SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus"

Transkriptio

1 SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Seppo Laakso (Kaupunkitutkimus TA) & Paavo Moilanen (Strafica) Yritystoiminnan sijoittuminen ja työpaikkakeskittymien muodostuminen monikeskuksisessa aluerakenteessa Tutkimushankkeen tavoitteena on tehdä soveltava empiirinen tutkimus yritysten sijoittumiseen vaikuttavista tekijöistä, niiden muutoksista sekä työpaikkakeskittymien synnystä, kasvusta ja mahdollisesta supistumisesta monikeskuksisessa aluerakenteessa.

2 Lähtökohtia & viitekehystä Yritystoiminnan sijoittuminen Seutujen välillä / sisällä / paikallisesti Liiketoiminnasta lähteväsijoittumislogiikka Sijainti yrityksen tuottavuuden ja kasvun kannalta Kuntien, seutujen & maakuntien näkökulma yritystoimintaan osin toisenlainen Liikennejärjestelmän, kaavoituksen, kiinteistömarkkinoiden rajoitukset Seudut toimintaympäristöinä Sijaintipaikkojen ominaisuudet liiketoiminnan kannalta Viitekehys Yritysten sijoittumisteoria (mm. Stahl, Revelle, Ottaviano, Thisse) Agglomeraation taloustiede (mm. Fujita, Venables, Krugman) Saavutettavuus liikenne tai kommunikaatioetäisyydellä niihin paikkoihin, joihin taloudellinen toiminta on keskittynyt Seutujen sisäinen / sisäinen / kansainvälinen Henkilöliikenne, tavaraliikenne, tietoliikenne Asiakas / kommunikaatio /työvoima /logistiikkasaavutettavuus Keskittyminen Agglomeraatio taloudelliset toiminnot lähellä toisiaan etuja kuljetukselle ja kommunikaatiolle tuottavuus Skaalaedut Lokalisaatioedut Urbanisaatioedut Saavutettavuus ja keskittyminen rinnakkaiskäsitteitä saavutettavuus sisältää agglomeraation läheistyyden agglomeraatio sisältää saavutettavuuden merkittäviin toimijoihin.

3 Yritysten sijoittuminen Mittakaavaedut lokalisaatioedut urbanisaatioedut Yrityksen sisäiset Yritykselle ulkoiset Urbanisaatio edut (suuruus, monipuolisuus) Lokalisaatioedut (erikoistuminen) Mittakaavaedut Suuri markkina alue Yhteistyö / Kilpailu Yhteiset työmarkkinat Toimialojen välinen vuorovaikutus Erikoistuneet välituotteet ja palvelut Innovaatioiden leviäminen Informaatiovirrat Lähde: Heikki A. Loikkasen luentokalvo mukailtuna

4 Agglomeraation vaikutus tuottavuuteen eri toimialoilla Daniel Graham (2005, 2006) estimoi toimialakohtaisia tuottavuusjoustoja agglomeraation suhteen Tulokset kuvaavat, kuinka paljon tuottavuus nousee, kun saavutettavuus suureen keskittymään paranee tai keskittymä kasvaa Tulosten tulkinta: Esim. jos keskittymän koko kaksinkertaistuu (tai saavutettavuus suureen keskukseen paranee kaksinkertaiseksi), vaikutus tuottavuuteen on: rakentamisessa 7 % rah. & vakuutusalalla 24 % Toimiala Jousto Kaikki toimialat 0,12 Rakentaminen 0,07 Teollisuus 0,08 Informaatioteknologia 0,08 Kauppa & MaRa 0,15 Kiinteistöpalvelut 0,19 Kuljetus & tietoliikenne 0,22 Liike elämän palvelut 0,22 Rahoitus & vakuutus 0,24 Palvelusektori yhteensä 0,19

5 Toimialojen työllisyyden muutos 10 vuodessa Kasvualoissa sekä keskittyviä että hajautuvia aloja Nopeimmin kasvanut liikeelämän palvelut joka on yksi voimakkaimmin keskittyvistä aloista sekä alueiden välillä että sisällä Rakentaminen, kotital. palvelut, metalliteoll, terv&sosl.palv ovat hajautuneesti sijoittuvia mutta nopeasti kasvaneita aloja Mineraalien kaivusta (kaivokset) tullut kasvuala! Supistuneet alat pääasiassa hajautuneesti sijoittuvia Paperiteollisuus, maatalous, elintarvike,

6 Huom. Helsingin sk ei kuviossa Tietojen lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto Seutukunnan koko (väestö) ja liike elämän palveluiden osuus (%) työpaikoista (%) 2007

7 Peruselinkeinojen osuus (%) työpaikoista 1998 ja työllisyyden muutos (%) seutukunnittain Työllisyyden muutos, % Toimialan osuus, % Peruselinkeinot = alkutuotanto, elintarviketeollisuus, metsäteollisuus Tietojen lähde: Tilastokeskus, aluetalouden tilinpito

8 Markkinapalveluiden osuus (%) työpaikoista 1998 ja työllisyyden muutos (%) seutukunnittain Työllisyyden muutos, % Toimialan osuus, % Markkinapalvelut = kauppa, MaRa, liikenne, rahoitus, liike elämän palvelut Tietojen lähde: Tilastokeskus, aluetalouden tilinpito

9 Seutukunnan koko (työpaikat) 1998 ja työllisyyden muutos (%) Työllisyyden muutos, % Työpaikkojen määrä Huom. Helsingin sk ei kuviossa Tietojen lähde: Tilastokeskus, aluetalouden tilinpito

10 Teollisuudella ja palveluilla on Suomessa vahva yhteys: erityisesti sähkö ja elektroniikkateollisuus ja kone ja laiteteollisuus sekä liike elämän palvelut Lähde: ETLA, Suhdanne 2010/2, Toimialakatsaus

11 Yritystoiminnan keskittyminen valtakunnallisesti ja kaupunkialueen sisäisesti Toimialojen valtakunnallisen ja kaupungin sisäisen keskittymisen välillä vahva korrelaatio mutta merkittäviä outlyereitä Palvelut keskittyvät enemmän kuin jalostus Alkutuotanto hajautuneinta Liike elämän palvelut ja muut erikoistuneet palvelut keskittyneimpiä sekä valtakunnallisesti että PKS:lla Teollisuudessa eroja Keskittyneitä: elektroniikka, sähkö, graafinen, kemia Hajautuneita: metalli, elintarvike, puutuote Hajautuneita mutta PKS:lla keskittyneitä: energia (voimalat), puutuote (?), paperi (pääkontt.) Valtakunnallisesti suhteellisen keskittyneitä mutta PKS:lla hajautuneita Maaliikenne, tukkukauppa Autokauppa Rakentaminen

12 Johtopäätöksiä Suomen aluekehitys Alkutuotannon ja perusteollisuuden työpaikkojen väheneminen maaseutualueiden ja teollisuuskaupunkien taantuminen Keskittyminen suurille kaupunkialueille selittyy suurelta osin keskittymishakuisten toimialojen kasvulla, erityisesti liike elämän palvelut Tasapainottavana tekijänä mm. alueellisesti tasaisesti jakautuvien sosiaali ja terveyspalveluiden sekä kaupan kasvu Vastavoimia: kaivostoiminta, puutuote, matkailu, luomutuotanto Teollisuuden ja palveluiden riippuvuus Teollisuustuotteissa palveluiden kontribuutio kasvaa Suomessa liike elämän palvelut riippuvaisia teollisuudesta Tuotannon ja palvelun maantieteellinen sijainti erkaantuneet tuotanto teollisissa keskittymissä Suomessa ja muissa maissa Palvelut palvelukeskittymissä Suomessa ja muissa maissa Verkostomainen erikokoisista keskuksista rakentuva aluerakenne on voimavara Suuria keskuksia ei kannata heikentää Suurten ja pienten keskusten vuorovaikutusta kannattaa vahvistaa, mm. saavutettavuus Aluekehittämisen pitää tukeutua kunkin alueen vahvuuksiin Vastavoimia kannattaa tukea

SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus

SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Seppo Laakso (Kaupunkitutkimus TA) & Paavo Moilanen (Strafica) Yritystoiminnan

Lisätiedot

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta

Lisätiedot

Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin

Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin WHOLE-hanke asiantuntijatyöpaja 17.5.2016 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin Saavutettava sijainti resurssina Liikenteen laajemmat vaikutukset

Lisätiedot

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seudun yritysraportti Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seutu on Suomen suurin tuotannon ja yritystoiminnan

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja luo kasvua luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja tukipalvelut Informaatio

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua 15.8.2016. Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua 15.8.2016. Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Tilastoaineisto Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Elinkeinorakenne Muutosjoustavuus Riskitoimialojen tunnistaminen Teollisuus on edelleen suurin

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Perhevapaiden käyttö ja suorat kustannukset yrityksille. Sami Napari (Etla) Perhevapaiden kustannukset seminaari, Helsinki 7.5.

Perhevapaiden käyttö ja suorat kustannukset yrityksille. Sami Napari (Etla) Perhevapaiden kustannukset seminaari, Helsinki 7.5. Perhevapaiden käyttö ja suorat kustannukset yrityksille Sami Napari (Etla) Perhevapaiden kustannukset seminaari, Helsinki 7..27 Taustaa Tutkimustieto perhevapaiden käytöstä ja kustannuksista yrityksille

Lisätiedot

MERKONOMIEN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT. Liiketalouden kehittämispäivät Mervi Angerma-Niittylä

MERKONOMIEN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT. Liiketalouden kehittämispäivät Mervi Angerma-Niittylä MERKONOMIEN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT Liiketalouden kehittämispäivät 13.-14.4.2011 Mervi Angerma-Niittylä KAUPPA LUO VARALLISUUTTA YHTEISKUNTAAN Bruttokansantuoteosuudet 2009 1,6 2,7 3,0 3,6 19,7 15,6 9,0 9,9

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen kasautumisanalyysi Ydinalue = pienin alue/tila (250 m ruudut) jolle sijoittuu 90 % työntekijöistä Kasautumisluku

Lisätiedot

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Bruttokansantuoteosuudet 2010 9,9 Kauppa 32,7 9,3 Muu teollisuus Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muut yksit. palvelut

Lisätiedot

Kaupunkipolitiikkaa etsimässä

Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Keskustelutilaisuus alue- ja kaupunkipolitiikasta Vasemmistoliiton aluepoliittinen ryhmä ja eduskuntaryhmä Eduskunta 20.4.2017 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Aluekehityksen

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun yritysraportti

Pääkaupunkiseudun yritysraportti Pääkaupunkiseudun yritysraportti Yritysten ja niiden toimipaikkojen rakenne, sijoittuminen ja muutostrendit 2000-luvulla Seppo Laakso & Päivi Kilpeläinen, Kaupunkitutkimus TA Oy Anna-Maria Kotala, Arja

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Toimialakatsaus 2011

Toimialakatsaus 2011 Toimialakatsaus 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne 2009, P:maa + K-P

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet päivitetty

Kymenlaakso ennusteet päivitetty Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet 12.04.2016 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson väestöennuste 2014-2040 3 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson ikärakenne-ennuste

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN KAUPAN ALALLA Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla. Kaupan alan osaamisfoorumi 1.2.2012 Mervi Angerma-Niittylä

MISSÄ MENNÄÄN KAUPAN ALALLA Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla. Kaupan alan osaamisfoorumi 1.2.2012 Mervi Angerma-Niittylä MISSÄ MENNÄÄN KAUPAN ALALLA Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kaupan alan osaamisfoorumi 1.2.2012 Mervi Angerma-Niittylä KAUPAN ALAN ERITYISPIIRTEITÄ Kaupan alan kansantaloudellinen merkitys

Lisätiedot

Työmarkkinoiden kehityskuvia

Työmarkkinoiden kehityskuvia Työmarkkinoiden kehityskuvia Heikki Räisänen, tutkimusjohtaja, dosentti Työ- ja elinkeinoministeriö Pirkanmaan liiton tulevaisuusfoorumi 7.11.2011, Tampere Sisältö 1. Lähtökohtia työmarkkinoiden toimintaan

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 26.10.2015 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet

Kymenlaakso ennusteet Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet ValokuvaT Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Väestön ikäjakauma Kymenlaaksossa (suunnite, Iitti mukana) 3 Väestön

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 25.2.2010 Emmi Karjalainen Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) Työsuojelupiirit (8) Ympäristölupavirastot (3) TE-keskukset (15)

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 23.2.2010 Mikael Andolin Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Viestintä Neuvottelukunta Strategia- ja aluekehitysyksikkö

Lisätiedot

Saavutettavuus yhä tärkeämpi menestystekijä Suomelle

Saavutettavuus yhä tärkeämpi menestystekijä Suomelle Saavutettavuus yhä tärkeämpi menestystekijä Suomelle Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto Valtionrautateiden talvimatkailujuliste ulkomaille 1950- luvulta Suomen Rautatiemuseon kokoelmat

Lisätiedot

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Suomen talous yskii Bruttokansantuote 2014 BKT kasvu, % Latvia Vuosimuutos, % Liettua Puola Ruotsi Iso-Britannia Luxemburg Romania Unkari

Lisätiedot

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Lähteet: Tilastokeskus (TK) Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Yritysharavahaastattelut Pohjanmaan työllisten päätoimialarakenne

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

KP-YRTI seuraa aluetalouden kehitystä

KP-YRTI seuraa aluetalouden kehitystä Yliopistotutkija Olli Rosenqvist, KP-YRTI seuraa aluetalouden kehitystä Tutkijoiden yö -tapahtuma, Kokkolan kaupunginkirjasto 28.09.2018 klo 14 15 KP-YRTI Keski-Pohjanmaan yritystilastopalvelu https://www.chydenius.fi/kp-yrti

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla

Työpaikat Vaasan seudulla Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Jouko Lehtoranta, toimitusjohtaja, DI Sisältö: Lähtökohdat: Työpaikat Kymenlaaksossa AMK:sta valmistuneet insinöörit Toimintaympäristö ja sen muutokset

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Tiede palveluyhteiskunnan kehittämisessä

Tiede palveluyhteiskunnan kehittämisessä 1 Tiede palveluyhteiskunnan kehittämisessä Kehitysjohtaja Harri Miettinen Tiedefoorumi 2010 19.5.2010 Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Bruttokansantuoteosuudet 2008 14,0 12,8 Metalli- ja elektroniikkateollisuus

Lisätiedot

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Olli Savela Yritysten saamat voitot ovat kasvaneet työtuloja nopeammin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tuotannossa syntyneestä tulosta on voittojen osuus

Lisätiedot

Talouden ja tiekuljetusten yhteys ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Talouden ja tiekuljetusten yhteys ennen, nyt ja tulevaisuudessa 1 Talouden ja tiekuljetusten yhteys ennen, nyt ja tulevaisuudessa Markus Pöllänen Lehtori Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos 2 Lähtökohtia Tiekuljetusten ja talouden

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana 1 Taustatietoja Laaja-alainen kuntayhtymä toiminut 12 vuotta Omistuspohja: 14 jäsenkuntaa ja 3 sopimusperusteista kuntaa 2007 budjetti 37 m Yksikköhintaopiskelijoita

Lisätiedot

Palvelut kansantaloudessa kasvu ja rakennemuutos 11.9.2012

Palvelut kansantaloudessa kasvu ja rakennemuutos 11.9.2012 Palvelut kansantaloudessa kasvu ja rakennemuutos 11.9.2012 Palvelualojen työnantajat PALTA ry ETLAn tekemä tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan syksyllä 2012. TEEMAT Mitä kehittyneempi talous, sitä suurempi

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät. OTE-jaosto 13.9.2012

Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät. OTE-jaosto 13.9.2012 Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät OTE-jaosto 13.9.2012 Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät Alueilla ja TEM:ssä laaditaan kaksi kertaa vuodessa alueellisten kehitysnäkymien katsaukset, jotka

Lisätiedot

Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos

Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos 2018-2020 Tulevaisuustyöpaja 31.01.2017 ELINKEINO-OHJELMA 2018-2020 Suuntaa Valtimon ja Nurmeksen elinkeino- ja yritystoiminnan kehittämistä Toteuttaa Valtimon ja Nurmeksen

Lisätiedot

Liikenneväylähankkeiden laajemmat taloudelliset vaikutukset

Liikenneväylähankkeiden laajemmat taloudelliset vaikutukset Liikenneväylähankkeiden laajemmat taloudelliset vaikutukset Päivi Nuutinen 8.11.2016 Liikennevirasto / Suunnittelu ja hankkeet / Hankesuunnitteluosasto Hankearvioinnin kehittämisen tavoitteet T1 T2 T3

Lisätiedot

- kaupunkialueen tuotanto voidaan jakaa paikalliseen käyttöön jäävään ja alueen ulkopuolelle menevään vientiin

- kaupunkialueen tuotanto voidaan jakaa paikalliseen käyttöön jäävään ja alueen ulkopuolelle menevään vientiin 76 9. Kaupunkialueiden kasvu - talouskasvu: kaupunkialueen työllisyyden (ja tuotannon) kasvu, jonka taustalla on - kaupungin tuottamien hyödykkeiden kysynnän kasvu ---> työvoiman kysynnän kasvu - työvoiman

Lisätiedot

Aluetilinpito

Aluetilinpito Aluetilinpito 2000-2016 - työlliset - bruttokansantuote - arvonlisäys, brutto perushintaan - kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) - tuotos perushintaan - kotitalouksien käytettävissä oleva tulo

Lisätiedot

Talouden näkökulmia kaupunkiseutujen maankäytön ohjaamiseen

Talouden näkökulmia kaupunkiseutujen maankäytön ohjaamiseen MAL-verkoston seminaari 24.10.2012 Maankäytön strateginen ohjaaminen Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Talouden näkökulmia kaupunkiseutujen maankäytön ohjaamiseen Maankäyttö ja kilpailukyky Asuntomaan

Lisätiedot

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006 Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006 Työpaikkojen määrän kehitys Tampereen seutukunnassa 2002 2003 2004* Muutos, 03-04 lkm Kangasala (1 8 017 8 134 8 240 106 1,3 Lempäälä 4 748 4

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa 1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Pohjois-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 POHJOIS-LAPIN

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Tunturi-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Tunturi-Lapin seutukunnassa 1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Tunturi-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 TUNTURI-LAPIN

Lisätiedot

HSY Paikkatietoseminaari 10.3.2012

HSY Paikkatietoseminaari 10.3.2012 HSY Paikkatietoseminaari 10.3.2012 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Paikkatiedot yritystoiminnan sijoittumisen analyysissä Helsingin seutu on Suomen suurin yritystoiminnan keskittymä 25 % väestöstä

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 28.9.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014 Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa 1/6 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa 1993-2007 L A P P I Koodi Toimiala 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2 007 A,B ALKUTUOTANTO 7 506 6 926 5 978 5 449 5 346

Lisätiedot

Kasvukatsaus ja Toimialakatsaus

Kasvukatsaus ja Toimialakatsaus Kasvukatsaus ja Toimialakatsaus -Uudet tuotteet suhdanteiden seurantaan palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Kasvukatsauksen käyttötarkoitus! Liiketoiminnan kuukausikuvaajat kertovat koko toimialan kehityksen,

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Suhdanteet t vaihtelevat t - Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa 23.11.2010 Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai

Lisätiedot

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa!Satakunnan talous -katsaus (painettu ja pdf) kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja marraskuussa, sis. mm. toimialoittaisen

Lisätiedot

SATAKUNTALAINEN TYTÄRYHTIÖTALOUS*

SATAKUNTALAINEN TYTÄRYHTIÖTALOUS* SATAKUNTALAINEN TYTÄRYHTIÖTALOUS* Osa. Aluetaloudellinen tarkastelu Ari Karppinen Turun kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö Julkaisusarja A, Nro A3/009 *Tutkimus perustuu Menestyvä Satakunta kansainvälisessä

Lisätiedot

E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä

E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Kolmosta pitkin Suomeen ja maailmalle Kaupunkiseudut, Suomen menestys globaalissa toimintaympäristössä Kasvava

Lisätiedot

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016 Kuopion työpaikat 2010 2014 Muutokset 5 vuodessa: Tilastotiedote 12 / 2016 Kuopion työpaikkojen määrä kasvoi 960:llä. Työpaikat lisääntyivät yksityisellä sektorilla 860:llä ja kunnalla 740:llä. Valtion

Lisätiedot

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Oulu 15.2.2007 A 1. - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Oulu 15.2.2007 A 1. - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan ASAKASKOHTANEN SUHDANNEPALVELU - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan Oulu 15.2.2007 (09) 1734 2709 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi 15.2.2007 A 1 Liikevaihdon

Lisätiedot

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007 -tilastoja lokakuu 2007 Väestö ikäryhmittäin -alueella ja koko Vantaalla 1.1.2007 ja ennuste 1.1.2015 väestöosuus, % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2015 2007 2015 Vantaa 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat

Lisätiedot

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Vertailu III-IV nelj. 2010 vs. III-IV nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus III-IV

Lisätiedot

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Vertailu I-II nelj. 2010 vs. I-II nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus I-II nelj. yhteensä

Lisätiedot

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla 1/2015 2/2015 3/2015 4/2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 9/2015 10/2015 11/2015 12/2015 YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2015 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Itä-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Itä-Lapin seutukunnassa 1/24 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Itä-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 ITÄ-LAPIN

Lisätiedot

TYÖPAIKAT JA TYÖMATKAT

TYÖPAIKAT JA TYÖMATKAT TYÖPAIKAT TYÖPAIKKA-ALUEIDEN SAAVUTETTAVUUS ESPOON ELINKEINOKUDELMA 2050 (LUONNOS) POKE:N ELINKEINOJEN VISIO 2050 TYÖMATKAT 61 Työpaikat Visioalueella oli noin 17 000 työpaikkaa vuonna 2011, eli noin 14

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 30.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2013

Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2013 Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2013 Erityissuunnittelija Jonas Nylén, Kaupunkikehitys, 21.1.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2013* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2014 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Sisältö Keski-Suomen taloudellinen kehitys 2008-2009 Matalasuhteen

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy, Espoon yrittäjät Oy

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

Etäisyys katoaa! Purkautuvatko kaupungit? Antti Kurvinen

Etäisyys katoaa! Purkautuvatko kaupungit? Antti Kurvinen Etäisyys katoaa! Purkautuvatko kaupungit? Antti Kurvinen 2.2.2017 Kaupungistumisen perusta taloustieteen näkökulma Jos erikoistumisesta ei ole hyötyä eikä tuotannossa ole mahdollista saavuttaa mittakaavaetuja

Lisätiedot

Kymenlaakson toimialakatsaus 14.4.2010. 2 Suhdannekuva 3 Toimialarakenne ja erikoistumisalat. 5 Rakentaminen 6 Kauppa sekä majoitus- ja

Kymenlaakson toimialakatsaus 14.4.2010. 2 Suhdannekuva 3 Toimialarakenne ja erikoistumisalat. 5 Rakentaminen 6 Kauppa sekä majoitus- ja 2 Suhdannekuva 3 Toimialarakenne ja erikoistumisalat 4 5 6 Kauppa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminta 7 Liikenne 8 Palvelut liike-elämälle ja kotitalouksille 9 Vaihtuva teema: Pienyritysten rooli Kymenlaakson

Lisätiedot

Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja järjestöjen yhteishanke

Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja järjestöjen yhteishanke Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja 2030 - järjestöjen yhteishanke Hankekokonaisuuden tarkoitus Tarkastella liikenneverkon kehittämistarpeita erityisesti talouden, elinkeinoelämän ja yhdyskuntarakenteen näkökulmista.

Lisätiedot

Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa

Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa Ohjelmakauden kehys 41,456 milj. euroa Sidonta: Yritystuet 22,180 milj. euroa (54,3%) 471 kpl Hanketuet 18,643 milj. euroa (45,7%) 65 kpl Sidonta yhteensä:

Lisätiedot

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT)

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT) Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan alue ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit (AYI) jaoston tutkimuskokonaisuus "Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Monikeskuksisuuden monet Raine Mäntysalo

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot