TAUSTAMUISTIO. Työnantajien kokemat työvoiman saatavuusongelmat
|
|
- Hilja Hakola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TAUSTAMUISTIO Työnantajien kokemat työvoiman saatavuusongelmat Viimeisimpien selvitysten mukaan noin kolmasosa työvoimaa hakeneista toimipaikoista on kokenut vaikeuksia löytää sopivaa henkilöä avoinna olleeseen työtehtävään. Työttömyys Työnhakijoiden vaikeus työllistymisessä näkyy mm. rakennetyöttömyydessä. Rakennetyöttömillä työttömyys on pitkittynyttä, lähinnä vain työvoimapoliittiset aktiivipalvelut ovat voineet katkaista pitkään kestänyttä työttömyyttä. Rakennetyöttömien määrä on ollut kasvussa vuodesta 2008 alkaen. Vuoden 2017 tilanne näyttä kuitenkin tältä osin paremmalta; rakennetyöttömien määrä on kääntynyt laskuun. Työttömyydellä ja varsinkin pitkään jatkuneella työttömyydellä on vaikutuksia henkilöiden taloudelliseen tilanteeseen ja tätä kautta henkilöiden hyvinvointiin. Työttömyydellä on suoria
2 kustannusvaikutuksia yhteiskunnalle. Näitä ovat mm. työttömyysturvamenot sekä työllistämistoimenpiteiden ja työvoimapalvelujen menot. Epäsuoria kustannuksia on lisäksi julkiseen talouteen (mm. verotulojen menetys ja sosiaali- ja terveyspalvelumenot). Lisäksi on muita epäsuora menoja yrityksille ja kotitalouksille (mm. potentiaalisen tuotannon tai kulutuksen menetys). Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesityksessä työllisyysmäärärahat ovat 327,05 milj. euroa, mikä on 96,7 milj. euroa vähemmän kuin vuoden 2017 varsinaisessa talousarviossa. Vähennys johtuu lähinnä pääluokkien välisistä siirroista. Merkittävin muutos määrärahoissa on 59 milj. euron siirto OKM:n hallinnonalalle tutkintotavoitteisen työvoimakoulutuksen hankkimiseen. Momentille on myös lisätty 25 milj. euroa aktiivimallin käyttöönottoon. Lisäksi momentilta on vähennetty kertaluonteisesti määrärahoja 31,4 milj. euroa kohdennettavaksi uudelleen budjettiriihessä päätettyyn nuorten työllisyyspakettiin. Edellä mainitusta summasta 15 milj. euroa kohdennetaan momentille tulosperusteisten ostopalveluiden hankintaan, työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenomäärärahoihin momentille kohdennetaan 3 milj. euroa sekä 9,4 miljoonaa euroa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle ja 4 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle. Työnhaun aktivoimiseksi ja tueksi nykyistä useammalle työttömälle työnhakijalle tullaan järjestämään työnhakuvalmennusta. Ensi vuodelle ennustetaan 8,1 %:n työttömyysastetta (vuonna ,8 %). Vuoden 2018 talousarvioesityksen mukaisilla määrärahoilla arvioidaan saavutettavan noin 27 prosentin aktivointiaste vuonna 2018, mikäli työttömyysaste olisi 8,1 % ja muilta momenteilta rahoitettavissa palveluissa olisi keskimäärin runsaat henkilöä. Aktivointiaste nousee arviolta 1 %-yksikköä tästä vuodesta. Vuosina on käynnissä kokeilu, jossa palkkatuettua työtä ja työttömien starttirahaa rahoitetaan sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan työttömyysetuusmomenteilta peruspäivärahaa vastaavaan määrään asti. Tästä syystä tulisikin vuoden 2018 talousesitystä analysoitaessa huomioida myös tämä työttömyysetuusmomentilta rahoitettava osuus, että luvut olisivat vertailukelpoisia. Vaikka työllisyysmäärärahojen kehys on ollut laskeva, tätä on kompensoinut se, että palkkatukia ja starttirahaa on rahoitettu osittain työttömyysetuusmäärärahalla. Kokonaisuudessaan vuonna 2017 ja 2018 työllisyyteen käytössä olevat määrärahat ovat kasvaneet. Keskeiset kehittämishankkeet Aktiivimalli Hallitus esittää otettavaksi käyttöön niin sanotun työttömyysturvan aktiivimallin (HE 124/2017). Mallin valmisteluvastuu kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Mallissa lyhennettäisiin työttömyyden alussa asetettavaa työttömyysetuuden omavastuuaikaa seitsemästä päivästä viiteen. Työttömyyden pitkittyessä etuuden taso alenisi, ellei henkilö osallistu työllistymistä edistäviin palveluihin tai ole työssä. Mallin tavoitteena on lisätä työllisyyttä ja malli vahvistaa aiempaa enemmän työttömyysturvan vastikkeellisuutta työttömyyden pitkittyessä.
3 Vaikka työtön työnhakija pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan etuutensa tasoon, työttömyysetuuden saajalta edellytettävä aktiivisuus esitetyssä aktiivimallissa on osin riippuvainen julkisten työvoimapalveluiden tarjonnasta. Tästä syystä vuoden 2017 ensimmäisessä lisätalousarviossa on varauduttu 10 milj. euron lisämäärärahalla julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin (mom ) aktiivimallin käyttöönottoon. Lisäksi vuoden 2018 talousarvioon on lisätty 25 milj. euroa edellä mainitulle momentille samaan käyttötarkoitukseen. Työllistymistä edistäviä palvelujen on oltava tarkoituksenmukainen henkilön työllisyyden edistämiseksi, eikä palvelun järjestämisen perusteena ole työttömyysetuusoikeuden säilyttäminen. Määrärahojen lisäys ei takaa palveluita kaikille työttömyysetuuden saajille, mutta edistää mahdollisuuksia tarkoituksenmukaisiin palveluihin pääsemiseksi nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Nuorille kohdennetut tulosperustaiset hankinnat Momentin sisällä on tarkoitus lisätä resursointia tulosperustaisiin hankintoihin, jotka kohdentuvat alle 30-vuotiaisiin nuoriin työnhakijoihin valtakunnallisesti. Tulosperustaisella hankinnalla viitataan nuorten ohjaamiseen TE-toimistoista esimerkiksi yksityisten palvelutuottajien tuottamaan palveluun. Palveluntuottajalle maksetaan tuloksesta eli nuorten etenemisestä koulutukseen tai työhön. Hankintojen toteuttamisessa hyödynnetään järjestelmällisesti TEtoimistojen määräaikaishaastatteluita. Eri ryhmille, kuten kouluttamattomille, työmarkkinoiden ulkopuolisille ja koulutetuille nuorille luodaan omat yksilölliset palvelut. Tulosperustaisen hankinnan tavoite asetetaan alle 30-vuotiaaseen nuoreen, jolloin kustannusarvio on 15 milj. euroa. Kyseiseen kohderyhmään kuuluu tällä hetkellä noin nuorta. Psykososiaalisen tuen palvelupaketti Uudenlaisena osana palveluiden palvelumuotoilun kokonaisuutta rakennetaan psykososiaalisen tuen palvelupaketti, yhteensä 3 milj. euroa. Määrärahan kohdentuminen jakautuu mallin rakentamiseen (0,5 milj. euroa) sekä toiminnan vakiinnuttamiseen pysyväksi osaksi kaikkien Ohjaamoiden palvelukokonaisuutta (2,5 milj. euroa). Lisäys on budjetoitu kertaluonteisesti TEtoimistojen toimintamenomäärärahoihin (mom Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot, siirtomääräraha 2v). Psykososiaalisen tuen palvelupaketti muotoillaan määräaikaishaastattelujen vaikuttavuuden sekä palkkatuen käytön tukemiseksi, jotta nuoren työ- ja toimintakyvyn ongelmia ja työllistymisen esteitä voidaan torjua mahdollisimman varhain. Malli rakennetaan osaksi erityisesti Ohjaamojen palvelukokonaisuutta, mutta sitä voidaan hyödyntää kaikissa nuorten palveluissa. Kun asiantuntija tunnistaa tarpeen psykososiaaliselle tuelle, on käytössä valmis toimintamalli ja verkosto, jotta nuoren kanssa päästään välittömästi työskentelemään esimerkiksi varmistamalla hänelle työhön valmentajan palvelut. Tavoitteena on tehokkaasti ehkäistä ja torjua toiminta- ja työkyvyn alenemista ja varmistaa kaikkien pääsy koulutus- ja työllisyysuralle. Ammatillisen kuntoutuksen kriteereiden uudistaminen Työllisyysmäärärahoista on siirretty 4 milj. euroa STM:n hallinnonalan momentille (Valtionosuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista, arviomääräraha). Kelan ammatillisen kuntoutuksen kriteereihin lisätään sairauden, vian tai vamman vaihtoehdoksi monialaisessa yhteistyössä tehty arvio nuoren olennaisesti alentuneesta toimintakyvystä. Kustannukset valtiolle ovat (kuntoutuspalvelut ja kuntoutusraha) arviolta noin 4 milj. euroa. Muutos tukee nuorten
4 psykososiaalisen tuen ja kuntoutuksen pitkäjänteistä kehittämistä ja ehkäisee vaikeassa sosiaalisessa asemassa olevien nuorten syrjäytymistä. Yrittäjien työttömyysturva Hallitus on antanut eduskunnalle hallituksen esityksen työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 121/2017). Työttömyysturvalakia muutettaisiin siten, että yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuutta ei arvioitaisi neljän kuukauden aikana yritystoiminnan aloittamisesta. Työtön työnhakija saisi mainitulta ajalta työttömyysetuutta. Jos työnhakijalla olisi tuloa yritystoiminnasta kyseessä olevan neljän kuukauden aikana, työnhakijalle maksettaisiin soviteltua työttömyysetuutta. Neljän kuukauden määräaika alkaisi alusta, kun henkilö on täyttänyt työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevan työssäoloehdon ja työttömyyspäivärahan enimmäisaika alkaa alusta. Neljän kuukauden kuluttua yritystoiminnan aloittamisesta yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuus arvioitaisiin kuten nykyisin. Jos yritystoiminnan arvioitaisiin olevan päätoimista, työnhakijan oikeus työttömyysetuuteen päättyisi. Jos yritystoiminta olisi sivutoimista, hän voisi edelleen saada työttömyysetuutta. Ratkaisu koskisi vain neljän kuukauden jälkeistä aikaa, eikä sillä olisi takautuvaa vaikutusta. Ehdotettujen muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2018 alusta. Lyhytkestoinen opiskelu työttömyysturvalla Työttömyysturvalakia on tarkoitus muuttaa siten, että työnhakijalla olisi oikeus työttömyysetuuteen päätoimisten opintojen estämättä, jos opinnot kokonaisuudessaan kestäisivät enintään kuusi kuukautta. Edellytyksenä olisi, että opinnot olisivat ammatillisia valmiuksia tai yritystoimintaa tukevia. Opiskelun ajalta työttömyysetuutta maksettaisiin työttömyyden perusteella (ilman ns. aktiiviajan korotuksia). TE-toimisto ei lähtökohtaisesti selvittäisi enintään kuusi kuukautta kestävien opintojen pää- ja sivutoimisuutta. Muutoksen arvioidaan lisäävän työttömyysetuusmenoja noin 3,5 miljoonalla eurolla vuodessa (vuonna 2018 noin 1,75 miljoonaa euroa, koska muutoksen on tarkoitus tulla voimaan kesken vuotta). Etuusmenojen lisäys kohdentuisi pääosin valtiolle. Työttömyyskassojen menot lisääntyisivät arviolta noin eurolla. Työttömyysvakuutusrahaston menot voisivat laskea arviolta noin eurolla johtuen säästyvistä korotusosista. Kuntien rahoittamat työmarkkinatukimenot voivat kasvaa siltä osin kuin kuntien rahoitusvastuun piirissä oleville lyhytkestoisia opintoja päätoimisesti opiskeleville maksettaisiin työttömyysetuutta. Muutos valmistellaan siten, että tavoitteena on hallituksen esityksen antaminen eduskunnalle alkuvuodesta Muutokset voisivat tulla voimaan loppukeväästä tai kesällä 2018, joka tapauksessa ennen koulujen syyslukukauden 2018 alkamista. Uuden työn ja yrittäjyyden pilotti On kuitenkin ilmeistä, että uudet tavat tehdä töitä ovat yleistyneet vakituisten ja koko/osaaikaisten työsuhteiden rinnalla. Perinteisen palkkatyön ja yrittäjyyden rinnalla pää- tai sivutoimisesti laskutuspalvelujen ja digitaalisten alustojen kautta työskentelevien itsensätyöllistäjien määrä on kasvanut ja kasvamassa. Muuttuvien työmarkkinoiden sekä TEpalvelujen ja tulevien kasvupalvelujen näkökulmasta on tärkeää tukea monipuolisesti työn tekemisen ja rekrytoinnin uusia muotoja. TEM on käynnistänyt toukokuussa 2017 yhdessä KEHA-keskuksen kanssa Uuden työn ja yrittäjyyden -pilotin, joka toteutetaan rakenteilla olevassa työmarkkinatori.fi-palvelussa. Pilotin tavoitteena on
5 koota yhteen digitaalisten alustojen ja laskutuspalvelujen kautta tarjottavia uudenlaisia, lyhytaikaisia työ- ja yrittäjyystilaisuuksia ja tiedottaa niistä työnhakijoille. Projekti on osa TEpalvelujen digitalisaatio-hanketta ja se tukee työmarkkinatorin rakentamista. Pilotissa syvennetään myös TE-toimistojen asiantuntijoiden ymmärtämystä ja osaamista tulevaisuuden työelämän vaatimuksista sekä itsensätyöllistämisestä osana asiakkaiden urapolkuja. Tässä vaiheessa pilotissa on mukana 13 palveluntarjoajaa. Tavoitteena on saada pilottiin selvästi nykyistä enemmän asiakkaita ja palveluntarjoajia. Kevään budjettiriihen päätöksen mukaisesti nuoria työnhakijoita tulee ohjata tehostetusti Uuden työn ja yrittäjyyden pilottiin. Sähköiset palvelut Palveluja rakennetaan yhä enemmän digitaalisuuden varaan. Osa ihmisistä (arviolta n. 10 %) on digilukutaidottomia, jotka eivät pysty käyttämään omatoimisesti sähköisiä palveluja. Nämä asiakkaat tarvitsevat tukea työnhaussaan ja digitaalisten palvelujen käytössä. Enemmistö kuitenkin hyötyy digitaalisista palveluista. TE-toimistojen henkilöstöasiakkaan palveluprosessin uudistettiin Uudistuksen taustalla on digitaalisaation vauhdittaminen ja asiakkaan oman roolin vahvistaminen. Uudistuksesta on saatu paljon palautetta asiakkailta. Asiakaspalautteissa korostetaan viestinnän selkokielisyyttä ja digitaalisten järjestelmien helppokäyttöisyyttä. Uudistuksessa lisättiin asiakkaan omaa roolia työnhaussa, palvelutarpeen arvioinnissa ja työllisyyssuunnitelman tekemisessä. Näin asiakkaalle voidaan tarjota entistä nopeammin hänelle sopivaa työtä, palvelua ja koulutusta. Samalla TE-toimistojen resursseja vapautuu eniten ohjausta tarvitsevien asiakkaiden palvelemiseen. Digitalisointi lisää palvelun tasalaatuisuutta; asiakkaan palvelutarve arvioidaan samoin kriteerein alueesta ja asiantuntijasta riippumatta. Kolmen kuukauden välein toteutettavissa haastatteluissa arvioidaan kunkin työnhakijan palvelutarpeet ja tarjotaan tukea työnhakuun. Kyselyjen ja asiakaspalautteiden mukaan työttömät ovat olleet tyytyväisiä entistä tiiviimpään yhteydenpitoon. Asiakkailta saatua palautetta hyödynnetään myös uusien järjestelmien luomisessa. Yritys- ja työvoimapalvelut uudistuvat maakuntauudistuksen myötä. Uudet kasvupalvelut tulevat perustumaan digitaalisiin palvelualustoihin. Työnvälityksen asiakkaat ja palvelutuottajat kohtaavat jatkossa digitaalisella Työmarkkinatorilla, joka on kaikille avoin. Asiakkaat löytävät Työmarkkinatorin avulla laajasti erilaista tietoa sekä julkisia ja yksityisiä palveluja. Työmarkkinatori otetaan vaiheittain käyttöön vuoteen 2020 mennessä. Työnvälitys ja kasvupalvelut Tulevissa kasvupalveluissa yksityisten palvelumarkkinoiden ja työnvälitystoimijoiden rooli tulee olemaan keskeinen. Palvelujen tuottaminen siirtyy yksityisille palveluntuottajille. Markkinalähtöisyys on kasvupalvelu-uudistuksen vaikuttavuuden ja julkisen talouden säästöjen yksi tärkeimpiä ajureita. TEM on käynnistänyt useita työnvälityksen ostopalvelupilotteja, joilla tuetaan palvelumarkkinoiden syntymistä ja uutta palveluliiketoimintaa. Tarkoituksena on jatkaa vuosina erityisesti sellaista kokeilutoimintaa, jolla simuloidaan mahdollisimman hyvin kasvupalvelujen kokonaisuutta ja rakenteita.
6 Positiivinen rakennemuutos Positiivisen rakennemuutoksen aktiiviseksi tukemiseksi toteutetaan useita toimenpiteitä selvityshenkilöiden Jokinen ja Aho ehdotusten mukaisesti. Työllisyysmäärärahoja kohdennetaan joustavasti kasvualojen työvoimakoulutukseen ja valmennukseen. Verkostoyhteistyötä TEhallinnon, kuntien, yritysten ja alueiden välillä lisätään ammatillisen ja alueellisen liikkuvuuden edistämiseksi, palveluiden tehostamiseksi ja työpaikkojenvaltakunnalliseksi markkinoimiseksi. Toimittaja- ja alihankintaverkostoja hyödynnetään osana osaamisen hankintaprosessia Erityisesti Lounais-Suomessa elinkeinoelämän kasvu ja työllisyysnäkymät ovat poikkeuksellisen hyvät, koska laivanrakennuksen ja muun teknologiateollisuuden tilauskannat ovat kasvaneet jyrkästi. Varsinais-Suomen ELY-keskus on arvioinut, että työpaikkoja voi syntyä jopa seuraavan viiden vuoden aikana. Tuotannon kasvu ja sen vaatima työvoiman lisätarve on niin suuri, että tarvitaan erillistoimia ja -rahoitusta. Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan ja seuraamaan valtion ja Lounais-Suomen välistä sopimusta kasvun mahdollisuuksien hyödyntämisestä (ns. siltasopimus). Työryhmän tehtävänä on seurata ja ennakoida Lounais-Suomen kehitystä ja toimenpiteiden vaikutusta, valmistella vuoden 2017 loppuun mennessä valtion ja Lounais-Suomen välinen sopimus merkittävimpien kasvun esteiden ratkaisemiseksi, suunnitella, yhteen sovittaa ja seurata eri hallinnonalojen sekä alueen suunnitelmia ja toimenpiteitä, seurata sopimuksen toteutumista ja päivittää sitä tarvittaessa, raportoida säännöllisesti kilpailukykyaliministerityöryhmälle sekä tehdä esityksiä määrärahojen suuntaamisesta Lupaavia näkymiä on Lounais-Suomen lisäksi monessa muussakin maakunnassa ja toimialalla, ja avoimien työpaikkojen ja työttömien työnhakijoiden kohtaanto-ongelma vaatii ratkaisuja kasvun realisoimiseksi. Kehittämällä Lounais-Suomen tarpeisiin soveltuva uusi toimintamalli, voidaan sitä käyttää myös muun Suomen kasvun ja kilpailukyvyn kirittämiseen. Työvoimakoulutuksen kehittäminen TEM ja OKM kehittävät työvoimakoulutusta osana kasvun agendaa ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformia. Toisen asteen reformin yhteydessä kaikki tutkintoon johtava ammatillinen työvoimakoulutus ja osa ei-tutkintoon johtavasta työvoimakoulutuksesta siirtyy lukien OKM:n valtionosuusjärjestelmän piiriin. TEM osallistuu VOS-työvoimakoulutuksen järjestämislupien sekä opiskelijavuosikiintiöiden valmisteluun. Koulutustarjontaa suunnataan ennakointityön perusteella työvoimaa kysyville ja kasvualoille siten kuin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja VOS-työvoimakoulutuksen järjestämisluvan saaneiden koulutuksen järjestäjien kesken sovitaan. TE-hallinto ohjaa ja valitsee opiskelijat koulutuksiin yhteistyössä koulutuksen järjestäjien kanssa. VOS-työvoimakoulutukseen kohdennetaan v yhteensä 5500 opiskelijavuotta ja n. 54 M (sisältää puolet hallituksen budjettivalmistelun yhteydessä päättämästä 1000 opiskelijavuoden lisäyksestä nuorten ja kasvualojen koulutukseen). Tämän lisäksi siirtymävaiheessa TE-hallinnon hankkimia työvoimakoulutuksia jatkuu vuosille 2018 ja 2019 yhteensä arviolta 35 M :n arvosta. Reformin rinnalla kasvupalvelu-uudistuksen yhteydessä TEM kehittää omaan hankintajärjestelmäänsä jäävää ei-tutkintotavoitteista ammatillisia valmiuksia antavaa työvoimakoulutusta (eli tulevaa kasvupalvelukoulutusta) entistäkin vahvemmin työmarkkinoiden ja
7 elinkeinoelämän tarpeisiin vastaavaksi. Kasvupalvelukoulutuksena voidaan toteuttaa ammatillista osaamista ja valmiuksia lisäävää (antavaa) koulutusta, yrittäjyyskoulutusta ja kotoutumisen edistämisestä annetun lain ( / ) 17 :ssä tarkoitettua kotoutumiskoulutusta. TEM:n osaamispalveluilla edistetään osaavan työvoiman saatavuutta, uuden yritystoiminnan syntymistä ja yritystoiminnan kasvua ja kansainvälistymistä sekä parannetaan henkilöasiakkaiden osaamista, mahdollisuuksia saada työtä tai säilyttää työpaikka tai/ja heidän valmiuksiaan toimia yrittäjänä. Alueellinen liikkuvuus Hallitus linjasi puoliväliriihessä, että työttömien alueellista liikkuvuutta ja pendelöintiä tuetaan entistä aktiivisemmin. Liikkuvuuteen rohkaisu ja sen tukeminen ovat välttämättömiä työpaikkojen ja työvoiman kohtaanto-ongelmaan sekä akuutteihin positiivisiin rakennemuutostilanteisiin vastaamisessa. Keskeisenä keinona liikkuvuuden ja pendelöinnin tukemisessa TE-toimistoissa ovat työnhakijoiden haastattelut sekä työtarjoukset, joita tehdään jatkossa entistä laajemmalle alueelle. Työtarjousten ohella viestinnän ja markkinoinnin rooli oli tärkeä, jotta työnhakijat saadaan kiinnostumaan myös kauempana olevista työpaikoista. Työttömille tarjotaan kohdennettua ja tehostettua viestintää liikkuvuuden taloudellisista tukimuodoista. Viestintätoimia suunnitellaan ja toteutetaan myös koordinoidusti koko maata koskien yhteistyössä KEHA-keskuksen kanssa. Liikkuvuuden edistämiseksi on valmistelu hallituksen esitys, jonka mukaisesti liikkuvuusavustuksen soveltamisalaa laajennettaisiin myös osa-aikatyöhön ja rekrytointikoulutukseen. Myös perheellisten työnhakijoiden kynnystä vastaanottaa työtä kauempaa asuinpaikasta tai muuttaa työn takia toiselle paikkakunnalle madallettaisiin maksamalla liikkuvuusavustusta lapsikorotuksella korotettuna. Samoin pidempiä työmatkoja ja muuttamista työhön toiselle paikkakunnalle tuettaisiin. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen (HE 121/2017 vp), jossa esitetään liikkuvuusavustuksen soveltamisalan laajentamista myös sellaiseen osa-aikatyöhön, jonka työaika on keskimäärin vähemmän kuin 18 tuntia viikossa. Nykyisin tällaiseen osa-aikatyöhön ei voi saada liikkuvuusavustusta. Lisäksi avustusta voisi jatkossa saada sillä perusteella, että osallistuu työn aloittamisen edellytyksenä olevaan rekrytointikoulutukseen. Liikkuvuusavustusta on tarkoitus muuttaa myös porrastamalla sen määrää. Liikkuvuusavustusta maksettaisiin korotettuna työnhakijan huoltovelvollisuuden ja erityisen pitkien työmatkojen (tai muuton) perusteella. Tämän toivotaan parantavan liikkuvuusavustuksen kannustavuutta. Esitetyt liikkuvuusavustuksen muutokset eivät ole kovin suuria, eikä niitä ole erikseen huomioitu valtion talousarvioesityksessä. Kyse on enemmänkin vuoden 2017 alusta voimassa olleiden liikkuvuusavustusta koskevien säännösten hienosäädöstä. Hallitus on päättänyt lisätä liikkuvuusavustusta koskevaa tiedottamista. Kun työnhakijat ovat paremmin selvillä erilaisista tukimuodoista, alueellisen liikkuvuuden toivotaan lisääntyvän. Matkailualan hanke Hallituksen puolivälitarkastelussa keväällä 2017 sovittiin osana Matkailu 4.0 toimenpidekokonaisuutta, että matkailualan kohtaantohaasteeseen vastaamiseksi valmistellaan
8 toimenpideohjelma vuoden loppuun mennessä. Valmistelun vastuutahoina ovat TEM:n työllisyys- ja yrittäjyysosasto ja yritys- ja alueosasto. Ohjelma käynnistyy vuoden 2018 alussa ja jatkuu sovitun ajan. Matkailun kohtaannon toimenpideohjelman keskeisenä tavoitteena on edistää osaavan matkailutyövoiman saantia oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kasvun myötä osaavan työvoiman saanti nousee menestyksen kulmakiveksi. Matkailuyritysten menestymiseen tarvitaan osaavaa työvoimaa muillakin kuin matkailutoimialoilla. Osaamisen vahvistuminen kaikilla toimijatasoilla ja - tahoilla sekä siitä seuraava alan ammattimaistuminen on Suomen matkailun kehittymisen yksi keskeinen edellytys. Aktiivisen työnhaun malli TEM on valmistellut aktiivisen työnhaun mallia, jossa on keskeisesti kyse siitä, että työnhakijan tulisi työttömyysturvaseuraamuksen välttääkseen hakea tiettyä määrää työpaikkoja. Ensimmäinen luonnos aktiivisen työnhaun mallista oli lausuntokierroksella loppukeväästä Tässä vaiheessa voidaan todeta, että julkisuudessa liikkuneet tiedot siitä, että luonnosteltu malli johtaisi epätarkoituksenmukaisiin työhakemuksiin, ovat vääriä. Luonnoksessa lähdettiin nimenomaan siitä, että työttömät työnhakijat hakisivat sellaisia työpaikkoa, jotka ovat heille sopivia. Aktiivisen työnhaun mallin valmistelu on kesken. Jos malli päätetään lopulta toteuttaa, asiaa koskeva hallituksen esitys annettaneen eduskunnalle vuoden 2018 aikana. TalentBoost hanke Pääministeri Sipilän hallitus päätti puoliväliriihessä 2017 käynnistää Talent Boost Kasvua kansainvälisistä osaajista toimenpideohjelman. Ohjelma laajentaa sitä edeltäneen TEM:n Kasvua kansainvälisistä osaajista ohjelman valtioneuvoston yhteiseksi toimenpideohjelmaksi, joka mahdollistaa poikkihallinnollisen yhteistyön ja kv.osaamisen hyödyntämisen kokonaisvaltaisesti. Ohjelman yleisenä tavoitteena on vahvistaa yritysten kasvua ja kansainvälistymistä yhteen sovittamalla elinkeino-, innovaatio-, työllisyys-, koulutus- ja maahanmuuttopolitiikka kasvua tukevaksi kokonaisuudeksi.
HE 106/2017 VP HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VALTION TALOUSARVIOKSI VUO- DELLE 2018
Työ- ja elinkeinojaosto Lausunto Eduskunta 10.10.2017 1/5 Asiantuntijakuuleminen 11.10.2017 HE 106/2017 VP HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VALTION TALOUSARVIOKSI VUO- DELLE 2018 Työllisyyden tilannekuva
Työttömyysturvaan valmisteilla olevat muutokset. TVY ry syysseminaari Tiina Korhonen
Työttömyysturvaan valmisteilla olevat muutokset TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Muutokset työttömyysturvaan 1.1.2018 Yritystoiminnan aloittaminen työttömänä helpottuu HE 121/2017 vp; StVM
Aktiivinen työnhaku - Alustavia ehdotuksia työttömyysturvan seuraamusmuutoksiksi
Aktiivinen työnhaku - Alustavia ehdotuksia työttömyysturvan seuraamusmuutoksiksi 10.5.2017 Valmistelutilanne: Lausuntokierroksella (5.5. 16.6.) kolme luonnosta hallituksen esitykseksi: HE laeiksi julkisista
Työttömyysturvan muutokset. Jenni Korkeaoja , Tampere
Työttömyysturvan muutokset Jenni Korkeaoja 21.10.2017, Tampere Työttömyys tänään Työttömyyden trendi laskussa koko Suomessa Suomi pääsemässä kiinni maailmantalouden ja Euroopan talouden kasvuun 202 000
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Muutoksia 2018 työttömyysturva, liikkuvuusavustus, aktiivimalli Helena Koskela Alkava yritystoiminta ja työllistyminen omassa työssä Työttömyysturvalaki 2 luku,
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Valtiovarainvaliokunnan työ- ja elinkeinojaosto 22.9.2017 Talousjohtaja Mika Niemelä 1000 euroa Pääluokan määrärahojen kehitys 3 500
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja
Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja?
Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? 25.9.2017 Alle 25 v. työttömät koulutuksen mukaan (TEM/työnvälitystilasto 1207) Elokuu 2016 Elokuu 2017 Muutos (%) Koulutus yhteensä 46 161 36 587 20,7
Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille (VNS 1/2018 vp)
Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019 2022 (VNS 1/2018 vp) Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 19.4.2018 Talousjohtaja Mika Niemelä Työ- ja elinkeinoministeriön pääluokan
Muuttuva työvoimakoulutus. Saukkoriipi Nina, Osaaminen ja työelämä
Muuttuva työvoimakoulutus, Osaaminen ja työelämä 1.12.2017 Tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus Osana ammatillisen koulutuksen reformia tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus siirtyy TEM:stä opetus- ja
Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?
Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Tiedotustilaisuus Elinkeinoministeri Mika Lintilä Työministeri Jari Lindström 5.4.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja
Kehysriihi - Panostuksia erityisesti työnhaun tukeen, osaamisen kehittämiseen ja työvoiman saatavuuteen
Kehysriihi - Panostuksia erityisesti työnhaun tukeen, osaamisen kehittämiseen ja työvoiman saatavuuteen Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 21.5.2018 1 Kehysriihi aktiivimallin ensimmäinen tarkastelupiste
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström 27.6.2018 Kasvupalvelu-uudistukseen liittyvä lainsäädäntö Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista
Kasvupalvelu-uudistus
Kasvupalvelu-uudistus 1 Mitä kasvupalveluilla tavoitellaan? Yhteiskunnalliset tavoitteet Kestävän taloudellisen kasvun tukeminen Politiikkatavoitteet Strategiset tavoitteet Yritysten kilpailukyvyn ja kasvun
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat Kanta-Hämeen työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun
Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz
Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu
Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015
Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Ylijohtaja Tuija Oivo TEM, työllisyys- ja yrittäjyysosasto
TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI
TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI Kick off 27.3.2017 ELY Areena Yksikön päällikkö Maija Saari TYÖVOIMAKOULUTUS LUKUINA 1 (2) VUOSI TYÖVOIMAKOULUTUS/ HENKILÖT KOULUTUSPÄIVÄT 2013 3336 232 563 2014 3306 272 719
Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys. Pääministeri Juha Sipilä
Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys Pääministeri Juha Sipilä Hallituksen talouspoliittiset tavoitteet TOTEUTUVAT VAATIVAT VIELÄ TÖITÄ Työllisyysaste
Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut
Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut
Nuorten tulosperustaiset hankinnat
Nuorten tulosperustaiset hankinnat Tausta Syksyn 2017 budjettiriihessä hallitus päätti lisätä tulosperusteisten hankintojen resursointia TE-hallinnossa Hallituksen linjauksen mukaisesti uudet tulosperusteiset
Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista
Ajankohtaista kasvupalveluiden valmisteluista 2.11.2017 Kasvupalvelut uudistumisella kasvua TE-palvelut ja ELY-keskusten yrityspalvelut kootaan ja uudistetaan uusien maakuntien kasvupalveluksi Palvelulla
Työstä työhön. Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen
Työstä työhön Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen 26.3.2018 Esitys 1. Uudelle uralle Ammatillisen osaamisen rakennemuutoksen malli Nykytila Yksilön näkökulmasta järjestelmä ohjaa tällä
Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti
Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Työmarkkinaneuvos Raija Saastamoinen
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Työmarkkinaneuvos 10.1.2017 Raija Saastamoinen JULKISTEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJEN MÄÄRÄRAHOJEN JA TYÖVOIMAKOULUTUKSEN MYÖNTÄMISVALTUUDEN JAKO SEKÄ PALKKATUETTUUN
Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen
Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)
Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen
Työmarkkinoiden toiminta, hallituksen työllisyystoimet ja saavutetut tulokset. Hallituksen strategiaistunto
Työmarkkinoiden toiminta, hallituksen työllisyystoimet ja saavutetut tulokset Hallituksen strategiaistunto Hallituksen keskeiset aikaansaannokset Kilpailukykysopimus (v. 2016) -palkkojen jäädyttäminen
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Erityisasiantuntija Sari Mutka
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Erityisasiantuntija 10.1.2018 Sari Mutka JULKISTEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJEN MÄÄRÄRAHOJEN JA TYÖVOIMAKOULUTUKSEN MYÖNTÄMISVALTUUDEN JAKO SEKÄ PALKKATUETTUUN
Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp
23.11.216/Pertti Honkanen Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 29/216 vp Viime vuosille on ollut ominaista työttömyyden merkittävä kasvu. Vaikka työttömyyden
Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot
Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista
Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos
Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos Hyvinvoiva maakunta -seminaari Lahti 11.12.2018 Eija Mannisenmäki, johtaja Eija.mannisenmaki@te-toimisto.fi Päijät-Häme 2017 Asukkaita 201
Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin
Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?
Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10.
Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Henkilöasiakkaita yht. 559 500 (30.8.2014) 319
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Kasvupalvelut Etelä-Savossa 14.3.2018 Henkilöasiakkaiden palvelut Rytkönen Sirkka Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista, luonnos Lakiluonnos
Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko
Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on
MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto
MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto HE:N ALUEKEHITYKSESTA JA KASVUPALVELUSTA VALMISTELU LINKITTYY LAIN
Yleistä kuntouttamiseen liittyen
Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä
Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa
Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna
Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista
Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 8.2.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille kasvupalveluille Maakunnallisina kasvupalveluina
Matkailun työvoiman kohtaanto haasteet ja mahdollisuudet. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö
Matkailun työvoiman kohtaanto haasteet ja mahdollisuudet Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Matkailun positiivinen rakennemuutos Merkittävä työllistäjä, suuri kasvupotentiaali Matkailu työllistää 140
Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
z Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Ajankohtaista Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteesta Lokakuu 2016 Lokakuu 2015 Työttömyysaste 13,8% 14,6% TE-toimiston asiakkaita 48
Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut
Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut palvelujohtaja, työnvälitys- ja yrityspalvelut Huhtiniemi Jukka palvelujohtaja, henkilöasiakaspalvelut Lehto Katri Sidosryhmätilaisuus 10.1.2017 Etelä-Pohjanmaan
Kasvupalvelujen valmistelutilanne. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Työryhmien yhteiskokoontuminen
Kasvupalvelujen valmistelutilanne Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Aluekehitys- ja kasvupalvelulain luonnos 3.10.2017 Lain viimeistely on alkanut,
Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi
Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp)
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp) Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Henna Busk Pellervon taloustutkimus PTT 6.10.2016 Talouden näkymät PTT näkemys talous-
Elinvoimaa monialaisista maakunnista
Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä
Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö
Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin
TE-palvelut ja validointi
TE-palvelut ja validointi Mestari2013 - Sinut on tunnistettu! koulutuspolitiikan seminaari 26.-27.11.2013 TE-PALVELUIDEN UUDISTAMINEN v. 2013- TE-PALVELUT JA VALIDOINTI EPÄVIRALLISEN JA ARKIOPPIMISEN TIETOJEN,
Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko
Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti
KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen
KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien
TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto
TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.
Ajankohtaista TEpalveluissa
Ajankohtaista TEpalveluissa 10.6.2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspaketti 1 14.6.2016 Toimisto Otsikko Murroksen ja muutoksen keskellä Työmarkkinat; Maakuntauudistus; II-asteen koulutusuudistus; Kuntien rooli
Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi
Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa
HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma
HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma Työvoiman kohtaanto-ongelma on vakava: Tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä Yrityksillä on vakavia rekrytointihaasteita joka puolella maata ja pula
Kasvupalveluiden valmistelu Kjell Henrichson
Kasvupalveluiden valmistelu 22.10.2018 Kjell Henrichson Kasvupalvelu-uudistuksen avainsanoja Kasvupalvelu-uudistus tehdään joka tapauksessa Työllisyyteen ja yrittäjyyteen liittyvät palvelut integroidaan
Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen
Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten
Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen
Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät Maakuntafoorumi 4.12.2018 Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Miltä työllisyystilanne näyttää? 231 100 työtöntä työnhakijaa -
Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki
Työllisyydenhoidon lakimuutokset 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta
Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille
Prolainen vaihtoehto Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Osaamisen päivittäminen on avain työn kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen Työttömien koulutukseen panostaminen
HE 123/2018 VP HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VALTION TALOUSARVIOKSI VUO- DELLE 2019
Työ- ja elinkeinojaosto Lausunto Eduskunta 4.10.2018 1/9 Asiantuntijakuuleminen 5.10.2018 HE 123/2018 VP HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VALTION TALOUSARVIOKSI VUO- DELLE 2019 Työllisyyden tilannekuva
Kohti kasvupalvelukoulutuksia
Kohti kasvupalvelukoulutuksia Omia polkuja kohti työtä osaamisen kehittämistä työelämän tarpeisiin seminaari 14.11.2018 Santa Claus Rovaniemi 12.11.2018 Mitä kasvupalveluilla tavoitellaan? Yhteiskunnalliset
Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja TE-palveluiden ohjausryhmä
Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja 2018 TE-palveluiden ohjausryhmä 2.6.2017 Kokeilualueet 3 maakunnallista kokeilua 5 yhden tai useamman kunnan alueella toteutettavaa kokeilua Mukana
Työ- ja elinkeinoministeriön terveiset seudullisille yrityspalveluille
Työ- ja elinkeinoministeriön terveiset seudullisille yrityspalveluille Työkaluja seudullisten yrityspalveluiden työhön ajankohtaista TE-toimistosta, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 23.9.2015 Tuija Groop
Esitys sisältää ehdotuksen laiksi kotoutumisen edistämisestä, joka korvaisi voimassa olevan lain (1386/2010).
LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitykset eduskunnalle laeiksi julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista, alueiden kehittämisen ja kasvupalveluiden rahoittamisesta ym. sekä laiksi kotoutumisen edistämisestä
Monitoimijainen työote ja psykososiaalinen tuki ohjaustyössä. Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä -seminaari 1.11.
Monitoimijainen työote ja psykososiaalinen tuki ohjaustyössä Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä -seminaari 1.11.2017 Anna Toni Coming up Elinikäinen ohjaus elämän nivel- ja siirtymävaiheissa Monitoimijaisen
Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa
Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa
PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta
RAUMAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 22.5.2017 Sivu 1(2) 280 Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta KH 280 22.5.2017
Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri
Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys
Ajankohtaiskatsaus työllisyyden edistämistoimista, niiden vaikutuksista (ml. vaikutukset alkavat näkyä) ja mahdollisista riskikohdista.
Ajankohtaiskatsaus työllisyyden edistämistoimista, niiden vaikutuksista (ml. vaikutukset alkavat näkyä) ja mahdollisista riskikohdista. 21.10.2016 Mauri Kotamäki Eduskunta, Työ- ja elinkeinojaosto Ajankohtaista..
Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet
Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110
Työvoiman kohtaanto-ongelma
Eduskunnan työ- ja elinkeinojaostolle Lausunto 1/14 24.10.2017 Viite Eduskunnan työ- ja elinkeinojaoston asiantuntijakuulemispyyntö 29.09.2017 Asia HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion
TE-palveluja alueellisesti
1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,
Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita
Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta
Luonnos 4.5.2017 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Työttömiä kannustettaisiin aloittamaan yritystoiminta muuttamalla työttömyysturvalakia
TE-toimiston palvelut
TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,
Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä
Kasvupalvelulait työllisyyden edistämisessä Työtä vailla maakuntamallissa - Järjestöjen kasvupalveluseminaari 21.2.2018 Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalvelulakikokonaisuus Laki alueiden kehittämisestä
Aloittavan yrittäjän palvelut. Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto John Forsman
Aloittavan yrittäjän palvelut Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto John Forsman Palvelut Aloittavat yrittäjät yritysneuvonta starttiraha koulutus työkokeilu (työtön työnhakija) Työnantajat työpaikkailmoitukset
Talousarvioesitys (32.30, osa) Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka
30. (32.30, osa) Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka S e l v i t y s o s a : Kasvupolitiikan toteuttamiseksi työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikalla tuetaan työvoiman osaamisen kehittämistä, yritysten kansainvälistymistä
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Pääluokan määrärahojen kehittyminen 4 000 000 3 748 242 (1 000 ) 3 500 000 3
Työttömyysturva 2018 Aktiivimalli ja sen vaikutukset asiakastyöhön
Työttömyysturva 2018 Aktiivimalli ja sen vaikutukset asiakastyöhön Aktiivimalli Aktiivimalli Tavoitteena lisätä työllisyyttä kannustamalla työttömiä työnhakijoita aktiivisuuteen ja omatoimisuuteen työttömyyden
Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen
Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,
Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto
Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti
Työnhakijan työttömyysturva
Selkoesite Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömyysturva Tämä esite kertoo, mitä palveluja ja tukia työtön saa. Esite kertoo myös, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia työttömällä työnhakijalla
HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 222/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sovitellun
AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.9.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen TEEMOJA Ammatillisen osaamisen pilottien käynnistäminen Vuodelle 2018 vielä jakamattomien
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen
Keppiä vai porkkanaa - palveluja ja tukea vai uusia rangaistuksia
Keppiä vai porkkanaa - palveluja ja tukea vai uusia rangaistuksia Saana Siekkinen Hankepäällikkö Työttömyysturvan kehittämishanke 3.10.2018 Jyväskylä 1.1.2001 1.1.2002 1.1.2003 1.1.2004 1.1.2005 1.1.2006
Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista
HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista Nykytila Kokoaika- ja osa-aikatyöstä voi kieltäytyä työttömyysetuutta menettämättä, jos työstä maksettava palkka, josta on vähennetty työn vastaanottamisesta aiheutuvat
Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018
Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018 Kasvun eväät Työ- ja elinkeinoministeriö Kasvupalvelu-uudistus on osa maakuntauudistusta Kasvupalvelu-uudistus kokoaa yhteen valtion tarjoamat
Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)
Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto
Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32 Eduskunta, valtiovarainvaliokunta 13.10.2015 Budjettineuvos Eero Murto TEM TAE 2016 politiikkalohkoittain (1 000 ) Kotouttaminen; 143 655
Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013
NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 Julkistettavissa 23.7.2013 klo 9.00 Kainuussa työttömyys kasvoi kesäkuussa samaa tahtia kuin koko maassa Työttömyys kasvoi sekä Kainuussa