NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre. Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre. Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007"

Transkriptio

1 NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus

2 NÄIN NÄIN MAISEMASTA NÄHTYÄ Maisema. Sana tarkoittaa yleensä nähtyä avaraa kohdetta, joskus laajemmin koettua tai jopa kuviteltua, sielun silmin nähtyä hetkeä. Siihen voi mielessä liittyä nähdyn lisäksi ääniä, tuoksuja tai vaikka tuulen tuntu. Maisema voi myös palauttaa mieleen suuria tunteita. Kuvien lisäksi näitä mielleyhtymiä voi herättää myös moni muu asia, vaikka musiikki. Perinteisesti sanotaan, että valokuvia otetaan. Otetuksi lopulta tulee jotakin kemiallisena reaktiona filmille tai digitaalisena numerosarjana muistikortille. Näistä voidaan automaattisilla laitteilla tuottaa jotakin näkyvää, kuvajäljennös jostakin hetkestä johonkin suuntaan eli otettu kuva. Valokuvaajan, joka mahdollisesti tulee olemaan myös kuvan antaja, osa on jo alkuvaiheessa valita kuvan suunta, laajuus, rakenne sekä kuvaushetki. Sitten hän valitsee otetuista kuvista ne, jotka hänen mielestään kertovat halutut asiat. Edelleen hän valitsee, antaako kyseinen kuva nähtäväksi sellaisenaan, automaatin rakentamana vai rajaako hän otetusta kuvasta jonkin erityisen osan, säätääkö hän väri- ja valoisuustasapainot ja kontrastin vastaamaan sitä tilannetta, jonka hän on itse kuvatessaan nähnyt ja kokenut. Vai muokkaako hän otetun kuvan osista aivan uuden, kuvitteellisen näkymän. Tavoitteena kuitenkin on antaa katsojalle perusta tuntea mielessään kuvauspaikkaan ja tilanteeseen liittyvä hetki kokonaisuutena. Tämä ei enää ole automaatin toimintaa vaan luovan ihmisen ratkaisu. Tulos kuitenkin on lähtökohtaisesti jo kuvan ottajan kokemaa. Kuvan antaja voi sitten korostaa jotain kuvassa olevaa tai jopa luoda erilaisia viestejä, tarkoitusperiä ja politiikkaakin tarpeensa mukaan. Yksittäisen kuvan ja, laajemmin esitettynä, näyttelyn onnistuminen kuvakokemuksen tuottajana edellyttää katsojalta oman osansa, halun ja kyvyn kuvitella itsensä kuvan paikkaan ja hetkeen. Liittyvät omat kokemukset ja muistot antavat nähdylle parhaimmillaan moniulotteisuutta. Kaikki eivät tämän vuoksi näe ja koe kuvia samoin. Näyttelyni kuvissa haluan tuoda esille erilaisia tapoja nähdä samakin asia, maisema, eri tavoilla. Erityistä muuta tavoitteellisuutta kuvillani ei ole, mutta: Näin näin!

3 Makromaisema tai kansallismaisema Kohteet laajoja, suuria, korkealta tai niihin liittyy jokin erikoisuus Koli romantiikan ajan taiteilijoiden tapaan Nikon Coolpix 950 Saana, ehkä ulkomuodoltaan tunnetuin tunturimme Kilpisjärvi, ruotsalaisia vuoria Kuvanveistäjä, paroni Emil Cedercreuzin korvattu maisemanmenetys: padottu Kokemäenjoki, Harjavalta Nikon Coolpix 4500

4 Lähimaisema Näkymiä tutusta lähiympäristöstä, joita voi poimia lähes joka paikasta Iltarusko, lammen jään päällä ohuesti vettä Canon 20D Iltarusko, meri on vielä vapaa Nokia N73 Talvisilta. Huurre puussa, vapaa vesi Canon, 5D Rantajää, syntynyt tyrskyjen roiskeesta Canon 5D

5 Maisemassa Varsinaisessa maisemakuvassa on jokin yksityiskohta, joka kiinnittää huomion Koivuja pilveä vasten, taustalla Mallatunturi Puu taivasta vasten tai savujuovat pilvissä Valaisevat yöpilvet, lähellä revontulia. Merisavu, sen takana on varmaan Canon 5D

6 Maisemalla Kuvaustapaa käytetään usein esittämään joku kasvi tai eläin luontaisessa ympäristössään Tikankontti, kuusamolaisella suolla Kiiruna. Minun maani. Jääkalterit, rantavallissa Sony T1 Suomännynkränkkä

7 Minimaisema Jalkojen juuressa oleva kohde, joka sopivasti kuvattuna voi luoda mielikuvan maisemasta Kallioranta vai olisiko vain rantakivi Ruskojärvi vai suolätäkkö Nietostunturi vai pikkukinos Timanttimetsä vai huurteiset sammaleet

8 Ihminen maisemassa Ihminen muokkaa ja käyttää ympäristöään. Jälki näkyy vaihtelevasti Pelto on ihmisen tekemä, avara näköala Canon 20D Puimurinmunat Nykyaikainen koriste? Valaistu Porin silta. Vanha silta, uudet valot Nikon 4500 Valaistu Vantaa, malli ihmisen maisemasta Sony T9

9 Muita kuvauskohteitani Maisema on vain yksi aiheistani, oheiset kuvat ovat esimerkkejä muista kiinnostuksen kohteistani. Ristihämähäkin kasteinen seitti. Helminauha Canon 20D Naurulokki. Katsokaa minua! Kurjenmiekka. Enkö näytä hyvältä! Tammerkosken vesi. Taustan tiiliseinä kuvastuu

10 Ilmiöitä maisemassa Maisemaan saattaa liittyä erityisiä luonnonilmiöitä, jotka poikkeuksellisina huomaa Varjoton kuvan keskusta. Aurinko on aivan takana. Canon 20D Sävyperspektiivi. Se korostuu sateella. Enkelinportaat. Katso, ilmakin näkyy! Nikon 4500 Sateenkaari. Tuolla on aarre! Canon 20D Kangastus ja rusko. Laskenut aurinko siivuina punaisella. Canon 20D Pinkki hetki. Rusko värjää koko maailman. Canon 20D

11 Fotografellit eli akvarellinomaisesti käsitellyt ja akvarellipaperille vedostetut kuvat Porin silta Sony T1 Talvinen pelto Canon D10 Lato Canon D10 Talvisumu Canon 5D

12 Kuplia Pientä kikkailua Tehtaalla sattui pieni päästö, joka lähti leijumaan alkuun taivaalle ja päätyi lopulta joelle sekä siitä edelleen rantatyrskyihin

13 Taustan muutos, muuttaa koko kuvan olemusta

14 Varsinainen kuva, sama postimerkkinä ja joulukortissa Fotografelli, sama käyntokortissa

Tieteellisiä havaintoja kännykällä

Tieteellisiä havaintoja kännykällä Tieteellisiä havaintoja kännykällä Havainto Arkipäivässäkin voi tehdä tieteellisiä havaintoja erilaisista luonnonilmiöistä. Tieteellisiin havaintoihin kuuluu havainnon dokumentointi ja erilaisten mittausten

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi Valokuvien muokkaaminen Käynnistettyäsi Picasa-ohjelman, eteesi avautuu niin sanottu arkistonäkymä. Näet täältä olemassa olevia valokuvia.

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi . IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi AURAJOEN MONET KASVOT AURAJOEN NYKYISYYDESTÄ JA TULEVAISUUDESTA Kerrottu koettu

Lisätiedot

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2016 Viite 1510006584 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN

Lisätiedot

Kuvien lisääminen ja käsittely

Kuvien lisääminen ja käsittely Kuvien lisääminen ja käsittely KUVIEN LISÄÄMINEN JA KÄSITTELY Tämä on ote VIS Online Mediahallinta ohjeesta. Kuvia lisätään autojen tietoihin VIS Online kuvankäsittelyohjelmalla. Ohjelma käynnistyy klikkaamalla

Lisätiedot

Tuulivoiman maisemavaikutukset

Tuulivoiman maisemavaikutukset Kuvasovite raportista Etelä-Pohjanmaan tuulivoimaselvitys, FCG, E-P:n liitto, YM. http://www.epliitto.fi/upload/files/etelapohjanmaan_tuulivoimaselvitys.pdf Tuulivoiman maisemavaikutukset Tietoa ja havainnollistusta

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,-

NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 1 NIKON COOLPIX S3000 139,- 5640000172 NIKON COOLPIX S3000 SORT VMA541E1 EAN: 018208918966 139 NIKON DSLR D3100 Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 2 PENTAX OPTIO S1 139,50 PENTAX

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8 Tasot ja kanavat Yleistä Tasot eli layerit ovat tärkeä osa nykyajan kuvankäsittelyä. Tasojen perusidea on se, että ne ovat läpinäkyviä "kalvoja", joita

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt toisen kerran ja sen kilpailuaika oli 13.3.-6.6.2010. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa. Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään

Lisätiedot

Näe luonnon värit. Akutex FT värivalikoima

Näe luonnon värit. Akutex FT värivalikoima Näe luonnon värit Akutex FT värivalikoima Näe luonnon värit Akutex FT värivalikoima Uusia värejä hakiessamme olimme yhteydessä laajaan joukkoon eurooppalaisia arkkitehtejä sekä sisustusja tekstiilisuunnittelijoita.

Lisätiedot

TUULIVOIMALAT JA MAISEMA. Lieto 8.12.2011 Emilia Weckman (Heidi Saaristo-Levin)

TUULIVOIMALAT JA MAISEMA. Lieto 8.12.2011 Emilia Weckman (Heidi Saaristo-Levin) TUULIVOIMALAT JA MAISEMA Lieto 8.12.2011 Emilia Weckman (Heidi Saaristo-Levin) 1 Tuulivoimarakentamisen maisemavaikutukset ovat sidoksissa: 1) Voimaloiden ja niihin liittyvien rakenteiden: ulkonäköön,

Lisätiedot

T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2

T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2 KEIDAS Luontonäyttely T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2 1 Luontomuseo KEIDAS Tehtävät 0-2 luokille nimi: Laatineet Heidi Heimonen ja Henna Malila. Opettaja: jos tulostat luokallesi nämä tehtäväsivut,

Lisätiedot

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA RAJAKIIRI OY Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet VE1: 22 x V126 x HH137 VE2: 39 x V126 x HH137 VE3: 36 x V126 x HH137 Yhteismallinnukset

Lisätiedot

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen Lasten- ja nuorten lautakunnalle Uuden koulu nimi Mansikka-ahon ja Tornionmäen koulut yhdistyvät ja koulutyö jatkuu uudessa koulurakennuksessa syksyllä 2014. Kouluun tulee

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

Katson maisemaa ja kuuntelen

Katson maisemaa ja kuuntelen Katson maisemaa ja kuuntelen Hiljan-päivän seminaari 8.10.2015 Helsinki Anne Savola, ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Eilen #meri kohisi, tänään aallot lipuvat liplatellen rantaan @luontoilija Äänet

Lisätiedot

Robertin tarina - opettajan materiaali

Robertin tarina - opettajan materiaali Robertin tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalin joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi

Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA INFINERGIES FINLAND OY Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi Vestas V126 hh147m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.9.2015 P23690 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY

Lisätiedot

Muotoilijan aarrearkkuja esiopetusryhmiin syksyllä 2012

Muotoilijan aarrearkkuja esiopetusryhmiin syksyllä 2012 Muotoilijan aarrearkkuja esiopetusryhmiin syksyllä 2012 Vuoden 2012 World Design Capital kaupungit Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Lahti toteuttavat yhdessä Muotoilijan aarrearkku -hankkeen, jossa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Muita kuvankäsittelyohjelmia on mm. Paint Shop Pro, Photoshop Elements, Microsoft Office Picture Manager

Muita kuvankäsittelyohjelmia on mm. Paint Shop Pro, Photoshop Elements, Microsoft Office Picture Manager Missio: 1. Asentaminen 2. Valokuvien tarkastelu, tallennus/formaatit, koko, tarkkuus, korjaukset/suotimet, rajaus 3. Kuvan luonti/työkalut (grafiikka kuvat) 4. Tekstin/grafiikan lisääminen kuviin, kuvien/grafiikan

Lisätiedot

Suolakankaan tuulivoimahanke

Suolakankaan tuulivoimahanke S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MEGATUULI OY Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet P27134 1 (15) 1 Maisema ja havainnekuvat on laadittu alueesta laadittua maastomallinnusta hyödyntäen WindPROohjelmalla.

Lisätiedot

PIIRUSTUS JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 3.6.2013

PIIRUSTUS JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 3.6.2013 PIIRUSTUS JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 3.6.2013 1 TULEVAISUUDEN TONNIN SETELI Suunni ele neliön muotoinen 1000 euron seteli. Kuva-aiheena voit käy ää

Lisätiedot

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja,

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja, Cerati on innostunut henkilökohtaisesta projektistaan Enkelit. Kuvien ideat syntyvät usein kuvaustilanteessa inspiraatio tulee malleista ja tunnelmasta. TIINA PUPUTTI Davide Cerati on Pohjois-Italiassa

Lisätiedot

Heinolan vetovoimaopasteet, mainospylonit ja infopisteet 17.4.2012. Heinolan opasteet

Heinolan vetovoimaopasteet, mainospylonit ja infopisteet 17.4.2012. Heinolan opasteet Heinolan vetovoimaopasteet, mainospylonit ja infopisteet 17.4.2012 Teos muodostaa ajan kuluessa yleisesti tunnetun, kohteeseen liittyvän ikonin statue of liberty, New York opera house, Sidney golden gate,

Lisätiedot

Mainoselokuvakilpailu 2009. Valitse sopimuksen laji(t) laittamalla rasti ruutuun [ x ] Allekirjoitus: 1 [ ] ESIINTYMISEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

Mainoselokuvakilpailu 2009. Valitse sopimuksen laji(t) laittamalla rasti ruutuun [ x ] Allekirjoitus: 1 [ ] ESIINTYMISEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS Esiintymisen ja kuvauspaikan käyttöoikeussopimus Jokaisen mainoselokuvassa pelkällä äänellään tai kasvoillaan tunnistettavasti esiintyvän henkilön tulee allekirjoittaa esiintyjäsopimus. Jokaisesta valmiissa

Lisätiedot

Linjurin parkkihallin kellarikerroksen valaistuksen uudistusprojekti ennen/jälkeen mittaustulokset, sekä ennen/jälkeen kuvia

Linjurin parkkihallin kellarikerroksen valaistuksen uudistusprojekti ennen/jälkeen mittaustulokset, sekä ennen/jälkeen kuvia Valaistus tasot alla olevaan pohjapiirrokseen merkityistä paikoista. Mittaukset suoritettu alla kerrotuin päivämäärin, sekä kellon ajoin ja kuvaukset heti tämän perään, jotka olivat valmiina noin 15 minuuttia

Lisätiedot

Askarrellaan lorukortteja

Askarrellaan lorukortteja Askarrellaan lorukortteja Valitse lapsen kanssa mieluisimmat lorut liitteestä tai muistelkaa omia lempilorujanne. Kirjoita tai leikkaa ja liimaa loru kartongille. Kortista tulee lapselle entistä kiinnostavampi,

Lisätiedot

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa

Lisätiedot

EERO JÄRNEFELT. 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm. 3. Sisäkuva Suvirannasta, 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm

EERO JÄRNEFELT. 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm. 3. Sisäkuva Suvirannasta, 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm EERO JÄRNEFELT 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm 3. Sisäkuva Suvirannasta, 1911 öljy, 73 x 91 cm 4. Koli, 1917 öljy, 80 x 118 cm 5. Kevättulva Tuusulanjärvellä,

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena tai etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Tiedelimsa. Vedestä saadaan hapotettua vettä lisäämällä siihen hiilidioksidia, mutta miten hiilidioksidi jää nesteeseen?

Tiedelimsa. Vedestä saadaan hapotettua vettä lisäämällä siihen hiilidioksidia, mutta miten hiilidioksidi jää nesteeseen? Vedestä saadaan hapotettua vettä lisäämällä siihen hiilidioksidia, mutta miten hiilidioksidi jää nesteeseen? TAUSTAA Moni ihminen lapsista aikuisiin saakka on varmasti joskus pohtinut hiilidioksidiin liittyviä

Lisätiedot

T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2, r a t k a i s u t

T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2, r a t k a i s u t KEIDAS Luontonäyttely T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2, r a t k a i s u t karhunsammal 1 Luontomuseo KEIDAS Tehtävät 0-2 luokille nimi: Laatineet Heidi Heimonen ja Henna Malila. Opettaja: jos tulostat

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Suvi Junes/Pauliina Munter Tampereen yliopisto / tietohallinto 2014

Suvi Junes/Pauliina Munter Tampereen yliopisto / tietohallinto 2014 Wiki Wiki-työkalu mahdollistaa dokumenttien työstämisen kurssilla yhteisesti siten, että opettaja ja opiskelija/opiskelijat voivat muokata samaa dokumenttia. Opettaja voi luoda Jokaiselle opiskelijalle

Lisätiedot

Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi

Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA INFINERGIES FINLAND OY Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi Vestas V126 hh147m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23690 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Ristiniityn

Lisätiedot

NANTES VELO-CITY. Group 4 Peppi Kankkunen Julia Chen Ugo Janizewski. Innovation project

NANTES VELO-CITY. Group 4 Peppi Kankkunen Julia Chen Ugo Janizewski. Innovation project NANTES VELO-CITY Innovation project Group 4 Peppi Kankkunen Julia Chen Ugo Janizewski Kiinnostavin tapa esittää LAD projekti Velo-city Nantes messuilla 2015? Sisällysluettelo: Aihe Ideointi Konseptin inspiraatio

Lisätiedot

Suomen Mielenterveysseuran Hyvän mielen metsäkävelyt

Suomen Mielenterveysseuran Hyvän mielen metsäkävelyt Suomen Mielenterveysseuran Hyvän mielen metsäkävelyt Tutkimusten mukaan jo viisi minuuttia metsässä vaikuttaa myönteisesti henkiseen hyvinvointiimme. Luonnossa liikkuminen lisää hyvää oloa. Erityisesti

Lisätiedot

Sisällys. Vesi... 9. Avaruus... 65. Voima... 87. Ilma... 45. Oppilaalle... 4 1. Fysiikkaa ja kemiaa oppimaan... 5

Sisällys. Vesi... 9. Avaruus... 65. Voima... 87. Ilma... 45. Oppilaalle... 4 1. Fysiikkaa ja kemiaa oppimaan... 5 Sisällys Oppilaalle............................... 4 1. Fysiikkaa ja kemiaa oppimaan........ 5 Vesi................................... 9 2. Vesi on ikuinen kiertolainen........... 10 3. Miten saamme puhdasta

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 2, käytä tehokkaasti

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 2, käytä tehokkaasti Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 2, käytä tehokkaasti Tämä on ensimmäisen kuvankäsittelyoppaan jatko-osa. Tässä jatko-osassa opimme käyttämään Picasan mainioita ominaisuuksia tehokkaasti ja monipuolisesti.

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Stabilointi. Marja Hassinen. p.1/48

Stabilointi. Marja Hassinen. p.1/48 Stabilointi Marja Hassinen marja.hassinen@cs.helsinki.fi p.1/48 Kertausta ja käsitteitä Sisältö Stabilointi Resynkroninen stabilointi Yleinen stabilointi Tarkkailu Alustus Kysymyksiä / kommentteja saa

Lisätiedot

Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle?

Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle? Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle? Varkaus 14.1.2015 Reeta Rönkkö Ympäristöluotsi mikä se on? Ympäristöluotsit ovat ympäristöasioista ja ympäristösuhteesta monipuolisesti kiinnostuneita

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty. Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE. Nikon tuo markkinoille uuden sukupolven. kuvankäsittelyohjelmiston. Capture NX2: entistä tehokkaampi ja helppokäyttöisempi

LEHDISTÖTIEDOTE. Nikon tuo markkinoille uuden sukupolven. kuvankäsittelyohjelmiston. Capture NX2: entistä tehokkaampi ja helppokäyttöisempi Nikon tuo markkinoille uuden sukupolven kuvankäsittelyohjelmiston Capture NX2: entistä tehokkaampi ja helppokäyttöisempi Amsterdam, Alankomaat, 3. kesäkuuta 2008 Nikon Europe julkistaa uuden Capture NX2

Lisätiedot

Kellosalmi, Seitniemi, Virmaila

Kellosalmi, Seitniemi, Virmaila Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuskohteiden kartoitus Kellosalmi, Seitniemi, Virmaila 13.3.2013 Maire Heija 1 Esityksen sisältö Miksi kartoitettiin Miten ja missä kartoitettiin Kartoituksen kohteet

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

Elämänmakuista! Ruoan merkitys muistisairaan ihmisen elämänlaadussa

Elämänmakuista! Ruoan merkitys muistisairaan ihmisen elämänlaadussa Elämänmakuista! Ruoan merkitys muistisairaan ihmisen elämänlaadussa Maaret Meriläinen Toimintaterapeutti Oulun Seudun Muistiyhdistys ry Ruoan merkitys ihmiselle Elämän aikana kaikille ihmisille syntyy

Lisätiedot

Tunnista lajit ja logot

Tunnista lajit ja logot Tunnista lajit ja logot Tehtävässä testataan kuinka monta lähiympäristön eläin- tai kasviasukasta oppilaat tuntevat. Tarkoituksena on sen jälkeen miettiä, miksi näistä (ja muista) lajeista on syytä välittää.

Lisätiedot

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23 Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit duration ca. 23 Työskentelimme Henriikka Tavin kanssa löyhässä symbioosissa, keskustelimme ja

Lisätiedot

Tasan vuosi sitten GoExpo messuilla päätin lähteä melomaan Suomen rannikkoa

Tasan vuosi sitten GoExpo messuilla päätin lähteä melomaan Suomen rannikkoa Tasan vuosi sitten GoExpo messuilla päätin lähteä melomaan Suomen rannikkoa Kuka olen, millä lihaksilla Aloitin melontaharrastukseni rakentamalla vanerikajakin kesällä 2006 Hankin 50-vuotislahjaksi oikean

Lisätiedot

Harjoitustyö, joka on jätetty tarkastettavaksi Vaasassa 10.12.2008

Harjoitustyö, joka on jätetty tarkastettavaksi Vaasassa 10.12.2008 VAASAN YLIOPISTO TEKNILLINEN TIEDEKUNTA SÄHKÖTEKNIIKKA Janne Lehtonen, m84554 GENERAATTORI 3-ULOTTEISENA Dynaaminen kenttäteoria SATE2010 Harjoitustyö, joka on jätetty tarkastettavaksi Vaasassa 10.12.2008

Lisätiedot

Ihmisen chakrajärjestelmä

Ihmisen chakrajärjestelmä Ihmisen chakrajärjestelmä Aivan ulommaisena meitä ympäröi aura. Se toimii suojaavana kerroksena ihmisen ja maailman välissä. Aurassa on neljä kerrosta, neljä energiakehoamme fyysisen kehomme ympärillä;

Lisätiedot

Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli

Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli Asko Keski-Nisula Hyvä mehtäkaveri työryhmän jäsen Kainuun alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja 22.1.2015 A s k o K e

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 Selvityksen tarkoitus Liito-oravaselvityksessä oli tarkoitus löytää selvitysalueella mahdollisesti olevat liito-oravan

Lisätiedot

Sivuston käyttöohje. Punaisella merkityllä alueella on kaksi alasvetovalikkoa, joilla valitaan lajittelutapa sekä kuvakkeiden määrä näytöllä.

Sivuston käyttöohje. Punaisella merkityllä alueella on kaksi alasvetovalikkoa, joilla valitaan lajittelutapa sekä kuvakkeiden määrä näytöllä. Sivuston käyttöohje Tämän verkkopohjaisen kuvagallerian Naantalin yhteiskoulun satavuotisen taipaleen aikaisista valokuvista olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman helppokäyttöiseksi. Sivustolla kaikista

Lisätiedot

Kuva 1. Jokaisen tavallisen kuvan tasotyökalussa näkyy vain yksi taso, tässä nimellä tausta.

Kuva 1. Jokaisen tavallisen kuvan tasotyökalussa näkyy vain yksi taso, tässä nimellä tausta. Gimp alkeet XII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 6 GIMP:in tasotyökalu Lue ensin nämä ohjeet! Harjoitus lopussa! GIMP:in tasotyökalu on nimensä mukaisesti työkalu, jolla hallitaan tasoja, niiden läpinäkyvyyttä,

Lisätiedot

Linjurin parkkihallin kellarikerroksen valaistuksen uudistusprojekti ennen/jälkeen mittaustulokset, sekä ennen/jälkeen kuvia

Linjurin parkkihallin kellarikerroksen valaistuksen uudistusprojekti ennen/jälkeen mittaustulokset, sekä ennen/jälkeen kuvia Valaistus tasot alla olevaan pohjapiirrokseen merkityistä paikoista. Mittaukset suoritettu alla kerrotuin päivämäärin, sekä kellon ajoin ja kuvaukset heti tämän perään, jotka olivat valmiina noin 15 minuuttia

Lisätiedot

8a. Kestomagneetti, magneettikenttä

8a. Kestomagneetti, magneettikenttä Nimi: LK: SÄHKÖ-OPPI 8. Kestomagneetti, magneettikenttä (molemmat mopit) Tarmo Partanen 8a. Kestomagneetti, magneettikenttä Tee aluksi testi eli ympyröi alla olevista kysymyksistä 1-8 oikeaksi arvaamasi

Lisätiedot

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tule mukaan! Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tämän helppokäyttöisen netin kohtaamis- ja keskustelupaikan

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Solun toiminta. II Solun toiminta. BI2 II Solun toiminta 7. Fotosynteesi tuottaa ravintoa eliökunnalle

Solun toiminta. II Solun toiminta. BI2 II Solun toiminta 7. Fotosynteesi tuottaa ravintoa eliökunnalle Solun toiminta II Solun toiminta 7. Fotosynteesi tuottaa ravintoa eliökunnalle 1. Avainsanat 2. Fotosynteesi eli yhteyttäminen 3. Viherhiukkanen eli kloroplasti 4. Fotosynteesin reaktiot 5. Mitä kasvit

Lisätiedot

Mikä on facebook? Rekisteröityminen

Mikä on facebook? Rekisteröityminen Mikä on facebook? Facebook on Internetissä toimiva sosiaalinen palvelu, jonka tarkoituksena on yhdistää ystäviä, työ ja opiskelu kavereita ja tuttuja. Ihmiset käyttävät facebookkia ollakseen yhteydessä

Lisätiedot

LIITE 11. Leipiön tuulivoimapuiston osayleiskaava Halmekankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Onkalon tuulivoimapuiston osayleiskaava.

LIITE 11. Leipiön tuulivoimapuiston osayleiskaava Halmekankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Onkalon tuulivoimapuiston osayleiskaava. S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 11 SIMON KUNTA Havainnekuvat FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14.5.2014 P19456 1 (17) 1 Johdanto Havainnekuvat on laadittu WindPRO-ohjelmiston PHOTOMONTAGE modulilla.

Lisätiedot

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden

Lisätiedot

PELASTUSKOIRA - ilmavirtausten perusteet

PELASTUSKOIRA - ilmavirtausten perusteet PELASTUSKOIRA - ilmavirtausten perusteet TUULEN JA ILMAVIRTAUKSEN VAIKUTUS ETSINTÄTAKTIIKOIHIN Tyynellä ilmalla hajupartikkelit jäävät leijumaan pilveksi uhrin ympärille. Mitä kauemmin uhri on paikoillaan

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuisto

Kattiharjun tuulivoimapuisto LIITE S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P214 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

4. Ilmoitus. Room. 1:19-23

4. Ilmoitus. Room. 1:19-23 4. Persoonallinen Jumala ja kristinuskon totuusvaatimus ihminen oppii tuntemaan Jumalan vasta kun Jumala itse kertoo itsestään ihmisen osuus? ilmoituksen käsite Raamatun asema ilmoituksessa kokemus ja

Lisätiedot

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa.

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. Projekti kannattaa tallentaa muutenkin aina sillöin tällöin, jos käy niin ikävästi että

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti Lopputyö: sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti,

Lisätiedot

Digitaaliset kokeet kemiassa. Opetusneuvos Tiina Tähkä

Digitaaliset kokeet kemiassa. Opetusneuvos Tiina Tähkä Digitaaliset kokeet kemiassa Opetusneuvos Tiina Tähkä Luonnontieteiden opetustilat, työturvallisuus ja välineet www.oph.fi > Julkaisut ja oppimateriaalit > Verkkojulkaisut > Luonnontieteiden opetustilat,

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma

Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma AUDIOVISUAALISEN MEDIAKULTTUURIN KOULUTUSOHJELMA 2016 Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma Tehtävän materiaalit Lyhytelokuva

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulun joulujuhla 2014. Yhteislaulut

Savonlinnan normaalikoulun joulujuhla 2014. Yhteislaulut Savonlinnan normaalikoulun joulujuhla 2014 Yhteislaulut Joulu on taas (Trad.) :,: Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo. :,: :,:Nyt sitä saa, nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo. :,: :,:

Lisätiedot

Portfolio. Linda Siltakoski

Portfolio. Linda Siltakoski r Pr Portfolio Linda Siltakoski 2015, Linda Siltakoski Tekijästä:»»» Linda Siltakoski 11.9.1992 Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopisto, audiovisuaalinen tuotanto Olen animaatio- ja pelituotannon opiskelija

Lisätiedot

VOIMAUTTAVA VALOKUVA

VOIMAUTTAVA VALOKUVA VOIMAUTTAVA VALOKUVA Voimauttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä sosiaalipedagoginen menetelmä, jonka avulla valokuvaa voidaan käyttää yksilön ja erilaisten ryhmien

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT

Lisätiedot