kasvupalvelut Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.1.2017 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden

Lisätiedot

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Maahanmuuttotilanne Jyväskylässä Ulkomaalaistaustaisia asukkaita Jyväskylässä

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Aluekehittämisjärjestelmä ja lainsäädäntö (luonnos keskeisistä sisällöistä koskien aluekehittämistä) Maakuntalaki (11/2016 HE eduskunnalle) Maakunnan tehtävät: Aluekehittämisviranomainen

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskus ja kotouttamisen osaamiskeskus Kohti tiiviimpää yhteistyötä

Uudenmaan ELY-keskus ja kotouttamisen osaamiskeskus Kohti tiiviimpää yhteistyötä Uudenmaan ELY-keskus ja kotouttamisen osaamiskeskus Kohti tiiviimpää yhteistyötä Helsinki 30.3.2015 Hannu-Pekka Huttunen Asiantuntijakonsultti Laki kotoutumisen edistämisestä: LUVUT 1-4 1. Yleiset säännökset

Lisätiedot

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu 2016 Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta

PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta RAUMAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 22.5.2017 Sivu 1(2) 280 Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta KH 280 22.5.2017

Lisätiedot

Kotouttaminen terveydenhuollossa

Kotouttaminen terveydenhuollossa Kotouttaminen terveydenhuollossa tartuntatautien torjunnan ja rokotusten näkökulmasta Tartuntatautipäivät 6.4.2017 Paula Tiittala, LL, asiantuntijalääkäri, tutkija HY, THL 1 Sisältö 1. Käsitteet tutuiksi

Lisätiedot

Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta. Jarkko Tonttila

Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta. Jarkko Tonttila Kasvupalvelun valmistelu osana maakuntauudistusta Jarkko Tonttila Hallituksen linjaukset kasvupalvelusta Hallituksen linjaus maakunnille siirrettävistä tehtävistä 5.4.2016 Pääosa ELY -keskusten tehtävistä

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Keski-Suomen MYR 31.03.2017 Ylijohtaja Pasi Patrikainen, KES ELY Sisältö Kasvupalvelut Lainsäädännön valmistelu Kasvupalvelu-uudistuksen tavoitehierarkia

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut

Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Elinvoimaa monialaisiin maakuntiin - Kasvupalvelut Työllisyyspalvelut ja maakuntauudistus - seminaari eduskunnan Kansalaisinfossa 15.3.2017 Ylijohtaja atrikainen asi, Keski-Suomen ELY-keskus 15.3.2017

Lisätiedot

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Marja Perälä, toimistonjohtaja 1 Maahanmuuttajien palveluun sovellettavat lait ja ohjeet Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) - kotoutumislaki voimaan

Lisätiedot

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua?

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) resurssiviisaan kasvun tukena Tapahtumatalo

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui

Lisätiedot

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

Uusi kotoutumislaki ja Osallisena Suomessa-hanke

Uusi kotoutumislaki ja Osallisena Suomessa-hanke Uusi kotoutumislaki ja Osallisena Suomessa-hanke Kuntamarkkinat 14.9.2011 Ylitarkastaja Peter Kariuki 14.9.2011 14.9.2011 Maahanmuuton Suomen kartta Ulkomaalaisten osuus (%) kunnan asukasluvusta 31.12.2009

Lisätiedot

Valtakunnalliset järjestölinjaukset

Valtakunnalliset järjestölinjaukset Valtakunnalliset järjestölinjaukset Järjestölinjaukset sote ja maakuntauudistuksessa seminaari, Finlandiatalo, Helsinki 1 Järjestölinjaukset sote ja maakuntauudistuksessa Sote ja maakuntauudistuksen projektiryhmä

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kempeleen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa

Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa YLÄ-SAVON MAAHANMUUTTA- JANEUVONTA KANSALAISOPISTOT PAKOLAISTYÖ YLÄ-SAVON AMMATTIOPISTO POHJOIS-SAVON TE-TOIMISTO PORTAANPÄÄN KRISTILLINEN

Lisätiedot

Kotoutumislaki (1386/2010) - Tavoitteet, keskeisimmät uudistukset ja toimeenpano

Kotoutumislaki (1386/2010) - Tavoitteet, keskeisimmät uudistukset ja toimeenpano Kotoutumislaki (1386/2010) - Tavoitteet, keskeisimmät uudistukset ja toimeenpano 1 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) tehtävistä maahanmuuttoasioissa 1. Alueellinen maahanmuuttopolitiikka;

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS Etelä-Savo xxpv xxkk 2014 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja :n kunta/kaupunki (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

KOTONA SUOMESSA HANKKEEN PILOTTIEN SISÄLTÖKUVAUS

KOTONA SUOMESSA HANKKEEN PILOTTIEN SISÄLTÖKUVAUS 23.3.2015 KOTONA SUOMESSA HANKKEEN PILOTTIEN SISÄLTÖKUVAUS 23.3.2015 1. KOTONA SUOMESSA HANKKEEN SISÄLTÖ Vuoden 2015 alussa käynnistynyt Kotona Suomessa -hanke pyrkii parantamaan maahanmuuttajien alkuvaiheen

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa 3.3.2016 2 Ennen tulijoiden määrän kasvua: Ensimmäiset oleskeluluvat ja EU-oleskeluoikeuden rekisteröinnit 2014 Oleskeluluvat vuonna 2015 Yhteensä 20 709 oleskelulupaa

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 7.10.2016 Ilkka Luoma Tj, sote-muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUS Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus Sote Pelastustoimi ja varautuminen Ympäristöterveydenhuolto 13.10.2016 Maakunnallinen näkökulma 1 Lyhyt

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 28/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/

Helsingin kaupunki Esityslista 28/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Helsingin kaupunki Esityslista 28/2016 1 (5) 4 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle STM/VM lausuntopyyntöön koskien maakuntauudistusta ja sosiaalija terveydenhuollon järjestämisuudistusta

Lisätiedot

Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus. Pekka Hokkanen

Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus. Pekka Hokkanen Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus Pekka Hokkanen 9.6.2017 Aluekehittämisen, maaseudun kehittämisen ja alueiden käytön kattava palvelukokonaisuus Muodostaa loogisen, aluekehitys -yläteeman alle

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

EV 214/2005 vp HE 166/2005 vp

EV 214/2005 vp HE 166/2005 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 214/2005 vp Hallituksen esitys laiksi maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Kotona Suomessa -hanke

Kotona Suomessa -hanke Kotona Suomessa -hanke KOTONA SUOMESSA -hanke Uudenmaan ELY-keskuksen koordinaatiohanke HYVÄ ALKU -osahanke Kotoutumisen alkuvaiheen palvelukokonaisuuden ja palveluiden ulkopuolelle jääneiden kotoutumiskoulutuksen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Lapuan kaupunki jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Kjell Henrichson 12.4.2017 Kasvupalvelun sisältö TEM/TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta

Lisätiedot

Valtion I kotouttamisohjelma

Valtion I kotouttamisohjelma Valtion I kotouttamisohjelma 7.6.2012 Lähtökohdat Maahanmuutto Suomeen kasvaa ja monipuolistuu: Nyt 170 000 ulkomaan kansalaista Vuonna 2020 Jo 330 000 ulkomaan kansalaista Yli puolet kaikista maahanmuuttajista

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI 8.12.2016 Hannu Leskinen - Järjestämisvastuu Vastaa asukkaan lailla säädettyjen oikeuksien toteutumisesta (ML 7 ) Pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

MITEN VALTION KOTOUTTAMISPOLITIIKKA VOI TUKEA LAPSIA JA NUORIA? Projektikoordinaattori Said Aden työ- ja elinkeinoministeriö

MITEN VALTION KOTOUTTAMISPOLITIIKKA VOI TUKEA LAPSIA JA NUORIA? Projektikoordinaattori Said Aden työ- ja elinkeinoministeriö MITEN VALTION KOTOUTTAMISPOLITIIKKA VOI TUKEA LAPSIA JA NUORIA? Projektikoordinaattori Said Aden työ- ja elinkeinoministeriö Muutokset pähkinänkuoressa 1. Soveltamisala koskee kaikkia maahanmuuttajia Yksilölliset

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kittilän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus

Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus Anita Salonen Hämeen ELY-keskus Hämeen ELY-keskus 20.4.2016 1 Maahanmuutto Maahantulosyiden perusteella: Työperusteiset muuttajat Perheperusteiset muuttajat

Lisätiedot

SOTE- PALVELUT JA RAKENTEET LOPPURAPORTIN YHTEENVETO

SOTE- PALVELUT JA RAKENTEET LOPPURAPORTIN YHTEENVETO SOTE- PALVELUT JA RAKENTEET LOPPURAPORTIN YHTEENVETO 31.3.2017 Keijo Siiskonen etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 SOTE- PALVELUT JA RAKENTEET TYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO / Kuvaus ja hahmotelma siitä,

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAHANMUUTTOSTRATEGIA

SATAKUNNAN MAAHANMUUTTOSTRATEGIA SATAKUNNAN MAAHANMUUTTOSTRATEGIA 15.11.2012 maakunta-asiantuntija Tuula Telin Visio: SATAKUNTA ON MONIARVOINEN MAAKUNTA, JOSSA KAIKILLA MAAKUNNAN ASUKKAILLA ON MAHDOLLISUUS TEHDÄ TYÖTÄ, SAADA TOIMEENTULO

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto)

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Käsitteitä Turvapaikanhakija Henkilö joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta

Lisätiedot

Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma

Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma 1(6) Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma 2(6) Sisällys 1. Yleistä 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tilat ja ympäristö 4. Asiakkaat 5. Palvelut - sosiaalipalvelut

Lisätiedot

Kasvupalvelut Mitä?-Kenelle?-Miksi?

Kasvupalvelut Mitä?-Kenelle?-Miksi? Kasvupalvelut Mitä?-Kenelle?-Miksi? Euroopan paras työelämä Länsi-Suomeen 23.11.2016 Jyväskylä Hallituksen linjaukset kasvupalvelusta Hallituksen linjaus maakunnille siirrettävistä tehtävistä 5.4.2016

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Hyvinvointivastuun jakautuminen tulevassa sote -rakenteessa Asukkaat/asiakkaat Kunnat Yhteinen tietovaranto -asukkaiden

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistaminen

Aluehallinnon uudistaminen Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke 1092009 10.9.2009 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten, työvoima- ja

Lisätiedot

LAKI ALUEKEHITTÄMISESTÄ JA KASVUPALVELUSTA. Lakiluonnoksen käsittely maakuntauudistuksen valmisteluryhmissä

LAKI ALUEKEHITTÄMISESTÄ JA KASVUPALVELUSTA. Lakiluonnoksen käsittely maakuntauudistuksen valmisteluryhmissä LAKI ALUEKEHITTÄMISESTÄ JA KASVUPALVELUSTA Lakiluonnoksen käsittely maakuntauudistuksen valmisteluryhmissä Hallituksen linjauksia aluekehittämisestä Hallituksen linjaus maakunnille siirrettävistä tehtävistä

Lisätiedot