Kaupunkikuvia. viikonloppumatkalta. Kuvaamassa
|
|
- Kirsi-Kaisa Hakala
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuvaamassa Kaupunkikuvia viikonloppumatkalta Frank Sebastian Hansen Pikakäyntikin suurkaupungissa voi tarjota voimakkaita kokemuksia ja loistavia valokuvia. Näytämme nyt, miten vangitset vähälläkin kalustolla kaupungin sykkeen ja sen runollisuuden sekä pakolliset nähtävyydet.
2 E uroopan suurkaupungeissa voi nykyään matkustella pikkurahalla, ja viikonlopun voi viettää jopa New Yorkissa talouden menemättä tyystin tärviölle. Viikonloppulomat tarjoavat intensiivisiä lomaelämyksiä, mutta valokuvauksen harrastaja haluaa luonnollisesti palata kotiin myös onnistuneiden kaupunkikuvien kanssa. Kuvauskalustoa kannattaa kuitenkin kantaa mukana mahdollisimman vähän, koska vain harva haluaa kantaa mukanaan kilotolkulla suuria varusteita. Kun mukana on järjestelmäkamera sekä muutama objektiivi polttovälialueelta mm, varustus riittää jo useimpiin tarpeisiin. Aina parempi, jos kameralaukusta löytyy tilaa pienelle taskukameralle. Pokkarilla on nimittäin usein helpompaa kuvata huomaamattomasti katuelämää. Samoin pieni jalusta on välttämätön, jos tekee mieli ottaa iltakuvia kaupungin loistellessa keinovalossa. Käytä teleobjektiivia Parhaat kaupunkikuvat syntyvät, kun valo on pehmeää eikä kontrastia ole liikaa. On siis hyödynnettävä varhaisen aamuhetken tai iltapäivän viimeisten tuntien valaistus. Useimmista suurkaupungeista löytyy näköalapaikkoja, joista avautuu kaunis näkymä kaupungin monumentteihin. Se houkuttelee käyttämään laajakulmaa, jolla kaupungin taivaanrantaa saadaan mukaan mahdollisimman paljon. Usein näiltä paikoilta saa kuitenkin parempia kuvia teleobjektiivilla mm:n paikkeilla olevalla polttovälillä voidaan nimittäin puristaa perspektiiviä kasaan. Silloin kaupungin rakennukset näyttävät olevan tiheämmassa ja lähempänä toisiaan kuin ne todellisuudessa ovatkaan. Käytä 1/250 sekunnin valotusaikaa tai jopa nopeampaa, jotta kuvista ei tule epätarkkoja ja tärähtäneitä. On myös tärkeää valita tarkennuspiste käsin, koska vain siten kuvaaja hallitsee täysin sen, mitkä kuvan osat toistuvat terävinä. Teleobjektiivin terävyysalue on hyvin lyhyt, minkä vuoksi huolellinen tarkentaminen on erittäin tärkeää. Näköala Rooman Engelsborgin linnasta kuvattiin 70 mm:n polttovälillä.
3 Tekniikka haltuun Kaupungin ilme muuttuu ratkaisevasti, kun iltapäivä vaihtuu illaksi. Tämän tunnelman vaihtumisen saa vangittua parhaiten kuvaamalla kultaisen hetken aikaan noin tuntia ennen auringonlaskua. Tähän aikaan syntyy todella kauniita varjokuvia, kun kuvia alivalotetaan 2/3 1 aukon verran. Tämä tehdään valitsemalla kamerasta valotuksen korjaus ja asettamalla se säätökiekolla haluttuun arvoon. Kuva kannattaa sommitella siten, että etuala on terävä ja epäteräväksi jätetään tausta, jonka taivaanrantaan aurinko maalailee lämpimiä sävyjä. Käyttämällä mm:n polttoväliä ja keskisuurta aukkoa, esimerkiksi F8, saadaan aikaan hieno vastakohta terävänä piirtyvän, lähes mustan etualan ja epäteräväksi jäävän lämpimän taustan välille. Erilaisia kuvakulmia kannattaa kokeilla. Voit vaikka mennä kyykkyyn ja kuvata sammakkoperspektiivistä. Varjokuvatekniikka sopii erinomaisesti mielenkiintoisten ja geometristen sommitelmien tekemiseen. Kuva otettiin kultaisen hetken aikaan Pariisissa yhdeltä Seinen monista silloista mm:n polttoväli kuroo perspektiivin hyvin kasaan, mikä lyhentää rautatiesillan ja taustalla olevan sillan välistä etäisyyttä. 2 Etualan terävyys ja taustan epäterävyys varmistetaan valitsemalla yksittäinen tarkennuspiste ja tarkentamalla sitten rautatiesiltaan. 20 digikuva 13 13
4 Valokuvaajan paras keino Peilitön järkkäri on hyvä peilijärjestelmäkameran korvike, kun kuvaaja ei halua herättää huomiota. Jos kamerassa on kääntyvä näyttö, sillä voidaan ottaa katukuvia huomaamattomasti. Peilittömien järkkärien objektiivivalikoima on jo riittävän suuri. Koska objektiivit ovat pieniä, ei objektiivi tai pari lisää paljoa paina kameralaukussa. Mukana kannettavaksi sopii varsinkin ns. pannukakkuobjektiivi, jonka polttoväli on yleensä noin 20 mm ja valovoima F1,7. Oikea valotus voidaan varmistaa käyttämällä näyttöä etsimen sijaan. Ota histogrammi käyttöön, niin saat yleiskäsityksen kuvan sävyjakaumasta. Käytä näyttöä myös epätavallisista kuvakulmista kuvaamiseen. Hutikuvasta täysosumaksi Kaupungin muistomerkeistä ja patsaista tulee piankin ikävää pakkopullaa, ellei mukaan saada lainkaan inhimillistä näkökulmaa. Myös kiireinen kaupunkielämä muuttuu parhaiten kuviksi, kun sommittelu on onnistunutta. Sijoitu niin, että myös ympäristö näyttää hyvältä ja kohde hyvin valaistu. Huono Hyvä 1/60 sekunti F8 ISO mm Sommittelu Patsas on mielenkiintoinen, mutta sen kokoa on vaikea hahmottaa. Taustan rakennukset ja etualan ihmiset havainnollistavat sen mittoja. Huono Hyvä 3 4 Taustan epäterävyys syntyi aukolla F8 ja 105 mm:n objektiivilla. 1/60 s valotusaika ja ISO 1600 mahdollistivat kuvaamisen käsivaralta. Käsisäätö, matriisimittaus ja 2/3 aukon alivalotus riittivät takaamaan sen, että rautatiesilta näkyy varjokuvana kirkasta taivasta vasten. Ajoitus Kirkko on liikaa vasemmalla ja raitiovaunu matkalla ulos kuvasta. Ratkaiseva hetki vangittiin käyttämällä jatkuvaa tarkennusta. 21
5 Kuvaamassa Tekniikka haltuun Jalustalla ja 30 sekunnin valotusajalla veden liike pyyhkiytyy olemattomiin. Kuvan tärähtämisen estämiseksi kamera laukaistiin itselaukaisimella. Kuvaan on tuotu tilan ja syvyyden tuntua käyttämällä 30 mm:n laajakulmaa, joka ei vielä vääristä museon ainutlaatuista, mielenkiinoista arkkitehtuuria. Erityisesti yli sekunnin valotusajoilla kannattaa lukita kameran peili ylös, kun kamera joutuu olemaan pitkään alttiina tuulenpuuskille ja tärinälle. Objektiivin vastavalosuoja varmistaa, että sivuilta ei tule kuvalle tuhoisia heijastuksia. Riittävän suuri terävyysalue saatiin aikaan aukolla F11. 1/400 sekunti F5,6 ISO mm 30 sekuntia F11 ISO mm Bilbaon mielikuvituksellinen Guggenheim-museo on kauneimmillaan, kun se kylpee illalla kaupungin valoissa. Vääristymää ei synny 30 mm:n polttovälillä. Kalustoa kaupunkikuvaukseen Kalansilmäobjektiivin äärimmäisellä laajakulmalla syntyy ainutlaatuisia kuvia. Suurkaupungin pilvenpiirtäjistä ja kuhisevasta katuelämästä mahtuu sen avulla enemmän mukaan. Korealainen Samyang tekee markkinoiden edullisimmat kalansilmäobjektiivit. Samyang 8 mm F3.5 AE Fisheyen polttoväli on siis 8 mm. Sen kuvakulma on 180 astetta, kun sitä käytetään järjestelmäkamerassa, jonka kuvakenno on APS-C -kokoa. Näin käytät objektiivia Objektiivin lyhyin tarkennusetäisyys on vain 30 cm. Objektiivi sopii Canonin, Nikonin, Pentaxin ja Sonyn järjestelmäkameroihin. Suurimmalla F3,5 aukolla kuvattaessa vain kuvan keskusta piirtyy terävänä. Valitse sen sijaan aukoksi F8, niin koko kuva-ala piirtyy terävänä. Samyang-objektiivi maksaa 299 euroa. Tarkennusmoottoria ei ole, joten se on tarkennettava käsin. Tarkennusrengas liukuu hyvin ja pehmeästi. Terävyysalue on suuri aukolla F8. 22 digikuva 13 13
6 Tekniikka haltuun Katukuvaus, kaupunkielämän kuvaaminen läheltä, kuuluu vaativimpiin valokuvauksen lajeihin. On ensinnäkin oltava valmis menemään lähelle ihmisiä, ja se on monelle korkea kynnys ylitettäväksi. Huomaamattomuus kannattaa. Vaihtoehtona on panna itsensä peliin ja lyöttäytyä kuvattavien kanssa juttusille. On pidettävä huoli, että kameran automatiikan valitsema valotusaika on riittävän lyhyt liikkeen pysäyttämiseen ja terävien kuvien syntymiseen. Valotusajan esivalinnalla ja esimerkiksi 1/250 sekunnin valotusajalla varmistetaan, että kuvista tulee teräviä. Näin kuvaaja voi itse keskittyä sommitteluun. Lyhyt valotusaika merkitsee samalla sitä, että kamera valitsee keskikokoisen aukon, esimerkiksi F5,6 tai F8, ja silloin terävyysaluekin on riittävän suuri. Ratkaisevan hetken vangitsemiseksi kannattaa käyttää kohtalaisen laajakulmaista, esimerkiksi 35 mm:n objektiivia. Sen kuvakulma mahdollistaa menemisen lähelle tapahtumia, ja samalla se luo tilan tuntua. Käytä sarjakuvausta ja valitse jälkeenpäin kuva, jonka sommittelu onnistui parhaiten. Kuva on Lissabonin Alfaman kaupunginosasta, jossa kaksi tyttöä oli hauskassa tilanteessa. Aurinko paistaa pilviverhon läpi suoraan ylhäältä kaupungin kapealle kujalle. Matriisivalonmittaus takaa näissä olosuhteissa oikean valotuksen. Jatkuva tarkennus ja sarjakuvaus olivat oikeita valintoja. Tilanteesta otettiin viisi kuvaa. 5 metriä Etäisyys tyttöihin näyttää 35 mm:n laajakulmalla pidemmältä. Samalla mukaan tuli muita kadulla olleita ihmisiä. 23
7 Kuvaamassa 1 sekunti F11 ISO mm Tekniikka haltuun Iltakuvat vaikuttavat helposti pysähtyneiltä, koska pitkät valotusajat hämärtävät kaiken liikkeen. Kuitenkin ¼ 2 sekunnin valotusajoilla voidaan tuoda esiin esimerkiksi ohi ajavien autojen liike. On käytettävä jalustaa ja kameran vitkalaukaisinta. Lankalaukaisin on kuitenkin parempi, koska silloin laukaisuajankohtaa voidaan hallita tarkasti. Se on tärkeätä, koska kamerahan on laukaistava juuri silloin, kun auto ajaa ohi. Jos halutaan korostaa perspektiiviä, on kuva sommiteltava siten, että autojen valot piirtävät nauhojaan kuvan lävistäjän suuntaisesti yhdestä nurkasta lähtien. Pitkällä valotusajalla kuvattuna Big Ben näyttäytyykin aivan erilaisena yhdessä ohi ajavan bussin kanssa Valotusaika ja -aukko valitaan käsin, ei automatiikalla. Bussi jää epätarkaksi, koska valotusaika on yksi sekunti. Aukolla F11 kuvaan saadaan riittävän suuri terävyysalue. Kamera voidaan laukaista lankalaukaisimella ilman tärähdystä. Lisäetuna on, että kamera laukeaa täsmälleen silloin, kun kuvaaja painaa lankalaukaisimen nappia. Tässä kuvassa oli tärkeätä, että Big Ben piirtyy terävänä. Sen vuoksi käyttöön otettiin yksittäinen tarkennuspiste. Se valittiin kameran takalevyssä olevalla joystickillä. Kontrastia lisättiin värien vahvistamiseksi ja varjojen syventämiseksi aivan mustiksi. Kontrastin lisääminen tekee varjoista entistä syvempiä ja valokohdista vaaleampia. 24 digikuva 13 13
8 Tekniikka haltuun 27 mm:n laajakulma tekee kuvaan syvyyttä ja perspektiiviä vääristämättä kuvaa kuitenkaan liiallisesti. Terävyysalue on hyvin suuri jo aukolla F5,6. ISO herkkyydellä ja 1/50 sekunnin valotusajalla kuva voidaan varsin hyvin ottaa käsivaralta, jos vain objektiivissa tai kamerassa on kuvanvakain. 1/50 sekunti F5,6 ISO mm Spiraalinmuotoinen portaikko on erinomainen kohde, jossa voidaan leikitellä eri sommittelumahdollisuuksilla. Rappusten linjat ohjaavat katseen kuvaan. Graafiset kuviot hämäävät helposti kameran tarkennusjärjestelmää, ja niinpä se voi tarkentaa kuvan vääriin osiin. Sen vuoksi tarkennuspiste on syytä valita käsin. Laajakulmalla voidaan luoda yllättäviä sommitelmia arkkitehtuurin linjoja hyödyntämällä, kuten tässä Vatikaanin museon kierreportaita esittävässä kuvassa on tehty. Lukijan kuva Gert Kethmer otti tämän kuvan Manahattanilla Empire State Buildingin huipulta auringonlaskun jälkeen sinisen hetken aikana Wall Streetin eli etelän suuntaan. Gert kuvasi Canon EOS 5D Mark II:lla ja EF mm F2.8L USM -objektiivilla. Pitkän valotusajan vuoksi hänen oli pakko käyttää jalustaa. Lintuperspektiivistä syntyikin erinomainen yleiskuva New Yorkista. Sinulla on mahdollisuus saada ottamasi kuva tämän sarjan juttuun. Kerro kamerasi nimi ja käyttämäsi asetukset sekä hiukan kuvastasi. Vieressä on jäljellä oleva juttuaihe ja osoite, johon voit laittaa kuvasi. Lähetä kuvasi osoitteeseen Matkakuvat Maisemat Kaupunkiviidakko Puutarha Veden äärellä 1,6 sekunti F4 ISO mm Jos aikoo kuvata kaupungin valoja, kannattaa hakeutua korkealle. Laajakulma Suurkaupunki Syksyn eläimet Vaudhin hurmaa Pilvinen sää Kuvauskalenteri Lontoo Camden Marketilla voit kuvata punkkareita, mummoja ja mainosväkeä liituraitapuvuissaan. Tällä kuhisevalla alueella Lontoon pulssi on tiheimmillään. Camden Lockissa on usein perjantaisin elävää musiikkia. Pariisi 37 Seinen yllä risteilevää siltaa tarjoavat tunnelmallisia kuvauskohteita. 7. syyskuusta 13. lokakuuta asti tarjoaa Ile de France -festivaali monenlaisia kulttuuririentoja. New York Menneisyys kohtaa Brooklynissa nykyisyyden, kun alueen ortodoksijuutalaiset kulkevat alueen boheemien seassa. 2. syyskuuta on länsi-intialainen karnevaali. Lissabon Huutavat kalamuijat, muusikot ja jalkapallonpelaajat elävät rinta rinnan Alfamassa, Lissabonin vanhimmassa osassa. Lissabonin Maraton järjestetään 6. lokakuuta. Barcelona Katalonian pääkaupunki pullistelee lasi- ja teräsmuskeleitaan kiiltävän nykyaikaisella rantapromenadilla. Suurin katujuhla pidetään syyskuuta. ShutterStock.com/Luciano Mortula/Alberto Zornetta/paqui gallardo 25
TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA. ƒ2.8. ƒ1.4 ƒ2. ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32. Digikuva 2015
TEKSTI // POUL SIERSBÆK Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA ƒ2.8 ƒ1 ƒ1.4 ƒ2 ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32 36 LUE uudistunut Digikuva Kuvassa käytettiin suurta aukkoa. Näin tausta pehmeni kauniisti ja valokohdat
TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Ohjeet ja tekniikka. Kun eläimiä kuvataan piilokojusta, voi tarkennus lukittua. Digikuva 2015
TEKSTI // POUL SIERSBÆK Kun eläimiä kuvataan piilokojusta, voi tarkennus lukittua esimerkiksi ruohoon. Se vältetään tarkentamalla käsin. Ohjeet ja tekniikka TARKENNA 72 KÄSIN Käsin tarkentamalla pärjäät
TAPAA. TARKENTAA Nils Wille Christoffersen
KOLME TAPAA TARKENTAA Nils Wille Christoffersen Uusi hybriditarkennus toimii erittäin nopeasti. Sen ansiosta KUVAAJA PYSYY TAHDISSA NOPEISSAKIN TILANTEISSA. Tässä artikkelissa kerrotaan, miten hybriditarkennus
I AM YOUR 1 NIKKOR FINDER
I AM YOUR FINDER I AM VISUAL PERFECTION Nikon 1 -järjestelmäkameroilla elämäsi vauhdikkaimpien hetkien ikuistaminen onnistuu kätevästi. Vaihdettavalla objektiivilla varustetut Nikon 1 -kamerat ovat erittäin
IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO
IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO Ennemmin tai myöhemmin moni kuvaaja innostuu yötaivaan valopilkusta. Keräsimme vinkkejä, joiden avulla onnistut kuukuvauksessa. Mukana on myös tärkeitä päivämääriä.
Loistavien kuvien ottaminen ON helppoa! Parempia kuvia Image Stabilizer (kuvanvakain) -objektiiveilla
Loistavien kuvien ottaminen ON helppoa! Parempia kuvia Image Stabilizer (kuvanvakain) -objektiiveilla Tuleeko kuvistasi usein epäselviä? Ratkaisu on Canon IS* -objektiivi! Hieno kuva! Vai onko? Kun suurennat
POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen
POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen you can 2 Matkamme alkaa Laineet kutsuvat! Lautailukoulu alkaa Digitaalisen järjestelmäkameran teho Vaihda objektiivia, vaihda näkökulmaa Vaihdettavien
Kuvaamassa. Kuvassa. ja salaman valoa. digikuva 18 13
Kuvaamassa Kuvassa sekoitettiin luonnonvaloa ja salaman valoa. 18 digikuva 18 13 Tunnelmallisia Muotokuvia Sisällä Frank Sebastian Hansen Perheet, suvut ja ystävät kokoontuvat talven pimetessä yhteen.
TALVEN TAIKAA! TEKSTI // NIKLAS MAJGAARD
TALVEN TAIKAA! TEKSTI // NIKLAS MAJGAARD Kylmä kausi mahdollistaa lumiset maisemaja muotokuvat ja henkeäsalpaavat toimintakuvat. Keräsimme ideoita ja vinkkejä hyvien talvikuvien kuvaamiseen. Talvi on vuodenaika,
Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2
Digikamerasta kuvakirjaan Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Hannu Räisänen 2011 Akun ja kortin poisto Akun ja kortin poisto Sisäinen muisti Kamerassa saattaa olla myös sisäinen muisti
TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO KURKISTA LÄHELLE
TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO KURKISTA LÄHELLE Folio, värikäs paperiarkki tai sopivasti aseteltu käsi ja oikean painikkeen painaminen vie makrokuvat uusiin ulottuvuuksiin. Lähikuvanikseillämme makrokuvaamista
ISOKENNOISET KOMPAKTIKAMERAT
TESTI ISOKENNOISET KOMPAKTIKAMERAT Moni etsii helposti mukana pidettävää, huomiotaherättämätöntä kameraa, jonka OLISI KUITENKIN YHTÄ HYVÄ KUIN JÄRJESTELMÄKAMEROISSA. Keräsimme testiin viisi laadukasta
Maisemat. kiä esiin pilvettömälle taivaalle. Kameran näytöltä on vaikeata nähdä mitään ja siis arvioida, valottuuko kuva oikein.
Kuvaamassa Talven Maisemat Karsten Bidstrup Kauniit, vitivalkoiset lumimaisemat edellyttävät oikeiden toimintatapojen tuntemista. Kerromme, miten vältät tummanharmaat, sinertävät kuvat. Lisäksi neuvomme,
KESKILUOKAN TIUKKA TAISTO
TEKSTI // THOMAS NYKROG KESKILUOKAN TIUKKA TAISTO Järjestelmäkameraa hankittaessa on alle 800 euron hintaluokka se, jossa ostaja todella saa rahalleen vastinetta. Siitä löytyy tehokkaita toimintoja ja
VALOKUVAUKSEN PERUSTEET
VALOKUVAUKSEN PERUSTEET Sampsa Sulonen sampsa.sulonen@suomenlatu.fi +358408343174 @sampsasulo Kameroiden ominaisuudet Kennon koko ja sen vaikutukset Megapikselimäärät Peilitön tai peilillinen Tarkennuksen
TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN. Hallitse KUVATYYLIT A S P N F M. Digikuva 2016
TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN Hallitse KUVATYYLIT A S P N F M L 34 Kuvatyylillä Maisema tulee taivaan sinisestä ja kasvien vihreästä kylläisiä. 1/200 SEKUNTI F10 ISO 200 24 MM Jo kuvausvaiheessa voit
VALOKUVAAMINEN PITKÄLLÄ SULJINAJALLA Tomi Mäkelä
VALOKUVAAMINEN PITKÄLLÄ SULJINAJALLA Tomi Mäkelä Opinnäytetyö Jyväskylän ammattiopisto, Tekniikan ja liikenteen yksikkö AV-viestintä Maaliskuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto 3 2 Välineet 3 3 Kuvaaminen
Lars Gejl Lars Gejl on kokenut luontokuvauksen ammattilainen, jonka erikoisaloja ovat luontokasvatus ja luonnonsuojelu.
Pidä kamera valmiina ennen auringonlaskua. Silloin värit ovat lämpimät ja varjot kuvauksellisen pitkiä. Lars Gejl Lars Gejl on kokenut luontokuvauksen ammattilainen, jonka erikoisaloja ovat luontokasvatus
makro Mahtava Kuvaamassa
Kuvaamassa Mahtava makro Morten Hilmer Kevään tullen alkavat lähikuvauksesta kiinnostuneen kuvaajan kulta-ajat. Uusilla kameroilla lähikuvaus on entistä helpompaa. Live view -suorakatselu auttaa saamaan
perusasiaa objektiiveista
29 perusasiaa objektiiveista Nils Christoffersen Optisella laadulla saa myös kuvanlaatua. Keräsimme tosiasioita ja vinkkejä, jotka auttavat hyödyntämään objektiivien ominaisuudet ja saamaan teräviä ja
SOMMITTELUN TAIT. ensin havaita kohteensa ja sen jälkeen kehystää se kuvallisesti alun perin kolmiulotteisesta
2,1 5,3 7,4 SOMMITTELUN TAIT TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN Kun kameratekniikka on hallussa, seuraavana askeleena on sommittelun hallinta. Parhaimmissa kuvissa on onnistunut sommittelu, ja siinä kannattaa
TÄSMÄLLISIÄ VALOTUKSIA HISTOGRAMMILLA
TÄSMÄLLISIÄ VALOTUKSIA HISTOGRAMMILLA Poul Siersbæk Kuvan oikea valotus voidaan arvioida tarkastelemalla sen histogrammia kameran näytöltä. SIITÄ NÄKYY TARKALLEEN, ONKO JOTAIN VINOSSA. SE PÄTEE MYÖS KONTRASTIIN
objektiiviopas Suuri Objektiivi on kuvanlaadulle tärkeä kuin kamera. Valitsimme katsaukseen kymmeniä kiinnostavia löytyy sopiva moneen tarpeeseen.
Objektiiveja yleiskäyttöön Näin vältetään vinjetointi Avarat näkymät laajakulmalla kirkkaalla säällä harmaasuodin Kiinnostavat teleobjektiivit Terävyyttä vauhtikuviin Suuri Poul Siersbæk Objektiivi on
Valon määrä ratkaisee Aukko
Valon määrä ratkaisee Aukko syväterävyys Suljinaika ISO liike ja terävyys valoherkkyys ja kohina Valon määrä ratkaisee / ajan esivalinta Bulb käytössä M-tilassa, valottaa niin kauan kuin painetaan laukaisinta
TS-E24mm f/3.5l TS-E45mm f/2.8 TS-E90mm f/2.8 Käyttöohjeet
TS-E24mm f/3.5l TS-E45mm f/2.8 TS-E90mm f/2.8 FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canonin TS-E-objektiivit ovat EOS-kameroihin suunniteltuja kallistus-/siirto-objektiiveja. Kallistus-/siirto-objektiivien
EF24-105mm f/4l IS USM
EF24-105mm f/4l IS USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF24-105mm f/4l IS USM objektiivi on EOS-kameroille kehitetty korkealaatuinen, standardi zoom-objektiivi. Siinä on kuvan
PARASTA LAATUA TASKUUN
TEKSTI // THOMAS NYKROG PARASTA LAATUA TASKUUN Järjestelmäkameroita testattaessa ovat erot ominaisuuksien, ulkonäön ja laadun suhteen monissa tapauksissa vain marginaalisia. Vaan ei tässä testissä, jossa
23 MAKRO OBJEKTIIVIA SUURTESTISSÄ
TESTI TEKSTI // THOMAS NYKROG Näet nyt ensi kertaa lähes kaikki markkinoiden makro-objektiivit testattuna samoilla kuvilla ja samoissa oloissa. Vertaile 23 objektiivin kuvanlaatua, merkkiobjektiivien menestystä
EF70-200mm f/4l USM FIN. Käyttöohjeet
EF70-200mm f/4l USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF70-200mm f/4l USM -objektiivi on Canon EOS -kameroille kehitetty pienikokoinen, tehokas telezoom-objektiivi. USM on lyhennys
Digitaalisen järjestelmäkameran käyttö Kuva-Artesaani Marko Koivistoinen http://www.peda.net/veraja/kuopio/kansalaisopisto/kuvataide/valokuvaus Kurssin sisältö Järjestelmäkameran perusrakenne Toiminta
Lintuja eri vuodenaikoina
3 Lintuja tapaa kaikkina vuodenaikoina, ja kuvattavaa riittää. Monelle peippo tuo kevään. 300 mm [480 mm], f5.6, 1/500 s, ISO 100. Kari Auvinen Lintujen seuraaminen on mukavaa puuhaa ehkäpä siksi kuvia
EF100mm f/2.8l MACRO IS USM
EF100mm f/2.8l MACRO IS USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF100mm f/2,8l MACRO IS USM objektiivi on makro-objektiivi, joka on valmistettu Canon EOS kameroita varten. Siinä
EF300mm f/4l IS USM FIN. Käyttöohjeet
EF300mm f/4l IS USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF300mm f/4l IS USM objektiivi on EOS -kameroille kehitetty tehokas telezoomobjektiivi, joka on varustettu kuvan vakaajalla.
EF16-35mm f/2.8l II USM
EF16-35mm f/2.8l II USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF16-35mm f/2,8l II USM -objektiivi on Canon EOS -kameroille kehitetty korkealaatuinen, ultralaajakulmainen zoom-objektiivi.
EF85mm f/1.2l II USM FIN. Käyttöohjeet
EF85mm f/1.2l II USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF85mm f/1,2l II USM on erittäin suorituskykyinen EOS-kameroille kehitetty keskipitkä teleobjektiivi. Se on varustettu suuren
Valokuvauksen opintopiiri
Valokuvauksen opintopiiri Valokuvaus on maalaamista valolla kameraa käyttäen. (tuntematon ajattelija) Valokuvaus on menetelmä, jossa valokuvia talletetaan valoherkälle materiaalille kameran avulla. Perinteisessä
KUVAA PERHETTÄ UUTEEN TYYLIIN
50 Digikuva 2015 KUVAA PERHETTÄ UUTEEN TYYLIIN TEKSTI // LOUISE HOUMØLLER OLESEN Milloin olet viimeksi ottanut läheisistäsi kuvan, jossa on jotain uutta ja yllättävää? Kerromme, miten saat katsojat hymyilemään
EF14mm f/2.8l II USM FIN. Käyttöohjeet
EF14mm f/2.8l II USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF14mm f/2,8l II USM-objektiivi on EOS-kameroille kehitetty erittäin suorituskykyinen super laajakulmaobjektiivi. "USM"
Asiat jotka sinun pitäisi tietää ja hallita ennen hyvien valokuvien ottamista
Kunnon Kuvan ABC Asiat jotka sinun pitäisi tietää ja hallita ennen hyvien valokuvien ottamista Kamerassa on himmennin, jolla määrätään aukon koko. Suljin taas määrää kuinka kauan valoa päästetään kennolle.
EF100-400mm f/4.5-5.6l IS USM Käyttöohjeet
EF100-400mm f/4.5-5.6l IS USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF100 400mm f/4,5 5,6L IS USMobjektiivi on erittäin suorituskykyinen zoomteleobjektiivi EOS-kameroihin. IS on lyhennys
EF100mm f/2.8 MACRO USM
EF100mm f/2.8 MACRO USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF100mm f/2,8 MACRO USM objektiivi on makro-objektiivi, jota voidaan käyttää tavallisessa valokuvauksessa ja lähikuvauksessa
EF-S18-55mm f/3.5-5.6 IS
EF-S18-55mm f/3.5-5.6 IS FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF-S18-55mm f/3,5-5,6 IS-objektiivi on korkealaatuinen standardi zoom-objektiivi, joka on kehitetty EF-S-objektiivien*
LENS EF28 135mm f/3.5 5.6 IS USM. Käyttöohjeet
LENS EF28 135mm f/3.5 5.6 IS USM FIN Käyttöohjeet Suomenkieliset käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF28 135mm f/3,5 5,6 IS USM on EOSkameroihin kehitetty tehokas objektiivi, joka
Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma
Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden
EF-S10-22mm f/3.5-4.5 USM
EF-S10-22mm f/3.5-4.5 USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF-S10-22mm f/3,5-4,5 USM-objektiivi on kompaktikokoinen ja kevyt ultralaajakulmaobjektiivi, jossa on tehokas optiikka.
EF70-200mm f/2.8l IS II USM
EF70-200mm f/2.8l IS II USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. EOS-kameroille erityisesti valmistettu Canon EF70-200mm f/2,8l IS II USM objektiivi on korkealaatuinen telezoom-objektiivi,
Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko
Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko MILLAINEN ON HYVÄ KUVA? Oletko usein miettinyt mikä saa kuvan näyttämään hyvältä ja nousemaan esille satojen kuvien joukosta? Miksi joku kuva voittaa kilpailut
NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,-
Sivu 1 NIKON COOLPIX S3000 139,- 5640000172 NIKON COOLPIX S3000 SORT VMA541E1 EAN: 018208918966 139 NIKON DSLR D3100 Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 2 PENTAX OPTIO S1 139,50 PENTAX
Digijärkkäri tutuksi. Digitaalijärjestelmäkamerakuvaamisen perusteet. Petri Vainio
Digijärkkäri tutuksi? Digitaalijärjestelmäkamerakuvaamisen perusteet Petri Vainio www.vaipe.net Karkea jaottelu Pokkarit (point and shoot, compact camera): edullisia: muutamasta kympistä muutamaan sataan
Digikamera tutuksi 2016/12
Digikamera tutuksi 2016/12 Ohjelma 9-11 teoria ja oman kameran asetukset 11.00 harjoitustehtävät, ryhmäjako opettajien esittely 11-11.30 tauko paikalla eväät tai kahvila 12-n.14 kuvausharjoituksia, puoli
Harrastusohjeita 12. PERHOSTEN VALOKUVAUS. Suomen Perhostutkijain Seura ry
12. PERHOSTEN VALOKUVAUS Perhosten valokuvaus on suosittu ja mielenkiintoinen harrastus joko perhosten keräilyn ja havainnoinnin oheen tai itsenäisenä ajanvietteenään. Tästä kertoo mm. Suomen Perhostutkijain
404 CAMCORDER CAMCORDERIN & KAMERAN TOIMINTA
Suomi Finnish 404 CAMCORDER CAMCORDERIN & KAMERAN TOIMINTA Liitteet ARCHOS 404 -käyttöoppaaseen Katso www.archos.com/manuals ladataksesi tämän käyttöoppaan viimeisimnman version. Versio 1.1 Tämä käyttöopas
EF24mm f/1.4l II USM FIN. Käyttöohjeet
EF24mm f/1.4l II USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF24mm f/1,4l II USM -objektiivi on EOS-kameroille kehitetty suorituskykyinen laajakulmaobjektiivi. "USM" on lyhennys sanoista
Palopaikan dokumentointi. vrk. Tuomas Teräväinen
Palopaikan dokumentointi vrk. Tuomas Teräväinen 27.11.2018 Luennon sisältö Alkuvaiheen kuvat Kalusto Ilmakuvaus Paikkatutkinta Piirrokset Tallenteiden säilyttäminen 2 Alkuvaiheen kuvat Joskus ratkaiseva
Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille. Hyvä kuva. Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1
Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille Hyvä kuva Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1 Luentojen sisältö Osa 1 Kuvaajan oikeudet ja velvollisuudet Hyvän kuvan ominaisuudet Valokuvauksen perusteet
Kuvanlaadun. Testi. Canon EOS 5D Mark III Canon EOS 6D Nikon D600. Hyvä tietää. Osallistujat. Näin testi tehtiin
Testi Kuvanlaadun kärkijoukko Kun tavoitteena on paras mahdollinen kuvanlaatu, otetaan kouraan kinokoon kamera. Niiden hinnat ovat nyt harrastajakuvaankin ulottuvilla. Vertailumme viisi huippuluokan kinokokoista
Digitaalisen järjestelmäkameran käyttö
Digitaalisen järjestelmäkameran käyttö Kuva-Artesaani Marko Koivistoinen http://www.peda.net/veraja/kuopio/kansalaisopisto/kuvatai de/valokuvaus Kurssin sisältö Järjestelmäkameran perusrakenne Toiminta
Tarkennusopas Automaattitarkennusjärjestelmän tarkat käyttöohjeet
Tarkennusopas Automaattitarkennusjärjestelmän tarkat käyttöohjeet Tarkennusopas Uusi automaattitarkennuksen ominaisuuksien ja helppokäyttöisyyden yhdistelmä tarjoaa runsaasti uusia kuvausmahdollisuuksia.
EF-S18-135mm f/3.5-5.6 IS STM
EF-S18-135mm f/3.5-5.6 IS STM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF-S18-135mm f/3,5 5,6 IS STM-objektiivi on korkealaatuinen, suuresti suurentava zoom-objektiivi, jossa on kuvan
Valokuvaohje. Ohjeet on jaettu kuuteen ryhmään:
Valokuvaohje Suomessa siirrytään lähitulevaisuudessa uusiin passikuvavaatimuksiin, jotka perustuvat YK:n alaisen kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön määritelmiin. Tarkoituksena on yhdenmukaistaa passikuvia
valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden
Vallitseva valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden joukossa kotien, työpaikkojen, katujen ja julkisten tilojen keinovalaistusta ei pidetä juuri arvossa. Päivänvalo on luonnollisin valonlähde.
Upeita kuvia heikossakin valossa
Tiedote 6.8.2009 Upeita kuvia heikossakin valossa Uudet TX1 ja WX1 -mallit ovat yhteensopivia oman henkilökohtaisen valokuvaajan, Party-shot IPT-DS1:n kanssa. Sonyn Cyber-shot TX1 ja WX1 -kamerat esittelevät
EF-S18-135mm f/ IS
EF-S18-135mm f/3.5-5.6 IS FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF-S18-135mm f/3,5 5,6 IS-objektiivi on korkealaatuinen, suuresti suurentava zoom-objektiivi, jossa on kuvan vakaaja
KESÄÄ KUVAA LOMATEEMA
SUURI LOMATEEMA TEKSTI // NIKLAS MAJGAARD, CAROLINE SCHMIDT JA DANIEL LEZANO KUVAA KESÄÄ Kesäaika on valokuvausaikaa. Kesällä 2016 voit koetella taitojasi ja kuvata uusia aiheita, käyttää salamaa, vaikka
EF400mm f/4 DO IS USM
EF400mm f/4 DO IS USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF400mm f/4 DO IS USM objektiivi on Canon EOS-kameroille kehitetty erittäin tehokas superteleobjektiivi. Varusteisiin kuuluu
Pokkarista kaikki irti
Pokkarista kaikki irti Parempia kuvia pinnan alta kompaktikameralla Sisältö Miksi sukelluskuvaus on vaikeaa? Pokkariko mukaan pinnan alle? Miten onnistua pokkarilla? Miten kuva rakennetaan? Miten kehittyä
NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DRJ-100-12(1) 2010 Sony Corporation
NEX-3/NEX-5/NEX-5C Tässä esitteessä on kuvattu tämän laiteohjelmapäivityksen sisältämät 3Dtoiminnot. Lisätietoja on Käyttöoppaassa ja mukana toimitetun CD-ROMlevyn α Käsikirjassa. 2010 Sony Corporation
JUHA TAKANEN AV-KOULUTUS/ EPILEPSIALIITTO
19.11.2016 JUHA TAKANEN AV-KOULUTUS/ EPILEPSIALIITTO MIKSI VIDEO? - IHMINEN ELÄÄ TUNTEISTA JA HALUAA TULLA LIIKUTETUKSI - HYVÄ VIDEO HERÄTTÄÄ TUNTEITA JA JÄTTÄÄ MUISTIJÄLJEN - VIDEON VOIMA ON SEN TAVASSA
VALOKUVAUS HARRASTUKSENA LUONTOKUVAAJAN OPAS. Reima Flyktman
VALOKUVAUS HARRASTUKSENA LUONTOKUVAAJAN OPAS Reima Flyktman Readme.fi, Lönnrotinkatu 18, 00120 HELSINKI A Bonnier Group Company Asiakaspalvelu: palvelu@readme.fi Lue lisää Readme.fi-kirjoista www.readme.fi
EF180mm f/3.5l MACRO USM
EF180mm f/3.5l MACRO USM FIN Käyttöohjeet 10 Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF180mm f/3,5l MACRO USM objektiivi on EOS-kameroille kehitetty suuritehoinen makro-objektiivi, jota voidaan käyttää
High Dynamic Range. Simo Veikkolainen 6.9.2010
High Dynamic Range Simo Veikkolainen 6.9.2010 High Dynamic Range High Dynamic Range: kuvantamista jossa kuvaan saadaan laajempi dynamiikka kuin mitä kamera pystyy tallentamaan Dynamiikalla tarkoitetaan
2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..
2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.
EF-S60mm f/2.8 MACRO USM
EF-S60mm f/2.8 MACRO USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF-S60mm f/2,8 MACRO USM objektiivi on makro-objektiivi, jota voidaan käyttää tavallisessa valokuvauksessa ja lähikuvauksessa
Pyrimme Nikon Schoolin avulla näyttämään ja selittämään kameran toimintoja, jotta voisit hyödyntää kaikkia kamerasi ominaisuuksia.
1 Pyrimme Nikon Schoolin avulla näyttämään ja selittämään kameran toimintoja, jotta voisit hyödyntää kaikkia kamerasi ominaisuuksia. Tämä esite sisältää yleiskatsauksen kuvaamiseen sekä hieman tietoja
myrskykuvia dramaattisia KUVAAMASSA
KUVAAMASSA dramaattisia myrskykuvia Karsten Bidstrup Rankka sade ja raivoava tuuli pitävät useimmat meistä poissa ulkoa. Tähän vuodenaikaan kuvausretki vaatiikin reipasta asennetta, mutta synkkä maisema
ota oikein Muotokuvia
Kuvaamassa ota oikein Muotokuvia Frank Sebastian Hansen Tämän suuroppaan ohjeita noudattamalla syntyy vaikuttavia henkilökuvia. Viimeiset varusteuutuudet ja kuvaustekniikkaohjeet auttavat hyviin tuloksiin
Kuvat ovat tärkeä osa Espoon kaupungin viestintää, ja siksi ne on suunnitellaan ja valitaan huolellisesti.
-verkkosivuston KUVAMAAILMAn ohjeistus JOHDANTO Kuvat ovat tärkeä osa Espoon kaupungin viestintää, ja siksi ne on suunnitellaan ja valitaan huolellisesti. Espoo.fi-sivuston kuvat tukevat kaupungin visuaalista
DIGITAALISESTI IKUISTETTU. Digikameran käytöstä 25.2.2009 Matti Tossavainen Palvelukeskus Foibe Learning in Later Life
DIGITAALISESTI IKUISTETTU Digikameran käytöstä 25.2.2009 Matti Tossavainen Palvelukeskus Foibe Learning in Later Life Sisältö Linjanveto (paperitulosteet vai täysdigi) Filmi vs. Digi Digiketju ja sen hallinta
EF-S18-200mm f/ IS
EF-S18-200mm f/3.5-5.6 IS FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF-S18-200mm f/3,5 5,6 IS-objektiivi on korkealaatuinen, suuresti suurentava zoom-objektiivi, jossa on kuvan vakaaja
Opas jatkuvan tarkennuksen valinnaisten toimintojen ja ISO-herkkyysasetusten käyttöön
Opas jatkuvan tarkennuksen valinnaisten toimintojen ja ISO-herkkyysasetusten käyttöön Opas jatkuvan tarkennuksen valinnaisten toimintojen ja ISO-herkkyysasetusten käyttöön Sisällys Jatkuvan tarkennuksen
Anatomisia taitekohtia kannattaa varoa. Anatomisia taitekohtia ovat nilkat, polvet, haarus, kyynärpää ja yleensä vartalon taitekohdat.
1 2 Dokumentin aiheen totuus on usein laajempi kuin mitä videolle on voitu vangita. Siksi dokumentin ennakkotutkimusvaihe on olennainen dokumentin lopullisen totuudellisuuden kannalta. Tässä vaiheessa
Taustani. Herätys valokuvaukseen
Taustani Nuorena olin henkeen ja vereen käsityöihminen, joten oli itsestään selvää että lähden opiskelemaan vaatetusalaa. Lukion jälkeen opiskelin pukineiden valmistajaksi, ja oman kilpatanssiharrastuksen
I AM YOUR EYES. iamnikon.fi
I AM YOUR EYES iamnikon.fi Näe toisin silmin Jokainen valokuvaaja on erilainen. Jokaiselle kuvaajalle on olemassa kuvaustyyliin sopiva NIKKOR-objektiivi kuvaajan ideoista, kokemuksesta ja luovasta näkemyksestä
TEKSTI // KARSTEN BIDSTRUP
Valoisat ja TEKSTI // KRSTEN BIDSTRUP Vaikka kaikki säät ovatkin kuvaussäitä, on juhannuksessa jotain erityisen kohottavaa ja innostavaa, kun valo voittaa pimeyden. Kun vuorokaudessa on enemmän valoisia
NIKON SUOMEN MYYNTITOIMISTO NIKON SVENSKA AB OJAHAANRINNE 4, 01600 VANTAA PUH: (09) 5660 060 FAX: (09) 5660 0626
Nikon Lite Touch Zoom 130 ED/130 ED QD kamera Tekniset Tiedot Tyyppi: 35 mm:n automaattitarkenteinen keskussuljinkamera, jossa on Nikonin zoomobjektiivi Filmi: DX-koodattu 35mm:n filmi Kuvakoko: Normaalikuva:
Missä mennään? Matkat ja loma ovat antoisaa. Paikannuksella varustetut matkakamerat. Panasonic Lumix DMC-TZ10 Samsung WB650 Sony Cyber-shot DSC-HX5V
Vertailumme kolmikkoa yhdistää kattava zoom-objektiivi, runsas varustelu, käsisäädöt, teräväpiirtoinen videokuvaus sekä kaiken huippuna vielä gps-paikannus. Näistä aineksista syntyy eteviä matkakameroita,
Readme.fi Korkeavuorenkatu 37 00130 HELSINKI. A Bonnier Group Company. Asiakaspalvelu: palvelu@readme.fi Lue lisää Readme.fi-kirjoista www.readme.
Readme.fi Korkeavuorenkatu 37 00130 HELSINKI A Bonnier Group Company Asiakaspalvelu: palvelu@readme.fi Lue lisää Readme.fi-kirjoista www.readme.fi Teksti, kuvat ja taitto: Reima Flyktman Kansi: Marko Tapani
I AM YOUR EYES. www.nikon.fi
I AM YOUR EYES www.nikon.fi Näe toisin silmin Jokainen valokuvaaja on erilainen. Jokaiselle kuvaajalle on olemassa kuvaustyyliin sopiva NIKKOR-objektiivi kuvaajan ideoista, kokemuksesta ja luovasta näkemyksestä
MACRO PHOTO LENS. MP-E 65mm f/ FIN. Käyttöohjeet
MACRO PHOTO LENS MP-E 65mm f/2.8 1-5 FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Suuren suurennosalan omaava Canon MP-E 65mm f/2,8 1-5x -makro-objektiivi voi suurentaa kohteen 1-kertaisesta aina
Valaisukurssi. TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla. Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi
Valaisukurssi TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi Aikataulusta 12.4.: Salamavalaisun perusasiat ja yhden salaman käyttö potrettivalaisussa
I AM YOUR EYES. www.nikon.fi
I AM YOUR EYES www.nikon.fi Näe toisin silmin Jokainen valokuvaaja on erilainen. Jokaiselle kuvaajalle on olemassa kuvaustyyliin sopiva NIKKOR-objektiivi kuvaajan ideoista, kokemuksesta ja luovasta näkemyksestä
Uudet ominaisuudet. Versio 4.10
Uudet ominaisuudet Versio 4.10 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.
EF24-70mm f/4l IS USM
EF24-70mm f/4l IS USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF24-70mm f/4l IS USM on erittäin suorituskykyinen zoom-objektiivi EOS-kameroihin. Objektiivi on varustettu kuvanvakaajalla,
Kamera videoita. Valokuva- ja videokameran. Monipuolisempaa videointia
Monipuolisempaa videointia Canon EOS 7D Nikon Coolpix P100 Olympus Pen E-PL1 Panasonic Lumix DMC-FT2 Sony Cyber-shot DSC-HX5V Sony Handycam HDR-CX350VE Kamera videoita Valokuva- ja videokameran yhdistämisessä
LÄSNÄOLON PIKKU NIKSIT TALTIOIVAT
TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN PIKKU NIKSIT TALTIOIVAT LÄSNÄOLON Läsnäolon tunne ihmisten välillä syntyy ja häviää hetkessä. Niinpä sen taltioiminen on kuvaajalle haastavaa mutta onnistuessaan sitäkin
Sony keräsi ennätykselliset seitsemän EISA-palkintoa eri kategorioissa
Lehdistötiedote 15.8.2017 Sony keräsi ennätykselliset seitsemän EISA-palkintoa eri kategorioissa Sony on saanut jälleen tunnustusta European Imaging and Sound Association (EISA) -järjestoltä elektroniikkatuotteistaan,
bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera
Tiedote 7.1.20100 bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera Pieni ja kompakti MHS-PM5/PM5K ja MHS-CM5 tallentaa 1920x1080 teräväpiirtoisia MP4-videoita ja viiden megapikselin valokuvia. Tyylikäs,
NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre. Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007
NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007 NÄIN NÄIN MAISEMASTA NÄHTYÄ Maisema. Sana tarkoittaa yleensä nähtyä avaraa kohdetta, joskus
XZ 1 Runko Musta. Vähäisen valon mestari. Tekniset tiedot. Tyyppi. Live Preview. Kuvakennossa. Kuvanvakaaja. Objektiivi.
XZ 1 Runko Musta Loistokas izuiko objektiivi Täydet suljinajan ja aukon käsisäädöt Syväterävyyden hallinnalla näyttävä taustan epäterävyys nen objektiivirengas nopeaan asetusten säätöön Erinomainen suorituskyky
Hyvästä kuvasta hyvään kollaasiin. Siilinjärvi 17.5. ja 21.5.2010 Hannu Räisänen
Hyvästä kuvasta hyvään kollaasiin Siilinjärvi 17.5. ja 21.5.2010 Hannu Räisänen Copyright Hannu Räisänen 2010 1 MITÄ SAA JA MITÄ EI SAA KUVATA? Copyright Hannu Räisänen 2010 2 MITÄ SAA JA MITÄ EI SAA KUVATA?