Monikeskuksiset kaupunkiseudut

Transkriptio

1 Monikeskuksiset kaupunkiseudut Tuukka Rautio Itä-Suomen yliopisto Historia- ja maantieteiden laitos Yhteiskuntamaantiede Pro gradu -tutkielma Ohjaajat: Ilkka Pyy ja Petri Kahila Marraskuu 2017

2 Tiivistelmä ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Tekijä Tuukka Rautio Yksikkö Historia- ja maantieteiden laitos Ohjaajat Ilkka Pyy & Petri Kahila Työn nimi Monikeskuksiset kaupunkiseudut Pääaine Yhteiskuntamaantiede Työn laji Pro gradu -tutkielma Aika Sivuja 68 + Liite Tiivistelmä Monikeskuksisuuden merkitys on noussut 2000-luvun aikana Suomessa. Monikeskuksisuuden käsitettä käytetään paljon aluepolitiikassa ja -tieteessä. Usein kuitenkin monikeskuksisuutta käsittelevä tutkimus on pitkälti teoreettista pohdintaa ja käytäntöön sovellettu monikeskuksisuuden tutkimus onkin jäänyt taka-alalle. Monikeskuksisuus ilmiönä voidaan jakaa kahteen eri ulottuvuuteen: morfologiseen ja toiminnalliseen. Ulottuvuuksien mittaus ja tarkastelu vaativat hyvin erityyppisiä lähestymistapoja ja aineistoja. Tämän työn tarkoitus on tarkastella Manner-Suomen kaupunkiseutujen monikeskuksisuutta. Koska monikeskuksisuus on hyvin moniulotteinen ja empiirisesti vähän tutkittu aihe, voidaan sitä pitää uutuusarvoltaan merkittävänä. Tässä työssä tutkimusalueen rajaukseksi valittu Tilastokeskuksen kaupunkiseutujako on käytössä tilastollisista syistä. Tätä jakoa käyttämällä voidaan hyödyntää seutu- ja kuntakohtaista tilastoaineistoa. Käsittelen teoriakirjallisuudesta nousseita näkemyksiä monikeskuksisuudesta suhteessa oman tutkimukseni empiirisiin tuloksiin. Tutkimuksen yleisenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että kaupunkiseudun morfologinen monikeskuksisuus kasvaa suurimman keskuksen johtoaseman pienentyessä, keskusten lukumäärän kasvaessa ja kun keskuksen kokohierarkia on mahdollisimman tasakokoinen. Morfologisesti yksikeskuksinen kaupunkiseutu on tyypillisesti väkiluvultaan suuri ja suuri osa kaupunkiseudun väestöstä asuu suurimmassa keskuksessa. Monikeskuksisuuden havaitsemiseksi voidaan hyödyntää toiminnallista ulottuvuutta eli tässä tapauksessa asiointialueita, jos morfologista monikeskuksisuutta on vaikea havaita. Toiminnallisen monikeskuksisuuden tarkastelu onkin välttämätöntä, jotta saadaan kokonaisvaltainen kuva monikeskuksisuudesta ilmiönä. Avainsanat Monikeskuksisuus, yhdyskuntarakenne, kaupunkiseudut, keskukset, keskusten kokohierarkia, monikeskuksisuuden indikaattorit

3 Abstract UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Faculty Faculty of Social Sciences and Business Studies Author Tuukka Rautio Department Department of Geographical and Historical Studies Supervisors Ilkka Pyy & Petri Kahila Title Polycentric City Regions Major Human Geography Level Master s thesis Date Number of pages 68 + Appendix Abstract Polycentricity has become more and more significant in Finland in the 21 st century. The concept of polycentricity is used widely in regional policy and science. Nevertheless, the studies concerning polycentricity are often highly theoretical whereas the empirical aspect of polycentricity has been studied less. The concept of polycentricity can be examined in two different contexts: morphological and functional. Examining and measuring these two contexts requires diverse approaches and data. The aim of this study is to analyze polycentricity in the city regions of Mainland Finland. Since polycentricity is such a multidimensional concept and the empirical research on the subject is so scant, this theme can be seen as somewhat of a novelty. The classification of city regions by Statistics Finland has been used as the basis for the study areas in this study and it was chosen as the basis because of statistical reasons. With this classification I can utilize statistical data of regions and municipalities. I will discuss the viewpoints on polycentricity arising from the theoretical literature in the light of the empirical results of my thesis. The general conclusions of my study are that the morphological polycentricity increases when the domination of the largest central place decreases, when the number of central places increases and when the central places in the urban hierarchy are as even in size as possible. Morphologically monocentric city region is typically large in population and the majority of the population lives in the largest central place. If the morphological polycentricity is for some reason difficult to distinguish, the functional context can be exploited to determine polycentricity. In this thesis I use service areas for this purpose. It is necessary to consider functional polycentricity in order to acquire a comprehensive understanding of polycentricity as a phenomenon. Key words Polycentricity, community structure, city regions, central places, urban hierarchy, indicators of polycentricity

4 Sisällys Esipuhe 1. Johdanto Teoria ja taustakirjallisuus Keskukset Monikeskuksisuus Morfologinen monikeskuksisuus Toiminnallinen monikeskuksisuus Mittaaminen ja tarkastelu Tarkastelutapana kaupunkiverkkotutkimus Aineisto ja menetelmät Analyysi Morfologinen monikeskuksisuus Toiminnallinen monikeskuksisuus Pohdintaa analyysistä Analyysin ja teorian yhteneväisyys Johtopäätökset Lähteet Liite... 69

5 Esipuhe Kipinän aluerakenteen tutkimiseen sain jo yhteiskuntamaantieteen opintojeni alussa. Kiinnostus tämän tutkimuksen aihetta kohtaan nousi ollessani harjoittelussa Itä-Suomen yliopiston Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatialla kesällä Tällöin osallistuin Monikeskuksinen kunta - hankkeeseen, jonka tarkoitus oli tarkastella monikeskuksisuuden määritelmiä sekä kehitellä monikeskuksisuutta koskevaa tilastollista tarkastelua kuntatasolla. Tässä työssä käytetään hankkeessa tuotettuja tilastoaineistoja ja jatketaan hankkeessa nousseisiin jatkotutkimusehdotuksiin. Monikeskuksisuuden empiirinen tarkastelu on hyvin vähäistä ja hankkeen johtopäätöksenä oli mielekästä siirtyä monikeskuksisuuden skaalatasolta ylöspäin kohti kaupunkiseutujen tarkastelua. Haluankin kiittää Spatian väkeä motivoivasta ilmapiiristä sekä aineiston ja ajatusten antamisesta tätä pro gradu -tutkielmaa varten. Suuret kiitokset Karjalan tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajalle Petri Kahilalle työni ohjaamisesta. Kiitos myös tutkija Timo Hirvoselle, joka on antanut arvokkaita ohjeita monikeskuksisuuden mittaamiselle ja samalla kommentoinut erilaisia ajatuksia tutkielmaa koskien. Haluan myös kiittää Historia- ja maantieteiden laitokselta ohjaajaani YTT Ilkka Pyytä, joka on kommentoinut ja ohjannut työtä kohti lopullista muotoa. Erityiskiitos myös tyttöystävälleni Meri Koskiselle, joka on toiminut tämän työn oikolukijana ja kääntänyt tämän tutkielman abstraktin.

6 1. Johdanto Tämän työn tarkoitus on tarkastella Manner-Suomen kaupunkiseutujen monikeskuksisuutta. Koska monikeskuksisuus on hyvin moniulotteinen ja empiirisesti vähän tutkittu aihe, voidaan aihetta sekä kunta- että kaupunkiseututasolla pitää uutuusarvoltaan merkittävänä. Monikeskuksinen kunta - hankkeen tuloksena voidaan myös todeta, että empiiriset tulokset vahvistavat teorioiden käsitystä, minkä mukaan alueen monikeskuksisuus kytkeytyy yhdyskuntarakenteen luonteeseen, keskusten hierarkkisiin suhteisiin ja keskusten välisiin sijaintisuhteisiin (Hirvonen 2017, 11). Osallistuessani kesällä 2016 Monikeskuksinen kunta -hankkeeseen valmistuttuani yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi kiinnostuin monikeskuksisuudesta ja yhdyskuntarakenteen tarkastelusta. Pääaineeni yhteiskuntamaantiede toi hyvät teoria- ja menetelmävalmiudet aihepiirin tarkasteluun. Hankkeen kuntakohtaisen monikeskuksisuuden tarkastelun jälkeen on mielekästä jatkaa seuraavaan skaalaan eli tarkastella monikeskuksisuutta kaupunkiseutujen kohdalla. Hirvonen ja Kahila (2017) ovat pohtineet muun muassa maakuntauudistuksen vaikutuksia monikeskuksisuuteen. He epäilevät esimerkiksi, että maakuntauudistuksen jälkeen kuntaliitokset vähenevät yhdessä hallinnollisten paineiden kanssa (Hirvonen & Kahila 2017, 250). Sitä suuremmalla syyllä monikeskuksisuuden kuntatason tarkastelusta on mielekästä siirtyä kohti isompaa aluetasoa, kaupunkiseutua. Monikeskuksisuuden merkitys on noussut 2000-luvun aikana Suomessa. Monikeskuksisuutta käytetään aluerakenteen kehittämisen tavoitteena, ja monikeskuksisuuden käsitettä käytetään paljon aluepolitiikassa ja -tieteessä. Usein kuitenkin monikeskuksisuutta käsittelevä tutkimus on pitkälti teoreettista pohdintaa ja käytäntöön sovellettu monikeskuksisuuden tutkimus on jäänyt taka-alalle. Empiirisen tutkimuksen vähäisyys olikin Hirvosen mukaan (2017, 2) lähtökohta Monikeskuksinen kunta -hankkeelle ja nyt myös omalle pro gradu -tutkimukselleni. Aluetieteen kannalta aihepiirin empiirinen tarkastelu tuo lisätietoa monikeskuksisuudesta yhdyskuntarakenteeseen liittyvänä ilmiönä. Timo Hirvosen (2017) kirjoittama raportti Monikeskuksisen kunnan indikaattorit kuuluu ARTTU2-tutkimusohjelman julkaisusarjaan ja itse raportti on osa Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatian hanketta Monikeskuksinen kunta (Hirvonen 2017, 1). Hankkeen yhteistyötahona toimi Kuntaliitto (Spatia 2017). Olin itse mukana hankkeessa korkeakouluharjoittelijana neljä kuukautta vuonna 2016 ja raportissa viitataan hankkeen aikana tekemiini laskelmiin paikkatietoaineistolla. Tässä tutkimuksessani jatkan monikeskuksisuuteen liittyvän paikkatietoaineiston tarkastelua, mutta lähestyn monikeskuksisuuden tarkastelua Thiessenin polygonien sijasta tarkastelemalla toiminnallisuutta kuvaavia asiointialueita. 6

7 Keskuksia on tutkittu länsimaissa vaihtelevalla menestyksellä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Saksassa on tehty hyvinkin onnistuneita keskuksiin keskittyviä tutkimuksia. Tärkeimmiksi voidaan nostaa George Kingsley Zipfin laki ja Walter Christallerin keskuspaikkateoria (Palomäki & Mikkonen 1972, 7). Hyödynnänkin näitä merkittäviä teoksia tutkimuksessani. Keskusten kehityskulkuja on mielekästä seurata, koska tämän hetken tutkimustiedon ja tieteellisen keskustelun mukaan kaupungistuminen on hallitseva ja globaali trendi keskusten kehittymisessä. Myös Suomessa kaupungistumista ja aluekehittämistä ovat tarkastelleet esimerkiksi Soininvaara ja Särelä pamfletissaan Kaupunkien voitto. Kaupungistuminen vaikuttaa Suomen alueja yhdyskuntarakenteeseen seuraavasti: keskukset kasvavat ja tiivistyvät ja vastapainona reuna-alueet harvenevat. Äärimmäiset esimerkit kuihtumisesta nähdään luultavasti pienissä ja syrjäisissä tehdasvetoisissa keskuksissa (Hirvonen & Kahila 2017, 246). Hirvosen ja Kahilan mukaan (2017) monikeskuksisuus on noussut aluekehittämispolitiikan iskusanaksi. Käsite on rantautunut Suomeen alun perin EU:n aluesuunnittelun yhteistyön kautta ja yhtenä merkittävänä monikeskuksisuuden merkkipaaluna voidaan pitää Euroopan komission ESDPasiakirjaa vuodelta Ajatuksena Euroopan tasolla monikeskuksisuudessa oli Euroopan alueen kilpailukyky, jota tukisi monikeskuksinen eli hajautettu sekä tasapainoinen rakenne. Monikeskuksisuus siis linkittyy osittain Euroopan tasolla koheesio- ja integraatiopolitiikkaan (Hirvonen & Kahila 2017, 239). Monikeskuksisuus on vahvasti yhteydessä kaupungistumiseen, seutuistumiseen ja rakenteiden muutoksiin. Vasta 1990-luvulla kaupunkirakenteen tieteellisessä tutkimuksessa tunnistettiin erilaisia ilmiöitä, kuten monikeskuksinen verkostorakenne (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 13). Hirvosen raportissa monikeskuksisuuden toiminnalliset piirteet ja kaupunkiseutujen muotoutuminen jätettiin tarkastelun ulkopuolelle, mutta Hirvonen kuitenkin mainitsee Suomen ympäristökeskuksen laatiman aineiston toiminnallisista työssäkäyntialueista (Hirvonen 2017, 3). Toiminnallisten piirteiden jättäminen tarkastelun ulkopuolelle herätti mielenkiintoni tarkastella ulkopuolelle jätettyä ulottuvuutta tämän tutkimuksen yhteydessä. Tämän tutkimuksen teoriaosuus tarkastelee keskuksia koskevaa tutkimusta ja aikaisempia menetelmiä keskuksien ominaisuuksien mittaamisesta. Aluksi pyrin selittämään keskuksen käsitettä ja esittelen keskuksia koskevaa tutkimusta. Seuraavaksi tutkimuksen teoriaosiossa määrittelen ja avaan monikeskuksisuuden käsitettä sekä avaan tarkemmin sen kahta ulottuvuutta, morfologiaa ja toiminnallisuutta. Toisen luvun lopuksi esittelen erilaisia mittaus- ja tarkastelumenetelmiä, joita aiheen tutkimuksessa on aiemmin hyödynnetty. Kolmannessa luvussa avaan tutkimukseni aineistoa ja menetelmiä. Pyrin selvittämään lukijalle, mistä käyttämäni menetelmät ovat peräisin ja miten niitä on aiemmin sovellettu. Kuvailen myös 7

8 tarkemmin tutkimuksessa käyttämiäni indikaattoreita sekä hyödyntämääni aineistoa. Mittaaminen ja menetelmät perustuvat sekä hyvin perinteisten keskusten ominaisuuksien mittaamiseen, mutta samalla toiminnallisen tarkastelun yhteydessä hyödynnetään hyvin tuoretta menetelmää ja aineistoa asiointialueista. Tutkimuksen neljännessä luvussa kuvailen tekemääni analyysia. Analyysi esitellään ensin Joensuun kaupunkiseudun avulla, jonka jälkeen tarkastellaan tyypillistä tapausta, ensin morfologisesti ja sitten toiminnallisesi tutkittuna. Lisäksi esitän analyysini tulokset karttaesityksissä. Viidennessä luvussa pyrin avaamaan ja pohtimaan tilastollisen analyysin merkityksiä. Pyrin tekemään johtopäätelmiä eri indikaattoreiden osoittamilla tiedoilla kaupunkiseutujen monikeskuksisuuden tilasta. Eri indikaattoreiden valossa luokittelen karkeasti, ovatko Manner- Suomen kaupunkiseudut monikeskuksisia morfologisilta ja toiminnallisilta ulottuvuuksiltaan vai eivät. Viidennen luvun lopuksi vertaan teoriakirjallisuudesta nousseita ajatuksia monikeskuksisuudesta omiin empiirisiin tuloksiini. Tutkielmani viimeisessä luvussa, johtopäätöksissä, käyn läpi yleisiä havaintoja ja päätelmiä monikeskuksisuudesta. Lisäksi nostan esille mahdollisia jatkotutkimusideoita. 2. Teoria ja taustakirjallisuus Tässä luvussa teoriatarkastelu aloitetaan tarkastelemalla keskuksia koskevia tutkimuksia. Teoriaosio kattaa keskustutkimuksen pitkältä aikaväliltä ja tarkastelu alkaa Christallerin (1933/1966) tunnetusta keskuspaikkateoriasta. Tämän jälkeen teoriaosuus käsittelee Palomäen (1963) sekä hänen ja Mikkosen (1972) keskustarkastelua Suomessa. Tuoreimpina monikeskuksisuuden tutkimuksina tarkastellaan Vasasen (2013) tutkimusta sekä Kannisen ja Ylä-Anttilan (2011) tarkasteluja Suomen monikeskuksisuudesta. Lisäksi nostan Hirvosen (2017) sekä hänen ja Kahilan (2017) päätelmiä monikeskuksisuudesta Suomessa. Teoriakirjallisuuden pohjalta esitellään sekä pyritään selvittämään monikeskuksisuuden määritelmää. Erikseen otetaan tarkasteluun monikeskuksisuuden kaksi ulottuvuutta, morfologia ja toiminnallisuus. Hyvin tärkeänä osana on myös Monikeskuksinen kunta -hankkeen (Hirvonen 2017) pohjalta tuotetut raportit, joiden pohjalta pyritään tarkastelemaan monikeskuksisuuden mittaustapoja ja monikeskuksisuuden suhdetta alue- ja yhdyskuntarakenteeseen. Mittaus- ja tarkastelutapoja käsitelläänkin tämän luvun lopuksi tarkemmin. Tarkastelutavoista nostan tarkempaan käsittelyyn Perttu Vartiaisen (2015) kehittämän kaupunkiverkkotutkimuksen. 8

9 2.1 Keskukset Walter Christaller on hyvin tunnettu keskusten tutkija ja hän oli aikanaan varsin omistautunut asutusmaantieteelle. Hänen tunnetuin teoksensa Die zentralen Orte in Süddeutschland julkaistiin vuonna 1933 (King 1984, 28). Hän tutki muun muassa, miksi erikokoisia keskuksia on olemassa ja miksi ne ovat sijoittuneet satunnaisesti. Vaikka kysymys kiinnostaa hyvin monia eri aloja, niin Christaller uskoi, että maantiede voi antaa kysymykseen vastauksen (Christaller 1966, 1 2). Keskuspaikkateorian tarkoitus on selittää keskusten kokoa, määriä ja jakautumista Etelä- Saksan alueella. Christallerin teoria perustui vahvasti kapitalistiseen talousjärjestelmään ja tutkimuksen keskiöön nousi hyödykkeen hinta, jota hän käytti tarkastelunsa pohjana (Christaller 1966, ). Christaller lähestyi keskusten tarkastelua talousmaantieteellisestä näkökulmasta. Hän halusi selvittää, mitkä lait määrittävät asutuskeskusten määrän, sijainnin ja koon. Christaller ei kuitenkaan ole ainut tai ensimmäinen keskuksista kiinnostunut tutkija. Esimerkiksi aiemmin keskuksien sijoittumista ja kokoa on pyrkinyt selittämään Johann Georg Kohl. Toisaalta myös yksi merkittävistä tutkijoista on ollut Johann Heinrich von Thünen teoksellaan The Isolated State. Von Thünen itse oli taloustieteilijä, mutta teos voidaan nähdä tärkeänä myös maantieteilijöille. Aihetta voidaankin kuvata poikkitieteelliseksi sijoittuen talous- ja maantieteeseen (Christaller 1966, 2 6). Christaller toteaa keskuspaikasta, että se ei ole yhtä kuin kaupunki. Keskuspaikan muodostavat sen tarjoamat hyödykkeet ja palvelut. Christaller nostaa esille, että nykyään keskuspaikalla ei ole välttämättä mitään näkyvää symbolia. Erilaisia keskusinstituutioluokkia ovat Christallerin mukaan hallinnolliset instituutiot (maistraatti), kulttuuriset tai uskonnolliset instituutiot (kirkot, koulut), terveydenhuollon instituutiot (sairaala, apteekki), sosiaaliset instituutiot (hotellit, elokuvateatterit), taloudelliset ja hallinnolliset instituutiot (lakitoimistot), rahoitusinstituutiot (pankit), ammatilliset instituutiot (panimot, korjaamot), liikenneinstituutiot (juna-asemat, postikonttorit) (Christaller 1966, ). Christaller tarkastelee keskuksen muodostumista viittaamalla luonnontieteestä tuttuun kiteytymiseen. Christaller toteaa, että sama ilmiö esiintyy myös ihmisten yhdyskuntia tarkasteltaessa. Esimerkiksi keskiaikaisten kaupunkien rakenne oli hyvin selkeä ja kehämäinen. Christaller pyrkii määrittelemään teoksessaan keskusta, kuitenkin samalla todeten, että keskus on hyvin suhteellinen käsite. Toisaalta keskusten vastakohtana voidaan nähdä hajaantuneet alueet, joissa ei ole selkeää keskusta. Keskuspaikalla Christaller tarkoittaa paikkaa, joka on yhdyskunnan toiminnan keskellä maantieteellisenä pisteenä. Keskuspaikkoja taas on eritasoisia, esimerkiksi pääkeskuksia tai alakeskuksia (Christaller 1966, 14 17). 9

10 Keskuspaikkateorian oletus on se, että ihmiset asuvat tasaisesti eri keskuksissa (Christaller 1966, ), eikä se ota huomioon, ettei koko väestö asu keskuksissa tasaisesti mallin mukaan. Keskuspaikkateoria onkin pohjimmiltaan hyvin taloustieteellinen, ja keskuksella Christaller tarkoittaakin pitkälti ihmisten varallisuuden keskittymää eli taloudellista keskusta. Samalla myös on hyvä muistaa, että mallissa keskeisimpiä ovat taloudelliset etäisyydet (aika kulu), ei niinkään maantieteelliset etäisyydet (Christaller 1966, ). Christaller pyrkii luokittelemaan keskukset merkityksen mukaan. Hän käyttää apunaan keskusten väkilukua. Christaller toteaa, ettei tämän kaltaista luokittelua ole tehty vain systemaattisen järjestyksen takia, vaan erikokoiset keskukset ovat ominaisuuksiltaan ja luonteiltaan erilaisia. Samalla hän myös korostaa, ettei keskusta voi luokitella pelkästään väkiluvun mukaan (Christaller 1966, 58 59). Christallerin väite on, että on olemassa tietyn tyyppisiä keskuspaikkoja, eikä satunnaisia kokoluokkia ole. Keskus kuuluu tiettyyn luokkaan järjestyksen mukaisesti eikä sattumalta. Keskuspaikkojen sijoittuminen on myös säännöllistä, eikä sijaintiin vaikuta sattuma, historia tai luonto (Christaller ). Keskuspaikkoja tukevat keskukset voidaan Christallerin mukaan jakaa geneettisesti kolmeen luokkaan: keskuspaikat historiasta, nousevat keskuspaikat ja tilapäisesti tukevat keskuspaikat (Christaller 1966, ). Palomäki (1963) tiivistää Christallerin ajatuksen seuraavasti: alueet ovat maantieteellisiltä piirteiltään homogeenisiä ja asukkaat käyttäytyvät taloudellisen rationaalisesti. Christallerin hierarkkisessa mallissa on seuraavan kaltaisia huomioita: keskukset muodostuvat sinne, missä on samantyylisiä keskuksia. Korkeamman tason keskukset tuottavat palveluita myös alemman tason keskuksille. Suuria keskuksia on vähemmän kuin pienempiä. Keskukset sijaitsevat symmetrisesti heksagonissa (Palomäki 1963, 9 10). Keskuspaikkateorian mukaan keskusten hierarkkinen järjestelmä muodostuu kolmen eri periaatteen mukaan. Tällöin se huomioi vallitsevat taloudelliset ja poliittiset tilanteet. Ensimmäinen periaatteista on palveluperiaate. Toinen periaatteista on liikenneperiaate. Kolmas on hallinnollinen periaate (Palomäki 1963, 10 13). Samaa aihepiiriä on myös tutkinut Lösch. Palomäen (1963) mukaan Löschin työ on verrattuna Christallerin työhön paljon yleisempää tarkastelua ja päättelyä. Kuitenkin myös Löschin mukaan keskukset sijaitsevat symmetrisesti heksagonissa. Keskusten kokojärjestystä on myös tutkinut amerikkalainen sosiologi Zipf. Zipf onkin tuonut keskustarkasteluun mukaan kokojärjestyssääntönsä, jota kutsutaan myös Zipfin laiksi (Palomäki 1963, 10 13). Palomäki totesi tutkimuksessaan, että tutkimusalueen keskukset täyttivät Christallerin ehdot ja Etelä-Pohjanmaan toiminnallinen rakenne mukailee Christallerin hallinnollista periaatetta. Zipfin laki 10

11 oli myös kohtalaisen toimiva keskusten tarkastelussa, vaikka tutkimusalueen ominaisuudet hieman häiritsivätkin teorian ja empirian kohtaamista (Palomäki 1963, ). Christallerin (1966) tarkastelun mukaan voidaan todeta seuraavasti: Jos keskuspaikat sijaitsevat tasaisin välimatkoin ja sopivasti asettuen, kun tarkastellaan keskusten kokojärjestystä, asettuen myös selvästi sopiviin luokkiin, voidaan todeta, että keskuksien sijainti noudattaa palveluperiaatetta. Christallerin tarkastelun mukaan myös vuoristoisilla alueilla palveluperiaate on suurempi vaikuttaja keskuksiin kuin alueiden vuoristoisuus. Liikenneperiaatteeseen puolestaan maantieteelliset piirteet voivat vaikuttaa (esimerkiksi vesistöt, vuoristot). Hallinnollista periaatetta on Christallerin mukaan vaikeampi soveltaa keskusten jakautumiseen, mutta sen vaikutusta voidaan tarkastella paremmin, jos tutkitaan historiaa. Jos esimerkiksi kaksi alemman luokan keskusta sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan, niin on mahdollista, että keskuksien sijoittumiseen on vaikuttanut hallinnollinen periaate. Esimerkiksi rajan tuntumassa kaksi lähekkäin olevaa keskusta kuuluvat eri poliittisiin vaikutusalueisiin (Christaller 1966, ). Palomäki kutsuu tätä kaksois-agglomeraatioksi, jolla hän tarkoittaa kahta lähekkäin sijaitsevaa keskittymää. Palomäki toteaa, että tämän kaltaisessa tilanteessa on vaikea määrittää molempien keskittymien vaikutusaluetta erikseen ja tilanteessa voidaankin tarkastella kaksois-agglomeraatiota yhtenä keskuksena. Palomäki toteaa, että kaksi lähekkäin olevaa keskittymää voivat myös kasvaa yhteen (Palomäki 1963, 32 33). Christallerin empiirisen tarkastelun todentamana voidaankin todeta, että kolmesta keskuksiin vaikuttavasta periaatteesta kaikista vahvin on palveluperiaate. Liikenneperiaate ja hallinnollinen periaate ovat keskusten muodostumisessa sekundäärisiä periaatteita. Ne toimivat kuitenkin hyvin, kun liikenneyhteys on hyvin merkittävä, luonnon olosuhteet ovat hyvin merkittäviä tai joko talous tai liikenne on aikoinaan ollut hyvin merkittävässä roolissa keskuksen syntymiseen, sosiopoliittiset tekijät ovat taloustekijöitä vahvemmat, keskusverkkoa vahvistetaan tai muutetaan hallinnollisilla päätöksillä (Christaller 1966, ). Suomen kontekstissa tällaisia hallinnollisia päätöksiä ovat muun muassa kuntaliitokset. Suomen kohdalla Christallerin periaatteista osuvin on hallinnollinen periaate (Palomäki 1963, ). Hallinnollisen periaatteen mukaan alueet muodostetaan siten, että keskuksen ympärillä on vyöhykkeittäin keskuksesta poispäin laskeva väestötiheys. Osittain tämän kaltainen malli juontaa juurensa keskiajan kaupungeista, joita piti myös suojella ja turvata. Hallinnon avulla muodostetaan hallinnolliset alueet, jotka ovat esimerkiksi pinta-alaltaan ja väestöltään saman kokoisia eli homogeenisiä (Christaller 1966, 77 80). Hallinnolliset alueet aiheuttavat erilaisia ongelmia, Suomen esimerkkinä voidaan esimerkiksi pitää kuntaliitoksia ja kuntajakoa. Voidaan pohtia, mille alueille yksittäisen keskuksen vaikutus leviää ja kuuluuko alue esimerkiksi vaikutusalueensa perusteella väärään hallinnolliseen alueeseen. Hallinnollinen jako voi esimerkiksi joissain tapauksissa vaikuttaa 11

12 haitallisesti keskustenväliseen vuorovaikutukseen. Christaller antaa kuitenkin teoksessaan esimerkin, miten hallinnollisia alueita tulisi keskusten näkökulmasta muodostaa. Ajatuksena Christallerin mallissa on se, että hallinnollista jakoa muodostettaessa painotetaan isoimman keskuksen tarpeita (Christaller 1966, 77 80). Palomäki on tarkastellut hallinnollisia keskuksia ja alueita Suomen Etelä-Pohjanmaan kontekstissa. Hän toteaa, että hallinnollinen on nykyään melko väljästi määritelty käsite, mutta Palomäki tarkoittaa tässä tapauksessa hallinnollisella sitä, että se on laissa määritelty ja sen tavoitteita ohjaa valtio. Palomäki nostaa esille myös Suomen hierarkkisen ohjauksen, jos tarkastellaan hallinnollisten alueiden ohjaamista. Palomäki nostaa esille valtion kunnille asettamat vastuut, joita en tässä erittele tarkemmin, koska monet suomalaiset tietävät, mitä velvollisuuksia kunnilla on Suomessa. Kuitenkin velvollisuudet maksavat kunnille rahaa ja tästä syystä myös kunnan tulee ylläpitää talouttaan ja kerätä veroja. Kustannuksien kannalta olisi tietenkin maakuntatasolla ajateltuna loogisesti pääteltynä järkevää, että kunnat olisivat suhteellisen samankaltaisia, jotta kuntien kulutkin jakaantuisivat kohtalaisen tasaisesti. Palomäki nostaa myös esille, että tarkasteltaessa Etelä- Pohjanmaata Christallerin teorian valossa arvot poikkeavat teorian antamasta ennusteesta (Palomäki 1963, 37, 40, 48). Suomalaisen monikeskuksisuustutkija Vasasen (2013) mukaan maantieteilijä Evert Meijers on pitänyt keskuspaikkateoriaa toimivana. Vaikka teoria on haastava sovittaa vastaamaan spatiaalista todellisuutta, silti mikään muu teoria ei ole onnistunut korvaamaan keskuspaikkateoriaa (Vasanen 2013, 29). Christallerin teoksessa annetaan keskuksen syntytapoja koskevia esimerkkejä. Yksi näistä on uuden junayhteyden tai pysäkin vaikutus alueeseen. Hän korostaa, että ensinnäkin pysäkki itsessään on keskusinstituutio. Pysäkki voi aiheuttaa ketjureaktion, joka johtaa siihen, että pysäkin ympärille alkaa kasautumaan erilaisia palveluita. Yleensä myös pysäkin sijainti on jo itsessään merkittävä ja näin potentiaalinen paikka keskukselle. Christaller samalla myös toteaa, ettei pysäkkialueen kehitys poista välttämättä vanhan pääkeskuksen merkitystä. Samalla uusi pysäkki voi olla maantieteellisesti katsottuna kaukana, mutta aika-kulu-etäisyydellä tarkasteltuna hyvinkin lähellä (Christaller 1966, ). Toisaalta Christaller nostaa esiin myös autoistumisen. Autoistuminen vapauttaa liikkumista ja edistää hajautumista (Christaller 1966, ). Käytännön esimerkkinä Suomessa automarkettialueet vievät ihmisiä poispäin kaupungin keskuksesta, jolloin asiointi suuntautuu keskuksesta liikenneväylien läheisyydessä sijaitseviin automarkettialueisiin. Christallerin aikaan ei ollut vielä automarkettialueita, mutta hänen kehittämänsä teoria ennusti tämän ilmiön. 12

13 Järjestelmä voi myös muuttua. Esimerkiksi, jos keskus on muodostunut junapysäkin varaan ja junayhteyden merkitys häviää, niin myös keskuksen merkitys muuttuu samalla. Uudet keskuspaikat taas syntyvät usein etäämmäksi vanhoista keskuspaikoista. Myös täydentävät keskukset voivat kehittyä merkittäviksi keskuspaikoiksi, jos esimerkiksi väkiluku alueella kasvaa (Christaller 1966, ). Christaller toteaakin, että keskuspaikkateoria ei ole iankaikkinen. Erilaiset muutokset voivat häiritä tai tuhota järjestelmän. Kuitenkin muutoksen jälkeen uusi järjestelmä kristallisoituu uuden keskuksen ympärille. Keskuspaikkateorian avulla voi mahdollisesti ennakoida uusien keskuspaikkojen muodostumista ja entisten häviämistä. Myös keskuspaikat ja järjestelmät voivat fuusioitua viereisten järjestelmien kanssa (Christaller 1966, 165). 2.2 Monikeskuksisuus Monikeskuksisuus on tällä hetkellä hyvin laveasti määritelty käsite ja se saa eri merkityksiä eri aluetasoilla. Kannisen ja Ylä-Anttilan mukaan (2011) Suomeen käsite on rantautunut EU:n kautta ja monikeskuksisuus on yksi Euroopan Unionin poliittisista tavoitteista. Monikeskuksisuuden eri aluetasoista Kanninen ja Ylä-Anttila antavat seuraavan esimerkin: Kaupunkiseudulla monikeskuksisuus käsittää toimintojen ja ominaisuuksien kasautumisen ja erilaistumisen kaupunkiseudun sisällä. Kaupunkiseutujen välisessä monikeskuksisuudessa taas tarkasteltaisiin seutujen välistä verkostoa (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 11). Kannisen ja Ylä-Anttilan mukaan monikeskuksisuudella ei ole tyhjentävää määritelmää. Kuitenkin teoriatarkastelusta voidaan nostaa seuraavia kriteerejä monikeskuksisuudelle: kahden suuntaiset virrat, eli keskusten välillä on vuorovaikutusta molempiin suuntiin, toimintojen jakautuminen keskuksiin, keskukset täydentävät, tukevat ja erikoistuvat toiminnoissaan, alakeskukset erikoistuvat, alueella on synergiaa, verkostot ovat myös toiminnallisia ja poliittisesti verkottuneita (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 80). Monikeskuksisuuden ulottuvuudet voidaan karkeasti jakaa morfologiaan ja toiminnallisuuteen. Monikeskuksisuuden tarkastelu on riippuvainen myös tarkasteltavasta skaalatasosta. Esimerkiksi kaupunki voi olla itsessään yksikeskuksinen, mutta kaupunkiseudulla se onkin osa monikeskuksista verkostoa (Vasanen 2013, 13). Useat tutkijat määrittelevät monikeskuksisuuden vastakkaiseksi ilmiöksi yksikeskuksisuudelle ja monikeskuksinen yhdyskuntarakenne onkin täysin keskittyneen ja täysin hajautuneen yhdyskuntarakenteen välistä (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 12; Hirvonen & Kahila 2017, 238). Perinteisesti monikeskuksisuuteen nähdään kuuluvan keskusten yhteenliittyminen ja alueen kriittinen 13

14 massa. Kuitenkin tuoreempien tarkastelujen pohjalta pelkkää kasautumista ei lasketa monikeskuksisuudeksi vaan monikeskuksisuudessa keskusten välillä on oltava vuorovaikutusta, esimerkiksi virtoja. Monikeskuksisen ajatuksen mukaan keskukset kehittyvät täydentämään toisiaan, jolloin keskuksien erikoistuminen mahdollistuu ja parhaimmillaan keskukset täydentävät toisiaan (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 18). Kanninen ja Ylä-Anttila toteavat, että monikeskuksisuus on yksi aluerakenteen kehittämisen tavoitteista. Monikeskuksisuus kytkeytyy hallinnollisten alueiden rakenteisiin, verkostoihin, palveluihin, saavutettavuuteen, alueiden käyttöön ja aluekehittämiseen (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 3). Kanninen ja Ylä-Anttila nostavatkin esille kysymyksen (2011, 9): voiko alueiden kehityskulkua ohjata monikeskuksisuuteen ja parantaako se alueiden toimivuutta ja elinvoimaisuutta? Monikeskuksisuuden tarkastelussa keskeistä on keskittymien rakenteet ja keskusten väliset suhteet. Kanninen ja Ylä-Anttila nostavat esille, että Suomessa monikeskuksisuutta ei esiinny, ainakaan monipuolisesti, muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Heidän mukaansa kaupunkiseudun sisäinen monikeskuksisuus ilmenee vain kaupallisten toimintojen keskittyminä. Monikeskuksisuuden hyötyjä tarkastellessa voidaan nostaa esille alueiden kilpailukyky ja alueellinen kehitys. Monikeskuksisuuden haittapuolissa usein nostetaan esille ympäristönäkökulmat ja alueiden toimivuus (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 4). Monikeskuksisuuden tarkastelussa keskitytään tyypillisesti monikeskuksisuuden seuraaviin tekijöihin: keskuksien rooleihin, verkostoihin ja yhteyksiin sekä toiminnallisuuteen (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 9 10). Kanninen ja Ylä-Anttila ovat tarkastelleet monikeskuksisuutta teoreettisesti. Alla olevassa kuvassa on mielestäni hyvin avattu monikeskuksisuutta havainnekuvien avulla (Kanninen & Ylä- Anttila 2011, 11 12): 14

15 12) Kuva 1. Monikeskuksisuuden teoreettinen tarkastelu. (Lähde: Kanninen & Ylä-Anttila 2011, Oman tutkimukseni ulkopuolelle jäävä monikeskuksisuuden osa-alue on relationaalinen monikeskuksisuus, jossa tarkastellaan toimijoiden kokemuksia. Monikeskuksisuuden keskeinen tavoite on pyrkiä kohti tasapainoista aluerakennetta. Monikeskuksisuus voidaankin tässä yhteydessä nähdä aluekehityksen ja -suunnittelun yhtenä periaatteena. Suomessa monikeskuksisuuden tematiikka on tuotu osaksi kansallisen kaupunkiverkoston tarkastelua (Vasanen 2013, 13 14). Kanninen ja Ylä-Anttila (2011) nostavat esille käytännön esimerkkejä monikeskuksisuudesta. Kaupunkiseudulla monikeskuksisuus tarkoittaa päällekkäisiä morfologisia ja toiminnallisia ulottuvuuksia ja verkostoitumista aina kaupunkiseudun sisäiseltä tasolta myös ylemmälle tasolle. Esimerkiksi fyysiset keskittymät, kuten työpaikka-alueet aiheuttavat keskusten välisiä virtoja. Tällöin esimerkiksi asutuspainotteisesta keskuksesta pendelöidään kohti keskusta, jossa työpaikka sijaitsee. Kaupunkiseutua koskevaa monikeskuksisuuden tasoa voidaan kutsua interurbaaniksi tasoksi. ESPON määrittelee tämän tason taas intra-regionaaliseksi. Kaupunkiseudun monikeskuksisuuden ulottuvuudet ovat kaupunkiseudun sisäiset ja ulkoiset sekä myös yksityisen sektorin verkostot (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 17 19). Koska oma tutkimukseni keskittyy kaupunkiseutuihin, on mielekästä tarkastella, miten monikeskuksisuus ilmenee kaupunkiseuduilla. MOT-raportissa todetaan, että kaupunkiseuduilla monikeskuksisuus ilmenee keskeisyyden heikkenemisenä, verkostorakenteena, keskuksien 15

16 erikoistumisena, ruraali-urbaani-asetelman vaimenemisena, toiminnallisina verkostoina ja tila-aikakutistumisena. Kaupunkiseudun kehittymisessä monikeskuksisuus ilmenee esimerkiksi palveluiden uusina keskittyminä (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 14). Kaupunkiseutujen monikeskuksisuutta käsittelevä tutkimus linkittyy Kannisen ja Ylä-Anttilan mukaan kaupunkitutkimuksen morfologiseen tutkimusperinteeseen. Kaupunkiseudun sisäisenä tarkasteluna skaala luokittuu intraurbaaniksi ja he nimittävätkin tätä monikeskuksisuutta intraurbaaniksi monikeskuksisuudeksi. Kaupunkiseudun tasolla muutos kohti monikeskuksisuutta tapahtuu yksikeskuksisen rakenteen purkautumisena ja uusien kasaumien syntymisenä reuna-alueilla. Kanninen ja Ylä-Anttila toteavat, että kaupunkiseutujen kasvu edesauttaa alueiden kehityskulkua kohti monikeskuksista aluerakennetta. He myös nostavat esille keskeisyyden purkautumisen, jolloin voidaan todeta, ettei monikeskuksisuus synny välttämättä vanhojen kuntakeskusten mukaan, vaan ennemminkin monikeskuksisuus rakentuu uusien keskittymien avulla (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 26). Vasanen (2013) nostaa omassa väitöskirjassaan esille, että urbaanialueiden tutkimuksessa on siirrytty tarkastelemaan virtoja morfologian sijaan eli painopiste on siirtynyt toiminnallisuuteen. Hän myös toteaa, että yhden kaupungin toiminnallisen rakenteen ymmärtämiseksi on tarkasteltava myös ympäröivää seutua. Tämän kaltaisella tutkimuksella on pitkät juuret ja yhtenä kulmakivistä voidaan pitää Christallerin (1933/1966) keskuspaikkateoriaa, jossa tarkasteltiin hyödykkeiden virtoja markkinaperusteisesti (Vasanen 2013, 9). Vasanen painottaa monikeskuksisuuden skaalariippuvuutta ja nostaa taas esille, että sama paikka voi eri tarkastelutasolla olla yksikeskuksinen ja toisella monikeskuksinen. Esimerkiksi yksikeskuksinen kunta voi olla osa monikeskuksista kaupunkiseutua. Monikeskuksisuuden lisäksi Vasanen toteaa, että skaalat ovat olennainen osa maantieteellistä tarkastelukehikkoa. Skaalat, niiden ottaminen annettuna ja eri skaalakonseptit ovat herättäneet paljon mielenkiintoa maantieteellisessä keskustelussa. Vaikka monikeskuksisuuden merkitykset voivat muuttua siirryttäessä skaalatasolta toiselle, on pohjimmainen ajatus edesauttaa tasapainoista kaupunkirakennetta. Skaalojen tarkastelu herättää keskustelussa myös näkemyseroja ja voidaankin todeta, että skaalan käsite on häilyvä ja osittain vaikea määritellä (Vasanen 2013, 20 24). Monikeskuksisuutta voidaan tarkastella eri aluetasoilla Euroopan makrotasolta yksittäisen kunnan tarkasteluun mikrotasolle. Hirvosen ja Kahilan (2017) mukaan kaupunkiseutujen kohdalla monikeskuksisuus on alueen vuorovaikutuksen ja toiminnallisuuden tarkastelua. Koska kuntarajat usein ovat haasteellisia monikeskuksisuuden kannalta, niin on mielekästä suunnata monikeskuksisuuden tarkastelua kehittämisvyöhykkeisiin. Suuremmalla tarkastelutasolla myös verkostojen moninaistuminen korostuu (Hirvonen & Kahila 2017, ). 16

17 Oman tutkimukseni keskiössä ovat Kannisen ja Ylä-Anttilan (2011) nimeämät intraurbaani eli kaupungin sisäinen taso ja interurbaani eli seudullinen taso. Lisäksi on nähtävissä ainakin interregionaalinen eli kansallinen taso ja eurooppalainen eli suurten kaupunkiseutujen välinen taso (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 81 83). Monikeskuksisuuden soveltaminen Suomeen tarkoittaa pitkälti verkostojen avulla muodostuvaa alue- ja yhdyskuntarakennetta, jossa keskuksia voidaan erotella hierarkkiseen järjestykseen. Hirvonen (2017) toteaa, että maakuntia pienemmillä tarkastelutasoilla monikeskuksisuus on usein taka-alalla ja silloinkin monikeskuksisuudesta puhutaan vain esimerkiksi kaupunkiseutujen suunnitteluasiakirjoissa. Koska monikeskuksisuus ei tarkoita täydellistä keskittymistä vaan useita toisiaan tukevia keskuksia, niin monikeskuksisuutta on epäilty ympäristöja ilmastopoliittisista syistä negatiiviseksi (Hirvonen 2017, 2). Hirvosen ja Kahilan (2017) mukaan Suomessa monikeskuksisuus on asetettu aluerakenteen ja liikennejärjestelmien pohjaksi Suomen aluerakenteen pitkän aikavälin tavoiteasiakirjassa. Kuten aiemmin on myös noussut esille, monikeskuksisuus määritellään usein keskusteluissa kohtalaisen väljästi, eikä monikeskuksisuudelle anneta tarkkoja raja-arvoja tai määrittelyitä. Kuitenkin vuonna 2003 Sisäasiainministeriö kuvasi monikeskuksisuutta eritasoisten keskuksien kattavaksi verkostoksi, mikä edesauttaa alueellista työnjakoa ja erikoistumista. Samalla myös nostettiin esille, että monikeskuksisuus voidaan saavuttaa esimerkiksi kilpailukykyisten kaupunkiseutujen avulla. Hirvonen ja Kahila mainitsevat, että monikeskuksisuus kuuluu tiukasti aluekehitystematiikkaan. Koska monikeskuksisuus on vielä tuore käsite Suomessa, ei siihen Hirvosen ja Kahilan mukaan liity vielä poliittisia kielteisiä sivumerkityksiä (Hirvonen & Kahila 2017, 239). Monikeskuksisuuden on todettu olevan tulevaisuuden muutossuunta (Hirvonen & Kahila 2017, 238). Muutossuuntaa voidaan perustella ensinnäkin sillä, että kaupunkiseudut ovat kasvaneet ja kasvavat yhä laajemmiksi, jolloin kuntarajoja ylittävien taajamamattojen määrä ja koko kasvaa. Toinen monikeskuksisuuden lisääjä ovat kuntaliitokset. Kolmas monikeskuksisuuteen vaikuttava muutos on maakuntauudistus, jolloin hallintaa siirretään kunnilta ylikunnallisille toimijoille (emt.) Morfologinen monikeskuksisuus Kanninen ja Ylä-Anttila (2011) määrittelevät morfologisen monikeskuksisuuden seuraavasti: Morfologinen monikeskuksisuus määrittyy yhtäältä kaupunkirakenteen keskuksisuuden (nodaalisuuden) hierarkian madaltumisena keskusten koolla mitattuna, toisaalta kaupunkiseudun verkostomaisten rakenteiden kautta. (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 12) Vasasen (2013) mukaan morfologinen monikeskuksisuus voidaan määritellä tarkoittavan muutamien lähekkäisten keskusten verkostoa, jotka sijaitsevat samassa kaupunkijärjestelmässä. 17

18 Yhtenä lähestymistapana ovat monikeskuksiset kaupunkiseudut, joiden määrittelyssä painotetaan keskusten sijoittumisen lisäksi myös keskusten välisiä kokosuhteita (Vasanen 2013, 13 14). Työni morfologinen analyysi paneutuu vahvasti keskusten välisten kokosuhteiden tarkasteluun. Palomäki toteaa, että Isardin mukaan teoreettisesti tarkasteltuna väestötiheyden tulisi olla suuri keskuksessa ja väestötiheyden tulisi laskea siirryttäessä kauemmaksi keskuksesta. Palomäki nostaakin esille, että esimerkiksi alueen fysikaaliset piirteet vaikuttavat asutuksen sijoittumiseen (Palomäki 1963, 28 29). Vasanen (2013) lisää aiheesta, että asutustottumukset saattavat osaltaan edesauttaa monikeskuksisuutta. Monikeskuksisuuden kannalta tärkeää ovat myös hyvät mahdollisuudet liikkuvuuteen eli toisin sanoen hyvä saavutettavuus. Se, että ihmiset asuvat väljemmin, johtaa siihen, ettei yhdyskuntarakenne välttämättä keskity vaan muodostuu tasaisemmaksi ja monikeskuksisemmaksi rakenteeksi. Esimerkiksi väestökasvu suuntautuu osin keskuksen sijasta keskusten reunavyöhykkeille, mikä voidaan nähdä keskuksisuuden purkautumisena (Vasanen 2013, 39 41). Kuten jo aiemmin todettiin, monikeskuksisuuden morfologia tarkastelee alue- ja yhdyskuntarakenteen fyysisiä ominaisuuksia. Ominaisuuksia tarkastellessa keskeistä ovat keskukset ja niiden lukumäärä, sijainti ja hierarkia. Morfologiaa Hirvonen ja Kahila (2017) kuvaavat perintötekijöiksi ja toiminnallisuutta ympäristötekijöiksi. Kuitenkin morfologia jää usein sivummalle keskustelussa, koska monikeskuksisuuteen voidaan vaikuttaa nopeammin toiminnallisuutta korostavilla päätöksillä, esimerkiksi nimeämällä alue monikeskuksiseksi kaupunkiseuduksi. Kuitenkin Hirvosen ja Kahilan mukaan alueiden tarkastelu instituutioina johtaa siihen, että morfologia on välttämätön edellytys monikeskuksisuudelle (Hirvonen & Kahila 2017, ). Morfologisena tutkimusesimerkkinä voidaan käyttää Palomäen tutkimusta Etelä- Pohjanmaasta. Sen tuloksena oli, että Etelä-Pohjanmaalla kaupungit ovat sijoittuneet tasaisesti. Hänen luokittelussaan ne kuuluivat viidenteen tasoon eli ne olivat luokittelun toiseksi suurimpia keskuksia (Palomäki 1963, ). Palomäen keskusluokittelun suurimmalla tasolla ovat maakuntakeskukset. Christallerin luokittelulla tämä taso olisi Landeszentrale. Palomäen oman tutkimusalueen maakuntakeskus oli Vaasa. Palomäki toteaa, että syitä Vaasan asemaan alueen pääkeskuksena on lukuisia. Vaasan kohdalla nousee myös Suomessa tyypillinen ilmiö, asutusta esiintyy paljon rannikolla. Yhtenä Vaasan etuina voidaan myös mainita lyhyt yhteys Ruotsiin ja sijainti tärkeän joen varrella. Vaasassa on myös lentoasema, ja Palomäki toteaakin, että lentoasema on hyvä indikaattori etsittäessä korkean hierarkkisen tason keskusta (Palomäki 1963, ). Palomäki nostaa esille, että Etelä-Pohjanmaan väestötiheys on kohtalaisen alhainen ja keskukset sijaitsevat sen takia kohtalaisen harvassa. Palomäen tuloksena voidaan todeta, että 18

19 keskuksien sijoittuminen Etelä-Pohjanmaalla ei muodosta tai noudata mitään selkeää sääntöä. Palomäki nostaa tarkastelustaan esille, että hallinnollisten alueiden vaikutusalueiden rajat ovat hajanaisia (Palomäki 1963, ) Toiminnallinen monikeskuksisuus Monikeskuksisuuden lähtökohtana on keskusten vuorovaikutuksen muodostuminen ja varsinkin toiminnallisen monikeskuksisuuden keskiössä on toiminnallinen vuorovaikutus. Vuorovaikutuksen voidaan nähdä perustuvan keskusten kokoihin, mutta Kanninen ja Ylä-Anttila (2011) toteavat, että myös toimintojen luonne vaikuttaa monikeskuksisuuteen. Näiden lisäksi monikeskuksisuuteen vaikuttaa myös keskusten sijainti. Vetovoimamallin mukaisesti voidaan ajatella, että vuorovaikutus heikkenee etäisyyksien kasvaessa (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 11). Toiminnallinen monikeskuksisuus tarkoittaa Vasasen (2013) sekä Kannisen ja Ylä-Anttilan (2011) mukaan keskusten välisiä virtoja. Virrat perustuvat keskuksien välisten suhteiden ja toiminnallisuuden virtoihin. Virroilla tarkoitetaan erilaisia virtoja, kuten ihmis- tai tietovirtoja (Vasanen 2013, 14). Monikeskuksisuuden määritelmissä nousevat keskiöön kahdensuuntaiset virrat, keskusten erikoistuminen ja täydentävyys, alakeskusten erikoistuminen ja toiminnalliset verkostot. MOT-raportin mukaan kaupunkiseuduilla virtojen kaksisuuntaisuus on kuitenkin heikkoa (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 12, 18, 34 35). Yleisesti tarkasteltuna toiminnallisella monikeskuksisuudella viitataan moni-nodaaliseen kaupunkijärjestelmään, missä keskusten välillä vallitsee toiminnallisia yhteyksiä. Samalla toiminnallisella monikeskuksisuudella voidaan tarkoittaa myös virtojen tasaista jakautumista tarkasteltavalle alueelle (Vasanen 2013, 33). Vasasen väitöskirjassa termi toiminnallinen kaupunkiseutu asettuu hyvin lähellä John Parrin employment city -termin määritelmää. Pääajatuksena on keskus, työpaikat ja seudun työvoima. Väitöskirjassaan Vasanen tarkoittaa monikeskuksisuudella kahdensuuntaisia virtoja ja spatiaalista integraatiota useakeskuksisessa kaupunkijärjestelmässä (Vasanen 2013, 17 18). Spatiaalisen integraation mittaamisessa voidaan hyödyntää verkoston tiheyttä ja perinteistä vetovoimamallia. Perinteisesti monikeskuksisuutta on tarkasteltu intra-urbaanilla tasolla, joka tarkoittaa metropolialueen ja alakeskusten tarkastelua. Uutena mielenkiinnon kohteena monikeskuksisten seutujen tarkastelussa ovat olleet seudut, joilla ei ole selkeää pääkeskusta. Yhdeksi toiminnallisen monikeskuksisuustutkimuksen esimerkiksi Vasanen nostaa vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen, jossa hyödynnettiin vetovoimamallia monikeskuksisen järjestelmän tarkastelussa intraja interurbaanilla tasolla. Toiminnallisen monikeskuksisuuden tarkastelussa voidaan käyttää erilaisia keskusten välisiä virtoja, esimerkiksi asiointimatkoja kauppoihin (Vasanen 2013, 15 17). 19

20 Vasasen havaintojen mukaan toiminnallinen monikeskuksisuus on hyvin skaalariippuvainen ilmiö. Suuremmalle skaalatasolle siirryttäessä toiminnallinen monikeskuksisuus näyttää vähenevän. Vasanen nostaa esille, että seudun koon kasvaessa sen spatiaalinen integraatio vähenee. Pienemmällä seudulla vuorovaikutusta voidaan myös havaita enemmän, koska välimatkat ovat luonnollisesti lyhempiä. Toiminnallista monikeskuksisuutta edesauttavat myös tiheät verkostot esimerkiksi kehätiet, jotka parantavat alakeskuksien välistä saavutettavuutta. Toiminnallisten ja hallinnollisten skaalojen erot vaikuttavat huomattavasti monikeskuksisuuteen. Seututasolla toiminnallisuus näkyy päivittäisissä virroissa kaupunkiseudulla. Suomen kaupunkiseutujen monikeskuksisuutta kuvaa se, että fyysisistä etäisyyksistä huolimatta hyvät verkostot edesauttavat monikeskuksisuuden lisääntymistä (Vasanen 2013, 43 47). Yhtenä maantieteellisen kiinnostuksen osa-alueena ovatkin olleet myös verkostot. Vasasen mukaan yksi tunnetuimmista verkostojen ja virtojen tematiikan tutkijoista on Manuel Castells. Hyvin merkittävä käsite on space of flows, virtojen tila. Castellsin mukaan virtojen tilan kolme keskeistä ulottuvuutta ovat teknologinen infrastruktuuri, noodit ja yhteiskunnan johtaminen. Castells toteaa, että yhteiskunnan järjestelmän toiminnot ja voima ovat järjestyneet virtojen tilassa. Tilojen dynamiikkaa ja merkitystä puolestaan muokkaa virtojen tilan rakenteelliset tekijät (Vasanen 2013, 25 26). Virtojen tila -käsitteen ja keskuspaikkateorian pohjalta Peter Taylor, Michael Hoyler ja Raf Verbruggen ovat kehittäneet konseptin keskusvirtojenteoriasta. Virrat voidaankin heidän ajatustapansa mukaan nähdä omana prosessina (Vasanen 2013, 29). Toiminnallisessa monikeskuksisuudessa voidaan tarkastella eri toimintoja tai palveluita. Jo Christallerin aikaan toiminnallisuus nähtiin hyvin merkittävänä keskukseen liittyvänä ilmiönä. Christaller (1933/1966) nostaakin esille teoreettisen esimerkin keskuspaikasta, jossa on tietty määrä ihmisiä ja tietty määrä lääkäreitä. Esimerkissään Christaller toteaa, että lääkärin konsultaatioiden määrään vaikuttaa etäisyys ja konsultaation hinta. Hän jatkaa esimerkkiään toteamalla erilaisia oletuksia väestön jakautumisesta ja keskusten määrästä. Mitä tiheämmin keskuksia on tai mitä lähemmäksi keskuksia ihmiset ovat sijoittuneet, sitä paremmat mahdollisuudet asukkailla on lääkärikäynteihin (Christaller 1966, 28 31). Toiminnallisen monikeskuksisuuden kannalta esimerkki korostaakin keskusten ja palveluiden hyvää saavutettavuutta. Keskuksista haetaan erityyppisiä palveluita, mikä parhaimmillaan lisää alueen toiminnallista monikeskuksisuutta. Christaller kuvailee keskushyödykkeiden ja keskusten kehityksen välistä yhteyttä (Christaller 1966, 42, ). Kuluttajat usein valitsevat hyödykkeen, joka on heille edullisin. Jos esimerkiksi samalla asiointikerralla voi ostaa useamman hyödykkeen edullisesti, saattavat kuluttajat silloin suunnata sellaiseen keskukseen, jossa tämä tavoite toteutuu. 20

21 Asiointikeskuksen valinnassa painottuukin se, mistä keskuksesta tai keskuksista palvelut voidaan helpoiten hakea. Christallerin esittelemä liikenneperiaate on hyvin keskeinen osa-alue, kun tarkastellaan keskusten välistä vuorovaikutusta ja suhteita. Liikenneverkon järjestämiseen ja suunnitteluun liittyy myös monia ongelmia. Keskuspaikkateorian mukaan keskusten tulee muodostaa heksagoneja (Christaller 1966, 72 73). Tämä käytännössä tarkoittaisi sitä, että tiet menisivät siksakkia, mutta usein tieverkostot varsinkin nykyään, pyritään optimoimaan mahdollisimman suoriksi. Esimerkiksi Suomen valtatiet ovat kohtalaisen suoria. Toisaalta myös keskusten välinen liikenne pyritään optimoimaan mahdollisimman taloudelliseksi. Kuitenkin suorimmat reitit muodostuvat suurimpien keskusten välille ja mahdolliset mutkittelevat reitit muodostuvat vähemmän keskeisten keskuksien ympärille. Palomäki puolestaan ei ota liikennettä mukaan tarkasteluun omassa tutkimuksessaan, sillä hän toteaa sen olevan ennemminkin seurannaisilmiö (Palomäki 1963, 20 22). Yhtenä osa-alueena Palomäen tutkimuksessa ovat tukkumyynti ja markkinointialueet. Tukkumyyntiä voidaan käyttää isojen keskusten luonnehdinnassa ja tukkumyynnin avulla voidaan myös tarkastella isojen keskusten laajempia vaikutusaluetta. Yhdysvalloissa tukkumyyntiä on hyödynnetty keskusten luokittelussa ja vertailussa. Usein tutkimuksissa tukkumyyntiä käytetään seudun pääkeskuksen toiminnallisten yhteyksien tarkastelussa. Palomäen tuloksena tukkumyyntikeskuksien tarkastelusta Etelä-Pohjanmaalla voidaan keskukset laittaa hierarkkiseen järjestykseen (Palomäki 1963, 65 75). Palomäki nostaa vaikutusalueesta ja keskuksen vetovoimasta hyvin yleisen johtopäätöksen, minkä muutkin tutkijat ovat esittäneet: keskuksen vetovoima heikkenee etäisyyden kasvaessa. Etelä- Pohjanmaan maantieteelliset piirteet myös vaikuttavat huomattavasti alueen toiminnalliseen rakenteeseen. Lopuksi Palomäki toteaa, että toiminnallisuutta koskevan tutkimuksen pitäisi olla ehdottomasti mukana aluesuunnittelussa (Palomäki 1963, ). 2.3 Mittaaminen ja tarkastelu Keskuksen kokoa voidaan mitata hyvin eri tavoilla, mutta tilastollisesta näkökulmasta on mielekästä tarkastella keskuksen kokoa väkimäärän avulla. Kuitenkaan pelkästään alueen maantieteellinen koko tai väkimäärä ei kerro alueen todellista merkitystä. Christallerin mukaan (1966, 17 18) keskuksen merkitys taas on osittain keskuksessa olevien ihmisten aluetaloudellisten vaikutusten kuvaaja. Palomäki (1963) toteaa, että keskuksia on tarkasteltu ja keskuksisuutta mitattu kvantitatiivisesti, mutta toimintoja voidaan tarkastella myös laadullisesti. Monet tutkimukset käyttävät myös multimethod-menetelmää, jossa yhdistellään sekä kvantitatiivista että laadullista 21

22 tutkimusta. Usein tutkimuksissa keskukset luokitellaan tilastollisesti väestön mukaan. Tarkastelun kohteena on usein jälleenmyynti ja tätä indikaattoria on myös käytetty keskusten luokittelun tukena. Palomäki myös nostaa esille teoksessaan, että keskusten luokittelu on toimiva menetelmä keskusten tarkastelussa (Palomäki 1963, 14 16). Suomessa on tutkittu keskuksen vaikutusta ja vaikutusalueita. Tutkimus on tuonut keskuksia koskevaa käsitteistöä Suomeen. Osa termeistä on hieman päällekkäisiä ja Palomäen mukaan esimerkiksi Auer on tarkastellut taloudellista aluetta, Ajo liikennealuetta, Raninen-Puukari markkinaaluetta, Tuominen ja Säntti vaikutusaluetta, Tuominen markkinointialuetta ja Lönnroth vaikutusaluetta tai päävaikutusaluetta. Nämä termit tarkoittavat kuitenkin pääosin samaa (Palomäki 1963, 18). Palomäki ja Mikkonen (1972) ovat tutkineet keskusten vaikutusta tarkastellessaan vierailuja maaseudulta keskuksiin. Varsinaiset analyysit pohjautuvat regressio- ja potentiaalianalyyseihin. Regressiomallissa on otettu huomioon keskuspalveluiden määrä, väestön painotettu vaikutusalue, etäisyys lähimpään samalla tasolla toimivaan keskukseen ja kaupungin vaikutusalueella asuvien ihmisten tulotaso. Yhtenä regressiomallina taas käytetään vuosittaista liikevaihtoa, väestön painotettua vaikutusaluetta, etäisyyttä lähimpään samalla tasolla toimivaan keskukseen ja kaupungin vaikutusalueella asuvien ihmisten tulotasoa (Palomäki & Mikkonen 1972, 21 24). Palomäen ja Mikkosen tutkimuksen tarkastelujakso on yksi vuosi. Koska tarkastelussa käytetään vierailujen määrää, niin vuoden mittaisella jaksolla vältytään käyttämästä pelkkiä pieniä desimaaleja vierailukertoja tarkastellessa (Palomäki & Mikkonen 1972, 6 9). Keskuksisuuden mittaamisessa usein käytettyjä indikaattoreita ovat vähittäismyynti ja keskuksen palvelut. Palomäen ja Mikkolan simuloinnissa käytetään tarkastelussa väestötietoja (painotettuja ja painottamattomia). Näiden avulla selvitetään esimerkiksi vaikutusaluetta, asutuksen hajautumista, etäisyyttä lähimpään keskuspaikkaan (saman tai korkeamman tason) ja keskusten välisiä yhteyksiä (Palomäki & Mikkonen 1972, 15 17). Monien tutkimusten tuloksena voidaan pitää sitä, että väestö on hyvä indikaattori, kun pyritään selittämään keskuksisuutta, mikä kuuluu oman tutkimukseni morfologisen monikeskuksisuuden tarkasteluun. Tutkimuksessaan Palomäki ja Mikkonen ovat muodostaneet lineaarisen mallin, jossa Y-akselilla ovat vierailut ja X-akselilla etäisyys tietä pitkin keskukseen. Yksi tarkasteltavista indikaattoreista on myös etäisyys kilpailevaan keskukseen. Yhdessä painotetun väestön kanssa tämä indikaattori korreloi keskuksisuuden kanssa (Palomäki & Mikkonen 1972, 17 20). Yksi haaste on aina tilastojen luotettavuus ja tarkkuus. Myös tutkimusmalleihin liittyy vaaroja ja sen takia malli ja sen selitysaste sekä muuttujien valinta on harkittava tarkkaan (Palomäki & Mikkonen 1972, 44 45). 22

23 Seuraavaksi esitellään MOT-raportin näkemyksiä siitä, kuinka monikeskuksisuutta kannattaa lähestyä. Ensinnäkin monikeskuksisuudessa on mielekästä tarkastella keskuksia ja niiden välisiä suhteita. Usein järjestelmää kuvataan nodaaliseksi ja ajatus onkin kehittynyt esimerkiksi keskuspaikkateoriasta eteenpäin verkostoajattelun myötä (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 15 16). Oma tutkimukseni keskittyy keskuksien fyysisten ominaisuuksien tarkasteluun eli morfologiaan. Monikeskuksisuuden morfologinen tarkastelu keskittyy keskuksien ja verkostojen tarkasteluun ja tarkasteltavia ominaisuuksia ovat esimerkiksi väestö- tai palveluagglomeraatiot. Mittaamista lähestytään tyypillisesti indikaattoreiden avulla, jotka pohjautuvat esimerkiksi eri ominaisuustiedoista muodostettuun indikaattoriin. Kansainvälisessä kirjallisuudessa monikeskuksisuutta usein mitataan työvoimalla. Kuitenkin työvoiman tarkastelu saa kritiikkiä, johtuen nyky-yhteiskunnan muutoksesta, jossa myös vapaa-ajan toiminnot ovat relevantteja tarkastelun kohteita (Kanninen & Ylä-Anttila 2011, 15 16). Vasanen (2013) hyödyntää tutkimuksessaan kahta indikaattoria. Ensimmäinen on toiminnallinen Primacy eli tarkastelussa katsotaan, kuinka hallitseva asema pääkeskuksella on suhteessa koko alueeseen. Toinen indikaattori on hyvin perinteinen rank-size-rule, jonka avulla keskusten kokosuhteita tarkastellaan lineaarisen regression avulla, jolloin suoran kulmakertoimen avulla voidaan tarkastella ovatko keskukset tasakokoisia vai onko esimerkiksi suurimman keskuksen asema hyvinkin dominoiva (Vasanen 2013, 34). Monikeskuksisuuden mittaaminen on hyvin haastavaa: tilastoista tai mittaluvuista ei voi nostaa yksiselitteistä indikaattoria monikeskuksisuuden mittaamiseen. Sekä mittaamisen että myös kuntahallinnan haasteeksi monikeskuksisella kaupunkiseudulla nousee kuntarajat ylittävät taajamamatot (Hirvonen 2017, 1). Monikeskuksisuuden mittaamisen haasteena on monikeskuksisuuden kaksoisluonne. Monikeskuksisuus on yhteydessä keskusten lukumäärään, sijaintiin, kokosuhteisiin ja yhdyskuntarakenteen ominaisuuksiin eli morfologiaan. Toinen osuus on keskusten toiminnallisuus ja keskusten väliset virrat. Jotta molemmat monikeskuksisuuden ulottuvuudet tulisivat tarkasteluun mukaan, edellyttää se molempia kuvaavia muuttujia ja mittaamistapoja. Usein tässä vaiheessa monikeskuksisuuden tarkastelua ajaudutaan risteykseen, joista päädytään tarkastelemaan usein joko morfologiaa tai toiminnallisuutta. Kaksi eri ulottuvuutta eivät sulje toisiaan pois, koska ne liittyvät samaan ilmiöön: monikeskuksisuuteen. Hirvonen toteaakin, että morfologia toimii monikeskuksisuuden alustana rajoittaen sekä edesauttaen monikeskuksisuutta. Toiminnallisuus taas on osa monikeskuksisuudelle tyypillistä dynamiikkaa ja virtoja keskusten välillä. Monikeskuksisuus myös muuntuu olosuhteiden muuttuessa (saavutettavuus, instituutiot, toimintatavat jne.) (Hirvonen 2017, 2 3). Esimerkiksi myös Christaller toteaa, että keskus mukautuu olosuhteiden mukaan 23

24 esimerkiksi liikenneyhteyksien muuttuessa (Christaller 1966, 165). Suomessa yksi suurimmista keskusdynamiikan muuttajista ovat kuntaliitokset. Esimerkiksi kuntaliitoksen kautta saman hallinnollisen alueen keskusten lukumäärä kasvaa aikaisemmasta, mikä saattaa aiheuttaa esimerkiksi jännitteitä ja kilpailua keskusten välille (Hirvonen 2017, 2 3) Tarkastelutapana kaupunkiverkkotutkimus Perttu Vartiainen (2015) on ollut kehittämässä kaupunkirakenteen tarkastelujärjestelmää. Kaupunkiverkkotutkimus on jatkoa suomalaiselle alue- ja kaupunkipolitiikalle. Ennen kaupunkiverkkoa edeltäjänä keskiössä oli hierarkkinen keskus- ja vaikutusaluejärjestelmä. Muutos kohti kaupunkiverkkoajattelua tapahtui, kun keskusverkon palveluvarustustarkasteluiden haasteena oli kuvata kaupunkiseutujen asemaa osaamisyhteiskunnassa. Tietoteollisen yhteiskunnan kuvauksessa päädyttiin verkostoihin, joissa keskiössä olivat toiminnalliset ja fyysiset kaupunkiverkostot (Vartiainen 2015, 1). Kaupunkiverkkotarkastelun tavoite oli määrittää merkityksellisimmät toiminnalliset kaupunkiseudut. Kuvausvälineiden lisäksi kaupunkiverkkotutkimus on ollut osa kaupunki- ja aluejärjestelmän suunnittelu- ja kehittämiskoneistoa. Kaupunkiverkkotutkimuksessa tarkastelua toistettiin poikkileikkauskuvina. Poikkileikkauksien avulla on tarkasteltu kaupunkijärjestelmän muutosta. Yleisenä tuloksena voidaan todeta, että kaupunkiverkko on rakenteeltaan hidas muuttumaan (Vartiainen 2015, 2; Vartiainen et al. 2015, 2). Kaupunkiverkkotutkimuksessa seudun asemaa ja merkitystä lähestytään toiminnallisten ulottuvuuksien avulla. Kaupunkiverkkotutkimus ei siis lähesty tarkastelussa hierarkkisesta näkökulmasta vaan edustaa pääosin Manuel Castellsin näkökulmaa virtojen tilasta. Kaupunkiverkkotutkimuksen yhtenä päätelmänä on kaupunkiseutujen kehittyminen monikeskuksiseen suuntaan, minkä Vartiainen et al. (2015) näkevät yksikeskuksisen keskushierarkian purkautumisena (Vartiainen et al. 2015, 8 9). Etenkin eurooppalaisessa keskustelussa kaupunkiverkkotarkastelu linkittyy vahvasti monikeskuksisuuteen. Kaupunkiverkkotutkimus raportissa todetaan, että monikeskuksisuudesta on tullut luvulla keskeinen käsite aluekehittämisessä ja kaupunkipolitiikassa. Suomen kaupunkijärjestelmässä hierarkkinen ja verkostomainen rakenne ovat yhteen kietoutuneet, eikä hierarkiaa ja verkostoa nähdä vastakkaisina käsitepareina (Vartiainen et al. 2015, 8 9; Vartiainen 2015, 2 4). Kaupunkiverkkotutkimus on ollut ESPON-tutkimusohjelmassa osana monikeskuksista tarkastelua, jossa hyödynnettiin yksinkertaista kaupunkiverkkometodia. ESPON ohjelmassa kaupunkiverkkotutkimuksen kannalta mielenkiintoinen on ollut Michael Parkinsonin kakkoskaupunkien kehityksen tarkastelu (Vartiainen et al. 2015, 15). 24

25 Monikeskuksisen kaupunkijärjestelmän kehityksen kannalta keskeisenä voidaan pitää paikkaperustaista kehittämistä. Paikkaperustaisen kehittämisen tarkoituksena on kehittää erikokoisia paikkoja, jolloin kehittäminen ei kohdistu pelkästään suurimpiin keskuksiin. Tässä yhteydessä kaupunkiverkkokuvauksen tarkoitus on toimia erityispiirteiden jäsentäjänä, jotta paikkaperustaista kehittämistä voidaan helpommin hahmottaa (Vartiainen et al. 2015, 17). Vartiainen esittää artikkelissaan hyvän tiivistelmän Evert Meijersin nostaman vertailun keskusverkkomallin ja verkostomallin eroista (Vartiainen 2015, 3). Esitän tämän vertailun alla: Kuva 2. Vertailu keskusverkkomallin ja verkostomallin eroista. (Lähde: Vartiainen 2015, 3) Monikeskuksisuuden kannalta verkostomalli painottaa varsinkin toiminnallisen monikeskuksisuuden kannalta välttämättömiä kahdensuuntaisia virtoja. Vartiainen nostaa esille kaupunkirakenteen kehityksen suuntana monikeskuksisuuden, jossa keskushierarkian merkitys on heikentymässä (Vartiainen 2015, 3 4). Empiirisen tarkastelun kannalta Vartiainen nostaa esille tutkimusta vaikeuttavan havainnon: verkostojen empiirinen mittaaminen ja todentaminen ovat vaikeaa. Toisena empiirisen tarkastelun haasteena ovat aluejaot. Rajattuja alueita käytetään tutkimuksissa tilastollisista syistä. Tilastollisista syistä tarkasteltava aluejako on usein seutukuntajako. Tutkimuksen tekijät toteavatkin, että tilastollisen aineiston kerääminen ilman seutu- tai kuntarajausta on osittain mahdotonta (Vartiainen 2015, 5 7; Vartiainen et al. 2015, 20). Menetelmätasolla Vartiainen toteaa, että kaupunkiverkkotarkastelua tulisi monimutkaistamisen sijasta yksinkertaistaa. Kaupunkiverkkokehikko ja kaupunkitypologia on tarkoitettu kuvausten ja politiikkatoimenpiteiden pohjaksi (Vartiainen 2015, 10 11). Tämän takia omassa tutkimuksessa pyrin hyödyntämään yksinkertaisia malleja, jotka kuitenkin ovat esimerkiksi Krugmanin mukaan toimivia (Krugman 1966, ). 25

26 3. Aineisto ja menetelmät Tieteenkeskustelussa käsite kaupunkiseudusta ( urban region ) alkoi tarkemmin määrittymään luvulta eteenpäin. Vasanen (2013) nostaa esille väitöskirjassaan John Friedmannin ja John Millerin ajatuksen urbaanista kentästä, joka määritelmän mukaan ylettyi metropolikeskuksesta syvälle periferiaan. Yhdysvalloissa kaupunkiseutujen tarkastelussa hyödynnetään MSA-alueita ( metropolitan statistical area ). Vasasen mukaan MSA-alueiden jälkeen keskustelussa on noussut esille tarve määritellä toiminnallisia kaupunkiseutuja. Lopulta varsinaiset toiminnalliset kaupunkiseudut muotoutuivat suurkaupunkien taloudellisista työvoima-alueista ( functional urban region =FUR) (Vasanen 2013, 10). Vasanen huomauttaa, että Euroopassa toiminnalliset kaupunkiseudut ovat muotoutuneet ennemminkin tilastollisiksi alueiksi, eivätkä niinkään analyyttiseksi käsitteeksi. Englanniksi kaupunkiseutuja vastaa termi city region, joka huomioi käsitteenä paremmin kaupungin ja ympäristön välisen vuorovaikutuksen. John Parr kuvaa city region -termin nodaalista määritelmää siten, että siihen kuuluu keskus tai mahdollisesti useampi keskus ja niitä ympäröivä seutu. Vasanen nostaa esille myös erot toiminnallisen kaupunkiseudun ja kaupunkiseudun välillä. Kaupunkiseutu voi sisältää pienempiä kaupunkiseutuja, jotka voidaan taas nähdä toiminnallisina kaupunkiseutuina (Vasanen 2013, 11). Näiden lisäksi Vasanen on käsitellyt Parrin termiä polycentric urban region eli monikeskuksista kaupunkiseutua. Monikeskuksisen kaupunkiseudun määrittelyssä todetaan, että keskukset ovat verkostoituneita keskenään ja etäisyydestä huolimatta vierekkäin sijaitsevat keskukset ovat toiminnallisesti yhteydessä toisiinsa. Erona tavalliseen kaupunkiseutuun monikeskuksisen kaupunkiseudun pääkeskuksen osa ei ole niin dominoiva kuin tavallisessa kaupunkiseudussa, jossa pääkeskuksen hallitseva asema voi olla hyvinkin suuri (Vasanen 2013, 11). Suomessa seutuistuminen, kaupunkiseutujen ja keskusverkostojen tarkastelun taustalla vaikuttavat aluesuunnittelun poliittinen orientoituminen. Suomessa seutujen yhdyskuntarakenteen tutkimista ovat edesauttaneet hyvä tilastodatan saatavuus ja kehittyneet paikkatietomenetelmät (Vasanen 2013, 12). Kaupunkiseudun rajauksena ja määritelmänä tässä tutkimuksessa käytän Tilastokeskuksen alueluokitusta kaupunkiseuduista. Tämän alueluokittelun eli tässä pro gradu -tutkimuksessa käytettävän tutkimusaluejaon muodostumiseen ovat voineet vaikuttaa myös kaupungit itse. Tilastokeskus toteaa, että kaupunkiseudun keskuskunta on alueen vahvin työpaikka-, asumis- ja osaamiskeskus, jossa käydään töissä yleensä verrattain laajalta alueelta. (Tilastokeskus 2006). Rajauksen jälkeen kuntaliitokset ovat vaikuttaneet tähän kaupunkiseuturajaukseen, mutta 26

27 tutkimuksessani olen ottanut kuntaliitokset huomioon ja kaupunkiseutujen kuntajako vastaa vuoden 2016 kuntajakoa, mikä näkyy myös karttaesityksissä. Muutamassa poikkeustapauksessa kaupunkiseudun kunta voi kuntaliitosten myötä kuulua myös viereiseen kaupunkiseutuun. Koska tutkimusalueenani ovat Manner-Suomen kaupunkiseudut, jää Maarianhaminan kaupunkiseutu pois ja tutkimusalueita on näin ollen 35 kappaletta (Tilastokeskus 2006). Kaupunkiseudut ovat usein aluetutkimuksen perusyksikkö. Hirvonen ja Kahila nostavat kuitenkin esiin, että aluetieteessä kaupunkiseutujen tarkastelu suuntautuu usein toimijoihin ja sijaintiverkostoihin, eikä niinkään morfologiaan (2017, ). Kuten luonnollisesti voidaan olettaa, morfologiset piirteet eivät tyypillisesti mukaile kuntarajoja ja esimerkiksi taajamamatot saattavat levittyä useiden kuntien alueelle, jolloin tarkastelun yhteydessä taajamamattoa leikataan kuntarajaan sopivaksi. Hirvonen toteaakin, että varsinkin toiminnallisuuden tarkastelutasona kaupunkiseudut ovatkin mielekkäämpiä (Hirvonen 2017, 3). Seuraavalla sivulla esitän tutkimusalueen sekä käytettävän kaupunkiseuturajauksen kartassa. Karttaesityksestä voidaan myös hahmottaa tutkimusalueiden sijoittuminen ja kattavuus suhteessa koko Manner-Suomeen. Tässä työssä tutkimusalueen rajaukseksi valittu Tilastokeskuksen kaupunkiseutujako on käytössä tilastollisista syistä. Tätä jakoa käyttämällä voidaan hyödyntää seutuja kuntakohtaista tilastoaineistoa. Karttaesityksessä sinisellä näkyvät alueet ovat tutkittavia kaupunkiseutuja ja niiden lisäksi muun Suomen kohdalla aluejako on kuntajako. 27

28 Kuva 3. Tutkimusalueet Manner-Suomen alueella. Monikeskuksisuudessa tarkastelu keskittyy keskuksiin ja niiden välisiin suhteisiin. Tämän pro gradu -tutkimuksen määritelmänä keskuksesta käytetään Tilastokeskuksen (2017) määritelmää taajamasta. Palomäki käytti vastaavaa määritelmää keskuksista jo 1960-luvulla omassa tutkimuksessaan (Palomäki 1963, 32 33). Samaa määritelmää on myös hyödynnetty Monikeskuksinen kunta -hankkeessa (Hirvonen 2017, 8). Tilastokeskuksen määritelmä taajamasta on seuraava: Taajamaksi määritellään kaikki vähintään 200 asukkaan rakennusryhmät, joissa rakennusten välinen etäisyys ei yleensä ole 200 metriä suurempi. Taajamien rajauksissa otetaan huomioon asuinrakennusten lisäksi mm. liike-, toimisto- ym. työpaikkoina käytettävät rakennukset. Hallinnollisilla aluejaoilla ei ole vaikutusta taajamien muodostamiseen. -- Taajama on 28

29 rakennustihentymä, jossa on vähintään 200 asukasta. Rajauksen perustana on edellisen vuoden väestötieto. Taajamat määritellään ja rajataan yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa paikkatietomenetelmin, joissa käytetään Tilastokeskuksen 250m x 250m -ruutuaineiston rakennus- ja väestötietoja. Määrittelyssä tarkastellaan rakennuksia sisältävien ruutujen ja niiden naapuriruutujen väestömäärää sekä rakennusten määrää ja niiden kerrosalaa. Määrittelyssä syntyneistä yhtenäisistä rakennustihentymistä valitaan ne, joissa on vähinään 200 asukasta. (Tilastokeskus 2017). Tämän tutkimuksen tilastollinen aineisto pohjautuu Karjalan tutkimuslaitoksen tuottamaan kunta- ja taajamakohtaiseen aineistoon, josta hyödynnetään taajamien väkilukutietoja kunnittain vuodelta Samaa aineistoa on hyödynnetty myös Karjalan tutkimuslaitoksen hankkeessa Monikeskuksinen kunta. Hirvosen mukaan yhdyskuntarakenne kuitenkin muuttuu hitaasti, joten vuoden 2013 aineistoa voidaan myös oman tutkimukseni kohdalla pitää riittävän tuoreena monikeskuksisuuden tarkastelussa (Hirvonen 2017). Tämän lisäksi paikkatietotarkasteluissa ja karttaesityksissä käytetään Maanmittauslaitoksen hallintorajat 2016 aineistoa sekä Suomen ympäristökeskuksen tuottamaa paikkatietoaineistoa päivittäistavarakaupan asiointialueista (omavaraisuus 50 %) ja kaikkien toimialojen asiointialueista (omavaraisuus 50 %) (Maanmittauslaitos 2016; SYKE 2017). Morfologinen tarkastelu pohjautuu Karjalan tutkimuslaitokselta saamaani aineistoon ja toiminnallisuuden tarkastelu perustuu Suomen ympäristökeskuksen tuottamaan aineistoon, josta hyödynnetään seuraavia asiointialueita: Päivittäistavarakaupan asiointialueet. Omavaraisuus 50 % ja Kaikkien toimialojen asiointialueet. Omavaraisuus 50 % (SYKE 2017). Ensimmäinen lähestyminen kaupunkiseutujen monikeskuksisuuteen on otettu tarkastelemalla Monikeskuksinen kunta -hankkeen menetelmää. Sovellettuna tämä tarkoittaa kaupunkiseudun suurimman keskuksen suhdetta koko kaupunkiseudun väkilukuun. Tästä menetelmästä käytän tutkimuksessani termiä Primacy (Hirvonen 2017). Kuten aikaisemmin Vasanen (2013, 11) nosti esille, monikeskuksisuuden tarkastelussa on mielekästä tarkastella pääkeskuksen hallitsevaa asemaa ja tässä tutkimuksessa sitä tarkastellaan suurimman keskuksen johtoaseman avulla, mitä siis käytännössä mittaan Primacylla. Seuraavat edellisen menetelmän muunnokset ovat tässä tutkimuksessa nimeltään Urban primacy ja Urban primacy 2. Urban primacy tarkastelee kaupunkiseudun suurimman ja toiseksi suurimman keskuksen välistä kokosuhdetta ja tarkastelun tulos kertoo, kuinka monta kertaa isompi suurin keskus on suhteessa toiseksi suurimpaan keskukseen. Urban primacyn kaava alla: 29

30 Urban primacy 2 taas tarkastelee suurimman keskuksen kokosuhdetta toiseksi suurimman ja kolmanneksi suurimman keskuksen yhteenlaskettuun kokoon. Se kertoo, kuinka monta kertaa isompi suurin keskus on, kun tarkastellaan toiseksi suurimman ja kolmanneksi suurimman keskuksen yhteenlaskettua kokoa. Kokosuhteiden tarkastelu perustuu keskuksien väkilukuun. Urban primacy 2 -kaava alla: Hirvonen (2017) nostaa keskusten ja kokosuhteiden tarkastelussa esille kaksi hyvin perinteistä perusteoriaa : Christallerin keskuspaikkateoria ja Zipfin rank-size-rule. Hirvonen nostaa esille Christallerin keskuspaikkateoriasta sen, että teorian avulla voidaan tarkastella mittakaavaetuja ja liikennejärjestelmien vaikutusta hierarkkiseen keskusjärjestelmään. Hierarkkista järjestelmää taas voidaan tarkastella rank-size-rulen avulla, joka perustuu tilastolliseen riippuvuuteen (Hirvonen 2017, 4). Omassa tutkimuksessani on tarkoitus luokitella kaupunkiseudut siten, että kaupunkiseudun kunnat ja niiden keskukset asetetaan hierarkkiseen järjestykseen, jolloin voidaan tarkastella kaupunkiseudun sisäistä morfologista monikeskuksisuutta. Tätä olen lähestynyt tarkastelemalla keskuksien kokosuhteita rank-size-menetelmää hyödyntämällä. Hierarkkisen järjestelmän tarkastelussa rank-size-rule-menetelmä perustuu tilastolliseen riippuvuuteen. Riippuvuuden tarkastelussa käytetään logaritmimuotoja väkiluvusta ja järjestysluvusta, jolloin yhteydestä pitäisi useiden tutkijoiden mukaan syntyä suoraviivainen (Hirvonen 2017, 4; Krugman 1996, 400; Newman 2005, 324). Palomäen (1963) tarkastellessa Suomea sekä Zipfin että Christallerin teorian ja menetelmien avulla tuloksesta voitiin nostaa esille ristiriitaisuus edellä mainittujen välillä. Palomäen omassa tutkimuksessa tulokset noudattivat Christallerin teoriaa keskuksista. Hän kuitenkin toteaa, että Zipfin laki on myös kohtalaisen toimiva keskusten tarkastelussa, vaikka tutkimusalueen ominaisuudet hieman häiritsevätkin teorian ja empirian kohtaamista (Palomäki 1963, 201, ). 30

31 Yksi kokohierarkiaa tarkastellut tutkija on Paul Krugman. Krugman on Nobel-palkittu ekonomisti ja talousmaantieteilijä. Nobel-palkinto hänelle myönnettiin kansainvälisen kaupan ja taloudellisten toimintojen sijoittumista koskevista analyyseistä. Paul Krugman on myös palkittu John Bates Clark -mitalilla. Krugman on taloustieteen ja kansainvälisten asioiden professori Princetonin yliopistossa. Paul Krugmania pidetään myös uuden talousmaantieteen kehittäjänä. Krugmanin talousmaantieteen teorioiden keskiössä on taloudellisen toiminnan keskittyminen ja hajautuminen. Uuden talousmaantieteen fokus on sattuman ja historian merkitys taloudellisten toimintojen sijoittumiselle (Haaparanta 2008, ). Monikeskuksisuutta tarkastellaan tässä työssä tilastollisesti ja erilaisten mallien avulla. Paul Krugman (1996) nostaa esille, että mallien ja mallinnuksien kritiikki kohdistuu usein mallien yksinkertaistavuuteen. Kuitenkin esimerkiksi power law, jota selitän tarkemmin seuraavassa kappaleessa, toimii USA:n suurimpien kaupunkien kohdalla. Krugman esittää myös raportissaan tässä pro gradu -tutkimuksessa käytetyn mallin, jossa hyödynnetään logaritmimuotoa. Krugman nostaa kuitenkin esille, että mallin mukaan USA:ssa on vähemmän pieniä kaupunkeja kuin malli ennustaa (Krugman 1996, ). Newman (2005) selittää, että power law on tyypillinen ilmiö, joka esiintyy esimerkiksi fysiikassa, geotieteissä, taloudessa ja esimerkiksi yhteiskuntatieteissä. Voidaankin todeta, että power law -jakaumia esiintyy hyvin monien eri ilmiöiden yhteydessä. Esimerkkinä power lawsta voidaan nostaa esille Zipfin laki. Käytännössä sillä tarkoitetaan ilmiötä, joka noudattaa selkeästi tiettyä mallia, kuten kaupungit kokojärjestyssääntöä. Newmanin mukaan ilmiöiden power law -käyttäytyminen on ollut tieteellisen tarkastelun kohteena jo pitkään. Kaupunkien kokojärjestyssääntö on yksi power lawn klassisimmista esimerkeistä. Tässäkin tutkimuksessa käytettävä keskusten kokojärjestyksen muodostama lineaarinen suora tarkoittaa sitä, että jakauma noudattaa power lawta. Power lawn tapauksessa logaritmien muodostaman jakauman tarkastelu on vain yksi tapa tutkia power lawn ilmenemistä. Power lawn syy on myös ollut tieteellisen keskustelun aiheena, mutta Newman toteaa, että sen taustalla vaikuttavat useat eri mekanismit. Power lawta pidetään myös usein skaalavapaana, koska se on sama skaalasta riippumatta (Newman 2005, ). Pro gradu -tutkielmassa käyttämäni malli pohjautuu Simonsin malliin. Krugman kuvaa Simonsin mallia nihilistiseksi ja yksinkertaiseksi, koska mallissa keskuksen koolla ei ole etuja eikä haittoja. Simonsin malli noudattaa myös power lawta. Krugman toteaa raportissaan, että Simonsin malli on kuitenkin toimiva ja siksi on perusteltua hyödyntää Simonsin mallia myös omassa tutkimuksessani. Ensinnäkin Simonsin malli ennustaa power lawta. Mallissa eksponentti 1 tulee, koska väestö usein todennäköisemmin liittyy jo olemassa olevaan keskukseen kuin muodostaa uuden keskuksen. Mallin kritiikkinä voidaan pitää sitä, että Simonsin malli olettaa, että keskuksen 31

32 maksimikoolle tulee jossain vaiheessa vastaan raja-arvo, mikä ei todellisuudessa pidä paikkaansa (Krugman 1966, ). Oman tutkimukseni tapauksessa tämä ei muodostu haitaksi, sillä en tarkastele keskusten kasvua. Krugman selittää power lawn toimivuutta kaupunkikokojen selittäjänä sillä, että alueiden maantieteelliset ominaisuudet eivät ole homogeenisiä. Samalla suurimpien keskusten koon selittävänä tekijänä voidaan pitää niiden hyvää saavutettavuutta (Krugman 1966, ). Työssäni rank-size-rule-menetelmästä poimitaan kaksi indikaattoriarvoa lopulliseen analyysiin: lineaarisen suoran kulmakerroin ja korrelaatiokerroin (ranksizer2). Lisäksi rank-sizetarkastelun etuna on mahdollisuus jakauman visuaaliseen tarkasteluun. Kulmakertoimen negatiivisen arvon ollessa suuri voidaan todeta, että suurin keskus on suhteessa muihin keskuksiin dominoiva. Mahdollisimman pienellä negatiivisella kulmakertoimella taas kaupunkiseutu on rank-sizetarkastelun perusteella kohtalaisen tasakokoinen, mikä on morfologiselta kannalta monikeskuksisuutta edesauttava piirre. Rank-size-menetelmän lineaarisen suoran onnistumisesta kertoo ranksizer2-indikaattori. Mitä suurempi indikaattorin arvo on, sitä onnistuneemmin suora mallintaa kaupunkiseudun kokohierarkiaa. Samalla korrelaation avulla voidaan tarkastella, kuinka vahvasti kaupunkiseudun keskukset toteuttavat kokojärjestyssäännön antamaa ennustetta kokosuhteista. Hyvin pelkistetyn kuvan kaupunkiseudusta ja monikeskuksisuudesta antavat kaupunkiseudun väkiluku ja keskusten lukumäärä. Esimerkiksi, jos seudulla olisi vain yksi keskus, olisi se kiistatta yksikeskuksinen. Monikeskuksisuuden voidaankin morfologisilta piirteiltään todeta kasvavan, kun keskusten lukumäärä kasvaa. Toisaalta väkiluku auttaa suhteuttamaan ja hahmottamaan keskuksien kokoa kaupunkiseuduilla. Vaikka keskuksien lukumäärä olisi suuri, keskusten kokosuhteilla on suuri merkitys monikeskuksisuuden tarkastelussa, koska keskusten tasakokoisuus edesauttaa monikeskuksista rakennetta. Yhden keskuksen liian dominoiva asema pienten keskusten joukossa puolestaan edustaa yksikeskuksista rakennetta morfologisesti tarkasteltuna. Koska aikaisemmin mainitut menetelmät keskittyvät monikeskuksisuuden morfologiseen tarkasteluun, on mukaan otettu myös monikeskuksisuuden toinen ulottuvuus, toiminnallinen monikeskuksisuus. Vasanen (2013) käyttää omassa tutkimuksessaan uutta menetelmää, joka on kehitetty toiminnallisen monikeskuksisuuden tarkasteluun. Hänen käyttämässään Connectivity field -menetelmässä otetaan huomioon kaikki virrat kaupunkiseudulla. Menetelmässä voidaan hyödyntää kaikkia vuorovaikutusvirtoja, joista on tiedossa alku- ja päätepiste, esimerkkinä asiointimatkat, joita itsekin hyödynnän tutkimuksessani (Vasanen 2013, 30 31). Toiminnallisen tarkastelun perustana ovat Nurmion et al. (2017) tuottamat Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa (Nurmio et al. 2017). Lopulliseen tarkasteluun on otettu 32

33 hankkeessa tuotetut aluerajaukset: Päivittäistavarakaupan asiointialueet. Omavaraisuus 50 % ja Kaikkien toimialojen asiointialueet. Omavaraisuus 50 % (SYKE 2017). Nämä toiminnalliset aluerajaukset kuvaavat hyvin päivittäistä toiminnallisuutta kaupunkiseudun alueella. Tässä tutkimuksessa aluerajauksia on hyödynnetty siten, että paikkatietotarkastelun avulla on laskettu, kuinka monta päivittäistavarakaupan asiointialuetta (omavaraisuus 50 %) on kaupunkiseudun alueella ja kuinka monta kaikkien toimialojen asiointialueita (omavaraisuus 50 %) on tarkasteltavan kaupunkiseudun alueella. Nämä seuraavat aluejaot on otettu tarkasteluun, koska arjen tehtävien tarkastelun avulla (päivittäistavarakauppa sekä kaikki toimialat) voidaan tarkastella alueiden väestön elinympäristöä ja samalla voidaan hahmottaa päivittäistä liikettä tutkimusalueella (Nurmio et al. 2017, 14). Koska hyödynnän jo laskettuja alueita, on syytä avata tarkemmin, miten päivittäistavarakaupan ja kaikkien toimialueiden asiointialueiden omavaraisuuteen 50 % on päästy. Asiointialueiden rajauksessa on hyödynnetty paikkatietoa asioinnista ja liikenneverkoista (Nurmio et al. 2017, 9). Alueen rajauksessa on pyritty siihen, että alueellinen vuorovaikutus on suurempaa toiminnallisen alueen sisällä kuin alueiden välillä. Toiminnallisen alueen perustana on arkiliikkuminen. Toiminnallinen alue usein koostaa yhden tai useamman keskuksen vaikutusalueet. Alueiden määrittely pohjautuu tilastolliseen tarkasteluun (Nurmio et al. 2017, 20). Oman jatkotarkasteluni kannalta keskeistä on se, että alueet eivät huomioi hallinnollisten alueiden rajoja, joten omassa tutkimuksessani joudun leikkaamaan määriteltyjä asiointialueita omaan tarkasteluuni sopivaksi. Paikkatietotarkastelun ja -analyysin kaupunkiseuduittain toteutin Esrin ArcMap-paikkatietoohjelmalla. Asiointialueet ovat Suomen ympäristökeskuksen muodostamia ja ne perustuvat TNS Gallup Oy:n Suuri Vaikutusaluetutkimus (SVT) aineistoon. SVT:n aineistossa on tarkasteltu eri tavaroiden ja palveluiden hankkimista. Tarkastelussa on ollut mukana kaikki Manner-Suomen kunnat (Nurmio et al. 2017, 33). Seuraavalla sivulla olevassa kuvassa Nurmio et al. esittävät asiointialueiden rajaamisessa käytetyn menetelmän: 33

34 Kuva 4. Asiointialueiden rajaamisessa käytetty menetelmä. (Lähde: Nurmio et al. 2017, 36) Nurmio et al. kuvaavat päivittäistavarakaupan asiointialueita seuraavasti: päivittäistavaraasiointi on hyvin paikallista ja suurin osa asioinnista tapahtuu omassa kunnassa. Näin ollen myös päivittäistavarakaupan asiointialueista muodostuu pieniä ja melko paikallisia kokonaisuuksia (Nurmio et al. 2017, 36). Kaikkien toimialojen asiointialueita kuvataan taas seuraavasti: Kaikkien 39 tuoteryhmän yhteenlasketun ja asiointitaajuudella painotetun asiointimäärän perusteella tehdyt asiointialueet ovat yleistys paikallisempien ja seudullisempien asiointimuotojen välillä. -- Tulokset sijoittuvatkin alueiden mittakaavassa ja määrässä laskettuna päivittäistavara- ja erikoistavarakaupan asiointialueiden väliin. -- Nämä asiointialueet muistuttavat työssäkäyntialueita useassa osassa suomea [sic], lukuun ottamatta esimerkiksi Helsingin seutua, jossa asiointialueita esiintyy useita. (Nurmio et al. 2017, 38). Alueiden laskennassa Nurmion et al. tuottamia alueita on leikattu kaupunkiseudun alueella ja lopputuloksena on saatu kaikki kaupunkiseudun sisälle jääneet asiointialueet. Näistä on kuitenkin hylätty pienet asiointialueet, jotka ovat leikkaantuneet hallinnollisen aluerajauksen myötä. Jäljelle on jäänyt vain tarkastelun kannalta merkittävät asiointialueet, jotka on laskettu lopuksi yhteen kaupunkiseuduittain. Tuloksena on siis asiointialueiden lukumäärä kullakin kaupunkiseudulla. Tämän lisäksi laskemalla asiointialueiden määrä kaupunkiseudulla ja jakamalla se kaupunkiseudun keskusten lukumäärällä on saatu selville, kuinka monta keskusta käyttää samaa asiointialuetta yhdellä kaupunkiseudulla. Esimerkiksi Helsingin kaupunkiseudulla samaa päivittäistavarakaupan asiointialuetta käyttää keskimäärin kolme keskusta, kun taas kaikkien toimialojen asiointialueita käyttää melkein neljä keskusta. 34

35 Palomäen (1963) tutkimuksen toiminnallinen tarkastelu pohjautuu jälleenmyyntikeskusten ja niiden vaikutusalueiden tarkasteluun. Jälleenmyyntiä on mielekästä tarkastella keskusten yhteydessä, koska se itsessään vaatii esiintyäkseen ostovoimaa eli asiakkaita. Jälleenmyyntiä on siellä, missä sille on kysyntää. Jälleenmyynti mukautuu vallitsevan taloudellisen ympäristön mukaan osaksi alueen toiminnallista verkostoa. Kilpailu puolestaan johtaa siihen, että se vakioi, mitä hyödykkeitä tarjotaan ja mitä hyödykkeitä on kannattavaa pitää myytävillä. Tämä ilmiö edesauttaa hierarkkisuutta. Palomäki kuitenkin toteaa, että tilastojen tuottaman haasteen takia jälleenmyyntiä oli vaikea tarkastella kvantitatiivisesti (Palomäki 1963, 76 77). En tässä yhteydessä käy tarkemmin läpi Palomäen tarkastelua, koska omassa tutkimuksessani hyödynnän tuoretta Suomen ympäristökeskuksen tuottamaa työssäkäynti- ja asiointialueaineistoa, jota voidaan pitää tarkkana ja luotettavana menetelmänä. Aineisto on myös vastikään tuotettu, joten se toimii hyvin viimeisimmän tiedon esityksessä. Palomäen tarkastelussa on mukana myös terveydenhuoltokeskukset ja niistä määritetyt vaikutusalueet. Terveydenhuolto ja sen instituutiot ovatkin osa toiminnallista infrastruktuuria. Terveydenhuoltoa on hyödynnetty myös useasti keskuksien luokittelussa ja vaikutusalueiden määrittämisessä. Terveydenhuoltoa on keskusten yhteydessä tarkastellut esimerkiksi Christaller ja Suomessa Tuominen (Palomäki 1963, 103). Terveydenhuoltoverkosto on tällä hetkellä Suomessa mahdollisesti kokemassa suuria muutoksia sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteen ja palveluiden uudistuksen myötä ja omassa tutkimuksessa jätän terveydenhuoltokeskuksien tarkastelun tästä syystä pois. Monikeskuksisuus on luonteeltaan sopimuksen varaista. Käytännössä katsoen empiirisessä tarkastelussa monikeskuksisuutta pitää tarkastella ja pohtia usein tapauskohtaisesti. Tutkimuksessani pyrin tarkastelemaan monikeskuksisuutta kaupunkiseutu kerrallaan. Päätelmissä kaupunkiseudun monikeskuksisuuden tilasta otankin huomioon eri monikeskuksisuuden indikaattorit. 4. Analyysi Tässä työssä monikeskuksisuuden analysointi perustuu aiemmin esiteltyihin menetelmiin ja mittaustapoihin. Varsinkin Suomessa kaupunkiseutujen monikeskuksisuuden empiirinen ja tilastollinen tarkastelu on ollut hyvin vähäistä, joten työssäni sovellan ja muunnan menetelmiä ja mittaustapoja kaupunkiseututarkasteluun sopivaksi. Analyysin tarkoitus on tuoda lisätietoa Manner- Suomen kaupunkiseutujen monikeskuksisuuden nykytilasta ja samalla herättää keskustelua monikeskuksisuuden empiirisestä tarkastelusta. 35

36 Christallerin (1933/1966) keskuspaikkateorian ja monikeskuksisuutta käsittelevien teorioiden antamat optimaaliset keskuksen ominaisuudet ovat hieman erilaisia keskenään, mikä nostaa esille tasakokoisuuden problematiikan ja analyysin tarkoitus ei ole antaa tarkkoja raja-arvoja tai määritelmiä sopivalle tasakokoisuudelle. Esimerkiksi Vasasen (2013) mukaan eurooppalaisessa tutkimuskirjallisuudessa monikeskuksisuuden määritelmään on sisällytetty myös suhteellisen tasakokoiset keskukset (Vasanen 2013, 14). Monikeskuksisuus olettaakin keskusten tasakokoisuutta, mutta myös keskusten erikoistumista, minkä voidaan nähdä lisäävän kaupunkiseutujen geodiversiteettiä. Hyvin perinteiseen keskuspaikkateorian keskiössä on taas erikoistumisen sijasta keskusten maantieteellinen sijoittuminen toisiinsa nähden ja keskusverkoston hierarkia. Osaltaan keskusten tasakokoisuus edesauttaa käytännön toiminnallisuuden jakautumista alueella. Arkiesimerkkinä voidaan nostaa esille kuvitteellinen tilanne: suurella yksikeskuksisella kaupunkiseudulla palvelujen vahva kasautuminen ja keskittyminen voi aiheuttaa ruuhkaa ja ylikuormitusta pääkeskukseen, kun taas monikeskuksisella kaupunkiseudulla sekä palvelut että ihmiset ovat sijoittuneet tasaisemmin, mikä jakaa toiminnallista kuormitusta laajemmalle alueelle. Pro gradu -tutkimukseni analyysi antaa poikkileikkauskuvan kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen monikeskuksisuuden nykytilasta. Tilastollinen tarkastelu ja mallinnus ovat aina representaatio todellisuudesta ja ne pyrkivät luomaan yleistetyn kuvauksen nykytilasta. Keskusten muotoutumisen taustalla vaikuttavat vahvasti yhteiskunnan kehitys aina maanviljelystä teollisuuteen ja sitä kautta kohti nyky-yhteiskunnan teknologisia keskuksia. Näin ollen voidaankin asettaa osittain hypoteesi, ettei tilastollinen tarkastelu kerro aivan kaikkea keskuksien luonteesta, mikä jättää tarvetta monikeskuksisuuden tieteelliselle keskustelulle ja jatkotutkimukselle. Analyysin perusteella pyritään vastaamaan kysymyksiin, miten monikeskuksisuutta voidaan mitata, toimiiko monikeskuksisuuden mittaaminen lähestymällä yksikeskuksisuutta, miten monikeskuksisia kaupunkiseudut ovat morfologisilta sekä toiminnallisilta ulottuvuuksiltaan. Lisäksi analyysi pyrkii tarkastelemaan indikaattorien välisiä korrelaatioita, joiden avulla voidaan tehdä esimerkiksi päätelmiä, miten vahvasti toiminnallinen ja morfologinen ulottuvuus ovat tilastollisesti yhteydessä toisiinsa. Aloitan monikeskuksisuuden tarkastelun CASE-esimerkin avulla. Käytän esimerkkinä Joensuun kaupunkiseutua ja samalla käyn läpi mitä eri indikaattorit tarkoittavat kaupunkiseudun tarkastelussa. Tämän jälkeen nostan esille indikaattoreittain Manner-Suomen eri kaupunkiseutujen indikaattorikohtaista keskiarvoja sekä ääripäitä. Samalla käyn läpi poikkeustapaukset. Ensimmäiseksi analyysi keskittyy morfologisiin ominaisuuksiin, jonka jälkeen siirrytään toiminnallisen monikeskuksisuuden tarkasteluun. 36

37 4.1 Morfologinen monikeskuksisuus Analyysin tarkempaan tapaustarkasteluun on valittu Manner-Suomen kaupunkiseutujen joukosta Joensuun kaupunkiseutu. Joensuun kaupunkiseutu sijaitsee Itä-Suomessa. Tämän tutkimuksen kaupunkiseuturajauksessa Joensuun kaupunkiseutuun kuuluvat seuraavat kunnat: Joensuu, Kontiolahti, Outokumpu, Liperi ja Polvijärvi. Joensuun kaupunkiseudun väkiluku on Suhteessa muihin tarkasteltaviin kaupunkiseutuihin se asettuu väkiluvultaan lähelle kaupunkiseutujen keskiarvoa, joka on henkeä. Joensuun kaupunkiseudulla on yhteensä 17 keskusta, kun kaikkien kaupunkiseutujen keskusten keskiarvo on 15 keskusta per kaupunkiseutu. Vastaava mediaaniarvo keskusten lukumäärästä kaupunkiseuduilla on 14. Joensuun kaupunkiseudun keskukset muodostuvat taajamista, jotka on seuraavaksi esitelty kokojärjestyksessä suurimmasta pienimpään: Joensuun kt. (keskustaajama), Outokummun kt., Kontiolahden kk. (kirkonkylä), Reijola, Enon kk., Hammaslahti, Liperin kk., Uimaharju, Polvijärven kk., Viinijärvi, Kulho, Kiihtelysvaaran kk., Tuupovaaran kk., Heinävaara, Paihola, Hammasjärvi ja Louhioja. Ensimmäinen indikaattori, jota tarkastelen lähemmin Joensuun kaupunkiseudusta, on Primacy. Primacya muodostettaessa suurimman keskuksen koko jaetaan koko kaupunkiseudun väkiluvulla, jolloin lopputuloksena voidaan vastata kysymykseen, kuinka paljon kaupunkiseudun väestöstä asuu kaupunkiseudun suurimmassa keskuksessa. Joensuun kaupunkiseudun Primacy on 57 %, mikä tarkoittaa, että 57 % väestöstä asuu kaupunkiseudun suurimmassa keskuksessa. Samaa suurimman keskuksen asemaa auttaa havainnollistamaan myös Urban primacy ja Urban primacy 2 -indikaattorit. Urban primacyn tarkastelu vastaa kysymykseen, kuinka monta kertaa isompi suurin keskus on suhteessa toiseksi suurimpaan keskukseen. Joensuun kaupunkiseudulla Urban primacy antaa kertoimen arvoksi 13,2 eli Joensuun kt. on 13,2 kertaa suurempi kuin Outokummun kt. Urban primacy 2:n tarkastelu vastaa kysymykseen, kuinka paljon suurempi suurin keskus on suhteessa toiseksi ja kolmanneksi suurimpaan keskukseen, jolloin voidaan tarkastella suurimpien keskusten välisiä kokoeroja. Samalla indikaattorin arvon avulla voidaan tarkastella kaupunkiseudun suurimpien keskusten tasakokoisuutta. Joensuun kaupunkiseudun Urban primacy 2 antaa kertoimen 7,8 eli Joensuun kt. on 7,8 kertaa suurempi kuin Outokummun kt. ja Kontiolahden kk. yhteensä. 37

38 Seuraavana Joensuun kaupunkiseudun keskukset on laitettu väkiluvun mukaan kokojärjestykseen ja taulukoinnin pohjana käytetään logaritmimuotoa väkiluvusta ja järjestysluvusta. Tarkastelu tunnetaan nimellä rank-size-rule ja kaupunkien kokojärjestyssääntönä se on klassinen esimerkki power lawsta. Taulukosta tulee Joensuun kaupunkiseudun kohdalla seuraavanlainen: Kuva 5. Joensuun kaupunkiseudun rank-size-rule-tarkastelu. Taulukon pystyakselin arvot ovat logaritmimuotoisia arvoja keskuksen väkiluvusta ja vaakaakselin arvot perustuvat logaritmimuotoon keskuksen järjestysluvusta. Lineaarinen suora noudattaa kaupunkiseudun kokojärjestyssääntöä, ja näin ollen se muodostaa lineaarisen yhteyden väkiluvun ja järjestysluvun välillä kokojärjestyssäännön ennusteen mukaisesti. Kulmakerroin -1,69 vastaa kysymykseen, kuinka suuret kokoerot kaupunkiseudun keskusten välillä on. Mitä jyrkempi on suoran kulmakerroin, sitä dominoivampi on suurimman keskuksen asema. R²-luku kertoo taas, kuinka hyvin lineaarinen suora vastaa keskusten arvoja. Joensuun kaupunkiseudun lineaarisesta suorasta voidaan todeta, että Joensuun kt. on rank-sizerule-ennustetta suurempi ja vastaavasti Outokummun kt. ja Kontiolahden kk. ennusteen kannalta liian pieniä. Samaa tulosta kertovat myös Urban primacy ja Urban primacy 2, jotka myöskin tukevat havaintoa, että kolmen suurimman keskuksen väliset kokoerot eivät ole monikeskuksisuuden kannalta optimaalisia. 38

39 Seuraavaksi on mielekästä siirtyä tarkastelemaan tyypillisintä tapausta kaikkien 35 kaupunkiseudun joukosta. Aiemmin totesinkin, että keskimäärin kaupunkiseudulla on väkeä henkilöä mediaaniarvon ollessa henkeä. Väkiluvultaan lähimpänä keskiarvoa ovat Vaasan kaupunkiseutu ( henkeä) ja Kuopion kaupunkiseutu ( henkeä). Väkiluvultaan suurin kaupunkiseutu on Helsingin kaupunkiseutu, jonka väkiluku on henkeä. Pienin kaupunkiseutu väkiluvullisesti tarkasteltuna on taas Äänekosken kaupunkiseutu vain hengellä. Tutkittavien kaupunkiseutujen väkiluvuissa on siis suurta hajontaa. Seuraavaksi esitän kartassa kaupunkiseutujen väkiluvun jaoteltuna viiteen eri luokkaan. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy väkiluvultaan suurimpiin kaupunkiseutuihin, jotka ovat Helsingin kaupunkiseutu, Tampereen kaupunkiseutu, Turun kaupunkiseutu ja Oulun kaupunkiseutu. Suurimmat kaupunkiseudut sijaitsevat rannikolla Tampereen kaupunkiseutua lukuun ottamatta. 39

40 Kuva 6. Kaupunkiseutujen väkiluku Manner-Suomen alueella. Keskikokoiset ja sitä pienemmät kaupunkiseudut ovat sijoittuneet tasaisesti Manner-Suomen alueelle, eikä sijainneista voi tehdä sen isompia johtopäätöksiä. Yleisesti kaupunkiseuduista karkeasti noin puolet sijaitsee rannikolla ja loput Sisä-Suomessa. Kaupunkiseudut kattavat kohtalaisen 40

41 tasaisesti Etelä- ja Keski-Suomen, mutta Pohjois-Suomessa pohjoisimmaksi kaupunkiseuduksi jää Rovaniemen kaupunkiseutu. Primacy eli suurimman taajaman johtoasema saa kaupunkiseuduilla keskiarvoksi 54 %. Tämä tarkoittaa, että kaupunkiseutujen suurimmassa taajamassa asuu keskimäärin 54 % koko kaupunkiseudun väestöstä. Täsmälleen keskiarvon saa kaupunkiseututarkastelussa Kajaanin kaupunkiseutu. Lähellä keskiarvoa ovat myös Porvoon, Kouvolan ja Hämeenlinnan kaupunkiseudut (Primacy 53 %) ja Jämsän ja Kokkolan kaupunkiseudut (Primacy 55 %). Suurin Primacy-arvo on Tampereen kaupunkiseudulla, jonka suurimmassa keskuksessa asuu 89 % koko kaupunkiseudun väestöstä. Pienin arvo löytyy Tammisaaren kaupunkiseudulta, jonka suurimmassa taajamassa asuu vain 20 % kaupunkiseudun väestöstä. Tämän tarkastelun pohjalta voidaan todeta, että Tampereen kaupunkiseutu on selkeästi morfologisesti yksikeskuksinen. Vastaavasti Tammisaaren kaupunkiseudun suurin keskus ei omaa dominoivaa asemaa suhteessa kaupunkiseutuun. Seuraavaksi esitän kartassa Primacy-tarkastelun. Kartassa punaisella näkyviä kaupunkiseutuja voidaan pitää morfologisesti yksikeskuksisina (Primacy %). Morfologisesti yksikeskuksisia ovat siis Helsingin kaupunkiseutu, Tampereen kaupunkiseutu, Turun kaupunkiseutu, Oulun kaupunkiseutu ja Lahden kaupunkiseutu. Näiden kaupunkiseutujen sijoittuminen ei muodosta mitään selkeää kuviota, vaan ne sijaitsevat tasaisesti tutkimusalueiden joukossa. Kaupunkiseudut, jotka saavat Primacyn arvon %, eivät ole tämän indikaattorin perusteella yksikeskuksisia ja niillä onkin edellytykset monikeskuksisuuteen. Primacy-arvon perusteella edellytyksiä monikeskuksisuuteen olisi Varkauden kaupunkiseudulla, Tammisaaren kaupunkiseudulla, Uudenkaupungin kaupunkiseudulla ja Iisalmen kaupunkiseudulla. Tarkempien päätelmien tekeminen kaupunkiseutujen monikeskuksisuudesta edellyttää tapauskohtaista tarkastelua. Tämän tutkimuksen tarkoitus ei kuitenkaan ole määrittää tiettyä raja-arvoa monikeskuksisuudelle. 41

42 Kuva 7. Primacy Manner-Suomen kaupunkiseuduilla. Urban primacy -kerrointa tarkasteltaessa Manner-Suomen kaupunkiseutujen keskiarvo on 11,4. Tämä tarkoittaa, että suurin keskus on keskimäärin 11,4 kertaa suurempi kuin kaupunkiseudun toiseksi suurin keskus. Urban primacyn keskiarvoa lähimpänä on Raahen kaupunkiseutu kertoimen 42

43 arvolla 11,2, jossa Raahen kt. on 11,2 kertaa suurempi kuin Pyhäjoen kk. Suurimman arvon saa Tampereen kaupunkiseutu (kerroin 91,9). Tampereen kaupunkiseudulla Tampereen kt. (väkiluku ) on 91,9 kertaa suurempi kuin toiseksi suurin keskus Ruutana (väkiluku 3 498). Pienin kerroin on 1,1 ja se löytyy Tammisaaren kaupunkiseudulta, jossa Tammisaaren kt. ja Hangon kt. ovat miltei saman kokoiset. Aiemmin Primacy näytti, että Tampereen kaupunkiseutu näyttäytyy hyvin yksikeskuksisena ja etenkin Urban primacyn tarkastelun perusteella Tampereen kaupunkiseutu on selvästi yksikeskuksinen. Viimeisenä Primacy-indikaattorina on Urban primacy 2 -indikaattori, joka laskee kertoimen, kuinka monta kertaa kaupunkiseudun suurin keskus on suurempi kuin toiseksi ja kolmanneksi suurin keskus yhteensä. Tämän kaupunkiseutujen suurimpien keskusten suhdetta tarkastelevan indikaattorin keskiarvo Manner-Suomen kaupunkiseuduilla on 6,9 eli huomattavasti edellistä indikaattoria pienempi kerroin. Lähimpänä keskiarvoa on Riihimäen kaupunkiseutu kertoimella 6,6, mikä tarkoittaa, että Riihimäen kt. on 6,6 kertaa suurempi kuin Lopen kk. ja Oitti yhteensä. Suurin Urban primacy 2:n kerroin on Tampereen kaupunkiseudulla kertoimen arvolla 54,1, mikä edelleen kertoo Tampereen kaupunkiseudun vahvasta morfologisesti yksikeskuksisesta yhdyskuntarakenteesta. Pienin kerroin on vastaavasti Tammisaaren kaupunkiseudulla ja kerroin on 0,5. Tämä tarkoittaakin, että seudun suurin keskus Tammisaaren kt. on pienempi kuin seudun toiseksi ja kolmanneksi suurimmat keskukset yhteensä (Hangon kt. ja Karjaan kt.). Seuraavaksi siirrymme rank-size-tarkasteluun, jonka tarkoituksena on tarkastella koko kaupunkiseudun keskusten välistä kokohierarkiaa ja siten vastata kysymykseen, ovatko kaupunkiseudun keskukset tasakokoisia. Samalla tarkastelulla vastaamme myös kysymykseen, kuinka suuret kokoerot kaupunkiseudun keskuksien välillä on. Rank-size-tarkastelusta on poimittu kaksi indikaattoria: kulmakerroin ja R²-lukuarvo. Kulmakerroin tarkastelee tasakokoisuutta ja R²lukuarvo kertoo lineaarisen mallinnuksen onnistumisesta. Manner-Suomen kaupunkiseutujen kulmakertoimen keskiarvo on -1,87. Keskiarvoa lähimpänä on Seinäjoen kaupunkiseutu kulmakertoimella -1,89. Jyrkin eli keskusten suurista kokoeroista kertova kulmakerroin on Rovaniemen kaupunkiseudulla ja kulmakerroin on -2,60. Loivin kulmakerroin taas on Pietarsaaren kaupunkiseudulla kulmakertoimen saadessa arvon -1,43. Seuraavaksi havainnollistan äsken mainitut kaupunkiseudut niistä laskettujen rank-size-kuvioiden avulla: 43

44 Kuva 8. Seinäjoen kaupunkiseudun rank-size-rule-tarkastelu. Kuva 9. Rovaniemen kaupunkiseudun rank-size-rule-tarkastelu. Kuva 10. Pietarsaaren kaupunkiseudun rank-size-rule-tarkastelu. 44

45 Seuraavaksi on luontevaa tarkastella myös lyhyesti R²-lukuarvoja Manner-Suomen kaupunkiseutujen mallintamisessa. R²-lukuarvon keskiarvo on Manner-Suomen kaupunkiseutujen kohdalla 0,94. Täsmälleen keskiarvon saavat Äänekosken, Valkeakosken, Savonlinnan, Kemi- Tornion ja Mikkelin kaupunkiseudut. Keskukset ovat lähimpänä rank-size-rulen tuottamaa lineaarista yhteyttä R²-lukuarvon mukaan Kokkolan kaupunkiseudulla, jossa arvo oli 0,99. Pienin arvo on 0,82 Tampereen kaupunkiseudulla. Viimeisenä morfologisena tarkasteluna on mielekästä tarkastella kaupunkiseutujen keskusten lukumääriä. Manner-Suomen kaupunkiseuduilla keskusten lukumäärän keskiarvo on 15 keskusta. Keskusten lukumäärän keskiarvo toteutuu Iisalmen, Hämeenlinnan ja Tampereen kaupunkiseuduilla. Eniten keskuksia on Helsingin kaupunkiseudulla, jossa keskuksia on 34 kappaletta. Vähiten keskuksia on Jämsän ja Rovaniemen kaupunkiseuduilla, jossa kaupunkiseudulla on vain kuusi keskusta. Seuraavassa kartassa on esitetty kaupunkiseutujen keskusten lukumäärä. Kuten aikaisemmin mainitsin, myös keskusten lukumäärä on vahvasti yhteydessä morfologiseen monikeskuksisuuteen. Karttaa tarkastellessa huomio keskittyy ensin punaisiin kaupunkiseutuihin, joilla keskuksia on lukumäärällisesti eniten. Näitä kaupunkiseutuja ovat Helsingin kaupunkiseutu sekä Vaasan kaupunkiseutu. Myös lukumäärällisesti tarkasteltuna paljon keskuksia on Porvoon kaupunkiseudulla, Turun kaupunkiseudulla, Oulun kaupunkiseudulla, Jyväskylän kaupunkiseudulla, Porin kaupunkiseudulla, Kuopion kaupunkiseudulla, Seinäjoen kaupunkiseudulla ja Pietarsaaren kaupunkiseudulla. Nämä kaupunkiseudut sijoittuvat sekä rannikolle että Sisä-Suomeen, joten kaupunkiseutujen sijainnilla ei näytä olevan vaikutusta keskusten lukumäärään. Selkeästi kartasta erottuvat keltaiset alueet, joita ovat kaupunkiseudut, joilla on lukumäärällisesti vähän keskuksia (6 9 kpl). Näitä kaupunkiseutuja ovat Rovaniemen kaupunkiseutu, Savonlinnan kaupunkiseutu, Valkeakosken kaupunkiseutu, Jämsän kaupunkiseutu, Äänekosken kaupunkiseutu ja Riihimäen kaupunkiseutu. Nämä keskukset ovat sijoittuneet Manner-Suomen alueelle tasaisesti samoin kuin kaupunkiseudut, joilla on keskusta. 45

46 Kuva 11. Keskusten lukumäärä Manner-Suomen kaupunkiseuduilla. 46