valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden"

Transkriptio

1 Vallitseva valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden joukossa kotien, työpaikkojen, katujen ja julkisten tilojen keinovalaistusta ei pidetä juuri arvossa. Päivänvalo on luonnollisin valonlähde. Valokuvausvalot, joita käsitellään seuraavassa luvussa, on suunniteltu erityisesti tähän tarkoitukseen ja sovitettu mahdollisimman ihanteellisten kameran ja objektiivin asetusten mukaan. Jäljelle jääviä valonlähteitä sanotaan käytettävissä olevaksi tai vallitsevaksi valaistukseksi. Ne voivat olla hankalia käyttää, mutta myös mielenkiintoisia. Vallitsevan valon käyttöä pidettiin ennen lähinnä haasteena, johon liittyi paljon sisäistä epävarmuutta. Valoa on tyypillisesti käytettävissä vähemmän kuin filmin valottamisen kannalta olisi ihanteellista, joten vaihtoehtoina olivat yksityiskohtien menettäminen käyttämällä herkkää ja samalla rakeista filmiä tai kuvaaminen jalustalta pitkillä valotusajoilla, jolloin kuviin tuli liike-epäterävyyttä. Toisena ongelmana oli väritasapaino: ensin piti valita käyttääkö päivänvalon vai hehkulamppujen mukaan säädettyä filmiä ja sitten sopiva suodatin (jos käytettävissä oli riittävän kattava valikoima). Lisäksi piti tietenkin arvioida valaistuksen väri joko mittarilla, kokemuksen perusteella tai arvaamalla. Digikuvauksessa nämä ongelmat poistuvat yhdellä iskulla, ja käytettävissä olevan valaistuksen käyttämisestä tulee hauskaa tai ainakin valikoima valaistusolosuhteita, jotka ovat vähintään yhtä helppoja kameralle kuin ihmissilmälle. Tällä on joitakin tärkeitä käytännön seurauksia ajankäytön ja kustannusten kannalta. Etukäteissuunnittelua ja laskentaa ei tarvita juuri lainkaan. Kuvaaja voi päättää hetkessä, millainen väritasapaino todennäköisesti on (huomaa kuitenkin, että sanon todennäköisesti), valita sopivan valkotasapainon ja tarkistaa tuloksen. Jos ensimmäinen otos ei onnistu, asetusta voi muuttaa valikosta. Kelvollisen väritasapainon löytämisen ei pitäisi kestää minuuttia enempää hankalimmissakaan olosuhteissa. Lopuksi on kustannuskysymys, joka vaikuttaa siihen, miten paljon erilaisia otoksia kuvaajat kokeilevat. Käytettävissä oleva valo on usein epätasaista ja valonlähteet tulevat usein mukaan kuvaan. Tämä vaatii haarukointia ja erilaisten suodatinyhdistelmien kokeilemista. Tai pikemminkin vaati sitä ennen, mutta nykyisin nestekidenäytöstä voi tarkistaa, mitä säätöjä on tarpeen tehdä. Enää ei tarvita suodattimia tai varafilmirullia erilaisia valaistusolosuhteita varten eikä ylimääräisiä kameraperiä erilaisia filmejä varten. Kaikki tarpeellinen on yhdessä digikamerassa, ja tämä tekee vallitsevassa valossa kuvaamisesta tuskatonta.

2 Päivänvalo sisällä Sisätiloissa kuvaaminen ikkunasta tulevaa valoa käyttämällä on helppoa, jos itse ikkuna otetaan huomioon huolellisesti. Ikkunasta tulevalla valolla voi olla erinomainen muotoiluvaikutus. Sisätiloissa käytettävän päivänvalon arvokkain ominaisuus on sen luonnollisuus. Vaikka valon määrä, kontrasti ja väritasapainon epämääräisyys voivat aiheuttaa teknisiä ongelmia, ikkunasta tuleva valo on usein sekä miellyttävää että laadullisesti käyttökelpoista. Itse asiassa tyypillisin henkilökuvauksen valaistus käyttää samanlaista tehostetta: tasovalot on suunniteltu jäljittelemään ikkunasta tulevaa suunnattua, mutta leveää luonnonvaloa. Tyypillinen luonnonvalon lähde sisätiloissa on seinällä oleva ikkuna. Ikkunan suunta ja sen ulkopuolella oleva maisema säätelevät huoneeseen tulevan päivänvalon määrää ja väriä. Katso ulos ikkunasta ja arvioi, voiko värilämpötila vaihdella voimakkaasti. Läheisten rakennusten seinillä voi olla suurempi vaikutus kuin taivaalla. Jos auringonvalo ei ole suoraa (tai sitä hajottamassa on verhoja), ikkuna toimii valonlähteenä. Tällä on tärkeä merkitys intensiteetille, koska valo ei ole yhtä voimakasta kaikilla etäisyyksillä, vaan heikentyy nopeasti (katso sivu 13). Tämä Yllättävät tehosteet Kun aurinko on niin alhaalla, että se paistaa ikkunasta toiselle puolelle huonetta, valo poimii huoneesta kohteita, mutta vain hetkeksi, koska aurinko liikkuu nopeasti näihin aikoihin. Tässä katolisessa kirkossa auringonvalo osui suoraan tikkaisiin, joita pitkin kellonsoittaja kiipesi joka ilta.

3 Frank Lloyd Wright Jotta ikkunan kirkkaimmat sävyt eivät palaisi puhki, kameran paikka täytyy valita huolella. Tässä Frank Lloyd Wrightin suunnittelemassa huoneessa näkökulma on valittu siten, että suurin osa taivaasta on piilossa. Jos kamera olisi taempana, hajavaloa olisi liikaa ja lähempänä taas menetettäisiin markiisikankaan muoto. merkitsee, että jos kuvaat muotokuvaa ikkunasta tulevassa hajonneessa valossa, valotus on riippuvainen siitä, kuinka lähellä ikkunaa kohde on. Jos kuvaat koko huonetta sisätilana, valon voimakkuus voi muuttua kuva-alueella niin paljon, että kontrastin pienentämiseksi on käytettävä jotakin apukeinoa. Ikkunasta tuleva valo on sekä erittäin suuntautunutta että laveaa, joten varjot ovat tasaisia, yksinkertaisia ja pehmeäreunaisia. Nämä ominaisuudet tekevät ikkunasta tulevan levinneen valon lähes ainutlaatuiseksi muotoilun kannalta, ja se toimii erityisen hyvin muotokuvissa ja kokovartalokuvissa. Muotoiluvaikutus on voimakkain, kun ikkuna on toisella sivulla kuvaussuuntaan nähden. Varjojen tiheys ja kontrasti ovat riippuvaisia siitä, mitä huoneen toisella puolella tapahtuu, mahdollisista muista ikkunoista, huoneen koosta sekä sen sisustuksen valoisuudesta. Jos kuvan varjoinen puoli on liian tumma ja haluat säilyttää yksityiskohtia, voit käyttää heijastimia. Heijastuksen merkitys Kirkas auringonvalo, joka osuu lattialle tämän nunnaoppilaan edessä, valaisee hänen kasvojensa ja vaaleanpunaisen kaapunsa varjoisia alueita. Tämä tehoste tuo esiin yksityiskohtia ja on lisäksi itsessään kaunis.

4 Kirkkaan ikkunan tekniikat Tyypillinen sisätila on päiväsaikaan valaistu sivulta yhden tai usean ikkunan kautta, ja jos myös ulkopuolella oleva maisema halutaan mukaan, voimakas kontrasti sisäpuolen kanssa vaatii erikoistekniikoita. Värilliset valot Tämä Lake Palace -hotellin sviitti Udaipurissa on kuuluisa valotehosteesta, jonka sen värilliset ikkunat luovat auringon noustessa. Värien ikuistaminen mahdollisimman hyvin huonetta alivalottamatta vaati piilotettujen lisävalojen sijoittamista vasemmalle ja oikealle. Ikkunasta poispäin ja ikkunaan päin suunnatut kuvat tuottavat hyvin erityylisiä tehosteita. Kun kuvaajan selkä on ikkunaan päin, valaistustehoste on hyvin tasomainen, ellei näkymää muokkaamassa ole auringonvalon keiloja. Valoon päin kuvattaessa kontrasti on erittäin voimakas, mutta ikkunan reunoista tuleva hajavalo luo kuvaan tunnelmaa. On tärkeää huomata lisäksi, että ikkunasta tulevan valon voimakkuus vähenee voimakkaasti huoneen päästä toiseen (katso Käänteisen neliön laki sivulla13), ja tämä voi vaatia korjaamista joko kuvauksen aikana murtovärisuodattimella tai myöhemmin liukuvärisäädöllä kuvankäsittelyohjelmassa. Jos haluat kuvaan mukaan näkymän myös ikkunan ulkopuolelta, tätä varten

5 on käytettävissä hyödyllisiä erikoistekniikoita. Voit esimerkiksi lisätä sisätilan valaistusta, jotta se olisi paremmin tasapainossa ulkopuolen päivänvalon kanssa (tästä enemmän jäljempänä). Toinen keino, joka ei edellytä lisävaloa, on ottaa samasta rajauksesta kaksi kuvaa eri valotuksilla, toinen siten, että ulkopuolinen maisema tallentuu oikein ja toinen sisätilan yksityiskohtien mukaan säädettynä. Ensimmäisessä kuvassa sisätila alivalottuu ja toisessa ikkuna ylivalottuu. Ideana on ladata molemmat kuvat tasoiksi Photoshopiin ja pyyhkiä pois ylemmän tason ylivalottunut osa niin että oikein valottunut alempi taso tulee näkyviin. Ongelmia voi esiintyä, kun ulko- ja sisäpuolien valoisuusero on äärimmäisen suuri. Silloin sisätilan mukaan valotettaessa ikkunan reunoilla voi esiintyä liikaa hajavaloa. Tätä voi jossakin määrin korjata kuvankäsittelyohjelmassa valitsemalla hajavaloa sisältämän alueen ja säätämällä sen kirkkautta, kontrastia ja värikylläisyyttä, mutta helpompaa voi olla peittää ikkuna kuvauksen ajaksi. Tämän voi tehdä ulkopuolelta, mieluiten mustalla kankaalla. Tästä on toki jonkin verran vaivaa, mutta ammattimaisen lopputuloksen takia kannattaa tehdä työtä. Valoisuuden skaala Tämän kuvan aikaansaaminen on teknisesti mahdotonta ilman kahta valotusta. Japanilaisessa teeseremoniahuoneessa on huolellisesti suunnattu näkymä kapean ikkunan läpi. Ensimmäisessä kuvassa (ylinnä) valotus säädettiin sisätilojen mukaan ja toisessa (yllä) maiseman mukaan. Kuvankäsittelyohjelmassa kirkkaampi otos kopioitiin tummemman päälle toiseksi tasoksi. Sen jälkeen luotiin maski molemmille ikkunoille ja ylivalottuneet alueet poistettiin käyttäen tätä maskia valintana, jolloin jäljelle jäi ikkunasta näkyvä maisema. Erityisen vaikeaa oli käsitellä kirkkaammassa kuvassa näkyvää hajavaloa. Se sisällytettiin maskiin huolellisesti siveltimellä tehtynä prosenttiosuutena.

PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI

PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI Arvioijan nimi: Päivämäärä ja kellonaika: Arvioitava tila: Sijainti tilassa: Vastaa kysymyksiin annetussa järjestyksessä! Antaessasi vastauksesi asteikkomuodossa,

Lisätiedot

404 CAMCORDER CAMCORDERIN & KAMERAN TOIMINTA

404 CAMCORDER CAMCORDERIN & KAMERAN TOIMINTA Suomi Finnish 404 CAMCORDER CAMCORDERIN & KAMERAN TOIMINTA Liitteet ARCHOS 404 -käyttöoppaaseen Katso www.archos.com/manuals ladataksesi tämän käyttöoppaan viimeisimnman version. Versio 1.1 Tämä käyttöopas

Lisätiedot

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi Valokuvien muokkaaminen Käynnistettyäsi Picasa-ohjelman, eteesi avautuu niin sanottu arkistonäkymä. Näet täältä olemassa olevia valokuvia.

Lisätiedot

High Dynamic Range. Simo Veikkolainen 6.9.2010

High Dynamic Range. Simo Veikkolainen 6.9.2010 High Dynamic Range Simo Veikkolainen 6.9.2010 High Dynamic Range High Dynamic Range: kuvantamista jossa kuvaan saadaan laajempi dynamiikka kuin mitä kamera pystyy tallentamaan Dynamiikalla tarkoitetaan

Lisätiedot

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DRJ-100-12(1) 2010 Sony Corporation

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DRJ-100-12(1) 2010 Sony Corporation NEX-3/NEX-5/NEX-5C Tässä esitteessä on kuvattu tämän laiteohjelmapäivityksen sisältämät 3Dtoiminnot. Lisätietoja on Käyttöoppaassa ja mukana toimitetun CD-ROMlevyn α Käsikirjassa. 2010 Sony Corporation

Lisätiedot

Päivänvaloa helmikuussa 2015. Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy

Päivänvaloa helmikuussa 2015. Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy Päivänvaloa helmikuussa 2015 Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy Valon terveysvaikutuksia Luonnollinen valo 100 vuotta sitten -> nyt Valon terveysvaikutuksia yhä yleisin sisätiloissa oleva

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE. Nikon tuo markkinoille uuden sukupolven. kuvankäsittelyohjelmiston. Capture NX2: entistä tehokkaampi ja helppokäyttöisempi

LEHDISTÖTIEDOTE. Nikon tuo markkinoille uuden sukupolven. kuvankäsittelyohjelmiston. Capture NX2: entistä tehokkaampi ja helppokäyttöisempi Nikon tuo markkinoille uuden sukupolven kuvankäsittelyohjelmiston Capture NX2: entistä tehokkaampi ja helppokäyttöisempi Amsterdam, Alankomaat, 3. kesäkuuta 2008 Nikon Europe julkistaa uuden Capture NX2

Lisätiedot

Anatomisia taitekohtia kannattaa varoa. Anatomisia taitekohtia ovat nilkat, polvet, haarus, kyynärpää ja yleensä vartalon taitekohdat.

Anatomisia taitekohtia kannattaa varoa. Anatomisia taitekohtia ovat nilkat, polvet, haarus, kyynärpää ja yleensä vartalon taitekohdat. 1 2 Dokumentin aiheen totuus on usein laajempi kuin mitä videolle on voitu vangita. Siksi dokumentin ennakkotutkimusvaihe on olennainen dokumentin lopullisen totuudellisuuden kannalta. Tässä vaiheessa

Lisätiedot

1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä.

1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä. 3-D ANAGLYFIKUVIEN TUOTTAMINEN Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen laboratorio Teknillinen korkeakoulu Petri Rönnholm Perustyövaiheet: A. Ota stereokuvapari B. Poista vasemmasta kuvasta vihreä ja sininen

Lisätiedot

Digikamera tutuksi 2016/12

Digikamera tutuksi 2016/12 Digikamera tutuksi 2016/12 Ohjelma 9-11 teoria ja oman kameran asetukset 11.00 harjoitustehtävät, ryhmäjako opettajien esittely 11-11.30 tauko paikalla eväät tai kahvila 12-n.14 kuvausharjoituksia, puoli

Lisätiedot

KAIHDIN UUTISET AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN!

KAIHDIN UUTISET AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN! ULVILAN KAIHDIN OY TIEDOTUSLEHTI KESÄ 2016 www.ulvilankaihdin.fi AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN! SÄLEKAIHTIMET

Lisätiedot

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja

Lisätiedot

Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy

Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy Pispalan Insinööritoimisto Oy Harry Karvonen harry.karvonen@pispalanit.fi 27. lokakuuta 2013 Passikuva - Käyttöohje Sisältö i Sisältö 1 Passikuva 1

Lisätiedot

LightWorks. 1 Renderoijan perussäädöt. 1.1 Sisältö. 1.2 LightWorksin käytön aloitus

LightWorks. 1 Renderoijan perussäädöt. 1.1 Sisältö. 1.2 LightWorksin käytön aloitus 1.9.2009 ArchiCAD 13 VI. - 1 LightWorks 1 Renderoijan perussäädöt 1.1 Sisältö Tässä luvussa käsitellään LightWorks-renderoijan käyttöönottoa ja säätöjä erilaisissa renderointitilanteissa. Lightworks-renderoija

Lisätiedot

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Valaistus Valaistuksen merkitys näkö- ja kuulovammaisille henkilöille Hyvä valaistus on erityisen tärkeä heikkonäköisille henkilöille. Ympäristön hahmottaminen heikon näön avulla riippuu valaistuksen voimakkuudesta

Lisätiedot

Komennolla Muokkaa-Väriasetukset avautuu tämännäköinen ikkuna:

Komennolla Muokkaa-Väriasetukset avautuu tämännäköinen ikkuna: PHOTOSHOP CS ALBUMIN RAKENTAJALLE Alkeiden perusteiden pohjatiedot Photoshop on laaja ohjelmisto, jonka käyttömahdollisuudet ovat hyvin monipuoliset. Tämä ohje liittyy versioon 8 (CS), mutta samat toimenpiteet

Lisätiedot

KUVAN SÄÄDÖT SUMOPAINTISSA

KUVAN SÄÄDÖT SUMOPAINTISSA KUVAN SÄÄDÖT SUMOPAINTISSA Kuvien käsittelyä pidetään yhtenä digitaalisten kuvien vahvuuksina (ja osittain myös heikkoutena). Monien ammattilaisten mielestä kuvien valoisuutta ja värejä kannattaa useimmiten

Lisätiedot

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun itza Kestää aikaa Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun Itza kestää aikaa. Led-tekniikalle suunnitellun ja uusimmalla häikäisysuojatekniikalla ja optimoidulla rakenteella varustetun Itzan käyttöikä

Lisätiedot

Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä

Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä Täydellisen kuvan niksit Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä suuntaviivoja. Kutsun niitä 9 elementiksi. Tässä artikkelissa käyn läpi mitä tarvitsen ja mitä otan huomioon

Lisätiedot

Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2

Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Digikamerasta kuvakirjaan Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Hannu Räisänen 2011 Akun ja kortin poisto Akun ja kortin poisto Sisäinen muisti Kamerassa saattaa olla myös sisäinen muisti

Lisätiedot

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT SEINÄ/LATTIA -VALOT Seinävalaisimien avulla voi helposti ja nopeasti muuttaa huoneen tyyliä ja tunnelmaa. Meiltä löytyy seinävalaisimia sekä sisä- että ulkokäyttöön ja värilämpötilasta riippuen valaistuksen

Lisätiedot

Muita kuvankäsittelyohjelmia on mm. Paint Shop Pro, Photoshop Elements, Microsoft Office Picture Manager

Muita kuvankäsittelyohjelmia on mm. Paint Shop Pro, Photoshop Elements, Microsoft Office Picture Manager Missio: 1. Asentaminen 2. Valokuvien tarkastelu, tallennus/formaatit, koko, tarkkuus, korjaukset/suotimet, rajaus 3. Kuvan luonti/työkalut (grafiikka kuvat) 4. Tekstin/grafiikan lisääminen kuviin, kuvien/grafiikan

Lisätiedot

VALOKUVAAMINEN PITKÄLLÄ SULJINAJALLA Tomi Mäkelä

VALOKUVAAMINEN PITKÄLLÄ SULJINAJALLA Tomi Mäkelä VALOKUVAAMINEN PITKÄLLÄ SULJINAJALLA Tomi Mäkelä Opinnäytetyö Jyväskylän ammattiopisto, Tekniikan ja liikenteen yksikkö AV-viestintä Maaliskuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto 3 2 Välineet 3 3 Kuvaaminen

Lisätiedot

Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille. Hyvä kuva. Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1

Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille. Hyvä kuva. Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1 Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille Hyvä kuva Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1 Luentojen sisältö Osa 1 Kuvaajan oikeudet ja velvollisuudet Hyvän kuvan ominaisuudet Valokuvauksen perusteet

Lisätiedot

Kirkas aurinko, pilvetön taivas

Kirkas aurinko, pilvetön taivas Luonnollinen valo Aurinko on ainoa luonnonvalon lähde. Kuu ja taivas vain heijastavat auringonvaloa. Siitä huolimatta valaistustehosteiden määrä on suuri. Auringonvaloa voi muokata niin monella tavalla,

Lisätiedot

Duette. Kauniit puitteet miellyttävälle sisäilmalle

Duette. Kauniit puitteet miellyttävälle sisäilmalle Duette Kauniit puitteet miellyttävälle sisäilmalle Uutuus! Kauneutta ja toiminnallisuutta Muutama hetki ajassa taaksepäin auringonsuojaus tarkoitti lähinnä perinteisiä sälekaihtimia, mutta nyt ne ajat

Lisätiedot

SLT-A33/SLT-A55/SLT-A55V

SLT-A33/SLT-A55/SLT-A55V SLT-A33/SLT-A55/SLT-A55V Tässä on kuvattu laiteohjelmistopäivityksen uudet toiminnot ja niiden toimintatavat. Katso Käyttöopas. 2011 Sony Corporation A-E1M-100-11(1) Käytettävissä olevat toiminnot Tämä

Lisätiedot

Valon määrä ratkaisee Aukko

Valon määrä ratkaisee Aukko Valon määrä ratkaisee Aukko syväterävyys Suljinaika ISO liike ja terävyys valoherkkyys ja kohina Valon määrä ratkaisee / ajan esivalinta Bulb käytössä M-tilassa, valottaa niin kauan kuin painetaan laukaisinta

Lisätiedot

Asiaa valosta. Digitaalinen valokuvaus tuo valon mittaukseen ennennäkemättömän

Asiaa valosta. Digitaalinen valokuvaus tuo valon mittaukseen ennennäkemättömän Asiaa valosta Digitaalinen valokuvaus tuo valon mittaukseen ennennäkemättömän tarkkuuden. Kehittyneet kamerat voivat esimerkiksi näyttää mistä tahansa kuvasta histogrammin, joka on periaatteessa kaavio

Lisätiedot

ENERGY SAVING LAMPS. Energiansäästölamput 2008

ENERGY SAVING LAMPS. Energiansäästölamput 2008 Energiansäästölamput 2008 GP Saving Lamps Edut Säästää ympäristöä, vähentää hiilidioksidipäästöjä CO². Kestää 8-12 kertaa kauemmin* Vähentää kotitalouksien sähkönkulutusta jopa 80%* ja näin ollen myös

Lisätiedot

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden

Lisätiedot

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8 Tasot ja kanavat Yleistä Tasot eli layerit ovat tärkeä osa nykyajan kuvankäsittelyä. Tasojen perusidea on se, että ne ovat läpinäkyviä "kalvoja", joita

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki

Kauniaisten kaupunki Kauniaisten kaupunki Keskusurheilukenttä Valaistuslaskenta RAPORTTI LiCon-AT Oy Matleena Sirkiä Hyvinkää 13.3.2013 Sisällys 1 KÄSITTEET... 1 1.1 Valovirta... 1 1.2 Valovoima... 1 1.3 Valaistusvoimakkuus...

Lisätiedot

Valaisukurssi. TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla. Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi

Valaisukurssi. TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla. Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi Valaisukurssi TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi Aikataulusta 12.4.: Salamavalaisun perusasiat ja yhden salaman käyttö potrettivalaisussa

Lisätiedot

I AM YOUR 1 NIKKOR FINDER

I AM YOUR 1 NIKKOR FINDER I AM YOUR FINDER I AM VISUAL PERFECTION Nikon 1 -järjestelmäkameroilla elämäsi vauhdikkaimpien hetkien ikuistaminen onnistuu kätevästi. Vaihdettavalla objektiivilla varustetut Nikon 1 -kamerat ovat erittäin

Lisätiedot

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja,

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja, Cerati on innostunut henkilökohtaisesta projektistaan Enkelit. Kuvien ideat syntyvät usein kuvaustilanteessa inspiraatio tulee malleista ja tunnelmasta. TIINA PUPUTTI Davide Cerati on Pohjois-Italiassa

Lisätiedot

Digikuvan peruskäsittelyn. sittelyn työnkulku. Soukan Kamerat 22.1.2007. Soukan Kamerat/SV

Digikuvan peruskäsittelyn. sittelyn työnkulku. Soukan Kamerat 22.1.2007. Soukan Kamerat/SV Digikuvan peruskäsittelyn sittelyn työnkulku Soukan Kamerat 22.1.2007 Sisält ltö Digikuvan siirtäminen kamerasta tietokoneelle Skannaus Kuvan kääntäminen Värien säätö Sävyjen säätö Kuvan koko ja resoluutio

Lisätiedot

3M Ikkunakalvot. Prestige Auringonsuoja- ja turvakalvot. Kirkkaasti. Ensiluokkainen

3M Ikkunakalvot. Prestige Auringonsuoja- ja turvakalvot. Kirkkaasti. Ensiluokkainen 3M Ikkunakalvot Prestige Auringonsuoja- ja turvakalvot Kirkkaasti Ensiluokkainen Uuden sukupolven 3M Ikkunakalvo Uutta toimivuutta Useat lämpöä torjuvat ikkunakalvot ovat sävyltään tummia, sisältävät metallia

Lisätiedot

Kuvien lisääminen ja käsittely

Kuvien lisääminen ja käsittely Kuvien lisääminen ja käsittely KUVIEN LISÄÄMINEN JA KÄSITTELY Tämä on ote VIS Online Mediahallinta ohjeesta. Kuvia lisätään autojen tietoihin VIS Online kuvankäsittelyohjelmalla. Ohjelma käynnistyy klikkaamalla

Lisätiedot

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana VALOKUVAUS Valokuvauksen opettajana toimii pitkän linjan valokuvaaja ja kouluttaja Timo Ripatti. Kursseilla on mallit ja heidän kustannuksensa

Lisätiedot

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS KUVAMUOKKAUS HARJOITUS PUNASILMÄISYYS, VÄRI, KUVAKOKO, RAJAUS PUNASILMÄISYYS Kuvien punasilmäisyyden joutuu kohtaamaan usein huolimatta kameroiden hyvistä ominaisuuksista. Ohjelma tarjoaa hyvän työvälineen

Lisätiedot

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS KUVAMUOKKAUS HARJOITUS VÄRI, PARANNUS, KUVAKOKO, KEHYKSET Kuvan väri- ja valoisuusarvot ovat sidoksissa kuvanottohetken valaistukseen. Harjoituksen kuva on kuvattu loistevaloissa ja värisävy ei ole kohdallaan.

Lisätiedot

Varjoa ja suojaa ulkopuolisille terasseille ja ruokailualueille

Varjoa ja suojaa ulkopuolisille terasseille ja ruokailualueille Varjoa ja suojaa ulkopuolisille terasseille ja ruokailualueille Luo ympäristöösi hyvinvointia edistävä keidas Apollo Xline terassimarkiisilla. Talvipuutarha on jokaisen talon helmi;. keidas ihmisille,

Lisätiedot

Visualisoinnin perusteet

Visualisoinnin perusteet 1 / 12 Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto Visualisoinnin perusteet Mitä on renderöinti? 2 / 12 3D-mallista voidaan generoida näkymiä tietokoneen avulla. Yleensä perspektiivikuva Valon

Lisätiedot

Valaistus. Valaistus voi kuluttaa miltei 30% normaalin toimistorakennuksen sähköenergiankulutuksesta,

Valaistus. Valaistus voi kuluttaa miltei 30% normaalin toimistorakennuksen sähköenergiankulutuksesta, Valaistus Valaistus voi kuluttaa miltei 30% normaalin toimistorakennuksen sähköenergiankulutuksesta, koulurakennuksissa valaistus voi kattaa jopa 40%. Valaistusta tulisi käyttää ainoastaan tarpeeseen ja

Lisätiedot

MILTÄ VALON KAUPUNKI NÄYTTÄÄ NYT?

MILTÄ VALON KAUPUNKI NÄYTTÄÄ NYT? MILTÄ VALON KAUPUNKI NÄYTTÄÄ NYT? häikäisyä, ylimitoitettua valaistusta, huoltamattomia valaisimia, pimeyttä, markkinoilta poistuvia valonlähteitä, häiriövaloa, valosaastetta, liian kirkkaita mainoksia,

Lisätiedot

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita.

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Sisustussuunnitelmasi Hei, kiitos tilauksestasi! Oli ilo päästä suunnittelemaan muutosta työhuoneeseenne, josta on pian tulossa myös vauvan

Lisätiedot

KVARTAL S U O M I SUUNNITTELU: MITAT: HYVÄ TIETÄÄ: HOITO: IKEA of Sweden

KVARTAL S U O M I SUUNNITTELU: MITAT: HYVÄ TIETÄÄ: HOITO: IKEA of Sweden S U O M I KVARTAL SUUNNITTELU: IKEA of Sweden MITAT: 1-urainen verhokisko 140 cm, 3-urainen verhokisko 140 cm. Ylä- ja alatukilista 60 cm. HYVÄ TIETÄÄ: Valitse seinä-/kattomateriaaliin sopivat ruuvit/tulpat.

Lisätiedot

www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta

www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta sisustuskivet Suomalainen sisustuskivi on sekä kaunis että käytännöllinen. Kivi kestää arjen kulutusta ja on värisävyiltään ajaton. Sisustuskivellä voit tuoda kulumatonta

Lisätiedot

VALAISTUSTA VALOSTA. Fysiikan ja kemian perusteet ja pedagogiikka. Kari Sormunen Kevät 2014

VALAISTUSTA VALOSTA. Fysiikan ja kemian perusteet ja pedagogiikka. Kari Sormunen Kevät 2014 VALAISTUSTA VALOSTA Fysiikan ja kemian perusteet ja pedagogiikka Kari Sormunen Kevät 2014 OPPILAIDEN KÄSITYKSIÄ VALOSTA Oppilaat kuvittelevat, että valo etenee katsojan silmästä katsottavaan kohteeseen.

Lisätiedot

Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012

Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Aiheita Valaistukseen liittyviä peruskäsitteitä Eri lampputyyppien ominaisuuksia Led-lampuissa huomioitavaa Valaistuksen mitoittaminen ja led valaistuksen mahdollisuudet

Lisätiedot

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU ,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU Tässä pääsette tutustumaan Internet Explorerin (IE) käyttöön. Muitakin selainversioita löytyy, kuten esimerkiksi Netscape, Opera ja Mozilla. Näiden muiden selainten

Lisätiedot

MEININKIÄ MILJÖÖSEEN. Sisämiljöövalokuvauksen perusteita

MEININKIÄ MILJÖÖSEEN. Sisämiljöövalokuvauksen perusteita MEININKIÄ MILJÖÖSEEN Sisämiljöövalokuvauksen perusteita 1 Studio Kuutio Osuuskunta Waria MEININKIÄ MILJÖÖSEEN Sisämiljöövalokuvauksen perusteita Kirjoittaja Kimmo Pihlajamaa Kuvaajat Kimmo Pihlajamaa Ari-Matti

Lisätiedot

LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA.

LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA. LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA. PALJONKO LED VALO ANTAA VALOA? MITÄ EROJA ON ERI LINSSEILLÄ? Onko LED -valosta haastajaksi halogeenivalolle? Linssien avautumiskulma ja valoteho 8 (LED 3K, LED 6K ja halogeeni

Lisätiedot

Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko

Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko MILLAINEN ON HYVÄ KUVA? Oletko usein miettinyt mikä saa kuvan näyttämään hyvältä ja nousemaan esille satojen kuvien joukosta? Miksi joku kuva voittaa kilpailut

Lisätiedot

IKKUNAN RAKENNE. Ikkunamalli F (innovatiivinen lasielementti) Ikkunamalli C (kattokupu)

IKKUNAN RAKENNE. Ikkunamalli F (innovatiivinen lasielementti) Ikkunamalli C (kattokupu) kutsu valo sisään TASAKATTOIKKUNAT Luonnollisen valaistuksen edut rakennuksissa ovat kiistattomat, mutta rakennusten keskellä sijaitseviin huonetiloihin ei ole mahdollista asentaa ikkunoita ulkoseinään.

Lisätiedot

Valokuvaohje. Ohjeet on jaettu kuuteen ryhmään:

Valokuvaohje. Ohjeet on jaettu kuuteen ryhmään: Valokuvaohje Suomessa siirrytään lähitulevaisuudessa uusiin passikuvavaatimuksiin, jotka perustuvat YK:n alaisen kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön määritelmiin. Tarkoituksena on yhdenmukaistaa passikuvia

Lisätiedot

Tämän monisteen tarkoitus on tutustua pikamaski -toimintoon GIMP:issä.

Tämän monisteen tarkoitus on tutustua pikamaski -toimintoon GIMP:issä. Gimp alkeet XVII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 5 Tutustuminen pikamaskiin Tämän monisteen tarkoitus on tutustua pikamaski -toimintoon GIMP:issä. Pikamaski on tehokas keino rajata alueita ja copypasteta

Lisätiedot

KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSHOP ELEMENTS 6 - OHJELMALLA

KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSHOP ELEMENTS 6 - OHJELMALLA KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSHOP ELEMENTS 6 - OHJELMALLA 15.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Kuva kuvaan Adobe PHOTOSHOP Elements 6 -ohjelmalla 3 Kun aloitetaan kuvien liittäminen

Lisätiedot

Rullakaihtimet. Persoonallista tyylikkyyttä

Rullakaihtimet. Persoonallista tyylikkyyttä Rullakaihtimet Persoonallista tyylikkyyttä Moderni klassikko, jolla on oma paikkansa Rullakaihdin on klassikko, joka ei ole koskaan poissa muodista. Se ei myöskään ole niin monimutkainen tuote. Rullakaihdin

Lisätiedot

valaisimet Muista valonlähteistä kuvausvalaisimet

valaisimet Muista valonlähteistä kuvausvalaisimet Kuvausvalaisimet Muista valonlähteistä kuvausvalaisimet erottaa se seikka, että ne on suunniteltu käytettäviksi nimenomaan kameroiden kanssa tiettyjen suosittujen kohteiden kuvaamiseen. Kameran salama

Lisätiedot

Tasot. Valitse ensin tasopaletit näkyviin Window Layers. Uusi taso Säätötaso Tason poistaminen. Sekoitustilat

Tasot. Valitse ensin tasopaletit näkyviin Window Layers. Uusi taso Säätötaso Tason poistaminen. Sekoitustilat Tasot Valitse ensin tasopaletit näkyviin Window Layers Sekoitustila Tason näkyvyys Peittävyys Käsiteltävä taso Uusi taso Säätötaso Tason poistaminen Tasomaski Tason lukitus Sekoitustilat Normal, normaali:

Lisätiedot

Kangasvekkikaihtimet. Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia

Kangasvekkikaihtimet. Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia Kangasvekkikaihtimet Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia Uudista ja muuta kauniilla vekeillä Kangasvekkikaihdin yhdistää hienolla tavalla ryhdikkäät, suorat linjat ja pehmeän kauniit kankaat.

Lisätiedot

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen you can 2 Matkamme alkaa Laineet kutsuvat! Lautailukoulu alkaa Digitaalisen järjestelmäkameran teho Vaihda objektiivia, vaihda näkökulmaa Vaihdettavien

Lisätiedot

Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen.

Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen. Sivu 1/7 Värilaatuopas Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen. Laatu-valikko Tulostustila Väri Vain musta

Lisätiedot

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 2, käytä tehokkaasti

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 2, käytä tehokkaasti Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 2, käytä tehokkaasti Tämä on ensimmäisen kuvankäsittelyoppaan jatko-osa. Tässä jatko-osassa opimme käyttämään Picasan mainioita ominaisuuksia tehokkaasti ja monipuolisesti.

Lisätiedot

NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,-

NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 1 NIKON COOLPIX S3000 139,- 5640000172 NIKON COOLPIX S3000 SORT VMA541E1 EAN: 018208918966 139 NIKON DSLR D3100 Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 2 PENTAX OPTIO S1 139,50 PENTAX

Lisätiedot

VALAISTUSTA VALOSTA. Fysiikan ja kemian pedagogiikan perusteet. Kari Sormunen Syksy 2014

VALAISTUSTA VALOSTA. Fysiikan ja kemian pedagogiikan perusteet. Kari Sormunen Syksy 2014 VALAISTUSTA VALOSTA Fysiikan ja kemian pedagogiikan perusteet Kari Sormunen Syksy 2014 OPPILAIDEN KÄSITYKSIÄ VALOSTA Oppilaat kuvittelevat, että valo etenee katsojan silmästä katsottavaan kohteeseen. Todellisuudessa

Lisätiedot

Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio

Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio Juha Karjalainen Kurssin ensimmäinen tehtävä Ensimmäisenä tehtävänämme oli ottaa kuvia järjestelmäkameralla eri asetuksilla kuten valotusaika, polttoväli

Lisätiedot

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti:

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti: HENKILÖKORTTIEN SUUNNITTELUSOVELLUS SOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJE Voit kokeilla korttien suunnittelemista valmiiden korttipohjien avulla ilman rekisteröitymistä. Rekisteröityminen vaaditaan vasta, kun olet valmis

Lisätiedot

Jälleen 3M tuote, johon voit luottaa

Jälleen 3M tuote, johon voit luottaa Laajempi suoja 3M Ultra Prestige PR S70 -kalvolla Ainutlaatuisen Prestige 70 ja Ultra S400 yhdistelmän ansiosta, Ultra Prestige kalvolla saat kummankin kalvon hyödyt - lämmöntorjunta ja turvallisuus. Useiden

Lisätiedot

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita.

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Sisustussuunnitelmasi Hei, Kiitos sisustustilauksestasi, makuuhuoneesi uutta ilmettä oli kiva suunnitella. Lähdin suunnitelmassani kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

Linjurin parkkihallin kellarikerroksen valaistuksen uudistusprojekti ennen/jälkeen mittaustulokset, sekä ennen/jälkeen kuvia

Linjurin parkkihallin kellarikerroksen valaistuksen uudistusprojekti ennen/jälkeen mittaustulokset, sekä ennen/jälkeen kuvia Valaistus tasot alla olevaan pohjapiirrokseen merkityistä paikoista. Mittaukset suoritettu alla kerrotuin päivämäärin, sekä kellon ajoin ja kuvaukset heti tämän perään, jotka olivat valmiina noin 15 minuuttia

Lisätiedot

HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e

HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e sokerina pohjalla KYMPPI~ KERROS MILLAISTA OLISI ASUA MANHATTANILLA UUDEN HL23-TALON 10. KERROKSESSA? AINAKIN AURINGONLASKUN AIKAAN OLISI LASKEUDUTTAVA HIGH LINELLE, JOKA HALKOO

Lisätiedot

VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ

VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ VALAISTUS- JA SÄHKÖSUUNNITTELU Ky VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ 1 VALAISTUS- JA SÄHKÖSUUNNITTELU Ky VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA

Lisätiedot

Kia Koponen. Muotoilun ko / Sisustusarkkitehtuuri KQ12S1SA Metropolia AMK. Malmin pyöräkeskus Projekti 1: Kiintokaluste VIISTE 22/05/2014

Kia Koponen. Muotoilun ko / Sisustusarkkitehtuuri KQ12S1SA Metropolia AMK. Malmin pyöräkeskus Projekti 1: Kiintokaluste VIISTE 22/05/2014 Kia Koponen Muotoilun ko / Sisustusarkkitehtuuri KQ12S1SA Metropolia AMK Malmin pyöräkeskus Projekti 1: Kiintokaluste VIISTE 22/05/2014 Malmin monet kasvot Malmi ennen 1950 Malmi 1980-89 Uusi ja tuleva

Lisätiedot

AC-huoneen ulkonäkö ja käyttö poikkeaa ipadissa oleellisesti tietokoneen AC-huoneesta.

AC-huoneen ulkonäkö ja käyttö poikkeaa ipadissa oleellisesti tietokoneen AC-huoneesta. KIPAn opintoihin osallistuminen ipadilla AC-YHTEYDEN KÄYTTÖ AC edellyttää erillisen ohjelman asentamista ipadille. Ohjelman saa ilmaiseksi esim. itunesista. Ohjelman pääsee hakemaan joko etsimällä sen

Lisätiedot

Lamellikaihtimet. Tyylikkyyttä suuriin ikkunoihin

Lamellikaihtimet. Tyylikkyyttä suuriin ikkunoihin 1 Lamellikaihtimet Tyylikkyyttä suuriin ikkunoihin Uusi lamellileveys uusia mahdollisuuksia Suojaa tyylipuhtailla linjoilla Lamellikaihtimet ovat yksi kaikkein suosituimmista auringonsuojauskaihtimista

Lisätiedot

OSTOAPU IKEA-ÄLYVALAISTUS TRÅDFRI, FLOALT, JORMLIEN, SURTE HYVÄ TIETÄÄ

OSTOAPU IKEA-ÄLYVALAISTUS TRÅDFRI, FLOALT, JORMLIEN, SURTE HYVÄ TIETÄÄ OSTOAPU IKEA-ÄLYVALAISTUS, FLOALT, JORMLIEN, SURTE HYVÄ TIETÄÄ Tämä symboli löytyy jokaisen IKEA-älyvalaistukseen kuuluvan tuotteen pakkauksesta. IKEA-älyvalaistus luo parempaa arkea IKEA-älyvalaistuksen

Lisätiedot

LightWorks. 1 Renderoijan perussäädöt. 1.1 Sisältö. 1.2 LightWorksin käytön aloitus

LightWorks. 1 Renderoijan perussäädöt. 1.1 Sisältö. 1.2 LightWorksin käytön aloitus 6.7.2010 ArchiCAD 14 VI. - 1 LightWorks 1 Renderoijan perussäädöt 1.1 Sisältö Tässä luvussa käsitellään LightWorks-renderoijan käyttöönottoa ja säätöjä erilaisissa renderointitilanteissa. Lightworks-renderoija

Lisätiedot

Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min)

Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min) Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min) Päätarkoitus: - Lyhyiden selitysvideoiden tuotanto (max 3 minuuttia) yksinkertaisin keinoin Selitysvideoiden tuottaminen edistää reflektioprosessia liittyen omaan

Lisätiedot

Digikuvaus selkokielellä

Digikuvaus selkokielellä Petri Ilmonen JA HEIKKI LINDBERG Digikuvaus selkokielellä Sisällysluettelo Saatesanat 3 5 Ohjeita kuvaajalle 34 Johdanto Digitaalisen valokuvaamisen osaamissisällöt 1 Digitaalinen kuva 1.1 Perinteinen

Lisätiedot

KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2

KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2 KÄYTTÖOPAS ver. 1.2 VAROITUS Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle kolme (3) vuotiaille lapsille. VAROITUS Emme kanna mitään vastuuta mahdollisista onnettomuuksista tai vahingoista, jotka johtuvat laiminlyönnistä

Lisätiedot

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DTS-100-12(1) 2010 Sony Corporation

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DTS-100-12(1) 2010 Sony Corporation NEX-3/NEX-5/NEX-5C Tämän laiteohjelmistopäivityksen uudet toiminnot ja niiden toiminta on kuvattu tässä. Käyttöopas ja mukana toimitetulla CD-ROM-levyllä oleva α-käsikirja sisältävät lisätietoja. 2010

Lisätiedot

LED-LAMPUT 2012/13. Valitse laatu, mielenrauha ja vapaus lamppujen vaihtamisesta. Valitse Maxell LED-valaistus.

LED-LAMPUT 2012/13. Valitse laatu, mielenrauha ja vapaus lamppujen vaihtamisesta. Valitse Maxell LED-valaistus. LED-LAMPUT 2012/13 Valitse laatu, mielenrauha ja vapaus lamppujen vaihtamisesta. Valitse Maxell LED-valaistus. MIKSI VALITA MAXELL-VALAISTUS? Maxell on ollut yli viisikymmentä vuotta kehityksen kärjessä

Lisätiedot

Esitystekniikoita ja visualisoinnin workflow

Esitystekniikoita ja visualisoinnin workflow 1 / 43 Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto Esitystekniikoita ja visualisoinnin workflow Miksi? 2 / 43 piirustuksilla arkkitehti kommunikoi muille suunnitelmasta (esim. skabat) eläydyttävä

Lisätiedot

LED VALAISTUS. Vinkit ja ideat sinun kotiisi

LED VALAISTUS. Vinkit ja ideat sinun kotiisi LED VALAISTUS Vinkit ja ideat sinun kotiisi LED on lämmintä valoa Nykyään voit valita LED-valaisimet jotka näyttävät halogeeneilta. Lediä voi himmentää Siivous vai illallinen? Voit himmentää valaistusta

Lisätiedot

rajatonta visuaalisuutta SEISMO FACTORY www.seismo.fi www.panoramic-display.com

rajatonta visuaalisuutta SEISMO FACTORY www.seismo.fi www.panoramic-display.com rajatonta visuaalisuutta SEISMO FACTORY www.seismo.fi www.panoramic-display.com Isoa, upeaa, sau TÄYTTÄ KUVAA Panoramic on modulaarinen näyttely- ja sisustusratkaisu, jossa rakenteet piiloutuvat täysin

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 TYÖPAJA, LUOKKATILAN PUOLEINEN OSA

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 TYÖPAJA, LUOKKATILAN PUOLEINEN OSA Kuva Tuulikaappi, ulkoovi. 3,8 23, 4,4 30 3,2 2 2 Tuulikaapin ulkoovesta johtuu viileää ulkoilmaa sisätilaan päin sekä ulkooven reunoilta tapahtuu ilmavuotoa, jotka aiheuttavat liittyvien rakenteiden ja

Lisätiedot

Tampereen yliopisto Tietokonegrafiikka 2013 Tietojenkäsittelytiede Harjoitus

Tampereen yliopisto Tietokonegrafiikka 2013 Tietojenkäsittelytiede Harjoitus Tampereen yliopisto Tietokonegrafiikka 201 Tietojenkäsittelytiede Harjoitus 6 1..201 1. Tarkastellaan Gouraudin sävytysmallia. Olkoon annettuna kolmio ABC, missä A = (0,0,0), B = (2,0,0) ja C = (1,2,0)

Lisätiedot

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia OPAS GUIDE SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia 1 Ideoi, innostu ja onnistu yhdessä Tikkurilan kanssa Sablonimaalaus tuo käyttöösi loputtomasti uusia mahdollisuuksia muokata maalilla sisustuksesi

Lisätiedot

1. Kontrollikerta. Atomikatu 7. Porras A. Porras B. Porras C. Porras D. Arkitehdinkatu 40. Porras A. Oikea. Yleistä. Yleistä LIITE 2: 1 (12)

1. Kontrollikerta. Atomikatu 7. Porras A. Porras B. Porras C. Porras D. Arkitehdinkatu 40. Porras A. Oikea. Yleistä. Yleistä LIITE 2: 1 (12) LIITE 2: 1 (12) 43 1. Kontrollikerta Atomikatu 7 Muutamia sormen jälkiä. puoli pysynyt puhtaampana ja kirkkaampana, tasaisempi jälki. Raitamaisia jälkiä ja muutenkin likaisempi kuin vasen puoli. Laikukas,

Lisätiedot

AALTO-passi. Oma nimi:

AALTO-passi. Oma nimi: AALTO-passi Oma nimi: Kiertele Aalto-keskuksessa ulkona ja niissä sisätiloissa, jotka ovat avoinna. Etsi kuvista näkyvät kohdat. Kun löydät kohteen ja keksit vastauksen kysymyksiin, piirrä rasti kuvan

Lisätiedot

1080p:n TruVision HD- TVI-wedge-kameran määritysohj

1080p:n TruVision HD- TVI-wedge-kameran määritysohj 1080p:n TruVision HD- TVI-wedge-kameran määritysohj P/N 1073184-FI REV A ISS 22MAR17 Copyright Tavaramerkit ja patentit Valmistaja Yhteystiedot Asiakaspalvelu 2017 United Technologies Corporation. Interlogix

Lisätiedot

Saksanpystykorvien värit

Saksanpystykorvien värit Saksanpystykorvien värit Ruskea: Kauttaaltaan yksivärinen tummanruskea. Ruskeilla esiintyy joskus harmaata karvaa housuissa, hännässä, silmien ympärillä tai lapojen seudulla. Tämä katsotaan virheeksi tai

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.)

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) 6. Tekstin muokkaaminen 6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) Tekstin maalaaminen onnistuu vetämällä hiirellä haluamansa tekstialueen yli (eli osoita hiiren

Lisätiedot

Loistavien kuvien ottaminen ON helppoa! Parempia kuvia Image Stabilizer (kuvanvakain) -objektiiveilla

Loistavien kuvien ottaminen ON helppoa! Parempia kuvia Image Stabilizer (kuvanvakain) -objektiiveilla Loistavien kuvien ottaminen ON helppoa! Parempia kuvia Image Stabilizer (kuvanvakain) -objektiiveilla Tuleeko kuvistasi usein epäselviä? Ratkaisu on Canon IS* -objektiivi! Hieno kuva! Vai onko? Kun suurennat

Lisätiedot

3 Mpx:n TruVision HD- TVI-kameran määritysohje

3 Mpx:n TruVision HD- TVI-kameran määritysohje 3 Mpx:n TruVision HD- TVI-kameran määritysohje P/N 1073217-FI REV B ISS 19JAN17 Copyright Tavaramerkit ja patentit Valmistaja Yhteystiedot Asiakastuki 2017 United Technologies Corporation. Kaikki oikeudet

Lisätiedot